Valitus, jonka DF on tehnyt 24.11.2014 virkamiestuomioistuimen asiassa F-91/13, DF v. komissio, 1.10.2014 antamasta tuomiosta

(Asia T-782/14 P)

Oikeudenkäyntikieli: englanti

Asianosaiset

Valittaja: DF (Bryssel, Belgia) (edustaja: asianajaja A. von Zwehl)

Muu osapuoli: Euroopan komissio

Vaatimukset

Valittaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

kumoamaan virkamiestuomioistuimen (kolmas jaosto) 1.10.2014 asiassa F-91/13, DF v. komissio, 1.10.2014 antaman tuomion siltä osin kuin virkamiestuomioistuin hylkäsi valittajan kanteen muilta osin

kumoamaan Euroopan komission 20.12.2012 tekemän päätöksen

velvoittamaan Euroopan komission palauttamaan valittajalle sen tähän mennessä takaisinperimät määrät lisättynä Euroopan keskuspankin vahvistamalla korolla, johon lisätään kaksi prosenttiyksikköä,

velvoittamaan Euroopan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valituksensa tueksi valittaja vetoaa kolmeen valitusperusteeseen.

Ensimmäinen valitusperuste perustuu siihen, että virkamiestuomioistuin sovelsi valittajan mukaan virheellisesti henkilöstösääntöjen 85 artiklaa ja oikeusvarmuuden periaatetta, sillä sen olisi pitänyt merkityksellisen oikeuskäytännön mukaisesti katsoa, ettei voida perustellusti väittää, että jompikumpi henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan kahdesta mahdollisesta tulkintatavasta, jotka koskevat sitä, päättyykö 10 vuoden viiteajanjakso silloin, kun henkilön palvelussuhde alun perin alkaa, vai silloin, kun henkilö aloittaa tilapäisessä komennuspaikassa, olisi niin ilmeisen perusteeton, että 85 artiklaa olisi sovellettava.

Toisella valitusperusteella väitetään, että syrjintäkiellon periaatetta on rikottu ja SEU 19 artiklaa sovellettu virheellisesti, koska valittajaa syrjittiin perusteetonta etua koskevien, keskenään erilaisten ja yhteen sopimattomien kansallisten säännösten ja unionin oikeuden säännösten vuoksi verrattuna tilanteeseen, jossa ainoastaan kansallista oikeusjärjestystä sovellettaisiin, koska hän ei voinut vedota komissiota vastaan siihen, ettei etua ole enää olemassa.

Kolmas valitusperuste liittyy unionin sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen siltä osin kuin valittaja kärsi vahinkoa sen seurauksena, että komissio päätti, että liikamaksuja on pidettävä lainvastaisina, ja velvoitti valittajan palauttamaan ne komissiolle.