Asia C‑153/14

Minister van Buitenlandse Zaken

vastaan

K

ja

A

(Raad van Staten (Alankomaat) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2003/86/EY – 7 artiklan 2 kohta – Perheenyhdistäminen – Kotouttamistoimenpiteet – Kansallinen säännöstö, jossa asetetaan asianomaisessa jäsenvaltiossa säännönmukaisesti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen perheenjäsenille velvollisuus läpäistä kotoutumiskoe edellytyksenä pääsemiselle kyseisen jäsenvaltion alueelle – Tällaisesta kokeesta aiheutuvat kulut – Yhteensoveltuvuus

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 9.7.2015

Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Maahanmuuttopolitiikka – Oikeus perheenyhdistämiseen – Direktiivi 2003/86 – Perheenyhdistämistä koskevan oikeuden käytölle asetetut edellytykset – Kotouttamistoimenpiteet – Kansallinen säännöstö, jossa säädetään kotoutumiskokeen läpäisyvelvollisuudesta ennen kuin sallitaan tulo jäsenvaltion alueelle ja oleskelu siellä – Hyväksyttävyys – Edellytykset – Kyseisen kokeen läpäisylle objektiivisesti esteenä olevien erityisten olosuhteiden ottaminen huomioon – Kohtuulliset kulut

(Neuvoston direktiivin 2003/86 7 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta)

Oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun direktiivin 2003/86 7 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltiot voivat vaatia kolmansien maiden kansalaisia läpäisemään kotoutumiskokeen, jolla arvioidaan perustietoja niin asianomaisen jäsenvaltion kielestä kuin sen yhteiskunnastakin ja josta aiheutuu erilaisia kuluja, ennen kuin ne sallivat kyseisten kansalaisten tulon alueelleen ja oleskelun siellä perheenyhdistämistä varten, jos tällaisen velvollisuuden soveltamisedellytykset eivät tee perheenyhdistämistä koskevan oikeuden käyttöä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, mistä on kyse silloin, kun tällaiset edellytykset eivät mahdollista sellaisten erityisten olosuhteiden huomioon ottamista, jotka ovat objektiivisesti esteenä sille, että asianomaiset voivat läpäistä kyseisen kokeen, ja silloin, kun niillä vahvistetaan kyseiseen kokeeseen liittyvien kulujen määrä liian korkealle tasolle.

On nimittäin niin, että koska perheenyhdistämisen salliminen on pääsääntö, direktiivin 2003/86 7 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa on tulkittava suppeasti. Jäsenvaltiot eivät myöskään saa käyttää niille tunnustettua harkintavaltaa tavalla, joka olisi vastoin direktiivin tavoitetta, eli perheenyhdistämisen edistämistä, ja direktiivin tehokasta vaikutusta.

Tässä yhteydessä on huomattava, että unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen mukaan direktiivin 2003/86 7 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan tavoitteiden on oltava toteutettavissa kansallisessa lainsäädännössä, jolla kyseinen säännös pannaan täytäntöön, säädettyjen keinojen avulla, eikä näillä keinoilla saa ylittää sitä, mikä on tarpeen kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

On siis todettava, että koska direktiivin 2003/86 7 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa viitataan vain ”kotouttamista” koskeviin toimenpiteisiin, toimenpiteitä, joita jäsenvaltiot voivat vaatia tämän säännöksen nojalla, voidaan pitää legitiimeinä vain, jos niiden avulla voidaan helpottaa perheenkokoajan perheenjäsenten kotoutumista. Tässä mielessä perustason kotoutumiskokeen läpäisyvelvollisuudella voidaan varmasti taata, että asianomaiset kolmansien maiden kansalaiset hankkivat tietoja, jotka kiistatta osoittautuvat hyödyllisiksi siteiden luomisessa vastaanottavaan jäsenvaltioon.

Oikeasuhteisuuskriteeri edellyttää kuitenkin joka tapauksessa, etteivät tällaisen velvollisuuden soveltamisedellytykset ylitä sitä, mikä on tarpeen direktiivillä 2003/86 tavoitellun perheenyhdistämisen tavoitteen saavuttamiseksi. On nimittäin niin, että mainitussa artiklassa tarkoitettujen kotouttamistoimenpiteiden tavoitteena ei saa olla se, että valitaan henkilöt, jotka voivat käyttää oikeuttaan perheenyhdistämiseen, vaan niillä on pyrittävä helpottamaan näiden henkilöiden kotoutumista jäsenvaltioihin.

Lisäksi on otettava huomioon perheenkokoajan asianomaisten perheenjäsenten iän, koulutustason, taloudellisen tilanteen tai terveydentilan kaltaisia erityisiä yksilöllisiä olosuhteita heidän vapauttamisekseen kyseisen kotoutumiskokeen läpäisyvelvollisuudesta silloin, kun tällaisten olosuhteiden johdosta osoittautuu, etteivät he kykene osallistumaan kyseiseen kokeeseen tai läpäisemään sitä.

Jos näin ei tehtäisi, kyseinen velvollisuus voisi tällaisissa olosuhteissa merkitä vaikeasti ylitettävissä olevaa estettä direktiivissä 2003/86 tunnustetun perheenyhdistämistä koskevan oikeuden tehokkuudelle.

Tällainen tulkinta saa tukea mainitun direktiivin 17 artiklasta, jonka mukaan perheenyhdistämistä koskevat hakemukset on tutkittava ottamalla yksilölliset olosuhteet huomioon.

Lopuksi on täsmennettävä siltä osin kuin on erityisesti kyse mainittuun kotoutumiskokeeseen liittyvistä kuluista, että vaikka jäsenvaltiot voivat vapaasti vaatia kolmansien maiden kansalaisia suorittamaan direktiivin 2003/86 7 artiklan 2 kohdan nojalla toteutettaviin kotouttamistoimenpiteisiin liittyvät maksut ja vahvistamaan näiden maksujen määrän, tällaisten maksujen tasolla ei suhteellisuusperiaatteen mukaisesti saa olla tarkoituksena tehdä perheenyhdistämistä koskevan oikeuden käyttöä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi eikä sillä myöskään saa olla tällaista vaikutusta, koska muutoin haitattaisiin direktiivin 2003/86 tavoitetta ja vietäisiin siltä sen tehokas vaikutus. Näin kuitenkin kävisi erityisesti silloin, jos kotoutumiskokeeseen osallistumiselta vaadittavien maksujen määrä olisi liian suuri, kun otetaan huomioon sen huomattava taloudellinen vaikutus asianomaisiin kolmansien maiden kansalaisiin.

(ks. 50–52, 54–60, 64, 65 ja 71 kohta sekä tuomiolauselma)