Language of document : ECLI:EU:C:2001:13

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

JEAN MISCHO

11 päivänä tammikuuta 2001 (1)

Asia C-86/99

Freemans plc

vastaan

Commissioners of Customs & Excise

(VAT and Duties Tribunalin, Lontoo (Yhdistynyt kuningaskunta), esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Arvonlisävero - Kuudes direktiivi 77/388/ETY - Veron peruste - Alennus, joka toteutuu liiketoimen suorittamishetkellä - Liiketoimen suorittamisen jälkeen myönnettävä hinnanalennus

1.
    VAT & Duties Tribunalissa, Lontoo (Yhdistynyt kuningaskunta), on vireillä Yhdistyneen kuningaskunnan veroviranomaisen eli Commissioners of Customs and Excisen (jäljempänä veroviranomainen) ja postimyyntiyhtiö Freemans plc:n (jäljempänä Freemans) välinen valitusasia, joka koskee tapaa, jolla osalle Freemansin myynnistä on määritettävä veron peruste, jonka perusteella lasketaan yhtiölle maksettavaksi tulevan arvonlisäveron määrä.

2.
    Freemansin myyntijärjestelmään kuuluu yli 900 000 myyntiedustajaa, joille se lähettää myyntiluettelonsa.

3.
    Myyntiedustajat tilaavat myyntiluetteloissa kuvattuja tuotteita joko kolmansille tai itselleen. Myyntiedustajat maksavat ostot Freemansin käyttöönottamalla omarahoitteisella luotolla erissä, jotka on jaksotettu usean viikon ajalle.

4.
    Myyntiedustajiaan motivoidakseen Freemans myöntää heille heidän Freemansilla olevalle tililleen kustakin maksusuorituksesta 10 prosentin hyvityksen suorituksen määrästä.

5.
    Kyseinen hyvitys on kolmansien tekemien ostojen osalta palkkio ja myyntiedustajan omaan lukuunsa tekemien ostojen osalta alennus.

6.
    Myyntiedustaja voi nostaa tililleen kirjatun määrän koska tahansa. Hän voi saada summan shekkinä, postisiirtona, raha-arpana tai hän voi käyttää sitä Freemansilla olevan tilinsä velkasaldon pienentämiseen.

7.
    Jos myyntiedustaja käyttää määrän Freemansin myyntiluettelossa olevan tuotteen ostamiseen, maksusuoritus oikeuttaa jälleen maksun määrästä tehtävään 10 prosentin alennukseen, joka kirjataan hyvityksenä myyntiedustajan tilille.

8.
    Yhdistynyt kuningaskunta käytti jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta - yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste - 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY(2) (jäljempänä kuudes direktiivi) 27 artiklassa annettua mahdollisuutta ja otti käyttöön vähittäismyyjiä varten erityisjärjestelmiä, joiden mukaan maksettava arvonlisävero voidaan laskea kunkin tilikauden aikana tapahtuneiden liiketoimien kokonaisarvon perusteella ”päivittäisten bruttotulojen” menetelmän mukaisesti eikä kunkin yksittäisen luovutuksen arvon perusteella.

9.
    Yhdistyneen kuningaskunnan veroviranomainen salli 28.2.1997 saakka vähittäismyyjien laskea päivittäiset bruttotulonsa bruttotulojen vakiomenetelmällä(standard method of gross takings, jäljempänä vakiomenetelmä), joka perustui vähittäismyyjän tilikauden aikana saamiin maksusuorituksiin.

10.
    Veroviranomainen määräsi 1.3.1997 alkaen pakolliseksi uuden vaihtoehtoisen bruttotulomenetelmän (optional method of gross takings, jäljempänä vaihtoehtoinen menetelmä), joka perustuu valittajan laskuttamaan kokonaismäärään.

11.
    Freemansin ja veroviranomaisen välinen riita-asia koskee ainoastaan määriä, jotka Freemans on kirjannut myyntiedustajilleen hyvityksenä niiden omaan lukuunsa tekemistä ostoista.

12.
    Vakiomenetelmää sovellettaessa Freemans voi vähentää suoraan päivittäisistä bruttotuloistaan kyseiset määrät, joita kutsun jäljempänä yksinkertaisuuden vuoksi ”alennuksiksi omista ostoista”.

13.
    Vaihtoehtoisen menetelmän käyttöönoton jälkeen Freemansin olisi veroviranomaisen mukaan pitänyt muuttaa käytäntöään ja laskea päivittäiset bruttotulonsa vähentämättä niistä alennuksia omista ostoista, ellei myyntiedustaja nosta kyseisiä alennuksia käteisenä tai käytä niitä alentamaan Freemansilta ostettujen tuotteiden hintaa, tai siihen asti, kunnes jompikumpi tilanteista toteutuu.

14.
    On riidatonta, että Freemans ei ole muuttanut käytäntöään, minkä vuoksi veroviranomainen teki Freemansia koskevan jälkiverotuspäätöksen, josta Freemans on valittanut ennakkoratkaisupyynnön esittäneeseen tuomioistuimeen.

15.
    Oikeudenkäynnissä on esitetty kaksi vastakkaista väitettä. Freemansin mukaan myyntiedustajan omaan käyttöönsä ostamien tuotteiden osalta veron perusteena on tuotteiden myyntiluettelon mukainen hinta, josta on vähennetty alennus myyntiedustajan omista ostoista, koska Freemansilla ei ole sopimuksen mukaan milloinkaan oikeutta periä myyntiedustajalta myyntiluettelon mukaista täyttä hintaa.

16.
    Veroviranomaisen mukaan siinä tapauksessa, että Freemansin ja sen myyntiedustajan välistä sopimusta tulkitaan oikein, kuudennen direktiivin 11 artiklan A kohdan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitettu vastike on tuotteen myyntiluettelossa mainittu täysi hinta, joka myyntiedustajan on sopimuksen mukaan maksettava Freemansille.

17.
    Voidakseen tehdä ratkaisun näiden kahden väitteen välillä kansallinen tuomioistuin on esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Kun kuudennen direktiivin 11 artiklan A ja C kohtaa tulkitaan oikein, mikä on myyntiluettelon perusteella postimyynnillä asiakkaalle tämän omaan käyttöönluovutettujen tavaroiden osalta veron perusteena silloin, kun omarahoitteista luottoa myöntävä luovuttaja antaa asiakkaalle alennusta myyntiluettelon mukaisesta hinnasta (alennus omista ostoista) ja kun kyseinen alennus hyvitetään asiakkaalle, kun tämä suorittaa luovuttajalle kuukausittaisia maksueriä (tai kun kyseinen alennus käytetään maksuerän pienentämiseen tai kuittaamiseen), mutta kun asiakas voi heti nostaa tai käyttää suoritetuista maksuista kertyneen ‘alennuksen omista ostoista‘ siinäkin tapauksessa, että asiakkaan on vastattava myöhemmin erääntyvistä maksueristä?

Onko veron perusteena

1)    asiakkaalle myytyjen tavaroiden myyntiluettelon mukainen täysi hinta, josta on vähennetty tästä hinnasta annettava alennus omista ostoista,

2)    asiakkaalle myytyjen tavaroiden myyntiluettelon mukainen täysi hinta, josta tehdään vähennys silloin, kun alennus omista ostoista hyvitetään asiakkaalle, vai

3)    asiakkaalle myytyjen tavaroiden myyntiluettelon mukainen täysi hinta, josta tehdään vähennys silloin, kun asiakas nostaa tai käyttää alennuksen omista ostoista, vai

4)    jokin muu määrä, ja jos näin on, mikä määrä?”

18.
    Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin katsoo perustellusti, että sen käsiteltävänä olevaan riita-asiaan on sovellettava kuudennen direktiivin 11 artiklaa, joka koskee nimenomaan veron perusteen määrittämistä.

19.
    Sen vuoksi aloitan tuomalla esiin ne direktiivin säännökset, joista Freemans ja veroviranomainen ovat erimielisiä.

Direktiivin 11 artiklassa säädetään seuraavaa:

”A. Maan alueella

1. Veron perusteen on oltava:

a)     muiden kuin b, c ja d kohdassa tarkoitettujen tavaroiden luovutusten tai palvelujen suoritusten osalta kaikki se, mikä muodostaa luovuttajan tai suorittajan näistä liiketoimista ostajalta, vastaanottajalta tai kolmannelta saaman tai saatavan vastikkeen, mukaan lukien näiden liiketoimien hintaan suoraan liittyvät tuet;

- -

3. Veron perusteeseen ei ole sisällytettävä:

- -

b)     sellaisia ostajalle tai vastaanottajalle myönnettyjä hinnanalennuksia tai hyvityksiä hinnasta, jotka toteutuvat sinä hetkenä, jolloin liiketoimi suoritetaan;

- -

C. Erinäiset säännökset

1. Sopimuksen mitätöinnin, peruutuksen tai purkamisen taikka kauppahinnan maksamisen täyden tai osittaisen laiminlyönnin tai liiketoimen suorittamisen jälkeen myönnettävän hinnanalennuksen johdosta on veron perustetta vastaavasti alennettava jäsenvaltioiden määräämin edellytyksin.

- - ”

20.
    Kansallisen tuomioistuimen esittämästä kolmesta vastausvaihtoehdosta ensimmäinen vastaa Freemansin kantaa ja kolmas veroviranomaisen kantaa, kun taas kansallinen tuomioistuin näyttää kannattavan toista vastausvaihtoehtoa, jota kumpikaan asianosaisista ei tue mutta jonka kannalla Freemans on, jos yhteisöjen tuomioistuin ei hyväksy ensimmäistä vastausvaihtoehtoa.

21.
    Kansallinen tuomioistuin ottaa huomioon myös sen vaihtoehdon, että yksikään näistä kolmesta vastausvaihtoehdosta ei olisi kuudennen direktiivin 11 artiklan säännösten mukainen ja että yhteisöjen tuomioistuimen pitäisi olla valitsematta yhtä näistä esitetyistä konkreettisista vaihtoehdoista ja antaa muunlainen vastaus.

22.
    Tällainen vaihtoehto tulee kyseeseen kuitenkin vain, jos yhteisöjen tuomioistuin päätyisi kansallisen tuomioistuimen esittämiä eri tapoja veron perusteen määrittämiseksi tarkasteltuaan siihen tulokseen, että yksikään näistä vaihtoehdoista ei ole 11 artiklan säännösten mukainen.

23.
    Kansallinen tuomioistuin esittää näin ollen, että yhteisöjen tuomioistuimen on tarkasteltava ensisijaisesti näitä kolmea vaihtoehtoa. Ennen tähän tarkasteluun ryhtymistä on mielestäni todettava, että yhteisöjen tuomioistuinta on jo aikaisemmin pyydetty tutkimaan veron perusteen määrittämistä koskevaa ongelmaa tavaroiden luovuttamisen osalta. Se on tukeutunut arvonlisäveroa koskevan yhteisön lainsäädännön taustalla olevaan logiikkaan ja kuudennen direktiivin 11 artiklan A kohdan 1 alakohdan a alakohtaan ja esittänyt periaatteet, joita on aina noudatettava veron perustetta määritettäessä.

24.
    Yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Elida Gibbs(3) 24.10.1996 antamasta tuomiosta seuraa, että ”sen arvonlisäveron peruste, jonka veroviranomaisetkantavat, ei voi ylittää sitä vastiketta, jonka lopullinen kuluttaja on tosiasiallisesti maksanut ja jonka perusteella on laskettu se arvonlisävero, jonka viime kädessä tämä kuluttaja maksaa” ja että ”vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tällä vastikkeella on ‘subjektiivinen‘ arvo eli jokaisessa konkreettisessa tapauksessa tosiasiallisesti saadun vastikkeen arvo, eikä objektiivisten arviointiperusteiden mukaisesti arvioitu arvo (asia 230/87, Naturally Yours Cosmetics, tuomio 23.11.1988, Kok. 1988, s. 6365, 16 kohta ja asia C-126/88, Boots Company, tuomio 27.3.1990, Kok. 1990, s. I-1235, 19 kohta)”.

25.
    Näitä periaatteita ei ole lainkaan arvosteltu yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyissä kirjallisissa tai suullisissa huomautuksissa, ja erimielisyyttä on ainoastaan siitä, miten niitä on sovellettava käsiteltävänä olevassa asiassa.

26.
    Freemans katsoo, että 11 artiklan A kohdan 1 alakohdan a alakohta sellaisenaan antaa vastauksen kansallisen tuomioistuimen kysymykseen, koska vastike, jonka se saa tuotteen luovuttamisesta myyntiedustajalle tämän omaan käyttöön, on myyntiluettelon mukainen hinta, josta on vähennetty sen myyntiedustajalle antama alennus omista ostoista.

27.
    Freemans huomauttaa, ettei vastiketta ja ostajan maksamaa määrää pidä sekoittaa toisiinsa, ja viittaa yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Glawe(4) 5.5.1994 antamaan tuomioon, jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että ”veron perusteeseen sellaisten rahapeliautomaattien osalta, joista voi saada voittoja (kolikkoautomaatit), ei kuulu pelaajille maksettavien voittojen suuruinen pakollinen lakisääteinen osuus panosten kokonaismäärästä”.

28.
    Samoin kuin kolikkoautomaattien ylläpitäjän veron perusteena ei ole pelaajan automaattiin syöttämä kokonaismäärä, Freemansin veron perusteeseen ei pidä sisällyttää myyntiedustajien suorittamien maksujen sitä osaa, jonka Freemans hyvittää niille niiden suorittamien maksujen yhteydessä.

29.
    Vastikkeena sille, että tuote toimitetaan myyntiedustajalle, voi olla vain määrä, joka Freemansilla on oikeus saada, kun otetaan huomioon sen sitoumus myöntää omista ostoista alennus, jonka suuruus on 10 prosenttia myyntiluettelon mukaisesta hinnasta.

30.
    Tätä mielenkiintoista perustelua ei ole mielestäni kuitenkaan aihetta hyväksyä käsiteltävänä olevassa asiassa.

31.
    Yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Boots Company(5) antamassaan tuomiossa todennut, että ”konkreettista seikkaa arvioitaessa on ensin tutkittava, kuuluuko se johonkin 2 ja 3 alakohdassa tarkoitetuista ryhmistä, jaainoastaan, jos näin ei ole, on sovellettava 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitettua yleistä sääntöä” (16 kohta).

32.
    Toisin sanoen on tutkittava, voidaanko soveltaa erityissääntöä, ennen kuin aletaan soveltaa yleissääntöä.

33.
    Kansallinen tuomioistuin pitää käsiteltävänä olevassa asiassa riidanalaisia määriä kuitenkin alennuksina omista ostoista. Toisin kuin Freemans ehdottaa, mutta kuten komissio esittää, yhteisöjen tuomioistuimen on näin ollen aluksi tutkittava, onko näitä alennuksia pidettävä alennuksina, joita 11 artiklan A kohdan 3 alakohdan b alakohdan mukaan ei ole sisällytettävä veron perusteeseen, vai 11 artiklan C kohdan 1 alakohdassa tarkoitettuina liiketoimen suorittamisen jälkeen myönnettävinä hinnanalennuksina, jossa kohdassa sallitaan ainoastaan hinnanalennuksen suuruinen vähennys veron perusteesta jäsenvaltioiden määräämin edellytyksin eli Yhdistyneen kuningaskunnan antamien säännösten nojalla jälkikäteen silloin, kun alennus omista ostoista maksetaan myyntiedustajalle tai kun tämä käyttää sen.

34.
    Kuuluuko Freemansin käyttämä omista ostoista annettavien alennusten järjestelmä näin ollen 11 artiklan A kohdan 3 alakohdan b alakohdan tai 11 artiklan C kohdan 1 alakohdan soveltamisalaan? Kun huomioon otetaan edellä mainitussa asiassa Elida Gibbs annettu tuomio, jälkimmäinen vaihtoehto on heti aluksi hylättävä.

35.
    Kyseisessä asiassa antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin on todellakin katsonut, että tätä säännöstä voidaan soveltaa ainoastaan, kun hintaa on muutettu ”liiketoimen suorittamisen jälkeen” (30 kohta).

36.
    Vaikka Freemansin myyntijärjestelmässä alennus omista ostoista hyvitetään myyntiedustajalle vasta hänen maksusuorituksensa yhteydessä, kyseisestä alennuksesta on kuitenkin sovittu jo tuotetta luovutettaessa. Alennus kuuluu Freemansin soveltamiin myyntiehtoihin, jotka myyntiedustaja on hyväksynyt sopimusta tehtäessä.

37.
    Onko kyseessä näin ollen liiketointa suoritettaessa saatu alennus, jolloin sovelletaan 11 artiklan A kohdan 3 alakohdan b alakohtaa?

38.
    Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen ja Kreikan hallituksen mielestä näin ei ole, koska alennus omista ostoista hyvitetään myyntiedustajalle vasta hänen suorittaessaan sopimuksen mukaisia maksuja ja koska myynnin tapahtuessa sovellettava myyntihinta on myyntiluettelon mukainen hinta.

39.
    Tämän väitteensä tueksi ne viittaavat edellä mainitussa asiassa Boots Company annettuun tuomioon, jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi seuraavaa:

”On todettava, että ‘hinnanalennukset tai hyvitykset‘, joita kuudennen direktiivin 11 artiklan A kohdan 3 alakohdan b alakohdan mukaan ei ole sisällytettävä veron perusteeseen, ovat alennuksia hinnasta, jolla tuotetta normaalisti tarjotaan asiakkaalle, koska myyjä suostuu siihen, että sille ei makseta alennuksen suuruista määrää, nimenomaan kannustaakseen asiakasta ostamaan tuotteen” (18 kohta).

40.
    Kyseiset hallitukset selittävät, että Freemansin myyntijärjestelmässä myyjä ei ole millään tavalla suostunut siihen, että sille ei makseta osaa myyntihinnasta, koska omista ostoista myönnettävän alennuksen edellytyksenä ovat nimenomaan maksusuoritukset.

41.
    Jos myyntiedustaja ei heti käytä Freemansin tämän tilille maksusuorituksen yhteydessä kirjaamia hyvityksiä myöhempien maksujensa määrän pienentämiseen, Freemansille maksetaan tosiasiassa myyntiluettelon mukainen täysi hinta.

42.
    Myyntiedustajalle on Freemansin kirjanpidossa kyllä kirjattu hyvitys, jonka määrä on 10 prosenttia hänen suorittamastaan maksusta, mutta hän hyötyy alennuksesta konkreettisesti ja tosiasiallisesti vasta, kun Freemans maksaa sen hänelle jollakin edellä mainituista tavoista tai kun hän käyttää sen uuden ostoksen maksamiseen. Tämä maksaminen tai käyttäminen on kuitenkin epävarmaa, koska kiistatta melkoinen määrä myyntiedustajia jättää käyttämättä alennuksen, johon hän on maksusuoritustensa perusteella saanut oikeuden.

43.
    Jos alennusta ei ole hyvitetty myyntiedustajalle ja jos sitä ei ole tosiasiallisesti maksettu hänelle tai jos hän ei ole sitä käyttänyt, kyseessä ei näiden hallitusten mukaan voi olla toteutunut alennus. Vaikka myyntiedustaja huolehtisi eduistaan, hän voi saada alennuksen käyttöönsä joka tapauksessa vasta sen jälkeen kun myyjän ja ostajan välinen sopimus on lopullisesti täytetty.

44.
    Komission mielestä alennus omista ostoista on epäilyksettä 11 artiklan A kohdan 3 alakohdan b alakohdassa tarkoitettu toteutunut alennus, kun otetaan huomioon ennakkoratkaisupyynnössä annetut tiedot.

45.
    Käsitteen ”toteutunut” on ymmärrettävä tarkoittavan ”oikeudellisesti toteutunutta”. Alennuksen on katsottava toteutuneen silloin kun henkilöllä, jolle se on myönnetty, on laillinen oikeus saada se.

46.
    Myyntiedustajalla on siitä hetkestä lähtien, jolloin hän tekee Freemansin kanssa sopimuksen tuotteen ostamisesta, oikeus saada Freemansilla olevalle tililleen 10 prosentin suuruinen hyvitys jokaisesta suorittamastaan maksusta. Alennus omista ostoista hyvitetään tilille maksusuorituksen yhteydessä, mutta oikeus alennukseen on olemassa jo ennen maksusuoritusta. Maksusuoritus laukaisee alennuksen kirjaamisen myyntiedustajan tilille, mutta se ei luo oikeutta alennukseen. Myyntiedustajan osittaiset maksut ja alennuksen osittainen kirjaaminen hänen tililleen kuuluvat luovutuksen yhteydessä tehdyn sopimuksen täyttämiseen, eikä tätä sopimusta myöhemmin muuteta.

47.
    Komission mielestä se, että ”alennusta, johon voidaan laillisesti vedota” pidetään ”toteutuneena alennuksena”, kuten kuudennen direktiivin ranskankielisestä versiosta voidaan päätellä, ei ole lainkaan ristiriidassa muiden kieliversioiden kanssa, mukaan lukien englanninkielinen versio, jossa käytetään ilmaisua ”accounted for”.

48.
    Tämä komission väite on mielestäni vakuuttava, ja kannatan sitä varsinkin kun muutkin seikat tukevat sitä. Ensinnäkin Freemansin myyntiedustajia koskevassa myyntijärjestelmässä on hyvinkin mahdollista, että Freemans ei missään vaiheessa saa tililleen myyntiluettelon mukaista täyttä hintaa.

49.
    Asianosaiset ovat selvittäneet, että sen jälkeen, kun myyntiedustajalle on hänen ensimmäisen maksusuorituksensa yhteydessä kirjattu hyvitys, jonka suuruus on 10 prosenttia kyseisestä maksuerästä, hän voi käyttää tätä hyvitystä seuraavan maksueränsä pienentämiseen.

50.
    Tämän vuoksi ei voida katsoa, että komission väite olisi ristiriidassa edellä mainitussa asiassa Boots Company annetun tuomion kanssa. Kun Freemans sitoutuu myöntämään myyntiedustajalleen alennuksen omista ostoista, se luopuu vaatimasta myyntiluettelon mukaista täyttä hintaa. Edellä mainitussa asiassa Glawe annetussa tuomiossa on erotettu selvästi toisistaan myyjän saama maksu ja määrä, joka myyjälle tosiasiallisesti kuuluu ja joka muodostaa veron perusteen.

51.
    Toiseksi alennuksen tosiasiallisella maksamisella myyntiedustajalle tai sillä, että myyntiedustaja käyttää alennuksen, ei ole oikeudellista merkitystä, kun otetaan huomioon se kiistaton tosiseikka, että myyntiedustajan Freemansilla olevalle tilille kirjattu alennus on tosiasiallisesti myyntiedustajan käytettävissä kuten hänen pankkitililleen kirjattu rahamäärä. Hän voi myös käyttää sitä täysin oman harkintansa mukaan.

52.
    Ei voida kuitenkaan hyväksyä sitä, että veron perusteen määrittäminen voisi riippua myyntiedustajan oman harkintansa mukaan tekemästä valinnasta, joka koskee hänelle ehdottomasti myönnetyn alennuksen käyttötapaa.

53.
    Kolmanneksi ja lopuksi voidaan vain todeta, että lopputulos, johon olen päätynyt soveltamalla 11 artiklan A kohdan 3 alakohdan b alakohtaa alennuksiin omista ostoista, on sopusoinnussa yhteisöjen tuomioistuimen suorittaman 11 artiklan A kohdan 1 alakohdan a alakohdan tulkinnan kanssa, jonka mukaan myynnistä saatavana vastikkeena eli veron perusteena on pidettävä myyjän saamaa subjektiivista arvoa eikä objektiivista arvoa, joka käsiteltävänä olevassa asiassa on Freemansin myyntiluettelon mukainen hinta.

54.
    Koska olen näin ollen tullut siihen tulokseen, että kansallisen tuomioistuimen ensimmäinen vastausehdotus on kuudennen direktiivin 11 artiklan oikean tulkinnan mukainen, minun ei tarvitse tutkia asiaa enemmälti. Tämänvastauksen oikeellisuus sulkee pois sen mahdollisuuden, että muut vastaukset voisivat olla oikeita.

Ratkaisuehdotus

55.
    Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa VAT & Duties Tribunalin, Lontoo, esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta - yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste - 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY 11 artiklan A kohtaa ja 11 artiklan C kohtaa on tulkittava siten, että myyntiluettelon perusteella postimyynnillä asiakkaalle tämän omaan käyttöön luovutettujen tavaroiden osalta veron perusteena silloin, kun omarahoitteista luottoa myöntävä luovuttaja antaa asiakkaalle alennusta myyntiluettelon mukaisesta hinnasta (alennus omista ostoista) ja kun kyseinen alennus hyvitetään asiakkaalle, kun tämä suorittaa luovuttajalle kuukausittaisia maksueriä (tai kun kyseinen alennus käytetään maksuerän pienentämiseen tai kuittaamiseen), mutta kun asiakas voi heti nostaa tai käyttää suoritetuista maksuista kertyneen ”alennuksen omista ostoista” siinäkin tapauksessa, että asiakkaan on vastattava myöhemmin erääntyvistä maksueristä, on asiakkaalle myytyjen tavaroiden myyntiluettelon mukainen täysi hinta, josta on vähennetty tästä hinnasta annettava alennus omista ostoista.


1: Alkuperäinen kieli: ranska.


2: -     EYVL L 145, s. 1.


3: -     Asia C-317/94, Kok. 1996, s. I-5339, tuomion 19 ja 27 kohta.


4: -     Asia C-38/93, Kok. 1994, s. I-1679, tuomion 13 kohta.


5: -     Ks. edellä 24 kohta.