UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
25 päivänä tammikuuta 2022 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Ympäristö – Direktiivi 2012/19/EU – Sähkö- ja elektroniikkalaiteromu – Velvollisuus rahoittaa aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset – Taannehtiva vaikutus – Oikeusvarmuuden periaate – Direktiivin virheellinen täytäntöönpano – Jäsenvaltion vastuu
Asiassa C‑181/20,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Nejvyšší soud (ylin tuomioistuin, Tšekki) on esittänyt 12.3.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 24.4.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
VYSOČINA WIND a.s.
vastaan
Česká republika – Ministerstvo životního prostředí,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti L. Bay Larsen, jaostojen puheenjohtajat A. Arabadjiev (esittelevä tuomari), A. Prechal, K. Jürimäe, C. Lycourgos, E. Regan, N. Jääskinen, I. Ziemele ja J. Passer sekä tuomarit M. Ilešič, T. von Danwitz, M. Safjan, A. Kumin ja N. Wahl,
julkisasiamies: J. Kokott,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– VYSOČINA WIND a.s., edustajanaan M. Flora, advokát,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Vláčil ja L. Dvořáková,
– Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller ja S. Heimerl,
– Euroopan parlamentti, asiamiehinään C. Ionescu Dima, O. Hrstková Šolcová ja W. D. Kuzmienko,
– Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään A. Maceroni ja M. Moore,
– Euroopan komissio, asiamiehinään L. Haasbeek ja P. Ondrůšek,
kuultuaan julkisasiamiehen 15.7.2021 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta 4.7.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/19/EU (EUVL 2012, L 197, s. 38) 13 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä aurinkovoimalatoimintaa harjoittava yritys VYSOČINA WIND a.s. ja toisaalta Česká republika – Ministerstvo životního prostředí (Tšekin tasavallan ympäristöministeriö) ja jossa kyseinen yhtiö on esittänyt vaatimuksen korvata vahinko, joka sille on aiheutunut direktiivin 2012/19 väitetysti virheellisestä täytäntöönpanosta.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 2002/96/EY
3 Sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta 27.1.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/96/EY (EUVL 2003, L 37, s. 24) 7 artiklan 3 kohdassa säädettiin, että jäsenvaltioiden on varmistettava sähkö- ja elektroniikkalaiteromun hyödyntämistavoitteiden laskemista varten, että tuottajat tai heidän nimissään toimivat kolmannet osapuolet pitävät kirjaa käsittelylaitokseen tulevan (”input”) ja sieltä lähtevän (”output”) ja/tai hyödyntämis- tai kierrätyslaitokseen tulevan (”input”) sähkö- ja elektroniikkalaiteromun määristä sekä sen sisältämistä komponenteista, materiaaleista tai aineista.
4 Tämän direktiivin 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Muiden käyttäjien kuin kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaiteromun jätehuollon rahoitus”, säädettiin seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuottajat rahoittavat 13 päivään elokuuta 2005 mennessä muiden käyttäjien kuin kotitalouksien sellaisen sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräyksestä, käsittelystä, hyödyntämisestä sekä ympäristöä säästävä[stä] loppukäsittely[stä] aiheut[uvat] kustannukset niiden tuotteiden osalta, jotka on saatettu markkinoille 13 päivän elokuuta 2005 jälkeen.
Tuottajien on vastattava sellaisista tuotteista peräisin olevan sähkö- ja elektroniikkalaiteromun jätehuollon rahoituksesta, jotka on saatettu markkinoille ennen 13 päivää elokuuta 2005 ('vanha jäte'). Jäsenvaltiot voivat vaihtoehtoisesti säätää, että muiden käyttäjien kuin kotitalouksien on osittain tai kokonaan vastattava tästä rahoituksesta.
Tuottajat ja muut käyttäjät kuin kotitaloudet voivat tehdä sopimuksia muista rahoitustavoista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän direktiivin soveltamista.”
5 Direktiivin 2002/96, sellaisena kuin se on muutettuna 11.3.2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2008/34/EY (EUVL 2008, L 81, s. 65), 13 artiklassa säädettiin seuraavaa:
”Tehdään muutokset, jotka ovat tarpeen 7 artiklan 3 kohdan, liitteen I B (erityisesti kotitalouksien valaisimien, hehkulamppujen ja aurinkokennojen eli aurinkopaneelien mahdollista lisäämistä varten), liitteen II (erityisesti uusien teknisten ratkaisujen huomioon ottamiseksi sähkö- ja elektroniikkalaiteromun käsittelyssä) sekä liitteiden III ja IV mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen. Nämä toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia, hyväksytään 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
[Euroopan] komissio kuulee muun muassa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajia, kierrättäjiä, käsittelijöitä sekä ympäristö-, työntekijä- ja kuluttajajärjestöjä ennen liitteiden muuttamista.”
Direktiivi 2003/108/EY
6 Direktiivin 2002/96 muuttamisesta 8.12.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/108/EY (EUVL 2003, L 345, s. 106) johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Yhteisen julistuksen mukaisesti komissio on tutkinut direktiivin [2002/96] 9 artiklan nykyisestä sanamuodosta tuottajille aiheutuvia taloudellisia seurauksia ja tullut siihen tulokseen, että aiemmin markkinoille saatettujen laitteiden vastaanottovelvoite synnyttää taannehtivan vastuun, mistä direktiivissä ei ole säännöstä, ja tämä on omiaan aiheuttamaan tietyille tuottajille vakavia taloudellisia riskejä.”
7 Direktiivillä 2003/108 korvattiin direktiivin 2002/96 9 artikla seuraavasti:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuottajat rahoittavat 13 päivään elokuuta 2005 mennessä muiden käyttäjien kuin kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräyksestä, käsittelystä, hyödyntämisestä sekä ympäristöä säästävästä loppukäsittelystä aiheutuvat kustannukset niiden tuotteiden osalta, jotka on saatettu markkinoille 13 päivän elokuuta 2005 jälkeen.
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 13 päivään elokuuta 2005 mennessä sellaisista tuotteista peräisin olevan sähkö- ja elektroniikkalaiteromun jätehuollon rahoitus, jotka on saatettu markkinoille ennen 13 päivää elokuuta 2005 ('vanha jäte'), hoidetaan kolmannessa ja neljännessä alakohdassa esitetyn mukaisesti.
Sellaisesta vanhasta jätteestä, joka korvataan uusilla vastaavilla tai saman käyttötarkoituksen omaavilla tuotteilla, aiheutuvien kustannusten rahoituksesta vastaavat asianomaisten tuotteiden tuottajat niitä toimittaessaan. Jäsenvaltiot voivat vaihtoehtoisesti säätää, että muiden käyttäjien kuin kotitalouksien on osittain tai kokonaan vastattava tästä rahoituksesta.
Muun vanhan jätteen osalta huollon rahoituksesta vastaavat muut käyttäjät kuin kotitaloudet.
2. Tuottajat ja muut käyttäjät kuin kotitaloudet voivat tehdä sopimuksia muista rahoitustavoista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän direktiivin soveltamista.”
Direktiivi 2008/98/EY
8 Jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta 19.11.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY (EUVL 2008, L 312, s. 3) 3 artiklan 1 alakohdan mukaan ”jätteellä” tarkoitetaan ”mitä tahansa ainetta tai esinettä, jonka haltija poistaa käytöstä, aikoo poistaa käytöstä tai on velvollinen poistamaan käytöstä”.
9 Tämän direktiivin 14 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Aiheuttamisperiaatteen mukaisesti jätteen alkuperäisen tuottajan taikka nykyisen tai aiemman jätteen haltijan on vastattava jätehuollon kustannuksista.
2. Jäsenvaltiot voivat päättää, että tuottajan, jonka tuottamasta tuotteesta jäte on peräisin, on vastattava osittain tai kokonaan jätehuollon kustannuksista ja että tällaisten tuotteiden jakelijat voivat osallistua näihin kustannuksiin.”
Direktiivi 2012/19
10 Direktiivillä 2012/19 kumottiin direktiivi 2002/96.
11 Direktiivin 2012/19 johdanto-osan 9, 12 ja 23 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”9) Tähän direktiiviin olisi sisällytettävä kaikki kuluttajien käyttämät sähkö- ja elektroniikkalaitteet sekä ammattikäyttöön tarkoitetut sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Tätä direktiiviä olisi sovellettava rajoittamatta turvallisuus- ja terveysvaatimuksia, joilla suojellaan kaikkia sähkö- ja elektroniikkalaiteromun kanssa tekemisissä olevia, koskevan unionin lainsäädännön sekä jätehuoltoa koskevan unionin erityislainsäädännön – – soveltamista ja rajoittamatta unionin tuotesuunnittelulainsäädännön – – soveltamista. Tämän direktiivin tavoitteet voidaan saavuttaa sisällyttämättä sen soveltamisalaan suuria kiinteästi asennettuja laitteistoja kuten öljylauttoja, lentokenttien matkatavarankuljetusjärjestelmiä ja hissejä. Laitteet, joita ei ole erityisesti suunniteltu ja asennettu tällaisten laitteistojen osaksi ja jotka voivat toimia, vaikka ne eivät ole osa näitä laitteistoja, olisi kuitenkin sisällytettävä tämän direktiivin soveltamisalaan. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi valaistuslaitteita tai aurinkosähköpaneeleja.
– –
12) Tällä direktiivillä vahvistetaan tuottajavastuun periaate, mikä osaltaan rohkaisee sähkö- ja elektroniikkalaitteiden suunnittelua ja tuotantoa siten, että niiden korjaus, mahdollinen päivittäminen, uudelleenkäyttö, purkaminen ja kierrätys otetaan täysimääräisesti huomioon ja tehdään helpoksi.
– –
23) – – Jäsenvaltioiden olisi rohkaistava tuottajia ottamaan kokonaisvastuu sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräyksestä, erityisesti rahoittamalla sähkö- ja elektroniikkalaiteromun – – keräys koko jäteketjun ajan – – aiheuttamisperiaatteen mukaise[sti]. Jotta tuottajan vastuun periaate vaikuttaa mahdollisimman tehokkaasti, kunkin tuottajan olisi vastattava omista tuotteistaan aiheutuvien jätteiden jätehuollon rahoittamisesta. Tuottajan olisi voitava valita, täyttääkö se tämän velvollisuuden muista erillään vai liittymällä yhteiseen järjestelmään. Jokaisen tuottajan olisi tuotetta markkinoille saattaessaan annettava rahallinen vakuus, jotta estetään isännättömistä tuotteista peräisin olevan sähkö- ja elektroniikkalaiteromun jätehuollosta aiheutuvien kustannusten joutuminen yhteiskunnan tai muiden tuottajien maksettavaksi. Velvollisuus rahoittaa vanhan jätteen jätehuolto olisi jaettava kaikkien olemassa olevien tuottajien kesken yhteisissä rahoitusjärjestelmissä, joihin kaikki kustannusten syntyhetkellä markkinoilla toimivat tuottajat osallistuvat suhteellisella osuudellaan. – – Pitkän elinkaaren laitteiden, kuten aurinkosähköpaneelien, jotka kuuluvat nyt tämän direktiivin soveltamisalaan, tapauksessa olisi voitava käyttää optimaalisesti nykyisiä keräys- ja hyödyntämisjärjestelmiä edellyttäen, että noudatetaan tässä direktiivissä säädettyjä vaatimuksia.”
12 Tämän direktiivin 1 artiklassa täsmennetään, että ”tässä direktiivissä säädetään toimenpiteistä, joilla suojellaan ympäristöä ja ihmisten terveyttä ehkäisemällä tai vähentämällä sähkö- ja elektroniikkalaitteista peräisin olevan jätteen syntymisen ja jätehuollon aiheuttamia haittavaikutuksia sekä vähentämällä materiaalien käytöstä aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia ja parantamalla tällaisen käytön tehokkuutta direktiivin [2008/98] 1 ja 4 artiklan mukaisesti ja siten kestävää kehitystä tukien”.
13 Direktiivin 2012/19 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tätä direktiiviä sovelletaan sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin seuraavasti:
a) sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin, jotka kuuluvat liitteessä I mainittuihin luokkiin, 13. elokuuta 2012 lukien 14. elokuuta 2018 saakka (siirtymäkausi), jollei 3 kohdasta muuta johdu. Liite II sisältää ohjeellisen luettelon liitteessä I mainittuihin luokkiin kuuluvista sähkö- ja elektroniikkalaitteista.
b) kaikkiin sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin 15. elokuuta 2018 lukien, jollei 3 ja 4 kohdasta muuta johdu. Kaikki sähkö- ja elektroniikkalaitteet sijoitetaan liitteessä III mainittuihin luokkiin. Liite IV sisältää ei-tyhjentävän luettelon liitteessä III mainittuihin luokkiin kuuluvista sähkö- ja elektroniikkalaitteista (avoin soveltamisala).”
14 Tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan ”sähkö- ja elektroniikkalaitteilla” tarkoitetaan ”laitteita, jotka tarvitsevat sähkövirtaa tai sähkömagneettisia kenttiä toimiakseen kunnolla, sekä laitteita, joita käytetään kyseisten virtojen ja kenttien tuottamiseen, siirtämiseen ja mittaamiseen, ja jotka on suunniteltu käytettäväksi enintään 1 000 voltin vaihtojännitteellä ja enintään 1 500 voltin tasajännitteellä”.
15 Lisäksi saman direktiivin 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan ”sähkö- ja elektroniikkalaiteromulla” tarkoitetaan ”sähkö- ja elektroniikkalaitteita, jotka ovat direktiivin [2008/98] 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua jätettä, mukaan lukien kaikki komponentit, osakokoonpanot ja kulutusosat, jotka ovat osa tuotetta silloin, kun se poistetaan käytöstä”.
16 Mainitun direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Rajoittamatta sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa ja tuotesuunnittelua koskevan unionin lainsäädännön – – vaatimuksia, jäsenvaltioiden on kannustettava tuottajien ja kierrättäjien yhteistyötä sekä toimenpiteitä, joilla edistetään sellaista sähkö- ja elektroniikkalaitteiden suunnittelua ja valmistusta, jolla helpotetaan sähkö- ja elektroniikkalaiteromun sekä sen osien ja materiaalien uudelleenkäyttöä, purkamista ja hyödyntämistä. – –”
17 Direktiivin 2012/19 12 artiklan, jonka otsikko on ”Rahoituksen järjestäminen kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaiteromun osalta”, 4 kohdassa säädetään, että markkinoille viimeistään 13.8.2005 saatetuista tuotteista peräisin olevaa sähkö- ja elektroniikkalaiteromua on pidettävä ”vanhana jätteenä”.
18 Tämän direktiivin 13 artiklassa, jonka otsikko on ”Rahoituksen järjestäminen muiden käyttäjien kuin kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaiteromun osalta”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuottajat rahoittavat muiden käyttäjien kuin kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräyksestä, käsittelystä, hyödyntämisestä sekä ympäristöä säästävästä loppukäsittelystä aiheutuvat kustannukset niiden tuotteiden osalta, jotka on saatettu markkinoille 13 päivän elokuuta 2005 jälkeen.
Sellaisesta vanhasta jätteestä, joka korvataan uusilla vastaavilla tuotteilla tai uusilla saman käyttötarkoituksen omaavilla tuotteilla, aiheutuvien kustannusten rahoituksesta vastaavat asianomaisten tuotteiden tuottajat niitä toimittaessaan. Jäsenvaltiot voivat vaihtoehtoisesti säätää, että myös muille käyttäjille kuin kotitalouksille annetaan osittain tai kokonaan vastuu huolehtia tästä rahoituksesta.
Muun vanhan jätteen osalta kustannusten rahoituksesta huolehtivat muut käyttäjät kuin kotitaloudet.
2. Tuottajat ja muut käyttäjät kuin kotitaloudet voivat tehdä sopimuksia muista rahoitustavoista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän direktiivin soveltamista.”
19 Mainitun direktiivin 24 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 14. helmikuuta 2014. Niiden on toimitettava viipymättä nämä säännökset kirjallisina komissiolle.”
20 Direktiivin 2012/19 liitteessä I, jonka otsikko on ”Tämän direktiivin soveltamisalaan 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn siirtymäkauden aikana kuuluvat sähkö- ja elektroniikkalaitteiden luokat”, mainitaan aurinkosähköpaneelit. Ne mainitaan myös tämän direktiivin liitteessä II, jossa on ohjeellinen luettelo sähkö- ja elektroniikkalaitteista, jotka kuuluvat liitteen I luokkiin, sekä mainitun direktiivin liitteessä IV, jossa on ei-tyhjentävä luettelo liitteessä III lueteltuihin luokkiin kuuluvista sähkö- ja elektroniikkalaitteista.
Tšekin oikeus
21 Tšekin tasavalta on pannut täytäntöön direktiivin 2002/96 mukaiset velvoitteensa erityisesti jätteistä ja tiettyjen lakien muuttamisesta annetulla lailla nro 185/2001 (zákon č. 185/2001 Sb., o odpadech a o změně některých dalších zákonů, jäljempänä jätelaki).
22 Kyseiseen lakiin lisättiin 30.5.2012 uusi 37p §, jolla otettiin käyttöön aurinkosähköpaneeliromun jätehuollon kustannusten rahoitusta koskeva järjestelmä. Kyseisen pykälän mukaan aurinkovoimalan toiminnanharjoittaja on velvollinen rahoittamaan kierrätysmaksuina viimeistään 1.1.2013 markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset. Tätä varten säädettiin kyseisen toiminnanharjoittajan velvollisuudesta tehdä yhteisrahoitusjärjestelmän takaava sopimus 30.6.2013 mennessä siten, että rahoituksen täytyi olla järjestettynä 1.1.2019 mennessä. Jos aurinkosähköpaneelit on saatettu markkinoille 1.1.2013 jälkeen, tämä velvoite koskee niiden tuottajaa.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
23 VYSOČINA WIND harjoittaa sellaisen aurinkovoimalan toimintaa, joka otettiin käyttöön vuonna 2009 ja joka on varustettu aurinkosähköpaneeleilla, jotka on saatettu markkinoille 13.8.2005 jälkeen mutta ennen 1.1.2013.
24 Kyseinen yhtiö osallistui jätelain 37p §:ssä säädetyn velvollisuuden mukaisesti aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannusten rahoittamiseen ja maksoi tällä perusteella yhteensä 1 613 773,24 Tšekin korunaa (CZK) (noin 59 500 euroa) vuosien 2015 ja 2016 aikana.
25 VYSOČINA WIND katsoi, että tämä velvollisuus johtui suoraan siitä, että Tšekin tasavalta on pannut direktiivin 2012/19 virheellisesti täytäntöön, ja että näiden maksujen maksaminen merkitsi vahinkoa, ja nosti Obvodní soud pro Prahu 10:ssa (Prahan 10. kaupunginosan alioikeus, Tšekki) vahingonkorvauskanteen tätä jäsenvaltiota vastaan. Se katsoo erityisesti, että jätelain 37p § ei noudata direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan sähkö- ja elektroniikkalaiteromun tuottaja, ei käyttäjä, vastaa 13.8.2005 jälkeen markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannuksista.
26 Kyseinen tuomioistuin hyväksyi kanteen kokonaisuudessaan 6.4.2018 antamallaan tuomiolla. Tšekin tasavalta teki kyseisestä tuomiosta valituksen Městský soud v Prazeen (Prahan kaupunkioikeus, Tšekki), joka hylkäsi sen perusteettomana 14.11.2018 antamallaan tuomiolla. Kyseisen tuomioistuimen mukaan direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee selvästi, että tuottajien on huolehdittava 13.8.2005 jälkeen markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannuksista, joten jätelain 37p §, jonka mukaan tämä velvoite kuuluu edelleen käyttäjille, ei ole kyseisen direktiivin mukainen.
27 Tšekin tasavalta teki näin ollen kassaatiovalituksen Nejvyšší soudiin (ylin tuomioistuin, Tšekki) ja väitti ensiksi, että tällainen direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan tulkinta johtaa siihen, että tälle säännökselle annetaan säännöstenvastainen taannehtiva vaikutus. Toiseksi tietyt tuottajat, jotka ovat saattaneet aurinkosähköpaneelit markkinoille vuosina 2005–2013, eivät enää harjoita toimintaa, mikä estää mainituista paneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannusten rahoituksen varmistamisen. Kolmanneksi Tšekin tasavalta katsoo, että se, ettei komissio ole esittänyt huomautuksia EU pilot-menettelyn yhteydessä, joka koskee direktiivin 2012/19 saattamista osaksi kansallista oikeutta, ja se, ettei kyseinen toimielin ole aloittanut sitä vastaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä, osoittaa, että tämä jäsenvaltio on pannut direktiivin 2012/19 asianmukaisesti täytäntöön, kuten komissio on vahvistanut 1.10.2018 pidetyssä kahdenvälisessä kokouksessa.
28 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä yhteydessä direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan tulkintaa; vaikka on kiistatonta, että kyseisessä säännöksessä vaaditaan jäsenvaltioita asettamaan tuottajille velvollisuus rahoittaa aurinkosähköpaneeliromun jätehuollon kustannukset, kun on kyse direktiivin täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymisen jälkeen eli 14.2.2014 jälkeen markkinoille saatetuista paneeleista, ja että ennen 13.8.2005 markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvien ”vanhojen jätteiden” osalta jäsenvaltiot voivat asettaa tämän velvollisuuden käyttäjille, se pohtii, kuinka tätä rahoitusvelvollisuutta sitä vastoin sovelletaan, kun on kyse markkinoille 13.8.2005–14.2.2014 saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvasta romusta.
29 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on aluksi määritettävä aurinkosähköpaneeliromun jätehuollon kustannusten rahoitusvelvollisuuden syntyajankohta. Se katsoo tältä osin kuten pääasian vastapuoli, että velvollisuus syntyy vasta jätteiden syntyessä eikä, kuten Tšekin tasavalta väittää, mainittujen paneeleiden markkinoille saattamisen yhteydessä. Näin ollen direktiivin 2012/19 aineelliseen soveltamisalaan kuuluvat aurinkosähköpaneelit, jotka on saatettu markkinoille ennen tämän direktiivin täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymistä 14.2.2014 ja joista tulee jätettä kyseisen päivämäärän jälkeen, joten mainitun direktiivin 13 artiklan 1 kohdassa näin asetettu velvollisuus ei ole millään tavoin taannehtiva.
30 Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyksiä siitä, onko direktiivi 2012/19 pantu asianmukaisesti täytäntöön Tšekin oikeusjärjestyksessä, kun otetaan huomioon ensinnäkin se, että komissio itse totesi direktiivin 2002/96 muuttamisesta annettua direktiiviä 2003/108 antaessaan, että velvollisuus rahoittaa unionin markkinoille saatetuista tuotteista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset ennen direktiivin 2002/96 täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymistä synnyttää taannehtivan vastuun, joka on omiaan aiheuttamaan tuottajille vakavia taloudellisia riskejä, ja tällaista toteamusta voidaan soveltaa samalla tavalla aurinkosähköpaneeleihin, jotka ovat vasta tulleet unionin lainsäädännön soveltamisalaan direktiivillä 2012/19. Toiseksi aurinkosähköpaneelien tuottajien, jotka eivät voineet olettaa, että niille asetettaisiin tällainen rahoitusvelvollisuus jo aiemmin markkinoille saatetuista paneeleista aiheutuvan romun osalta ja jotka eivät näin ollen ole vyöryttäneet tällaisen rahoituksen kustannuksia tuotteidensa hintaan, perusteltua luottamusta loukattaisiin. Kolmanneksi niitä käyttäjiä, jotka jo täyttivät ennen direktiivin 2012/19 täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymistä kansallisessa lainsäädännössä säädetyn rahoitusvelvollisuuden, ja niitä käyttäjiä, jotka eivät täyttäneet tätä velvollisuutta, kohdellaan eri tavoin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa neljänneksi, että Saksan liittotasavalta, Helleenien tasavalta ja Itävallan tasavalta eivät myöskään ole panneet mainittua direktiiviä täytäntöön vaan pysyttäneet tuottajien velvollisuuden rahoittaa 13.8.2005 jälkeen markkinoille saatetuista tuotteista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset.
31 Lopuksi se tiedustelee, onko kansallinen lainsäädäntö ristiriidassa unionin oikeuden kanssa siltä osin kuin sopimukset, jotka aurinkovoimalan toiminnanharjoittajien oli tehtävä aurinkosähköpaneeliromun jätehuollon kustannusten rahoituksen varmistamiseksi ja joiden mukaan siihen liittyvät maksut maksetaan erissä, on pidetty voimassa direktiivin 2012/19 antamisen jälkeen, vaikka tämä rahoitus kuuluu mainitun direktiivin mukaan tuottajalle.
32 Tässä tilanteessa Nejvyšší soud päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin 2012/19] 13 artiklaa tulkittava siten, että se estää jäsenvaltiota asettamasta käyttäjille tuottajien sijaan vastuun rahoittaa sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräyksestä, käsittelystä, hyödyntämisestä sekä ympäristöä säästävästä loppukäsittelystä aiheutuvat kustannukset [viimeistään] 1.1.2013 markkinoille saatettujen aurinkosähköpaneelien osalta?
2) Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä, vaikuttaako unionin oikeuden rikkomisesta yksityiselle aiheutunutta vahinkoa koskevaan jäsenvaltion vastuuseen liittyvien edellytysten arviointiin pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävänä oleva tosiseikka eli se, että jäsenvaltio oli itse määrittänyt aurinkosähköpaneeliromun jätehuoltoa koskevan rahoitustavan ennen [direktiivin 2012/19] antamista, jolla aurinkosähköpaneelit tuotiin unionin säännöstön piiriin ja jolla kustannusten rahoitusvastuu määrättiin tuottajille myös sellaisten paneelien osalta, jotka oli saatettu markkinoille ennen täytäntöönpanomääräajan päättymistä (ja myös säännöstön antamista unionin tasolla)?”
33 Unionin tuomioistuin kehotti työjärjestyksensä 61 artiklan 1 kohdan mukaisesti Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitettuja pääasian asianosaisia ja muita osapuolia vastaamaan kirjallisesti tiettyihin kysymyksiin, jotka koskivat erityisesti direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan pätevyyttä.
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
34 Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan viimeistään 1.1.2013 markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista syntyneen romun jätehuollon kustannusten rahoituksesta vastaavat näiden paneelien käyttäjät eivätkä niiden tuottajat.
35 Aluksi on todettava, että vaikka tämä kysymys koskee muodollisesti ainoastaan direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan tulkintaa, ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee myös, onko tämä säännös pätevä sen mahdollisen taannehtivan vaikutuksen vuoksi. Kyseinen tuomioistuin korostaa olennaisin osin, että tällainen vaikutus voisi seurata siitä, että mainitun säännöksen mukaan tuottajien on vastattava aurinkosähköpaneeliromun jätehuollon kustannusten rahoituksesta silloin, kun tämä romu aiheutuu tuotteista, jotka on saatettu markkinoille 13.8.2005 jälkeen eli ennen tässä direktiivissä täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymistä. Näin ollen kyseinen säännös voisi olla perustana taannehtivalle vastuulle, joka voi aiheuttaa tuottajille vakavia taloudellisia riskejä.
36 Vaikka kansallisten tuomioistuinten asiana on niiden ja unionin tuomioistuimen välisen tehtäväjaon mukaisesti SEUT 267 artiklaa sovellettaessa päättää, onko esitetyillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta, unionin tuomioistuin voi kuitenkin erottaa kansallisen tuomioistuimen sille toimittamasta aineistosta ne unionin oikeuden näkökohdat, jotka oikeudenkäynnin kohteen huomioon ottaen edellyttävät tulkintaa tai pätevyyden arvioimista (tuomio 17.9.2020, Compagnie des pêches de Saint-Malo, C‑212/19, EU:C:2020:726, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 Jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa täydellinen vastaus, on tämän vuoksi tarkasteltava myös direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan pätevyyttä oikeusvarmuuden periaatteen kannalta siltä osin kuin mainitussa säännöksessä edellytetään, että tuottajat rahoittavat aurinkosähköpaneeliromun jätehuollon kustannukset 13.8.2005 jälkeen eli ennen tämän direktiivin voimaantuloa markkinoille saatetuista paneeleista aiheutuvan romun osalta.
38 Aluksi on siis tehtävä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyytämä direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan tulkinta. Jos tätä säännöstä pitäisi tulkita siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa velvoitetaan käyttäjät eikä tuottajat rahoittamaan 13.8.2005 jälkeen markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset, olisi toiseksi tarpeen tarkastella mainitun säännöksen pätevyyttä.
39 Tältä osin on muistutettava ensin, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tulkinta ei saa johtaa siihen, että säännöksen selvältä ja täsmälliseltä sanamuodolta viedään kokonaan sen tehokas vaikutus (tuomio 6.9.2012, Czop ja Punakova, C‑147/11 ja C‑148/11, EU:C:2012:538, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin ollen on niin, että jos unionin oikeuden säännöksen merkitys ilmenee yksiselitteisesti itse säännöksen sanamuodosta, unionin tuomioistuin ei voi poiketa tästä tulkinnasta.
40 Direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuottajat rahoittavat muiden käyttäjien kuin kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräyksestä, käsittelystä, hyödyntämisestä sekä ympäristöä säästävästä loppukäsittelystä aiheutuvat kustannukset niiden tuotteiden osalta, jotka on saatettu markkinoille 13.8.2005 jälkeen.
41 Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan e alakohdassa esitetyn määritelmän mukaan ”sähkö- ja elektroniikkalaiteromulla” tarkoitetaan sähkö- ja elektroniikkalaitteita, jotka ovat direktiivin 2008/98 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua jätettä, mukaan lukien kaikki komponentit, osakokoonpanot ja kulutusosat, jotka ovat osa tuotetta silloin, kun se poistetaan käytöstä.
42 Erityisesti direktiivin 2012/19 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan tätä direktiiviä sovelletaan siirtymäkaudella 13.8.2012–14.8.2018 sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin, jotka kuuluvat liitteessä I mainittuihin luokkiin, joihin kuuluvat nimenomaisesti aurinkosähköpaneelit, jotka mainitaan myös tämän direktiivin liitteessä II, jossa täsmennetään kyseiset sähkö- ja elektroniikkalaitteiden luokat, sekä sen johdanto-osan 9 ja 23 perustelukappaleessa, joissa korostetaan muun muassa, että pitkän elinkaaren laitteet, kuten aurinkosähköpaneelit, kuuluvat nyt mainitun direktiivin soveltamisalaan.
43 Unioniin lainsäätäjä on tällä tavoin – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 29 kohdassa – osoittanut selvästi, että aurinkosähköpaneelit ovat direktiivin 2012/19 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja sähkö- ja elektroniikkalaitteita ja että näin ollen ne kuuluvat tämän direktiivin soveltamisalaan.
44 On siis todettava, että direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot antavat tarvittavat lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset sen varmistamiseksi, että tuottajat, eivät käyttäjät, ovat vastuussa aurinkosähköpaneeliromun jätehuollosta aiheutuvien kustannusten rahoittamisesta, kun nämä paneelit on saatettu markkinoille 13.8.2005 jälkeen.
45 Tämän vaikuttamatta edellä 38 kohdassa mainittuun pätevyyden tarkasteluun direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohtaa on tämän vuoksi tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan 13.8.2005 jälkeen markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset rahoittavat näiden paneelien käyttäjät eivätkä niiden tuottajat.
46 Tämän tulkinnan valossa on toiseksi tarpeen, kuten edellä 37 ja 38 kohdassa on mainittu, arvioida vielä tämän säännöksen pätevyyttä.
47 Tältä osin on muistettava, että oikeusvarmuuden periaate, joka on yksi unionin oikeuden yleisistä periaatteista, edellyttää, että säännökset ovat selviä ja täsmällisiä ja vaikutuksiltaan ennakoitavia erityisesti, jos niistä voi aiheutua yksityishenkilöille ja yrityksille epäedullisia seurauksia, jotta yksityiset voivat ilman epävarmuutta saada tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2017, Rosneft, C‑72/15, EU:C:2017:236, 161 kohta ja tuomio 30.4.2019, Italia v. neuvosto (Välimeren miekkakalan kalastuskiintiö), C‑611/17, EU:C:2019:332, 111 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden periaate estää uuden oikeussäännön soveltamisen taannehtivasti eli ennen sen voimaantuloa päättyneeseen tilanteeseen, ja sama periaate edellyttää, että kaikkia tosiseikkoja arvioidaan tavallisesti kyseisenä ajankohtana voimassa olleiden oikeussääntöjen perusteella, ellei toisin nimenomaisesti ilmoiteta (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2015, A2A, C‑89/14, EU:C:2015:537, 37 kohta ja tuomio 26.3.2020, Hungeod ym., C‑496/18 ja C‑497/18, EU:C:2020:240, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Lisäksi uutta oikeussääntöä sovelletaan välittömästi aikaisemman lainsäädännön soveltamisaikana syntyneen tilanteen tuleviin vaikutuksiin samoin kuin uusiin oikeudellisiin tilanteisiin (tuomio 15.1.2019, E.B. C‑258/17, EU:C:2019:17, 50 kohta ja tuomio 14.5.2020, Azienda Municipale Ambiente, C‑15/19, EU:C:2020:371, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Voi myös olla toisin – jollei oikeudellisten toimien taannehtivuuskiellon periaatteesta muuta johdu –, jos uuteen sääntöön liittyy erityisiä säännöksiä, joissa nimenomaisesti vahvistetaan sen ajallista soveltamista koskevat edellytykset (tuomio 16.12.2010, Stichting Natuur en Milieu ym., C‑266/09, EU:C:2010:779, 32 kohta; tuomio 26.3.2015, komissio v. Moravia Gas Storage, C‑596/13 P, EU:C:2015:203, 32 kohta ja tuomio 15.1.2019, E.B., C‑258/17, EU:C:2019:17, 50 kohta).
49 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa, toisin voi olla poikkeuksellisesti, jos yleisen edun mukainen päämäärä sitä edellyttää ja jos asianomaisten perusteltua luottamusta kunnioitetaan asianmukaisella tavalla (tuomio 26.4.2005, ”Goed Wonen”, C‑376/02, EU:C:2005:251, 33 kohta ja tuomio 19.3.2009, Mitsui & Co. Deutschland, C‑256/07, EU:C:2009:167, 32 kohta).
50 Nyt käsiteltävässä asiassa direktiivin 2012/19 2 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ilmenee, että kyseistä direktiiviä sovelletaan sen liitteessä I tarkoitettuihin laitteisiin, joihin kuuluvat aurinkosähköpaneelit, 13.8.2012 lukien, joka sitä paitsi on direktiivin voimaantulopäivä eli mainitun direktiivin 26 artiklan mukaisesti 20. päivä sen jälkeen, kun se on julkaistu 24.7.2012 päivätyssä Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sitä vastoin saman direktiivin 24 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on noudatettava direktiivin säännöksiä viimeistään 14.2.2014.
51 Direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdassa säädettyä oikeussääntöä sovelletaan siis ajallisesti ainoastaan siltä osin kuin aurinkosähköpaneeliromun keräys, käsittely, hyödyntäminen ja ympäristöä säästävä loppukäsittely toteutetaan 13.8.2012 alkaen. Jos nimittäin tällaiset toimet on toteutettu ennen tätä päivää, kyseisiä paneeleja ei ole enää olemassa mainittuna päivänä ja näihin toimiin liittyvät kustannukset ovat jo aiheutuneet direktiivin 2012/19 voimaantulopäivänä, joten sen 13 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta mainittuihin toimiin.
52 Tämän tuomion 47 ja 48 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa on siis määritettävä, voiko direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdassa ilmaistun oikeussäännön, jonka mukaan tuottajilla on velvollisuus varmistaa 13.8.2005 jälkeen markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannusten rahoittaminen, kun näistä paneeleista on tullut tai tulee jätettä 13.8.2012 alkaen, soveltaminen vaikuttaa ennen direktiivin voimaantuloa päättyneeseen tilanteeseen vai koskeeko tämä soveltaminen päinvastoin ennen mainitun direktiivin voimaantuloa syntyneen tilanteen tulevia vaikutuksia.
53 Tässä yhteydessä on huomattava, että ennen direktiivin 2012/19 antamista voimassa olleen unionin lainsäädännön mukaan aurinkosähköpaneeliromun jätehuollon kustannusten rahoittamisvelvollisuutta säänneltiin direktiivin 2008/98 14 artiklassa, jossa annettiin jäsenvaltioille mahdollisuus valita, vastaako jätehuollon kustannuksista jätteiden nykyinen tai aikaisempi haltija vai aurinkosähköpaneelien tuottaja tai jakelija.
54 Näin ollen jos jäsenvaltio oli ennen direktiivin 2012/19 antamista valinnut, että aurinkosähköpaneeliromun jätehuollon kustannuksista vastaavat näiden paneelien käyttäjät eivätkä tuottajat, kuten Tšekissä oli tehty, direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan voimaantulolla ja velvollisuudella saattaa se osaksi kansallista oikeusjärjestystä on ollut – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 53 ja 57 kohdassa – vaikutuksia ennen tämän direktiivin voimaantuloa päättyneisiin tilanteisiin.
55 Tällaisen muutoksen aurinkosähköpaneeliromun jätehuollon kustannusten jakautumiseen, jota sovellettiin sen ajankohdan säännöstön nojalla, jona nämä paneelit saatettiin markkinoille ja jona ne myytiin määrättyyn hintaan, jolloin tuottaja ei voi jälkeenpäin muuttaa tätä ajankohtaa tai tätä liiketointa, ei voida katsoa merkitsevän uuden säännön soveltamista aiemman säännön aikana syntyneen tilanteen tuleviin vaikutuksiin, koska kyseiset vaikutukset ovat jo varmoja kaikilta osin ja siis päättyneitä toisin kuin ne, joista oli kyse 14.5.2020 annetussa tuomiossa Azienda Municipale Ambiente (C‑15/19, EU:C:2020:371), joka koski kaatopaikan jälkihoidon keston muuttamista ajankohtana, jona kyseinen kaatopaikka oli vielä käytössä.
56 Unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen pätevyys ei tosin voi riippua kansallisen oikeuden tilasta. Kun unionin lainsäätäjä kuitenkin jättää ensin jäsenvaltioiden päätettäväksi päättää tietyistä tuotteista aiheutuvan jätteen jätehuollon kustannusten jakautumisesta ja myöhemmin ottaa käyttöön säännön, jonka mukaan tuottajien on vastattava näistä kustannuksista kaikissa jäsenvaltioissa myös niiden tuotteiden osalta, jotka nämä olivat jo saattaneet markkinoille mainitun aiemman unionin lainsäädännön voimassa ollessa, on katsottava, että tätä sääntöä sovelletaan taannehtivasti edellä 47 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla ja se voi siis loukata oikeusvarmuuden periaatetta.
57 Tässä tilanteessa on tarkastettava, onko direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohta, kun otetaan huomioon, että sitä sovelletaan 13.8.2005 ja direktiivin 2012/19 voimaantulopäivän eli 13.8.2012 välisenä aikana markkinoille saatettuihin aurinkosähköpaneeleihin ja että sillä säännellään siis ennen 13.8.2012 päättyneitä tilanteita, edellä 48 ja 49 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä johtuvien edellytysten mukainen.
58 Tähän uuteen sääntöön liittyy tosin erityissäännöksiä, joissa määritetään erityisesti sen ajallisen soveltamisen edellytykset mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, koska se koskee nimenomaisesti ja täysin yksiselitteisesti 13.8.2005 jälkeen markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista syntynyttä romua. Uuden oikeussäännön, jota sovelletaan aiemmin päättyneisiin tilanteisiin, ei kuitenkaan voida katsoa olevan oikeudellisten toimien taannehtivuuskiellon periaatteen mukainen siltä osin kuin sillä muutetaan jälkikäteen ja ennalta arvaamattomasti sellaisten kustannusten jakautumista, joiden aiheutumista ei voida enää välttää, koska toimijat ovat perustellusti voineet tukeutua kaupallisissa toimissaan kyseisenä ajankohtana voimassa olleessa lainsäädännössä säädettyyn kustannusten jakautumiseen, ja sillä viedään näin ollen näiltä toimijoilta kaikki tosiasialliset mahdollisuudet ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin tämän uuden säännön voimaantulon johdosta.
59 Lisäksi siltä osin kuin edellä 49 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan uuden säännön taannehtiva soveltaminen voi myös olla perusteltua silloin, kun yleisen edun mukainen tavoite sitä edellyttää ja kun asianomaisten perusteltua luottamusta kunnioitetaan asianmukaisesti, on todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan taannehtiva soveltaminen olisi vastoin tämän direktiivin johdanto-osan 12 perustelukappaleessa mainittua tavoitetta, joka on tuottajien rohkaiseminen siihen, että laitteiden suunnittelussa niiden korjaus, mahdollinen päivittäminen, uudelleen käyttö, purkaminen ja kierrätys otetaan täysimääräisesti huomioon ja tehdään helpoksi. Kuten Saksan hallitus on todennut unionin tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa, tällaisen tavoitteen saavuttaminen vaikuttaa vaikealta, koska tuottajat eivät ole voineet ennustaa aurinkosähköpaneelien suunnittelun yhteydessä, että niiden olisi myöhemmin varmistettava näistä paneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannusten rahoittaminen.
60 Se parlamentin, neuvoston ja komission unionin tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen antamissaan vastauksissa esiin tuoma seikka, että direktiivin 2002/96 13 artiklan mukaan aurinkosähköpaneelit voitaisiin mahdollisesti lisätä tämän direktiivin liitteeseen I B sellaisten muutosten yhteydessä, jotka ovat tarpeen muun muassa mukautettaessa tekniikan ja tieteen kehitykseen tämän direktiivin 7 artiklan 3 kohta, joka koskee sähkö- ja elektroniikkalaiteromun hyödyntämistavoitteiden, jotka tuottajien on saavutettava, laskemista, ei horjuta edellä 47–59 kohdassa esitettyä päättelyä. Kyseisessä säännöksessä tosin ilmoitettiin jo vuonna 2002 siitä, että aurinkosähköpaneelien tuottajat saattavat joutua vastaamaan sellaisesta tulevasta ajankohdasta lähtien, josta säädetään tarvittaessa uudella direktiivillä, markkinoille saatettavista paneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannuksista. Se ei kuitenkaan ole peruste päätelmälle, jonka mukaan näiden tuottajien oli varauduttava siihen, että niille asetetaan direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdassa säädetty sähkö- ja elektroniikkaromun jätehuollon kustannusten rahoitusvelvollisuus 13.8.2005–13.8.2012 markkinoille jo saatettujen aurinkosähköpaneelien osalta.
61 Näin ollen direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdan taannehtivalla soveltamisella loukataan oikeusvarmuuden periaatetta.
62 Tästä seuraa, että tämä säännös on todettava pätemättömäksi siltä osin kuin siinä velvoitetaan tuottajat rahoittamaan 13.8.2005–13.8.2012 markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset.
63 Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava seuraavasti:
– direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohta on pätemätön siltä osin kuin siinä velvoitetaan tuottajat rahoittamaan 13.8.2005–13.8.2012 markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset
– direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa velvoitetaan aurinkosähköpaneelien käyttäjät, ei niiden tuottajat, rahoittamaan 13.8.2012 eli tämän direktiivin voimaantulopäivästä alkaen markkinoille saatetuista kyseisistä paneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset.
Toinen kysymys
64 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko unionin oikeutta tulkittava siten, että se seikka, että unionin direktiivin vastainen jäsenvaltion lainsäädäntö on annettu ennen kyseisen direktiivin antamista, vaikuttaa unionin oikeuden rikkomisesta yksityiselle aiheutunutta vahinkoa koskevaan kyseisen jäsenvaltion vastuuseen liittyvien edellytysten arviointiin.
65 Aluksi on todettava ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenevän, että tämä kysymys on esitetty siltä varalta, että direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että tuottajilla on velvollisuus rahoittaa viimeistään 1.1.2013 markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset. Koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäiseen kysymykseen annetusta vastauksesta ilmenee, että tämä velvollisuus on oltava otettu käyttöön direktiivin 2012/19 voimaantulosta eli 13.8.2012 alkaen markkinoille saatettujen aurinkosähköpaneelien osalta, on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii toisella kysymyksellään selvittämään lähinnä, vaikuttaako se seikka, että unionin oikeuden vastainen Tšekin jätelainsäädäntö on annettu ennen mainittua direktiiviä, niiden edellytysten arviointiin, joilla Tšekin tasavalta on vastuussa 13.8.2012–1.1.2013 markkinoille saatettujen aurinkosähköpaneelien käyttäjälle aiheutuneesta vahingosta.
66 Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee kuitenkin, että – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 94 kohdassa – on epävarmaa, koskeeko pääasian riita todella 13.8.2012–1.1.2013 markkinoille saatettuja aurinkosähköpaneeleita.
67 On kuitenkin huomattava, että unionin tuomioistuin voi jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän pyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 2.7.2020, Magistrat der Stadt Wien (Eurooppalainen hamsteri), C‑477/19, EU:C:2020:517, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
68 Koska ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että VYSOČINA WIND on tosiasiallisesti hankkinut ja käyttänyt vuonna 2009 käyttöön otetun aurinkosähkövoimalan toiminnan harjoittamisen yhteydessä 13.8.2012–1.1.2013 markkinoille saatettuja aurinkosähköpaneeleita, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava, toiseen kysymykseen on vastattava, jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus.
69 Tältä osin on muistutettava, että unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että unionin oikeudessa oikeus korvaukseen myönnetään silloin, kun kolme edellytystä täyttyy, eli kun rikotun oikeussäännön tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille, kun tämän oikeussäännön rikkominen on riittävän ilmeinen ja kun jäsenvaltion velvoitteen rikkominen on välittömässä yhteydessä vahinkoa kärsineille henkilöille aiheutuneeseen vahinkoon (tuomio 5.3.1996, Brasserie du pêcheur ja Factortame, C‑46/93 ja C‑48/93, EU:C:1996:79, 51 kohta ja tuomio 8.7.2021, Koleje Mazowieckie, C‑120/20, EU:C:2021:553, 61 kohta).
70 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että edellisessä kohdassa mainittujen edellytysten, joilla voidaan selvittää jäsenvaltion vastuu yksityisille kyseisen jäsenvaltion syyksi luettavasta unionin oikeuden rikkomisesta aiheutuneista vahingoista, soveltaminen on lähtökohtaisesti tehtävä kansallisissa tuomioistuimissa unionin tuomioistuimen tätä soveltamista varten antamien suuntaviivojen mukaisesti (tuomio 29.7.2019, Hochtief Solutions Magyarországi Fióktelepe, C‑620/17, EU:C:2019:630, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
71 Erityisesti mainituista edellytyksistä toisesta on huomattava, että sen arvioimiseksi, onko kyse riittävän ilmeisestä unionin oikeuden rikkomisesta, korvausvaadetta käsittelevän kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki sen käsiteltävänä olevaa tilannetta koskevat seikat (tuomio 29.7.2019, Hochtief Solutions Magyarországi Fióktelepe, C‑620/17, EU:C:2019:630, 42 kohta).
72 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että yli kuukausi ennen direktiivin 2012/19 antamista eli 30.5.2012 Tšekin lainsäätäjä lisäsi jätelakiin 37p §:n, jonka mukaan käyttäjät ovat vastuussa viimeistään 1.1.2013 markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannusten rahoittamisesta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii tässä yhteydessä erityisesti selvittämään, voidaanko se, että Tšekin tasavalta on muuttanut jätelainsäädäntöään ennen direktiivin 2012/19 antamista, lukea sen syyksi siten, että se on vastuussa siitä, että tämä kansallinen lainsäädäntö ei ole mainitun direktiivin mukainen.
73 Tähän kysymykseen vastaamiseksi on todettava, että direktiivin 2012/19 itsensä 24 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan määräaika, jonka päätyttyä direktiivin noudattamisen edellyttämien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten on oltava voimassa jäsenvaltioissa, eli 14.2.2014.
74 Tältä osin on todettava, että vaikka direktiiviä 2012/19 sovelletaan sellaisenaan ajallisesti 13.8.2012 lähtien, on korostettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että koska edellisessä kohdassa mainitulla määräajalla on tarkoitus antaa jäsenvaltioille riittävästi aikaa toteuttaa direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteet, jäsenvaltioita ei voida moittia siitä, etteivät ne ole ennen mainitun määräajan päättymistä saattaneet direktiiviä osaksi kansallista oikeusjärjestystään. Jäsenvaltioiden on kuitenkin tämän direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan kuluessa ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta direktiivissä säädetyn tavoitteen toteutuminen varmistetaan määräajan päättyessä (tuomio 18.12.1997, Inter-Environnement Wallonie, C‑129/96, EU:C:1997:628, 43 ja 44 kohta ja tuomio 27.10.2016, Milev, C‑439/16 PPU, EU:C:2016:818, 30 ja 31 kohta).
75 On kuitenkin huomautettava, että samoin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan kuluessa jäsenvaltioiden, joille direktiivi on osoitettu, on pidättäydyttävä antamasta säännöksiä, jotka ovat omiaan vakavasti vaarantamaan tässä direktiivissä säädetyn tavoitteen saavuttamisen (tuomio 18.12.1997, Inter-Environnement Wallonie, C‑129/96, EU:C:1997:628, 45 kohta ja tuomio 13.11.2019, Lietuvos Respublikos Seimo narių grupė, C‑2/18, EU:C:2019:962, 55 kohta).
76 Nyt käsiteltävässä asiassa jätelain 37p § annettiin jo ennen kyseisen direktiivin antamista ja julkaisemista Euroopan unionin virallisessa lehdessä, joten täytäntöönpanon määräaika ei ollut vielä alkanut kulua, ja jo ennen kuin mainitulla direktiivillä voi olla oikeusvaikutuksia sen adressaatteina oleviin jäsenvaltioihin nähden.
77 Tšekin tasavaltaa ei näin ollen voida moittia siitä, että se olisi jättänyt noudattamatta edellä 75 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä.
78 Tästä seuraa, että se, että jätelakiin on sisällytetty yli kuukausi ennen direktiivin 2012/19 antamista 37p §, jonka mukaan käyttäjät ovat vastuussa viimeistään 1.1.2013 markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannusten rahoituksesta, ei sellaisenaan voi merkitä unionin oikeuden riittävän ilmeistä rikkomista.
79 Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että unionin oikeutta on tulkittava siten, että se, että jäsenvaltio on antanut unionin direktiivin vastaista lainsäädäntöä ennen tämän direktiivin antamista, ei sellaisenaan merkitse unionin oikeuden rikkomista, koska ei voida katsoa, että mainitussa direktiivissä säädetyn tavoitteen saavuttaminen olisi vakavasti vaarantunut ennen kuin tästä direktiivistä on tullut osa unionin oikeusjärjestystä.
Oikeudenkäyntikulut
80 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta 4.7.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/19/EU 13 artiklan 1 kohta on pätemätön siltä osin kuin siinä velvoitetaan tuottajat rahoittamaan 13.8.2005–13.8.2012 markkinoille saatetuista aurinkosähköpaneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset.
Direktiivin 2012/19 13 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa velvoitetaan aurinkosähköpaneelien käyttäjät, ei niiden tuottajat, rahoittamaan 13.8.2012 eli tämän direktiivin voimaantulopäivästä alkaen markkinoille saatetuista kyseisistä paneeleista aiheutuvan romun jätehuollon kustannukset.
2) Unionin oikeutta on tulkittava siten, että se, että jäsenvaltio on antanut unionin direktiivin vastaista lainsäädäntöä ennen tämän direktiivin antamista, ei sellaisenaan merkitse unionin oikeuden rikkomista, koska ei voida katsoa, että mainitussa direktiivissä säädetyn tavoitteen saavuttaminen olisi vakavasti vaarantunut ennen kuin tästä direktiivistä on tullut osa unionin oikeusjärjestystä.
Allekirjoitukset