YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
23 päivänä huhtikuuta 2009 (*)
Direktiivi 89/104/ETY – Tavaramerkkioikeus – Tavaramerkin haltijan oikeuksien sammuminen – Käyttölupasopimus – Tavaramerkillä varustettujen tavaroiden myynti käyttölupasopimuksen ehdon vastaisesti – Tavaramerkin haltijan suostumuksen puuttuminen – Myynti halpamyyjille – Tavaramerkin maineen vahingoittaminen
Asiassa C‑59/08,
jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Cour de cassation (Ranska) on esittänyt 12.2.2008 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 15.2.2008, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Copad SA
vastaan
Christian Dior couture SA,
Vincent Gladel, Société industrielle lingerien (SIL) selvitysmiehenä, ja
Société industrielle lingerie (SIL),
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja P. Jann sekä tuomarit M. Ilešič, A. Tizzano (esittelevä tuomari), A. Borg Barthet ja J.-J. Kasel,
julkisasiamies: J. Kokott,
kirjaaja: yksikönpäällikkö M.-A. Gaudissart,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 19.11.2008 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Copad SA, edustajanaan avocat H. Farge,
– Christian Dior couture SA, edustajinaan avocat J.-M. Bruguière, avocat P. Deprez ja avocat E. Bouttier,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään B. Beaupère-Manokha, G. de Bergues ja J.-C. Niollet,
– Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään H. Krämer,
kuultuaan julkisasiamiehen 3.12.2008 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21.12.1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 89/104/ETY (EYVL 1989, L 40, s. 1) 7 artiklan ja 8 artiklan 2 kohdan tulkintaa, sellaisena kuin tämä direktiivi on muutettuna Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyllä sopimuksella (EYVL 1994, L 1, s. 3; jäljempänä direktiivi).
2 Tämä pyyntö on esitetty oikeudenkäynnissä, jossa valittajana on Copad SA (jäljempänä Copad) ja valittajan vastapuolina ovat Christian Dior couture SA (jäljempänä Dior), Société industrielle lingerie (jäljempänä SIL) sekä Vincent Gladel SIL:n selvitysmiehenä ja jossa on kyse siitä, että SIL myi Copadille tavaramerkillä Christian Dior varustettuja tavaroita SIL:n ja Diorin välillä tehdyn käyttölupasopimuksen ehdon vastaisesti.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Yhteisön säännöstö
3 Direktiivin 5 artiklan 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on yksinoikeus tavaramerkkiin. Tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa:
a) merkkiä, joka on sama kuin tavaramerkki ja samoja tavaroita tai palveluja varten kuin ne tavarat tai palvelut, joita varten tavaramerkki on rekisteröity;
b) merkkiä, joka sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran, joka sisältää myös vaaran merkin ja tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä.
2. Jäsenvaltio voi myös säätää, että haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle.
3. Edellä 1 ja 2 kohdassa säädetyin edellytyksin voidaan kieltää muun muassa:
a) merkin paneminen tavaroihin tai niiden päällyksiin;
b) tavaroiden tarjoaminen tai liikkeelle laskeminen tai niiden varastoiminen tällaista tarkoitusta varten merkkiä käyttäen taikka palvelujen tarjoaminen tai suorittaminen merkkiä käyttäen;
c) tavaroiden maahantuonti tai maastavienti merkkiä käyttäen;
d) merkin käyttäminen liikeasiakirjoissa ja mainonnassa.”
4 Direktiivin 7 artiklan alkuperäisessä sanamuodossa säädettiin seuraavaa:
”1. Tavaramerkin haltija ei saa kieltää tavaramerkin käyttämistä niissä tavaroissa, jotka haltija tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut markkinoille yhteisössä tätä tavaramerkkiä käyttäen.
2. Mitä 1 kohdassa säädetään, ei sovelleta, jos haltijalla on perusteltua aihetta vastustaa tavaroiden laskemista uudelleen liikkeelle, erityisesti milloin tavaroihin tehdään muutoksia tai niitä huononnetaan sen jälkeen, kun ne on laskettu liikkeelle.”
5 Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan alkuperäistä sanamuotoa on Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 65 artiklan 2 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen sopimuksen liitteessä XVII olevan 4 kohdan kanssa, mukaisesti muutettu kyseisen sopimuksen vuoksi siten, että ilmaisu ”yhteisössä” on korvattu ilmaisulla ”jossakin sopimuspuolessa”.
6 Direktiivin 8 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tavaramerkkiin voidaan antaa käyttölupa, joka koskee joitakin tai kaikkia tavaroita tai palveluja, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, ja asianomaisen jäsenvaltion koko aluetta tai sen jotakin osaa. Käyttölupa voi olla yleinen tai rajoitettu.
2. Tavaramerkin haltija voi vedota tavaramerkin antamaan oikeuteen sellaista käyttöluvanhaltijaa vastaan, joka rikkoo sopimuksen kestoa, tavaramerkin rekisteröityä käyttötapaa, käyttöluvan kattamien tavaroiden tai palvelujen lajia, tavaramerkin käyttöaluetta taikka käyttöluvanhaltijan valmistamien tavaroiden tai tarjoamien palvelujen laatua koskevaa käyttölupasopimuksen ehtoa.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
7 Dior teki SIL:n kanssa 17.5.2000 tavaramerkkiä koskevan käyttölupasopimuksen Christian Dior -tavaramerkillä, jonka haltija Dior on, varustettujen arvokkaiden alusvaatteiden ja -asusteiden valmistamista ja jakelua varten.
8 Tämän sopimuksen 8.2 §:n 5 momentissa täsmennetään, että ”tavaramerkin tunnettuuden ja arvokkuuden säilyttämiseksi käyttöluvanhaltija pidättäytyy myymästä tukkukauppiaille, yhteisöille, halpamyyjille, postimyyntiyhtiöille, ovelta ovelle -menetelmää käyttäen tai kotimyyntinä ilman käyttöluvanantajan etukäteen antamaa kirjallista lupaa, ja sen on toteutettava kaikki toimet sen varmistamiseksi, että sen jakelijat ja vähittäismyyjät noudattavat tätä sääntöä”.
9 Taloudellisten vaikeuksien vuoksi SIL pyysi Diorilta lupaa myydä tällä tavaramerkillä varustettuja tavaroita valikoivan jakeluverkostonsa ulkopuolelle. Dior vastasi 17.6.2002 päivätyllä kirjeellä kieltävästi tähän pyyntöön.
10 Tästä kiellosta huolimatta ja sopimusvelvoitteidensa vastaisesti SIL kuitenkin myi Christian Dior -tavaramerkillä varustettuja tavaroita Copadille, joka on halpamyyntiä harjoittava yritys.
11 Dior nosti täten SIL:ää ja Copadia vastaan kanteen tavaramerkin loukkaamisesta tribunal de grande instance de Bobignyssä, joka totesi, että SIL:n käyttölupasopimuksen rikkomukset eivät muodostaneet tavaramerkin loukkausta ja että nämä rikkomukset synnyttivät ainoastaan viimeksi mainitun yhtiön sopimusperusteisen vastuun.
12 Cour d’appel de Paris hylkäsi Diorin tästä tuomiosta tekemän valituksen. Se totesi erityisesti, että SIL:n suorittamat myynnit eivät muodostaneet tavaramerkin loukkausta sillä perusteella, että SIL:n ja Diorin välillä tehdyn käyttölupasopimuksen myyntitapoja koskevan ehdon noudattaminen ei kuulunut tavaramerkkioikeutta koskevien niiden kansallisten säännösten soveltamisalaan, joilla direktiivin 8 artiklan 2 kohta on saatettu osaksi kansallista oikeutta. Kyseinen tuomioistuin katsoi kuitenkin, että näistä myynneistä ei seurannut kansallisessa lainsäädännössä, jolla direktiivin 7 artiklan 1 kohta on saatettu osaksi kansallista oikeutta, tarkoitettujen Diorille kuuluvien tavaramerkkioikeuksien sammuminen.
13 Copad on valittanut Cour de cassationiin cour d’appel de Paris’n antamasta tuomiosta ja väittää muun muassa, että Diorin tavaramerkkioikeudet olivat sammuneet sen johdosta, että SIL oli saattanut kyseessä olevat tavarat markkinoille. Dior on puolestaan tehnyt vastavalituksen, jossa se arvostelee cour d’appel de Paris’ta siitä, että se ei ollut katsonut SIL:n ja Copadin mitenkään loukanneen tavaramerkkiä.
14 Koska Cour de cassation on epävarma sovellettavan yhteisön oikeuden tulkinnasta, se on täten päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin] 8 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että tavaramerkin haltija voi vedota tähän tavaramerkkiin perustuviin oikeuksiin sellaista käyttöluvanhaltijaa vastaan, joka rikkoo käyttölupasopimuksen ehtoa, jolla kielletään tavaramerkin arvokkuuteen liittyvistä syistä myynti halpamyyjille?
2) Onko tämän direktiivin 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se, että käyttöluvanhaltija saattaa tavaramerkillä varustetut tavarat markkinoille [ETA:ssa] käyttöoikeussopimuksen sellaisen ehdon vastaisesti, jolla kielletään tavaramerkin arvokkuuteen liittyvistä syistä myynti halpamyyjille, tapahtuu ilman tavaramerkin haltijan suostumusta?
3) Mikäli vastaus on kieltävä, voiko tavaramerkin haltija vedota tällaiseen ehtoon kieltääkseen tavaroiden uuden liikkeelle laskemisen [direktiivin] 7 artiklan 2 kohdan perusteella?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
15 Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä sitä, kuuluuko käyttölupasopimuksen ehto, jolla käyttöluvanhaltijaa kielletään tavaramerkin arvokkuuteen liittyvistä syistä myymästä halpamyyjille tavaroita, jotka on varustettu tämän sopimuksen kohteena olevalla tavaramerkillä, direktiivin 8 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan.
16 Copad, Ranskan hallitus ja Euroopan yhteisöjen komissio ehdottavat, että yhteisöjen tuomioistuin vastaisi kieltävästi tähän kysymykseen, ja väittävät etupäässä, että pääasiassa kyseessä oleva ehto ei sisälly niihin ehtoihin, jotka on lueteltu tyhjentävästi mainitun 8 artiklan 2 kohdassa. Dior väittää sen sijaan päinvastaista.
17 Jotta nyt kyseessä olevaan kysymykseen voidaan vastata, on heti aluksi tutkittava, onko mainitun 8 artiklan 2 kohdassa oleva luettelo ehdoista tyhjentävä vai pelkästään esimerkinomainen.
18 Tältä osin on todettava, että tämä säännös ei sisällä minkäänlaista sellaista adverbiä tai sellaista ilmaisua kuin ”erityisesti” tai ”etenkin”, joiden perusteella tätä luetteloa voitaisiin pitää pelkästään esimerkinomaisena.
19 Lisäksi on todettava, että yhteisöjen tuomioistuin on nimenomaan adverbin ”erityisesti” käytön perusteella todennut sen sijaan, että direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa mainitut tilanteet ovat esimerkinomaisia (ks. yhdistetyt asiat C-427/93, C-429/93 ja C-436/93, Bristol-Myers Squibb ym., tuomio 11.7.1996, Kok., s. I-3457, 39 kohta ja asia C-337/95, Parfums Christian Dior, tuomio 4.11.1997, Kok., s. I-6013, 42 kohta).
20 Toisin kuin Dior väittää, direktiivin 8 artiklan 2 kohdan sanamuodosta sinänsä käy täten ilmi, että mainittu luettelo on todellakin tyhjentävä.
21 Tämän täsmennyksen jälkeen on siis määritettävä, kuuluuko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen ehto johonkin mainitun 8 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti mainituista ehdoista.
22 Käyttölupasopimuksen ehdoista, jotka koskevat ”käyttöluvanhaltijan valmistamien tavaroiden – – laatua” ja joihin tässä artiklassa viitataan, on tältä osin todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tavaramerkin keskeisenä tehtävänä on taata kuluttajalle tai loppukäyttäjälle se, että tavaramerkillä varustetulla tavaralla tai palvelulla on tietty alkuperä, jolloin kuluttaja tai loppukäyttäjä voi tavaramerkin perusteella erottaa ilman sekaannusvaaraa kyseisen tavaran tai palvelun muista tavaroista ja palveluista, joilla on toinen alkuperä. Tavaramerkin on nimittäin oltava takeena siitä, että kaikki tavaramerkillä varustetut tavarat tai palvelut on tuotettu tai jaeltu yhden ja saman, niiden laadusta vastaavan yrityksen valvonnassa, jotta tavaramerkki voisi täyttää keskeisen tehtävänsä siinä vääristymättömän kilpailun järjestelmässä, jonka luominen ja ylläpitäminen on EY:n perustamissopimuksen tavoitteena (ks. erityisesti asia 102/77, Hoffmann‑La Roche, tuomio 23.5.1978, Kok., s. 1139, Kok. Ep. IV, s. 107, 7 kohta; asia C-299/99, Philips, tuomio 18.6.2002, Kok., s. I‑5475, 30 kohta ja asia C-228/03, Gillette Company ja Gillette Group Finland, 17.3.2005, Kok., s. I-2337, 26 kohta).
23 Tavaramerkin haltija voi näin ollen direktiivin 8 artiklan 2 kohdan nojalla vedota direktiivillä sille annettuihin oikeuksiin nimenomaan silloin, kun käyttöluvanhaltija rikkoo käyttölupasopimuksen ehtoja, jotka koskevat erityisesti valmistettujen tavaroiden laatua.
24 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 31 kohdassa todennut, pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten prestiisituotteiden laatu ei ole kuitenkaan peräisin ainoastaan niiden aineellisista ominaisuuksista vaan myös kiehtovuutta ja arvokkuutta koskevasta mielikuvasta, joka antaa tuotteille ylellisyyden tunnun (ks. vastaavasti em. asia Parfums Christian Dior, tuomion 45 kohta).
25 Koska prestiisituotteet ovat korkealuokkaisia tuotteita, niistä tuleva ylellisyyden tuntu on nimittäin olennainen ominaisuus, jotta kuluttajat voivat erottaa ne muista samankaltaisista tuotteista.
26 Näin ollen mainitun ylellisyyden tunnun vahingoittaminen voi vaikuttaa näiden tuotteiden laatuun sinänsä.
27 Tässä yhteydessä on siten tutkittava, voiko pääasiassa tällaista vahingoittamista olla se, että käyttöluvanhaltija myy prestiisituotteita halpamyyjille, jotka eivät kuulu käyttölupasopimuksella perustettuun valikoivaan jakeluverkostoon.
28 Yhteisöjen tuomioistuin on tältä osin jo kuitenkin katsonut, toisin kuin Copad ja komissio väittävät, että valikoivalle jakelujärjestelmälle tyypilliset ominaisuudet ja yksityiskohtaiset säännöt ovat sellaisenaan omiaan säilyttämään laadun ja varmistamaan tällaisten tuotteiden asianmukaisen käytön (ks. vastaavasti asia 31/80, L’Oréal, tuomio 11.12.1980, Kok., s. 3775, 16 kohta).
29 Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen valikoivan jakelujärjestelmän perustamisella on Diorin ja SIL:n välillä tehdyn käyttölupasopimuksen ilmaisujen mukaan tarkoitus varmistaa se, että tavarat esitellään vähittäiskaupoissa niiden arvoa lisäävällä tavalla ”erityisesti asettelun, mainostamisen, esillepanon ja liiketoiminnan periaatteiden kannalta”, ja sillä edistetään nimittäin kyseessä olevien tavaroiden mainetta, aivan kuten Copad myöntää, ja ylläpidetään siten niiden ylellisyyden tuntua.
30 Tästä seuraa, ettei ole mahdotonta, että se, että käyttöluvanhaltija myy prestiisituotteita kolmansille, jotka eivät kuulu valikoivaan jakeluverkostoon, vaikuttaa näiden tuotteiden laatuun sinänsä niin, että tällaisessa tilanteessa mainitun myynnin kieltävän sopimusehdon on katsottava kuuluvan direktiivin 8 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan.
31 Toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia ottaen huomioon kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevan asian erityiset olosuhteet, loukkaako se, että käyttöluvanhaltija rikkoo pääasiassa kyseessä olevan kaltaista ehtoa, prestiisituotteiden ylellisyyden tuntua vaikuttaen näin näiden tuotteiden laatuun.
32 Tältä osin on erityisen tärkeää ottaa huomioon yhtäältä tavaramerkillä varustettujen prestiisituotteiden laji, se, missä määrin käyttöluvanhaltija on myynyt näitä tuotteita valikoivaan jakeluverkostoon kuulumattomille halpamyyjille, ja näiden myyntien järjestelmällisyys tai satunnaisuus sekä toisaalta näiden halpamyyjien tavanomaisesti myymien tuotteiden laji sekä niiden liiketoiminnan alalla tavanomaisesti noudatettavat myyntitavat.
33 On myös lisättävä, että tämän tuomion edellä olevissa kohdissa esitettyä direktiivin 8 artiklan 2 kohdan tulkintaa ei voida kyseenalaistaa Diorin esittämillä väitteillä, joiden mukaan käyttölupasopimuksen ehto, jolla kielletään tavaramerkin arvokkuuteen liittyvistä syistä myynti halpamyyjille, voisi kuulua joihinkin muihin ehtoihin kuin niihin, jotka koskevat ”tavaroiden – – laatua”, eli niihin, joista säädetään myös mainitussa säännöksessä ja jotka koskevat joko ”tavaramerkin käyttöaluetta” tai ”käyttöluvanhaltijan – – tarjoamien palvelujen laatua”.
34 Tältä osin on yhtäältä todettava, että direktiivin 8 artiklan 2 kohtaa on luettava yhdessä saman artiklan 1 kohdan kanssa, jossa viitataan ”jäsenvaltion alueeseen” siten, että näissä säännöksissä tarkoitetulla käsitteellä ”alue” voi olla vain yksi maantieteellinen ulottuvuus eikä sitä voida täten tulkita niin, että sillä viitataan valikoivaan jakeluverkostoon kuuluvien hyväksyttyjen toimijoiden joukkoon.
35 Diorin esittämästä toisesta vaihtoehdosta on toisaalta todettava, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että vaikka mikään direktiivistä tai yhteisön oikeuden yleisistä periaatteista johdettava pakottava syy ei estä sitä, että tavaroiden vähittäiskaupan yhteydessä suoritetut palvelut sisältyvät direktiivissä tarkoitettuun käsitteeseen ”palvelut”, tavaramerkin on lisäksi oltava rekisteröity näitä palveluja varten (ks. vastaavasti asia C-418/02, Praktiker Bau- und Heimwerkermärkte, tuomio 7.7.2005, Kok., s. I-5873, 35 kohta).
36 Yhteisöjen tuomioistuimelle toimitetussa asiakirja-aineistossa ei ole kuitenkaan mitään, minkä perusteella voitaisiin päätellä, että Christian Dior -tavaramerkki on pääasiassa rekisteröity joillekin palveluille.
37 Näiden toteamusten perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 8 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että tavaramerkin haltija voi vedota tähän tavaramerkkiin perustuviin oikeuksiin sellaista käyttöluvanhaltijaa vastaan, joka rikkoo käyttölupasopimuksen ehtoa, jolla kielletään tavaramerkin arvokkuuteen liittyvistä syistä pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten tavaroiden myynti halpamyyjille, kunhan on osoitettu, että pääasian erityisissä olosuhteissa tällä rikkomisella vahingoitetaan kiehtovuutta ja arvokkuutta koskevaa mielikuvaa, joka antaa mainituille tavaroille ylellisyyden tunnun.
Toinen kysymys
38 Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyytää toisella kysymyksellään yhteisöjen tuomioistuinta lähinnä täsmentämään, missä olosuhteissa sitä, että käyttöluvanhaltija saattaa tavaramerkillä varustetut tavarat markkinoille käyttölupasopimuksen sen ehdon vastaisesti, jolla kielletään myynti halpamyyjille, on pidettävä direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ilman tavaramerkin haltijan suostumusta tapahtuvana markkinoille saattamisena.
39 Copad ja komissio väittävät tältä osin, että tavaramerkin haltijan suostumuksen voidaan katsoa jääneen antamatta vain, jos rikotaan direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa olevaan luetteloon sisältyvää käyttölupasopimuksen ehtoa. Dior ja Ranskan hallitus katsovat puolestaan, että käyttöluvanhaltijan kaikenlainen käyttölupasopimuksen rikkominen estää tavaramerkin haltijan tavaramerkkioikeuksien sammumisen.
40 Nyt käsiteltävänä olevaan kysymykseen vastaamiseksi on kuitenkin syytä muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 5–7 artiklalla on täysin yhdenmukaistettu ne jäsenvaltioiden kansalliset säännökset, jotka koskevat tavaramerkkiin perustuvia oikeuksia, ja näissä artikloissa määritellään ne oikeudet, joita tavaramerkin haltijoilla on yhteisössä (asia C-355/96, Silhouette International Schmied, tuomio 16.7.1998, Kok., s. I-4799, 25 ja 29 kohta ja yhdistetyt asiat C-414/99–C-416/99, Zino Davidoff ja Levi Strauss, tuomio 20.11.2001, Kok., s. I-8691, 39 kohta).
41 Erityisesti direktiivin 5 artiklassa tavaramerkin haltijalle annetaan yksinoikeus, jonka perusteella haltija saa kieltää muita muun muassa maahantuomasta haltijan tavaramerkillä varustettuja tavaroita, tarjoamasta niitä, laskemasta niitä liikkeelle tai varastoimasta niitä tällaista tarkoitusta varten. Saman direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään poikkeuksesta tähän pääsääntöön, koska siinä säädetään, että tavaramerkin haltijan oikeus sammuu, kun hän tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut tavarat markkinoille ETA:ssa (em. yhdistetyt asiat Zino Davidoff ja Levi Strauss, tuomion 40 kohta; asia C-244/00, Van Doren + Q, tuomio 8.4.2003, Kok., s. I-3051, 33 kohta ja asia C-16/03, Peak Holding, tuomio 30.11.2004, Kok., s. I-11313, 34 kohta).
42 Näin ollen suostumus merkitsee sitä, että tavaramerkin haltija luopuu mainitussa 5 artiklassa tarkoitetusta yksinoikeudestaan, ja suostumus on siis ratkaiseva tekijä tämän oikeuden sammumisen kannalta ja se on näin ollen ilmastava siten, että se ilmentää haltijan tahtoa luopua tästä oikeudesta kiistattomasti. Tällainen tahto ilmenee tavallisesti nimenomaisesta tahdonilmauksesta (ks. vastaavasti em. yhdistetyt asiat Zino Davidoff ja Levi Strauss, tuomion 41, 45 ja 46 kohta).
43 Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin lisäksi, että tietyissä tilanteissa tämä yksinoikeus sammuu, kun tavaramerkin haltijaan taloudellisessa yhteydessä oleva taho myy tavaroita. Näin on tilanne erityisesti käyttöluvanhaltijan kohdalla (ks. vastaavasti asia C-9/93, IHT Internationale Heiztechnik ja Danzinger, tuomio 22.6.1994, Kok., s. I-2789, 34 kohta).
44 Käyttöluvanantajalla on tällaisessa tilanteessa nimittäin mahdollisuus valvoa käyttöluvanhaltijan tavaroiden laatua ottamalla käyttölupasopimukseen erityisehtoja, jotka velvoittavat käyttöluvanhaltijaa noudattamaan sen ohjeita ja antavat sille oikeuden varmistaa ohjeiden noudattaminen.
45 Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tällainen mahdollisuus on kuitenkin riittävä, jotta tavaramerkki voisi täyttää keskeisen tehtävänsä, joka on nyt esillä olevan tuomion 22 kohdassa todetun mukaisesti sen takaaminen, että kaikkien tällä tavaramerkillä varustettujen tuotteiden valmistusta valvoo yksi ainoa yritys, joka vastaa niiden laadusta (ks. vastaavasti em. asia IHT Internationale Heiztechnik ja Danzinger, tuomion 37 ja 38 kohta).
46 Näin ollen sen, että käyttöluvanhaltija saattaa markkinoille tavaramerkillä varustettuja tavaroita, on lähtökohtaisesti katsottava tapahtuvan direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavaramerkin haltijan suostumuksella.
47 Vaikka tästä seuraa, että tavaramerkin haltija ei näin ollen voi vedota sopimuksen virheelliseen täyttämiseen voidakseen vedota tavaramerkillä annettuihin oikeuksiinsa käyttöluvanhaltijaa vastaan, on kuitenkin niin, toisin kuin Copad väittää, että käyttölupasopimus ei merkitse tavaramerkin haltijan täydellistä ja ehdotonta suostumusta siihen, että käyttöluvanhaltija saattaa tällä tavaramerkillä varustettuja tavaroita markkinoille.
48 Direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa säädetään nimittäin nimenomaisesti tavaramerkin haltijalla olevasta mahdollisuudesta vedota tavaramerkillä annettuihin oikeuksiinsa käyttöluvanhaltijaa vastaan, jos viimeksi mainittu rikkoo tiettyjä käyttölupasopimuksen ehtoja.
49 Kuten ensimmäiseen kysymykseen annetusta vastauksesta ilmenee, näistä ehdoista on lisäksi säädetty mainitun 8 artiklan 2 kohdassa tyhjentävästi.
50 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 47 kohdassa todennut, ainoastaan se, että käyttöluvanhaltija rikkoo mainittuja ehtoja, estää näin ollen direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tavaramerkillä sen haltijalle annetun oikeuden sammumisen.
51 Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se, että käyttöluvanhaltija saattaa tavaramerkillä varustetut tavarat käyttölupasopimuksen ehdon vastaisesti markkinoille, tapahtuu ilman tavaramerkin haltijan suostumusta, mikäli on osoitettu, että tämä ehto vastaa jotakin tämän direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa säädetyistä ehdoista.
Kolmas kysymys
52 Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella kysymyksellään yhteisöjen tuomioistuimelta sitä, voiko tavaramerkin haltija kuitenkin vedota käyttölupasopimuksen ehtoon kieltääkseen tavaroiden laskemisen uudelleen liikkeelle direktiivin 7 artiklan 2 kohdan perusteella, vaikka sen, että käyttöluvanhaltija on tällaisen ehdon vastaisesti saattanut prestiisituotteet markkinoille, katsotaan tapahtuneen tavaramerkin haltijan suostumuksella.
53 Dior ja Ranskan hallitus katsovat, että Christian Dior -tavaramerkillä varustettujen tavaroiden myynti valikoivaan jakeluverkostoon kuulumattomalle halpamyyjälle vahingoittaa tavaramerkin mainetta, minkä vuoksi mainitun 7 artiklan 2 kohtaa voidaan soveltaa. Copad ja komissio väittävät sen sijaan, että tällaisten tavaroiden myynti halpamyyjille ei vahingoita tavaramerkin mainetta.
54 Tältä osin on heti alkuun todettava, että yhteisöjen tuomioistuimen sen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, joka on selostettu edellä tämän tuomion 19 kohdassa, adverbin ”erityisesti” käyttö tämän 7 artiklan 2 kohdassa osoittaa, että tilanne, jossa tavaramerkillä varustettuihin tavaroihin tehdään muutoksia tai niitä huononnetaan, on mainittu ainoastaan esimerkkinä perustellusta aiheesta (em. yhdistetyt asiat Bristol-Myers Squibb ym., tuomion 26 ja 39 kohta ja em. asia Parfums Christian Dior, tuomion 42 kohta).
55 Yhteisöjen tuomioistuin on näin ollen jo katsonut, että tavaramerkin maineen vahingoittuminen voi periaatteessa olla direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu perusteltu aihe, jonka vuoksi tavaramerkin haltija voi kieltää hänen itsensä tai jonkun muun hänen suostumuksellaan ETA:ssa markkinoille saattamien prestiisituotteiden laskemisen uudelleen liikkeelle (ks. em. asia Parfums Christian Dior, tuomion 43 kohta ja asia C-63/97, BMW, tuomio 23.2.1999, Kok., s. I-905, 49 kohta).
56 Tästä seuraa, että silloin kun käyttöluvanhaltija myy halpamyyjälle tavaroita pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen käyttölupasopimuksen ehdon vastaisesti, on verrattava toisiinsa yhtäältä tavaramerkin, jota käyttölupasopimus koskee, haltijan perusteltua intressiä tulla suojatuksi siltä, että valikoivaan jakeluverkostoon kuulumaton halpamyyjä käyttää hänen tavaramerkkiään kaupallisiin tarkoituksiin sillä tavoin, että tavaramerkin maine voi vahingoittua, ja toisaalta halpamyyjän intressiä siihen, että hän voi jälleenmyydä kyseisiä tavaroita käyttämällä myyntitapoja, jotka ovat tavanomaisia hänen toimialallaan (ks. analogisesti em. asia Parfums Christian Dior, tuomion 44 kohta).
57 Koska kansallinen tuomioistuin katsoo, että käyttöluvanhaltijan kolmannelle suorittamalla myynnillä ei huononneta tavaramerkillä varustettujen prestiisituotteiden laatua ja että näiden tuotteiden markkinoille saattamisen on näin katsottava tapahtuneen tavaramerkin haltijan suostumuksella, kyseisen tuomioistuimen tehtävänä on näin ollen arvioida kunkin tapauksen erityisten olosuhteiden nojalla se, vahingoittaako tämän tavaramerkin mainetta se, että kolmas osapuoli laskee uudelleen liikkeelle tavaramerkillä varustettuja prestiisituotteita käyttämällä myyntitapoja, jotka ovat tavanomaisia sen toimialalla.
58 Tältä osin on otettava erityisesti huomioon se, kenelle jälleenmyynti tapahtuu, sekä, kuten Ranskan hallitus kehottaa, prestiisituotteiden myynnin erityisedellytykset.
59 Edellä esitetyn perusteella kolmanteen kysymykseen on vastattava, että kun sen, että käyttöluvanhaltija on käyttölupasopimuksen ehdon vastaisesti saattanut prestiisituotteet markkinoille, on katsottava tapahtuneen tavaramerkin haltijan suostumuksella, tavaramerkin haltija voi vedota tällaiseen ehtoon kieltääkseen näiden tavaroiden jälleenmyynnin direktiivin 7 artiklan 2 kohdan perusteella vain silloin, kun tapauksen erityisolosuhteet huomioon ottaen on osoitettu, että tällainen jälleenmyynti vahingoittaa tavaramerkin mainetta.
Oikeudenkäyntikulut
60 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21.12.1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 89/104/ETY 8 artiklan 2 kohtaa, sellaisena kuin tämä direktiivi on muutettuna Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyllä sopimuksella, on tulkittava siten, että tavaramerkin haltija voi vedota tähän tavaramerkkiin perustuviin oikeuksiin sellaista käyttöluvanhaltijaa vastaan, joka rikkoo käyttölupasopimuksen ehtoa, jolla kielletään tavaramerkin arvokkuuteen liittyvistä syistä pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten tavaroiden myynti halpamyyjille, kunhan on osoitettu, että pääasian erityisissä olosuhteissa tällä rikkomisella vahingoitetaan kiehtovuutta ja arvokkuutta koskevaa mielikuvaa, joka antaa mainituille tavaroille ylellisyyden tunnun.
2) Direktiivin 89/104 7 artiklan 1 kohtaa, sellaisena kuin tämä direktiivi on muutettuna Euroopan talousalueesta tehdyllä sopimuksella, on tulkittava siten, että se, että käyttöluvanhaltija saattaa tavaramerkillä varustetut tavarat käyttölupasopimuksen ehdon vastaisesti markkinoille, tapahtuu ilman tavaramerkin haltijan suostumusta, mikäli on osoitettu, että tämä ehto vastaa jotakin tämän direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa säädetyistä ehdoista.
3) Kun sen, että käyttöluvanhaltija on käyttölupasopimuksen ehdon vastaisesti saattanut prestiisituotteet markkinoille, on katsottava tapahtuneen tavaramerkin haltijan suostumuksella, tavaramerkin haltija voi vedota tällaiseen ehtoon kieltääkseen näiden tavaroiden jälleenmyynnin direktiivin 89/104, sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan talousalueesta tehdyllä sopimuksella, 7 artiklan 2 kohdan perusteella vain silloin, kun tapauksen erityisolosuhteet huomioon ottaen on osoitettu, että tällainen jälleenmyynti vahingoittaa tavaramerkin mainetta.
Allekirjoitukset