Language of document : ECLI:EU:T:2022:556

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kuudes jaosto)

14 päivänä syyskuuta 2022 (*)

Oikeus tutustua asiakirjoihin – Asetus (EY) N:o 1049/2001 – Pysyvä kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitea – EFSAn kasvinsuojeluaineiden mehiläisille aiheuttamien riskien arviointia koskeva ohjeasiakirja – Yksittäisten jäsenvaltioiden kannat – Tutustumisoikeuden epääminen – Asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohta – Päätöksentekomenettelyn suojaa koskeva poikkeus

Yhdistetyissä asioissa T-371/20 ja T-554/20,

Pollinis France, kotipaikka Pariisi (Ranska), edustajinaan C. Lepage ja T. Bégel, asianajajat,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio,  asiamiehinään S. Delaude, C. Ehrbar ja G. Gattinara,

vastaajana,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Marcoulli (esittelevä tuomari) sekä tuomarit S. Frimodt Nielsen, J. Schwarcz, C. Iliopoulos ja R. Norkus,

kirjaaja: hallintovirkamies P. Cullen,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn,

ottaen huomioon 15.12.2020 tehdyn päätöksen asioiden T-371/20 ja T-554/20 yhdistämisestä asian käsittelyn kirjallista vaihetta, asian käsittelyn mahdollista suullista vaihetta ja käsittelyn päätteeksi annettavaa ratkaisua varten,

ottaen huomioon 6.5.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja Pollinis France vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvassa kanteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa 19.6.2020 tehdyn komission päätöksen C(2020) 4231 final (jäljempänä ensimmäinen riidanalainen päätös) ja 21.7.2020 tehdyn komission päätöksen C(2020) 5120 final (jäljempänä toinen riidanalainen päätös), joilla komissio on evännyt siltä oikeuden tutustua tiettyihin asiakirjoihin, jotka koskevat Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) kasvinsuojeluaineiden mehiläisille aiheuttamien riskien arviointia koskevaa ohjeasiakirjaa, jonka EFSA hyväksyi 27.6.2013 ja joka julkaistiin alun perin 4.7.2013 ja sittemmin uudelleen 4.7.2014 (jäljempänä vuoden 2013 mehiläisiä koskeva ohjeasiakirja), ja myöntänyt sille oikeuden tutustua osittain tiettyihin muihin vuoden 2013 mehiläisiä koskevaan ohjeasiakirjaan liittyviin asiakirjoihin.

I        Asian tausta

2        Kantaja on ranskalainen kansalaisjärjestö, joka toimii ympäristönsuojelun alalla ja jonka tavoitteena on suojella luonnonvaraisia ja tarhamehiläisiä ja edistää kestävää maataloutta pölyttäjien säilyttämiseksi.

A        Asia T-371/20

3        Kantaja toimitti Euroopan komissiolle 27.1.2020 Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (EYVL 2001, L 145, s. 43) ja tiedon saatavuutta, yleisön osallistumista päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuutta ympäristöasioissa koskevan Århusin yleissopimuksen määräysten soveltamisesta yhteisön toimielimiin ja elimiin 6.9.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1367/2006 (EUVL 2006, L 264, s. 13) nojalla asiakirjoihin tutustumista koskevan hakemuksen, joka koski tiettyjä vuoden 2013 mehiläisiä koskevaan ohjeasiakirjaan liittyviä asiakirjoja.

4        Komission ja kantajan käytyä kirjeenvaihtoa, jonka tarkoituksena oli määritellä hakemuksen ulottuvuus ja rajata sitä, hakemus koski enää lähinnä asiakirjoja, joihin oli kirjattu jäsenvaltioiden, pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean (Standing Committee on Plants, Animals, Food and Feeds, jäljempänä Scopaff) jäsenten ja komission kannat vuoden 2013 mehiläisiä koskevaan ohjeasiakirjaan, ja kaikkia tätä aihetta koskevia ehdotuksia, jotka komissio oli vastaanottanut tai laatinut lokakuussa 2018 tai sen jälkeen.

5        Komissio yksilöi 16.3.2020 päivätyssä kirjeessään 25 asiakirjaa, joita kantajan asiakirjoihin tutustumista koskeva hakemus koski, totesi, että 6 asiakirjaa (asiakirjat 20–25) oli saatavilla Europa-internetsivustolla, ja hylkäsi hakemuksen saada tutustua 19 muuhun asiakirjaan (asiakirjat 1–19) asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn poikkeuksen nojalla. Kyseisen kirjeen liitteenä olevasta taulukosta käy ilmi, että asiakirjat 1–19 ovat eräiden jäsenvaltioiden Scopaffin sisäisesti tammi–heinäkuussa 2019 lähettämiä sähköpostiviestejä, joissa osasta on liitteitä ja jotka koskevat lähinnä vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa tai sen täytäntöönpanoa ja erityisesti ehdotusta kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta sekä neuvoston direktiivien 79/117/ETY ja 91/414/ETY kumoamisesta 21.10.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1107/2009 (EUVL 2009, L 309, s. 1) 29 artiklan 6 artiklassa tarkoitettujen kasvinsuojeluaineiden arvioimista ja sallimista koskevien yhdenmukaisten periaatteiden (jäljempänä yhdenmukaiset periaatteet) muuttamiseksi.

6        Kantaja toimitti komissiolle 25.3.2020 uudistetun asiakirjoihin tutustumista koskevan hakemuksen.

7        Komissio ilmoitti kantajalle 15.4.2020 lähettämällään sähköpostiviestillä, että määräaikaa, jonka kuluessa sen oli vastattava uudistettuun hakemukseen, oli pidennettävä, ja se ilmoitti kantajalle 11.5.2020 lähettämällään sähköpostiviestillä, että se ei kyennyt vastaamaan kantajan uudistettuun hakemukseen kyseisessä pidennetyssä määräajassa.

8        Koska uudistettuun hakemukseen ei annettu nimenomaista vastausta, kantaja nosti 15.6.2020 kanteen, jossa se asetuksen N:o 1049/2001 8 artiklan 3 kohdan mukaisesti vaati unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan komission implisiittisen hylkäämispäätöksen (jäljempänä implisiittinen hylkäämispäätös).

9        Ensimmäisellä riidanalaisella päätöksellään, joka lähetettiin kantajalle sähköpostitse 22.6.2020, komissio vastasi nimenomaisesti uudistettuun hakemukseen ja myönsi kantajalle oikeuden tutustua osittain asiakirjaan 2, mutta epäsi siltä oikeuden tutustua tiettyihin kyseisen asiakirjan osiin asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyjen poikkeusten nojalla. Lisäksi komissio epäsi kantajalta oikeuden tutustua muihin asiakirjoihin, joita hakemus koski (asiakirjat 1 ja 3–19) asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen nojalla.

B        Asia T-554/20

10      Kantaja toimitti 8.4.2020 komissiolle toisen hakemuksen, jossa se pyysi saada tutustua tiettyihin asiakirjoihin, jotka koskivat vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa. Kyseinen hakemus koski lähinnä Scopaffin jäsenten ja eräiden komission virkamiesten tai jäsenten välistä sellaista kirjeenvaihtoa tai sellaisten näiden henkilöiden välisten kokousten esityslistoja, pöytäkirjoja tai kokouskertomuksia, jotka koskivat vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa ja jotka olivat peräisin heinäkuun 2013 ja syyskuun 2018 väliseltä ajalta.

11      Komissio yksilöi 8.5.2020 päivätyssä kirjeessään 59 asiakirjaa, joita kantajan toinen asiakirjoihin tutustumista koskeva hakemus koski, ja hylkäsi hakemuksen kaikkien mainittujen asiakirjojen osalta asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen nojalla. Kyseisen kirjeen liitteenä olevasta taulukosta käy ilmi, että kyseiset asiakirjat ovat eräiden jäsenvaltioiden Scopaffille syyskuun 2013 ja joulukuun 2018 välisenä aikana lähettämiä sähköpostiviestejä tai ”huomautuksia”, joissa osasta on liitteitä ja jotka koskevat lähinnä vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa tai sen täytäntöönpanoa (jäljempänä yhdessä edellä 5 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen 1–19 kanssa pyydetyt asiakirjat).

12      Kantaja toimitti komissiolle 25.5.2020 uudistetun kyseisiin asiakirjoihin tutustumista koskevan hakemuksen.

13      Komissio ilmoitti kantajalle 17.6.2020 lähettämällään sähköpostiviestillä, että määräaikaa, jonka kuluessa sen oli vastattava uudistettuun hakemukseen, oli pidennettävä.

14      Komissio vastasi uudistettuun hakemukseen toisella riidanalaisella päätöksellään, jolla se myönsi kantajalle oikeuden tutustua osittain neljään asiakirjaan (asiakirjat 3, 10, 12 ja 33) ja jolla se epäsi kantajalta oikeuden tutustua niiden tiettyihin osiin asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyjen poikkeusten nojalla samoin kuin oikeuden tutustua muihin uudistetussa hakemuksessa tarkoitettuihin asiakirjoihin (asiakirjat 1, 2, 4–9, 11, 13–32 ja 34–59) asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen nojalla. Komissio totesi lisäksi, että kaikki nämä asiakirjat olivat sähköpostiviestejä.

II      Asianosaisten vaatimukset

15      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        toteaa asiassa T-371/20, että kanteen tarkistamista koskeva kirjelmä täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset ja että se on perusteltu

–        toteaa asiassa T-554/20, että kanne täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset ja että se on perusteltu

–        kumoaa ensimmäisen ja toisen riidanalaisen päätöksen ja

–        velvoittaa komission maksamaan sille 3 000 euroa oikeudenkäyntikuluina kummassakin yhdistetyssä asiassa.

16      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        toteaa, että kanteella implisiittisestä hylkäämispäätöksestä ei ole kohdetta ja että kanteen tarkistamista koskeva kirjelmä ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, ja toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana asiassa T‑371/20

–        hylkää kanteen asiassa T-554/20

–        jättää tutkimatta vaatimuksen siitä, että komissio velvoitetaan maksamaan kantajalle 3 000 euroa oikeudenkäyntikuluina kummassakin yhdistetyssä asiassa, ja

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

III   Oikeudellinen arviointi

17      Kantaja vetoaa molempien riidanalaisten päätösten osalta neljään kanneperusteeseen, joiden sisältö on olennaisesti sama molemmissa asioissa.

18      Ensimmäisessä kanneperusteessaan kantaja väittää lähinnä, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohtaa, koska se ei ole soveltanut asianmukaisesti päätöksentekomenettelyn suojaa koskevaa poikkeusta. Toisessa kanneperusteessaan kantaja väittää lähinnä, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohtaa, koska ylivoimainen yleinen etu edellyttää pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemista, koska kyseisiin asiakirjoihin on sovellettava samanlaista laajempaa tutustumisoikeutta kuin lainsäädäntöasiakirjoihinkin. Kolmannessa kanneperusteessaan kantaja väittää, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 1367/2006 6 artiklan 1 kohtaa, koska asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdassa säädettyä poikkeusta on tulkittava erityisen tiukasti, kun pyydetyt tiedot koskevat ympäristöpäästöjä. Neljännessä kanneperusteessaan kantaja väittää, että komissio on soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja 4 artiklan 6 kohtaa.

19      Ennen näiden kanneperusteiden tutkimista on täsmennettävä, mikä on asiassa T‑371/20 nostetun kanteen kohde, kun otetaan huomioon komission toimittama lausunnon antamisen raukeamista koskeva hakemus ja kantajan toimittama kanteen tarkistamista koskeva kirjelmä.

A        Kanteen kohde asiassa T-371/20

20      Komissio toimitti 15.7.2020 hakemuksen lausunnon antamisen raukeamisesta asiassa T-371/20 nostetun kanteen osalta. Kantaja toimitti 18.8.2020 kyseisen kanteen tarkistamista koskevan kirjelmän. Kantaja toimitti huomautuksensa lausunnon antamisen raukeamista koskevasta hakemuksesta 31.8.2020 ja komission huomautuksensa kanteen tarkistamista koskevasta kirjelmästä 1.10.2020. Unionin yleinen tuomioistuin päätti 13.11.2020 käsitellä lausunnon antamisen raukeamista koskevan hakemuksen pääasian yhteydessä.

21      Ensinnäkin on todettava, että asianosaisten kesken on riidatonta, että implisiittinen hylkäämispäätös on korvattu ensimmäisellä riidanalaisella päätöksellä, sillä siinä vastataan nimenomaisesti kantajan 25.3.2020 tekemään uudistettuun hakemukseen.

22      On muistutettava, että kun asiakirjoihin tutustumista koskeva implisiittinen hylkäävä päätös on peruuntunut komission myöhemmin tekemän päätöksen vaikutuksesta, kanteesta ei ole tarpeen enää lausua siltä osin kuin se koskee mainittua implisiittistä päätöstä (tuomio 2.7.2015, Typke v. komissio, T-214/13, EU:T:2015:448, 36 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 2.10.2014, Strack v. komissio, C‑127/13 P, EU:C:2014:2250, 88 ja 89 kohta).

23      Näin ollen, kuten komissio väittää, lausunnon antaminen implisiittisen hylkäämispäätöksen kumoamisvaatimuksesta raukeaa.

24      Toiseksi on todettava kuitenkin, että kantaja on unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 86 artiklan mukaisesti esittänyt kanteen tarkistamista koskevan kirjelmän, koska komissio oli tehnyt ensimmäisen riidanalaisen päätöksensä kannekirjelmän toimittamisen jälkeen, ja tässä kirjelmässään kantaja vaatii, että kannetta tulkitaan nyt siten, että siinä vaaditaan mainitun komission nimenomaisen päätöksen kumoamista.

25      Vaikka asianosaisten vaatimuksia ei lähtökohtaisesti voida muuttaa, työjärjestyksen 86 artiklassa määrätään poikkeuksesta tähän lähtökohtaan. Siten työjärjestyksen 86 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätään, että jos toimi, jonka kumoamista vaaditaan, on korvattu toisella toimella, jonka kohde on sama, kantaja saa tämän uuden seikan huomioon ottamiseksi tarkistaa kannetta ennen asian käsittelyn suullisen vaiheen päättämistä tai ennen unionin yleisen tuomioistuimen päätöstä ratkaista asia ilman käsittelyn suullista vaihetta toimittamalla tarkistukset erillisellä asiakirjalla ja noudattaen SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa vahvistettua määräaikaa kumoamiskanteen nostamiselle siitä toimesta, johon kanteen tarkistaminen perustuu.

26      Tässä tapauksessa implisiittinen hylkäämispäätös on korvattu ensimmäisellä riidanalaisella päätöksellä, ja kanteen tarkistamista koskeva kirjelmä on jätetty sille määrätyssä muodossa ja määräajassa, minkä komissio on lisäksi nimenomaisesti todennut huomautuksissaan, jotka koskevat kyseistä kanteen tarkistamista koskevaa kirjelmää.

27      Yhtäältä komissio on kuitenkin esittänyt sen yleisluontoisen huomautuksen, että kirjelmässä ei ole selvästi ilmoitettu, korvattiinko sillä kannekirjelmä vai täydennettiinkö sillä sitä, mutta komissio on tulkinnut, että kyse oli täydentävästä kirjelmästä. Kun kantajalta kysyttiin tästä prosessinjohtotoimella, se ilmoitti 25.3.2022 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamassaan vastauksessa, että kanteen tarkistamista koskevalla kirjelmällä täydennettiin kannekirjelmää. Koska molemmat asianosaiset siis tulkitsevat näin ja koska lisäksi – kuten työjärjestyksen 86 artiklan 4 kohdasta ilmenee – kanteen tarkistamista koskevalla kirjelmällä ei ole korvattava kannekirjelmää kokonaan vaan siinä on mainittava tarkistetut vaatimukset, tarvittaessa tarkistetut perusteet ja perustelut sekä tarvittaessa vaatimusten tarkistamiseen liittyvät todisteet ja pyynnöt näytön esittämiseksi, komission huomautuksella ei voida sellaisenaan kyseenalaistaa sitä, että kanteen tarkistamista koskeva kirjelmä täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

28      Toisaalta komissio on väittänyt, että kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä esitetyt kanneperusteet on jätettävä tutkimatta ja että ne ovat tehottomia ja selvästi perusteettomia. Koska nämä väitteet kuitenkin koskevat sitä, täyttävätkö kanneperusteet tutkittavaksi ottamisen edellytykset, sitä, ovatko ne tehokkaita, ja sitä, ovatko ne perusteltuja, ne koskevat yksittäisten kanneperusteiden arviointia, eikä niillä siten ole merkitystä, kun arvioidaan, täyttääkö kanteen tarkistamista koskeva kirjelmä kokonaisuutena arvioituna tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

29      Koska työjärjestyksen 86 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätyt edellytykset täyttyvät nyt käsiteltävässä asiassa, on siis katsottava, että asiassa T-371/20 nostetun kanteen kohteena on nyt vaatimus ensimmäisen riidanalaisen päätöksen kumoamisesta.

30      Viimeksi mainitun seikan osalta komissio on lisäksi todennut kantajan lausunnon antamisen raukeamista koskevasta hakemuksesta esittämiin huomautuksiin sisältyvän virkkeen perusteella, että kantaja ei vaikuta riitauttavan ensimmäistä riidanalaista päätöstä siltä osin kuin komissio oli myöntänyt siinä kantajalle oikeuden tutustua osittain asiakirjaan 2 (ks. edellä 9 kohta). On todettava yhtäältä, että kantajan virkkeessä, johon komissio vetoaa, ainoastaan viitataan kantajan intressiin saada ensimmäinen riidanalainen päätös kumottua toteamalla, että kyseisellä päätöksellään komissio edelleenkin evää kantajalta oikeuden tutustua muihin asiakirjoihin (ks. edellä 9 kohta), ja toisaalta, että kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä ei rajata kannetta koskemaan ainoastaan asiakirjoja, joiden osalta oikeus tutustua asiakirjoihin on evätty kokonaan. Kun lisäksi kantajalta kysyttiin tästä istunnossa, se vahvisti, että sen kanteilla on riitautettu riidanalaiset päätökset, mukaan lukien siltä osin kuin niillä annetaan oikeus tutustua tiettyihin asiakirjoihin osittain, ja tämä kantajan toteamus merkittiin istunnon pöytäkirjaan. Näin ollen on katsottava, että – toisin kuin komissio on esittänyt – asiassa T‑371/20 nostetun kanteen kohteena on vaatimus ensimmäisen riidanalaisen päätöksen kumoamisesta kokonaisuudessaan.

B        Ensimmäinen kanneperuste, jossa väitetään lähinnä, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohtaa, koska se ei ole soveltanut oikein päätöksentekomenettelyn suojaa koskevaa poikkeusta

31      Aluksi on huomautettava, että on totta, että asiassa T-371/20 jätetyssä kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä ja asiassa T-554/20 jätetyssä kannekirjelmässä viitataan ensimmäisen kanneperusteen otsikossa, sen ensimmäisessä ja sen viimeisessä kappaleessa asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan toiseen alakohtaan ja toistetaan tältä osin implisiittistä hylkäämispäätöstä asiassa T-371/20 koskeneen kannekirjelmän ensimmäisen kanneperusteen sanavalinnat ja rakenne. Kyseisen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet, jotka on esitetty kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä asiassa T-371/20 ja kannekirjelmässä asiassa T-554/20, eivät kuitenkaan koske ainoastaan kyseisen säännöksen toisen alakohdan väitettyä rikkomista, vaan niissä viitataan konkreettisemmin komission riidanalaisissa päätöksissä esittämiin perusteluihin ja ne koskevat myös asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa.

32      Ensimmäinen kanneperuste jakautuu siis lähinnä kahteen osaan, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan rikkomista ja toinen saman säännöksen ensimmäisen alakohdan rikkomista.

33      Aluksi on todettava ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisestä osasta, että – kuten komissio väittää – siltä osin kuin kantaja tukeutuu väitteeseen, jonka mukaan komissio on soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa tai jättänyt ilmoittamatta, miksi kyseistä säännöstä on voitu soveltaa, tämä kanneperusteen osa on tehoton, koska se ei voi johtaa riidanalaisten päätösten kumoamiseen. Riidanalaisissa päätöksissään komissio ei nimittäin ole soveltanut asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa vaan evännyt kantajalta oikeuden tutustua pyydettyihin asiakirjoihin saman asetuksen 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen perusteella. Tältä osin ei ole myöskään merkitystä sillä, että komissio on 16.3.2020 päivätyssä kirjeessään (ks. edellä 5 kohta) viitannut kyseiseen  4 artiklan 3 kohdan toiseen alakohtaan, koska käsiteltävissä asioissa ei vaadita kyseisen kirjeen vaan riidanalaisten päätösten kumoamista, ja riidanalaisissa päätöksissään komissio on viitannut asetuksen 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyyn poikkeukseen. Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä tehottomana.

34      Ensimmäisen kanneperusteen toisessa osassa, joka koskee asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan rikkomista, esitetään kaksi väitettä. Kantaja riitauttaa lähinnä yhtäältä sen, että mainitussa säännöksessä säädetyllä poikkeuksella, johon komissio on vedonnut, olisi merkitystä, koska kyseinen päätöksentekomenettely ei ole meneillään, ja toisaalta komission esittämät syyt, joilla se perustelee kyseisen poikkeuksen soveltamista.

1.      Alustavat huomautukset

35      Asetuksen N:o 1049/2001 johdanto-osan ensimmäisen perustelukappaleen mukaisesti kyseisen asetuksen taustalla on tavoite luoda unioni, jossa päätökset tehdään mahdollisimman avoimesti ja mahdollisimman lähellä kansalaisia. Kuten kyseisen asetuksen johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa muistutetaan, yleisön oikeus tutustua toimielinten asiakirjoihin liittyy toimielinten demokraattisuuteen (ks. tuomio 22.3.2018, De Capitani v. parlamentti, T-540/15, EU:T:2018:167, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36      Tämän vuoksi asetuksella N:o 1049/2001 pyritään antamaan yleisölle mahdollisimman laaja oikeus tutustua toimielinten asiakirjoihin, kuten sen johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta ja sen 1 artiklasta käy ilmi (ks. tuomio 22.3.2018, De Capitani v. parlamentti, T-540/15, EU:T:2018:167, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37      Tätä oikeutta koskevat kuitenkin tietyt yleistä tai yksityistä etua koskeviin syihin perustuvat rajoitukset. Tarkemmin sanottuna – ja kyseisen asetuksen johdanto-osan 11 perustelukappaleen mukaisesti – asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklassa säädetään poikkeusjärjestelmästä, jonka nojalla toimielimillä on oikeus kieltäytyä antamasta tutustuttavaksi asiakirjaa, jonka sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi kyseisellä artiklalla suojattuja etuja (ks. tuomio 22.3.2018, De Capitani v. parlamentti, T-540/15, EU:T:2018:167, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38      Koska tällaisilla poikkeuksilla kuitenkin poiketaan periaatteesta, jonka mukaan yleisöllä on oltava mahdollisimman laaja tutustumisoikeus asiakirjoihin, niitä on tulkittava ja sovellettava suppeasti (ks. tuomio 22.3.2018, De Capitani v. parlamentti, T-540/15, EU:T:2018:167, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Suppean tulkinnan mukaan on niin, että kun asianomainen toimielin päättää evätä oikeuden tutustua asiakirjaan, jonka sisältämät tiedot sitä on pyydetty luovuttamaan, sen on lähtökohtaisesti selitettävä, millä tavoin tähän asiakirjaan tutustuminen voisi konkreettisesti ja tosiasiallisesti loukata etua, jota suojataan sillä asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklassa säädetyllä poikkeuksella, johon kyseinen toimielin vetoaa. Tällaisen loukkaamisvaaran on lisäksi oltava kohtuullisesti ennakoitavissa eikä se saa olla täysin hypoteettinen. Pelkästään se seikka, että asiakirja koskee poikkeuksella suojattua etua, ei voi riittää perustelemaan poikkeuksen soveltamista (ks. tuomio 22.3.2018, De Capitani v. parlamentti, T-540/15, EU:T:2018:167, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40      On myös muistutettava siitä, että asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamisen edellytyksenä on, että on osoitettu, että oikeus tutustua pyydettyihin asiakirjoihin olisi voinut vahingoittaa toimielimen päätöksentekomenettelyn suojaa konkreettisesti ja tosiasiallisesti ja että tämä vaara vahingoittumisesta on kohtuudella ennustettavissa eikä puhtaasti hypoteettinen (ks. tuomio 22.3.2018, De Capitani v. parlamentti, T-540/15, EU:T:2018:167, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41      Kuuluakseen asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan päätöksentekomenettelylle aiheutuvan vahingon on oltava vakava. Näin on erityisesti silloin, kun tiedon antamisella kyseisen asiakirjan sisällöstä on olennainen vaikutus päätöksentekomenettelyyn. Vakavuuden arviointi riippuu kaikista tapaukseen liittyvistä seikoista, erityisesti päätöksentekoon kohdistuvista tiedon antamisen kielteisistä vaikutuksista, joihin toimielin on vedonnut (tuomio 7.6.2011, Toland v. parlamentti, T-471/08, EU:T:2011:252, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42      Toimielimiä ei voida vaatia esittämään todisteita tällaisen vaaran olemassaolosta. Tältä osin on riittävää, että riidanalaiseen päätökseen sisältyy sellaisia konkreettisia tietoja, joiden perusteella voidaan todeta, että kyseinen vaara päätöksentekomenettelyn vahingoittumisesta oli päätöksen tekohetkellä kohtuudella ennustettavissa eikä se ollut puhtaasti hypoteettinen, ja että siinä esitetään päätöksen tekohetkellä olemassa olleita objektiivisia syitä, joiden perusteella voitiin kohtuudella odottaa, että tiedon antaminen asianomaisen pyytämien asiakirjojen sisällöstä aiheuttaisi tällaista vahinkoa (ks. tuomio 22.3.2018, De Capitani v. parlamentti, T-540/15, EU:T:2018:167, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43      Ensimmäisen kanneperusteen toista osaa on tarkasteltava näiden säännösten ja periaatteiden valossa.

2.      Ensimmäisen kanneperusteen toisen osan ensimmäinen väite, jonka mukaan päätöksentekomenettely ei ollut meneillään

44      Kantaja väittää, että komission tapa tulkita ja soveltaa asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä poikkeusta ei ole perusteltu. Kantajan mukaan komission esittämä syy sille, että se on evännyt kantajalta oikeuden tutustua asiakirjoihin, eli meneillään olevan päätöksentekomenettelyn suojaaminen, on ristiriidassa komission sen ilmoituksen kanssa, jonka mukaan päätöksentekomenettely on keskeytetty. Tämä komission ilmoitus aiheuttaa sekaannusta ja on harhaanjohtava, koska kantajan mukaan päätöksentekomenettely on joko ”keskeytetty” tai sitten se on ”meneillään”. Vaikka tulkittaisiin, että päätöksentekomenettely on keskeytetty ja että sitä jatkettaisiin vuoden 2013 mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan tarkistetun version pohjalta, kyse ei olisi enää samasta asiakirjasta.

45      Komissio vastaa, että kyseistä päätöksentekomenettelyä ei ole saatettu päätökseen, ja täsmentää, että se on riidanalaisissa päätöksissään käyttänyt sanaa ”keskeytetty” merkityksessä ”seisautettu” tai ”tauolla”. Lisäksi sillä, että vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa voidaan muuttaa, ei ole merkitystä sovellettaessa asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua poikkeusta. Riidanalaisissa päätöksissä esitetyt perustelut eivät siis ole ristiriitaisia.

46      Aluksi on huomautettava, että vaikka komissio on usean kantajan ensimmäisen kanneperusteen toisessa osassa esittämän väitteen osalta riitauttanut sen, että kyseiset väitteet täyttävät tutkittavaksi ottamisen edellytykset tai että niillä olisi merkitystä, sillä perusteella, että ne eivät koske riidanalaisissa päätöksissä sovellettua poikkeusta tai että ne on esitetty epäasianmukaisesti vasta kantajan vastauskirjelmässä, näin ei välttämättä ole niiden väitteiden osalta, jotka koskevat päätöksentekomenettelyn meneillään olemista ja jotka on esitetty lyhyesti edellä 44 kohdassa. Komissio on nimittäin todennut asiassa T-371/20 esitettyä kanteen tarkistamista koskevaa kirjelmää koskevissa huomautuksissaan, että tällaisia väitteitä esitettiin kyseisessä kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä ja että ne koskivat poikkeusta, joihin riidanalaisissa päätöksissä on vedottu, ja samalla komissio on todennut, että ”lukuun ottamatta kanteen tarkistamista koskevan kirjelmän kohtia, joissa [on viitattu] siihen, onko päätöksentekomenettely meneillään, kantaja ei [ole tarkistanut] kanneperusteitaan vastaamaan uutta oikeusperustaa, johon on vedottu [ensimmäisessä riidanalaisessa päätöksessä]”. Onkin todettava, että asiassa T-371/20 nämä väitteet on esitetty kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä. Kyseiset väitteet on lisäksi esitetty samanlaisina asian T-554/20 kannekirjelmässä. Näin ollen komission myöhemmät väitteet, jotka se on esittänyt muun muassa vastineissaan ja istunnossa ja joiden mukaan kyseiset väitteet on mahdollisesti jätettävä tutkimatta tai ne ovat tehottomia tai joiden mukaan kantaja ei kiistä sitä, että kyseinen päätöksentekomenettely on meneillään, on hylättävä perusteettomina.

47      On siis tutkittava, onko tämä kantajan ensimmäinen väite perusteltu.

48      Oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmenee, että EFSA laati vuoden 2013 mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan vuonna 2013 komission pyynnöstä. Komissio toimitti tämän asiakirjan Scopaffille vuonna 2013 lausunnon antamista varten, jotta ohjeasiakirja hyväksyttäisiin yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä 16.2.2011 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 182/2011 (EUVL 2011, L 55, s. 13) säädetyssä neuvoa-antavassa menettelyssä ja asetuksen N:o 1107/2009 77 artiklan ja 79 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

49      Asianosaisten kesken on riidatonta, että vuoden 2013 mehiläisiä koskevasta ohjeasiakirjasta keskusteltiin Scopaffissa useiden vuosien ajan ilman, että sen tekstistä olisi päästy yhteisymmärrykseen, koska jäsenvaltiot olivat siitä erimielisiä, ja ilman, että komissio olisi siis onnistunut hyväksymään kyseisen ohjeasiakirjan.

50      Koska vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa ei sellaisenaan ollut hyväksytty, komissio ehdotti vuonna 2018 kyseisen ohjeasiakirjan osittaiseksi täytäntöönpanemiseksi, että kyseisen asiakirjan tietyt osat pantaisiin täytäntöön säätämällä muutoksista yhdenmukaisiin periaatteisiin, joista säädetään asetuksen N:o 1107/2009 täytäntöönpanosta kasvinsuojeluaineiden arvioimista ja hyväksymistä koskevien yhdenmukaisten periaatteiden osalta 10.6.2011 annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 546/2011 (EUVL 2011, L 155, s. 127). Näin ollen komissio toimitti vuonna 2018 Scopaffille lausunnon antamista varten ehdotuksen asetukseksi asetuksen N:o 546/2011 muuttamisesta, jotta kyseinen ehdotus annettaisiin menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28.6.1999 tehdyssä neuvoston päätöksessä 1999/468/EY (EYVL 1999, L 184, s. 23) säädetyn valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn mukaisesti ja asetuksen N:o 1107/2009 29 artiklan 6 kohdan, 78 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 79 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

51      Asianosaisten kesken on riidatonta, että Scopaff antoi heinäkuussa 2019 myönteisen lausunnon ehdotuksesta asetukseksi asetuksen N:o 546/2011 muuttamisesta ja että komissio ei kuitenkaan antanut kyseistä asetusta, koska valvonnan käsittävässä sääntelymenettelyssä Euroopan parlamentti vastusti sen antamista lokakuussa 2019, koska se katsoi lähinnä, että kyseisessä ehdotuksessa asetukseksi ei säädetty riittävän korkeatasoisesta suojasta.

52      Vaikka komissio ei ennen vuotta 2018 ollut suunnitellut vuoden 2013 mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan tarkistamista, se pyysi maaliskuussa 2019 EFSAa tarkistamaan ohjeasiakirjaa vuoden 2013 jälkeen tapahtuneen tieteellisen kehityksen huomioon ottamiseksi.

53      Tällainen on siis asiayhteys, jossa komissio totesi riidanalaisissa päätöksissään, jotka tehtiin vuoden 2020 kesä- ja heinäkuussa, että vuoden 2013 mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan tarkastelu Scopaffissa oli ”keskeytetty” niin kauaksi aikaa kuin EFSA ei ollut suorittanut sen tarkistusta loppuun ja että tämä merkitsi sitä, että päätöksentekomenettelyä voitiin pitää ”meneillään olevana”, koska päätöksentekomenettely jatkuu, kun EFSA on suorittanut loppuun mainitun ohjeasiakirjan tarkistuksen. Riidanalaisissa päätöksissään komissio totesi lisäksi korostaneensa EFSAlle sitä, että oli tärkeää, että se toimittaisi ”tarkistetun kertomuksensa” maaliskuussa 2021, ja komissio totesi, että se oli myös pyytänyt EFSAa ottamaan tarkistusmenettelyyn mukaan jäsenvaltioiden asiantuntijat ja sidosryhmät, jotta kaikki kannat otettaisiin tarkistuksessa huomioon niin, että tarkistettu mehiläisiä koskeva ohjeasiakirja voitaisiin hyväksyä nopeasti.

54      Kun komissiolta kysyttiin istunnossa tarkistetun mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan tilasta, se totesi, että kaikki tämän asiakirjan sisältöä ja mahdollista sitovuutta koskevat näkemykset olivat hypoteettisia, koska kyseisen asiakirjan tarkistusmenettelyä EFSAssa ei ollut vielä saatettu päätökseen. Hypoteettisia ovat komission mukaan myös kaikki näkemykset, jotka koskevat sitä, missä muodossa komissio mahdollisesti hyväksyy ohjeasiakirjan, tai sitä, mitä menettelyä mahdollisesti sovellettaisiin ohjeasiakirjan hyväksymisessä.

55      Edellä 48–54 kohdassa esitetyistä seikoista seuraa, että – toisin kuin komissio katsoi riidanalaisissa päätöksissään – päätöksentekomenettelyn, johon pyydetyt asiakirjat liittyvät, ei voitu katsoa olevan meneillään kyseisten päätösten tekohetkellä.

56      On totta, että voidaan tulkita, että pyydetyt asiakirjat liittyvät vuosina 2013–2019 vireillä olleeseen komission päätöksentekomenettelyyn, jonka tarkoituksena oli, että komissio panisi vuoden 2013 mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan kokonaan tai osittain täytäntöön joko hyväksymällä mainitun ohjeasiakirjan sellaisenaan asetuksessa N:o 182/2011 säädetyn neuvoa-antavan menettelyn mukaisesti tai muuttamalla asetuksessa N:o 546/2011 säädettyjä yhdenmukaisia periaatteita päätöksessä 1999/468 säädetyn valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn mukaisesti. On kuitenkin todettava, että riidanalaisten päätösten tekohetkellä ei enää ollut meneillään päätöksentekomenettelyä, jonka tarkoituksena olisi ollut mainitun vuoden 2013 mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan täytäntöönpano sellaisenaan tai muuttamalla yhdenmukaisia periaatteita. Komissio oli päinvastoin implisiittisesti mutta väistämättä päättänyt olla panematta tätä vuoden 2013 ohjeasiakirjaa täytäntöön, ja se oli jopa nimenomaisesti pyytänyt EFSAa tarkistamaan sitä. Tämä ohjeasiakirjan tarkistaminen, joka oli edelleen meneillään riidanalaisten päätösten tekohetkellä, merkitsi lisäksi sitä, että mahdollisen tarkistetun ohjeasiakirjan sisältöä, sitä, missä muodossa se mahdollisesti hyväksyttäisiin, ja sitä, mitä menettelyä sen hyväksymisessä mahdollisesti noudatettaisiin, oli mahdotonta määrittää. Näin ollen kyseisen asiakirjan tarkistaminen merkitsee, että komission päätöksentekomenettelyllä ei ollut kohdetta, kun komissio antoi riidanalaiset päätöksensä.

57      Toisin ei voida katsoa myöskään sen komission väitteen perusteella, jonka mukaan sen oli edellä 48–54 kohdassa mainituista seikoista huolimatta edelleenkin tarkoitus panna täytäntöön mehiläisiä koskeva ohjeasiakirja, jotta jäsenvaltioiden viranomaisilla olisi käytössään asiakirja, jossa esitetään asetuksen N:o 1107/2009 36 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu nykyinen tieteellinen ja tekninen tietämys. Vaikka tällainen tarkoitus nimittäin näytettäisiin toteen, siitä ei suinkaan itsessään seuraa, että päätöksentekomenettely, joka olisi koskenut tällaista asiakirjaa, oli meneillään riidanalaisten päätösten tekohetkellä. Oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmenee päinvastoin, että komissio oli päättänyt jättää vuoden 2013 mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan täytäntöön panematta ja että tarvittaessa olisi voitu aloittaa tarkistettua mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa koskeva päätöksentekomenettely EFSAn toimitettua tällaisen asiakirjan komissiolle ja komission päätettyä panna sen täytäntöön, mikä oli lisäksi hypoteettista riidanalaisten päätösten tekohetkellä ja vielä istuntopäivänäkin. Samoista syistä – toisin kuin komissio väittää – se, että kantaja on pyytänyt tai edelleenkin pyytää, että vuoden 2013 mehiläisiä koskeva ohjeasiakirja hyväksyttäisiin kokonaisuudessaan, ei suinkaan merkitse, että kyseistä asiakirjaa koskeva päätöksentekomenettely oli meneillään riidanalaisten päätösten tekohetkellä tai että se olisi edelleenkin kesken.

58      Lisäksi on huomautettava, että se, että EFSAn vuoden 2013 mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan tarkistamismenettely oli edelleenkin kesken, ei suinkaan merkitse, että komission päätöksentekomenettely tämän saman asiakirjan täytäntöönpanosta olisi edelleen ollut meneillään riidanalaisten päätösten tekohetkellä. Päinvastoin se, että kyseinen tarkistusmenettely oli kesken, tukee sitä tulkintaa, että kun yhdenmukaisten periaatteiden muuttamisesta oli luovuttu, komissiossa ei enää riidanalaisten päätösten tekohetkellä ollut meneillään päätöksentekomenettelyä, joka olisi koskenut vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa. Kuten kantaja on korostanut – ja mitä komissio ei ole kiistänyt – komissio ei nimittäin ennen vuotta 2018 aikonut pyytää tällaista tarkistamista. Kuten riidanalaisista päätöksistä ilmenee, vaikuttaa siltä, että ohjeasiakirjan tarkistamista alettiin suunnitella, koska vuoden 2013 mehiläisiä koskevan asiakirjan hyväksyminen osoittautui mahdottomaksi, jotta tarkistettu mehiläisiä koskeva ohjeasiakirja voitaisiin nopeasti hyväksyä.

59      Tästä seuraa, että komission vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa koskeva päätöksentekomenettely oli päättynyt riidanalaisten päätösten tekohetkellä ja että näin ollen nyt käsiteltävien asioiden erityisissä olosuhteissa komissio ei voinut pätevästi perustaa mainittuja päätöksiään asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyyn poikkeukseen, jolla suojataan toimielimen päätöksentekomenettelyä, joka liittyy asiaan, josta toimielin ei ole vielä tehnyt päätöstä.

60      Asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdassa tehdään nimittäin selvä erottelu sen mukaan, onko menettely päätetty vai ei. Sen jälkeen, kun päätös on tehty, päätöksentekomenettelyn suojeluun liittyvillä vaatimuksilla on vähemmän merkitystä, joten kaikkien muiden paitsi asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa mainittujen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen ei voi koskaan vahingoittaa kyseistä menettelyä eikä voida sallia, että tällaisen asiakirjan sisältämien tietojen ilmaisemisesta kieltäydytään, vaikka niiden ilmaiseminen olisi vakavasti vahingoittanut tätä menettelyä, jos se olisi toteutunut ennen kyseisen päätöksen tekemistä. Siten syyt, joihin toimielin vetoaa ja joilla voidaan perustella se, että tutustumisoikeus tällaiseen asiakirjaan, jonka sisältämien tietojen luovuttamista oli pyydetty ennen hallinnollisen menettelyn päättämistä, evätään, voivat olla riittämättömiä silloin, kun saman asiakirjan sisältämien tietojen luovuttamisesta kieltäydytään päätöksen tekemisen jälkeen (ks. vastaavasti tuomio 21.7.2011, Ruotsi v. MyTravel ja komissio, C‑506/08 P, EU:C:2011:496, 78, 80 ja 82 kohta).

61      Ensimmäisen kanneperusteen toisen osan ensimmäinen väite on siis hyväksyttävä ja riidanalaiset päätökset on näin ollen kumottava siltä osin kuin niillä evätään oikeus tutustua pyydettyihin asiakirjoihin asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan perusteella.

62      Käsiteltävänä olevien asioiden olosuhteissa on kuitenkin syytä tutkia lisäksi myös ensimmäisen kanneperusteen toisen osan toinen väite, joka koskee komission riidanalaisissa päätöksissään esittämiä syitä asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamiselle, lähtökohtana siis se, että tätä säännöstä olisi voitu soveltaa tässä tapauksessa.

3.      Ensimmäisen kanneperusteen toisen osan toinen väite, joka koskee riidanalaisissa päätöksissä esitettyjä perusteluja

63      Aluksi on muistutettava, että komissio tukeutui riidanalaisissa päätöksissään lähinnä kolmeen toisiinsa liittyvään perusteeseen, kun se epäsi kantajalta oikeuden tutustua pyydettyihin asiakirjoihin asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan perusteella. Ensinnäkin komission mukaan komitologiamenettelyissä turvataan yksittäisten jäsenvaltioiden kantojen luottamuksellisuus. Toiseksi komission mukaan on niin, että luottamuksellisessa yhteydessä vaihdettujen jäsenvaltioiden kantojen ilmaiseminen vaarantaisi jäsenvaltioiden välisen yhteistyön samoin kuin jäsenvaltioiden ja komission keskinäisen luottamuksen. Tietyt vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa koskeviin keskusteluihin liittyvät seikat osoittavat selvästi, että kyseinen päätöksentekomenettely, jota on suojattava, on monitahoinen ja arkaluonteinen. Kolmanneksi komission mukaan komissio on ollut ja on edelleenkin eri sidosryhmien, joiden intressit ovat keskenään ristiriitaisia, ulkoisen painostuksen kohteena, joten pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen johtaisi siihen, että pitkäkestoiseen ja monitahoiseen päätöksentekomenettelyyn kohdistuisi vielä enemmän ulkoista painostusta. Pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen kaventaisi jäsenvaltioiden liikkumavaraa ja vähentäisi niiden joustavuutta, ja jäsenvaltioiden pitäisi voida vapaasti ja ilman ulkoista painostusta harkita kaikkia vaihtoehtoehtoja pysyvissä komiteoissa.

64      Ennen kuin tutkitaan kantajan väitteet, joilla se on riitauttanut nämä komission riidanalaisissa päätöksissään esittämät perustelut, on ensin tutkittava, voidaanko kyseiset väitteet ottaa tutkittavaksi, minkä komissio on riitauttanut sillä perusteella, että ne muodostavat uuden kanneperusteen.

a)      Kantajan väitteiden tutkittavaksi ottaminen

65      Kantaja vahvistaa vastauskirjelmässään, että se väittää, että komissio on rikkonut riidanalaisilla päätöksillään myös asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa, ja että tämän väitteensä osalta kantaja ei ole muuttanut perustelujaan muuten kuin korvaamalla ”toisen alakohdan” ”ensimmäisellä alakohdalla”, sillä sovellettava lainsäädäntö on samansisältöistä. Kantaja on joka tapauksessa viitannut nimenomaisesti kyseiseen ensimmäiseen alakohtaan kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään asiassa T-371/20 ja kannekirjelmässään asiassa T-554/20. Väitettä ei siis voida pitää uutena kanneperusteena, koska sen perustelut ovat täysin samat ja kantaja on jo viitannut siihen. Lisäksi kantaja tukeutuu kanneperusteiden laajentamista koskevaan oikeuskäytäntöön ja väittää, että tässä tapauksessa nämä kaksi alakohtaa ovat ”välttämättömiä täydennyksiä asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemisen edellytyksille – – päätöksentekomenettelyn suojaamistarpeen näkökulmasta”, ja että perustelut, jotka se on esittänyt kannekirjelmissään ja vastauksissaan kummassakin yhdistetyssä asiassa, ovat merkitykseltään samat. Kantaja katsoo näin ollen, että ensimmäistä kanneperustetta ei voida jättää tutkimatta siltä osin kuin se koskee asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa.

66      Komissio huomauttaa vastauskirjelmässään kantajan mahdollisuudesta ”täsmentää” ensimmäisen kanneperusteensa ulottuvuutta aluksi, että kantajan väite perustuu virheelliseen olettamaan, jonka mukaan asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta koskisivat yhtä ja samaa poikkeusta, vaikka ne koskevat kahta erillistä poikkeusta, joita sovelletaan vaihtoehtoisesti. Tässä yhteydessä komissio väittää yhtäältä, että kantaja on vahvistanut, että se on tarkoittanut vedota mainitun säännöksen toisen alakohdan rikkomiseen, joten tähän alakohtaan vetoaminen ei ole kirjoitusvirhe. Komission mukaan sitä, että kantaja on viitannut kyseisen säännöksen ensimmäiseen alakohtaan (kerran kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä asiassa T-371/20 ja kerran kannekirjelmässä asiassa T-554/20), on sitä vastoin pidettävä kirjoitusvirheenä, koska tältä osin ei ole esitetty mitään itsenäisiä perusteluja ja varsinkin koska näitä kahta poikkeusta sovelletaan vaihtoehtoisesti. Jos kantajan tarkoituksena oli esittää toissijaisia tai kumulatiivisia perusteluja säännöksen ensimmäisestä alakohdasta, sen olisi pitänyt selvästi ilmoittaa siitä kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään asiassa T-371/20 tai kannekirjelmässään asiassa T-554/20; se ei voi laajentaa kanneperusteitaan tällä tavalla taannehtivasti. Toisaalta komissio väittää, että kantaja ei voi vastauskirjelmässään vedota ensimmäistä alakohtaa koskeviin väitteisiin sillä perusteella, että ne liittyvät läheisesti kannekirjelmässä esitettyihin väitteisiin, koska kyseiset kaksi poikkeusta ovat erillisiä ja niillä suojataan kahta eri intressiä. Se, että asiakirjat voivat kuulua molempien poikkeusten alaan, ei vaikuta arviointiin, joka komission on suoritettava ja joka on erilainen sen mukaan, onko kyseinen suojattu intressi meneillään oleva päätöksentekomenettely vai päättynyt päätöksentekomenettely. Lisäksi komission mukaan sillä, että kantaja on voinut tukeutua samoihin perusteluihin, ei ole merkitystä. Komissio katsoo näin ollen, että kantaja on vastauskirjelmässään vedonnut uuteen kanneperusteeseen, jota ei voida ottaa tutkittavaksi.

67      Ensinnäkin on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan yhteydessä esitettyjä perusteluja voitaisiin soveltaa samanlaisina saman säännöksen ensimmäisen alakohdan yhteydessä sillä perusteella, että sovellettava lainsäädäntö on samansisältöistä ja että kantajan perustelut voivat siis pysyä samoina, kun sanat ”toinen alakohta” vain korvataan sanoilla ”ensimmäinen alakohta”. Tämä väite perustuu nimittäin virheellisiin lähtökohtiin. Kuten edellä 60 kohdasta ilmenee, asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdassa säädettyjen poikkeusten yhteydessä sovellettavat perustelut eivät ole samat, koska näillä poikkeuksilla suojataan kahta erilaista intressiä ja koska niillä on erilaiset soveltamisedellytykset. Kantaja ei myöskään voi pätevästi väittää, että se voi vedota muihin kuin niihin säännöksiin, joihin se on vedonnut, sillä perusteella, että olisi riittävää muuttaa ainoa sen perusteluissa oleva viittaus säännöksiin, joita perustelut koskevat.

68      Toiseksi on kuitenkin niin, että kantaja väittää, että se on joka tapauksessa vedonnut kirjelmissään, joilla kanteet on nostettu, asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan rikkomiseen ja että näin ollen se saattoi vastauskirjelmässään laajentaa tämän väitteen tueksi esitettyjä perusteluja.

69      Tältä osin on yhtäältä riittävää muistuttaa, että – kuten myös edellä 44–46 kohdasta ilmenee – kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään asiassa T‑371/20 ja kannekirjelmässään asiassa T-554/20 kantaja on kuin onkin vedonnut ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä nimenomaisesti asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen rikkomiseen ja todennut, että ”kantaja katsoo, että komission tapa tulkita ja soveltaa asetuksen – – N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä poikkeusta (meneillään olevan päätöksentekomenettelyn suoja) ei ole perusteltu”.

70      Lisäksi tätä viittausta vastaavasti kantaja on kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään asiassa T-371/20 ja kannekirjelmässään asiassa T-554/20 viitannut ensimmäistä kanneperustetta koskevissa perusteluissaan nimenomaisesti ”syyhyn, jonka perusteella komissio on evännyt oikeuden tutustua kyseisiin asiakirjoihin, eli siihen, että tutustumisoikeus oli evättävä ’meneillään olevan päätöksentekomenettelyn suojaamiseksi’”.

71      Kantaja on myös sekä kanteen tarkistamista koskevan kirjelmänsä johdannossa asiassa T-371/20 että kannekirjelmänsä johdannossa asiassa T-554/20 todennut, että kumpikin riidanalainen päätös ”perustui asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyyn poikkeukseen (meneillään olevan päätöksentekomenettelyn suoja)”.

72      Lisäksi kantaja on kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään asiassa T‑371/20 ja kannekirjelmässään asiassa T-554/20 väittänyt kolmannen kanneperusteensa yhteydessä, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 1367/2006 6 artiklan 1 kohtaa asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen osalta.

73      Ensimmäisen kanneperusteen sisällöstä ja kanteista kokonaisuudessaan arvioituina ilmenee siis, että kantaja on vedonnut nimenomaisesti asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäiseen alakohtaan ensimmäistä kanneperustetta koskevissa perusteluissaan. Komission väitettä, jonka mukaan nämä maininnat ovat kantajan kirjoitusvirheitä, ei siis voida hyväksyä.

74      Vaikka onkin valitettavaa, että kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään asiassa T-371/20 ja kannekirjelmässään asiassa T-554/20 kantaja on vedonnut ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä erotuksetta säännöksiin, joilla on erilainen ulottuvuus, kuten on asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen ja toisen alakohdan osalta, se, että kantaja vetoaa asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohtaan, ilmenee kuitenkin sekä asiassa T-371/20 esitetystä kanteen tarkistamista koskevasta kirjelmästä että asiassa T-554/20 toimitetusta kannekirjelmästä.

75      Toisaalta on todettava, että on totta, että edellä 44 kohdassa mainittujen väitteiden lisäksi kantaja on vasta vastauskirjelmässään – vastauksena komission väitteisiin – tarkemmin selventänyt vetoamistaan asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäiseen alakohtaan ja esittänyt perusteluja, joilla se on pyrkinyt laajentamaan ensimmäisen kanneperusteensa toista osaa koskevia perustelujaan.

76      Työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdan mukaan asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin. Peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on kuitenkin otettava tutkittavaksi. Myöskään perusteita, joiden sisällöllä on läheinen yhteys kannekirjelmässä esitettyyn perusteeseen, ei voida pitää uusina perusteina, ja niiden esittäminen on sallittua vastauskirjelmässä tai istunnossa (tuomio 8.11.2018, ”Pro NGO!” v. komissio, T-454/17, EU:T:2018:755, 70 kohta).

77      Toisin kuin komissio väittää, käsiteltävässä asiassa kantajan vastauskirjelmässään esittämiä perusteluja ei ole pidettävä uutena kanneperusteena, vaan niillä on läheinen yhteys kantajan väitteeseen, joka koskee asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan rikkomista ja jonka kantaja esitti jo kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään asiassa T-371/20 ja kannekirjelmässään asiassa T-554/20.

78      Kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään asiassa T-371/20 ja kannekirjelmässään asiassa T-554/20 kantaja on nimittäin väittänyt, että asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan soveltaminen ”ei ole perusteltua”. Muutenkin kyseisissä kirjelmissään kantaja on todennut lisäksi – tosin yleisellä tasolla –, että ”komissio ei [ollut] selittänyt, miten pyydettyihin asiakirjoihin sisältyvien tietojen ilmaiseminen nimenomaisesti ja tosiasiallisesti vahingoittaisi päätöksentekomenettelyä”. Kantaja on esittänyt vastauskirjelmässään syyt sille, miksi se katsoo, että komissio ”ei [ollut] osoittanut, että meneillään olevaan päätöksentekomenettelyyn kohdistuisi konkreettinen ja todellinen riski, jos pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen olisi sallittu”, ja tarkemmin sanottuna, miksi riidanalaisissa päätöksissä esitetyillä perusteluilla ei osoitettu ”riittävällä tavalla, että asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemisen salliminen aiheuttaisi konkreettisen, todellisen ja vakavan riskin meneillään olevalle päätöksentekomenettelylle”. Perusteluissaan, jotka kantaja on esittänyt molemmissa käsiteltävissä asioissa toimittamissaan vastauskirjelmissä, kantaja siis kehittelee suoraan väitettä, jonka kantaja oli esittänyt kirjelmissä, joilla asiat saatettiin vireille, ja joka koskee sitä, että komissio ei ollut esittänyt riittäviä perusteluja asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamiselle.

79      Koska tässä tapauksessa perusteluja, jotka kantaja on esittänyt molemmissa käsiteltävissä asioissa toimittamissaan vastauskirjelmissä ja jotka koskevat asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan rikkomista, on pidettävä sen kanneperusteen laajentamisena, jonka kantaja on esittänyt kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään asiassa T-371/20 ja kannekirjelmässään asiassa T-554/20 ja joka koskee saman säännöksen rikkomista, on siis katsottava, että kyseiset perustelut täyttävät tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

80      Lisäksi on täydentävästi todettava, että siltä osin kuin nämä väitteet koskevat riidanalaisissa päätöksissä esitettyjä perusteluja, ne vastaavat olennaisilta osin perusteluja, jotka kantaja on esittänyt – tosin ajoittain valitettavan epätäsmällisesti siltä osin, minkä säännösten rikkomiseen kantaja on tarkoittanut vedota – kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään asiassa T-371/20 ja kannekirjelmässään asiassa T-554/20 riidanalaisten päätösten konkreettisen sisällön osalta (ks. edellä 31 ja 74 kohta).

81      Näin ollen on tutkittava kantajan vastauskirjelmässään esittämät perustelut, joilla kantaja riitauttaa edellä 63 kohdassa esitetyt komission riidanalaisissa päätöksissään esittämät perustelut.

b)      Kantajan perustelujen arviointi

82      Kantaja väittää yhtäältä, että komiteoiden työjärjestyksen mallille (EUVL 2011, C 206, s. 11; jäljempänä työjärjestyksen malli) ei voida antaa etusijaa asetukseen N:o 1049/2001 nähden, ja toisaalta, että komissio ei ole selittänyt, miten pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemisesta olisi aiheutunut konkreettinen ja todellinen riski meneillään olevalle päätöksentekomenettelylle. Ensinnäkin kantaja väittää, että komissio ei ole osoittanut, miten tietojen ilmaisemisen vaikutus jäsenvaltioiden ja komission keskinäiseen luottamukseen merkitsisi vakavan vahingon aiheutumista päätöksentekomenettelylle. Sillä, että vuoden 2013 mehiläisiä koskevasta ohjeasiakirjasta oli keskusteltu yli seitsemän vuoden ajan tai että sen tarkistaminen oli kesken, ei ole tältä osin merkitystä. Toiseksi kantaja väittää, että ulkoinen painostus, johon komissio on vedonnut, ei myöskään osoita, että tietojen ilmaisemisella vahingoitettaisiin vakavasti päätöksentekomenettelyä. Komissioon kohdistuvaa painostusta ei voida edes ottaa huomioon, koska se ei ole välitön seuraus asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemisesta ja koska toimielinten on toteutettava tarvittavat toimenpiteet tällaisen painostuksen välttämiseksi. Tässä tapauksessa komissio ei ole näyttänyt toteen väitetyn painostuksen olemassaoloa eikä myöskään selittänyt, mistä syistä tästä painostuksesta aiheutuisi vakava riski päätöksentekomenettelylle. Kolmanneksi kantaja väittää, että komission olisi pitänyt osoittaa erityinen riski, joka liittyi kuhunkin yksittäiseen pyydettyyn asiakirjaan.

83      Komissio väittää, etteivät kantajan perustelut ole perusteltuja. Yhtäältä komission mukaan kantaja ei ota huomioon asian kannalta merkityksellisiä oikeussääntöjä ja erityisesti työjärjestyksen mallia. Toisaalta kantaja näyttää kiistävän ensimmäisen kerran ja epäjohdonmukaisesti, kun otetaan huomioon sen aikaisemmat perustelut, sen, että komissio on joutunut ulkoisen painostuksen kohteeksi. Seikkoja, jotka tukevat sitä, että päätöksentekomenettelyyn kohdistuu riski, ei pidä arvioida yksittäin vaan osana yhtäpitävien seikkojen kokonaisuutta. Komissio toteaa lisäksi, ettei se ole soveltanut yleistä olettamaa vaan arvioinut kaikkien pyydettyjen asiakirjojen sisältöä erikseen.

84      Heti alkuun on hylättävä perusteettomina kantajan väitteet siltä osin kuin ne voidaan ymmärtää siten, että niissä vedotaan riidanalaisten päätösten perustelujen puuttumiseen tai riittämättömyyteen. Kuten nimittäin edellä 63 kohdasta ilmenee, riidanalaisissa päätöksissä esitetään syyt, joiden perusteella komissio on evännyt kantajalta oikeuden tutustua pyydettyihin asiakirjoihin. Sitä vastoin kysymys siitä, voidaanko tällaista epäämistä pätevästi perustella komission esittämillä perusteluilla, liittyy riidanalaisten päätösten perusteltavuuteen eikä niiden perustelujen puuttumiseen tai riittämättömyyteen. Seuraavaksi on siis arvioitava kyseisiä komission esittämiä perusteluja.

1)      Yksittäisten jäsenvaltioiden kannat komitologiamenettelyissä

85      Komissio on todennut riidanalaisissa päätöksissään, että komitologiamenettelyssä turvataan yksittäisten jäsenvaltioiden kantojen luottamuksellisuus ja että tämä ilmenee työjärjestyksen mallin, jonka komissio on vahvistanut asetuksen N:o 182/2001 9 artiklan 1 kohdan nojalla, tietyistä määräyksistä, joissa komission mukaan ”nimenomaisesti kielletään yksittäisten jäsenvaltioiden kantojen ilmaiseminen yleisölle”.

86      Kantaja väittää, ettei työjärjestyksen mallille voida antaa etusijaa asetukseen N:o 1049/2001 nähden.

87      Komissio vastaa, että kantaja ei ole ottanut huomioon asiaa koskevia oikeussääntöjä.

88      Aluksi on todettava, että tässä oikeudenkäynnissä ei ole kyse komitologiakomiteoiden työskentelyä koskevista säännöistä yleisesti eikä oikeudesta saada tutustua suoraan tämän työn tuloksiin vaan siinä on ainoastaan kyse, koska kantaja on esittänyt asetuksen N:o 1049/2001 mukaisen hakemuksen, oikeudesta tutustua tiettyihin asiakirjoihin, joita Scopaffissa on esitetty, kun siinä on käsitelty vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa, ja kyseiset asiakirjat ovat sähköpostiviestejä, joissa lähinnä esitetään eräiden yksittäisten jäsenvaltioiden kannat kyseiseen ohjeasiakirjaan tai ehdotukseen muutoksista, joita yhdenmukaisiin periaatteisiin tehtäisiin kyseisen ohjeasiakirjan täytäntöönpanemiseksi (ks. edellä 5, 11 ja 14 kohta).

89      Ensiksikin tässä asiassa on todettava, että kun komissio on riidanalaisissa päätöksissään esittänyt perustelun, jonka mukaan yksittäisten jäsenvaltioiden kantoja on suojattava komitologiamenettelyissä ja jonka mukaan yleisöllä ei siis ole oikeutta tutustua kyseisiin kantoihin, komissio on tukeutunut ainoastaan työjärjestyksen mallin kahteen määräykseen eli sen 10 artiklan 2 kohtaan ja 13 artiklan 2 kohtaan: ensin mainitussa määräyksessä määrätään, että ”yhteenvedossa ei mainita yksittäisten jäsen[valtioiden] kantaa asioista komiteassa käydyissä keskusteluissa”, ja jälkimmäisessä määräyksessä määrätään, että ”asioiden käsittely komiteassa on luottamuksellista”.

90      Toisin sanoen komissio ei ole riidanalaisissa päätöksissään tukeutunut asetuksen N:o 1049/2001 tai edes asetuksen N:o 182/2011 säännöksiin eikä myöskään sellaisen työjärjestyksen määräyksiin, jonka Scopaff olisi itse tosiasiallisesti ottanut käyttöön.

91      Tästä viimeksi mainitusta seikasta on lisäksi todettava, että kun komissiolta tiedusteltiin prosessinjohtotoimena, oliko Scopaff vahvistanut itselleen työjärjestyksen, komissio totesi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.3.2022 toimittamassaan vastauksessa, että kyseinen komitea ei ollut vahvistanut itselleen työjärjestystä vaan se järjesti työskentelynsä työjärjestyksen mallin mukaisesti. Komissio ei kuitenkaan ole esittänyt todisteita tämän väitteensä tueksi. Kun komissiolta kysyttiin istunnossa, mihin tämä Scopaffin lähestymistapa perustui, se ei vedonnut mihinkään erityiseen perustaan vaan totesi lähinnä, että vaikka Scopaff ei ollut ottanut työjärjestyksen mallin mukaisia sääntöjä mahdolliseen omaan työjärjestykseensä, se sovelsi niitä ”käytännössä” työskentelynsä järjestämiseen.

92      On siis todettava, että – toisin kuin tilanteessa, jota unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli 28.5.2020 antamansa tuomion ViaSat v. komissio (T-649/17, ei julkaistu, EU:T:2020:235) 86 kohdassa ja jossa oli kyse toisen komitologiakomitean tietystä toiminnasta – tässä tapauksessa oikeudenkäyntiasiakirjoihin ei sisälly mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että Scopaff olisi vahvistanut itselleen työjärjestyksen, jonka sisältö vastaisi niitä työjärjestyksen mallin määräyksiä, joihin komissio on riidanalaisissa päätöksissään viitannut, ja jossa korostettaisiin sitä, että kyseinen komitea pitää tiettyjen komiteassa käsiteltyjen tietojen ja komitean keskustelujen luottamuksellisuutta erityisen tärkeänä.

93      Toiseksi ja joka tapauksessa on todettava, että vaikka Scopaff olisi vahvistanut itselleen työjärjestyksen mallin mukaisen työjärjestyksen tai noudattanut ”käytännössä” työjärjestyksen mallia, mukaan lukien määräyksiä, joihin komissio on vedonnut riidanalaisissa päätöksissään, tällaisen seikan perusteella ei voitaisi katsoa, että kyseisillä määräyksillä – vaikka niissä olisikin katsottava korostettavan Scopaffissa käytyjen keskustelujen ja jäsenvaltioiden tässä yhteydessä ilmaisemien kantojen luottamuksellisuutta – voitaisiin lähtökohtaisesti sulkea tietyt asiakirjat asetuksen N:o 1049/2001 soveltamisalan ulkopuolelle.

94      On nimittäin huomautettava, että asetuksen N:o 182/2011 johdanto-osan 19 perustelukappaleessa todetaan, että olisi varmistettava, että yleisöllä on mahdollisuus saada tietoja komiteoiden työskentelystä asetuksen N:o 1049/2001 mukaisesti. Vastaavasti asetuksen N:o 182/2011 9 artiklan 2 kohdassa säädetään, että komiteoihin sovelletaan samoja yleisön oikeutta tutustua asiakirjoihin koskevia periaatteita ja edellytyksiä, joita sovelletaan komissioon (sama säännös oli myös säädetty päätöksen 1999/468 7 artiklan 2 kohdassa). Asetuksessa N:o 182/2011 siis muistutetaan, että komiteoihin sovelletaan samoja yleisön oikeutta tutustua asiakirjoihin koskevia sääntöjä kuin komissioonkin, eli asetuksen N:o 1049/2001 mukaisia sääntöjä, eikä asetuksessa ole erityissääntöä, joka koskisi yleisön oikeutta tutustua komiteoiden työskentelyä koskeviin asiakirjoihin.

95      Asetuksen N:o 182/2011 9 artiklan 1 kohdassa tosin säädetään, että kukin komitea hyväksyy työjärjestyksensä työjärjestyksen mallin pohjalta, jonka komissio laatii neuvoteltuaan jäsenvaltioiden kanssa ja jonka komissio julkaisee Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

96      Yksittäisen komitean työjärjestyksen määräysten perusteella, tai edes työjärjestyksen mallin määräysten perusteella, riippumatta siitä, onko komitea vahvistanut ne työjärjestyksessään vai ei, ei kuitenkaan voida antaa asiakirjoille suojaa, joka on laajempaa kuin asetuksessa N:o 1049/2001 säädetyn mukainen suoja, kun vastataan yksityisen esittämään hakemukseen saada tutustua asiakirjoihin.

97      Näin ollen niiden työjärjestyksen mallin määräysten perusteella, joihin komissio on vedonnut riidanalaisissa päätöksissään, ei voida suojata yksittäisten jäsenvaltioiden ilmaisemia kantoja laajemmin kuin asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään (ks. analogisesti tuomio 18.12.2008, Muñiz v. komissio, T-144/05, ei julkaistu, EU:T:2008:596, 92 kohta).

98      Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että asiakirjoihin tutustumista koskevaa oikeutta koskeva unionin sääntely ei voi olla perusteena sille, että toimielin periaatteessa epää mahdollisuuden saada tutustua päätöksentekoonsa liittyviin asiakirjoihin sillä perusteella, että asiakirjat sisältävät tietoa jäsenvaltioiden edustajien kannanotoista (ks. vastaavasti tuomio 10.10.2001, British American Tobacco International (Investments) v. komissio, T-111/00, EU:T:2001:250, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

99      Tästä seuraa, että kun on kyse yleisön oikeudesta tutustua komitologiakomiteoiden työskentelyyn liittyviin asiakirjoihin, komissio ei voi katsoa, että asiaa koskevat oikeussäännöt ovat lähtökohtaisesti esteenä yleisön oikeudelle tutustua yksittäisten jäsenvaltioiden kantoihin.

100    Kolmanneksi on vielä syytä huomauttaa, että työjärjestyksen mallin määräyksiä, joihin komissio on vedonnut riidanalaisissa päätöksissään, ei voida tulkita siten, että niiden perusteella yleisöllä ei ole hakemuksesta oikeutta tutustua yksittäisten jäsenvaltioiden kantoihin.

101    Ensinnäkin työjärjestyksen mallin 10 artiklan 2 kohta koskee komiteoiden työskentelystä laaditun ”yhteenvedon” sisältöä. Kuten asetuksen N:o 182/2011 10 artiklan 1 kohdan c alakohdasta ilmenee, kyseinen yhteenveto on asiakirja, joka sisällytetään komiteoiden työskentelyä koskevaan rekisteriin, jota komissio kyseisen säännöksen nojalla pitää yllä ja johon sisältyvien asiakirjojen viitetiedot julkistetaan kyseisessä rekisterissä, kuten kyseisen 10 artiklan 5 kohdassa säädetään. On totta, että työjärjestyksen mallin 10 artiklan 2 kohdassa määrätään lisäksi, että vaikka yhteenvedossa kerrotaan tiivistetysti kaikista esityslistan kohdista ja äänestysten tulokset, siinä ”ei mainita yksittäisten jäsenten kantaa asioista komiteassa käydyissä keskusteluissa”. Tämä määräys ei kuitenkaan koske yleisön oikeutta tutustua komiteoiden asiakirjoihin vaan komiteoiden työskentelyä koskevan rekisterin sisältöä ja erityisesti tietyn rekisteriin toimitettavan asiakirjan eli yhteenvedon sisältöä. Se, että yhteenvedossa ei mainita yksittäisten jäsenvaltioiden kantoja, ei vaikuta oikeuteen tutustua asiakirjoihin, eikä se näin ollen voi olla esteenä yleisön oikeudelle saada hakemuksesta tutustua asiakirjoihin, jotka sisältävät tällaisia jäsenvaltioiden kantoja. Toisin kuin komissio väitti istunnossa, kyseistä määräystä ei myöskään voida tulkita siten, että yksittäisten jäsenvaltioiden kantoja ei tule kirjata mihinkään asiakirjaan, koska määräys koskee ainoastaan kyseisen yhteenvedon sisältöä.

102    Lisäksi siltä osin kuin komissio on unionin yleisessä tuomioistuimessa tukeutunut myös asetuksen N:o 182/2011 10 artiklan 1 kohtaan ja väittänyt, että yksittäisten jäsenvaltioiden kantoja on suojattava, koska komiteoiden työskentelyä koskevaan rekisteriin merkitään ainoastaan äänestysten tulokset, on todettava, että tällainen väite on myös hylättävä saman logiikan mukaisesti. Mainittu säännös koskee nimittäin ainoastaan komiteoiden työskentelyä koskevan rekisterin sisältöä eikä yleisön oikeutta tutustua asiakirjoihin, mikä on oikeus, joka voidaan myöntää, kuten asetuksen N:o 182/2011 9 artiklan 2 kohdasta ilmenee, asetuksen N:o 1049/2001 mukaisesti.

103    Toiseksi työjärjestyksen mallin 13 artiklan 2 kohdassa tosin määrätään, että ”asioiden käsittely komiteassa on luottamuksellista”.

104    Yhtäältä kyseisessä määräyksessä viitataan kuitenkin ainoastaan ”asioiden käsittelyn” luottamuksellisuuteen ”komiteassa” eikä koko sen menettelyn luottamuksellisuuteen, jonka lopuksi komitean jäsenet käsittelevät asiaa (ks. analogisesti tuomio 13.7.2017, Saint-Gobain Glass Deutschland v. komissio, C‑60/15 P, EU:C:2017:540, 81 kohta). Toisaalta on riittävää todeta, ilman että olisi tarpeen määritellä, mitä kyseisessä määräyksessä tarkoitetaan asioiden käsittelyllä komiteassa, että tämän määräyksen ulottuvuus on vähemmän ehdoton, kun otetaan huomioon kaikki työjärjestyksen mallin 13 artiklassa määrätty. Kyseisen 13 artiklan 1 kohdassa nimittäin määrätään, että komissio käsittelee komitean asiakirjoihin tutustumista koskevat pyynnöt asetuksen N:o 1049/2001 mukaisesti, ja sen 3 kohdassa lisätään, että ”komitean jäsenille, asiantuntijoille ja kolmansien osapuolten edustajille toimitetut asiakirjat ovat luottamuksellisia – –, paitsi jos niihin tutustumiseen on annettu oikeus 1 kohdan mukaisesti tai komissio on muulla tavalla julkistanut ne.”

105    Työjärjestyksen mallin 13 artiklan 1 ja 3 kohdassa määrätään siis siitä mahdollisuudesta, että yksityiselle myönnetään asetuksen N:o 1049/2001 mukaisesti oikeus tutustua muun muassa asiakirjoihin, joita komitean jäsenet ovat toimittaneet toisilleen, ja että kyseiset asiakirjat eivät tällöin ole luottamuksellisia tai ne menettävät luottamuksellisen luonteensa. Kyseisissä määräyksissä ei suinkaan suljeta pois sähköpostiviestien kaltaisia asiakirjoja, joihin sisältyy komitean jäsenen toimenpide-ehdotusta koskevia huomautuksia tai ehdotuksia, sillä muutoin mainitun 3 kohdan soveltamisalaa rajoitettaisiin epäasianmukaisesti asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden osalta.

106    Toisin kuin komissio väitti istunnossa, mikään ei myöskään tue tulkintaa, jonka mukaan asioiden käsittely komiteassa olisi lähtökohtaisesti arkaluonteista, kun otetaan huomioon työjärjestyksen mallin 13 artiklan 2 kohdasta väitetysti ilmenevä asioiden käsittelyn luottamuksellisuus.

107    Edellä esitetystä seuraa, että – toisin kuin komissio on väittänyt riidanalaisissa päätöksissään – komitologiamenettelyt ja erityisesti työjärjestyksen malli eivät sellaisenaan edellytä, että oikeus tutustua asiakirjoihin, joissa viitataan yksittäisten jäsenvaltioiden Scopaffissa esittämiin kantoihin, evätään asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti kyseisen komitean päätöksentekomenettelyn suojaamiseksi, mikä ei suinkaan estä komissiota asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa epäämästä oikeutta tutustua asiakirjoihin, jotka koskevat yksittäisten jäsenvaltioiden kyseisessä komiteassa esittämiä kantoja, jos niiden sisältämien tietojen ilmaiseminen voisi konkreettisesti vahingoittaa asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklassa säädetyillä poikkeuksilla suojattuja intressejä.

2)      Yhteistyö ja keskinäinen luottamus sekä päätöksentekomenettelyn monitahoisuus ja arkaluonteisuus

108    Komissio on todennut riidanalaisissa päätöksissään, että yksittäisten jäsenvaltioiden luottamuksellisessa asiayhteydessä esittämien kantojen ilmaiseminen vaikuttaisi kielteisesti jäsenvaltioiden yhteistyöhön ”komitologiamenettelyissä” ja vaikuttaisi myös jäsenvaltioiden ja komission keskinäiseen luottamukseen. Komissio on lisännyt lähinnä, että se, että vuoden 2013 mehiläisiä koskevasta ohjeasiakirjasta oli keskusteltu yli kuuden vuoden ajan, se, että jäsenvaltioiden välillä ei ollut päästy yhteisymmärrykseen kyseisenä ajanjaksona, ja se, että kyseistä ohjeasiakirjaa tarkistettiin, olivat vankka osoitus sen päätöksentekomenettelyn monitahoisuudesta ja arkaluonteisuudesta, jota on suojattava käsiteltävässä asiassa. Lisäksi toisessa riidanalaisessa päätöksessään komissio on viitannut vuoden 2013 mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan poliittiseen arkaluonteisuuteen, joka komission mukaan ilmeni siitä, että ohjeasiakirjasta oli keskusteltu pitkään.

109    Kantaja väittää, että komissio ei ole selittänyt, miten asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemisen vaikutus keskinäiseen luottamukseen vahingoittaisi vakavasti päätöksentekomenettelyä, ja että seikat, joihin riidanalaisissa päätöksissä vedotaan, ovat merkityksettömiä, koska päätöksentekomenettelyn esteenä on pikemminkin avoimuuden puuttuminen.

110    Komissio vastaa lähinnä, että seikkoja, joihin riidanalaisissa päätöksissä on vedottu, ei ole tarkasteltava erikseen vaan kokonaisuutena.

111    Ensinnäkin siltä osin kuin komissio on riidanalaisissa päätöksissään vedonnut tarpeeseen suojata jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä, on riittävää todeta, että komissio on tältä osin nojautunut abstrakteihin perusteluihin, jotka koskevat tämän yhteistyön turvaamista komitologiamenettelyissä yleisesti. Samoin siitä, että komissio on riidanalaisissa päätöksissään vedonnut tarpeeseen suojata komission ja jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta sillä perusteella, että yksittäiset jäsenvaltiot ovat esittäneet kantansa ”luottamuksellisessa asiayhteydessä”, on todettava, että komissio on myös tältä osin tukeutunut yleisluonteisiin perusteluihin. Nämä perustelut perustuvat olettamaan siitä, että komitologiamenettelyissä suojataan – jos komissiolle esitetään asiakirjoihin tutustumista koskeva hakemus –yksittäisten jäsenvaltioiden komiteassa esittämien kantojen luottamuksellisuutta; tämä olettama on kuitenkin jo hylätty edellä 107 kohdassa. Komission perusteluilla ei siis ole konkreettista yhteyttä nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan päätöksentekomenettelyn erityisiin olosuhteisiin.

112    Näin ollen, kuten kantaja toteaa, riidanalaisissa päätöksissä esitetyillä seikoilla ei voida osoittaa, miten pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi yhteistyötä ja keskinäistä luottamusta kyseisessä päätöksentekomenettelyssä.

113    Lisäksi on muistutettava, että jäsenvaltioihin sovelletaan SEU 4 artiklan nojalla velvollisuutta tehdä vilpitöntä yhteistyötä unionin toimielinten kanssa, joten pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen ei missään tapauksessa voi herättää pelkoa siitä, että jäsenvaltiot eivät noudattaisi tätä velvollisuuttaan tai että jäsenvaltioiden tätä koskevat velvollisuudet heikkenisivät.

114    Toiseksi siltä osin kuin komissio on viitannut riidanalaisissa päätöksissään tiettyihin tosiseikkoihin ja väittänyt niiden perusteella, että päätöksentekomenettely, jota tässä asiassa on suojeltava, on monitahoinen ja arkaluonteinen ja jopa että vuoden 2013 mehiläisiä koskeva ohjeasiakirja on poliittisesti arkaluonteinen, on huomattava, että komissio ei ole viitannut pyydettyjen asiakirjojen sisältöön vaan yleisesti kyseessä olevaan päätöksentekomenettelyyn kokonaisuudessaan tai vuoden 2013 mehiläisiä koskevaan ohjeasiakirjaan.

115    Tältä osin on ensinnäkin todettava, että komissio ei ole riidanalaisissa päätöksissään siis väittänyt, saati osoittanut, että pyydetyt asiakirjat olisivat arkaluonteisia tai että ne olisivat asetuksen N:o 1049/2001 9 artiklassa tarkoitettuja arkaluonteisia asiakirjoja, eikä kyseisestä säännöksestä ole lainkaan kyse tässä asiassa. Komissio ei myöskään ole väittänyt, että jokin jäsenvaltio olisi asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 5 kohdan mukaisesti pyytänyt komissiota olemaan ilmaisematta kyseisen jäsenvaltion kantaa vuoden 2013 mehiläisiä koskevaan ohjeasiakirjaan ilman jäsenvaltion antamaa suostumusta.

116    Tämän jälkeen on todettava, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että päätöksentekomenettelyn väitettyä monitahoisuutta ei sinällään voida pitää erityisenä syynä pelolle siitä, että pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi vakavasti kyseistä menettelyä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 7.6.2011, Toland v. parlamentti, T-471/08, EU:T:2011:252, 81 kohta). Samoin on niin, että sitä seikkaa, että jokin aihe on luonteeltaan arkaluonteinen, ei voida sinällään pitää riittävänä objektiivisena syynä pelolle päätöksentekomenettelyn vakavasta vahingoittamisesta, jos pyydettyjen asiakirjojen sisältämät tiedot ilmaistaisiin (ks. vastaavasti tuomio 7.6.2011, Toland v. parlamentti, T-471/08, EU:T:2011:252, 80 kohta ja tuomio 20.9.2016, PAN Europe v. komissio, T-51/15, ei julkaistu, EU:T:2016:519, 34 kohta). Arkaluonteiseksi väitettyä aihetta ei nimittäin pidä sekoittaa arkaluonteiseen asiakirjaan (tuomio 21.4.2021, Pech v. neuvosto, T-252/19, ei julkaistu, valitus vireillä, EU:T:2021:203, 57 kohta).

117    Unionin yleinen tuomioistuin on siten jo katsonut, että pelkällä keskustelujen monitahoisuudella, osallistujien välisillä mahdollisilla näkemyseroilla tai keskustelun arkaluonteisuudella ei voida perustella asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamista (ks. vastaavasti tuomio 21.4.2021, Pech v. neuvosto, T-252/19, ei julkaistu, valitus vireillä, EU:T:2021:203, 56 kohta).

118    Lopuksi on todettava, että seikat, joihin komissio on vedonnut riidanalaisissa päätöksissään, eivät anna aihetta pelätä, että päätöksentekomenettelyä vahingoitettaisiin vakavasti, jos pyydettyjen asiakirjojen sisältämät tiedot ilmaistaisiin.

119    Ensinnäkin se seikka, että vuoden 2013 mehiläisiä koskevasta ohjeasiakirjasta keskusteltiin useiden vuosien ajan, ja se seikka, että jäsenvaltiot eivät päässeet yhteisymmärrykseen tällä ajanjaksolla, eivät tue sitä näkemystä, että pyydettyjen asiakirjojen suojaaminen olisi tarpeen, kuten komissio on väittänyt, vaan – päinvastoin – käsiteltävän asian olosuhteissa nämä seikat puoltavat päinvastaista. Kyseessä oleva päätöksentekomenettely ei nimittäin johtanut vuoden 2013 mehiläisiä koskevan ohjeasiakirjan hyväksymiseen, vaikka on riidatonta, että kyseisen menettelyn aikana yleisöllä ei ollut mahdollisuutta tutustua yksittäisten jäsenvaltioiden kyseistä ohjeasiakirjaa koskeviin kantoihin. Näin ollen yhtäältä sillä, että päätöksentekomenettelyssä ei päästy tulokseen, ei ole yhteyttä siihen, että asiakirjojen sisältämiä tietoja olisi jotenkin ilmaistu tai että asiassa muuten olisi oltu avoimia suhteessa yleisöön, ja toisaalta asiassa ei ole osoitettu, että päätöksentekomenettelyssä voitaisiin päästä tulokseen epäämällä yleisöltä mahdollisuus tutustua pyydettyihin asiakirjoihin. Sillä, että kyseisten asiakirjojen sisältämät tiedot ilmaistaisiin yleisölle, ei siis voida vahingoittaa kyseistä päätöksentekomenettelyä.

120    Toiseksi myöskään se, että EFSA on tarkistamassa vuoden 2013 mehiläisiä koskevaa ohjeasiakirjaa, ei tue suojan tarvetta, johon komissio on vedonnut. Pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen ei nimittäin vaikuta kyseiseen tarkistukseen, jonka toteuttaa EFSA eikä komissio.

121    Edellä esitetystä seuraa, että perusteella, johon on vedottu riidanalaisissa päätöksissä ja joka koskee yhteistyötä ja keskinäistä luottamusta sekä päätöksentekomenettelyn monitahoisuutta ja arkaluonteisuutta, ei voida osoittaa nyt käsiteltävien asioiden olosuhteissa riskiä siitä, että asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemisella vakavasti vahingoitettaisiin kyseistä päätöksentekomenettelyä.

3)      Ulkoinen painostus, liikkumavara ja joustavuus

122    Komissio on todennut riidanalaisissa päätöksissään, että se oli ollut ja oli edelleenkin usean eri sidosryhmän, jotka edustavat toisinaan toisistaan poikkeavia intressejä, ulkoisen painostuksen kohteena. Se on lisännyt, että jäsenvaltioiden ja myös komission on voitava vapaasti harkita kaikkia vaihtoehtoja pysyvissä komiteoissa ilman ulkoista painostusta. Pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen voisi johtaa siihen, että pitkään ja vaikeaan päätöksentekomenettelyyn kohdistuisi entistä enemmän ulkoista painostusta. Komission mukaan on siis niin, että pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen kaventaisi jäsenvaltioiden liikkumavaraa äänestyksissä ja vähentäisi niiden joustavuutta, ja siten tietojen ilmaisemisella vahingoitettaisiin vakavasti päätöksentekomenettelyä, jota jatketaan komissiossa.

123    Kantaja väittää, että ulkoista painostusta ei voida ottaa huomioon ja että tällainen painostus ei muutenkaan ole seurausta pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemisesta.

124    Komissio vastaa, että kantaja on itsekin myöntänyt tämän painostuksen olemassaolon.

125    Ensinnäkin ulkoisesta painostuksesta, johon riidanalaisissa päätöksissä on vedottu, on todettava, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että päätöksentekomenettelyn suojaaminen kohdennetulta ulkoiselta painostukselta voi olla hyväksyttävä peruste rajoittaa oikeutta tutustua tätä päätöksentekomenettelyä koskeviin asiakirjoihin. Tämä ulkoinen painostus on kuitenkin osoitettava varmasti olemassa olevaksi, ja on esitettävä näyttö siitä, että asiassa oli kohtuudella ennakoitavissa oleva riski siitä, kyseinen ulkoinen painostus olennaisesti vaikuttaisi meneillään olevaan päätöksentekomenettelyyn (ks. vastaavasti tuomio 18.12.2008, Muñiz v. komissio, T-144/05, ei julkaistu, EU:T:2008:596, 86 kohta).

126    On todettava, että komissio on riidanalaisissa päätöksissään vedonnut ulkoiseen painostukseen liittyvään perusteeseen yleisesti ja epämääräisesti.

127    Ensinnäkin on huomautettava, että vaikka komissio on todennut, että se oli ollut ja oli edelleenkin usean eri sidosryhmän ulkoisen painostuksen kohteena, riidanalaisissa päätöksissään komissio on vain viitannut tähän väitettyyn painostukseen näyttämättä sitä toteen. Komissio on lisäksi viitannut tällaiseen painostukseen niin abstraktilla tavalla (”komissio on ollut ja on edelleenkin usean eri sidosryhmän, jotka edustavat toisinaan toisistaan poikkeavia intressejä, ulkoisen painostuksen kohteena”), että tällaiseen perusteluun voitaisiin vedota missä tahansa päätöksentekomenettelyssä sen aiheesta riippumatta.

128    On totta, kuten komissio väittää, että asiassa T-371/20 esittämässään kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässä kantaja on todennut, että se ”myöntää, että tässä menettelyssä komissioon on kohdistunut ulkoista painostusta”. On kuitenkin paitsi niin, että unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama laillisuusvalvonta koskee riidanalaisia päätöksiä ja että tällaisella kantajan toteamuksella ei siis voida korjata sitä, että riidanalaisissa päätöksissä ei ole riittävästi tietoja, myös niin, että kantajan toteamus on aivan yhtä epämääräinen ja yleisluonteinen kuin komission väitekin. Vaikka kantaja nimittäin viittaa ”tähän menettelyyn”, se ei myöskään täsmennä, mistä ulkoisesta painostuksesta olisi kyse, joten ei voida katsoa, että kyseinen ulkoinen painostus olisi osoitettu ”varmasti olemassa olevaksi” edellä 125 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

129    Tämän jälkeen on todettava, että – kuten kantaja lähinnä korostaa – riidanalaisissa päätöksissä esitetty perustelu koskee joka tapauksessa ainoastaan komissioon itseensä kohdistunutta ulkoista painostusta. Riidanalaisissa päätöksissä ei sitä vastoin viitata jäsenvaltioihin kohdistuneeseen ulkoiseen painostukseen. Riidanalaisissa päätöksissä ei myöskään esitetä mitään näyttöä, jonka perusteella voitaisiin todeta yhteys komissioon kohdistuneen ulkoisen painostuksen – jos se olisi näytetty toteen – ja sen vahingon välillä, joka aiheutuisi pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemisesta, kun kyseiset asiakirjat koskevat yksittäisten jäsenvaltioiden kantoja.

130    Lisäksi on muistutettava, että komissio ei ole riidanalaisissa päätöksissään väittänyt, että se, että päätöksentekomenettelyssä ei päästy tulokseen, olisi johtunut ulkoisesta painostuksesta, vaan se on nimenomaisesti todennut, että päätöksentekomenettely päättyi tuloksetta jäsenvaltioiden erimielisyyden vuoksi, eikä tällä seikalla ole mitään yhteyttä komissioon väitetysti kohdistuneeseen painostukseen.

131    Lopuksi siltä osin kuin komissio on todennut, että jäsenvaltioiden ja komission on voitava vapaasti ja ilman ulkoista painostusta harkita kaikkia vaihtoehtoehtoja pysyvissä komiteoissa, on riittävää huomauttaa, ettei komissio ole tässä yhteydessä viitannut kyseessä olleeseen päätöksentekomenettelyyn Scopaffissa vaan nimenomaan yleisesti kaikkiin ”pysyviin komiteoihin”.

132    Toiseksi liikkumavarasta ja joustavuudesta, joihin riidanalaisissa päätöksissä on vedottu, on todettava aluksi, että komissio on esittänyt tältä osin vain yleisluonteisia väitteitä, joiden perusteella ei voida todeta, että pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen kaventaisi jäsenvaltioiden liikkumavaraa tai vähentäisi niiden joustavuutta Scopaffissa.

133    Komissio ei nimittäin ole viitannut mihinkään konkreettiseen seikkaan, jolla voitaisiin osoittaa, että pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemisella heikennettäisiin jäsenvaltioiden asemaa. Päinvastoin, kuten edellä 131 kohdassa on huomautettu, kun komissio on todennut, että jäsenvaltioiden on voitava harkita kaikkia vaihtoehtoja, komissio ei ole viitannut kyseessä olleeseen päätöksentekomenettelyyn Scopaffissa vaan yleisesti jäsenvaltioiden asemaan ”pysyvissä komiteoissa”.

134    Tämän jälkeen on todettava, että siltä osin kuin riidanalaisissa päätöksissä on katsottava pyrityn osoittamaan yhteys jäsenvaltioiden liikkumavaran kapenemisen ja komissioon kohdistuvan ulkoisen painostuksen välillä, on muistettava, että komissio ei ole esittänyt mitään näyttöä, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että tämä komissioon väitetysti kohdistuva painostus vaikuttaisi jäsenvaltioiden asemaan ja että pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemisella kavennettaisiin siis jäsenvaltioiden liikkumavaraa tai vähennettäisiin niiden joustavuutta.

135    Lopuksi on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan sillä seikalla, että jäsenvaltioiden liikkumavara kapenee ja niiden kyky päästä kompromissiin heikkenee, ei voida osoittaa riittävän vakavaa ja kohtuullisesti ennakoitavissa olevaa riskiä, jonka perusteella asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan soveltaminen voi olla perusteltua (ks. vastaavasti tuomio 20.9.2016, PAN Europe v. komissio, T-51/15, ei julkaistu, EU:T:2016:519, 36 kohta).

136    Edellä esitetystä seuraa, että ulkoista painostusta, liikkumavaraa ja joustavuutta koskevalla perusteella, johon riidanalaisissa päätöksissä on vedottu, ei voida nyt käsiteltävien asioiden olosuhteissa osoittaa riskiä siitä, että kyseistä päätöksentekomenettelyä vahingoitettaisiin vakavasti.

137    Tästä seuraa, että komission riidanalaisissa päätöksissään esittämillä perusteluilla ei voida nyt käsiteltävien asioiden olosuhteissa perustella asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamista, vaikka oletettaisiin, kuten edellä 62 kohdassa on todettu, että mainittua säännöstä voidaan soveltaa käsiteltävässä asiassa.

138    Näin ollen on hyväksyttävä myös ensimmäisen kanneperusteen toisen osan toinen väite ja kumottava riidanalaiset päätökset myös tällä perusteella siltä osin kuin niillä evätään kantajan oikeus tutustua pyydettyihin asiakirjoihin asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan perusteella.

4.      Ensimmäistä kanneperustetta koskevat päätelmät

139    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kun komissio on riidanalaisissa päätöksissään kieltäytynyt ilmaisemasta pyydettyjen asiakirjojen sisältämiä tietoja sillä perusteella, että tietojen ilmaisemisella vahingoitettaisiin vakavasti meneillään olevaa päätöksentekomenettelyä, komissio on rikkonut asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa.

140    Näin ollen ei ole tarpeen tutkia toisen ja kolmannen kanneperusteen yhteydessä esiin tullutta kysymystä siitä, edellyttääkö ylivoimainen yleinen etu pyydettyjen asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaisemista, kun kyseiset asiakirjat liittyvät lainsäädäntöön ja ympäristöön.

141    Neljäs kanneperuste on sitä vastoin tutkittava.

C        Neljäs kanneperuste, jossa väitetään, että komissio on soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja 4 artiklan 6 kohtaa

142    Kantaja väittää, että riidanalaiset päätökset eivät voi perustua tarpeeseen suojata yksityiselämää ja yksilön koskemattomuutta siltä osin kuin pyydettyihin asiakirjoihin sisältyy henkilötietoja, sillä jos asiakirjoissa on tällaisia tietoja, komission pitäisi poistaa tunnistetiedot asiakirjoista ja antaa muut asiakirjojen osat kantajan tutustuttavaksi.

143    Kantaja lisää, että riidanalaisten päätösten sisältö ei sido sitä ja että se katsoo edelleenkin, että komissio olisi voinut luovuttaa pyydetyt asiakirjat poistettuaan niistä henkilötietoja sisältävät tunnistetiedot: vaikka komissio on toiminut näin ensimmäisessä riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetun asiakirjan 2 ja toisessa riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettujen asiakirjojen 3, 10, 12 ja 33 osalta, muita pyydettyjä asiakirjoja ei edelleenkään ole julkaistu.

144    Komissio vastaa, että neljäs kanneperuste perustuu virheellisiin tosiseikkoihin ja on tehoton.

145    Aluksi on muistutettava, että riidanalaisilla päätöksillään komissio on asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 6 kohdan nojalla myöntänyt kantajalle oikeuden tutustua osittain tiettyihin pyydettyihin asiakirjoihin, eli ensimmäisessä riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettuun asiakirjaan 2 ja toisessa riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettuihin asiakirjoihin 3, 10, 12 ja 33 (ks. edellä 9 ja 14 kohta). Näin ollen komissio on myöntänyt kantajalle oikeuden tutustua tiettyihin mainittujen asiakirjojen osiin, mutta evännyt siltä samalla oikeuden tutustua asiakirjojen muihin osiin. Tältä osin komissio on vedonnut yhtäältä asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaiseen poikkeukseen, jolla suojataan meneillään olevaa päätöksentekomenettelyä, ja toisaalta asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaiseen poikkeukseen, jolla suojataan yksityiselämää ja yksilön koskemattomuutta. Komissio on siis soveltanut riidanalaisissa päätöksissään asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaa edellä mainittujen asiakirjojen osalta, jotka se antoi osin kantajan tutustuttavaksi, tarkoituksenaan suojata tiettyjen yksilöiden henkilötietoja.

146    Kuten kantajan neljännen kanneperusteensa yhteydessä esittämästä väitteestä ilmenee ja kuten kantaja on istunnossa vahvistanut, kantaja ei väitä tämän kanneperusteensa yhteydessä, että komissio olisi rikkonut niiden asiakirjojen osalta, joihin kantaja on osittain saanut tutustua, asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, kun komissio on evännyt kantajalta oikeuden tutustua niihin henkilötietoihin, joiden osalta se on evännyt kantajan oikeuden tutustua asiakirjoihin kyseisen säännöksen nojalla. Toisin sanoen on niin, että vaikka kantaja riitauttaa riidanalaiset päätökset siltä osin kuin niillä on myönnetty sille oikeus tutustua osittain tiettyihin pyydettyihin asiakirjoihin, se ei vaadi saada tutustua henkilötietoihin, jotka komissio on suojannut ja jotka sisältyvät kyseisiin asiakirjoihin, eikä kantaja ole myöskään esittänyt väitettä, jolla pyrittäisiin kyseenalaistamaan se, miten komissio on tältä osin soveltanut kyseistä poikkeusta. Kantaja väittää sitä vastoin lähinnä, että komission olisi pitänyt noudattaa samaa lähestymistapaa muidenkin pyydettyjen asiakirjojen osalta eli että sen olisi niin ikään pitänyt myöntää kantajalle oikeus tutustua osittain kyseisiin muihin pyydettyihin asiakirjoihin siten, että se olisi suojannut ainoastaan niihin mahdollisesti sisältyvät henkilötiedot. Kantaja väittää siis lähinnä, että komissio on soveltanut asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa epäasianmukaisesti.

147    Näissä olosuhteissa on todettava, että – kuten komissio väittää – neljäs kanneperuste on tehoton, koska yhtäältä sillä ei voida kyseenalaistaa sitä, miten komissio on tässä tapauksessa soveltanut asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, ja koska toisaalta mainitun säännöksen soveltaminen ei vaikuta kyseisen asetuksen 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan soveltamiseen. Se, että ensin mainittua säännöstä on mahdollisesti rikottu, vaikka tämä olisi näytetty toteen, ei nimittäin yksinään voi johtaa sellaisten pyydettyjen asiakirjojen tai niiden osien sisältämien tietojen ilmaisemiseen, joiden osalta oikeus tutustua asiakirjoihin on evätty jälkimmäisen säännöksen perusteella.

148    Neljäs kanneperuste on siis hylättävä.

149    Koska ensimmäisen kanneperusteen toinen osa on hyväksytty ensimmäisen (ks. edellä 61 ja 62 kohta) ja toisen (ks. edellä 137 ja 138 kohta) siinä esitetyn väitteen osalta ja koska kumman tahansa mainitun väitteen hyväksyminen on yksinään riittävä peruste kumota riidanalaiset päätökset, riidanalaiset päätökset on kumottava.

 Oikeudenkäyntikulut

150    Kantaja vaatii, että komissio velvoitetaan maksamaan sille 3 000 euroa oikeudenkäyntikuluina kummassakin yhdistetyssä asiassa.

151    Tältä osin on muistutettava, että unionin yleinen tuomioistuin päättää ratkaisussa, jolla asian käsittely päätetään, yksinomaan oikeudenkäyntikulujen jakamisesta asianosaisten kesken ottamatta kantaa oikeudenkäyntikulujen määrään. Jos oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta syntyy riita, korvattavasta määrästä voidaan panna vireille oma unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 170 artiklan mukainen menettelynsä, joka on erillinen oikeudenkäyntikulujen jakamista koskevaan päätökseen nähden. Oikeudenkäyntikulujen määrä voidaan siis vahvistaa vasta sen jälkeen, kun on annettu tuomio tai määräys, jolla asian käsittely päätetään (tuomio 6.2.2019, Karp v. parlamentti, T-580/17, ei julkaistu, EU:T:2019:62, 100 kohta).

152    Näin ollen on jätettävä tutkimatta se kantajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen osa, jossa kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin vahvistaa, että määrä, joka komission on maksettava kantajalle oikeudenkäyntikuluina kummassakin yhdistetyssä asiassa, on 3 000 euroa.

153    Kantaja vaatii kuitenkin, että komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

154    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

155    Koska komissio on olennaisilta osin hävinnyt asian, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut kantajan vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto)

on ratkaissut asiat seuraavasti:

1)      Euroopan komission 19.6.2020 tekemä päätös C(2020) 4231 final ja Euroopan komission 21.7.2020 tekemä päätös C(2020) 5120 final kumotaan siltä osin kuin niillä evätään oikeus tutustua pyydettyihin asiakirjoihin Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 4 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla.

2)      Komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Marcoulli

Frimodt Nielsen

Schwarcz

Iliopoulos

 

      Norkus

Julistettiin Luxemburgissa 14 päivänä syyskuuta 2022.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.