Language of document : ECLI:EU:T:2022:554

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kuudes jaosto)

14 päivänä syyskuuta 2022 (*)

Valtiontuet – Bussiliikenne – Helsingin kaupungin myöntämät kalustolaina ja pääomalainat – Päätös, jolla tuki todetaan sisämarkkinoille soveltumattomaksi ja sääntöjenvastaiseksi ja määrätään sen takaisinperimisestä – Voimassa oleva tuki – Etu – Markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltaminen – Velallisen julkisoikeudellinen asema – Voimassa olevan tukiohjelman huomioon ottaminen – Markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltaminen – Taloudellinen jatkuvuus – Niiden, joita asia koskee, menettelylliset oikeudet – SEUT 108 artiklan 2 kohta – Perusteluvelvollisuus – Unionin oikeuden yleiset periaatteet

Asiassa T‑597/19,

Helsingin kaupunki, kotipaikka Helsinki (Suomi), edustajinaan asianajajat I. Aalto‑Setälä ja H. Koivuniemi,

kantajana,

jota tukee

Suomen tasavalta, asiamiehinään J. Heliskoski ja H. Leppo,

väliintulijana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Huttunen ja F. Tomat,

vastaajana,

jota tukevat

Nobina Oy, kotipaikka Espoo (Suomi),

Nobina AB, kotipaikka Solna (Ruotsi),

edustajinaan asianajajat J. Åkermarck ja T. Kalliokoski,

väliintulijoina,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: presidentti S. Papasavvas sekä tuomarit A. Marcoulli (esittelevä tuomari), J. Schwarcz, C. Iliopoulos ja R. Norkus,

kirjaaja: hallintovirkamies P. Cullen,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon 24.3.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja Helsingin kaupunki (Suomi) vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan kumoamaan valtiontuesta SA.33846 – (2015/C) (ex 2014/NN) (ex 2011/CP), jonka Suomi on toteuttanut Helsingin Bussiliikenne Oy:lle, 28.6.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2020/1814 (EUVL 2020, L 404, s. 10; jäljempänä riidanalainen päätös).

I       Asian tausta

2        Kantaja toteutti vuosina 2002–2012 erilaisia toimenpiteitä ensin HKL‑Bussiliikenne Oy:n ja sitten Helsingin Bussiliikenne Oy:n (jäljempänä vanha HelB) hyväksi. Toimenpiteet koostuivat HKL‑Bussiliikenteelle vuonna 2002 myönnetystä kalustolainasta, jonka vanha HelB otti vastuulleen vuonna 2005, ja kolmesta pääomalainasta, jotka myönnettiin vanhalle HelB:lle vuosina 2005, 2011 ja 2012 (jäljempänä yhdessä riidanalaiset toimenpiteet).

A       HKLBussiliikenne ja vanha HelB

3        HKL‑Bussiliikenne oli kantajan vuonna 1995 perustama siitä erillinen liiketoimintayksikkö, joka oli alun perin osa Helsingin kaupungin liikennelaitosta.

4        Suomen Turistiauto Oy (jäljempänä STA) – kantajan omistama yksityinen liikenneyhtiö – osti 1.1.2005 HKL‑Bussiliikenteen liiketoiminnan. Liiketoiminnan ostamisen jälkeen HKL‑Bussiliikenne sai uuden nimen Helsingin Bussiliikenne Oy. Vanha HelB liikennöi bussireittejä Helsingin (Suomi) alueella sekä tarjosi tilausajokuljetuksia ja bussien leasingpalveluja. Kantaja omisti sen kokonaan.

5        Vanha HelB myytiin 14.12.2015 yksityiselle bussiyhtiölle Viikin Linja Oy:lle, joka otti kauppakirjan ehtojen mukaisesti käyttöönsä vanhan HelB:n toiminimen (jäljempänä uusi HelB).

6        Transaktioon liittyviin asiakirjoihin sisältyi muun muassa ehto, jossa vanhan HelB:n ostajalle taattiin täysi korvaus siinä tapauksessa, että valtiontukea vaadittaisiin perittäväksi takaisin (jäljempänä korvausehto). Tätä varten osa kauppahinnasta talletettiin sulkutilille joko valtiontukea koskevan lopullisen päätöksen antamiseen tai enintään 31.12.2022 saakka. Kyseisiin asiakirjoihin sisältyi myös lisäkauppahintamekanismi, jolla ostaja sitoutui maksamaan myyjälle lisäkauppahintaerän samalle sulkutilille siinä tapauksessa, että ennalta määritetyt tuottotasot ylitetään.

7        Kantajan omistama vanha HelB otti uudeksi nimekseen Helsingin kaupungin Linja‑autotoiminta. Viikin Linjalle luovutettiin vanhan HelB:n liiketoiminta kokonaisuudessaan. Vanha HelB ei harjoittanut enää mitään liiketoimintaa, eikä sille jäänyt enää mitään omaisuutta lukuun ottamatta sulkutilille kirjattuja tai myöhemmin kirjattavia määriä. Vanhan HelB:n saamia vuoden 2002 kalustolainaa tai vuosien 2005, 2011 ja 2012 pääomalainoja ei siirretty uudelle HelB:lle.

B       Riidanalaiset toimenpiteet

1.     Vuonna 2002 myönnetty kalustolaina

8        Kantaja myönsi 6.5.2002 HKL‑Bussiliikenteelle 14 500 000 euron kalustolainan bussikaluston hankinnan rahoittamiseksi.

9        Laina oli tarkoitus maksaa takaisin 12 vuoden kuluessa, ja lyhennysvapaata oli kaksi vuotta. Lainan korko oli 12 kuukauden Euribor lisättynä 0,05 prosentin marginaalilla. Korkoa voitiin tarkistaa viiden vuoden välein ensimmäisestä maksuerästä lukien eli 24.5.2007 ja 24.5.2012. Korko erääntyi vuodesta 2002 lähtien joka vuosi 31 päivänä joulukuuta. Pääoma oli maksettava takaisin vuosittain kahdessatoista samansuuruisessa erässä 31.12.2004 alkaen. Lainalle ei asetettu vakuuksia.

10      Vanha HelB otti 1.1.2005 HKL‑Bussiliikenteen liiketoiminnan ostamisen seurauksena vastuulleen vuoden 2002 kalustolainan niillä ehdoilla, joilla se oli myönnetty HKL‑Bussiliikenteelle. Vuosina 2005 ja 2006 ei kuitenkaan tarvinnut suorittaa lyhennyksiä.

11      Kantaja pidensi 1.10.2007 vuoden 2002 kalustolainan takaisinmaksuaikaa 31.12.2023 saakka.

12      Vanha HelB maksoi takaisin kalustolainan korot ja 3 800 000 euroa sen pääomasta. Kantaja vapautti 13.1.2016 vanhan HelB:n velvollisuudesta maksaa lainapääoman loppuosa eli 10 700 000 euroa takaisin sen seurauksena, että vanhan HelB:n liiketoiminta myytiin uudelle HelB:lle.

2.     Vuonna 2005 myönnetty pääomalaina

13      Vanha HelB otti perustamisensa yhteydessä 1.1.2005 vastuulleen kantajan HKL‑Bussiliikenteelle vuonna 1994 myöntämän ”perustamislainan”, jonka määrä oli 16 300 000 euroa ja josta 12 255 223,50 euroa oli HKL‑Bussiliikenteen taseessa vielä 31.12.2004. Vanha HelB otti samana päivänä vastuulleen myös STA:n velan, joka oli peräisin kantajan HKL‑Bussiliikenteeseen tekemästä alkupääomasijoituksesta, josta oli 31.12.2004 jäljellä 3 638 476,87 euroa. Kantaja jälleenrahoitti kyseiset velat muuttamalla ne yhteensä 15 893 700,37 euron pääomalainaksi.

14      Vuoden 2005 pääomalainan korko oli 6 prosenttia. Laina oli maksettava takaisin vain, jos osakepääoma ja muut taseen jakokelvottomat erät oli katettu kokonaan, ja vain niiltä osin. Maksamaton korko pääomitettiin. Laina, jonka laina‑aikaa ei ollut rajoitettu, oli kaikkia muita lainoja huonommassa etuoikeusasemassa, eikä sille ei asetettu vakuuksia.

15      Vuoden 2005 pääomalainaa ei maksettu takaisin, ja kantaja muutti sen 11.12.2015 vanhan HelB:n omaksi pääomaksi.

3.     Vuonna 2011 myönnetty pääomalaina

16      Kantaja myönsi 31.1.2011 vanhalle HelB:lle toisen, 5 800 000 euron suuruisen pääomalainan. Laina myönnettiin samoilla ehdoilla kuin vuoden 2005 pääomalaina (ks. edellä 14 kohta).

17      Vuoden 2011 pääomalainaa ei maksettu takaisin, ja kantaja muutti sen 11.12.2015 vanhan HelB:n omaksi pääomaksi.

4.     Vuonna 2012 myönnetty pääomalaina

18      Kantaja myönsi 23.5.2012 vanhalle HelB:lle kolmannen, 8 000 000 euron suuruisen pääomalainan. Laina myönnettiin samoilla ehdoilla kuin vuosien 2005 ja 2011 pääomalainat (ks. edellä 14 ja 16 kohta).

19      Vuoden 2012 pääomalainaa ei maksettu takaisin, ja kantaja muutti sen 11.12.2015 vanhan HelB:n omaksi pääomaksi.

C       Hallinnollinen menettely ja riidanalainen päätös

20      Julkista liikennettä harjoittavat yritykset Nobina Sverige AB ja Nobina Oy tekivät 31.10.2011 Euroopan komissiolle kantelun, johon niiden emoyhtiö Nobina AB yhtyi 15.11.2011. Kantelussaan ne väittivät, että Suomen tasavalta oli myöntänyt vanhalle HelB:lle sääntöjenvastaista valtiontukea. Komissio toimitti kyseisen kantelun 22.11.2011 Suomen tasavallalle.

21      Komissio aloitti valtiontuesta SA.33846 – (2015/C) (ex 2014/NN) (ex 2011/CP) – Suomi – Helsingin Bussiliikenne Oy – 16.1.2015 antamallaan päätöksellä C(2015) 80 final (EUVL 2015, C 116, s. 22; jäljempänä aloittamispäätös) muun muassa riidanalaisia toimenpiteitä koskevan SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn. Päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 10.4.2015, ja asianomaisia osapuolia kehotettiin esittämään huomautuksensa kuukauden kuluessa.

22      Komissio teki 28.6.2019 riidanalaisen päätöksen. Riidanalaisen päätöksen päätösosa kuuluu seuraavasti:

”1 artikla

Valtiontuki, jonka määrä on 54 231 850 euroa, ja jonka [Suomen tasavalta] on myöntänyt [SEUT] 108 artiklan 3 kohdan vastaisesti Helsingin Bussiliikenne Oy:n hyväksi [riidanalaisten toimenpiteiden] mukaisesti, ei sovellu sisämarkkinoille.

2 artikla

1. Suomen [tasavallan] on perittävä 1 artiklassa tarkoitettu tuki takaisin tuensaajalta.

2. Koska vanhan HelB:n (nyt Helsingin kaupungin Linja‑autotoiminta Oy) ja uuden HelB:n (koko nimi Helsingin Bussiliikenne Oy, aiemmin Viikin Linja Oy) välillä on taloudellinen jatkuvuus, velvollisuus maksaa tuki takaisin on laajennettava koskemaan uutta HelB:tä (koko nimi Helsingin Bussiliikenne Oy).

3. Takaisinperittävistä tukimääristä on perittävä korkoa, joka lasketaan siitä päivästä alkaen, jona tuet saatettiin tuensaajien käyttöön, niiden tosiasialliseen takaisin maksamiseen saakka.

– –

4 artikla

1. Kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamisesta Suomen [tasavallan] on toimitettava komissiolle seuraavat tiedot:

a)      tuensaajalta takaisin perittävän tuen kokonaismäärä (tukisumma ja siitä perittävä korko);

– –”

II     Asianosaisten vaatimukset

23      Kantaja vaatii Suomen tasavallan tukemana, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaan tai osittain

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

24      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25      Nobina tukee komission vaatimuksia ja vaatii, että kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

III  Oikeudellinen arviointi

26      Kantaja esittää kanteensa tueksi olennaisilta osin neljä kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee SEUT 107 artiklan 1 kohdan virheellistä soveltamista, toinen SEUT 296 artiklassa tarkoitetun perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, kolmas ilmeistä virhettä vanhan ja uuden HelB:n välisen taloudellisen jatkuvuuden arvioinnissa erityisesti luovutushintaa koskevan perusteen ja luovutuksen tarkoituksen osalta, ja neljäs Euroopan unionin oikeuden yleisten periaatteiden, tarkemmin sanottuna luottamuksensuojan periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen, sekä puolustautumisoikeuksien loukkaamista.

A        Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee SEUT 107 artiklan 1 kohdan virheellistä soveltamista

27      Ensimmäisellä kanneperusteellaan kantaja riitauttaa Suomen tasavallan tukemana riidanalaisten toimenpiteiden luokittelemisen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi. Kyseinen kanneperuste jakautuu neljään osaan, joista ensimmäinen koskee vuoden 2002 kalustolainaa, toinen vuoden 2005 pääomalainaa, kolmas vuoden 2011 pääomalainaa ja neljäs vuoden 2012 pääomalainaa.

28      Komissio kiistää Nobinan tukemana kantajan väitteiden paikkansapitävyyden.

29      On muistutettava, että SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaan on niin, että jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi luokitteleminen edellyttää siis, että neljä edellytystä täyttyy eli että on olemassa valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide, kyseinen toimenpide on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sillä annetaan valikoivaa etua sille, joka on toimenpiteen kohteena, ja toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua (ks. tuomio 13.9.2017, ENEA, C‑329/15, EU:C:2017:671, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30      Aluksi on mainittava, ettei kantaja kiistä komission päätelmiä, joiden mukaan jokaiseen riidanalaisista toimenpiteistä liittyi valtion varojen käyttöä ja niitä oli pidettävä valtion toimenpiteinä. Se ei kiistä myöskään kyseisten toimenpiteiden valikoivuutta.

1.     Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee vuoden 2002 kalustolainaa

31      Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 89 ja 90 perustelukappaleessa, että toisin kuin hypoteettinen yksityinen velkoja olisi tehnyt, kantaja ei ollut tehnyt ennakkoarviointia vuoden 2002 kalustolainan myöntämiseen liittyvästä riskistä. Koska transaktiokohtaisia markkinatietoja tai asianmukaisia vertailuarvoja ei ollut saatavilla, komissio arvioi riidanalaisen päätöksen 101–110 perustelukappaleessa vuoden 2002 kalustolainan markkinaehtoisuutta viite‑ ja diskonttokorkojen vahvistamismenetelmästä antamansa tiedonannon (EYVL 1997, C 273, s. 3; jäljempänä vuoden 1997 viitekorkotiedonanto) perusteella. Komissio totesi ajanjakson 24.5.2002–23.5.2012 osalta, että kalustolaina oli myönnetty HKL‑Bussiliikenteelle ja siirretty vanhalle HelB:lle tilanteessa, johon liittyi erityinen riski, kun otetaan huomioon se, ettei lainalle ollut asetettu vakuuksia, kyseisten yksiköiden taloudellinen tilanne sekä päätös pidentää kyseisen lainan takaisinmaksuaikaa kahdeksalla vuodella ilman lisäpreemiota. Komissio katsoi, että kyseisenä aikana markkinakorko oli 12 kuukauden Euribor‑korko lisättynä 400 peruspisteellä. Ajanjakson, joka alkoi 24.5.2012 ja päättyi 13.1.2016, jolloin vanhalle HelB:lle myönnettiin vapautus vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevan pääoman takaisinmaksusta, osalta komissio totesi riidanalaisen päätöksen 113 perustelukappaleessa, että yksityinen velkoja olisi käyttänyt sille kuuluvaa mahdollisuutta määrittää korko joka viides vuosi uudelleen ottaakseen huomioon vanhan HelB:n, jota oli pidettävä vaikeuksissa olevana yrityksenä, heikentyvän taloudellisen tilanteen. Tämän vuoksi komissio katsoi, että markkinakorko oli kyseisenä aikana 12 kuukauden Euribor‑korko lisättynä 1 000 peruspisteellä. Komissio lisäsi 115 perustelukappaleessa, että vanha HelB oli hyötynyt myös siitä, ettei sen tarvinnut maksaa vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevaa pääomaa takaisin. Näiden seikkojen perusteella komissio päätteli 116 perustelukappaleessa, että vuoden 2002 kalustolainaa ei ollut myönnetty markkinaehtoisesti eikä kantaja ollut siten toiminut markkinoilla toimivan velkojan tavoin. Niinpä HKL‑Bussiliikenne ja vanha HelB saivat vuoden 2002 kalustolainasta perusteetonta taloudellista etua. Komissio mainitsi 118 perustelukappaleessa, että valtiontuen määrä oli yhtäältä yksilöityjen markkinakorkojen perusteella laskettujen erääntyneiden korkojen ja toisaalta tosiasiallisten korkojen perusteella laskettujen maksettujen korkojen välinen erotus lisättynä vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevan pääoman määrällä. Näin lasketun valtiontuen määrä on 20 190 595 euroa.

32      Kantajan mukaan komissio teki virheen todetessaan, että HKL‑Bussiliikenteelle myönnetty ja vanhan HelB:n vastuulleen ottama vuoden 2002 kalustolaina sisälsi valtiontukea, ja se esittää tästä neljä väitettä.

a)      Ensimmäinen väite, joka koskee kilpailuoikeudessa tarkoitettua yrityksen käsitettä

33      Kantaja väittää, että komissio sekoitti keskenään yhtiöoikeudessa tarkoitetun yhtiön käsitteen ja kilpailuoikeudessa tarkoitetun yrityksen käsitteen ja että se ei ymmärtänyt kantajan ja HKL‑Bussiliikenteen välisen organisatorisen yhteyden luonnetta, mikä heijastuu osittain riidanalaisen päätöksen päätösosaan. Sen mielestä komissio myös tulkitsi virheellisesti Suomen tasavallan perusteluja.

34      Komission mukaan kantajan väitteitä ei ole perusteltu.

35      Tältä osin on riittävää mainita, että asianosaisten kesken on riidatonta, että HKL‑Bussiliikenne on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys ja että siihen voidaan soveltaa valtiontukisääntöjä. Sillä kantajan esittämällä seikalla, että komissio olisi katsonut virheellisesti, että Suomen tasavalta riitautti komissiossa käydyssä menettelyssä sen, että HKL‑Bussiliikenne on kilpailuoikeudessa tarkoitettu yritys, ei siten ole vaikutusta. Väitteet, joiden mukaan komissio ei ymmärtänyt HKL‑Bussiliikenteen ja kantajan välistä organisatorista yhteyttä ja sen vaikutuksia vuoden 2002 kalustolainan ehtoihin, tutkitaan jäljempänä yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen virheellistä soveltamista koskevan väitteen yhteydessä.

36      Niinpä ensimmäinen väite on hylättävä tältä osin tehottomana.

b)      Toinen väite, joka koskee yksityinen velkoja arviointiperusteen virheellistä soveltamista

37      Kantajan mukaan komissio sovelsi yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta virheellisesti.

38      Väite jakautuu viiteen alaväitteeseen. Niistä ensimmäisen mukaan HKL‑Bussiliikenteellä ei ollut kantajasta erillistä oikeushenkilöllisyyttä. Toinen koskee väitettyä vaatimusta asettaa vuoden 2002 kalustolainalle vakuuksia. Kolmas koskee kantajan verotusoikeutta ja sen jäsenyyttä Kuntien takauskeskuksessa. Neljäs koskee HKL‑Bussiliikenteen konkurssisuojaa. Viides koskee vuoden 2002 kalustolainan takaisinmaksuajan pidentämistä.

39      Ensimmäinen ja toinen alaväite voidaan tutkia yhdessä, samoin kuin kolmas ja neljäs alaväite.

40      On muistutettava, että valtiontukina pidetään sellaisia toimenpiteitä, jotka muodossa tai toisessa ovat omiaan suosimaan yrityksiä suoraan tai välillisesti tai joita on pidettävä sellaisena taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi voinut saada tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan (tuomio 6.3.2018, komissio v. FIH Holding ja FIH Erhvervsbank, C‑579/16 P, EU:C:2018:159, 44 kohta).

41      Kun otetaan huomioon SEUT 107 artiklan 1 kohdan tavoitteena oleva vääristymättömän kilpailun turvaaminen – myös julkisten ja yksityisten yritysten välillä –, kyseisessä määräyksessä tarkoitetun tuen käsitteen piiriin ei voi sisältyä yrityksen hyväksi valtion varoilla toteutettu toimenpide, jos yritys olisi voinut saada saman edun olosuhteissa, jotka vastaavat tavanomaisia markkinaolosuhteita (ks. tuomio 10.12.2020, Comune di Milano v. komissio, C‑160/19 P, EU:C:2020:1012, 103 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kun julkinen velkoja myöntää maksuhelpotuksia velasta, joka jonkin yrityksen on sille maksettava, tällaisen edun myöntämisolosuhteiden arviointi tehdään lähtökohtaisesti soveltamalla yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta (ks. tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C‑300/16 P, EU:C:2017:706, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42      Yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen avulla pyritään tutkimaan, onko ilmeistä, että tuen saanut yritys ei olisi saanut samankaltaisia helpotuksia yksityiseltä velkojalta, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä julkisen velkojan tilannetta ja joka pyrkii saamaan maksut summista, jotka taloudellisissa vaikeuksissa oleva velallinen on sille velkaa, ja olisiko kyseinen yritys siten saattanut saada saman edun kuin se, joka sille annettiin valtion varoista, tavanomaisissa markkinaolosuhteissa (ks. vastaavasti tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 70 ja 72 kohta).

43      Jos yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta voidaan soveltaa, se kuuluu niihin seikkoihin, jotka komission on otettava huomioon todetakseen tällaisen tuen olemassaolon (ks. tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C‑300/16 P, EU:C:2017:706, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44      Kun siis käy ilmi, että yksityinen velkoja ‑arviointiperuste voisi olla sovellettavissa, komission tehtävänä on pyytää kyseistä jäsenvaltiota toimittamaan sille kaikki merkitykselliset tiedot, joiden avulla se voi varmistaa, täyttyvätkö kyseisen perusteen soveltamisedellytykset (ks. tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C‑300/16 P, EU:C:2017:706, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45      Todistustaakka siitä, täyttyvätkö yksityinen velkoja ‑periaatteen soveltamisedellytykset vai eivät, kuuluu siis komissiolle (ks. analogisesti tuomio 26.3.2020, Larko v. komissio, C‑244/18 P, EU:C:2020:238, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46      Unionin tuomioistuin on vielä täsmentänyt, että komission on yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta soveltaessaan tehtävä kokonaisarviointi, jossa se ottaa huomioon kaikki tilanteessa merkitykselliset seikat, joiden perusteella se voi määrittää, olisiko tuen saaneelta yritykseltä ilmeisestikin jäänyt saamatta vastaavat maksuhelpotukset yksityiseltä velkojalta. Tältä osin yhtäältä merkityksellisenä on pidettävä kaikkea tietoa, joka voi huomattavalla tavalla vaikuttaa sellaisen yksityisen velkojan päätösprosessiin, jota on pidettävä tavanomaisen varovaisena ja huolellisena, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä julkisen velkojan tilannetta ja joka pyrkii saamaan maksun summista, jonka maksuvaikeuksissa oleva velallinen on sille velkaa. Toisaalta yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta sovellettaessa merkityksellisiä ovat ainoastaan kyseisen päätöksen tekemishetkellä käytettävissä olleet tiedot ja ennakoitavissa olleet kehitysnäkymät (ks. tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C‑300/16 P, EU:C:2017:706, 59–61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47      On vielä mainittava, että tutkinta, joka komission on yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisen yhteydessä suoritettava, edellyttää monitahoisen taloudellisen arvioinnin tekemistä ja että kun unionin tuomioistuimet valvovat komission tekemiä monitahoisia taloudellisia arviointeja valtiontukien alalla, niiden tehtävänä ei ole korvata omalla taloudellisia seikkoja koskevalla arvioinnillaan komission arviointia (ks. vastaavasti tuomio 26.3.2020, Larko v. komissio, C‑244/18 P, EU:C:2020:238, 39 kohta).

48      Kyseisten periaatteiden valossa on tutkittava, tekikö komissio ilmeisen arviointivirheen todetessaan, että korko, jolla vuoden 2002 kalustolaina myönnettiin, eli 12 kuukauden Euribor‑korko lisättynä 0,05 prosentin riskipreemiolla ei ollut markkinaehtoinen ja että kantaja ei ollut siten toiminut yksityisen velkojan tavoin.

1)      Ensimmäinen ja toinen alaväite siltä osin kuin ne perustuvat HKLBussiliikenteen ja kantajan välisiin yhteyksiin

49      Kantaja väittää pääasiallisesti, että rahoitusjärjestelyä sovellettiin tässä tapauksessa yhden ja saman oikeushenkilön sisällä, koska HKL‑Bussiliikenne ei ollut erillinen yhtiö vaan kantajaan kuuluvan kunnallisen liikelaitoksen tulosyksikkö. Niinpä komissio ei olisi voinut riidanalaisessa päätöksessä viitata valtiontuesta SA.32833 (11/C) (ex 11/NN), jonka Saksa on toteuttanut Frankfurt‑Hahnin lentoasemaa koskevien vuosien 2009–2011 rahoitusjärjestelyjen osalta, 1.10.2014 annettuun päätökseen (EU) 2016/788 (EUVL 2016, L 134, s. 1) eikä vaatia kantajalta, että se asettaa vuoden 2002 kalustolainalle vakuuksia, koska vakuuksien asettaminen ei ollut tarpeen eikä tarkoituksenmukaista, sillä kantaja olisi ollut samalla sekä vakuudenantaja että ‑saaja.

50      Komissio katsoo, että kantajan väitteet eivät ole perusteltuja.

51      Ensinnäkin on muistutettava – koska edellä 35 kohdassa todettiin, että HKL‑Bussiliikenne oli SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys –, että se seikka, onko taloudellista toimintaa harjoittavalla elimellä kansallisen oikeuden perusteella valtiosta erillinen oikeushenkilöllisyys, ei vaikuta siihen, onko valtion ja kyseisen elimen välillä taloudellisia suhteita, eikä siten myöskään mainitun elimen mahdollisuuteen saada SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea (ks. vastaavasti tuomio 24.3.2011, Freistaat Sachsen ja Land Sachsen‑Anhalt v. komissio, T‑443/08 ja T‑455/08, EU:T:2011:117, 128 ja 129 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52      Yhtäältä on kiistatonta, että HKL‑Bussiliikenne harjoitti liiketoimintaa bussiliikennemarkkinoilla SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yrityksenä. Toisaalta kantaja ei väitä, että HKL‑Bussiliikenteeseen liittyvä rahoitusjärjestely olisi estänyt taloussuhteita eikä siten valtion varojen siirtämistä sen ja HKL‑Bussiliikenteen välillä. Kantajan ja HKL‑Bussiliikenteen välisille taloussuhteille ei siten ollut mitään esteitä. Niinpä kantajan väitteet on hylättävä perusteettomina.

53      Joka tapauksessa edellä 49 kohdassa mainittu päätös mainitaan riidanalaisen päätöksen 94 perustelukappaleessa sen osoittamiseksi, että kantajan olisi pitänyt arvioida HKL‑Bussiliikenteen luottokelpoisuutta itsenäisesti. Tämän toteamuksen osalta komissio ei nojaudu mitenkään nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien yksiköiden oikeushenkilöllisyyteen.

54      Toiseksi väite, jonka mukaan komissio ei voinut vaatia, että kantaja asettaa lainalle vakuuksia, koska kantaja olisi ollut paitsi vakuudenantaja myös vakuudensaaja, koska HKL‑Bussiliikenteellä ei ollut oikeushenkilöllisyyttä, perustuu riidanalaisen päätöksen virheelliseen tulkintaan. Komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 104 perustelukappaleessa ainoastaan, että se, ettei vuoden 2002 kalustolainalle ollut annettu vakuuksia, oli lähinnä seikka, jonka yksityinen velkoja olisi ottanut huomioon määrittäessään soveltamaansa korkoa. On riittävää mainita, että kantaja ei ole kiistänyt komission näin tekemää tosiseikkoja koskevaa toteamusta.

55      Lisäksi kantaja ilmeisesti väitti istunnossa, että vakuuksien puuttumista ei voida ottaa huomioon määritettäessä viitteellistä markkinakorkoa ja että vuoden 1997 viitekorkotiedonantoa ei voida soveltaa, koska vuoden 2002 kalustolainalle olisi ollut mahdotonta asettaa vakuuksia kantajan ja HKL‑Bussiliikenteen välisen yhteyden ja Suomen lainsäädännön vuoksi. Sen lisäksi, ettei kyseistä väitettä ole mitenkään perusteltu, se on esitetty ensimmäisen kerran istunnossa, joten se on jätettävä tutkimatta unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdan nojalla.

56      Niinpä ensimmäinen ja toinen alaväite on hylättävä tehottomina ja joka tapauksessa perusteettomina.

2)      Kolmas ja neljäs alaväite, jotka koskevat kantajan verotusoikeutta ja sen jäsenyyttä Kuntien takauskeskuksessa sekä HKLBussiliikenteen konkurssisuojaa

57      Komissio hylkäsi riidanalaisen päätöksen 93 perustelukappaleessa Suomen tasavallan väitteen, jonka mukaan HKL‑Bussiliikenne olisi todennäköisesti voinut saada yksityiseltä rahoituslaitokselta lainan samankaltaisella marginaalilla, koska sillä oli sisäisenä yksikkönä samantasoinen – eli hyvä – maksukyky kuin kantajalla itsellään. Ensinnäkin komissio katsoi, ettei Suomen tasavalta ollut esittänyt mitään näyttöä tueksi väitteelleen, jonka mukaan HKL‑Bussiliikenne olisi saanut lainaa vastaavalla marginaalilla yksityiseltä rahoituslaitokselta. Toiseksi se mainitsi, että markkinaehdoin toimivan velkojan näkökulmasta kantajalle julkisena viranomaisena myönnettyyn lainaan liittyy aina pienempi riski kuin kilpailuun perustuvilla markkinoilla toimivalle bussiliikenteen harjoittajalle HKL‑Bussiliikenteelle myönnettyyn lainaan, vaikka viimeksi mainittu kuuluisikin kantajan organisaatioon. Se täsmensi myös, että kantajalle myönnettyä lainaa ei voida pitää asianmukaisena vertailukohteena markkinoilla, koska sen ehdoissa otetaan huomioon se, että tällaiset julkiset velat ovat viime kädessä valtion takaamia eikä markkinaehdoin toimiva velallinen voi saada tällaista tukea.

58      Kantaja väittää, että komissio sivuutti virheellisesti sen, että HKL‑Bussiliikenne sai julkisoikeudellisen asemansa vuoksi tiettyjä etuja, joiden ansiosta sen luottokelpoisuus oli erittäin hyvä. Kantaja väittää yhtäältä, että sillä on verotusoikeus ja että se on jäsenenä Kuntien takauskeskuksessa, minkä vuoksi sillä on erittäin hyvä luottokelpoisuus. Koska HKL‑Bussiliikenne oli kiinteä osa kantajaa, sen luottokelpoisuus oli kantajan mukaan sama. Toisaalta se väittää, että kun vuoden 2002 kalustolaina myönnettiin, HKL‑Bussiliikenteellä oli kansallisen lainsäädännön nojalla ja kunnallisena liikelaitoksena konkurssisuoja, joten järkevä yksityinen velkoja olisi katsonut, että HKL‑Bussiliikenteelle myönnettyyn vuoden 2002 kalustolainaan liittyi kantajaan liittyvän riskin suuruinen erittäin pieni riski, joka vastasi 0,05 prosentin riskipreemiota.

59      Komissio kiistää kantajan väitteet. Komission mukaan kantajan väitteet, jotka perustuvat sen omaan luottokelpoisuuteen, ovat tehottomia. Komissio täsmensi unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamissaan kirjallisissa vastauksissa, että kantaja oli hallinnollisessa menettelyssä viitannut sivumennen kunnallisille liikelaitoksille annettuun konkurssisuojaan ja että kyseinen väite oli siten jätettävä tutkimatta. Sen mukaan nämä väitteet ovat joka tapauksessa perusteettomia.

60      Siltä osin kuin aluksi on kyse konkurssisuojasta, johon kantaja on vedonnut asianosaisten prosessinjohtotoimiin antamien vastausten ja unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa käydyn keskustelun jälkeen, on todettava, että komissio ja kantaja ovat yhtä mieltä siitä, että HKL‑Bussiliikenne nautti kunnallisena liikelaitoksena vuoden 2002 kalustolainan myöntämisen aikaan konkurssisuojaa, jonka perusteella kantaja vastasi viime kädessä sen veloista, tarvittaessa kunnallisverotuksen avulla. Lisäksi – kuten kantaja on kirjelmissään väittänyt ja kuten komissio vahvisti istunnossa – konkurssisuoja oli osa voimassa olevaa tukiohjelmaa. Kyseiset tosiseikat saavat vahvistuksen myös asian asiakirja‑aineistoon sisältyvistä asiakirjoista ja erityisesti kannekirjelmän liitteenä A.2 olevasta komission 14.4.2010 päivätystä kirjeestä, jonka komissio osoitti Suomen tasavallalle tutkiessaan sellaisen voimassa olevan tukiohjelman soveltuvuutta sisämarkkinoille, johon sisältyy muun muassa konkurssisuoja. Suomen tasavalta on sittemmin muuttanut lainsäädäntöään, joten liiketoimintaa harjoittavat kunnalliset liikelaitokset eivät enää nykyisin saa tällaista tukea.

61      Ensinnäkin siltä osin kuin kantaja vetoaa omaan luottokelpoisuuteensa ja itse nauttimaansa konkurssisuojaan osoittaakseen, että siihen kuuluvan HKL‑Bussiliikenteen luottokelpoisuus oli välttämättä erittäin hyvä, on todettava, että kantaja ei osoita, että sen luottokelpoisuus oli hyvä ja että se olisi saanut tai ainakin voinut saada lainaa niillä ehdoilla, joita sovellettiin vuoden 2002 kalustolainaan. Lisäksi on mainittava, että komissio katsoi perustellusti, että lainan myöntämiseen liittyvää riskiä arvioiva yksityinen velkoja ottaa huomioon sen, että erotuksena kantajasta HKL‑Bussiliikenne toimi kilpailulle avoimilla markkinoilla ja saattoi toimintansa vuoksi altistua riskeille, jotka eivät välttämättä liity viranomaisen, jollainen kantaja on puolestaan, toimintaan ja rooliin. Tästä seuraa, että HKL‑Bussiliikenteen luottokelpoisuutta on arvioitava itsenäisesti. Tämän päätelmän perusteella voidaan myös hylätä kantajan väite, jonka mukaan sen ei ollut tarpeen arvioida HKL‑Bussiliikenteen luottokelpoisuutta ennen vuoden 2002 kalustolainan myöntämistä, koska se olisi tällöin mielestään tutkinut todellisuudessa omaa luottokelpoisuuttaan.

62      Toiseksi siltä osin kuin kantaja väittää, että vuoden 2002 kalustolainaan liitetty 0,05 prosentin riskipreemio oli HKL‑Bussiliikenteen nauttiman konkurssisuojan vuoksi sama riskipreemio, jota yksityinen velkoja olisi soveltanut, jos kyseinen toimenpide olisi myönnetty suoraan kantajalle, on mainittava, että kantaja ei esitä seikkoja, jotka osoittaisivat, että sen oma riskipreemio olisi ollut 0,05 prosenttia. Se ei myöskään esitä mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että sen olisi ollut mahdotonta esittää tällaista näyttöä. Väite on siten hylättävä toteen näyttämättömänä.

63      Joka tapauksessa on katsottava, että jotta yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen yhteydessä voitaisiin tutkia, olisiko vaikeuksissa oleva yritys voinut saada yksityiseltä velkojalta tavanomaisissa markkinaolosuhteissa sellaisia maksuhelpotuksia kuin HKL‑Bussiliikenne sai, vertailukohtana on edellä 42 kohdasta ilmenevällä tavalla oltava sellainen yksityinen velkoja, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä julkisen velkojan tilannetta, ja arvioinnissa on velkojan yksityisoikeudellisen aseman vuoksi sivuutettava kaikki ne edut ja velvoitteet, jotka liittyvät julkisen velkojan asemaan julkisen vallan käyttäjänä, ja otettava huomioon yksinomaan ne edut ja velvoitteet, jotka yksityisellä velkojalla voi olla (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 6.3.2018, komissio v. FIH Holding ja FIH Erhvervsbank, C‑579/16 P, EU:C:2018:159, 55–59 kohta).

64      Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja mainitsee, että sillä oli verotusoikeus ja jäsenyys Kuntien takauskeskuksessa. Se lisää, että HKL‑Bussiliikenteen vuoden 2002 kalustolainan myöntämisen aikaan nauttima konkurssisuoja, joka toteutui viime kädessä kunnallisveroja kantamalla, myönnettiin kansallisessa lainsäädännössä HKL‑Bussiliikenteen kunnallisen liikelaitoksen aseman perusteella. Yksityisellä velkojalla ei kuitenkaan ole verotusoikeutta eikä mahdollisuutta päästä Kuntien takauskeskuksen jäseneksi. Sillä ei myöskään ole mahdollisuutta tarjota siihen etuyhteydessä olevalle vaikeuksissa olevalle yritykselle konkurssisuojaa kantamalla kunnallisveroja. Nämä erioikeudet, joihin kantaja on vedonnut osoittaakseen HKL‑Bussiliikenteen maksukykyisyyden, perustuvat yksinomaan sen asemaan viranomaisena. Yksityinen velkoja ei siis voisi vedota tällaisiin etuoikeuksiin. Vaikka katsottaisiin, että yksityinen velkoja olisi voinut antaa siihen etuyhteydessä olevalle yritykselle samanlaisen konkurssisuojan, tällainen suoja rahoitettaisiin varoilla, jotka ovat peräisin tavanomaisissa markkinaolosuhteissa harjoitettavasta toiminnasta eikä viranomaisen asemaan perustuvaan erioikeuteen liittyvistä rahoituslähteistä. Niinpä HKL‑Bussiliikenteen nauttimaa konkurssisuojaa, joka perustui sen ja kantajan väliseen yhteyteen, ei voida ottaa huomioon yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta sovellettaessa.

65      Erityisesti on mainittava, että unionin tuomioistuin katsoi 6.3.2018 antamassaan tuomiossa komissio v. FIH Holding ja FIH Erhvervsbank (C‑579/16 P, EU:C:2018:159), jossa se tarkasteli kysymystä aikaisemman valtiontuen huomioon ottamisesta arvioitaessa sellaista uutta tukea, joka oli myönnetty aikaisemman tuen täytäntöönpanoon liittyvien riskien välttämiseksi – mikä ei tosin ole oikeuttamisperuste, johon kantaja olisi vedonnut nyt käsiteltävässä asiassa –, että velvoitteet, jotka valtiolla on yritykselle aikaisemmin valtiontukena myönnettyjen sellaisten lainojen ja takausten vuoksi, eivät ole seikkoja, jotka yksityinen toimija ottaisi tavanomaisissa markkinaolosuhteissa huomioon taloudellisissa laskelmissaan. Niiden huomioon ottaminen saman yrityksen hyväksi toteutettujen valtion toimenpiteiden arvioinnissa olisi nimittäin omiaan jättämään kyseiset toimenpiteet valtiontueksi luokittelun ulkopuolelle, vaikkeivät ne myöskään ole markkinoilla sovellettavien tavanomaisten ehtojen mukaisia, ja näin olisi pelkästään siitä syystä, että toimenpiteet osoittautuvat valtion kannalta edullisemmiksi kuin jos niitä ei olisi toteutettu. Tällainen seuraus vaarantaisi kuitenkin SEUT 107 artiklan 1 kohdan tavoitteen, joka koskee vääristymättömän kilpailun turvaamista myös julkisten ja yksityisten yritysten välillä (ks. analogisesti tuomio 6.3.2018, komissio v. FIH Holding ja FIH Erhvervsbank, C‑579/16 P, EU:C:2018:159, 58 ja 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Nyt käsiteltävässä asiassa asianosaiset ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että – kuten edellä 60 kohdassa todettiin – HKL‑Bussiliikenteen vuoden 2002 kalustolainan myöntämisen aikaan nauttima konkurssisuoja kuului voimassa olevaan tukiohjelmaan, joten kyseistä suojaa ei joka tapauksessa voitu ottaa huomioon yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta sovellettaessa.

66      Yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta koskevassa tarkastelussa on samoin jätettävä huomiotta sellaiset edut, joihin velallinen voisi vedota julkisoikeudellisen asemansa perusteella. Edut, joihin HKL‑Bussiliikenne voisi vedota sen ja kantajan välisten yhteyksien vuoksi, eivät myöskään voi vastata edellä 42 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja tavanomaisia markkinaolosuhteita, sillä yksityinen velallinen ei lähtökohtaisesti voi saada tällaisia etuja. HKL‑Bussiliikenteen kansallisen lainsäädännön nojalla nauttima konkurssisuoja myönnettiin sille sen kunnallisen liikelaitoksen aseman vuoksi. Se, että HKL‑Bussiliikenne harjoittaa toimintaansa kilpailulle avoimilla markkinoilla, ei ole siten enää ratkaiseva seikka arvioitaessa sen yksityiselle velkojalle aiheutuvia riskejä, koska tällaisilla riskeillä ei ole enää tosiasiallista ilmenemismuotoa. Niinpä yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisessa edellä 42 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti sen selvittämiseksi, saattoiko HKL‑Bussiliikenteen saama laina olla tukitoimenpide, ei voida ottaa huomioon etua, joka perustuu sen ja kantajan välisiin yhteyksiin.

67      Kantaja ei siten voi nyt käsiteltävässä asiassa perustellusti väittää, että komissio sivuutti lainvastaisesti yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen tutkimisen yhteydessä yhtäältä sen verotusoikeuteen ja Kuntien takauskeskuksen jäsenyyteen liittyvät oikeudet ja toisaalta HKL‑Bussiliikenteen kunnallisena liikelaitoksena nauttiman konkurssisuojan.

68      Kolmas ja neljäs alaväite on siten hylättävä perusteettomana tarvitsematta lausua komission esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä.

3)     Viides alaväite, joka koskee takaisinmaksuajan pidentämistä

69      Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 109 perustelukappaleessa, että vuoden 2002 kalustolainaan olisi silloin, kun sen takaisinmaksuaikaa päätettiin 1.10.2007 pidentää yhteensä kahdeksalla vuodella vanhan HelB:n eduksi, pitänyt lisätä riskipreemio sen huomioon ottamiseksi, että tällainen pidentäminen lisää riskiä mainitun lainan takaisinmaksun laiminlyönnistä.

70      Kantajan mukaan vuonna 2007 ei ollut mitään syytä katsoa, ettei vuoden 2002 kalustolainan takaisinmaksuajan pidentäminen olisi ollut tarkoituksenmukaista. Se mainitsee lisäksi, että bussiliikennemarkkinoiden olosuhteiden viitekehyksessä vanhan HelB:n haasteellinen taloustilanne ei ollut siinä määrin epätyypillinen, että järkevä yksityinen velkoja olisi vuonna 2007 maksuaikataulun muuttamisen yhteydessä vaatinut erillistä yrityskohtaisen riskipreemion tarkistusta, tämä sitäkin suuremmalla syyllä siksi, että korot nousivat vuoden 2007 aikana.

71      Komissio katsoo, että kantajan esittämät väitteet ovat moniselitteisiä eivätkä ne missään tapauksessa ole perusteltuja.

72      Ensinnäkin on katsottava, että – toisin kuin kantaja näyttää väittävän – edellä 69 kohdasta ilmenee, ettei komissio arvostele vuoden 2002 kalustolainan takaisinmaksuajan pidentämistä koskevan kantajan päätöksen tarkoituksenmukaisuutta vaan ainoastaan sitä, ettei kyseiseen päätökseen liittynyt mitään lisäpreemiota siihen sisältyvistä riskeistä huolimatta.

73      Toiseksi kantaja väittää olennaisilta osin – kuten istunnossa täsmennettiin –, että vuoden 2002 kalustolainan takaisinmaksuajan pidentämisestä seurannut suurempi riski kyseisen lainan takaisinmaksun laiminlyönnistä otetaan huomioon Euribor‑koron korotuksessa vuonna 2007.

74      Riippumatta siitä, onko väitteen tueksi esitetty perusteluja, on todettava, että Euribor‑korko on Euroopan pankkien välinen keskimääräinen markkinakorko. Kyse on vähimmäiskorosta, joka koskee kaikkia velallisia heidän taloudellisesta tilanteestaan riippumatta. Kyseistä korkoa voidaan korottaa suunnitellun transaktion riskiä vastaavalla preemiolla. Kun otetaan huomioon vuoden 2002 kalustolainan takaisinmaksuajan pidentämiseen liittyvä riski lainan takaisinmaksun laiminlyönnistä – jonka olemassaoloa kantaja ei ole kiistänyt –, ei vaikuta ilmeisen virheelliseltä katsoa, että yksityinen velkoja, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä kantajan tilannetta, olisi liittänyt mainittuun pidentämiseen kyseistä riskiä ilmentävän lisäpreemion, vaikka Euribor‑koron noususuuntaus takasikin sille korkokertymän kasvun.

75      Kolmanneksi kantaja väittää, että – kuten komissiolle muodollisen tutkintamenettelyn aikana toimitetuista eri asiakirjoista ilmenee – vanhan HelB:n herkkä taloudellinen tilanne ei ollut epätyypillinen. Vaikka oletettaisiin, että tällainen väite näytettäisiin toteen, sillä ei ole merkitystä yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltamisen yhteydessä.

76      Viides alaväite on siten hylättävä perusteettomana tarvitsematta lausua sen väitetystä epäselvyydestä.

77      Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että toinen väite on hylättävä kokonaisuudessaan.

c)     Kolmas väite, joka koskee ”voimassa olevaksi tueksi” luokittelua

78      Kantaja väittää komission katsoneen virheellisesti, ettei vuoden 2002 kalustolainaa voida pitää voimassa olevana tukena. Sen mukaan komissio on aikaisemmin todennut, että kaikkien liiketoimintaa harjoittavien kunnallisten liikelaitosten nauttima konkurssisuoja kuuluu voimassa olevan tukiohjelman piiriin. Se katsoo, että tukiohjelmaan kuuluvat kaikki mainitun ohjelman puitteissa ja siinä määritetyin edellytyksin myönnettävät yksittäiset tukitoimenpiteet, kuten vuoden 2002 kalustolaina. Kantaja lisää, että komissio loukkasi kyseisellä virheellä myös luottamuksensuojan periaatetta.

79      Komissio katsoo, että kantajan väitteet eivät ole riittävän täsmällisiä ja että ne ovat joka tapauksessa perusteettomia.

80      Komissio mainitsi riidanalaisen päätöksen 84 perustelukappaleessa, että vuoden 2002 kalustolaina myönnettiin 6.5.2002 eli yli seitsemän vuotta Suomen tasavallan unioniin liittymisen jälkeen. Komissio päätteli siten, ettei kyse ollut voimassa olevasta tuesta.

81      Tässä yhteydessä on mainittava, että ”voimassa olevalla tuella” tarkoitetaan tukia, jotka olivat olemassa ennen perustamissopimuksen voimaantuloa kyseisessä jäsenvaltiossa, eli tukiohjelmia ja yksittäisiä tukia, jotka on otettu käyttöön ennen perustamissopimuksen voimaantuloa ja joita voidaan soveltaa edelleen perustamissopimuksen voimaantulon jälkeen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asianomaisen jäsenvaltion liittymisasiakirjan määräysten soveltamista (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2013, P, C‑6/12, EU:C:2013:525, 42 kohta).

82      SEUT 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (EUVL 2015, L 248, s. 9) 1 artiklan d alakohdasta ilmenee lisäksi, että ”tukiohjelmalla” tarkoitetaan säädöstä tai päätöstä, jonka perusteella yksittäisiä tukia voidaan myöntää yrityksille, jotka määritellään mainitussa säädöksessä tai päätöksessä yleisesti ja käsitteellisesti ilman, että edellytetään muita täytäntöönpanotoimenpiteitä, sekä säädöstä tai päätöstä, jonka perusteella erityiseen hankkeeseen liittymätöntä tukea voidaan myöntää yhdelle tai useammalle yritykselle toistaiseksi ja/tai rajoittamaton määrä.

83      Nyt käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että suomalaisten kunnallisten liikelaitosten nauttima konkurssisuoja kuului voimassa olevan tukiohjelman piiriin (ks. edellä 60 kohta) ja että kyseinen ohjelma käsitti myös vapautuksen yhteisöverosta, vapautuksen varallisuus‑ ja pääomatuloverosta sekä arvonlisäveron palautuksen. Kunnallista liikelaitosta koskevat myöhemmät toimenpiteet eivät kuitenkaan voi kuulua kyseisen voimassa olevan tukiohjelman piiriin. Kantajan ja Suomen tasavallan väitteillä ei mitenkään osoiteta, että vuoden 2002 kalustolaina kuuluisi kyseiseen voimassa olevaan tukiohjelmaan tai merkitsisi kunnallisten liikelaitosten nauttiman konkurssisuojan täytäntöönpanoa.

84      Ensinnäkään vuoden 2002 kalustolaina ei merkitse kunnallisten liikelaitosten nauttiman konkurssisuojan täytäntöönpanoa. Kalustolainan tarkoituksena on nimittäin mahdollistaa se, että sen saaja hankkii uutta omaisuutta, eikä se mahdollista sitä, että se voisi maksaa vanhat velat takaisin tilanteessa, jossa se on muutoin vaarassa ajautua konkurssiin.

85      Toiseksi on todettava, että vuoden 2002 kalustolaina ei kuulu millään tavoin toimenpiteisiin, jotka muodostavat edellä 83 kohdassa tarkoitetun voimassa olevan tukiohjelman. Tarkemmin voidaan todeta, että konkurssisuoja on yksipuolinen lupaus avunannosta maksuhäiriön sattuessa eikä siihen siis liity lainan myöntämistä.

86      Kolmanneksi on todettava, että toisin kuin Suomen tasavalta väittää, [SEUT 107] ja [SEUT 108] artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina annetusta komission tiedonannosta (EUVL 2008, C 155, s. 10) – ja tarkemmin sanottuna katkelmasta, jonka mukaan ”myös tavanomaista edullisemmat rahoitusehdot sellaisille yrityksille, joiden oikeudellinen muoto sulkee pois konkurssin tai muut maksukyvyttömyysmenettelyt taikka nimenomaan mahdollistaa valtiontakauksen tai sen, että valtio kattaa tappiot, ovat takauksina myönnettävää valtiontukea” – ei seuraa, että konkurssisuojasta nauttivan yrityksen saamat edullisemmat rahoitusehdot ovat takauksen muodossa myönnettävän tukiohjelman täytäntöönpanoa. Siitä seuraa ainoastaan, että edullisemmat rahoitusehdot, kuten rajoittamattomaan takaukseen perustuva konkurssisuoja, ovat takauksina myönnettävää tukea.

87      Edellä esitetystä seuraa, että vuoden 2002 kalustolaina ei kuulu edellä 83 kohdassa tarkoitettuun voimassa olevaan tukiohjelmaan vaan se on uusi valtiontuki.

88      Komissio päätteli siten perustellusti, että vuoden 2002 kalustolaina oli uutta tukea, joten tässä vaiheessa tai unionin yleisten oikeusperiaatteiden loukkaamista koskevan neljännen kanneperusteen tutkimisen yhteydessä ei ole tarpeen lausua siitä kantajan väitteestä, joka koskee tästä väitetystä virheestä johtuvaa luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista.

89      Kolmas väite on siten hylättävä perusteettomana.

d)      Neljäs väite, joka koskee päätöstä vapauttaa vanha HelB takaisinmaksuvelvollisuudesta

90      Kantaja riitauttaa komission päätelmän, jonka mukaan se, että vanha HelB vapautettiin vuonna 2016 vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevan pääoman takaisinmaksusta, oli valtiontukea. Se katsoo myös, ettei päätelmää ole perusteltu riittävästi. Lisäksi se moittii komissiota siitä, ettei tämä tehnyt menettelyn laajentamista koskevaa päätöstä ennen takaisinmaksuvelvollisuudesta vapauttamista koskevan päätöksen tutkimista. Komissio ei myöskään antanut Suomen tasavallalle mahdollisuutta ilmaista kantaansa tästä kysymyksestä muodollisessa tutkintamenettelyssä, mikä on SEU 4 artiklan 3 kohdan vastaista. Lopuksi kantaja katsoo, ettei mikään oikeuta sitä, että uuden HelB:n on maksettava takaisin määrä, joka vastaa vapautusta vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevan pääoman maksamisesta, koska kyseinen laina myönnettiin vanhalle HelB:lle sen liiketoiminnan luovuttamisen jälkeen.

91      Komissio katsoo, että kantajan väitteet eivät ole perusteltuja.

92      Aluksi on mainittava, että kantajan väite, jolla se riitauttaa komission päätöksen, jolla velvollisuus maksaa takaisin määrä, joka vastaa vanhalle HelB:lle sen liiketoiminnan luovutuksen jälkeen myönnettyä vapautusta vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevan pääoman takaisinmaksusta, laajennettiin koskemaan uutta HelB:tä, liittyy kolmanteen kanneperusteeseen, joka koskee ilmeistä arviointivirhettä vanhan ja uuden HelB:n välisen taloudellisen jatkuvuuden osalta, joten se tutkitaan kyseisen kanneperusteen tutkimisen yhteydessä.

93      Komissio mainitsi riidanalaisen päätöksen 115 perustelukappaleessa, että vanha HelB vapautettiin vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevan pääoman takaisinmaksusta sen jälkeen, kun sen liiketoiminta oli myyty uudelle HelB:lle. Se katsoi saman päätöksen 118 perustelukappaleessa, että vuoden 2002 kalustolainasta muodostuva valtiontuki käsitti lainasta maksamatta olevan 10 700 000 euron pääoman.

94      Ensinnäkin väitetystä perustelujen puutteellisuudesta on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen toimen luonteen mukaan ja perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riitautetun toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja unionin tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. tuomio 25.7.2018, komissio v. Espanja ym., C‑128/16 P, EU:C:2018:591, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

95      Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että vaikka riidanalaisen päätöksen 115 perustelukappaleessa esitetyt perustelut ovat suppeat, niiden perusteella voidaan ymmärtää, että vapauttaminen vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevan pääoman takaisinmaksusta merkitsee vanhalle HelB:lle etua, joka on otettava huomioon laskettaessa kyseisen lainan merkitsemän valtiontuen määrää.

96      Toiseksi on mainittava, että vapauttaminen vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevan pääoman takaisinmaksusta ja mainittu laina eivät ole kaksi erillistä toimenpidettä. On nimittäin olemassa vain yksi laina. Mainittu vapauttaminen – jonka osalta Suomen tasavallalla oli kantajan väitteiden vastaisesti mahdollisuus esittää huomautuksensa muodollisessa tutkintamenettelyssä, kuten asiakirja‑aineistosta ilmenee – on erottamaton osa mainittua lainaa. Komissio otti vanhan HelB:n takaisinmaksusta vapauttamisen huomioon yksinomaan määrittääkseen vuoden 2002 kalustolainaan sisältyvän tuen määrän, eikä tämä liittynyt sen arviointiin tuen olemassaolosta ja sen soveltumisesta sisämarkkinoille. Tästä seuraa, että kantaja ei voi perustellusti moittia komissiota siitä, että tämä otti takaisinmaksusta vapauttamisen huomioon määrittäessään tuen määrän, koska vuoden 2002 kalustolaina – joka oli ainoastaan mainittava menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä – myönnettiin vanhalle HelB:lle silloin, kun se vielä harjoitti liiketoimintaa, mikä on kiistatonta.

97      Niinpä neljäs väite ja siten kanneperusteen ensimmäinen osa kokonaisuudessaan on hylättävä perusteettomana.

2.     Kanneperusteen toinen osa, joka koskee vuoden 2005 pääomalainaa

98      Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 120–123 perustelukappaleessa, että vuoden 2005 pääomalaina oli oman pääoman luonteinen väline ja että sitä oli pidettävä uutena toimenpiteenä. Komissio totesi 127–129 perustelukappaleessa, että kantaja ei ollut tehnyt mitään vuoden 2005 pääomalainaa koskevaa ennakkoarviointia, toisin kuin järkevä markkinoilla toimiva velkoja olisi tehnyt. Koska transaktiokohtaisia markkinatietoja ja asianmukaisia vertailukohteita ei ollut, komissio arvioi 135–142 perustelukappaleessa vuoden 2005 pääomalainan markkinaehtoisuutta vuoden 1997 viitekorkotiedonannon perusteella. Se totesi, että mainittu laina oli myönnetty erityisen riskin tilanteessa ja että alimpaan viitekorkoon olisi pitänyt lisätä vähintään 400 peruspisteen preemio. Komissio katsoi, että alimmassa viitekorossa aliarvioitiin vuoden 2005 pääomalainan myöntämiseen liittyvä riski, koska se vastaa tavanomaisten lainojen eikä nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien oman pääoman luonteisten välineiden keskikorkoja. Niinpä se katsoi, että vuoden 2005 pääomalainan korko oli alempi kuin vuoden 2005 – jolloin ”perustamislaina” muunnettiin – markkinakorko ja vuoden 2006 – jolloin STA:n velat muunnettiin – markkinakorko. Näiden seikkojen perusteella komissio päätteli, että vuoden 2005 pääomalaina ei ollut markkinaehtoinen ja että kantaja ei ollut toiminut markkinoilla toimivan velkojan tavoin, joten vanha HelB oli saanut vuoden 2005 pääomalainasta perusteetonta taloudellista etua. Komissio totesi 143 perustelukappaleessa valtiontuen määrän osalta, että se vastasi edellä mainittujen markkinaehtoisten korkojen ja tosiasiallisesti maksettujen korkojen, jotka olivat 0 euroa, välistä erotusta. Näin lasketun valtiontuen määrä on 20 241 255 euroa.

99      Kantaja väittää, että komissio teki virheen todetessaan, että vanhalle HelB:lle HKL‑Bussiliikenteen liiketoiminnan ostamisen yhteydessä myönnetty vuoden 2005 pääomalaina oli valtiontukea, ja se esittää viisi väitettä.

a)     Ensimmäinen väite, joka koskee voimassa olevaksi tueksi luokittelua

100    Kantaja väittää lähinnä, että vuoden 2005 pääomalaina oli voimassa olevaa tukea, koska kyse oli pelkästä olemassa olevien velkojen eli HKL‑Bussiliikenteen ”perustamislainan” ja STA:n velkojen muuntamisesta (ks. edellä 13 kohta) ilman uutta rahoitusta. Sen mukaan on myös otettava huomioon, että ”perustamislaina” on ennen Suomen tasavallan unioniin liittymistä myönnetty tuki.

101    Komissio katsoo, että kantajan väitteet eivät ole perusteltuja.

102    Asetuksen 2015/1589 1 artiklan c alakohdasta ilmenee, että voimassa olevan tuen muutosta on pidettävä uutena tukena, jota koskee ilmoittamisvelvollisuus (ks. analogisesti tuomio 9.8.1994, Namur‑Les assurances du crédit, C‑44/93, EU:C:1994:311, 13 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tältä osin on merkityksetöntä, perustuuko luokittelu voimassa olevaksi tueksi siihen, että tuki oli olemassa ennen jäsenvaltion, joka on tuen taustalla, liittymistä unioniin, vai siihen, että komissio on hyväksynyt tuen etukäteen (tuomio 26.2.2019, Athletic Club v. komissio, T‑679/16, ei julkaistu, EU:T:2019:112, 96 kohta).

103    Asetuksen 2015/1589 täytäntöönpanosta 21.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 794/2004 (EUVL 2004, L 140, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 27.11.2015 annetulla komission asetuksella (EU) 2015/2282 (EUVL 2015, L 325, s. 1), 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään, että asetuksen 2015/1589 1 artiklan c kohdan soveltamiseksi ”voimassa olevan tuen muutoksella” tarkoitetaan ”mitä tahansa muutosta, muuta kuin muodollista tai hallinnollista, joka ei vaikuta tukitoimenpiteen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille tehtyyn arviointiin”.

104    Lisäksi oikeuskäytännöstä ilmenee, että tuki voidaan luokitella uudeksi tueksi tai voimassa olevan tukiohjelman muuttamiseksi sitä koskevien säännösten, niitä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen ja niitä koskevien rajoitusten perusteella (ks. tuomio 16.12.2010, Alankomaat ja NOS v. komissio, T‑231/06 ja T‑237/06, EU:T:2010:525, 180 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

105    Näiden periaatteiden valossa on tutkittava, tekevätkö vuoden 2005 pääomalainalla toteutetut muutokset niihin ehtoihin, joita muunnettuihin velkoihin alun perin sovellettiin, mainitusta lainasta komission väittämällä tavalla uuden tuen.

106    Komissio yksilöi riidanalaisen päätöksen 121 perustelukappaleessa neljä muutosta niihin ehtoihin, joita muunnettuihin velkoihin alun perin sovellettiin. Ensinnäkin vanhan HelB:n oli maksettava vuoden 2005 pääomalaina takaisin vain, jos se tuottaisi riittävästi voittoa, kun taas ennen niiden muuntamista velat olivat erääntyneet maksettaviksi tuensaajayritysten taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Toiseksi on mainittava, että vuoden 2005 pääomalaina oli kaikkia muita velkoja huonommassa etuoikeusasemassa, kun taas muunnetut velat eivät olleet. Kolmanneksi vuoden 2005 pääomalainan laina‑aika oli rajoittamaton, kun taas ”perustamislaina” oli myönnetty 25 vuodeksi. Neljänneksi vuoden 2005 pääomalainan korko (6 prosenttia) oli alhaisempi kuin ”perustamislainan” korko (9 prosenttia).

107    On mainittava, että kantaja ei kiistä komission arviointeja ehtoihin, joilla muunnetut velat oli alun perin myönnetty, tehdyistä muutoksista – lukuun ottamatta korkoa koskevaa ehtoa.

108    On kuitenkin todettava, että edellä 106 kohdassa yhteenvedon omaisesti esitetyt muutokset ehtoihin, joita muunnettuihin velkoihin alun perin sovellettiin, eivät olleet yksinomaan muodollisia tai hallinnollisia muutoksia ja ne saattoivat olla omiaan vaikuttamaan arviointiin tukitoimenpiteen soveltumisesta sisämarkkinoille. Kyseisten muutosten vuoksi vuoden 2005 pääomalaina eroaa olennaisesti siitä järjestelystä, jota velkoihin alun perin sovellettiin, ja sitä on nykyisin pidettävä oman pääoman luonteisena välineenä. Kantaja ei myöskään kiistä sitä, että vuoden 2005 pääomalaina on tällainen väline.

109    Sillä, että komissio teki väitetysti virheen katsoessaan, että vuoden 2005 pääomalainan korko oli ”perustamislainan” korkoa alempi, ei ole merkitystä. Muita muutoksia ehtoihin, joita muunnettuihin velkoihin alun perin sovellettiin – eli sitä, että takaisinmaksu saatettiin riippuvaiseksi velallisen taloustilanteesta, että kyseessä oli etuoikeusasemaltaan huonompi laina ja että laina‑aika oli ”perustamislainasta” poiketen rajoittamaton – ei voida pitää pelkkinä muodollisina tai hallinnollisina muutoksina. Tällaiset ehdot voivat vaikuttaa tukitoimenpiteen sisämarkkinoille soveltumisen arviointiin ja osoittavat jo sellaisenaan, että vuoden 2005 pääomalaina on uusi toimenpide.

110    Kantajan väitteistä, joiden mukaan vuoden 2005 pääomalainaa on pidettävä ainakin osittain voimassa olevana tukena siksi, että yhtäältä uutta rahoitusta ei ole myönnetty ja että toisaalta ”perustamislaina” myönnettiin ennen Suomen tasavallan liittymistä unioniin, on riittävää todeta, että kun otetaan huomioon edellä 102–104 kohdassa mainittu oikeudellinen kehys ja oikeuskäytäntö, kyseisillä seikoilla ei ole merkitystä sen ratkaisemisessa, onko vuoden 2005 pääomalaina uusi tuki.

111    Ensimmäinen väite on siten hylättävä perusteettomana.

b)     Toinen väite, joka koskee kaupunginhallituksen ehdotusta

112    Kantaja moittii komissiota siitä, ettei se ottanut vuoden 2005 pääomalainan sisämarkkinoille soveltuvuutta koskevassa arvioinnissaan huomioon kaupunginhallituksen ehdotusta, johon Suomen tasavalta viittasi muodollisessa tutkintamenettelyssä, vaikka kyseinen asiakirja olisi voinut huomattavalla tavalla vaikuttaa yksityisen velkojan päätösprosessiin.

113    Komissio katsoo lähinnä, että kantajan väitteet on jätettävä tutkimatta, koska kaupunginhallituksen ehdotusta ei ole liitetty kannekirjelmään. Kantajan väitteet eivät ole komission mukaan missään tapauksessa perusteltuja, koska kyseisessä asiakirjassa ei mainita vuoden 2005 pääomalainaa.

114    Kuten edellä 46 kohdassa muistutettiin, komission on otettava huomioon kaikki merkitykselliset seikat, joiden perusteella se voi määrittää, olisiko ilmeistä, ettei tuensaajayritys olisi saanut vastaavia helpotuksia yksityiseltä velkojalta tavanomaisissa markkinaolosuhteissa. Merkityksellisenä on pidettävä kaikkea sellaista tietoa, joka voi huomattavalla tavalla vaikuttaa tällaisen tavanomaisen varovaisen ja huolellisen yksityisen toimijan päätösprosessiin (ks. tuomio 26.3.2020, Larko v. komissio, C‑244/18 P, EU:C:2020:238, 29 ja 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

115    Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 129 perustelukappaleessa, että kaupunginhallituksen ehdotusta ei voida pitää perusteena vuoden 2005 pääomalainan markkinaehtoisuudelle.

116    Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että kantajan vastauskirjelmän liitteenä olevassa kaupunginhallituksen ehdotuksessa ei mainita nimenomaisesti vuoden 2005 pääomalainaa eikä se näytä sisältävän analyysiä olemassa olleiden velkojen (HKL‑Bussiliikenteen ”perustamislaina” ja STA:n velat) yhdeksi pääomalainaksi muuntamista koskevan päätöksen taloudellisesta järkevyydestä ja kyseisen lainan ehdoista. Kuten komissio mainitsee, kyseisessä asiakirjassa ainoastaan tutkitaan HKL‑Bussiliikenteen ja STA:n välisen keskittymän toteuttamisen tarkoituksenmukaisuutta ja tällaisen keskittymän mahdollista muotoa. Vaikka siinä tarkastellaan sulautumista keinona taata näiden kahden yrityksen, joiden tulokset olivat tuolloin negatiivisia, parempi kannattavuus, kaupunginhallituksen ehdotuksessa myönnetään, että tällainen kannattavuuden paraneminen tulevaisuudessa riippuu erityisesti liiketoimintariskeistä. Kyseisestä asiakirjasta ei missään tapauksessa ilmene, että sen perusteella olisi voitu kohtuudella ajatella, että kyseisten yritysten sulautumisessa syntyvä yritys voisi mahdollisen kannattavuuden paranemisen vuoksi täyttää vuoden 2005 pääomalainaan perustuvat velvoitteet.

117    Kaupunginhallituksen ehdotus ei siten olisi voinut vaikuttaa – tai olisi voinut vaikuttaa vain nimellisesti – sellaisen kantajaan rinnastettavan yksityisen velkojan päätöksentekoprosessiin, joka aikoo myöntää pääomalainan samankaltaisilla ehdoilla kuin vuoden 2005 pääomalaina myönnettiin, eikä komissio siten tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se ei antanut mainitulle ehdotukselle merkitystä.

118    Kantaja väittää nyt käsiteltävän väitteen yhteydessä myös, että se, ettei kaupunginhallituksen ehdotuksessa tutkita sitä, olisiko HKL‑Bussiliikenteen ja STA:n selvitystilaan asettaminen ollut parempi vaihtoehto, ei voi olla raskauttava seikka yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta koskevassa arvioinnissa, koska nyt käsiteltävässä asiassa ei suunniteltu mitään lisärahoitusta. Tältä osin on riittävää todeta, ettei riidanalaisesta päätöksestä ilmene, että komissio olisi ottanut arvioinnissaan huomioon sen, että kantaja ei ollut ennen vuoden 2005 pääomalainan myöntämistä ottanut huomioon mahdollisuutta asettaa kyseiset yritykset selvitystilaan. Kantajan väite ei siten perustu tosiseikkoihin.

119    Toinen väite on tästä syystä hylättävä perusteettomana tarvitsematta lausua kaupunginhallituksen ehdotuksen sisältävän liitteen C.1 tutkittavaksi ottamisesta.

c)      Kolmas väite, joka koskee Suomen tasavallan toimittamia esimerkkejä vuosien 2004 ja 2006 pääomalainoista

120    Kantaja väittää, että komissio sivuutti virheellisesti Suomen tasavallan sille toimittamat esimerkit vuosina 2004 ja 2006 myönnetyistä pääomalainoista (jäljempänä pääomalainoja koskevat esimerkit), joiden korot olivat 4,7–7,539 prosenttia.

121    Komission mukaan kantajan väitteet eivät ole perusteltuja.

122    Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 134 perustelukappaleessa, että Suomen tasavallan antamat esimerkit eivät olleet riittävän vertailukelpoisia kyseessä olevan valtion toimenpiteen kanssa. Ensinnäkään niissä ei täsmennetty, olivatko velkojat samankaltaisia kuin kantaja eli olivatko ne konsernin emoyhtiöitä, joilla oli velallisiinsa liittyviä aikaisempia riskejä sekä niiden velkojina että niiden osakkaina. Toiseksi tuensaajat toimivat eri markkinoilla kuin vanha HelB. Kolmanneksi tuensaajat olivat vakiintuneita yrityksiä, kun taas vanha HelB oli vastaperustettu yhtiö. Neljänneksi velallisten taloudelliset tilanteet eivät olleet tiedossa eivätkä ne siten välttämättä olleet vanhan HelB:n tilanteeseen rinnastuvassa tilanteessa.

123    Ensinnäkin on hylättävä väite, jonka mukaan komissio olisi asettanut Suomen tasavallalle liioitellun todistustaakan siitä syystä, että nyt käsiteltävän tapauksen kanssa identtisiä pääomalainoja koskevien esimerkkien löytäminen oli mahdotonta.

124    Riidanalaisesta päätöksestä ei ilmene, että komissio olisi edellyttänyt pääomalainoja koskevien esimerkkien ja analysoitavan tilanteen olevan täydellisen identtisiä, jotta mainitut esimerkit voitaisiin ottaa huomioon sen arvioinnissa asianmukaisina vertailukohteina.

125    Yhtäältä komissio täsmensi riidanalaisen päätöksen 133 perustelukappaleessa, että asianmukaisen vertailukohteen on oltava ”riittävän hyvin vertailukelpoinen” valtion toimenpiteen kanssa.

126    Toisaalta edellä 122 kohdassa tiivistetysti esitettyjä vertailuperusteita on tarkasteltava kokonaisuutena eivätkä ne ole kumulatiivisia. Kaikkien niistä ei siis tarvitse välttämättä täyttyä, jotta esimerkkiä pääomalainasta voitaisiin pitää asianmukaisena vertailukohteena. Komissio mainitsee lisäksi riidanalaisen päätöksen 134 perustelukappaleessa, että tietyt näistä perusteista eli relevantteja markkinoita koskeva peruste ja tuensaajien tilannetta koskeva peruste ovat muita tärkeämpiä.

127    Toisin kuin kantaja väittää, komissio ei siten vaatinut mahdottoman näytön esittämistä.

128    Toiseksi on hylättävä myös väite, jonka mukaan komissio ei ottanut huomioon sitä, että vanhan HelB:n edeltäjillä oli vakiintunutta toimintaa, kun se katsoi, että esimerkit pääomalainoista koskivat vakiintuneita yrityksiä, kun taas vanha HelB oli hiljattain perustettu.

129    Tältä osin on kiistatonta, että vanha HelB oli kahden yhtiön eli HKL‑Bussiliikenteen ja STA:n seuraaja, minkä komissio otti nimenomaisesti huomioon riidanalaisen päätöksen 107 perustelukappaleessa, johon kyseisen päätöksen 134 perustelukappaleessa viitataan. Sen lisäksi on riidatonta, että vuonna 2005, kun vuoden 2005 pääomalaina myönnettiin, vanhalla HelB:llä ei ollut omia taloudellisia näyttöjä (riidanalaisen päätöksen 107 perustelukappale; ks. myös riidanalaisen päätöksen 137 perustelukappale). Tämän perusteella voidaan katsoa, että vanha HelB merkitsi velkojalle lisäriskiä, koska sen tulevat taloudelliset tulokset olivat huonommin ennakoitavissa kuin yhtiön, jolla oli omia taloudellisia näyttöjä.

130    Kyseisellä väitteellään kantaja riitauttaa joka tapauksessa vain yhden niistä neljästä eroavuudesta, joiden perusteella komissio päätteli, etteivät sille toimitetut esimerkit pääomalainoista ole asianmukaisia vertailukohteita. Vaikka komissio olisi antanut liiallisen painoarvon sille, ettei vanhalla HelB:llä ollut vuoden 2005 pääomalainan myöntämisen aikaan omia taloudellisia näyttöjä, komission päättelyä – joka perustuu myös muihin ei‑kumulatiivisiin seikkoihin, joista joillakin on suurempi merkitys sen tekemässä arvioinnissa – ei voida kyseenalaistaa.

131    Kolmas väite on siten hylättävä perusteettomana.

d)     Neljäs väite, joka koskee yksityisten pankkien myöntämiä lainoja

132    Kantaja moittii komissiota siitä, että se totesi olevan mahdotonta löytää todisteita siitä, että yksityinen pankki olisi suostunut myöntämään etuoikeudeltaan huonomman lainan niillä ehdoilla, joilla vuoden 2005 pääomalaina myönnettiin. Kantajan mukaan vuoden 2005 pääomalainan ehtojen markkinaehtoisuuden arvioinnin kannalta oikeana vertailukohtana ei voida pitää yksityisten pankkien myöntämiä lainoja, koska kyseiseen lainaan ei sisältynyt uutta rahoitusta vaan kyse oli jo aikaisemmin myönnettyjen vastuiden uudelleenjärjestelystä.

133    Komissio katsoo, että kantajan väitteet eivät ole perusteltuja.

134    Komissio mainitsi riidanalaisen päätöksen 139 perustelukappaleessa, että se ei ollut löytänyt todisteita siitä, että mikään yksityinen pankki olisi suostunut myöntämään vuoden 2005 pääomalainaa samoin ehdoin kuin kantaja, ja että se piti tätä epätodennäköisenä. Se mainitsi, että vuoden 1997 viitekorkotiedonannon mukaan se, ettei yksikään yksityinen pankki olisi suostunut myöntämään kyseessä olevaa lainaa, oli lisäseikka, joka voitiin ottaa huomioon ratkaistaessa kysymystä vuoden 2005 pääomalainan koron markkinaehtoisuudesta. Koska kyseiselle seikalle tällaisessa arvioinnissa annettavasta painoarvosta ei kuitenkaan ole selkeitä sääntöjä, komissio päätti varovaisuusperiaatteen mukaisesti olla ottamatta sitä huomioon.

135    Niinpä vastauksena kantajan väitteeseen on riittävää todeta, että komissio ei johtanut nyt käsiteltävässä tapauksessa mitään päätelmiä siitä toteamuksestaan, että mikään yksityinen pankki ei todennäköisesti olisi myöntänyt pääomalainaa samoilla ehdoilla kuin kantaja. Vaikka komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen ottamalla yksityisten pankkien toiminnan vertailukohdaksi, tällä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuteen.

136    Neljäs väite on siten hylättävä tehottomana.

e)     Viides väite, joka koskee tuen laajuutta ja sen määrän laskemista

137    Kantaja katsoo lähinnä, että komissio teki virheen tuen laajuuden osalta, ja se kyseenalaistaa laskelman, jonka komissio teki määrittääkseen vuoden 2005 pääomalainan merkitsemän tuen määrän. Kantajan mukaan komission olisi pitänyt verrata riidanalaisessa päätöksessä määritettyä markkinakorkoa vuoden 2005 pääomalainaan sovellettuun 6 prosentin korkoon eikä tosiasiallisesti maksettuihin korkoihin, kuten se teki. Näin tehdessään komission olisi pitänyt päätellä, että tuen määrä oli 3 700 000 euroa.

138    Komissio katsoo, että kantajan väitteet eivät ole perusteltuja.

139    Riidanalaisen päätöksen 143 perustelukappaleessa komissio vertasi määrittämiään markkinakorkoja – eli yhtäältä ”perustamislainalle” aikavälin 1.1.2005–11.12.2015 osalta määritettyä 8,08 prosentin korkoa ja toisaalta STA:n veloille aikavälin 18.4.2006–11.12.2015 osalta määritettyä 7,70 prosentin korkoa – tosiasiallisesti maksettuihin korkoihin, joiden määrä oli 0 euroa. Laskelman perusteella komissio katsoi tuen määrän olevan 20 241 255 euroa.

140    Argumentti, jolla kantaja pyrkii kyseenalaistamaan tämän päätelmän, perustuu siihen, että vuoden 2005 pääomalainan maksamattomat korot pääomitettiin ja lisättiin mainitun lainan pääomaan.

141    Riidanalaisen päätöksen 32 perustelukappaleesta, jota kantaja ei ole riitauttanut, ilmenee tältä osin, että vuoden 2005 pääomalainan pääomaa tai korkoja ei maksettu takaisin ja että kyseinen laina muunnettiin vanhan HelB:n omaksi pääomaksi muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen jälkeen, joten komissiota ei voida moittia siitä, ettei se ottanut huomioon maksamattomien korkojen pääomittamista.

142    Niinpä komissio katsoi perustellusti, että vuoden 2005 pääomalainan merkitsemän tuen määrän määrittämiseksi oli verrattava yhtäältä markkinakorkojen perusteella laskettavia korkoja ja toisaalta tosiasiallisesti maksettuja korkoja, joiden määrä oli siis 0 euroa.

143    Niinpä viides väite ja siten kanneperusteen toinen osa on hylättävä kokonaisuudessaan.

3.     Kanneperusteen kolmas osa, joka koskee vuoden 2011 pääomalainaa

144    Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että vuoden 2011 pääomalainaa oli pidettävä pääomasijoituksena. Se mainitsi 146 ja 147 perustelukappaleessa, että huolimatta vanhan HelB:n heikosta taloudellisesta tilanteesta ja toisin kuin yksityinen sijoittaja olisi tehnyt, kantaja ei ollut tehnyt investointilaskelmaa eikä mitään muutakaan ennakkoanalyysiä sijoituksen taloudellisen tuloksen arvioimiseksi, ennen kuin se päätti myöntää HelB:lle vuoden 2011 pääomalainan. Komissio analysoi 150–163 perustelukappaleessa ensin lainasta odotettavissa olevia tulevia kassavirtoja diskontattuna vaaditulla tuottoprosentilla ja katsoi sitten, että järkevä sijoittaja ei olisi myöntänyt vanhalle HelB:lle vuoden 2011 pääomalainaa. Komissio otti 164–175 perustelukappaleessa huomioon kantajan aiemmat vanhan HelB:n liiketoimintaan liittyvät taloudelliset riskit. Se totesi, ettei kantaja ollut verrannut vuoden 2011 pääomalainan tuottoa vaihtoehtoisten skenaarioiden tuottoon, toisin kuin järkevästi toimiva sijoittaja olisi aiemmat taloudelliset riskit huomioon ottaen tehnyt. Komissio teki siis oman arviointinsa ja totesi, että vuoden 2011 pääomalaina ei ollut kantajalle paras vaihtoehto, koska se olisi voinut odottaa suurempaa tuottoa, jos se olisi valinnut vanhan HelB:n liiketoiminnan myynnin, joten kyseistä lainaa ei voida pitää markkinaehtoisena. Komissio lisäsi, että vaikka oletettaisiinkin, että vuoden 2011 pääomalainan myöntäminen olisi ollut kantajalle paras vaihtoehto, mainittu laina ei ollut markkinaehtoinen, koska markkinakorko oli selvästi korkeampi kuin tosiasiallisesti sovellettu korko. Lopuksi komissio totesi 176 ja 177 perustelukappaleessa, että vanha HelB sai vuoden 2011 pääomalainasta perusteetonta taloudellista etua ja että kyseinen etu vastasi lainan kokonaismäärää, joka oli 5,8 miljoonaa euroa.

145    Kantaja väittää, että komissio teki virheen todetessaan, että vanhalle HelB:lle myönnetty vuoden 2011 pääomalaina oli valtiontukea.

146    Tämä kanneperusteen osa sisältää olennaisilta osin neljä väitettä. Ensinnäkin kantaja katsoo, että komissio ei ottanut huomioon tiettyjä tietoja yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamisen yhteydessä. Toiseksi riidanalaisessa päätöksessä on sen mukaan ristiriita, koska komissio tukeutuu yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta koskevassa arvioinnissaan Suomen tasavallan esittämään arvioon vanhan HelB:n liiketoiminnan hinnasta, jota se kuitenkin pitää vanhan ja uuden HelB:n välisen taloudellisen jatkuvuuden tutkimisen yhteydessä virheellisenä. Kolmanneksi komissio totesi kantajan mukaan virheellisesti, että vuoden 2011 pääomalainan korko ei ollut markkinaehtoinen. Neljänneksi komissio käytti kantajan mukaan harkintavaltaansa väärin.

147    Aluksi on mainittava, että komissio tarkasteli vuoden 2011 pääomalainaa yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukaisesti, mitä kantaja ei ole kiistänyt.

148    Yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamisella pyritään määrittämään, onko valtion varoista yritykselle muodossa tai toisessa myönnetty taloudellinen etu vaikutustensa johdosta sellainen, että se vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tästä seuraa, ettei ole aiheellista tarkistaa, olisiko yksityinen toimija menetellyt täysin samalla tavalla kuin julkinen sijoittaja, vaan on tarkistettava, olisiko se samankaltaisissa olosuhteissa sijoittanut julkisen sijoittajan tuomaa määrää vastaavan määrän (ks. tuomio 10.12.2020, Comune di Milano v. komissio, C‑160/19 P, EU:C:2020:1012, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

149    Ratkaistaessa kysymystä siitä, olisiko yksityinen sijoittaja, jonka tilanne vastasi mahdollisimman tarkasti valtion tilannetta, toteuttanut saman toimenpiteen tavanomaisissa markkinaolosuhteissa, huomioon otetaan ainoastaan edut ja velvollisuudet, jotka liittyvät valtion tilanteeseen osakkeenomistajana, ja valtioon julkisen vallan käyttäjänä liittyvät edut ja velvollisuudet jätetään huomiotta (tuomio 5.6.2012, komissio v. EDF, C‑124/10 P, EU:C:2012:318, 79 kohta).

150    Samoin kuin yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen yhteydessä, komissiolla on – ottaen huomioon muun muassa asianomaisen jäsenvaltion toimittamat tiedot – todistustaakka siitä, että yksityinen sijoittaja ‑arviointiperiaatteen soveltamisedellytykset eivät täyty, jolloin kyseessä oleva valtion toimenpide pitää sisällään SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun edun (ks. tuomio 10.12.2020, Comune di Milano v. komissio, C‑160/19 P, EU:C:2020:1012, 110 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamiseksi merkityksellisiä ovat ainoastaan sijoituspäätöksen tekemishetkellä käytettävissä olleet tiedot ja ennakoitavissa olleet kehitysnäkymät (tuomio 10.12.2020, Comune di Milano v. komissio, C‑160/19 P, EU:C:2020:1012, 112 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

151    Alustavasti on vielä mainittava, että kuten edellä 144 kohdasta ilmenee, komissio perusti päätelmänsä siitä, että yksityinen sijoittaja ei olisi myöntänyt vuoden 2011 pääomalainaa vanhalle HelB:lle, eri toteamuksiin eli ennakkoarvioinnin puuttumiseen, lainasta odotettavissa olevia tulevia kassavirtoja koskevaan analyysiin ja vaihtoehtoisen skenaarion tutkimiseen.

152    Ennakkoarvioinnin tekemättä jättämisen osalta komissio totesi riidanalaisen päätöksen 147 perustelukappaleessa, että vanhan HelB:n huonosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta kantaja ei ollut tehnyt investointilaskelmaa eikä mitään muutakaan ennakkoanalyysiä sijoituksen taloudellisen tuloksen arvioimiseksi ennen kuin se teki päätöksen myöntää vuoden 2011 pääomalaina vanhalle HelB:lle. Se myös totesi riidanalaisen päätöksen 166 perustelukappaleessa, ettei kantaja ollut vertaillut vuoden 2011 pääomalainan tuottoa minkään vaihtoehtoisen skenaarion tuottoon. Kantaja ei kyseenalaista mitään näistä komission toteamuksista.

153    Kun otetaan huomioon vanhan HelB:n heikko taloudellinen tilanne ja vuoden 2011 pääomalainan myöntämisehdot (ks. edellä 16 kohta), kyseisen kolmannen lainan tuottojen ja taloudellisen järkevyyden jättäminen arvioimatta voi olla olennainen seikka, joka viittaa siihen, että yksityinen sijoittaja ei olisi vastaavissa olosuhteissa sijoittanut samanlaista pääomaa kuin julkinen sijoittaja (ks. vastaavasti tuomio 10.12.2020, Comune di Milano v. komissio, C‑160/19 P, EU:C:2020:1012, 113 kohta).

154    Kantajan argumentteja, joilla pyritään kyseenalaistamaan muut arvioinnit, joiden perusteella komissio päätteli, ettei yksityinen sijoittaja olisi myöntänyt vuoden 2011 pääomalainaa vanhalle HelB:lle, on arvioitava näiden alustavien huomautusten valossa.

a)      Ensimmäinen väite, joka koskee puutteita komission yksityinen sijoittaja arviointiperustetta koskevassa arvioinnissa

155    Kantaja väittää, että komissio sivuutti tietyt tiedot yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamisen yhteydessä.

156    Nyt käsiteltävä väite jakautuu olennaisilta osin neljään alaväitteeseen, jotka koskevat sitä, että komissio ei antanut riittävää painoarvoa ensinnäkään vuosina 2008–2010 toteutetuille rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteille (jäljempänä vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteet), toiseksi vanhan HelB:n liiketoimintaan liittyville kantajan aiemmille taloudellisille riskeille, kolmanneksi kantajan yhteiskunnalliselle vastuulle ja neljänneksi kantajan konsernin yrityskuvalle.

157    Kolmas ja neljäs alaväite tutkitaan yhdessä.

1)      Ensimmäinen alaväite, joka koskee vuosien 2008–2010 rakenneuudistus ja tervehdyttämistoimenpiteitä

158    Komissio tutki riidanalaisen päätöksen 156 ja 157 perustelukappaleessa, olisiko järkevä sijoittaja, joka olisi ollut tietoinen vanhan HelB:n huonosta taloudellisesta tilanteesta ja aiemmista tuloksista, kuitenkin katsonut mielekkääksi harkita, voisiko uusi pääomalaina muuttaa yrityksen kannattavaksi. Tätä varten komissio otti huomioon vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteet, joilla pyrittiin parantamaan sen kannattavuutta. Se arvioi, että ennen kyseisen sijoituspäätöksen tekemistä tällainen sijoittaja olisi jo tiennyt kyseisten toimenpiteiden tosiasiallisen taloudellisen tuloksen. Komission mukaan tällainen sijoittaja olisi todennut, että toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen vanhan HelB:n liiketoiminta ei ollut muuttunut kannattavaksi ja että sen tappiot olivat jopa kasvaneet entisestään. Komissio huomautti myös, että vuotta myöhemmin vanhan HelB:n tappiot olivat kasvaneet edelleen –6,1 miljoonaan euroon huolimatta vuoden 2011 pääomalainan saamisesta.

159    Kantaja väittää, että komissio teki virheitä arvioidessaan vanhan HelB:n liiketoiminnan kehittämiseksi vuosina 2008–2010 toteutettujen rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutuksia.

160    Komissio katsoo, että kantajan väite on perusteeton.

161    Tässä yhteydessä on muistutettava, että vaikka yksityisen sijoittajan käyttäytyminen, johon julkisen sijoittajan toimenpiteitä on verrattava, ei välttämättä ole sellaisen tavanomaisen sijoittajan käyttäytymistä, joka sijoittaa pääomaa saadakseen sijoituksestaan voittoa jokseenkin lyhyellä aikavälillä, sen on kuitenkin oltava ainakin sellaisen yksityisen holdingyhtiön tai yksityisen konsernin käyttäytymistä, joka noudattaa kokonaisvaltaista tai alakohtaista rakennepolitiikkaa ja jota ohjaavat pidemmän aikavälin kannattavuusnäkymät (tuomio 21.3.1991, Italia v. komissio, C‑305/89, EU:C:1991:142, 20 kohta ja tuomio 24.9.2008, Kahla/Thüringen Porzellan v. komissio, T‑20/03, EU:T:2008:395, 238 kohta). Jos julkisen sijoittajan pääomasijoituksissa ei siis lainkaan oteta huomioon edes pitkän aikavälin kannattavuusnäkymiä, kyseisiä sijoituksia on pidettävä SEUT 107 artiklassa tarkoitettuna tukena, ja arvioitaessa niiden soveltuvuutta yhteismarkkinoille on käytettävä ainoastaan kyseisessä artiklassa esitettyjä perusteita (ks. tuomio 4.9.2014, SNCM ja Ranska v. Corsica Ferries France, C‑533/12 P ja C‑536/12 P, EU:C:2014:2142, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

162    Unionin tuomioistuin on erityisesti todennut, että yksityinen osakas voi perustellusti tehdä pääomasijoituksen, joka on tarpeen yrityksen, joka on tilapäisissä vaikeuksissa mutta joka voi mahdollisesti rakenneuudistuksen jälkeen olla uudelleen kannattava, selviytymisen varmistamiseksi (tuomio 21.3.1991, Italia v. komissio, C‑303/88, EU:C:1991:136, 21 ja 22 kohta; tuomio 18.12.2008, Componenta v. komissio, T‑455/05, ei julkaistu, EU:T:2008:597, 87 kohta ja tuomio 28.1.2016, Slovenia v. komissio, T‑507/12, ei julkaistu, EU:T:2016:35, 221 kohta).

163    Nyt käsiteltävässä asiassa vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteet koostuvat yrityksen kustannusten vähentämisestä, hintarakenteen muuttamisesta, sovellettavan työehtosopimuksen muuttamisesta, henkilöstön vähentämisestä, varikon sulkemisesta sekä viidestä kehitysprojektista.

164    Kantaja väittää ensinnäkin, että komissio omaksui vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteitä koskevassa arvioinnissaan lyhyen aikavälin lähestymistavan, vaikka sen olisi bussimarkkinoiden olosuhteiden ja kantajan antamien selitysten vuoksi pitänyt soveltaa pitkän aikavälin lähestymistapaa. Se viittaa erityisesti bussiliikennemarkkinoille ominaisiin pitkiin hankintasopimuskausiin ja sopimusten kiinteisiin hintaehtoihin.

165    Tältä osin kantaja tyytyy vetoamaan bussiliikennemarkkinoita koskeviin sopimusoikeudellisiin erityispiirteisiin osoittamatta konkreettisia yhteyksiä yhtäältä niiden ja toisaalta vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteiden välillä tai näyttämättä toteen, että kyseiset erityispiirteet tosiasiallisesti estivät mainittuja toimenpiteitä tuottamasta vaikutuksia komission tarkastelemalla ajanjaksolla. Se ei myöskään osoita, että vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteiden vaikutukset – vaikka ne ilmenisivätkin pitkällä aikavälillä – olivat yksityisen sijoittajan ennakoitavissa ajankohtana, jolloin vuoden 2011 pääomalaina myönnettiin, edellä 150 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

166    Toiseksi kantaja esittää, että Suomen tasavalta toimitti muodollisen tutkintamenettelyn aikana 12.8.2015 esittämiensä huomautusten (liite A.10) sivuilla 3 ja 4 todisteita, jotka osoittavat, että vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteet olivat tuottaneet pitkällä aikavälillä positiivisia tuloksia, ja joiden perusteella vanhan HelB:n liiketoiminnan odotettiin muodostuvan kannattavaksi vuodesta 2016 alkaen. Kantaja viittaa todisteena liitteen A.9, jonka otsikko on ”Project Viima – Divestment of business operations of Helsingin Bussiliikenne Oy; Confidential Information Memorandum; Unique investment opportunity in growing public transportation; April 2015” (jäljempänä huhtikuun 2015 muistio), sivuun 7.

167    On totta, että oikeuskäytännön mukaan asianomainen julkinen yksikkö voi hallinnollisessa menettelyssä esittää täydentäviä todisteita, jotka on laadittu toimenpiteen toteuttamisen jälkeen mutta jotka perustuvat toimenpiteen toteuttamishetkellä käytettävissä olleisiin tietoihin ja ennakoitavissa olleeseen kehitykseen (tuomio 25.6.2015, SACE ja Sace BT v. komissio, T‑305/13, EU:T:2015:435, 186 kohta).

168    Ensinnäkin on kuitenkin todettava, että huhtikuun 2015 muistion sivulla 7 kyseisen asiakirjan laatineet asiantuntijat tukeutuvat ”yrityksen vuonna 2013 käynnistämään kehitysohjelmaan” katsoakseen, että vanhan HelB:n liiketoiminnan kannattavuuden voitiin odottaa paranevan ja tämän paranemisen ajoittuvan vuoteen 2016. Tämä päätelmä ei siis perustu vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteisiin, eikä mistään voida päätellä, että vuoden 2011 pääomalainen myöntämisen jälkeen vuonna 2013 käynnistetty ohjelma olisi ollut mainitun lainan myöntämishetkellä käytettävissä ollut tieto tai ennakoitavissa ollut seikka.

169    Toiseksi Suomen tasavalta mainitsee 12.8.2015 esittämiensä huomautusten sivuilla 3 ja 4, joihin kantaja viittaa, epämääräisesti, että vanhan HelB:n vuoden 2014 tilinpäätökseen sisältyi ennuste, jonka mukaan vanhan HelB:n kannattavuuden oli määrä parantua vuonna 2016 useiden vuosien aikana toteutettujen kalliiden tervehdyttämistoimenpiteiden ansiosta. Sen lisäksi, että vanhan HelB:n vuoden 2014 tilinpäätös ei sisälly asiakirja‑aineistoon, ei ole mahdollista tietää sitä, mihin toimenpiteisiin Suomen tasavalta tukeutuu, eikä siten myöskään sitä, olivatko ne käytettävissä tai ennakoitavissa silloin, kun vuoden 2011 pääomalaina myönnettiin.

170    Niinpä huhtikuun 2015 muistio ja 12.8.2015 päivätyt Suomen tasavallan huomautukset eivät osoita, että yksityinen sijoittaja olisi myöntänyt vuoden 2011 pääomalainan vanhalle HelB:lle.

171    Kolmanneksi kantaja väittää, että Suomen tasavallan ennusteet, joiden mukaan vanhan HelB:n liiketoiminnan oli määrä muodostua kannattavaksi vuonna 2016, osoittautuivat oikeiksi, koska sen liiketoiminta todellakin oli kannattavaa vuonna 2016.

172    Yhtäältä ei kuitenkaan ole osoitettu, että vanhan HelB:n kannattavuuden paraneminen olisi johtunut yksinomaan vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteistä. Vuonna 2016 uusi HelB oli jatkanut vanhan HelB:n – joka oli tällä välin saanut vielä vuoden 2012 pääomalainan – liiketoimintaa, ja riidanalaisiin toimenpiteisiin perustuvat velat oli jätetty vanhan HelB:n taseeseen. Kantajan vastauskirjelmässä esitetyillä laskelmilla, joilla pyritään osoittamaan, että uuden HelB:n kannattavuuden paraneminen ei ollut johtunut siitä, ettei riidanalaisiin toimenpiteisiin perustuvia velkoja ollut siirretty sille, ei voida mitenkään osoittaa, että kannattavuuden paraneminen olisi johtunut vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteistä. Joka tapauksessa on niin, että vaikka uuden HelB:n liiketoiminta olisi muodostunut kannattavaksi vuonna 2016 vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteiden ansiosta, kantaja ei ole osoittanut, että tämä seikka olisi ollut ennakoitavissa silloin, kun vuoden 2011 pääomalaina myönnettiin.

173    Ensimmäinen alaväite on siten hylättävä perusteettomana.

2)     Toinen alaväite, joka koskee aiempia taloudellisia riskejä

174    Kantaja väittää, että komission olisi pitänyt yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta koskevan tutkinnan yhteydessä ottaa huomioon se, että kantajan tarkoitus oli suojata vanhan HelB:n liiketoimintaan liittyviä aiempia taloudellisia riskejään.

175    Komissio pitää kantajan väitteitä perusteettomina.

176    Tältä osin riidanalaisen päätöksen 164–172 perustelukappaleesta ilmenee ensinnäkin, että komissio otti huomioon HelB:n liiketoimintaan liittyvät kantajan aiemmat taloudelliset riskit vertaillessaan kyseisen investoinnin odotettua tuottoa vaihtoehtoisen skenaarion eli vanhan HelB:n liiketoiminnan myynnin odotettuun tuottoon. Se katsoi kuitenkin, että myyntiskenaarion odotettu tuotto oli suurempi kuin skenaarion, jossa vuoden 2011 pääomalaina myönnetään, ja että siten vuoden 2011 pääomalaina ei ollut markkinaehtoinen edes siinä tapauksessa, että kaupungin aiempi taloudellinen riski otetaan huomioon (ks. riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappale). Jos siis oletetaan, että kantaja tyytyy väitteellään kiistämään sen, ettei komissio ottanut huomioon vanhan HelB:n liiketoimintaan liittyvää kantajan aiempaa taloudellista riskiä, se tulkitsee riidanalaista päätöstä virheellisesti.

177    Toiseksi on niin, että jos kantaja pyrkii todellisuudessa väittämään, ettei komissio ei ottanut vanhan HelB:n liiketoimintaan liittyvää kantajan aiempaa taloudellista riskiä riittävästi huomioon yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta koskevan arvioinnin yhteydessä, tämä väite ei voi menestyä, koska kantaja ei esitä sen tueksi mitään konkreettista näyttöä. Kuten komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 168 perustelukappaleessa, vaikka kantaja oli aiemmin sijoittanut vanhan HelB:n liiketoimintaan ainakin 30,8 miljoonaa euroa (eli perustamislainan ja kalustolainan), sen pääoma oli pienentynyt joka vuosi (‑21,7 miljoonaa euroa vuonna 2010), joten on epätodennäköistä, että mikään järkevä osakas olisi jatkanut tytäryhtiönsä rahoittamista tällaisissa olosuhteissa. Joka tapauksessa vuoden 2002 kalustolainan ja vuoden 2005 pääomalainan on todettu olevan valtiontukea. Niinpä kyseinen aiempi taloudellinen riski on edellä 65 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan jätettävä ottamatta huomioon yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukaisessa arvioinnissa. Vaikka komissio otti kyseiset lainat huomioon yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen sovellettavuutta koskevassa tutkinnassa (riidanalaisen päätöksen 168 kohta), sitä ei siten voida moittia siitä, ettei se antanut niille riittävää painoarvoa kyseisen arviointiperusteen mukaisessa arvioinnissa.

178    Lisäksi on todettava, että yrityskeskittymän toteamisesta sisämarkkinoille ja ETA‑sopimuksen toimintaan soveltuvaksi 9.10.2013 annettu komission päätös C(2013) 6561 final (EUVL 2015, C 25, s. 7; jäljempänä Olympic/Aegean Airlines II ‑päätös), joka koskee keskittymää ja johon kantaja vetoaa osoittaakseen, että yksityisellä osakkaalla on intressi tukea pääomapanoksilla jo pitkään tappiollisesti toiminutta yritystä, on merkityksetön. Sen lisäksi, että kyseinen asia kuuluu keskittymiä koskevan oikeuden eikä valtiontukia koskevan oikeuden alaan, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan lainvastaisen tuen saaja ei voi tehokkaasti vedota komission aiempaan päätöskäytäntöön, sillä tällainen päätöskäytäntö ei voi vaikuttaa myöhemmän päätöksen pätevyyteen (ks. tuomio 16.10.2014, Eurallumina v. komissio, T‑308/11, ei julkaistu, EU:T:2014:894, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

179    Toinen alaväite on siten hylättävä perusteettomana.

3)      Kolmas ja neljäs alaväite, jotka koskevat kantajan yhteiskunnallista vastuuta ja sen konsernin yrityskuvaa

180    Kantaja väittää, että komission olisi pitänyt yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta koskevassa tutkinnassaan ottaa huomioon asiantuntevan sijoittajan yhteiskunnalliseen vastuuseen sekä sille kuuluvan kaupunkikonsernin yrityskuvan säilyttämiseen liittyvät perustellut huolenaiheet. Sen mukaan vanhan HelB:n liiketoiminnan äkillinen selvitystilaan asettaminen olisi aiheuttanut vakavia häiriöitä sen joukkoliikenteen toimivuudelle ja myös heikentänyt kaupunkikonsernille tarjottavia rahoitusehtoja.

181    Komissio kiistää kantajan väitteet ja katsoo, etteivät ne ole perusteltuja.

182    Ensinnäkin on mainittava kantajan esiin tuomien yhteiskunnallisten tekijöiden osalta, että unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että sosiaalisessa markkinataloudessa asiantunteva yksityinen sijoittaja ei voi yhtäältä sivuuttaa vastuutaan kaikkiin yrityksen sidosryhmiin nähden eikä toisaalta jättää ottamatta huomioon sen yhteiskunnallisen, taloudellisen ja ympäristöön liittyvän kehyksen muuttumista, jossa se pyrkii kehittämään toimintaansa. Yhteiskunnalliseen vastuuseen ja yrittäjyyteen liittyvät haasteet voivat näet vaikuttaa huomattavasti asiantuntevan yksityisen yrittäjän konkreettisiin päätöksiin ja strategiseen suuntautumiseen. Asiantuntevan yksityisen yrittäjän käyttäytymisen taloudellista järkevyyttä pitkällä tähtäimellä ei voida siis arvioida ottamatta huomioon tällaisia huolenaiheita (tuomio 11.9.2012, Corsica Ferries France v. komissio, T‑565/08, EU:T:2012:415, 82 kohta).

183    On kuitenkin todettava, että sen lisäksi, että joukkoliikennepalvelujen toimivuuden turvaamista ei edellä 149 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan ilmeisesti voida ottaa huomioon yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen yhteydessä, kantaja tukeutuu hypoteettisiin väitteisiin. Lisäksi kantaja perustaa väitteensä skenaarioon, johon liittyy äkillinen selvitystilaan asettaminen. Kuten komissio toteaa riidanalaisessa päätöksessä, myös muut skenaariot, muun muassa vanhan HelB:n liiketoiminnan myyntiin saattaminen, olivat mahdollisia.

184    Toiseksi on mainittava kantajalle kuuluvan kaupunkikonsernin yrityskuvasta rahoitusmarkkinoilla, että kantaja ei esitä mitään näyttöä tueksi väitteelleen, jonka mukaan mainittuun konserniin kuului 116 yhtiötä, joilla oli yhteensä noin 3,2 miljardia euroa vierasta pääomaa ja jotka saivat ulkoista rahoitusta erityisen edullisilla ehdoilla.

185    Joka tapauksessa markkinataloudessa maailmanlaajuisena sijoittajana toimivan jäsenvaltion – ja siten sen muodostavien julkisoikeudellisten yksiköiden – yrityskuvan säilyttäminen ei voi erityisiä olosuhteita lukuun ottamatta ja ilman erityisen vakuuttavaa perustelua muodostaa riittävää oikeuttamisperustetta sen osoittamiseksi, että lisäkustannusten vastattavaksi ottaminen on pitkällä tähtäimellä taloudellisesti järkevää (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2012, Corsica Ferries France v. komissio, T‑565/08, EU:T:2012:415, 85 kohta). Kantaja ei kuitenkaan esitä väitteidensä tueksi kyseisessä oikeuskäytännössä tarkoitettuja erityisiä olosuhteita tai erityisen vakuuttavaa perustelua. Kun otetaan huomioon kaupunkikonsernin koko, vanhan HelB:n tilanne vaikuttaa nimittäin vähäiseltä ja siten merkityksettömältä sellaisen yksityisen sijoittajan kannalta, joka harkitsee lainan myöntämistä yhdelle konserniyhtiöistä.

186    Siltä osin kuin kantaja viittaa jälleen Olympic/Aegean Airlines II ‑päätökseen, jossa komissio myönsi, että vaara konsernin yrityskuvalle aiheutuvasta haitasta on lisäsyy sille, että osakkeenomistaja avustaa tappiollista yritystä, kyseinen väite on hylättävä edellä 178 kohdassa esitetyistä syistä. Joka tapauksessa on katsottava, että yrityskuvan säilyttäminen ei ollut Olympic/Aegean Airlines II ‑päätöksessä ainoa taloudellinen syy, joka sai yksityisen sijoittajan sijoittamaan pääomaa yhtiöönsä. Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja ei kuitenkaan ole kyennyt osoittamaan, että sen toiminta olisi ollut perusteltua muiden taloudellisten syiden vuoksi.

187    Komissio toimi siis oikein, kun se ei ottanut yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamisen yhteydessä huomioon kantajan väitettyä yhteiskunnallista vastuuta eikä sen kaupunkikonsernin väitettyä imagoa.

188    Kolmas ja neljäs alaväite on siten hylättävä perusteettomina.

189    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen väite on hylättävä kokonaisuudessaan.

b)      Toinen väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen ristiriitaisuutta kauppahintamuistion osalta

190    Komissio vertasi riidanalaisen päätöksen 167–172 perustelukappaleessa vuoden 2011 pääomalainan tuottoa toisen skenaarion, jossa vanhan HelB:n liiketoiminta myydään, tuottoon sen valinnan määrittämiseksi, jonka yksityinen sijoittaja olisi tehnyt. Komissio otti vanhan HelB:n liiketoiminnan myynnistä tammikuussa 2011 (vuoden 2011 pääomalainen myöntämisajankohta) odotettavissa olleen tuoton osalta huomioon kantajan ennen vanhan HelB:n liiketoiminnan myyntiä riippumattomalta yhtiöltä tilaamassa selvityksessä (jäljempänä kauppahintamuistio) esitetyt kyseisen liiketoiminnan luovutushintaa koskevat arviot. Tällä perusteella se totesi, että odotettu tuotto oli myyntiskenaariossa suurempi kuin siinä skenaariossa, jossa vuoden 2011 pääomalaina myönnetään.

191    Kantaja katsoo, että komissio menetteli ristiriitaisesti tukeutuessaan kauppahintamuistioon, vaikka se katsoi vanhan ja uuden HelB:n taloudellista jatkuvuutta koskevan arvioinnin yhteydessä, että mainitussa muistiossa esitetyt arviot eivät ilmentäneet vanhan HelB:n liiketoiminnan markkinahintaa.

192    Komissio katsoo, että kantajan väite on perusteeton.

193    On totta, että komissio katsoi vanhan ja uuden HelB:n välisen taloudellisen jatkuvuuden arvioimisen yhteydessä, että kauppahintamuistiossa esitetyt arviot eivät ilmentäneet vanhan HelB:n liiketoiminnan markkinahintaa. On myös totta, että komissio otti kyseiset arviot huomioon määrittääkseen, olisiko vanhan HelB:n liiketoiminnan myynnistä odotettavissa oleva tuotto ollut suurempi kuin skenaarion, jossa vuoden 2011 pääomalaina myönnetään, mukainen tuotto.

194    Arvioidessaan vanhan ja uuden HelB:n välistä taloudellista jatkuvuutta komissio kuitenkin esitti epäilyjä kauppahintamuistiossa esitetyistä vanhan HelB:n liiketoiminnan markkina‑arvoa koskevista arvioista, joissa sen mielestä aliarvioitiin kyseisen yrityksen liiketoiminnan markkina‑arvoa. Kun komissio epäilyistään huolimatta otti kyseiset arviot huomioon arvioidessaan vanhan HelB:n liiketoiminnan myynnistä vuonna 2011 odotettavissa olevia voittoja, se otti huomioon sellaiset vanhan HelB:n liiketoiminnan markkina‑arvoa koskevat arviot, jotka ovat todellisuudessa kantajalle edullisimpia, eli asiakirja‑aineistoon sisältyvät kaikkein alhaisimmat arviot. Mitä alhaisempi tietyn liiketoiminnan myyntihinta on, sitä pienempi on sen myynnistä saatava voitto. Myyntiskenaariosta tulee siis vähemmän kiinnostava yksityiselle sijoittajalle, jonka on tehtävä valinta yhtäältä myynnin ja toisaalta sijoituksen välillä. Tällaisessa tapauksessa on siis helpompi perustella se, että yksityinen sijoittaja päättää kantajan tavoin olla myymättä osuuksiaan yrityksestä ja sen sijaan sijoittaa siihen lisää. Jos komissio sitä vastoin olisi ottanut huomioon kauppahintamuistiossa esitettyjä korkeammat arviot, joita se piti todennäköisempinä, kyseisen toimielimen lähtöolettama olisi ollut kantajan kannalta epäedullisempi, koska tällaisten korkeampien arvioiden perusteella olisi voitu päätellä helpommin, että asiantunteva yksityinen sijoittaja olisi myynyt liiketoiminnan eikä tehnyt uusia investointeja, kuten kantaja teki.

195    Niinpä ei ole ristiriitaista yhtäältä katsoa, että kauppahintamuistiossa esitetyissä arvioissa aliarvioitiin vanhan HelB:n liiketoiminnan markkinaehtoista kauppahintaa, ja toisaalta ottaa kyseiset arviot huomioon kantajalle edullisimman skenaarion esittämiseksi. Komissio täsmentää lisäksi riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappaleessa, että kauppahinta, jonka kantaja olisi saanut tammikuussa 2011, olisi voinut olla kauppahintamuistiossa esitettyjä arvioita suurempi, koska vanhan HelB:n taloudellinen tilanne oli vuonna 2011 parempi kuin vuonna 2015, mitä kantaja ei kiistä.

196    Niinpä riidanalaiseen päätökseen ei sisälly ristiriitaa kauppahintamuistion osalta eikä 18.12.2008 annetulla tuomiolla Componenta v. komissio (T‑455/05, ei julkaistu, EU:T:2008:597), johon kantaja vetoaa, ole merkitystä, koska unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa komission päättelyn ristiriitaiseksi siitä syystä, että komissio oli määrittänyt kyseessä olevan valtiontuen määrän sellaisen kertomuksen perusteella, jonka se oli kuitenkin päättänyt hylätä.

197    Toinen väite on siten hylättävä perusteettomana.

c)      Kolmas väite, joka koskee komission arviointia siitä, vastasiko vuoden 2011 pääomalainan korko markkinakorkoa, ja neljäs väite, joka koskee harkintavallan väärinkäyttöä

198    Komissio mainitsi riidanalaisen päätöksen 173 perustelukappaleessa, että vaikka vuoden 2011 pääomalaina olisi ollut kantajalle paras vaihtoehto, se ei silti ollut markkinaehtoinen. Se mainitsi, että sen viite‑ ja diskonttokorkojen määrittämisessä sovellettavan menetelmän tarkistamisesta antaman tiedonannon (EUVL 2008, C 14, s. 6) mukaan taloudellisissa vaikeuksissa olevalle yritykselle, kuten vanhalle HelB:lle, tammikuussa 2011 ilman vakuuksia myönnetyn tavanomaisen lainan markkinakoron kuvaaja oli 11,49 prosenttia. Komissio totesi, että kyseinen korko oli paljon korkeampi kuin tosiasiassa sovellettu 6 prosentin korko.

199    Kantaja katsoo, ettei komissio ottanut huomioon vuoden 2011 pääomalainan erityispiirteitä, kun se sovelsi edellisessä kohdassa mainittua viitekorkotiedonantoa nyt käsiteltävässä tapauksessa. Lisäksi komissio asetti sen mielestä liian korkean näyttökynnyksen hylkäämällä Suomen tasavallan sille toimittaman esimerkin huonommassa etuoikeusasemassa olevasta lainasta, jonka korko oli noin 5 prosenttia.

200    Komissio kiistää kantajan väitteet.

201    Kuten komissio väittää, tältä osin on riittävää mainita, että sen vuoden 2011 pääomalainan koron markkinaehtoisuutta koskeva päättely on toissijainen analyysi. Kuten riidanalaisen päätöksen 173 ja 177 perustelukappaleesta ilmenee, komissio päätteli nimittäin ensisijaisesti, että yksityinen sijoittaja ei olisi myöntänyt vuoden 2011 pääomalainaa vanhalle HelB:lle millään ehdoilla. Tuen määrä vastaa siten vuoden 2011 pääomalainan kokonaismäärää.

202    Koska komission päätelmä, jonka mukaan vuoden 2011 pääomalainen korko ei ollut markkinaehtoinen, on toissijainen ja koska kantaja ei ole kyennyt osoittamaan, että komissio olisi tehnyt ilmeisen virheen ensisijaisessa arvioinnissaan, toissijaiseen arviointiin liittyvät väitteet ovat tehottomia.

203    Kolmas väite on siten hylättävä tehottomana.

204    Kantajan neljännen ja viimeisen väitteen, joka koskee komission syyllistymistä harkintavallan väärinkäyttöön, osalta on muistutettava, että toimenpidettä tehtäessä harkintavaltaa on käytetty väärin vain, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että toimenpide on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi tai perussopimuksessa asian käsittelyjärjestykseksi erityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (ks. tuomio 25.11.2014, Safa Nicu Sepahan v. neuvosto, T‑384/11, EU:T:2014:986, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

205    Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja ei esitä mitään seikkaa, joka voisi olla sellainen viite, jonka perusteella voitaisiin edellä 204 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti katsoa, että riidanalainen päätös tehtiin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi. On todettava, että komissio käytti toimivaltaansa tutkiakseen, oliko vanha HelB saanut etua vuoden 2011 pääomalainasta, kun se tutki yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen yhteydessä, olisiko yksityinen sijoittaja myöntänyt tytäryhtiölleen vastaavanlaisen lainan, missä yhteydessä se otti huomioon muun muassa kantajan aiemman taloudellisen riskin ja sen odotettavissa olevan tuoton, jonka sijoittaja olisi voinut saada, jos se olisi päättänyt myydä tytäryhtiönsä liiketoiminnan. Myös neljäs väite on siis hylättävä perusteettomana.

206    Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa on siten hylättävä kokonaisuudessaan tarvitsematta tutkia komission esittämää oikeudenkäyntiväitettä, joka perustuu siihen, että nyt käsiteltävä kanneperusteen osa koskee sekä SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista että harkintavallan väärinkäyttöä.

4.     Kanneperusteen neljäs osa, joka koskee vuoden 2012 pääomalainaa

207    Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että vuoden 2012 pääomalaina myönnettiin samoilla ehdoilla kuin vuoden 2011 pääomalaina. Komissio mainitsi 182 perustelukappaleessa, että kantaja ei ollut tehnyt investointilaskelmaa tai vastaavaa sijoituksen odotetun taloudellisen tuloksen arviointia. Komissio esitti 183–187 perustelukappaleessa, että vanhan HelB:n taloudellinen tilanne oli ollut vielä huonompi kuin silloin, kun yritys sai vuoden 2011 pääomalainan. Komissio tutki ensin lainasta odotettavissa olevia tulevia kassavirtoja diskontattuna vaaditulla tuottoprosentilla ja esitti sitten, että järkevä sijoittaja ei olisi myöntänyt vanhalle HelB:lle vuoden 2012 pääomalainaa. Komissio otti 188–194 perustelukappaleessa huomioon kantajan aiemman taloudellisen riskin. Se totesi, että vuoden 2012 pääomalaina ei olisi ollut kantajalle paras vaihtoehto, koska se olisi voinut odottaa saavansa suuremman tuoton vanhan HelB:n liiketoiminnan myymisestä, joten mainittu laina ei ollut markkinaehtoinen. Komissio lisäsi, että vaikka oletettaisiinkin, että vuoden 2012 pääomalainan myöntäminen olisi ollut kantajalle paras vaihtoehto, mainittua lainaa ei silti myönnetty markkinaehtojen mukaisesti, koska mainitun lainan korko oli selvästi markkinakorkoa alhaisempi. Lopuksi komissio totesi 196 perustelukappaleessa, että vanha HelB oli saanut vuoden 2012 pääomalainasta perusteetonta taloudellista etua, jonka määrä vastaa lainan kokonaismäärää eli 8:aa miljoonaa euroa.

208    Kantajan mukaan komissio teki virheen todetessaan, että vanhalle HelB:lle myönnetty vuoden 2012 pääomalaina oli valtiontukea. Ensinnäkin kantaja katsoo, että komissio ei ottanut huomioon tiettyjä tietoja yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamisen yhteydessä. Toiseksi riidanalaisessa päätöksessä on sen mukaan ristiriita, sillä komissio tukeutuu yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukaisessa arvioinnissaan kauppahintamuistioon, jota se kuitenkin pitää vanhan ja uuden HelB:n välistä taloudellista jatkuvuutta koskevassa tutkinnassaan virheellisenä. Kolmanneksi komissio totesi kantajan mukaan virheellisesti, että vuoden 2012 pääomalainan korko ei vastannut markkinakorkoa.

209    Kantaja esittää lyhyesti perustelunsa näiden eri väitteiden tueksi ja viittaa vuoden 2011 pääomalainaa koskevan ensimmäisen kanneperusteen kolmannen osan tueksi esitettyihin seikkoihin.

210    Komissio katsoo, että kantajan väitteet on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin ne sisältävät lyhyitä viittauksia vuoden 2011 pääomalainaa koskevan ensimmäisen kanneperusteen kolmannen osan yhteydessä esitettyihin perusteluihin. Se pitää niitä joka tapauksessa perusteettomina.

211    Tältä osin on todettava ensinnäkin, että vaikka vanhan HelB:n taloudellinen tilanne ja rahoitusnäkymät olivat vaatimattomat vuonna 2011, komissio totesi, että vuoden 2012 pääomalainan myöntämisen aikaan ne olivat huonontuneet entisestään (riidanalaisen päätöksen 185 perustelukappale). Kantaja ei kyseenalaista tätä komission toteamusta. Tarkemmin sanottuna vanha HelB raportoi vuoden 2011 lopussa vuosien 2008–2010 rakenneuudistus‑ ja tervehdyttämistoimenpiteiden toteuttamisesta ja vuoden 2011 pääomalainan myöntämisestä huolimatta 6,1 miljoonan euron tappioista (‑3,3 miljoonaa euroa vuonna 2010) ja 12,7 miljoonan euron negatiivisesta omasta pääomasta (‑6,6 miljoonaa euroa vuonna 2010). Samoin kuin vuonna 2011, se oli valtiontuesta vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseksi ja rakenneuudistukseksi annetuissa yhteisön suuntaviivoissa (EUVL 2004, C 244, s. 2) tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys, ja vuosi 2011 oli 13. peräkkäinen vuosi, jona vanha HelB tai sen edeltäjät tuottivat tappiota (riidanalaisen päätöksen 184 perustelukappale; ks. myös riidanalaisen päätöksen 157 perustelukappale). Vuoden 2012 pääomalainan myöntämisen aikaan kantaja ei ollut vieläkään saanut maksuja vuoden 2005 pääomalainasta mutta ei myöskään vuoden 2011 pääomalainasta, joten kyseisistä lainoista maksamatta ollut määrä oli vuoden 2011 lopussa 28,4 miljoonaa euroa (riidanalaisen päätöksen 186 perustelukappale). Kantaja kärsi vanhaan HelB:hen ja sen edeltäjiin tekemiinsä sijoituksiin liittyviä pääomatappioita yhteensä –27,8 miljoonaa euroa (‑21,7 miljoonaa euroa vuonna 2010) (riidanalaisen päätöksen 189 perustelukappale).

212    Toiseksi komission vuoden 2012 pääomalainan osalta esittämä päättely ja riidanalaisen päätöksen perustelut ovat pääosin samat kuin edellä 144 kohdassa vuoden 2011 pääomalainan osalta tiivistetysti esitetty komission päättely ja riidanalaisen päätöksen perustelut.

213    Kolmanneksi kantaja ei esitä tämän kanneperusteen osan yhteydessä argumentteja, jotka olisivat vuoden 2011 pääomalainaa koskevan kolmannen osan tueksi esitettyihin argumentteihin nähden uusia. Muilta osin kantaja ei väitä eikä osoita, että nyt käsiteltävää kanneperusteen osaa koskevan päättelyn olisi tilanteen, jossa se oli vuonna 2012, vuoksi oltava erilainen kuin vuoden 2011 pääomalainaa koskevaa kanneperusteen kolmatta osaa koskevan päättelyn.

214    Tästä seuraa, että edellä 151–153 kohdassa (ennakkoarvioinnin puuttumisesta) esitetyt toteamukset, edellä 161–172, 176–178 ja 182–187 kohdassa (yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukaisen arvioinnin väitetyistä puutteista) esitetyt toteamukset, edellä 193–196 kohdassa (riidanalaisen päätöksen väitetystä ristiriitaisuudesta kauppahintamuistion osalta) esitetyt toteamukset sekä edellä 201 ja 202 kohdassa (korosta, jolla vuoden 2011 pääomalaina myönnettiin) esitetyt toteamukset pätevät sitäkin suuremmalla syyllä vuoden 2012 pääomalainaa koskevan kanneperusteen neljännen osan tueksi esitettyihin argumentteihin.

215    Lisäksi on todettava erityisesti sen kantajan väitteen osalta, jonka mukaan komission olisi pitänyt ottaa huomioon vanhan HelB:n liiketoimintaan liittyvä kantajan aiempi taloudellinen riski, että kuten komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 189 perustelukappaleessa, huolimatta siitä, että kantaja oli aiemmin sijoittanut vanhan HelB:n liiketoimintaan vähintään 36,6 miljoonaa euroa (eli perustamislainan, vuoden 2002 kalustolainan ja vuoden 2011 pääomalainan), vanhan HelB:n pääoma oli vähentynyt edelleen vuonna 2011 (‑27,8 miljoonaa euroa), joten on epätodennäköistä, että mikään järkevä osakas olisi jatkanut tytäryhtiönsä rahoittamista tällaisissa olosuhteissa. Joka tapauksessa on muistutettava, että vuoden 2002 kalustolaina sekä vuosien 2005 ja 2011 pääomalainat ovat valtiontukea. Näin ollen on niin, että samalla tavoin kuin edellä 177 kohdassa katsottiin, että vuoden 2002 kalustolainaa ja vuoden 2005 pääomalainaa ei voida ottaa huomioon, kun yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta sovellettiin vuoden 2011 pääomalainaan, vuoden 2011 pääomalainaa ei voida edellä 65 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ottaa huomioon, kun kyseistä arviointiperustetta sovelletaan vuoden 2012 pääomalainaan. Vaikka komissio otti vuoden 2002 kalustolainan sekä vuosien 2005 ja 2011 pääomalainat huomioon yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen sovellettavuutta koskevan tutkintansa yhteydessä (riidanalaisen päätöksen 189 perustelukappale), komissiota ei siten voida moittia siitä, ettei se antanut niille riittävää painoarvoa yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukaisessa arvioinnissa.

216    Niinpä on todettava, ettei komissio tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se katsoi, ettei vuoden 2012 pääomalaina ollut yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukainen.

217    Kanneperusteen neljäs osa on siten hylättävä perusteettomana tarvitsematta lausua komission esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä, joka koskee kyseisen osan epätäsmällisyyttä, ja tämän seurauksena ensimmäinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

B        Toinen kanneperuste, joka koskee SEUT 296 artiklassa tarkoitetun perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

218    Toisessa kanneperusteessaan kantaja väittää Suomen tasavallan tukemana, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset siltä osin kuin siinä katsotaan, että vanhan ja uuden HelB:n välillä on taloudellinen jatkuvuus vanhan HelB:n liiketoiminnan luovutushintaan ja kyseisen liiketoiminnan myynnin tarkoitukseen liittyvien perusteiden vuoksi.

219    Komissio vaatii Nobinan tukemana toisen kanneperusteen hylkäämistä osittain tehottomana ja osittain perusteettomana. Komissio ilmeisesti väittää myös, että esitettyjä argumentteja ei voida ottaa tutkittaviksi, koska ne eivät koske kantajan vaan uuden HelB:n tilannetta.

220    Aluksi on muistutettava, että SEUT 296 artiklan toisessa kohdassa määrätty perusteluvelvollisuus on olennainen menettelymääräys, joka on erotettava perustelujen paikkansapitävyydestä, koska viimeksi mainittu koskee riidanalaisen toimen aineellista lainmukaisuutta. Päätöksen perusteluissa toistetaan näet virallisesti päätöksen perustana olevat syyt. Jos nämä syyt ovat virheellisiä, ne rasittavat päätöksen asiasisällön laillisuutta mutta eivät sen perusteluja, jotka saattavat olla riittävät, vaikka niissä esitetään virheellisiä syitä. Väitteet ja argumentit, joilla pyritään riitauttamaan toimen asiasisällön oikeellisuus, ovat näin ollen merkityksettömiä perustelujen puuttumista tai niiden puutteellisuutta koskevan kanneperusteen yhteydessä (ks. tuomio 18.6.2015, Ipatau v. neuvosto, C‑535/14 P, EU:C:2015:407, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

221    Nyt käsiteltävässä asiassa on mainittava, että kantaja on esittänyt toisen kanneperusteensa tueksi argumentteja, joista suurin osa koskee sitä, onko komission arviointi siitä, että vanhan ja uuden HelB:n välillä on taloudellinen jatkuvuus, perusteltu, kun otetaan huomioon vanhan HelB:n liiketoiminnasta maksettu hinta ja kyseisen liiketoiminnan myynnin tarkoitus. Argumentit ovat tehottomia siltä osin kuin niillä tuetaan toista kanneperustetta, mutta ne tutkitaan kolmannen kanneperusteen, joka koskee ilmeistä arviointivirhettä vanhan ja uuden HelB:n välisen taloudellisen jatkuvuuden osalta, yhteydessä.

222    Lisäksi Suomen tasavalta väittää, että komissio ei tutkinut, missä määrin kyseessä oleva valtiontuki on siirretty uudelle HelB:lle. Kyseinen väite, joka on tehoton tämän kanneperusteen yhteydessä, liittyy suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevaan väitteeseen, ja se tutkitaan kyseisen periaatteen tutkimisen yhteydessä.

223    Näiden alustavien huomautusten jälkeen on tutkittava kantajan väitteet, joilla pyritään kyseenalaistamaan riidanalaisen päätöksen perustelut.

224    On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen toimen luonteen mukaan ja perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riitautetun toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja unionin tuomioistuimet voivat tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. edellä 94 kohta).

225    Tästä seuraa, että perustelujen ei tarvitse olla tyhjentävät vaan riittävänä on pidettävä sitä, että niissä ilmaistaan ne tosiseikat ja oikeudelliset näkemykset, jotka ovat päätöksen rakenteen kannalta olennaisen tärkeitä (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2008, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, C‑413/06 P, EU:C:2008:392, 169 kohta ja tuomio 3.3.2010, Freistaat Sachsen v. komissio, T‑102/07 ja T‑120/07, EU:T:2010:62, 180 kohta).

226    Kantaja väittää ensinnäkin, että komission analyysi vanhan HelB:n liiketoiminnan luovutushinnasta perustuu oletuksiin ja epämääräisiin ilmaisuihin. Sen mukaan komissio erityisesti kyseenalaistaa tietyt kauppahintamuistiossa käytetyt tiedot perustelematta analyysiään riittävästi. Myös se, että komissio päättelee, ettei luovutushinta vastannut oikeaa markkinahintaa, esittämättä omaa arviotaan vanhan HelB:n liiketoiminnan oikeasta markkina‑arvosta, merkitsee kantajan mukaan perustelujen puutteellisuutta.

227    Tältä osin on mainittava, että kun komissio arvioi riidanalaisessa päätöksessä vanhan ja uuden HelB:n välistä taloudellista jatkuvuutta, se totesi, ettei voitu taata, että vanhan HelB:n liiketoiminnan hankinnasta maksettu hinta vastasi markkinahintaa, ja että kantajalla on tätä koskevien perustelujen ansiosta mahdollisuus saada selville komission toteamuksen taustalla olevat syyt, joita ovat se, ettei kyseisen liiketoiminnan myymiseksi käytetty julkista tarjouskilpailua, ja kauppahintamuistiota koskevat epäilykset. Riidanalaisen päätöksen perustelut mahdollistavat myös sen, että unionin yleisellä tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa nyt käsiteltävän kanteen yhteydessä.

228    On todettava, että todellisuudessa kantaja riitauttaa väitteellään sen, ettei komissio vahvistanut omaa selvää ja yksiselitteistä arviotaan vanhan HelB:n liiketoiminnan markkinahinnasta eikä erityisesti prosenttilukuja, joita vanhan HelB:n liiketoiminnan markkinahinnan arvioimiseksi käytetyissä eri menetelmissä olisi komission mielestä pitänyt soveltaa. Tällainen väite liittyy riidanalaisen päätöksen asiasisällön oikeellisuuteen. Väite on edellä 220 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella siten tehoton SEUT 296 artiklan rikkomisen toteennäyttämiseksi ja se tutkitaan kolmannen kanneperusteen ensimmäisen osan arvioimisen yhteydessä.

229    Lisäksi komission päättelyllä pyrittiin osoittamaan, että uuden HelB:n vanhan HelB:n liiketoiminnan hankinnasta maksama hinta ei vastannut oikeaa markkinahintaa, eikä sen tarkoituksena ollut määrittää kyseisen liiketoiminnan täsmällistä markkinahintaa. Tässä mielessä nyt käsiteltävä asia eroaa 18.12.2008 annettuun tuomioon Componenta v. komissio (T‑455/05, ei julkaistu, EU:T:2008:597), johon kantaja vetoaa, johtaneesta asiasta. Kyseisessä asiassa todettu perustelujen puutteellisuus johtui nimittäin siitä, että komissio, joka käytti hypoteettisia muotoiluja, ei ollut täsmentänyt selvästi, millä perusteella se oli päätellyt kansallisten viranomaisten kiinteistösijoitusyhtiöltä hankkimien maa‑alueiden hinnan yliarvostuksen määrän, jolla oli ratkaiseva merkitys tuen olemassaolon toteamisessa ja sen määrän yksilöimisessä.

230    Toiseksi kantaja väittää, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset, koska niistä ei ilmene, miten lisäkauppahintamekanismi otettiin huomioon luovutushintaa koskevassa analyysissä.

231    Kuten edellä 229 kohdassa todettiin, komission päättelyllä pyrittiin tältä osin yksinomaan osoittamaan, että hinta, jonka uusi HelB maksoi vanhan HelB:n liiketoiminnan hankinnasta, ei vastannut oikeaa markkinahintaa, eikä sen tarkoituksena ollut vahvistaa täsmällisesti kyseisen liiketoiminnan markkinahintaa. Tässä tarkoituksessa komissio tukeutui yhtäältä siihen, että mainittu liiketoiminta myytiin ilman tarjouskilpailua, ja toisaalta kauppahintamuistiossa tehtyihin virheisiin. Komission päättelystä ilmenee siten selvästi, että lisäkauppahintamekanismilla ei ollut vaikutusta sen analyysiin. Lisäkauppahintamekanismilla ei siten ollut tältä osin edellä 225 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua olennaista merkitystä, eikä komission tarvinnut näin ollen selittää syitä, joiden vuoksi se ei ollut ottanut kyseistä mekanismia huomioon arvioinnissaan.

232    Kolmanneksi on todettava siltä osin kuin kantaja väittää, että vanhan HelB:n liiketoiminnan myynnin tarkoitusta koskevat riidanalaisen päätöksen perustelut eivät täytä SEUT 296 artiklassa asetettuja vaatimuksia, että riidanalaisen päätöksen perustelujen perusteella voidaan saada selville syyt, joihin komissio tukeutui todetessaan, että vanhan HelB:n liiketoiminnan myynnillä oli tarkoitus kiertää komission mahdollinen kielteinen päätös, ja joita olivat myyntiprosessin käynnistäminen heti aloittamispäätöksen julkaisemisen jälkeen sekä se, että myynti jätti vanhan HelB:n ”tyhjäksi kuoreksi”, jolla oli riidanalaisiin toimenpiteisiin perustuvat velat mutta ei riittävästi varoja niiden kattamiseksi (riidanalaisen päätöksen 225 ja 248 perustelukappale).

233    Neljänneksi sen Suomen tasavallan väitteen osalta, jonka mukaan komissio ei selittänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla syitä, joiden vuoksi se katsoi, että vanhan HelB:n riidanalaisista toimenpiteistä saama etu oli siirretty uudelle HelB:lle, on riittävää todeta, että komissio mainitsi riidanalaisen päätöksen 257 perustelukappaleessa, että koska uusi HelB jatkoi keskeytyksettä toimintaa markkinoilla, se sai edelleen etua vanhan HelB:n liiketoimintaa varten saadusta valtiontuesta. On siis todettava, että perusteluista ilmenee selkeästi ja yksiselitteisesti komission päättely.

234    Toinen kanneperuste on siten hylättävä tarvitsematta lausua komission esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä.

C        Kolmas kanneperuste, joka koskee ilmeistä arviointivirhettä vanhan ja uuden HelB:n välistä taloudellista jatkuvuutta koskevassa arvioinnissa erityisesti luovutushintaa koskevan perusteen ja myynnin tarkoituksen osalta

235    Kantaja, jota Suomen tasavalta tukee, pyrkii muiden kanneperusteidensa yhteydessä esittämillään argumenteilla kyseenalaistamaan komission päätelmän, jonka mukaan vanhan ja uuden HelB:n välillä on taloudellinen jatkuvuus. Kantajan mukaan komissio teki ilmeisen virheen katsoessaan, ettei vanhan HelB:n liiketoiminnasta maksettu hinta vastannut oikeaa markkinahintaa ja että sen liiketoiminnan myynnillä pyrittiin välttämään kyseessä olevan tuen mahdollinen takaisinperintä.

236    Aluksi on todettava, että sen väitteensä tueksi, jolla pyritään kyseenalaistamaan komission toteamus, jonka mukaan vanhan HelB:n liiketoiminnan myynti suunniteltiin toteutettavaksi tavalla, jolla vältetään mahdollisen kielteisen päätöksen seuraukset, kantaja tyytyy viittaamaan yleisesti seikkoihin, jotka uusi HelB on esittänyt liitännäisessä asiassa T‑603/19, Helsingin Bussiliikenne v. komissio. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan mukaan kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde, kantajan vaatimukset ja yhteenveto perusteista, joihin kantaja vetoaa. Tämän vaatimuksen tarkoituksena on saada riittävän selkeitä ja täsmällisiä tietoja, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin tuomioistuimet voivat harjoittaa valvontaansa tarvittaessa tukeutumatta muihin tietoihin (tuomio 29.6.1995, ICI v. komissio, T‑37/91, EU:T:1995:119, 42 kohta; tuomio 24.2.2000, ADT Projekt v. komissio, T‑145/98, EU:T:2000:54, 66 kohta ja tuomio 16.3.2004, Danske Busvognmænd v. komissio, T‑157/01, EU:T:2004:76, 45 kohta). Kannekirjelmässä esitetty yleinen viittaus sellaisiin perusteisiin ja perusteluihin, joihin vedotaan liitännäisessä asiassa nostetun kanteen tueksi, ei siten täytä kyseistä vaatimusta (tuomio 24.3.2011, Legris Industries v. komissio, T‑376/06, ei julkaistu, EU:T:2011:107, 32 kohta).

237    Muilta osin kyseinen kanneperuste jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen koskee komission väitettyä velvollisuutta esittää selkeä ja yksiselitteinen arvio vanhan HelB:n liiketoiminnan markkinahinnasta, toinen sen liiketoiminnan myyntiprosessia koskevaa ilmeistä arviointivirhettä ja kolmas kauppahintamuistiota koskevaa ilmeistä arviointivirhettä.

238    Komissio, jota Nobina tukee, kiistää kantajan väitteet. Se katsoo, että kantajan esittämät väitteet eivät koske sen omaa tilannetta vaan todellisuudessa uuden HelB:n tilannetta. Se pitää niitä joka tapauksessa perusteettomina.

239    Aluksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sääntöjenvastaisesti maksetun valtiontuen takaisin maksamisen pääasiallinen tavoite on poistaa kilpailun vääristymä, joka on aiheutunut sääntöjenvastaisesta tuesta saadusta kilpailuedusta. Lainvastaisen tai sisämarkkinoille soveltumattoman tuen maksamista edeltäneen tilanteen palauttaminen on välttämätöntä perussopimusten valtiontukia koskevien määräysten tehokkaan vaikutuksen turvaamiseksi (ks. tuomio 7.3.2018, SNCF Mobilités v. komissio, C‑127/16 P, EU:C:2018:165, 104 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

240    Vaikka asetuksessa N:o 2015/1589 ei nimenomaisesti säädetä tilanteesta, jossa komission päätöksessä todetaan taloudellinen jatkuvuus kyseessä olevan tuen alkuperäisen saajan ja jonkin toisen yrityksen välillä, unionin tuomioistuimet ovat kehittäneet kyseisen periaatteen, jotta komissio voisi laajentaa tuen takaisinperintävelvollisuuden kyseessä olevan tuen alkuperäisen saajan omaisuuden ostajaan ja taata takaisinperintäpäätösten tehokkaan vaikutuksen.

241    Niinpä sääntöjenvastaiset tuet on perittävä takaisin yhtiöltä, joka jatkaa tukia alun perin saaneen yrityksen taloudellista toimintaa, kun todetaan, että kyseinen yhtiö edelleen tosiasiallisesti hyötyy mainittujen tukien saamiseen liittyvästä kilpailuedusta (ks. tuomio 7.3.2018, SNCF Mobilités v. komissio, C‑127/16 P, EU:C:2018:165, 106 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

242    Tällaista varojen luovutukseen osallistuvien yhtiöiden jatkuvuutta arvioidaan ottamalla huomioon luovutuksen kohde eli varat ja velat, henkilöstön jatkuvuus, yhteensidotut varat, luovutuksen hinta, ostajayrityksen ja alkuperäisen yrityksen osakkaiden tai omistajien henkilöllisyys, luovutuksen toteuttamisajankohta – eli se, sijoittuuko se tutkimusten, menettelyn aloittamisen tai lopullisen päätöksen jälkeen – ja vielä toimenpiteen taloudellinen logiikka (ks. tuomio 7.3.2018, SNCF Mobilités v. komissio, C‑127/16 P, EU:C:2018:165, 108 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Komissiolla ei ole kuitenkaan velvollisuutta ottaa huomioon kaikkia kyseisiä seikkoja (ks. tuomio 17.12.2015, SNCF v. komissio, T‑242/12, EU:T:2015:1003, 235 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

243    Unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, että kun sääntöjenvastaista valtiontukea saanut yritys ostetaan markkinahintaan eli korkeimpaan hintaan, jonka tavanomaisissa kilpailuolosuhteissa toimiva yksityinen sijoittaja oli valmis maksamaan kyseisestä yhtiöstä tilanteessa, jossa yritys – erityisesti valtiontukia saatuaan – oli, tuki on arvostettu markkinahintaan ja otettu huomioon kauppahinnassa. Tässä tilanteessa ostajan ei voida katsoa saaneen etua muihin markkinatoimijoihin verrattuna (ks. tuomio 13.11.2008, komissio v. Ranska, C‑214/07, EU:C:2008:619, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 29.4.2021, Fortischem v. komissio, C‑890/19 P, ei julkaistu, EU:C:2021:345, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

244    Komissio päätteli riidanalaisen päätöksen 253–257 perustelukappaleessa, että vanhan ja uuden HelB:n välillä oli taloudellinen jatkuvuus. Se totesi, että ainoa vanhan HelB:n liiketoiminnan myynnistä seurannut muutos koski sitä oikeushenkilöä, jolle uusi HelB kuuluu. Muilta osin komissio katsoi ensinnäkin, että uusi HelB jatkaa vanhan HelB:n toimintaa ja käyttää sen omaisuutta samalla tavalla, toiseksi, että kyseisen liiketoiminnan myynti suunniteltiin toteutettavaksi siten, että komission mahdollisen kielteisen päätöksen seuraukset vältetään, ja kolmanneksi, että vanhan HelB:n liiketoiminnasta maksettu hinta ei vastaa oikeaa markkinahintaa. Komissio mainitsi yhtäältä erityisesti luovutushinnan osalta 226 ja 228 perustelukappaleessa, että vanhan HelB:n liiketoiminta myytiin ilman tarjouskilpailua, mikä komission mukaan yleensä merkitsee sitä, että kauppahinta ei vastaa markkinahintaa. Komissio katsoi tältä osin, että sijoitusmuistion jakelua myyjän itsensä esivalitsemille mahdollisille ostajille ei voida rinnastaa julkisella ilmoituksella käynnistettyyn tarjouskilpailumenettelyyn. Toisaalta komissio mainitsi 229–241 perustelukappaleessa, että kauppahintamuistiossa esitetty, kolmeen eri arviointimenetelmään perustunut arvio vanhan HelB:n liiketoiminnan markkinahinnasta sisälsi useita puutteita, jotka vääristävät valittuja arvoja ja jotka se yksilöi tämän jälkeen. Se totesi myös, ettei riippumattoman yhtiön tekemässä arvioinnissa otettu huomioon korvausehtoa, joka kuitenkin antoi ostajalle lisäedun. Komissio päätteli tästä, että kyseinen arviointi ei ilmentänyt vanhan HelB:n liiketoiminnan oikeaa markkina‑arvoa ja että kun tämä yhdistetään avoimen, läpinäkyvän, syrjimättömän ja ehtoja sisältämättömän tarjouskilpailun puuttumiseen, voidaan päätellä, ettei uuden HelB:n maksama hinta vastannut oikeaa markkinahintaa.

1.      Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee komission väitettyä velvollisuutta arvioida vanhan HelB:n liiketoiminnan markkinahinta

245    Kantaja moittii komissiota siitä, että tämä tyytyi esittämään epäilyjä kauppahintamuistioon sisältyvistä arvioista esittämättä omaa selkeää ja yksiselitteistä arviointiaan vanhan HelB:n liiketoiminnan oikeasta markkina‑arvosta.

246    Kuten edellä 242 kohdassa muistutettiin, komission arviointi taloudellisesta jatkuvuudesta varojen luovutukseen osallistuvien kahden yrityksen välillä perustuu useisiin eri seikkoihin, joista yksi on luovutushinta. Komissio voi tarkasteltavia eri seikkoja koskevassa kokonaisarvioinnissaan ottaa huomioon sen, ettei ole olemassa takeita siitä, että luovutushinta vastaa markkinahintaa, päätelläkseen tällaisen taloudellisen jatkuvuuden (ks. vastaavasti tuomio 24.9.2019, Fortischem v. komissio, T‑121/15, EU:T:2019:684, 221 kohta).

247    Tästä seuraa, että toisin kuin kantaja väittää, komissiolla ei ollut velvollisuutta määrittää itse vanhan HelB:n liiketoiminnan markkinahintaa vastaavaa myyntihintaa eikä antaa luotettavaa arviota kyseisestä hinnasta. Se saattoi siten tyytyä osoittamaan, ettei myyntihinnan ollut osoitettu ilmentävän markkinahintaa.

248    Niinpä kantajan väite, jonka mukaan komissio ei tehnyt omaa, selkeää ja yksiselitteistä arviointiaan vanhan HelB:n liiketoiminnan oikeasta markkina‑arvosta, on tehoton.

249    Sama koskee väitettä siitä, ettei komissio olisi voinut pelkästään ilmaista tiettyjä kauppahintamuistiossa määritettyjä prosenttilukuja, kuten epälikvidisyyspreemioon liitetty prosenttiluku tai bussien arvon laskemisessa käytetty diskonttokorko, koskevia epäilyjään esittämättä markkinaehtoisina pitämiään lukuja.

250    Tässä yhteydessä on myös mainittava, että kantajan väite, jonka mukaan komissio sivuutti virheellisesti lisäkauppahintamekanismin perusteella suoritettavat maksut arvioidessaan vanhan HelB:n liiketoiminnan oikeaa luovutushintaa, perustuu riidanalaisen päätöksen virheelliseen tulkintaan. Komissio ei nimittäin pyrkinyt riidanalaisessa päätöksessä arvioimaan vanhan HelB:n liiketoiminnan markkinahintaa edes likimääräisesti. Se vain teki joitakin esimerkinomaisia laskelmia osoittaakseen kauppahintamuistiossa havaitsemiensa metodologisten virheiden mahdollisen vaikutuksen.

251    Kanneperusteen ensimmäinen osa on siten hylättävä osittain tehottomana ja osittain perusteettomana.

2.     Kanneperusteen toinen osa, joka koskee myyntiprosessia

252    Kantaja väittää, että vanhan HelB:n liiketoiminnan myynnissä noudatetulla prosessilla voitiin taata mahdollisimman korkea myyntihinta ja mahdollisten ostajaehdokkaiden todellinen kilpailuttaminen.

253    Markkinahinnan selvittämiseksi voidaan ottaa huomioon muun muassa yhtiön luovutuksen muoto, esimerkiksi julkinen tarjouskilpailu, joka on omiaan takaamaan markkinaehtoisen myynnin. Tästä seuraa, että kun yrityksen myynti toteutetaan avoimella, läpinäkyvällä ja ehtoja sisältämättömällä tarjouskilpailulla, markkinahinnan voidaan tietyin edellytyksin olettaa vastaavan korkeinta tarjousta (ks. vastaavasti tuomio 24.10.2013, Land Burgenland ym. v. komissio, C‑214/12 P, C‑215/12 P ja C‑223/12 P, EU:C:2013:682, 93 ja 94 kohta ja tuomio 16.7.2015, BVVG, C‑39/14, EU:C:2015:470, 32 kohta).

254    Oikeuskäytännön mukaan tarjouskilpailumenettelyn avoimuutta ja läpinäkyvyyttä on arvioitava ottaen huomioon kutakin asiaa koskevien todisteiden kokonaisuus (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2000, Saksa v. komissio, C‑277/00, EU:C:2004:238, 95 kohta).

255    Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että vaikka kantaja väittää, että vanhan HelB:n liiketoiminta luovutettiin ”strukturoidun tarjousmenettelyn” päätteeksi, on kiistatonta, ettei kyseistä menettelyä käynnistetty julkisella ilmoituksella. Riippumaton yhtiö nimittäin esivalitsi 15 yritystä, jotka tulivat kysymykseen vanhan HelB:n liiketoiminnan ostajina, ja sijoitusmuistio jaettiin yhdeksälle yritykselle, joihin uusi HelB kuului ja joita kehotettiin jättämään tarjous. Tältä osin kantaja ei voi perustellusti väittää, että tällainen menettely täyttäisi SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä annetun komission tiedonannon (EUVL 2016, C 262, s. 1) 90 kohdassa asetetut vaatimukset. Kyseisen tiedonannon mukaan on nimittäin niin, että jotta omaisuuden myyntiä voidaan pitää markkinaehtojen mukaisena, myynti on muun muassa toteutettava kilpailuun perustuvassa ja läpinäkyvässä tarjousmenettelyssä, ja että siten tarjouskilpailu täytyy julkistaa riittävän laajasti niin, että kaikki mahdolliset tarjoajat voivat saada siitä tiedon. Nyt käsiteltävässä asiassa näin ei ollut, koska menettely saatettiin vain tiettyjen riippumattoman yhtiön harkinnanvaraisesti valitsemien yritysten tietoon eikä se näin ollen mahdollistanut sitä, että kaikki mahdollisesti kiinnostuneet yritykset voivat jättää tarjouksen.

256    Mikään kantajan esittämistä muista argumenteista ei myöskään osoita, että myyntihinnan voitaisiin olettaa vastanneen markkinahintaa vanhan HelB:n liiketoiminnan myyntiä koskevan prosessin perusteella.

257    Niinpä ensinnäkin se, että Corporate Finance ‑asiantuntijat käyttävät yleisesti ”strukturoitua tarjousmenettelyä” ja että myyntiprosessia johtivat riippumattomat asiantuntijat, ei yksinään riitä osoittamaan, että maksettu hinta vastaa markkinahintaa.

258    Toiseksi kantajan väitteellä, jonka mukaan nyt käsiteltävässä tapauksessa vanhan HelB:n liiketoimintaa ei olisi voitu myydä julkisella tarjouskilpailulla vähentämättä kyseisen liiketoiminnan arvoa, ei voida kyseenalaistaa sitä, että tällaisen tarjouskilpailun puuttumisen vuoksi uuden HelB:n maksaman hinnan on mahdotonta olettaa vastaavan markkinahintaa.

259    Lisäksi julkisen tarjouskilpailun mahdottomuutta ei ole millään tavoin näytetty toteen nyt esillä olevassa asiassa. Mahdollisten ostajien vähäisyys, kun otetaan huomioon sekä Helsingin alueen joukkoliikenteen järjestämiseen että ostajan taloudellisiin voimavaroihin liittyvät vaatimukset, ei siten vaikuta mahdollisuuteen järjestää avoin ja läpinäkyvä menettely, joka ei ole esteenä sille, että tarjoajien laatua ja niiden kykyä – mukaan lukien taloudelliset voimavarat – vastata tiettyihin vaatimuksiin arvioidaan. Ei ole myöskään näytetty toteen, että tarjouskilpailusta seuraava julkisuus olisi aiheuttanut kielteisiä seurauksia henkilöstölle tilanteessa, jossa bussiliikenneala kärsii työvoimapulasta.

260    Kolmanneksi on todettava siltä osin kuin kantaja väittää, että toteutettu myyntiprosessi takasi mahdollisimman korkean hinnan, että arviointiperusteet, joita riippumaton yhtiö sovelsi määrittääkseen esivalittavat yritykset ja tämän jälkeen ne yhdeksän yritystä, joille sijoitusmuistio jaettiin, ovat merkityksellisyydestään riippumatta väistämättä subjektiivisia. Kuten komissio esitti riidanalaisen päätöksen 228 perustelukappaleessa, on todennäköistä, ettei kaikkiin mahdollisiin ostajiin otettu yhteyttä. Tässä yhteydessä kantajan väitteet, joiden mukaan esivalittujen ja valittujen yritysten yksilöimisessä sovellettiin samoja perusteita kuin ne, joita komissio käyttää yrityskeskittymien valvontaa koskevia sitoumuksia koskevissa päätöksissään liiketoiminnan asianmukaisen ostajan määrittämiseksi, ovat tehottomia.

261    Neljänneksi pelkästään sillä, että myyntiprosessia täydennettiin kauppahintamuistiolla, ei voida yksinään taata sitä, että vanhan HelB:n liiketoiminnasta maksettu hinta vastasi markkinahintaa. Siltä osin kuin tällä väitteellä pyritään riitauttamaan komission päätelmä, jonka mukaan kauppahintamuistiossa oli virheitä, se tutkitaan jäljempänä 264–279 kohdassa.

262    Kanneperusteen toinen osa on siten hylättävä perusteettomana.

3.     Kanneperusteen kolmas osa, joka koskee kauppahintamuistiota

263    Kantaja kiistää menetelmälliset virheet, jotka komission mukaan vaikuttivat kauppahintamuistioon sisältyvään arviointiin vanhan HelB:n liiketoiminnan hinnasta.

a)     Ensimmäinen menetelmä, joka perustuu diskontattuihin kassavirtoihin

264    Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 232–234 perustelukappaleessa, että ensimmäisessä vanhan HelB:n liiketoiminnan arvon määrittämismenetelmässä, joka perustuu diskontattuihin kassavirtoihin, tarkastellaan kahta skenaariota ja että toisen skenaarion lähtökohtana on oletus, jonka mukaan yritys ei enää vuoden 2022 jälkeen tuota kassavirtoja. Komission mukaan tällainen skenaario saattoi olla liian pessimistinen, koska ostaja ei olisi ottanut vastatakseen riidanalaisiin toimenpiteisiin perustuvista velvoitteista ja koska positiivisia kassavirtoja olisi voinut syntyä. Kummassakin skenaariossa diskonttokorkona käytetty vanhan HelB:n keskimääräinen pääomakustannus oli 7,3 prosenttia, ja siihen sisältyi keskimääräisen pääomakustannuksen ”oman pääoman kustannusten” komponenttiin lisätty 5 prosentin suuruinen epälikvidisyyspreemio. Suomen tasavalta ei ole selittänyt, miksi kyseisen preemion taso oli perusteltu. Komission mukaan Suomen tasavalta on jopa myöntänyt, että kyseinen preemio, joka saattoi vääristää vanhan HelB:n liiketoiminnan arvon arviointia, oli mielivaltainen.

265    Tältä osin kantaja ei kiistä sitä, että jälkimmäinen skenaario on mahdollisesti liioitellun pessimistinen. Se väittää sitä vastoin, että molemmissa skenaarioissa käytetty epälikvidisyyspreemio ei ollut mielivaltainen. Sen mukaan tällainen preemio kuuluu teoreettisten mallien, joiden avulla sen taso voitaisiin määrittää, puuttumisen vuoksi sellaisiin arvioinnissa huomioon otettaviin seikkoihin, joiden osalta asiantuntijat saattoivat käyttää mahdollisuutta subjektiiviseen harkintaan. Kantaja lisää, että nyt käsiteltävässä tapauksessa mainittu preemio on varovainen luku, joka voidaan sitoa markkinahavaintoihin, ja viittaa tältä osin erääseen amerikkalaiseen teokseen.

266    On todettava, että kauppahintamuistion mukaan diskontattujen kassavirtojen menetelmä on erityisen herkkä käytetyille oletuksille, kuten painotetuille keskimääräisille pääomakustannuksille. On kuitenkin selvää, että Suomen tasavalta myönsi muodollisessa tutkintamenettelyssä, että kyseisessä muistiossa huomioon otettu epälikvidisyyspreemio oli täysin mielivaltainen. Tältä osin on todettava, että vaikka kantaja esittää, että kyseisen preemion suuruus määritettiin kannekirjelmän liitteenä A.11 esitetyn asiakirjan perusteella, kauppahintamuistiosta ilmenee päinvastoin, että kyseinen preemio perustuu yksinomaan riippumattoman yhtiön arviointiin. Lisäksi on niin, että vaikka oletettaisiin, että liite A.11 voitaisiin ottaa huomioon, siinä esitetään arvio epälikvidisyyspreemiosta erikokoisille Yhdysvaltoihin sijoittautuneille yhtiöille. Kantaja, jolla on todistustaakka, ei kuitenkaan osoita, miten tällä tavoin laadittu arvio olisi merkityksellinen myös Eurooppaan sijoittautuneen yhtiön kannalta.

267    Niinpä kantajan väitteet, jotka koskevat vanhan HelB:n liiketoiminnan hinnan arvioimisessa käytettyä ensimmäistä menetelmää, eivät voi menestyä.

b)     Kolmas menetelmä, joka perustuu omaisuuden käypään arvoon

268    Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 237–239 perustelukappaleessa, että vanhan HelB:n liiketoiminnan hinnan arvioimisessa käytetty kolmas menetelmä perustui omaisuuden käypään arvoon, joka laskettiin bussien, joiden osuus oli 95 prosenttia vanhan HelB:n kaikesta käyttöomaisuudesta, kirjanpitoarvon perusteella siten, että siihen sovellettiin ennen vuotta 2015 hankittujen bussien osalta 50 prosentin diskonttokorkoa sekä vuonna 2015 hankittujen ja syksyllä 2015 hankittavien bussien osalta 30 prosentin diskonttokorkoa. Komissio katsoi, että 50 prosentin korko oli mielivaltainen ja liian korkea, sillä kirjanpitoarvossa otettiin jo huomioon arvon aleneminen. Sen mukaan 30 prosentin vähennys saattoi myös olla liian suuri erityisesti tulevaisuudessa hankittavien bussien osalta.

269    Kantaja väittää, että komissio käyttää virheellisesti ilmaisua ”diskonttokorko” tarkoittamaan kolmannen arviointimenetelmän yhteydessä tehtyä bussien kirjanpitoarvojen oikaisua. Sen mukaan oikaisukertoimet perustuivat sekä riippumattoman yhtiön että vanhan HelB:n tuolloisen toimitusjohtajan määrittämään arvoon ja että komissiolle oli 12.1.2017 toimitettu tältä osin täydentäviä tietoja. Kantajan mukaan kertoimet olivat perusteltuja, kun otetaan huomioon bussien jälkimarkkinoiden heikkous, bussien ikä ja päästönormit.

270    On todettava ensinnäkin, että ilmaisun ”diskonttokorko” valinnalla ei ole vaikutusta kirjanpitoarvoihin sovellettavan oikaisukertoimen tasoon. Toiseksi kauppahintamuistiosta ilmenee, että bussien – erityisesti suhteellisen vanhojen bussien – jälkimarkkinat olivat heikot, minkä vuoksi riippumaton yhtiö piti oikaisukertoimien käyttämistä tarpeellisena. Tässä tilanteessa on niin, että koska kirjanpitoarvossa otetaan jo huomioon bussien ikä niiden poistojen avulla, koska vanhan HelB:n liiketoiminta oli tarkoitus siirtää jatkuvana toimintana (going concern) siten, että ostaja tulee sen seuraajaksi kaikissa voimassa olevissa sopimuksissa, ja koska eräitä busseja ei ollut vielä hankittu ja eräät toiset bussit olivat alle vuoden vanhoja, kantaja ei ole osoittanut, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että valitut oikaisukertoimet olivat liian suuret. Kolmanneksi kantaja ei voi tehokkaasti tukeutua bussien markkina‑arvoa koskevaan vanhan HelB:n toimitusjohtajan lausuntoon eikä lisätietoihin, jotka osoittaisivat, että mainitun toimitusjohtajan arvio vastasi ulkopuolisten asiantuntijoiden arviota, sillä ne eivät sisälly tuomioistuimen asiakirja‑aineistoon.

271    Niinpä kantajan väitteet, jotka koskevat vanhan HelB:n liiketoiminnan hinnan arvioimisessa käytettyä kolmatta menetelmää, eivät voi menestyä.

c)     Toinen menetelmä, joka perustuu kerrannaisiin vastaaviin transaktioihin

272    Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 235 ja 236 perustelukappaleessa, että toisessa, kerrannaisiin vastaaviin transaktioihin perustuvassa HelB:n liiketoiminnan arvon määrittämismenetelmässä lähtökohtana oli sen vuosien 2014 ja 2015 käyttökate eli liikevoitto ennen korkoja, veroja, arvonalentumisia ja poistoja. Komissio katsoi, että koska vanhan HelB:n myyntiprosessi oli käynnissä, huomioon olisi pitänyt ottaa uuden HelB:n odotettu käyttökate, sellaisena kuin sitä käytettiin ensimmäisessä menetelmässä, eikä vanhan HelB:n aiempaa käyttökatetta.

273    Kantaja väittää kannekirjelmässä, että riidanalaisessa päätöksessä on tosiseikkoja koskeva virhe, koska asiantuntijat ottivat huomioon juuri vuoden 2015 käyttökatteen. On kuitenkin todettava, että komission havaitsema metodologinen virhe koskee sitä, että huomioon otettiin vuosien 2014 ja 2015 käyttökate, vaikka riippumattoman yhtiön olisi sen mukaan pitänyt tukeutua vuoden 2015 jälkeisen vuoden tai vuosien odotettuihin tuloksiin, koska vanhan HelB:n myyntiprosessi oli käynnissä. Kantajan väite on siten hylättävä.

274    Kantaja kiistää vastauskirjelmässään riidanalaisen päätöksen 235 ja 236 perustelukappaleessa mainitun metodologisen virheen ja väittää ottaneensa perustellusti huomioon vuosien 2014 ja 2015 käyttökatteen, koska odotettu käyttökate vuodesta 2016 eteenpäin ei ollut toisen arviointimenetelmän yhteydessä huomioon otettava seikka.

275    Tältä osin on yhtäältä todettava – tarvitsematta lausua komission kyseenalaistamasta kyseisen väitteen tutkittavaksi ottamisesta –, että kantaja väittää ensimmäisen ja toisen menetelmän perustuvan erilaisiin lähestymistapoihin, millä voidaan perustella se, että ensin mainitussa menetelmässä otettiin huomioon tulevien vuosien kassavirrat ja toisessa menetelmässä yritysten arvonmäärityksen ammattilaisten noudattaman käytännön mukaisesti myyntiajankohdan tulokset, koska ostajan tulevia tuloksia koskevat odotukset oli sisällytetty kyseisiin tuloksiin sovellettuun arvostuskertoimeen. Toisaalta komissio väittää vastauskirjelmässään, että vanhan HelB:n epävarman taloudellisen tilanteen vuoksi oli perusteltua ottaa huomioon odotettu käyttökate tervehdyttämistoimenpiteiden toteuttamisen jälkeen, koska huomioon otetut vastaavat transaktiot koskivat terveitä yrityksiä.

276    Unionin yleinen tuomioistuin toteaa tältä osin, että vaikka oletettaisiin, että toiseen menetelmään ei olisi liittynyt mitään metodologista virhettä, tällainen seikka ei riittäisi kyseenalaistamaan komission riidanalaisen päätöksen 241 perustelukappaleessa esittämää päätelmää, jonka mukaan riippumattoman yhtiön laatima arvio ei vastaa vanhan HelB:n oikeaa markkina‑arvoa. Kauppahintamuistiosta nimittäin ilmenee, että riippumaton yhtiö laati karkean arvion vanhan HelB:n liiketoiminnan arvosta käyttämällä kolmea arviointimenetelmää, joista jokainen perustui useisiin harkinnanvaraisiin seikkoihin ja joiden perusteella markkina‑arvoksi arvioitiin 11,6–25,6 miljoonaa euroa. Kyseisessä muistiossa korostettiin myös sitä, että markkina‑arvon määrittämiseen liittyvä epävarmuus johtui siitä, että vanhan HelB:n liiketoiminta oli ollut useiden vuosien ajan tappiollista. Niinpä on katsottava, että vanhan HelB:n liiketoiminnan markkina‑arvon arviointi ei erikseen tarkasteltuna ole riittävän luotettava, vaikka sen oletettaisiin olevan virheetön.

d)     Korvausehdon huomiotta jättäminen

277    Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 240 perustelukappaleessa, että korvausehto, jolla ostajaa suojattiin kaikilta kyseisen valtiontuen takaisinperintävaatimuksilta, pienensi ostajan liiketoimintariskiä ja antoi sille siten lisäetuuden. Korvausehtoa ei kuitenkaan virheellisesti otettu huomioon riippumattoman yhtiön arviossa vanhan HelB:n liiketoiminnan markkina‑arvosta.

278    Vastauskirjelmässään kantaja kiistää komission analyysin ja väittää, että korvausehtoa ei otettu huomioon mainitussa muistiossa, koska riidanalaiset toimenpiteet jätettiin nimenomaisesti vanhan HelB:n liiketoiminnan luovutuksen ulkopuolelle. Kauppahinnan määrittämisessä oli siten nimenomaisena lähtökohtana, ettei ostaja ole vastuussa riidanalaisista toimenpiteistä.

279    Tältä osin on mainittava, että korvausehdolla taattiin vanhan HelB:n liiketoiminnan ostajalle se, että se oli toimenpiteitä, jotka voitiin luokitella sääntöjenvastaisiksi valtiontuiksi, koskevan muodollisen tutkintamenettelyn vireilläolosta huolimatta suojassa kaikilta takaisinperintävaatimuksilta. Lienee kiistatonta, että tällainen ehto pienensi ostajan taloudellista riskiä ja oli tällä perusteella omiaan lisäämään kyseessä olevan hankinnan arvoa. Kantajan väitteen, jonka mukaan ostaja ja myyjä olivat katsoneet, ettei tällaista ehtoa sovelleta, koska riidanalaiset toimenpiteet eivät kuuluneet kaupan kohteeseen, tueksi ei yhtäältä ole esitetty mitään perusteluja ja toisaalta kyseinen väite on ristiriidassa sen kanssa, että korvausehto sisältyy sopimukseen. Kantajan väite on siten hylättävä.

280    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että väite, jonka mukaan komissio teki ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että kantaja oli myynyt vanhan HelB:n liiketoiminnan hintaan, joka ei ilmennä asianmukaisesti markkinahintaa, on hylättävä. Tästä seuraa, että edellä 243 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä ei voida soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa. Kyseiseen oikeuskäytäntöön perustuvat kantajan väitteet, joiden mukaan vanhan HelB:n liiketoiminnan myyntihinnan markkinaehtoisuus riittää sulkemaan pois taloudellisen jatkuvuuden vanhan ja uuden HelB:n välillä, on siis hylättävä tehottomina, ja tämä koskee myös kantajan väitteitä, jotka kohdistuvat ylimääräisenä perusteluna esitettyyn riidanalaisen päätöksen 255 perustelukappaleen toiseen virkkeeseen, jonka mukaan toteen näytettynäkään myyntihinnan markkinaehtoisuus ei olisi riittänyt sulkemaan pois taloudellista jatkuvuutta. Myös se Suomen tasavallan väite, jonka osalta tämä tukeutuu oletukseen siitä, että vanhan HelB:n liiketoiminnan myyntihinta vastasi markkinahintaa, ja jonka mukaan kyseisen liiketoiminnan myynnistä päättäminen siitä huolimatta, että komissio oli aloittanut tutkintamenettelyn, ei riitä osoittamaan, että myynnin tavoitteena oli välttää komission mahdollisen kielteisen päätöksen seuraukset, on hylättävä virheelliseen oletukseen perustuvana.

281    Kantaja ei siis ole kyennyt osoittamaan, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen päätellessään, että vanhan ja uuden HelB:n välillä oli edellä 241 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu taloudellinen jatkuvuus.

282    Kolmas kanneperuste on siten hylättävä perusteettomana tarvitsematta lausua komission esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä, jonka mukaan taloudellista jatkuvuutta koskeva kysymys ei liity kantajaan vaan uuteen HelB:hen, joka ei ole asianosaisena nyt käsiteltävässä asiassa.

283    Koska kolmas kanneperuste on hylätty sillä perusteella, että vanhan ja uuden HelB:n välillä oli taloudellinen jatkuvuus ja että viimeksi mainittu hyötyi edelleen riidanalaisilla toimenpiteillä vanhan HelB:n liiketoiminnalle myönnetystä valtiontuesta, on todettava, että komissio myös perustellusti laajensi kyseessä olevan tuen takaisinmaksuvelvollisuuden koskemaan uutta HelB:tä.

284    Lisäksi on mainittava siltä osin kuin kantaja riitauttaa komission päätöksen ulottaa määrän, joka vastaa vanhalle HelB:lle sen liiketoiminnan luovutuksen jälkeen myönnettyä vapautusta vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevan pääoman takaisinmaksusta, takaisinperintä koskemaan uutta HelB:tä, että kyseinen väite ei voi menestyä.

285    Yhtäältä kyseistä määrää koskeva takaisinperintävelvollisuus ulotettiin perustellusti koskemaan uutta HelB:tä. Kuten edellä 283 kohdassa todettiin, uuden ja vanhan HelB:n välisen taloudellisen jatkuvuuden vuoksi ensin mainittu hyötyy edelleen vanhan HelB:n liiketoimintaa varten riidanalaisilla toimenpiteillä myönnetystä valtiontuesta. Sillä, että vapautus vuoden 2002 kalustolainan jäljellä olevan pääoman maksamisesta myönnettiin vanhalle HelB:lle sen liiketoiminnan luovutuksen jälkeen, ei ole merkitystä tämän toteamuksen kannalta, koska vanhan HelB:n liiketoiminta siirrettiin uudelle HelB:lle jatkuvana toimintana.

286    Toisaalta riidanalaisen päätöksen tätä koskevien perustelujen osalta on todettava, että riidanalaisen päätöksen 212–252 perustelukappaleesta ilmenee, että se on riittävästi perusteltu, koska komissio esittää kyseisissä perustelukappaleissa syyt, joiden vuoksi vanhan ja uuden HelB:n välillä on taloudellinen jatkuvuus, joka oikeuttaa sen, että velvollisuus periä kyseinen tuki takaisin kokonaisuudessaan ulotetaan koskemaan uutta HelB:tä.

D        Neljäs kanneperuste, joka koskee unionin yleisten oikeusperiaatteiden, erityisesti luottamuksensuojan periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen, sekä puolustautumisoikeuksien loukkaamista

287    Neljännessä kanneperusteessaan kantaja väittää Suomen tasavallan tukemana, että komissio loukkasi unionin oikeuden yleisiä periaatteita. Kanneperuste jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen koskee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista, toinen suhteellisuusperiaatteen loukkaamista ja kolmas puolustautumisoikeuksien loukkaamista.

288    Komissio Nobinan tukemana kiistää kantajan väitteet.

289    Kanneperusteen ensimmäisen osan, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista, osalta on muistutettava, että kyseisen periaatteen loukkaamista koskeva väite hylättiin jo edellä 88 kohdassa.

1.      Kanneperusteen toinen osa, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

290    Kantaja väittää, että vaikka riidanalaisia toimenpiteitä pidettäisiin valtiontukena, velvollisuutta periä tuet takaisin uudelta HelB:ltä on joka tapauksessa pidettävä suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Ensinnäkin velvollisuus periä takaisin 54 231 850 euron määrä uudelta HelB:ltä on sen mielestä suhteeton, koska vanhan HelB:n liiketoiminnan myyntihinta oli markkinaehtoinen ja sisältää siten kyseessä olevan valtiontuen. Toiseksi se esittää, että vaikka vanhan HelB:n liiketoiminnan myyntihintaa ei pidettäisi markkinaehtoisena, takaisinperintävelvollisuus on silti suhteeton, koska se ylittää uuden HelB:n maksaman hinnan ja vanhan HelB:n käyvän markkina‑arvon välisen erotuksen. Kantajan mukaan komissio ei tutkinut, oliko uusi HelB saanut tukea markkinahintaa alhaisemman ostohinnan muodossa, eikä arvioinut, saako uusi HelB edelleen etua riidanalaisista toimenpiteistä, mikä kuitenkin on kantajan mukaan välttämätön edellytys takaisinmaksuvelvollisuuden laajentamiselle.

291    Aluksi on todettava, että kantaja on täsmentänyt sekä vastauskirjelmässään että istunnossa, että sen suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevat väitteet koskevat ainoastaan tuen takaisinperintää uudelta HelB:ltä.

292    Komissio katsoo, että kantajan väitteet on jätettävä tutkimatta yhtäältä siksi, että ne ovat moniselitteisiä, ja toisaalta siksi, että ne koskevat ainoastaan uuden HelB:n eivätkä kantajan tilannetta. Sen mukaan kyseiset väitteet ovat joka tapauksessa perusteettomia.

293    Aluksi on todettava, että komissio totesi riidanalaisen päätöksen 272 perustelukappaleessa, että kyseessä oleva tuki oli perittävä takaisin uudelta HelB:ltä. Komissio väitti istunnossa, että kyseisen päätöksen 272 perustelukappale oli virheellinen. Tältä osin on muistutettava, että päätöksen tiettyä kohtaa on tulkittava koko päätöksen asiayhteydessä (ks. tuomio 11.11.2021, Autostrada Wielkopolska v. komissio ja Puola, C‑933/19 P, EU:C:2021:905, 176 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Nyt käsiteltävässä asiassa sekä riidanalaisen päätöksen päätösosan 2 artiklan 2 kohdassa että sen 257 ja 268 perustelukappaleessa täsmennetään, että velvollisuus maksaa kyseinen tuki takaisin on laajennettava koskemaan uutta HelB:tä. On myös mainittava, että komissio täsmensi riidanalaisen päätöksen 214 ja 216 perustelukappaleessa ennen taloudellisen jatkuvuuden tarkastelua, että takaisinperintävelvollisuus voidaan laajentaa koskemaan uutta yritystä taloudellisen jatkuvuuden vuoksi ja että jos taloudellinen jatkuvuus todetaan nyt käsiteltävässä tapauksessa, se tuki, jota ei voida periä takaisin vanhalta HelB:ltä, voidaan periä takaisin uudelta HelB:ltä. Vaikka riidanalaisen päätöksen 272 perustelukappaleeseen sisältyvä virhe onkin valitettava, se ei saata kyseenalaiseksi sitä, että komissio tarkoitti kyseisellä päätöksellä ainoastaan laajentaa takaisinperintävelvollisuuden koskemaan myös uutta HelB:tä eikä halunnut korvata vanhan HelB:n takaisinmaksuvelvollisuutta uuden HelB:n takaisinmaksuvelvollisuudella.

294    Tämän jälkeen on mainittava, että suhteellisuusperiaatteen mukaan unionin toimielinten toimilla ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (tuomio 17.5.1984, Denkavit Nederland, 15/83, EU:C:1984:183, 25 kohta ja tuomio 30.4.2019, Italia v. neuvosto (Välimeren miekkakalan kalastuskiintiö), C‑611/17, EU:C:2019:332, 55 kohta).

295    Oikeuskäytännön mukaan sääntöjenvastaisen tuen poistaminen perimällä se takaisin on johdonmukainen seuraus siitä, että se on todettu sääntöjenvastaiseksi, ja tuen takaisin perimisellä pyritään palauttamaan aikaisempi tilanne. Tämä tavoite saavutetaan heti, kun tuensaaja eli ne yritykset, jotka tuista ovat tosiasiallisesti hyötyneet, ovat palauttaneet ne tarvittaessa viivästyskorkoineen. Tämän palauttamisen seurauksena tuensaaja menettää markkinoilla kilpailijoihin verrattuna saamansa edun ja valtiontuen suorittamista edeltänyt tilanne palautuu (ks. tuomio 1.10.2015, Electrabel ja Dunamenti Erőmű v. komissio, C‑357/14 P, EU:C:2015:642, 110 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tällaisen tuen takaisin perimistä aiemman tilanteen palauttamiseksi ei lähtökohtaisesti voida pitää valtiontukia koskevien EUT‑sopimuksen määräysten tavoitteisiin nähden suhteettomana toimenpiteenä (ks. tuomio 21.12.2016, komissio v. Aer Lingus ja Ryanair Designated Activity, C‑164/15 P ja C‑165/15 P, EU:C:2016:990, 116 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

296    Ensinnäkin edellä 295 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, ettei kantaja voi perustellusti väittää, että riidanalaisiin toimenpiteisiin perustuvan valtiontuen takaisinperintävelvollisuuden pitäisi rajoittua riidanalaisen päätöksen päätösosan 1 artiklassa yksilöityä tuen määrää ja sen korkoja pienempään määrään, koska muutoin loukattaisiin suhteellisuusperiaatetta.

297    Tässä yhteydessä on katsottava, että kytkös, jonka kantaja tekee takaisinperittävän määrän ja vanhan HelB:n liiketoiminnan myyntihinnan tai sen markkinahinnan välillä, johtuu kyseessä olevan tuen luonnetta koskevasta sekaannuksesta. On nimittäin muistutettava, että takaisinperittäväksi määrätty tuki ei muodostunut vanhan HelB:n liiketoiminnan myynnistä markkinahintaa alempaan hintaan vaan eri lainojen myöntämisestä vanhalle HelB:lle. Tältä osin komissio ei tutkinut vanhan HelB:n liiketoiminnan myyntihintaa osoittaakseen valtiontuen mahdollisen olemassaolon vaan arvioidakseen vanhan ja uuden HelB:n välistä taloudellista jatkuvuutta.

298    Siltä osin kuin kantajan väitteet perustuvat oletukseen, että vanhan HelB:n liiketoiminta hankittiin markkinahinnalla, on lisäksi muistutettava, että edellä 280 kohdassa todettiin, että komissio oli perustellusti katsonut, ettei myyntihinta ilmentänyt asianmukaisesti markkinahintaa.

299    Toiseksi on todettava, että toisin kuin kantaja ja Suomen tasavalta väittävät, komissiolla ei ollut velvollisuutta määrittää, tuottivatko toimenpiteet edelleen uudelle HelB:lle tukien saamiseen perustuvaa kilpailuetua, ja missä määrin viimeksi mainittu tosiasiallisesti edelleen nautti kyseisestä edusta. Kuten edellä 283 kohdassa todettiin, vanhan ja uuden HelB:n välisen taloudellisen jatkuvuuden vuoksi uusi HelB hyötyy edelleen riidanalaisilla toimenpiteillä vanhan HelB:n liiketoimintaa varten myönnetystä valtiontuesta. Lisäksi Suomen tasavallan, jolle riidanalainen päätös on osoitettu, tehtävänä on niiden toimenpiteiden puitteissa, jotka sen on SEUT 288 artiklan nojalla toteutettava maksettavien määrien perimiseksi tosiasiallisesti takaisin, periä kyseessä oleva tuki takaisin ensisijaisesti vanhalta HelB:ltä ja toissijaisesti uudelta HelB:ltä.

300    Kanneperusteen toinen osa on siten hylättävä perusteettomana tarvitsematta lausua komission esittämistä oikeudenkäyntiväitteistä.

2.      Kanneperusteen kolmas osa, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista

301    Kantaja väittää, että puolustautumisoikeuksia loukattiin ja SEUT 108 artiklan 2 kohtaa rikottiin, koska komissio ei antanut uudelle HelB:lle mahdollisuutta tulla kuulluksi ennen riidanalaisen päätöksen antamista. Kantaja katsoo, että koska komissio muutti alkuperäistä käsitystään väitetyn valtiontuen saajasta, sen olisi pitänyt julkaista päätös tutkintamenettelyn laajentamisesta ja asettaa uudelle HelB:lle määräaika huomautusten esittämistä varten. Koska komissio ei toiminut näin, se rikkoi kantajan mielestä olennaista menettelymääräystä.

302    Komissio katsoo, että kantajan väitteet on jätettävä tutkimatta, koska uusi HelB ei ole asianosaisena tässä asiassa. Joka tapauksessa se katsoo, että ainoastaan jäsenvaltioilla on puolustautumisoikeudet ja että uudella HelB:llä olisi joka tapauksessa ollut mahdollisuus esittää huomautuksensa riidanalaisista toimenpiteistä.

303    Ensinnäkin on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan uuden HelB:n puolustautumisoikeuksia olisi loukattu, koska ainoastaan asianomainen jäsenvaltio voi riidanalaisen päätöksen adressaattina vedota varsinaisiin puolustautumisoikeuksiin (tuomio 1.7.2009, Operator ARP v. komissio, T‑291/06, EU:T:2009:235, 35 kohta).

304    Toiseksi kantaja väittää SEUT 108 artiklan 2 kohdan väitetyn rikkomisen osalta lähinnä, että uuden HelB:n oikeutta osallistua menettelyyn loukattiin, väittämättä kuitenkaan, että sen omaa oikeutta osallistua menettelyyn olisi loukattu. Kantajan mielestä komissiolla oli velvollisuus laajentaa aloittamispäätöstä ja antaa uudelle HelB:lle mahdollisuus esittää huomautuksensa.

305    Tältä osin on mainittava olevan totta, että kantajalla on perusteltu intressi vedota riidanalaista päätöstä rasittavaan olennaisen menettelymääräyksen rikkomiseen ja että unionin tuomioistuimet voivat tutkia olennaisten menettelymääräysten rikkomisen viran puolesta (ks. vastaavasti tuomio 13.12.1999, SGA v. komissio, T‑189/95, T‑39/96 ja T‑123/96, EU:T:1999:317, 140–143 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 6.3.2003, Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein‑Westfalen v. komissio, T‑228/99 ja T‑233/99, EU:T:2003:57, 140–143 kohta). Sitä vastoin kantajalla on oikeussuojaintressi vain sen omien menettelyllisten oikeuksien kunnioittamisen osalta (ks. vastaavasti tuomio 12.5.2011, Région Nord‑Pas‑de‑Calais ja Communauté d’agglomération du Douaisis v. komissio, T‑267/08 ja T‑279/08, EU:T:2011:209, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

306    On siis tutkittava, merkitseekö väitetty loukkaaminen olennaisen menettelymääräyksen rikkomista.

307    Ensimmäiseksi on muistutettava, että komissiolle asetettu velvollisuus antaa asianomaisille osapuolille mahdollisuus esittää huomautuksensa aloittamispäätöksen vaiheessa on olennainen menettelymääräys, jonka rikkominen johtaa virheellisen toimen kumoamiseen ilman eri toimenpiteitä (ks. tuomio 10.3.2022, komissio v. Freistaat Bayern ym., C‑167/19 P ja C‑171/19 P, EU:C:2022:176, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

308    Kantaja ei kuitenkaan kiistä, etteikö aloittamispäätös olisi ollut sääntöjenmukainen sinä päivänä, jona se julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Niinpä 22.2.2006 annetulla tuomiolla Le Levant 001 ym. v. komissio (T‑34/02, EU:T:2006:59) ja 12.12.2018 annetulla tuomiolla Freistaat Bayern v. komissio (T‑683/15, EU:T:2018:916), joihin kantaja vetoaa ja jotka koskivat sitä, ettei komissio ollut noudattanut aloittamispäätöksen sisältöä koskevia velvoitteitaan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisajankohtana, ei ole merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa.

309    Toiseksi on mainittava, että vaikka valtiontukiasioissa noudatettavaa menettelyä koskevissa säädösteksteissä ei nimenomaisesti säädetä mahdollisuudesta tehdä vireillä olevan menettelyn oikaisemista ja laajentamista koskevaa päätöstä (tuomio 13.6.2013, HGA ym. v. komissio, C‑630/11 P–C‑633/11 P, EU:C:2013:387, 50 kohta), komissiolla pitäisi siinä tapauksessa, että se havaitsee muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen antamisen jälkeen, että kyseinen päätös oli perustunut epätäydelliseen tosiseikastoon tai sen virheelliseen oikeudelliseen luonnehdintaan, olla mahdollisuus tai jopa velvollisuus muuttaa kantaansa antamalla oikaisupäätös tai uusi aloittamispäätös, jotta asianomaiset osapuolet voivat esittää tehokkaasti huomautuksensa (ks. vastaavasti tuomio 30.4.2019 UPF v. komissio, T‑747/17, EU:T:2019:271, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

310    Erityisesti silloin, kun komissio muuttaa muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen jälkeen näkemystään sellaisista tosiseikoista, joilla on tuen olemassaoloa tai sen soveltuvuutta sisämarkkinoille koskevan arvioinnin kannalta ratkaiseva merkitys, tai tällaisten tosiseikkojen oikeudellisesta luonnehdinnasta, sen on oikaistava kyseisen menettelyn aloittamista koskevaa päätöstä tai laajennettava sitä, jotta asianomaiset osapuolet voivat esittää tehokkaasti huomautuksia (ks. vastaavasti tuomio 30.4.2019, UPF v. komissio, T‑747/17, EU:T:2019:271, 77 kohta).

311    Vaikka oletettaisiin, että oikaisupäätöksen tekemättä jättämistä edellä 309 ja 310 kohdassa mainituissa olosuhteissa voitaisiin pitää olennaisen menettelymääräyksen rikkomisena, riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, ettei komissio muuttanut aloittamispäätöksessä tekemäänsä analyysiä riidanalaisten toimenpiteiden edunsaajasta eikä yleisemmin tuen olemassaolosta tai sen soveltuvuudesta sisämarkkinoille. Riidanalaisessa päätöksessä yksilöidään siten selvästi vanha HelB yritykseksi, jonka hyväksi riidanalaiset toimenpiteet toteutettiin, ja tuen olemassaoloa ja sisämarkkinoille soveltuvuutta koskeva analyysi tehtiin yksinomaan sen osalta.

312    Tässä yhteydessä on muistutettava, että valtiontukiasiassa annettavan päätöksen päätösosa ja perustelut liittyvät erottamattomasti toisiinsa, minkä vuoksi päätöksen tulkinnassa on tarvittaessa otettava huomioon sen tekemiseen johtaneet syyt (ks. vastaavasti tuomio 15.5.1997, TWD v. komissio, C‑355/95 P, EU:C:1997:241, 21 kohta ja tuomio 29.4.2021, komissio v. Espanja (Maanpäällinen digitaalitelevisioverkko Kastilia‑La Manchassa), C‑704/19, ei julkaistu, EU:C:2021:342, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vaikka riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa siis yksilöidään riidanalaisten toimenpiteiden edunsaajaksi HelB täsmentämättä, onko kyse vanhasta vai uudesta HelB:stä, kyseisen päätöksen kokonaistarkastelusta ilmenee, että nimityksellä viitataan väistämättä vanhaan HelB:hen.

313    Toisin kuin kantaja väittää, sitä, että komissio katsoo riidanalaisen päätöksen päätösosassa, että velvollisuus palauttaa riidanalaisiin toimenpiteisiin perustuva tuki on laajennettava koskemaan uutta HelB:tä vanhan ja uuden HelB:n välisen taloudellisen jatkuvuuden vuoksi, ei voida rinnastaa toimenpiteiden edunsaajan, jonka osalta komission on arvioitava tuen olemassaolo ja sen soveltuvuus sisämarkkinoille, muuttumiseen.

314    Tällaista seikkaa ei myöskään voida rinnastaa menettelyn kohteen laajentamiseen, koska menettelyn kohde rajoittui edelleen neljään riidanalaiseen toimenpiteeseen. Komissio tutki vanhan HelB:n liiketoiminnan luovutuksen yksinomaan siinä yhteydessä, kun se arvioi taloudellista jatkuvuutta vanhan ja uuden HelB:n välillä. Erityisesti komissio ei ulottanut muodollista tutkintamenettelyä koskemaan kysymystä siitä, voiko vanhan HelB:n liiketoiminnan luovutus uudelle HelB:lle merkitä valtiontukea. Kuten riidanalaisen päätöksen 269 ja 270 perustelukappaleesta selvästi ilmenee, komissio ei myöskään arvioinut, olivatko korvausehto ja sulkutiliä koskeva sopimus valtiontukea.

315    Tästä seuraa, ettei kantaja voi missään tapauksessa perustellusti väittää, että komission olisi pitänyt tehdä päätös muodollisen tutkintamenettelyn oikaisemisesta tai laajentamisesta.

316    Niinpä sääntöjenvastaisuus, johon kantaja vetoaa, ei merkitse olennaisen menettelymääräyksen rikkomista vaan ainoastaan mahdollisesti uuden HelB:n menettelyllisten oikeuksien loukkaamista, jolta osin kantajalla ei ole perusteltua oikeussuojaintressiä.

317    Kanneperusteen kolmas osa on siten osittain hylättävä perusteettomana ja osittain jätettävä tutkimatta.

318    Edellä esitetystä seuraa, että neljäs kanneperuste kokonaisuudessaan samoin kuin koko kanne on hylättävä.

IV     Oikeudenkäyntikulut

319    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut, välitoimimenettelystä aiheutuneet kulut mukaan lukien, sekä Nobinan oikeudenkäyntikulut esitettyjen vaatimusten mukaisesti.

320    Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Suomen tasavalta vastaa siten omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Helsingin kaupunki vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut, välitoimimenettelystä aiheutuneet kulut mukaan lukien, sekä Nobina Oy:n ja Nobina AB:n oikeudenkäyntikulut.

3)      Suomen tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Papasavvas

Marcoulli

Schwarcz

Iliopoulos

 

      Norkus

Julistettiin Luxemburgissa 14 päivänä syyskuuta 2022.

E. Coulon

 

A. Marcoulli

kirjaaja

 

puheenjohtaja


*      Oikeudenkäyntikieli: suomi.