UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto)
27 päivänä helmikuuta 2014 (*)
Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Nestekidenäyttöjen (LCD) maailmanlaajuiset markkinat – Sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat hintojen ja tuotantokapasiteettien alalla – Yrityksen sisäinen myynti – Puolustautumisoikeudet – Sakot – Osittainen sakoista vapauttaminen – Yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen – Ne bis in idem -periaate
Asiassa T‑128/11,
LG Display Co. Ltd, kotipaikka Soul (Etelä-Korea) ja
LG Display Taiwan Co. Ltd, kotipaikka Taipei (Taiwan),
edustajinaan asianajajat A. Winckler ja F.-C. Laprévote,
kantajina,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään P. Van Nuffel ja F. Ronkes Agerbeek, avustajanaan barrister S. Kingston,
vastaajana,
jossa vaaditaan kumoamaan osittain [SEUT] 101 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 8.12.2010 annettu komission päätös K(2010) 8761 lopullinen (asia COMP/39.309 – LCD) ja alentamaan kantajille kyseisessä päätöksessä määrättyä sakkoa,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit G. Berardis (esittelevä tuomari) ja C. Wetter,
kirjaaja: hallintovirkamies N. Rosner,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 26.4.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion (1)
Asian tausta
Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat yhtiöt
1 LG Display Co. Ltd (jäljempänä LGD), aiemmin nimeltään LG Philips LCD Co. Ltd, on Korean oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka käyttää määräysvaltaa aktiivimatriisi-nestekidekerroksella varustettujen nestekidenäyttöjen (jäljempänä LCD-paneelit) tuotannon alalla toimivien maailmanlaajuisesti sijoittautuneiden yhtiöiden muodostamassa konsernissa.
2 LGD perustettiin 26.7.1999 Korean oikeuden mukaan perustetun yhtiön LG Electronics, Inc:n (jäljempänä LGE) ja Alankomaiden oikeuden mukaan perustetun yhtiön Koninklijke Philips Electronics NV:n (jäljempänä Philips) välillä tehdyllä yhteisyritystä koskevalla sopimuksella.
3 Ajanjaksolla 26.7.1999–23.7.2004 LGE ja Philips omistivat kumpikin 50 prosenttia LGD:stä. Tämän jälkeen LGE:n osuus laski 37,9 prosenttiin ja Philipsin 32,87 prosenttiin.
4 LG Display Taiwan Co. Ltd, aiemmin nimeltään LG Philips LCD Taiwan (jäljempänä LGDT), on Taiwanin oikeuden mukaan perustettu yhtiö ja LGD:n kokonaan omistama tytäryhtiö, joka toimii LCD-paneelien tuotannon ja toimituksen alalla.
– –
Riidanalainen päätös
– –
19 Riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi, että kuusi suurta kansainvälistä LCD-paneelien valmistajaa, joihin kantajat lukeutuivat, muodostivat kartellin, joka koski niiden tuotteista seuraavia kahta tavaralajia, jotka olivat kooltaan 12 tuumaa tai sitä suurempia: tietotekniikassa, kuten kannettavissa tietokoneissa ja muissa tietokoneiden näytöissä, käytettävät LCD-paneelit ja televisiovastaanottimissa käytettävät LCD-paneelit (jäljempänä yhteisesti kartellin kohteena olevat LCD-paneelit).
20 Riidanalaisen päätöksen mukaan kartellia oli pidettävä yhtenä kokonaisuutena pidettävänä jatkettuna SEUT 101 artiklan ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkomisena, joka oli kestänyt vähintäänkin 5.10.2001–1.2.2006 (jäljempänä rikkomisajanjakso). Tämän ajanjakson aikana kartelliin osallistuneet yritykset pitivät useita monenvälisiä kokouksia, joita ne nimittivät ns. kidekokouksiksi ja jotka järjestettiin pääosin taiwanilaisissa hotelleissa. Näiden kokousten tarkoitus oli selvästi kilpailunvastainen, koska ne muodostivat osallistujille tilaisuuden muun muassa vahvistaa kartellin kohteena olevien LCD-paneelien vähimmäishintoja, keskustella tulevasta hintakehityksestä sen heikentymisen ehkäisemiseksi ja sovittaa yhteen hintojenkorotuksia ja tuotantotasoja. Kartelliin osallistuneet yritykset tapasivat rikkomisajanjakson aikana myös kahdenvälisissä tapaamisissa ja vaihtoivat tiuhaan tietoja ns. kidekokouksissa keskustelluista aiheista. Kartellin osallistujat toteuttivat lisäksi toimenpiteitä kokouksissa tehtyjen päätösten noudattamisen varmistamiseksi (riidanalaisen päätöksen 70–74 perustelukappale).
– –
22 Vuoden 2006 suuntaviivojen perusteella komissio ensinnäkin määritteli sen kartellin kohteena olevien LCD-paneelien myynnin arvon, jota kilpailusääntöjen rikkominen suoraan tai välillisesti koski. Komissio jakoi kartelliin osallistuneiden yritysten myynnit tätä varten seuraaviin kolmeen luokkaan:
– ”suora myynti Euroopan talousalueella” eli kartellin kohteena olevien LCD-paneelien myynti toiselle yritykselle Euroopan talousalueen sisällä
– ”suora myynti Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa” eli kartellin kohteena olevien LCD-paneelien myynti osana saman konsernin, johon tuotteen valmistaja kuuluu, sisällä valmistettua lopputuotetta muulle yritykselle Euroopan talousalueella
– ”epäsuora myynti” eli kartellin kohteena olevien LCD-paneelien myynti Euroopan talousalueen ulkopuolelle sijoittautuneelle yritykselle, joka sittemmin liittää paneelit osaksi Euroopan talousalueella myymiään lopputuotteita (riidanalaisen päätöksen 380 perustelukappale).
23 Komissio kuitenkin katsoi, että se saattoi ottaa huomioon edellä 22 kohdassa mainituista myynnin luokista ainoastaan kaksi ensimmäistä luokkaa, koska kolmannen myynnin luokan huomioon ottaminen ei ollut tarpeen määrättyjen sakkojen riittävän ehkäisevän vaikutuksen takaamiseksi (riidanalaisen päätöksen 381 perustelukappale).
24 Sen sijaan, että komissio olisi käyttänyt lähtökohtana vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdassa lähtökohtaisesti todetun mukaisesti yrityksen myyntiä sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona yritys osallistui rikkomiseen, se katsoi nyt käsiteltävässä asiassa asianmukaisemmaksi käyttää myynnin keskimääräistä vuotuista arvoa rikkomisen koko keston ajalta, kun otettiin huomioon erityisesti myynnin eksponentiaalinen kasvu suurimmassa osassa yrityksiä niiden vuosien aikana, joita riidanalainen päätös koskee (riidanalaisen päätöksen 384 perustelukappale).
25 Komissio katsoi kantajien vastaväitteistä huolimatta, että kantajien merkityksellinen myynnin arvo oli laskettava siten, että huomioon otetaan myös niiden myynnit LGE:lle ja Philipsille. On nimittäin niin, että yhtäältä näille viimeksi mainituille yhtiöille suoritetuista myynneistä oli myös keskusteltu asianomaiseen kartelliin osallistuneiden yritysten kesken ja että toisaalta markkinoiden olosuhteet – eli kartellin kohteena olevat hinnat – olivat vaikuttaneet näiden myyntien hintoihin. Kantajien rikkomisajanjakson aikana toteutuneeksi merkitykselliseksi myynnin arvoksi vahvistettiin täten 2 296 240 479 euroa, josta kyseisen määrän kartellin kestolla – joka oli 4,33 vuotta – jakamalla saatu myynnin keskimääräinen vuotuinen arvo oli 530 309 579 euroa (riidanalaisen päätöksen 386 ja 396 perustelukappale sekä taulukko 4).
– –
31 Näillä perusteilla komissio määräsi riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa kantajien maksettavaksi yhteisvastuullisesti 215 000 000 euron sakon.
Menettely ja asianosaisten vaatimukset
32 Kantajat ovat nostaneet nyt käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.2.2011 toimittamallaan kannekirjelmällä.
33 Sen jälkeen, kun komissio toimitti vastauksensa 8.12.2011, kantajat esittivät unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohdan perusteella pyynnön näytön hankkimiseksi kannekirjelmässään esittämänsä neljännen kanneperusteen tueksi (jäljempänä pyyntö näytön hankkimiseksi).
34 Komissio jätti 26.1.2012 huomautuksensa pyynnöstä näytön hankkimiseksi.
35 Unionin yleinen tuomioistuin (kuudes jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ja esittää työjärjestyksen 64 artiklan mukaisina prosessinjohtotoimina asianosaisille kirjallisia kysymyksiä, joihin ne vastasivat asetetussa määräajassa.
36 Asianosaisten lausumat ja niiden vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 26.4.2013 pidetyssä istunnossa.
37 Istunnon jälkeen suullisen käsittelyn ollessa vielä käynnissä unionin yleinen tuomioistuin esitti kirjallisesti muita kysymyksiä asianosaisille, jotka vastasivat niihin asetetussa määräajassa.
38 Suullinen käsittely asiassa päätettiin unionin yleisen tuomioistuimen kuudennen jaoston puheenjohtajan 12.7.2013 tekemällä päätöksellä.
39 Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen osittain ja alentaa huomattavasti niille kyseisessä päätöksessä määrätyn sakon määrää
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut
– päättää kaikista muista asianmukaisiksi katsomistaan toimenpiteistä.
40 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
– – –
Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio otti virheellisesti ja kantajien puolustautumisoikeuksia loukaten kantajien sisäiset myynnit huomioon sakkojen määrän laskennassa
– –
Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee vuoden 2006 suuntaviivojen rikkomista
– –
– Kantajiin etuyhteydessä oleville yrityksille suoritettujen myyntien ottaminen huomioon
60 Kantajat väittävät lähinnä, ettei sillä, etteivät ne muodosta edellä 54 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua yhtä ainoaa yritystä LGE:n ja Philipsin kanssa, mistä seuraa, ettei viimeksi mainittuja yrityksiä voida pitää solidaarisesti ja yhteisesti vastuussa kantajien toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, ole merkitystä sen toteamiseksi, kuuluivatko kantajien LGE:lle ja Philipsille myymät kartellin kohteena olevat LCD-paneelit myynteihin, jotka liittyivät vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaisesti riidanalaisessa päätöksessä todettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen.
61 Tässä yhteydessä on huomautettava, ettei komissio väittänyt kantajien LGE:lle ja Philipsille suorittamien myyntien liittyneen kilpailusääntöjen rikkomiseen pelkästään siitä syystä, etteivät ne olleet myyntejä edellä 54 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuun yhteen ainoaan yritykseen kuuluvien yhtiöiden välillä.
62 Nimittäin se, ettei komissio todennut riidanalaisessa päätöksessä kantajien, LGE:n ja Philipsin muodostavan yhtä ainoaa yritystä, oli välttämätön edellytys sille, että kantajien myynnit LGE:lle ja Philipsille voitiin sisällyttää luokkaan ”suora myynti Euroopan talousalueella”, joka edellyttää kyseessä olevien myyntien suorittamista riippumattomille kolmansille. Komission oli kuitenkin selitettävä, mikä oli kantajien LGE:lle ja Philipsille suorittamien myyntien yhteys kartelliin.
63 Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 396 perustelukappaleessa tältä osin, että tämä yhteys perustui ensimmäiseksi siihen, että kartellin kohteena olevien LCD-paneelien myynneistä LGE:n ja Philipsin kaltaisille asiakkaille, jotka olivat etuyhteydessä kartellin osallistujiin, keskusteltiin kartellin osallistujien kesken, ja toiseksi siihen, että markkinoiden olosuhteet – eli kartellin kohteena olevat hinnat – vaikuttivat näille asiakkaille suoritettujen myyntien hintoihin.
– –
Kanneperusteen kolmas osa, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista
– –
136 Komissio katsoi lopuksi, etteivät kantajat muodostaneet LGE:n ja Philipsin kanssa yhtä ainoaa yritystä. Tässä yhteydessä on todettava, etteivät kantajat esittäneet lainkaan tämän komission päätelmän kyseenalaistavia tietoja.
137 Kantajien LGE:lle ja Philipsille suorittamat myynnit sisällytettiin täten luokkaan ”suora myynti Euroopan talousalueella”.
138 Jos komissio ei olisi toiminut näin, se olisi sallinut kantajien hyötyvän edusta muihin kartellin osallistujiin nähden, jotka eivät kantajien tavoin olleet vertikaalisesti integroituneita, koska ne eivät muodostaneet yhtä ainoaa yritystä niiden yhtiöiden kanssa, joille ne myivät kartellin kohteena olevia LCD-paneeleita.
139 Sitä, että komissio sisällytti niiden kartelliin osallistuvien yritysten, joiden – toisin kuin kantajien – katsottiin muodostavan yhden ainoan vertikaalisesti integroituneen yrityksen, merkitykselliset myynnit luokkaan ”suora myynti Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”, ei voida kritisoida yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattamisen näkökulmasta, koska yhden ainoan yrityksen olemassaolo merkitsee erilaista tilannetta, jonka nojalla tämän toisen luokan soveltaminen mainittuihin osallistujiin on perusteltua.
140 Kantajien väitteestä, jonka mukaan on pidettävä syrjintänä erottelua, joka perustuu siihen, oliko konsernin sisäinen myynti suunnattu tytär- vai emoyhtiöille, on riittävää todeta, että komissio sovelsi asianmukaisesti yhden ainoan yrityksen käsitettä. Kokonaan omistettuja tytäryhtiöitä pidettiin siten kartelliin osallistuvien yritysten kanssa samaan yritykseen kuuluvina, kun taas osakeosuuksia kartelliin kuuluvista yhtiöistä omistavia yhtiöitä ei pidetty emoyhtiöinä siltä osin kuin ei ollut osoitettu, että oikeuskäytännössä tätä varten vahvistetut edellytykset täyttyivät. Komissio katsoi, ettei LGE:n ja Philipsin suhde kantajiin, jotka eivät kyseenalaistaneet tätä toteamusta, ollut tällainen. Kun yksi kartelliin osallistuvista yrityksistä suoritti myyntejä Euroopan talousalueella riippumattomille kolmansille, komissio otti sitä vastoin nämä myynnit huomioon riippumatta siitä, mikä tähän yritykseen kuuluva yhtiö (emo- tai tytäryhtiö) oli tosiasiassa myynyt kartellin kohteena olevat LCD-paneelit.
141 Siitä, että komissio päätti olla ottamatta sakon määrän laskennassa huomioon riidanalaisen päätöksen 380 perustelukappaleessa määriteltyä kolmatta myyntiluokkaa eli ”epäsuoraa myyntiä” (ks. edellä 22 kohta), on huomautettava, että vaikka on totta, että kartellin osallistujien Euroopan talousalueen ulkopuolelle sijoittautuneille kolmansille toimittamia tiettyjä kartellin kohteena olevia LCD-paneeleita saattoi löytyä Euroopan talousalueella myydyistä lopputuotteista, ei voida kuitenkaan kieltää sitä, että vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdassa tarkoitettu yhteys kartellin ja Euroopan talousalueen välillä oli heikompi kuin yhteys, joka riidanalaisessa päätöksessä huomioon otetuilla kahdella myyntiluokalla oli.
142 Koska ”epäsuoraa myyntiä” ei otettu huomioon mihinkään kartelliin osallistuvan yrityksen osalta, syrjintää ei myöskään voida todeta tältä osin.
– –
Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio kieltäytyi virheellisesti myöntämästä kantajille vapautusta sakoista vuodelta 2005
155 Kantajat katsovat, että komission olisi pitänyt myöntää niille vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 23 kohdan b alakohdan viimeisen alakohdan nojalla osittainen vapautus sakoista ei ainoastaan vuodelta 2006 vaan myös vuodelta 2005. Kantajat olivat suullisesti 17.7.2006 tekemällään sakkoimmuniteettihakemuksella ja suullisesti 20.7.2006 antamallaan täydentävällä lausunnolla sekä esittämillään asiakirjatodisteilla ensimmäisiä, jotka ilmoittivat komissiolle tosiseikoista, joista tämä ei tiennyt aiemmin, eli siitä, että LCD-paneeleihin kohdistunutta kartellia jatkettiin vuonna 2005. Kantajat väittävät tältä osin, että Samsungin niiden suullisesti esittämää hakemusta myöhemmin 18.7.2006 esittämien asiakirjojen perusteella ei voitu näyttää toteen ns. kidekokousten järjestämistä vuonna 2005 ja että Samsungin suullisesti 20.7.2006 antamassa täydentävässä lausunnossa kuvailtiin kilpailijoiden välistä yhteydenpitoa vuonna 2005 mutta sen mukana ei esitetty asiakirjatodisteita.
– –
157 On muistutettava, että vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 23 kohdassa määrätään seuraavaa:
ˮ23 Komissio määrittelee kaikissa hallintomenettelyn päätteeksi tekemissään lopullisissa päätöksissä seuraavat seikat:
a) oliko yrityksen toimittamilla todisteilla merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa samana ajankohtana olleisiin todisteisiin,
b) kuinka paljon yrityksell[e] määrättäviä sakkoja lievennetään. Tämä ratkaistaan seuraavalla tavalla muussa tapauksessa määrättyjen sakkojen perusteella:
– Ensimmäinen yritys, joka täyttää 21 kohdan mukaiset edellytykset: sakkoja lievennetään 30–50 prosenttia,
– – –
Jos yritys lisäksi toimittaa todisteita komissiolle aikaisemmin tuntemattomista tosiseikoista, jotka liittyvät suoraan epäillyn kartellin vakavuuteen tai kestoon, komissio ei ota näitä tosiseikkoja lukuun määrittäessään sakkoa, joka määrätään kyseiset todisteet toimittaneelle yritykselle.ˮ
– –
Katsaus yleisiin periaatteisiin
– – –
166 Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 23 kohdan b alakohdan viimeinen alakohta ei siten koske tapauksia, joissa yritys on pelkästään esittänyt uusia todisteita tai täydellisempiä todisteita niihin tosiseikkoihin nähden, jotka olivat jo komission tiedossa. Mainittua alakohtaa ei sovelleta myöskään tapauksiin, joissa yritys tuo komission tietoon uusia tosiseikkoja, joilla ei kuitenkaan voida muuttaa komission tekemää arviointia kartellin vakavuudesta tai kestosta. Kyseistä säännöstä sovelletaan sitä vastoin yksinomaan tapauksiin, joissa kaksi seuraavaa edellytystä ovat täyttyneet: ensinnäkin kyseinen yritys on ensimmäinen, joka näyttää toteen komissiolle aikaisemmin tuntemattomat tosiseikat, ja toiseksi komissio voi kyseisten tosiseikkojen perusteella, jotka liittyvät suoraan epäillyn kartellin vakavuuteen tai kestoon, tehdä rikkomisesta uusia johtopäätöksiä (em. asia Transcatab v. komissio, tuomion 382 kohta).
167 Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 23 kohdan b alakohdan viimeisen alakohdan soveltamisedellytyksiä on syytä tulkita rajoittavasti ja rajoittaa sen soveltaminen tilanteisiin, joissa kartelliin kuuluva yhtiö toimittaa komissiolle uusia tietoja rikkomisen vakavuudesta tai kestosta, ja jättää soveltamisalan ulkopuolelle tilanteet, joissa yhtiö toimittaa ainoastaan tietoja, jotka tukevat rikkomisesta jo olemassa olevia todisteita. Tässä yhteydessä on muistutettava, että koska sakkoimmuniteettia koskeva menettely on poikkeus periaatteesta, jonka mukaan yritykselle on määrättävä seuraamus kaikista kilpailusääntöjen rikkomisista, siihen liittyviä sääntöjä on tulkittava suppeasti. Lisäksi on korostettava, että sakkoimmuniteettia koskevien ohjelmien tehokkuus vaarantuisi, jos yrityksiä ei enää kannustettaisi olemaan ensimmäinen, joka toimittaa kartellin paljastavia tietoja komissiolle.
– –
Soveltaminen käsiteltävään asiaan
170 Aluksi on todettava, etteivät kantajat kiistä komission toteamaa tapahtumien kulkua heinäkuussa 2006. Täten on kiistatonta, että
– kantajat antoivat 17.7.2006 suullisen lausunnon
– Samsung esitti 18.7.2006 tiettyjä todisteita
– Samsung antoi 17.7.2006 klo 9.40 suullisen lausunnon
– kantajat antoivat 20.7.2006 klo 15.30 suullisen lausunnon ja esittivät todisteita.
171 Tästä seuraa, että jotta kantajat saisivat osittaisen vapautuksen sakoista vuodelta 2005, niiden on näytettävä toteen, että niiden 17.7.2006 toimittamat tiedot täyttävät vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 23 kohdan b alakohdan viimeisessä alakohdassa asetetut edellytykset, sellaisina kuin ne on edellä 166 kohdassa tiivistetysti mainittu. Kantajien olisi kuitenkin ainakin näytettävä toteen yhtäältä, että Samsungin 18.7. ja 20.7.2006 esille tuomista tiedoista huolimatta komissio ei tiennyt riidanalaisessa päätöksessä todetun kilpailusääntöjen rikkomisen jatkuneen vuonna 2005, ja toisaalta, että kantajien 20.7.2006 esittämät tiedot täyttivät kyseessä olevat edellytykset.
172 On tutkittava, ovatko kantajat onnistuneet esillä olevan kanneperusteen tueksi vetoamillaan väitteillä osoittamaan, että niille olisi pitänyt myöntää osittainen vapautus sakoista vuodelta 2005.
173 Kantajien mukaan komissio tulkitsi ensinnäkin virheellisesti vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 23 kohdan b alakohdan viimeistä alakohtaa, kun se vaati kantajia toimittamaan riittävää näyttöä kyseessä olevien tosiseikkojen toteamiseksi, jotta nämä saisivat osittaisen vapautuksen sakoista. Mainitun tiedonannon sanamuodossa, sellaisena kuin komissio on sitä muissa asioissa tulkinnut, rajoitutaan kuitenkin toteamaan, että näiden todisteiden on oltava merkityksellisiä. Komissio suosi lisäksi Samsungia, kun se vapautti tämän sakoista sellaisten tietojen perusteella, jotka eivät olleet kantajien toimittamia tietoja korkealaatuisempia.
174 Tässä yhteydessä on huomautettava, että edellä 161–168 kohdassa mainittujen periaatteiden mukaan komissio katsoi asianmukaisesti, että kantajien 17.7.2006 toimittamat tiedot olivat liian epämääräisiä täyttääkseen kyseessä olevassa säännöksessä asetetut edellytykset, sellaisena kuin sitä on oikeuskäytännössä tulkittu.
175 Kantajien 17.7.2006 antaman lausunnon lukemisen perusteella voidaan nimittäin todeta, että komissio saattoi riidanalaisen päätöksen 467 perustelukappaleessa perustellusti todeta seuraavaa:
ˮ– – Käsiteltävässä asiassa pelkät suullisesti 17.7.2006 esitetyt väitteet siitä, että 5.10. ja 19.10.2001 pidettyjä kokouksia muistuttavia kokouksia jatkettiin vuoden 2005 alkuun saakka ja että tämän ajankohdan jälkeen tiettyjä tietoja vaihdettiin jonkin aikaa tai että vähimmäihinn[oista] tai hinnoittelua koskevista suuntaviivoista keskusteltiin tai sovittiin silloin tällöin mutta että muuten näissä kokouksissa rajoituttiin vaihtamaan tietoja hinnoista, kapasiteeteistä ja tuotannosta, eivät ole riittäviä sen osoittamiseksi, että kilpailusääntöjä rikottiin koko vuoden 2005 ajan. Ajankohtana, jolloin [LGD] esitti tällaisia todisteita vuodelta 2005 ja samoin vuoden 2006 kahdelta ensimmäiseltä kuukaudelta muun muassa 20.7.2006 antamassaan lausunnossa, Samsung oli jo sakkoimmuniteetin hakijana tiedottanut 18.7. ja 20.7.2006 antamissaan lausunnoissa komissiota riittävästi kilpailusääntöjen rikkomisen jatkumisesta vuonna 2005 – –ˮ
176 Toisin kuin kantajat väittävät, niiden lausunnon ei voida katsoa sisältävän täsmällisiä ja perusteltuja todisteita, jotka edellä 168 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla vaikuttavat suoraan kilpailusääntöjen rikkomisen kestoon, kilpailusääntöjen rikkomisen jatkumisesta koko vuoden 2005 ajan. Vaikka lausunnosta ilmenee, että tietoja hinnoista, markkinoista ja maailmanlaajuisista toimitusehdoista sekä tietoja suhteista tiettyihin asiakkaisiin vaihdettiin lokakuun 2001 ja vuoden 2005 alun välisenä aikana pidetyissä kokouksissa, tämän ajankohdan jälkeen on kyse vain ˮtiettyjen tietojen vaihtamisesta jonkin ajan kuluessaˮ ilman, että täsmennetään, minkälaisista tiedoista on kyse. Lausuntoon sisältyvät viittaukset hintatietojen vaihtamisesta liittyvät edellä mainittuihin vuoden 2001 ja vuoden 2005 alun välisenä aikana pidettyihin kokouksiin. Lausunnossa ei ole lainkaan mainintaa hintatietojen vaihdosta vuoden 2005 alun jälkeiseltä ajalta. Lausunnossa ei myöskään täsmennetä, milloin kokousten luonne vuonna 2005 muuttui, vaan siinä rajoitutaan toteamaan, että kyseinen muutos tapahtui vuoden alussa.
177 Tästä seuraa, että kantajien lausuntoon sisältyvät tiedot vuodelta 2005 ovat liian epämääräisiä liittyäkseen suoraan kartellin kestoon.
178 Siitä, että komissio sovelsi Samsungiin vähemmän velvoittavia edellytyksiä myöntäessään tälle vapautuksen kaikista sakoista, on riittävää todeta, että vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 8 kohdan b alakohdassa kuvattu tätä tarkoitusta varten sovellettava testi on eri kuin kyseisen tiedonannon 23 kohdan b alakohdan viimeisen alakohdan mukainen testi. Näistä säännöksistä ensimmäisessä todetaan nimittäin, että täysi vapautus sakoista myönnetään yritykselle, joka toimittaa ensimmäisenä todisteita, joiden perusteella komissio katsoo mahdollisesti pystyvänsä toteamaan kartellin.
179 Se, että kyse on eri testeistä, on objektiivinen peruste, jonka nojalla komissio voi kohdella Samsungia ja kantajia eri tavoin yhdenvertaisen kohtelun periaatetta loukkaamatta (ks. edellä 131 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö).
– –
189 On tosin myös totta, ettei edellä 187 kohdassa tarkoitettua Samsungin viimeiseksi toimittamaa todistetta ole mainittu riidanalaisessa päätöksessä, jossa tukeudutaan useimmin kantajien toimittamiin todisteisiin vuodelta 2005. Sillä, ettei riidanalaisessa päätöksessä ole mainittu kaikkia Samsungin toimittamia todisteita, ei kuitenkaan ole vaikutusta siihen, että kantajien 20.7.2006 antaman lausunnon ajankohtana komission tiedossa oli viimeksi mainitun yrityksen antamien tietojen perusteella, että tiettyjen kartelliin osallistuvien yritysten välillä oli jatkettu kahdenvälistä yhteydenpitoa vuonna 2005.
190 Se, että komissio käytti usein kantajien 20.7.2006 toimittamia tietoja, vahvistaa sen, että näillä tiedoilla oli tosiasiassa suurempi todistusarvo kuin Samsungin aiemmin esille tuomilla tiedoilla. Komissio katsoi kuitenkin nimenomaan tämän perusteella, että kantajien esittämillä tiedoilla oli vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 21 ja 22 kohdassa tarkoitetulla tavalla ˮmerkittävää lisäarvoaˮ, minkä perusteella sakkojen määrää voitiin alentaa 50 prosentilla. Tässä yhteydessä on korostettava, että edellytykset, joiden perusteella kyseisen alentamisen myöntämistä arvioidaan, ovat erilaiset kuin edellä 166 kohdassa mainitut edellytykset, joita on sovellettava sen määrittämiseksi, voitiinko kantajien 20.7.2006 antaman lausunnon perusteella myöntää osittainen vapautus sakoista myös vuodelle 2005.
– –
192 Neljänneksi siitä, etteivät Samsungin toimittamat tiedot koskeneet ns. kidekokouksia vaan ainoastaan kahdenvälistä yhteydenpitoa, on muistutettava, että riidanalaisessa päätöksessä, etenkin sen 70 perustelukappaleessa, määritellään kyseessä oleva kilpailusääntöjen rikkominen siten, että se koskee ns. kidekokousten lisäksi myös kahdenvälisiä kokouksia ja yhteydenpitoa osallistujien välillä. Näin ollen todisteet tästä yhteydenpidosta vuoden 2005 aikana ovat merkityksellisiä sen näyttämiseksi toteen, että riidanalaisessa päätöksessä todettu yhtenä kokonaisuutena pidettävä kilpailusääntöjen rikkominen jatkui koko kyseisen vuoden ajan.
193 Siitä, etteivät Samsungin esittämät todisteet koskeneet erityisesti kantajien osallistumista kartelliin vuonna 2005, on yhtäältä muistutettava edellä 185 kohdassa huomautetun tavoin, että yhdessä Samsungin esittämistä sähköpostiviesteistä mainitaan mahdollisuudesta tiedustella kantajilta niiden tietyistä hintasuunnitelmista, mikä osoittaa, että kantajat jatkoivat kartelliin osallistumista. Toisaalta silloin kun on kyse yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta kilpailusääntöjen rikkomisesta, oikeuskäytännön mukaan on niin, että yritys, joka on osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen omalla toiminnallaan, joka kuuluu SEUT 101 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvien sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteiden soveltamisalaan ja jonka tarkoituksena on myötävaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisen toteutumiseen kokonaisuutena, voi olla vastuussa koko ajanjaksolta, jona se osallistui kyseiseen rikkomiseen, myös muiden yritysten toiminnasta saman rikkomisen yhteydessä (yhdistetyt asiat T‑101/05 ja T‑111/05, BASF ja UCB v. komissio, tuomio 12.12.2007, Kok., s. II-4949, 160 kohta ja asia T-83/08, Denki Kagaku Kogyo ja Denka Chemicals v. komissio, tuomio 2.2.2012, 242 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
194 Edellä esitetystä seuraa, etteivät kantajien väitteet osittaisen sakkoimmuniteetin saamiseksi vuodelle 2005 ole perusteltuja.
195 Tässä tilanteessa on tutkittava viimeiseksi kantajien toissijaisesti esittämä väite, jonka mukaan komission kantajille myöntämä osittainen vapautus sakoista tammikuulta 2006 merkitsi kyseisen kuukauden huomiotta jättämistä kantajien sakon määrän laskennan kaikissa vaiheissa.
196 Tässä yhteydessä on muistutettava riidanalaisen päätöksen taulukossa 5 esitetyn tavoin, ettei komissio ottanut vuoden 2006 tammikuuta huomioon laskiessaan kantajille kilpailusääntöjen rikkomisen kestoon perustuvaa kerrointa. Kantajiin sovellettiin nimittäin kerrointa 4,16, vaikka muihin kartellin osallistujiin sovellettu kerroin oli 4,25, joka vastasi koko rikkomisajanjakson kestoa alaspäin pyöristettynä.
197 Määrittääkseen kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyvien tavaroiden myynnin arvon – arvo, josta sakon perusmäärä sakon laskemiseksi saadaan – komissio laski kuitenkin kaikkien kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden yritysten myyntien keskiarvon koko rikkomisajanjakson ajalta, vuoden 2006 tammikuu mukaan lukien.
198 Komissio otti täten myös kantajien kohdalla huomioon niiden kokonaismyynnit koko rikkomisajanjaksolta, vuoden 2006 tammikuu mukaan lukien, ja jakoi saadun summan luvulla 4,33, joka vastasi koko rikkomisajanjakson kestoa ylöspäin pyöristettynä.
199 On muistutettava komission riidanalaisen päätöksen 468 perustelukappaleessa myöntämin tavoin, että se, että kantajille myönnetään osittainen vapautus sakoista vuodelta 2006, merkitsee, että kantajia on kohdeltava niille määrättävien sakkojen määrää laskettaessa aivan kuin ne olisivat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen ajalla 5.10.2001–31.12.2005. Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 23 kohdan b alakohdan viimeisen alakohdan sanamuotoa lähemmin mukaillen ajankohdan 31.12.2005 jälkeisiä tosiseikkoja ei saa ottaa huomioon kyseisen sakon määrää määritettäessä.
200 Komissio ei kuitenkaan noudattanut kantajien kohdalla menettelemällään tavalla omaa velvoitettaan jättää vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 23 kohdan b alakohdan viimeisen alakohdan nojalla myönnetyn osittaisen sakkoimmuniteetin kattama ajanjakso huomiotta.
201 Kyseisessä säännöksessä ei nimittäin todeta, että komissio jättää mainitun vapautuksen kattamat tosiseikat huomiotta ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomisen kestoon perustuvaa kerrointa laskiessaan, vaan sille on annettava yleisempi soveltamisala, minkä johdosta mainitut tosiseikat on siten jätettävä ottamatta huomioon sakon määrän vahvistamiseen liittyvien kaikkien näkökohtien osalta, merkityksellisten myyntien keskimääräisen arvon laskeminen mukaan lukien. Vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa tarkoitetun kaltainen osittainen sakkoimmuniteetti merkitsee täten lähinnä ˮoikeudellista fiktiotaˮ, jonka mukaan komission on sakkojen määrän laskemiseksi ajateltava ikään kuin yritys, jolle kyseinen vapautus on myönnetty, ei olisi osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen kyseisen vapautuksen kattamalla ajanjaksolla.
202 Komission väite, jonka mukaan osittainen vapautus sakoista ei vaikuta sakon perusmäärän laskennassa merkityksellisen myynnin arvon laskemiseksi käytetyn viitevuoden tai käytettyjen viitevuosien valintaan, on tästä syystä hylättävä, koska tätä arvoa käytetään ainoastaan kartellin osallistujan vahingoittamiskyvyn arvioimiseksi.
203 Edellä esitetyn perusteella esillä oleva kanneperuste on hyväksyttävä osittain siltä osin kuin komissio otti virheellisesti huomioon kantajien myyntien arvoa laskiessaan vuoden 2006 tammikuun niille määrättävän sakon määrän laskemista varten.
Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio kieltäytyi virheellisesti pitämästä kantajien yhteistyötä lieventävänä seikkana sakon määrää laskiessaan
– –
205 Vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljännen luetelmakohdan mukaan lieventävänä seikkana, jonka nojalla sakon määrää voidaan alentaa, voidaan pitää sitä, että ˮkyseinen yritys tekee komission kanssa tosiasiallista yhteistyötä, joka ylittää sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan [vuoden 2002] tiedonannon soveltamisalan ja menee yrityksen lakisääteisiä yhteistyövelvoitteita pitemmälleˮ.
206 Tässä yhteydessä on katsottava, että kyseistä säännöstä on tulkittava siten, ettei siinä sallita yrityksen hyötyvän kaksinkertaisesta sakkojen määrän alennuksesta vuoden 2002 yhteistyötiedonannon nojalla ja vuoden 2006 suuntaviivojen nojalla komission kanssa tekemänsä saman yhteistyön perusteella.
207 Oikeuskäytännöstä käy nimittäin ilmi, että kun on kyse rikkomisista, jotka kuuluvat vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamisalaan, osapuoli ei pääsääntöisesti voi pätevästi moittia komissiota siitä, ettei se ole ottanut huomioon osapuolen yhteistyön astetta lieventävänä seikkana mainitun tiedonannon soveltamisalan ulkopuolella (ks. vastaavasti asia T-15/02, BASF v. komissio, tuomio 15.3.2006, Kok., s. II-497, 586 kohta ja asia T-189/06, Arkema France v. komissio, tuomio 14.7.2011, Kok., s. II-5455, 178 kohta). Koska komissio otti kantajien yhteistyön huomioon ja vähensi sakon määrää vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa soveltaen, komissiota ei voida pätevästi moittia siitä, ettei se soveltanut kantajille määrättyyn sakkoon lisäalennusta mainitun tiedonannon soveltamisalan ulkopuolella.
208 Tästä seuraa, että oikeuskäytäntöä, jonka mukaan komission on poikkeustapauksissa alennettava yrityksen sakon määrää vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljännen luetelmakohdan perusteella (ks. vastaavasti em. asia Arkema France v. komissio, tuomio 17.5.2011, 170 kohta ja em. asia Transcatab v. komissio, tuomion 330 kohta), on tulkittava siten, että tällaiset tilanteet edellyttävät, ettei asianomaisella yrityksellä ole yhteistyön perusteella, jossa mennään pidemmälle kuin yrityksen lakiin perustuva yhteistyövelvollisuus edellyttää, oikeutta kuitenkaan saada sakon määrästä alennusta vuoden 2002 yhteistyötiedonannon perusteella.
209 Koska komissio moittii kantajia kartelliin osallistumisesta, käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että kyse on vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamisalaan kuuluvasta kilpailusääntöjen rikkomisesta (ks. analogisesti yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P–C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I‑5425, 381 kohta).
210 Samoin on kiistatonta, että kantajien sakon määrää alennettiin mainittua tiedonantoa soveltaen.
211 Kantajat voisivat tässä tilanteessa saada lisäalennuksen lieventävän seikan nojalla ainoastaan vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamisen yhteydessä jo huomioon otetusta yhteistyöstä eroavan yhteistyön perusteella, joka täyttäisi vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdan neljännen luetelmakohdan soveltamisedellytykset.
– –
Neljäs kanneperuste, joka koskee LCD-paneelien japanilaisten toimittajien jättämistä menettelyn ulkopuolelle
– –
Yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen käsite
– –
220 Aluksi on muistutettava, että yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen käsite koskee tilannetta, jossa useat yritykset ovat osallistuneet rikkomiseen, joka muodostuu jatkuvasta käyttäytymisestä, jolla on yksi taloudellinen tavoite eli kilpailun vääristäminen, tai yrityskohtaisista rikkomisista, joita yhdistävät sama tarkoitus (kaikilla osatekijöillä sama tarkoitus) ja samat subjektit (samat yritykset, jotka ovat tietoisia yhteiseen tarkoitukseen osallistumisesta) (ks. asia T-446/05, Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomio 28.4.2010, Kok., s. II‑1255, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
221 Tämän jälkeen on syytä todeta, että SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkominen voi johtua paitsi yksittäisestä toimenpiteestä myös useista toimenpiteistä tai jatkuvasta käyttäytymisestä. Tämän tulkinnan oikeellisuutta ei voida kiistää sillä perusteella, että yksi tai useampi osatekijä tästä useiden toimenpiteiden sarjasta tai tästä jatkuvasta käyttäytymisestä voisi sellaisenaankin ja erikseen tarkasteltuna merkitä kyseisen määräyksen rikkomista. Kun eri toimenpiteet kuuluvat kokonaissuunnitelmaan, koska niiden yhteisenä tavoitteena on kilpailun vääristäminen yhtenäismarkkinoiden sisällä, komissiolla on oikeus kohdistaa vastuu näistä toimenpiteistä kyseessä oleville yrityksille sen mukaan, miten yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuutena arvioiden (ks. em. asia Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomion 90 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
222 Tässä yhteydessä on ensimmäiseksi huomautettava, että vaikka kyseisen oikeuskäytännön mukaan komissio voi yhdessä menettelyssä ja yhdellä päätöksellä ryhtyä toimenpiteisiin yhdellä kertaa useiden sellaisten käyttäytymisten osalta, joita koskeviin toimenpiteisiin olisi voitu ryhtyä erikseen, oikeuskäytännössä ei velvoiteta komissiota toimimaan näin. Komissiota ei siten voida lähtökohtaisesti moittia siitä, että se ryhtyi erikseen toimenpiteisiin niiden eri käyttäytymisten osalta, jotka se olisi voinut yhdistää yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi. Kaikki nämä käyttäytymiset voivat sitä paitsi sellaisenaan sisältää useita kilpailusääntöjen rikkomisia.
223 Tästä seuraa, että komissiolla on harkintavaltaa aloittamiensa menettelyjen laajuuden osalta. Oikeuskäytännön mukaan komissiota ei nimittäin voida velvoittaa toteamaan kaikkea kilpailunvastaista käyttäytymistä eikä määräämään siitä seuraamuksia, eivätkä unionin tuomioistuimet voi myöskään katsoa – edes sakkojen määrän alentamiseksi –, että komission olisi sillä käytettävissä olleiden todisteiden valossa pitänyt katsoa, että tietty yritys oli rikkonut kilpailusääntöjä tiettynä ajanjaksona (ks. vastaavasti em. yhdistetyt asiat Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomion 369 ja 370 kohta).
224 Tämän toimivallan käyttäminen on tuomioistuinten harjoittaman valvonnan kohteena. Oikeuskäytännöstä käy kuitenkin ilmi, että ainoastaan silloin, jos voitaisiin osoittaa, että komissio on ilman objektiivista syytä aloittanut yhtenäisen tosiseikaston osalta kaksi erillistä menettelyä, komission valintaa voitaisiin pitää harkintavallan väärinkäyttönä (ks. vastaavasti asia C-441/07 P, komissio v. Alrosa, tuomio 29.6.2010, Kok., s. I‑5949, 89 kohta).
225 Komissio katsoi käsiteltävässä asiassa, ettei sillä ollut tai ettei sillä vielä ollut riittävästi todisteita japanilaisia toimittajia vastaan, ja päätti siten olla niiden osalta ryhtymättä toimenpiteisiin samaan aikaan kantajien ja muiden yritysten kanssa, joille riidanalainen päätös on osoitettu. Tätä on pidettävä objektiivisena perusteena, joka oikeuttaa komission valinnan. Komission on tietysti japanilaisia toimittajia kohtaan aloitetussa menettelyssä noudatettava muun muassa ne bis in idem ‑periaatetta kantajien osalta.
– –
228 Käsiteltävässä asiassa on aluksi huomautettava, että kilpailusääntöjen rikkominen, jonka komissio väittää niiden yritysten toteuttaneen, joille riidanalainen päätös on osoitettu, perustuu siihen, että kyseiset yritykset osallistuivat yhtäältä ns. kidekokouksiin, joissa ne vahvistivat kartellin kohteena olevien LCD-paneelien vähimmäishintoja, keskustelivat hintakehityksestä tämän heikentymisen ehkäisemiseksi ja sovittivat yhteen hintojenkorotuksia ja tuotantotasoja, ja toisaalta kahdenvälisiin kokouksiin, joissa käsiteltiin ns. kidekokouksissa keskusteltuja aiheita (ks. edellä 20 kohta).
229 Kantajat myöntävät kuitenkin, etteivät japanilaiset toimittajat osallistuneet ns. kidekokouksiin vaan muihin kokouksiin, joihin yritykset, joille riidanalainen päätös on osoitettu, eivät kuitenkaan osallistuneet.
230 Vaikka oletettaisiin, että japanilaiset toimittajat olisivat toteuttaneet myös keskenään tai vieläpä niiden yhtiöiden kanssa, joille riidanalainen päätös on osoitettu, kartellin, jolla on tarkoitus vääristää kilpailua LCD‑paneelien hintojen osalta, ei voida kuitenkaan katsoa, että niiden strategialla pyrittiin tässä tarkoituksessa välttämättä samaan kokonaissuunnitelmaan ja että siinä hyödynnetään samoja menetelmiä kuin ne, joista yhtiöt, joille riidanalainen päätös on osoitettu, ovat sopineet.
231 Sitä, ettei kokonaissuunnitelmasta ja yhteisistä menetelmistä ole todisteita, on pidettävä objektiivisena perusteena, jonka nojalla komissio voi ryhtyä toimenpiteisiin kantajien toteuttaman kilpailusääntöjen rikkomisen osalta ilman, että se sisällyttää japanilaisten toimittajien mahdollisesti toteuttaman kilpailusääntöjen rikkomisen samaan menettelyyn.
– –
234 Lisäksi on hylättävä väite, johon kantajat pyrkivät vetoamaan sen johdosta, että komissio väitti unionin yleiselle tuomioistuimelle toimittamissaan kirjelmissä jättäneensä kokonaan viittaamatta japanilaisiin toimittajiin riidanalaisessa päätöksessä noudattaakseen asiassa T-474/04, Pergan Hilfsstoffe für industrielle Prozesse vastaan komissio, 12.10.2007 annetussa tuomiossa (Kok., s. II‑4225, 72–81 kohta) vahvistettuja periaatteita, vaikka japanilaiset toimittajat oli mainittu väitetiedoksiannossa, jota ei kuitenkaan ollut osoitettu niille.
235 Tässä yhteydessä on muistutettava, että em. asiassa Pergan Hilfsstoffe für industrielle Prozesse vastaan komissio annetusta tuomiosta käy nimittäin ilmi, että muun muassa syyttömyysolettaman noudattamiseksi komission on vältettävä julkaisemasta päätöksissään viittauksia, joilla voidaan vain syyttää yritystä kilpailusääntöjen rikkomisesta, kun kyseisen päätöksen päätösosa ei koske mainittua yritystä. Se, ettei komissio maininnut mainitussa tuomiossa vahvistettuja periaatteita noudattaen japanilaisia toimittajia riidanalaisessa päätöksessä, tarkoittaa kuitenkin vain, että se noudatti syyttömyysolettamaa näiden toimittajien osalta. Tätä maininnan puuttumista ei voida sitä vastoin tulkita siten, että komissio otti kantaa – edes implisiittisesti – japanilaisten toimittajien osallistumiseen kilpailua rajoittaviin menettelytapoihin, jotka koskivat kartellin kohteena olevia LCD-paneeleita.
– –
Perusteluvelvollisuuden väitetty laiminlyönti
– –
238 Tässä yhteydessä on muistutettava, ettei komissiolla ollut mitään velvollisuutta esittää riidanalaisessa päätöksessä perusteluja sille, ettei japanilaisten toimittajien osalta ollut ryhdytty toimenpiteisiin. Toimen perusteluvelvollisuus ei nimittäin voi pitää sisällään toimen tehneen toimielimen velvollisuutta perustella sitä, ettei se ole tehnyt muita vastaavia kolmansille osapuolille osoitettuja toimia (yhdistetyt asiat T‑67/00, T‑68/00, T‑71/00 ja T‑78/00, JFE Engineering ym. v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2501, 414 kohta ja asia T-304/02, Hoek Loos v. komissio, tuomio 4.7.2006, Kok., s. II‑1887, 63 kohta). Kantajien esittämät väitteet on siten hylättävä.
Oikeusvarmuuden periaatteen ja ne bis in idem ‑periaatteen väitetty loukkaaminen
– –
242 Kantajat eivät voi käsiteltävässä asiassa vedota ne bis in idem ‑periaatteeseen, koska niiden kanne koskee päätöstä, jolla päätetään ensimmäinen menettely, jonka komissio aloitti kantajia kohtaan kilpailusääntöjen rikkomisesta, joka koski kartellin kohteena olevia LCD-paneeleita. Tähän periaatteeseen voidaan nimittäin vedota vain sellaista päätöstä vastaan, jolla päätetään mahdollinen toinen menettely samasta kilpailusääntöjen rikkomisesta. Tällä periaatteella ei sitä vastoin ole mitään merkitystä riidanalaisen päätöksen kannalta, joka on välttämätön edellytys sille, että kyseessä olevaan periaatteeseen voidaan vedota toisessa menettelyssä.
243 Kantajien oikeusvarmuus taataan sillä, että kaikki komission päätökset, joilla ryhdytään kantajia kohtaan toimenpiteisiin samasta kilpailusääntöjen rikkomisesta kuin se, jota riidanalainen päätös koskee, ovat ne bis in idem ‑periaatteen vastaisia. Tätä periaatetta ei selvästikään ole mahdollista noudattaa ehkäisevästi esillä olevan riidanalaisesta päätöksestä nostetun kanteen yhteydessä.
244 Sillä, että komissio aloitti japanilaisia toimittajia koskevan menettelyn, jonka yhteydessä se pyysi tietoja kantajilta, ei ole vaikutusta riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuteen tai kantajille määrättyjen sakkojen määrään. Nimittäin se, että kantajia kohtaan on ryhdytty toimenpiteisiin riidanalaisessa päätöksessä todetun kilpailusääntöjen rikkomisen johdosta, ei poista niiden velvollisuutta tehdä komission kanssa yhteistyötä menettelyssä, joka voi johtaa muiden yritysten tai jopa kantajien toteuttaman kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseen, kunhan komission tätä varten huomioon ottamat tosiseikat eroavat niistä, jotka ovat perustana riidanalaiselle päätökselle, jonka osalta on täsmennetty, ettei se koske japanilaisia toimittajia.
– –
Suhteellisuusperiaatteen väitetty loukkaaminen
– –
248 On huomautettava, että sakon oikeasuhteisuutta on arvioitava kaikkien rikkomiseen liittyvien seikkojen perusteella (ks. asia T-52/02, SNCZ v. komissio, tuomio 29.11.2005, Kok., s. II-5005, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vaaraa siitä, että kantajat joutuvat vastaamaan lisäkustannuksista komission muun muassa japanilaisia toimittajia kohtaan aloittaman toisen menettelyn johdosta, mihin kantajat ovat vedonneet, ei voida pitää seikkana, joka liittyy riidanalaisessa päätöksessä todettuun kantajien toteuttamaan kilpailusääntöjen rikkomiseen.
– –
Tuomioistuimen täyden harkintavallan käyttäminen
252 Riidanalaisen päätöksen osittaisen kumoamisen lisäksi kantajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta alentamaan komission niille määräämän sakon määrää sillä perusteella, että komissio teki edellä tarkastelluissa kanneperusteissa tarkoitettuja virheitä, ja myös sillä perusteella, että LCD-paneelien japanilaisten toimittajien menettelyn ulkopuolelle sulkemisen osalta on mahdollista, että kantajille aiheutuu vahinkoa näitä toimittajia koskevan menettelyn aloittamisesta.
253 Kantajien kanneperusteiden tarkastelusta käy ilmi, että komission kantajille määräämää sakkoa vahvistaessaan tekemä ainoa virhe on se, että komissio otti huomioon vuoden 2006 tammikuun kantajien keskimääräistä myynnin arvoa laskiessaan (edellä 195–203 kohta). Edellä 244 kohdassa esitetyistä syistä kantajille ei voida myöskään katsoa aiheutuneen vahinkoa siitä, että komissio aloitti japanilaisiin toimittajiin kohdistuvan menettelyn. Tällä seikalla ei missään tapauksessa ollut vaikutusta kantajien toteuttaman kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuteen ja kestoon.
254 Näin ollen on tutkittava kantajien vaatimus siitä, että unionin yleinen tuomioistuin korjaa vuoden 2006 tammikuuhun kohdistuvan virheen ja alentaa tämän johdosta komission kantajille määräämän sakon määrää.
255 On muistutettava, että komission tekemien päätösten laillisuusvalvontaa täydentää täysi harkintavalta, joka on annettu unionin tuomioistuimille [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 31 artiklalla SEUT 261 artiklan mukaisesti. Tämän harkintavallan nojalla unionin tuomioistuimet voivat täten paitsi pelkästään tutkia seuraamuksen laillisuuden myös korvata komission arvioinnin omallaan ja siten poistaa määrätyn sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sen määrää.
256 Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen on täyttä harkintavaltaa käyttäen arvioitava ratkaisunsa antamishetkellä, vastaako kantajille määrätyn sakon määrä asianmukaisesti kyseessä olevan rikkomisen vakavuutta ja kestoa (ks. vastaavasti asia T-343/06, Shell Petroleum ym. v. komissio, tuomio 27.9.2012, 117 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
257 Käsiteltävässä asiassa on huomautettava, että asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että vuoden 2006 tammikuun jättämisestä kantajien merkityksellisten myyntien keskimääräisen arvon laskennan ulkopuolelle seuraa, että kun mainittuun keskiarvoon sovelletaan samaa, riidanalaisessa päätöksessä noudatettua menettelytapaa, kantajille määrättävien sakkojen määräksi tulee 210 000 000 euroa.
258 Koska ei ole esitetty muita seikkoja, joilla voitaisiin perustella kantajille riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon määrän vielä suurempaa tarkistusta, ja kun otetaan huomioon käsiteltävän asian kaikki olosuhteet, kyseinen summa on siten alennettava 210 000 000 euroon.
259 Kaikesta edellä esitetystä seuraa lisäksi, että muut kanteessa esitetyt vaatimukset on hylättävä.
– –
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) LG Display Co. Ltd:lle ja LG Display Taiwan Co. Ltd:lle [SEUT] 101 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 8.12.2010 annetun komission päätöksen K(2010) 8761 lopullinen (asia COMP/39.309 – LCD) 2 artiklassa yhteisvastuullisesti määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 210 000 000 euroa.
2) Kanne hylätään muilta osin.
3) LG Display ja LG Display Taiwan vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan kolme neljäsosaa Euroopan komission oikeudenkäyntikuluista.
4) Komissio vastaa yhdestä neljäsosasta omia oikeudenkäyntikulujaan.
Julistettiin Luxemburgissa 27 päivänä helmikuuta 2014.
Allekirjoitukset