Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JEAN RICHARD DE LA TOUR
7 päivänä syyskuuta 2023 (1)
Asia C-822/21
Latvian tasavalta
vastaan
Ruotsin kuningaskunta
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Direktiivi 2014/49/EU – Talletusten vakuusjärjestelmä – Kannatusmaksujen siirtämättä jättäminen talletussuojarahastoon – Tehokas vaikutus – Euroopan unionin jäsenvaltioiden välinen vilpitön yhteistyö
I Johdanto
1. Nyt käsiteltävässä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kanteessa Latvian tasavalta arvostelee Ruotsin kuningaskuntaa siitä, että se on jättänyt noudattamatta talletusten vakuusjärjestelmistä 16.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/49/EU(2) 14 artiklan 3 kohdan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan. Tarkemmin sanottuna kanteen kohteena ovat yksityiskohtaiset järjestelyt, joiden mukaisesti tietyiltä pankeilta kerätään vuosittain kannatusmaksuja jäsenvaltion alueelle perustettuun talletusten vakuusjärjestelmään (jäljempänä talletusten vakuusjärjestelmä), toisissa jäsenvaltioissa sijaitsevien pankkien sivukonttorien luovutustilanteessa, joka direktiivin 14 artiklan 3 kohdan mukaan johtaa siihen, että näiden sivukonttorien osalta luovutusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksetut kannatusmaksut siirretään kyseisen pankin kotipaikan talletusten vakuusjärjestelmästä luovutusten seurauksena toimivaltaiseksi tulleeseen toiseen kansalliseen talletusten vakuusjärjestelmään. Latvian tasavalta arvostelee Ruotsin kuningaskuntaa myös siitä, että se on kieltäytyessään tästä kannatusmaksujen siirrosta jättänyt noudattamatta SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan, vaikuttanut kielteisesti yhteismarkkinoiden integraatioon ja siten loukannut jäsenvaltioiden keskinäisen luottamuksen periaatetta.(3)
2. Viron tasavalta, Liettuan tasavalta ja Euroopan komissio osallistuvat tähän asiaan väliintulijoina tukeakseen Latvian tasavallan vaatimuksia. Kyseisen pankin kotipaikka oli nimittäin Ruotsissa, ja luovutetut sivukonttorit sijaitsivat Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
3. Koska valtioiden välisiä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevia kanteita on nostettu vain muutamia,(4) unionin tuomioistuin saa käsiteltävässä asiassa tilaisuuden täsmentää, millä edellytyksillä SEUT 259 artiklaan perustuva jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne voidaan ottaa tutkittavaksi.
4. Tarkastelun päätteeksi ehdotan, että unionin tuomioistuin ottaa kanteen tutkittavaksi mutta hylkää sen perusteettomana ottaen huomioon, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne ei voi perustua direktiivin puhtaasti teleologiseen tulkintaan, jos direktiivin säännökset ovat selkeät ja ne on pantu sananmukaisesti täytäntöön ja jos ei ole osoitettu, että kyseessä on lainvastainen yleinen ja vakiintunut käytäntö.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Direktiivi 2014/49
5. Käsiteltävässä asiassa sovelletaan direktiivin 2014/49 johdanto-osan 3 ja 37 perustelukappaletta ja sen 6 artiklan 1 kohtaa, 7 artiklan 1 kohtaa, 10 artiklan 1, 2, 6 ja 8 kohtaa, 13 artiklan 1 kohtaa ja 14 artiklan 1–4 kohtaa.
B Ruotsin oikeus
6. 20.12.1995 Ruotsin talletussuojalain (lag om insättningsgaranti)(5) 13 §:ssä säädetään, että talletussuojaviranomainen päättää vuosittain kannatusmaksujen määrästä ja että ne on maksettava kuukauden kuluessa tämän päätöksen tekopäivästä.
7. Kyseisen lain 14 §:ssä säädetään, että jos luottolaitos luovutetaan kokonaan tai osittain ja se liittyy toiseen talletusten vakuusjärjestelmään, kannatusmaksut, jotka se on maksanut luovutusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana, on siirrettävä tähän toiseen talletusten vakuusjärjestelmään.
III Asian tausta ja oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely
8. Eurooppalaisessa finanssipalvelukonsernissa, jonka kotipaikka oli Ruotsissa (Nordea Bank AB) ja joka maksoi kannatusmaksunsa ruotsalaiseen talletusten vakuusjärjestelmään myös muissa jäsenvaltioissa kuin Ruotsissa sijaitsevien sivukonttoriensa osalta, tehtiin vuosien 2017 ja 2018 aikana tiettyjä uudelleenjärjestelyjä.
9. Kolme kyseisen konsernin sivukonttoria,(6) jotka sijaitsivat Virossa, Latviassa ja Liettuassa, luovutettiin 1.10.2017 toiselle pankille. Kyseisten jäsenvaltioiden talletussuojaviranomaiset pyysivät Ruotsin talletussuojaviranomaista siirtämään kunkin luovutetun sivukonttorin osalta maksetut kannatusmaksut niille. Ruotsin talletussuojaviranomainen hylkäsi pyynnöt 3.10.2017 tekemällään päätöksellä, koska 1.10.2017 edeltäneiden 12 kuukauden aikana ei ollut maksettu mitään kannatusmaksuja.
10. Nordea Bank, joka oli luovuttanut mainitut sivukonttorit, siirsi 1.10.2018 kotipaikkansa Ruotsista Suomeen. Suomen talletussuojaviranomaisen pyynnöstä Ruotsin talletussuojaviranomainen siirsi 4.10.2018 ja 13.11.2018 kannatusmaksut, jotka kyseinen rahoituspalvelukonserni oli maksanut 1.10.2018 edeltäneiden 12 kuukauden aikana, Suomen talletusten vakuusjärjestelmään.
11. Ruotsissa tammikuun ja joulukuun väliseltä ajanjaksolta talletusten vakuusjärjestelmään kerättävät kannatusmaksut erääntyvät kuukauden kuluessa siitä, kun Ruotsin talletussuojaviranomainen on tehnyt päätöksensä kannatusmaksun määrän vahvistamisesta.(7) Vuonna 2016 kyseisen viranomaisen vuosittainen päätös tehtiin siten 2.9.2016, ja Nordea Bank maksoi kannatusmaksunsa 30.9.2016.(8) Vuonna 2017 kyseinen viranomainen teki päätöksensä 14.9.2017, ja kannatusmaksut maksettiin 13.10.2017.(9) Vuonna 2018 kyseisen viranomaisen vuosittainen päätös tehtiin 27.9.2018, ja Nordea Bank maksoi kannatusmaksunsa 28.9.2018.(10)
12. Latvian tasavalta ja Liettuan tasavalta eivät ole riitauttaneet ruotsalaisissa tuomioistuimissa Ruotsin talletussuojaviranomaisen päätöstä olla siirtämättä kannatusmaksuja Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä niiden järjestelmiin.
13. Viron tasavalta sitä vastoin nosti Ruotsin talletussuojaviranomaisen päätöksestä kanteen, joka hylättiin Kammarrätten i Stockholmin (Tukholman kamarioikeus, Ruotsi) 15.5.2018 antamalla tuomiolla, jolla tämä pysytti päätöksen siitä syystä, että unionin oikeus oli saatettu asianmukaisesti osaksi Ruotsin oikeutta. Högsta förvaltningsdomstolen (korkein hallinto-oikeus, Ruotsi) ei antanut 7.11.2018 antamassaan tuomiossa Viron tasavallalle lupaa valittaa tästä Ruotsin talletussuojaviranomaisen päätöksen pysyttäneestä tuomiosta ja hylkäsi sen vaatimuksen ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä unionin tuomioistuimelle, koska se katsoi, ettei riita koskenut sellaista unionin oikeuden tulkintaa koskevaa kysymystä, jonka ratkaisemiseksi olisi tarvittu unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisua.
14. Komissio myönsi 9.10.2020 päivätyssä kirjeessä, jolla se vastasi 27.3.2019 päivättyyn Latvian talletussuojaviranomaisen kirjeeseen, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan muotoilu on puutteellinen, koska siinä ei säädetä erityisistä toimenpiteistä tilanteissa, joissa kansallinen talletussuojaviranomainen on tehnyt tällaisen päätöksen pidentää kannatusmaksujen maksuaikaa, ja että siinä jätetään siten tilaa eriäville tulkinnoille.
15. Viron, Latvian ja Liettuan talletussuojaviranomaiset ja Ruotsin talletussuojaviranomainen aloittivat Euroopan pankkiviranomaisessa (ABE) sovittelumenettelyn, joka päätettiin vuonna 2019, koska asiassa ei päästy sovintoon.
16. Latvian tasavalta pyysi 10.5.2021 SEUT 259 artiklan toisen ja kolmannen alakohdan mukaisesti komissiota antamaan perustellun lausunnon (jäljempänä alkuperäinen kantelu). Pyydettyään Ruotsin kuningaskuntaa esittämään huomautuksensa ja kuultuaan osapuolia komissio antoi 30.7.2021 perustellun lausunnon, jossa se totesi, ettei Ruotsin kuningaskunta ollut noudattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan, luettuna yhdessä sen 10 artiklan 1 kohdan kanssa, mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan, kun se oli kieltäytynyt siirtämästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksuja, jotka Nordea Bank oli luovutusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksanut Latvian sivukonttorinsa osalta. Sitä vastoin komissio katsoi, että sitä, että Ruotsin kuningaskunta oli väitetysti loukannut SEU 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua vilpittömän yhteistyön periaatetta, ei ollut näytetty toteen.
IV Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
17. Latvian tasavalta nosti 30.12.2021 unionin tuomioistuimeen jättämällään kannekirjelmällä Ruotsin kuningaskuntaa vastaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen, jossa se vaatii, että unionin tuomioistuin
– toteaa, että Ruotsin kuningaskunta ei ole noudattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan, koska se on jättämällä siirtämättä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään Nordea Bankin Latvian sivukonttorin suoritettavaksi kuuluvat kannatusmaksut, joiden määrä lasketaan maksukautta kohti direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti, toiminut vastoin direktiivin 2014/49 tavoitetta eikä ole taannut mainitun direktiivin säännösten tehokasta vaikutusta;
– toteaa, että Ruotsin kuningaskunta ei ole noudattanut SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se on jättämällä siirtämättä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään Nordea Bankin Latvian sivukonttorin suoritettavaksi kuuluvat kannatusmaksut, joiden määrä lasketaan maksukautta kohti direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti, vaikuttanut kielteisesti yhteismarkkinoiden integraatioon ja heikentänyt jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta,(11) joka on ennakkoedellytys rajat ylittävälle integraatiolle;
– siinä tapauksessa, että se katsoo, ettei Ruotsin kuningaskunta ole noudattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan ja SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, velvoittaa Ruotsin kuningaskunnan korjaamaan rikkomisen siirtämällä Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään Nordea Bankin Latvian sivukonttorin suoritettavaksi kuuluvat kannatusmaksut, joiden määrä lasketaan maksukautta kohti direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti, kokonaisuudessaan;
– siinä tapauksessa, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa voitaisiin tulkita suppeasti, toteaa tämän tulkinnan direktiivin 2014/49 tavoitteen mukaiseksi ja velvoittaa Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmän siirtämään Nordea Bankin Latvian sivukonttorin suoritettavaksi kuuluvat kannatusmaksut Latvian talletusten vakuusjärjestelmään, ja
– velvoittaa Ruotsin kuningaskunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
18. Viron tasavalta, Liettuan tasavalta ja komissio hyväksyttiin 19.5.2022, 25.5.2022 ja 30.5.2022 annetuilla päätöksillä väliintulijoiksi tukemaan Latvian tasavallan vaatimuksia.
19. Liettuan tasavalta tukee kaikkia kannekirjelmässä esitettyjä vaatimuksia, kun taas Viron tasavalta tukee ainoastaan ensimmäistä ja kolmatta ja komissio ainoastaan ensimmäistä vaatimusta.
20. Ruotsin kuningaskunta vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa Latvian tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
V Yhteenveto asianosaisten lausumista
A Tutkittavaksi ottaminen
21. Aluksi Ruotsin kuningaskunta epäilee, voidaanko sen direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdasta tekemä tulkinta riitauttaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä, vaikka yhtäältä Latvian tasavallalla olisi ollut mahdollisuus riitauttaa Ruotsin talletussuojaviranomaisen päätös Ruotsin kansallisissa tuomioistuimissa ja vaikka toisaalta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne on jätettävä tutkimatta, jos siinä vain pyydetään unionin oikeuden tulkintaa. Ruotsin tasavalta täsmentää, että kyseessä on lisäksi vähimmäistason yhdenmukaistamista koskeva säännös.
22. Ensimmäisestä kanneperusteesta, joka koskee direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan rikkomista, Ruotsin kuningaskunta toteaa, että Latvian tasavalta on muuttanut riidan kohdetta menettelyn tuomioistuinvaiheessa, kun se ei ole viitannut tämän direktiivin 10 artiklaan, johon komissio viittasi kyseisten kahden jäsenvaltion välillä 1.7.2021 järjestämässään kuulemisessa.
23. Ruotsin kuningaskunta väittää, että toinen kanneperuste, joka koskee SEU 4 artiklan 3 kohtaan perustuvan vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamista, on hylättävä, koska hallinnollisen menettelyn aikana Latvian tasavalta tukeutui yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen siltä osin kuin oli kyse Suomen tasavallan, jonka talletusten vakuusjärjestelmä oli samassa tilanteessa kuin Latvian talletusten vakuusjärjestelmä, saamasta kohtelusta.
24. Siitä Latvian tasavallan vaatimuksesta, joka koskee kannatusmaksujen suorittamista Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään, Ruotsin kuningaskunta toteaa, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen kohteena ei voi olla korvauksen maksaminen.
25. Latvian tasavalta väittää yhtäältä, että direktiivin 2014/49 soveltaminen edellyttää tulkintaa myös silloin, kun kyse on vähimmäistason yhdenmukaistamista koskevasta säännöksestä, jotta varmistetaan, että direktiivin tavoite lisätä ja turvata pankkijärjestelmän vakautta ja tallettajien suojaa saavutetaan, ja toisaalta, että SEUT 259 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen nostamisen edellytyksenä ei ole se, että on ensin turvauduttu kaikkiin käytettävissä oleviin kansallisiin oikeussuojakeinoihin.
26. Ensimmäisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista koskevan vaatimuksensa osalta Latvian tasavalta kiistää muuttaneensa riidan kohdetta, jota ei ole laajennettu eikä muutettu sen direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaan perustuvaan alkuperäiseen kanteluun nähden, ja katsoo, että käsiteltävässä asiassa on sovellettava analogisesti komission nostamia jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevia kanteita koskevaa oikeuskäytäntöä, jossa ei edellytetä, että perustellun lausunnon lausunto-osassa esitettyjen väitteiden ja kannekirjelmässä esitettyjen vaatimusten pitäisi kaikissa tilanteissa olla täysin yhteneviä, kunhan perustellussa lausunnossa määritettyä oikeusriidan kohdetta ei ole laajennettu tai muutettu.
27. Kolmannesta vaatimuksesta Latvian tasavalta väittää, että jäsenyysvelvoitteiden laiminlyönti, josta Ruotsin kuningaskuntaa arvostellaan, on paitsi todettava myös saatava loppumaan ja että se saadaan loppumaan vain siirtämällä evätyt kannatusmaksut Latvian talletusten vakuusjärjestelmään, mikä ei ole sama asia kuin korvauksen maksaminen.
B Direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan rikkominen
28. Latvian tasavalta ei kiistä, että Ruotsin kuningaskunta on tosiasiallisesti saattanut kyseisen säännöksen osaksi kansallista lainsäädäntöään. Se kuitenkin katsoo, ettei direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa pidä tulkita kaavamaisesti ja sananmukaisesti, kuten Ruotsin kuningaskunta on tehnyt, vaan sitä on tulkittava yhdessä direktiivin 10 artiklan 1 kohdan kanssa. Se katsoo, että jäsenyysvelvoitteita laiminlyötiin siinä, että Latvian sivukonttorin toiminnasta kerätyt kannatusmaksut jätettiin siirtämättä.
29. Latvian tasavallan mukaan 14 artiklan 3 kohtaa, jossa säädetään, että ”jos luottolaitoksen jäsenyys talletusten vakuusjärjestelmässä päättyy ja luottolaitos liittyy toiseen talletusten vakuusjärjestelmään, kannatusmaksut, jotka on maksettu jäsenyyden päättymistä edeltävien 12 kuukauden aikana, on siirrettävä kyseiseen toiseen talletusten vakuusjärjestelmään”, on nimittäin tulkittava ottaen huomioon paitsi sen asiayhteys myös sillä tavoitellut päämäärät. Latvian tasavalta lisää, että kyseisen direktiivin johdanto-osan kolmas perustelukappale on tältä osin hyvin selvä, sillä siinä todetaan, että kyseinen ”direktiivi on olennainen väline sisämarkkinoiden toteuttamisessa luottolaitosten alalla sekä sijoittautumisvapauden että rahoituspalvelujen tarjoamisen vapauden kannalta, ja sillä lisätään pankkijärjestelmän vakautta ja tallettajien suojaa”. Tästä Latvian tasavalta päättelee, että jos talletusten vakuusjärjestelmä vaihtuu, vastaanottavan jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmä on oikeutettu saamaan toimintojen siirtämistä edeltäneiden 12 kuukauden ajalta lasketut ja kerätyt kannatusmaksut riippumatta siitä, minä ajankohtana ne on tosiasiallisesti maksettu. Se täsmentää, että tulkitsemalla tätä artiklaa kaavamaisesti Ruotsin kuningaskunta on vienyt direktiiviltä 2014/49 sen tehokkaan vaikutuksen etenkin, kun kyseisen jäsenvaltion kannatusmaksun maksamiselle asettama määräaika ylittää vuoden.
30. Latvian tasavalta lisää, että direktiivillä 2014/49 käyttöön otetun mekanismin ajatuksena on se, että toiminnan siirtämistä edeltäneiden 12 kuukauden ajalta kerätyt kannatusmaksut siirretään vastaanottavan jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään, koska vastuu vakuuskorvauksen maksamisesta tallettajille kyseisen toiminnan osalta siirtyy kannatusmaksujen siirtohetkellä kyseiselle jäsenvaltiolle. Latvian tasavalta toteaa, että samankaltainen mekanismi käynnistyy silloin, kun korvaus on maksettava sivukonttorien tallettajille: se suoritetaan vastaanottavan jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmästä kotijäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmän ohjeiden mukaisesti, ja kotijäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmän on myönnettävä tarvittava rahoitus ennen korvauksen suorittamista ja korvattava vastaanottavan jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmälle kaikki aiheutuneet kustannukset.
31. Komissio tukee Latvian tasavallan päättelyä ja täsmentää, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa on luettava yhdessä sen 10 artiklan 1 kohdan kanssa, jossa säädetään, että kannatusmaksu on maksettava vähintään vuosittain, sillä nämä kaksi säännöstä ovat lähtökohtaisesti sidoksissa toisiinsa, jotta varmistetaan direktiivin tavoitteiden saavuttaminen ja erityisesti direktiivin johdanto-osan 37 perustelukappaleessa mainittu yhteisvastuullisuus laitosten välillä, jos jokin niistä ajautuu maksukyvyttömäksi.(12) Komission mukaan kannatusmaksuilla on tarkoitus kattaa talletussuoja tietyn ajanjakson aikana, ja ne on näin ollen siirrettävä, jos vakuusvastuu siirtyy toiselle talletusten vakuusjärjestelmälle.
32. Viron tasavalta ja Liettuan tasavalta esittävät samansuuntaisia päätelmiä kuin Latvian tasavalta, sillä niiden alueilla sijainneiden sivukonttorien luovutusten jälkeen kannatusmaksut, jotka Ruotsissa oli kerätty kyseisten sivukonttorien toiminnan osalta, oli samoista syistä jätetty siirtämättä Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä niiden kansallisiin talletusten vakuusjärjestelmiin.
33. Ruotsin kuningaskunta sitä vastoin väittää, ettei teleologisella tulkinnalla voida täyttää sitä direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdassa olevaa aukkoa, ettei siinä säädetä tyhjentävää ratkaisua varojen siirtämiseksi järjestelmästä toiseen. Kyseinen artikla olisi muotoiltava uudelleen siten, että siinä otetaan huomioon tilanteet, joista siinä ei ole säädetty, kuten ABE ja European Forum of Deposit Insurers ehdottivat.(13) Ruotsin kuningaskunta kyseenalaistaa myös – etenkin siitä syystä, että luottolaitoksen suojattujen talletusten määrä ja kannatusmaksujen vähimmäistaso eivät ole oikeassa suhteessa toisiinsa –, ulottuvuuden, jonka komissio antoi kyseisen artiklan sananmukaisesta tulkinnasta aiheutuville seurauksille siltä osin kuin on kyse sen vakavista vaikutuksista sisämarkkinoiden toteutumisen kannalta sekä talletusten vakuusjärjestelmään kohdistuvan luottamuksen ja jäsenvaltioiden välisen yhteistyön heikkenemisestä. Lisäksi Ruotsin kuningaskunta katsoo, että yhtäältä toimintojen siirron – ja toisessa jäsenvaltiossa sen seurauksena syntyvän riskin – ja toisaalta kannatusmaksujen siirron välistä yhteyttä koskevasta kysymyksestä ei säädetä selvästi.
34. Ruotsin kuningaskunta katsoo, että direktiivin 2014/49 10 artiklan sanamuoto on unionin oikeudessa hyvin tavanomainen, eikä siinä määritetä mitään tiettyä maksupäivää eikä edellytetä, että vähintään vuosittain kerättävä kannatusmaksu on sidoksissa johonkin tiettyyn maksukauteen (etenkään tilanteessa, jossa kannatusmaksun määrästä syntyy riitaa).
35. Ruotsin kuningaskunta pitää Latvian tasavallan päättelyä epäjohdonmukaisena, sillä jos maksamisessa on noudatettava maksukausia (direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan ei-sananmukainen tulkinta), maksun, joka suoritetaan vähintään vuosittain, suorituspäivällä ei ole enää merkitystä.
C SEU 4 artiklan 3 kohdan rikkominen
36. Latvian tasavalta toteaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan SEU 4 artiklan 3 kohdassa suojatusta vilpittömän yhteistyön periaatteesta seuraa, että jäsenvaltioiden on yhtäältä toteutettava kaikki toimenpiteet, joilla voidaan taata unionin oikeuden ulottuvuus ja tehokkuus, ja poistettava lainvastaiset seuraukset, jotka aiheutuvat unionin oikeuden rikkomisesta, ja toisaalta kunnioitettava ja avustettava toisiaan perussopimuksista johtuvia tehtäviä täyttäessään. Tästä se päättelee, että se, ettei Latvian sivukonttorista saatuja kannatusmaksuja siirretty Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään, on vilpittömän yhteistyön ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden vastaista, koska Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmä on kyseiseen tilanteeseen oikeudellisesti rinnastettavassa tilanteessa suostunut siirtämään kannatusmaksut Suomen talletusten vakuusjärjestelmään.
37. Ruotsin kuningaskunta sitä vastoin kiistää, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan sananmukainen soveltaminen voisi merkitä vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamista. Se lisää, että useimmissa niistä tapauksista, joissa kannatusmaksuja on siirretty, tosiasiallinen maksupäivä on se, jonka kotijäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmä on ottanut huomioon. Ruotsin kuningaskunta myös toteaa, että Suomen talletusten vakuusjärjestelmästä tullutta pyyntöä kohdeltiin eri tavalla siksi, että kotipaikan siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana oli maksettu kannatusmaksuja.
VI Asian tarkastelu
A Tutkittavaksi ottaminen
38. Ensinnäkin siltä osin kuin on kyse jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen kohteesta, unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö on selvä seuraavien kahden seikan osalta.
39. Yhtäältä unionin tuomioistuin muistuttaa, että SEUT 259 artiklalla käyttöön otetun menettelyn tarkoituksena on todeta ja saada loppumaan jäsenvaltion menettely, jolla se rikkoo unionin oikeutta.(14) Tämän perusteella se päättelee, että kyseiseen artiklaan perustuva kanne, joka koskee tulevia ja mahdollisia jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisiä tai jossa vain pyydetään unionin oikeuden tulkintaa, on jätettävä tutkimatta.(15)
40. Toisin kuin Ruotsin kuningaskunta esittää, Latvian tasavallan nostama jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne, joka koskee sitä, miten Ruotsin kuningaskunta on menetellyt tilanteessa, jossa kannatusmaksut olisi pitänyt suorittaa Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään, on otettava tutkittavaksi, koska sen tarkoituksena on aiemman jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteaminen, ja tämä on ainoa syy, jonka vuoksi Latvian tasavalta puoltaa unionin tuomioistuimessa tietynlaista direktiivin 2014/49 tulkintaa siitä, millä tavoin kannatusmaksujen siirto on toteutettava silloin, kun talletustoiminta siirtyy toiseen jäsenvaltioon. Lisäksi komissio on ainakin osittain toistanut tämän direktiivin tulkinnan 30.7.2021 antamassaan perustellussa lausunnossa. Ei myöskään ole kiistetty, että Ruotsin kuningaskunta on saattanut direktiivin 14 artiklan 3 kohdan osaksi kansallista lainsäädäntöään. Näin ollen Latvian tasavallan kannekirjelmän ensimmäinen kanneperuste, jossa ei pyydetä unionin tuomioistuinta tulkitsemaan direktiiviä vaan toteamaan, että tiettyä direktiivin säännöstä, sellaisena kuin kyseinen jäsenvaltio ja komissio ovat sitä tulkinneet, on rikottu, on nähdäkseni otettava tutkittavaksi.
41. Toisaalta unionin tuomioistuin muistuttaa, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kanteessa unionin tuomioistuimelta ei voida vaatia muuta kuin sitä, että se toteaa väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, jotta tämä noudattamatta jättämisen lopetettaisiin, eikä se erityisesti voi velvoittaa jäsenvaltiota tietynlaiseen toimintaan unionin oikeuden noudattamiseksi.(16)
42. Latvian tasavalta ei vain vaadi väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista, vaan se vaatii myös – ja toissijaisesti siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin katsoo, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa voitaisiin tulkita suppeasti –, että unionin tuomioistuin määrää Ruotsin kuningaskunnan siirtämään Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksut, jotka Nordea Bankin Latvian sivukonttorin toiminnasta on maksettu Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään. Näin ollen Latvian tasavallan vaatimukset kannatusmaksujen siirrosta Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään on jätettävä tutkimatta.
43. Toiseksi siitä kysymyksestä, onko riidan kohdetta muutettu menettelyn oikeudenkäyntiä edeltäneen vaiheen ja oikeudenkäyntivaiheen välillä, on todettava, että koska valtioiden välisiä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevia kanteita on nostettu vain muutamia,(17) kysymystä siitä, voitaisiinko käsiteltävässä asiassa soveltaa analogisesti komission SEUT 258 artiklan nojalla nostamista jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevista kanteista annettua unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, ei ole aiemmin käsitelty. Käsiteltävä asia tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden tuoda selvyyttä tähän tilanteeseen.
44. Unionin tuomioistuin on nimittäin todennut, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tarkoituksena on antaa asianomaiselle jäsenvaltiolle yhtäältä tilaisuus täyttää unionin oikeuden mukaiset velvoitteet ja toisaalta tilaisuus puolustautua asianmukaisesti komission esittämiä moitteita vastaan. Tästä seuraa, että SEUT 258 artiklan nojalla nostettavan kanteen kohde rajataan kyseisessä määräyksessä tarkoitetussa oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä eikä sitä siis voida enää laajentaa oikeudenkäynnissä.(18)
45. Tästä unionin tuomioistuin on päätellyt, että komission perustellun lausunnon ja kanteen on perustuttava samoihin syihin ja perusteisiin, minkä takia unionin tuomioistuin ei voi tutkia moitetta, jota ei ole esitetty perustellussa lausunnossa, jonka on sisällettävä johdonmukainen ja yksityiskohtainen esitys niistä syistä, jotka ovat saaneet komission katsomaan, ettei asianomainen jäsenvaltio ole noudattanut jotakin EUT-sopimuksen mukaisista velvoitteistaan(19) Tämä vaatimus ei kuitenkaan voi merkitä sitä, että perustellun lausunnon lausunto-osassa esitettyjen moitteiden ja kannekirjelmässä esitettyjen vaatimusten pitäisi kaikissa tilanteissa olla täysin yhteneviä, kunhan perustellussa lausunnossa määritettyä oikeusriidan kohdetta ei ole laajennettu tai muutettu.(20)
46. SEUT 259 artiklan neljännen alakohdan mukaan se, ettei komissio ole antanut perusteltua lausuntoa kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenvaltio on saattanut asian sen käsiteltäväksi, ei estä sitä saattamasta asiaa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tässä tapauksessa perusteltua lausuntoa ei voida käyttää oikeusriidan rajaamisessa.
47. Koska SEUT 259 artiklan toisesta alakohdasta ilmenee, että valtioiden välisissä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevissa menettelyissä oikeudenkäyntiä edeltävä vaihe on pakollinen, perustelujen ensimmäistä osaa(21) voitaisiin helposti soveltaa tämän menettelyn yhteydessä. Oikeusriidan kohdetta rajattaessa on sitä vastoin otettava huomioon ensisijaisesti jäsenvaltion vaatimus sekä – jos sellainen on annettu – perusteltu lausunto.
48. Ensimmäisestä väitetystä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä on todettava, toisin kuin Ruotsin kuningaskunta väittää, että direktiivin 2014/49 10 artiklan 1 kohta otettiin esiin oikeudenkäyntiä edeltäneessä vaiheessa Latvian tasavallan aloitteesta yksinomaan sillä perusteella, että se tukee 14 artiklan 3 kohdan teleologista tulkintaa, kuten komission perustellusta lausunnosta ilmenee. Sitä ei myöskään mainita alkuperäisen kantelun vaatimusosassa eikä Latvian tasavallan kannekirjelmän perusteluissa. Lisäksi kannekirjelmässä esitetyt viittaukset direktiivin 10 artiklaan ovat sanamuodoltaan hyvin samankaltaisia kuin alkuperäisessä kantelun esitetyt viittaukset, eikä niissä väitetä, että mainittua artiklaa olisi rikottu. Näin ollen ensimmäinen oikeudenkäyntiväite on hylättävä.
49. Toisesta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä, joka koskee vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamista, on todettava, että toisin kuin perustellussa lausunnossa Latvian tasavallan vaatimuksista esitetyssä yhteenvedossa todetaan, Latvian tasavallan alkuperäisestä kantelusta ilmenee, että tätä väitettä on perusteltu sekä Ruotsin kuningaskunnan direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdasta tekemällä väitetysti virheellisellä tulkinnalla, joka on vastoin direktiivin tavoitteita, että yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisella Latvian talletusten vakuusjärjestelmän ja Suomen talletusten vakuusjärjestelmän välisen kohtelun takia. Ruotsin kuningaskunnalle on näin ollen annettu tilaisuus esittää perustelunsa näistä kahdesta seikasta, eikä riidan kohdetta ole muutettu eikä laajennettu oikeudenkäyntivaiheessa. Myös toinen oikeudenkäyntiväite on hylättävä.
50. Siitä, ettei ole ensin turvauduttu kaikkiin käytettävissä oleviin kansallisiin oikeussuojakeinoihin, on todettava, että kaikki osapuolet, myös Ruotsin kuningaskunta vastauskirjelmässään, ovat ilmaisseet olevansa yhtä mieltä siitä, ettei SEUT 259 artiklassa aseteta tällaista edellytystä. Näin ollen kolmas oikeudenkäyntiväite on hylättävä.
B Direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaan perustuva kanneperuste
51. Ruotsin kuningaskunta on kiistatta saattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan sananmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään säätämällä talletussuojalain 14 §:ssä, että jos luottolaitos luovutetaan kokonaan tai osittain ja se liittyy toiseen talletusten vakuusjärjestelmään, kannatusmaksut, jotka se on maksanut luovutusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana, on siirrettävä tähän toiseen talletusten vakuusjärjestelmään. Ruotsin kuningaskunta on soveltanut tätä sääntöä ottamalla huomioon kannatusmaksujen maksupäivän, kuten direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdassa säädetään, minkä seurauksena kannatusmaksuja ei siirretty Viron, Latvian ja Liettuan talletusten vakuusjärjestelmiin, koska ne oli maksettu joko ennen laitoksen luovutusta edeltänyttä 12 kuukauden ajanjaksoa tai tämän ajanjakson jälkeen, ja Suomen talletusten vakuusjärjestelmään tehtiin kaksi kannatusmaksujen siirtoa.
52. Latvian tasavalta, jota komissio ja Viron ja Liettuan tasavallat tukevat, väittää lähinnä, ettei direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa pidä tulkita sananmukaisesti vaan pelkästään teleologisesti tukeutumalla yhtäältä kyseisen säännökseen yhdessä direktiivin 10 artiklan kanssa ja toisaalta mainitun direktiivin tavoitteisiin, jotka mainitaan sen johdanto-osan 3 ja 37 perustelukappaleessa ja jotka ovat sisämarkkinoiden toteuttaminen lisäämällä pankkijärjestelmän vakautta ja tallettajien suojaa sekä yhteisvastuullisuuden luominen samoilla rahoitusmarkkinoilla toimivien laitosten välillä. Latvian tasavalta sekä Viron ja Liettuan tasavallat ja komissio päättelevät tästä, että kannatusmaksujen siirtoajankohdan on vastattava ajankohtaa, jona vastuu siirtyy yhdeltä talletusten vakuusjärjestelmältä toiselle luottolaitoksen luovutuksen seurauksena.
53. Ensinnäkin direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdasta ja 10 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta yhdessä luettuina voidaan ensi näkemältä tehdä joko se päätelmä, että kannatusmaksu on maksettava vuosittain tiettynä määräpäivänä, tai se päätelmä, että kyseessä on oltava laitoksen siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden ajalta maksettavaksi tullut kannatusmaksu.
54. Kannatusmaksujen maksaminen tiettynä määräpäivänä tarkoittaa, että tilisiirtoja on voitava tehdä vuoden jokaisena päivänä, mikä ei välttämättä ole mahdollista.
55. Siitä, voidaanko direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan ja 10 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan yhdessä lukemisen perusteella katsoa, että kannatusmaksu, joka velvoitetaan siirtämään, on luottolaitoksen siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden ajalta maksettavaksi tullut kannatusmaksu, on todettava, että tällainen päättely on epäjohdonmukaista, sillä – kuten Ruotsin kuningaskunta toteaa – jos erääntynyt määrä vastaisi tiettyä ajanjaksoa (siirtoa edeltäneet 12 kuukautta), ei olisi tarpeen mainita, kuten direktiivin 10 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että kyse on vuosittaisesta maksusta.
56. Lisäksi on todettava, että 10 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan sanamuoto on olennaisin osin samankaltainen kuin pankkien kriisinratkaisun(22) tai yhteisen kriisinratkaisurahaston(23) rahoitusjärjestelyihin suoritettavia rahoitusosuuksia koskevien säännösten sanamuoto, sillä jälkimmäisissä säädetään ”vähintään vuosittain” kerättävistä rahoitusosuuksista ja jätetään siten jäsenvaltioille harkintavaltaa tämän keräämisen järjestämisessä. Pankkien kriisinratkaisun alalla ei kuitenkaan säädetä mitään rahoitusosuuksien siirrosta tilanteessa, jossa rahoitusjärjestely vaihtuu.
57. Talletussuojalain 13 §:ssä jätetty yhden kuukauden määräaika, jonka kuluessa erääntynyt kannatusmaksu on maksettava, ei kuitenkaan vaikuta olevan ristiriidassa direktiivin 2014/49 10 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan kanssa, jossa ei säädetä muista velvollisuuksista kuin velvollisuudesta maksaa vähintään vuosittain kannatusmaksuja talletusten vakuusjärjestelmään. Lisäksi direktiivin 14 artiklan 3 kohdassa viitataan ainoastaan maksuihin, jotka on maksettu ”jäsenyyden päättymistä edeltävien 12 kuukauden aikana”.
58. Direktiivin 2014/49 puutteelliselta vaikuttavan alkuperäisen sanamuodon korjaamiseksi komissiolla on ollut tilaisuus täsmentää 14 artiklan 3 kohdan sanamuotoa ehdottamalla 18.4.2023 esittämässään kyseisen direktiivin muutosehdotuksessa, että jos luottolaitos tai jotkin luottolaitoksen toiminnoista siirretään toisen jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään, kotijäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmä siirtää vastaanottavan jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksut, jotka ovat tulleet maksettavaksi talletusten vakuusjärjestelmän muutosta edeltäneiden 12 kuukauden ajalta.(24)
59. Toiseksi direktiivin 2014/49 10 artiklan 2 kohdassa mainitaan, että talletusten vakuusjärjestelmän käytettävissä olevien rahoitusvarojen on oltava tavoitetasoltaan vähintään 0,8 prosenttia sen jäsenten suojattujen talletusten määrästä. Vaikka, toisin kuin Ruotsin kuningaskunta väittää, talletusten vakuusjärjestelmään maksettujen kannatusmaksujen määrän ja kannatusmaksun vahvistamisajankohtana suojattujen talletusten määrän(25) välillä on yhteys, on todettava, että tämä yhteys lakkaa olemasta, jos (tai sen jälkeen kun) tavoitetaso on saavutettu.
60. Direktiivin 10 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa nimittäin säädetään, että ”jos [talletusten vakuusjärjestelmän] rahoituskyky jää tavoitetason alapuolelle, kannatusmaksujen maksamista jatketaan siihen asti, kun tavoitetaso on jälleen saavutettu”.
61. Luottolaitoksen siirtyminen uuteen talletusten vakuusjärjestelmään kasvattaa siten automaattisesti suojattujen talletusten kokonaismäärää, minkä seurauksena luottolaitosta voidaan vaatia maksamaan kannatusmaksuja kyseisessä talletusten vakuusjärjestelmässä. Jos kyseinen luottolaitos siirtyy tähän järjestelmään jonkin toisen jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmästä, siirtoon olisi tarvittaessa liitettävä kyseisen luottolaitoksen kotijäsenvaltionsa talletusten vakuusjärjestelmään uuteen järjestelmään liittymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksamien kannatusmaksujen siirto, eikä sitä silloin vaadita maksamaan kannatusmaksuja uudelleen, jos siirretyt kannatusmaksut kattavat uusien suojattujen talletusten osuuden.
62. Jos jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään siirtyy kolmannen maan luottolaitos, kannatusmaksuja ei siirretä ja talletusten vakuusjärjestelmään kuuluvat luottolaitokset ottavat yhdessä vastatakseen tavoitetason määrän korotuksesta ja mahdollisesta kannatusmaksujen uudelleen maksamisesta tai korotuksesta.
63. Vastaavasti luottolaitoksen siirtyminen vastaanottavaan jäsenvaltioon sellaisesta toisen jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmästä, jonka tavoitetaso on saavutettu ja johon kyseinen laitos ei ole maksanut viimeisten 12 kuukauden aikana kannatusmaksuja, ei johda kannatusmaksujen siirtoon vastaanottavan jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään, mutta se voi, kuten tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa mainittiin, johtaa vastaanottavan jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään maksettavien kannatusmaksujen korottamiseen, koska suojattujen talletusten määrä – ja siten myös tavoitetaso – kasvavat.
64. On siis olemassa useita mahdollisia tilanteita, joissa luottolaitoksen liittyminen toiseen talletusten vakuusjärjestelmään ei johda kannatusmaksujen siirtoon tämän talletusten vakuusjärjestelmän hyväksi. Näin ollen on kyseenalaista vedota seurauksiin, joita luottolaitoksen luovutuksella on kannatusmaksujen siirtovastuun kannalta.
65. Kolmanneksi siltä osin kuin on kyse direktiivin 2014/49 tavoitteista, jotka mainitaan sen johdanto-osan 3 ja 37 perustelukappaleessa, ne eivät mielestäni näytä oikeuttavan kyseisen direktiivin 14 artiklan 3 kohdan puhtaasti teleologista tulkintaa.
66. Koska nimittäin, kuten edellä mainittiin, vastuun siirron ja kannatusmaksujen siirron välillä ei ole ehdotonta yhteyttä, on myös pääteltävä, että unionin lainsäätäjä on hyväksynyt tämän ristiriidan mutta samalla pyrkinyt lisäämään pankkijärjestelmän vakautta ja tallettajien suojaa ja luomaan yhteisvastuullisuutta luottolaitosten välille.
67. Joka tapauksessa pankkijärjestelmän vakautta on pyritty lisäämään ennen muuta talletussuojalla, jonka tarkoituksena on välttää pankkeihin tehtyjen talletusten laajamittaiset nostamiset. Tallettajia on vastaavasti suojattu säätämällä, että saman tallettajan samaan luottolaitokseen tekemien talletusten talletussuojan taso on 100 000 euroa, jos talletuksia ei kyetä maksamaan.(26) Lisäksi direktiivin 2014/49 johdanto-osan 37 perustelukappaleessa tarkoitettu luottolaitosten välinen yhteisvastuullisuus koskee samoilla rahoitusmarkkinoilla toimivia luottolaitoksia eikä kaikkia unionin luottolaitoksia: näin ollen ei ole mitenkään epäjohdonmukaista, että mahdollinen vastuu uudesta luottolaitoksesta, joka liittyy talletusten vakuusjärjestelmään niin, ettei kannatusmaksuja siirretä, jää muiden kyseiseen talletusten vakuusjärjestelmään kuuluvien luottolaitosten kannettavaksi.
68. Näin ollen on kyseenalaista väittää, ettei Ruotsin kuningaskunta ole noudattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan, kun se on säätänyt, että ainoastaan ne kannatusmaksut, jotka on maksettu talletusten vakuusjärjestelmään luottolaitoksen siirtymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana, siirretään vastaanottavan jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään, ja näin on, vaikka tätä säännöstä luetaan yhdessä direktiivin 10 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan kanssa.
69. Siitä, että kannatusmaksu on maksettava kuukauden kuluessa talletussuojaviranomaisen päätöksen tekemisestä, on todettava, että oikeuskäytännön mukaan käytäntö, joka täyttää tietyt vakiintuneisuutta ja yleisyyttä koskevat edellytykset ja jolla direktiiviä ei ole pantu asianmukaisesti täytäntöön, voi olla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen kohteena.(27)
70. Koska kyseisen määräajan asettaminen ei vaikuta käsiteltävässä asiassa olevan direktiivin 2014/49 vastaista, on selvitettävä, onko Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmässä yleistä ja vakiintunutta käytäntöä, joka ei ole tämän direktiivin tai sen täytäntöönpanolain mukainen ja joka loukkaa direktiivin 14 artiklan 3 kohdassa vahvistettua kannatusmaksujen siirron periaatetta.
71. Vuoden 2016 kannatusmaksu nimittäin vahvistettiin 2.9.2016 ja maksettiin 30.9.2016 eli yhden kuukauden määräajassa. Vuoden 2017 kannatusmaksu, joka vahvistettiin 14.9.2017, maksettiin 13.10.2017. Vuoden 2018 kannatusmaksu vahvistettiin 27.9.2018 ja maksettiin seuraavana päivänä.
72. Direktiivin 2014/49 14 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että ”jos luottolaitos aikoo siirtyä toiseen talletusten vakuusjärjestelmään tämän direktiivin mukaisesti, sen on ilmoitettava siitä vähintään kuusi kuukautta etukäteen”.
73. Nordea Bankin olisi siis pitänyt ilmoittaa viimeistään 1.4.2017 Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmälle, että se aikoi luovuttaa sivukonttorinsa 1.10.2017. Lisäksi Nordea Bankin olisi pitänyt ilmoittaa viimeistään 1.4.2018 kyseiselle talletusten vakuusjärjestelmälle myös siitä, että se aikoi siirtää kotipaikkansa Suomeen.
74. Vaikka voi vaikuttaa yllättävältä, että Ruotsin talletussuojaviranomainen on tässä tarkasteltujen kolmen vuoden aikana vaihtanut vuosittain ajankohtaa, jona se tekee päätöksensä talletusten vakuusjärjestelmään maksettavien kannatusmaksujen määrän vahvistamisesta, tämä ei riitä osoittamaan, että kyseessä on yleinen, vakiintunut ja tahallinen käytäntö, jonka tarkoituksena on estää kannatusmaksujen siirto toiseen talletusten vakuusjärjestelmään.
75. Jos nimittäin Nordea Bank tiesi sopiessaan sivukonttoriensa luovuttamisesta 1.10.2017, että vuoden 2016 kannatusmaksuja ei siirrettäisi, koska ne oli maksettu 30.6.2016, kyseinen laitos ei voinut, kun se maksoi vuoden 2017 kannatusmaksunsa 13.10.2017 eli 30.9.2017 jälkeen, olla tietämätön siitä, että kyseistä kannatusmaksua ei siirrettäisi luovutetut sivukonttorit vastaanottaneiden jäsenvaltioiden talletusten vakuusjärjestelmiin. Vastaavasti sopiessaan kotipaikkansa siirtämisestä 1.10.2018 ja maksaessaan vuoden 2018 kannatusmaksunsa kannatusmaksun määrän vahvistamista koskevan päätöksen tekemistä seuraavana päivänä eli 28.9.2018 Nordea Bank tiesi, että sen vuosien 2017 ja 2018 kannatusmaksut siirrettäisiin Suomen talletusten vakuusjärjestelmään.
76. Tästä seuraa, ettei ole näytetty toteen, että kyseessä olisi Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmän yleinen ja vakiintunut käytäntö, koska kolme vuotta ei ole riittävä aika tällaisen käytännön toteen näyttämiseksi ja koska se ei ole automaattisesti johtanut kieltäytymiseen kannatusmaksujen siirtämisestä. Lisäksi kannatusmaksujen siirtämättä jättäminen on täysin seurausta siitä, minä päivänä Nordea Bank on valinnut maksaa ne Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään.
77. Näin ollen ei vaikuta siltä, että Ruotsin kuningaskunta on jättänyt noudattamatta direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan, luettuna yhdessä sen 10 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan kanssa, mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan, joten ensimmäinen väite on hylättävä.
C SEU 4 artiklan 3 kohtaan perustuva väite
78. Muistutan, että vaikka unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että ”SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetusta vilpittömän yhteistyön periaatteesta ilmenee, että jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki toimenpiteet, joilla voidaan taata unionin oikeuden ulottuvuus ja tehokkuus”,(28) ”SEU 4 artiklan 3 kohtaan perustuvan yleisen vilpittömän yhteistyön velvoitteen noudattamatta jättäminen voidaan todeta vain siltä osin kuin se koskee erityisten velvoitteiden laiminlyömistä, josta jäsenvaltiota moititaan, merkitsevästä toiminnasta erillistä toimintaa”.(29)
79. Näin ollen on tutkittava Latvian tasavallan vaatimuksen perustana olevat kaksi perustetta.
80. Yhtäältä siltä osin kuin on kyse direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan virheellisestä tulkinnasta, jossa ei ole otettu huomioon kyseisen direktiivin tavoitteita, väitetyssä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisessä on todellisuudessa kyse samasta menettelystä kuin se menettely, johon ensimmäinen kanneperuste perustuu, koska tämä kieltäytyminen liittyy suoraan 14 artiklan 3 kohdan tulkintaan. Kuten julkisasiamies Ćapeta on todennut, se, että jäsenvaltiolla on erilainen käsitys unionin oikeudesta kuin komissiolla, ei sinänsä merkitse, että jäsenvaltio rikkoo vilpittömän yhteistyön periaatetta.(30) Sama pätee tilanteeseen, jossa jäsenvaltiolla on erilainen käsitys unionin oikeudesta kuin toisella jäsenvaltiolla. Tähän perusteeseen tukeutuva väite ei siten ole perusteltu.
81. Toisaalta Viron, Latvian ja Liettuan talletusten vakuusjärjestelmien epäyhdenvertaisesta kohtelusta Suomen talletusten vakuusjärjestelmään nähden on todettava, että myös tämä väite perustuu direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan kiistanalaiseen tulkintaan.
82. Joka tapauksessa on niin, että yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta voidaan todeta olevan kyse vain, jos samanlaisia tilanteita kohdellaan eri tavalla ja erilaisia tilanteita samalla tavalla.
83. Käsiteltävässä asiassa yhtäältä Viron, Latvian ja Liettuan talletusten vakuusjärjestelmien ja toisaalta Suomen talletusten vakuusjärjestelmän tilanteet eroavat toisistaan. Talletusten vakuusjärjestelmän vaihtumista edeltäneiden 12 kuukauden aikana eli 1.10.2016–30.9.2017 Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään ei nimittäin maksettu lainkaan kannatusmaksuja luovutettujen sivukonttorien toiminnan osalta, kun taas Nordea Bankin kotipaikan siirtämistä Suomeen edeltäneiden 12 kuukauden aikana Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään maksettiin kannatusmaksuja ja nämä kannatusmaksut siirrettiin Suomen talletusten vakuusjärjestelmään. Näin ollen vilpittömän yhteistyön velvoitteen loukkaamista koskeva väite ei voi nojautua tähän perusteeseen.
84. Vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamiseen perustuva kanneperuste on siten hylättävä.
VII Ratkaisuehdotus
85. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Latvian tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
3) Viron tasavalta ja Liettuan tasavalta sekä Euroopan komissio vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan.