Asia T‑17/12

Moritz Hagenmeyer

ja

Andreas Hahn

vastaan

Euroopan komissio

Kuluttajansuoja – Asetus (EY) N:o 1924/2006 – Elintarvikkeita koskevat terveysväitteet – Sairauden riskin vähentämistä koskevan väitteen hyväksynnän epääminen – Riskitekijän nimeäminen – Sairauden riskin vähentämistä koskevien väitteiden hyväksyntää koskevan menettelyn laillisuus – Kumoamiskanne – Oikeussuojan tarve – Koskettava kantajia suoraan ja erikseen – Tutkittavaksi ottaminen – Oikeasuhteisuus – Perusteluvelvollisuus

Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 30.4.2014

1.      Kumoamiskanne – Oikeussuojan tarve – Jo syntyneen ja edelleen olemassa olevan intressin edellytys – Kanne, jossa vaaditaan kumoamaan päätös, jolla hylättiin sairauden riskin vähentämistä koskevan väitteen hyväksyntää koskeva yksittäinen hakemus – Tutkittavaksi ottaminen

(SEUT 263 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1924/2006 14 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 15 artikla; komission asetuksen n:o 1170/2011 liite)

2.      Kumoamiskanne – Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt – Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet – Komission asetus, jossa hylätään säädetyn menettelyn mukaisesti esitetty sairauden riskin vähentämistä koskevan väitteen hyväksyntää koskeva yksittäinen hakemus – Kanteen nostaja kyseisen hyväksynnän hakija – Tutkittavaksi ottaminen

(SEUT 263 artiklan neljäs kohta – Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1924/2006 15 artikla; komission asetuksen N:o 1170/2011 liite)

3.      Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Elintarvikkeita koskevat ravitsemus- ja terveysväitteet – Asetus N:o 1924/2006 – Sairauden riskin vähentämistä koskeva väite – Väitteen hyväksyntää koskeva hakemus – Hakijan velvollisuus nimetä sairauden kehittymistä koskeva riskitekijä

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1924/2006 2 artiklan 2 kohdan 6 alakohta ja 14 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 2 kohta)

4.      Oikeudenkäyntimenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset – Yhteenveto kanneperusteista

(Unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäinen kohta ja 53 artiklan ensimmäinen kohta; unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohta)

5.      Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Elintarvikkeita koskevat ravitsemus- ja terveysväitteet – Asetus N:o 1924/2006 – Sairauden riskin vähentämistä koskeva väite – Hyväksyntämenettely – Suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen – Ei ole

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1924/2006 10 artiklan 1 kohta, 14 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 17 artiklan 1 kohta)

6.      Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Elintarvikkeita koskevat ravitsemus- ja terveysväitteet – Asetus N:o 1924/2006 – Sairauden riskin vähentämistä koskeva väite – Väitteen hyväksyntää koskeva hakemus – Yksilökohtainen ja yleinen ominaisuus – Oikeudellisen muodon valinta jätetty komission harkintaan

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1924/2006 17 artiklan 1–4 kohta)

7.      Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Elintarvikkeita koskevat ravitsemus- ja terveysväitteet – Asetus N:o 1924/2006 – Sairauden riskin vähentämistä koskeva väite – Hyväksyntämenettely – Unionin ja toimivaltaisen kansallisen viranomaisen välinen toimivallan jako

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1924/2006 16 artiklan 1 kohdan toinen virke)

8.      Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Elintarvikkeita koskevat ravitsemus- ja terveysväitteet – Asetus N:o 1924/2006 – Sairauden riskin vähentämistä koskeva väite – Hyväksyntämenettely – Määräajan ylittäminen – Päätöksen laillisuuteen vaikuttava seikka – Edellytykset

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1924/2006 15 artiklan 2 kohdan a ja i alakohta, 16 artiklan 1 kohta ja 17 artiklan 1 kohta)

9.      Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Elintarvikkeita koskevat ravitsemus- ja terveysväitteet – Asetus N:o 1924/2006 – Sairauden riskin vähentämistä koskeva väite – Hyväksyntämenettely – Hakijan oikeus esittää huomautuksia toimielimessä, jonka tehtävänä on hyväksynnän antaminen – Ulottuvuus

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1924/2006 16 artiklan 6 kohdan 2 alakohta)

10.    Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Komission päätös, jolla hylätään terveysväitteen käytön hyväksyntää koskeva hakemus

(SEUT 296 artiklan toinen kohta; komission asetus N:o 1170/2011)

1.      Koska kanteen nostavan asianomaisen on osoitettava jo syntynyt ja edelleen olemassa oleva intressi riidanalaisen toimen kumoamiseen, eikä hän sen vuoksi voi vedota tuleviin ja epävarmoihin tilanteisiin, henkilöllä, joka on tältä osin sovellettavia sääntöjä, joissa ainoastaan viitataan yleisesti hakijoihin, noudattaen hakenut sairauden riskin vähentämistä koskevan väitteen hyväksyntää, on aivan ilmeisesti intressi vaatia sellaisen päätöksen kumoamista, jolla vastaava hyväksyntä evätään.

(ks. 38, 39, 44 ja 45 kohta)

2.      SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolle riidanalaista tointa ei ole osoitettu, voi nostaa siitä kanteen sillä edellytyksellä, että se koskee häntä suoraan ja erikseen. Tältä osin komission asetus, joka on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja joka sisältää hyväksyntää koskevan hakemuksen lopullisen hylkäämisen sairauden riskin vähentämistä koskevan väitteen hyväksyntää koskevassa menettelyssä elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä annetun asetuksen N:o 1924/2006 perusteella, vaikuttaa suoraan hakijaan, koska lainsäätäjän tarkoitus oli, että kaikki luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt voivat tehdä hyväksyntää koskevan hakemuksen kyseisen asetuksen 15 artiklan mukaisesti ja että hyväksyntää koskevasta hakemuksesta tehty lopullinen hylkäävä päätös sisältyy riidanalaiseen asetukseen, joka on hyväksyntää koskevan menettelyn päätepiste. Riidanalainen asetus vaikuttaa lisäksi hakijaan erikseen, koska hän on tehnyt väitteen hyväksymistä koskevan yksittäisen hakemuksen.

(ks. 50, 51, 56 ja 61 kohta)

3.      Elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä annetun asetuksen N:o 1924/2006 2 artiklan 2 kohdan 6 alakohdassa tarkoitetun sairauden riskin vähentämistä koskevan väitteen hyväksyntä edellyttää paitsi sairauden nimeämistä myös tämän sairauden konkreettisen sellaisen kehittymisriskin nimeämistä, joka hakijan mukaan on merkittävästi vähentynyt. Lainsäätäjä on näet asetuksen N:o 1924/2006 14 artiklan 2 kohdassa tunnustanut, että sairauteen liittyy useita riskitekijöitä. Tämän säännöksen mukaan pakkausmerkinnöissä tai niiden puuttuessa esillepanossa tai mainonnassa on ilmoitettava, että väitteessä tarkoitettuun sairauteen liittyy useita riskitekijöitä eikä yhden tekijän muuttumisesta välttämättä ole hyötyä. Näin ollen kun hakija ei nimeä sairautta eikä konkreettista riskitekijää, komissio ei voi arvioida, minkä sairauden mikä kehittymistä koskeva riskitekijä merkittävästi alentuisi väitteen kohteena olevan elintarvikkeeseen liittyvän käyttäytymisen myötä. On riittävää, että tämä nimeäminen käy ainakin implisiittisesti ilmi kyseisen väitteen sanamuotoa koskevasta ehdotuksesta tai lupahakemuksen liitteenä olevista asiakirjoista.

(ks. 73 ja 75 kohta)

4.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 99 ja 122 kohta)

5.      Elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä annetun asetuksen N:o 1924/2006 asetuksen N:o 1924/2006 10 artiklan 1 kohta, 14 artiklan 1 kohdan a alakohta ja 17 artiklan 1 kohta eivät ole ilmeisen soveltumattomia toimielinten tavoittelemien päämäärien saavuttamiseen, eivätkä kyseiset säännökset näin ollen ole lainvastaisia sen vuoksi, että niillä loukattaisiin suhteellisuusperiaatetta.

Erityisemmin myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetussa direktiivissä 2000/13 säädetyn järjestelmän, joka vallitsi sairauden riskin vähentämistä koskevien väitteiden alalla asetuksen No 1924/2006 antamiseen saakka, perusteella toteutetut toimenpiteet eivät kaikki kuitenkaan vaikuta asetettuihin tavoitteisiin, erityisesti terveyden suojeluun, nähden yhtä soveliailta kuin kyseessä olevat mainitun asetuksen säännökset.

(ks. 113 ja 121 kohta)

6.      Elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä annetun asetuksen N:o 1924/2006 17 artiklassa käytetyistä sanoista seuraa, että tässä säännöksessä tarkoitetaan niitä menettelyn eri vaiheita, joita komission on noudatettava tehdäkseen lopullisen päätöksen tämän asetuksen 14 artiklan nojalla tehdystä hakemuksesta. Päätöksen oikeudellisesta muodosta ei sen sijaan lausuta mitään, koska sen valinta on jätetty komission harkintaan ja komission on tehtävä kyseessä olevasta hakemuksesta myönteinen tai kielteinen ratkaisu.

Yleisesti sovellettavan asetuksen antaminen ei ole kyseessä olevan menettelyn rakenteen vastaista. Vaikka kyseessä olevan hyväksyntämenettelyn kohteena on yksittäinen hakemus, on kuitenkin niin, että asetuksen N:o 1924/2006 17 artiklan 5 kohdan mukaisesti kaikki elintarvikealan toimijat voivat käyttää komission hyväksymiä terveysväitteitä. Koska tässä säännöksessä säädetään vaikutuksista erga omnes, kyseessä olevalla hyväksyntämenettelyllä on kaksi ominaisuutta eli yksilökohtainen ja yleinen ominaisuus.

(ks. 127, 130 ja 131 kohta)

7.      Se, että toimivaltainen kansallinen viranomainen on hallinnollisen menettelyn kuluessa lausunut kyseessä olevan väitteen hyväksyntää koskevan hakemuksen asianmukaisuutta koskevista vaatimuksista, ei merkitse, että menettely olisi ollut sääntöjenvastainen. Elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä annetun asetuksen N:o 1924/2006 16 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä virkkeestä käy nimittäin ilmi, että vastuu hakemuksen asianmukaisuudesta eli siitä, että hakemus täyttää asetuksessa vahvistetut muodolliset ja aineelliset vaatimukset ja erityisesti vaatimuksen riskitekijän nimeämisestä, kuuluu ainakin yhtä lailla toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle.

(ks. 136 ja 138 kohta)

8.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 160 kohta)

9.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 165 kohta)

10.    Ks. tuomion teksti.

(ks. 173, 175 ja 177–179 kohta)