Valitus, jonka eins energie in sachsen GmbH & Co. KG on tehnyt 21.7.2023 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu neljäs jaosto) asiassa T-318/20, eins energie in sachsen GmbH & Co. KG v. komissio, 17.5.2023 antamasta tuomiosta

(asia C-469/23 P)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: eins energie in sachsen GmbH & Co. KG (edustajat: I. Zenke, Rechtsanwältin, ja T. Heymann, Rechtsanwalt)

Muut osapuolet: Euroopan komissio, Saksan liittotasavalta, E.ON SE ja RWE AG

Vaatimukset

Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin

kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen 17.5.2023 antaman tuomion eins energie in sachsen v. komissio (T-318/20) ja Euroopan komission 26.2.2019 tekemän päätöksen keskittymästä ”RWE/E.ON Assets” (asia M.8871, EUVL 2000, C 111, s. 1),

1a. toissijaisesti ja joka tapauksessa palauttaa asian T-318/20 unionin yleiseen tuomioistuimeen tarvittavien ratkaisujen antamiseksi,

2.    velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut mukaan lukien valittajalle asiassa T-318/20 käydystä menettelystä aiheutuneet asianajo- ja matkakulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittaja vetoaa ensimmäisessä valitusperusteessaan perustelujen puutteellisuuteen, tosiseikkojen huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla ja menettelyllisten oikeuksien loukkaamiseen.

Valituksenalaista tuomiota ei ensinnäkään ole perusteltu riittävällä tavalla, koska siitä ei ilmene, onko unionin yleinen tuomioistuin arvioinut valittajan markkina-asemaan kohdistuvaa vaikutusta tai miten se on arvioinut sitä (valituksenalaisen tuomion 23 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin on ottanut valittajan väitteet vääristyneellä tavalla huomioon todetessaan, että asiassa ei ole erityisiä olosuhteita, jotka voisivat vaikuttaa valittajan markkina-asemaan (valituksenalaisen tuomion 31 kohta).

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin on loukannut valittajan menettelyllisiä oikeuksia, koska se ei tutkinut aineellista sovellettavuutta.

Toisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut SEUT 263 artiklan neljättä kohtaa virheellisesti. Tuomiossa todettiin virheellisesti, että päätös ei koske valittajaa erikseen kyseisessä määräyksessä tarkoitetulla tavalla.

Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin on ensinnäkin todennut virheellisesti, että muodollinen osallistuminen keskittymien valvontamenettelyyn M.8871 on edellytys sille, että päätöksen voidaan katsoa koskevan valittajaa erikseen.

Toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen vaatimukset, jotka koskevat näyttöä muista erityisistä olosuhteista sen toteamiseksi, että päätös koskee valittajaa erikseen, ovat liian korkeat.

Kolmannessa valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut valittajan esittämiä aineellisoikeudellisia kanneperusteita. Valittaja viittaa asiassa T-312/20 annettuun tuomioon ja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti unionin oikeutta eli SEUT 101 artiklaa ja asetuksen (EY) 139/2004¹ 21 artiklan 1 kohtaa.

Ensinnäkin unionin oikeutta on loukattu, koska SEUT 101 artiklaa ei sovellettu sulautuma-asetuksen 21 artiklan väitetyn estävän vaikutuksen vuoksi (asiassa T-312/20 annetun tuomion 392 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Toiseksi asiassa ei ole otettu huomioon valittajan esittämiä todisteita SEUT 101 artiklassa tarkoitetusta kartellista RWE:n ja E.ON:n välillä (asiassa T-312/20 annetun tuomion 392 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Kolmanneksi valittaja katsoo, että sen esittämien tosiseikkojen huomiotta jättäminen muotoseikkojen perusteella merkitsee menettelyllisten oikeuksien loukkausta (asiassa T-312/20 annetun tuomion 393 ja 394 kohta sekä 406 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Neljännessä valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt virheen, kun se ei pitänyt komission asioissa M.8871 ja M.8870 toteuttamaa keskittymien valvontamenettelyä sekä Bundeskartellamtin (Saksan liittovaltion kartellivirasto) asiassa B8-28/19 toteuttamaa keskittymien valvontamenettelyä yhden ainoan keskittymän keskeisinä osina, jotka olisi tullut tutkia keskittymämenettelyssä.

Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon sitä, että asiassa B8-28/19 RWE hankki 16,67 prosentin osuuden E.ON:stä (asiassa T-312/20 annetun tuomion 65 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Toiseksi valittajaa arvostelee sulautuma-asetuksen 3 artiklassa, luettuna yhdessä asetuksen johdanto-osan 20 perustelukappaleen kanssa, tarkoitetun yhden keskittymän käsitteen tulkintaa (asiassa T-312/20 annetun tuomion 74 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Viidennen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut ja soveltanut virheellisesti myös sulautuma-asetuksen 2 artiklaa, koska markkinoita koskeva arviointi asiassa M.8871 on virheellinen.

Unionin yleinen tuomioistuin on ensinnäkin virheellisesti hyväksynyt sen, että komissio jätti markkinoiden määritelmän avoimeksi (asiassa T-312/20 annetun tuomion 220 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin ei valittajan mukaan ole kyseenalaistanut komission riittämätöntä ennustetta markkinakehityksestä (asiassa T-312/20 annetun tuomion 229 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Kolmanneksi valittaja väittää, että arviointi RWE:n kasvavasta markkinavoimasta ei ole riittävä (asiassa T-312/20 annetun tuomion 260 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Neljänneksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut puutteellisesti RWE:n ja E.ON:n välistä kilpailusuhdetta ja E.ON:n häviämistä (asiassa T-312/20 annetun tuomion 339 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

Kuudennen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on loukannut todistustaakan jakautumisen periaatetta, koska se asetti asiassa T-312/20 annetussa tuomiossa näyttökynnyksen liian korkealle (kyseisen tuomion 273 kohta, 278 kohta ja sitä seuraavat kohdat, 328, 341, 344 ja 382 kohta).

____________

¹ Yrityskeskittymien valvonnasta 20.1.2004 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 139/2004 (”EY:n sulautuma-asetus”) (EUVL 2004, L 24, s. 1).