Asia T-93/18
International Skating Union
vastaan
Euroopan komissio
Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (laajennettu neljäs jaosto) 16.12.2020
Kilpailu – Yritysten yhteenliittymä – Pikaluistelukilpailut – Päätös, jossa todetaan SEUT 101 artiklan rikkominen – Urheiluliiton säännöt – Kilpailuoikeuden ja urheilun erityispiirteiden yhteensovittaminen – Urheiluvedonlyönti – Urheilun välitystuomioistuin – Sakkojen laskennasta annetut suuntaviivat – SEUT 101 artiklan alueellinen soveltamisala – Tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus – Korjaavat toimenpiteet
1. Kumoamiskanne – Kanneperusteet – Perustelujen puuttuminen tai puutteellisuus – Tarkastelu – Rajaaminen vain perusteluihin, joissa ei kyseenalaisteta riidanalaisen päätöksen oikeellisuutta
(SEUT 263 ja SEUT 296 artikla)
(ks. 53 ja 54 kohta)
2. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuus – Ulottuvuus – Kilpailusääntöjen soveltamisesta tehty päätös – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen ja määrätään korjaavia toimenpiteitä – Ristiriitaisiksi väitetyt perustelut
(SEUT 263 ja SEUT 296 artikla)
(ks. 56–61 kohta)
3. Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yritysten yhteenliittymien päätökset – Käsite – Kansainvälisen urheiluliiton säännöt liittoihin kuuluvien urheilijoiden osallistumisesta
(SEUT 101 artikla)
(ks. 69–75 kohta)
4. Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kilpailua rajoittava vaikutus – Kansainvälisen urheiluliiton säännöt, joissa annetaan toimivalta päättää kilpailujen järjestämisluvasta – Luokittelu tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi – Riittävä vahingollisuus – Arviointiperusteet – Sääntöjen sisältö, tarkoitus ja asiayhteys – Kilpailukielto seuraamuksena liittoihin kuuluvien urheilijoiden osallistumisesta kilpailuun, jolla ei ole järjestämislupaa – Hyväksyttäviin ja oikeasuhteisiin tavoitteisiin pyrkimiseen perustuvat rajoitukset – Urheilun yleisten ominaispiirteiden sekä sen sosiaalisen tehtävän ja kasvatustehtävän huomioon ottaminen
(SEUT 101 artiklan 1 ja 3 kohta sekä SEUT 165 artiklan 1 kohta)
(ks. 77–79, 82, 100 ja 106 kohta)
5. Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kilpailua rajoittava vaikutus – Kansainvälisen urheiluliiton säännöt, joissa annetaan toimivalta päättää kilpailujen järjestämisluvasta – Luokittelu tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi – Arviointi – Säännöt, joiden tarkoituksena on suojella urheilulajin rehellisyyttä urheiluvedonlyönnistä aiheutuvilta vaaroilta ja varmistaa yhteisten normien noudattaminen urheilukilpailuissa – Säännöt, joilla pyritään hyväksyttäviin tavoitteisiin – Kansainvälisen urheiluliiton vapaa harkinta kilpailujen järjestämisluvan myöntämisessä – Urheilijoihin kohdistuvien seuraamusten suhteettomuus – Tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus
(SEUT 101 artiklan 1 ja 3 kohta sekä SEUT 165 artiklan 1 kohta)
(ks. 85–89, 91–95, 100, 101, 106, 108 ja 109 kohta)
6. Kilpailu – Unionin säännöt – Alueellinen soveltamisala – Komission toimivalta – Kartellin välittömään, huomattavaan ja ennakoitavissa olevaan vaikutukseen liittyvä peruste – Arviointi
(SEUT 101 artikla)
(ks. 125–130 kohta)
7. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Kilpailusääntöjen rikkomisen lopettaminen – Komission toimivalta – Yrityksille annetut määräykset – Rajat – Velvollisuus muuttaa muuta kuin sitä sääntöä, johon todettu rikkominen perustuu – Kansainvälisen urheiluliiton välitysmenettelysäännöt – Analogiaa raskauttaviin seikkoihin ei voida hyväksyä
(SEUT 101 artikla; komission tiedonannon 2006/C 210/02 28 kohta)
(ks. 143–161 kohta)
8. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Kilpailusääntöjen rikkomisen lopettaminen – Komission toimivalta – Yrityksille annetut määräykset – Todetun rikkomisen tosiasialliseen lopettamiseen soveltuvien keinojen määrittäminen – Rajat
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohta)
(ks. 167–172 kohta)
Tiivistelmä
Unionin yleinen tuomioistuin vahvistaa, että Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) säännöt, joissa määrätään ankarista seuraamuksista urheilijoille, jotka osallistuvat pikaluistelutapahtumiin, joilla ei ole ISU:n järjestämislupaa, ovat EU:n kilpailusääntöjen vastaisia.
Sen sijaan komissio menetteli virheellisesti kyseenalaistaessaan ISU:n välityssäännöt.
International Skating Union (Kansainvälinen luisteluliitto) (ISU) on ainoa Kansainvälisen olympiakomitean (IOC) tunnustama taitoluistelua ja pikaluistelua hallinnoiva kansainvälinen urheiluliitto. ISU harjoittaa myös liiketoimintaa, joka muodostuu erilaisten pikaluistelutapahtumien järjestämisestä tärkeimmissä kansainvälisissä kilpailuissa, kuten Euroopan mestaruuskilpailut, maailmanmestaruuskilpailut ja talviolympialaiset.
Vuonna 2014 korealainen yhtiö Icederby International Co. Ltd aikoi järjestää Dubaissa (Yhdistyneet arabiemiirikunnat) pikaluistelutapahtuman, johon sisältyisi uusimuotoisia kilpailuja. Koska ISU ei ollut antanut tapahtumalle järjestämislupaa, järjestäjäyhtiöllä oli vaikeuksia saada varmuus ammattilaispikaluistelijoiden osallistumisesta, minkä vuoksi se päätti luopua hankkeesta. ISU:n jäseninä oleviin kansallisiin liittoihin kuuluvien luistelijoiden on nimittäin ISU:n sääntöjen perusteella noudatettava ennakkolupajärjestelmää, johon sisältyy osallistumissääntöjä. Kyseisten sääntöjen mukaan, sellaisina kuin niitä sovellettiin kyseessä olevana ajanjaksona, luistelija, joka osallistui sellaiseen tapahtumaan, jolla ei ole järjestämislupaa, sai elinikäisen kilpailukiellon kaikkiin ISU:n järjestämiin tapahtumiin.
Kahden alankomaalaisen ammattilaisluistelijan tekemän kantelun johdosta Euroopan komissio katsoi 8.12.2017 antamassaan päätöksessä(1) (jäljempänä riidanalainen päätös), että ISU:n osallistumissäännöt olivat yhteensopimattomia Euroopan unionin kilpailusääntöjen (SEUT 101 artikla) kanssa, koska niiden tarkoituksena oli rajoittaa ammattilaispikaluistelijoiden mahdollisuuksia osallistua vapaasti kolmansien osapuolten järjestämiin kansainvälisiin kilpailuihin, minkä seurauksena ne poistivat näiltä kolmansilta osapuolilta mahdollisuuden käyttää kilpailujen järjestämiseen tarvittavia urheilijoiden palveluja. Tämän vuoksi komissio velvoitti ISU:n sakon uhalla lopettamaan näin todetun kilpailusääntöjen rikkomisen mutta ei määrännyt sille sakkoa.
ISU nosti riidanalaisesta päätöksestä kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin yleinen tuomioistuin, jonka oli ensimmäisen kerran otettava kantaa komission päätökseen, jolla urheiluliiton hyväksymät säännöt todetaan yhteensopimattomiksi unionin kilpailuoikeuden kanssa, vahvistaa komission ratkaisun oikeellisuuden kyseessä olevan säännöstön kilpailunvastaisen tarkoituksen toteamisen osalta mutta kumoaa riidanalaisen päätöksen osittain eli ISU:n toteutettaviksi määrättyjen korjaavien toimenpiteiden osalta.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että komissio on asianmukaisesti päätynyt toteamaan, että osallistumissääntöjen tarkoituksena on rajoittaa kilpailua SEUT 101 artiklassa tarkoitetulla tavalla.
Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin toteaa aluksi, että ISU on sellaisessa asemassa, joka on omiaan aiheuttamaan eturistiriitoja. Yhtäältä ISU nimittäin toimii sääntelytehtävässä, jonka nojalla sillä on valta antaa toimialaansa kuuluvia urheilulajeja koskevia sääntöjä ja siten valta antaa järjestämislupa kolmansien osapuolten järjestämille kilpailuille, vaikka toisaalta se liiketoiminnassaan järjestää itse kaikki tärkeimmät pikaluistelukilpailut, joihin ammattilaisluistelijoiden on pakko osallistua hankkiakseen toimeentulonsa. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että urheiluliitolle sen sääntelytehtävässä SEUT 101 artiklan mukaan kuuluvat velvoitteet on vahvistettu vakiintuneella tavalla SEUT 102 ja SEUT 106 artiklan soveltamista koskevassa oikeuskäytännössä,(2) joten näissä olosuhteissa ISU:n on järjestämislupahakemuksia käsitellessään huolehdittava siitä, ettei pikaluistelutapahtumia järjestäviä kolmansia osapuolia perusteettomasti estetä pääsemästä merkityksellisille markkinoille siten, että kilpailu kyseisillä markkinoilla vääristyy tämän vuoksi.
Tämän täsmennyksen jälkeen unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee komission tekemää arviointia osallistumissääntöjen sisällöstä. Se toteaa heti aluksi, että osallistumissäännöissä ei selvitetä hyväksyttäviä tavoitteita, joihin niillä pyritään, ja niissä on vasta vuodesta 2015 lähtien määritelty järjestämisluvan myöntämisperusteet, ei kuitenkaan tyhjentävästi. Kyseisestä ajankohdasta lähtien sovellettuja vaatimuksia ei siten voida kaikin osin pitää selvästi määriteltyinä, avoimina, syrjimättöminä ja todennettavina myöntämisperusteina, joilla sellaisinaan voitaisiin taata kilpailujen järjestäjille tosiasiallinen pääsy merkityksellisille markkinoille. Tämän vuoksi unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että ISU:lle oli jäänyt myös vuonna 2015 vahvistettujen perusteiden jälkeen laaja harkintavalta kieltäytyä antamasta järjestämislupaa kolmansien osapuolten ehdottamille kilpailuille.
Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin korostaa seuraamusjärjestelmän osalta, että määräysten mukaisten seuraamusten ankaruus on erityisen voimakkaasti asiaan vaikuttava seikka tutkittaessa kilpailun moitteettoman toiminnan mahdollisia esteitä merkityksellisillä markkinoilla. Seuraamusten ankaruus voi nimittäin saada urheilijat luopumaan osallistumisesta kilpailuihin, joille ISU ei ole antanut järjestämislupaa, ja näin on myös silloin, kun luvan epäämiselle ei ole asiallisia perusteita. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että osallistumissäännöissä määrätyt seuraamukset ovat suhteellisuusperiaatteen vastaisia sääntöihin vuonna 2016 tehdyn lievennyksen jälkeenkin. Kyseisen ajankohdan jälkeen nimittäin rikkomusten luokittelu on edelleen määritelty puutteellisesti, minkä lisäksi muun muassa osallistumisesta kolmansien osapuolten järjestämiin kilpailuihin, joilla ei ole järjestämislupaa, aiheutuvien seuraamusten kesto on edelleen ankara, kun otetaan huomioon luistelijan uran keskimääräinen kesto.
Unionin yleinen tuomioistuin tarkastelee vielä komission tekemää arviointia tavoitteista, joihin osallistumissäännöillä pyritään. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa, että urheilun rehellisyyden suojelu on SEUT 165 artiklassa tunnustettu hyväksyttävä tavoite. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin myöntää, että ISU:lla on ollut hyväksyttävä syy vahvistaa sääntöjä, joiden tarkoituksena on sekä torjua urheiluvedonlyönnistä mahdollisesti aiheutuvaa urheilukilpailujen manipuloinnin vaaraa että varmistaa urheilukilpailujen yhdenmukaisuus yhteisten normien kanssa. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa ISU:n vahvistamilla säännöillä kuitenkin ylitetään se, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, joten säännöt eivät ole oikeassa suhteessa mainittuihin tavoitteisiin. Näin ollen komissio on menetellyt asianmukaisesti katsoessaan, että etukäteen myönnettävää järjestämislupaa koskevasta järjestelmästä johtuvia rajoituksia ei ole voitu perustella kyseessä olevilla tavoitteilla.
Kaiken edellä todetun perusteella komissio on siten asianmukaisesti päätynyt katsomaan, että osallistumissäännöt ovat erityisesti niiden sisällön perusteella siinä määrin haitallisia, että niiden tarkoituksena on katsottava olevan kilpailun rajoittaminen.
Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin ottaa kantaa riidanalaisessa päätöksessä todetun rikkomisen lopettamiseksi määrättyjen korjaavien toimenpiteiden laillisuuteen ja hyväksyy osittain kantajan tätä koskevan kumoamisvaatimuksen siltä osin kuin komissio on sakon uhalla vaatinut, että ISU:n välityssääntöjä on muutettava olennaisesti, mikäli etukäteen myönnettävää järjestämislupaa koskeva järjestelmä pidetään voimassa.
Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että komissio on katsonut, että kyseiset välityssäännöt, joissa annetaan Lausannessa (Sveitsi) toimivalle urheilun välitystuomioistuimelle yksinomainen toimivalta tutkia kanteet osallistumisoikeuden epäämistä koskevista päätöksistä ja määrätään tämän välitysmenettelyn käyttö pakolliseksi, vahvistavat osallistumissäännöistä johtuvien kilpailunrajoitusten vaikutusta. Siltä osin kuin komissio on tältä osin tukeutunut suuntaviivoihin sakkojen laskennasta(3) ja erityisesti suuntaviivoihin sisältyvään raskauttavien seikkojen käsitteeseen, unionin yleinen tuomioistuin korostaa, että unionin kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisesta määrättävää sakkoa voidaan korottaa vain sellaisten lainvastaisten menettelyjen tai olosuhteiden perusteella, jotka lisäävät rikkomisen vahingollisuutta. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoo kuitenkin, ettei tällaisia lainvastaisia seikkoja ole. Komissio ei siten ole voinut pitää ISU:n välityssääntöjä raskauttavana seikkana.