Asia T‑146/09

Parker ITR Srl

ja

Parker-Hannifin Corp.

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Aluksilla käytettävien siirtoletkujen Euroopan markkinat – Päätös, jolla todetaan EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkominen – Hintojen vahvistaminen, markkinoiden jakaminen ja kaupallisesti arkaluonteisten tietojen vaihtaminen – Kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuuseen joutuminen – Sakot – Sakkojen määrän laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat – Perusteltu luottamus – 10 prosentin yläraja – Lieventävät seikat – Yhteistyö

Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 17.5.2013

1.      Kilpailu – Unionin oikeussäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Yrityksen taloudellisen jatkuvuuden kriteeri – Edellytykset

(EY 81 ja EY 82 artikla)

2.      Kilpailu – Unionin oikeussäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet – Olettama siitä, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kokonaan omistamiinsa tytäryhtiöihin – Sellaisen yhtiön näyttövelvollisuudet, joka tahtoo kumota kyseisen olettaman

(EY 81 ja EY 82 artikla)

3.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komission antamissa suuntaviivoissa määritelty laskentatapa – Sakon perusmäärän laskeminen – Myynnin arvon määrittäminen – Perusteet

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/02 13 ja 18 kohta)

4.      Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Luottamuksensuoja – Edellytykset – Hallinnon täsmälliset vakuuttelut

5.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Enimmäismäärän laskeminen – Huomioon otettava liikevaihto – Kaikkien yrityksenä toimivan taloudellisen yksikön muodostavien yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto – Rajat

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

6.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus ja kesto – Komission harkintavalta – Tuomioistuinvalvonta – Täysi tuomiovalta – Vaikutus

(EY 81 artiklan 1 kohta ja EY 229 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohta ja 31 artikla)

1.      Unionin kilpailuoikeudessa sovellettavien yksilöllisen vastuun periaatteen ja sen periaatteen, jonka mukaan rangaistukset on määrättävä yksilökohtaisesti, nojalla luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka johtaa kyseistä yritystä kilpailusääntöjen rikkomisen aikana, on vastattava kilpailusääntöjen rikkomisesta, vaikka kilpailusääntöjen rikkomisen toteavan päätöksen tekemisajankohtana yrityksen toiminta ei enää ole kyseisen henkilön vastuulla. Vastuu kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä yrityksen – tai sen muodostavien yksiköiden – toiminnasta seuraa siis sitä luonnollista tai oikeushenkilöä, joka johti kyseistä yritystä kilpailusääntöjen rikkomisen aikana, vaikka kolmas olisikin kilpailusääntöjen rikkomisen jälkeen ostanut ne aineelliset tekijät ja henkilöstön, jotka olivat mukana kilpailusääntöjen rikkomisessa.

Luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, joka ei ole syyllistynyt rikkomiseen, voidaan kuitenkin määrätä seuraamuksia kyseisestä rikkomisesta, kun luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka on syyllistynyt rikkomiseen, on lakannut olemasta oikeudellisesti tai taloudellisesti, sen välttämiseksi, että yritys voisi välttää seuraamukset jo pelkästään muuttamalla identiteettiään uudelleenjärjestelyillä, luovutuksilla tai muilla oikeudellisilla tai organisatorisilla muutoksilla. Kyse on taloudellisen jatkuvuuden kriteeristä. Yrityksen oikeudellisen muodon ja nimen muuttaminen ei siis johda sellaisen uuden yrityksen syntymiseen, joka ei ole vastuussa sitä edeltäneen yrityksen kilpailua rajoittavasta käyttäytymisestä, jos nämä kaksi yritystä ovat taloudelliselta kannalta katsottuna sama yritys.

Se, että oikeushenkilö on edelleen olemassa oikeudellisena yksikkönä, ei myöskään sulje pois sitä mahdollisuutta, että unionin kilpailuoikeuden valossa osa tämän oikeushenkilön toiminnasta siirretään toiselle oikeushenkilölle, joka joutuu vastuuseen ensimmäisen oikeushenkilön toimista. Tällainen seuraamuksen täytäntöönpano on näet sallittua silloin, kun kyseiset oikeushenkilöt ovat olleet saman henkilön määräysvallassa ja kun ne ovat näin ollen näitä oikeushenkilöitä yhdistävien läheisten taloudellisten ja oikeudellisten siteiden vuoksi noudattaneet olennaisilta osin samoja liiketoiminnallisia ohjeita.

Taloudellinen jatkuvuus voi sitä vastoin olla olemassa ainoastaan siinä tapauksessa, että yrityksen toiminnasta vastuussa oleva oikeushenkilö on oikeudellisesti lakannut olemasta kilpailusääntöjen rikkomisen jälkeen, tilanteessa, jossa oli kaksi olemassa olevaa toimivaa yritystä, joista yksi oli vain luovuttanut tietyn osan toiminnoistaan toiselle yritykselle, eikä niiden välillä ollut rakenteellista yhteyttä.

Taloudellisen jatkuvuuden kriteerin avulla voidaan näin ollen tiukasti rajatuissa poikkeuksellisissa olosuhteissa varmistaa rikkomiseen syyllistyneen henkilön yksilöllistä vastuuta koskevan periaatteen tehokkuus ja määrätä seuraamus oikeushenkilölle, joka ei tosin ole mainittuun rikkomiseen syyllistynyt henkilö mutta johon sillä on rakenteelliset yhteydet. Komissio voi siis taloudellisen jatkuvuuden kriteerin mukaisesti määrätä seuraamuksen muulle kuin rikkomiseen syyllistyneelle oikeushenkilölle huolimatta kaikista niistä oikeudellisista järjestelyistä, joilla pyritään saman yrityksen sisällä estämään keinotekoisesti seuraamuksen määrääminen kilpailuoikeuden rikkomisista, joihin yksi tai useampi kyseisen oikeushenkilön muodostava oikeushenkilö on syyllistynyt.

Taloudellisen jatkuvuuden kriteerin tarkoituksena ei kuitenkaan ole silloin, kun vanhentumista säätelevien kaltaiset oikeussäännöt estävät sen, että yritykselle määrätään seuraamus kilpailuoikeuden rikkomisesta, tai kun yritys, joka on luovuttanut kilpailusääntöjen rikkomiseen syyllistyneen oikeushenkilön riippumattomalle kolmannelle, on hävinnyt, mahdollistaa etsimään toinen yritys ja saattamaan se taannehtivasti vastuuseen teoista, joihin ensimmäiseksi mainittu yritys on syyllistynyt, jollei niiden välillä ole sellaisia rakenteellisia siteitä, jotka yhdistävät ne taloudellisella ja organisatorisella tasolla tai jollei rikkomiseen syyllistynyttä oikeushenkilöä ole luovutettu väärinkäytöksi katsottavalla tavalla.

(ks. 85–95 ja 98 kohta)

2.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 173–178, 181, 184 ja 193 kohta)

3.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 205–212 kohta)

4.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 217 kohta)

5.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 227 kohta)

6.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 246–250 kohta)