Language of document : ECLI:EU:C:2014:2110

JULKISASIAMIEHEN KANNANOTTO

NILS WAHL

3 päivänä heinäkuuta 2014 1(1)

Asia C‑169/14

Juan Carlos Sánchez Morcillo ja

María del Carmen Abril García

vastaan

Banco Bilbao Vizcaya Argentaria SA

(Ennakkoratkaisupyyntö – Audiencia Provincial de Castellón (Espanja))

Direktiivi 93/13/ETY – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Riittävät ja tehokkaat keinot kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi – Muutoksenhakumahdollisuuksien rajoittaminen kiinnitetyn kiinteistön ulosmittauksesta esitetystä vastustamisperusteesta tehdyn päätöksen osalta – Jäsenvaltioiden prosessiautonomia – Tehokkuusperiaate – Tehokas tuomioistuimen tarjoama oikeussuoja – Asianosaisten prosessuaalinen yhdenvertaisuus





1.      Unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi esitetään toistuvasti ongelmia, jotka liittyvät direktiiviin 93/13/ETY(2) perustuvan kuluttajansuojan seurauksiin ja rajaukseen erityisesti jäsenvaltioiden prosessiautonomian periaatteen noudattamisen näkökulmasta. Nyt käsiteltävä asia antaa sille tilaisuuden täsmentää, että unionin kuluttajalainsäädännön vaikutus jäsenvaltioiden prosessioikeuteen ei ole rajaton.

2.      Kyseinen asia liittyy suoraan Espanjan lainsäädäntömuutokseen, joka perustuu tuomioon Aziz.(3) Unionin tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, että siihen saakka sovellettu Espanjan lainsäädäntö ei vaikuttanut tehokkuusperiaatteen mukaiselta siltä osin kuin siinä tehtiin direktiivin 93/13 tavoitteena olevan kuluttajansuojan soveltaminen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi sellaisissa kiinteän omaisuuden ulosmittausmenettelyissä, joita elinkeinonharjoittajat olivat panneet vireille kuluttajia vastaan. Espanjan lainsäätäjä on muuttanut kyseisen tuomion perusteella tiettyjä siviiliprosessilain säännöksiä, joita sovelletaan ulosmittausmenettelyihin, jotta mahdollistettaisiin se, että vastustamisperuste, joka perustuu kohtuuttomiin ehtoihin, esitetään kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyssä, vaikka tietyt säännöksistä pysytettiinkin voimassa.

3.      Tällä lainsäädännön muutoksella käyttöön otettu järjestely on sittemmin kyseenalaistettu epäsuorasti tiettyjen kansallisten tuomioistuinten(4) ja erityisesti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen taholta. Kansallinen tuomioistuin pohtii pääasian oikeudenkäynnissä lähinnä sitä, ovatko ensinnäkin jäsenvaltioille direktiivin 93/13 7 artiklan nojalla asetettu velvoite käyttää riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa ja toiseksi oikeus tehokkaaseen tuomioistuimen tarjoamaan oikeussuojaan esteenä kansalliselle säännökselle, jossa ei säädetä siitä, että pakkotäytäntöönpanomenettelyn velallinen voisi valittaa päätöksestä, jolla tätä menettelyä koskeva vastustamisperuste on hylätty.

 I Asiaa koskeva lainsäädäntö

 A Direktiivi 93/13

4.      Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

5.      Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa”.

 B Espanjan lainsäädäntö

6.      Lain nro 1/2013 tarkoituksena on sen perustelujen mukaan toteuttaa erilaisia toimenpiteitä, joilla pyritään keventämään sellaisten kiinnitysvelallisten tilannetta, joilla on talous- ja rahoituskriisin vuoksi vaikeuksia taloudellisten velvoitteidensa suorittamisessa. Tämän lain tavoitteena on edelleen sen perustelujen mukaan tehdä muutoksia kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyyn, jotta korjattaisiin tiettyjä unionin oikeuden kanssa yhteensopimattomia seikkoja, joita tutkittiin tuomiossa Aziz (EU:C:2013:164).

7.      Lailla nro 1/2013 muutetaan muun muassa siviiliprosessilain(5) 695 §:ää, jossa säädetään nykyään kiinnitetyn omaisuuden ulosmittauksen osalta seuraavaa:

”Vastustamisperuste      

1.      Tässä luvussa tarkoitetuissa menettelyissä ulosmittausvelallinen voi esittää ainoastaan seuraavia vastustamisperusteita:

1)       vakuuden tai vakuuden kohteena olevan saatavan lakkaaminen, – –

2)       saatavan määrittämistä koskeva virhe, – –

3)       kun kyseessä on ulosmittaus, joka kohdistuu kiinnitettyyn irtaimeen omaisuuteen tai omaisuuteen, joka on annettu pantiksi ilman hallinnan siirtoa, tähän omaisuuteen kohdistettu muu panttioikeus, irtaimisto- tai kiinteistökiinnitys taikka takavarikko, joka on kirjattu ennen menettelyn kohteena olevaa rasitetta, mikä on osoitettava vastaavalla rekisteröintitodistuksella

4)      ulosmittauksen tai perittävän summan määrittämisen perusteena olevan sopimusehdon kohtuuttomuus.

2.      Jos 1 momentissa tarkoitettuja vastustamisperusteita esitetään, tuomioistuimen kanslian virkamies keskeyttää ulosmittauksen ja kutsuu osapuolet kuultaviksi tiettynä määräpäivänä tuomioistuimeen, joka on päättänyt ulosmittausmenettelyn aloittamisesta, jolloin kutsun ja määräajan välille on jäätävä vähintään 15 päivää; tänä määräpäivänä tuomioistuin kuulee osapuolia, ottaa huomioon esitetyt kirjelmät ja antaa kahden päivän kuluessa asianmukaiseksi arvioimansa ratkaisun päätöksen muodossa.

3.      Päätös, jolla hyväksytään tämän pykälän 1 momentin ensimmäiseen ja kolmanteen kohtaan perustuva vastustamisperuste, aiheuttaa ulosmittauksen raukeamisen; päätöksellä, jolla hyväksytään toiseen kohtaan perustuva vastustamisperuste, vahvistetaan määrä, jonka suuruisena ulosmittausta on jatkettava.

Jos hyväksytään neljännen kohdan mukainen vastustamisperuste, ulosmittaus raukeaa, jos sopimusehto on ulosmittauksen perustana. Jos näin ei ole, ulosmittausta jatketaan siten, että kohtuutonta ehtoa ei sovelleta.

4.       Päätökseen, jolla määrätään ulosmittauksen raukeamisesta tai kohtuuttoman ehdon soveltamatta jättämisestä, voidaan hakea muutosta.

Muissa kuin näissä tapauksissa päätöksiin, joissa annetaan ratkaisu tässä pykälässä tarkoitetusta vastustamisperusteesta, ei voida hakea muutosta, ja niiden vaikutukset koskevat vain ulosmittausmenettelyä, jonka yhteydessä ne on annettu.”

 II Pääasian oikeudenkäynti, ennakkoratkaisukysymykset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa

8.      Pääasian oikeudenkäynnin taustalla on riita, jossa ovat vastakkain Banco Bilbao Vizcaya Argentaria SA (jäljempänä BBVA) sekä Juan Carlos Sánchez Morcillo ja María del Carmen Abril García (jäljempänä valittajat) ja joka koskee vastustamisperustetta, jonka valittajat ovat esittäneet pääasiallista asuntoaan koskevasta kiinnitetyn kiinteistön ulosmittauksesta.

9.      Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että BBVA teki 9.6.2003 valittajien kanssa notaarin vahvistaman kiinnelainasopimuksen. BBVA myönsi tällä sopimuksella valittajille 300 500 euron lainan, jonka nämä sitoutuivat maksamaan takaisin 360 kuukausierässä 30.6.2028 mennessä. Valittajat kiinnittivät lainan takaisinmaksun vakuudeksi omaisuutensa ja kotinsa. Lainasopimuksen 6 bis ehdon mukaan siinä tapauksessa, että velalliset laiminlyövät maksuvelvoitteensa ja BBVA irtisanoo lainan ennenaikaisesti, vuotuisen viivästyskoron määrä on 19 prosenttia, kun Espanjassa sovellettava laillinen korko oli kyseisen ajanjakson aikana 4 prosenttia.

10.    Koska lainanottajat laiminlöivät velvollisuutensa maksaa kuukausierät sovitulla tavalla, BBVA teki 15.4.2011 valittajia vastaan kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausta koskevan hakemuksen, jossa vaadittiin heidän velvoittamistaan suorittamaan velkansa ja maksuvelvoitteen täyttämisen vakuudeksi kiinnitetyn omaisuuden myymistä pakkohuutokaupassa.

11.    Juzgado de Primera Instancia n° 3 de Castellón (Castellónin alimman oikeusasteen tuomioistuin nro 3, Espanja), joka tutki tämän hakemuksen, teki päätöksen kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyn aloittamisesta ja velvoitti ulosmittauksen hyväksyttyään valittajat suorittamaan velkansa.

12.    Valittajat saapuivat kuultaviksi menettelyssä ja esittivät 12.3.2013 vastustamisperusteensa ulosmittaukselle vedoten lähinnä ensinnäkin siihen, että esitetty asiakirja eli jäljennös kiinnelainasopimuksesta ei kelvannut ulosmittauksen perusteeksi ja että ulosmittausmääräys oli näin ollen mitätön, ja toiseksi siihen, että Juzgado de Primera Instancia n° 3 de Castellón ei ollut toimivaltainen tuomioistuin.

13.    Juzgado de Primera Instancia n° 3 de Castellón teki 19.6.2013 päätöksen, jolla vastustamisperuste hylättiin ja määrättiin vakuudeksi kiinnitetyn asunnon ulosmittauksen jatkamisesta.

14.    Valittajat valittivat tästä päätöksestä. Valituksen todettiin täyttävän tutkittavaksi ottamisen edellytykset, minkä jälkeen se siirrettiin Audiencia Provincial de Castellónin (Castellónin alueellinen tuomioistuin) ratkaistavaksi.

15.    Tämä tuomioistuin on korostanut, että LEC:n 695 §:n 4 momentissa sallitaan se, että ulosmittausvelkoja hakee muutosta vastustamisperusteen hyväksyvään päätökseen, jossa määrätään ulosmittausmenettelyn lopettamisesta tai todetaan sopimusehto kohtuuttomaksi, mutta koska muutoksenhaun mahdollisuus on suljettu pois kaikissa muissa tapauksissa, siinä ei anneta ulosmittausvelalliselle oikeutta hakea muutosta itselleen vastaiseen päätökseen.

16.    Koska Audiencia Provincial de Castellón arvioi, että tämä säännös ei välttämättä ole direktiivillä 93/13 tavoitellun suojan eikä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa vahvistetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden mukainen, se on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdan, jossa jäsenvaltiot velvoitetaan kuluttajien edun vuoksi varmistamaan, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa, vastaisena pidettävä sellaista [LEC:n] 695 §:n 4 momentin kaltaista prosessioikeudellista säännöstä, jossa säädetään muutoksenhakuoikeudesta kiinnitetyn tai pantatun omaisuuden ulosmittauksesta esitetystä vastustamisperusteesta tehtyyn päätökseen ja jossa annetaan mahdollisuus hakea muutosta ainoastaan sellaiseen päätökseen, jolla menettely lopetetaan tai jolla määrätään kohtuuttoman sopimusehdon soveltamatta jättämisestä, mutta suljetaan pois tämä mahdollisuus kaikissa muissa tapauksissa, minkä välittömänä seurauksena on se, että ulosmittausvelkoja voi hakea muutosta päätökseen, jolla hyväksytään velallisen esittämä vastustamisperuste ja määrätään menettelyn lopettamisesta tai kohtuuttoman sopimusehdon soveltamatta jättämisestä, kun taas kuluttajan asemassa oleva velallinen ei voi valittaa päätöksestä, jolla hänen esittämänsä vastustamisperuste hylätään?

2)       Voidaanko direktiiviin 93/13 sisältyvän – – unionin kuluttajansuojalainsäädännön soveltamisalalla pitää perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettujen oikeutta tehokkaaseen tuomioistuimen tarjoamaan oikeussuojaan koskevan periaatteen sekä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja asianosaisten prosessuaalista yhdenvertaisuutta koskevan oikeuden mukaisena sellaista [LEC:n] 695 §:n 4 momentin kaltaista kansallista säännöstä, jossa säädetään muutoksenhakuoikeudesta kiinnitetyn tai pantatun omaisuuden ulosmittauksesta esitetystä vastustamisperusteesta tehtyyn päätökseen ja jossa annetaan mahdollisuus hakea muutosta ainoastaan sellaiseen päätökseen, jolla menettely lopetetaan tai jolla määrätään kohtuuttoman sopimusehdon soveltamatta jättämisestä, mutta suljetaan pois tämä mahdollisuus kaikissa muissa tapauksissa, minkä välittömänä seurauksena on se, että ulosmittausvelkoja voi hakea muutosta päätökseen, jolla hyväksytään velallisen esittämä vastustamisperuste ja määrätään menettelyn lopettamisesta tai kohtuuttoman sopimusehdon soveltamatta jättämisestä, kun taas ulosmittausvelallinen ei voi valittaa päätöksestä, jolla hänen esittämänsä vastustamisperuste hylätään?”

17.    Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyyntö siitä, että nyt käsiteltävä asia käsiteltäisiin Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 a artiklassa ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklassa tarkoitetussa nopeutetussa menettelyssä, hyväksyttiin unionin tuomioistuimen presidentin 5.6.2014 antamalla määräyksellä.

18.    Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet BBVA, valittajat, Espanjan hallitus ja Euroopan komissio.

19.    BBVA:ta, Espanjan hallitusta ja komissiota kuultiin 30.6.2014 pidetyssä istunnossa.

 III Oikeudellinen arviointi

 A Ensimmäinen kysymys: tehokkuusperiaatteen noudattaminen

20.    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, sopiiko kansallinen prosessioikeudellinen säännös, tässä tapauksessa LEC:n 695 §:n 4 momentti, jolla rajoitetaan kiinnitettyjä kiinteistöjä koskevien ulosmittausmenettelyjen yhteydessä muutoksenhakuoikeutta siten, että se koskee vain ulosmittauksen raukeamista tai kohtuuttoman ehdon soveltamatta jättämistä koskevasta päätöksestä tehtyä valitusta, tehokkuusperiaatteen kannalta yhteen direktiivin 93/13 kanssa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo näet tältä osin, että tämä säännös mahdollisesti estää velallisten oikeuden saattaa asia toisen asteen tuomioistuimen käsiteltäväksi, vaikka tämä oikeus on annettu velkojille, ja mahdollisen kohtuuttoman sopimusehdon toteamisen pätemättömäksi.

21.    On huomattava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää pitävän lähtökohtana sitä, että lailla nro 1/2013 toteutetussa lainsäädännön muutoksessa ei oteta riittävästi huomioon päätelmiä, jotka pitäisi tehdä tuomiosta Aziz (EU:C:2013:164). LEC:n 695 §:n 4 momentilla, jossa ulosmittausmenettelyn velalliselle ei anneta kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyssä oikeutta hakea muutosta alimmassa oikeusasteessa tehtyyn päätökseen, jolla hänen vastustamisperusteensa on hylätty, vaarannetaan näet sen mielestä direktiiviin 93/13 perustuvan kuluttajansuojan tehokkuus.

22.    Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole käsitellyt tätä kysymystä, on mielestäni aluksi hyödyllistä käsitellä lyhyesti sitä, onko direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdan vastaista, että unionin tuomioistuin toteaa olevansa toimivaltainen antamaan ratkaisun riidanalaisten kansallisten säännösten yhteensopivuudesta kyseisen direktiivin kanssa.

23.    BBVA on näet vedonnut kirjallisissa huomautuksissaan siihen, että pääasian kohteena oleva kansallinen säännös eli LEC:n 695 §:n 4 momentti on pakottava säännös, jota ei ole missään sopimuksessa ja joka ei tästä syystä kuulu direktiivin 93/13 soveltamisalaan. Se viittaa muun muassa unionin tuomioistuimen asiassa Barclays Bank äskettäin antamaan tuomioon.(6)

24.    On muistettava, että unionin tuomioistuin totesi kyseisessä asiassa, että ennakkoratkaisupyynnön kohteena olleet kansalliset säännökset eivät kuuluneet direktiivin 93/13 soveltamisalaan. Se korosti tämän päätelmänsä tueksi ensinnäkin sitä, että ennakkoratkaisupyynnön kohteena olleet kansalliset säännökset kuuluivat lakeihin ja asetuksiin, eikä niitä ollut toistettu pääasiassa kyseessä olleessa sopimuksessa,(7) toiseksi sitä, että yksikään näistä säännöksistä ei liittynyt siihen, miten laaja toimivalta kansallisella tuomioistuimella oli sopimusehdon kohtuuttomuuden arvioinnissa, ja kolmanneksi sitä, että kyseiset säännökset olivat sovellettavissa ilman että niiden soveltamisalaa tai ulottuvuutta olisi muutettu sopimusehdolla. Oli siis hyväksyttävää olettaa, että sopimuksellista tasapainoa oli noudatettu.(8)

25.    Tässä yhteydessä on korostettava, että direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdan mukaan ”direktiivin säännökset eivät koske pakollisia lakeja tai asetuksia heijastavia sopimusehtoja”. Tätä säännöstä on tulkittava saman direktiivin johdanto-osan 13. perustelukappaleen valossa, ja siinä todetaan muun muassa, että ”1 artiklan 2 kohdan ilmaisu ’pakolliset lait ja asetukset’ kattaa myös ne säännöt, joita lain mukaan sovelletaan sopimuspuolten välillä silloin, kun muusta järjestelystä ei ole sovittu”.

26.    Tässä tapauksessa voidaan siis perustellusti pohtia, onko direktiivi 93/13 sovellettavissa. Vaikuttaa näet siltä, että pääasian asianosaiset sen enempää kuin Juzgado de Primera Instancia n° 3 de Castellónkaan eivät ole millään tavoin vedonneet siihen, että olisi olemassa sopimusehtoja, joita voitaisiin pitää direktiivissä 93/13 tarkoitetulla tavalla kohtuuttomina. Ulosmittausvelalliset olivat todenneet tältä osin ainoastaan, että ulosmittaushakemuksen tueksi esitettyä asiakirjaa rasitti muotovirhe ja että sen lisäksi Juzgado de Primera Instancia n° 3 de Castellón ei ollut toimivaltainen antamaan ratkaisua. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen viittaus direktiivin 93/13 liitteessä olevaan 1 kohtaan, jonka q alakohdassa mainitaan direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuina ehtoina ehdot, joiden tarkoituksena on ”kuluttajan oikeuden nostaa kanne tai käyttää muita oikeuskeinoja poissulkeminen tai rajoittaminen”, saattaisi antaa aihetta ajatella, että nyt käsiteltävässä asiassa riita ei perustu pääasian asianosaisia sitovaan kiinnelainasopimuksen vaan siviiliprosessilain pakottaviin säännöksiin.

27.    Koska ennakkoratkaisupyynnössä on kuitenkin viitattu kiinnelainasopimukseen sisältyvään ehtoon, joka koskee 19 prosentin viivästyskorkoja, ja koska lisäksi olettamana on, että unionin oikeuden tulkintaan liittyvät kansallisen tuomioistuimen kysymykset ovat merkityksellisiä, ei voida sulkea pois sitä, että nyt käsiteltävän asian kohteena on viivästyskorkojen määrittämistä koskevan sopimusehdon mahdollinen kohtuuttomuus, ja tämä tilanne voidaan rinnastaa niihin tapauksiin, jotka unionin tuomioistuimen piti ratkaista asioissa Banco Español de Crédito(9) ja Aziz.(10) Nämä asiat liittyivät nimenomaan riitoihin, joissa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohti sille direktiivillä 93/13 annetun toimivallan laajuutta arvioidessaan viivästyskorkoja koskeneiden sopimusehtojen kohtuuttomuutta.

28.    Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 93/13 sovellettavuutta pääasiaan ei siis voida ensi arviolta hylätä.

29.    Tämän täsmennyksen jälkeen käsittelen jäljempänä ongelmaan liittyvän asiakysymyksen, mutta esitän ensin muutamia näkemyksiä tuomion Aziz merkityksestä ja ulottuvuudesta.

 1. Tuomion Aziz merkitys ja ulottuvuus, kun kyseessä on kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyjen tehokkuus direktiivin 93/13 kannalta

30.    Muistutan jatkona sille, mitä mainitsin ratkaisuehdotuksessani asiassa Macinský ja Macinská,(11) siitä, että asiassa, jonka perusteella annettiin tuomio Aziz, unionin tuomioistuimen käsiteltävänä ollut kysymys kuului kansalliselle tuomioistuimelle kuluttajasopimuksiin sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuden valvonnassa kuuluvien toimivallan ja velvoitteiden yleiseen ongelma-alueeseen. Siinä piti tarkemmin sanoen määritellä vastuu, joka kuuluu tuomioistuimelle, jossa on vireillä kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyyn liittyvä pääasiamenettely, jotta voidaan tarvittaessa varmistaa pääasiaratkaisun, jolla ulosmittausperusteena ja näin ollen mainitun ulosmittausmenettelyn aloittamisperusteena oleva sopimusehto todetaan kohtuuttomaksi, tehokas vaikutus.(12)

31.    Unionin tuomioistuin muistutti prosessiautonomian rajoista, jotka velvoittavat unionin oikeuden tehokkuusperiaatteen nojalla, ja katsoi, että kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausta koskevaan menettelyyn siihen saakka sovellettu Espanjan lainsäädäntö saattoi heikentää direktiivillä 93/13 annettavan suojan tehokkuutta, koska sen mukaan pääasiamenettelyn tuomioistuimella, jossa kuluttaja oli nostanut kanteen, jossa hän vetosi ulosmittausperusteena olevan sopimusehdon kohtuuttomuuteen, ei ollut mahdollisuutta määrätä turvaamistoimista, joilla olisi voitu keskeyttää kiinteistön ulosmittausmenettely tai lykätä sitä, kun tällaisista toimista määrääminen oli tarpeen sen lopullisen ratkaisun täyden tehokkuuden turvaamiseksi.(13)

32.    Unionin tuomioistuimen tuomiolla pyritään siis kyseenalaistamaan tehokkuusperiaatteen näkökulmasta kansallinen lainsäädäntö, jonka perusteella kuluttaja ja tuomioistuinkaan eivät voi ottaa esiin kohtuuttomia sopimusehtoja esteenä ulosmittausmenettelylle. Unionin tuomioistuimen perusteluissa nojauduttiin erityisesti siihen, että siihen saakka sovelletussa järjestelmässä kuluttaja ei kyennyt esittämään vastustamisperusteita ulosmittausmenettelyä vastaan vetoamalla riidanalaiseen lainasopimukseen sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuteen eikä tuomioistuin keskeyttämään menettelyä. Piti tulkita tilannetta, jossa jälkikäteen maksettava taloudellinen korvaus vaikutti ainoalta mahdollisuudelta, mutta suoja ei ollut tehokas ja riittävä keino direktiivillä 93/13 kiellettyjen ehtojen käytön lopettamiseksi.

33.    Toisin sanoen direktiivillä 93/13 kuluttajille taatun suojan kannalta ongelmalliseksi todettiin nimenomaan se, että kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettely oli irrotettu kokonaan pääasiamenettelystä, jonka kuluttaja oli pannut vireille, jotta tietyt kohtuuttomat ehdot olisi todettu pätemättömiksi. Tämä suoja on selvästi epätäydellinen, jos huolimatta siitä, että maksun laiminlyönyt velallinen on pannut asiakysymyksen vireille vedotakseen kiinnelainasopimuksen tiettyjen ehtojen kohtuuttomuuteen, mikään ei mahdollista kiinteistön pakkohuutokaupan estämistä. Riidan kohteena ei ole sinänsä kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettely vaan sen yhteys kohtuuttomana pidettävän ehdon tai kohtuuttomina pidettävien ehtojen pätemättömiksi julistamista koskevaan kanteeseen.

 2. Pääasian kohteena olevan prosessisäännön arviointi

34.    Nyt käsiteltävä asia koskee aivan eri kysymystä kuin tuomiossa Aziz (EU:C:2013:164) tutkittiin, koska se koskee ainoastaan LEC:n 695 §:n 4 momenttiin sisältyvää menettelysääntöä, joka ei mahdollista muutoksenhakua ylempään oikeusasteeseen, jos kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyn ratkaisevan tuomioistuimen päätös on velallisena olevalle kuluttajalle epäedullinen.

35.    LEC:n 695 §:n 4 momentti liittyy seikkaan, josta ei säädetä lainkaan direktiivissä 93/13. Tähän direktiiviin ei näet sisälly yhtään säännöstä, joka liittyisi niiden oikeusasteiden lukumäärään, joiden tehtävänä on valvoa sen soveltamisalaan liittyviä sopimusehtoja.

36.    Kuten unionin tuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössään muistuttanut, silloin kun alaa ei ole yhdenmukaistettu, tämä kysymys kuuluu jäsenvaltioiden prosessiautonomian piiriin, kunhan menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet, eivät ole epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäisiä oikeussuojakeinoja (vastaavuusperiaate), eivätkä sellaisia, että unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate).(14)

37.    Katson tässä tapauksessa, että pääasian kohteena oleva kansallinen säännös ei ole missään tapauksessa ongelmallinen näiden kahden periaatteen noudattamisen kannalta.

38.    Vastaavuusperiaatteen kannalta ei ole mielestäni mitään seikkaa, josta voitaisiin päätellä, että niiden oikeuksien suoja, jotka unionin oikeusjärjestyksessä annetaan velallisille, olisi epäedullisempi kuin suoja, joka kansallisessa oikeudessa annetaan samankaltaisille oikeussuojakeinoille. On ilmeistä, että kuluttajan prosessuaalisten oikeuksien kannalta sääntö, jota sovelletaan direktiiviin 93/13 perustuviin vastustamisperusteisiin, on rinnastettavissa sääntöön, jota sovelletaan kansallisiin oikeussääntöihin perustuviin vastustamisperusteisiin. LEC:n 695 §:ssä näet suljetaan pois velallisen muutoksenhaku kaikissa tapauksissa, perustuupa se kiinnelainasopimuksen ehtojen direktiivissä 93/13 tarkoitettuun mahdolliseen kohtuuttomuuteen tai muihin tässä artiklassa tarkoitettuihin vastustamisperusteisiin.

39.    Kuten esitän seuraavassa, tehokkuusperiaatteen kannalta mistään ei voida myöskään päätellä, että nyt käsiteltävän asian kohteena olevalla kansallisella lainsäädännöllä olisi tehty direktiivissä 93/13 annettujen oikeuksien käyttämisestä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.

40.    Jotta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin kyetään vastaamaan, käsittelen aluksi kysymystä, joka koskee oikeutta muutoksenhakuun kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausta koskevan menettelyn yhteydessä, ja tutkin tämän jälkeen ongelman, joka koskee epätasapainotilannetta ulosmittausvelkojan ja ‑velallisen välillä.

 a) Velallisen muutoksenhakuoikeuden tehokkuus kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausta koskevassa menettelyssä

41.    Ensinnäkin on niin, toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmeisesti esittää,(15) että vaatimuksia, jotka koskevat direktiivissä 93/13 tarkoitetun suojan tehokkuutta ja jotka perustuvat tuomioon Aziz (EU:C:2013:164), on mielestäni noudatettu kaikilta osin lisäämällä LEC:hen mahdollisuus vedota kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyssä ulosmittauksen vastustamisperusteeseen, joka koskee sopimusehtojen kohtuuttomuutta. Tästä tuomiosta ei voida mitenkään päätellä, että Espanjan lainsäätäjän pitäisi tämän lisäyksen lisäksi ottaa lakiin säännös, joka koskee edellytyksiä, joilla voitaisiin valittaa päätöksestä, joka on tehty tällaisessa menettelyssä esitetystä vastustamisperusteesta.

42.    Toiseksi on niin, kuten komissio on maininnut, että unionin oikeuden soveltamisen tehokkuus, jonka kulmakivenä on kiistatta perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettu oikeus tehokkaaseen tuomioistuimen tarjoamaan oikeussuojaan, ei edellytä sitä, että jäsenvaltiot ottaisivat käyttöön kaksitasoisen tuomioistuinvalvonnan.

43.    Kuten julkisasiamies Mengozzi korosti ratkaisuehdotuksessaan Asociación de Consumidores Independientes de Castilla y León,(16) kuluttajansuoja-asioissa unionin oikeuteen ei sisälly erityistä velvoitetta tuomioistuinasteiden määrästä, josta jäsenvaltioiden olisi säädettävä. On tunnustettu, ettei perussopimuksilla ole haluttu luoda uusia oikeussuojakeinoja jo säädettyjen lisäksi, paitsi jos kansallisen oikeusjärjestyksen rakenteesta ilmenee, ettei ole olemassa oikeussuojakeinoja, joiden avulla voitaisiin edes liitännäisesti varmistaa unionin oikeudessa yksityisille vahvistettujen oikeuksien kunnioittaminen. Myöskään Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetussa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa ei ole tähän mennessä ainakaan yksityisoikeudellisten asioiden osalta vahvistettu oikeutta saada asia käsitellyksi kahdessa oikeusasteessa.(17) Tehokkaan oikeussuojan periaatteella annetaan viime kädessä yksityiselle oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi mutta ei useassa oikeusasteessa.(18)

44.    Katson kolmanneksi, että pääasian kohteena olevalla kansallisella oikeussäännöllä, jolla estetään velallista hakemasta kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyssä muutosta päätökseen, jolla hänen vastustamisperusteensa on hylätty, ei tehdä hänelle unionin oikeudessa annettujen oikeuksien soveltamisesta käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.

45.    Jos tarkastellaan aluksi oikeuskäytännöstä ja erityisesti tuomiosta Aziz (EU:C:2013:164) saatuja ohjeita, on ilmeistä, että oikeuksia, joita kuluttajille annetaan direktiivillä 93/13, suojataan tehokkaasti, koska yhtäältä kuluttajalla on mahdollisuus vedota kohtuuttomien ehtojen olemassaoloon tuomioistuimessa, jonka tehtävänä on tutkia kiinteistön ulosmittauksesta esitetty vastustamisperuste, ja toisaalta tuomioistuin on toimivaltainen tuomaan viran puolesta esiin tällaisten ehtojen olemassaolon ja tarvittaessa keskeyttämään ulosmittausmenettelyn.

46.    Pääasian oikeudenkäynnin kannalta vaikuttaa siltä, että sekä velallisilla että asiaa ensimmäisenä käsitelleellä tuomioistuimella on ollut tilaisuus ottaa esiin pääasian kohteena olleeseen lainasopimukseen sisältyneiden ehtojen kohtuuttomuus.

47.    On tosin korostettu, että tässä tapauksessa ongelma on siinä, että kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyn aikana sovelletussa kansallisessa oikeudessa ei säädetty siitä, että kohtuuttomien ehtojen olemassaolo riidanalaisessa lainasopimuksessa voisi olla kiinnitetyn kiinteistön ulosmittauksen vastustamisperuste tai että pakkotäytäntöönpanohakemusta käsittelevä kansallinen tuomioistuin voisi ottaa sen huomioon viran puolesta.

48.    Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä seikoista ilmenee lisäksi, että asiaa ensimmäisenä käsitellyt tuomioistuin ei ole antanut ratkaisua siitä, onko pääasian kohteena olevassa kiinnelainasopimuksessa mahdollisesti kohtuuton ehto.

49.    Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee siis, että vastustamisperuste riidanalaiselle kiinnitetyn kiinteistön ulosmittaukselle esitettiin 12.3.2013 eli ennen lain nro 1/2013 voimaantuloa. Valittajat eivät siis ole voineet vedota kiinnelainasopimuksen ehtojen kohtuuttomuuteen vastustamisperusteensa tueksi.

50.    On kuitenkin korostettava, että lain nro 1/2013 ensimmäisen siirtymäsäännöksen mukaan(19) Juzgado de Primera Instancia n° 3 de Castellón kykeni arvioimaan viran puolesta viivästyskorkoja koskeneen sopimusehdon kohtuuttomuutta 14.5.2013 lähtien. Se mahdollisuus, että ulosmittauksesta vastaava tuomioistuin tutkii tämän sopimusehdon, toteaa, että se on kohtuuton tai ei ole kohtuuton, ja näin ollen päättää ulosmittauksen raukeamisesta tai keskeyttämisestä, oli siis olemassa jo 19.6.2013, jolloin se antoi ratkaisun kiinnitetyn kiinteistön ulosmittauksesta esitetystä vastustamisperusteesta.

51.    Samoin neljännessä siirtymäsäännöksessä annettiin kuluttajalle mahdollisuus vedota ylimääräiseen vastustamisperusteeseen, jos oli olemassa uusia vastustamisperusteita, joista säädetään esimerkiksi LEC:n 695 §:n 4 momentissa. Tämän säännöksen nojalla valittajat saivat mahdollisuuden ilmoittaa kohtuuttomista ehdoista kuukauden kuluessa lain nro 1/2013 voimaantulosta eli 16.5.2013 ja 16.6.2013 välisenä aikana.

52.    Neljänneksi siitä, että valittajien on mahdotonta tehdä valitusta, ei seuraa, että heiltä evättäisiin kaikki mahdollisuudet hakea oikeussuojaa, jonka perusteella he saisivat asiaratkaisun vaatimukseensa, jonka mukaan heidän kohtuuttomina pitämänsä sopimusehdot olisi todettava pätemättömiksi. Kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysääntö yhteisön oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava ottaen huomioon tämän säännöksen merkitys koko menettelyssä, sen kulku sekä sen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä.(20)

53.    Ei pidä unohtaa, että pääasian kohteena oleva ulosmittausmenettely, jonka tarkoituksena on periä saatava, johon liittyy päteväksi oletettu ulosmittauksen perustana oleva asiakirja, poikkeaa luonteeltaankin hyvin paljon asiakysymykseen liittyvästä menettelystä. On velallisen, joka arvioi oikeuksiaan mahdollisesti loukatun, tehtävänä panna vireille asiakysymystä koskeva oikeudenkäynti, jonka yhteydessä asiaa käsittelevä tuomioistuin voi tutkia kaikki ulosmittausta koskevan oikeuden olemassaoloon liittyvät kysymykset.

54.    Kuten komissio on maininnut, kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausta koskevassa Espanjan menettelyssä pysytetään mahdollisuus järjestää velan ja lainasopimuksen pätevyyteen liittyviä kysymyksiä koskeva oikeuskäsittely täysin kontradiktorisessa asiakysymystä koskevassa oikeudenkäynnissä. Korostan tässä yhteydessä, että vaikka LEC:n 695 §:n 4 momentissa todetaan, että lukuun ottamatta tapauksia, joissa on kyseessä ulosmittauksen raukeaminen tai kohtuuttoman ehdon soveltamatta jättäminen, päätöksiin, joissa annetaan ratkaisu tässä pykälässä tarkoitetusta vastustamisperusteesta, ei voida hakea muutosta, siinä täsmennetään nimenomaisesti, että ”niiden vaikutukset koskevat vain ulosmittausmenettelyä, jonka yhteydessä ne on annettu”. Toisin sanoen siinä tapauksessa, että ulosmittauksesta vastaava tuomioistuin hylkää velallisena olevan kuluttajan vaatimukset, tämän päätöksen vaikutukset koskevat vain ulosmittausmenettelyä.

55.    Lisäksi siinä tapauksessa, että kuluttaja päättää panna vireille asiakysymystä koskevan tavanomaisen menettelyn (kanne pätemättömäksi toteamisesta) ja asiakysymyksen ratkaiseva tuomioistuin toteaa yhden tai useampia kiinnityslainan sopimusehtoja kohtuuttomina pätemättömiksi, kyseiseen sopimukseen sisältyvän perusteen pakkotäytäntöönpano riitautetaan väistämättä ja se erittäin todennäköisesti keskeytetään. Vaikka oletettaisiin, että kohtuuttomien sopimusehtojen olemassaoloon perustuvan pätemättömäksi toteamista koskevan kanteen nostamisen vaikutuksena ei ole rinnakkaisen pakkotäytäntöönpanomenettelyn keskeytyminen, direktiivillä 93/13 annetun suojan tehokkuuden takaa mielestäni riittävällä tavalla ulosmittausmenettelyyn sovellettavissa kansallisissa säännöksissä kuluttajille ja tuomioistuimelle annettu lisämahdollisuus vastustaa kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyä. Pääasian kohteena oleva tilanne poikkeaa tuomioon Aziz (EU:C:2013:164) liittyneen asian erityistilanteesta, jossa kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyä ei voitu missään tapauksessa keskeyttää.

 b) Tehokkuus ja oletetun prosessuaalisen epätasa-arvon olemassaolo velkojalle kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyssä annettujen muutoksenhakumahdollisuuksien vuoksi

56.    Tässä tapauksessa erityisesti komissio puoltaa näkemystä, jonka mukaan LEC:n 695 §:n 4 momentilla asetetaan kuluttaja selvästi epäedullisempaan asemaan kuin elinkeinonharjoittaja, kun häneltä evätään kokonaan mahdollisuus hakea muutosta vastustamisperusteensa hylkäämisestä tehtyyn päätökseen, vaikka vastapuolelle eli elinkeinonharjoittajalle sallitaan valittaminen ylempään oikeusasteeseen, jos päätös on sen intressien kannalta epäedullinen. Se, että jommallekummalle osapuolelle ei anneta mahdollisuutta hakea muutosta intressiensä vastaiseen päätökseen, vaikka tämä mahdollisuus annetaan vastapuolelle, on sen mielestä selvästi perusoikeuskirjan 47 artiklan 2 kohdassa vahvistetun asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen vastaista. Näin on erityisesti sen vuoksi, että direktiivillä 93/13 pyritään nimenomaan kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien yhdenvertaisuuteen.

57.    Vaikka olisi ensi arviolta erittäin houkuttelevaa nähdä tilanne tällä tavoin, näkemys perustuu mielestäni nyt käsiteltävän asian kohteena olevan tilanteen pinnalliseen tarkasteluun eikä missään tapauksessa vakuuta seuraavista syistä.

58.    On tosin kiistatonta, että – kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut rikosasioissa(21) – kansalliset säännökset, joilla luodaan epätasapaino asianosaisten välille, kun kyseessä ovat keinot hakea muutosta ylemmässä oikeusasteessa, saattavat olla ristiriidassa asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen kanssa.

59.    Se, että ulosmittausvelalliset eivät voi valittaa vastustamisperusteensa hylkäämisestä tehdystä päätöksestä, vaikka päätökseen, jolla määrätään ulosmittauksen raukeamisesta tai kohtuuttoman sopimusehdon soveltamatta jättämisestä, on mahdollista hakea muutosta, on kuitenkin selitettävissä ulosmittausmenettelyn luonteella.

60.    Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö kuuluu näet kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyyn, jonka tavoitteena on panna kiinnitykseen perustuva täytäntöönpanoperuste velkojan hakemuksesta täytäntöön. Tällainen menettely edellyttää välttämättä sitä, että omaisuutta on aikaisemmin rasittanut pantti ja että velkoja voi tällä perusteella, mikäli velkoja laiminlyö takaisinmaksuvelvoitteensa, vedota notaarin vahvistamaan ja kiinteistörekisteriin merkittyyn täytäntöönpanoperusteeseen. Yleisesti oletetaan, että tällaiseen asiakirjaan perustuva oikeus on varma ja että tämä asiakirja on täytäntöönpanokelpoinen.(22)

61.    Toisin sanoen se, että muutoksenhakumahdollisuudet koskevat vain tapauksia, joissa ulosmittaus raukeaa kokonaan tai osittain, selittyy helposti sillä, että ulosmittauksen on oltava lähtökohtana, koska velkoja vetoaa etuoikeutettuun täytäntöönpanoperusteeseen.

62.    Asiaa käsittelevä tuomioistuin ei lähtökohtaisesti tutki asiakysymystä tällaisessa menettelyssä, jonka kohde on rajattu ja joka on summaarinen, ja perusteita, joiden vuoksi ulosmittaamisen keskeyttäminen on oikeutettua, ovat ainoastaan siviiliprosessilaissa säädetyt perusteet.

63.    Ilmeinen ”etuoikeus”, joka on velkojalla, jolle, toisin kuin velalliselle, annetaan mahdollisuus hakea uudelleen muutosta itselleen epäedulliseen päätökseen, selittyy siis sillä, että kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyllä pyritään nimenomaan suojaamaan etuoikeutetun täytäntöönpanoperusteen haltijaa. Kuten Espanjan hallitus on korostanut, kiinnitysvelkojalla on oltava mahdollisuus vedota täytäntöönpanoperusteeseensa aikaisemman ulosmittausmääräyksen vastaista tuomioistuimen päätöstä vastaan.

64.    Jos päätettäisiin toisin, loukattaisiin sellaisen täytäntöönpanoperusteen haltijan oikeuksia, jota kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyllä pyritään suojaamaan, koska sillä annettaisiin velalliselle mahdollisuus estää ulosmittaus ja siten aikaisemmin todetun oikeuden täytäntöönpano.

65.    Näin ollen katson, että on virheellistä väittää, että riidanalaisella kansallisella lainsäädännöllä asetetaan kuluttaja prosessuaalisesti epäedulliseen tilanteeseen.(23)

66.    Tässä yhteydessä on mielestäni tärkeää muistuttaa siitä, että tuomio Aziz (EU:C:2013:164) edellyttää yksinkertaisesti sitä, että kyseisessä kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyssä on sallittua, että ulosmittausvelalliset voivat vedota vastustamisperusteen tueksi myös perusteisiin, jotka liittyvät täytäntöönpanoperusteen tai sen ehtojen pätemättömyyteen niiden kohtuuttomuuden vuoksi, tai että myöhemmässä asiakysymystä koskevassa menettelyssä voidaan määrätä kiinnitetyn kiinteistön ulosmittauksen keskeyttämistä koskevasta turvaamistoimesta, jos vaaditaan tämäntyyppisen ehdon pätemättömäksi toteamista, mitä valittajat eivät ole tässä tapauksessa tehneet. Laki nro 1/2013 vastaa nimenomaan näitä vaatimuksia, kun sillä otetaan muiden muutosten ohessa käyttöön vastustamisperuste, joka perustuu ulosmittauksen perusteena olevan sopimuksen kohtuuttomuuteen.

67.    Näistä kaikista seikoista ilmenee, että direktiivin 93/13 7 artikla ei ole esteenä LEC:n 695 §:n 4 momentin kaltaiselle kansalliselle oikeussäännölle, joka mahdollistaa kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyssä muutoksen hakemisen vain ulosmittauksen raukeamisesta tehtyyn päätökseen.

 B Toinen kysymys: asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen ja tehokasta tuomioistuimen tarjoamaa oikeussuojaa koskevan oikeuden noudattaminen

68.    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään, onko riidanalainen kansallinen säännös perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettuun tehokasta tuomioistuimen tarjoamaa oikeussuojaa koskevaan oikeuteen perustuvan asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen mukainen.

69.    Ennen kuin käsittelen esitettyä asiakysymystä, on ratkaistava ennakkokysymys siitä, onko unionin tuomioistuin toimivaltainen ratkaisemaan asian sen takia, että kyseessä on unionin oikeuden soveltaminen perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.(24)

70.    Kuten BBVA ja Espanjan hallitus ovat todenneet, tätä voidaan epäillä, koska nyt käsiteltävän asian kohteena olevasta oikeudellisesta tilanteesta ei ensi arviolta säädetä suoraan unionin oikeudessa.

71.    Ei tosin pidä unohtaa sitä, että unionin tuomioistuin määrittelee oman toimivaltansa hyvin laajaksi, koska nykyään on hyväksytty, että se kattaa kaikki tilanteet, joissa ”sovelletaan unionin oikeutta”, kun tämä ilmaisu ymmärretään laajasti.(25)

72.    Kuitenkin toisin kuin esimerkiksi tapauksessa, joka oli tuomion Åkerberg Fransson kohteena ja jossa oli kyseessä yhteys direktiivin 2006/112/EY(26) 2 artiklaan, 250 artiklan 1 kohtaan ja 273 artiklaan sekä SEUT 325 artiklaan, pääasian oikeudenkäynnissä yhteys direktiiviin 93/13 on erittäin vaikeasti havaittavissa, minkä osoittaa sekin, että viittaus kyseiseen direktiiviin on ilmeisesti otettu ennakkoratkaisupyyntöön BBVA:n oikeudenkäynnin aikana esittämän huomautuksen perusteella.(27)

73.    On näet vaikeaa havaita, mikä unionin oikeussääntö tai mikä unionin oikeusperiaate on nimenomaan kyseessä tässä tapauksessa. Kuten ensimmäiseen kysymykseen vastatessani esittämistäni näkemyksistä ilmenee, silloin kun ulosmittausmenettelyjä koskevia yksityiskohtaisia prosessisääntöjä ei ole yhdenmukaistettu, oikeuteen hakea muutosta tuomioistuimen päätökseen, jolla annetaan ratkaisu kiinnitetyn kiinteistön ulosmittauksesta esitetystä vastustamisperusteesta, sovelletaan prosessiautonomian periaatetta. Unionin oikeuden nykytilassa mikään ei myöskään anna aihetta päätellä, että tehokkuusperiaate olisi esteenä LEC:n 695 §:n 4 momentin kaltaiselle kansalliselle säännökselle. Se, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on vain viitannut yleisesti direktiivistä 93/13 johtuviin kuluttajansuojan vaatimuksiin, ei riitä siihen, että unionin tuomioistuin voisi todeta olevansa toimivaltainen vastaamaan.

74.    Vaikuttaa siltä, että pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevasta oikeudellisesta ongelmasta, joka liittyy kansallisiin säännöksiin, jotka koskevat keinoja, jotka ovat käytettävissä haettaessa muutosta tuomioistuimen päätökseen, jolla on annettu ratkaisu kiinnitetyn kiinteistön ulosmittauksesta esitetystä vastustamisperusteesta, säädetään kaikilta osin kansallisessa oikeudessa ja että se ei ole tapaus, jossa jäsenvaltiot ”soveltavat unionin oikeutta”. Jos asia ratkaistaisiin toisiin, jätettäisiin huomiotta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa vahvistettu edellytys, minkä vaikutuksesta unionin oikeuden soveltamisalaa laajennettaisiin unionin toimivallan ulkopuolelle.(28)

75.    Vaikka unionin tuomioistuin toteaisi olevansa toimivaltainen vastaamaan kysymykseen, asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatetta ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin koskevaa periaatetta ei mielestäni missään tapauksessa loukata millään tavoin.

76.    Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen esittämäni vastaus, pitäisi katsoa, että toiseen kysymykseen ei ole enää tarpeen vastata.

77.    Koska on katsottu, että pääasian oikeudenkäynnin kohteena oleva kansallinen säännös täyttää kaikilta osin tehokkuusperiaatteesta johtuvat vaatimukset, ei ole näet mielestäni tarpeen tutkia, täyttääkö kyseinen säännös lisäksi perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun oikeuden tehokkaaseen tuomioistuimen tarjoamaan oikeussuojaan. Vaikka tämä määräys kattaa eri osatekijöitä, tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden ulottuvuus sekoittuu tässä tapauksessa ensimmäiseen kysymykseen vastattaessa suoritettuun tehokkuusperiaatteen noudattamisen tutkimiseen, kun kyseessä ovat mahdollisuudet valittaa päätöksistä, joissa annetaan ratkaisu kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelystä esitetystä vastustamisperusteesta.

78.    Näistä seikoista seuraa, että vaikka oletettaisiin, että asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate, joka liittyy perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettuun tehokasta tuomioistuimen tarjoamaa oikeussuojaa koskevaan oikeuteen, olisi sovellettavissa pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevassa ulosmittausmenettelyssä, se ei ole esteenä LEC:n 695 §:n 4 momentin kaltaiselle oikeussäännölle, jossa sallitaan kiinnitetyn kiinteistön ulosmittausmenettelyssä muutoksen hakeminen vain päätökseen, jossa määrätään ulosmittauksen raukeamisesta.

 IV Kannanotto

79.    Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Audiencia Provincial de Castellónin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Tehokkuusperiaate, jota tarkastellaan kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY suojelutavoitteen kannalta, ja oikeus tehokkaaseen tuomioistuimen tarjoamaan oikeussuojaan eivät ole esteenä kansalliselle prosessisäännölle, jolla rajoitetaan kiinnitettyjen kiinteistöjen ulosmittausmenettelyissä oikeutta muutoksenhakuun siten, että se koskee vain muutoksen hakemista päätökseen, jolla määrätään ulosmittauksen raukeamisesta tai kohtuuttoman ehdon soveltamatta jättämisestä.


1 – Alkuperäinen kieli: ranska.


2 – Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annettu neuvoston direktiivi (EYVL L 95, s. 29).


3 – C‑415/11, EU:C:2013:164.


4 – Nyt käsiteltävä asia ei näet ole yksittäistapaus. Kiinnitysvelallisten suojan vahvistamisesta, velan uudelleen järjestelystä ja sosiaalisesta vuokrasta 14.5.2013 annettu laki nro 1/2013 (Ley 1/2013 de medidas para reforzar la protección a los deudores hipotecarios, reestructuración de deuda y alquiler social) (BOE nro 116, 15.5.2013, s. 36373; jäljempänä laki nro 1/2013) on riitautettu useissa unionin tuomioistuimessa tällä hetkellä vireillä olevissa asioissa (ks. esim. asia C‑645/13, Cajas Rurales Unidas, joka perustuu Juzgado de Primera Instancia n° 34 de Barcelonan esittämään ennakkoratkaisupyyntöön ja joka koskee samankaltaista ongelmaa kuin nyt käsiteltävä asia).


5 – Ley de enjuiciamiento civil, annettu 7.1.2000 (BOE nro 7, 8.1.2000, s. 575); laki sellaisena kuin se on muutettuna 28.6.2013 annetulla asetuksella nro 7/2013 (BOE nro 155, 29.6.2013, s. 48767; jäljempänä LEC).


6 – Tuomio Barclays Bank (C‑280/13, EU:C:2014:279).


7 – Ibid., tuomion 40 kohta.


8 – Unionin tuomioistuin korostaa, että erotuksena tuomioon RWE Vertrieb (C‑92/11, EU:C:2013:180, 25 kohta) asianosaiset eivät olleet sopineet kansallisen lainsäätäjän säätämän järjestelmän soveltamisalan laajentamisesta (tuomio Barclays Bank, EU:C:2014:279, 41 kohta).


9 – Tuomio Banco Español de Crédito (C‑618/10, EU:C:2012:349).


10 – EU:C:2013:164.


11 – C‑482/12, EU:C:2013:765, 72 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


12 – Tuomio Aziz (EU:C:2013:164, 49 kohta).


13 ­– Ibid., tuomion 59 kohta.


14 – Tuomio Peterbroeck (C‑312/93, EU:C:1995:437, 12 kohta); tuomio Unibet (C‑432/05, EU:C:2007:163, 39 ja 43 kohta) ja tuomio van der Weerd ym. (C-222/05–C‑225/05, EU:C:2007:318, 28 kohta).


15 – Audiencia Provincial de Castellón esittää näet, että Espanjan lainsäätäjä olisi pannut unionin tuomioistuimen kehittämät edellytykset ”virheellisesti täytäntöön”.


16 – C‑413/12, EU:C:2013:532, 23 kohta.


17 – Ibid., erityisesti tuomion 23 ja 29 kohta. Muistutettakoon tästä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kyseisen yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa ei velvoiteta sopimusvaltioita perustamaan yksityisoikeudellisia asioita ratkaisevia muutoksenhakutuomioistuimia (ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Antonenko v. Venäjä, nro 42482/02, 23.5.2006).


18 – Ks. tästä tuomio Samba Diouf (C‑69/10, EU:C:2011:524, 69 kohta).


19 – Tämän säännöksen mukaan ”tätä lakia sovelletaan kiinnitettyjen kiinteistöjen ulosmittausta koskeviin oikeudenkäyntimenettelyihin ja tuomioistuimen ulkopuolisiin menettelyihin, jotka on aloitettu tämän lain voimaantulopäivään mennessä ja joissa häätöä ei ole vielä toteutettu”. Tätä säännöstä on luettava LEC:n uuden 552 §:n 1 momentin toisen kohdan valossa, ja siinä säädetään muun muassa, että ”jos tuomioistuin katsoo, että jotain täytäntöönpanoperusteisiin sisältyvää ehtoa voidaan pitää kohtuuttomana, se kuulee asianosaisia 15 päivän määräajassa”.


20 – Ks. tuomio Asociación de Consumidores Independientes de Castilla y León (C-413/12, EU:C:2013:800, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


21 – Ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Berger v. Ranska, nro 48221/99, 3.12.2002, 38 §.


22 – Tässä mielessä notaarin vahvistama täytäntöönpanoperuste ja velkojan tunnustettu intressi nopeaan ulosmittaukseen ovat seikkoja, joita julkisasiamies Kokott muun muassa korosti ratkaisuehdotuksessa Aziz (C-415/11, EU:C:2012:700, 55 kohta). Samoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut, että sellaiseen notaarin vahvistamaan asiakirjaan perustuvan oikeuden täytäntöönpano, jolla taataan tietty saatava, pitäisi viedä päätökseen kohtuullisessa ajassa samalla tavoin kuin tuomioon perustuva menettely (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Estima Jorge v. Portugali, Recueil des arrêts et décisions 1998-II).


23 – Korostan, että kun Tribunal Constitucional (perustuslakituomioistuin) on käsitellyt tiettyjen espanjalaisten tuomioistuinten esittämiä perustuslain vastaisuutta koskevia kysymyksiä (ks. esim. tuomiot 41/1981, 18.12.1981, ja 217/1993, 30.6.1993, sekä määräys 113/2011, 19.7.2011), se on korostanut rekisteröidyn reaalivakuuden ulosmittausta koskevan menettelyn summaarisuutta ja sitä, että ulosmittausvelallisella on aina mahdollisuus turvautua vastaavaan asiakysymystä koskevaan menettelyyn. Tämä osapuoli ei siis voi vedota puolustautumisoikeuksiin ulosmittausmenettelyn yhteydessä. Tribunal Constitucionalin toinen jaosto on vahvistanut vieläkin täsmällisemmin 21.7.1988 antamassaan määräyksessä, että on perustuslain mukaista, ettei päätökseen, jolla annetaan vastustamisperusteesta ratkaisu, voida hakea muutosta, sillä sen mukaan tällä ei loukattu asianosaisten yhdenvertaisuuden periaatetta.


24 – On muistettava, että perusoikeuskirjan soveltamisala on määritelty jäsenvaltioiden toiminnan osalta sen 51 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta.


25 – Ks. esim. tuomio Åkerberg Fransson (C‑617/10, EU:C:2013:105, 16 kohta ja sitä seuraavat kohdat).


26 – Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annettu neuvoston direktiivi (EUVL L 347, s. 1).


27 – BBVA on ilmoittanut, että kansallisen oikeudenkäynnin aikana ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin oli harkinnut ennakkoratkaisupyynnön esittämistä siten, että se olisi viitannut ainoastaan perusoikeuskirjan 47 artiklan määräyksiin mainitsematta mitään direktiivistä 93/13. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin oli päättänyt muotoilla kysymyksen uudelleen BBVA:n huomautuksen perusteella ottaakseen direktiivin 93/13 mukaan asian käsittelyyn.


28 – Ks. äskettäin esitetty muistutus sovellettavista periaatteista esim. tuomio Pelckmans Turnhout (C‑483/12, EU:C:2014:304, 17–21 kohta).