Language of document : ECLI:EU:C:2017:175

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

PAOLO MENGOZZI

7 päivänä maaliskuuta 2017 (1)

Asia C589/15 P

Alexios Anagnostakis

vastaan

Euroopan komissio

Muutoksenhaku – Kansalaisaloite ”Miljoona allekirjoitusta solidaarisen Euroopan puolesta”, jossa Euroopan komissiota kehotetaan tekemään lainsäädäntöehdotus, jolla vahvistetaan hätätilaa koskeva periaate – Rekisteröintiä koskeva hakemus – Komission hylkäävä päätös – Perusteluvelvollisuus – SEUT 122 artikla – SEUT 136 artikla






I       Johdanto

1.        Alexios Anagnostakis vaatii käsiteltävällä valituksella kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 30.9.2015 antaman tuomion Alexios Anagnostakis v. komissio(2) (jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla tämä tuomioistuin hylkäsi hänen nostamansa kanteen, jossa vaadittiin kumottavaksi 6.9.2012 annettu komission päätös C(2012) 6289 final (jäljempänä riidanalainen päätös), jolla hylättiin hakemus eurooppalaisen kansalaisaloitteen ”Miljoona allekirjoitusta solidaarisen Euroopan puolesta” rekisteröimisestä.

2.        Tämä asia antaa unionin tuomioistuimelle ensimmäistä kertaa mahdollisuuden paneutua kansalaisaloitteeseen liittyvään oikeudelliseen järjestelmään. Lissabonin sopimuksella käyttöön otettu ja SEU 11 artiklan 4 kohdalla vahvistettu oikeus kansalaisaloitteeseen mahdollistaa sen, että ”vähintään miljoona unionin kansalaista merkittävästä määrästä jäsenvaltioita voi tehdä aloitteen, jossa Euroopan komissiota kehotetaan toimivaltuuksiensa rajoissa tekemään asianmukainen ehdotus asioista, joissa näiden kansalaisten mielestä tarvitaan unionin säädöstä perussopimusten soveltamiseksi”. Kyse on olennaisen tärkeästä Euroopan unionin osallistuvan demokratian välineestä, jonka täytäntöönpano saattaa osoittautua pulmalliseksi. Vaikka yhtäältä tarkoituksena onkin antaa kansalaisille aktiivinen rooli unionin oikeuden kehittämisessä, on varottava kahlehtimasta tätä aloiteoikeutta muotoa tai asiasisältöä koskevilla edellytyksillä, jotka ovat liian tiukkoja tai monimutkaisia – ja siten myös vaikeaselkoisia – unionin oikeuteen perehtymättömän täytettäväksi; toisaalta ei pidä unohtaa, että unionin oikeusjärjestys määräytyy annetun toimivallan periaatteen mukaisesti ja että osallistuvaa demokratiaa, joka SEU 11 artiklan 4 kohdalla on tarkoitus ottaa käyttöön, voidaan harjoittaa vain näissä rajoissa.

3.        Kansalaisaloitteesta 16.2.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 211/2011(3) on SEUT 24 artiklan ensimmäisen kohdan määräysten mukaisesti tarkennettu edellytyksiä, joiden mukaisesti eurooppalainen kansalaisaloite voidaan jättää. Sen johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa todetaan, että ”kansalaisaloitteen tekemistä varten vaadittavien menettelyjen ja edellytysten olisi oltava selkeitä, yksinkertaisia, käyttäjäystävällisiä ja oikeasuhteisia kansalaisaloitteen luonteeseen nähden siten, että rohkaistaan kansalaisten osallistumista ja tehdään unionista helpommin lähestyttävä. Niillä olisi saavutettava oikeuksien ja velvollisuuksien välinen sopiva tasapaino”. Jäljempänä esitettävissä pohdinnoissa on pyrittävä etsimään juuri tätä tasapainoa.

4.        Eurooppalaisella kansalaisaloitteella tarkoitetaan ”aloitetta, joka on toimitettu komissiolle – – ja jossa komissiota kehotetaan toimivaltuuksiensa rajoissa tekemään asianmukainen ehdotus asioista, joissa kansalaisten mielestä tarvitaan unionin säädöstä perussopimusten soveltamiseksi, ja jota on tukenut vähintään miljoona osallistumiskelpoista allekirjoittajaa, jotka ovat lähtöisin ainakin yhdestä neljäsosasta jäsenvaltioita”.(4) Menettely on seuraavanlainen: ennen allekirjoitusten keruuta järjestäjien – toisin sanoen eurooppalaista kansalaisaloitetta koskevan ehdotuksen alulle panneiden henkilöiden – on haettava ehdotukselle rekisteröintiä verkossa olevasta komission rekisteristä(5) sekä ilmoitettava tässä yhteydessä erinäisiä tietoja.(6) Komissiolla on kaksi kuukautta aikaa käsitellä ehdotus, antaa sille rekisteröintinumero ja ilmoittaa asiasta järjestäjille. Rekisteröinti käynnistää allekirjoitusten keruuprosessin.(7) Kun kaikki allekirjoitusten keruuseen liittyvät edellytykset on täytetty ja tarkistettu,(8) järjestäjät voivat toimittaa kansalaisaloitteen.(9) Komissio julkaisee sen ja vastaanottaa järjestäjät.(10) Ennen kaikkea komissio antaa kolmen kuukauden kuluessa ”tiedonannon, jossa esitetään komission oikeudelliset ja poliittiset päätelmät kansalaisaloitteesta sekä toimet, jotka komissio aikoo toteuttaa, ja sen perustelut näiden toimien toteuttamiselle, tai jos se ei aio toteuttaa toimia, niistä pidättymiselle.(11)

5.        Rekisteröinti, joka on allekirjoitusten keruuta edeltävä olennainen menettelymääräys, on siis välttämätön muttei riittävä edellytys sille, että komissio ryhtyy myönteisiin ja konkreettisiin jatkotoimenpiteisiin ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen johdosta. Asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdassa luetellaan edellytykset, jotka ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen on täytettävä, jotta komissio rekisteröisi sen. Näistä edellytyksistä mainitun asetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetään, että ehdotus ”ei selvästi ylitä komission toimivaltaa tehdä ehdotus unionin säädökseksi perussopimusten soveltamiseksi”.

6.        Juuri mainittu säännös on käsiteltävän valituksen ytimessä. Asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohta, jonka nojalla komissio voi evätä ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen rekisteröinnin, on todellinen komission käytettävissä oleva suodatin. Tätä edellytystä ei mielestäni pitäisi tulkita liian väljästi, sillä se tekisi tyhjäksi oikeuden eurooppalaiseen aloitteeseen, jonka merkitystä olen edellä korostanut.(12) Vaikka tämä näkökohta on ohjenuorana kaikelle jäljempänä esitettävälle tarkastelulle, minun on muistutettava myös siitä, että unionin tuomioistuimen rooli valitusasiassa on rajallinen ja että sen kannanotot muuhun problematiikkaan ovat täysin riippuvaisia argumenteista, jotka tässä tuomioistuimessa esitetään.

7.        Edellä sanotusta on todettava, ettei käsiteltävä valitus kenties täytä kaikkia niitä ominaisuuksia, joita vaaditaan, jotta unionin tuomioistuin voisi tehdä odotetut täsmennykset voidakseen konkretisoida paremmin eurooppalaista kansalaisaloitetta koskevaa oikeudellista järjestelmää, sillä koko asiakirja-aineiston käsittelyn jälkeenkin on edelleen vaikea muodostaa tarkkaa käsitystä siitä, mitä valittaja tarkalleen ottaen odotti unionin toiminnalta, jonka alulle panoon hän pyrki.(13)

II     Asian tausta, menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

8.        Valittaja toimitti 13.7.2012 komissiolle ehdotuksen eurooppalaiseksi kansalaisaloitteeksi nimeltä ”Miljoona allekirjoitusta solidaarisen Euroopan puolesta”. Ehdotuksen tarkoituksena oli vakiinnuttaa Euroopan unionin oikeuteen ”hätätilaa koskeva periaate, jonka mukaan silloin, kun valtion rahoituksellinen ja poliittinen olemassaolo on vaarassa kestämättömän velan takaisinmaksun johdosta, on välttämätöntä ja perusteltua kieltäytyä maksamasta tätä velkaa”.(14) Ehdotetussa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa viitattiin tuolloin ”talous- ja rahapolitiikkaan (SEUT 119–SEUT 144 artikla)” aloitteen hyväksymisen oikeudellisena perustana.

9.        Muistutettuaan asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan sanamuodosta ja tutkittuaan EUT-sopimuksen määräykset, joihin eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa vedottiin, etenkin SEUT 136 artiklan 1 kohdan sekä ”kaikki muut mahdolliset oikeudelliset perustat”,(15) komissio kieltäytyi 6.9.2012 rekisteröimästä valittajan ehdotusta eurooppalaiseksi kansalaisaloitteeksi sillä perusteella, ettei se selvästikään kuulunut toimivaltaan, jonka nojalla se voisi tehdä ehdotuksen unionin säädökseksi perussopimusten soveltamiseksi.

10.      Valittaja nosti 11.10.2012 unionin yleiseen tuomioistuimeen kumoamiskanteen riidanalaisesta päätöksestä. Kanteen ainoalla perusteella tähdättiin sen toteamiseen, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaa. Valittaja väitti tältä osin, että hänen ehdottamansa eurooppalainen kansalaisaloite saattoi johtaa siihen, että komissio tekee SEUT 122 artiklan 1 ja 2 kohtaan, SEUT 136 artiklan 1 kohdan b alakohtaan sekä kansainvälisen oikeuden sääntöihin perustuvan säädösehdotuksen.

11.      Otettuaan valituksenalaisessa tuomiossa omasta aloitteestaan huomioon perusteen, joka koski velvollisuutta perustella yksittäistapausta koskevat päätökset, unionin yleinen tuomioistuin tutki valittajan ainoassa kanneperusteessaan esittämät eri väitteet ja hylkäsi tämän jälkeen kanteen sekä velvoitti valittajan maksamaan oikeudenkäyntikulut.

III  Menettely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset

12.      Valittaja haki 30.11.2015 muutosta valituksenalaiseen tuomioon. Anagnostakis vaatii vaatimuksissaan, että unionin tuomioistuin hyväksyy käsiteltävän valituksen, kumoaa kokonaisuudessaan valituksenalaisen tuomion, kumoaa riidanalaisen päätöksen, velvoittaa komission rekisteröimään hänen ehdotuksensa eurooppalaiseksi kansalaisaloitteeksi ja ryhtymään muihin lainmukaisiin toimenpiteisiin sekä velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Vastauskirjelmässään Anagnostakis toisti vaatimuksensa.

13.      Komissio vaatii vastineessaan, että unionin tuomioistuin jättää valituksen osittain tutkimatta, hylkää sen osittain perusteettomana, toissijaisesti hylkää valituksen kokonaan perusteettomana sekä velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Vastauskirjelmässään komissio toisti vaatimuksensa.

14.      Asianosaisia kuultiin unionin tuomioistuimessa 13.12.2016 pidetyssä istunnossa.

IV     Asian oikeudellinen tarkastelu

15.      Vaikka valitus perustuu neljään valitusperusteeseen, haluan jäsentää sen uudelleen kahden valitusperusteen pohjalle. Ensimmäinen valitusperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen riidanalaisen päätöksen perustelujen riittävyyden arvioinnissa ja toinen oikeudelliseen virheeseen perustelujen oikeellisuuden valvonnassa ja asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan soveltamisessa. Toisen valitusperusteen ensimmäinen väite koskee SEUT 122 artiklan rikkomista, toinen väite SEUT 136 artiklan rikkomista, ja kolmas väite puolestaan koskee kansainvälisen oikeuden sääntöjen rikkomista.

      Ensimmäinen valitusperuste, joka perustuu oikeudelliseen virheeseen riidanalaisen päätöksen perustelujen riittävyyden arvioinnissa

1.       Valituksenalainen tuomio

16.      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa, että komissio oli täyttänyt perusteluvelvollisuutensa, joka toisaalta riippuu toimen luonteesta ja siitä asiayhteydestä, jossa se on toteutettu. Unionin yleinen tuomioistuin nojautui siihen, ettei ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite ollut selkeä ja täsmällinen siltä osin kuin se koski komission toimivallan sen oikeudellisen perustan yksilöintiä, jonka nojalla se voi tehdä säädösehdotuksen; tätä se perusteli etenkin sillä, että ehdotuksessa ainoastaan viitattiin yhtenä kokonaisuutena EUT-sopimuksen 26:een eri artiklaan. Valittaja yksilöi vasta kumoamiskanteessaan juuri SEUT 122 ja SEUT 136 artiklan komission toimivallan oikeudelliseksi perustaksi. Unionin yleinen tuomioistuin totesi näin ollen seuraavaa: ”Komissiota ei voida näin ollen moittia siitä, ettei se tarkastellut riidanalaisessa päätöksessä yksityiskohtaisesti EUT‑sopimuksen eri määräyksiä, joihin ehdotetussa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa vedottiin yhtenä kokonaisuutena, ja että se tyytyi toteamaan, etteivät mainitut määräykset olleet merkityksellisiä asiassa, samalla kun se tarkasteli näistä määräyksistä lähemmin sitä, joka sen mielestä oli asiassa merkityksellisin, ja mainitsi lisäksi perusteet, joiden vuoksi kyseistä määräystä ei voitu käyttää oikeudellisena perustana.”(16) Unionin yleinen tuomioistuin totesi täten, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat riittävät sen antamisen asiayhteyden perusteella, koska valittaja saattoi saada tietoonsa ehdottamansa eurooppalaisen kansalaisaloitteen rekisteröinnin epäämisen syyt ja unionin tuomioistuimet saattoivat harjoittaa näihin syihin liittyvää valvontaansa.

2.       Yhteenveto asianosaisten argumentaatiosta

17.      Valittaja väittää, että riidanalaiseen päätökseen sisältyvä pelkkä viittaus asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaan ja päätökseen sisältyvä SEUT 119–SEUT 144 artiklan tarkastelu eivät riitä selkeiksi ja yksityiskohtaisiksi perusteluiksi, joita vaaditaan, kun vedotaan siihen, että komissiolta selvästi puuttuu toimivalta. Sitä, että komissiolta selvästi puuttuu toimivalta, ei voida perustella asiayhteydellä. Päinvastoin asiayhteyden, johon ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite kuuluu, hyvin monitahoinen luonne edellyttää valittajan mukaan välttämättä, että unionin tuomioistuimet vaativat yksityiskohtaisia ja erityisiä perusteluja päätöksiltä, joilla evätään ehdotettujen eurooppalaisten kansalaisaloitteiden rekisteröinti. Riidanalaisessa päätöksessä on vain epäsuora lainaus SEUT 136 artiklan 1 kohdasta ja yksi ainoa yleinen viittaus SEUT 119–SEUT 144 artiklaan. Unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan sivuuttanut täysin käsittelyssä tämän perustelujen puutteellisuutta koskevan näkökohdan. Tämän lisäksi se on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan, että toimen perustelut riippuvat toimen luonteesta ja asiayhteydestä, sillä SEUT 296 artiklassa ei ole yhtään viittausta tällaiseen asiayhteyteen. Valittaja kiistää lisäksi sen, että sillä, ettei ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite ole väitetysti selkeä ja täsmällinen, olisi jonkinlaista vaikutusta. Talous- ja rahaliiton asiayhteys on joka tapauksessa monimutkainen eikä kansalaisilla valittajan mukaan ollut käytössään oikeuskäytäntöä opastamassa heitä kyseistä alaa koskevien ehdotusten teossa eurooppalaista kansalaisaloitetta koskevan ehdotuksen jättöhetkellä. Talous- ja rahaliittoa koskevien määräysten merkitys ja tulkinta vaihtelevat. Valittaja mainitsee esimerkkeinä Euroopan rahoitusvakausvälineen ja Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin, jotka molemmat perustuvat SEUT 122 artiklaan. Määräysten pelkkä toistaminen ei hänen mukaansa riitä perusteluiksi SEUT 296 artiklan eikä asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan valossa.

18.      Komissio puolestaan katsoo, ettei unionin yleisen tuomioistuimen päättelyyn liity minkäänlaista oikeudellista virhettä. Mainittu tuomioistuin on komission mukaan nimenomaan perustellusti pitänyt riidanalaisen päätöksen perusteluja riittävinä sen perusteella, että päätöksessä nojauduttiin asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaan, ja myös sen perusteella, että siinä selostettiin tarkoin syyt, joiden vuoksi SEUT 119–SEUT 144 artikla eikä etenkään SEUT 136 artiklan 1 kohta voi olla perustana hätätilaa koskevan periaatteen hyväksymiselle. Unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut asianmukaisesti vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan perusteluja on arvioitava toimen luonteen ja asiayhteyden mukaan. Komissio vetoaa erityisesti siihen, että ehdotetussa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa ainoastaan lueteltiin merkityksellisiksi katsotut määräykset ja ettei valittaja vaivautunut yksilöimään tarkempien argumenttien avulla mahdollista perustaa, jonka pohjalta komissio voisi toimia. Komissio myös muistuttaa, että se tutki riidanalaisessa päätöksessään omasta aloitteestaan yksityiskohtaisesti SEUT 136 artiklan 1 kohtaa, jota se piti merkityksellisimpänä määräyksenä. Se väittää, ettei siltä voida odottaa, että se reagoi kuviteltuun hypoteettiseen argumentaatioon, kun valittajalla oli käytännössä mahdollisuus täsmennyksiin ja selvennyksiin. Selkeyden puutteella ja unionin oikeussääntöjen monitahoisuudella ei voida kyseenalaistaa toteamusta siitä, ettei komissio ollut objektiivisesti ottaen selvästikään toimivaltainen voidakseen ryhtyä jatkotoimenpiteisiin ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen johdosta. Valittaja ei komission mukaan vetoa siihen, että unionin yleinen tuomioistuin olisi mahdollisesti tehnyt virheen riidanalaiseen päätökseen sisältyvien perustelujen riittävyyden arvioinnissa, vaan arvostelee päätöksen perustelujen oikeellisuutta. Valittajan esittämiä argumentteja ei siten voida tutkia sen valitusperusteen yhteydessä, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen tekemää arviointia komission päätökseen sisätyvien perustelujen riittävyydestä. Komissio päättelee, että kyseinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

3.       Asian arviointi

19.      Perusteluvelvollisuus on vahvistettu primaarioikeudella SEUT 296 artiklassa ja pantu eurooppalaisen kansalaisaloitteen yhteydessä täytäntöön asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 3 kohdan toisella alakohdalla.(17)

20.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asianomaiselle vastaisen toimen perusteluvelvollisuuden, joka liittyy läheisesti puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteeseen, tarkoituksena on yhtäältä antaa asianomaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko toimi asianmukainen vai onko siinä mahdollisesti sellainen virhe, jonka perusteella sen pätevyys voidaan riitauttaa unionin tuomioistuimissa, ja toisaalta antaa unionin tuomioistuimille mahdollisuus valvoa toimen laillisuutta. SEUT 296 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen toimenpiteen luonteen ja sen asiayhteyden mukaan, jossa se on toteutettu.(18) Perusteluvelvollisuutta on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella,(19) joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se intressi, joka niillä, joille toimi on osoitettu, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia,(20) koska perustelujen riittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon niiden sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. Toimi on näin ollen riittävästi perusteltu silloin, kun se on tehty asianomaiselle tutussa asiayhteydessä, minkä ansiosta tämä voi ymmärtää perusteet, joiden vuoksi toimi on toteutettu.

21.      Kyse on vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jolla perusteluvelvollisuuden rajoja on täsmennetty. Totean kuitenkin, että unionin yleinen tuomioistuin on vahvistanut nämä perusperiaatteet valituksenalaisen tuomion siinä osassa, jossa käsitellään – omasta aloitteesta huomioon otettua – perustetta, joka koskee mainitun velvollisuuden mahdollista laiminlyöntiä.(21)

22.      Näiden yleisten huomioiden jälkeen unionin yleinen tuomioistuin tähdensi, että on tärkeää noudattaa velvollisuutta perustella päätökset, joilla evätään ehdotettujen eurooppalaisten kansalaisaloitteiden rekisteröinti, kun otetaan huomioon, että tällaiset päätökset ovat omiaan ”vaikuttamaan sen oikeuden itse tehokkuuteen, joka kansalaisille on vahvistettu kansalaisaloitteen esittämiseksi”.(22) Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan epäämisen perusteiden on näin ollen käytävä ilmi ”selvästi”.(23) Asiaa koskevan komission päätösvallan mielivaltainen käyttö ei nimittäin sovi yhteen sen kanssa, että eurooppalaisen kansalaisaloitteen mekanismilla pyritään vahvistamaan unionin demokraattista toimintaa.

23.      Seuraavaksi unionin yleinen tuomioistuin muistutti riidanalaisen päätöksen sisällöstä ja totesi sitten, että päätös perustuu asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaan, sekä mainitsi vielä nimenomaisesti, että komission mukaan yksikään unionin talous- ja rahapolitiikkaan liittyvä määräys, johon ehdotetussa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa oli vedottu,(24) eikä mikään muu oikeudellinen perusta, kuten SEUT 136 artiklan 1 kohta, voi olla mainitun ehdotuksen asianmukainen oikeudellinen perusta.(25) Unionin yleinen tuomioistuin liitti lisäksi komission hylkäävässä päätöksessään esittämät perustelut ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen sisällön yhteyteen. Samalla se asetti perusteluvelvollisuutta koskevan arvionsa oikeaan asiayhteyteen. Se tähdensi täten, että ehdotukseen liittyi tiettyä epämääräisyyttä, ja perusteli tätä erityisesti sillä, että siinä ainoastaan viitattiin SEUT 119–SEUT 144 artiklaan ilman sen kummempia selvennyksiä.(26)

24.      Olen vakuuttunut, että komissiolle asetuksella N:o 211/2011 annettu rooli ehdotettujen eurooppalaisten kansalaisaloitteiden rekisteröinnissä on ratkaiseva ja että kansalaisaloitejärjestelmän tarkoituksen vuoksi on tärkeää, että tehdessään päätöksiä rekisteröinnin epäämisestä komissio toimii erittäin pedagogisesti, kun otetaan huomioon, että kansalaisaloitteen tekijät eivät välttämättä aina ole unionin oikeuden harjaantuneita asiantuntijoita. Minusta ei kuitenkaan ole mielekästä vaatia komissiolta, kuten valittaja toivoisi, perusteluvelvollisuutta, jonka mukaan sen olisi esitettävä eksplisiittisesti perusteet, joiden vuoksi yksikään perussopimusten määräys ei voi olla unionin toiminnan perustana, ainakaan silloin, kun alun alkaenkin vallinnut epämääräisyys – jota jo korostin(27) ja jota ei ole hälvennetty valituksen käsittelyn aikana(28) – on luettava kansalaisaloite-ehdotuksen tekijöiden syyksi. Tämä näet tarkoittaisi sitä, että mainittua toimielintä vaadittaisiin oikeuskäytännön vastaisesti erittelemään kaikki ”merkitykselliset” oikeudelliset seikat, jopa ne, joita kansalaisaloite-ehdotuksen tekijät eivät kenties olleet ajatelleet, kun tarkastelun tässä vaiheessa on tosiasiassa keskeistä ainoastaan se, onko päätöksen adressaatille annettu mahdollisuus ymmärtää vaatimuksensa hylkäämisen perusteet. Riidanalaisesta päätöksestä kuitenkin ilmenee mielestäni täysin selvästi, että komissio kieltäytyi rekisteröimästä ehdotettua eurooppalaista kansalaisaloitetta sen vuoksi, ettei se sen mielestä selvästikään kuulunut sen toimivaltaan.

25.      Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen ole tehnyt minkäänlaista oikeudellista virhettä, kun se totesi käsiteltävän asian olosuhteissa, ettei perusteluvelvollisuutta ollut laiminlyöty. Ei siis ole asianmukaista esittää, kuten valittaja väittää, että käsittelyssä sivuutettiin perustelujen riittävyyttä koskeva näkökohta, kun unionin yleinen tuomioistuin nimenomaan piti tärkeänä tarkistaa, että komission riidanalaisessa päätöksessä esittämät perusteet olivat riittävät, jotta valittaja voisi ymmärtää hylkäämisen perusteet ja tarvittaessa saattaa päätöksen laillisuuden unionin tuomioistuinten tutkittavaksi.

26.      Valittaja kiistää myös sen, että ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen väitetyn epämääräisyyden ja komission perusteluvelvollisuuden laajuuden välillä olisi jokin syy-yhteys. Epämääräisyys kuuluu silti niihin seikkoihin, jotka tuomioistuinten on otettava huomioon perusteluvelvollisuuden noudattamisen arvioinnissa, kun otetaan huomioon sen merkitys komission edellytyksille ymmärtää oikein ja tarkastella ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen eri näkökohtia niin, että se voi määrittää mahdollisen toimintansa oikeudellisen perustan.

27.      Perusteluvelvollisuuden noudattamisen valvonta, jolla pyritään käsiteltävässä asiassa selvittämään, riittivätkö komission riidanalaisessa päätöksessä antamat tiedot siihen, että valittaja saattoi saada tietoonsa perusteet, jotka saivat tämän toimielimen epäämään ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen rekisteröinnin, on erotettava perustelujen oikeellisuuden tarkastelusta, jolla on tarkoitus selvittää riidanalaisen päätöksen aineellinen lainmukaisuus,(29) toisin sanoen se, olivatko nämä perusteet päteviä.(30) Tästä seuraa, että väitteet ja argumentit, joilla pyritään riitauttamaan perustelujen oikeellisuus sillä perusteella, että unionin talous- ja rahapolitiikkaa sääntelevien määräysten tulkintavaikeuksien vuoksi ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite ei selvästi ylitä komission toimivaltaa, ovat merkityksettömiä perustelujen puuttumista tai puutteellisuutta koskevan valitusperusteen yhteydessä. Vaikka oletettaisiin, että riidanalaisen päätöksen perustelut perustuvat EUT-sopimuksen niiden määräysten virheelliseen tulkintaan, joihin ehdotetussa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa vedotaan, tällainen virhe ei merkitse SEUT 296 artiklassa ja asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä. Näitä väitteitä, jotka koskevat EUT-sopimuksen niiden määräysten virheellistä tulkintaa, joiden on tarkoitus olla unionin toiminnan perustana hätätilaa koskevan periaatteen vahvistamiseksi, tarkastellaan siten seuraavan valitusperusteen yhteydessä.(31)

28.      Kaikkien edellä esitettyjen syiden perusteella ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

      Toinen valitusperuste, joka perustuu oikeudelliseen virheeseen perustelujen oikeellisuuden valvonnassa

29.      Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin on todennut virheellisesti, että asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetty edellytys – toisin sanoen edellytys siitä, ettei ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite selvästi ylitä komission toimivaltaa – ei täyttynyt, koska se tulkitsi virheellisesti SEUT 122 artiklaa ja SEUT 136 artiklan 1 kohdan b alakohtaa sekä kansainvälisen oikeuden sääntöjä.

30.      Jotta voidaan selvittää, onko yleinen tuomioistuin arvioinut asianmukaisesti riidanalaisen päätöksen perustelujen lainmukaisuutta, on pidettävä mielessä ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen tavoite: tarkoituksena on ehdotuksesta ilmenevän tavoitteen mukaan vahvistaa ”hätätilaa koskeva periaate, jonka mukaan silloin, kun valtion rahoituksellinen ja poliittinen olemassaolo on vaarassa kestämättömän velan takaisinmaksun johdosta, on välttämätöntä ja perusteltua kieltäytyä maksamasta tätä velkaa”. Tämä kuvaus ja viittaus SEUT 119–SEUT 144 artiklaan olivat ainoat komission käytettävissä olevat tiedot sillä hetkellä kun se teki päätöksen ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen rekisteröintiä koskevasta hakemuksesta.

31.      Toisaalta valituksesta ilmenee, että ehdotetussa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa tarkoitettiin ainoastaan valtiovelan ”kestämätöntä” osaa ja ettei kyse siten ole koko velan yksipuolisesta mitätöinnistä.(32) Hätätilaa koskevan periaatteen vahvistamisella pitäisi voida mahdollistaa kestämättömän velan mitätöinti,(33) toisin sanoen se, ettei valtio maksa kestämätöntä velkaansa toisille jäsenvaltiolle eikä myöskään unionille.(34) Mekanismi käynnistyy jäsenvaltioiden suostumuksesta, kun velanhoito uhkaa yhden jäsenvaltion taloudellista ja poliittista tilannetta.(35) Ehdotuksella ei korvata unionin rahapoliittista itsemääräämisoikeutta eikä jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeutta talousarviota ja taloutta koskevissa asioissa. Kyse ei ole myöskään rahoitusmekanismista.(36) Hätätilaa koskevan periaatteen vahvistamisella pitäisi ainoastaan mahdollistaa jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä kyseisissä vakavissa vaikeuksissa olevan valtion yksipuolinen toiminta.(37) Valittaja toteaa jäljempänä valituksessaan, että tällaisen periaatteen hyväksyminen koskee kaikkia jäsenvaltioita eikä siis pelkästään euroalueen jäsenvaltioita ja että se ei kata rahoitusvakautta ja että se mahdollistaa oikea-aikaisen toiminnan. Mahdollisuuteen vedota hätätilaan voitaisiin liittää komission ehdottamia edellytyksiä.(38) Aloite hätätilan julistamiseksi kuuluisi jäsenvaltiolle, joka on siihen tiukoin edellytyksin valtuutettu.(39) Unioni hyväksyisi tällöin hätätilan julistamisen, ja asianomaisen jäsenvaltion velanmaksua lykättäisiin väliaikaisesti.(40) Unionin olisi tätä ennen hyväksyttävä teksti ennen kuin jäsenvaltio voi hyödyntää kyseistä mekanismia.(41) Hätätilaa koskevan periaatteen hyväksyminen kattaisi yksinomaan jäsenvaltion velan unionille.(42) Valittaja väittää vielä lisäksi, että hätätilaa koskevan periaatteen hyväksyminen tekisi mahdolliseksi vakavissa vaikeuksissa olevan jäsenvaltion kaikkien velkojen maksun lykkäämisen väliaikaisesti, jotta se voisi suunnata talouspolitiikkansa kasvuun.(43) Valittaja mainitsee myös ”velan anteeksiannon”.(44)

1.       Väite, joka perustuu oikeudelliseen virheeseen SEUT 122 artiklan tulkinnassa

a)       Valituksenalainen tuomio

32.      Unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 41–43 kohdassa, että unionin tuomioistuin oli todennut tuomiossaan Pringle,(45) ettei SEUT 122 artiklan 1 kohta ole asianmukainen oikeudellinen perusta unionin mahdollisesti antamalle rahoitusavulle, joka toteutetaan perustamalla rahoitusmekanismi vakavissa vaikeuksissa olevien jäsenvaltioiden hyväksi. Unionin yleinen tuomioistuin jatkaa toteamalla, että mainittuun artiklaan perustuvien toimenpiteiden on ilmennettävä jäsenvaltioiden välistä yhteisvastuuta ja avunantoa ja ettei tuo artikla voi tästä syystä olla asianmukainen oikeudellinen perusta sille, että unionin oikeudessa säädettäisiin hätätilaa koskevasta periaatteesta, jonka perusteella jäsenvaltiolla on valtuudet päättää yksipuolisesti siitä, ettei se maksa velkaansa takaisin lainkaan tai maksaa sen vain osittain vaikeuksiensa vuoksi.

33.      Unionin yleinen tuomioistuin muistutti lisäksi valituksenalaisen tuomion 47–50 kohdassa, että unionin tuomioistuin oli todennut edelleen tuomiossaan Pringle,(46) että SEUT 122 artiklan 2 kohdassa unionille annetaan mahdollisuus ehdollisesti myöntää jäsenvaltioille tapauskohtaista taloudellista apua ilman, että tuolla artiklalla voidaan kuitenkaan perustella sitä, että säädöksellä otettaisiin käyttöön velan mitätöintimekanismi valittajan haluamalla tavalla, ja tämä siitä syystä, että mekanismi on luonteeltaan yleinen ja pysyvä. Unionin yleinen tuomioistuin muistutti myös, että SEUT 122 artiklan kohteena on ainoastaan unionin eikä jäsenvaltioiden myöntämän rahoitusavun antaminen. Hätätilaa koskevan periaatteen hyväksyminen ei kuitenkaan unionin yleisen tuomioistuimen mukaan koske yksistään jäsenvaltion velkaa unionille vaan myös kyseisen valtion muilta julkisilta tai yksityisiltä oikeushenkilöiltä tai luonnollisilta henkilöiltä ottamia velkoja – tilanne, joka ei selvästikään kuulu SEUT 122 artiklan soveltamisalaan. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä, ettei hätätilaa koskevan periaatteen hyväksyminen selvästikään kuulu niihin taloudellisen avun toimenpiteisiin, joihin Euroopan unionin neuvostolla on valtuudet ryhtyä SEUT 122 artiklan 2 kohdan nojalla.

b)       Yhteenveto asianosaisten argumentaatiosta

34.      Valittaja esittää pääasiallisesti neljä argumenttia.

35.      Valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että se on tulkinnut SEUT 122 artiklaa muista artikloista erillään, vaikka tätä määräystä on tulkittava SEUT 119–SEUT 126 artiklan yhteydessä, joiden kanssa se muodostaa ”kokonaisuuden”.

36.      Toiseksi valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta sitä, että tämä on tehnyt oikeudellisen virheen SEUT 122 artiklan 1 kohdan tulkinnassa, ja tätä valittaja perustelee sillä, että mainitussa määräyksessä komissiolle annetaan hänen mukaansa laaja harkintavalta, jonka nojalla se voi ehdottaa neuvostolle taloudellisen tilanteen kannalta aiheellisten toimenpiteiden toteuttamista vakaviin vaikeuksiin vastaamiseksi ilman, että säädetään ehdotettujen toimenpiteiden erityisestä muodosta. Näitä toimenpiteitä olisi lisäksi toteutettava jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä. Valittaja toteaa unionin tuomioistuimen EY 103 artiklan nojalla kehittämään oikeuskäytäntöön nojautuen, että ehdotettujen talouspoliittisten toimenpiteiden olisi oltava tarpeellisia sen välttämiseksi, että unionin ajamat tavoitteet vaarantuvat. Se, että SEUT 122 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti tarkoitetaan vaikeuksissa olevalle jäsenvaltiolle annettavaa taloudellista apua, ei valittajan mukaan ole esteenä sille, että komissiolle myönnetään SEUT 122 artiklan 1 kohdassa sille myönnettyjen laajojen aloitteentekovaltuuksien nimissä mahdollisuus ehdottaa toimenpiteitä taloudellisen avun muodossa. Hätätilaa koskevan periaatteen hyväksyminen on siten SEUT 122 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu aiheellinen toimenpide. Valittajan mukaan on joka tapauksessa virheellistä ajatella, että periaatteen hyväksyminen ylittäisi selvästi komission toimivallan.

37.      Kolmanneksi valittaja kiistää unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan SEUT 122 artiklan 1 kohtaa ei voida pitää asianmukaisena oikeudellisena perustana hätätilaa koskevan periaatteen hyväksymiselle. Unionin yleinen tuomioistuin on yhtäältä tulkinnut väärin tuomiota Pringle.(47) Toisin kuin Euroopan vakautusmekanismilla (jäljempänä EVM), josta oli kyse tuossa tuomiossa, ehdotetulla eurooppalaisella kansalaisaloitteella ei pyritä korvaamaan jäsenvaltioiden rahapoliittista itsemääräämisoikeutta tai niiden itsemääräämisoikeutta talousarviota ja taloutta koskevissa asioissa eikä perustamaan rahoitusmekanismia. Ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen päämäärät eivät ole vertailukelpoisia EVM:n perustamisen päämäärien kanssa. Tuomiossa Pringle(48) esitetyt huomiot eivät siis ole automaattisesti sovellettavissa käsiteltävään valitukseen eivätkä edes merkityksellisiä sen kannalta. Toisaalta, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa, ”jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengen, jonka on ohjattava neuvostoa sen toteuttaessa taloudellisen tilanteen kannalta aiheellisia toimenpiteitä SEUT 122 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, tarkoittaa, että toimenpiteiden on perustuttava jäsenvaltioiden väliseen avunantoon”, mutta siinä ei kuitenkaan määritellä sen enempää tätä avunannon käsitettä. Unionin yleinen tuomioistuin on siten todennut virheellisesti, että mainittua apua voidaan antaa ainoastaan organisoitujen ja koordinoitujen avustusmekanismien muodossa ja että hätätilaa koskevan periaatteen hyväksyminen ei voi edustaa yhtä mainitussa määräyksessä tarkoitetun rahoitusavun muotoa.

38.      Neljänneksi ja viimeiseksi valittaja toistaa argumentaationsa, jolla pyritään tekemään ero yhtäältä EVM:n ja toisaalta hätätilaa koskevan periaatteen vahvistamisen välillä. Valittaja täsmentää tässä yhteydessä, että hätätilaa koskeva periaate koskisi kaikkia jäsenvaltioita eikä pelkästään euroalueen jäsenvaltioita ja ettei se kattaisi rahoitusvakautta. Se ainoastaan mahdollistaisi oikea-aikaisen reagoinnin vakaviin vaikeuksiin, joihin jäsenvaltio voi joutua. Kyseinen valtio voisi vedota hätätilaan, mutta komission olisi tällöin täsmennettävä mahdolliset edellytykset. Aloitteenteko kuuluisi vaikeuksissa olevalle jäsenvaltiolle, mutta unioni päättäisi hätätilan hyväksymisestä harkintansa mukaan. Juuri unioni hyväksyisi yhteisvastuun hengessä hätätilan julistamisen, joten jäsenvaltio saisi lykätä tilapäisesti velkansa maksamista. Unionin yleinen tuomioistuin on siten valittajan mukaan todennut virheellisesti, että menettelyn alullepanijoina ovat jäsenvaltiot eikä unioni. Edelleen juuri unioni hyväksyisi yhteisvastuun hengessä hätätilan julistamisen niin, että vaikeuksissa olevalla jäsenvaltiolla olisi oikeus lykätä väliaikaisesti velanmaksuaan. Unionin yleinen tuomioistuin on niin ikään todennut virheellisesti valituksenalaisen tuomion 49 kohdassa, että ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen päämäärä ei selvästikään vastaa SEUT 122 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua taloudellista apua, vaikka valittajan mukaan periaatteen hyväksyminen kattaa yksistään jäsenvaltion velan unionille. Tämä näkökohta kuuluu selvästi SEUT 122 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan. Koska mainittu määräys on ollut Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin perustamisesta 11.5.2010 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 407/2010(49) oikeudellinen perusta, hätätilaa koskevan periaatteen hyväksyminen voisi valittajan mukaan perustua samaan malliin. Pahimmassa tapauksessa komission tehtävänä olisi ryhtyä vain osittain jatkotoimenpiteisiin ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen johdosta siten, että se rajaa velanmaksun lykkäämisen yksistään jäsenvaltion velkaan unionille. Valittaja muistuttaa, ettei komissio missään tapauksessa perustellut riidanalaisessa päätöksessään epäämistään hätätilaa koskevan periaatteen soveltamisalan perusteella.

39.      Komissio moittii valitusta siitä, ettei siinä oikeastaan selosteta, mistä virhe SEUT 122 artiklan tulkinnassa muodostuu. Argumentti, joka koskee SEUT 122 artiklan tulkintaa oikeassa asiayhteydessään SEUT 119–SEUT 126 artiklan kanssa, on komission mukaan uusi. EY 103 artiklaa koskeva oikeuskäytäntö ei ole merkityksellinen, koska siinä käsitellään ainoastaan tapauskohtaista taloudellista apua eikä yleisen mekanismin käyttöönottoa. Komissio ei toisaalta yksilöi yhtään virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt tulkitessaan tuomiota Pringle.(50) SEUT 122 artiklan 1 kohtaa ohjaava yhteisvastuun henki, johon valittaja vetoaa, ei liity taloudellisen avun käsitteeseen, ja komission mukaan jäsenvaltioiden välinen yhteisvastuu ei voi ilmetä yksipuolisena päätöksenä velkojen maksamatta jättämisestä. Komissio moittii valittajaa myös tämän yrityksestä rajata ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen laajuus ainoastaan velan siihen osaan, jonka jäsenvaltio on velkaa unionille, vaikka tällaiseen rajaamiseen ei ollut missään vaiheessa vedottu aiemmin, ja ehdotetussa kansalaisaloitteessa oli tähän asti viitattu ”erityisesti jäsenvaltioiden velkasaatavien” takaisinmaksuun. Komission mukaan on joka tapauksessa niin, että vaikka pitäisi katsoa, että ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite rajoittuu yksistään unionin hallussa olevan velan osaan, hätätilaa koskevan periaatteen käyttöönotto ei tästä huolimatta edelleenkään kuulu SEUT 122 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun taloudellisen avun käsitteen alaan. Vertaaminen asetuksella N:o 407/2010 perustettuun mekanismiin ei ole mitenkään mahdollinen. Tuossa asetuksessa säädetään taloudellisen avun myöntämisestä jäsenvaltiolle neuvoston päätöksellä, kun taas ehdotetulla eurooppalaisella kansalaisaloitteella on tarkoitus ottaa käyttöön mekanismi, joka antaisi jäsenvaltiolle mahdollisuuden päättää yksipuolisesti unionille maksettavan velan kuolettamisesta. Komissio toistaa, ettei tällainen mekanismi kuulu taloudellisen avun käsitteen alaan. Se vaatii, että valitusperuste jätetään osittain tutkimatta ja hylätään osittain perusteettomana.

c)       Asian arviointi

40.      Minun on toistamiseen huomautettava, että valittajan tämän toisen valitusperusteen yhteydessä esittämät argumentit muuttavat melkoisesti hänen kantaansa verrattuna siihen, mitä hän esitti kanteessaan unionin yleisessä tuomioistuimessa. Argumentit, jotka koskevat unionin tuomioistuimen EY 103 artiklan nojalla kehittämää oikeuskäytäntöä, asetusta N:o 407/2010 sekä komission mahdollisuutta ryhtyä vain osittain jatkotoimenpiteisiin ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen johdosta, näyttävät olevan uusia. Ne eivät sitä paitsi ole johtaneet yhteenkään unionin yleisen tuomioistuimen kannanottoon. Juuri unionin yleisen tuomioistuimen tuomio on kuitenkin sen valvonnan kohteena, jota unionin tuomioistuin harjoittaa valituksen yhteydessä.

41.      Joka tapauksessa SEUT 122 artiklan 1 kohdasta ilmenee pääasiallisesti, että neuvosto voi komission ehdotuksesta päättää jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä ”taloudellisen tilanteen kannalta aiheellisista toimenpiteistä erityisesti, jos ilmenee suuria vaikeuksia tiettyjen tuotteiden saatavuudessa, ennen kaikkea energia-alalla”. SEUT 122 artiklan 2 kohdassa puolestaan todetaan, että neuvosto voi edelleen komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää unionin taloudellista apua jäsenvaltiolle, jolle ”luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa” ovat aiheuttaneet vaikeuksia.

42.      Tuomion Pringle(51) 116 ja 118 kohdan sisällöstä muistuttaminen jo yksistään nähdäkseni riittää sen toteamiseksi, ettei SEUT 122 artikla voi selvästikään olla hätätilaa koskevan periaatteen vahvistamisen oikeudellinen perusta. Unionin tuomioistuin on yhtäältä todennut SEUT 122 artiklan 1 kohdasta, että tämä määräys ”ei ole asianmukainen oikeudellinen perusta unionin jäsenvaltioille, joilla on tai joille uhkaa tulla vakavia rahoitusongelmia, mahdollisesti antamalle rahoitusavulle”.(52) Sellaisen mekanismin perustaminen, jolla jäsenvaltio voisi yksipuolisesti päättää, ettei se maksa takaisin velkaansa, ei siis voi kuulua SEUT 122 artiklan 1 kohdan nojalla toteutettavien aiheellisten toimenpiteiden alaan etenkään silloin, kun näitä toimenpiteitä on tarkoitus toteuttaa yhteisvastuun innoittamassa hengessä. Mainitut toimenpiteet ovat lisäksi väistämättä tapauskohtaisia, kun taas ehdotetussa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa harkitaan, kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti huomautti,(53) sellaisen yleisen ja pysyvän mekanismin vahvistamista, joka jäisi jäsenvaltioiden käyttöön, jos nämä joutuisivat suuriin vaikeuksiin. Vaikka oletettaisiin, että hätätilaa koskevan periaatteen vahvistaminen merkitsee ”aiheellisten toimenpiteiden” käsitteen alaan kuuluvan SEUT 122 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen avun muotoa, unionin tuomioistuimen täysistunnossa antamassa tuomiossa Pringle(54) suljetaan mielestäni selvästi pois se, että mainittuun artiklaan voitaisiin vedota tilanteessa, jossa jäsenvaltio on rahoitusvaikeuksissa.

43.      Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut yleisemmin, että SEUT 122 artiklan kohteena on ainoastaan unionin mutta ei jäsenvaltioiden myöntämä taloudellinen apu. Koska meidän on tyytyminen oletuksiin, todettakoon, että jos ehdotettua eurooppalaista kansalaisaloitetta on tulkittava siten, että sillä pyritään perustamaan mekanismi, jolla jäsenvaltio voi yksipuolisesti päättää, ettei se maksa takaisin velkaansa unionille,(55) tätä ei voida pitää SEUT 122 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna unionin jäsenvaltiolle myöntämänä ”taloudellisena apuna”. Jos mainittua määräystä on kuitenkin tulkittava siten, että kestämätön velka kattaa yksinomaan tai myös jäsenvaltioiden hallussa olevan velan, edellytys, jonka mukaan ”unioni” myöntää avun, ei sekään täyttyisi. Mekanismin pysyvyys on sitä paitsi jälleen esteenä sille, että se voitaisiin vahvistaa SEUT 122 artiklan 2 kohdan nojalla.

44.      Argumentti, jonka mukaan komissiolla olisi mahdollisuus ryhtyä vain osittain jatkotoimenpiteisiin ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen johdosta, on lähtökohtaisesti kiinnostava. Valituksenalaisessa tuomiossa ei kuitenkaan ole yhtään tätä kysymystä koskevaa pohdintaa, josta voitaisiin keskustella unionin tuomioistuimessa valituksen yhteydessä. Sillä ei missään tapauksessa voida asettaa kyseenalaiseksi päätelmää, josta olen samaa mieltä unionin yleisen tuomioistuimen kanssa ja jonka mukaan valittajan ehdotus eurooppalaiseksi kansalaisaloitteeksi – kenties juuri siitä syystä, että se on sellaisenaan sattumanvarainen – ei selvästikään olisi voinut johtaa SEUT 122 artiklaan perustuvan säädöksen antamiseen.

2.       Väite, joka koskee oikeudellista virhettä SEUT 136 artiklan 1 kohdan tulkinnassa

a)       Valituksenalainen tuomio

45.      Muistutettuaan ensin SEUT 136 artiklan 1 kohdan sanamuodosta unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 57–60 kohdassa, että hätätilaa koskevan periaatteen, jonka mukaan jäsenvaltio voi yksipuolisesti päättää valtionvelan mitätöinnistä, hyväksymisen tarkoituksena ei ole tehostaa talousarvioita koskevan kurinalaisuuden yhteensovittamista, eikä se kuulu sen enempää myöskään mainitussa artiklassa tarkoitettuihin talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin, joita neuvosto voi laatia talous- ja rahaliiton moitteetonta toimintaa varten. Unionin yleinen tuomioistuin muistutti tuomioon Pringle(56) nojautuen, että unionin rooli talouspolitiikassa rajoittuu yhteensovittamistoimenpiteiden toteuttamiseen ja että säädöksen, jolla jäsenvaltion sallitaan jättävän velan maksamatta, antaminen ylittää SEUT 136 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen käsitteen kattaman alan, koska tällaisen toimen seurauksena sopimuspuolten vapaa tahto korvattaisiin valtionvelan yksipuolista mitätöintiä koskevalla lainsäädäntömekanismilla. Komissio oli siten unionin yleisen tuomioistuimen mukaan todennut perustellusti, ettei valittajan ehdotus eurooppalaiseksi kansalaisaloitteeksi selvästikään kuulu SEUT 136 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi vielä, ettei mainittu kieltäytyminen ole vastoin SEUT 222 artiklaan sisältyvää yhteisvastuulauseketta, koska tuo lauseke ei selvästikään koske talous- ja rahapolitiikkaa eikä jäsenvaltioiden taloudellista tilannetta niiden mahdollisista vaikeuksista riippumatta.

b)       Yhteenveto asianosaisten argumentaatiosta

46.      Valittajan mukaan SEUT 136 artikla on monitahoinen määräys, jota on oikeuskirjallisuuden mukaan pidettävä SEUT 121 ja SEUT 126 artiklan täydentäjänä. Hätätilaa koskevan periaatteen tunnustamisella pyrittäisiin SEUT 136 artiklan 1 kohdassa mainittuun tavoitteeseen eli talous- ja rahaliiton moitteettomaan toimintaan. Unionin yleinen tuomioistuin on todennut virheellisesti, että tällainen tunnustaminen vakiinnuttaisi velan yksipuolista mitätöintiä koskevan lainsäädäntömekanismin, sillä hätätilaa koskevalla periaatteella annettaisiin ainoastaan vakavissa rahoitusvaikeuksissa olevalle jäsenvaltiolle mahdollisuus lykätä väliaikaisesti kaikkien velkojensa maksua, jotta se voisi suunnata talouspolitiikkansa kasvuun talouden investointeja edistämällä. Valittaja toteaa toisaalta, että Kreikan ensimmäisestä velkajärjestelystä päätettiin 21.7.2011 euroalueen maiden huippukokouksessa, jossa tehtiin tämänsuuntainen päätös. Siten unionin oikeudesta löytyy oikeudellinen perusta valtionvelan mitätöinnille. Mitätöinti edesauttaisi sitä paitsi kiistatta talous- ja rahaliiton moitteetonta toimintaa, joka on SEUT 136 artiklan 1 kohdassa ajettava tavoite. Mainitussa määräyksessä annetaan myös neuvostolle valtuudet toteuttaa toimenpiteitä talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen laatimiseksi. Talouden elvyttämiseen ja talouskasvuun suunnattu toimenpide on valittajan mukaan täysin SEUT 121 artiklan määräysten mukainen. Komissiolla on siten täysi oikeus ehdottaa näitä toimenpiteitä neuvostolle varsinkin siksi, että sille annetaan SEUT 352 artiklalla valta ehdottaa perussopimusten tavoitteiden, kuten euroalueen vakauden, toteuttamiseksi välttämätöntä toimenpidettä. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on todennut virheellisesti, ettei ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite selvästikään kuulu komission toimivaltaan, koska se valittajan mukaan kuuluu SEUT 136 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Valittajan argumentaatiosta ilmenee niin ikään, että SEUT 136 artiklan 3 kohdassa sallittu vakauden ja rahoitustuen mekanismi voisi hänen mukaansa pitää sisällään velanmaksun lykkäämisen, jos jäsenvaltiot antavat siihen suostumuksensa ja jos jäsenvaltio on hätätilassa.

47.      Komissio puolestaan väittää, että valittaja esittää tämän kolmannen valitusperusteen yhteydessä uuden argumentin, jonka mukaan taloudellisen avun mekanismin käyttöönottoa kestämättömän velan maksamatta jättämisen muodossa voidaan ehdottaa SEUT 352 artiklan nojalla, kun otetaan huomioon SEUT 136 artiklan 1 kohdan sisältö. SEUT 352 artiklaa koskeva valitusperusteen osa on siten jätettävä tutkimatta. Joka tapauksessa valittaja ei ole selostanut, missä mielessä säädöksen antaminen ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen vaatimusten mukaisesti olisi välttämätöntä euroalueen vakautta koskevan perussopimusten tavoitteen saavuttamiseksi. Komissio vetoaa toissijaisesti tuomioon Pringle,(57) jonka mukaan unionin tuomioistuin on todennut, ettei SEUT 136 artiklan 1 kohdalla luoda yhtään uutta oikeudellista perustaa, jotta unioni voisi toteuttaa toimen. Komissio väittää niin ikään, että euroalueen maiden kokouksessa 21.7.2011 Kreikan valtionlainan uudelleenjärjestelystä tehtyyn päätökseen perustuva argumentti on uusi. Joka tapauksessa tällaista päätöstä ei komission mukaan ole tehty perussopimusten nojalla. Unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan sitä, että jäsenvaltiolle annetaan oikeus päättää yksipuolisesti velkansa maksamatta jättämisestä, ei voida pitää talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin liittyvänä toimenpiteenä, jonka neuvosto voi toteuttaa perustamissopimusten nojalla, on lisäksi komission mukaan virheetön. SEUT 136 artiklan 1 kohta, jonka nojalla voidaan toteuttaa ainoastaan talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin liittyvä toimenpide, joka on välttämättä sitomaton, ei siis voi olla ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen perustana. Komission mielestä tämä kolmas valitusperuste on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee SEUT 136 artiklan 3 kohtaa ja SEUT 352 artiklaa, ja sitä on pidettävä perusteettomana siltä osin kuin se koskee SEUT 136 artiklan 1 kohtaa.

48.      Valittaja kiistää vastauskirjelmässään, että SEUT 136 artiklan 3 kohtaan ja SEUT 352 artiklaan perustuvat argumentit olisivat uusia, sillä ne perustuvat asianosaisten tuomiosta Pringle(58) käymään keskusteluun. Unionin tuomioistuimen olisi otettava omasta aloitteestaan huomioon 21.7.2011 tehty päätös kokemuksena unionin poliittisesta toiminnasta. Valittaja kehottaa unionin tuomioistuinta muuttamaan oikeuskäytäntöään vasta valitusvaiheessa esitettyjen perusteiden ja argumenttien tutkimatta jättämisestä. Komissio toistaa esittämänsä kannan vastauskirjelmässään.

c)       Asian arviointi

49.      SEUT 136 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa: ”Talous- ja rahaliiton moitteettoman toiminnan varmistamiseksi ja perussopimusten asiaa koskevien määräysten mukaisesti neuvosto hyväksyy 121 ja 126 artiklassa tarkoitetuista menettelyistä asian kannalta sopivaa menettelyä noudattaen – – niitä jäsenvaltioita, joiden rahayksikkö on euro, koskevia toimenpiteitä, joilla: a) tehostetaan näiden jäsenvaltioiden talousarvioita koskevan kurinalaisuuden yhteensovittamista ja sen valvontaa; b) laaditaan näitä jäsenvaltioita koskevat talouspolitiikan laajat suuntaviivat huolehtien samalla niiden yhteensopivuudesta koko unionin osalta hyväksyttyjen talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen kanssa sekä niiden valvonnasta.” SEUT 136 artiklan 3 kohdassa(59) puolestaan määrätään seuraavaa: ”Jäsenvaltiot, joiden rahayksikkö on euro, voivat perustaa vakausmekanismin, joka aktivoidaan, jos se on välttämätöntä koko euroalueen vakauden turvaamiseksi. Mahdollisen pyydetyn rahoitustuen myöntämiselle mekanismin puitteissa asetetaan tiukat ehdot.”

50.      Panen ennen kaikkea merkille tietyn ristiriitaisuuden siinä, kun valittaja väittää, että SEUT 136 artikla voisi toimia eräänlaisena liittymänä ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen ja komission toimivallan välillä, vaikka valituksen eräistä kohdista ilmenee, että hätätilaa koskevan periaatteen vahvistaminen voi koskea kaikkia jäsenvaltioita eikä pelkästään euroalueen jäsenvaltioita ja ”ettei se kata rahoitusvakautta”.(60)

51.      Ongelmallista on myös se, etten löydä merkkiäkään – unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetusta kanteesta enkä valituksenalaisesta tuomiosta – pohdinnoista, jotka liittyvät SEUT 352 artiklaan tai 21.7.2011 tehtyyn päätökseen. Näitä argumentteja, joihin vedottiin ensimmäisen kerran valitusvaiheessa, ei siis voida ottaa tutkittavaksi, kun otetaan huomioon, ettei mikään seikka anna aihetta katsoa, että unionin tuomioistuimen olisi muutettava, kuten valittaja sitä kehottaa, tähän problematiikkaan liittyvää oikeuskäytäntöään. Näin ollen on aiheellista muistuttaa, että jos asianosaisella olisi oikeus esittää ensi kertaa vasta unionin tuomioistuimessa argumentti, johon hän ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut, asianosaisella olisi oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, kannettaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden.(61)

52.      Saman logiikan mukaan on niin, että koska SEUT 136 artiklan 3 kohdan lisäämiseen johtanut EUT-sopimuksen muutos tuli voimaan 1.5.2013, valittaja ei ole voinut pitää tätä määräystä oikeudellisena perustana eurooppalaista kansalaisaloitetta koskevalle ehdotukselleen, jonka hän esitti 13.7.2012. Tähän määräykseen perustuva argumentti on siis niin ikään jätettävä tutkimatta.

53.      Huomautan toistamiseen unionin yleisen tuomioistuimen väitetystä virheellisestä luonnehdinnasta, jonka mukaan ehdotetulla eurooppalaisella kansalaisaloitteella on tarkoitus ottaa käyttöön velan yksipuolista mitätöintiä koskeva lainsäädäntömekanismi, että valituksessa käytetyt sanamuodot ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen kuvailemiseksi eivät sulje pois tällaista yksipuolisuutta.(62) Vaikka myönnänkin, että ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen epämääräisyys on kenties saanut unionin yleisen tuomioistuimen esittämään tällaisen oletuksen, on todettava, ettei valittaja ole kiistänyt sitä valitusvaiheessa. Vaikka ehdotettu eurooppalainen kansalaisaloite voisi johtaa ainoastaan sitomattoman toimen toteuttamiseen, komissio ei voisi kieltäytyä rekisteröimästä aloitetta tai myöhemmin ryhtymästä jatkotoimenpiteisiin sen johdosta.(63)

54.      Vaikka keskittyisimme eurooppalaista kansalaisaloitetta koskevien ehdotusten kaikkien niiden eri muunnelmien yhteiseen tekijään,(64) joita valittaja on ajatellut – toisin sanoen sellaisen periaatteen vahvistamiseen, jonka mukaan silloin, kun valtion olemassaolo on vaarassa kestämättömän velan takaisinmaksun johdosta, on välttämätöntä ja perusteltua kieltäytyä tämän velan maksamisesta –, kyse olisi kiistatta symbolisesti hyvin huomattavasta toimenpiteestä mutta myös – ja ehkä ennen kaikkea – toimenpiteestä, joka on hyvin kaukana talousarvion kurinalaisuutta koskevista näkökohdista. Kyse olisi päinvastoin pikemminkin talousarviota koskevan kurittomuuden seurausten hoidosta. Unionin yleisen tuomioistuimen tavoin(65) minun on siten edelleenkin vaikea havaita yhteyttä, joka valittajan mukaan voitaisiin tehdä hätätilaa koskevan periaatteen – sellaisena kuin siitä juuri muistutin – ja jäsenvaltioiden talousarvioita koskevan kurinalaisuuden ”yhteensovittamisen ja sen valvonnan” välille. Tämäntyyppisen periaatteen vahvistaminen ei kuulu myöskään talousarvion laajojen suuntaviivojen käsitteen alaan. Suuntaviivoissa on kyse vaihtelevissa määrin tiukasta kehotuksesta noudattaa tiettyä suuntaa. Hätätilaa koskevan periaatteen vahvistamisella mennään pidemmälle, mutta ei sen vuoksi, että valittaja olisi ajatellut ainoastaan mainitun periaatteen ”sitovaa” versiota,(66) vaan siksi, että vahvistaminen on paljon täsmällisempi kuin pelkkä suuntaviiva ja edellyttää määrätyn mekanismin perustamista,(67) ja kun toisaalta tiedetään, ettei unionin oikeudessa myönnetä oikeutta päättää jäsenvaltioiden velkojen olemassaolosta.

55.      Valittajan väite, jonka mukaan se, että ahdingossa oleva jäsenvaltio voi jättää velkansa maksamatta, edesauttaisi talous- ja rahaliiton moitteetonta toimintaa ja olisi siten SEUT 136 artiklan tavoitteen mukainen, vaikuttaa minusta hieman hätäiseltä. Ei ole varmaa, että jos muut jäsenvaltiot olisivat maksamatta jätetyn velan haltijoita, maksamatta jättäminen ei vaikuttaisi niiden ja siten talous- ja rahaliiton taloudelliseen hyvinvointiin.

56.      Unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen todennut perustellusti, että komissio oli todennut pätevästi, ettei ehdotus valittajan hahmotteleman hätätilaa koskevan periaatteen vahvistamiseksi selvästikään kuulu SEUT 136 artiklan 1 kohdan määräysten alaan. Kolmas valitusperuste on siten jätettävä osittain tutkimatta ja sitä on pidettävä osittain perusteettomana.

3.       Väite, joka perustuu oikeudelliseen virheeseen kansainvälisten sääntöjen tulkinnassa

a)       Valituksenalainen tuomio

57.      Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 65 kohdassa, että vaikka oletettaisiin, että kansainvälisessä oikeudessa on hätätilaa koskeva periaate, jonka nojalla jäsenvaltio voi jättää maksamatta valtionvelan takaisin poikkeuksellisissa tilanteissa, se ei voi missään tapauksessa riittää sellaisen eurooppalaisen kansalaisaloitteen perustaksi, jota valittaja ehdottaa, koska perussopimuksissa ei tältä osin ole annettu lainkaan toimivaltaa.

b)       Yhteenveto asianosaisten argumentaatiosta

58.      Valittaja kiistää yhtäältä unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan hätätilaa koskevasta periaatteesta säätäminen unionin säädöksessä ylittää selvästi komission toimivallan. Toisaalta valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei tämä vastannut hänen argumentteihinsa, joilla hän pyrki osoittamaan, että periaate on todella olemassa kansainvälisessä oikeudessa. Kansainvälisen oikeuden periaatteet ovat välittömästi unionin oikeuteen sisällytettäviä ja välittömästi sovellettavia unionin oikeuden lähteitä. Komissiolla on siten valittajan mukaan valta ehdottaa unionin oikeustoimessa näiden ensisijaisten periaatteiden soveltamista jopa silloin, kun perussopimuksissa vaietaan asiasta.(68)

59.      Komissio väittää, ettei unionin yleisen tuomioistuimen tarvinnut lausua hätätilaa koskevan periaatteen mahdollisesta sisältymisestä kansainväliseen oikeuteen, koska yksikään kansainvälisen oikeuden periaate ei yksinään voi olla komission ehdotuksen oikeudellisena perustana. Annetun toimivallan periaatteen mukaan unionin lainsäädäntötoimi voi perustua ainoastaan perussopimuksiin.

c)       Asian arviointi

60.      Panen heti alkuun merkille tietyn ristiriitaisuuden valittajan argumentaatiossa, kun hän ensin tulkitsee valituksenalaista tuomiota siten, että siinä ”annetaan epäsuorasti mutta selvästi ymmärtää, että on olemassa kansainvälisen oikeuden periaate”,(69) kuten hätätilaa koskeva periaate, ja moittii sitten unionin tuomioistuinta siitä, ettei tämä ollut tutkinut, olivatko hänen argumenttinsa tuon periaatteen olemassaolosta perusteltuja.(70)

61.      Muistutan kuitenkin, että SEU 5 artiklan määräysten mukaan unionin toimivalta määräytyy annetun toimivallan periaatteen mukaisesti,(71) ja unioni toimii siten ainoastaan jäsenvaltioiden sille perussopimuksissa antaman toimivallan rajoissa ja kyseisissä sopimuksissa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, joten toimivalta, jota perussopimuksissa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille.(72) Unionin toimielimille tämä periaate merkitsee, että kukin toimii sille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoissa sekä niissä määrättyjen menettelyjen, edellytysten ja tavoitteiden mukaisesti.(73)

62.      Komission toimivalta toimen ehdottamiseksi voi siis perustua unionin perustana oleviin perustamissopimuksiin ja vain niihin. Annetun toimivallan periaatteen – sellaisena kuin se on edellä määritelty – soveltamisesta seuraa, ettei mainittu toimielin voi perustaa mitään toimivaltaa siihen, että kansainväliseen oikeuteen mahdollisesti sisältyy hätätilaa koskeva periaate. On totta, että käyttäessään valituksenalaisen tuomion 65 kohdassa ilmausta ”vaikka oletettaisiin” unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut kantaa siihen, onko kansainvälisessä oikeudessa olemassa hätätilaa koskeva periaate. Sen ei kuitenkaan tarvinnut niin tehdä äsken mainitsemistani syistä. Vaikka näet tällainen periaate sisältyisikin kansainväliseen oikeuteen, valittajan argumentti olisi joka tapauksessa ollut selvästi tehoton sillä perusteella, että, kuten juuri muistutin, unionin oikeusjärjestys määräytyy annetun toimivallan periaatteen mukaisesti, ja yksistään unionin perustamissopimukset voivat olla mainitun toimivallan perustana. Toisin sanoen ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen on pysyttävä komissiolle primaarioikeudella annettujen toimivaltuuksien rajoissa, jotta komissio voisi ryhtyä jatkotoimenpiteisiin sen johdosta.

63.      Edellä esitetty väite on siis hylättävä perusteettomana. Toinen valitusperuste ja siten myös koko valitus on hylättävä. Valittajan asiana on mahdollisesti esittää sellainen uusi ehdotus eurooppalaiseksi kansalaisaloitteeksi, joka olisi paremmin argumentoitu, perusteellisempi ja täsmällisempi, jolloin sitä ei voitaisi rekisteröintivaiheessa hylätä.

V       Oikeudenkäyntikulut

64.      Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut valittajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja valittajan tulisi mielestäni hävitä asia, hänet olisi velvoitettava korvaamaan valitukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut.

VI     Ratkaisuehdotus

65.      Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:

1)      Valitus hylätään, ja

2)      Alexios Anagnostakis vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan komissiolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.


1 –      Alkuperäinen kieli: ranska.


2 –      T‑450/12, EU:T:2015:739.


3 –      EUVL 2011, L 65, s. 1


4 –      Asetuksen N:o 211/2011 2 artiklan 1 kohta.


5 –      Rekisteröintilomake on saatavilla osoitteessa http://ec.europa.eu/citizens-initiative/public/registration/ .


6 –      Nämä tiedot luetellaan asetuksen N:o 211/2011 liitteessä II.


7 –      Ks. asetuksen N:o 211/2011 5 artikla ja sitä seuraavat artiklat.


8 –      Ks. asetuksen N:o 211/2011 8 ja 9 artikla.


9 –      Asetuksen N:o 211/2011 9 artikla.


10 –      Ks. asetuksen N:o 211/2011 10 artikla.


11 –      Asetuksen N:o 211/2011 10 artiklan 1 kohdan c alakohta.


12 –      Tästä on syytä huomata, että asetuksen N:o 211/2011 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun edellytyksen täyttämättä jättäminen on komission useimmiten käyttämä hylkäysperuste: ks. komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle – Kertomus asetuksen N:o 211/2011 soveltamisesta (COM(2015) 145 final).


13 –      Asian käsittely antaa aiheen ajatella, että valittaja on ”täsmentänyt” ajatustaan sitä mukaa kun menettelyt unionin tuomioistuimissa on pantu vireille. Valittajan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassa kanteessa on sitä paitsi hyvin vähän konkreettisia tietoja, joiden pohjalta olisi mahdollista ymmärtää, mitä hän ajatteli voivansa vahvistaa hätätilaa koskevan periaatteen avulla.


14 –      Ks. valituksenalaisen tuomion 3 kohta.


15 –      Valituksenalaisen tuomion 27 kohta, jossa lainataan riidanalaista päätöstä.


16 –      Valituksenalaisen tuomion 31 kohta.


17 –      Tämän kohdan mukaan on niin, että ”jos komissio epää ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröinnin, se ilmoittaa järjestäjille epäämisen perusteet sekä kaikki heidän käytettävissään olevat oikeudelliset ja muut keinot”.


18 –      Ks. runsaasta oikeuskäytännöstä tuomio 8.9.2016, Iranian Offshore Engineering & Construction v. neuvosto (C‑459/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:646, 24 kohta).


19 –      Ks. mm. tuomio 21.12.2016, Club Hotel Loutraki ym. v. komissio (C‑131/15 P, EU:C:2016:989, 47 kohta).


20 –      Ks. runsaasta oikeuskäytännöstä tuomio 18.6.2015, Viro v. parlamentti ja neuvosto (C‑508/13, EU:C:2015:403, 58 kohta); tuomio 9.6.2016, Pesce ym. (C‑78/16 ja C‑79/16, EU:C:2016:428, 88 kohta); tuomio 8.9.2016, Iranian Offshore Engineering & Construction v. neuvosto (C‑459/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:646, 24 kohta) ja tuomio 21.12.2016, Club Hotel Loutraki ym. v. komissio (C‑131/15 P, EU:C:2016:989, 47 kohta).


21 –      Ks. valituksenalaisen tuomion 21–34 kohta, erityisesti sen 21–24 kohta.


22 –      Valituksenalaisen tuomion 25 kohta.


23 –      Valituksenalaisen tuomion 25 kohta.


24 –      Toisin sanoen SEUT 119–SEUT 144 artikla.


25 –      Ks. valituksenalaisen tuomion 28 kohta.


26 –      Ks. valituksenalaisen tuomion 31 kohta.


27 –      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 7 kohta.


28 –      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 30 kohta ja sitä seuraavat kohdat.


29 –      Ks. valituksenalaisen tuomion 33 kohta.


30 –      Ks. perusteluvelvollisuuden valvonnan ja perustelujen lainmukaisuuden valvonnan välisen eron osalta viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä tuomio 29.9.2011, Elf Aquitaine v. komissio (C‑521/09 P, EU:C:2011:620, 146 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); tuomio 14.9.2016, Trafilerie Meridionali v. komissio (C‑519/15 P, EU:C:2016:682, 40 kohta) ja tuomio 30.11.2016, komissio v. France ja Orange (C‑486/15 P, EU:C:2016:912, 79 kohta).


31 –      Ks. analogisesti tuomio 8.9.2016, Iranian Offshore Engineering & Construction v. neuvosto (C‑459/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:646, 30–32 kohta).


32 –      Valituksen 4 kohta. Kestämätön velka määritellään valituksen 7 kohdassa.


33 –      Kursivoidut kohdat havainnollistavat ristiriitoja, jotka horjuttavat valittajan esittämiä selityksiä ehdotukseensa eurooppalaiseksi kansalaisaloitteeksi.


34 –      Ks. valituksen 10, 12 ja 13 kohta.


35 –      Ks. valituksen 9 kohta.


36 –      Ks. valituksen 40 kohta.


37 –      Ks. valituksen 40 kohta.


38 –      Ks. valituksen 46 kohta.


39 –      Ks. valituksen 46 kohta.


40 –      Ks. valituksen 47 kohta.


41 –      Ks. valituksen 47 kohta.


42 –      Ks. valituksen 48 kohta.


43 –      Ks. valituksen 51 kohta.


44 –      Ks. valituksen 51 kohta.


45 –      Tuomio 27.11.2012 (C‑370/12, EU:C:2012:756).


46 –      Tuomio 27.11.2012 (C‑370/12, EU:C:2012:756).


47 –      Tuomio 27.11.2012 (C–370/12, EU:C:2012:756).


48 –      Tuomio 27.11.2012 (C–370/12, EU:C:2012:756).


49 –      EUVL 2010, L 118, s. 1.


50 –      Tuomio 27.11.2012 (C–370/12, EU:C:2012:756).


51 –      Tuomio 27.11.2012 (C‑370/12, EU:C:2012:756).


52 –      Tuomio 27.11.2012, Pringle (C‑370/12, EU:C:2012:756, 116 kohta).


53 –      Ks. valituksenalaisen tuomion 48 kohta.


54 –      Tuomio 27.11.2012 (C‑370/12, EU:C:2012:756).


55 –      Ks. valituskirjelmän 10, 12 ja 13 kohta.


56      Tuomio 27.11.2012 (C‑370/12, EU:C:2012:756).


57      Tuomio 27.11.2012 (C‑370/12, EU:C:2012:756).


58 –      Tuomio 27.11.2012 (C‑370/12, EU:C:2012:756).


59 –      Artikla on otettu käyttöön Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 136 artiklan muuttamisesta niitä jäsenvaltioita koskevaa vakausmekanismia varten, joiden rahayksikkö on euro, 25.3.2011 annetulla Eurooppa-neuvoston päätöksellä 2011/199/EU (EUVL 2011, L 91, s. 1), ja se tuli voimaan 1.5.2013.


60 –      Valituksen 46 kohta.


61 –      Ks. mm. tuomio 21.9.2010, Ruotsi ym. v. API ja komissio (C‑514/07 P, C‑528/07 P ja C‑532/07 P, EU:C:2010:541, 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).


62 –      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 31 kohta ja valituksen 40 kohta.


63 –      Selvyyden nimissä haluan täsmentää, että toisin kuin komissio näyttää väittävän, ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen ei välttämättä ole voitava johtaa unionin sitovan toimen antamiseen ollakseen rekisteröintikelpoinen. SEU 11 artiklan 4 kohdassa näet viitataan unionin toimeen, jota ”tarvitaan – – perussopimusten soveltamiseksi” (ks. myös asetuksen N:o 211/2011 2 artiklan 1 kohta). SEUT 288 artiklassa luetellaan unionin toimet, joihin kuuluvat suositukset ja lausunnot.


64 –      Sellaisena kuin se ilmenee ehdotetusta eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta.


65 –      Ks. valituksenalaisen tuomion 57 kohta.


66 –      Tämän valittaja toisaalta kiistää. Sitä ei silti voida täysin sulkea pois eurooppalaista kansalaisaloitetta koskevan ehdotuksen eri muunnelmien vuoksi.


67 –      Vaikka tämä on edelleen epäselvä.


68 –      Ks. valituksen 20 kohta.


69 –      Valituksen 20 kohta.


70 –      Ks. valituksen 54 kohta.


71 –      SEU 5 artiklan 1 kohta. Ks. myös unionin tuomioistuimen presidentin määräys 28.10.2010, Bejan (C‑102/10, ei julkaistu, EU:C:2010:654, 29 kohta) ja määräys 14.8.2012, komissio v. neuvosto (C‑114/12, ei julkaistu, EU:C:2012:365, 74 kohta).


72 –      SEU 5 artiklan 2 kohta.


73 –      SEU 13 artiklan 2 kohta.