JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
HENRIK SAUGMANDSGAARD ØE
25 päivänä marraskuuta 2020 (1)
Asia C‑795/19
XX
vastaan
Tartu Vangla,
justiitsministerin,
tervise- ja tööministerin ja
õiguskantslerin
osallistuessa asian käsittelyyn,
(Ennakkoratkaisupyyntö – Riigikohus (ylin tuomioistuin, Viro))
Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78/EY – Vammaan perustuvan syrjinnän kielto – 2 artiklan 2 kohdan a alakohta – Kansallinen säännöstö, jossa säädetään kuulontarkkuuden vähimmäistasosta vankeinhoitolaitoksen virkamiehen tehtävien hoitamiseksi – Vaaditun tason alittava kuulontarkkuus – Ehdoton vastaindikaatio – 4 artiklan 1 kohta – Olennainen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus – Perustelut – 2 artiklan 5 kohta – 5 artikla – Työnantajan velvollisuus toteuttaa kohtuulliset mukautukset – Oikeasuhteisuus
I Johdanto
1. Nyt käsiteltävä asia koskee direktiivissä 2000/78/EY(2) säädetyn vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon tulkintaa.
2. Aisa koskee vankeinhoitolaitoksen virkamiehenä työskentelevää henkilöä, joka on irtisanottu sillä perusteella, että kuulotarkastuksessa hänen kuulontarkkuuden tasonsa on todettu olevan kansallisessa lainsäädännössä edellytetyn vähimmäisrajan alapuolella.
3. Riigikohusin (ylin tuomioistuin, Viro) esittämä ennakkoratkaisupyyntö.
4. Kyseisessä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään tutkimaan erityisesti sellaisen kansallisen lainsäädännön oikeasuhteisuutta, jossa kielletään kuulovammaisen työntekijän pitäminen työssään vankeinhoitoalalla.
5. Tarkasteluni päätteeksi ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa, että direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan ja 5 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että ehdotonta kieltoa toimia vankeinhoitolaitoksen virkamiehenä valvontatehtävissä pelkästään sillä perusteella, että asianomaisella henkilöllä on kyseisessä lainsäädännössä vahvistetun kuulontarkkuuden vähimmäistason alittamisesta muodostuva vamma, on pidettävä suhteettomana ja näin ollen kyseisen direktiivin vastaisena.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
6. Direktiivin 2000/78 johdanto-osan 16, 17, 18, 20, 21 ja 23 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(16) Toimenpiteet vammaisten tarpeiden huomioon ottamiseksi työpaikoilla ovat keskeisiä vammaisuuteen perustuvan syrjinnän torjumisessa.
(17) Tämä direktiivi ei velvoita sellaisen henkilön työhönottoon, ylentämiseen, työssä pitämiseen tai koulutukseen, joka ei ole pätevä, kykenevä ja käytettävissä suorittamaan työn edellyttämiä oleellisia tehtäviä tai osallistumaan annettavaan koulutukseen, mutta tämä ei kuitenkaan rajoita velvoitetta toteuttaa kohtuullisia mukautuksia vammaisia varten.
(18) Erityisesti tämän direktiivin seurauksena ei voi olla, että puolustusvoimat, poliisiviranomaiset, vankila- tai pelastusorganisaatiot olisivat velvollisia ottamaan palvelukseen tai pitämään palveluksessa henkilöitä, joilla ei ole vaadittavia valmiuksia suoriutua niistä tehtävistä, joita heiltä voidaan edellyttää ottaen huomioon oikeutettu tavoite säilyttää näiden organisaatioiden toiminnan ominaislaatu.
– –
(20) Olisi säädettävä tarkoituksenmukaisista eli tehokkaista ja käytännöllisistä toimenpiteistä, joiden tavoitteena on mukauttaa työolosuhteet vammaisten tarpeisiin, esimerkiksi tekemällä muutoksia toimitiloihin sekä laitteisiin, työn jaksotukseen, tehtäväjakoon ja koulutusmahdollisuuksien tai ohjauksen tarjoamiseen.
(21) Ratkaistaessa, aiheutuuko kyseisistä toimenpiteistä kohtuutonta rasitetta, olisi otettava erityisesti huomioon niistä aiheutuvat rahoitus- ja muut kustannukset, organisaation tai yrityksen koko ja rahoitusvarat sekä julkisten varojen tai muun tuen saatavuus.
– –
(23) Erilainen kohtelu saattaa olla oikeutettua erittäin rajoitetuissa tilanteissa, jos jokin uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen liittyvä ominaisuus muodostaa työhön liittyvän todellisen ja ratkaisevan vaatimuksen ja jos tavoite on oikeutettu ja vaatimus oikeasuhteinen. Tällaiset tilanteet on esitettävä tiedoissa, jotka jäsenvaltiot antavat komissiolle.”
7. Tämän direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Tarkoitus”, säädetään seuraavaa:
”Tämän direktiivin tarkoituksena on luoda yleiset puitteet uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiselle työssä ja ammatissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa.”
8. Mainitun direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Syrjinnän käsite”, säädetään seuraavaa:
”1. Tässä direktiivissä ’yhdenvertaisen kohtelun periaatteella’ tarkoitetaan, ettei minkäänlaista 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan perustuvaa välitöntä tai välillistä syrjintää saa esiintyä.
2. Sovellettaessa 1 kohtaa:
a) välittömänä syrjintänä pidetään sitä, että henkilöä kohdellaan jonkin 1 artiklassa tarkoitetun seikan perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai voitaisiin kohdella vertailukelpoisessa tilanteessa;
– –
5. Tämä direktiivi ei vaikuta sellaisiin kansallisessa lainsäädännössä säädettyihin toimenpiteisiin, jotka demokraattisessa yhteiskunnassa ovat tarpeen yleisen turvallisuuden ja järjestyksen takaamiseksi ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden sekä muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.”
9. Saman direktiivin 3 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdan sanamuoto on seuraava:
”[Unionille] annetun toimivallan puitteissa tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin henkilöihin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, julkisyhteisöt mukaan lukien, kun kyseessä on:
a) työn tai itsenäisen ammatin harjoittamista koskevat edellytykset, myös valinta- ja työhönottoperusteet, alasta ja ammattiasemasta riippumatta, sekä uralla eteneminen;
– –
c) työolot ja ‑ehdot, myös irtisanominen ja palkka;
– –”
10. Direktiivin 2000/78 4 artiklan, jonka otsikkona on ”Työhön liittyvät vaatimukset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Sen estämättä, mitä 2 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat säätää, että erilainen kohtelu, joka perustuu johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan liittyvään ominaisuuteen, ei ole syrjintää, jos tiettyjen työtehtävien luonteen tai niiden yhteyksien vuoksi, joissa tehtävät suoritetaan, kyseinen ominaisuus on todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus, edellyttäen, että tavoite on oikeutettu ja että vaatimus on oikeasuhteinen.”
11. Kyseisen direktiivin 2000/78 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Vammaisia koskevat kohtuulliset mukautukset”, säädetään seuraavaa:
”Sen varmistamiseksi, että yhdenvertaista kohtelua koskevaa periaatetta noudatetaan vammaisten osalta, on tehtävä kohtuullisia mukautuksia. Tämä merkitsee, että työnantajan on toteutettava asianmukaiset ja kulloistenkin tarpeiden mukaiset toimenpiteet, jotta vammaiset voivat päästä johonkin toimeen, harjoittaa sitä ja edetä urallaan tai saada koulutusta, jollei näistä toimenpiteistä aiheudu työnantajalle kohtuutonta rasitetta. Tätä rasitetta ei pidetä kohtuuttomana, jos se riittävässä määrin korvautuu jäsenvaltiossa toteutetuilla vammaispolitiikan toimenpiteillä.”
B Viron oikeus
12. Säilöönottolain (Vangistusseadus) 146 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Vankeinhoitolaitoksen virkamiehen lääkärintarkastuksen tavoitteena on havaita työn aiheuttamat terveysongelmat, vähentää ja poistaa terveydellisiä riskejä ja todeta, ettei ole olemassa terveydellisiä ongelmia, jotka estävät vankeinhoitolaitoksen virkamiestä suorittamasta ammatillisia velvollisuuksiaan.
– –
(4) Vankeinhoitolaitoksen virkamiesten terveyttä koskevista vaatimuksista ja tarkastuksista annetuista säännöistä sekä lääkärintodistuksen sisältö- ja muotovaatimuksista säädetään Viron tasavallan hallituksen asetuksessa.”
13. Vankeinhoitolaitoksen virkamiesten terveyttä koskevista vaatimuksista ja tarkastuksista sekä lääkärintodistuksen sisältö- ja muotovaatimuksista 22.1.2013 annettu Viron tasavallan hallituksen asetus nro 12 (Vabariigi Valitsuse määrus nr 12 ”Vanglateenistuse ametniku tervisenõuded ja tervisekontrolli kord ning tervisetõendi sisu ja vormi nõuded”) (jäljempänä asetus nro 12), joka annettiin säilöönottolain 146 §:n 4 momentin nojalla, tuli voimaan 26.1.2013.
14. Asetuksen nro 12 3 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Vankeinhoitolaitoksen virkamiehen näöntarkkuuden on täytettävä seuraavat vaatimukset:
1) korjatun näöntarkkuuden on oltava toisella silmällä vähintään 0,6 ja toisella vähintään 0,4
2) normaali näkökenttä, värien tavanomainen havaitseminen ja normaali pimeänäkö.
(2) Vankeinhoitolaitoksen virkamiehellä on oikeus käyttää piilolinssejä ja silmälaseja.”
15. Kyseisen asetuksen 4 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Vankeinhoitolaitoksen virkamiehen kuulontarkkuuden tason on oltava riittävä, jotta hän voi viestiä puhelimitse ja kuulla hälytyksen ja radioviestit.
(2) Vankeinhoitolaitoksen virkamiehen kuulonaleneminen ei saa lääkärintarkastuksessa paremmin kuulevalla korvalla ylittää 30 dB:ä taajuuksilla 500–2 000 Hz eikä 40 dB:ä taajuuksilla 3 000–4 000 Hz, eikä huonommin kuulevalla korvalla 40 dB:ä taajuuksilla 500–2 000 Hz eikä 60 dB:ä taajuuksilla 3 000–4 000 Hz.”
16. Kyseisen asetuksen 5 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Terveydellisistä häiriöistä, jotka estävät vankeinhoitolaitoksen virkamiestä suorittamasta ammatillisia velvollisuuksiaan, on liitteessä I luettelo, jota on noudatettava vankeinhoitolaitoksen virkamiehen terveydentilaa arvioitaessa.
(2) Ehdoton lääketieteellinen kontraindikaatio on esteenä sille, että henkilö otetaan palvelukseen vankeinhoitolaitoksen virkamiehenä tai hän aloittaa vankeinhoitolaitoksen virkamiehen tehtävään valmistavan koulutuksen. – –”
17. Kyseisen asetuksen liitteessä 1 on luettelo terveyshäiriöistä, jotka estävät vankeinhoitolaitoksen virkamiestä suorittamasta ammatillisia velvollisuuksiaan. ”Lääketieteellisistä kontraindikaatioista” ”kuulon aleneminen vaaditun normin alapuolelle” on luokiteltu ”ehdottomaksi kontraindikaatioksi”.
III Pääasia, ennakkoratkaisukysymys ja menettely unionin tuomioistuimessa
18. Pääasian kantaja työskenteli joulukuusta 2002 lähtien Tarton (Viro) vankilassa lähes 15 vuoden ajan vanginvartijana ensin säilöönotto-osastolla ja kesäkuusta 2008 lähtien valvontaosastolla. Hänen viimeksi mainittuihin tehtäviinsä kuuluivat muun muassa sähköisessä valvonnassa olevien henkilöiden valvonta valvontajärjestelmän avulla, näitä henkilöitä koskevien tietojen toimittaminen, valvonta- ja merkinantolaitteiden seuranta, tietoihin reagoiminen ja niiden välittäminen erityisesti hälytystapauksissa sekä sisäisten sääntöjen rikkomisen toteaminen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pääasian kantajaa ei ole hänen koko työskentelynsä aikana kertaakaan kritisoitu hänen ammatillisten velvoitteidensa noudattamisen osalta.
19. 4.4.2017 päivätyssä lääkärintodistuksessa todistettiin, että kyseisellä kantajalla oli toisessa korvassa kuulontarkkuuden vajaatoiminta, joten hän ei saavuttanut asetuksessa nro 12 vahvistettua kuulotarkkuuden tasoa eikä siten täyttänyt kyseisessä asetuksessa vahvistettuja vankeinhoitolaitoksen virkamiesten terveysvaatimuksia.(3) Pääasian kantajan mukaan kyseessä oli synnynnäinen vajaatoiminta.
20. Tarton vankilan johtaja irtisanoi pääasian kantajan 28.6.2017 tekemällään päätöksellä muun muassa asetuksen nro 12 5 §:n perusteella, koska hänen kuulontarkkuutensa ei täyttänyt tämän asetuksen vaatimuksia. Pääasian kantaja nosti tämän jälkeen Tartu Halduskohusissa (Tarton hallintotuomioistuin, Viro) kanteen, jossa hän vaati irtisanomispäätöksen toteamista lainvastaiseksi ja vahingonkorvausta vedoten siihen, että asetus nro 12 merkitsi perustuslain ja yhdenvertaisesta kohtelusta annetun lain vastaista vammaisuuteen perustuvaa syrjintää.
21. Kyseinen tuomioistuin hylkäsi kanteen 14.12.2017 antamallaan tuomiolla ja katsoi erityisesti, että asetuksessa nro 12 säädetty kuulovaatimus oli tarpeellinen ja perusteltu toimenpide sen takaamiseksi, että palveluksessa olevat vankeinhoitolaitoksen virkamiehet kykenevät hoitamaan kaikki tehtävänsä.
22. Tartu Ringkonnakohus (Tarton ylioikeus, Viro) hyväksyi pääasian kantajan valituksen 11.4.2019 antamallaan tuomiolla, kumosi kyseisen tuomion, totesi irtisanomispäätöksen lainvastaiseksi ja velvoitti Tarton vankilan maksamaan hänelle 60 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että asetus nro 12 ja erityisesti sen liite 1, jossa säädetään, että kuulontarkkuuden aleneminen vaaditun normin alapuolelle on ehdoton este vankeinhoitolaitoksen virkamiehen palveluksessa pitämiselle, on perustuslaissa vahvistettujen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja luottamuksensuojan periaatteen vastainen. Mainittu tuomioistuin ei siis ole soveltanut asetusta nro 12 pääasiaan, ja se on aloittanut ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa oikeudenkäynnin, joka koskee tämän liitteen perustuslainmukaisuuden valvontaa.
23. Tartu Ringkonnakohus on erityisesti verrannut yleisen yhdenvertaisuusperiaatteen osalta kuulovammaisten vankeinhoitolaitoksen virkamiesten ryhmää näkövammaisten virkamiesten ryhmään ja todennut erilaisen kohtelun, joka ei perustu kohtuulliseen ja merkitykselliseen syyhyn. Kyseisen tuomioistuimen mukaan asetuksessa nro 12 säädetyt säännöt puutteellisen näöntarkkuuden tai puutteellisen kuulontarkkuuden osalta ovat toisiinsa rinnastettavissa erityisesti siksi, että näöntarkkuuden heikkeneminen vaaditun normin alapuolelle on myös absoluuttinen este. Näkövammaisella virkailijalla on kuitenkin oikeus käyttää piilolinssejä ja silmälaseja tämän asetuksen 3 §:n 1 momentin nojalla, kun taas kuulolaitteen käytöstä ei säädetä saman asetuksen 4 §:ssä eikä tällaisen laitteen käyttö ole sallittua kuulontarkkuuden tarkastuksen yhteydessä.
24. Tartu Ringkonnakohus on lisännyt, ettei se ymmärrä, miksi kuulovammaiselta virkamieheltä vaaditaan, että hänen on kyettävä kuulemaan myös kuulolaitteen katoamis- tai toimintahäiriöiden tapauksessa, kun taas vastaavaa vaatimusta ei ole näkövammaisen henkilön osalta, vaikka rikkoutuneet silmälasit voivat aiheuttaa suuremman vaaran kuin vahingoittunut kuulolaite. Erityisesti kuulolaite voi olla miniatyrisoitu, se asetetaan korvan sisäpuolelle ja kypärän alle. Lisäksi voidaan laatia luettelo vankilassa sallituista laitteista. Näin ollen olisi liioiteltua sulkea pois kaikki kuulolaitteet erottelematta ja estää kuulovammaisia suorittamasta tehtäviään vankilassa.
25. Riigikohus, põhiseaduslikkuse järelevalve kolleegium (ylin tuomioistuin, perustuslainmukaisuuden valvontajaosto) mainitsee ennakkoratkaisupyynnössään, että asian asianosaisina olevat viranomaiset ovat esittäneet eriäviä mielipiteitä. Justiitsministerin (oikeusministeri, Viro) ja Tarton vankilan mukaan asetuksessa nro 12 säädetyt kuulontarkkuutta koskevat vaatimukset ovat perusteltuja yleisen turvallisuuden ja järjestyksen takaamiseksi. Vankeinhoitolaitoksen virkamiehen on kyettävä suorittamaan kaikki tehtävät, joita varten hänet on koulutettu, ja hänen on tarvittaessa avustettava poliisia. Ministeri täsmentää, että se, että vankeinhoitolaitoksen virkamiehet käyttävät kuulolaitetta, ei sinänsä ole kiellettyä heidän hoitaessaan tehtäviään, mutta että heidän kuulontarkkuutensa on tutkittava ilman tällaista laitetta eli korjaamatta sitä. Vankeinhoitolaitoksen virkamiehen luonnollisen kuulontarkkuuden tason olisi näin ollen oltava riittävä takaamaan ilman lääkinnällisen laitteen apua hänen ja hänen työtovereidensa turvallisuus sekä täydellinen viestintä kaikissa tilanteissa.
26. Tervise- ja tööministerin (terveys- ja työmnisteri, Viro) ja õiguskantslerin (oikeuskansleri, Viro) mukaan nämä vaatimukset eivät sitä vastoin ole oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään eli yleisen järjestyksen ja turvallisuuden suojeluun sekä henkilöiden oikeuksiin ja vapauksiin nähden.
27. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo puolestaan, että on olemassa epäilys kansallisen lainsäädännön yhteensoveltuvuudesta unionin oikeuden kanssa, kun otetaan huomioon EU:n perussopimuksen 2 artiklaan kirjattu yhdenvertaisuusperiaate ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaan (jäljempänä perusoikeuskirja) sekä direktiiviin 2000/78 kirjattu vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto. Tämä tuomioistuin toteaa viitaten tuomioon Vital Pérez,(4) että tarve varmistaa poliisi-, vankila- tai turvallisuuspalvelujen operatiivinen luonne ja moitteeton toiminta on legitiimi tavoite, mutta että on tutkittava, ovatko asetuksessa nro 12 säädettyjen kaltaiset kuulovammaisen vankeinhoitolaitoksen virkamiesten toimintaa koskevat rajoitukset oikeasuhteisia tähän tavoitteeseen nähden. Kyseisen direktiivin sanamuodosta tai unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei voida tehdä selkeitä johtopäätöksiä nyt käsiteltävässä asiassa esille otetusta kysymyksestä, joten unionin tuomioistuimen tulkinta asiasta on tarpeen.
28. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää vielä, että kansallisten menettelysääntöjen mukaan sillä ei ole pääasiassa esitetyn kaltaisen perustuslainmukaisuuden valvonnan yhteydessä mahdollisuutta tutkia suoraan sitä, onko kansallinen lainsäädäntö unionin oikeuden mukainen. Tartu Ringkonnakohusin, joka oli tältä osin toimivaltainen, olisi sitä vastoin todennäköisesti pitänyt tutkia tämä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin lisää, että se voi esittää unionin tuomioistuimelle tätä koskevan ennakkoratkaisukysymyksen ja että jos siitä ilmenee, että unionin oikeus on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle lainsäädännölle, kyseinen kansallinen säännöstö on jätettävä soveltamatta ilman, että sen tarvitsisi tutkia perustuslainmukaisuuden valvontakannetta, joka jätettäisiin tutkimatta. Jos sitä vastoin tästä seuraisi, että unionin oikeus ei ole esteenä tällaiselle lainsäädännölle, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voisi jatkaa kyseessä olevan säännöstön perustuslainmukaisuuden valvontaa.
29. Näissä olosuhteissa Riigikohus, põhiseaduslikkuse järelevalve kolleegium on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [direktiivin 2000/78] 2 artiklan 2 kohtaa, luettuna yhdessä 4 artiklan 1 kohdan kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään, että kuulon heikkeneminen edellytettyä tasoa huonommaksi on ehdoton kontraindikaatio vankeinhoitolaitoksen virkamiehen palveluksessa pitämiselle, ja jossa ei sallita korjaavien apuvälineiden käyttöä arvioitaessa kuulontarkkuutta koskevien vaatimusten täyttymistä?”
30. 24.10.2019 esitetty ennakkoratkaisupyyntö on saapunut unionin tuomioistuimeen 29.10.2019. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset, oikeuskansleri, Kreikan hallitus sekä Euroopan komissio. Suullista käsittelyä ei ole järjestetty.
IV Asian tarkastelu
31. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään unionin tuomioistuimelta lähinnä sitä, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen lainsäädäntö, jossa kielletään pitämästä palveluksessa sellaista vankeinhoitolaitoksen virkamiestä, jonka kuulontarkkuus alittaa kyseisen viran hoitamiselle vahvistetun normin, suhteellisuusperiaatteen mukainen direktiiviin 2000/78 nähden.
32. Tähän kysymykseen vastaamiseksi on ensin tutkittava, sovelletaanko, ja jos sovelletaan, niin missä määrin, direktiiviä 2000/78 tällaiseen säännöstöön, ja erityisesti sitä, luodaanko siinä säädetyllä kiellolla vammaisuuteen perustuvaa erilaista kohtelua ja voidaanko se oikeuttaa legitiimillä tavoitteella.
A Direktiivin 2000/78 soveltaminen
1. Direktiivin 2000/78 soveltamisala
33. Sekä direktiivin 2000/78 otsikosta ja johdanto-osasta ilmenee, että sillä pyritään luomaan yleinen kehys sen varmistamiseksi, että jokaista henkilöä kohdellaan yhdenvertaisesti työssä ja ammatissa antamalla hänelle tehokasta suojaa johonkin sen 1 artiklassa tarkoitettuun syyhyn, joihin kuuluu vammaisuus, perustuvaa syrjintää vastaan.(5)
34. Direktiivin 2000/78 1 artiklassa oleva vammaisuuden käsite koskee muun muassa fyysisistä, henkisistä tai psyykkisistä vaurioista johtuvaa rajoitetta, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää asianomaisen henkilön täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen työelämään yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa.(6) Aistikyvyn, nyt käsiteltävässä asiassa kuulokyvyn, rajoite on kyseisessä artiklassa tarkoitettu fyysinen rajoite.
35. Mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kyseistä direktiiviä sovelletaan kaikkiin henkilöihin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, julkisyhteisöt mukaan lukien, kun kyseessä ovat sen a alakohdan mukaisesti työn edellytykset, muun muassa työhönottoperusteet ja sen c alakohdan mukaisesti työolot ja ‑ehdot, myös irtisanominen.
36. Koska asetuksessa nro 12 säädetään, että vankeinhoitolaitoksen virkamiehen kuulontarkkuuden tason on täytettävä tietyt vaatimukset ja että vaaditun normin alapuolella oleva kuulontarkkuus on ehdoton kontraindikaatio tällaisen virkamiehen palvelukseen ottamiselle, asetus nro 12 koskee näin ollen kyseisessä a alakohdassa tarkoitettuja työhönottoperusteita, ja siltä osin kuin se johtaa jo palvelukseen otetun henkilön irtisanomiseen, se koskee myös kyseisessä c alakohdassa tarkoitettuja työoloja. Tällainen asetus kuluu tämän vuoksi direktiivin 2000/78 soveltamisalaan.
2. Kysymys vammaisuuteen perustuvan erilaisen kohtelun olemassaolosta
37. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että asetuksessa nro 12 säädetään kuulontarkkuutta koskevasta vähimmäisnormista, jonka mukaan tämän normin täyttäviä henkilöitä kohdellaan eri tavalla kuin henkilöitä, jotka eivät täytä sitä. Ainoastaan ensin mainitut voidaan ottaa palvelukseen vankeinhoitolaitoksen virkamiehiksi. Lisäksi henkilöitä – kuten pääasian kantaja –, jotka eivät täytä kyseistä vaatimusta mutta jotka on otettu palvelukseen ennen tämän asetuksen voimaantuloa, ei voida pitää palveluksessa.
38. Tästä seuraa, että tällaisella asetuksella luodaan este työhön pääsyn edellytyksille ja sen pysyttämiselle henkilöiden osalta, jotka eivät täytä kuulontarkkuutta koskevaa vaatimusta, ja että se johtaa näin ollen direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun välittömästi vammaisuuteen perustuvaan erilaiseen kohteluun.(7)
39. Huomautan lisäksi, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin käyttää vammaisuuden käsitettä määrittääkseen pääasian kantajan kuulontarkkuuden tason ja että pääasian asianosaiset eivät näytä riitauttaneen tämän ilmaisun käyttöä viimeksi mainittuun nähden.
40. Koska erilainen kohtelu on todettu, on tutkittava, onko kyse kielletystä syrjinnästä vai voiko syrjintä olla oikeutettu, koska se vastaa todellista ja ratkaisevaa vaatimusta mutta ei ylitä sitä, mikä on tältä osin tarpeen.
3. Oikeuttamisperusteen olemassaolo
41. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt, katson, että on tutkittava, onko asetuksen nro 12 kaltainen säännös, jossa vahvistetaan kuulontarkkuuden taso, direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus, joka vastaa tämän direktiivin 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja legitiimejä tavoitteita ja jolla ei ylitetä sitä, mikä on tältä osin tarpeen. Jos tähän vastataan myöntävästi, kyseisen 4 artiklan 1 kohdan sanamuodosta seuraa, että tällaisella säännöstöllä käyttöön otettu vammaisuuteen perustuva erilainen kohtelu ei ole direktiivin 2 artiklassa tarkoitettua syrjintää.
42. Muistutan, että syrjintäkieltoa koskevan poikkeuksen osalta direktiivin 2000/78 4 artiklaa on tulkittava suppeasti ja että kyseisen direktiivin johdanto-osan 23 perustelukappaleessa täsmennetään, että tällaista poikkeusta voidaan soveltaa vain erittäin rajoitetuissa tilanteissa.(8)
43. Korostan myös, että todellinen vaatimus ei ole jokin direktiivin 2000/78 1 artiklassa tarkoitetuista perusteista, johon erilainen kohtelu perustuu, vaan se on tähän syyhyn liittyvä ominaisuus.(9)
44. Tämän ratkaisuehdotuksen 37 ja 38 kohdassa esitetyistä toteamuksista ilmenee tältä osin, että kuulontarkkuuden vähimmäistason vaatimus on johonkin näistä syistä eli vammaisuuteen liittyvä ominaisuus.
45. Tällaisen ominaisuuden tarpeellisuudesta on todettava, ettei ole juurikaan epäilystä siitä, että velvollisuus kuulla oikein ja näin ollen saavuttaa tietty kuulontarkkuuden taso johtuu ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvaamista vankeinhoitolaitoksen virkamiehen tehtävistä. Se on nimittäin todennut, että vankien valvonta edellyttää muun muassa sitä, että on voitava havaita häiriöitä, jotka voivat ilmaantua äänen välityksellä, ja kuulla hälytyksen alkaminen.(10) Vankeinhoitolaitoksen virkamiehen viestintä työtovereidensa kanssa edellyttää myös kykyä kuulla viimeksi mainittuja toisinaan hälinätilanteissa taikka viestintävälineiden kautta.
46. Samalla tavoin kuin tiettyjä fyysisiä kykyjä koskevaa vaatimusta erityisesti pidätettyjen henkilöiden fyysiseksi hallitsemiseksi, kuulontarkkuutta voidaan pitää todellisena ja ratkaisevana työhön liittyvänä vaatimuksena.(11)
47. Tavoiteltujen päämäärien osalta kaikki pääasiaan osallistuvat viranomaiset sekä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ovat viitanneet yleisen turvallisuuden säilyttämiseen ja järjestyksen ylläpitämiseen. On nimittäin selvää, että vankeinhoitopalveluilla pyritään takaamaan nämä tavoitteet. Koska nämä tavoitteet kuuluvat direktiivin 2000/78 2 artiklan 5 kohdassa nimenomaisesti mainittuihin tavoitteisiin, joilla sallitaan poikkeaminen syrjintäkiellosta, niitä on pidettävä legitiimeinä.
48. Ensi näkemältä vaikuttaa siis siltä, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö, jossa vahvistetaan vankiloiden valvonnasta vastaavan vankeinhoitolaitoksen virkamiehen tehtäviin sovellettava kuulontarkkuuden vähimmäistaso, on todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus legitiimien tavoitteiden saavuttamiseksi. Vaikuttaa siis siltä, että sillä voidaan saavuttaa tavoitellut päämäärät.
49. Esiin tuleva kysymys koskee sitä, onko tällainen lainsäädäntö, jossa kielletään ehdottomasti näiden tehtävien hoitaminen silloin, kun asetettua kuulontarkkuutta koskevaa vaatimusta ei ole täytetty, oikeasuhteinen näihin tavoitteisiin nähden siten, että sillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseessä olevien vankeinhoitolaitosten asianmukaisen toiminnan ja toimintakyvyn takaamiseksi ja näin ollen yleisen turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitämisen varmistamiseksi.
B Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen toimenpiteen oikeasuhteisuus
50. Jotta voitaisiin vastata pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen lainsäädännön oikeasuhteisuutta koskevaan kysymykseen, on korostettava, että oikeus olla joutumatta vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kohteeksi on perusoikeuskirjan 21 artiklaan kirjattu perusoikeus, joka konkretisoidaan direktiivissä 2000/78. Tämä oikeus on kirjattu myös vammaisten henkilöiden oikeuksista tehtyyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimukseen,(12) johon unioni on liittynyt.
51. Sen lisäksi, että unioni on sitoutunut torjumaan vammaisuuteen perustuvaa syrjintää pyrkimällä poistamaan siihen perustuvat epäyhdenvertaisuudet, se on myös vahvistanut, että on tärkeää edistää vammaisten henkilöiden integroitumista työelämään toteuttamalla asianmukaisia toimenpiteitä,(13) joilla edistetään heidän täysimittaista osallistumistaan talous-, kulttuuri- ja yhteiskunnalliseen elämään sekä heidän mahdollisuuttaan kehittyä henkilökohtaisesti.(14)
52. Tämä sopeutuminen varmistetaan siten, että työnantajat tekevät direktiivin 2000/78 5 artiklan mukaisesti esimerkiksi erityistä työaikataulua tai erityistä infrastruktuuria(15) koskevia kohtuullisia mukautuksia vammaisten hyväksi, sekä kyseisen direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaisella positiivisella toiminnalla.(16)
53. Tätä taustaa vasten on arvioitava, voidaanko pääasiassa kyseessä olevan kaltaista säilöönotettujen henkilöiden valvonnasta muodostuvan vankeinhoitolaitoksen virkamiehen toiminnan täydellistä pois sulkemista pitää direktiivin 2000/78 mukaisena.
54. Korostan, että vaikka direktiivillä 2000/78 pyritään edistämään vammaisten henkilöiden sopeutumista työelämään, siinä tunnustetaan sen seikan tärkeys, ettei kyseessä olevien alojen moitteettomaan toimintaan vaikuteta. Sen johdanto-osa kuvaa tältä osin tasapainon löytämistä näiden kahden tarpeen välillä.
55. Yhtäältä direktiivin 2000/78 johdanto-osan 17 perustelukappaleessa korostetaan kykyä suorittaa kyseisen toimen oleelliset tehtävät sekä pätevyyttä ja käytettävissä olemista. Näitä ominaisuuksia korostetaan vielä kyseisen direktiivin johdanto-osan 18 perustelukappaleessa, jonka mukaan sen ”seurauksena ei voi olla, että puolustusvoimat, poliisiviranomaiset, vankila- tai pelastusorganisaatiot olisivat velvollisia ottamaan palvelukseen tai pitämään palveluksessa henkilöitä, joilla ei ole vaadittavia valmiuksia suoriutua niistä tehtävistä, joita heiltä voidaan edellyttää ottaen huomioon oikeutettu tavoite säilyttää näiden organisaatioiden toiminnan ominaislaatu”.(17) Huomautan, että 18 perustelukappaleessa mainitaan nimenomaisesti vankilaorganisaatiot. Kun mainitussa perustelukappaleessa korostetaan lisäksi kykyä suoriutua ”niistä tehtävistä”, jotka voidaan antaa henkilöstölle operatiivisen luonteen turvaamiseksi, se ilmentää tarvetta – joka on tuotu esiin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä – täyttää tietyissä tapauksissa suuren fyysisen kapasiteetin lisäksi mahdollisesti myös ”yhteistoimintakykyä” koskeva vaatimus, toisin sanoen osoittaa kyky suorittaa tehtäviä, jotka ylittävät tavanomaisesti edellytetyt tehtävät.(18)
56. Toisaalta direktiivin 2000/78 johdanto-osan 16, 17 ja 20 perustelukappaleessa korostetaan niiden toimenpiteiden tärkeyttä, joilla pyritään ottamaan huomioon vammaisten tarpeet työympäristössään vammaisuuteen perustuvan syrjinnän torjumisessa. Erityisesti johdanto-osan 17 perustelukappaleessa, jossa tunnustetaan kyseessä olevan tehtävän edellyttämän työkyvyn tärkeys, mainitaan velvollisuus tehdä kohtuullisia mukautuksia vammaisia varten. Johdanto-osan 20 perustelukappaleessa puolestaan lisätään, että olisi säädettävä tarkoituksenmukaisista eli tehokkaista ja käytännöllisistä toimenpiteistä, joiden tavoitteena on mukauttaa työolosuhteet vammaisten tarpeisiin, esimerkiksi tekemällä muutoksia laitteisiin tai tehtäväjakoon.
57. Nyt käsiteltävässä asiassa on pohdittava tämän kyseessä olevan organisaation moitteettoman toiminnan ja vamman huomioon ottamisen tasapainottamisen toteuttamista. Sen selvittämiseksi, ylittääkö pääasiassa kyseessä olevan kaltainen toimenpide sen, mikä on tarpeen kyseessä olevan organisaation moitteettoman toiminnan varmistamiseksi, tarkastelen jäljempänä unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä yhteistoimintakykyä (1 jakso) ja suurta fyysistä kapasiteettia (2 jakso) koskevista vaatimuksista. Vaikka tämä oikeuskäytäntö koskee miesten ja naisten välistä syrjintää ja ikään perustuvaa syrjintää, se sisältää mielestäni merkityksellisiä ohjeita vammaisuuteen perustuvan syrjinnän osalta. Tämän jälkeen tarkastelen direktiivin 2000/78 5 artiklan säännöksiä, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut, korostaen, että niissä asetetaan vammaisuutta koskevia erityisiä velvoitteita ja vahvistetaan edelleen näitä ohjeita (3 jakso). Tarkasteluni päätteeksi esitän päätelmät pääasian kaltaista asiaa koskevasta oikeuskäytännöstä kokonaisuudessaan (4 jakso).
1. Yhteistoimintakykyä koskeva vaatimus
58. Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, yhteistoimintakykyä koskeva vaatimus on keskeisessä asemassa oikeusministerin esittämissä perusteluissa, joilla tuetaan vaatimusta, joka koskee vankeinhoitolaitoksen virkamiehen kuulontarkkuuden vähimmäistasoa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että kyseisen ministerin mukaan vankeinhoitolaitoksen kaikkien virkamiesten on kyettävä suorittamaan tavanomaisista tehtävistään poikkeavia tehtäviä ja erityisesti avustamaan poliisia. Viimeksi mainitut on voitava osoittaa vankilassa mihin tahansa tehtävään, jota varten he ovat saaneet riittävästi koulutusta, ja tätä varten heidän on täytettävä kaikissa näissä tehtävissä edellytetyt terveysvaatimukset. Kyseisen ministerin mukaan ilman tätä asetuksessa nro 12 säädettyä kuulontarkkuutta koskevaa vaatimusta ei aina ole mahdollista saavuttaa tavoitetta siitä, että vankeinhoitolaitoksessa oleskelevien henkilöiden turvallisuus taataan parhaalla mahdollisella tavalla ja vältetään yleisen järjestyksen vaarantaminen.
59. Esiin nousee kysymys siitä, onko direktiivin 2000/78 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun erilaisen kohtelun oikeuttamiseksi riittävää, että direktiivin 2000/78 johdanto-osan 18 perustelukappaleessa tarkoitettujen organisaatioiden, nyt käsiteltävässä asiassa vankeinhoitolaitoksen organisaation, vastuuhenkilöt katsovat virkamiesten yhteistoimintakyvyn tarpeelliseksi näiden organisaatioiden operatiivisen luonteen takaamiseksi.
60. Unionin tuomioistuinta on pyydetty tutkimaan vastaavanlaista problematiikkaa sen asiassa Sirdar(19) antamassa tuomiossa, joka koski Britannian puolustusvoimien suorittamaa naispuolisen keittäjän palvelukseen ottamista miesten ja naisten erilaisen kohtelun yhteydessä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyi, sallivatko toiminnan suoritusolosuhteet puolustusvoimien erityisyksikössä, tässä tapauksessa kuninkaallisessa merijalkaväessä, naisten poissulkemisen näistä tehtävistä.
61. Unionin tuomioistuin totesi, että kyseessä ollut joukko-osasto poikkesi olennaisesti muista, koska sen tehtäviin kuului taistella etulinjassa iskuoperaatioissa(20) ja siinä sovellettiin niin sanottua yhteistoimintakyvyn sääntöä.(21) Sen perusteella poikkeuksetta koko henkilöstön, mukaan lukien siis myös keittäjien, piti kyetä taistelemaan iskujoukoissa.
62. Unionin tuomioistuin on myöntänyt, että tässä erityisessä yhteydessä erityisten olosuhteiden ja erityisesti kuninkaallisen merijalkaväen muodostaviin erikoisjoukkoihin sovellettavan yhteistoimintakyvyn periaatteen nojalla on perusteltua, että niiden kokoonpanossa on taistelukyvyn turvaamiseksi ainoastaan miehiä.(22)
63. Tehtävän hyvin erityinen luonne ja siihen liittyvät suoritusolosuhteet saattoivat oikeuttaa miesten ja naisten erilaisten kohtelun, ja niiden perusteella voitiin katsoa, että tämä ero oli oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Korostan, että unionin tuomioistuimen kyseisessä tuomiossa esittämät näkemykset miesten ja naisten väliseen syrjintään johtaneen toimenpiteen oikeasuhteisuudesta eivät koskeneet puolustusvoimia kokonaisuudessaan vaan ainoastaan niiden tiettyä joukko-osastoa.
64. Tämä lähestymistapa on vahvistettu tuomiossa komissio v. Ranska.(23) Tämä tuomio koski kyseisen jäsenvaltion julkishallinnon, erityisesti poliisin, palvelukseen ottamista, jonka yhteydessä määrättiin miesten ja naisten palvelukseen ottamisen osalta erilaisista prosenttiosuuksista viimeksi mainittujen vahingoksi.
65. Perustellakseen sääntöjä, joissa määrättiin naisten vähäisemmästä palvelukseen ottamisesta poliisin toimintayksikköihin suhteessa miesten lukumäärään, Ranska väitti riita-asiassa, jossa sen vastapuolena oli komissio, että kansallisen poliisin virkamiesten oli milloin tahansa kyettävä voimankäyttöön rähinöitsijöiden taltuttamiseksi.(24) Unionin tuomioistuin korosti, että naisten ja miesten välisen syrjintäkiellon poikkeukset voivat koskea vain tiettyjä toimintoja, ja katsoi, ettei kyseisen jäsenvaltio ollut noudattanut tätä vaatimusta.(25)
66. Tästä tuomiosta seuraa, että väitettyä tarvetta voida milloin tahansa turvautua voimankäyttöön ja yleistä yhteistoimintakykyä kansallisessa poliisissa koskevaa vaatimusta(26) ei ole pidetty toteen näytettyinä.
67. Kuten tuomiosta Sirdar(27) ja tuomiosta komissio v. Ranska(28) ilmenee, yhteistoimintakykyä koskevan säännön tarpeellisuutta ei voida yksinkertaisesti yleistää koskemaan tiettyä ammattia tai toimialaa kokonaisuudessaan oikeuttaen tällä tavoin yhdenvertaista kohtelua koskevan oikeuden loukkaaminen.
68. Lukuun ottamatta tapauksia, joissa yhteistoimintakyky on perusteltua suoritettavan tehtävän vuoksi – kuten tuomion Sirdar(29) taustalla olevassa asiassa –, toiminnan luonne voi kuitenkin johtaa siihen, että asetetaan erityisen tiukkoja fyysistä kapasiteettia ja näin ollen terveyttä koskevia ehtoja. Tutkin jäljempänä, miten unionin tuomioistuin on arvioinut tällaisten vaatimusten oikeasuhteisuutta yhteen direktiivin 2000/78 1 artiklassa tarkoitetuista perusteista, tässä tapauksessa ikään perustuvan syrjinnän, perustuvan syrjinnän kiellon kannalta.
2. Vaatimus suuresta fyysisestä kapasiteetista
69. Unionin tuomioistuin on tutkinut suurta fyysistä kapasiteettia koskevan vaatimuksen oikeasuhteisuutta direktiivin 2000/78 johdanto-osan 18 perustelukappaleessa tarkoitetuilla palotoimen ja poliisin organisaation alalla sekä ilmailualalla. Unionin tuomioistuin on todennut, että tämä vaatimus liittyy ikään, ja korostanut, että fyysinen kapasiteetti heikkenee ikääntymisen myötä.(30)
70. Palotoiminnan osalta, joka on tässä perustelukappaleessa tarkoitettu pelastusorganisaatio, unionin tuomioistuin on todennut tuomiossa Wolf,(31) että palontorjunta, mukaan lukien henkilöiden pelastaminen, edellyttää äärimmäisen hyvää fyysistä kuntoa ja että näitä tehtäviä voivat hoitaa ainoastaan nuoret henkilöt. Vain harvoilla yli 45-vuotiailla on riittävä fyysinen kapasiteetti.(32) Jotta palokunnan palvelukseen palontorjuntaan voitaisiin ottaa riittävästi henkilöitä, joilla on tällainen kapasiteetti, riittävän pitkäksi ajaksi, ennen kuin heidät kiinnitetään muihin tehtäviin palokunnassa, unionin tuomioistuin katsoi, että 30 vuoden enimmäisiän vahvistaminen heidän palvelukseen ottamisekseen on oikeassa suhteessa tavoitteeseen varmistaa kyseisen organisaation toimintakyky ja moitteeton toiminta.(33)
71. Tämä tuomio on ollut mittapuu sitä seuranneille tuomioille, erityisesti poliisialalla. Siten on esitetty kysymys siitä, oliko palomiesten tavoin 30 vuoden tai 35 vuoden yläikäraja poliisimiesten palvelukseen ottamisessa oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden eli kyseisen poliisiorganisaation toimintakyvyn ja moitteettoman toiminnan takaamiseen.
72. Unionin tuomioistuin on erotellut toisistaan espanjalaisen kunnan paikallispoliisin(34) tehtävät tämän saman jäsenvaltion itsehallintoalueen poliisin(35) toiminnasta todeten, että erityinen fyysinen kapasiteetti oli tarpeen kaikkien poliisimiesten osalta, koska he käyttivät fyysistä voimaa toiminnassaan omaisuuden ja henkilöiden suojelemiseksi sekä rikoksentekijöiden valvonnan ja pidättämisen yhteydessä. Unionin tuomioistuin on myöntänyt, että itsehallintoalueen poliisin edellyttämä fyysisen kapasiteetin taso voi olla korkeampi kuin paikallispoliisin vaatima ja voi siten edellyttää tällaista ikärajaa palvelukseen ottamiselle, kun taas paikallispoliisissa toimivien poliisimiesten palvelukseen ottamisen tapauksessa se on suhteeton.
73. Unionin tuomioistuin on korostanut, että ensin mainittujen, joiden keskeisenä tehtävänä on taata kansalaisten turvallisuus koko yhteisön alueella, toiminta voi sisältää hankalia tai jopa äärimmäisiä toimintaolosuhteita,(36) kun taas jälkimmäisten toiminta, joka käsittää myös moottoriajoneuvoliikenteen sääntelyn ja hallinnollisia tehtäviä, ei edellytä palontorjuntaan kiinnitetyiltä palomiehiltä järjestelmällisesti vaadittuun kapasiteettiin verrattavissa olevaa poikkeuksellisen suurta fyysistä kapasiteettia.(37)
74. Lentäjien ammatin osalta on oikeasuhteisuuden tarkastelussa noudatettu vastaavaa lähestymistapaa, joka perustuu toiminnan harjoittamisedellytysten eriytettyyn arviointiin.
75. Matkustajien kaupallisen ilmakuljetuksen tai rahdin osalta unionin tuomioistuin on todennut tuomiossa Prigge ym.,(38) että työehtosopimuksessa asetettu liikennelentäjien velvollisuus lopettaa toimintansa täysin 60-vuotiaina ei ollut oikeasuhteinen yleisen turvallisuuden suojelun tavoitteeseen nähden, kun otetaan huomioon kyseessä olevat tehtävät.
76. Sitä vastoin silloin, kun lentäjän toiminta ei koostu kaupallisten lentojen suorittamisesta vaan valtion turvallisuuden takaamisesta, velvollisuus lopettaa kaikki lentäjän toiminta 60 vuoden iässä katsottiin tuomiossa Cafaro(39) oikeasuhteiseksi tavoiteltuun päämäärään nähden, kun otetaan huomioon toiminnan luonne ja toiminnan harjoittamisen edellytykset.(40)
77. Tässä jaksossa tarkastellusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että erityisen suurta fyysistä kapasiteettia koskeva vaatimus on tuomiossa Wolf palontorjuntaan osallistuville palomiehille asetetun vaatimuksen tavoin rajattava tietyn ammattikunnan kaikkein vaativimpiin tehtäviin. Olipa kyse palomiehistä, poliisista tai lentäjistä, on selvitettävä, onko olemassa työpaikkoja, joissa pienempi fyysinen kapasiteetti olisi riittävä, jolloin henkilöitä, jotka haluavat työskennellä näissä tehtävissä, ei automaattisesti suljettaisi suhteettomasti pois niistä heidän ikänsä vuoksi.
78. Tätä oikeuskäytäntöä voidaan mielestäni soveltaa muihin syrjinnän muotoihin ja erityisesti vammaisuuteen perustuvaan syrjintään. Viimeksi mainitun osalta direktiivin 2000/78 5 artiklassa säädetään lisäksi ”kohtuullisista mukautuksista” vammaisten henkilöiden hyväksi. Tarkastelen niitä seuraavassa jaksossa.
3. Vammaisuuden huomioon ottaminen
79. Vammasta kärsivien henkilöiden osalta on siis edellisessä jaksossa tarkastellun oikeuskäytännön perusteella selvitettävä, voidaanko nämä henkilöt siirtää tiettyihin tehtäviin kyseessä olevissa ammateissa.
80. Direktiivin 2000/78 5 artiklassa vahvistetaan vielä tätä vaatimusta vaatimalla työnantajia tekemään kyseisiä henkilöitä koskevia ”kohtuullisia mukautuksia”, ellei niistä aiheudu kohtuutonta rasitetta. Kohtuullisiksi mukautuksiksi määritellään tässä säännöksessä asianmukaiset ja kulloistenkin tarpeiden mukaiset toimenpiteet, jotta vammaiset voivat päästä johonkin toimeen, harjoittaa sitä ja edetä urallaan.(41)
81. Direktiivin 2000/78 5 artiklassa korostetaan, että sekä julkisten että yksityisten työnantajien(42) on otettava huomioon vammaisten henkilöiden tarpeet ja helpotettava heidän integroitumistaan työhön. Direktiivin 5 artiklassa asetetaan työnantajille velvollisuus(43) tehdä kohtuullisia mukautuksia vammaisten työntekijöidensä osalta, jos niistä ei aiheudu kohtuutonta rasitetta.
82. Tästä säännöksestä ilmenee, että vammaisten henkilöiden tilannetta on arvioitava erityisellä tai jopa yksilöllisellä tavalla siten, että otetaan huomioon heidän ”kulloisetkin” tarpeensa.(44)
83. Kaikilla työnantajilla on velvollisuus tehdä kohtuullisia mukautuksia.(45) Unionin tuomioistuin on täsmentänyt tuomiossa HK Danmark, että kohtuullisten mukautusten käsitettä on tulkittava laajasti(46) niin, että sillä tarkoitetaan niiden eri esteiden poistamista, jotka vaikeuttavat vammaisten henkilöiden täysimääräistä ja tehokasta osallistumista työelämään yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa.(47) Direktiivin 2000/78 johdanto-osan 20 perustelukappale sisältää aineellisia, organisatorisia ja koulutuksellisia kohtuullisia mukautuksia koskevan luettelon,(48) josta unionin tuomioistuin on jo täsmentänyt, ettei se ole tyhjentävä.(49)
84. Unionin tuomioistuin on jo todennut, että kyseinen direktiivi estää vammaisuuteen perustuvan irtisanomisen, joka, kun otetaan huomioon velvoite tehdä kohtuullisia mukautuksia vammaisia varten, ei ole perusteltavissa sillä, että asianomainen henkilö ei ole pätevä, kykenevä ja käytettävissä suorittamaan työnsä edellyttämiä oleellisia tehtäviä.(50)
85. Tuomio HK Danmark vahvistaa tätä tulkintaa havainnollistaen sitä. Tämä tuomio koskee kansallista lakia, jonka perusteella on mahdollista irtisanoa työntekijä lyhennetyllä irtisanomisajalla sairaudesta johtuvan pitkäaikaisen työstä poissaolon perusteella.(51) Vammaiset työntekijät oli irtisanottu heidän poissaolojensa vuoksi tämän lain perusteella. Kyseisen tuomion tosiseikoista ilmenee, että kyseiset henkilöt kykenivät työskentelemään vain rajallisen tuntimäärän viikossa. Lisäksi yhden työntekijän irtisanomisen johdosta työnantaja oli julkaissut ilmoituksen osa-aikaisesta työpaikasta.(52) Unionin tuomioistuin katsoi, että oli tutkittava, olisivatko kohtuulliset mukautukset, tässä tapauksessa kyseisten työntekijöiden työajan lyhentäminen, mahdollistaneet sen, että he olisivat voineet työskennellä työnantajilleen(53) ilman kohtuutonta rasitetta, ja olivatko heidän irtisanomisiinsa johtaneet poissaolot johtuneet tällaisten mukautusten tekemättä jättämisestä.(54)
86. Unionin tuomioistuin päätteli, että direktiivi 2000/78 on esteenä kansalliselle säännökselle, jossa sallitaan vammaisten työntekijöiden irtisanominen heidän sairaudesta johtuvien poissaolojensa vuoksi, kun nämä poissaolot ovat seurausta siitä, ettei työnantaja ole tehnyt kyseisen direktiivin 5 artiklan mukaisia kohtuullisia mukautuksia.(55)
87. Toisin sanoen tilanteessa, jossa vammainen työntekijä olisi kohtuullisten mukautusten avulla voinut täyttää työsuhteestaan johtuvat vaatimukset mutta työnantaja ei ole toteuttanut tällaisia toimenpiteitä, kyseisen työntekijän irtisanominen sillä perusteella, ettei hän täytä näitä vaatimuksia, on direktiivin 2000/78 vastaista(56) ja tällaisen irtisanomisen salliva kansallinen laki on myös kyseisen direktiivin vastainen.
4. Mitä johtopäätöksiä tästä oikeuskäytännöstä voidaan tehdä nyt käsiteltävänä olevan asian kannalta?
88. Muistutan, että pääasiassa oikeusministeri väittää, että asetuksessa nro 12 edellytetty kuulontarkkuus, joka vastaa poliisimiehiltä vaadittua kuulontarkkuutta, on perusteltu sen vuoksi, että jokaisen vankeinhoitolaitoksen virkamiehen on kyettävä tarvittaessa avustamaan poliisia vankilassa ja näin ollen täyttämään yhteistoimintakykyä koskeva vaatimus. Kuten olen korostanut, tällaista tarvetta ei kuitenkaan voida pelkästään todeta, vaan se on näytettävä toteen.(57)
89. Virkamiesten yhteistoimintakyky voi osoittautua tarpeelliseksi erityisissä olosuhteissa, esimerkiksi silloin, kun on kyse vankiloista, jotka on tarkoitettu kokonaan vaarallisten säilöönotettujen yhteen kokoamiseen, taikka tätä tarkoitusta varten varatuista vankilan osastoista. Tällaisessa tilanteessa se, että vankeinhoitolaitoksen virkamiehiltä vaaditaan, että heillä kaikilla on poliisimiesten kuulontarkkuutta vastaava kuulontarkkuus, on perusteltua määrättyjen tehtävien luonteen ja niiden hoitamisedellytysten vuoksi.(58)
90. Nyt käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole esitetty mitään tämän suuntaista seikkaa, mikä kansallisen tuomioistuimen on varmistettava.
91. Joka tapauksessa on niin, että vaikka asetuksessa nro 12 edellytetyn kaltaisen kuulontarkkuuden tason soveltaminen olisi perusteltua ei niinkään poliisin satunnaisen avustamisen vuoksi vaan yleisesti vankeinhoitolaitoksen virkamiesten hoitamien tehtävien luonteen vuoksi, muistutan, että direktiivin 2000/78 5 artiklassa velvoitetaan lähtökohtaisesti työnantaja tekemään kohtuullisia mukautuksia. Viimeksi mainitun on nimittäin toteutettava asianmukaiset toimenpiteet vammaisen työntekijän osalta konkreettisten tarpeiden mukaan, kunhan näistä toimenpiteistä ei aiheudu työnantajalle kohtuutonta rasitetta.
92. Tällaiset mukautukset voivat olla organisatorisia, ja niillä voidaan osoittaa asianomainen vankeinhoitolaitoksen virkamies työskentelemään yksikköön, jossa työskentelemiseen ei tavallisesti vaadita saman tasoista kuulontarkkuutta kuin poliiseilta. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa on tarkistettava, voisiko pääasian kantajalle viimeksi osoitetun tehtävän kaltainen tehtävä eli säilöönotettujen sähköinen valvonta mahdollistaa sen, että hän vastaa täysin tehtäviensä edellyttämiä vaatimuksia.
93. Se, että pääasian kantajan kaltainen vankeinhoitolaitoksen virkamies on voinut hoitaa hänelle osoitettuja valvontatehtäviä esimiehiään tyydyttävällä tavalla,(59) on omiaan osoittamaan, että siirtäminen toiseen tehtävään on mahdollista.
94. Korostan, että vaikka vammainen henkilö voi suorittaa tehtävänsä tarvittaessa direktiivin 2000/78 5 artiklassa tarkoitettujen kohtuullisten mukautusten jälkeen, tämän henkilön irtisanominen pelkästään sillä perusteella, että hän ei täytä kuulontarkkuutta koskevaa normia, ylittää sen, mikä on tarpeen yksikön toiminnan varmistamista koskevan tavoitteen saavuttamiseksi, ja se merkitsee sitä, että hänet irtisanotaan yksinomaan hänen vammansa vuoksi kyseisen direktiivin vastaisesti.(60)
95. Organisatoristen mukautusten lisäksi pääasian kaltaisessa tapauksessa kyseeseen saattavat tulla aineelliset mukautukset.
96. Tältä osin kansallisissa tuomioistuimissa käydyssä oikeudenkäynnissä on esitetty, että kuulovammasta kärsivä vankeinhoitolaitoksen virkamies voisi käyttää laitetta, jonka avulla hän voi saavuttaa asetuksessa nro12 edellytetyn tason.
97. Lupaa käyttää tällaista laitetta voidaan mielestäni pitää direktiivin 2000/78 5 artiklassa tarkoitettuna kohtuullisena mukautuksena.
98. Pääasian kantaja sekä työ- ja terveysministeri ja oikeuskansleri katsovat, että tällaisen laitteen käyttö olisi sallittava samalla tavalla kuin silmälasien tai piilolinssien käyttäminen näkövamman korjaamiseksi.
99. Oikeusministeri puolestaan katsoo, että ei ole esitetty näyttöä siitä, että kuulolaitteet antaisivat sellaista kuulontarkkuutta koskevaa apua ja mukavuutta, joka olisi verrattavissa silmälaseihin tai piilolinsseihin näöntarkkuuden osalta. Huomautan, että päinvastoin ei ole olemassa näyttöä, jolla osoitettaisiin, etteivät kyseiset laitteet korjaa yhtä tehokkaasti samalla mukavuustasolla kuulon vajavuutta kuin silmälasit ja piilolinssit näöntarkkuuden vajavuutta. Kun laitteella on nimenomainen lupa näöntarkkuuden vajavuuden kaltaisen vamman korjaamiseen, voidaan kysyä, mistä syystä laitteen käyttöä ei voida sallia samalla tavalla kuulovamman kaltaisen muun sensorisen vamman korjaamiseksi.
100. Siitä, että laitteen käyttö aiheuttaisi työnantajalle kohtuuttoman rasitteen, ei ole esitetty mitään tähän viittaavaa näyttöä. Vertailu näön korjaukseen käytettävän laitteen käyttöön näyttää osoittavan, että kuulolaitteen käyttö ei aiheuttaisi tällaista kohtuutonta rasitetta.
101. Huomautan joka tapauksessa, että koska kuulolaitteen käyttö on sallittua vankeinhoitolaitoksen virkamiehen tehtävien hoitamisessa vankilan sisällä(61) ja koska se mahdollistaa sen, että näitä tehtäviä hoitavat henkilöt voivat saavuttaa asetuksessa nro 12 edellytetyn kuulontarkkuuden, ei vaikuta johdonmukaiselta kieltää jo palveluksessa olevia tai palvelukseenottamisvaiheessa olevia vankeinhoitolaitoksen virkamiehiä hoitamasta säilöönotettujen valvontatehtävää pelkästään sillä perusteella, että ilman tällaista laitetta suoritettavassa kuulokokeessa he eivät saavuta tätä tasoa.
102. Katson näin ollen, että vankeinhoitolaitoksen virkamiehen, jonka tehtäväksi on osoitettu vankilan säilöönotettujen valvonta, tai kaikkien näihin tehtäviin hakeneiden henkilöiden automaattinen poissulkeminen ottamatta huomioon heidän kykyään suorittaa mainitut tehtävät pelkästään sillä perusteella, että he eivät täytä asetuksen nro 12 kaltaisessa asetuksessa säädettyä kuulontarkkuusnormia, ei ole oikeassa suhteessa yleistä turvallisuutta ja järjestyksen ylläpitämistä koskevaan tavoitteeseen nähden. Tästä seuraa, että tällainen asetus merkitsee direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan vastaista vammaisuuteen perustuvaa välitöntä syrjintää.
V Ratkaisuehdotus
103. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Riigikohus, põhiseaduslikkuse järelevalve kolleegiumin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan ja 5 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään, että on ehdottoman mahdotonta pitää palveluksessa vankeinhoitolaitoksen virkamies pelkästään sillä perusteella, että hänen kuulontarkkuutensa on vahvistettua normia alhaisempi, ilman että työnantaja tutkii, kykeneekö tämä henkilö suorittamaan hänelle kuuluvat työtehtävät sen jälkeen, kun on tehty tarvittaessa kyseissä 5 artiklassa tarkoitetut kohtuulliset mukautukset, kuten erityisten tehtävien osoittaminen hänelle taikka lupa käyttää kuulolaitetta.