YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (toinen jaosto)

25 päivänä lokakuuta 2001 (1)

Kilpailu - Kantelun hylkääminen - Oikeudenkäyntiväite - Päätös, jolla vahvistetaan päätös, josta on nostettu kanne määräajassa - Tutkimatta jättäminen

Asiassa T-354/00,

Métropole télévision SA (M6), kotipaikka Pariisi (Ranska), edustajanaan asianajaja D. Théophile, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään K. Wiedner ja B. Mongin, prosessiosoite Luxemburgissa,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta kumoamaan komission 12.9.2000 tekemän päätöksen, jolla hylättiin kantajan 6.3.2000 tekemä kantelu,

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja R. M. Moura Ramos sekä tuomarit J. Pirrung ja A. W. H. Meij,

kirjaaja: H. Jung,

on antanut seuraavan

määräyksen

Tosiseikat ja riidan syntymistä edeltävät vaiheet

1.

    Euroopan yleisradioliitto (jäljempänä EBU) on vuonna 1950 perustettu voittoa tavoittelematon radio- ja televisioyhtiöiden ammatillinen liitto, jonka kotipaikka on Geneve (Sveitsi). EBUn tavoitteena on sen sääntöjen, sellaisina kuin ne ovat muutettuina 3.7.1992, 2 artiklan mukaan palvella jäsentensä etuja ohjelmia koskevissa kysymyksissä sekä oikeudellisissa, teknisissä ja muissa kysymyksissä ja erityisesti edistää radio- ja televisio-ohjelmien vaihtoa kaikin keinoin - esimerkiksi Eurovision ja Euroradion avulla - sekä edistää kaikkia muitakin yhteistyömuotoja sen jäsenten välillä ja muiden yleisradioyhtiöiden tai niiden ryhmittymien kanssa sekä avustaa sen varsinaisia jäseniä kaikenlaisissa neuvotteluissa tai neuvotella itse niiden pyynnöstä niiden lukuun.

2.

    Eurovisio on järjestelmä, jonka välityksellä EBUn varsinaisten jäsenten välinen ohjelmien vaihto pääasiallisesti tapahtuu. Tämän vuonna 1954 perustetun järjestelmän avulla toteutetaan olennainen osa EBUn tavoitteista. EBUn sääntöjen 3 artiklan 6 kohdassa, sellaisena kuin tämä kohta on 3.7.1992 laaditussa muodossaan, todetaan seuraavaa: ”Eurovisio on EBUn järjestämä ja koordinoima televisio-ohjelmien vaihtojärjestelmä, joka perustuu jäsenten sitoumukseen tarjota toisilleen vastavuoroisesti - - niiden kansallisella alueella järjestettyjä urheilu- ja kulttuuritapahtumia koskevia aineistojaan siltä osin, kuin ne mahdollisesti kiinnostavat muita Eurovision jäseniä mahdollistaen näin sen, että jäsenet yhdessä tarjoavat kansallisille katsojakunnilleen korkealaatuista palvelua näillä aloilla.” Eurovision jäseniä ovat EBUn varsinaiset jäsenet sekä näiden jäsentenyhteenliittymät. Kaikki EBUn varsinaiset jäsenet voivat osallistua järjestelmään, jossa hankitaan yhteisesti kansainvälisten urheilutapahtumien Eurovisio-oikeuksiksi kutsuttuja televisiointioikeuksia ja jaetaan ne (ja niihin liittyvät kustannukset).

3.

    Yleisradioyhtiön on varsinaiseksi jäseneksi liittyäkseen täytettävä sääntöjen 3 artiklan 3 kohdassa määrätyt edellytykset (jäljempänä liittymisedellytykset tai liittymistä koskevat edellytykset). Nämä edellytykset koskevat erityisesti kansallista peittoastetta sekä ohjelmistojen luonnetta ja rahoitusta.

4.

    EBUn ja Eurovision palvelut oli 1.3.1988 saakka varattu ainoastaan niiden omille jäsenille. Kun EBUn sääntöjä tarkistettiin vuonna 1988, niiden 3 artiklaan lisättiin kuitenkin uusi kohta (6 kohta), jossa määrätään liitännäisjäsenten sekä muiden kuin EBUn jäsenten sopimukseen perustuvasta mahdollisuudesta osallistua Eurovision toimintaan.

5.

    Komissio tutki Screensport-nimisen yhtiön 17.12.1987 tekemän kantelun johdosta edellä mainittua urheilutapahtumien televisiointioikeuksien yhteistä ostojärjestelmää ja näiden oikeuksien jakojärjestelmää koskevien sääntöjen yhteensoveltuvuutta EY 81 artiklan kanssa. Kantelu koski erityisesti sitä, että EBU ja sen jäsenet kieltäytyivät myöntämästä urheilutapahtumia koskevia alilisenssejä. Komissio lähetti EBUlle 12.12.1988 väitetiedoksiannon, joka koski niitä sääntöjä, joita Eurovisio-järjestelmässä sovellettiin hankittaessa ja käytettäessä urheilutapahtumien televisiointioikeuksia, jotka ovat yleensä yksinoikeuksia. Komissio ilmoitti olevansa valmis myöntämään edellä mainituille säännöille poikkeusluvan sillä edellytyksellä, että niissä asetettava velvollisuus myöntää alilisenssejä muille kuin jäsenille kattaa merkittävän osan kyseessä olevista televisiointioikeuksista ja että alilisenssiin liittyvät ehdot ovat kohtuullisia.

6.

    EBU ilmoitti 3.4.1989 komissiolle ne sääntöjensä määräykset ja muut säännöt, jotka koskivat urheilutapahtumien televisiointioikeuksien hankkimista, Eurovisio-järjestelmään liittyvää urheiluohjelmien vaihtoa ja kolmansien sopimukseen perustuvaa mahdollisuutta saada televisiointioikeudet näihin lähetyksiin, saadakseen puuttumattomuustodistuksen tai mikäli sitä ei anneta, EY 81 artiklan 3 kohdan mukaisen poikkeusluvan.

7.

    Koska EBU lupautui muuttamaan sääntöjään joustavammiksi siten, että kyseessä oleviin lähetyksiin olisi mahdollista saada alilisenssi, komissio teki 11.6.1993 ETY:n perustamissopimuksen [81] artiklan soveltamisesta päätöksen 93/403/ETY (EYVL L 179, s. 23; jäljempänä ensimmäinen poikkeuslupapäätös), jossa todettiin, että komissio oli myöntänyt poikkeusluvan edellä mainitun artiklan 3 kohdan nojalla.

8.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi tämän päätöksen yhdistetyissä asioissa T-528/93, T-542/93, T-543/93 ja T-546/93, Métropole télévision ym. vastaan komissio, 11.7.1996 antamallaan tuomiolla (Kok. 1996, s. II-649; jäljempänä 11.7.1996 annettu tuomio).

9.

    Métropole télévision (jäljempänä M6) on vuoden 1987 jälkeen anonut kuusi kertaa EBUn jäsenyyttä. Sen hakemus on joka kerta hylätty sillä perusteella, ettei se täyttänyt EBUn säännöissä määrättyjä liittymisedellytyksiä. EBUn viimeisimmän hylkäävän päätöksen jälkeen M6 kanteli 5.12.1997 komissiolle EBUn noudattamista M6:n vastaisista menettelytavoista ja erityisesti sen liittymishakemusten hylkäämisestä ”järjestelmällisesti ensi arviolta”.

10.

    EBU muutti 3.4.1998 sääntöjensä 3 artiklan 3 kohtaa lisäämällä niihin erityisesti edellytyksen, jonka mukaan jäsenyyttä hakevan televisiokanavan on oltava riippumaton välitysliikkeistä, jotka ostavat urheilutapahtumien lähetysoikeuksia ja kilpailevat EBUn kanssa, ja se myös hyväksyi näiden edellytysten tulkintaa koskevat uudet suuntaviivat (jäljempänä uudet liittymisedellytykset tai liittymistä koskevat uudet edellytykset). Kyseisistä uusista määräyksistä ilmoitettiin komissiolle samana päivänä.

11.

    Komissio hylkäsi 29.6.1999 tekemällään päätöksellä kantajan kantelun.

12.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi kyseisen hylkäävän päätöksen asiassa T-206/99, Métropole télévision vastaan komissio, 21.3.2001 antamallaan tuomiolla (Kok. 2001, s. II-1057) puutteellisten perustelujen ja komissiolle kanteluja tutkittaessa kuuluvien velvoitteiden laiminlyönnin johdosta.

13.

    M6 oli tällä välin, 6.3.2000 tehnyt komissiolle uuden kantelun, jossa se vaati komissiota toteamaan, että EBUun liittymistä koskevat uudet edellytykset olivat kilpailua rajoittavia eikä niille voitu myöntää poikkeuslupaa EY 81 artiklan 3 kohdan nojalla.

14.

    Komissio teki 10.5.2000 uuden poikkeuslupaa koskevan päätöksen (EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan soveltamisesta tehty komission päätös 2000/400/EY; EYVL L 151, s. 18), jossa se toteaa erityisesti, että EY 81 artiklan 3 kohdan nojalla EY 81 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta 26.2.1993-31.12.2005 välisenä aikana sellaisiin komissiolle ilmoitettuihin sopimuksiin, jotka koskevat urheilutapahtumien televisiointioikeuksien yhteistä hankintaa, yhteisesti hankittujen urheilutapahtumien televisiointioikeuksien jakamista, urheilutapahtumien signaalin vaihtoa, järjestelyä, jolla EBUun kuulumattomat toimijat voivat saada oikeudet Eurovision urheiluohjelmien lähettämiseen, ja alilisenssisääntöjä, jotka koskevat Eurovisio-oikeuksien käyttöä maksutelevisiokanavilla (1 artikla). Poikkeuslupapäätöksessä edellytetään yhden ehdon ja yhden velvoitteen noudattamista (2 artikla).

15.

    Komissio täsmentää edellä mainitussa päätöksessä liittymisedellytysten osalta seuraavaa:

”67    Komissio myöntää, että [ensimmäinen poikkeuslupapäätös] saattoi epäselvän muotoilunsa takia antaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle aiheen tulkita tätä päätöstä siten, että komissio oli pitänyt EBUun liittymistä koskevia sääntöjäkilpailua rajoittavina ja myöntänyt niille poikkeusluvan, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Todellisuudessa EBU ei ollut edes ilmoittanut komissiolle EBUn sääntöjen 3 artiklan 3 kohdassa esitettyjä varsinaista jäsenyyttä koskevia edellytyksiä, vaan sen ilmoitus koski vain Eurovisio-järjestelmää.

68    Komissio katsoo edelleen, että yleisradioyhtiöiden ammatilliseen järjestöön liittymistä koskevat säännöt eivät sellaisinaan voi olla kilpailua rajoittavia EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. On muistettava, että monilla muillakin eurooppalaisilla organisaatioilla ja järjestöillä, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa markkinoilla, on sisäiset sääntönsä, joiden mukaiset liittymisedellytykset ovat verrattavissa EBUun liittymistä koskeviin edellytyksiin. Tällaisia järjestöjä ei voida velvoittaa EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdan nojalla hyväksymään jäseniä vastoin tahtoaan. Tämä pitää paikkansa erityisesti, kun kyseessä ovat EBUn kaltaiset järjestöt, jotka eivät markkina-asemansa perusteella pysty poistamaan kilpailua - - . Kolmannet voivat niin halutessaan vapaasti perustaa samanlaisia järjestöjä.

69    Komissio katsoo, että on kokonaan toinen asia, onko tällaisissa järjestöissä sovittu kilpailunrajoituksista. Näitä mahdollisia rajoituksia arvioidaan erikseen johdanto-osan 71-80 perustelukappaleessa.”

16.

    M6 nosti 13.7.2000 kanteen tätä päätöstä vastaan. Asia rekisteröitiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamossa asianumerolla T-185/00.

17.

    Komissio hylkäsi 6.3.2000 tehdyn kantelun 12.9.2000 päivätyllä kirjeellä (jäljempänä riidanalainen päätös), jossa todetaan seuraavaa:

”Totean, että toistatte kantelussanne ne sanamuodot ja väitteet, jotka esititte 5.12.1997 tekemässänne kantelussa, jonka komissio hylkäsi 29.6.1999 tekemällään päätöksellä. Olette nostanut 15.9.1999 kanteen tätä päätöstä vastaan. Kantelussanne esittämänne kysymykset ovat näin ollen nyt käsiteltävinä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, joka tulee tutkimaan ne eri väitteet, joihin on vedottu.

Tämänhetkisissä olosuhteissa ei ole tapahtunut joulukuussa 1997 vallinneeseen tilanteeseen verrattuna mitään sellaista muutosta, joka antaisi M6:lle perustellun aiheen kannella uudelleen.

Lopuksi olette nostanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen sitä 10.5.2000 tehtyä päätöstä vastaan, jolla EBUn yhteiselle ostojärjestelmälle myönnettiin poikkeuslupa. Myös tässä kanteessa, kuten molemmissa kanteluissannekin, esitätte liittymisedellytyksiä ja EBUn järjestelmään osallistumista koskevan kysymyksen ja toistatte samat väitteet.

Kun otetaan huomioon kaikki nämä seikat ja se, että 6.3.2000 tekemänne kantelu on aikaisemmin esittämänne toistoa, tämä kantelunne jää vaille kohdetta jatehokasta vaikutusta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettujen kysymysten osalta.

Näin ollen ei ole syytä jatkaa kyseisen kantelun tutkimista.”

Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

18.

    Kantaja nosti esillä olevan kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 23.11.2000 jättämällään kannekirjelmällä.

19.

    Komissio esitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan nojalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 21.12.2000 jättämällään erillisellä asiakirjalla kyseistä kannetta koskevan oikeudenkäyntiväitteen.

20.

    Kantaja esitti 12.2.2001 tätä väitettä koskevat huomautuksensa.

21.

    EBU pyysi 17.4.2001 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen jättämällään asiakirjalla väliintulo-oikeutta nyt esillä olevassa asiassa tukeakseen vastaajan vaatimuksia.

22.

    Komissio vaatii oikeudenkäyntiväitteessään, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

-    jättää kanteen tutkimatta

-    velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

23.

    Kantaja vaatii oikeudenkäyntiväitteestä tekemissään huomautuksissa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

-    ottaa kanteen tutkittavaksi

-    velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

24.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pyysi 5.4.2001 päivätyllä kirjeellä kantajaa ilmoittamaan tuomioistuimelle, katsoiko kantaja tarpeelliseksi jatkaa oikeudenkäyntiä, kun otetaan huomioon, että komissio riidanalaisen päätöksen mahdollisen kumoamisen johdosta voi olla velvollinen ottamaan kantaa uusiin liittymisedellytyksiin ja että se oli jo ottanut tältä osin kantaa päätöksessään 2000/400/EY, jota vastaan kantaja on nostanut kanteen asiassa T-185/00.

25.

    Kantaja vastasi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle 19.4.2001 päivätyllä faksilla. Se vetosi vastauksessaan kahteen syyhyn, joiden vuoksi se katsoo tarpeelliseksi jatkaa oikeudenkäyntiä nyt kyseessä olevassa asiassa. Ensinnäkäänkomissio ei kantajan mukaan päätöksessään 2000/400/EY ota kantaa kaikkiin niihin seikkoihin, joihin kantaja on vedonnut 6.3.2000 tekemässään kantelussa eikä varsinkaan kantajan arvosteluun, joka koskee sitä, ettei uusille liittymisedellytyksille voida myöntää poikkeuslupaa EY 81 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Kantaja täsmentää tältä osin, että ”koska komissio ei käsittele näitä seikkoja 10.5.2000 tekemässään päätöksessä, asian käsittelyn lopettaminen nyt kyseessä olevassa tuomioistuimessa veisi M6:lta mahdollisuuden vastauksen saamiseen olennaiseen osaan sen esittämistä väitteistä”.

26.

    Toiseksi kantaja väittää, että koska sen kanne perustuu kanteluiden käsittelyä koskevien tiettyjen menettelysääntöjen rikkomiseen, sillä on yhä intressi saada ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio, jolla tästä rikkomisesta määrätään seuraamukset.

Tutkittavaksi ottaminen

27.

    Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 113 artiklan mukaan, kun tuomioistuin tekee ratkaisun työjärjestyksen 114 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa, se voi milloin tahansa omasta aloitteestaan tutkia, onko asia jätettävä tutkimatta ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi; vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan muun muassa kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset ovat tällaisia prosessinedellytyksiä (ks. erityisesti asia T-100/94, Michailidis ym. v. komissio, määräys 15.9.1998, Kok. 1998, s. II-3115, 49 kohta ja siinä mainittu oikeuskäytäntö). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei näin ollen ole sidottu ainoastaan niihin perusteisiin, joihin vastaaja on oikeudenkäyntiväitteessä vedonnut.

28.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo nyt käsiteltävänä olevassa asiassa saaneensa asiakirjoista riittävästi selvitystä ja päättää edellä mainitun artiklan nojalla ratkaista asian jatkamatta sen käsittelyä.

29.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi EY 230 artiklan neljännen kohdan nojalla nostaa kanteen vain sellaisista toimista, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen selvästi tämän oikeusasemaa (asia T-64/89, Automec v. komissio, tuomio 10.7.1990, Kok. 1990, s. II-367, 42 kohta ja asia T-235/95, Goldstein v. komissio, määräys 16.3.1998, Kok. 1998, s. II-523, 37 kohta).

30.

    Näin ollen on tutkittava, vaikuttaako riidanalainen päätös kantajan etuihin muuttaen selvästi tämän oikeusasemaa. Kyseisen edellytyksen on täytyttävä, jotta kantaja voi vedota perusteltuun intressiin riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi.

31.

    On todettava, että ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä komissio teki päätöksen 2000/400/EY, jonka sanamuoto on toistettu edellä 15 kohdassa. Tässä päätöksessä komissio katsoo, että EBUun liittymistä koskevat edellytykset eivät kuuluEY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, koska ”yleisradioyhtiöiden ammatilliseen järjestöön liittymistä koskevat säännöt eivät sellaisinaan voi olla kilpailua rajoittavia EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla”, ja että vaikka ”tällaisessa järjestössä on voitu sopia kilpailunrajoituksista”, tämä on kokonaan toinen asia.

32.

    Koska komissio riidanalaisessa päätöksessä ainoastaan viittasi siihen kantaan, jonka se oli jo ottanut selvästi ja nimenomaisesti päätöksessään 2000/400/EY, riidanalaista päätöstä on pidettävä toimena, jolla pelkästään vahvistetaan päätös 2000/400/EY (ks. asia 26/76, Metro v. komissio, tuomio 25.10.1977, Kok. 1977, s. 1875, 4 kohta; Kok. Ep. III, s. 459).

33.

    Sen osalta, onko vahvistavasta toimesta mahdollista nostaa kanne, kantaja vetoaa oikeuskäytäntöön, jonka mukaan vahvistavasta päätöksestä nostettu kanne jätetään tutkimatta vain, jos vahvistettu päätös on tullut lopulliseksi sitä kohtaan, jota asia koskee sen takia, ettei tämä ole nostanut kannetta määräajassa. Jos kantaja, kuten nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, on nostanut vahvistettua päätöstä koskevan kanteen vaaditussa määräajassa, tällä on kantajan mukaan oikeus nostaa kanne tästä päätöksestä tai vahvistavasta päätöksestä taikka näistä molemmista päätöksistä (yhdistetyt asiat 193/87 ja 194/87, Maurissen ja Union syndicale v. tilintarkastustuomioistuin, tuomio 11.5.1989, Kok. 1989, s. 1045, 26 kohta ja asia T-64/92, Chavane de Dalmassy ym. v. komissio, tuomio 27.10.1994, Kok. H. 1994, s. I-A-227 ja s. II-723, 25 kohta).

34.

    On totta, että vahvistavan toimen käsite on oikeuskäytännössä kehitetty erityisesti sellaisten kanteiden nostamisen estämiseksi, joiden johdosta jo umpeen kuluneet määräajat kanteen nostamiseksi alkaisivat kulua uudelleen (ks. erityisesti asia T-188/95, Waterleiding Maatschappij v. komissio, tuomio 16.9.1998, Kok. 1998, s. II-3713, 108 kohta). Niinpä yhteisöjen tuomioistuimet ovat tilanteissa, joissa tällaista määräaikojen kiertämistä ei ole voitu todeta, tietyissä tapauksissa ottaneet tutkittaviksi sekä vahvistetusta että vahvistavasta päätöksestä nostetussa samassa kanteessa samalla kertaa esitetyt vaatimukset.

35.

    Tätä ratkaisua ei voida kuitenkaan soveltaa silloin, kun on nostettu, kuten nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, kaksi eri kannetta, toinen vahvistetusta päätöksestä ja toinen vahvistavasta päätöksestä, ja kun kantaja voi puolustaa näkemyksiään ja esittää väitteensä ensimmäisen kanteen yhteydessä.

36.

    Tätä päätelmää ei voida kumota yhdelläkään niistä väitteistä, joihin kantaja on vedonnut osoittaakseen, että komissio otti uusiin liittymisedellytyksiin kantaa ainoastaan 6.3.2000 tehdyn kantelun johdosta ja että riidanalainen päätös sisältää näin ollen uuden seikan, jolla voi olla sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen selvästi tämän oikeusasemaa.

37.

    Asiakirja-aineistoon liitetystä, kantajan komissiolle osoittamasta kirjeenvaihdosta ja erityisesti 16.7.1997, 21.4.1998 ja 11.12.1998 päivätyistä kirjeistä ilmenee nimittäin,että kantaja oli jo päätöstä 2000/400/EY koskevassa hallinnollisessa menettelyssä kiinnittänyt komission huomiota EBUun liittymistä koskeviin uusiin edellytyksiin ja siihen, ettei se katsonut tehtyjen muutosten olevan riittäviä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 11.7.1996 annetussa tuomiossa esittämään arvosteluun vastaamiseksi eikä näin ollen siihen, että komissio voisi antaa näitä edellytyksiä koskevan poikkeusluvan. Tästä seuraa, että kun komissio teki päätöksen 2000/400/EY, se katsoi, että EBUun liittymistä koskevat edellytykset, uudet edellytykset mukaan lukien, eivät ole kilpailua rajoittavia, ja että komissio oli päätöstä tehdessään täysin tietoinen kantajan kyseisiä liittymisedellytyksiä koskevasta kannasta.

38.

    Koska komissio sitä paitsi katsoi päätöksessä 2000/400/EY, että nämä edellytykset, uudet edellytykset mukaan lukien, eivät kuulu EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, sitä ei voida arvostella siitä, ettei se tutkinut, voidaanko uusille liittymisedellytyksille myöntää EY 81 artiklan 3 kohdan nojalla poikkeuslupa. Näin ollen kantajan väite, jonka mukaan sen nyt kyseessä olevaa kannetta koskeva intressi säilyy, koska komissio ei päätöksessään 2000/400/EY tutkinut kaikkia kantajan kantelussaan 6.3.2000 esittämiä seikkoja, on täysin perusteeton.

39.

    Tämän lisäksi kysymys siitä, ovatko liittymisedellytykset kilpailua rajoittavia ja voiko komissio myöntää Eurovisio-järjestelmälle poikkeusluvan siten, ettei se ota huomioon niitä edellytyksiä, joiden perusteella televisiokanavalla on oikeus osallistua jäsenenä tähän järjestelmään, on juuri keskeisellä sijalla niiden kysymysten joukossa, jotka kantaja on esittänyt asiassa T-185/00, joka koskee päätöstä 2000/400/EY.

40.

    Lopuksi on syytä hylätä väite, jolla pyritään perustelemaan nyt käsiteltävänä olevan kanteen tutkittavaksi ottaminen vetoamalla siihen intressiin, joka kantajalla on saada määrätyksi seuraamukset niistä rikkomisista, joihin se väittää komission syyllistyneen kanteluja käsitellessään. Koska komissio riidanalaisessa päätöksessään ainoastaan viittasi siihen kantaan, jonka se oli omaksunut aikaisemmassa päätöksessään, josta kantaja on nostanut kanteen, ei niillä kanneperusteilla, joihin kantaja vetoaa kiistääkseen riidanalaisen päätöksen, voida sinänsä perustella sitä, että on olemassa intressi nostaa kanne molemmissa tapauksissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

41.

    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kanne on jätettävä tutkimatta.

42.

    Koska nyt kyseessä olevaa kannetta ei oteta tutkittavaksi, ja koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on hyväksynyt vastaajan vaatimukset, lausunnon antaminen EBUn väliintulohakemuksesta raukeaa.

Oikeudenkäyntikulut

43.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on komission vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN ASTEEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on määrännyt seuraavaa:

1.

    Kanne jätetään tutkimatta.

2.

    Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

3.

    Lausunnon antaminen Euroopan yleisradioliiton väliintulohakemuksesta raukeaa.

Annettiin Luxemburgissa 25 päivänä lokakuuta 2001.

H. Jung

R. M. Moura Ramos

kirjaaja

jaoston puheenjohtaja

1: Oikeudenkäyntikieli: ranska.