EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO

(toinen jaosto)

10 päivänä huhtikuuta 2014

Asia F‑81/12

Risto Nieminen

vastaan

Euroopan unionin neuvosto

Henkilöstö – Ylennys – Vuoden 2010 ylennyskierros – Vuoden 2011 ylennyskierros – Päätös jättää kantaja ylentämättä – Perusteluvelvollisuus – Ansioiden vertailu – Kielten alan tehtävissä toimivat hallintovirkamiehet ja muissa kuin kielten alan tehtävissä toimivat hallintovirkamiehet – Ylennyskiintiöt – Ansioiden ajallinen jatkuvuus

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Risto Nieminen vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan unionin neuvoston päätökset olla ylentämättä häntä palkkaluokkaan AD 12 vuosien 2010 ja 2011 ylennyskierroksilla.

Ratkaisu:      Kanne hylätään. Risto Nieminen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin neuvoston oikeudenkäyntikulut

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Huomioon otettavat seikat – Kielten alan tehtävissä ja muissa tehtävissä toimivat hallintovirkamiehet – Ylennyskiintiöt – Henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdan rikkominen

(Henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohta)

2.      Virkamiehet – Ylennys – Perusteet – Ansiot – Palkkaluokassa saavutetun virkaiän huomioon ottaminen – Toissijaisuus – Ansioiden korkean tason ajallisen jatkuvuuden huomioon ottaminen – Ulottuvuus

(Henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohta)

3.      Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Yksityiskohtaiset menettelysäännöt – Hallinnon harkintavallan rajat – Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattaminen – Tuomioistuinvalvonnan rajat

(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)

4.      Virkamiehet – Ylennys – Ansioiden vertailu – Hallinnon harkintavallan laajuus – Ylentämättä jääneen virkamiehen ansioiden vertailussa tapahtunut ilmeinen virhe

(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)

1.      Siitä, että tietty määrä ylennettäviä virkoja varataan kielten alan tehtävissä toimiville hallintovirkamiehille, voi aiheutua, että yksi tai useita muissa tehtävissä toimivia hallintovirkamiehiä eivät voi tulla ylennetyiksi vaikka he olivat kielten alan tehtävissä toimivia, ylennyksen saaneita kollegoitaan ansioituneempia. Tällaisella virkaa koskevalla varauksella rikotaan väitetysti henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdan säännöksiä, joissa edellytetään, että ansioiden vertailu suoritetaan yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisesti.

(ks. 40 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑14/09, Almeida Campos ym. v. neuvosto, 15.12.2010, 37 ja 38 kohta

2.      Virkaikä palkkaluokassa ja yksikössä voi olla vain toissijainen peruste ylentämiselle, ja siihen voidaan turvautua tilanteessa, jossa virkamiesten ansiot, joita on arvioitu erityisesti henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti tarkoitettujen kolmen arviointiperusteen avulla, ovat yhtäläiset. Nimittävä viranomainen voi kuitenkin laillisesti suorittaa ylennyskelpoisten virkamiesten ansioiden vertailun käyttämällä perusteena kunkin virkamiehen ansioiden korkean tason ajallista jatkuvuutta.

Ansioiden korkean tason ajallisen jatkuvuuden peruste ei ole henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista kolmesta perusteesta erillinen peruste, vaan se kuuluu suoraan niistä ensimmäiseen, joka perustuu virkamiehestä laadittuihin arviointikertomuksiin. Täsmällisemmin ansioiden korkean tason ajallisen jatkuvuuden peruste mahdollistaa paremmin ylennyskelpoisten virkamiesten kaikkien ansioiden huomioon ottamisen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisesti. Jos nimittävä viranomainen ottaisi nimittäin huomioon vain ylennyskelpoisista virkamiehistä laaditun viimeisimmän tai viimeisimmät arviointikertomukset, ansioiden vertailu vääristyisi tai se jäisi ainakin epätäydelliseksi, koska nimittävä viranomainen ei tarkastelisi sellaisten virkamiesten kaikkia ansioita, joiden virkaikä palkkaluokassa on yli kaksi vuotta. Lisäksi sillä, että henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdassa olevassa ilmaisussa ”virkamiehistä tehdyt arvioinnit” käytetään monikkoa, osoitetaan, että nimittävä viranomainen on pääsääntöisesti velvollinen tarkastelemaan kaikki arviointikertomukset, joita virkamiehistä on laadittu palkkaluokassa aloittamisen jälkeen, mikä välttämättä vastaa ansioiden korkean tason ajallisen jatkuvuuden kriteerin huomioon ottamista. Lopuksi ansioiden korkean tason ajallisen jatkuvuuden perusteella ei voida vain palauttaa henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdan nojalla suoritettavaan vertailuun virkaikää koskevaa perustetta, koska korkea virkaikä ei välttämättä kulje yhdessä ansioiden korkean tason ajallisen jatkuvuuden kanssa siten, etteivät nämä kriteerit vastaa millään tavoin toisiaan vaikka niiden välillä on olemassa tietty yhteys.

(ks. 43 ja 44 kohta)

Viittaukset:

Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑95/12 P, Stols v. neuvosto, 15.1.2014, 41–44 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑51/08 RENV, Stols v. neuvosto, 13.12.2011, 47 kohta

3.      Nimittävällä viranomaisella on laaja harkintavalta niiden ansioiden arviointia varten, jotka on otettava huomioon henkilöstösääntöjen 45 artiklan mukaisen ylennyspäätöksen yhteydessä, ja unionin tuomioistuinten laillisuusvalvonnan on rajoituttava ainoastaan sen selvittämiseen, onko hallinto, ottaen huomioon ne keinot ja perusteet, joihin se on voinut perustaa arvionsa, pitäytynyt sallituissa rajoissa ja ettei se ole käyttänyt harkintavaltaansa ilmeisen väärin. Tuomioistuimet eivät siten voi korvata omalla arvioinnillaan nimittävän viranomaisen hakijoiden ansioista ja pätevyydestä suorittamaa arviota. Niiden on rajoituttava valvomaan, että henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdassa säädetty ansioiden vertailu on objektiivinen ja paikkansapitävä niiden täsmennysten valossa, joita nimittävä viranomainen on esittänyt ylennyskierroksesta ennen mainittua ansioiden vertailua. Näin ollen unionin tuomioistuinten tehtäviin ei kuulu valvoa sitä, onko monitahoisia arvoarvosteluja, joita ei niiden luonteen vuoksi voida tarkastaa objektiivisesti, sisältävä sellainen arviointi perusteltu, jonka hallinto on tehnyt virkamiehen ammatillisista kyvyistä.

Hallinnolle näin tunnustettua harkintavaltaa rajoittaa kuitenkin velvollisuus suorittaa hakijoiden vertailu huolellisesti ja puolueettomasti yksikön edun nimissä ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisesti. Vaikka nimittävällä viranomaisella on henkilöstösääntöjen mukainen toimivalta suorittaa tällainen arviointi asianmukaisimpana pitämänsä menettelyn tai menetelmän mukaisesti, tämä arviointi on käytännössä suoritettava yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudattaen, ja siinä on käytettävä toisiinsa verrattavissa olevia tietolähteitä ja tietoja.

Arviointimenetelmä, jossa virkamiehistä tehtyjen analyyttisten arvioiden keskiarvoa vertaillaan arvioijien tekemien analyyttisten arvioiden keskiarvon kanssa, on merkityksellinen, koska tällaisella arviointimenetelmällä on taipumus häivyttää eri arvioijien tekemistä arvioista johtuvaa subjektiivisuutta.

Lisäksi nimittävällä viranomaisella on henkilöstösäännöissä tässä tarkoituksessa vahvistettu oikeus suorittaa henkilöstösääntöjen 45 artiklassa tarkoitettu ansioiden vertailu tarkoituksenmukaisimmaksi arvioimansa menettelyn tai menetelmän mukaisesti. Tällaista toimivaltaa rajoitetaan kuitenkin tarpeella suorittaa kyseinen vertailu huolella ja puolueettomasti yksikön edun mukaisesti yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudattaen. Käytännössä tämä vertailu on suoritettava yhdenvertaisin perustein, ja siinä on käytettävä toisiinsa verrattavissa olevia tietolähteitä ja tietoja.

(ks. 57, 58, 90 ja 91 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑557/93, Rasmussen v. komissio, 13.7.1995, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia T‑187/98, Cubero Vermurie v. komissio, 3.10.2000, 85 kohta

Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑281/11 P, Canga Fano v. neuvosto, 16.5.2013, 41 ja 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja em. asia Stols v. neuvosto, 29–31 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑81/10, Praskevicius v. parlamentti, 14.7.2011, 53 kohta

4.      Sen valvonnan asiayhteydessä, jota unionin tuomioistuimet kohdistavat hallinnon ylennyksiä koskevissa asioissa tekemiin valintoihin, virhe on ilmeinen, kun se on helposti havaittavissa ja voidaan todeta selvästi niiden arviointiperusteiden valossa, joita lainsäätäjä on tarkoittanut käytettäväksi ylennyspäätöksiä tehtäessä. Tästä seuraa, että sen osoittamiseksi, että hallinto on tosiasioita arvioidessaan tehnyt ilmeisen virheen, joka on omiaan oikeuttamaan päätöksen kumoamisen, kantajan on esitettävä riittävät todisteet siitä, etteivät hallinnon esittämät arvioinnit ole uskottavia. Ilmeistä arviointivirhettä koskeva peruste on toisin sanoen hylättävä, jos kyseenalaistettua arviointia voidaan kantajan esittämistä seikoista huolimatta pitää totena tai pätevänä.

(ks. 59 kohta)

Viittaukset:

Unionin yleinen tuomioistuin: em. asia Canga Fano v. neuvosto, 127 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑104/09, Canga Fano v. neuvosto, 24.3.2011, 35 kohta; asia F‑43/10, Cerafogli v. EKP, 12.12.2012, 131 kohta, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑114/13 P