UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)
9 päivänä maaliskuuta 2023 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Asetus (EU) N:o 1215/2012 – Toimivalta kuluttajien tekemien sopimusten osalta – Kuluttajan käsite – Kuluttajan asemaan vetoavan henkilön käyttäytyminen, joka voi antaa toiselle sopimuspuolelle vaikutelman siitä, että hän toimii ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa
Asiassa C‑177/22,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Landesgericht Salzburg (osavaltion tuomioistuin, Salzburg, Itävalta) on esittänyt 24.2.2022 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 8.3.2022, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
JA
vastaan
Wurth Automotive GmbH,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja L. S. Rossi sekä tuomarit J.‑C. Bonichot ja O. Spineanu‑Matei (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: M. Campos Sánchez‑Bordona,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– JA, edustajanaan B. Heim, Rechtsanwalt,
– Euroopan komissio, asiamiehinään S. Noë ja M. Wasmeier,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili‑ ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 17 ja 18 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Itävallan kansalainen JA ja saksalainen yhtiö Wurth Automotive GmbH ja joka koskee Itävallan tuomioistuinten toimivaltaa ratkaista vahingonkorvauskanne, jonka perustuu kauppasopimuksen kohteena olevan moottoriajoneuvon piileviin virheisiin.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
3 Asetuksen N:o 1215/2012 II luvun, jonka otsikko on ”Toimivalta”, 4 jaksossa, jonka otsikko on ”Toimivalta kuluttajasopimusta koskevissa asioissa”, olevan 17 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kun asia koskee henkilön, jäljempänä ’kuluttaja’, sellaista tarkoitusta varten tekemää sopimusta, jota ei voida pitää hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvänä, tuomioistuimen toimivalta määräytyy tämän jakson säännösten mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 6 artiklan ja 7 artiklan 5 alakohdan soveltamista,
a) jos sopimus koskee irtaimen kauppaa ja hinta on suoritettava maksuerissä;
b) jos sopimus koskee lainaa, joka on maksettava takaisin erissä, tai muuta luottoa, joka on tarkoitettu irtaimen kaupan rahoittamiseen; tai
c) kaikissa muissa tapauksissa, jos sopimus on tehty sellaisen henkilön kanssa, joka harjoittaa kaupallista tai elinkeinotoimintaa siinä jäsenvaltiossa, jossa kuluttajalla on kotipaikka, tai joka millä keinoin tahansa suuntaa tällaista toimintaa kyseiseen jäsenvaltioon tai useisiin valtioihin kyseinen jäsenvaltio mukaan lukien, ja sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin.”
4 Kyseisen asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kuluttaja voi nostaa kanteen toista sopimuspuolta vastaan joko sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jossa tällä sopimuspuolella on kotipaikka, tai toisen sopimuspuolen kotipaikasta riippumatta sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa kuluttajalla on kotipaikka.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
5 Pääasian kantaja, jonka elämänkumppani on autokauppias ja moottoriajoneuvojen myyntiin tarkoitetun verkkoalustan toimitusjohtaja (jäljempänä elämänkumppani), mainittiin tämän alustan kotisivulla graafisena suunnittelijana ja verkkosuunnittelijana ilman, että hän olisi tosiasiallisesti harjoittanut tätä toimintaa pääasian tosiseikkojen tapahtuma‑aikaan.
6 Pääasian kantajan, joka halusi hankkia moottoriajoneuvon, pyynnöstä hänen elämänkumppaninsa teki hakuja ja otti 11.3.2019 yhteyttä pääasian vastaajaan sähköpostilla, joka oli lähetetty hänen elinkeinotoimintaan liittyvästä sähköpostiosoitteestaan ja jossa hän teki käteistarjouksen ostosta, jota verotetaan voittomarginaalijärjestelmän mukaisesti ja joka koski Saksassa ensimmäisen kerran rekisteröityä ajoneuvoa. Sähköpostissa mainittiin, että kauppasopimus tehtäisiin pääasian kantajan nimissä. Elämänkumppani ja pääasian vastaajan työntekijä olivat myös puhelimitse yhteydessä toisiinsa; puhelun sisältöä ei ole kuitenkaan voitu selvittää oikeudellisesti riittävällä tavalla.
7 Pääasian vastaaja toimitti elämänkumppanille sähköpostitse kauppasopimuksen, jossa ostajana mainittiin ”JA‑yhtiö” ja joka sisälsi seuraavan otsikon: ”Erityismääräykset: yritysten välinen kauppa/ ajoneuvoa ei voida palauttaa, ajoneuvolla ei ole takuuta / luovuttaminen tapahtuu maksun vastaanottamisen jälkeen – –”.
8 Pääasian kantaja allekirjoitti kyseisen sopimuksen riitauttamatta sen sisältämiä tietoja. Hänen elämänkumppaninsa lähetti tämän jälkeen sopimuksen sähköpostitse takaisin pääasian vastaajalle ja nouti ajoneuvon tältä 13.3.2019.
9 Tässä yhteydessä lähetetyssä laskussa oli maininta ”laskuun ei ole mahdollista merkitä arvonlisäveroa – [arvonlisäverolain (UstG)] 25 a §”. Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, pääasian vastaajan tietokonejärjestelmässä erityismääräyksiä ei ehdoteta automaattisesti, vaan myyjän on lisättävä ne kauppasopimukseen. Yksityishenkilöiden kanssa tehtävissä sopimuksissa käytetään puhuttelumuotoja ”herra/rouva”. Näihin sopimuksiin sisältyy myös yhden vuoden takuulauseke.
10 Kyseinen ajoneuvo rekisteröitiin pääasian kantajan nimiin. Muutamaa viikkoa myöhemmin elämänkumppani kysyi pääasian vastaajalta, olisiko laadittuun laskuun mahdollista merkitä arvonlisävero, minkä tämä kielsi.
11 Todettuaan, että kyseisessä ajoneuvossa oli piileviä virheitä, pääasian kantaja nosti Bezirksgericht Salzburgissa (piirioikeus, Salzburg, Itävalta) – perustaen tämän tuomioistuimen toimivallan asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklaan – kanteen, jossa hän vaati, että pääasian vastaaja velvoitetaan korvaamaan 3 257,52 euroa takuun nojalla. Pääasian kantaja väitti vaatimuksensa tueksi, että hän on nyt käsiteltävässä tapauksessa tehnyt kauppasopimuksen kuluttajana ja että pääasian vastapuoli on suunnannut kaupallista toimintaa tai elinkeinotoimintaa Itävaltaan asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla.
12 Pääasian vastaaja esitti kyseisen tuomioistuimen toimivaltaa koskevan oikeudenkäyntiväitteen ja kiisti myös kanteen perusteltavuuden. Sen mukaan pääasiassa kyseessä oleva kauppasopimus on yritysten välinen kauppa, mikä ilmenee otsikon ”Erityismääräykset” alla olevista tiedoista, myyntihinnasta, jonka määrä on vahvistettu ottamalla huomioon voittomarginaaliverotus, ja siitä, että pääasian kantajan aikomuksena on tehdä ostoihin sisältyvän arvonlisäveron vähennys. Pääasian vastaajan mukaan saksalaiset tuomioistuimet ovat tämän vuoksi toimivaltaisia ratkaisemaan pääasian.
13 Bezirksgericht Salzburg totesi 19.10.2021 antamassaan päätöksessä, ettei sillä ole pääasiassa kansainvälistä toimivaltaa. Kyseisen tuomioistuimen mukaan pääasian kantaja, vaikka hän ei tosiasiallisesti olekaan yrittäjä, on antanut pääasian vastaajalle vaikutelman, että hän toimii yrittäjänä, allekirjoittaessaan kauppasopimuksen ja antaessaan elämänkumppaninsa osallistua kanssakäymiseen vastaajan kanssa. Pääasian vastaaja on siis voinut olettaa tekevänsä yritysten välisen sopimuksen, minkä vuoksi edellytykset asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan soveltamiselle eivät täyty.
14 Pääasian kantaja nosti tästä päätöksestä kanteen Landesgericht Salzburgissa (osavaltion tuomioistuin, Salzburg, Itävalta), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.
15 Kyseisen tuomioistuimen mukaan käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että pääasian vastaaja, jonka kotipaikka on Saksassa, on asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla suunnannut kaupallista toimintaansa Itävaltaan. Riidanalaista on ainoastaan se, toimiko pääasian kantaja kuluttajana tehdessään kauppasopimuksen pääasian vastaajan kanssa.
16 Kyseinen tuomioistuin toteaa tältä osin, että vaikka pääasian kantaja väittää tehneensä kyseisen sopimuksen palkkatyössä olevana yksityishenkilönä, ensimmäisen oikeusasteen toteamusten mukaan ei ole poissuljettua, että hän harjoitti graafisen suunnittelijan ja verkkosuunnittelijan ammattia itsenäisenä ammatinharjoittajana. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii näin ollen, voiko tällainen tilanne, jossa jotakin seikkaa ei voida osoittaa riittävällä tavalla, vahingoittaa pääasian kantajaa.
17 Kyseisen tuomioistuimen mukaan on niin, että vaikka katsottaisiin, että pääasian kantaja on ostanut kyseisen ajoneuvon yksityiskäyttöön, on vielä selvitettävä, onko pääasian vastaaja voinut havaita tämän seikan.
18 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lopuksi, voiko kokonaisarvioinnissa, joka sen on tehtävä selvittääkseen, onko pääasian kantaja tässä tapauksessa tehnyt pääasiassa kyseessä olevan sopimuksen kuluttajana, olla tiettyä merkitystä pääasian muilla erityisillä olosuhteilla, nimittäin sillä, että pääasian kantaja turvautui autokauppiaaseen tehdäkseen tarvittavat toimet sopimuksen tekemiseksi, sillä, että pääasian kantaja myi ajoneuvon edelleen elokuussa 2019 voitolla, tai sillä, että laskuun ei merkitty arvonlisäveroa. Viimeksi mainitusta seikasta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että Saksan arvonlisäverolainsäädännön mukaan se, että laskuun ei erikseen merkitä arvonlisäveroa, on mahdollista sekä yrittäjälle että yksityishenkilölle tapahtuvassa myynnissä.
19 Tässä tilanteessa Landesgericht Salzburg päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko arvioitaessa sitä, onko kantaja asetuksen N:o 1215/2012 17 ja 18 artiklassa tarkoitettu kuluttaja, merkityksellistä,
a) onko kantaja työskennellyt oikeudenkäyntimenettelyssä ilmoittamansa mukaisesti graafisena suunnittelijana ja verkkosuunnittelijana ainoastaan palkattuna työntekijänä vai ainakin osittain myös vapaan ammatin harjoittamisen yhteydessä kauppasopimuksen tekoajankohtana ja välittömästi sen jälkeen ja
b) mihin tarkoitukseen kantaja on hankkinut ajoneuvon, siis ainoastaan tyydyttääkseen omia yksityiseen kulutukseen liittyviä tarpeita vai myös nykyisen tai tulevan ammatin tai elinkeinotoiminnan taikka niitä koskevan tavoitteen yhteydessä?
2) Eikö kantaja voi enää vedota kuluttajan asemaan, jos hän on myynyt henkilöauton edelleen elokuussa 2019 ja saanut siinä yhteydessä voittoa?
3) Onko katsottava, ettei kantaja ole kuluttaja, jo siitä syystä, että hän allekirjoitti vastaajan ennakolta laatiman kauppasopimuksen, jossa ostajasta käytettiin nimitystä ’yritys’ ja jossa pienemmällä kirjoitetun otsikon ’Erityismääräykset’ alla oli maininta ’yritysten välinen kauppa / ajoneuvoa ei voida palauttaa, ajoneuvolla ei ole takuuta / luovuttaminen tapahtuu vasta maksun vastaanottamisen jälkeen’, riitauttamatta tätä ja viittaamatta kuluttajan asemaan?
4) Onko kantajan syyksi luettava hänen elämänkumppaninsa, joka autokauppiaana on toiminut kaupassa välittäjänä, käyttäytyminen, josta vastaaja on voinut päätellä, että kantaja on yrityksen asemassa?
5) Jääkö se, että ensimmäinen oikeusaste ei pystynyt toteamaan, mistä syystä kirjallinen kauppasopimus poikkeaa sitä edeltäneestä kantajan elämänkumppanin tekemästä tarjouksesta ostajasta käytetyn nimityksen osalta ja mitä kantajan elämänkumppanin ja vastaajan myyjän välisissä puhelinkeskusteluissa tältä osin puhuttiin, kuluttajan aseman arvioimisen yhteydessä kantajan vahingoksi?
6) Onko kantajan kuluttajan aseman kannalta merkitystä sillä, jos kantajan elämänkumppani tiedusteli muutama viikko ajoneuvon vastaanottamisen jälkeen vastaajalta puhelimitse, onko laskuun mahdollista merkitä arvonlisävero?”
Ennakkoratkaisukysymykset
Ensimmäinen kysymys
20 Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sen määrittämiseksi, voidaanko henkilöä, joka on tehnyt tämän säännöksen c alakohdan soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen, pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna kuluttajana, on otettava huomioon sopimuksen tekemisellä tavoitellut ajankohtaiset tai tulevat tavoitteet sekä se, harjoittaako kyseinen henkilö toimintaansa työntekijänä vai itsenäisenä ammatinharjoittajana.
21 Tältä osin on tärkeää muistuttaa, että asetuksen N:o 1215/2012 II luvun 4 jaksossa olevat toimivaltasäännöt ovat poikkeus sekä kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetystä toimivaltaa koskevasta pääsäännöstä, jonka mukaan toimivaltaisia ovat sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa vastaajan kotipaikka on, että siitä saman asetuksen 7 artiklan 1 alakohdassa annetusta säännöstä, joka koskee erityistä toimivaltaa sopimusasioissa ja jonka mukaan toimivaltainen on sen paikkakunnan tuomioistuin, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai on täytettävä (ks. analogisesti tuomio 25.1.2018, Schrems, C‑498/16, EU:C:2018:37, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
22 Asetuksen N:o 1215/2012 17 ja 18 artiklan mukaista kuluttajan käsitettä on siis tulkittava suppeasti ja perustana on käytettävä tämän henkilön asemaa määrätyssä sopimussuhteessa sopimuksen luonne ja tavoite huomioon ottaen eikä tämän henkilön subjektiivista tilannetta, koska henkilöä voidaan pitää tiettyjen toimien yhteydessä kuluttajana ja toisten toimien yhteydessä elinkeinonharjoittajana (tuomio 14.2.2019, Milivojević, C‑630/17, EU:C:2019:123, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
23 Mainitun asetuksen erityisjärjestelmää, joka koskee kuluttajan suojaamista heikompana osapuolena, sovelletaan vain sopimuksiin, jotka eivät liity ammattiin tai elinkeinotoimintaan taikka niitä koskevaan tavoitteeseen ja jotka on tehty niistä riippumatta ja joiden ainoa tarkoitus on tyydyttää yksityishenkilön omia yksityiseen kulutukseen liittyviä tarpeita, sillä tämä suojaaminen ei ole perusteltua sellaisten sopimusten osalta, joiden tarkoitus liittyy ammattiin tai elinkeinotoimintaan (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2019, Milivojević, C‑630/17, EU:C:2019:123, 88 ja 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
24 Tästä seuraa, että asetuksen N:o 1215/2012 17–19 artiklan erityistä toimivaltaa koskevia sääntöjä sovelletaan lähtökohtaisesti vain siinä tapauksessa, että sopimuspuolet ovat tehneet sopimuksen muuta tarkoitusta kuin kyseessä olevan tavaran tai palvelun ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvää käyttöä varten (tuomio 3.10.2019, Petruchová, C‑208/18, EU:C:2019:825, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
25 Erityisesti kun kyse on henkilöstä, joka tekee sopimuksen kahta tarkoitusta varten eli osittain ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvää tarkoitusta varten ja osittain yksityistä tarkoitusta varten, unionin tuomioistuin on todennut, että hän voi hyötyä näistä toimivaltasäännöistä vain siinä tapauksessa, että mainittu sopimus liittyy kyseisen henkilön ammattiin tai elinkeinotoimintaan niin heikolla tavalla, että yhteyttä voidaan pitää toisarvoisena, jolloin sillä on vain vähäpätöinen tehtävä, kun otetaan huomioon se toimi kokonaisuutena, jota varten sopimus on tehty (tuomio 14.2.2019, Milivojević, C‑630/17, EU:C:2019:123, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
26 Kuluttajan asemaan vetoavan henkilön ammatissaan tai elinkeinotoiminnassaan harjoittaman toiminnan luonteen osalta unionin tuomioistuin on katsonut, että sen oikeuskäytännön mukaan ei tehdä eroa sen osalta, onko tässä toiminnassa kyse itsenäisestä toiminnasta vai palkkatyöstä, ja että sen oikeuskäytännön mukaan tutkittava on ainoastaan, onko kyseessä sopimus, joka ei liity ammattiin tai elinkeinotoimintaan taikka niitä koskevaan tavoitteeseen ja joka on tehty niistä riippumatta, joten myös palkkatyö kuuluu asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ammatin tai elinkeinotoiminnan käsitteen alaan. (ks. vastaavasti tuomio 20.10.2022, ROI Land Investments, C‑604/20, EU:C:2022:807, 54 ja 55 kohta).
27 Tästä oikeuskäytännöstä seuraa, että tässä säännöksessä tarkoitettu kuluttajan asema riippuu ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvästä taikka yksityisestä tarkoituksesta, jota varten kyseinen sopimus tehdään. Sopimuksen tehnyttä henkilöä on nimittäin pidettävä kuluttajana, kun sopimuksen tekeminen ei liity hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa tai, jos on kyse kahdesta – osittain ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvästä ja osittain yksityisestä – tarkoituksesta, kun ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus on toisarvoinen koko toimen kannalta. Kuluttajan asemaan vetoavan henkilön harjoittaman ammatillisen toiminnan tai elinkeinotoiminnan luonteella ei sen sijaan ole merkitystä tällaisen luokittelun kannalta.
28 Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sen määrittämiseksi, voidaanko henkilöä, joka on tehnyt tämän säännöksen c alakohdan soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen, pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna kuluttajana, on otettava huomioon sopimuksen tekemisellä tavoitellut nykyiset tai tulevat tavoitteet riippumatta siitä, harjoittaako kyseinen henkilö toimintaansa palkkatyöntekijänä vai itsenäisenä ammatinharjoittajana.
Toinen, kolmas, neljäs ja kuudes kysymys
29 Kansallinen tuomioistuin kysyy toisella, kolmannella, neljännellä ja kuudennella kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, olennaisesti, onko asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sen määrittämiseksi, onko henkilöä, joka tekee tämän säännöksen c alakohdan soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen, pidettävä tässä säännöksessä tarkoitettuna kuluttajana, voidaan ottaa huomioon vaikutelma, jonka tämä kuluttajan asemaan vetoava henkilö on käyttäytymisellään antanut sopimuskumppanilleen ja joka muodostuu erityisesti siitä, että hän ei reagoi sopimuksen määräyksiin, joissa hänet nimetään yrittäjäksi, siitä, että hän tekee sopimuksen sellaisen välittäjän välityksellä, joka harjoittaa ammatillista toimintaa tai elinkeinotoimintaa sopimuksen kattamalla alalla ja joka on sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kysynyt toiselta sopimuspuolelta, olisiko sopimuksen mukaiseen laskuun mahdollista merkitä arvonlisävero, ja siitä, että hän myy sopimuksen kohteen pian sopimuksen tekemisen jälkeen ja saa tästä mahdollisesti voittoa.
30 Tältä osin on todettava, että ensimmäiseen kysymykseen annetusta vastauksesta käy ilmi, että kansallisen tuomioistuimen on analysoidessaan asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua kuluttajan käsitettä selvitettävä, mitä tarkoitusta kuluttajan asemaan vetoava henkilö tavoittelee sopimuksen tekemisellä, ja jos sopimuksella on kaksi tarkoitusta, ratkaistava, onko sopimuksen tarkoituksena tyydyttää asianomaisen henkilön ammatilliseen toimintaan tai elinkeinotoimintaan liittyviä tarpeita, jotka eivät ole täysin toissijaisia, vai yksityisiä tarpeita.
31 Tällöin tuomioistuimen on käytettävä perusteena ensisijaisesti asiakirjoista objektiivisesti ilmeneviä todisteita, joten jos nämä todisteet riittävät siihen, että tuomioistuin voi päätellä sopimuksen tarkoituksen, on tarpeetonta tutkia sitä, onko sopimuskumppani voinut olla tietoinen ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvästä tai yksityisestä tarkoituksesta (ks. analogisesti tuomio 20.1.2005, Gruber, C‑464/01, EU:C:2005:32, 48 ja 49 kohta).
32 Siltä osin kuin nämä seikat eivät riitä, mainittu tuomioistuin voi kuitenkin myös tarkastaa, onko väitetty kuluttaja todellisuudessa antanut käyttäytymisellään suhteessa tulevaan sopimuskumppaniinsa tälle sellaisen vaikutelman, että hän toimi ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa, joten sopimuskumppani on perustellusti voinut olla tietämätön siitä, että toimen tarkoitus ei liity ammattiin tai elinkeinotoimintaan (ks. analogisesti tuomio 20.1.2005, Gruber, C‑464/01, EU:C:2005:32, 51 kohta).
33 Tästä olisi kyse esimerkiksi silloin, kun yksityishenkilö tilaa tarkentamatta enempää asiaa sellaisia tavaroita, joita voidaan tosiasiallisesti käyttää myös hänen ammatissaan tai elinkeinotoiminnassaan, käyttää tähän tarkoitukseen liikkeensä kirjepaperia, toimituttaa tavaroita liikkeensä osoitteeseen tai mainitsee arvonlisäveron palautusmahdollisuuden (ks. analogisesti tuomio 20.1.2005, Gruber, C‑464/01, EU:C:2005:32, 52 kohta).
34 Tällaisessa tapauksessa asetuksen N:o 1215/2012 17 ja 18 artiklan erityisiä toimivaltasäännöksiä kuluttajasopimusta koskevissa asioissa ei sovelleta edes, vaikka sopimuksella sellaisenaan tavoiteltaisiinkin täysin toissijaista ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvää tarkoitusta, koska yksityishenkilön on katsottava luopuneen mainittujen artiklojen mukaisesta suojasta, kun otetaan huomioon se vaikutelma, jonka hän antoi vilpittömässä mielessä toimineelle sopimuskumppanilleen (ks. analogisesti tuomio 20.1.2005, Gruber, C‑464/01, EU:C:2005:32, 53 kohta).
35 Tästä oikeuskäytännöstä seuraa, että vaikutelma, jonka asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kuluttajan asemaan vetoavan henkilön käyttäytyminen on antanut hänen sopimuskumppanilleen, voidaan ottaa huomioon sen määrittämiseksi, onko tämän henkilön saatava kyseisen asetuksen 4 jaksossa säädettyä menettelyllistä suojaa.
36 Esillä olevassa asiassa kansallinen tuomioistuin pohtii, ovatko tietyt tosiasialliset olosuhteet merkityksellisiä sille, että pääasian kantajaa voidaan pitää kuluttajana, nimittäin se, ettei hän reagoi sopimuksen määräyksiin, joissa hänet nimetään yrittäjäksi, että hänen elämänkumppaninsa, joka on itse autokauppias, osallistuu sopimusneuvotteluihin ja kysyy sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen pääasian vastaajalta, olisiko sopimuksen mukaiseen laskuun mahdollista merkitä arvonlisävero, ja se, että hän myy ajoneuvon pian sopimuksen tekemisen jälkeen ja saa tästä mahdollisesti voittoa.
37 Tältä osin on aluksi todettava, että ainoastaan kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on selvittää, ottaen huomioon kaikki sen käytettävissä olevat tiedot, mukaan lukien pääasian vastaajan vilpitön mieli, onko pääasian kantaja antanut käyttäytymisellään vaikutelman, että hän toimi ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvässä tarkoituksessa. Kansallisen tuomioistuimen on tarkastelussaan otettava huomioon kaikki sopimuksen tekemiseen liittyvät olosuhteet, ja myös myöhemmät olosuhteet voivat olla merkityksellisiä siltä osin kuin ne tukevat tätä tarkastelua.
38 Mitä tulee erityisesti siihen, että pääasian kantaja ei ole reagoinut sopimusmääräyksiin, joissa hänet nimetään yrittäjäksi, on huomattava, että tämä seikka, joka voidaan lisäksi selittää sillä, miten pääasian vastaaja on laatinut sopimuksen, ei sinänsä ole riittävä tekijä jättämään pääasian kantajaa asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohdassa säädetyn toimivaltasäännön antaman edun ulkopuolelle. Tällainen toimimattomuus voisi kuitenkin muiden tietojen tukemana olla osoitus siitä, että pääasian kantajan käyttäytyminen on voinut antaa pääasian vastaajalle vaikutelman siitä, että hän on toiminut ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvässä tarkoituksessa.
39 Näin ollen välittäjän, joka on itse autokauppias, osallistuminen sopimusneuvotteluihin ja se, että tämä oli pian sopimuksen tekemisen jälkeen kiinnostunut mahdollisuudesta merkitä arvonlisävero kaupan yhteydessä laadittuun laskuun, voivat olla merkityksellisiä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkastelun kannalta. Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi otettava huomioon myös Saksan arvonlisäverojärjestelmän erityispiirteet, sillä ennakkoratkaisupyynnön mukaan se, ettei laskussa ilmoiteta erikseen arvonlisäveroa, voi Saksan oikeuden mukaan tapahtua sekä yrittäjälle että yksityishenkilölle myynnin yhteydessä.
40 Sen sijaan sopimuksen kohteena olevan tavaran edelleen myynnillä ja pääasian kantajan näin saamalla mahdollisella voitolla ei ensi näkemältä näytä olevan merkitystä sen vaikutelman määrittämisessä, jonka pääasian kantaja on voinut antaa pääasian vastaajalle. Ei ole kuitenkaan poissuljettua, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ottaa myös ne huomioon arvioidessaan käytettävissään olevia tietoja kokonaisuutena.
41 Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen, kolmanteen, neljänteen ja kuudenteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sen määrittämiseksi, voidaanko henkilöä, joka tekee tämän säännöksen c alakohdan soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen, pitää tässä säännöksessä tarkoitettuna kuluttajana, voidaan ottaa huomioon vaikutelma, jonka tämä kuluttajan asemaan vetoava henkilö on käyttäytymisellään antanut sopimuskumppanilleen ja joka muodostuu erityisesti siitä, että hän ei reagoi sopimuksen määräyksiin, joissa hänet nimetään yrittäjäksi, siitä, että hän tekee sopimuksen sellaisen välittäjän välityksellä, joka harjoittaa ammatillista toimintaa tai elinkeinotoimintaa sopimuksen kattamalla alalla ja joka on sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kysynyt toiselta sopimuspuolelta, olisiko sopimuksen mukaiseen laskuun mahdollista merkitä arvonlisävero, ja siitä, että hän myy sopimuksen kohteen pian sopimuksen tekemisen jälkeen ja saa tästä mahdollisesti voittoa.
Viides kysymys
42 Viidennellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että epäselvässä tapauksessa on luettava kuluttajan asemaan vetoavan kantajan eduksi se, että kansallisen tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen kokonaisarvioinnin yhteydessä osoittautuu mahdottomaksi määrittää oikeudellisesti riittävällä tavalla tiettyjä sopimuksen tekemiseen liittyviä olosuhteita, jotka koskevat erityisesti sopimuksen sisältämiä tietoja tai välittäjän osallistumista sopimuksen tekoon.
43 Tältä osin on aluksi huomautettava, että tämä kysymys liittyy ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkastukseen siitä, ovatko Itävallan tuomioistuimet asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohdan nojalla kansainvälisesti toimivaltaisia ratkaisemaan pääasian. Tässä vaiheessa kyseinen tuomioistuin ei arvioi, onko kanne otettava tutkittavaksi tai onko se perusteltu, vaan se toteaa ainoastaan ne liittymät tuomioistuinvaltioon, jotka kyseisen säännöksen nojalla ovat perusteena sen toimivallalle. Kun kyseinen tuomioistuin tutkii, onko se kyseisen säännöksen nojalla toimivaltainen, se saa olettaa, että kantajan esittämät, asian kannalta merkitykselliset väitteet pitävät paikkansa (ks. analogisesti tuomio 28.1.2015, Kolassa, C‑375/13, EU:C:2015:37, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Jos vastaaja kiistää kantajan väitteet, sekä asetuksen N:o 1215/2012 taustalla oleva asianmukaisen lainkäytön tavoite että sen riippumattomuuden kunnioittaminen, joka tuomioistuimella on tuomiovaltaansa käyttäessään, kuitenkin edellyttävät, että asiaa käsittelevä tuomioistuin voi tutkia kansainvälisen toimivaltansa kaikkien hallussaan olevien tietojen – tarvittaessa myös vastaajan kiistävien lausumien – valossa (ks. analogisesti tuomio 16.6.2016, Universal Music International Holding, C‑12/15, EU:C:2016:449, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
45 Näyttöarvo, joka näille tiedoille on annettava todisteiden kokonaisarvioinnissa, määräytyy yksinomaan kansallisen oikeuden mukaan. Asetuksella N:o 1215/2012 ei nimittäin pyritä yhtenäistämään jäsenvaltioiden menettelysääntöjä vaan jakamaan tuomioistuimen toimivalta ratkaista siviili‑ ja kauppaoikeudelliset asiat (tuomio 6.10.2021, TOTO ja Vianini Lavori, C‑581/20, EU:C:2021:808, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
46 Käsiteltävänä olevassa asiassa kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on näin ollen tarkastella käytettävissään olevia tietoja pääasiassa kyseessä olevan sopimuksen tekemiseen liittyvistä olosuhteista, erityisesti syytä, jonka vuoksi pääasian kantaja nimettiin sopimuksessa yrittäjäksi, ja välittäjän ja pääasian vastaajan työntekijöiden välillä käytyjen keskustelujen merkitystä kyseistä sopimusta koskevissa neuvotteluissa ja arvioida niiden todistusarvoa kansallisen lainsäädännön mukaisesti myös siltä osin kuin on kyse siitä, kenen eduksi on epäselvässä tapauksessa luettava se, että näistä tiettyjen olosuhteiden toteaminen oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittautuu mahdottomaksi.
47 Lisäksi unionin tuomioistuin on tosin katsonut, että epäselvässä tapauksessa on lähtökohtaisesti luettava kuluttajan asemaan vetoavan henkilön eduksi tilanne, jossa asiakirjoista objektiivisesti havaittavissa olevia seikkoja ei voida pitää oikeudellisesti riittävänä näyttönä siitä, että toimella, jota varten kahta tarkoitusta palveleva sopimus tehtiin, on ammattiin tai elinkeinotoimintaan liittyvä tarkoitus, joka ei ole täysin toissijainen (ks. analogisesti tuomio 20.1.2005, Gruber, C‑464/01, EU:C:2005:32, 50 kohta). Tästä oikeuskäytännöstä ei kuitenkaan voida johtaa, että toimivallasta kuluttajasopimusta koskevissa asioissa annettujen säännösten tehokkuus edellyttäisi, että kuluttajan asemaan vetoavalla henkilöllä on katsottava olevan tällainen etu kaikkien sopimuksen tekemiseen liittyvien olosuhteiden osalta ja erityisesti niiden olosuhteiden osalta, jotka liittyvät kyseisen henkilön omaan käyttäytymiseen (ks. analogisesti tuomio 20.1.2005, Gruber, C‑464/01, EU:C:2005:32, 51 kohta).
48 Edellä esitetyn perusteella viidenteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että jos kansallisen tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen kokonaisarvioinnin yhteydessä osoittautuu mahdottomaksi määrittää oikeudellisesti riittävällä tavalla tiettyjä sopimuksen tekemiseen liittyviä olosuhteita, jotka koskevat erityisesti sopimuksen sisältämiä tietoja tai välittäjän osallistumista sopimuksen tekoon, kyseisen tuomioistuimen on arvioitava näiden tietojen todistusvoimaa kansallisen lainsäädännön säännösten mukaisesti, mukaan lukien kysymystä siitä, luetaanko epäselvyys sen henkilön eduksi, joka vetoaa tässä säännöksessä tarkoitettuun kuluttajan asemaan.
Oikeudenkäyntikulut
49 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili‑ ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohtaa
on tulkittava siten, että
sen määrittämiseksi, voidaanko henkilöä, joka on tehnyt tämän säännöksen c alakohdan soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen, pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna kuluttajana, on otettava huomioon sopimuksen tekemisellä tavoitellut nykyiset tai tulevat tavoitteet riippumatta siitä, harjoittaako kyseinen henkilö toimintaansa palkkatyöntekijänä vai itsenäisenä ammatinharjoittajana.
2) Asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohtaa
on tulkittava siten, että
sen määrittämiseksi, voidaanko henkilöä, joka tekee tämän säännöksen c alakohdan soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen, pitää tässä säännöksessä tarkoitettuna kuluttajana, voidaan ottaa huomioon vaikutelma, jonka tämä kuluttajan asemaan vetoava henkilö on käyttäytymisellään antanut sopimuskumppanilleen ja joka muodostuu erityisesti siitä, että hän ei reagoi sopimuksen määräyksiin, joissa hänet nimetään yrittäjäksi, siitä, että hän tekee sopimuksen sellaisen välittäjän välityksellä, joka harjoittaa ammatillista toimintaa tai elinkeinotoimintaa sopimuksen kattamalla alalla ja joka on sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kysynyt toiselta sopimuspuolelta, olisiko sopimuksen mukaiseen laskuun mahdollista merkitä arvonlisävero, ja siitä, että hän myy sopimuksen kohteen pian sopimuksen tekemisen jälkeen ja saa tästä mahdollisesti voittoa.
3) Asetuksen N:o 1215/2012 17 artiklan 1 kohtaa
on tulkittava siten, että
jos kansallisen tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen kokonaisarvioinnin yhteydessä osoittautuu mahdottomaksi määrittää oikeudellisesti riittävällä tavalla tiettyjä sopimuksen tekemiseen liittyviä olosuhteita, jotka koskevat erityisesti sopimuksen sisältämiä tietoja tai välittäjän osallistumista sopimuksen tekoon, kyseisen tuomioistuimen on arvioitava näiden tietojen todistusvoimaa kansallisen lainsäädännön säännösten mukaisesti, mukaan lukien kysymystä siitä, luetaanko epäselvyys sen henkilön eduksi, joka vetoaa tässä säännöksessä tarkoitettuun kuluttajan asemaan.
Allekirjoitukset