Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (yhdeksäs jaosto) 15.11.2018 – Banco Santander vastaan komissio
(asia T-227/10)
(Valtiontuet – Yhteisöverosäännökset, joiden perusteella yritykset, joiden verotuksellinen kotipaikka on Espanjassa, voivat kirjata omistusosuuksien hankkimisesta yrityksissä, joiden verotuksellinen kotipaikka on ulkomailla, johtuvan liikearvon kuluksi – Päätös, jossa tuki todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, ja jossa määrätään se perittäväksi takaisin – Valtiontuen käsite – Valikoivuus – Viitejärjestelmä – Poikkeus – Kohtelun erilaisuus – Erilaisen kohtelun perusteltavuus – Toimenpiteestä hyötyvät yritykset – Luottamuksensuoja)
1. Tuomioistuinmenettely – Sen hyväksyttävyys, että asiakysymys tutkitaan ennen tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkimista
(ks. 23 ja 24 kohta)
2. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Toimenpide, jolla annetaan veroetu – Viitejärjestelmä edun olemassaolon määrittämiseksi – Aineellinen rajaaminen – Arviointiperusteet – Kyseessä olevan toimenpiteen tarkoituksen ja viitejärjestelmässä kyseessä olevan toimenpiteen tarkoituksen välisen yhteyden olemassaolo – Kyseessä olevaan toimenpiteeseen ja viitejärjestelmässä kyseessä olevaan toimenpiteeseen liittyvien tilanteiden rinnastettavuus
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 50–52, 82, 85 ja 89–93 kohta)
3. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Toimenpide, jolla annetaan veroetu – Yleinen toimenpide, jota sovelletaan erotuksetta kaikkiin talouden toimijoihin – Toimenpide, jota ei voida soveltaa sen myöntämisen edellytyksenä oleviin oikeustoimiin rinnastettaviin oikeustoimiin – Toimenpide, jota voidaan pitää valikoivana
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 69 kohta)
4. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Toimenpide, jolla annetaan veroetu – Viitejärjestelmä edun olemassaolon määrittämiseksi – Aineellinen rajaaminen – Toimenpide, joka muodostaa oman viitejärjestelmänsä – Edellytykset – Kyseessä ei ole selkeästi rajattu verojärjestelmä, jolla on oma erityinen tarkoituksensa – Toimenpiteen järjestelmällisyys ja yleisluonteisuus
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 114–119 kohta)
5. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Poikkeus yleisestä verojärjestelmästä – Toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa olevien yritysten erilainen kohtelu – Arviointiperusteet – Vertaileminen yleisellä verojärjestelmällä kokonaisuudessaan tavoiteltavan päämäärän kannalta
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 130–136 kohta)
6. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Poikkeus yleisestä verojärjestelmästä – Järjestelmän luonteeseen ja rakenteeseen perustuva oikeuttamisperuste – Arviointiperusteet – Toimenpiteet, joilla pyritään saavuttamaan tavoite, joka liittyy yleisen verojärjestelmän keskeisiin mekanismeihin – Asianmukaisuus – Todistustaakan laajuus
(SEUT 107 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 659/1999)
(ks. 153–159, 163, 177, 185, 186, 193 ja 198 kohta)
7. Kumoamiskanne – Kohde – Osittainen kumoaminen – Edellytys – Riidanalaisten säännösten erotettavuus – Objektiivinen peruste – Edellytys, joka ei täyty – Tutkimatta jättäminen
(SEUT 263 artikla)
(ks. 208 kohta)
8. Valtiontuki – Käsite – Arviointi SEUT 107 artiklan 1 kohdan kannalta – Aikaisemman käytännön huomioon ottaminen ei kuulu arviointiin
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 211 ja 236 kohta)
9. Valtiontuki – Komission suorittama tutkinta – Edunsaajan määrittäminen – Tosiasiallinen hyötyminen – Arviointi
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 225–234 kohta)
10. Valtiontuki – Käsite – Arviointi toimielinten toiminnasta riippumatta objektiivisen tilanteen perusteella – Toimielinten toiminnan huomioon ottaminen tutkittaessa velvollisuutta periä takaisin sääntöjenvastainen tuki – Luottamuksensuoja
(SEUT 107 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 659/1999 14 artikla)
(ks. 245–259 kohta)
11. Valtiontuki – Lainvastaisen tuen takaisinperiminen – SEUT 108 artiklassa määrättyjen menettelysääntöjen vastaisesti myönnetty tuki – Tuensaajien mahdollinen perusteltu luottamus – Perustellun luottamuksen puuttuminen, jollei kyse ole poikkeuksellisista olosuhteista – Perustellun luottamuksen ovat synnyttäneet komission antamat täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät vakuuttelut – Luottamuksensuoja päättyy hetkeen, jolloin päätös muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta julkaistaan
(SEUT 107 artiklan 1 kohta ja SEUT 108 artiklan 3 kohta)
(ks. 261–284 kohta)
Aihe
| SEUT 263 artiklaan perustuva kanne, jolla vaaditaan Espanjassa sovelletusta omistusosuuden hankkimisesta ulkomaisissa kohteissa johtuvan liikearvon kirjaamisesta kuluksi 28.9.2009 tehdyn komission päätöksen C 45/07 (ex NN 51/07, ex CP 9/07) (EUVL 2011, L 7, s. 48) 1 artiklan 1 kohdan ja toissijaisesti kyseisen päätöksen 4 artiklan kumoamista |
Ratkaisu
2) | | Banco Santander, SA vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut. |