UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)
25 päivänä kesäkuuta 2015 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Muu ensivakuutus kuin henkivakuutus – Direktiivi 92/49/ETY – 15, 15 a ja 15 b artikla – Määräosuuden hankkimisen ja lisäämisen arviointi toiminnan vakauden kannalta – Mahdollisuus liittää hankintasuunnitelman hyväksymiseen rajoitus tai vaatimus
Asiassa C‑18/14,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka College van Beroep voor het bedrijfsleven (Alankomaat) on esittänyt 30.12.2013 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 16.1.2014, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa,
CO Sociedad de Gestión y Participación SA,
Depsa 96 SA,
INOC SA,
Corporación Catalana Occidente SA,
La Previsión 96 SA,
Grupo Catalana Occidente SA,
Grupo Compañia Española de Crédito y Caución SL,
Atradius NV,
Atradius Insurance Holding NV,
J. M. Serra Farré,
M. A. Serra Farré ja
J. Serra Farré
vastaan
De Nederlandsche Bank NV
sekä
De Nederlandsche Bank NV
vastaan
CO Sociedad de Gestión y Participación SA,
Depsa 96 SA,
INOC SA,
Corporación Catalana Occidente SA,
La Previsión 96 SA,
Grupo Catalana Occidente SA,
Grupo Compañia Española de Crédito y Caución SL,
Atradius NV,
Atradius Insurance Holding NV,
J. M. Serra Farré,
M. A. Serra Farré ja
J. Serra Farré,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja L. Bay Larsen sekä tuomarit K. Jürimäe, J. Malenovský (esittelevä tuomari), M. Safjan ja A. Prechal,
julkisasiamies: P. Mengozzi,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies M. Ferreira,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 26.11.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– CO Sociedad de Gestión y Participación SA, Depsa 96 SA, INOC SA, Corporación Catalana Occidente SA, La Previsión 96 SA, Grupo Catalana Occidente SA, Grupo Compañia Española de Crédito y Caución SL, Atradius NV, Atradius Insurance Holding NV, J. M. Serra Farré, M. A. Serra Farré ja J. Serra Farré, edustajinaan advocaat S. Kröner-Rosmalen, advocaat R. Raas ja advocaat J. van Angeren,
– De Nederlandsche Bank NV, edustajinaan advocaat A. Boorsma ja advocaat B. Drijber,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. Bulterman, M. Noort ja B. Koopman,
– Belgian hallitus, asiamiehinään J.-C. Halleux ja M. Jacobs,
– Viron hallitus, asiamiehenään K. Kraavi-Käerdi,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas ja F. Fize,
– Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan avvocato dello Stato A. De Stefano,
– Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes, M. Rebelo, E. Ferreira ja I. Palma Ramalho,
– Euroopan komissio, asiamiehinään F. Wilman ja K.‑P. Wojcik,
kuultuaan julkisasiamiehen 12.2.2015 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä direktiivien 73/239/ETY ja 88/357/ETY muuttamisesta 18.6.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/49/ETY (kolmas vahinkovakuutusdirektiivi) (EYVL L 228, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 5.9.2007 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2007/44/EY (EUVL L 247, s. 1; jäljempänä direktiivi 92/49), 15, 15 a ja 15 b artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa CO Sociedad de Gestión y Participación SA, Depsa 96 SA, INOC SA, Corporación Catalana Occidente SA, La Previsión 96 SA, Grupo Catalana Occidente SA, Grupo Compañia Española de Crédito y Caución SL, Atradius NV, Atradius Insurance Holding NV, J. M. Serra Farré, M. A. Serra Farré ja J. Serra Farré (jäljempänä Co Sociedad de Gestión y Participación ym.) ovat riitauttaneet De Nederlandsche Bank NV:n (Alankomaiden keskuspankki, jäljempänä DNB) vaatimukset, jotka viimeksi mainittu on asettanut Atradius NV:n (jäljempänä ATNV) osakekannan määräosuuksien hankkimisesta tehdyn suunnitelman hyväksymiselle.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 92/49
3 Direktiivin 92/49 johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale on muotoiltu seuraavasti:
”on tarpeen toteuttaa muun ensivakuutuksen kuin henkivakuutuksen alalla sisämarkkinat niin hyvin sijoittautumisvapauden kuin palvelujen tarjoamisen vapauden kannalta, jotta helpotettaisiin niiden vakuutusyritysten, joiden kotipaikka on yhteisössä, sitoumusten tekemistä yhteisön alueella.”
4 Direktiivin 92/49 1 artiklan g alakohdassa määritellään ”määräomistusyhteys [oikeammin: määräosuus]” yrityksestä suoraan tai välillisesti omistetuksi osuudeksi, joka on vähintään 10 prosenttia yrityksestä tai äänioikeuksista, taikka muuksi mahdollisuudeksi vaikuttaa huomattavasti sen yrityksen johtamiseen, jossa omistusosuus on.
5 Direktiivin 92/49 15 artiklan 1 kohdassa, joka on muotoiltu direktiivissä 2007/44, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön tai yhdessä toimivien tällaisten henkilöiden, jäljempänä ’hankkijaehdokas’, jotka ovat päättäneet hankkia suoraan tai välillisesti määräomistusyhteyden [oikeammin: määräosuuden] vahinkovakuutusyrityksestä tai lisätä suoraan tai välillisesti määräomistusyhteyttään [oikeammin: määräosuuttaan] siten, että hankkijan osuus äänistä tai osakepääomasta on vähintään 20, 30 tai 50 prosenttia, taikka siten, että vahinkovakuutusyrityksestä tulee hankkijan tytäryritys, jäljempänä ’ehdotettu hankinta’, on ensin ilmoitettava tästä kirjallisesti sen vahinkovakuutusyrityksen suhteen toimivaltaisille viranomaisille, josta ne pyrkivät hankkimaan määräosuuden tai lisäämään sitä, mainiten samalla suunnitellun osuuden suuruuden ja antaen asiaan liittyvät – – tiedot – –”
6 Direktiivin 92/49 15 a artiklassa, joka on muotoiltu direktiivissä 2007/44, säädetään seuraavaa:
”1. – –
Toimivaltaisilla viranomaisilla on enintään 60 työpäivää aikaa ilmoituksen ja sellaisten asiakirjojen kirjallisen vastaanottamista koskevan ilmoituksen päiväyksestä, joiden liittämistä ilmoitukseen jäsenvaltio edellyttää 15 b artiklan 4 kohdassa tarkoitetun luettelon perusteella, jäljempänä ’arviointijakso’, suorittaa 15 b artiklan 1 kohdassa säädetty arviointi, jäljempänä ’arviointi’.
– –
5. Jos toimivaltaiset viranomaiset eivät arviointijakson kuluessa vastusta kirjallisesti ehdotettua hankintaa, se katsotaan hyväksytyksi.
– –
7. Jäsenvaltiot eivät saa asettaa vaatimuksia, jotka ovat tiukempia kuin tässä direktiivissä säädetyt, sen osalta, miten toimivaltaisille viranomaisille on ilmoitettava äänioikeuksien tai pääoman suorista tai epäsuorista hankinnoista tai miten toimivaltaiset viranomaiset hyväksyvät ne.”
7 Direktiivin 15 b artikla, joka on muotoiltu direktiivissä 2007/44, säädetään seuraavaa:
”1. Arvioidessaan 15 artiklan 1 kohdassa säädettyä ilmoitusta ja 15 a artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tietoja toimivaltaisten viranomaisten on hankinnan kohteena olevan vahinkovakuutusyrityksen järkevän ja vakaan hoidon varmistamiseksi otettava huomioon hankkijaehdokkaan todennäköinen vaikutus vakuutusyritykseen ja arvioitava hankkijaehdokkaan sopivuus ja ehdotetun hankinnan taloudellinen järkevyys kaikkien seuraavien perusteiden avulla:
a) hankkijaehdokkaan maine;
b) sen henkilön maine ja kokemus, joka tulee johtamaan vakuutusyrityksen liiketoimintaa ehdotetun hankinnan seurauksena;
c) hankkijaehdokkaan taloudellinen vakaus erityisesti suhteessa sen liiketoiminnan tyyppiin, jota hankinnan kohteena olevassa vakuutusyrityksessä harjoitetaan ja aiotaan harjoittaa;
d) pystyykö vakuutusyritys täyttämään jatkuvasti tähän direktiiviin ja soveltuvin osin muihin direktiiveihin – – perustuvat toiminnan vakautta koskevat vaatimukset, ja erityisesti se, onko ryhmällä, jonka osa yrityksestä tulee, rakenne, joka mahdollistaa tehokkaan valvonnan, tehokkaan tietojen vaihdon toimivaltaisten viranomaisten kesken ja toimivaltaisten viranomaisten keskinäisen vastuunjaon määrittämisen;
– –
2. Toimivaltaiset viranomaiset voivat vastustaa ehdotettua hankintaa ainoastaan silloin, jos siihen on perusteltuja syitä 1 kohdassa säädetyillä perusteilla tai jos hankkijaehdokkaan toimittamat tiedot ovat puutteelliset.
– –”
Direktiivi 2007/44
8 Direktiivin 2007/44 toisessa, kolmannessa, kuudennessa ja seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(2) Oikeudellinen sääntely ei tähän asti ole tarjonnut yksityiskohtaisia perusteita ehdotetun hankinnan arvioimiseksi toiminnan vakauden kannalta eikä menetelmää niiden soveltamiseksi. Tarvitaan toiminnan vakauden arviointiin sovellettavien perusteiden ja menettelyjen selkeyttämistä oikeusvarmuuden, selkeyden ja ennustettavuuden tarjoamiseksi arviointiprosessissa ja sen tuloksissa.
(3) Viranomaisten tehtävänä sekä kotimaisissa että rajatylittävissä tapauksissa olisi oltava toiminnan vakauden arviointi selkeän ja avoimen menettelyn sekä yksinomaan toiminnan vakautta koskevien selkeiden ja määrältään rajattujen arviointiperusteiden puitteissa. Sen vuoksi on tarpeen määritellä perusteet, joita sovelletaan valvontaviranomaisten osakkeenomistajiin ja johtoon kohdistamaan valvontaan ehdotetun määräosuuden hankinnan osalta samoin kuin niiden soveltamisessa noudatettava selkeä menettely. – – Tällä direktiivillä ei olisi estettävä toimivaltaisia viranomaisia ottamasta huomioon hankkijaehdokkaan tekemiä sitoumuksia, jotka koskevat tässä direktiivissä säädettyjen arviointiperusteiden mukaisten, toiminnan vakautta koskevien vaatimusten noudattamista edellyttäen, että tämä ei vaikuta hankkijaehdokkaan tämän direktiivin mukaisiin oikeuksiin.
– –
(6) – – Menettelyn ja toiminnan vakauden arvioinnin mahdollisimman pitkälle viety yhdenmukaistaminen koko yhteisössä on – – ratkaisevan tärkeää, eivätkä jäsenvaltiot saa asettaa tiukempia sääntöjä. Ehdotettua hankintaa tai määräosuuden luovuttamista koskevat ilmoituskynnykset, arviointimenettely, arviointiperusteiden luettelo ja tämän muutosdirektiivin muut säännökset, joita sovelletaan toiminnan vakauden arviointiin ehdotettujen hankintojen yhteydessä, olisi näin ollen yhdenmukaistettava mahdollisimman pitkälle. – –
(7) Arviointimenettelyn selkeyden ja ennustettavuuden varmistamiseksi toiminnan vakauden arvioinnin päätökseen saattamisella olisi oltava rajattu enimmäisaika. Arviointimenettelyn aikana toimivaltaisten viranomaisten olisi voitava keskeyttää tämän määräajan kuluminen ainoastaan kerran ja yksinomaan lisätietojen pyytämistä varten, minkä jälkeen viranomaisten olisi joka tapauksessa saatettava arviointi päätökseen arvioinnille asetetussa enimmäismääräajassa. – – Tämä ei saisi – – estää toimivaltaisia viranomaisia tarvittaessa vastustamasta ehdotettua hankintaa milloin tahansa arvioinnille asetetun enimmäisajan kuluessa. Hankkijaehdokkaan ja toimivaltaisten viranomaisten yhteistyön olisi siten oltava keskeistä koko arvioinnille asetettuna aikana. Hankkijaehdokkaan ja ehdotetun hankinnan kohteena olevan säännellyn yrityksen toimivaltaisen viranomaisen väliset säännölliset yhteydet voidaan aloittaa myös ennen muodollista ilmoittamista. Tällaisessa yhteistyössä olisi pyrittävä todelliseen keskinäiseen avunantoon, jolloin voidaan välttyä esimerkiksi odottamattomilta tiedonsaantia koskevilta pyynnöiltä tai tietojen myöhästyneeltä toimittamiselta arviointiaikana.”
Alankomaiden oikeus
9 DNB on se viranomainen, jolla on toimivalta hyväksyä vakuutusyrityksen määräosuuden hankinta tai luovutus Alankomaissa.
10 Finanssivalvonnasta 28.9.2006 annetun lain (Wet op het financieel toezicht, jäljempänä Wft), sellaisena kuin se oli voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkellä, 3:95 §:n 1 momentin mukaan ”määräosuuden” hankkiminen vakuutusyrityksestä edellyttää DNB:n ”puuttumattomuustodistusta”. Wft:n 1:1 §:n mukaan määräosuudella tarkoitetaan ”suoraa tai välillistä vähintään 10 prosentin suuruista osuutta yrityksen merkitystä osakekannasta tai suoraksi tai välilliseksi mahdollisuudeksi käyttää vähintään 10:tä prosenttia äänioikeuksista yhtiössä tai suoraksi tai välilliseksi mahdollisuudeksi käyttää vastaavaa määräysvaltaa yrityksessä”.
11 Wft:n 3:100 §:ssä säädettiin tosiseikkojen tapahtumahetkellä seuraavaa:
”[DNB] antaa puuttumattomuustodistuksen 3:95 §:n 1 momentissa kohdassa tarkoitetulle liiketoimelle, paitsi jos
a. liiketoimi voisi vaikuttaa tai vaikuttaisi kyseiseen finanssiyritykseen tavalla, joka vaarantaa yrityksen järkevän ja vakaan hoidon;
b. on kyse 3:95 §:n 1 momentin a, d tai e kohdassa tarkoitetusta liiketoimesta, joka voisi johtaa tai johtaisi siihen, että asianomainen finanssisyritys olisi sidoksissa henkilöihin muodollisessa tai tosiasiallisessa määräysvaltaa koskevassa rakenteessa, joka on niin läpinäkymätön, että se saattaa vaikeuttaa asianmukaisen valvonnan kohdistamista kyseiseen finanssiyritykseen; tai
c. 3:95 §:n 1 momentin a, d tai e kohdassa tarkoitettu liiketoimi voi johtaa tai johtaisi epätoivottavaan kehitykseen finanssialalla.”
12 Wft:n 3:104 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”[DNB] voi liittää 3:95 §:n 1 momentissa tarkoitettuun puuttumattomuustodistukseen – – niihin intresseihin kohdistuvia rajoituksia tai vaatimuksia, joita suojataan Wft:n 3:100 ja 3:101 §:llä.”
Pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymykset
13 Amsterdamiin (Alankomaat) sijoittautunut Atradius Credit Insurance NV (jäljempänä ACINV) on luottovakuutusyritys, jonka päätoimialana on vakuuttaa yrityksiä maksukyvyttömyyden varalta. Yhtiö kuuluu Atradius-konserniin, jonka johdossa on holdingyhtiö ATNV.
14 Vuonna 2007 Barcelonaan (Espanja) sijoittautunut Grupo Catalana Occidente SA (jäljempänä GCO) päätti hankkia suoraan tai välillisesti määräysvallan 64,23 prosenttiin ATNV:n osakekannasta.
15 DNB antoi 13.8.2007 tekemällään päätöksellä GCO:lle Wft:n 3:95 ja 3:100 §:n nojalla puuttumattomuustodistuksen.
16 GCO ja sen tytäryhtiöt päättivät tämän jälkeen lisätä osuuttaan ATNV:n osakekannasta saadakseen suoran tai välillisen määräysvallan yhtiön lähes koko osakekantaan.
17 DNB antoi 25.5.2010 viimeksi mainitulle liiketoimelle Wft:n 3:95 ja 3:100 §:ssä tarkoitetun puuttumattomuustodistuksen. Se liitti kuitenkin päätökseensä kolme vaatimusta. Ensiksikin ATNV:n ja Atradius‑konsernin yhtiöiden piti auttaa DNB:tä ACINV:n ja ATNV:n vakauden valvonnassa muun muassa toimittamalla DNB:lle kaikki sen pyytämät tiedot. Toiseksi ATNV:n ja ACINV:n osingonjako ei saanut johtaa siihen, että niiden vakavaraisuusaste laskisi tiettyjen raja-arvojen alle. Kolmanneksi ATNV:n ja ACINV:n hallintoneuvoston jäsenistä vähintään puolet piti olla osakkeenomistajista riippumattomia jäseniä ja ACINV:n hallintoneuvoston puheenjohtajan oli oltava tällainen riippumaton jäsen.
18 DNB päätti 20.7.2010 muuttaa 13.8.2007 tekemäänsä päätöstä liittääkseen siihen takautuvin vaikutuksin samat vaatimukset kuin ne, jotka oli liitetty sen 25.5.2010 tekemään päätökseen.
19 CO Sociedad de Gestión y Participación ym. vaativat DNB:tä oikaisemaan 25.5.2010 ja 20.7.2010 tekemiään päätöksiä siltä osin kuin DNB oli niillä liittänyt vaatimuksia antamiinsa puuttumattomuustodistuksiin.
20 DNB hylkäsi olennaisilta osin oikaisuvaatimukset 8.12.2010 tekemällään päätöksellä, minkä vuoksi CO Sociedad de Gestión y Participación ym. nostivat kanteen Rechtbank Rotterdamissa (Rotterdamin alioikeus).
21 Mainittu alioikeus totesi 4.8.2011 antamassaan tuomiossa, ettei DNB:n 25.5.2010 ja 20.7.2010 tekemiin päätöksiin liitettyyn ensimmäiseen vaatimukseen kohdistettu kumoamisvaatimus täyttänyt tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, koska kyseistä liitettyä vaatimusta oli pidettävä vain DNB:n ATNV:lle ja Atradius-konsernin yhtiöille esittämänä pyyntönä toimittaa sille tiedot, joita se voisi pyytää. Rechtbank Rotterdam kumosi sen sijaan mainitut päätökset niihin liitettyjen toisen ja kolmannen vaatimuksen osalta. Se katsoi näet, että vaikka direktiivi 92/49 ei estänyt sitä, että DNB liittää puuttumattomuustodistukseensa tiettyjä vaatimuksia, näitä voitiin kohdistaa ainoastaan henkilöihin, jotka olivat hakeneet kyseessä olevaa puuttumattomuustodistusta. DNB:n toinen ja kolmas vaatimus kohdistuivat kuitenkin tässä tapauksessa ATNV:hen ja ACINV:hen eikä CO Sociedad de Gestión y Participación ym:ihin.
22 CO Sociedad de Gestión y Participación ym. katsoivat, että direktiivi 92/49 oli joka tapauksessa esteenä sille, että DNB:lle tunnustettaisiin valta liittää pääasiassa kyseessä oleviin puuttumattomuustodistuksiin erityisiä vaatimuksia, ja valittivat Rechtbank Rotterdamin tuomiosta College van Beroep voor het bedrijfsleveniin (toisen asteen hallintotuomioistuin talouselämään liittyvissä riita-asioissa) samalla kun myös DNB valitti siitä. CO Sociedad de Gestión y Participación ym. ovat tässä tuomioistuimessa viitanneet siihen, että direktiivillä 2007/44 direktiiviin 92/49 otettujen säännösten tavoitteena on ensin mainitun direktiivin kuudennen perustelukappaleen mukaan menettelyn ja toiminnan vakauden arviointien ”yhdenmukaistaminen mahdollisimman pitkälle”. Koska direktiivin säännöksissä ei säädetä vakuutusyritysten määräosuuksien hankintojen ja lisäysten yhteydessä vakauden valvonnasta vastaavalle toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle (jäljempänä toimivaltainen viranomainen) kuuluvasta vallasta liittää rajoituksia tai vaatimuksia päätöksiin, joilla se hyväksyy vakuutusyrityksen määräosuuksien hankintoja tai lisäyksiä koskevan suunnitelman, direktiiviä 92/49 on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että tällä viranomaisella olisi valta liittää päätöksiinsä tällaisia rajoituksia tai vaatimuksia.
23 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tässä yhteydessä ilmoittanut aikovansa tulkita Wft:n 3:100 ja 3:104 §:ää direktiivin 2007/44 säännösten mukaisesti.
24 College van Beroep voor het bedrijfsleven päätti tässä tilanteessa lykätä asian ratkaisua ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko toimivaltaiselle viranomaiselle, jos se nimenomaisesti hyväksyy direktiivin 92/49 15 a artiklassa tarkoitetun hankintasuunnitelman, sallittua liittää hyväksymiseen rajoituksia tai vaatimuksia kansallisen lainsäädännön nojalla? Onko tässä suhteessa merkitystä sillä, perustuvatko nämä rajoitukset tai vaatimukset direktiivin 2007/44 johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa tarkoitettuihin hankkijaehdokkaan aiempiin sitoumuksiin?
2) Mikäli ensimmäiseen kysymykseen on vastattava myöntävästi, onko toimivaltaisen viranomaisen asettamien rajoitusten tai vaatimusten oltava tarpeen siinä mielessä, että jollei niitä aseteta, toimivaltaisen viranomaisen olisi pakko direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohdassa vahvistettujen kriteerien kannalta tehdyn arvioinnin perusteella vastustaa ehdotettua hankintaa?
3) Mikäli rajoitusten tai vaatimusten asettaminen sallitaan, muodostaako direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohta perusteen sille, että toimivaltainen viranomainen voi hankinnan yhteydessä asettaa suunnitellun hankinnan kohteena olevan yrityksen ’hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää’ koskevia vaatimuksia, kuten vaatimuksen hallintoneuvoston kaksiportaisesta kokoonpanosta?”
Ennakkoratkaisukysymysten arviointi
Ensimmäinen kysymys
25 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä kysymyksellään, onko direktiiviä 92/49 tulkittava siten, että se estää toimivaltaista kansallista viranomaista liittämästä sovellettavan kansallisen lainsäädännön perusteella hankintasuunnitelmien hyväksymiseen rajoituksia tai vaatimuksia joko omasta aloitteestaan tai vahvistamalla muodollisesti hankkijaehdokkaan ehdottamat sitoumukset.
26 Direktiivissä 92/49 käytetyistä termeistä on tässä todettava, ettei yhdessäkään sen säännöksessä säädetä nimenomaisesti siitä, että toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla olisi mahdollisuus liittää hankintasuunnitelmien hyväksymiseen rajoituksia tai vaatimuksia.
27 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on kuitenkin niin, että unionin oikeuden toimen säännösten tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi niiden sanamuoto myös toimen asiayhteys ja sillä tavoitellut päämäärät (ks. vastaavasti tuomio SGAE, C‑306/05, EU:C:2006:764, 34 kohta).
28 Asiayhteydestä todettakoon, että direktiivin 92/49 15 a artiklan 7 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot eivät saa asettaa vaatimuksia, jotka ovat tiukempia kuin tässä direktiivissä säädetyt, sen osalta, miten toimivaltaiset kansalliset viranomaiset hyväksyvät hankintasuunnitelmat.
29 Vastakohtaispäätelmin tästä seuraa, että jäsenvaltioilla on katsottava olevan tämän säännöksen nojalla lupa asettaa sille, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset hyväksyvät hankintasuunnitelmia, lievempiä vaatimuksia kuin ne, joista on säädetty direktiivissä 92/49, kunhan direktiivin 15 b artiklassa lueteltuja perusteita noudatetaan.
30 Säännös, jolla jäsenvaltio antaa toimivaltaiselle viranomaiselle vallan liittää hankintasuunnitelman hyväksymiseen rajoituksia ja vaatimuksia tilanteessa, jossa tämä olisi voinut direktiivin 15 b artiklan 2 kohdan nojalla pätevästi vastustaa sitä, merkitsee kuitenkin, että hyväksymiselle voidaan asettaa lievempiä vaatimuksia kuin ne, joista säädetään direktiivissä 92/49.
31 Tästä seuraa, että direktiiviä 92/49 on tulkittava siten, ettei se estä jäsenvaltiota sallimasta sitä, että toimivaltainen kansallinen viranomainen liittää hankintasuunnitelman hyväksymiseen rajoituksia tai vaatimuksia joko omasta aloitteestaan tai vahvistamalla muodollisesti hankkijaehdokkaan ehdottamat sitoumukset tilanteessa, jossa direktiivin 15 b artiklan 2 kohdan nojalla voitaisiin pätevästi tehdä suunnitelman vastustamista koskeva päätös, edellyttäen, kuten direktiivin 2007/44 kolmannesta perustelukappaleesta käy ilmi, ettei ehdokkaalle tämän direktiivin ja direktiivin 92/49 perusteella kuuluvia oikeuksia loukata.
32 Tätä päätelmää tukee direktiivin 92/49 ensimmäisessä perustelukappaleessa julki tuotu direktiivin tavoite toteuttaa muun ensivakuutuksen kuin henkivakuutuksen alalla sisämarkkinat sekä sijoittautumisvapauden että palvelujen tarjoamisen vapauden osalta ja tavoite, johon pyritään toiminnan vakauden arvioinnilla, ja joka on, kuten direktiivin 15 b artiklasta ilmenee, suunnitellun hankinnan kohteena olevan vakuutusyrityksen järkevän ja vakaan hoidon varmistaminen.
33 Näin on yhtäältä siksi, että toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle tunnustettu valta hyväksyä hankintasuunnitelmat siinä tilanteessa, jossa se voisi pätevästi vastustaa niitä, asettamalla asianomaisille ehdokkaille rajoituksia tai vaatimuksia, on omiaan edistämään sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämistä muun ensivakuutuksen kuin henkivakuutuksen alalla. Toisaalta se, että tämä viranomainen liittää hankintasuunnitelmien hyväksymiseen rajoituksia tai vaatimuksia, voi omalta osaltaan rajoittaa alkuperäisen osakaskannan muuttumisesta johtuvaa riskiä asianomaisen vakuutusyrityksen maksukykyisyyden heikentymisestä.
34 Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiiviä 92/49 on tulkittava siten, ettei se estä jäsenvaltiota kansallisessa lainsäädännössään sallimasta sitä, että toimivaltainen kansallinen viranomainen liittää hankintasuunnitelmien hyväksymiseen tilanteessa, jossa se voisi direktiivin 15 b artiklan 2 kohdan nojalla pätevästi vastustaa hankintasuunnitelmaa, rajoituksia tai vaatimuksia joko omasta aloitteestaan tai vahvistamalla hankkijaehdokkaan ehdottamat sitoumukset, edellyttäen, ettei ehdokkaalle tämän direktiivin perusteella kuuluvia oikeuksia loukata.
Toinen kysymys
35 Ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin kysyy toisella kysymyksellään, onko direktiiviä 92/49 tulkittava siten, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on asetettava hankkijaehdokkaalle rajoituksia tai vaatimuksia ennen kuin se voi vastustaa suunniteltua hankintaa ja, jos näin on, onko tällaiset rajoitukset tai vaatimukset määritettävä tukeutumalla direktiivin 15 b artiklan 1 kohdassa mainittuihin perusteisiin.
36 On huomattava, että direktiivin 92/49 15 b artiklan 2 kohdassa säädetään, että toimivaltainen kansallinen viranomainen voi vastustaa ehdotettua hankintaa vain, jos siihen on perusteltuja syitä 15 b artiklan 1 kohdassa säädettyjen perusteiden perusteella tai jos hankkijaehdokkaan toimittamat tiedot ovat puutteelliset.
37 Koska direktiivin 15 b artiklan 2 kohdassa ei säädetä nimenomaisesti siitä, että toimivaltaisella kansallisella viranomaisella on velvollisuus määrätä rajoituksista tai vaatimuksista ennen kuin se voi vastustaa suunniteltua hankintaa, tällaista velvollisuutta ei voida johtaa kyseisestä säännöksestä.
38 Tästä seuraa, että toimivaltainen kansallinen viranomainen voi vastustaa suunniteltua hankintaa ilman, että sen pitäisi ensin asettaa hankkijaehdokkaalle rajoituksia tai vaatimuksia.
39 Tästä huolimatta on niin, että koska direktiivin 2007/44 johdanto-osan seitsemännestä perustelukappaleesta käy ilmi, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen ja hankkijaehdokkaan on toimittava yhteistyössä pyrkimällä todelliseen keskinäiseen avunantoon arvioitaessa suunniteltua hankintaa direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohdassa mainittujen perusteiden kannalta, tämän viranomaisen on siinä tapauksessa, että hankkijaehdokas on halukas tekemään sitoumuksia suhteessa viranomaiseen, tutkittava mahdollisimman tarkasti, vastaisiko mahdollinen rajoitusten tai vaatimusten asettaminen siten, että nämä sitoumukset otetaan huomioon, riittävällä tavalla sen havaitsemia perusteltuja syitä ja mahdollistaisi näin suunnitellun hankinnan hyväksymisen.
40 Toimivaltainen kansallinen viranomainen voi kuitenkin käyttää sille kuuluvaa valtaa asettaa hankkijaehdokkaalle tämäntyyppisiä rajoituksia tai vaatimuksia vain tietyissä rajoissa.
41 Ensinnäkin direktiivin 92/49 15 b artiklan 2 kohdan ja direktiivin 2007/44 johdanto-osan toisen, kolmannen ja kuudennen perustelukappaleen sanamuodosta käy ilmi, että direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohdassa oleva luettelo perusteista, joiden kannalta suunnitellun hankinnan vakautta on arvioitava, on tyhjentävä.
42 Näiden perusteiden tyhjentävyyden vahvistaa direktiivin 92/49 15 b artiklan 7 kohdan sanamuoto, jonka mukaan jäsenvaltiot eivät saa asettaa vaatimuksia, jotka ovat tiukempia kuin tässä direktiivissä säädetyt, sen osalta, miten toimivaltaisille viranomaisille on ilmoitettava äänioikeuksien tai pääoman suorista tai epäsuorista hankinnoista tai miten toimivaltaiset viranomaiset hyväksyvät ne.
43 Näin ollen rajoitukset tai vaatimukset, joita toimivaltainen kansallinen viranomainen voi tarvittaessa liittää hankintasuunnitelman hyväksymiseen, eivät voi perustua arviointiperusteeseen, jota ei ole mainittu direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohdassa lueteltujen perusteiden joukossa.
44 Tämän jälkeen on muistettava, että kun kansallinen viranomainen toteuttaa unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvia toimenpiteitä, näiden toimenpiteiden on oltava unionin yleisten periaatteiden, kuten suhteellisuusperiaatteen, joka edellyttää, että toimenpiteet soveltuvat tavoitellun päämäärän saavuttamiseen eikä niillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen sen saavuttamiseksi, mukaisia (ks. vastaavasti mm. tuomio ABNA ym., C‑453/03, C‑11/04, C‑12/04 ja C‑194/04, EU:C:2005:741, 68 kohta).
45 Tästä seuraa, että silloin kun toimivaltainen kansallinen viranomainen päättää liittää hankintasuunnitelman hyväksymiseen rajoituksia tai vaatimuksia, nämä eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta hankinta täyttäisi direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohdassa luetellut perusteet.
46 Toiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että direktiiviä 92/49 on tulkittava siten, ettei toimivaltaisella kansallisella viranomaisella ole velvollisuutta asettaa hankkijaehdokkaalle rajoituksia tai vaatimuksia ennen kuin se voi vastustaa suunniteltua hankintaa. Jos mainittu viranomainen päättää liittää hankintasuunnitelman hyväksymiseen rajoituksia tai vaatimuksia, nämä eivät voi perustua perusteeseen, jota ei ole mainittu tämän direktiivin 15 b artiklan 1 kohdassa lueteltujen perusteiden joukossa, eivätkä ne saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta suunniteltu hankinta täyttäisi nämä perusteet.
Kolmas kysymys
47 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy kolmannella kysymyksellään, onko direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se tarjoaa toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle perusteen asettaa hankkijaehdokkaalle yrityksen hallinnointiin ja ohjaukseen liittyvä vaatimus, joka kohdistuu, kuten pääasiassa, kyseessä olevien vakuutusyritysten hallintoneuvoston kokoonpanoon.
48 Todettakoon aluksi, että direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat vastustaa suunniteltua hankintaa syystä, joka liittyy siihen, pystyykö asianomainen vakuutusyritys täyttämään jatkuvasti, mikäli hankinta suoritetaan, muun muassa tähän direktiiviin perustuvat toiminnan vakautta koskevat vaatimukset, kun muistetaan, että tämän säännöksen mukaan vakuutusyrityksen kyky täyttää jatkuvasti vakautta koskevat vaatimukset edellyttää, että ryhmällä, jonka osaksi yrityksen on tarkoitettu tulevan, on rakenne, joka mahdollistaa tehokkaan valvonnan toimivaltaisten viranomaisten taholta.
49 Tästä seuraa, että direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että toimivaltainen kansallinen viranomainen voi lähtökohtaisesti liittää hankintasuunnitelmien hyväksymiseen yrityksen hallinnointiin ja ohjaukseen liittyviä rajoituksia tai vaatimuksia, joilla tällaisen rakenteen olemassaolo kyetään takaamaan.
50 Tämän jälkeen on mainittava edellä 45 kohdassa jo todetun mukaisesti siitä, että jotta vaatimus olisi direktiivin 92/49 mukainen, se ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta suunniteltu hankinta täyttäisi direktiivin 15 b artiklan 1 kohdassa luetellut perusteet.
51 Tässä tapauksessa kolmas ATNV:n ja ACINV:n hallinnointia ja ohjausta koskeva vaatimus, jonka DNB oli liittänyt 25.5.2010 ja 20.7.2010 tekemiinsä päätöksiin, koski mainittujen kahden yhtiön hallintoneuvostojen kokoonpanoa, koska DNB oli vaatinut, että ainakin puolet niiden jäsenistä on osakkaista riippumattomia jäseniä ja että ACINV:n hallintoneuvoston puheenjohtaja on riippumaton jäsen.
52 Tästä voidaan perustellusti katsoa, että vaatimus, jolla pyritään takaamaan tietyn yhtiön valvontaelimen riippumattomuus, on omiaan myötävaikuttamaan niiden vakautta koskevien tietojen laatuun ja luotettavuuteen, jotka sen on annettava ja joita tarvitaan, jotta toimivaltainen viranomainen voi valvoa tehokkaasti tätä yhtiötä.
53 Näin ollen tällaisen vaatimuksen voidaan katsoa lähtökohtaisesti liittyvän johonkin niistä perusteista, jotka on lueteltu direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohdassa.
54 Koska hallintoneuvosto on valvonnasta eikä päätöksenteosta vastaava elin ja koska pääasiassa kyseessä olevien hankintojen jälkeen GCO:lla ja sen tytäryhtiöillä on hallussaan ATNV:n ja ACINV:n osakekanta lähes kokonaan, mainitulla vaatimuksella ei ensi näkemältä voida katsoa ylitettävän sitä, mikä on tarpeen, jotta DNB saisi varmuuden siitä, että kyseiset hankinnat täyttävät direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn perusteen.
55 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin selvitettävä, onko tilanne todella tämä, ottamalla huomioon kaikki pääasian olosuhteet, kuten niiden toimivaltuuksien luonne ja laajuus, jotka kansallinen lainsäädäntö tarjoaa hallintoneuvostolle ja sen puheenjohtajalle.
56 Edellä esitetyn perusteella kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 92/49 15 b artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, ettei se lähtökohtaisesti estä toimivaltaista kansallista viranomaista asettamasta yrityksen hallinnointiin ja ohjaukseen liittyvää vaatimusta, joka kohdistuu, kuten pääasiassa, niiden vakuutusyritysten hallintoneuvostojen kokoonpanoon, joista suunnitellussa hankinnassa on kyse. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ottamalla huomioon kaikki pääasian olosuhteet arvioitava, onko vaatimus tarpeen, jotta pääasiassa kyseessä olevat hankinnat voivat täyttää tässä säännöksessä mainitut perusteet.
Oikeudenkäyntikulut
57 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä direktiivien 73/239/ETY ja 88/357/ETY muuttamisesta 18.6.1992 annettua neuvoston direktiiviä 92/49/ETY (kolmas vahinkovakuutusdirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna 5.9.2007 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2007/44/EY, on tulkittava siten, ettei se estä jäsenvaltiota kansallisessa lainsäädännössään sallimasta sitä, että toimivaltainen kansallinen viranomainen liittää hankintasuunnitelmien hyväksymiseen tilanteessa, jossa se voisi direktiivin 15 b artiklan 2 kohdan nojalla pätevästi vastustaa hankintasuunnitelmaa, rajoituksia tai vaatimuksia joko omasta aloitteestaan tai vahvistamalla hankkijaehdokkaan ehdottamat sitoumukset, edellyttäen, ettei ehdokkaalle tämän direktiivin perusteella kuuluvia oikeuksia loukata.
2) Direktiiviä 92/49, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2007/44, on tulkittava siten, ettei toimivaltaisella kansallisella viranomaisella ole velvollisuutta asettaa hankkijaehdokkaalle rajoituksia tai vaatimuksia ennen kuin se voi vastustaa suunniteltua hankintaa. Jos mainittu viranomainen päättää liittää hankintasuunnitelman hyväksymiseen rajoituksia tai vaatimuksia, nämä eivät voi perustua perusteeseen, jota ei ole mainittu tämän direktiivin 15 b artiklan 1 kohdassa lueteltujen perusteiden joukossa, eivätkä ne saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta suunniteltu hankinta täyttäisi nämä perusteet.
3) Direktiivin 92/49, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2007/44, 15 b artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, ettei se lähtökohtaisesti estä toimivaltaista kansallista viranomaista asettamasta yrityksen hallinnointiin ja ohjaukseen liittyvää vaatimusta, joka kohdistuu, kuten pääasiassa, niiden vakuutusyritysten hallintoneuvostojen kokoonpanoon, joista suunnitellussa hankinnassa on kyse. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ottamalla huomioon kaikki pääasian olosuhteet arvioitava, onko vaatimus tarpeen, jotta pääasiassa kyseessä olevat hankinnat voivat täyttää tässä säännöksessä mainitut perusteet.
Allekirjoitukset