JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
YVES BOT
7 päivänä toukokuuta 2015 (1)
Asia C‑216/14
Rikosoikeudenkäynti
Gavril Covacia
vastaan
(Ennakkoratkaisupyyntö – Amtsgericht Laufen (Saksa))
Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla – Direktiivi 2010/64/EU – Oikeus tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä – Mahdollisuus hakea muutosta rikostuomioon muulla kuin oikeudenkäyntikielellä – Direktiivi 2012/13/EU – Tiedonsaantioikeus rikosoikeudellisissa menettelyissä – Rikostuomion tiedoksiantaminen asiamiehelle ja sen lähettäminen tavallisella kirjeellä syytetylle henkilölle – Määräaika, jonka kuluessa tähän tuomioon voidaan hakea muutosta ja joka alkaa kulua siitä, kun tuomio on annettu tiedoksi asiamiehelle
1. Käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön johdosta unionin tuomioistuimella on ensimmäistä kertaa tilaisuus tulkita kahta SEUT 82 artiklan 2 kohdan nojalla annettua direktiiviä. Tämä määräys tarjoaa oikeudellisen perustan sellaisten vähimmäissääntöjen hyväksymiselle, joiden tarkoituksena on helpottaa tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroista tunnustamista sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rajatylittävissä rikosasioissa. SEUT 82 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan b alakohdassa Euroopan parlamentille ja Euroopan unionin neuvostolle annetaan erityisesti mahdollisuus säätää yksilön oikeuksia rikosasioiden käsittelyssä koskevista vähimmäissäännöistä.
2. Kyseiset kaksi direktiiviä, joiden tulkintaa pyydetään, ovat oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä 20.10.2010 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/64/EU(2) sekä tiedonsaantioikeudesta rikosasioissa 22.5.2012 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/13/EU.(3)
3. Ensimmäiseen kysymykseen vastatessaan unionin tuomioistuin voi täsmentää tulkkausta ja käännöksiä koskevan oikeuden ulottuvuutta tilanteessa, jossa haetaan muutosta rangaistusmääräykseen muulla kuin oikeudenkäyntikielellä.
4. Toinen kysymys koskee sitä, onko Saksan lainsäädäntö, jossa säädetään järjestelmästä, jossa rangaistusmääräys annetaan tiedoksi asiamiehelle, joka toimittaa sen syytetylle(4) tavallisella kirjeellä, direktiivissä 2012/13 asetettujen vaatimusten ja erityisesti direktiivin 6 artiklassa säädetyn syytettä koskevan tiedonsaantioikeuden mukainen.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
1. Direktiivi 2010/64
5. Direktiivissä 2010/64 vahvistetaan oikeus tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä. Se on ensimmäinen Euroopan unionissa annettu toimi, jolla pyritään lujittamaan epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden menettelyllisiä takeita ottamalla käyttöön SEUT 82 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetut vähimmäissäännöt.
6. Direktiivin johdanto-osan 14, 17 ja 33 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(14) [Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen(5)] 6 artiklassa, siten kuin sitä on tulkittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä, määrätään niiden henkilöiden oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin, jotka eivät puhu tai ymmärrä oikeudenkäynnissä käytettävää kieltä. Tällä direktiivillä helpotetaan tämän oikeuden soveltamista käytännössä. Tätä varten tällä direktiivillä on tarkoitus varmistaa epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden oikeus saada tulkkausta ja käännöksiä rikosoikeudellisessa menettelyssä, jotta varmistetaan heidän oikeutensa oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.
– –
(17) Tällä direktiivillä olisi varmistettava, että tarjolla on maksutonta ja asianmukaista kielellistä apua, jonka ansiosta sellaiset epäillyt tai syytetyt henkilöt, jotka eivät puhu tai ymmärrä rikosoikeudellisessa menettelyssä käytettävää kieltä, voisivat käyttää täysimääräisesti oikeuttaan puolustukseen ja jonka avulla turvataan menettelyn oikeudenmukaisuus.
– –
(33) Tämän direktiivin säännöksiä, jotka vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tai [Euroopan unionin perusoikeuskirjassa(6)] taattuja oikeuksia, olisi tulkittava ja ne olisi pantava täytäntöön johdonmukaisesti näiden oikeuksien kanssa, siten kuin niitä tulkitaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen asiaankuuluvassa oikeuskäytännössä.”
7. Direktiivin 2010/64 1 artiklassa, jonka otsikkona on ”Sisältö ja soveltamisala”, säädetään seuraavaa:
”1. Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt, jotka koskevat oikeutta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä sekä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevissa menettelyissä.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettua oikeutta sovelletaan henkilöihin siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet heille virallisella ilmoituksella tai muulla tavoin tiedon siitä, että heitä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka kun menettely on saatettu päätökseen, mikä tarkoittaa sen kysymyksen lopullista ratkaisemista, ovatko he syyllistyneet rikokseen, tarvittaessa tuomitseminen ja mahdollisen muutoksenhaun ratkaiseminen mukaan lukien.
– –”
8. Direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikkona on ”Oikeus tulkkaukseen”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyille tai syytetyille henkilöille, jotka eivät puhu tai ymmärrä kyseessä olevassa rikosoikeudellisessa menettelyssä käytettävää kieltä, tarjotaan viipymättä mahdollisuus tulkkaukseen tutkinta- ja oikeusviranomaisten suorittamien rikosoikeudellisten menettelyjen kuluessa, mukaan lukien poliisikuulusteluissa, kaikissa oikeuden istunnoissa ja tarvittavissa välikäsittelyissä.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että silloin, kun se on välttämätöntä menettelyn oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi, tulkkausta tarjotaan epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden ja heidän oikeusavustajansa väliseen viestintään, joka liittyy suoraan menettelyn kuluessa suoritettavaan kuulusteluun tai kuulemiseen tai valituksen tekemiseen tai muuhun menettelylliseen vaatimukseen.
– –
8. Tämän artiklan mukaisesti tarjottavan tulkkauksen on oltava riittävän laadukasta, jotta sen avulla voidaan turvata menettelyn oikeudenmukaisuus erityisesti varmistamalla, että epäillyt tai syytetyt henkilöt tuntevat heitä vastaan vireillä olevan asian ja kykenevät käyttämään oikeuttaan puolustukseen.”
9. Direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikkona on ”Oikeus saada keskeiset asiakirjat käännetyiksi”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyille tai syytetyille henkilöille, jotka eivät ymmärrä kyseessä olevassa rikosoikeudellisessa menettelyssä käytettävää kieltä, toimitetaan kohtuullisessa ajassa kaikkien sellaisten asiakirjojen kirjallinen käännös, jotka ovat keskeisiä sen varmistamisen kannalta, että he kykenevät käyttämään oikeuttaan puolustukseen ja että menettelyn oikeudenmukaisuus turvataan.
2. Keskeisiin asiakirjoihin kuuluvat mahdolliset henkilön vapaudenmenetystä koskevat päätökset, syytteet ja tuomiot.
3. Toimivaltaisten viranomaisten on kussakin yksittäistapauksessa päätettävä, onko jokin muu asiakirja keskeinen. Epäillyt tai syytetyt henkilöt tai heidän oikeusavustajansa voivat esittää tätä koskevan perustellun pyynnön.
– –”
2. Direktiivi 2012/13
10. Direktiivi 2012/13 on toinen toimi, jonka tarkoituksena on lujittaa rikosasioissa epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden menettelyllisiä takeita unionissa. Siinä vahvistetaan tiedonsaantioikeus rikosoikeudellisissa menettelyissä.
11. Direktiivin johdanto-osan 27, 28, 40 ja 41 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(27) Rikoksesta syytetylle olisi annettava syytteestä kaikki tarvittavat tiedot, jotta hän voi valmistella puolustustaan ja jotta voidaan turvata menettelyn oikeudenmukaisuus.
(28) Epäillylle tai syytetylle annettavat tiedot rikoksesta, josta häntä epäillään tai syytetään, olisi annettava viipymättä ja viimeistään ennen kuin poliisi tai muu toimivaltainen viranomainen ensimmäistä kertaa virallisesti kuulee epäiltyä tai syytettyä ja haittaamatta meneillään olevaa tutkintaa. Kuvaus tosiseikoista, jotka liittyvät rikokseen, josta henkilöä epäillään tai syytetään, mukaan luettuina, silloin kun ne ovat tiedossa, väitetyn rikoksen tekoaika ja -paikka sekä sen mahdollinen oikeudellinen luokittelu, olisi esitettävä riittävän yksityiskohtaisesti ottaen huomioon se, missä rikosoikeudellisen menettelyn vaiheessa sellainen kuvaus esitetään, jotta voidaan turvata menettelyn oikeudenmukaisuus ja mahdollistaa puolustautumisoikeuden tehokas käyttö.
– –
(40) Tässä direktiivissä säädetään vähimmäissäännöistä. Jäsenvaltiot voivat laajentaa tässä direktiivissä säädettyjä oikeuksia suojan tason parantamiseksi myös tilanteissa, joita ei erikseen käsitellä tässä direktiivissä. Suojan taso ei saisi milloinkaan alittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa määrättyjä vaatimuksia, siten kuin näitä vaatimuksia on tulkittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä.
(41) Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Tällä direktiivillä pyritään erityisesti edistämään oikeutta vapauteen, oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja oikeutta puolustukseen. Se olisi pantava täytäntöön tämän mukaisesti.”
12. Direktiivin 1 artiklassa määritellään direktiivin kohde seuraavasti:
”Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt, jotka koskevat epäiltyjen ja syytettyjen oikeutta saada tietoja heidän oikeuksistaan rikosoikeudellisissa menettelyissä ja heitä koskevasta syytteestä. – –”
13. Direktiivin 2012/13 2 artiklan 1 kohdassa määritellään direktiivin soveltamisala seuraavasti:
”Tätä direktiiviä sovelletaan henkilöön siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet hänelle tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka, kun menettely on saatettu päätökseen, mikä tarkoittaa sen kysymyksen lopullista ratkaisemista, onko epäilty tai syytetty syyllistynyt rikokseen, tarvittaessa tuomitseminen ja mahdollisen muutoksenhaun ratkaiseminen mukaan lukien.”
14. Direktiivin 3 artiklassa määritellään oikeus saada tietoja oikeuksista seuraavasti:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyille ja syytetyille annetaan viipymättä tietoja vähintään seuraavista prosessuaalisista oikeuksista, sellaisina kuin näitä oikeuksia sovelletaan niiden kansallisen oikeuden mukaan niiden tehokkaan käytön mahdollistamiseksi:
– –
c) oikeus saada syytettä koskevat tiedot 6 artiklan mukaisesti;
– –.”
15. Direktiivin 6 artiklassa, jonka otsikkona on ”Oikeus saada tietoja syytteestä”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillylle tai syytetylle annetaan tiedot rikoksesta, josta häntä epäillään tai syytetään. Nämä tiedot on annettava viipymättä ja niin yksityiskohtaisina kuin on tarpeen menettelyn oikeudenmukaisuuden ja henkilön puolustautumisoikeuden tehokkaan käytön takaamiseksi.
– –
3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että viimeistään sen jälkeen, kun syytteen tosiseikat on saatettu tuomioistuimen arvioitaviksi, syytteestä annetaan yksityiskohtaiset tiedot, mukaan luettuna rikoksen luonne ja oikeudellinen luokittelu sekä syytetyn osallisuuden luonne.
– –”
B Saksan oikeus
16. Oikeuslaitosta koskevan lain (Gerichtsverfassungsgesetz, jäljempänä GVG) 184 §:n mukaan tuomioistuimissa käytetty kieli on saksan kieli.
17. GVG:n 187 §:ssä, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivien 2010/64 ja 2012/13 täytäntöönpanon johdosta, säädetään seuraavaa:
”1) Tuomioistuin asettaa sellaisen syytetyn tai tuomitun, joka ei osaa saksan kieltä tai jolla on kuulo- tai puhevaikeuksia, käytettäväksi tulkin tai kääntäjän, mikäli tämä on tarpeen hänen rikosprosessuaalisten oikeuksiensa käyttämiseksi. Tuomioistuin ilmoittaa syytetylle sellaisella kielellä, jota tämä ymmärtää, että hänellä on koko rikosprosessin ajan oikeus vaatia tulkin tai kääntäjän asettamista maksuttomasti käytettäväkseen.
2) Sellaisen syytetyn, joka ei osaa saksan kieltä, prosessuaalisten oikeuksien toteuttamiseksi on säännönmukaisesti välttämätöntä kääntää kirjallisesti määräykset, joissa päätetään vapaudenmenetyksestä, syytekirjelmät, rangaistusmääräykset ja tuomiot, jotka eivät ole lainvoimaisia.
– –”
18. Saksan rikosprosessilain (Strafprozessordnung, jäljempänä StPO) 132 §:n 1 momentin nojalla tiedoksiantoja vastaanottamaan valtuutettujen asiamiesten nimeäminen on järjestetty seuraavasti:
”Jos syytetty, jonka vahvasti epäillään syyllistyneen rangaistavaan tekoon, ei pysyvästi asu tai oleskele tämän lain soveltamisalueella, eivätkä pidätysmääräyksen edellytykset täyty, voidaan rikosprosessin toteutumisen varmistamiseksi määrätä, että syytetyn on
1. asetettava vakuus, joka kattaa suuruudeltaan ennakoidun sakon määrän sekä oikeudenkäyntikulut, ja
2. valtuutettava henkilö, joka asuu toimivaltaisen tuomioistuimen toimialueella, vastaanottamaan tiedoksiantoja.”
19. Rangaistusmääräyksen vastustusta koskevassa StPO:n 410 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1) Syytetty voi vastustaa rangaistusmääräystä kahden viikon kuluessa sen tiedoksiantamisesta rangaistusmääräyksen antaneessa tuomioistuimessa kirjallisesti tai tuomioistuimen kanslian pitämään pöytäkirjaan sisältyvällä ilmoituksella. – –
– –
3) Jos rangaistusmääräystä ei ole asetetussa määräajassa vastustettu, se vastaa lainvoimaista tuomiota.”
II Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
20. Saksan liittotasavallan alueella 25.1.2014 suoritetussa poliisitarkastuksessa todettiin, että Romanian kansalainen Gavril Covaci ajoi henkilöautolla, jolla ei ollut voimassa olevaa pakollista liikennevakuutusta ja jonka vakuutustodistus (vihreä kortti) oli väärennetty.
21. Poliisi kuuli tämän jälkeen Covacia asiasta tulkin avulla.
22. Covaci, joka ei asunut tai oleskellut pysyvästi Saksan lain soveltamisalueella, antoi romaniankielisen peruuttamattoman kirjallisen tiedoksiantojen vastaanottovaltuutuksen, joka koski kolmea Amtsgericht Laufenin (Saksa) viranhaltijaa. Tässä valtuutusasiakirjassa todettiin, että tuomioistuinasiakirjat annetaan tiedoksi näille asiamiehille ja että muutoksenhaun määräajat alkavat kulua siitä hetkestä, kun asiakirjat annetaan tiedoksi heille.
23. Rikostutkinnan päätyttyä Staatsanwaltschaft Traunstein (Traunsteinin syyttäjänvirasto, Saksa) pyysi 18.3.2014 Amtsgericht Laufenia antamaan Covacia koskevan rangaistusmääräyksen kaikista rikkomisista, jotta niistä voitaisiin määrätä sakko.
24. Rangaistusmääräys on summaarinen rikosoikeudellinen menettely, jossa voidaan määrätä seuraamus yksipuolisesti ilman suullista käsittelyä. Sen antaa tuomioistuin syyttäjänviraston pyynnöstä sellaisista vähäisistä rikoksista, joiden osalta syytetyn fyysinen läsnäolo ei ole tarpeen, ja se on luonteeltaan väliaikainen päätös. Rangaistusmääräys vastaa lainvoimaista tuomiota sen jälkeen, kun kahden viikon määräaika, jonka kuluessa määräystä on vastustettava ja joka alkaa kulua määräyksen tiedoksiantamisesta, tarvittaessa syytetyn valtuuttamille asiamiehille, on umpeutunut. Vastustus voidaan esittää asetetussa määräajassa kirjallisesti tai tuomioistuimen kanslian pitämään pöytäkirjaan sisältyvällä ilmoituksella, ja sen johdosta on pidettävä oikeusistunto.
25. Staatsanwaltschaft Traunstein esitti pyynnössään, että rangaistusmääräys annettaisiin tiedoksi syytetylle tämän valtuuttamien asiamiesten välityksellä ja että mahdolliset kirjalliset huomautukset ja määräystä koskeva muutoksenhaku olisi laadittava saksan kielellä.
26. Amtsgericht Laufen, jonka käsiteltäväksi rangaistusmääräystä koskeva hakemus on saatettu, on epätietoinen siitä, ovatko Staatsanwaltschaft Traunsteinin esittämät vaatimukset sopusoinnussa direktiivien 2010/64 ja 2012/13 kanssa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii yhtäältä, onko GVG:n 184 §:stä johtuva velvollisuus esittää rangaistusmääräystä koskeva muutoksenhaku saksan kielellä yhteensopiva direktiivin 2010/64 niiden säännösten kanssa, joissa säädetään rikosoikeudellisten menettelyjen kohteena olevien henkilöiden maksuttomasta kielellisestä avusta. Toisaalta sillä on epäilyksensä siitä, onko rangaistusmääräyksen tiedoksiantaminen valtuutetun henkilön välityksellä tavallisella kirjeellä sopusoinnussa direktiivin 2012/13 kanssa ja etenkin syytettä koskevan tiedonsaantioikeuden kanssa.
27. Amtsgericht Laufen päätti lykätä rangaistusmääräyksen antamista koskevan asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivin 2010/64 – – 1 artiklan 2 kohtaa ja 2 artiklan 1 ja 8 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle tuomioistuinmääräykselle, jossa [GVG:n] 184 §:ää soveltaen määrätään, että syytetyt voivat käyttää oikeussuojakeinoja tehokkaasti ainoastaan tuomioistuimen kielellä, tässä saksaksi?
2) Onko direktiivin 2012/13 – – 2 artiklaa, 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 6 artiklan 1 ja 3 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä määräykselle siitä, että syytetty henkilö nimeää tiedoksiantoja vastaanottamaan valtuutetun henkilön, kun oikeussuojakeinon käytölle asetettu määräaika alkaa kulua siitä hetkestä, kun valtuutetuille henkilöille tehdään tiedoksianto, ja kun on lopulta merkityksetöntä, saako syytetty henkilö ylipäätään tietoa rikossyytteestä?”
III Asian tarkastelu
A Alustavat huomautukset
28. SEUT 82 artiklan nojalla annettuja direktiivejä on tulkittava vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen tavoitteiden ja erityisesti rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön tavoitteiden näkökulmasta.
29. SEUT 82 artiklan 1 kohdan mukaan oikeudellinen yhteistyö unionissa rikosoikeuden alalla perustuu tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. SEUT 82 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan b alakohdasta seuraa myös, että vastavuoroisen tunnustamisen sekä poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi rikosasioissa unionin lainsäätäjä voi säätää yksilön oikeuksia rikosasioiden käsittelyssä koskevista vähimmäissäännöistä.
30. On selvää, että nämä niin sanotut vähimmäissäännöt koskevat tosiasiassa muun muassa sellaisia puolustautumisoikeuksien ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden kunnioittamiseen liittyviä keskeisiä periaatteita, joista jäsenvaltiot eivät voi poiketa, ja niiden tarkoituksena on luoda ja lujittaa keskinäistä luottamusta, joka on perustana vastavuoroiselle tunnustamiselle, joka puolestaan on vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen keskeisiä kulmakiviä.
31. Tällaisten vähimmäissääntöjen ja yleisemmin niitä sisältävien direktiivien sanamuotojen tulkinnasta voidaan esittää kolme toteamusta.
32. Ensinnäkään käsitettä ”vähimmäissäännöt”, joita parempana pidän käsitettä ”säännöt, joista ei voida poiketa”, ei pidä tulkita suppeasti siten, että se tarkoittaisi merkitykseltään vähäisempiä sääntöjä, kuten aivan liian usein tehdään tietyllä taka-ajatuksella. Kuten edellä on havaittu, nämä säännöt muodostavat nimittäin olennaisen perustan menettelyllisille periaatteille, joilla varmistetaan niiden perusoikeuksien toteutuminen ja kunnioittaminen rikosoikeudenkäynnissä, jotka ovat niiden yhteisten arvojen taustalla, jotka tekevät unionista oikeusvaltion periaatteeseen perustuvan järjestelmän.
33. Toiseksi ja edellä esitetyn johdosta SEUT 82 artiklan 2 kohdan nojalla annettuja sääntöjä on tulkittava siten, että varmistetaan niiden tehokas vaikutus, siltä osin kuin tällainen tulkinta lujittaa samalla sekä oikeuksien suojaa että keskinäistä luottamusta ja helpottaa sitä kautta vastavuoroista tunnustamista. Näiden sääntöjen soveltamisalan supistaminen tulkitsemalla tekstejä niiden sanamuodon mukaisesti voi haitata vastavuoroista tunnustamista ja hankaloittaa sitä kautta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomista.
34. Kolmanneksi SEUT 82 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan viimeisessä virkkeessä määrätään unionin lainsäätäjälle osoitetusta velvoitteesta ottaa huomioon jäsenvaltioiden oikeusperinteet ja -järjestelmät, minkä vuoksi ei voida ottaa käyttöön yhtä ja samaa menettelyjärjestelmää. Jäsenvaltioiden erilaisten kansallisten menettelyjärjestelmien täytäntöönpanossa on kuitenkin noudatettava kyseisiä periaatteita, sillä muuten ne katsotaan pätemättömiksi. Tämän seikan valvominen kuuluu ensisijaisesti kansallisille tuomioistuimille, jotka voivat hankalassa tilanteessa esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön. Huomautan tästä, että sanan varsinaisessa merkityksessä rikosoikeudelliset kysymykset kuuluvat yleisten tuomioistuinten toimivaltaan ja että näistä tuomioistuimista on tehty jäsenvaltioiden valtiosääntöperinteissä yksilönvapauksien valvojia.
35. Tarkasteltavat direktiivit kuuluvat kiistämättä tavoitteiltaan ja johdanto-osissa selvennetyiltä säännöksiltään SEUT 82 artiklan piiriin, joten niihin on sovellettava edellä kuvattua tulkintatekniikkaa, kuten unionin tuomioistuimelle ehdotan.
B Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys
36. Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta lausumaan siitä, onko direktiivin 2010/64 1 artiklan 2 kohtaa ja 2 artiklan 1 ja 8 kohtaa tulkittava siten, että ne estävät sen, että rangaistusmääräyksen kohteena olevalta henkilöltä, joka ei ymmärrä määräyksen antaneessa tuomioistuimessa käytettävää kieltä, evätään mahdollisuus hakea muutosta tähän määräykseen omalla kielellään.
37. Aluksi on poistettava mahdolliset epäilykset, joita ensimmäisen kysymyksen muotoilu voi aiheuttaa siltä osin, miten vapaasti jäsenvaltiot voivat määrittää oikeudenkäyntikielen.
38. Direktiivin 2010/64 tavoitteena ei ole puuttua jäsenvaltioiden vapauteen valita oikeudenkäyntikieli eli kieli, jolla menettelyä koskevat toimet toteutetaan ja asiakirjat laaditaan ja jolla oikeusviranomaiset ilmaisevat itseään, eikä se myöskään vaikuta näin. Sen tavoitteena on päinvastoin säilyttää tämä vapaus ja sovittaa se yhteen rikoksesta epäillyn tai syytetyn henkilön oikeuksien suojelun kanssa varmistamalla hänelle oikeus maksuttomaan ja asianmukaiseen kielelliseen apuun, jos hän ei puhu tai ymmärrä oikeudenkäyntikieltä.(7)
39. Näin ollen GVG:n 184 §:n säännökset, joiden mukaan oikeudenkäyntikieli on saksa, eivät ole ristiriidassa direktiivin 2010/64 kanssa.(8)
40. Epäillyn tai syytetyn on kuitenkin tosiasiallisesti mahdotonta ilmaista itseään kielellä, jota hän ei osaa. Kääntäjän tai tulkin käyttäminen on välttämätöntä, jotta hän voi tosiasiassa osallistua rikosoikeudelliseen menettelyyn ja käyttää puolustautumisoikeuksiaan. Näin tapahtuikin poliisitutkinnan aikana, jolloin tulkki avusti Covacia poliisikuulustelussa.
41. Tämä kielellinen este on olemassa koko menettelyn ajan. Tuomioistuinratkaisua koskevassa muutoksenhaussa ei siis voida evätä syytetyltä tulkin tai kääntäjän palveluja, jotta hänen omalla kielellään ilmaisemansa vastustus esitettäisiin oikeudenkäyntikielellä.
42. Aluksi on tarpeen korostaa, että toisin kuin ennakkoratkaisupyynnöstä voitaisiin päätellä ja kuten Saksan hallituksen huomautuksista ilmenee, Saksan oikeudessa sallitaan, että Covacin kaltainen syytetty voi vastustaa rangaistusmääräystä osaamallaan kielellä. Saksan oikeudessa ja erityisesti GVG:n 187 §:ssä nähtävästi taataan tällaiselle henkilölle myös riittävä kielellinen apu, jotta muutoksenhaku saadaan käännettyä oikeudenkäyntikielelle.
43. Jäljempänä esitetään ne seikat, joiden mukaisesti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä, onko Saksan oikeus yhdenmukainen direktiivin 2010/64 merkityksellisten säännösten kanssa.
44. Direktiivissä 2010/64 vahvistetaan oikeus maksuttomaan ja asianmukaiseen kielelliseen apuun, jonka ansiosta sellaiset epäillyt tai syytetyt henkilöt, jotka eivät puhu tai ymmärrä rikosoikeudellisessa menettelyssä käytettävää kieltä, voisivat käyttää täysimääräisesti oikeuttaan puolustukseen ja jonka avulla turvataan menettelyn oikeudenmukaisuus. Kuten Saksan hallitus perustellusti huomauttaa, tässä yhteydessä on siis arvioitava, sovelletaanko kielellistä apua muutoksenhaun yhteydessä.(9) Konkreettisemmin sanottuna on selvitettävä, vastaako kääntäjän tai tulkin palvelujen maksamisesta tässä yhteydessä puolustus, jolloin valitus on tehtävä saksan kielellä, vai syyttäjä, jolloin puolustuksella on mahdollisuus hakea muutosta muulla kuin oikeudenkäyntikielellä.
45. Mielestäni tässä vaiheessa on tärkeä täsmentää, ettei annettava vastaus voi rajoittua koskemaan ainoastaan rangaistusmääräyksiä. Oikeudenkäyntikielen ja syytetyn henkilön äidinkielen välinen vastakkainasettelu ja välttämätön yhteensovittaminen eivät nimittäin ole ainoastaan tähän summaarisen menettelyn muotoon liittyviä ongelmia.
46. Käsiteltävää rangaistusmääräystä koskevalla summaarisella menettelyllä on toki omat erityispiirteensä puolustautumisoikeuksien käytön kannalta. Koska syytetty ei osallistu istuntoon, hänellä ei ole mahdollisuutta esittää tuomioistuimessa omaa näkemystään tosiseikoista ennen kuin hän hakee muutosta häntä koskevaan rangaistusmääräykseen. Euroopan komissio on korostanut tätä rangaistusmääräyksen erityispiirrettä väittäessään, että suullisen käsittelyn puuttuminen vie puolustukselta mahdollisuuden käyttää oikeuttaan tulkkaukseen ja että näin ollen ainoastaan muutoksenhaku syytetyn omalla kielellä antaa hänelle tilaisuuden puolustautua tuomioistuimessa, kun hän saa tulkkausapua suullisessa käsittelyssä.(10)
47. En voi yhtyä komission esittämään päättelyyn. Olisi nimittäin liian rajoittavaa katsoa, että rangaistusmääräystä koskeva muutoksenhaku olisi keino käyttää oikeutta tulkkaukseen suullisen käsittelyn aikana. Yhtäältä direktiivissä 2010/64 suojatun tulkkausta koskevan oikeuden soveltamisala ulottuu huomattavasti pidemmälle kuin oikeusistuntoon. Toisaalta oikeusistunto ei ole ainoa vaihe, jossa menettelyn oikeudenmukaisuus voidaan taata, toisin kuin komissio näyttää katsovan. Menettelylliset takeet ovat olemassa koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan. Muutoksenhakuvaihe on erillinen vaihe menettelyssä, minkä vuoksi muutoksenhakua ei mielestäni ole asianmukaista pitää keinona käyttää puolustautumisoikeuksia suullisen käsittelyn aikana, vaan sen on katsottava olevan itsessään puolustuksen keino käyttää sillä koko menettelyn ajan olevia oikeuksia.
48. Ensimmäistä kysymystä on siis tarkasteltava yleisesti, jotta voidaan selvittää, voiko summaarisessa tai tavanomaisessa rikosoikeudellisessa menettelyssä syytetty henkilö saada maksutta tulkin tai kääntäjän apua muutoksenhakuvaiheessa. Tältä osin on merkityksetöntä, onko kyseinen henkilö saanut tulkin tai kääntäjän apua muutoksenhakua edeltäneessä suullisessa käsittelyssä.
49. Rangaistusmääräyksen vastustamisen kaltainen muutoksenhakutoimi, jollaisesta on kyse pääasiassa, on erityispiirteeltään rikosoikeudellinen menettelytoimi, jonka syytetty on tehnyt toimivaltaisia oikeusviranomaisia kohtaan, eikä näiden viranomaisten syytettyä kohtaan tekemä toimi. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kysymyksen johdosta on siis tarkasteltava, missä määrin kielellistä apua koskevaa oikeutta voidaan soveltaa tällaisen toimen yhteydessä.
50. Direktiivin 2010/64 1 artiklassa vahvistetaan oikeus kielelliseen apuun rikosoikeudellisissa menettelyissä. Direktiivillä suojataan tarkemmin sanoen sekä oikeutta tulkkaukseen että oikeutta käännöksiin, ja kummastakin oikeudesta säädetään erillisessä artiklassa juuri niiden suojan lujittamisen vuoksi.(11) Tämä lähestymistapa poikkeaa sitä paitsi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa noudatetusta lähestymistavasta, sillä sen 6 artiklan 3 kappaleen e kohdassa määrätään ainoastaan oikeudesta tulkkaukseen, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ulottanut tämän oikeuden kattamaan myös tiettyjen menettelyasiakirjojen kääntämisen.(12)
51. Mielestäni on selvää, että muutoksenhakutoimi kuuluu direktiivin 2010/64 soveltamisalaan, jonka unionin lainsäätäjä halusi olevan erityisen laaja eli kattavan koko rikosoikeudellisen menettelyn.
52. On nimittäin korostettava, että direktiivin 1 artiklan 2 kohdan mukaan oikeutta tulkkaukseen ja käännöksiin ”sovelletaan henkilöihin siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet heille – – tiedon siitä, että heitä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka kun menettely on saatettu päätökseen, mikä tarkoittaa sen kysymyksen lopullista ratkaisemista, ovatko he syyllistyneet rikokseen, tarvittaessa tuomitseminen ja mahdollisen muutoksenhaun ratkaiseminen mukaan lukien”.(13)
53. Kuten edellä totesin, oikeus kielelliseen apuun on direktiivissä 2010/64 jaettu kahteen toisiaan täydentävän osaan eli direktiivin 2 artiklassa säänneltyyn tulkkausta koskevaan oikeuteen ja direktiivin 3 artiklassa säänneltyyn oikeuteen saada keskeiset asiakirjat käännetyiksi.
54. Yksi käsiteltävään kysymykseen liittyvistä ongelmista koskee sen selvittämistä, kumpi näistä kahdesta artiklasta on merkityksellinen säännös pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa. Ongelmana on, että vaikka ollaan yksimielisiä siitä, että oikeus vastustaa rikosasiassa annettua ratkaisua tai hakea siihen muutosta on olennainen puolustautumisoikeus, syytetyltä henkilöltä saatetaan käytännössä evätä mahdollisuus käyttää tätä oikeutta, mikä tarkoittaa, että häneltä viedään kansallisessa oikeudessa säädetty muutoksenhakumahdollisuus. Kuten alustavissa huomautuksissani totesin, direktiivin 2010/64 artikloja on siis tulkittava laajasti, sillä se on linjassa rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevien henkilöiden oikeuksien parantamista koskevan tavoitteen kanssa. Tästä näkökulmasta on selvitettävä, voidaanko syytetyn henkilön oikeus hyödyntää tehokkaasti kansallisessa oikeudessa hänelle tarjottuja muutoksenhakukeinoja taata paremmin direktiivin – jonka aukollisuus on yllättävää, kun otetaan huomioon siihen sisältyvien säännösten keskeinen luonne – 2 vai 3 artiklalla.
55. Oikeussuojakeinon käyttöä koskevan toimen tapauksessa on mielestäni jätettävä kokonaan soveltamatta käännöksiä koskevaa oikeutta, sellaisena kuin se sisältyy direktiivin 2010/64 3 artiklaan, ja sovellettava sen sijaan direktiivin 2 artiklaa.
56. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan rikosoikeudellisessa menettelyssä syytetylle henkilölle on toimitettava kaikkien sellaisten asiakirjojen kirjallinen käännös, jotka ovat keskeisiä sen varmistamisen kannalta, että hän kykenee käyttämään oikeuttaan puolustukseen ja että menettelyn oikeudenmukaisuus turvataan. Direktiivin 2010/64 3 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti tarkoitettuja vapaudenmenetystä koskevia päätöksiä, syytteitä ja tuomioita lukuun ottamatta toimivaltaiset viranomaiset voivat vapaasti päättää, mitkä keskeiset asiakirjat on käännettävä kirjallisesti.
57. Oikeussuojakeinon käyttöä koskeva toimi on tosin keskeinen puolustautumisoikeuksien käyttämisen kannalta. Puolustus ei kuitenkaan voi vaatia sen kääntämistä oikeudenkäyntikielelle direktiivin 3 artiklan nojalla. Kyseisen 3 artiklan sanamuoto osoittaa nimittäin, että sillä säännellään ainoastaan oikeudenkäyntikielellä laadittujen keskeisten asiakirjojen kääntämistä syytetyn henkilön ymmärtämälle kielelle. Tästä on osoituksena se, että direktiivin 2010/64 3 artiklan 2 kohdassa luetellut keskeiset asiakirjat ovat toimivaltaisen oikeusviranomaisen antamia asiakirjoja, vaikka kyseinen luettelo ei olekaan tyhjentävä. Lisäksi direktiivin 3 artiklan 4 kohdasta voidaan helposti päätellä, että keskeisten asiakirjojen kääntämisellä pyritään tämän direktiivin järjestelmässä siihen tavoitteeseen, että ”epäillyt tai syytetyt henkilöt tuntevat heitä vastaan vireillä olevan asian”.
58. Epäilty tai syytetty henkilö voi vedota keskeisen asiakirjan kääntämistä koskevaan oikeuteensa ainoastaan, jos hän ei ymmärrä kieltä, jolla asiakirja on laadittu. Asiakirjan ja sen merkityksen ymmärtäminen viittaa siihen, että puolustus on ottanut sen vastaan eikä laatinut sitä itse. Direktiivin 2010/64 3 artikla koskee näin ollen ainoastaan niiden toimivaltaisten viranomaisten antamien asiakirjojen kääntämistä, jotka syytetyn täytyy voida ymmärtää ja joita ovat esimerkiksi vapaudenmenetystä koskevat päätökset ja tuomiot.
59. Ongelmaa, joka liittyy kielelliseen apuun tilanteessa, jossa rikostuomion kohteena oleva henkilö hakee muutosta, on siten tarkasteltava direktiivin 2 artiklan näkökulmasta.
60. Mainitussa artiklassa vahvistetaan oikeus tulkkaukseen. Siinä säädetään tulkkausavusta koko rikosoikeudellisen menettelyn aikana, jos epäilty tai syytetty henkilö ei puhu tai ymmärrä oikeudenkäyntikieltä. Direktiivin 3 artiklasta poiketen puolustus voi vaatia kielellistä apua direktiivin 2010/64 2 artiklan yhteydessä ”paitsi ymmärtääkseen myös tullakseen ymmärretyksi”.
61. Kun syytetty ei pysty ilmaisemaan itseään oikeudenkäyntikielellä, hänellä on siis oikeus käyttää tulkin palveluja, jotta oikeudenkäyntikielelle käännettäisiin ne seikat, jotka hän ilmaisee suullisesti tai kirjallisesti ymmärtämällään kielellä tai tarvittaessa viittomakielellä, jos hänellä on kuulo- tai puhevaikeuksia.
62. Direktiivin 2010/64 2 artiklaa sovelletaan siis sekä puolustukselle osoitettuihin ilmoituksiin ja toimiin että puolustuksen esittämiin ilmoituksiin ja toteuttamiin toimiin, jotka on osoitettu toimivaltaisille oikeusviranomaisille.
63. Kuten edellä totesin, direktiivin 1 artiklan 2 kohdan sanamuodosta käy selvästi ilmi, että oikeutta kielelliseen apuun on sovellettava laajasti ja että puolustus voi vaatia tulkin palveluja maksutta koko menettelyn ajan, myös muutoksenhakuvaiheessa.
64. Vaikka tulkkausapua käytetään yleisimmin suullisessa käsittelyssä, direktiivin 2010/64 2 artiklan 1 kohdan sanamuoto osoittaa, ettei sitä ole millään tavalla rajattu koskemaan ainoastaan rikosoikeudellisen menettelyn suullista käsittelyä. Tulkkausapua voidaan siis pyytää myös siinä menettelyn vaiheessa, jossa haetaan muutosta rikostuomioon.
65. Tätä tulkintaa tukee direktiivin 2 artiklan 2 kohta, jossa vahvistetaan maksuton tulkkausapu epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden ja heidän oikeusavustajansa välisessä viestinnässä.
66. Tästä säännöksestä ilmenee nimittäin, että siltä osin kuin se on välttämätöntä menettelyn oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi, epäillyillä tai syytetyillä henkilöillä on oikeus tulkkausapuun viestinnässään oikeusavustajansa kanssa, kun viestintä liittyy ”valituksen tekemiseen tai muuhun menettelylliseen vaatimukseen”.
67. Mielestäni ei ole syytä jättää huomiotta sellaista mahdollisuutta, että myös syytetty, jolla ei ole asianajajaa, voi käyttää tulkkausapua valittaakseen rikostuomiosta.
68. Summaarisen rikosoikeudellisen menettelyn päätteeksi annettu rangaistusmääräys on oikeuden päätös, jota syytetty voi vastustaa ilman oikeusavustajaa kirjallisesti tai määräyksen antaneen tuomioistuimen kanslian pitämään pöytäkirjaan sisältyvällä ilmoituksella. Jos Covaci olisi ollut syytettynä tavanomaisessa menettelyssä, jossa hänellä olisi ollut käytössään asianajaja, hän olisi voinut käyttää maksutta tulkin palveluja hakeakseen muutosta häntä koskevaan tuomioon.
69. Mielestäni maksutonta tulkkausapua koskevan oikeuden käytön edellytyksenä muutoksenhakuvaiheessa ei voi olla asianajajan osallistuminen menettelyyn, sillä muuten loukattaisiin vakavasti sellaisen syytetyn puolustautumisoikeuksia, joka haluaa toteuttaa menettelyyn liittyvät toimet itse.
70. Direktiivin 2010/64 tarkoitus puoltaa tulkintaa, jonka mukaan sellaisen syytetyn henkilön, joka ei ymmärrä oikeudenkäyntikieltä, on voitava hakea muutosta rikostuomioon ymmärtämällään kielellä ja hänelle on annettava tulkkausapua, jotta muutoksenhaku saadaan käännettyä oikeudenkäyntikielelle.
71. Direktiivin johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan selvästi, että direktiivillä olisi ”varmistettava, että tarjolla on maksutonta ja asianmukaista kielellistä apua, jonka ansiosta sellaiset epäillyt tai syytetyt henkilöt, jotka eivät puhu tai ymmärrä rikosoikeudellisessa menettelyssä käytettävää kieltä, voisivat käyttää täysimääräisesti oikeuttaan puolustukseen ja jonka avulla turvataan menettelyn oikeudenmukaisuus”.
72. Tästä näkökulmasta puolustautumisoikeuksien täysimääräinen käyttö edellyttää yhtäältä, että syytetty henkilö voi hakea rikostuomioon muutosta ymmärtämällään kielellä, ja toisaalta, että hän saa tulkkausapua muutoksenhaun kääntämiseksi oikeudenkäyntikielelle. Lyhyesti sanottuna voidaan katsoa, että muutoksenhaun yhteydessä syytetyn henkilön halu riitauttaa häntä koskeva tuomio tulkitaan kääntämällä muutoksenhaku oikeudenkäyntikielelle.
73. Tulkkauksen ansiosta syytetty pystyy esittämään toimivaltaiselle oikeusviranomaiselle väitteensä ja puolustautumisperusteensa tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ilmaisun mukaisesti ”puolustamaan itseään; hänen on erityisesti voitava esittää tuomioistuimelle oma käsityksensä tapahtumista”.(14) Hakemalla muutosta rikostuomioon syytetty henkilö voi esittää ne perusteet, joiden nojalla tuomio on riitautettavissa. Tulkkausavun epääminen muutoksenhaun yhteydessä estäisi tätä henkilöä käyttämästä puolustautumisoikeuksiaan tai veisi häneltä nämä oikeudet kokonaisuudessaan.
74. Ranskan hallitus puolsi istunnossa tulkintaa, jonka mukaan direktiivi 2010/64 ei estä jäsenvaltiota vaatimasta, että valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on, että se tehdään toimivaltaisen tuomioistuimen oikeudenkäyntikielellä, edellyttäen, että tuomioistuin tarjoaa ennen muutoksenhakua hakijalle tulkkaus- ja käännösapua. Tällainen kanta osoittaa mielestäni, että vähimmäissääntöjen käsite on ymmärretty väärin. Ranskan hallitus on nimittäin tukeutunut väitteessään siihen, että direktiivin tarkoituksena on ainoastaan ottaa käyttöön vähimmäissäännöt, ja tulkinnut sitä tällä perusteella suppeasti. Kuten totesin alustavissa huomautuksissani, tämä päättely on mielestäni virheellinen. Direktiiviä 2010/64 on päinvastoin tulkittava laajasti siten, että taataan kyseisten henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien parempi suoja, jotta voidaan saavuttaa rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön tehostamisen tavoite lujittamalla rikosoikeudellisessa menettelyssä epäiltyjen ja syytettyjen henkilöiden menettelyllisiä oikeuksia.
75. Nähdäkseni on kuitenkin selvää, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa muutoksenhaulle asetettu määräaika on suhteellisen lyhyt eli 15 päivää, rangaistusmääräyksen kohteena olevan henkilön täytyy ensiksi antaa vastustaa sitä, jotta määräajan kuluminen pysähtyy, ja että tulkkausapua käytetään vasta tämän jälkeen, jotta muutoksenhaku saadaan käännettyä oikeudenkäyntikielelle. Ranskan hallituksen puoltama ratkaisu, jonka mukaan tulkkauspalveluja voidaan käyttää ennen muutoksenhakua, voisi käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa vaikeuttaa huomattavasti muutoksen hakemista asetetussa määräajassa tai tehdä sen jopa mahdottomaksi. Tämän lisäksi olisi selvitettävä, millä kielellä rikostuomion kohteena olevan henkilön pitäisi esittää pyyntönsä, jolla hän hakee muutoksenhaun edellyttämää tulkkausapua. Ranskan hallitukselta ei saatu istunnossa vastausta tähän kysymykseen.
76. Vielä on huomattava, että direktiivissä 2010/64 annetaan jäsenvaltioille harkintavaltaa sen päättämisessä, missä muodossa tulkkauspalvelua tarjotaan, kunhan se on maksutonta ja riittävän laadukasta, jotta voidaan turvata menettelyn oikeudenmukaisuus ja puolustuksen mahdollisuus käyttää oikeuksiaan.
77. Tulkkausapua voidaan antaa eri muodoissa menettelyn erityispiirteiden mukaan. Se voi tietysti olla suullista, kun tulkki on fyysisesti läsnä ja tulkkaa simultaanisti puolustuksen esittämät lausunnot tai puolustukselle tarkoitetut lausunnot. Tulkkaus voi tapahtua myös viittomakielellä, kun läsnä olevalla henkilöllä on kuulo- tai puhevaikeuksia eikä hän pysty ilmaisemaan itseään suullisesti. Direktiivin 2010/64 2 artiklan 6 kohdassa säädetään lisäksi, että jos tulkin fyysinen läsnäolo ei ole välttämätöntä, voidaan käyttää videoneuvottelun taikka puhelimen tai internetin kaltaista viestintäteknologiaa. Komission esityksen mukaisesti kielellistä apua voi käytännössä olla myös käännetty tai kaksikielinen muutoksenhakulomake.(15) Kun rikosasiassa annettu tuomio, joka on kiistatta käännettävä ja jonka kääntämiselle on selvä oikeudellinen perusta, annetaan tiedoksi tai osoitetaan asianomaiselle, siihen voitaisiin tällä tavoin liittää lomake, joka on laadittu kyseisen henkilön ymmärtämällä kielellä ja joka tämän olisi ainoastaan täytettävä halutessaan ja palautettava tuomioistuimelle, jossa hän aikoo hakea muutosta.
78. Lisäksi on korostettava, että oikeus tulkkaukseen ei ilmene ainoastaan sellaisen henkilön suullisena avustamisena, joka ei puhu oikeudenkäyntikieltä. Se voi nimittäin käsittää myös muutoksenhakukirjelmän kaltaiseen asiakirjaan sisältyvien puolustuksen lausumien kirjallisen käännöksen.
79. Vastaavasti keskeisten asiakirjojen kääntäminen voi tapahtua suullisesti, kuten ilmenee direktiivin 2010/64 3 artiklan 7 kohdasta.
80. Tulkkausapu, jota käsiteltävässä asiassa annetaan rangaistusmääräyksen vastustamisen yhteydessä, voi olla sekä suullista että kirjallista. StPO:n 410 §:n 1 momentin mukaan rangaistusmääräystä voidaan nimittäin vastustaa kirjallisesti tai määräyksen antaneen tuomioistuimen kanslian pitämään pöytäkirjaan sisältyvällä ilmoituksella. Mielestäni on täysin selvää, että jos tulkkausapu on taattu siinä vaiheessa, kun muutosta haetaan suullisesti toimivaltaisen tuomioistuimen kansliassa, tämä apu on yhtälailla taattava siinä vaiheessa, kun muutoksenhaku tehdään kirjallisesti.
81. Totean siis, että direktiivin 2010/64 1 artiklan 2 kohtaa ja 2 artiklan 1 ja 8 kohtaa on tulkittava siten, että niiden kanssa ei ole ristiriidassa pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa säädetään tietyn kielen käytöstä kyseisen valtion tuomioistuinten oikeudenkäyntikielenä. Näitä samoja säännöksiä on kuitenkin tulkittava siten, että niiden mukaan rikostuomion kohteena oleva henkilö, joka ei ymmärrä oikeudenkäyntikieltä, voi hakea tuomioon muutosta omalla kielellään ja että toimivaltaisen tuomioistuimen on direktiivin 2 artiklassa tarkoitetun syytetyn henkilön tulkkausta koskevan oikeuden nojalla otettava käyttöön keinot, joilla varmistetaan muutoksenhaun kääntäminen oikeudenkäyntikielelle.
C Toinen ennakkoratkaisukysymys
1. Alustavat huomautukset
82. Rikosoikeudellisessa menettelyssä tehdyn langettavan päätöksen täytäntöönpano edellyttää, että päätös on täytäntöönpanokelpoinen. Täytäntöönpanokelpoisen päätöksen käsite eroaa lainvoimaisen päätöksen käsitteestä tietyissä tilanteissa, joita ovat seuraavat.
83. Langettavan päätöksen täytäntöönpano edellyttää, että muutoksenhakukeinot on käytetty, mitä käsiteltävässä asiassa ei ole tehty, tai että tuomittu henkilö ei ole hakenut muutosta.
84. Jälkimmäinen tilanne edellyttää, että tuomittu on saanut tiedon langettavasta päätöksestä ja että hän on täysin tietoisesti jättänyt riitauttamatta päätöksen.
85. Ongelmia ei synny, jos asianosainen on ollut läsnä, kun langettava tuomio annettiin, ja päätöksestä tulee muutoksenhaulle asetetun määräajan päätyttyä täytäntöönpanokelpoinen ja tässä tapauksessa myös lainvoimainen.
86. Jos asianosainen sen sijaan ei ole ollut läsnä, kun langettava tuomio annettiin, päätös on annettava hänelle tiedoksi, ja tuomiosta tulee täytäntöönpanokelpoinen vasta sitten, kun henkilö on saanut siitä tiedon ja kun muutoksenhaulle asetetut määräajat ovat päättyneet; ne alkavat kulua tiedoksi antamista koskevan muodollisuuden täyttymisestä.
87. On mahdollista, ettei tuomiota välttämättä saada annettua tiedoksi tuomitulle syistä, jotka joko liittyvät häneen (tuomittu on esimerkiksi paennut) tai eivät liity häneen (esimerkiksi tiedoksiantamisesta vastaavien tahojen laiminlyönti). Tällaisissa tilanteissa tuomio on kuitenkin pantava täytäntöön ja sen on siis oltava täytäntöönpanokelpoinen. Tämä tapahtuu virallisella tiedoksiantamisella, joka käsiteltävässä asiassa toteutettiin tiedoksiannolla asiamiehelle ja jolla tuomiosta ei tule lainvoimaista, vaan muutoksenhakukeinoja voidaan käyttää vielä, kun tuomittuun henkilöön on täytäntöönpanovaiheessa saatu yhteys ja/tai hänelle on saatu tieto rikostuomion antamisesta.
88. Jäsenvaltiot voivat vapaasti valita tämän niin sanotun virallisen tiedoksiantamisen toteuttamistavan sen mukaan, mitä ne pitävät asianmukaisimpana tapana.
89. Saksan menettelyllisessä järjestelmässä, sellaisena kuin se selitettiin istunnossa, voidaan tilanteissa, joissa heti alkuvaiheessa on syytä epäillä, että asianosaiseen ei välttämättä saada yhteyttä jälkeenpäin (käsiteltävässä asiassa paluu kotimaahan), käyttää asiamiestä, joka on tosiasiassa oikeusviranomaisen ja syytetyn henkilön välillä oleva virallinen yhteyshenkilö. Asiamiehen käyttämiseen liittyy velvoitteita oikeusviranomaiselle (velvollisuus toimittaa tiedoksiantoasiakirjat asiamiehen kautta), asiamiehelle (velvollisuus toimittaa saadut asiakirjat syytetylle) ja syytetylle henkilölle, jonka on pyydettävä asiamieheltä tietoja menettelyn etenemisestä.
90. Se, että tuomioistuin lähettää tiedoksiannettavan päätöksen asiamiehelle, on se menettelyyn liittyvä toimi, josta alkaa kulua määräaika, jonka päätyttyä langettavasta tuomiosta tulee täytäntöönpanokelpoinen.
91. Tämä Saksan lainsäädännössä käyttöön otettu menettelyllinen järjestelmä ei sellaisenaan ole moitittava muun muassa siksi, että on noudatettava SEUT 82 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan viimeisessä virkkeessä vahvistettua sääntöä eli otettava kyseisen 2 kohdan nojalla vahvistetuissa säännöissä huomioon jäsenvaltioiden oikeusperinteiden ja -järjestelmien erot.
92. Mainitulla menettelyllisellä järjestelmällä on kuitenkin täytäntöönpanovaiheessa voitava taata syytetyn henkilön mahdollisuus käyttää puolustautumisoikeuksiaan, ja tätä tarkastellaan toiseen kysymykseen annettavassa vastauksessa.
2. Asian tarkastelu
93. Amtsgericht Laufen pyytää toisella kysymyksellään unionin tuomioistuinta lausumaan siitä, onko direktiivin 2012/13 2 artiklaa, 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 6 artiklan 1 ja 3 kohtaa tulkittava siten, että niiden kanssa on ristiriidassa pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa säädetään, että rikosoikeudellisessa menettelyssä syytetyn henkilön, joka ei oleskele kyseisessä valtiossa, on nimettävä asiamies, jolle annetaan tiedoksi häntä koskeva rangaistusmääräys ja joka toimittaa määräyksen hänelle tavallisella kirjeellä, ja että kahden viikon määräaika, jonka kuluessa määräystä on vastustettava, alkaa kulua sen tiedoksiantamisesta asiamiehelle.
94. Amtsgericht Laufen täsmentää ennakkoratkaisupyynnössään, että StPO:n 116, 127 bis ja 132 §:ssä tarkoitettu tiedoksiantoja vastaanottamaan valtuutetun asiamiehen nimeäminen aiheuttaa sen, että määräaika muutoksen hakemiseksi rikosoikeudellisessa menettelyssä tehtyyn päätökseen alkaa kulua siitä, kun päätös annetaan tiedoksi nimetylle asiamiehelle. Asiamies toimittaa tämän jälkeen päätöksen syytetylle henkilölle tavallisella kirjeellä, josta ei anneta lähetys- ja/tai saantitodistusta. Muutoksenhaulle asetetun määräajan laskemisen kannalta merkitystä ei siis ole sillä, saako syytetty tosiasiassa rikosoikeudellisessa menettelyssä tehdyn päätöksen ja milloin hän sen saa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tästä, että kun kyseessä on rangaistusmääräys, syytetyn henkilön vastuulla on varmistaa, että hän saa päätöksen, joka oikeuttaa hänet saattamaan asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi.
95. Direktiivin 2012/13 1 artiklan sanamuodon mukaan direktiivillä suojataan ”epäiltyjen ja syytettyjen oikeutta saada tietoja heidän oikeuksistaan rikosoikeudellisissa menettelyissä ja heitä koskevasta syytteestä”.
96. Näistä tiedonsaantioikeuden kahdesta osatekijästä säädetään direktiivin kahdessa erillisessä artiklassa, joiden tulkitsemista ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää. Mainitun direktiivin 3 artikla koskee otsikkonsa mukaan ”oikeutta saada tietoja oikeuksista”. Direktiivin 2012/13 6 artikla koskee puolestaan ”oikeutta saada tietoja syytteestä”.
97. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyille ja syytetyille annetaan viipymättä tietoja vähintään [a–e alakohdassa vahvistetuista] prosessuaalisista oikeuksista, sellaisina kuin näitä oikeuksia sovelletaan niiden kansallisen oikeuden mukaan niiden tehokkaan käytön mahdollistamiseksi”. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa mainittuihin prosessuaalisiin oikeuksiin kuuluu ”oikeus saada syytettä koskevat tiedot 6 artiklan mukaisesti”.
98. Muistutan, että direktiivin 2012/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillylle tai syytetylle annetaan tiedot rikoksesta, josta häntä epäillään tai syytetään. Nämä tiedot on annettava viipymättä ja niin yksityiskohtaisina kuin on tarpeen menettelyn oikeudenmukaisuuden ja henkilön puolustautumisoikeuden tehokkaan käytön takaamiseksi.”
99. Saman direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädetään lisäksi, että ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että viimeistään sen jälkeen, kun syytteen tosiseikat on saatettu tuomioistuimen arvioitaviksi, syytteestä annetaan yksityiskohtaiset tiedot, mukaan luettuna rikoksen luonne ja oikeudellinen luokittelu sekä syytetyn osallisuuden luonne”.
100. Direktiivin 2012/13 2 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että direktiivin soveltamisala on erityisen laaja. Tämän säännöksen mukaan direktiiviä nimittäin ”sovelletaan henkilöön siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet hänelle tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka, kun menettely on saatettu päätökseen, mikä tarkoittaa sen kysymyksen lopullista ratkaisemista, onko epäilty tai syytetty syyllistynyt rikokseen, tarvittaessa tuomitseminen ja mahdollisen muutoksenhaun ratkaiseminen mukaan lukien”.(16)
101. Direktiivin 2012/13 6 artiklan 1 ja 3 kohtaa on luettava yhdessä sen 2 artiklan 1 kohdan kanssa. Unionin lainsäätäjä on selvästi säätänyt, että direktiiviä 2012/13 sovelletaan koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan aina ensimmäisistä epäilyistä tarvittaessa vielä muutoksenhakukeinojen käyttämisen jälkeen annetun tuomion julistamiseen saakka, joten on katsottava, että direktiivin 6 artiklan 1 ja 3 kohdassa tarkoitettu oikeus saada tietoa syytteistä käsittää syytetyn oikeuden saada tieto häntä koskevasta rikostuomion sisältävästä päätöksestä ennen kuin hän mahdollisesti hakee siihen muutosta ja jotta hän voisi näin tehdä.
102. Näin ollen direktiivin 2012/13 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu vaatimus, jonka mukaan yksityiskohtaiset tiedot syytteestä on annettava ”viimeistään sen jälkeen, kun syytteen tosiseikat on saatettu tuomioistuimen arvioitaviksi”, käsittää tilanteen, jossa syytetystä on annettu rangaistusmääräys ja jossa hän voi vastustaa määräystä, jolloin tuomioistuimen on jälleen arvioitava syytteen tosiseikat, vaikkakin tällä kertaa tavanomaisessa oikeudellisessa menettelyssä.
103. Tällaisessa esimerkkitapauksessa syytettä koskevan tiedonsaantioikeuden tarkoituksena on antaa syytetylle mahdollisuus käyttää tehokkaasti puolustautumisoikeuksiaan ja etenkin hakea muutosta häntä koskevaan rikostuomioon.
104. Saksan järjestelmä, jossa rangaistusmääräys annetaan tiedoksi asiamiehelle, joka toimittaa sen syytetylle tavallisella kirjeellä, ei mielestäni loukkaa periaatteiltaan jäljempänä esittämilläni varauksilla oikeutta saada tietoja syytteestä, sellaisena kuin se on suojattu direktiivin 2012/13 6 artiklan 1 ja 3 kohdassa.
105. On nimittäin todettava, ettei direktiivissä säädetä rikosoikeudellisen menettelyn aikana toteutettavien toimien tiedoksiantotavoista.
106. Kun jäsenvaltiot vahvistavat tiedoksiantotavat, niiden on kuitenkin varmistuttava siitä, että ne kunnioittavat syytettyjen henkilöiden direktiiviin perustuvia oikeuksia. Saksan liittotasavallan vahvistamaa tapaa, jolla annetaan tiedoksi sellaisia henkilöitä vastaan annetut rangaistusmääräykset, jotka eivät oleskele kyseisessä jäsenvaltiossa, voitaisiin siis moittia ainoastaan, jos se loukkaa oikeutta saada tietoja syytteestä ja laajemmin puolustautumisoikeuksia ja erityisesti muutoksenhakuoikeutta.
107. Kuten edellä totesin, rikosasiassa tehtyjen langettavien päätösten tiedoksi antaminen asiamiehelle on Saksan liittotasavallan valitsema tapa panna nämä päätökset täytäntöön silloin, kun voidaan epäillä, ettei asianomaiseen henkilöön välttämättä saada yhteyttä päätösten julistamisen jälkeen, kun hän on esimerkiksi palannut kotimaahansa.
108. Kun asiamies nimetään vastaanottamaan tiedoksiantoja, hän on velvollinen toimittamaan viipymättä rikosasiassa tehdyn langettavan päätöksen asianomaiselle henkilölle, tarvittaessa siten, että siihen on liitetty päätöksen käännös asianomaisen omalle kielelle.
109. Saksan hallitukselta tiedusteltiin istunnossa, mitä tapahtuu, jos syytetty saa rangaistusmääräyksen liian myöhään eikä näin ollen voi vastustaa sitä kahden viikon määräajassa, joka alkaa kulua määräyksen tiedoksiantamisesta nimetylle asiamiehelle. Tällaisessa tilanteessa rangaistusmääräys voidaan nimittäin panna täytäntöön, tarvittaessa rikosasioissa tehtävän keskinäisen yhteistyön turvin. On siis olennaisen tärkeää tietää, voiko asianomainen henkilö vielä vastustaa rangaistusmääräystä sen täytäntöönpanovaiheessa.
110. Saksan hallituksen mielestä näin voidaan tehdä. Se täsmensi, että Saksan oikeuden(17) mukaan on niin, että jos syytetty on estynyt vastustamasta päätöstä kahden viikon määräajassa, hän voi vaatia menetetyn määräajan palauttamista siitä hetkestä lähtien, kun hän erityisesti rangaistusmääräyksen täytäntöönpanovaiheessa saa tiedon siitä. Tällaisessa tilanteessa syytetty voi siis vaatia tilanteen korjaamista ja puolustautumisoikeuksiensa kunnioittamista.
111. Nämä selitykset vahvistavat sen, että Saksan oikeudessa rangaistusmääräyksestä voi tulla täytäntöönpanokelpoinen, vaikkei se olisikaan lainvoimainen. Syytetyn on siis voitava vastustaa määräystä rangaistusmääräyksen täytäntöönpanovaiheessa, jos hän ei ole saanut aiemmin tietoa sen olemassaolosta.
112. On kuitenkin täsmennettävä, että jotta Saksan järjestelmää, jossa nimetään asiamies vastaanottamaan rangaistusmääräystä koskeva tiedonanto, jonka hän toimittaa syytetylle tavallisella kirjeellä, voitaisiin pitää täysin yhdenmukaisena tietojen saamista syytteestä koskevan oikeuden kanssa, jonka yhtenä tavoitteena on antaa rikosasiassa tehdyn päätöksen kohteena olevalle henkilölle mahdollisuus hakea muutosta päätökseen, se ei voi johtaa siihen, että kahden viikon määräaika, jonka kuluessa tämä henkilö voi vastustaa kyseistä määräaikaa ja jota ei voida lyhentää, tosiasiassa lyhenee.
113. Tässä yhteydessä voidaan joutua kahdenlaiseen tilanteeseen.
114. Ensimmäisessä tilanteessa rangaistusmääräyksen kohteena oleva henkilö saa määräyksen kahden viikon määräajassa, joka alkoi siitä, kun määräys annettiin tiedoksi asiamiehelle. Tällöin lakisääteistä määräaikaa, jonka kuluessa syytetty voi vastustaa rangaistusmääräystä, ei voida lyhentää niiden päivien määrällä, jotka ovat ehtineet kulua siitä, kun asiamies, jolla on kotipaikka tuomioistuimen tuomiopiirissä, sai tiedonannon, siihen saakka, kunnes asianomainen henkilö sai kirjeen, joka sisälsi häntä vastaan annetun rikosasiassa tehdyn päätöksen. Muussa tapauksessa järjestelmä, jossa tiedoksianto tehdään asiamiehelle, joka toimittaa sen tavallisella kirjeellä syytetylle, lyhentäisi lakisääteistä määräaikaa, jonka kuluessa tämä henkilö voi vastustaa hänestä annettua rangaistusmääräystä, ja se voisi siten johtaa siihen, ettei kyseisellä henkilöllä ole enää riittävästi aikaa valmistella puolustustaan. Jos järjestelmä johtaa siihen, ettei syytetyllä ole käytössään koko lakisääteistä määräaikaa, jonka kuluessa hän voi vastustaa rangaistusmääräystä, se loukkaa puolustautumisoikeuksia, jotka on perusoikeuskirjan 48 artiklan 2 kohdan nojalla taattava jokaiselle syytetylle.
115. Se, että henkilö saa rangaistusmääräyksen kahden viikon määräajassa, joka alkaa kulua määräyksen tiedoksiantamisesta asiamiehelle, ei siis saa johtaa siihen, ettei hänellä ole määräystä vastustaakseen käytössään koko sitä lakisääteistä määräaikaa, johon hänellä on oikeus, sillä muuten jätetään huomiotta syytettä koskevan tiedonsaantioikeuden tarkoitus.
116. Toisessa tilanteessa rangaistusmääräyksen kohteena oleva henkilö saa määräyksen tai sitä koskevan tiedonannon mahdollisesti vasta sen täytäntöönpanovaiheessa sen kahden viikon määräajan jälkeen, joka alkoi siitä, kun määräys annettiin tiedoksi asiamiehelle. Kyseisellä henkilöllä on myös tässä tilanteessa oltava käytössään koko kahden viikon lakisääteinen määräaika, jonka kuluessa hän voi vastustaa kyseistä rangaistusmääräystä ja joka alkaa kulua siitä, kun hän saa tiedon kyseisestä määräyksestä.
117. Vaikka jäsenvaltio voi siis pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa ottaa käyttöön järjestelmän, jolla rikosasioissa tehtyjä päätöksiä koskevat tiedoksiannot osoitetaan asiamiehelle, ja vahvistaa tästä tiedoksiannosta alkavan määräajan, jonka jälkeen näistä päätöksistä tulee täytäntöönpanokelpoisia, järjestelmä ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että syytetyiltä evätään mahdollisuus hakea muutosta tämän valtion lainsäädännössä säädetyn määräajan kuluessa, joka alkaa siitä hetkestä, jona he saavat tiedon näistä päätöksistä.
118. Edellä esitettyjen täsmennysten perusteella katson, että direktiivin 2012/13 2 artiklaa, 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 6 artiklan 1 ja 3 kohtaa on tulkittava siten, että niiden kanssa ei ole ristiriidassa pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa säädetään, että rikosoikeudellisessa menettelyssä syytetyn henkilön, joka ei asu kyseisessä valtiossa, on nimettävä asiamies, jolle annetaan tiedoksi häntä koskeva rangaistusmääräys ja joka toimittaa määräyksen hänelle tavallisella kirjeellä, kunhan tämä menettelyllinen järjestelmä ei johda siihen, että kyseisellä henkilöllä ei ole tämän valtion lainsäädännössä säädettyä kahden viikon määräaikaa, jonka kuluessa hän voi vastustaa rangaistusmääräystä ja jonka on alettava kulua siitä hetkestä, jona henkilö saa jollain tavalla tiedon mainitusta määräyksestä.
IV Ratkaisuehdotus
119. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Amtsgericht Laufenin esittämiin kysymyksiin seuraavasti:
1) Oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä 20.10.2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/64/EU 1 artiklan 2 kohtaa ja 2 artiklan 1 ja 8 kohtaa on tulkittava siten, että niiden kanssa ei ole ristiriidassa pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa säädetään tietyn kielen käytöstä kyseisen valtion tuomioistuinten oikeudenkäyntikielenä. Näitä samoja säännöksiä on kuitenkin tulkittava siten, että niiden mukaan rikostuomion kohteena oleva henkilö, joka ei ymmärrä oikeudenkäyntikieltä, voi hakea tuomioon muutosta omalla kielellään ja että toimivaltaisen tuomioistuimen on direktiivin 2 artiklassa tarkoitetun syytetyn henkilön tulkkausta koskevan oikeuden nojalla otettava käyttöön keinot, joilla varmistetaan muutoksenhaun kääntäminen oikeudenkäyntikielelle.
2) Tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22.5.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/13/EU 2 artiklaa, 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 6 artiklan 1 ja 3 kohtaa on tulkittava siten, että niiden kanssa ei ole ristiriidassa pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa säädetään, että rikosoikeudellisessa menettelyssä syytetyn henkilön, joka ei asu kyseisessä valtiossa, on nimettävä asiamies, jolle annetaan tiedoksi häntä koskeva rangaistusmääräys ja joka toimittaa määräyksen hänelle tavallisella kirjeellä, kunhan tämä menettelyllinen järjestelmä ei johda siihen, että kyseisellä henkilöllä ei ole tämän valtion lainsäädännössä säädettyä kahden viikon määräaikaa, jonka kuluessa hän voi vastustaa rangaistusmääräystä ja jonka on alettava kulua siitä hetkestä, jona henkilö saa jollain tavalla tiedon mainitusta määräyksestä.