Language of document : ECLI:EU:T:2021:780

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)

10 päivänä marraskuuta 2021 (*)

Valtiontuki – Uusiutuvista energialähteistä, mukaan lukien aurinkoenergiasta, peräisin olevan sähkön markkinat – Ranskan lain mukainen velvollisuus ostaa sähköä markkinahintaa korkeampaan hintaan – Kantelun hylkääminen – Asetuksen (EU) 2015/1589 12 artiklan 1 kohta ja 24 artiklan 2 kohta – Soveltamisala

Asiassa T‑678/20,

Solar Electric Holding, kotipaikka Le Lamentin (Ranska),

Solar Electric Guyane, kotipaikka Le Lamentin,

Solar Electric Martinique, kotipaikka Le Lamentin,

Société de production d’énergies renouvelables, kotipaikka Le Lamentin,

edustajanaan asianajaja S. Manna,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään B. Stromsky ja A. Bouchagiar,

vastaajana,

jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta kanteesta sellaisen komission 3.9.2020 antaman päätöksen kumoamiseksi, jolla se hylkäsi kantajien niiden aurinkosähkölaitoksille maksetuista sääntöjenvastaisista valtiontuista 20.6.2020 tekemän kantelun,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. Svenningsen sekä tuomarit R. Barents ja J. Laitenberger (esittelevä tuomari),

kirjaaja: E. Coulon,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Julkisen sähköpalvelun nykyaikaistamisesta ja kehittämisestä 10.2.2000 annetun lain nro 2000‑108 (loi n° 2008‑108, du 10 février 2000, relative à la modernisation et au développement du service public de l’électricité) (JORF 11.2.2000, s. 2143) tarkoituksena on edistää uusiutuvan energian kehittämistä Ranskan alueella. Mainitussa laissa säädettiin tätä tarkoitusta varten ostovelvoitteesta, joka mainitaan energialain (code de l’énergie) L314‑1 §:ssä ja sitä seuraavissa pykälissä ja jonka mukaan Électricité de Francen (EDF) ja sähkön ja kaasun kansallistamisesta 8.4.1946 annetun lain nro 46‑628 (loi n° 46‑628, du 8 avril 1946, sur la nationalisation de l’électricité et du gaz) 23 §:ssä mainittujen muiden kuin kansallistettujen sähkönjakelijoiden on, mikäli asianomaiset tuottajat tätä pyytävät, tehtävä sopimus uusiutuvista energialähteistä, mukaan lukien aurinkoenergiasta, tuotetun sähkön ostamisesta 20 vuoden ajan ministeriön tariffipäätöksessä vahvistettuun hintaan. EDF:lle ja lain nro 46‑628 23 §:ssä mainituille muille kuin kansallistetuille sähkönjakelijoille ostovelvoitteen vuoksi aiheutuneisiin kustannuksiin sovellettiin 31.12.2015 saakka julkisen sähköpalvelun kustannusten korvaamisesta 28.1.2004 annetun asetuksen nro 2004‑90 (décret no 2004‑90, du 28 janvier 2004, relatif à la compensation de charges de service public d’électricité) nojalla kustannusten täysimääräistä korvaamista koskevaa järjestelyä, joka rahoitettiin julkisesta sähköpalvelusta perittävällä kuluttajamaksulla. Kyseiset kustannukset on 1.1.2016 alkaen korvattu erityiseltä energiasiirtymän toteuttamiseen tarkoitetulta jakotililtä, joka rahoitetaan energiatuotteiden kulutusveroilla.

2        Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 1 kohdassa mainittujen kaltaisia tariffipäätöksiä tehtiin muun muassa 10.7.2006 (jäljempänä tariffipäätös 2006), 12.1.2010 (jäljempänä tariffipäätös 1/2010), 31.8.2010 (jäljempänä tariffipäätös 8/2010), 4.3.2011 ja 9.5.2017. Vaikka vain viimeksi mainittu päätös on edelleen voimassa, muita tariffipäätöksiä, jotka on sillä välin kumottu, sovelletaan vieläkin siltä osin kuin koko ostosopimuksen voimassaolon eli 20 vuoden ajan maksettava sähkön ostohinta on se, joka määritettiin sinä ajankohtana voimassa olleessa tariffipäätöksessä, jolloin tuottaja esitti asianmukaisesti julkiseen sähköverkkoon liittämistä koskevan hakemuksen.

3        Hallintayhtiö Solar Electric Holding, jonka kokonaan omistamat tytäryhtiöt Solar Electric Guyane ja Solar Electric Martinique vastaavat aurinkosähkön tuotantohankkeiden suunnittelusta ja toteuttamisesta Ranskan Guayanassa ja Martiniquessa ja jonka omistama yhtiö Société de production d’énergies renouvelables (Soproder) vastaa eri aurinkosähkölaitosten operoinnista, on tehnyt EDF:n kanssa edellä 1 kohdassa mainittuihin tariffipäätöksiin perustuvia sähkön ostosopimuksia. Näiden eri yritysten muodostamassa konsernissa Soproder oli näin ollen se yhtiö, joka hyötyi suoraan ja välittömästi mainituissa päätöksissä määritellyistä edullisista tariffeista.

4        Cour de cassation (ylin tuomioistuin, Ranska), jonka käsiteltäväksi oli saatettu korvausvaatimuksia, totesi 18.9.2019 antamassaan tuomiossa, että tariffipäätöksiin 2006 ja 1/2010 perustuvat toimenpiteet, joilla toteutettiin järjestely, jolla velvoitetaan ostamaan sähköä markkinahintaa korkeampaan hintaan, olivat sääntöjenvastaista valtiontukea, koska niitä ei ollut ilmoitettu Euroopan komissiolle SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

5        Kantajille eli Solar Electric Holdingille, Solar Electric Guyanelle, Solar Electric Martiniquelle ja Soproderille lähettämässään 26.3.2020 päivätyssä kirjeessä komissio vahvisti lisäksi, että tariffipäätöksiin 2006, 1/2010 ja 8/2010 perustuvista toimenpiteistä ei ollut ilmoitettu sille.

6        Kantajat toimittivat 20.6.2020 komissiolle [SEUT] 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (EUVL 2015, L 248, s. 9) 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun, sääntöjenvastaisia valtiontukia koskevan kantelulomakkeen. Kyseisessä lomakkeessa kantajat ilmoittivat, että tariffipäätöksiin 2006, 1/2010 ja 8/2010 perustuvat tukijärjestelmät oli toteutettu, vaikka komissio ei ollut koskaan ottanut kantaa siihen, soveltuivatko ne sisämarkkinoille, ja että komission päätöksen puuttuminen loi kaikkien Ranskan aurinkosähkön tuottajien kannalta vahingollisen oikeudellisen tyhjiön, koska mainituissa päätöksissä määrätyn tariffin mukaan tehdyistä sopimuksista saadut tulot voitiin riitauttaa ja niihin saattoi kohdistua takaisinperintätoimenpiteitä. Kantajat kuitenkin väittävät, että kyseisessä lomakkeessa annettujen tietojen mukaan tariffipäätöksiin 2006, 1/2010 ja 8/2010 perustuvat aurinkosähkön tuotantotukijärjestelmät soveltuvat sisämarkkinoille. Kantajat vetosivat SEUT 108 artiklan 1 kohtaan sekä asetuksen 2015/1589 12 artiklan 1 kohtaan pyytäessään kyseisessä lomakkeessa ja erityisesti sen kohdissa 3.4, 8 ja 9.3 ”komissiota ottamaan nimenomaisesti kantaa siihen, soveltuvatko [mainittuihin] päätöksiin perustuvat tukijärjestelmät sisämarkkinoille”.

7        Komission yksiköt esittivät 1.7.2020 päivätyllä kirjeellä useita täydentäviä kysymyksiä ja lisätietopyyntöjä, joihin kantajat vastasivat 31.8.2020 lähettämällään sähköpostiviestillä.

8        Komissio hylkäsi 3.9.2020 päivätyllä kirjeellä kantelun, jonka kantajat olivat tehneet 20.6.2020 niiden aurinkosähkölaitoksille maksetuista sääntöjenvastaisista valtiontuista (jäljempänä riidanalainen päätös), ja totesi siinä erityisesti seuraavaa:

”[Kilpailun pääosasto] katsoo, että kantelu on hylättävä sen vuoksi, että sen kohde ei kuulu [asetuksen 2015/1589] 12 artiklan 1 kohdan ja 24 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan – –

Kantelijat pyytävät komissiota ottamaan kantaa siihen, soveltuvatko tukijärjestelmät sisämarkkinoille, ikään kuin ne edustaisivat Ranskaa ilmoitusmenettelyn kaltaisessa menettelyssä. Näin ollen kantelun kohde ei kuulu [asetuksen 2015/1589] 12 artiklan 1 kohdan ja 24 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan, ja kantelu on tästä syystä hylättävä – –

Kiitämme teitä komissiolle toimittamistanne tiedoista. Komissio ottaa ne huomioon yleisinä markkinatietoina.”

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset

9        Kantajat nostivat nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.11.2020 toimittamallaan kannekirjelmällä.

10      Vastine jätettiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.1.2021.

11      Unionin yleinen tuomioistuin päätti 2.2.2021 tekemässään päätöksessä työjärjestyksensä 83 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ettei toinen kirjelmien vaihto ollut tarpeen.

12      Kantajat pyysivät 15.4.2021 päivätyllä kirjeellä istunnon pitämistä asianosaisten kuulemiseksi unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

13      Unionin yleinen tuomioistuin esitti 4.6.2021 prosessinjohtotoimena asianosaisille kirjallisen kysymyksen, johon nämä vastasivat 21.6.2021.

14      Kantajat ilmoittivat 9.7.2021 päivätyllä kirjeellä unionin yleiselle tuomioistuimelle luopuvansa pyynnöstä istunnon pitämiseksi asianosaisten kuulemiseksi.

15      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa riidanalaisen päätöksen.

16      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

17      Kantajat vetoavat kanteensa tueksi kolmeen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koskee asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan rikkomista, toinen saman asetuksen 12 artiklan 1 kohdan rikkomista ja kolmas komissiolle asetettua velvollisuutta soveltaa EUT-sopimusta.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan rikkomista

18      Asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan sanamuotoon perustuvassa ensimmäisessä kanneperusteessa kantajat väittävät tuen sääntöjenvastaisuuden olevan riittävä peruste sille, että se voi olla kyseisen artiklan nojalla tutkittavaksi ottamisen edellytykset täyttävän kantelun kohteena. Mainitun asetuksen 24 artiklan 2 kohdassa ei kantajien mukaan millään tavalla aseteta lisäedellytystä, joka liittyy siihen, että tällä kantelulla olisi pyrittävä kyseessä olevan tuen toteamiseen sisämarkkinoille soveltumattomaksi. Vaikka on kantajien mukaan käytännössä harvinaista tai jopa ennenkokematonta, että asianomainen osapuoli tekee kantelun sääntöjenvastaisesta ja sisämarkkinoille soveltuvasta tuesta, kantelun poikkeuksellinen luonne ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että kantelu jää asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle, ellei tutkittavaksi ottamiselle aseteta muuta kuin EUT-sopimuksessa määrättyä tai mainitussa asetuksessa säädettyä lisäedellytystä.

19      Kantajien mukaan komissio on lisäksi riidanalaisessa päätöksessä tehnyt virheen nojautuessaan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeviin edellytyksiin, joiden mukaan kyseinen menettely on aloitettava, jos alustavan tutkintavaiheen päättyessä on edelleen olemassa epäilyksiä tuen soveltumisesta sisämarkkinoille. Vaikka kantajien mukaan on käytännössä niin, että suurimmassa osassa sääntöjenvastaisia tukia koskevista kanteluista lopullisena tavoitteena on käytännössä muodollisen tutkintamenettelyn aloittaminen, mahdollisuutta tehdä sääntöjenvastaisen tuen kyseenalaistava kantelu, jonka on ensin johdettava alustavaan tutkintaan, ei pidä sekoittaa muodollisen menettelyn aloittamiseen.

20      Näin ollen se, että kantajat katsovat kantelunsa kohteena olevan sääntöjenvastaisen tuen soveltuvan sisämarkkinoille ja pyrkivät kyseisellä kantelulla siihen, että komissio tekee kyseisen tuen vastustamatta jättämistä koskevan päätöksen, ei johda siihen, että kyseinen kantelu jää asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle.

21      Komissio kiistää nämä väitteet.

22      Aluksi on todettava, että kantajien tekemällä kantelulla pyrittiin siihen, että komissio tekee vastustamatta jättämistä koskevan päätöksen siltä osin kuin on kyse Ranskan viranomaisten tariffipäätösten 2006, 1/2010 ja 8/2010 perusteella toteuttamien toimien soveltumisesta sisämarkkinoille. Tässä yhteydessä ensimmäisessä kanneperusteessa käsitellään kysymystä siitä, annetaanko asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdassa uuden ja sääntöjenvastaisesti maksetun tuen saajalle ja – kuten käsiteltävässä asiassa – sellaisille yhtiöille, joilla on taloudellinen intressi kyseisessä tuensaajayrityksessä, koska se kuuluu samaan konserniin, subjektiivinen oikeus saattaa komission käsiteltäväksi kantelu, jotta se tekisi päätöksen, jossa todetaan asianomaisen jäsenvaltion ilmoittamatta jättämä tuki sisämarkkinoille soveltuvaksi.

23      Asetuksen 2015/1589 24 artiklan, jonka otsikko on ”Asianomaisten osapuolten oikeudet” 2 kohdassa säädetään, että ”asianomaiset osapuolet voivat tehdä kantelun antaakseen komissiolle tietoja oletetuista sääntöjenvastaisista tuista tai oletetusta tuen väärinkäytöstä”. Samanaikaisesti ”asianomaisella osapuolella” tarkoitetaan asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdassa olevan määritelmän mukaan ”jäsenvaltiota, henkilöä, yritystä tai yritysten yhteenliittymää, jonka etuihin tuen myöntäminen voi vaikuttaa, erityisesti tuensaajaa, kilpailevia yrityksiä ja alan järjestöjä.”

24      Vaikka edellä mainittujen säännösten sanamuodossa pyritään siis toteamaan, että sääntöjenvastaisesti maksettujen tukien saajat voivat tehdä kantelun komissiolle, tällainen toteamus on kuitenkin hylättävä valtiontukien valvontarakenteeseen sekä kantelujärjestelmän systematiikkaan liittyvistä syistä.

25      Valtiontukien valvontarakenteesta on ensinnäkin muistettava, että ilmoitusvelvollisuus on yksi EUT-sopimuksessa perustetun valtiontukien valvontajärjestelmän keskeisistä seikoista ja että EUT-sopimuksessa määrätään sen 108 artiklan 3 kohdassa käyttöön otetusta uusien tukisuunnitelmien ennakkovalvonnasta, jolla pyritään siihen, että pelkästään sisämarkkinoille soveltuvat tuet toteutetaan, mutta vasta sitten, kun epäilys niiden soveltuvuudesta sisämarkkinoille poistetaan komission lopullisella päätöksellä (tuomio 24.11.2020, Viasat Broadcasting UK, C‑445/19, EU:C:2020:952, 18 ja 19 kohta). Tämä ennakkovalvontajärjestelmä estää suosimasta jäsenvaltioita, jotka maksavat tukia SEUT 108 artiklan 3 kohdan vastaisesti, niiden jäsenvaltioiden kustannuksella, jotka ilmoittavat tuista kyseisen määräyksen mukaisesti suunnitteluvaiheessa ja jättävät ne toteuttamatta odotettaessa komission tekemää lopullista päätöstä (tuomio 4.3.2021, komissio v. Fútbol Club Barcelona, C‑362/19 P, EU:C:2021:169, 92 kohta). Tältä osin on muistutettava, että sen arvioiminen, soveltuvatko tukitoimenpiteet SEUT 107 artiklan 3 kohdan nojalla sisämarkkinoille, kuuluu komission yksinomaiseen toimivaltaan, jonka käyttämistä unionin tuomioistuimet valvovat (ks. tuomio 19.7.2016, Kotnik ym., C‑526/14, EU:C:2016:570, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26      SEUT 108 artiklan 3 kohdan itse rakenteesta, jossa luodaan komission ja jäsenvaltion välille kahdenvälinen suhde, johtuu, että ilmoitusvelvollisuus koskee ainoastaan jäsenvaltioita. Tämän velvollisuuden ei siis voida katsoa täyttyneen tuen saaneen yrityksen suorittamalla ilmoituksella. Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, SEUT 108 artiklassa määrätyllä valtiontukia koskevalla valvonta‑ ja tutkintajärjestelmällä ei aseteta erityisiä velvollisuuksia tuen saajalle. Yhtäältä ilmoitusvelvollisuus ja tukisuunnitelmien toteuttamista koskeva ennakkokielto kohdistuvat vain asianomaiseen jäsenvaltioon, kuten ilmenee pohjimmiltaan myös asetuksen 2015/1589 10 artiklasta, jossa säädetään, että asianomainen jäsenvaltio voi peruuttaa ilmoituksensa ennen kuin komissio on tehnyt päätöksen tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille. Toisaalta komission päätös, jolla se toteaa tuen soveltumattomuuden ja kehottaa jäsenvaltiota poistamaan tuen komission asettamassa määräajassa, kohdistuu myöskin vain jäsenvaltioon (tuomio 11.7.1996, SFEI ym., C‑39/94, EU:C:1996:285, 73 kohta ja tuomio 1.6.2006, P & O European Ferries (Vizcaya) ja Diputación Foral de Vizcaya v. komissio, C‑442/03 P ja C‑471/03 P, EU:C:2006:356, 103 kohta).

27      Jos hyväksyttäisiin, että sääntöjenvastaisesti maksetun tuen saaja voi saattaa komission käsiteltäväksi kantelun, jotta komissio toteaisi kyseisen tuen soveltuvan sisämarkkinoille, tämä johtaisi kuitenkin vain siihen, että kyseinen tuensaaja voisi toimia asianomaisen jäsenvaltion sijasta, vaikka ainoastaan sillä on toimivalta ilmoittaa komissiolle tukitoimenpiteestä.

28      Lisäksi se, että sääntöjenvastaisesti maksetun tuen saajalle annetaan tällainen mahdollisuus saattaa asia komission käsiteltäväksi, jotta se toteaisi kyseisen tuen soveltuvan sisämarkkinoille, vaarantaisi SEUT 108 artiklan 3 kohtaan perustuvan tukitoimien ilmoittamisvelvollisuuden ja toteuttamiskiellon perustavanlaatuisen ja pakottavan luonteen, sellaisena kuin se palautetaan mieliin oikeuskäytännössä (ks. vastaavasti tuomio 17.9.2019, Italia ja Eurallumina v. komissio, T‑119/07 ja T‑207/07, ei julkaistu, EU:T:2019:613, 113 kohta), sekä seuraamuksen, joka jäsenvaltiolle lähtökohtaisesti määrätään sen jätettyä noudattamatta velvollisuutta ilmoittaa tuesta etukäteen, eli tuen palauttamisen (ks. vastaavasti tuomio 11.7.1996, SFEI ym., C‑39/94, EU:C:1996:285, 70 kohta).

29      Se nimittäin antaisi sääntöjenvastaisesti maksetun tuen saajalle mahdollisuuden korjata asianomaisen jäsenvaltion laiminlyönnit omaksi edukseen pyrkimällä siihen, että komissio tekee päätöksen, jonka nojalla jäsenvaltio voi myöhemmin vedota 12.2.2008 annetun tuomion CELF ja Ministre de la Culture et de la Communication (C‑199/06, EU:C:2008:79) 55 kohtaan, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin ei ole velvollinen määräämään SEUT 108 artiklan 3 kohdan viimeisen virkkeen vastaisesti toteutetun tuen takaisin perimisestä, jos komissio on tehnyt lopullisen päätöksen, jolla mainitun tuen todetaan soveltuvan sisämarkkinoille, mihin kantajat itsekin myöntävät pyrkivänsä.

30      Tarkasteltaessa asiaa edelleen valtiontukien valvontajärjestelmän rakenteen kannalta on lisäksi muistettava, että kansallisten tuomioistuinten on kaikkien SEUT 108 artiklan 3 kohdasta johtuvien velvoitteiden vastaisten menettelyjen vuoksi ryhdyttävä yksityisten hyväksi kansallisen oikeuden mukaisiin toimiin sekä tukitoimenpiteiden täytäntöönpanoa koskevien toimien pätevyyden osalta että kyseisen määräyksen tai mahdollisten väliaikaisten toimenpiteiden vastaisesti myönnetyn rahallisen tuen takaisin perimisen osalta (tuomio 21.11.1991, Fédération nationale du commerce extérieur des produits alimentaires ja Syndicat national des négociants et transformateurs de saumon, C‑354/90, EU:C:1991:440, 12 kohta). Tätä tarkoitusta varten kansallisten tuomioistuinten käsiteltäväksi voidaan saattaa asioita, joissa ne joutuvat tulkitsemaan ja soveltamaan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tuen käsitettä, etenkin määrittääkseen, olisiko valtion toteuttama toimenpide pitänyt saattaa SEUT 108 artiklan 3 kohdalla käyttöön otettuun ennakkovalvontamenettelyyn vai ei. Jos ne tulevat siihen tulokseen, että asianomainen toimenpide olisi todellakin pitänyt ennalta ilmoittaa komissiolle, niiden on todettava se sääntöjenvastaiseksi (tuomio 19.3.2015, OTP Bank, C‑672/13, EU:C:2015:185, 37 kohta).

31      Tästä seuraa, että sääntöjenvastaisen tuen saajat voivat saattaa asiansa kansallisten tuomioistuinten käsiteltäväksi, jotta tällaista tukea myöntävälle valtiolle määrättäisiin seuraamuksia sen kieltäytyessä nimenomaisesti tai hiljaisesti täyttämästä ilmoittamisvelvollisuuttaan. Näin ollen niille ei ole tarpeen myöntää oikeutta käynnistää komissiolle asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan perusteella tehdyn kantelun avulla tutkimusta, joka koskee tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille ja jolla ne pyrkivät tuen hyväksymiseen, mahdollisesti vastoin asianomaisen jäsenvaltion tahtoa, jonka se on ilmaissut jättämällä tuen ilmoittamatta.

32      Kuten komissio perustellusti toteaa, unionin oikeudessa ei ole olemassa subjektiivista oikeutta saada valtiontukea. Näin ollen tuensaaja ei voi käyttää jäsenvaltion toimivaltaa sen sijasta eikä tehdä oma-aloitteisesti ilmoitusta jäsenvaltion puolesta saadakseen komission tekemään päätöksen, jolla sallitaan ilmoittamatta jätetyn tuen toteuttaminen (ks. vastaavasti tuomio 1.6.2006, P & O European Ferries (Vizcaya) ja Diputación Foral de Vizcaya v. komissio, C‑442/03 P ja C‑471/03 P, EU:C:2006:356, 103 kohta).

33      Siltä osin kuin on kyse kantelujärjestelmän systematiikasta ja oikeudesta tehdä kantelu komissiolle on todettava, että asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan järjestelmän tarkoituksena on antaa komissiolle tietoja oletetuista sääntöjenvastaisista tuista, mistä käynnistyy saman asetuksen 15 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaisesti SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätty alustava tutkinta, jonka jälkeen komissio antaa päätöksen asetuksen 2015/1589 4 artiklan 2, 3 tai 4 kohdan mukaisesti (tuomio 5.5.2021, ITD ja Danske Fragtmænd v. komissio, T‑561/18, muutoksenhaku vireillä, EU:T:2021:240, 47 kohta).

34      Lisäksi asetuksen 2015/1589 12 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että komissio ”varmistaa, että asianomaiselle jäsenvaltiolle tiedotetaan kattavasti ja säännöllisesti [kantelua koskevan] tutkimuksen edistymisestä ja tuloksista”. Kyseinen säännös, jonka tarkoituksena on suojella asianomaisen jäsenvaltion puolustautumisoikeuksia, edellyttää, että kantelun jälkeen tehtävän kantelun hyväksymistä koskevan päätöksen on oltava sen kannalta kielteinen siten, että siinä todetaan kantelun kohteena ollut tuki sisämarkkinoille soveltumattomaksi.

35      Tulkinta, jonka mukaan kantelujärjestelmän tarkoituksena on määrittää sisämarkkinoille soveltumattomat tuet, saa tukea myös asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun ja [SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 täytäntöönpanosta 21.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 794/2004 (EUVL 2004, L 140, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna, liitteenä olevan kantelulomakkeen kohdasta 8, jossa pyydetään kantelijaa ilmoittamaan syyt, joiden vuoksi oletettu valtiontuki ei [kantelijan mukaan] ole sisämarkkinoille soveltuva.

36      Saman lomakkeen kohdasta 3 ilmenee lisäksi, että tuensaajat eivät kuulu niihin osapuoliin, jotka voivat nostaa kanteen. Myös tuensaajan tai ‑saajien kilpailijoiden mainitseminen sekä samassa kohdassa esitetty kysymys, jolla pyritään selvittämään, miten ja missä määrin oletettu valtiontuki vaikuttaa kantelijan kilpailuasemaan, osoittavat, että kantelujärjestelmän tarkoituksena on suojella erityisesti niiden osapuolten oikeuksia, joiden etuihin tuen myöntäminen tietyille tuensaajille voi vaikuttaa. Tämä saa sitäkin enemmän tukea mainitun lomakkeen kohdasta 7, jossa pyydetään kantelijaa selittämään, miten oletettu valtiontuki hänen mukaansa antaa tuensaajalle tai ‑saajille taloudellista etua.

37      Vaikka tuensaajilla näin ollen tarkoitetaan asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdan mukaan ”asianomaisia osapuolia”, kantelujärjestelmän systematiikka on esteenä sille, että sitä käyttävät osapuolet, joilla on ilmoitetun tuen tuensaajina erityinen intressi saada komissio toteamaan kyseinen tuki sisämarkkinoille soveltuvaksi.

38      Tästä seuraa, että asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan soveltamisala rajoittuu kanteluihin, jotka koskevat kantelijoiden sisämarkkinoille soveltumattomina pitämiä sääntöjenvastaisia tukia. Kyseisen asetuksen 24 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan eivät sitä vastoin kuulu kantelut, joissa kantajat väittävät, että tuki soveltuu sisämarkkinoille ja että komission on tästä syystä hyväksyttävä se. Näin ollen sääntöjenvastaisen tuen saajat ja yhtiöt, joilla on taloudellinen intressi kyseisessä tuensaajayhtiössä, koska ne muodostavat sen kanssa taloudellisen kokonaisuuden sen vuoksi, että emoyhtiö omistaa kantelijoiden koko osakepääoman, eivät voi vedota asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan ensimmäiseen virkkeeseen tehdäkseen kantelun suoraan tai välillisesti saamastaan sääntöjenvastaisesta tuesta siinä tarkoituksessa, että komissio tekisi päätöksen, jossa tuki todetaan sisämarkkinoille soveltuvaksi.

39      Näin ollen on todettava, että kantajien 20.6.2020 tekemä kantelu ei kuulu asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan.

40      Edellä esitetystä ilmenee, että komissio ei ole tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan, että kantajien tekemä kantelu ei kuulunut asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan. Tämän vuoksi ensimmäinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

 Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen 2015/1589 12 artiklan 1 kohdan rikkomista

41      Toisessa kanneperusteessa kantajat vetoavat siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen laiminlyödessään velvollisuutensa aloittaa alustava tutkintavaihe. Niiden mukaan tällainen velvollisuus on syntynyt asetuksen 2015/1589 12 artiklan 1 kohdan nojalla. Kantajat väittävät nimittäin tehneensä kantelun kyseisen asetuksen 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

42      Komissio katsoo, että toinen kanneperuste ei ole itsenäinen ensimmäiseen kanneperusteeseen nähden ja että sen tulos riippuu tästä syystä kokonaan asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan rikkomista koskevasta ensimmäisestä kumoamisperusteesta. Komissio kuitenkin torjuu sen perusteettomana ja ottaa samalla huomioon kyseisen asetuksen 12 artiklan säännökset. Tästä syystä myös tämä toinen kumoamisperuste on sen mukaan hylättävä.

43      Vastauksena tähän kanneperusteeseen on todettava, että asetuksen 2015/1589 12 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan komissio tutkii minkä tahansa ”asianomaisen osapuolen [kyseisen asetuksen] 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti tekemän kantelun”. Komission on siten tutkittava huolellisesti ja puolueettomasti sille tehdyt kantelut, jotka perustuvat SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen ja joissa yksilöidään rikkomiseen johtaneet toimenpiteet yksiselitteisesti ja yksityiskohtaisesti (ks. vastaavasti tuomio 15.3.2018, Naviera Armas v. komissio, T‑108/16, EU:T:2018:145, 102 kohta). Koska kantelussa, sellaisena kuin kantajat tekivät sen 20.6.2020, ei kuitenkaan vedottu SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen eikä se kuulunut mainitun asetuksen 24 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan, komissio ei ollut velvollinen aloittamaan mainitun asetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaista alustavaa tutkintavaihetta.

44      Toinen kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee komissiolle asetettua velvollisuutta soveltaa EUT-sopimusta

45      Kolmannessa kanneperusteessa kantajat väittävät, että komissio on jättänyt täyttämättä SEUT 107, SEUT 108 ja SEUT 109 artiklan sekä asetuksen 2015/1589 mukaiset velvollisuutensa.

46      Vaikka komissiolle on annettu tietoa tariffipäätöksiin 2006, 1/2010 ja 8/2010 perustuvien tukijärjestelmien olemassaolosta sekä niiden ilmoittamatta jättämisestä, se ei kantajien mukaan ole toteuttanut toimia, minkä vuoksi EUT-sopimuksen määräykset ovat menettäneet merkityksensä. Hylätessään sääntöjenvastaiseksi toteamiaan tukia koskevan kantelun tarkistamatta kuitenkaan ennakolta, etteivät tuet olleet sisämarkkinoille soveltumattomia, komissio ei kantajien mukaan toiminut asemansa mukaisesti unionin oikeuden noudattamisen valvojana eikä hoitanut siihen liittyvää tehtäväänsä yksityisten oikeusvarmuuden takaajana. Koska komissiolla on yksinomainen toimivalta arvioida tukien soveltuvuutta sisämarkkinoille, sen olisi kantajien mukaan pitänyt varmistaa, että sääntöjenvastainen tuki, josta se oli saanut tiedon kantajilta, ei ollut sisämarkkinoille soveltumatonta. Kantajien mukaan on lisäksi olemassa niiden toimittamia tietoja – kuten commission de régulation de l’énergien (energian sääntelykomitea, Ranska) lausunto – joilla kyseenalaistettiin tukien soveltuminen sisämarkkinoille.

47      Näin ollen se, ettei komissio ottanut kantaa siihen, soveltuivatko kyseessä olevat tuet sisämarkkinoille, vastaa kantajien mukaan oikeussuojan epäämistä, sillä kyseinen laiminlyönti luo oikeudellisen tyhjiön, joka yritetään estää SEUT 107–109 artiklassa sekä asetuksessa 2015/1589.

48      Komissio kiistää esitetyt väitteet.

49      Vastauksena kolmanteen kanneperusteeseen on aluksi muistutettava kantajien tavoin, että komissiolla on yksinomainen toimivalta arvioida, soveltuvatko tukitoimenpiteet sisämarkkinoille (ks. tuomio 19.7.2016, Kotnik ym., C‑526/14, EU:C:2016:570, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin oikeudessa ei kuitenkaan aseteta komissiolle ehdotonta velvollisuutta arvioida ilmoittamatta jätetyn tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille heti saatuaan siitä tiedon.

50      Asetuksessa 2015/1589 nimittäin säädetään vain kahdesta tapauksesta, joissa komissio on tosiasiallisesti velvollinen tutkimaan tukitoimenpiteen soveltuvuuden sisämarkkinoille. Tällainen velvollisuus on yhtäältä olemassa siinä tapauksessa, että tukea myöntävä jäsenvaltio tekee ilmoituksen. Kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdassa säädetään siten, että ”komissio tutkii ilmoituksen heti sen saatuaan”. Komissio on mainitun asetuksen 12 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan perusteella toisaalta velvollinen tutkimaan ”asianomaisen osapuolen [saman asetuksen] 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti tekemän” kantelun.

51      Nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin kiistatonta, että Ranskan tasavalta ei ilmoittanut komissiolle tariffipäätöksiin 2006, 1/2010 ja 8/2010 perustuvia tukia. On lisäksi todettava, että kantajien 20.6.2020 tekemä kantelu ei kuulu asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan. Tässä tilanteessa komissio ei ollut velvollinen tutkimaan edellä mainittuja tukitoimenpiteitä. Näin ollen se, ettei se tehnyt päätöstä näiden tukitoimenpiteiden osalta, ei voi merkitä oikeussuojan epäämistä, joka voi johtaa oikeudellisen tyhjiön syntymiseen. Näin on varsinkin kun – kuten edellä 29 ja 31 kohdassa todettiin – kantajat voivat saattaa asiansa asianomaisen jäsenvaltion tuomioistuinten käsiteltäväksi, jotta kyseiselle jäsenvaltiolle määrättäisiin seuraamuksia sen kieltäydyttyä ilmoittamasta todettuja toimenpiteitä edellyttäen, että tuomioistuimet toteavat, että niitä voidaan pitää uusina valtiontukina.

52      Tältä osin on todettava, että SEUT 108 artiklan 3 kohdan viimeisessä virkkeessä määrätyllä tukisuunnitelmien toteuttamiskiellolla on välitön oikeusvaikutus. Tässä määräyksessä tarkoitettua toteuttamiskieltoa sovelletaan välittömästi jokaiseen sellaiseen tukeen, joka on myönnetty siitä ilmoittamatta (ks. tuomio 21.11.2013, Deutsche Lufthansa, C‑284/12, EU:C:2013:755, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kansallisilla viranomaisilla on lisäksi velvollisuus periä oma-aloitteisesti takaisin sääntöjenvastaisesti myönnetty tuki (tuomio 5.3.2019, Eesti Pagar, C‑349/17, EU:C:2019:172, 92 kohta).

53      Kun otetaan huomioon tämä selkeä oikeudellinen kehys, jota sovelletaan uusien ja ilman ennakkoilmoitusta myönnettyjen valtiontukien järjestelmään, ja se, että nykyisillä ja mahdollisilla tulevilla tuensaajilla ei ole unionin oikeuteen perustuvaa subjektiivista oikeutta saada jäsenvaltion myöntämää tukea, jos kyseinen jäsenvaltio ei ole ilmoittanut siitä, myöskään se, että komissio ei tee päätöstä tällaisen sääntöjenvastaisen tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille, ei voi loukata oikeusvarmuuden periaatetta.

54      Edellä esitetyn perusteella kolmas kanneperuste ja näin ollen koko kanne on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

55      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinnet asian, ne on komission vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Solar Electric Holding, Solar Electric Guyane, Solar Electric Martinique ja Société de production d’énergies renouvelables velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Svenningsen

Barents

Laitenberger

Julistettiin Luxemburgissa 10 päivänä marraskuuta 2021.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: ranska.