UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
15 päivänä marraskuuta 2022 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Avioero – Asetus (EY) N:o 2201/2003 – 2 artiklan 4 alakohta ja 21 artikla – ”Tuomion” käsite – Puolisoiden välisellä sopimuksella sovitun ja toisen jäsenvaltion väestörekisteriviranomaisen julistaman avioliiton purkamisen tunnustaminen jäsenvaltiossa – Kriteeri sen määrittämiseksi, onko kyseessä ”tuomio”
Asiassa C‑646/20,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Bundesgerichtshof (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa) on esittänyt 28.10.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 1.12.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Senatsverwaltung für Inneres und Sport, Standesamtsaufsicht,
vastaan
TB,
jossa asian käsittelyyn osallistuvat
Standesamt Mitte von Berlin ja
RD,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti L. Bay Larsen, jaostojen puheenjohtajat A. Arabadjiev, A. Prechal, E. Regan, M. Safjan (esittelevä tuomari) ja M. L. Arastey Sahún sekä tuomarit M. Ilešič, J.‑C. Bonichot, S. Rodin, I. Jarukaitis, A. Kumin, M. Gavalec, Z. Csehi ja O. Spineanu‑Matei,
julkisasiamies: A. M. Collins,
kirjaaja: hallintovirkamies M. Krausenböck,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 8.2.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, M. Hellmann ja U. Kühne,
– Viron hallitus, asiamiehenään N. Grünberg,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään A. Daniel ja A.‑L. Desjonquères,
– Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan G. Natale, avvocato dello Stato,
– Puolan hallitus, asiamiehinään B. Majczyna ja S. Żyrek,
– Euroopan komissio, asiamiehinään H. Leupold, M. Wilderspin ja W. Wils,
kuultuaan julkisasiamiehen 5.5.2022 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (EUVL 2003, L 338, s. 1; jäljempänä Bryssel II a ‑asetus) tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Senatsverwaltung für Inneres und Sport, Standesamtsaufsicht (Berliinin osavaltion sisä‑ ja urheiluasiainministeriö, väestörekisterin valvontaviranomainen, Saksa) (jäljempänä väestörekisterin valvontaviranomainen) ja TB ja joka koskee sitä, että kyseinen viranomainen on kieltäytynyt antamasta lupaa merkitä Saksan avioliittorekisteriin TB:n ja RD:n avioeroa, joka on tapahtunut Italiassa tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella, ilman toimivaltaisen saksalaisen tuomioistuimen ennalta toteuttamaa tunnustamista.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Brysselin yleissopimus
3 Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehdyn yleissopimuksen (EYVL 1972, L 299, s. 32), sellaisena kuin se on muutettuna myöhemmillä uusien jäsenvaltioiden tähän yleissopimukseen liittymisestä tehdyillä yleissopimuksilla (jäljempänä Brysselin yleissopimus), 25 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Tuomiolla tarkoitetaan tässä yleissopimuksessa jokaista sopimusvaltion tuomioistuimen ratkaisua riippumatta siitä, kutsutaanko sitä tuomioksi, päätökseksi, täytäntöönpanomääräykseksi vai joksikin muuksi, samoin kuin tuomioistuimen virkamiehen oikeudenkäyntikuluja koskevaa päätöstä.”
Bryssel II a ‑asetus
4 Bryssel II a ‑asetuksen johdanto‑osan 1, 2, 8, 21 ja 22 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:
”(1) Euroopan yhteisö on asettanut tavoitteekseen luoda vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Tätä varten yhteisö toteuttaa muun muassa siviilioikeudellisia asioita koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta.
(2) Eurooppa‑neuvosto piti Tampereen kokouksessaan oikeuden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta oikeudellisen yhteistyön kulmakivenä – –
– –
(8) Avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevien tuomioiden osalta tätä asetusta olisi sovellettava ainoastaan aviosuhteen purkamiseen eikä siinä pitäisi käsitellä kysymyksiä esimerkiksi avioeron syistä, avioliiton varallisuusoikeudellisista vaikutuksista tai muista mahdollisista liitännäistoimenpiteistä.
– –
(21) Jäsenvaltioiden tuomioistuinten antamien tuomioiden tunnustamisen ja täytäntöönpanon olisi perustuttava keskinäisen luottamuksen periaatteeseen, ja tunnustamatta jättämisen perusteet olisi rajoitettava ainoastaan välttämättömimpiin.
(22) Viralliset asiakirjat ja jossakin jäsenvaltiossa täytäntöönpanokelpoiset osapuolten väliset sopimukset olisi katsottava tuomioiksi tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä sovellettaessa.”
5 Kyseisen asetuksen 1 artiklassa säädettiin seuraavaa:
”1. Tätä asetusta sovelletaan, riippumatta siitä millaisessa tuomioistuimessa asiaa käsitellään, siviilioikeudellisissa asioissa, jotka liittyvät:
a) avioeroon, asumuseroon tai avioliiton pätemättömäksi julistamiseen;
b) vanhempainvastuun myöntämiseen, käyttämiseen, siirtämiseen, rajoittamiseen tai lopettamiseen.
– –
3. Tätä asetusta ei sovelleta seuraaviin asioihin:
– –
e) elatusvelvoitteet;
– –”
6 Saman asetuksen 2 artiklassa säädettiin seuraavaa:
”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
1) ’tuomioistuimella’ jäsenvaltioiden kaikkia viranomaisia, jotka ovat toimivaltaisia tämän asetuksen 1 artiklan mukaiseen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa;
– –
3) ’jäsenvaltiolla’ kaikkia jäsenvaltioita lukuun ottamatta Tanskaa;
4) ’tuomiolla’ jäsenvaltion tuomioistuimen julistamaa avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista ja vanhempainvastuuta koskevaa ratkaisua, riippumatta siitä, kutsutaanko sitä tuomioksi, päätökseksi, täytäntöönpanomääräykseksi vai joksikin muuksi;
– –”
7 Bryssel II a ‑asetuksen III lukuun, jonka otsikko oli ”Tunnustaminen ja täytäntöönpano”, sisältyi 1 jakso, jonka otsikko oli ”Tunnustaminen” ja johon sisältyivät kyseisen asetuksen 21–27 artikla.
8 Mainitun asetuksen 21 artiklassa säädettiin seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiossa annettu tuomio on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista.
2. Mitään erityistä menettelyä ei vaadita siviilisäätyä koskevien jäsenvaltioiden rekistereiden päivittämiseksi toisessa jäsenvaltiossa annetun avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevan tuomion perusteella, johon kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan ei saa hakea muutosta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 kohdan soveltamista.
– –”
9 Saman asetuksen 22 artiklassa, jonka otsikko on ”Avioeroa, asumuseroa ja avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevien tuomioiden tunnustamatta jättämisen perusteet”, säädettiin seuraavaa:
”Avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevaa tuomiota ei tunnusteta:
a) jos tunnustaminen on selvästi vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, jossa tunnustamista pyydetään;
– –”
10 Kyseisen asetuksen 25 artiklan sanamuoto oli seuraava:
”Tuomion tunnustamisesta ei voida kieltäytyä sillä perusteella, että sen jäsenvaltion, jossa tunnustamista pyydetään, lainsäädännössä ei sallita avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista samojen tosiseikkojen perusteella.”
11 Kyseisen III luvun 3 jaksoon, jonka otsikko oli ”1 ja 2 jaksolle yhteiset säännökset”, sisältyi muun muassa Bryssel II a ‑asetuksen 39 artikla, jossa säädettiin seuraavaa:
”Tuomion antaneen jäsenvaltion toimivaltaisen tuomioistuimen tai viranomaisen on annettava asiaan osallisen pyynnöstä todistus käyttäen liitteessä I (tuomiot avioliittoa koskevissa asioissa) tai liitteessä II (tuomiot vanhempainvastuuta koskevissa asioissa) esitettyä vakiolomaketta.”
12 Kyseisen III luvun 5 jakso, jonka otsikko oli ”Viralliset asiakirjat ja sopimukset”, sisälsi ainoastaan 46 artiklan, jonka sanamuoto oli seuraava:
”Jäsenvaltiossa laaditut tai rekisteröidyt ja siellä täytäntöönpanokelpoiset viralliset asiakirjat sekä jäsenvaltiossa tehdyt ja siellä täytäntöönpanokelpoiset asianosaisten väliset sopimukset on tunnustettava ja ne ovat täytäntöönpanokelpoisia samoin edellytyksin kuin tuomiot.”
Bryssel II b ‑asetus
13 Tuomioistuimen toimivallasta, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja kansainvälisestä lapsikaappauksesta 25.6.2019 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2019/1111 (EUVL 2019, L 178, s. 1; jäljempänä Bryssel II b ‑asetus), jolla on laadittu uudelleen Bryssel II a ‑asetus, 104 artiklan 1 kohdan mukaan sillä on kumottu viimeksi mainittu asetus 1.8.2022 alkaen. Bryssel II b ‑asetuksen 100 artiklan 2 kohdan mukaan Bryssel II a ‑asetusta sovelletaan kuitenkin edelleen sellaisiin oikeudenkäynteihin, jotka on pantu vireille ennen 1.8.2022, sellaisiin virallisiin asiakirjoihin, jotka on laadittu tai rekisteröity ennen 1.8.2022, ja sellaisiin sopimuksiin, joista on tullut ennen 1.8.2022 täytäntöönpanokelpoisia jäsenvaltiossa, jossa ne on tehty. Kun otetaan huomioon pääasian tosiseikat, siihen sovelletaan siten Bryssel II a ‑asetusta.
14 Bryssel II b ‑asetuksen johdanto‑osan 14 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan käsite ’tuomioistuin’ olisi ymmärrettävä laajasti niin, että se kattaa myös hallintoviranomaiset tai muut viranomaiset, kuten notaarit, jotka käyttävät toimivaltaa tietyissä avioliittoasioissa tai vanhempainvastuuta koskevissa asioissa. Kaikki sopimukset, jotka tuomioistuin on hyväksynyt sen jälkeen, kun asiasisältö on tutkittu kansallisen lainsäädännön ja kansallisten menettelyjen mukaisesti, olisi tunnustettava ja pantava täytäntöön päätöksinä. Muut sopimukset, jotka saavat sitovan oikeusvaikutuksen päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa viranomaisen tai jäsenvaltion tähän tarkoitukseen valtuuttaman muun virallisen tahon, joka on ilmoitettu komissiolle, toteuttaman muodollisen toimenpiteen jälkeen, olisi pantava täytäntöön muissa jäsenvaltioissa virallisia asiakirjoja ja sopimuksia koskevien tämän asetuksen säännösten mukaisesti. Tällä asetuksella ei saisi sallia puhtaasti yksityisten sopimusten vapaata liikkuvuutta. Sopimusten, jotka eivät ole päätöksiä eivätkä virallisia asiakirjoja mutta jotka toimivaltainen viranomainen on rekisteröinyt, olisi sen sijaan liikuttava vapaasti. Tällaisia viranomaisia voisivat olla sopimuksia rekisteröivät notaarit, vaikka he harjoittavat vapaata ammattia.”
15 Kyseisen asetuksen 30 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiossa annettu päätös on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista.
2. Mitään erityistä menettelyä ei vaadita siviilisäätyä koskevien jäsenvaltioiden rekistereiden päivittämiseksi toisessa jäsenvaltiossa annetun avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevan päätöksen perusteella, johon kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan ei saa hakea muutosta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 kohdan soveltamista.
– –”
16 Saman asetuksen 65 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Asumuseroa ja avioeroa koskevat viralliset asiakirjat ja sopimukset, joilla on sitova oikeusvaikutus päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa, on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa ilman eri menettelyä. Tämän luvun 1 jaksoa sovelletaan vastaavasti, jollei tässä jaksossa muuta säädetä.
2. Vanhempainvastuuta koskevat viralliset asiakirjat ja sopimukset, jotka ovat oikeudellisesti sitovia ja täytäntöönpanokelpoisia päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa, on tunnustettava ja pantava täytäntöön muissa jäsenvaltioissa ilman täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista. Tämän luvun 1 ja 3 jaksoa sovelletaan vastaavasti, jollei tässä jaksossa muuta säädetä.”
Saksan oikeus
17 Perhe‑ ja hakemuslainkäyttöasioissa noudatettavasta menettelystä 17.12.2008 annetun lain (Gesetz über das Verfahren in Familiensachen und in den Angelegenheiten der freiwilligen Gerichtsbarkeit; BGBl. 2008 I, s. 2586), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä FamFG), 97 §:n 1 momentin toisessa virkkeessä säädetään, että FamFG:n säännökset eivät ”vaikuta Euroopan unionin säädösten sisältämiin säännöksiin”.
18 FamFG:n 107 §:n, jonka otsikko on ”Ulkomailla avioliittoa koskevissa asioissa annettujen ratkaisujen tunnustaminen”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Ulkomailla annetut ratkaisut, joilla avioliitto julistetaan pätemättömäksi tai mitättömäksi tai joilla se puretaan tai joilla aviosuhde pysyttäen tai sitä pysyttämättä todetaan avioliiton olemassaolo tai sen puuttuminen osapuolten välillä, tunnustetaan vain, jos osavaltion oikeusviranomaiset ovat todenneet, että tunnustamisen edellytykset täyttyvät. Jos ratkaisun on antanut sen valtion tuomioistuin tai viranomainen, jonka kansalaisia molemmat puolisot olivat ratkaisun tekopäivänä, tunnustaminen ei riipu osavaltion oikeusviranomaisten toteamuksesta.”
19 Siviilisäädystä 19.2.2007 annetun lain (Personenstandsgesetz; BGBI. 2007 I, s. 122; jäljempänä PStG) 3 §:n, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian oikeusriidassa, otsikko on ”Väestörekisteri”. Kyseisen pykälän 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Väestörekisteriviranomaisen on pidettävä toimivaltaansa kuuluvissa asioissa:
1) avioliittorekisteriä (15 §),
– –”
20 PStG:n 5 §:n, jonka otsikko on ”Väestörekisterin päivittäminen”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Rekisterimerkintöjä on täydennettävä ja oikaistava tämän lain säännösten mukaisesti myöhemmillä kirjauksilla ja huomautuksilla (päivittäminen).”
21 PStG:n 16 §:n, jonka otsikko on ”Päivittäminen”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Avioliittomerkintään sisällytetään myöhemmät kirjaukset, jotka koskevat:
– –
3) avioliiton pätemättömäksi julistamista tai avioeroa,
– –”
Italian oikeus
22 Tuomioistuinten ulkopuolisia riidanratkaisumenettelyjä koskevista kiireellisistä toimenpiteistä ja muista toimenpiteistä riita‑asian oikeudenkäyntien ruuhkautumisen vähentämiseksi 12.9.2014 annetun asetuksen nro 132 (Decreto Legge No 132 – Misure urgenti di degiurisdizionalizzazione ed altri interventi per la definizione dell’arretrato in materia di processo civile; GURI nro 212, 12.9.2014), joka on muunnettu laiksi ja johon on tehty muutoksia 10.11.2014 annetulla lailla nro 162 (GURI nro 261, 10.11.2014) (jäljempänä asetus nro 132/2014), 12 §:n, jonka otsikko on ”Asumusero yhteisellä sopimuksella, avioliiton purkamista tai avioliiton siviilioikeudellisten vaikutusten päättämistä koskeva yhteinen hakemus tai asumuseron tai avioeron ehtojen muuttaminen väestörekisteriviranomaisessa”, ensimmäisessä ja toisessa momentissa säädetään, että puolisot voivat, halutessaan asianajajan edustamina, sopia toimivaltaisessa väestörekisteriviranomaisessa avioliiton purkamisesta tai avioliiton siviilioikeudellisten vaikutusten päättämisestä edellyttäen, että puolisoilla ei ole alaikäisiä lapsia tai täysi‑ikäisiä lapsia, jotka ovat oikeustoimikelvottomia, vaikeasti vammaisia tai taloudellisesti riippuvaisia.
23 Asetuksen nro 132/2014 12 §:n 3 momentissa säädetään lisäksi, että väestörekisteriviranomaisen on vastaanotettava kummaltakin asianosaiselta henkilökohtaisesti ilmoitus siitä, että he haluavat purkaa avioliiton tai päättää sen siviilioikeudelliset vaikutukset heidän välillään sovittujen ehtojen mukaisesti, että sopimus ei saa sisältää varallisuuden siirtoa koskevia ehtoja, että sopimuksen sisältävä asiakirja laaditaan ja allekirjoitetaan välittömästi puolisoiden ilmoitusten vastaanottamisen jälkeen, että mainittu sopimus korvaa tuomioistuimen ratkaisut, joilla päätetään muun muassa avioliiton purkamista ja avioliiton siviilioikeudellisten vaikutusten päättämistä koskevat menettelyt, ja että väestörekisterinpitäjän on puolisoiden ilmoitukset saatuaan kutsuttava heidät saapumaan luokseen aikaisintaan 30 päivän kuluttua ilmoitusten vastaanottamisesta sopimuksen vahvistamiseksi ja että jos puolisot eivät saavu paikalle, sopimusta ei vahvisteta.
24 Asetuksesta nro 132/2014 22.5.2018 annetussa Ministero della Giustizian (oikeusministeriö, Italia) soveltamisohjeessa nimetään väestörekisterinpitäjä Italiassa toimivaltaiseksi viranomaiseksi antamaan Bryssel II a ‑asetuksen 39 artiklassa tarkoitettu todistus.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
25 TB, joka on sekä Saksan että Italian kansalainen, avioitui 20.9.2013 Standesamt Mitte von Berlinissä (Berlin‑Mitten väestörekisteriviranomainen, Saksa) RD:n kanssa, joka on Italian kansalainen. Avioliitto merkittiin Berliinin avioliittorekisteriin.
26 TB ja RD ilmoittautuivat 30.3.2017 ensimmäisen kerran Parman (Italia) väestörekisterinpitäjälle aloittaakseen avioeromenettelyn tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella asetuksen nro 132/2014 12 §:n nojalla. He saapuivat tähän viranomaiseen toistamiseen 11.5.2017 vahvistaakseen ilmoituksensa. Kolmannen paikalle saapumisen päätteeksi 15.2.2018 TB ja RD ilmoittivat 30.3.2017 antamaansa ilmoitukseen viitaten toivovansa avioliittonsa purkamista ja täsmensivät myös, ettei asiasta ole vireillä oikeudenkäyntimenettelyä. Koska nämä ilmoitukset vahvistettiin vielä 26.4.2018 mainitulle viranomaiselle, tämä antoi 2.7.2018 TB:lle Bryssel II a ‑asetuksen 39 artiklassa tarkoitetun todistuksen, jossa vahvistettiin hänen avioeronsa RD:stä 15.2.2018 alkaen.
27 TB pyysi Berlin‑Mitten väestörekisteriviranomaista merkitsemään kyseisen avioeron Berliinin avioliittorekisteriin PStG:n säännösten mukaisesti. Kyseinen viranomainen pohti, edellyttäisikö tämä merkitseminen kuitenkin ensin FamFG:n 107 §:n mukaista tunnustamista, ja saattoi asian toimivaltaisen Amtsgerichtin (alioikeus, Saksa) käsiteltäväksi väestörekisterin valvontaviranomaisen välityksellä.
28 Kyseinen tuomioistuin päätti 1.7.2019 antamallaan päätöksellä, että TB:n ja RD:n tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella vahvistetun avioeron merkitseminen avioliittorekisteriin olisi mahdollista vasta sen jälkeen, kun osavaltion toimivaltainen oikeusviranomainen, tässä tapauksessa Senatsverwaltung für Justiz, Verbraucherschutz und Antidiskriminierung (Berliinin osavaltion oikeusasioista, kuluttajansuojasta ja syrjinnän torjunnasta vastaava ministeriö, Berliini, Saksa; jäljempänä Berliinin osavaltion oikeusministeriö), on tunnustanut sen FamFG:n 107 §:n 1 momentin mukaisesti.
29 Berliinin osavaltion oikeusministeriö kuitenkin hylkäsi TB:n sille tekemän tunnustamishakemuksen siitä syystä, ettei kyseessä ollut tunnustamista vaativa ratkaisu. TB:n tämän hakemuksen hylkäämisestä nostama kanne on vielä vireillä Kammergericht Berlinissä (Berliinin osavaltion ylioikeus, Saksa).
30 TB teki lisäksi 1.7.2019 annetusta päätöksestä valituksen, jonka Kammergericht Berlin hyväksyi. Viimeksi mainittu kielsi siten Berlin‑Mitten väestörekisteriviranomaista asettamasta TB:n ja RD:n Italiassa tapahtuneen avioeron avioliittorekisteriin kirjaamisen edellytykseksi sitä, että Berlinin osavaltion oikeusministeriö on ensin tunnustanut avioeron.
31 Väestörekisterin valvontaviranomainen haki tähän ratkaisuun muutosta Bundesgerichtshofissa (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa) eli ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, jotta 1.7.2019 annettu päätös pysytettäisiin.
32 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, sovelletaanko Bryssel II a ‑asetuksen 21 artiklassa, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 2 artiklan 4 alakohdan kanssa, tarkoitetun tuomion käsitteen osalta mainitussa asetuksessa säädettyjä avioeroratkaisujen tunnustamista koskevia sääntöjä avioeroon, joka perustuu puolisoiden sopimukseen ja jonka jäsenvaltion väestörekisteriviranomainen on julistanut tämän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti. Jos vastaus on myöntävä ja kun otetaan huomioon, että Saksan lainsäädännön säännökset eivät FamFG:n 97 §:n 1 momentin toisen virkkeen nojalla vaikuta näihin sääntöihin, Saksassa ei tarvita mitään tunnustamismenettelyä. On siis ratkaistava, onko Bryssel II a ‑asetuksen kyseisissä säännöksissä tarkoitettua tuomion käsitettä tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan ainoastaan tuomioistuimen tai julkista valtaa käyttävän viranomaisen toimia, joilla on oikeuksia luova vaikutus, vai kattaako se myös sellaiset yksityisten oikeustoimet, jotka perustuvat osapuolten itsenäiseen tahtoon ja jotka on toteutettu ilman tällaista valtion viranomaisen konstitutiivista myötävaikutusta, kuten tapahtuu Italiassa asetuksen nro 132/2014 12 §:ssä säädetyssä menettelyssä.
33 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei tätä kysymystä voida ratkaista selvästi mainittujen säännösten sanamuodon eikä 20.12.2017 annetusta tuomiosta Sahyouni (C‑372/16, EU:C:2017:988) esiin tulevien ohjeiden perusteella, vaikka osassa Saksan oikeuskirjallisuutta kyseistä sanamuotoa tulkitaan laajasti siten, että voitaisiin katsoa, että avioerotuomioiden tunnustamista koskevia Bryssel II a ‑asetuksen sääntöjä sovelletaan pääasiassa kyseessä olevassa Italian säännöstössä tarkoitetun kaltaiseen tuomioistuinmenettelyn ulkopuoliseen menettelyyn perustuviin avioeroihin.
34 Vaikka tässä osassa oikeuskirjallisuutta väitetään, että tällainen tulkinta on perusteltu, kun otetaan huomioon Bryssel II a ‑asetuksen tarkoitus eli sen varmistaminen, että avioliittoasioissa tunnustaminen olisi helppoa unionissa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin puoltaa päinvastaista tulkintaa. Kyseisen tuomioistuimen mukaan Bryssel II a ‑asetus perustuu olettamaan, jonka mukaan ainoastaan viranomaisen antamalla avioerotuomiolla, johon liittyy oikeuksia luova vaikutus, voidaan taata ”heikomman” puolison suojelu avioeroon liittyviltä haitoilta, koska tällainen viranomainen voi siten estää avioeron valvontavaltaansa käyttämällä. Näin ei kuitenkaan ole silloin, kun avioliiton purkautumisen oikeudellisena perustana on aviopuolisoiden itsenäinen tahto, joka ilmaistaan yksityisoikeudellisella toimella, ja kun viranomaisen osallistuminen rajoittuu varoittamiseen, selventämiseen, näyttöön tai neuvoihin ilman asiakysymystä koskevaa valvontavaltaa.
35 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisää, että tällaista lähestymistapaa tukee yhtäältä se, että kun Bryssel II a ‑asetus annettiin, jäsenvaltioiden oikeudessa ei ollut olemassa tuomioistuinmenettelyn ulkopuolista avioeromenettelyä, joten unionin lainsäätäjä ei ole voinut ottaa tätä tapausta huomioon. Toisaalta Bryssel II b ‑asetuksen, jolla Bryssel II a ‑asetus kumottiin ja korvattiin 1.8.2022 alkaen, säännöksistä ilmenee, että unionin lainsäätäjä on tällä välin säätänyt pääasiassa kyseessä olevassa Italian lainsäädännössä säädetyn kaltaisia avioeroja koskevista säännöistä, mitä ei ollut tehty Bryssel II a ‑asetuksen voimassaoloaikana.
36 Siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin katsoisi, että Bryssel II a ‑asetuksen 21 artiklassa, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 2 artiklan 4 alakohdan kanssa, tarkoitettua tuomiota ei ole olemassa pääasiassa kyseessä olevassa Italian lainsäädännössä säädetyn kaltaisten avioerojen tapauksessa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko tällaisen avioeron tunnustaminen kuitenkin mahdollista mainitun asetuksen 46 artiklan perusteella. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii sulkemaan pois tällaisen mahdollisuuden siitä syystä, että Bryssel II b ‑asetuksessa säädetyn vastaavan säännöksen vastaisesti tässä säännöksessä mainitaan ainoastaan viralliset asiakirjat ja asianosaisten väliset ”täytäntöönpanokelpoiset” sopimukset, mikä ei koske avioeroasioita vaan ainoastaan vanhempainvastuuta koskevia asioita.
37 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että osassa saksalaista oikeuskirjallisuutta katsotaan, että Bryssel II a ‑asetuksen 46 artiklaa sovelletaan pääasiassa kyseessä olevassa Italian lainsäädännössä säädetyn kaltaisiin avioerotapauksiin.
38 Bundesgerichtshof on näin ollen päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [asetuksen nro 132/2014] 12 §:n perusteella vahvistettu avioliiton purkaminen Bryssel II a ‑asetuksessa tarkoitettu avioero?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, onko [asetuksen nro 132/2014] 12 §:n perusteella vahvistettua avioliiton purkamista käsiteltävä Bryssel II a ‑asetuksen virallisia asiakirjoja ja sopimuksia koskevan 46 artiklan mukaisesti?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
39 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 4 alakohtaa tulkittava erityisesti kyseisen asetuksen 21 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi siten, että jäsenvaltion väestörekisterinpitäjän laatima avioeroasiakirja, joka sisältää puolisoiden tekemän avioerosopimuksen, jonka he ovat vahvistaneet kyseisen rekisterinpitäjän luona kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen edellytysten mukaisesti, on kyseisen 2 artiklan 4 alakohdassa tarkoitettu tuomio.
40 On muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä unionin oikeuden yhtenäisen soveltamisen vaatimuksista että yhdenvertaisuusperiaatteesta seuraa, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ottamalla huomioon paitsi kyseisen säännöksen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa se on (tuomio 31.3.2022, Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl ym. (Turvapaikanhakijan määrääminen tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon), C‑231/21, EU:C:2022:237, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Kun otetaan huomioon, ettei mihinkään Bryssel II a ‑asetuksen säännökseen, erityisesti sen 2 artiklan 4 alakohtaan, sisälly nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen sekä tässä säännöksessä että kyseisen asetuksen 21 artiklassa tarkoitetun ilmaisun ”tuomio” merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on katsottava, että tätä ilmaisua on tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti unionin oikeudessa edellisessä kohdassa esiin tuodun menetelmän mukaisesti.
42 Tässä yhteydessä on muistutettava, että SEUT 67 artiklan 1 ja 4 kohdan ja SEUT 81 artiklan 1 ja 2 kohdan määräyksistä yhdessä luettuina sekä aiemmista EY 61 artiklan c alakohdasta ja EY 65 artiklan a alakohdasta ilmenee, että vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen muodostamiseksi unioni kehittää oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, varmistamalla erityisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä jäsenvaltioiden tuomioistuinten ratkaisujen ja muiden ratkaisujen vastavuoroisen tunnustamisen.
43 Tässä yhteydessä sekä jäsenvaltioiden välisen keskinäisen luottamuksen periaatteella, että tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteella, joka itsessään perustuu jäsenvaltioiden vastavuoroiseen luottamukseen, on unionin oikeudessa perustavanlaatuinen merkitys, koska niiden avulla voidaan luoda ja pitää yllä alue, jolla ei ole sisäisiä rajoja (tuomio 9.3.2017, Pula Parking, C‑551/15, EU:C:2017:193, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Bryssel II a ‑asetuksen tarkoituksena on tässä yhteydessä, kuten sen johdanto‑osan 1, 2 ja 21 perustelukappaleesta ilmenee, helpottaa muun muassa keskinäisen luottamuksen periaatteen – joka on oikeudellisen yhteistyön kulmakivi – perusteella jäsenvaltioissa annettujen avioerotuomioiden tunnustamista rajoittamalla tällaisten tuomioiden tunnustamatta jättämisen perusteet ainoastaan välttämättömimpiin (ks. vastaavasti tuomio 16.1.2019, Liberato, C‑386/17, EU:C:2019:24, 41 ja 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
45 Bryssel II a ‑asetuksen 21 artiklan 1 ja 2 kohdassa, luettuina yhdessä kyseisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 25 artiklan kanssa, säädetään muun muassa, että ellei mitään mainitun asetuksen 22 artiklassa, luettuna kyseisen asetuksen 21 perustelukappaleen valossa, tyhjentävästi mainituista tunnustamatta jättämisen perustetta todeta, jäsenvaltiossa avioeroasiassa annettu tuomio on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista; lisäksi täsmennetään yhtäältä, että siviilisäätyä koskevien rekistereiden päivittämiseksi jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään, tuomioon ei saa alkuperäjäsenvaltion lainsäädännön mukaan hakea muutosta, ja toisaalta, että tuomion tunnustamisesta ei voida kieltäytyä sillä perusteella, että sen jäsenvaltion, jossa tunnustamista pyydetään, lainsäädännössä ei sallita avioeroa samojen tosiseikkojen perusteella.
46 Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 4 alakohdassa tarkoitetusta tuomion käsitteestä on todettava, että avioeroasiassa sillä tarkoitetaan ”jäsenvaltion tuomioistuimen julistamaa avioeroa – – riippumatta siitä, kutsutaanko sitä tuomioksi, päätökseksi, täytäntöönpanomääräykseksi vai joksikin muuksi”. Tuomioistuimen käsite määritellään kyseisen artiklan 1 alakohdassa siten, että sillä tarkoitetaan ”jäsenvaltioiden kaikkia viranomaisia, jotka ovat toimivaltaisia tämän asetuksen 1 artiklan mukaiseen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa”. Lisäksi on täsmennettävä, että Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 3 alakohdan mukaan jäsenvaltiolla tarkoitetaan kaikkia jäsenvaltioita lukuun ottamatta Tanskan kuningaskuntaa.
47 Näin ollen Bryssel II a ‑asetuksen 1 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ja 2 artiklan 1, 3 ja 4 alakohdasta yhdessä luettuina seuraa, että avioeroasiassa annetulla tuomiolla tarkoitetaan nimityksestä riippumatta kaikkia avioeroratkaisuja, jotka toimivaltainen jäsenvaltion viranomainen on julistanut, lukuun ottamatta Tanskan kuningaskunnan viranomaisia.
48 Tästä Bryssel II a ‑asetuksessa itsessään annetusta määritelmästä ilmenee, että – kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 34 ja 36 kohdassa – tämä asetus voi kattaa avioeroratkaisut, jotka on julistettu sekä tuomioistuinmenettelyn että tuomioistuinmenettelyn ulkopuolisen menettelyn päätteeksi, siltä osin kuin jäsenvaltioiden oikeudessa annetaan myös tuomioistuimen ulkopuolisille viranomaisille toimivalta avioeroasiassa.
49 Tästä seuraa, että kaikki tällaisten tuomioistuimen ulkopuolisten jäsenvaltion avioeroasioissa toimivaltaisten viranomaisten, Tanskan kuningaskuntaa lukuun ottamatta, antamat ratkaisut on Bryssel II a ‑asetuksen 21 artiklan nojalla tunnustettava ilman eri toimenpiteitä muissa jäsenvaltioissa Tanskan kuningaskuntaa lukuun ottamatta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhtäältä tämän asetuksen 22 artiklan soveltamista siltä osin kuin on kyse tuomion tunnustamatta jättämisen perusteista ja toisaalta sitä, että siviilisäätyä koskevien rekistereiden päivittämiseksi siinä jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään, tuomioon ei saa enää hakea muutosta.
50 On täsmennettävä, että tätä tuomion käsitteen tulkintaa ei voi horjuttaa se, ettei yksikään jäsenvaltio ollut Bryssel II a ‑asetusta valmistellessaan ja antaessaan vielä säätänyt aviopuolisoiden mahdollisuudesta avioeroon tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella. Mainittu tulkinta johtuu suoraan kyseisen asetuksen 2 artiklan 1 ja 4 alakohdassa tarkoitettujen tuomioistuimen ja tuomion käsitteiden laajoista ja avoimista määritelmistä.
51 Samaa tulkintaa tukee lisäksi Bryssel II a ‑asetuksen tavoite, kun sillä pyritään muun muassa – kuten tämän tuomion 42–44 kohdasta ilmenee – helpottamaan unionin oikeudellisen yhteistyön kulmakivenä olevan keskinäisen luottamuksen periaatteen perusteella muun muassa avioeroasioissa jäsenvaltioissa annettujen tuomioiden tunnustamista.
52 Kuten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnössään esittämistä seikoista, jotka on tuotu esiin tämän tuomion 32–34 kohdassa, ilmenee, kyseinen tuomioistuin pohtii kuitenkin vielä sitä, kuinka laajaa valvontaa avioeroasioissa toimivaltaisen viranomaisen on harjoitettava, jotta muun muassa keskinäiseen suostumukseen perustuvan avioeron yhteydessä sen laatimaa avioeroasiakirjaa voitaisiin pitää Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 4 alakohdassa tarkoitettuna tuomiona kyseisen asetuksen 21 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi.
53 Tältä osin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että Bryssel II a ‑asetus kattaa vain avioerot, jotka on julistettu joko valtion tuomioistuimessa taikka viranomaisessa taikka sen valvonnassa, mikä sulkee pois toisen aviopuolison uskonnollisessa tuomioistuimessa antamaan yksipuoliseen ilmoitukseen perustuvan kaltaiset pelkät yksityiset avioerot (ks. vastaavasti tuomio 20.12.2017, Sahyouni, C‑372/16, EU:C:2017:988, 39–43, 48 ja 49 kohta).
54 Tästä oikeuskäytännöstä voidaan päätellä, että kaikkien viranomaisten, jotka antavat Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 4 alakohdassa tarkoitetun ”tuomion”, on voitava valvoa avioeron julistamista, mikä edellyttää, että ne tutkivat yhteiseen suostumukseen perustuvien avioerojen yhteydessä avioeron edellytykset kansallisen oikeuden perusteella ja eroavien puolisoiden suostumuksen tosiasiallisuuden ja pätevyyden.
55 Edeltävässä kohdassa tarkoitetun tutkimisvaatimus, joka on luonteenomainen tuomion käsitteelle, voidaan johtaa myös 2.6.1994 annetusta tuomiosta Solo Kleinmotoren (C‑414/92, EU:C:1994:221). Yhteisöjen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 15–17 kohdassa Brysselin yleissopimuksen 25 artiklasta, joka on sanamuodoltaan keskeisesti samanlainen kuin Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 4 alakohdan sanamuoto, lukuun ottamatta sitä merkittävää seikkaa, että mainitun yleissopimuksen kyseinen määräys koskee ainoastaan tuomioistuinten ratkaisuja, että tuomion käsite merkitsee sitä, että tuomioistuin ratkaisee ”oman toimivaltansa perusteella kysymykset, joista asianosaiset ovat riitaisia”.
56 Pitää paikkansa, että – kuten Puolan hallitus muistutti istunnossa – unionin tuomioistuin totesi mainitussa tuomiossa, että jäsenvaltion tuomioistuimessa tehty sovinto, jolla riita‑asia päätetään, ei voi olla Brysselin yleissopimuksen 25 artiklassa tarkoitettu tuomio. Tästä ei kuitenkaan voida analogisesti päätellä, että luokittelu Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 4 alakohdassa tarkoitetuksi tuomioksi olisi järjestelmällisesti suljettava pois tilanteessa, jossa tuomioistuimen ulkopuolisella viranomaisella on toimivalta julistaa avioero puolisoiden tekemän sovinnon perusteella tutkittuaan voimassa olevissa kansallisissa säännöksissä vahvistetut edellytykset.
57 Kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 50 kohdassa, yhteisöjen tuomioistuin on 2.6.1994 antamassaan tuomiossa Solo Kleinmotoren (C‑414/92, EU:C:1994:221) perustanut ratkaisunsa siihen, että kyseessä olleet sovinnot olivat pääasiallisesti sopimusluonteisia, ja tuomioistuin tyytyi ottamaan tämän sovinnon huomioon tutkimatta mitenkään tämän sovinnon sisältöä voimassa olleiden säännösten perusteella.
58 Bryssel II b ‑asetuksen, jolla Bryssel II a ‑asetus laadittiin uudelleen, 14 perustelukappaleessa todetaan, että ”kaikki sopimukset, jotka tuomioistuin on hyväksynyt sen jälkeen, kun asiasisältö on tutkittu kansallisen lainsäädännön ja kansallisten menettelyjen mukaisesti, olisi tunnustettava ja pantava täytäntöön päätöksinä”. Siinä lisätään, että ”muut sopimukset, jotka saavat sitovan oikeusvaikutuksen päätöksen antaneessa jäsenvaltiossa viranomaisen tai jäsenvaltion tähän tarkoitukseen valtuuttaman muun virallisen tahon, joka on ilmoitettu komissiolle, toteuttaman muodollisen toimenpiteen jälkeen, olisi pantava täytäntöön muissa jäsenvaltioissa virallisia asiakirjoja ja sopimuksia koskevien tämän asetuksen säännösten mukaisesti. Tällä asetuksella ei saisi sallia puhtaasti yksityisten sopimusten vapaata liikkuvuutta. Sopimusten, jotka eivät ole päätöksiä eivätkä virallisia asiakirjoja mutta jotka toimivaltainen viranomainen on rekisteröinyt, olisi sen sijaan liikuttava vapaasti. Tällaisia viranomaisia voisivat olla sopimuksia rekisteröivät notaarit, vaikka he harjoittavat vapaata ammattia”.
59 Unionin lainsäätäjä on siten täsmentänyt jatkuvuutta silmällä pitäen, että avioerosopimukset, jotka oikeusviranomainen tai muu viranomainen on hyväksynyt tutkittuaan asiasisällön kansallisten lainsäädäntöjen ja menettelyjen mukaisesti, ovat Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 4 alakohdassa ja sen korvaamiseksi annetun Bryssel II b ‑asetuksen säännöksissä tarkoitettuja ratkaisuja ja että juuri tämän asiasisällön tutkiminen erottaa nämä ratkaisut kyseisissä asetuksissa tarkoitetuista virallisista asiakirjoista ja osapuolten välisistä sopimuksista.
60 Näin ollen silloin, kun tuomioistuimen ulkopuolinen toimivaltainen viranomainen hyväksyy aineellisen sisällön tutkittuaan avioerosopimuksen, se tunnustetaan Bryssel II a ‑asetuksen 21 artiklan ja Bryssel II b ‑asetuksen 30 artiklan mukaisesti ratkaisuksi, kun taas muut avioerosopimukset, joilla on sitova oikeusvaikutus ratkaisun antaneessa jäsenvaltiossa, tunnustetaan tapauskohtaisesti joko virallisiksi asiakirjoiksi tai sopimuksiksi Bryssel II a ‑asetuksen 46 artiklan ja Bryssel II a ‑asetuksen 65 artiklan mukaisesti.
61 Tässä yhteydessä on todettava, että kuten komissio on perustellusti todennut istunnossa, Bryssel II b ‑asetuksen johdanto‑osan 14 perustelukappaleen ja 65 artiklan syntyhistoriasta seuraa, että antaessaan kyseisen asetuksen unionin lainsäätäjä ei pyrkinyt innovoimaan eikä ottamaan käyttöön uusia sääntöjä vaan ainoastaan ”selventämään” yhtäältä Bryssel II a ‑asetuksen 46 artiklaan jo kirjatun säännön ulottuvuutta ja toisaalta perustetta, jolla voidaan erottaa ratkaisu virallisista asiakirjoista ja osapuolten välisestä sopimuksesta, eli selventämään aineellista tutkimista koskevaa perustetta.
62 Kaikkien näiden seikkojen valossa on ratkaistava, onko nyt käsiteltävässä asiassa jäsenvaltion väestörekisterinpitäjän laatima avioeroasiakirja, joka sisältää puolisoiden tekemän avioerosopimuksen, jonka nämä ovat vahvistaneet tämän viranomaisen edessä jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen edellytysten mukaisesti, Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 4 alakohdassa tarkoitettu tuomio kyseisen asetuksen 21 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi.
63 Tältä osin unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja‑aineistosta ilmenee, että väestörekisterinpitäjä on Italiassa laillisesti perustettu viranomainen, jolla kyseisen jäsenvaltion oikeuden mukaan on toimivalta julistaa avioero oikeudellisesti sitovasti vahvistamalla kirjallisesti puolisoiden laatima avioerosopimus suoritettuaan tämän tuomion 54 kohdassa tarkoitetun tutkimisen.
64 Asetuksen nro 132/2014 12 §:n mukaan väestörekisterinpitäjän on saatava kummaltakin puolisolta henkilökohtaisesti ja kahteen kertaan ilmoitus vähintään 30 päivän välein, mikä merkitsee sitä, että väestörekisterinpitäjä varmistuu siitä, että heidän suostumuksensa avioeroon on pätevä, vapaa ja tietoinen.
65 Kyseisen säännöksen mukaan kyseinen väestörekisterinpitäjä tutkii lisäksi avioerosopimuksen sisällön voimassa olevien säännösten perusteella varmistaen, että kyseinen sopimus koskee ainoastaan avioliiton purkamista tai avioliiton siviilioikeudellisten vaikutusten päättämistä mutta ei varallisuuden siirtoa ja ettei kyseisillä puolisoilla ole alaikäisiä lapsia tai täysi‑ikäisiä lapsia, jotka ovat oikeustoimikelvottomia, vaikeasti vammaisia tai taloudellisesti riippuvaisia, ja ettei sopimus siten koske tällaisia lapsia.
66 Asetuksen nro 132/2014 12 §:stä ilmenee myös, ettei väestörekisterinpitäjällä ole oikeutta julistaa avioeroa, jos yksi tai useampi tässä säännöksessä säädetyistä edellytyksistä ei täyty, erityisesti jos kyseinen väestörekisterinpitäjä on epävarma siitä, onko jommankumman puolison suostumus avioeroon vapaa ja tietoinen, koskeeko sopimus varallisuuden siirtoa tai onko puolisoilla muita kuin taloudellisesti riippumattomia täysi‑ikäisiä lapsia.
67 Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että Bryssel II a ‑asetuksen 2 artiklan 4 alakohtaa on erityisesti tämän asetuksen 21 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi tulkittava siten, että alkuperäjäsenvaltion väestörekisterinpitäjän laatima avioeroasiakirja, joka sisältää puolisoiden tekemän avioerosopimuksen, jonka he ovat vahvistaneet kyseisen rekisterinpitäjän edessä kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen edellytysten mukaisesti, on kyseisen 2 artiklan 4 alakohdassa tarkoitettu tuomio.
Toinen kysymys
68 Ensimmäiseen kysymykseen annetun vastauksen perusteella toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.
Oikeudenkäyntikulut
69 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 2 artiklan 4 alakohtaa
on erityisesti kyseisen asetuksen 21 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi tulkittava siten, että
alkuperäjäsenvaltion väestörekisterinpitäjän laatima avioeroasiakirja, joka sisältää puolisoiden tekemän avioerosopimuksen, jonka he ovat vahvistaneet kyseisen rekisterinpitäjän edessä kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen edellytysten mukaisesti, on kyseisen 2 artiklan 4 alakohdassa tarkoitettu tuomio.
Allekirjoitukset