Valitus, jonka Meta Platforms Ireland Ltd, aiemmin Facebook Ireland Ltd on tehnyt 3.8.2023 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu viides jaosto) asiassa T-452/20, Meta Platforms Ireland v. komissio, 24.5.2023 antamasta tuomiosta
(asia C-496/23 P)
Oikeudenkäyntikieli: englanti
Asianosaiset
Valittaja: Meta Platforms Ireland Ltd, aiemmin Facebook Ireland Ltd (edustajat: D. Jowell KC, D. Bailey, Barrister-at-Law, J Aitken, D. Das, S. Malhi ja R. Haria, Solicitors, sekä T. Oeyen, avocat)
Muut osapuolet: Euroopan komissio ja Saksan liittotasavalta
Vaatimukset
Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin
kumoaa valituksenalaisen tuomion,
kumoaa 4.5.2020 annetun komission päätöksen C(2020) 3013 final neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 18 artiklan 3 kohdan ja 24 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesta menettelystä (asia AT.40684 – Facebook Marketplace), sellaisena kuin päätös on muutettuna 11.12.2020 annetulla komission päätöksellä C(2020) 9229 final (jäljempänä riidanalainen päätös),
tai toissijaisesti
palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi ensimmäisen ja toisen kanneperusteen osalta ja
velvoittaa komission korvaamaan kaikki näistä menettelyistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ja mukauttamaan valituksenalaisen tuomion määräystä oikeudenkäyntikuluista, jotta se vastaisi muutoksenhakumenettelyn lopputulosta.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valituksensa tueksi valittaja vetoaa seuraaviin valitusperusteisiin.
Ensimmäinen valitusperuste, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi virheellisesti ensimmäisen kanneperusteen ja teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 87–108 kohdassa, että 87 ja 102 kohdassa mainitut hakusanat olivat asetuksen N:o 1/20031 18 artiklan 1 ja 3 kohdassa tarkoitetun tarpeellisuusperiaatteen mukaisia. Erityisesti
unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 92, 93–95, 99 ja 103 kohdassa todetessaan pääasiallisesti, että tarpeellisuusperiaatetta noudatettiin jo siitä syystä, että komissio saattoi kohtuudella olettaa, että – tarkasteltaessa asiaa täysin abstraktisti – hakusanat saattoivat auttaa sitä määrittämään, onko riidanlaisen päätöksen johdanto-osan 1 kappaleessa tarkoitettu menettely tapahtunut. Unionin yleinen ei antanut (toissijaisesti ei antanut riittävästi) painoarvoa sille seikalle, että komission valitsemat perusteettoman yleiset hakusanat johtivat siinä tapauksessa, että niitä sovellettiin omaisuudensäilyttäjän kaikkiin asiakirjoihin koko ajanjaksona, siihen, että sellaisille asiakirjoille, joilla ei ole mitään yhteyttä tutkintaan (ja joista useassa on arkaluonteisia henkilötietoja tai liikesalaisuutena pidettäviä tietoja) annettiin vahva etusija sellaisessa tilanteessa, jossa komissio tiesi etukäteen, että sen lähestymistapa johtaisi tällaiseen lopputulokseen.
unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa katsoessaan, että asiakirjoja voidaan pitää tutkinnan kannalta epäolennaisina ”vasta kun hakusanoja on sovellettu kantajan tietokantoihin”. Käytännössä tällaisessa lähestymistavassa on todellinen riski siitä, että tarpeellisuusperiaatteeseen ei voida vedota tuomioistuimessa. Itse asiassa sillä annetaan komissiolle rajoittamaton harkintavalta ja se tekee tarpeellisuusperiaatteesta hyödyttömän. Tarpeellisuutta (ja oikeasuhteisuutta) koskevaa lakisääteistä vaatimusta ei tulkita oikein, jos viranomaisen annetaan soveltaa selkeästi liian laajoja hakusanoja suureen määrään asiakirjoja, jolloin saadaan valtava määrä epäolennaisia ja luottamuksellisia asiakirjoja. Valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa jätettiin myös ottamatta huomioon valittajan esittämän näytön, joka koskee sitä, että komissio tiesi etukäteen, että laajojen hakusanojen mekaanisella soveltamisella saadaan ylivoimaisen suuri määrä epäolennaisia asiakirjoja (mikä osoittautui paikkansapitäväksi), varsinainen merkitys tai se otettiin huomioon vääristyneellä tavalla.
unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen myös valituksenalaisen tuomion 105 ja 106 kohdassa, koska se ei katsonut, että tarkastuspäätöksiin sovellettavaa oikeudellista kehystä sovelletaan tietopyyntöihin, ja koska se hyväksyi sen, että komissio pyysi asiakirjoja ilman vastaavia takeita ja suojaa, jotka myönnetään asetuksen N:o 1/2003 20 artiklassa tarkoitettujen tarkastusten aikana.
Toinen valitusperuste, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen eikä esittänyt riittäviä perusteluja valituksenalaisen tuomion 75 kohdassa katsoessaan, että ”kokonaisarvio siitä, onko komissio noudattanut tarpeellisuusperiaatetta, ei ole aiheellinen”.
Kolmas valitusperuste, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi virheellisesti toisen kanneperusteen ja teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 179–185 kohdassa katsoessaan, että komissio saattoi pyytää asiakirjoja, jotka sisälsivät henkilötietoja ja liittyivät myös valittajan liiketoimintaan, myöntämättä takeita tai suojaa henkilötietojen osalta.
____________
1 Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1).