Language of document : ECLI:EU:T:2021:410

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

7 päivänä heinäkuuta 2021 (*)

Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – Iraniin kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet – Luettelo henkilöistä ja yhteisöistä, joiden varat ja taloudelliset resurssit on jäädytetty – Oikeussäännön, jolla annetaan yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeinen rikkominen

Asiassa T‑692/15 RENV,

HTTS Hanseatic Trade Trust & Shipping GmbH, kotipaikka Hampuri (Saksa), edustajanaan asianajaja M. Schlingmann,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään J.-P. Hix ja M. Bishop,

vastaajana,

jota tukee

Euroopan komissio, asiamiehinään R. Tricot, C. Hödlmayr, J. Roberti di Sarsina ja M. Kellerbauer,

väliintulijana,

jossa on kyse SEUT 268 ja 340 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta korvata vahinko, jonka kantaja väittää kärsineensä sen johdosta, että sen nimi on merkitty yhtäältä Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta 26.7.2010 annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 668/2010 (EUVL 2010, L 195, s. 25) Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 19.4.2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 423/2007 (EUVL 2007, L 103, s. 1) liitteeseen V ja toisaalta Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EY) N:o 423/2007 kumoamisesta 25.10.2010 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 961/2010 (EUVL 2010, L 281, s. 1) asetuksen N:o 961/2010 liitteeseen VIII,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit M. Jaeger ja O. Porchia (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies B. Lefebvre,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 20.11.2020 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta ja asian käsittelyn vaiheet ennen sen palauttamista

1        Kantaja HTTS Hanseatic Trade Trust & Shipping GmbH, jonka Naser Bateni on perustanut vuonna 2009, on Saksan oikeuden mukainen yhtiö, joka toimii laivameklarina ja vastaa alusten teknisestä hallinnosta.

2        Käsiteltävä asia liittyy rajoittaviin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on painostaa Iranin islamilaista tasavaltaa lopettamaan ydinaseiden levittämistä edistävä ydinenergia-alan toiminta ja ydinasejärjestelmien kehittäminen. Kysymys on erityisesti toimenpiteistä, jotka on kohdistettu Islamic Republic of Iran Shipping Lines ‑nimiseen varustamoon (jäljempänä IRISL) ja tähän yhtiöön väitetysti yhteydessä oleviin luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin, joihin kuuluvat Euroopan unionin neuvoston mukaan muun muassa IRISL Europe, kantaja ja kaksi muuta varustamoa, Hafize Darya Shipping Lines (jäljempänä HDSL) ja Safiran Pyam Darya Shipping Lines (jäljempänä SAPID).

3        Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja yhteisen kannan 2007/140/YUTP kumoamisesta 26.7.2010 annetulla neuvoston päätöksellä 2010/413/YUTP (EUVL 2010, L 195, s. 39) neuvosto merkitsi kantajan nimen tämän päätöksen liitteessä II olevaan ydinaseiden levittämiseen osallistuvien yhteisöjen luetteloon. Tämän johdosta kantajan nimi merkittiin Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 19.4.2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 423/2007 (EUVL 2007, L 103, s. 1) liitteessä V olevaan luetteloon asetuksen (EY) N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta 26.7.2010 annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 668/2010 (EUVL 2010, L 195, s. 25). Päätös 2010/413 ja täytäntöönpanoasetus N:o 668/2010, siltä osin kuin ne koskevat kantajan nimen ensimmäistä luetteloon merkitsemistä (jäljempänä ensimmäinen luetteloon merkitseminen), perustuivat siihen, että tämä yhtiö ”toim[i] HDSL:n puolesta Euroopassa”. Tämän merkinnän osalta ei ole nostettu kumoamiskannetta.

4        Neuvosto antoi 25.10.2010 Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen N:o 423/2007 kumoamisesta annetun asetuksen N:o 961/2010 (EUVL 2010, L 281, s. 1). Asetuksen N:o 961/2010 liitteessä VIII oli luettelo henkilöistä, yhteisöistä ja elimistä, joiden varat oli jäädytetty tämän asetuksen 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Kyseisestä asetuksesta, jolla kantajan nimi merkittiin tähän luetteloon (jäljempänä toinen luetteloon merkitseminen), ilmenee, että tämän yhtiön osalta perusteena oli se, että se ”[oli] IRISL:n määräysvallassa [tai] toim[i] sen puolesta”. Kantaja on riitauttanut toisen luetteloon merkitsemisen unionin yleisessä tuomioistuimessa.

5        Unionin yleinen tuomioistuin on 7.12.2011 antamassaan tuomiossa HTTS v. neuvosto (T‑562/10, EU:T:2011:716) kumonnut toisen luetteloon merkitsemisen mutta todennut, että asetuksen N:o 961/2010 vaikutukset pysyivät kantajan osalta voimassa 7.2.2012 asti.

6        Unionin yleisen tuomioistuimen 7.12.2011 antaman tuomion HTTS v. neuvosto (T‑562/10, EU:T:2011:716) jälkeen neuvosto on jälleen merkinnyt kantajan nimen luetteloon ensinnäkin päätöksen 2010/413/YUTP muuttamisesta 23.1.2012 annetussa päätöksessään 2012/35/YUTP (EUVL 2012, L 19, s. 22) seuraavilla perusteilla: ”IRISL:n määräysvallassa [tai] toimii sen puolesta. [Kantaja] on rekisteröity samaan osoitteeseen kuin IRISL Europe GmbH Hampurissa [(Saksa)], ja sen johtaja – – Naser Ba[t]eni työskenteli aikaisemmin IRISL:ssä.” Tämän johdosta kantajan nimi merkittiin näillä perusteilla asetuksen N:o 961/2010 liitteeseen VIII Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 961/2010 täytäntöönpanosta 23.1.2012 annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 54/2012 (EUVL 2012, L 19, s. 1).

7        Kantajan nimi on toiseksi merkitty 23.3.2012 Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EU) N:o 961/2010 kumoamisesta 23.3.2012 annetussa asetuksessa (EU) N:o 267/2012 (EUVL 2012, L 88, s. 1) olevaan luetteloon. Tämä merkintä, jonka kantaja riitautti unionin yleisessä tuomioistuimessa, kumottiin 12.6.2013 annetussa tuomiossa HTTS v. neuvosto (T‑128/12 ja T‑182/12, ei julkaistu, EU:T:2013:312).

8        Kolmanneksi ja lopuksi kantajan nimi on merkitty uudelleen luetteloon 15.11.2013 päätöksen 2010/413 muuttamisesta annetulla neuvoston päätöksellä 2013/661/YUTP (EUVL 2013, L 306, s. 18) ja asetuksen (EU) N:o 267/2012 täytäntöönpanosta annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 1154/2013 (EUVL 2013, L 306, s. 3). Kantaja riitautti tämän merkinnän unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja se on kumottu 18.9.2015 annetussa tuomiossa HTTS ja Bateni v. neuvosto (T‑45/14, ei julkaistu, EU:T:2015:650).

9        Tällä välin unionin yleinen tuomioistuin on 16.9.2013 annetussa tuomiossa Islamic Republic of Iran Shipping Lines ym. v. neuvosto (T‑489/10, EU:T:2013:453) kumonnut IRISL:n ja muiden varustamojen, kuten HDSL:n ja SAPID:n, nimen merkitsemisen niitä koskeviin luetteloihin sillä perusteella, että neuvoston esittämän näytön nojalla IRISL:n nimen merkitsemistä ei voitu pitää perusteltuna eikä tämän näytön nojalla näin ollen voitu perustella myöskään muihin varustamoihin, jotka oli merkitty luetteloihin niillä IRISL:ään olevien yhteyksien vuoksi, kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden hyväksymistä ja voimassa pitämistä.

10      Kantaja on esittänyt 23.7.2015 päivätyllä kirjeellään neuvostolle korvausvaatimuksen vahingosta, jonka se väittää kärsineensä siitä syystä, että sen nimi merkittiin alun perin ja myöhemmin uudelleen luetteloihin henkilöistä, jotka ovat yhteydessä IRISL:n toimintaan. Neuvosto hylkäsi tämän vaatimuksen 16.10.2015 päivätyllä kirjeellä.

11      Kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 25.11.2015 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jolla vaadittiin, että

–        neuvosto velvoitetaan maksamaan kantajalle 2 513 221,50 euroa vahingonkorvausta siitä aiheutuneesta aineellisesta vahingosta ja henkisestä kärsimyksestä, että kantajan nimi on otettu asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V ja asetuksen N:o 961/2010 liitteessä VIII olevaan henkilöiden, yhteisöjen ja elinten luetteloon (jäljempänä yhdessä riidanalaiset luettelot)

–        neuvosto velvoitetaan maksamaan viivästyskorkoa, jonka määrä lasketaan käyttäen perusteena Euroopan keskuspankin (EKP) perusrahoitusoperaatioille vahvistamaa korkokantaa, jota korotetaan kahdella prosenttiyksiköllä, 17.10.2015 lukien ja

–        neuvosto velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

12      Tämä kanne kirjattiin unionin yleisen tuomioistuimen rekisteriin asiana T‑692/15.

13      Neuvosto vaati, että kanne jätetään osittain tutkimatta, ja katsoi joka tapauksessa, että se on täysin perusteeton ja että kantaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

14      Euroopan komissio toimitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 5.4.2016 asiakirjan, jossa se pyysi saada osallistua asian käsittelyyn väliintulijana tukeakseen neuvoston vaatimuksia. Unionin yleisen tuomioistuimen seitsemännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi tämän väliintulohakemuksen 13.5.2016 tehdyllä päätöksellä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 144 artiklan 4 kohdan nojalla.

15      Ilmoitus asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättymisestä annettiin 30.8.2016 tiedoksi asianosaisille. Asianosaiset eivät ole pyytäneet suullisen käsittelyn järjestämistä kolmen viikon kuluessa tästä tiedoksiannosta lukien työjärjestyksen 106 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

16      Unionin yleisen tuomioistuimen puheenjohtajan 5.10.2016 tekemän päätöksen mukaisesti asia annettiin uudelle esittelevälle tuomarille, joka kuuluu kolmanteen jaostoon.

17      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi 8.6.2017 annetussa päätöksessä, joka annettiin asianosaisille tiedoksi seuraavana päivänä, että sillä on asian asiakirja-aineiston perusteella riittävät tiedot, ja päätti ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta työjärjestyksen 106 artiklan 3 kohdan mukaisesti, koska asianosaiset eivät olleet tehneet tätä koskevaa pyyntöä.

18      Tästä huolimatta kantaja on pyytänyt suullista käsittelyä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.6.2017 toimittamallaan asiakirjalla erityisesti unionin tuomioistuimen 30.5.2017 annetun tuomion Safa Nicu Sepahan v. neuvosto (C‑45/15 P, EU:C:2017:402) julistamisen johdosta ja että unionin yleinen tuomioistuin kuulee prosessinjohtotoimena sen johtajaa ja ainoata yhtiömiestä Batenia, siltä osin kuin kysymys on erityisesti väitetyn aineellisen sekä aineettoman vahingon laajuudesta.

19      Unionin yleinen tuomioistuin on 20.6.2017 annetussa päätöksessä ensinnäkin vahvistanut 8.6.2017 antamansa päätöksen. Siltä osin kuin kyseessä on kantajan pyyntö suullisen käsittelyn pitämisestä, unionin yleinen tuomioistuin on yhtäältä katsonut, että tämä pyyntö on esitetty asetetun määräajan päättymisen jälkeen, ja toisaalta todennut, ettei asiassa ole tullut esiin uusia seikkoja, joiden perusteella tällainen suullinen käsittely voitaisiin tarvittaessa pitää. Se on todennut tältä osin, että unionin tuomioistuimen 30.5.2017 antamassa tuomiossa Safa Nicu Sepahan v. neuvosto (C‑45/15 P, EU:C:2017:402) ainoastaan vahvistetaan 25.11.2014 annettu tuomio Safa Nicu Sepahan v. neuvosto (T‑384/11, EU:T:2014:986), eikä sen nojalla näin ollen voida perustella käsittelyn suullisen vaiheen aloittamista. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt Batenin kuulemista prosessinjohtotoimena koskevaa pyyntöä sillä perusteella, että sillä oli jo riittävät tiedot asiasta asiakirja-aineiston ja lainvastaisesta rajoittavasta toimenpiteestä aiheutuvan vahingon arviointia koskevan oikeuskäytännön perusteella.

20      Unionin yleinen tuomioistuin on 13.12.2017 antamassaan tuomiossa HTTS v. neuvosto (T‑692/15, EU:T:2017:890; jäljempänä alkuperäinen tuomio) hylännyt kantajan vahingonkorvauskanteen ja velvoittanut sen korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt kantajan ensimmäisen kanneperusteen, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, ja toisen kanneperusteen, joka koskee luetteloihin merkitsemiselle asetettujen aineellisten edellytysten rikkomista.

21      Kantaja teki unionin tuomioistuimen kirjaamoon 13.2.2018 valituksen alkuperäisestä tuomiosta, joka kirjattiin rekisteriin asiana C‑123/18 P. Unionin tuomioistuin kumosi 10.9.2019 antamallaan tuomiolla HTTS v. neuvosto (C‑123/18 P, EU:C:2019:694; jäljempänä valituksesta annettu tuomio) alkuperäisen tuomion ja palautti asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti sekä totesi, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

22      Unionin tuomioistuin katsoi lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan alkuperäisen tuomion 49 ja 50 kohdassa, että neuvosto saattoi vedota kaikkiin asian kannalta merkityksellisiin seikkoihin, joita ei otettu huomioon, kun kantaja merkittiin riidanalaisiin luetteloihin, ja erityisesti katsoessaan tämän tuomion 60 kohdassa, että tietyistä tämän tuomion 59 kohdassa mainituista seikoista ilmeni, ettei neuvosto ollut syyllistynyt unionin oikeussäännön riittävän ilmeiseen rikkomiseen arvioidessaan kantajan ja IRISL:n välisten liikesuhteiden ulottuvuutta siltä osin kuin nämä seikat, jotka osoittivat kantajan olevan IRISL:n ”omistuksessa tai määräysvallassa oleva yhtiö”, eivät olleet neuvoston tiedossa ajankohtana, jona kantajan nimi merkittiin riidanalaisiin luetteloihin, kuten valituksesta annetun tuomion 51 ja 56–86 kohdasta ilmenee.

 Asian käsittelyn aiheet ja asianosaisten vaatimukset asian palauttamisen jälkeen

23      Unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi palautettu asia rekisteröitiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamossa asianumerolla T‑692/15 RENV ja jaettiin 19.9.2019 ensimmäiselle jaostolle työjärjestyksen 216 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

24      Asianosaisia ja muita osapuolia kehotettiin esittämään huomautuksensa työjärjestyksen 217 artiklan 1 kohdan mukaisesti tässä oikeudenkäynnissä valituksesta annetun tuomion johdosta tarvittavista toimista. Ne ovat jättäneet huomautuksensa asetetussa määräajassa.

25      Kantaja esitti 11.11.2019 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamissaan huomautuksissa kantansa valituksesta annetun tuomion vaikutuksista käsiteltävässä asiassa. Kantaja toistaa tältä osin kannekirjelmässä esittämänsä vaatimukset, jotka koskevat sitä, että neuvosto on velvoitettava maksamaan vahingonkorvausta sille aiheutuneesta aineellisesta vahingosta ja henkisestä kärsimyksestä.

26      Neuvosto vaatii unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.11.2019 toimittamissaan huomautuksissa, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen osittain tutkimatta ja katsoo joka tapauksessa, että se on perusteeton

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut unionin yleisessä tuomioistuimessa asioissa T‑692/15 ja T‑692/15 RENV sekä valitukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut unionin tuomioistuimessa asiassa C‑123/18 P.

27      Komissio vaatii unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.11.2019 toimittamissaan huomautuksissa, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

28      Kantaja pyysi 29.1.2020 istunnon järjestämistä ja neuvosto pyysi tätä 30.1.2020.

29      Esittelevän tuomarin ehdotuksesta unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi nämä pyynnöt ja aloitti oikeudenkäynnin suullisen vaiheen.

30      Ensimmäisen jaoston puheenjohtaja päätti työjärjestyksen 68 artiklan 1 kohdan nojalla 30.6.2020 tekemällään päätöksellä asianosaisia ja muita osapuolia kuultuaan yhdistää käsiteltävän asian ja asian T‑455/17, Bateni v. neuvosto käsittelyn suullista vaihetta varten.

31      Sen jälkeen, kun istuntoa oli useaan kertaan siirretty covid-19-pandemiaan liittyvän terveyskriisin vuoksi, asianosaisten ja muiden osapuolien lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 20.11.2020 pidetyssä istunnossa, joka järjestettiin kantajan suostumuksella videoyhteyden välityksellä.

 Oikeudellinen arviointi

 Oikeudenkäyntiväite, joka koskee kantajan vahingonkorvauskanteen vanhentumista

32      Neuvosto vaatii alkuperäisessä oikeudenkäynnissä jättämässään vastauksessa, että kanne on jätettävä osittain tutkimatta, koska Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklassa säädetty määräaika on päättynyt.

33      Neuvosto väittää tältä osin, että kantajan 25.11.2015 nostama kanne perustuu toimiin, jotka oli hyväksytty yli viisi vuotta aikaisemmin eli 26.7.2010 täytäntöönpanoasetuksen N:o 668/2010 osalta ja 25.10.2010 asetuksen N:o 961/2010 osalta.

34      Neuvosto katsoo joka tapauksessa, että kanne on jätettävä osittain tutkimatta, koska kantajan vahinkojen korvaamista koskeva kanneoikeus on vanhentunut vahinkojen osalta, jotka ovat väitetysti syntyneet aikaisemmin kuin 25.11.2010 eli viisi vuotta ennen vahingonkorvauskanteen nostamista unionin yleisessä tuomioistuimessa 25.11.2015.

35      Neuvosto toistaa tämän väitteen lisäksi huomautuksissaan, jotka jätetiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.11.2019, ja toteaa, että ”10.9.2019 annetulla tuomiolla ei ole mitään vaikutusta [sen] väitteen osalta, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on osittain vailla toimivaltaa, koska oikeudet, joihin kanteessa vedotaan, ovat osittain vanhentuneita”.

36      Kun kantajaa pyydettiin istunnossa ottamaan kantaa tähän väitteeseen, se muistutti vaatineensa neuvostolta vahingonkorvausta viiden vuoden määräajassa ennen asian tuomioistuinkäsittelyä.

37      Aluksi on muistettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklan nojalla, jota saman perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan sovelletaan asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, vanhentumisaika sopimussuhteen ulkopuolista Euroopan unionin vastuuta koskevissa asioissa on viisi vuotta tapahtumasta, johon korvausvelvollisuus perustuu. Vanhentumisaika keskeytyy, jos asia pannaan vireille unionin tuomioistuimessa tai jos vahinkoa kärsinyt sitä ennen esittää asiassa vaatimuksen asianomaiselle unionin toimielimelle. Viimeksi mainitussa tapauksessa asia on pantava vireille SEUT 263 artiklassa määrätyn kahden kuukauden määräajan kuluessa ja tarvittaessa sovelletaan SEUT 265 artiklan toisen kohdan määräyksiä.

38      SEUT 263 artiklassa määrättyä kahden kuukauden määräaikaa sovelletaan lisäksi silloin, kun tästä vaatimuksesta kieltäytymistä koskeva toimivaltaisen toimielimen päätös annetaan tiedoksi henkilölle, joka on esittänyt vaatimuksen, kun taas SEUT 265 artiklan toisessa kohdassa määrättyä kahden kuukauden määräaikaa sovelletaan silloin, kun asianomainen toimielin ei ole antanut ratkaisua kahden kuukauden kuluessa tämän vaatimuksen esittämisestä (ks. vastaavasti määräys 4.5.2005, Holcim (Ranska) v. komissio, T‑86/03, EU:T:2005:157, 38 kohta ja tuomio 21.7.2016, Nutria v. komissio, T‑832/14, ei julkaistu, EU:T:2016:428, 36 kohta).

39      Käsiteltävässä asiassa ensimmäinen luetteloon merkitseminen julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 27.7.2010 ja kantaja esitti neuvostolle korvausvaatimuksen faksilla 23.7.2015. Kun kahden kuukauden määräaika oli päättynyt, mikä vastaa tämän vaatimuksen hiljaista hylkäämispäätöstä, neuvosto peruutti tämän hylkäämispäätöksen hylkäämällä kyseisen vaatimuksen 16.10.2015 päivätyllä kirjeellään (ks. analogisesti tuomio 11.6.2019, Frank v. komissio, T‑478/16, EU:T:2019:399, 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Nostaessaan vahingonkorvauskanteen 25.11.2015 kantaja toimi kahden kuukauden kuluessa neuvoston hylkäyskirjeen vastaanottamisesta (ks. vastaavasti tuomio 16.4.1997, Hartmann v. neuvosto ja komissio, T‑20/94, EU:T:1997:55, 134 kohta).

40      Käsiteltävässä asiassa voidaan näin ollen katsoa, että vanhentumisaika keskeytyi 23.7.2015 eli alle viisi vuotta 27.7.2010 jälkeen, joten käsiteltävä kanne on otettava tutkittavaksi.

 Kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

41      Kantaja väittää lähinnä, että unionin sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu syntyy sillä perusteella, että kun kantajan nimi merkittiin riidanalaisiin luetteloihin, perusteluvelvollisuus laiminlyötiin.

42      On muistettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan toisen kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin on palauttamistapauksessa sidottu unionin tuomioistuimen asiassa ratkaisemiin oikeusseikkoihin.

43      Kuten neuvosto ja komissio nimittäin korostavat – ja kuten kantaja totesi istunnossa – valituksesta annetussa tuomiossa vahvistetaan alkuperäisen tuomion 88 kohdan toteamus, jonka mukaan perusteluvelvollisuuden laiminlyöminen ei lähtökohtaisesti aiheuta sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta; unionin tuomioistuin on lisäksi korostanut, että vaikka kantaja olisi esittänyt todisteet, joiden perusteella täytäntöönpanoasetus N:o 668/2010 voitaisiin todeta lainvastaiseksi perustelujen puuttumisen vuoksi, kantajan väitteet eivät voi johtaa unionin oikeuden riittävän ilmeisen rikkomisen toteamiseen sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiseksi (ks. vastaavasti valituksesta annettu tuomio, 102 ja 103 kohta).

44      Perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva kanneperuste on hylättävä näillä samoilla perusteilla.

 Kanneperuste, joka koskee riidanalaisiin luetteloihin merkitsemisen aineellisten edellytysten riittävän ilmeistä rikkomista

45      Kantaja esittää kaksi väitettä käsiteltävän kanneperusteen tueksi. Kantajan ensimmäisen väitteen mukaan neuvosto ei ollut todennut riittävien todisteiden perusteella, että kantaja oli IRISL:n määräysvallassa. Toisen väitteen mukaan perusteet, joiden nojalla kantajan nimi merkittiin riidanalaisiin luetteloihin, eli se, että IRISL ja HDSL osallistuivat ydinaseiden levittämiseen, olivat virheellisiä, kun otetaan huomioon 16.9.2013 annettu tuomio, Islamic Republic of Iran Shipping Lines ym. v. neuvosto (T‑489/10, EU:T:2013:453).

46      Kantaja väittää lisäksi lähinnä, että täytäntöönpanoasetus N:o 668/2010 on lainvastainen. Vaikka unionin tuomioistuin katsoi, että asetuksen N:o 961/2010 kumoamisesta kantajaa koskevilta osin ei seurannut automaattisesti tämän täytäntöönpanoasetuksen kumoamista, kantajan mukaan nämä säädökset oli hyväksytty riittämättömin tosiseikkaperustein ja ne olivat näin ollen mitättömiä. Se katsoo näin ollen, että jos toisen luetteloon merkitsemisen ajankohtana ei ollut olemassa riittäviä todisteita sen nimen luetteloon merkitsemiseksi, asia on näin sitä suuremmalla syyllä ensimmäisen luetteloon merkitsemisen osalta.

47      Ensimmäisessä väitteessä kantaja väittää, että ensimmäinen ja toinen luetteloon merkitseminen (jäljempänä yhdessä riidanalaiset luetteloon merkitsemiset), joita perusteltiin toteamuksilla, joiden mukaan kantaja ”toimi HDSL:n puolesta Euroopassa” ja ”oli IRISL:n määräysvallassa [tai] toimi sen puolesta”, eivät perustuneet tosiseikkoihin, koska neuvosto myönsi unionin tuomioistuimessa 5.3.2019 pidetyssä istunnossa erityisesti, että silloin kun kyseiset luetteloon merkitsemiset hyväksyttiin, sillä ei ollut käytettävissään alkuperäisen tuomion 59 kohdassa mainittuja tietoja ja ettei se käyttänyt kyseisiä tietoja asiakirja-aineistoa käsitellessään.

48      Kantaja väittää toisella väitteellään, että neuvoston laiminlyönti on sitäkin merkittävämpi, koska syy, jonka nojalla kantajan nimi merkittiin riidanalaisiin luetteloihin, eli se, että IRISL ja HDSL osallistuivat ydinaseiden levittämiseen, oli virheellinen jo ottaen huomioon 16.9.2013 annetun tuomion Islamic Republic of Iran Shipping Lines ym. neuvosto (T‑489/10, EU:T:2013:453), joten riidanalaisissa merkinnöissä oli ”kaksi virhettä”. Kantaja väittää yhtäältä, että IRISL ja HDSL eivät ole osallistuneet ydinaseiden levittämiseen, ja toisaalta, ettei kantajan ja näiden yhtiöiden välillä ollut mitään yhteyttä, jonka nojalla ne olisivat voineet vaikuttaa sen taloudellisiin päätöksiin.

49      Neuvosto ja komissio kiistävät kaikki kantajan väitteet.

 Tiivistelmä unionin sopimuksen ulkopuolista vastuuta koskevasta oikeuskäytännöstä

50      On muistettava, että vahingonkorvauskanne on itsenäinen oikeussuojakeino, joka ei koske tietyn toimen kumoamista vaan pikemminkin toimielimen aiheuttaman vahingon korvaamista (ks. vastaavasti tuomio 2.12.1971, Zuckerfabrik Schöppenstedt v. neuvosto, 5/71, EU:C:1971:116, 3 kohta), ja ettei kumoamiskanne ole edellytyksenä vahingonkorvauskanteen nostamiselle unionin yleisessä tuomioistuimessa.

51      Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntyminen edellyttää tiettyjen edellytysten täyttymistä, joita ovat oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeinen rikkominen, syntynyt vahinko sekä syy-yhteys toimen antajalla olevan velvollisuuden laiminlyönnin ja vahinkoa kärsineille henkilöille aiheutuneen vahingon välillä (ks. vastaavasti tuomio 19.4.2012, Artegodan v. komissio, C‑221/10 P, EU:C:2012:216, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja valituksesta annettu tuomio, 32 kohta).

52      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetut unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen edellytykset ovat kumulatiivisia (ks. vastaavasti tuomio 7.12.2010, Fahas v. neuvosto, T‑49/07, EU:T:2010:499, 93 kohta ja määräys 17.2.2012, Dagher v. neuvosto, T‑218/11, ei julkaistu, EU:T:2012:82, 34 kohta). Tästä seuraa, että kun yksi näistä edellytyksistä jää täyttymättä, kanne on hylättävä kokonaisuudessaan, eikä muita edellytyksiä ole tarpeen tutkia (ks. vastaavasti tuomio 9.9.1999, Lucaccioni v. komissio, C‑257/98 P, EU:C:1999:402, 14 kohta ja tuomio 26.10.2011, Dufour v. BCE, T‑436/09, EU:T:2011:634, 193 kohta).

53      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan pelkästään unionin oikeudellisen toimen lainvastaisuutta – esimerkiksi kumoamiskanteen yhteydessä – koskevan toteamuksen perusteella ei voida katsoa, vaikka kyseinen lainvastaisuus onkin sinänsä valitettava, että unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen edellytys, joka koskee jonkin sen toimielimen toiminnan lainvastaisuutta, on tällä perusteella automaattisesti täyttynyt. Jotta voidaan katsoa, että tämä edellytys täyttyy, oikeuskäytännössä nimittäin edellytetään, että kantaja näyttää toteen, että kyseessä ei ole pelkkä toimielimen toiminnan lainvastaisuus vaan kyseinen toimielin on rikkonut riittävän ilmeisesti oikeussääntöä, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia (ks. tuomio 5.6.2019, Bank Saderat v. neuvosto, T‑433/15, ei julkaistu, EU:T:2019:374, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54      Näin ollen riittävän ilmeistä rikkomista koskevalla vaatimuksella pyritään erityisesti rajoittavien toimenpiteiden alalla välttämään se, että uhka siitä, että kyseessä oleva toimielin saattaisi joutua lopulta vastaamaan vahingoista, joita näiden toimien kohteena oleville henkilöille mahdollisesti aiheutuu, estäisi kyseistä toimielintä täyttämästä unionin ja sen jäsenvaltioiden yleisen edun mukaista tehtäväänsä kuitenkin siten, etteivät kyseisen toimielimen räikeiden ja anteeksiantamattomien laiminlyöntien seuraukset – varallisuusvahingot tai henkinen kärsimys – jäisi yksityisten vastattaviksi (ks. tuomio 5.6.2019, Bank Saderat v. neuvosto, T‑433/15, ei julkaistu, EU:T:2019:374, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

55      SEU 21 artiklassa unionin ulkoiselle toiminnalle asetettujen tavoitteiden mukaisesti kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämistä koskevan laajemman tavoitteen tärkeys voi nimittäin oikeuttaa unionin tämän perustavanlaatuisen päämäärän toteuttamiseksi hyväksymien toimien täytäntöönpanemiseksi tehdyistä päätöksistä aiheutuvat huomattavatkin kielteiset seuraukset tietyille toimijoille (tuomio 5.6.2019, Bank Saderat v. neuvosto, T‑433/15, ei julkaistu, EU:T:2019:374, 50 kohta).

 Tiivistelmä valituksesta annetussa tuomiossa vahvistetuista periaatteista

56      Unionin tuomioistuin muistutti valituksesta annetun tuomion 33 kohdassa, että oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeinen rikkominen on kyseessä, kun asianomainen toimielin on rikkonut selvällä ja vakavalla tavalla sen harkintavallalle asetettuja rajoja, ja tämän osalta on otettava huomioon muun muassa säänneltävien tilanteiden monimuotoisuus, rikotun säännön selkeys ja täsmällisyys ja rikotussa säännössä unionin toimielimelle annetun harkintavallan laajuus.

57      Tämän osalta unionin tuomioistuin on ensinnäkin korostanut valituksesta annetun tuomion 34 kohdassa, että vaatimus unionin oikeussäännön riittävän ilmeisestä rikkomisesta perustuu tarpeeseen verrata keskenään yhtäältä yksityisten intressiä tulla suojelluksi toimielinten lainvastaisilta toimilta ja toisaalta harkintavaltaa, joka on annettava toimielimille, jotta niiden toimintaa ei lamaannuteta, ja että tämä intressien vertailu on sitäkin tärkeämpää rajoittavien toimenpiteiden alalla, jolla vaikeudet, joita neuvostolle aiheutuu tietojen saatavuuden osalta, tekevät siltä edellytetystä arvioinnista erityisen vaikeaa.

58      Unionin tuomioistuin on toiseksi todennut valituksesta annetun tuomion 43 kohdassa, että sopimussuhteen ulkopuolinen unionin vastuu voi näin ollen syntyä pelkästään sen perusteella, että toimielimen todetaan syyllistyneen sääntöjenvastaisuuteen, jollaiseen tavanomaisesti varovainen ja huolellinen viranomainen ei olisi vastaavissa olosuhteissa syyllistynyt.

59      Unionin tuomioistuin on kolmanneksi katsonut valituksesta annetun tuomion 44 ja 46 kohdassa, että edellä 56 kohdassa luetellut parametrit, jotka on otettava huomioon unionin oikeussäännön riittävän ilmeisen rikkomisen arvioimiseksi, liittyvät kaikki ajankohtaan, jona asianomainen toimielin antoi päätöksen tai toimi tietyllä tavalla, ja että tästä seuraa, että unionin oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista on väistämättä arvioitava niiden olosuhteiden mukaan, joissa toimielin tiettynä nimenomaisena ajankohtana toimi.

60      Unionin tuomioistuin on neljänneksi todennut valituksesta annetun tuomion 41 kohdassa, että koska toinen luetteloon merkitseminen kumottiin 7.12.2011 annetulla tuomiolla HTTS v. neuvosto (T‑562/10, EU:T:2011:716), joka on lainvoimainen, asetuksen N:o 961/2010 osalta ensimmäinen osa ensimmäisestä edellytyksestä sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiseksi – unionin oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeinen rikkominen – oli jo täytetty.

61      Viidenneksi unionin tuomioistuin täsmensi valituksesta annetun tuomion 99 ja 100 kohdassa, ettei 7.12.2011 annetusta tuomiosta HTTS v. neuvosto (T‑562/10, EU:T:2011:716), jonka mukaan perusteluvelvollisuus oli laiminlyöty, voitu päätellä, että täytäntöönpanoasetusta N:o 668/2010 oli niin ikään pidettävä lainvastaisena saman virheen vuoksi, ja että kantajan, joka ei ollut riitauttanut ensimmäisen luetteloon merkitsemisen laillisuutta kumoamiskanteella, oli osoitettava kyseisen täytäntöönpanoasetuksen lainvastaisuus, koska unionin toimielinten toimia nimittäin koskee pääsääntöisesti lainmukaisuusolettama, ja niillä on näin ollen oikeusvaikutuksia niin kauan kuin niitä ei ole peruutettu, kumottu kumoamiskanteen johdosta tai todettu pätemättömiksi ennakkoratkaisupyynnön tai lainvastaisuusväitteen seurauksena.

62      Kuudenneksi siltä osin kuin on erityisesti kyse luetteloon merkitsemistä koskevista kriteereistä, joita on kantajan mukaan rikottu vakavalla ja selvällä tavalla käsiteltävässä asiassa, unionin tuomioistuin on katsonut valituksesta annetun tuomion 69 kohdassa, että se, että käytetään sanoja ”omistuksessa” ja ”määräysvallassa”, jotka ovat asetuksessa N:o 423/2007 ja N:o 961/2010 mainittuja luetteloon merkitsemistä koskevia kriteereitä ja jotka ovat riidanalaisten luetteloon merkitsemisten perusteena, vastaa tarpeeseen sallia se, että neuvosto voi toteuttaa tehokkaita toimenpiteitä kaikkia sellaisia henkilöitä, yhteisöjä tai elimiä vastaan, jotka ovat yhteydessä ydinaseiden levittämiseen osallistuviin yhtiöihin. Unionin tuomioistuimen mukaan tästä seuraa, että omistus tai määräysvalta voi olla suoraa tai välillistä. Jos kyseinen yhteys olisi nimittäin osoitettava yksinomaan kyseisten henkilöiden suoran omistuksen tai määräysvallan perusteella, toimenpiteet voitaisiin kiertää lukuisilla sopimusperusteisilla tai tosiasiallisilla määräysvaltaa tarkoittavilla mahdollisuuksilla, jotka antavat yhtiölle yhtä laajat mahdollisuudet vaikuttaa toisiin yhteisöihin kuin suora omistus tai määräysvalta.

63      Unionin tuomioistuin on näin ollen täsmentänyt valituksesta annetun tuomion 70 kohdassa, että kuten unionin yleinen tuomioistuin palautti mieleen alkuperäisessä tuomiossa, omistuksessa tai määräysvallassa olevan yhtiön käsitteellä ei ole rajoittavien toimenpiteiden alalla samaa ulottuvuutta kuin yleisesti ottaen yhtiöoikeudessa, kun on kyse toisen kaupallisen yhteisön päätösvallan piiriin oikeudellisesti kuuluvan yhtiön taloudellisen vastuun määrittelystä.

64      Unionin tuomioistuin on näin ollen vahvistanut valituksesta annetun tuomion 75 kohdassa, että yhtiö voitiin luokitella ”toisen yhteisön omistuksessa tai määräysvallassa olevaksi yhtiöksi”, kun viimeksi mainittu on tilanteessa, jossa se kykenee vaikuttamaan asianomaisen yhtiön tekemiin valintoihin jopa ilman kyseisten kahden taloudellisen yksikön välistä omistukseen tai omistusosuuksiin liittyvää oikeudellista yhteyttä.

65      Lopuksi unionin tuomioistuin totesi valituksesta annetun tuomion 77–79 kohdassa, että kun on kuitenkin kyse toimenpiteiden toteuttamisesta, henkilön tai yhteisön määräysvallassa toimiminen ja tällaisen henkilön tai yhteisön puolesta toimiminen on rinnastettava toisiinsa. Se totesi, että tämä päätelmä saa vahvistuksen analyysistä, joka koskee asetuksen N:o 961/2010 16 artiklan 2 kohdan d alakohdan tavoitetta, koska sillä pyrittiin mahdollistamaan se, että neuvosto voi toteuttaa tehokkaita toimenpiteitä sellaisia henkilöitä vastaan, jotka osallistuvat ydinaseiden levittämiseen, ja välttämään se, että tällaisia toimenpiteitä kierretään. Lisäksi se täsmensi, että kyseinen päätelmä saa niin ikään vahvistuksen sen asiayhteyden analyysistä, johon kyseinen säännös kuuluu.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi

66      Edellä 50–65 kohdassa esitettyjen periaatteiden valossa on tutkittava, täyttyvätkö unionin sopimuksen ulkopuolista vastuuta koskevat edellytykset käsiteltävässä asiassa, ja erityisesti, onko kyseessä oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeinen rikkominen.

67      Aluksi ottaen huomioon, mitä edellä 60 kohdassa on muistutettu toisen luetteloon merkitsemisen osalta, koska se kumottiin 7.12.2011 annetulla tuomiolla HTTS v. neuvosto (T‑562/10, EU:T:2011:716), joka on lainvoimainen, unionin tuomioistuin on katsonut, että asetuksen N:o 961/2010 osalta ensimmäinen osa ensimmäisestä edellytyksestä sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiseksi – unionin oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeinen rikkominen – oli jo täytetty.

68      Ensimmäisen luetteloon merkitsemisen osalta on todettava sitä vastoin, kuten edellä 61 kohdassa on muistutettu, ettei 7.12.2011 annetusta tuomiosta HTTS v. neuvosto (T‑562/10, EU:T:2011:716), jonka mukaan perusteluvelvollisuus oli laiminlyöty, voitu päätellä, että täytäntöönpanoasetusta N:o 668/2010 oli niin ikään pidettävä lainvastaisena saman virheen vuoksi, ja että kantajan, joka ei ollut riitauttanut ensimmäisen luetteloon merkitsemisen laillisuutta kumoamiskanteella, oli osoitettava kyseisen täytäntöönpanoasetuksen lainvastaisuus, koska unionin toimielinten toimia koskee pääsääntöisesti lainmukaisuusolettama.

69      Vaikka ensimmäinen luetteloon merkitseminen olisi ollut lainvastainen, on joka tapauksessa arvioitava ensimmäisen ja toisen luetteloon merkitsemisen osalta, voidaanko kantajan esittämien seikkojen nojalla, sellaisina kuin ne mainitaan edellä 47 ja 48 kohdassa, todeta, että näitä luetteloon merkitsemisiä on pidettävä oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeisenä rikkomisena.

–       Ensimmäinen väite, joka koskee sitä, ettei neuvosto ole esittänyt tosiseikkoja päätelmän tukemiseksi, jonka mukaan kantaja oli IRISL:n määräysvallassa

70      Kantaja väittää lähinnä, että neuvosto on rikkonut vakavalla ja selvällä tavalla luetteloon merkitsemistä koskevia aineellisia edellytyksiä katsoessaan, että kantaja oli IRISL:n määräysvallassa tai toimi sen puolesta, ilman tätä koskevia todisteita.

71      Kantaja väittää yhtäältä, että riidanalaisten luetteloon merkitsemisten yhteydessä neuvosto ei tehnyt selvityksiä osoittaakseen IRISL:n kantajaan kohdistuvan määräysvallan luonteen, sillä ei ollut käytettävissään mitään todisteita ja se oli toiminut jäsenvaltioiden antamien tietojen perusteella. Unionin yleinen tuomioistuin piti tällaista menettelytapaa ”ilmeisenä arviointivirheenä” 12.6.2013 antamassaan tuomiossa HTTS v. neuvosto (T‑128/12 ja T‑182/12, ei julkaistu, EU:T:2013:312). Kantaja riitauttaa myös neuvoston toiminnan sen jälkeen, kun toinen luetteloon merkitseminen oli kumottu, siltä osin kuin neuvosto hyväksyi kantajan nimen merkitsemisen uudelleen luetteloon vähän muutetuin perusteluin. Kantaja katsoo, että neuvosto on ylittänyt huomattavalla ja ilmeisellä tavalla harkintavaltansa rajat ja jättänyt räikeästi noudattamatta luetteloon merkitsemistä koskevia aineellisia edellytyksiä.

72      Kantaja väittää toisaalta erityisesti 25.11.2014 annetun tuomion Safa Nicu Sepahan v. neuvosto (T‑384/11, EU:T:2014:986) nojalla, ettei neuvostolla ollut harkintavaltaa siltä osin kuin oli kyseessä sillä oleva velvollisuus näyttää toteen riidanalaisten luetteloon merkitsemisten perusteltavuus, ja että, kuten tämän tuomion taustalla olevassa asiassa, neuvosto on syyllistynyt vakavaan ja selvään rikkomiseen hyväksyessään nämä merkinnät ilman mitään tietoja tai todisteita. Kantaja väittää lisäksi, ettei neuvosto voinut perustella tällaista toimintaa säänneltävien tilanteiden monimuotoisuudella ja neuvoston asianomaisen toimen antamisen yhteydessä soveltamien unionin kyseisen alan oikeussääntöjen soveltamis- tai tulkintavaikeuksilla, koska ottaen huomioon, että rikkominen oli luonteeltaan räikeää, tällainen monimuotoisuus ja vaikeus eivät olleet syynä siihen.

73      On tältä osin tutkittava valituksesta annetun tuomion valossa, onko neuvosto syyllistynyt – riidanalaisten luetteloon merkitsemisten hyväksymisajankohtana ja ottaen huomioon ainoastaan todisteet, jotka sillä oli käytettävissään tällä tietyllä hetkellä – luetteloon merkitsemistä koskevien aineellisten edellytysten riittävän ilmeiseen rikkomiseen.

74      Ensinnäkin kantajan väitteen osalta, joka koskee sitä, että neuvosto hyväksyi riidanalaiset luetteloon merkitsemiset ilman mitään todisteita ja jäsenvaltioista saatujen tietojen perusteella, on todettava, että neuvosto on täsmentänyt suullisessa käsittelyssä toteamusta, jonka se esitti unionin tuomioistuimessa 5.3.2019 pidetyssä istunnossa ‐ jonka mukaan silloin, kun nämä merkinnät hyväksyttiin, sillä ei ollut alkuperäisen tuomion 59 kohdassa mainittuja tietoja ‐ toteamalla, että sillä ei ollut kaikkia tietoja käytettävissään.

75      Neuvosto on todennut erityisesti ensimmäisen luetteloon merkitsemisen osalta, että tämä perustui siihen, että kantajan kotipaikkana oli Hampuri, Schottweg 7, ja että IRISL Europen, joka on IRISL:n eurooppalainen tytäryhtiö, kotipaikkana oli Hampuri, Schottweg 5. On todettava, kuten neuvosto väittää, että tämän merkinnän hyväksymishetkellä neuvostolla nimittäin oli tieto kantajan ja IRISL Europen osoitteesta, mikä ilmenee asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V, sellaisena kuin se on täytäntöönpanoasetuksen N:o 668/2010 liitteessä olevan III osan 1 kohdan d ja j alakohdassa, olevaan luetteloon merkittyjen yhtiöiden tunnistetiedoista.

76      Neuvosto toteaa lisäksi, että sillä oli Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston 3.3.2008 ja 9.6.2010 hyväksymät IRISL:ää koskevat päätöslauselmat 1803 (2008) ja 1929 (2010) sekä tämän turvallisuusneuvoston pakotekomitean raportti, jossa todettiin, että IRISL oli kolmesti rikkonut selvästi kyseisen turvallisuusneuvoston 24.3.2007 hyväksymällä päätöslauselmalla 1747 (2007) asetettua asevientikieltoa. Kuten neuvosto perustellusti toteaa, todisteena siitä, että neuvostolla oli nämä asiakirjat käytössään, on yhtäältä se, että ne mainitaan perusteluissa, jotka koskevat IRISL:n luetteloon merkitsemistä päätöksen 2010/413 liitteessä II olevassa III osassa ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 668/2010 liitteessä olevassa III osassa.

77      Asevientikiellon kolmen rikkomisen, jotka on todettu Yhdistyneiden kansakuntien pakotekomitean raportissa, aineellista paikkansapitävyyttä ei ole toisaalta asetettu kyseenalaiseksi, kuten ei myöskään kyseisen raportin sisältöä siltä osin kuin siitä ilmenee, että IRISL oli ryhtynyt toimiin toteutettujen toimenpiteiden kiertämiseksi siirtämällä toimintojaan muihin yhtiöihin ja että sen Euroopan kotipaikka sijaitsi lähellä kantajan kotipaikkaa. Kuten neuvosto on lähinnä todennut, tältä osin oli kyse todisteista, jotka koskivat kantajan nimen merkitsemistä riidanalaisiin luetteloihin, koska tämä merkintä oli suora seuraus IRISL:n ja lisäksi HDSL:n nimen luetteloon merkitsemisestä ottaen huomioon, että HDSL:n osalta, jonka puolesta kantaja toimi, päätöksen 2010/413 liitteessä II olevaan III osaan ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 668/2010 liitteessä olevaan III osaan oli merkitty, että se toimi itse IRISL:n puolesta.

78      On lisäksi todettava, ettei kantaja ole kiistänyt IRISL Europen ja kantajan kotipaikkojen maantieteellistä läheisyyttä. Kantaja on jopa myöntänyt istunnossa tämän läheisyyden osalta, että riidanalaisten luetteloon merkitsemisten ajankohtana ja näin ollen myös ensimmäisen merkinnän ajankohtana, kantajalla oli mahdollisuus käyttää IRISL Europen, joka oli antanut osan henkilökunnastaan kantajan käyttöön, työntekijöitä.

79      Toisen luetteloon merkitsemisen osalta neuvosto on väittänyt, että myös tämä perustui täsmällisiin ja riidattomiin seikkoihin, jotka kantaja oli myöntänyt kahdessa 10. ja 13.9.2010 päivätyssä kirjeessään, joissa se pyysi neuvostoa tarkastelemaan uudelleen päätöstä, joka koski kantajan nimen merkitsemistä riidanalaisiin luetteloihin. Kuten neuvosto on kuitenkin perustellusti huomauttanut, näistä kirjeistä ilmenee, että riidanalaisten luetteloon merkitsemisten ajankohtana kantaja toimi laivameklarina HDSL:n puolesta, jonka katsottiin olevan läheisessä yhteydessä IRISL:ään, koska HDSL:n nimi oli vastaavasti merkitty 26.7.2010 yhteisöjen luetteloon, joiden epäiltiin edistävän ydinaseiden levitystä Iranissa, sillä perusteella, että se, että se ”[t]oim[i] IRISL:n puolesta suorittaen konttikuljetuksia IRISL:n omistamilla aluksilla”, ja että Bateni toimi IRISL:n johtajana vuoteen 2008 saakka ennen Eurooppaan sijoittautumista ja kantajana olevan yhtiön perustamista.

80      On lisäksi todettava riidanalaisten luetteloon merkitsemisten osalta, kuten neuvosto on huomauttanut perustellusti istunnossa, että silloin, kun nämä merkinnät hyväksyttiin, oli olemassa sellaisia luonteeltaan julkisia tietolähteitä, kuten New York Timesin 7.6.2010 päivätty artikkeli, jonka otsikkona oli ”Companies Linked to IRISL” ja joka sisälsi 66 yhtiön luettelon – johon kantaja ja HDSL kuuluivat – niistä yhtiöistä, joilla oli yhteys IRISL:ään ja joihin IRISL oli siirtänyt aluksia.

81      Toisen luetteloon merkitsemisen osalta on lisäksi todettava, että 10. ja 13.9.2010 päivättyjen kirjeiden, jotka mainitaan edellä 79 kohdassa, vastaanottajana oli itse neuvosto, eikä sitä ole riitautettu, että neuvosto oli vastaanottanut nämä kirjeet silloin, kun tämä merkintä hyväksyttiin. Nämä kirjeet on myös mainittu 7.12.2011 annetussa tuomiossa HTTS v. neuvosto (T‑562/10, EU:T:2011:716) ja unionin yleinen tuomioistuin on siten ottanut ne huomioon tämän tuomion antamiseen johtaneessa oikeudenkäynnissä.

82      On näin ollen korostettava, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin on kumonnut toisen luetteloon merkitsemisen 7.12.2011 antamassaan tuomiossa HTTS v. neuvosto (T‑562/10, EU:T:2011:716), tämän kumoamisen vaikutuksia lykättiin ajallisesti, sillä unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän tuomion 41–43 kohdassa, ettei voida sulkea pois sitä, että rajoittavien toimenpiteiden kohdistaminen kantajaan on kuitenkin asiasisällöltään saattanut olla perusteltua. Unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen todennut, että vaikka toinen luetteloon merkitseminen oli kumottava perusteluvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi, siitä, että tämä asetus kumottaisiin kantajan osalta välittömin vaikutuksin, voi aiheutua vakavaa ja peruuttamatonta vahinkoa tällä asetuksella säädettyjen Iranin islamilaiseen tasavaltaan kohdistettujen rajoittavien toimenpiteiden tehokkuudelle ottaen huomioon, että neuvoston käytettävissä olevien seikkojen perusteella oli syytä epäillä, että kantajan nimen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin saattoi olla perusteltua.

83      Kantajan väitteen osalta, joka koskee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin oli pitänyt neuvoston toimintatapaa 12.6.2013 antamassaan tuomiossa HTTS v. neuvosto (T‑128/12 ja T‑182/12, ei julkaistu, EU:T:2013:312) ”ilmeisenä arviointivirheenä”, on todettava seuraavaa.

84      Kuten neuvosto on yhtäältä todennut, ilmeinen arviointivirhe kumoamiskanteen perusteena on erotettava siitä, että korvauskanteen yhteydessä vedotaan siihen, että harkintavallalle asetettuja rajoja on rikottu selvällä ja vakavalla tavalla oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeisen rikkomisen toteamiseksi.

85      Kantajan esiin tuoman seikan ‐ jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on katsonut vastaavasti 12.6.2013 antamassaan tuomiossa HTTS v. neuvosto (T‑128/12 ja T‑182/12, ei julkaistu, EU:T:2013:312), että kantajan nimen merkitseminen 23.3.2012 asetuksessa N:o 267/2012 olevaan luetteloon samojen seikkojen nojalla, jotka olivat toisen luetteloon merkitsemisen perusteena, oli lainvastainen ilmeisen arviointivirheen vuoksi ‐ perusteella ei voida päätellä tällaisessa yhteydessä automaattisesti ja kantajan ehdotuksen mukaisesti, että neuvosto on syyllistynyt luetteloon merkitsemistä koskevien aineellisten edellytysten riittävän ilmeiseen rikkomiseen.

86      Joka tapauksessa, kuten valituksesta annetun tuomion 44 kohdasta ilmenee, toisaalta parametrit, jotka on otettava huomioon unionin oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeisen rikkomisen arvioimiseksi, liittyvät kaikki ajankohtaan, jona asianomainen toimielin antoi päätöksen tai toimi tietyllä tavalla.

87      Kantajan väitteitä 12.6.2013 annetun tuomion HTTS v. neuvosto (T‑128/12 ja T‑182/12, ei julkaistu, EU:T:2013:312) osalta, joka koskee sen nimen merkitsemistä 23.3.2012 ‐ ja siten toisen luetteloon merkitsemisen jälkeen ‐ asetuksessa N:o 267/2012 olevaan luetteloon, ei näin ollen voida ottaa huomioon sellaisina seikkoina, jotka olisivat olleet käytettävissä tämän jälkimmäisen luetteloon merkitsemisen ajankohtana, arvioitaessa sitä, oliko neuvosto syyllistynyt tämän jälkimmäisen merkinnän yhteydessä oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, vakavaan ja selvään rikkomiseen.

88      Kantajan väitteen osalta, jonka mukaan neuvosto toimi käsiteltävässä asiassa samalla tavalla kuin asiassa, joka oli 25.11.2014 annetun tuomion Safa Nicu Sepahan v. neuvosto (T‑384/11, EU:T:2014:986) taustalla, on täsmennettävä, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin katsoi tässä tuomiossa, että neuvosto oli menetellyt lainvastaisesti, koska sillä ei ollut harkintavaltaa, tämä johtui siitä, ettei neuvostolla ollut käytettävissään kyseisten toimenpiteiden hyväksymishetkellä tietoja tai todisteita kantajaa koskevien kyseisten rajoittavien toimenpiteiden perustelemiseksi ja että neuvosto oli näin ollen rikkonut velvollisuutta, joka perustui jo kyseisten säännösten antamishetkellä unionin tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön ja jonka osalta neuvostolla ei ollut harkintavaltaa (ks. tältä osin tuomio 5.6.2019, Bank Saderat v. neuvosto, T‑433/15, ei julkaistu, EU:T:2019:374, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89      Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole kyse siitä, onko neuvosto noudattanut velvollisuutta esittää todisteet, jotka tukevat kantajan nimen merkitsemistä riidanalaisiin luetteloihin. Tässä asiassa on nimittäin tarkasteltava sitä, onko neuvosto hyväksyessään riidanalaiset luetteloon merkitsemiset näiden merkintöjen hyväksymishetkellä käytettävissään olleiden – erityisesti edellä 74–81 kohdassa mainittujen – todisteiden perusteella syyllistynyt riittävän ilmeiseen rikkomiseen sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiseksi. Tältä osin on otettava huomioon harkintavalta, joka neuvostolla oli niiden todisteiden arvioinnissa, jotka tukivat rajoittavia toimenpiteitä.

90      On huomattava tältä osin, että vaikka 7.12.2011 annetusta tuomiosta HTTS v. neuvosto (T‑562/10, EU:T:2011:716) ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on kumonnut toisen luetteloon merkitsemisen perustelujen puutteellisuuden vuoksi, on ilmeistä, että riidanlaisten luetteloon merkitsemisten hyväksymisajankohtana ”toisen yhteisön omistuksessa tai määräysvallassa” olevan yhtiön käsite jätti harkintavaltaa neuvostolle rajoittavien toimenpiteiden osalta.

91      Vaikka unionin tuomioistuin on täsmentänyt valituksesta annetussa tuomiossa termien ”omistuksessa” ja ”määräysvallassa” merkitystä, on huomattava, että se vahvisti tämän tuomion 70 kohdassa sen ‐ minkä unionin yleinen tuomioistuin palautti mieleen alkuperäisessä tuomiossa ‐ että ”omistuksessa tai määräysvallassa olevan yhtiön” käsitteellä ei ole rajoittavien toimenpiteiden alalla samaa ulottuvuutta kuin yleisesti ottaen yhtiöoikeudessa, kun on kyse toisen kaupallisen yhteisön päätösvallan piiriin oikeudellisesti kuuluvan yhtiön taloudellisen vastuun määrittelystä. Unionin tuomioistuin on puoltanut ”määräysvallan” käsitteen varsin laajaa tulkintaa rajoittavien toimenpiteiden osalta eikä se ole soveltanut suppeasti termejä ”omistuksessa” ja ”määräysvallassa”, kuten valituksesta annetun tuomion 74 ja 75 kohdasta lähinnä ilmenee.

92      On siten katsottava, samoin kuin neuvosto ja komissio, että riidanalaisten luetteloon merkitsemisten hyväksymishetkellä saattoi olla epävarmuutta ”toisen yhteisön omistuksessa tai määräysvallassa olevan yhtiön” käsitteen täsmällisestä merkityksestä ja että näin ollen neuvostolla oli tiettyä harkintavaltaa arvioidessaan seikkoja, jotka voivat osoittaa, että kantaja oli sellaisen yhtiön omistuksessa tai määräysvallassa, joka osallistui Iranin ydinenergia-alan toimintaan, jolla oli välitön yhteys tällaiseen toimintaan tai joka antoi tukea tällaiselle toiminnalle.

93      Kaiken edellä esitetyn perusteella ‐ toisin kuin kantaja väittää ensimmäisellä väitteellään ‐ neuvosto on esittänyt seikat, joiden se on katsonut osoittavan ensimmäisen ja toisen luetteloon merkitsemisen hyväksymishetkellä kantajan ja IRISL:n välisen yhteyden luonteen.

94      Vaikka oletettaisiin tässä tilanteessa, että riidanlaisten luetteloon merkitsemisten hyväksymishetkellä neuvosto on tehnyt arviointivirheen nojautuessaan vedottuihin seikkoihin, ei voida näin ollen katsoa, että tämä virhe olisi luonteeltaan räikeä ja anteeksiantamaton ja ettei normaalisti varovainen ja huolellinen viranomainen olisi vastaavissa olosuhteissa sellaista tehnyt (ks. analogisesti tuomio 5.6.2019, Bank Saderat v. neuvosto, T‑433/15, ei julkaistu, EU:T:2019:374, 73 kohta).

95      Tästä seuraa, että ensimmäinen väite, joka koskee sitä, ettei neuvosto ole osoittanut riittävin todistein, että kantaja oli IRISL:n määräysvallassa, on hylättävä.

–       Toinen väite, jonka mukaan kantaja on virheellisesti merkitty riidanalaisiin luetteloihin sillä perusteella, että IRISL ja HDSL osallistuivat ydinaseiden levittämiseen

96      Kantaja väittää yhtäältä, että neuvoston laiminlyönti on sitäkin merkittävämpi, koska syy, jonka nojalla kantajan nimi merkittiin riidanalaisiin luetteloihin, eli se, että IRISL ja HDSL osallistuivat ydinaseiden levittämiseen, virheellinen jo ottaen huomioon 16.9.2013 annetun tuomion Islamic Republic of Iran Shipping Lines ym. neuvosto (T‑489/10, EU:T:2013:453). Kantaja väittää toisaalta, että täytäntöönpanoasetuksessa N:o 668/2010 ja asetuksessa N:o 961/2010 on ”kaksi virhettä”, koska IRISL ja HDSL eivät ole osallistuneet ydinaseiden levittämiseen ja koska kantajan ja näiden yhtiöiden välillä ei ollut mitään yhteyttä, jonka nojalla ne olisivat voineet vaikuttaa sen taloudellisiin päätöksiin.

97      Kantaja vetoaa ensimmäisellä väitteellään lähinnä siihen, että sen jälkeen, kun IRISL:n, SAPID:n ja HDSL:n nimen luetteloon merkitseminen kumottiin 16.9.2013 annetulla tuomiolla, Islamic Republic of Iran Shipping Lines ym. v. neuvosto (T‑489/10, EU:T:2013:453), riidanalaiset luetteloon merkitsemiset olivat lainvastaisia ottaen huomioon, että tästä tuomiosta seurasi, että IRISL ja HDSL eivät olleet osallistuneet ydinaseiden levittämiseen.

98      Tältä osin on todettava ensinnäkin, kuten edellä 53 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että sitä, että IRISL:n nimen merkitseminen riidanalaisiin luetteloihin kumottiin, ei voida sellaisenaan pitää riittävänä osoittamaan, että riidanalaiset luetteloon merkitsemiset merkitsivät riittävän ilmeistä rikkomista sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiseksi.

99      On muistettava toiseksi, että käsiteltävässä asiassa riidanalaisten toimien laillisuutta on arvioitava niiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen mukaan, jotka olivat olemassa toimen hyväksymisajankohtana, kuten valituksesta annetun tuomion 46 kohdasta ilmenee, ja että riidanalaisten luetteloon merkitsemisten hetkellä IRISL:n, SAPID:n ja HDSL:n nimen merkitsemistä yhteisöjen luetteloon, joita syytettiin ydinaseiden levityksen edistämisestä Iranissa, ei ollut vielä kumottu. Kuten edellä 61 kohdassa on muistutettu, näitä merkintöjä koski lainmukaisuusolettama ja ne olivat täysimääräisesti voimassa.

100    On joka tapauksessa todettava, kuten unionin tuomioistuin on huomauttanut 31.1.2019 antamansa tuomion Islamic Republic of Iran Shipping Lines ym. v. neuvosto (C‑225/17 P, EU:C:2019:82) 48 kohdassa, että päätöslauselmalla 1747 (2007) asetetun asevientikiellon kolmen rikkomisen aineellista paikkansapitävyyttä ei ole asetettu kyseenalaiseksi 16.9.2013 annetussa tuomiossa Islamic Republic of Iran Shipping Lines ym. v. neuvosto (T‑489/10, EU:T:2013:453). Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut tämän tuomion 66 kohdassa, että ”vaikutt[i] perustellulta katsoa, että IRISL:n osallistuminen kolmeen sotilastarvikkeiden kuljettamista koskevaan tapaukseen päätöslauselman 1747 (2007) 5 kohdassa määrättyä kieltoa rikkoen lisä[si] vaaraa siitä, että se o[li] osallistunut myös ydinaseiden levittämiseen liittyvien tarvikkeiden kuljettamista koskeviin tapauksiin”.

101    Siitä, että IRISL:n, SAPID:n ja HDSL:n nimen luetteloon merkitseminen kumottiin sen jälkeen, kun riidanalaiset luetteloon merkitsemiset hyväksyttiin, ei näin ollen seuraa, että neuvosto on rikkonut luetteloon merkitsemistä koskevia aineellisia edellytyksiä sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiseksi. Kantajan ensimmäistä väitettä ei näin ollen voida hyväksyä.

102    Toisen väitteen osalta, joka koskee sitä, ettei yhtäältä IRISL:n ja HDSL:n sekä toisaalta kantajan välillä väitetysti ollut yhteyttä, jonka nojalla IRISL ja HDSL olisivat voineet vaikuttaa kantajan taloudellisiin päätöksiin, kantaja viittaa perusteluihin, joita on arvioitu jo sen ensimmäisen väitteen yhteydessä, ja toinen väite on hylättävä samoista syistä kuin edellä 70–95 kohdassa on esitetty.

103    Tässä tilanteessa neuvostoa ei voida moittia siitä, että se olisi tehnyt – nojautuessaan kantajan nimen riidanalaisten luetteloon merkitsemisten osalta tämän jälkimmäisen ja IRISL:n välisiin yhteyksiin – sellaisen virheen, jota tavanomaisesti varovainen ja huolellinen viranomainen, jolle perussopimuksissa on annettu sen kaltaisia erityisiä toimivaltuuksia, kuten rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämisen turvaamiseen liittyvien unionin toimien yhteydessä tarpeelliseksi katsottujen rajoittavien toimenpiteiden hyväksymisen, ei olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt (ks. analogisesti tuomio 5.6.2019, Bank Saderat v. neuvosto, T‑433/15, ei julkaistu, EU:T:2019:374, 73 ja 74 kohta).

104    Kantajan toinen väite, jonka mukaan sen nimi on virheellisesti merkitty riidanalaisiin luetteloihin sillä perusteella, että IRISL ja HDSL osallistuivat ydinaseiden levittämiseen, on näin ollen hylättävä.

105    Koska kantajan esittämät kaksi väitettä on hylätty, kanne on hylättävä kokonaisuudessaan eikä ole tarpeen tutkia unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun muiden edellytysten täyttymistä.

 Oikeudenkäyntikulut

106    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 219 artiklan mukaan ratkaisuissa, jotka unionin yleinen tuomioistuin tekee sinne ratkaisun kumoamisen jälkeen palautetussa asiassa, unionin yleinen tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista, jotka ovat aiheutuneet yhtäältä asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa ja toisaalta muutoksenhakuasian käsittelystä unionin tuomioistuimessa. Koska unionin tuomioistuin on valituksesta annetusta tuomiossa kumonnut alkuperäisen tuomion ja määrännyt, että oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin, unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on antaa tässä tuomiossa ratkaisu kaikista siinä vireille pantuihin oikeudenkäynteihin liittyvistä kuluista sekä muutoksenhakuasian käsittelystä asiassa C‑123/18 P aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

107    Työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan nojalla asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

108    Työjärjestyksen 135 artiklan 1 kohdan mukaan on lisäksi niin, että kohtuuden niin vaatiessa unionin yleinen tuomioistuin voi päättää, että hävinnyt asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan mutta tämä velvoitetaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut vain osittain tai että tätä ei lainkaan velvoiteta korvaamaan oikeudenkäyntikuluja.

109    Lopuksi työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaisesti asiassa väliintulijoina olleet jäsenvaltiot ja toimielimet vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

110    Koska kantaja on hävinnyt käsiteltävän asian, se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan neuvoston tähän menettelyyn sekä asiaan T‑692/15 liittyvät oikeudenkäyntikulut viimeksi mainitun vaatimusten mukaisesti.

111    Kantajan ja neuvoston oikeudenkäyntikulujen osalta, jotka liittyvät muutoksenhakumenettelyyn unionin tuomioistuimessa, ottaen huomioon, että valituksesta annetussa tuomiossa unionin tuomioistuin on hyväksynyt kantajan valituksen, unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että on kohtuullista, että kukin asianosainen vastaa omista tähän menettelyyn liittyvistä oikeudenkäyntikuluistaan.

112    Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      HTTS Hanseatic Trade Trust & Shipping GmbH vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan neuvoston tähän menettelyyn sekä asiaan T692/15 liittyvät oikeudenkäyntikulut.

3)      Kukin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan asiassa C123/18 P.

4)      Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan tässä menettelyssä, asiassa T692/15 ja asiassa C123/18 P.

Kanninen

Jaeger

Porchia

Julistettiin Luxemburgissa 7 päivänä heinäkuuta 2021.

Allekirjoitukset



Sisällys


Asian tausta ja asian käsittelyn vaiheet ennen sen palauttamista

Asian käsittelyn aiheet ja asianosaisten vaatimukset asian palauttamisen jälkeen

Oikeudellinen arviointi

Oikeudenkäyntiväite, joka koskee kantajan vahingonkorvauskanteen vanhentumista

Kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

Kanneperuste, joka koskee riidanalaisiin luetteloihin merkitsemisen aineellisten edellytysten riittävän ilmeistä rikkomista

Tiivistelmä unionin sopimuksen ulkopuolista vastuuta koskevasta oikeuskäytännöstä

Tiivistelmä valituksesta annetussa tuomiossa vahvistetuista periaatteista

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi

– Ensimmäinen väite, joka koskee sitä, ettei neuvosto ole esittänyt tosiseikkoja päätelmän tukemiseksi, jonka mukaan kantaja oli IRISL:n määräysvallassa

– Toinen väite, jonka mukaan kantaja on virheellisesti merkitty riidanalaisiin luetteloihin sillä perusteella, että IRISL ja HDSL osallistuivat ydinaseiden levittämiseen

Oikeudenkäyntikulut




*      Oikeudenkäyntikieli: saksa.