Language of document : ECLI:EU:T:2021:609

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)

22 päivänä syyskuuta 2021 (*)

EU-tavaramerkki – Päätösten kumoamista tai merkintöjen poistamista koskeva menettely – EUIPO:n syyksi katsottavan ilmeisen virheen sisältävän rekisterimerkinnän poistaminen – Tavaramerkki, joka sisältyy maksukyvyttömyysmenettelyyn – Tavaramerkin luovutuksen rekisteröinti – Konkurssimenettelyn tai vastaavien menettelyjen oikeusvaikutukset suhteessa kolmansiin osapuoliin – EUIPO:n toimivalta – Huolellisuusvelvoite – Asetuksen (EU) 2017/1001 20, 24, 27 ja 103 artikla – Asetuksen (EU) 2015/848 3, 7 ja 19 artikla

Asiassa T-169/20,

Marina Yachting Brand Management Co. Ltd, kotipaikka Dublin (Irlanti), edustajinaan asianajajat A. von Mühlendahl, C. Eckhartt ja P. Böhner,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto, asiamiehenään M. Capostagno,

vastaajana,

jossa muuna osapuolena EUIPO:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on

Industries Sportswear Co. Srl, kotipaikka Venetsia (Italia), edustajanaan asianajaja P. Cervato,

jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n toisen valituslautakunnan 10.2.2020 tekemästä päätöksestä (yhdistetyt asiat R 252/2019-2 ja R 253/2019-2), joka koskee merkintöjen poistamismenettelyjä Industries Sportswearin ja Marina Yachting Brand Managementin välillä,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. J. Costeira sekä tuomarit D. Gratsias ja M. Kancheva (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies A. Juhasz-Toth,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.3.2020 jätetyn kannekirjelmän,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.8.2020 jätetyn EUIPO:n vastineen,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 5.8.2020 jätetyn väliintulijan vastineen,

ottaen huomioon 5.5.2021 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Moncler Srl teki 10.8.2012 EU-tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattuna Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)), nojalla.

2        Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, oli sanamerkki MARINA YACHTING.

3        Tavarat ja palvelut, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluivat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 18, 25 ja 35.

4        Rekisteröintihakemuksen useiden luovutusten jälkeen haettu tavaramerkki rekisteröitiin 28.9.2014 numerolla 11111317 väliintulijan Industries Sportswear Co. Srl:n nimissä.

5        Väliintulija asetettiin konkurssiin 13.10.2017 Tribunale di Venezian (Venetsian alioikeus, Italia) antamalla tuomiolla nro 142/2017, joka julistettiin maksukyvyttömyysmenettelyn nro 138/2017 yhteydessä.

6        Kyseessä olevan tavaramerkin luovutus väliintulijalta Spring Holdings Sarl:lle merkittiin 18.10.2017 EUIPO:n rekisteriin näiden kahden osapuolen yhteisen edustajan (jäljempänä yhteinen edustaja) hakemuksesta.

7        Väliintulijan nimetty selvitysmies (jäljempänä selvitysmies) ilmoitti 25.10.2017 EUIPO:lle, että väliintulija oli asetettu konkurssiin, esittäen jäljennöksen Tribunale di Venezian (Venetsian alioikeus) 13.10.2017 antamasta tuomiosta ja että maksukyvyttömyys oli voimassa viimeksi mainitusta ajankohdasta lukien sen vuoksi, että kyseisestä tuomiosta oli tehty merkintä Italian yhtiörekisteriin (registro delle imprese). Selvitysmies pyysi myös, että väliintulijaa koskevasta maksukyvyttömyysmenettelystä tehdään merkintä EUIPO:n rekisteriin asetuksen 2017/1001 24 artiklan mukaisesti ja että kyseessä olevan tavaramerkin luovutusta Spring Holdingsille koskeva merkintä poistetaan saman asetuksen 103 artiklan mukaisesti.

8        EUIPO ilmoitti 9.4.2018 selvitysmiehelle ja yhteiselle edustajalle päätöksestään poistaa mainittua luovutusta koskeva merkintä sen virheellisyyden vuoksi ja julkaista korjaus samana päivänä.

9        Kantaja Marina Yachting Brand Management Co. Ltd teki 16.4.2018 hakemuksen kyseessä olevan tavaramerkin luovutusta tälle yhtiölle koskevan merkinnän tekemiseksi rekisteriin. Se väitti, että Spring Holdings, jolle väliintulija oli alun perin luovuttanut mainitun tavaramerkin, oli myöhemmin luovuttanut sen sille. Se esitti ensimmäisen luovutuksen osalta 21.3.2018 päivätyn oikeaksi todistetun jäljennöksen luovutussopimuksesta, joka oli päivätty 26.6.2014, ja toisen luovutuksen osalta 1.3.2018 päivätyn oikeaksi todistetun jäljennöksen 15.12.2017 päivätystä luovutussopimuksesta.

10      Samana päivänä eli 16.4.2018 kyseessä olevan tavaramerkin omistusoikeuden luovutukset Spring Holdingsille (merkintä T 014185659) ja sen jälkeen kantajalle (merkintä T 014188703) merkittiin EUIPO:n rekisteriin.

11      Selvitysmies toisti 23.6.2018 pyyntönsä väliintulijaa koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn merkitsemisestä rekisteriin ja pyysi, että kyseessä olevan tavaramerkin luovutuksia koskevat merkinnät T 014185659 ja T 014188703 poistetaan asetuksen 2017/1001 103 artiklan mukaisesti 16.3.1942 annetun Regio decreto n. 267:n (kuninkaan asetus nro 267/1942) 42 §:n (GU nro 81, 6.4.1942) (jäljempänä Italian konkurssilaki) perusteella, jonka mukaan konkurssissa oleva yhtiö menettää oikeuden hallita ja käyttää varojaan sen maksukyvyttömyyden toteamispäivästä eli väliintulijan osalta 13.10.2017 lukien. Selvitysmies täsmensi myös esittäneensä tällaisen poistamista koskevan pyynnön jo 5. ja 14.6.2018 muttei ollut saanut mitään vastaanottoilmoitusta EUIPO:lta.

12      EUIPO ilmoitti 11.7.2018 selvitysmiehelle väliintulijaa koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn rekisteriin merkitsemistä koskevan, 25.10.2017 esitetyn hakemuksen osalta kyseisen hakemuksen hyväksymisestä ja korosti samalla, että mainittua hakemusta ei ollut ”koskaan kirjattu [sen] tietokantaan kyseisenä päivänä esiintyneiden teknisten ongelmien vuoksi”.

13      EUIPO ilmoitti 12.7.2018 kantajalle poistamispyynnöistä T 014552205 (luovutusta koskevan rekisterimerkinnän T 014185659 poistaminen) ja T 014480019 (luovutusta koskevan rekisterimerkinnän T 014188703 poistaminen) ja kehotti sitä esittämään huomautuksensa. Kantaja esitti huomautuksensa 8.8.2018.

14      EUIPO toimitti 21.8.2018 jäljennöksen näistä huomautuksista selvitysmiehelle, pyysi tätä esittämään ”viralliset todisteet [väliintulijan] omistusoikeuksista [kyseessä olevaan] tavaramerkkiin maksukyvyttömyysmenettelyn ajankohtana” ja kehotti tätä esittämään huomautuksensa. Selvitysmies vastasi tähän pyyntöön 20. ja 21.9.2018 ja esitti asiakirjat, joilla pyrittiin vastaamaan EUIPO:n todisteita koskevaan pyyntöön.

15      EUIPO ilmoitti 25.9.2018 kantajalle, että kun otetaan huomioon selvitysmiehen jättämät asiakirjat, se katsoi, että väliintulija oli kyseessä olevan tavaramerkin haltija maksukyvyttömyysmenettelyn ajankohtana ja että merkinnät T 014185659 ja T 014188703 oli näin ollen poistettava. Kantajaa kehotettiin esittämään huomautuksensa.

16      Kantaja jätti 20.11.2018 huomautuksensa, joissa se viittasi muun muassa väliintulijan ja Spring Holdingsin välillä 26.6.2014 tehtyyn ”luovutussopimukseen” sekä ”teollisoikeuksia koskevaan käyttölupasopimukseen” (Intellectual Property Licence Agreement), joka tehtiin 30.12.2014 Spring Holdingsin, joka oli kyseessä olevan tavaramerkin uusi haltija 26.6.2014 lukien, ja väliintulijan, joka oli käyttöluvan saaja, välillä (jäljempänä käyttölupasopimus). Selvitysmies esitti 17.1.2019 vastauksena huomautuksensa.

17      Asetuksen 2017/1001 162 artiklan mukaisesti EUIPO:n rekisterinpidosta vastuussa oleva osasto, joka on perustettu tämän asetuksen 159 artiklan c alakohdan nojalla, teki 30.1.2019 kaksi päätöstä, jotka koskivat 16.4.2018 tehtyjen rekisterimerkintöjen T 014185659 ja T 014188703 poistamista taannehtivin vaikutuksin, koska ne oli tehty 13.10.2017 jälkeen. Se katsoi, että EUIPO oli tehnyt ilmeisen virheen, kun se ei ollut ottanut huomioon ”olennaista menettelyn vaihetta”, joka oli saatettu sen tietoon 25.10.2017, eli hakemusta väliintulijaa koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn, joka perustui Tribunale di Venezian (Venetsian alioikeus) 13.10.2017 voimaan tulleeseen lopulliseen päätökseen, merkitsemiseksi rekisteriin. Lisäksi se määräsi, että tämä maksukyvyttömyysmenettelyn merkitsemistä koskeva Venetsian alioikeuden päätökseen perustuva hakemus rekisteröidään taannehtivin vaikutuksin 13.10.2017 alkaen (asiakirja T 014459807) asetuksen 2017/1001 24 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

18      Kantaja teki 31.1.2019 asetuksen 2017/1001 66–71 artiklan nojalla EUIPO:n rekisterinpidosta vastuussa olevaa osastoa vastaan kaksi valitusta, jotka koskevat merkintöjen T 014185659 ja T 014188703 poistamista.

19      Selvitysmies jätti 9.4.2019 hakemuksen väliintulijaa koskevasta maksukyvyttömyysmenettelystä vastuussa olevan Tribunale di Venezian (Venetsian alioikeus) 13.3.2019 antaman tuomion, jossa sallittiin kyseessä olevan tavaramerkin takavarikko turvaamistoimenpiteenä Italian siviiliprosessilain mukaisesti, merkitsemiseksi rekisteriin. Selvitysmies totesi, että hän oli 22.2.2019 esittänyt kyseisessä tuomioistuimessa vaatimuksen, jossa hän oli ilmoittanut EUIPO:ssa käydyn menettelyn aikana saaneensa tietää ”luovutussopimuksesta” ja vuoden 2014 käyttölupasopimuksesta, joihin kantaja vetosi (ks. 16 kohta edellä), ja vaatinut kyseessä olevan tavaramerkin takavarikkoa kyseisten toimien mitättömyyden ja petollisen luonteen vuoksi. Tribunale di Venezia (Venetsian alioikeus) pysytti 5.7.2019 kaikkia asianomaisia osapuolia kuultuaan mainitun 13.3.2019 annetun tuomion.

20      Valituslautakunta hylkäsi 10.2.2020 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) edellä 18 kohdassa tarkoitetut valitukset sen jälkeen, kun se oli yhdistänyt ne.

21      Ensiksi valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 43–49 kohdassa aivan aluksi, että käsiteltävässä asiassa väliintulija, jonka toimipaikka sijaitsi Italiassa, oli todettu maksukyvyttömäksi 13.10.2017 Tribunale di Venezian (Venetsian alioikeus) toimesta. Se päätteli tästä, että väliintulijaa koskevaan maksukyvyttömyysmenettelyyn sovellettiin Italian oikeutta, eli Italian konkurssilakia, kuten selvitysmies vahvisti. Kyseisen lain mukaan konkurssiin asettamista koskevalla tuomiolla on oikeusvaikutuksia suhteessa velalliseen (maksukyvytön yhtiö, tässä tapauksessa väliintulija) siitä lähtien, kun se on jätetty Italian alioikeuden kirjaamoon, ja suhteessa kolmansiin (siis kyseessä olevan tavaramerkin luovutuksensaajat, eli Spring Holdings ja kantaja) siitä alkaen, kun se on merkitty Italian yhtiörekisteriin Italian konkurssilain 16 §:n mukaisesti, jossa viitataan Italian siviiliprosessilain 133 §:ään.

22      Tämän jälkeen valituslautakunta totesi, että käsiteltävässä asiassa väliintulijan konkurssiin asettamista koskeva tuomio oli annettu, jätetty ja merkitty Italian yhtiörekisteriin samana päivänä, eli 13.10.2017, kuten tästä tuomiosta ja kyseisen rekisterin otteesta ilmeni. Se päätteli tästä, että kyseisestä päivästä lukien väliintulija oli Italian konkurssilain 42 §:n mukaisesti menettänyt oikeuden hallita omistuksessaan olevia varoja ja käyttää niitä ja että millään sen kyseisen tuomion antamisen jälkeen suorittamalla toimella ei ollut oikeusvaikutuksia suhteessa sen velkojiin saman lain 44 §:n mukaan. Valituslautakunta korosti myös, että samana ajankohtana väliintulija oli merkitty kyseessä olevan tavaramerkin haltijaksi EUIPO:n rekisterissä ja lisäksi, että kyseinen tavaramerkki sisältyi konkurssipesäluetteloon, jossa toistettiin EUIPO:n rekisteritiedot.

23      Lisäksi valituslautakunta totesi, että selvitysmies oli 25.10.2017 pyytänyt väliintulijaa koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn merkitsemistä EUIPO:n rekisteriin, että EUIPO ei ollut ottanut huomioon tätä pyyntöä, joka oli edelleen vireillä 16.4.2018, kun kyseessä olevan tavaramerkin luovutusta kantajalle koskeva rekisteröintihakemus oli esitetty, ja että EUIPO oli kuitenkin rekisteröinyt kyseisen tavaramerkin haltijan muutoksen suorittamalla samana päivänä kaksi perättäistä mainitun tavaramerkin luovutuksen rekisteröintiä (Spring Holdingsille ja sen jälkeen kantajalle). Valituslautakunta totesi myös, että muutamia päiviä aiemmin, eli 9.4.2018, EUIPO oli päättänyt poistaa kyseisistä luovutuksista ensimmäisen eli Spring Holdingsin hyväksi tehdyn aikaisemman rekisteröinnin sen jälkeen, kun selvitysmies oli ilmoittanut sille yhtäältä väliintulijan konkurssista ja toisaalta siitä, että yhteinen edustaja ei ollut voinut edustaa tätä luovuttavana yhtiönä.

24      Toiseksi riidanalaisen päätöksen 50–58 kohdassa valituslautakunta vastasi aivan aluksi kantajan argumenttiin, jonka mukaan EUIPO:n ei olisi pitänyt poistaa kyseisiä rekisteröintejä, koska riippumatta väliintulijan maksukyvyttömyydestä kyseessä oleva tavaramerkki oli jo luovutettu Spring Holdingsille vuoden 2014 kesäkuun kuluessa. Valituslautakunta totesi tältä osin, että Italian konkurssilain 45 §:n mukaan muodollisuudet, joita vaadittiin, jotta toimella olisi oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin, olivat tehottomia konkurssimenettelyn osalta, jos ne oli toteutettu maksukyvyttömyyden toteamisen jälkeen. Se totesi, että kyseessä olevan tavaramerkin väitettyjä luovutuksia ei ollut merkitty rekisteriin ennen väliintulijan maksukyvyttömyyden toteamista asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti eikä niillä siis ollut oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin, eli tässä tapauksessa selvitysmieheen. Olisi siis ollut merkityksetöntä määrittää, oliko kyseisen tavaramerkin ensimmäisessä luovutussopimuksessa mainittu päivämäärä 26.6.2014 Italian lainsäädännössä tarkoitetulla tavalla varma, mistä osapuolet keskustelivat yksityiskohtaisesti, koska luovutusta ei ollut merkitty EUIPO:n rekisteriin. Valituslautakunta katsoi joka tapauksessa – kuten kantaja itse myönsi –, että se ei ollut toimivaltainen lausumaan tästä kysymyksestä, joka kuului kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan. Valituslautakunta katsoi, että vaikka olikin totta, että luovutuksen merkitseminen EUIPO:n rekisteriin ei ollut edellytyksenä kyseisen luovutuksen pätevyydelle osapuolten välillä, kuten kantaja väitti, kyseessä oli kuitenkin edellytys sille, että tavaramerkin luovutukseen voidaan vedota kolmansia, eli tässä tapauksessa selvitysmiestä, vastaan.

25      Tämän jälkeen valituslautakunta totesi, että selvitysmies ei ollut allekirjoittanut väitettyä käyttölupasopimuksen pidentämistä koskevaa asiakirjaa (jolla oli kantajan mukaan vahvistettu Spring Holdingsin omistusoikeus kyseessä olevaan tavaramerkkiin), joten kantaja ei voinut pätevästi väittää, että selvitysmies olisi tunnustanut Spring Holdingsin oikeudet kyseiseen tavaramerkkiin. Lisäksi se korosti, että selvitysmies oli riitauttanut väliintulijan ja Spring Holdingsin välillä 26.6.2014 tehdyn luovutussopimuksen Tribunale di Veneziassa (Venetsian alioikeus).

26      Valituslautakunta totesi lisäksi, että kun otetaan huomioon, että kyseessä oleva tavaramerkki mainittiin väliintulijan konkurssiin asettamista koskevan tuomion liitteenä olevassa pesäluettelossa, jota EUIPO:lla ei ollut oikeutta kyseenalaistaa, koska se ei voinut toimia kansallisten tuomioistuinten sijasta, EUIPO:n oli otettava huomioon tämä tosiseikka ja merkittävä kyseiseen tavaramerkkiin liittyvä maksukyvyttömyysmenettely rekisteriin selvitysmiehen pyynnön mukaisesti. Valituslautakunnan mukaan kyseessä olevan tavaramerkin perättäisten luovutusten rekisteröintiä koskeva hakemus, jonka kantaja esitti väliintulijan konkurssin jälkeen, oli tehty liian myöhään eikä siinä esitetty todisteita konkurssiin asettamista koskevan tuomion virheellisyydestä. Kantajan tehtävänä olisi ollut esittää EUIPO:lle todisteita siitä, ettei mainitulla tuomiolla ollut vaikutusta kyseiseen tavaramerkkiin kansallisen tuomioistuimen päätöksen perusteella, mitä se ei ollut tehnyt.

27      Lopuksi valituslautakunta katsoi, että EUIPO oli tehnyt ilmeisen virheen merkitessään kyseessä olevan tavaramerkin perättäiset luovutukset rekisteriin 16.4.2018 siltä osin kuin väliintulija, luovuttaja näistä luovutuksista ensimmäisen yhteydessä, oli konkurssiin asetettu yhtiö 13.10.2017 lukien, mistä oli ilmoitettu EUIPO:lle. Se totesi, että 16.4.2018 tapahtuneiden merkintöjen yhteydessä oli siis tehty ilmeinen virhe eikä ainoastaan vuonna 2017, kuten kantaja väitti. Valituslautakunta lisäsi, että rekisteriin tehtyjen merkintöjen poistamisesta oli päätetty vuoden kuluessa siitä päivästä, jona nämä merkinnät oli tehty, eli 30.1.2019, joten tarvittavat edellytykset asetuksen 2017/1001 103 artiklan soveltamiselle täyttyivät. Näin ollen se katsoi, että päätökset, joilla rekisterimerkinnät T 014185659 ja T 014188703 oli poistettu, olivat virheettömiä.

 Asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

28      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa EUIPO:n ja väliintulijan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

29      EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

30      Väliintulija vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        pysyttää riidanalaisen päätöksen, minkä seurauksena EUIPO:n on yhtäältä poistettava kyseessä olevan tavaramerkin luovutuksia koskevat 16.4.2018 tehdyt rekisterimerkinnät ja rekisteröitävä uudelleen väliintulija kyseisen tavaramerkin yksinomaiseksi haltijaksi, ja toisaalta merkittävä väliintulijaa koskeva maksukyvyttömyysmenettely rekisteriin 13.10.2017 lukien

–        velvoitettava kantaja korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

 Väliintulijan toisen vaatimuksen tutkittavaksi ottaminen

31      Väliintulija vaatii toisella vaatimuksellaan unionin yleistä tuomioistuinta pysyttämään riidanalaisen päätöksen, minkä seurauksena EUIPO:n on yhtäältä poistettava kyseessä olevan tavaramerkin luovutuksia koskevat 16.4.2018 tehdyt rekisterimerkinnät ja rekisteröitävä uudelleen väliintulija kyseisen tavaramerkin yksinomaiseksi haltijaksi, ja toisaalta merkittävä väliintulijaa koskeva maksukyvyttömyysmenettely rekisteriin 13.10.2017 lukien.

32      Unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetyn riidanalaisen päätöksen pysyttämistä koskevan vaatimuksen on ymmärrettävä tarkoittavan lähinnä kanteen hylkäämistä (ks. vastaavasti tuomio 5.2.2016, Kicktipp v. SMHV – Italiana Calzature (kicktipp), T-135/14, EU:T:2016:69, 19 kohta (ei julkaistu) oikeuskäytäntöviittauksineen). Se siis sulautuu itse asiassa yhteen väliintulijan ensimmäisen vaatimuksen, joka koskee kanteen hylkäämistä, kanssa.

33      Niiden johtopäätösten osalta, jotka väliintulija vaatii unionin yleistä tuomioistuinta tekemään kanteen hylkäämisestä ja joita ovat lähinnä vaatimukset siitä, että tuomioistuin määrää EUIPO:n suorittamaan erilaisia toimenpiteitä rekisterissään, on riittävää muistuttaa, että unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole antaa määräyksiä EUIPO:lle, jonka on itse tehtävä johtopäätökset Euroopan unionin tuomioistuinten tuomiolauselmien ja perustelujen perusteella (ks. tuomio 11.7.2007, El Corte Inglés v. SMHV – Bolaños Sabri (PiraÑAM diseño original Juan Bolaños), T-443/05, EU:T:2007:219, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34      Väliintulijan toinen vaatimus on siis hylättävä siltä osin kuin sillä pyritään siihen, että unionin yleinen tuomioistuin antaisi määräyksiä EUIPO:lle, toimivallan puuttumisen vuoksi.

 Asiakysymys

35      Kantaja esittää kanteensa tueksi yhden ainoan kanneperusteen, joka koskee asetuksen 2017/1001 103 artiklan, luettuna yhdessä saman asetuksen 20, 24 ja 27 artiklan kanssa, rikkomista. Se väittää pääasiallisesti, että valituslautakunta on tehnyt virheen katsoessaan, että edellytykset sellaisen päätöksen kumoamiselle tai rekisterimerkinnän poistamiselle, jotka sisältävät mainitun asetuksen 103 artiklassa tarkoitetun ”ilmeisen virheen”, täyttyivät, vaikka kyseessä olevan tavaramerkin luovutuksia koskevat 16.4.2018 tehdyt merkinnät täyttivät kaikki oikeudelliset edellytykset.

36      Tämä ainoa kanneperuste jakautuu muodollisesti neljään toisiinsa läheisesti liittyvään osaan, joissa kantaja väittää ensiksi, että mainitut merkinnät on tehty sovellettavan oikeuden mukaisesti ja että ne eivät sisällä asetuksen 2017/1001 103 artiklassa tarkoitettua ”ilmeistä virhettä”, toiseksi, että tätä säännöstä ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa ”ilmeisen virheen” puuttumisen vuoksi, kolmanneksi, että saman asetuksen 27 artiklaa ei voida soveltaa, ja neljänneksi, että vaikka viimeksi mainittua säännöstä voitaisiin soveltaa, väliintulija ja selvitysmies tiesivät kyseessä olevan tavaramerkin luovutuksista.

37      Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että väitteet, jotka koskevat asetuksen 2017/1001 103 artiklassa tarkoitetun EUIPO:n ilmeisen virheen puuttumista ja jotka sisältyvät kantajan ainoan kanneperusteen kahteen ensimmäiseen osaan, muodostavat itse asiassa itsenäisen viidennen osan, jota on loogisesti tarkasteltava neljän muun saman asetuksen 20, 24 ja 27 artiklaan liittyvän kanneperusteen osan jälkeen.

38      Unionin yleinen tuomioistuin katsoo myös, että kantajan ainoan kanneperusteen viisi osaa on muotoiltava uudelleen niiden vastaavan sisällön mukaan siten, että niissä väitetään ensiksi, että EUIPO ei ole ottanut huomioon asetuksen 2017/1001 20 ja 24 artiklan mukaisia toimivaltuuksiaan, toiseksi, että EUIPO ja valituslautakunta ovat ottaneet virheellisesti huomioon 13.10.2017 annetun konkurssiin asettamista koskevan tuomion, kolmanneksi, että asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohtaa ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, neljänneksi, että käsiteltävässä asiassa voidaan soveltaa asetuksen 2017/1001 27 artiklassa säädettyä tietoisuutta koskevaa poikkeusta ja väliintulijan ja selvitysmiehen väitettyä tietoisuutta vuoden 2014 luovutussopimuksesta ja viidenneksi, että valituslautakunta on soveltanut virheellisesti asetuksen 2017/1001 103 artiklaa EUIPO:n päätöksiin 16.4.2018 tehtyjen merkintöjen poistamisesta.

39      EUIPO ja väliintulija vaativat, että kantajan ainoa kanneperuste hylätään, ja kiistävät sen argumentit.

 Alustavat huomautukset

40      Aluksi on korostettava väliintulijan tapaan, että perhe A, jonka muodostavat muun muassa B ja hänen poikansa C, joka johtaa kantajaa, johti aikaisemmin väliintulijaa, kun taas selvitysmies edustaa väliintulijan konkurssivelkojia.

41      Käsiteltävässä asiassa unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, onko valituslautakunta katsonut perustellusti, että EUIPO:n rekisterinpidosta vastuussa olevan osaston päätökset, jotka koskevat 16.4.2018 tehtyjen kyseessä olevan tavaramerkin perättäisiin luovutuksiin liittyvien merkintöjen poistamista, olivat laillisia asetuksen 2017/1001 103 artiklan mukaan. Tässä yhteydessä on otettava huomioon tämän asetuksen merkitykselliset säännökset, erityisesti 103, 20, 24 ja 27 artikla sekä maksukyvyttömyysmenettelyistä 20.5.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2015/848 3, 7 ja 19 artikla (EUVL 2015, L 141, s. 19, oikaisu EUVL 2016, L 349, s. 9).

42      Asetuksen 2017/1001 103 artiklan, jonka otsikkona on ”Päätösten kumoaminen” mutta joka koskee myös merkintöjen poistamista, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jos [EUIPO] on tehnyt sellaisen rekisterimerkinnän tai päätöksen, joka sisältää ilmeisen [EUIPO:n] syyksi katsottavan virheen, [EUIPO] poistaa kyseisen merkinnän tai kumoaa päätöksen. Jos menettelyssä on yksi ainoa osapuoli ja merkintä tai toimi vaikuttaa tämän oikeuksiin, poistaminen tai kumoaminen suoritetaan siinäkin tapauksessa, että virhe ei ollut asianomaiselle osapuolelle ilmeinen.

2.      Edellä 1 kohdassa tarkoitetun poistamisen tai kumoamisen suorittaa omasta aloitteestaan tai jonkin menettelyssä osapuolena olevan pyynnöstä viranomainen, joka merkinnän tai päätöksen on tehnyt. Rekisteriin tehdyn merkinnän poistaminen tai päätöksen kumoaminen suoritetaan vuoden kuluessa päivästä, jona rekisterimerkintä tai päätös on tehty, sen jälkeen kun menettelyn osapuolia sekä rekisteriin merkittyjä, kyseisen EU-tavaramerkin mahdollisia oikeudenhaltijoita on kuultu. [EUIPO] pitää kirjaa tällaisista poistamisista tai kumoamisista.”

43      Asetuksen 2017/1001 20 artiklan, jonka otsikkona on ”Luovutus”, 1, 3–5 ja 11 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Oikeus EU-tavaramerkkiin voidaan yrityksen luovutuksesta erillään luovuttaa kaikkien tai joidenkin sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity.

– –

3.      EU-tavaramerkin luovutus on tehtävä kirjallisesti ja siihen vaaditaan sopimuksen osapuolten allekirjoitukset, jollei luovutus johdu oikeuden päätöksestä – – ; jos näin ei tehdä, luovutus on mitätön.

4.      Yhden osapuolen pyynnöstä luovutus merkitään rekisteriin ja julkaistaan.

5.      Luovutuksen rekisteröintiä koskevaan hakemukseen on sisällyttävä [yksilöityjä] tietoja.

– –

11.      Luovutuksensaaja ei voi käyttää hyödykseen EU-tavaramerkin rekisteröinnistä johtuvia oikeuksia, ennen kuin luovutus on merkitty rekisteriin.”

44      Euroopan unionin tavaramerkistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/1431 kumoamisesta 5.3.2018 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/626 (EUVL 2018, L 104 s. 37) 13 artiklassa täsmennetään tiedot, jotka asetuksen 2017/1001 20 artiklan 5 kohdan mukaisen hakemuksen luovutuksen rekisteröimiseksi on sisällettävä.

45      Asetuksen 2017/1001 24 artiklan, jonka otsikkona on ”Maksukyvyttömyysmenettely”, 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      EU-tavaramerkki voi olla maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena vain siinä jäsenvaltiossa, jonka alueella velallisen pääintressien keskus sijaitsee.

– –

3.      Jos EU-tavaramerkki sisältyy maksukyvyttömyysmenettelyyn, tätä koskeva merkintä on tehtävä rekisteriin ja julkaistava 116 artiklassa tarkoitetussa Euroopan unionin tavaramerkkilehdessä toimivaltaisen kansallisen viranomaisen pyynnöstä.”

46      Asetuksen 2017/1001 27 artiklan, jonka otsikkona on ”Oikeusvaikutukset suhteessa kolmansiin osapuoliin”, 1 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Edellä 20, 22 ja 25 artiklassa tarkoitetuilla EU-tavaramerkkiä koskevilla oikeustoimilla on oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin kaikissa jäsenvaltioissa vasta, kun ne on merkitty rekisteriin. Tällaisella toimella on kuitenkin ennen merkintää oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin, jotka ovat saaneet oikeuden tavaramerkkiin tämän toimen jälkeen mutta jotka kuitenkin tiesivät siitä näitä oikeuksia hankkiessaan.

– –

4.      Kunnes jäsenvaltioiden väliset yhteiset konkurssia koskevat säännökset tulevat voimaan, konkurssimenettelyn tai vastaavan menettelyn voimassaoloon kolmansiin osapuoliin nähden sovelletaan sen jäsenvaltion oikeutta, jossa tällainen menettely ensimmäisenä aloitetaan kansallisen lain tai asiaan sovellettavien yleissopimusten perusteella.”

47      Asetuksen 2015/848 3 artiklan, jonka otsikkona on ”Kansainvälinen toimivalta”, 1 kohdan ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jonka alueella velallisen pääintressien keskus sijaitsee, ovat toimivaltaisia aloittamaan maksukyvyttömyysmenettelyn – – Pääintressien keskus on paikka, jossa velallinen hallinnoi säännöllisesti intressejään ja joka on kolmansien osapuolten todettavissa.

Yhtiön tai muun oikeushenkilön pääintressien keskuksen oletetaan olevan sen sääntömääräinen kotipaikka, jollei muuta näytetä – – ”

48      Asetuksen 2015/848 7 artiklan, jonka otsikkona on ”Sovellettava laki”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, maksukyvyttömyysmenettelyyn ja sen vaikutuksiin sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jonka alueella menettely on alkanut, jäljempänä ’menettelyn aloitusvaltio’.

2.      Menettelyn aloittamisen edellytykset, menettelyn kulku sekä menettelyn päättäminen määräytyvät menettelyn aloitusvaltion lain mukaan. Sen mukaan määräytyvät erityisesti seuraavat:

– –

b)      maksukyvyttömyysmenettelyn piiriin kuuluva omaisuus sekä sellaisen omaisuuden asema, jonka velallinen hankkii tai saa maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisen jälkeen;

– –

m)      velkojia vahingoittavien oikeustoimien mitättömyys, pätemättömyys ja peräyttäminen.”

49      Asetuksen 2015/848 19 artiklan, jonka otsikkona on ”Periaate”, 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamispäätös, jonka on tehnyt 3 artiklan mukaan toimivaltainen jäsenvaltion tuomioistuin, on tunnustettava kaikissa muissa jäsenvaltioissa siitä alkaen, kun päätöstä on noudatettava menettelyn aloitusvaltiossa.”

50      On siis todettava, että Italian konkurssilakia sovelletaan tiettyihin käsiteltävän asian näkökohtiin asetuksen 2017/1001 mukaisesti.

51      Ensinnäkin Italian konkurssilaki sen jäsenvaltion lakina, jonka alueella väliintulijan pääintressien keskus sijaitsee konkurssiin asettamisen ajankohtana, koskee maksukyvyttömyysmenettelyä, johon kyseessä oleva tavaramerkki sisältyy asetuksen 2017/1001 24 artiklan 1 kohdan ja myös asetuksen 2015/848 7 artiklan nojalla. Lisäksi asetuksen 2017/1001 27 artiklan 4 kohdan nojalla sitä sovelletaan myös kysymyksiin, jotka liittyvät kyseisen maksukyvyttömyysmenettelyn voimassaoloon kolmansiin osapuoliin nähden.

52      Lisäksi asetuksen 2015/848 7 artiklan 2 kohdan ja erityisesti b alakohdan mukaisesti ”maksukyvyttömyysmenettelyn piiriin kuuluva omaisuus sekä sellaisen omaisuuden asema, jonka velallinen hankkii tai saa maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisen jälkeen” ja m alakohdan mukaisesti ”velkojia vahingoittavien oikeustoimien mitättömyys, pätemättömyys ja peräyttäminen” määräytyvät Italian konkurssilain mukaan. Samalla tavoin saman asetuksen 19 artiklan nojalla Tribunale di Venezian (Venetsian alioikeus) antamaa konkurssiin asettamista koskevaa tuomiota on noudatettava täysimääräisesti kaikkialla unionissa kaikkiin kolmansiin osapuoliin nähden ja siis käsiteltävässä asiassa kantajaan ja EUIPO:on nähden.

53      Italian konkurssilain 16 ja 17 §:ssä säädetään, että konkurssiin asettamista koskevalla tuomiolla on oikeusvaikutuksia suhteessa velalliseen (konkurssiin asetettu luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö) siitä lähtien, kun se on jätetty tuomioistuimen kirjaamoon, ja suhteessa kolmansiin osapuoliin siitä lähtien, kun se on merkitty Italian yhtiörekisteriin (käsiteltävässä asiassa 13.10.2017); sen 42 §:ssä, jonka mukaan velallinen menettää omaisuutensa hallinnan, säädetään, että velallisen varojen hallinta on uskottu velallisen omaisuuden rahaksimuutosta vastaavalle henkilölle; sen 44 §:ssä säädetään, että kaikki toimet, jotka velallinen suorittaa konkurssiin asettamisen jälkeen tai joissa ei ole päiväystä, joka on tullut varmaksi ennen konkurssiin asettamista, ovat oikeudellisesti tehottomia eikä niillä ole oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin, muun muassa velkojiin, ja sen 45 §:ssä säädetään, että muodollisuudet, jotka vaaditaan, jotta toimella olisi oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin, mukaan lukien velkojat, ovat tehottomia, jos ne on toteutettu konkurssiin asettamisen jälkeen.

54      Kantajan ainoan kanneperusteen viittä osaa on tarkasteltava nimenomaan näiden säännösten valossa.

 Ainoan kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan EUIPO ei ole ottanut huomioon asetuksen 2017/1001 20 ja 24 artiklan mukaisia toimivaltuuksiaan

55      Ainoan kanneperusteen ensimmäisessä osassa kantaja väittää, että EUIPO:n on tarkistettava ainoastaan tavaramerkin luovutuksen rekisteröintiä koskevan hakemuksen muodolliset edellytykset erityisesti asetuksen 2017/1001 20 artiklan nojalla ja ettei sen tehtävänä ole tutkia asiakysymyksiä, jotka eivät kuulu sen toimivaltaan.

56      Käsiteltävässä asiassa kantaja esittää, että EUIPO on ylittänyt toimivaltansa yhtäältä, kun se on tutkinut kysymyksiä, jotka koskevat omistusoikeutta Italian lain nojalla, ja toisaalta, kun se ei ole rajoittunut niiden asiakirjojen, eli asianomaisten osapuolten allekirjoituksilla varustettujen kirjallisten sopimusten, muodolliseen tutkimiseen, jotka on esitetty kyseessä olevan tavaramerkin luovutusten rekisteriin merkitsemistä koskevien hakemusten tueksi. EUIPO:n olisi siis pitänyt ainoastaan tutkia, oliko mainituista luovutuksista esitetty riittävät todisteet ja sisälsivätkö esitetyt asiakirjat kyseisten luovutusten rekisteröintihakemuksissa mainitut seikat. Kantajan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä myös ilmenee, että EUIPO:lla ei ole oikeutta arvioida tavaramerkin luovutuksen pätevyyttä ja oikeusvaikutuksia voimassa olevan kansallisen oikeuden perusteella. Valituslautakunta on kuitenkin ylittänyt toimivaltansa arvioidessaan aineellisesti, osoittiko väliintulijan konkurssiin asettamista koskevan tuomion liitteenä oleva konkurssipesäluettelo kyseessä olevan tavaramerkin omistusoikeuden.

57      Kantajan mukaan on kiistatonta, että 16.4.2018 esitetty kyseisen tavaramerkin luovutusten rekisteröintiä koskeva hakemus täytti kaikki sisältöä ja muotoa koskevat edellytykset, koska luovutussopimukset oli tehty kirjallisesti ja molemmat asianomaiset osapuolet olivat allekirjoittaneet ne kunkin luovutuksen osalta. Vaikka se myöntää, että tuona päivänä, jona kyseisiä luovutuksia koskevat merkinnät tehtiin, kyseisen tavaramerkin rekisteriin merkitty haltija oli väliintulija, se väittää kuitenkin, että rekisteri ei heijastanut oikeudellista tilannetta, koska väliintulija oli luovuttanut kyseessä olevan tavaramerkin vuonna 2014 Spring Holdingsille, joka oli vuorostaan luovuttanut kyseisen tavaramerkin kantajalle vuoden 2017 joulukuun kuluessa. Se päätteli tästä, että mainitut luovutukset rekisteröitiin 16.4.2018 sovellettavien oikeudellisten edellytysten mukaisesti ja että EUIPO ei voinut tutkia, olivatko vuonna 2014 tehty sopimus (luovutus Spring Holdingsille) tai vuonna 2017 tehty sopimus (luovutus kantajalle) päteviä Italian oikeuden tai Irlannin oikeuden perusteella.

58      Aluksi on yhtäältä muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, jota sovelletaan EUIPO:on, toimivaltaisen toimielimen tai viraston on tutkittava huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävän tapauksen kannalta merkitykselliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat (ks. vastaavasti tuomio 21.11.1991, Technische Universität München, C-269/90, EU:C:1991:438, 14 kohta; tuomio 15.7.2011, Zino Davidoff v. SMHV – Kleinakis kai SIA (GOOD LIFE), T-108/08, EU:T:2011:391, 19 kohta ja tuomio 25.9.2018, Grendene v. EUIPO – Hipanema (HIPANEMA), T-435/17, ei julkaistu, EU:T:2018:596, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Erityisesti EUIPO:n, joka pitää julkista rekisteriä, on tässä suhteessa otettava huolellisesti huomioon tosiseikat, joilla voi olla oikeudellisia seurauksia niiden mainintojen osalta, jotka se merkitsee kyseiseen rekisteriin.

59      Toisaalta on korostettava, että kantajan mainitseman oikeuskäytännön mukaan asetuksen 2017/1001 19 artiklassa ei edellytetä lähtökohtaisesti, että EUIPO tutkii ja soveltaa jäsenvaltioiden lakeja, jotka koskevat EU-tavaramerkkiä varallisuusoikeutena. Tästä säännöksestä ei käy varsinkaan ilmi, että EUIPO:n tai unionin tuomioistuinten olisi tutkittava kansallisesta oikeudesta johtuvia sopimuksiin liittyviä tai oikeudellisia kysymyksiä tai lausuttava niistä (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2011, Chalk v. SMHV – Reformed Spirits Company Holdings (CRAIC), T-83/09, ei julkaistu, EU:T:2011:450, 27 kohta).

60      Saman oikeuskäytännön mukaan mahdollinen ristiriita tavaramerkin kahden luovutuksen välillä nostaa esiin sopimusoikeutta ja omistusoikeutta koskevia kysymyksiä, jotka ylittävät asetuksen 2017/1001 20 artiklan ja täytäntöönpanoasetuksen 2018/626 puitteet ja joiden käsittely ei kuulu EUIPO:n toimivaltaan. Tästä seuraa, että EUIPO:n tehtävänä ei ole tutkia EU-tavaramerkin luovutuksen pätevyyttä ja oikeusvaikutuksia sovellettavan kansallisen oikeuden mukaan (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2011, CRAIC, T-83/09, ei julkaistu, EU:T:2011:450, 30 ja 31 kohta).

61      Näin ollen, kuten EUIPO sitä paitsi toteaa vastauskirjelmässään, tästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että EU-tavaramerkin luovutusta koskevaa rekisteröintihakemusta käsiteltäessä EUIPO:n toimivalta rajoittuu lähtökohtaisesti asetuksen 2017/1001 20 artiklassa ja täytäntöönpanoasetuksen 2018/626 13 artiklassa tarkoitettujen muodollisten edellytysten tutkimiseen eikä sisällä sellaisten asiakysymysten arviointia, joita voi esiintyä sovellettavan kansallisen oikeuden puitteissa.

62      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tulkitsemiseksi on kuitenkin otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (ks. tuomio 4.2.2016, Hassan, C-163/15, EU:C:2016:71, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

63      Erityisesti asetuksen 2017/1001 20 artiklaa on tulkittava niiden säännösten valossa, jotka kuuluvat asetuksen 2017/1001 samaan jaksoon, jonka otsikkona on ”EU-tavaramerkki omistusoikeuden kohteena” (II luku, 4 jakso, 19–29 artikla) ja jonka tavoitteena on varmistaa, että tällainen tavaramerkki on ”luovutettavissa, annettavissa pantiksi kolmannelle osapuolelle tai [että siihen voidaan] perustaa käyttölupia” (ks. kyseisen asetuksen johdanto-osan 26 perustelukappale).

64      Näin ollen asetuksen 2017/1001 20 artiklan soveltamisen yhteydessä EUIPO:n on otettava huomioon erityisesti tämän asetuksen 27 artiklan 1 kohta, jonka nojalla EU-tavaramerkin luovutuksilla on oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin lähtökohtaisesti vasta, kun ne on merkitty Euroopan unionin tavaramerkkirekisteriin, mistä lisäksi seuraa, että tällaisella merkinnällä ei ole taannehtivaa vaikutusta.

65      Lisäksi tarvittaessa silloin, kun – kuten käsiteltävässä asiassa – tavaramerkin haltijaa vastaan on aloitettu maksukyvyttömyysmenettely, EUIPO:n on otettava huomioon asetuksen 2017/1001 27 artiklan 4 kohdan säännökset, joista seuraa, että tällaisten menettelyjen voimassaoloon kolmansiin osapuoliin nähden sovelletaan kansallista oikeutta.

66      Käsiteltävässä asiassa väliintulijan maksukyvyttömyysmenettelyyn sovelletaan Italian oikeutta, mitä kantaja ei kyseenalaista. Selvitysmiehen EUIPO:lle toimittamista tiedoista ilmenee erityisesti, että Italian konkurssilain 16 ja 17 §:ssä säädetään pääasiallisesti, että konkurssiin asettamista koskevalla tuomiolla on oikeusvaikutuksia yhtäältä velalliseen, eli konkurssissa olevaan luonnolliseen henkilöön tai oikeushenkilöön siitä lähtien, kun kyseinen tuomio on jätetty tuomioistuimen kirjaamoon, ja toisaalta kolmansiin osapuoliin nähden siitä lähtien, kun se on merkitty Italian yhtiörekisteriin. Edelleen kyseisen lain 42 §:stä ilmenee, että konkurssissa olevan yhtiön hallinnointi on uskottu selvitysmiehelle. Lopuksi sen 44 ja 45 §:stä ilmenee, että yhtäältä kaikki toimet, jotka velallinen on toteuttanut konkurssiin asettamisen jälkeen tai ilman päivämäärää, josta on tullut varma ennen konkurssiin asettamista, ovat oikeudellisesti tehottomia eikä niillä ole oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin, joihin velkojat kuuluvat, ja että toisaalta muodollisuudet, jotka vaaditaan, jotta toimella olisi oikeusvaikutuksia kyseisiin kolmansiin osapuoliin nähden, ovat tehottomia, jos ne on toteutettu konkurssiin asettamisen jälkeen.

67      Näin ollen käsiteltävässä asiassa maksukyvyttömyysmenettelyn seuraukset oli asetuksen 2017/1001 27 artiklan 4 kohdan mukaisesti pääteltävä Italian oikeudesta erityisesti ottaen asianmukaisesti huomioon sen seuraukset sellaisiin toimiin nähden, jotka velallinen on toteuttanut kyseisen konkurssiin asettamisen jälkeen tai ilman päivämäärää, josta on tullut varma ennen konkurssiin asettamista.

68      Edellä esitetyn valossa on näin ollen katsottava, että vaikka EUIPO:n onkin rajoituttava tutkimaan tavaramerkin luovutusta koskevan rekisteröintihakemuksen pätevyyden muodolliset edellytykset asetuksen 2017/1001 20 artiklan 5 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 2018/626 13 artiklan nojalla, tässä tutkinnassa on kuitenkin otettava huolellisesti huomioon tosiseikat, joilla voi oikeudellisia seurauksia tällaisen luovutuksen rekisteröintiä koskevan hakemuksen osalta, mukaan lukien konkurssimenettelyn olemassaolo.

69      Huolellisuusvelvoite, joka EUIPO:lla on edellä 58 kohdassa mainitun periaatteen nojalla, on vieläkin pakottavampi, jos – kuten käsiteltävässä asiassa – EUIPO on saanut tietää ennen EU-tavaramerkin luovutuksen rekisteröintiä koskevan hakemuksen vastaanottamista asetuksen 2017/1001 24 artiklan 3 kohdan mukaisesti esitetyn aikaisemman rekisteriin merkitsemistä koskevan hakemuksen kautta, että kyseinen tavaramerkki sisältyi maksukyvyttömyysmenettelyyn, toisin sanoen menettelyyn, jossa pyrittiin realisoimaan kyseisen tavaramerkin haltijan varat sen velkojien hyväksi. Tällaisessa tapauksessa EUIPO:n tehtävänä on käsitellä kyseisen luovutuksen rekisteröintiä koskeva hakemus erityisen huolellisesti, jotta otettaisiin huomioon asetuksen 2015/848 johdanto-osan 36 perustelukappaleessa tarkoitettu maksukyvyttömyysmenettelyn ”tehokkuuden takaamis[ta]” koskeva tavoite erityisesti, jos selvitysmies riitauttaa kyseisen luovutuksen olemassaolon, pätevyyden tai ajankohdan varmuuden.

70      Kantaja väittää kuitenkin pääasiallisesti, että hakemus EU-tavaramerkin luovutuksen rekisteröimiseksi on täysin riippumaton aiemmasta samaa tavaramerkkiä koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn rekisteriin merkitsemistä koskevasta hakemuksesta. Se väittää, että EUIPO:lla on ainoastaan toimivalta tutkia luovutuksen muodolliset edellytykset ja että sen olisi pidättäydyttävä kaikesta arvioinnista, joka koskee ensimmäisen hakemuksen mahdollisia vaikutuksia myöhempiin hakemuksiin nähden.

71      Edellä 58–59 kohdassa mainittujen toteamusten perusteella tällaiset argumentit on kuitenkin hylättävä. Kun kansallinen tuomioistuin on ilmoittanut EUIPO:lle sellaisen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta, johon sisältyy EU-tavaramerkki, EUIPO ei nimittäin voi olla ottamatta huomioon tätä seikkaa, kun myöhempänä ajankohtana esitetään hakemus samaa tavaramerkkiä koskevan luovutuksen rekisteröimiseksi, etenkään kun konkurssipesään kuuluvien varojen selvittämisestä vastaava henkilö lisäksi riitauttaa nimenomaisesti kyseisen hakemuksen tueksi esitetyn asiakirjan olemassaolon tai pätevyyden ja kun tässä yhteydessä on nostettu kanne.

72      Sitä paitsi käsiteltävässä asiassa, kuten edellä 66 kohdassa on todettu, sovellettavan Italian lain mukaan kyseessä olevan maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutuksesta ne muodollisuudet, joita vaaditaan velallisen tekemän toimen oikeusvaikutusten varmistamiseksi kolmansiin osapuoliin nähden, olivat tehottomia, koska ne oli toteutettu konkurssiin asettamisen jälkeen. Näin ollen, koska kyseisen konkurssiin asettamisen oikeusvaikutukset ovat alkaneet ennen kyseessä olevien luovutusten rekisteröintihakemusta ja koska EUIPO:lle on ilmoitettu siitä ennen kyseistä hakemusta, tällä oli velvollisuus lykätä kyseisten luovutusten merkitsemistä rekisteriin siihen saakka, kunnes kansallinen tuomioistuin on tutkinut asian aineellisesti.

73      Sitä vastoin kantajan argumentaation hyväksyminen johtaisi käytännössä paitsi kansallisten maksukyvyttömyyttä koskevien säännösten ja niiden tavoitteen, eli velkojien suojelun, kiertämiseen, poistaisi myös asetuksen 2017/1001 24 artiklan 3 kohdan tehokkaan vaikutuksen suurelta osin.

74      Valituslautakunta on siis perustellusti todennut muun muassa riidanalaisen päätöksen 56 kohdassa, että kun otetaan huomioon, että kyseessä oleva tavaramerkki mainittiin väliintulijan konkurssiin asettamista koskevan tuomion liitteenä olevassa pesäluettelossa, EUIPO:n oli otettava huomioon tämä tosiseikka ja merkittävä rekisteriin kyseistä tavaramerkkiä koskeva maksukyvyttömyysmenettely selvitysmiehen hakemuksen mukaisesti. Näin tehdessään valituslautakunta on ainoastaan palauttanut mieleen EUIPO:lla olevan huolellisuusvelvoitteen, sellaisena kuin se on ilmaistu 58–69 kohdassa edellä. Valituslautakunta on myös perustellusti päätöksensä samassa kohdassa muistuttanut, että EUIPO:lla ei ollut toimivaltaa kyseenalaistaa mainittua pesäluetteloa, koska se ei voinut toimia kansallisten tuomioistuinten sijasta.

75      Ainoan kanneperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä.

 Ainoan kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan EUIPO ja valituslautakunta ovat ottaneet virheellisesti huomioon 13.10.2017 annetun konkurssiin asettamista koskevan tuomion

76      Ainoan kanneperusteen toisessa osassa kantaja katsoo, että valituslautakunta on tehnyt virheen, kun se on katsonut, että menettelyn olennainen vaihe puuttui sen vuoksi, että EUIPO ei ollut ottanut huomioon rekisteröidessään 16.4.2018 kyseessä olevan tavaramerkin luovutukset, että se oli itse jättänyt huomiotta väliintulijaa koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn merkitsemistä rekisteriin koskevan aikaisemman hakemuksen, jonka selvitysmies oli tehnyt 25.10.2017 asetuksen 2017/1001 24 artiklan nojalla. Kantaja katsoo, että kyseisten luovutusten rekisteröintiä koskevan hakemuksen ajankohtana väliintulijaa ei voitu enää pitää kyseisen tavaramerkin haltijana, koska väliintulija oli aikaisemmin luovuttanut tavaramerkin Spring Holdingsille 26.6.2014 tehdyllä luovutussopimuksella ja koska tämä yhtiö oli myöhemmin luovuttanut sen kantajalle. Viimeksi mainitun mukaan asetuksen 2017/1001 24 artiklan mukaisella maksukyvyttömyysmenettelyä koskevalla merkinnällä ei siis ole voinut olla mitään vaikutusta, sillä lokakuussa 2017 ja huhtikuussa 2018 väliintulijaa ei voitu enää pitää kyseisen tavaramerkin haltijana.

77      Kantaja katsoo, että vaikka EUIPO olisi merkinnyt maksukyvyttömyysmenettelyn rekisteriin, kyseessä olevan tavaramerkin luovutukset ensin Spring Holdingsille ja sitten kantajalle olisi kuitenkin pitänyt rekisteröidä, koska yhtäältä kaikki asetuksen 2017/1001 20 artiklassa säädetyt luovutuksen rekisteröinnin edellytykset (kirjallinen sopimus, allekirjoitukset, rekisteröintihakemus) täyttyivät ja koska vaaditut todisteet oli esitetty, ja toisaalta, koska tällaisen rekisterimerkinnän ajankohtana väliintulija ei ollut enää kyseisen tavaramerkin, jonka se oli luovuttanut Spring Holdingsille, haltija. Kantaja esittää, että maksukyvyttömyysmenettelyn rekisteriin merkitsemisen vaikutuksena ei voinut olla, että väliintulijan, konkurssissa olevan yhtiön, varoihin palautetaan jotakin – kuten kyseinen tavaramerkki – joka ei enää kuulunut sen varoihin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisajankohtana. Se lisää, että maksukyvyttömyys sellaisenaan ja maksukyvyttömyysmenettelyn merkitseminen rekisteriin tuottavat oikeusvaikutuksia tulevaisuudessa, kuten asetuksen 2017/1001 27 artiklan 4 kohdasta seuraa.

78      Heti alkuun on todettava, että osapuolten kesken on kiistatonta, että väliintulija on todettu maksukyvyttömäksi konkurssiin asettamista koskevalla tuomiolla, jonka Tribunale di Venezia (Venetsian alioikeus) on antanut 13.10.2017 Italian konkurssilain mukaisesti ja jolla on oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin samasta päivästä kyseisen lain mukaisesti, jota sovelletaan asetuksen 2017/1001 27 artiklan 4 kohdan mukaan kyseisen menettelyn voimassaoloon kolmansiin osapuoliin nähden. Näin ollen väliintulijalla ei ollut enää kyseisestä päivästä alkaen oikeutta luovuttaa kyseessä olevaa tavaramerkkiä saman asetuksen 20 artiklan mukaisesti eikä EUIPO voinut suorittaa haettua luovutuksen rekisteröintiä tuon päivän jälkeen.

79      Valituslautakunta on riidanalaisen päätöksen 46 ja 47 kohdassa pelkästään palauttanut mieleen seuraukset, joita tällaisella konkurssiin asettamista koskevalla tuomiolla on EU-tavaramerkin haltijaksi kyseisen tuomion antopäivänä merkitylle osapuolelle, toisin sanoen kielto hallita varojaan (omaisuus ja omistusoikeudet, jotka on merkitty rekisteriin) ja kaikkien myöhempien toimien mitättömyys tai tehottomuus suhteessa velkojiin (mukaan lukien toimen oikeusvaikutusten varmistamiseksi suhteessa kolmansiin osapuoliin vaaditut muodollisuudet, jotka ovat tehottomia, jos ne on toteutettu maksukyvyttömyyden toteamisen jälkeen). Se huomautti, että käsiteltävässä asiassa kyseisen tuomion antamisajankohtana 13.10.2017 väliintulija oli merkitty kyseessä olevan tavaramerkin haltijana EUIPO:n rekisteriin ja että kyseinen tavaramerkki sisältyi konkurssipesäluetteloon.

80      Tässä yhteydessä on todettava, että – päinvastoin kuin kantaja väittää – valituslautakunta ei ole arvioinut aineellisesti sitä, osoittiko pesäluettelo kyseessä olevan tavaramerkin omistusoikeuden. Valituslautakunta on nimittäin ottanut pelkästään huomioon maksukyvyttömyysmenettelystä vastuussa olevan Tribunale di Venezian (Venetsian alioikeus) hyväksymän virallisen asiakirjan ja todennut riidanalaisen päätöksen 56 kohdassa, ettei mitään todisteita ollut esitetty sen osoittamiseksi, että kyseinen asiakirja olisi riitautettu tuomioistuimessa. Lisäksi kyseisen päätöksen 48 ja 49 kohdassa valituslautakunta on todennut, että EUIPO ei ollut käsitellyt 25.10.2017 vastaanotettua selvitysmiehen hakemusta väliintulijaa koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn merkitsemiseksi rekisteriin ja että kyseinen hakemus oli edelleen vireillä 16.4.2018, jolloin kyseisen tavaramerkin luovutuksia väliintulijalta Spring Holdingsille ja tältä kantajalle koskevat rekisteröintihakemukset jätettiin.

81      Valituslautakunta on siis perustellusti katsonut riidanalaisen päätöksen 50–54 kohdassa, että kantajan argumentin, jonka mukaan väliintulija oli luovuttanut kyseessä olevan tavaramerkin Spring Holdingsille 26.6.2014 (toisin sanoen ennen väliintulijan konkurssiin asettamista), perusteella ei voitu katsoa, että 16.4.2018 suoritetut luovutusta koskevat merkinnät olivat laillisia, ja katsonut, että tämä argumentti oli tehoton.

82      Tässä yhteydessä valituslautakunta nojautui perustellusti asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohtaan, joka koskee tavaramerkin luovutusten kaltaisten oikeustoimien oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin, vaikutuksia, joita kyseisillä toimilla on vasta, kun ne on merkitty rekisteriin. Se katsoi, että kyseessä olevan tavaramerkin väitettyä väliintulijan toimesta tapahtunutta luovutusta ei ollut sen pätevyydestä ja sen ajankohdan varmuudesta riippumatta kuitenkaan merkitty EUIPO:n rekisteriin ennen 13.10.2017 annettua konkurssiin asettamista koskevaa tuomiota ja että tämän vuoksi sillä ei voinut olla vaikutusta suhteessa selvitysmieheen, joka oli luokiteltava ”kolmanneksi osapuoleksi”, koska hän ei ollut kyseisen väitetyn luovutuksen osapuoli. Lisäksi, kun otetaan huomioon saman asetuksen 27 artiklan 4 kohta, valituslautakunta on perustellusti nojautunut Italian konkurssilain 45 §:än, jossa säädetään, että kaikki muodollisuudet, jotka vaaditaan toimen oikeusvaikutusten varmistamiseksi suhteessa kolmansiin osapuoliin, ovat tehottomia, jos ne on toteutettu maksukyvyttömyyden toteamisen jälkeen, kuten asianlaita oli käsiteltävässä asiassa.

83      Näin ollen riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että valituslautakunta ei ole lausunut aineellisista oikeudellisista kysymyksistä, jotka kuuluvat kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan ja kansalliseen oikeuteen, kuten kyseessä olevan tavaramerkin omistusoikeus Italian oikeuden perusteella tai kyseisen tavaramerkin 16.4.2018 rekisteröityjen luovutusten aineellinen pätevyys. Se on riidanalaisen päätöksen 53 ja 56 kohdassa aivan päinvastoin nimenomaisesti todennut, ettei sillä ole lainkaan toimivaltaa tässä suhteessa, ja tunnustanut asianmukaisesti kansallisten tuomioistuinten toimivallan asiassa.

84      Lopuksi siltä osin kuin kantaja vetoaa 9.9.2011 annetun tuomion CRAIC (T-83/09, ei julkaistu, EU:T:2011:450) 30 kohtaan, on muistutettava, että mainitun tuomion kyseisessä kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että tavaramerkin luovutuksen ensimmäinen rekisteröintihakemus, josta oli kysymys kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa, täytti yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL 1995, L 303, s. 1) säännön 31 (josta on tullut täytäntöönpanoasetuksen 2018/626 13 artikla) vaatimukset, sillä siihen oli liitetty tavaramerkin luovutusasiakirja, joka vastasi kyseisen säännön vaatimuksia, joten mainittu hakemus sekä luovutuksensaajan rekisteröinti kyseessä olevan tavaramerkin uutena haltijana olivat päteviä. Sitä vastoin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että saman tavaramerkin luovutusta koskeva toinen rekisteröintihakemus ei ollut kyseisten vaatimusten mukainen, koska luovuttaja ei ollut rekisteriin merkitty haltija, joka oli tuolloin jo luovutuksensaaja mainitun tavaramerkin aiemman luovutuksen yhteydessä. Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin totesi, että mahdollinen ristiriita niiden kahden luovutuksen välillä, joiden kohteena kyseinen tavaramerkki oli ollut, nosti esiin sopimusoikeuteen ja omistusoikeuteen liittyviä kysymyksiä, jotka ylittivät mainitun säännön puitteet ja joiden tutkiminen ei kuulunut EUIPO:n toimivaltuuksiin.

85      Nämä toteamukset eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että valituslautakunta olisi esillä olevassa asiassa arvioinut aineellisesti kyseessä olevan tavaramerkin luovutusten pätevyyttä, kuten kantaja näyttää antavan ymmärtää. Tässä yhteydessä on riittävää todeta, että riita-asiassa, josta unionin yleinen tuomioistuin on lausunut 9.9.2011 annetussa tuomiossa CRAIC (T-83/09, ei julkaistu, EU:T:2011:450), kantaja ei vedonnut tavaramerkin luovutusta koskevan rekisteröintihakemuksensa tueksi kansallisen tuomioistuimen maksukyvyttömyysmenettelyä koskevaan päätökseen, joka vastaa Tribunale di Venezian (Venetsian alioikeus) käsiteltävässä asiassa antamaa tuomiota. EUIPO:lla ei siis ollut velvollisuutta soveltaa kansallista oikeutta eikä viittaus mainittuun tuomioon siis ole merkityksellinen. Joka tapauksessa valituslautakunta rajoittui riidanalaisessa päätöksessä huomioimaan mainitun Italiassa annetun tuomion ja – kuten edellä 83 kohdassa on jo korostettu – se ei itse lausunut kyseessä olevan tavaramerkin omistusoikeudesta Italian oikeuden perusteella eikä arvioinut sen luovutusten aineellista pätevyyttä.

86      Ainoan kanneperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä.

 Ainoan kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohtaa ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa

87      Ainoan kanneperusteen kolmannessa osassa kantaja väittää pääasiallisesti, että asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohtaa ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, kun otetaan huomioon, että se koskee yksinomaan tilanteita, joissa enemmän kuin yksi osapuoli vaatii oikeutta EU-tavaramerkkiin, toisin sanoen vetoaa oikeustoimiin, joiden tarkoituksena tai vaikutuksena on tällaista tavaramerkkiä koskevien oikeuksien luominen tai luovutus. Sitä ei kantajan mukaan sitä vastoin sovelleta esillä olevan asian kaltaiseen tilanteeseen, jossa yhteisö ei ole enää asianomaisen tavaramerkin haltija sitä koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisajankohtana, sillä se on luovuttanut kyseisen tavaramerkin toiselle yhteisölle vuosia aikaisemmin.

88      Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen sanamuodon mukaan tämän saman asetuksen 20, 22 ja 25 artiklassa tarkoitetuilla EU-tavaramerkkiä koskevilla oikeustoimilla on oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin kaikissa jäsenvaltioissa vasta, kun ne on merkitty rekisteriin.

89      On todettava, että – päinvastoin kuin kantaja väittää – valituslautakunta on perustellusti katsonut, että kyseistä säännöstä voitiin soveltaa käsiteltävässä asiassa.

90      Valituslautakunta on nimittäin riidanalaisen päätöksen 47–54 kohdassa todennut, että kyseessä olevan tavaramerkin omistusoikeus oli 13.10.2017, jolloin kyseisen tavaramerkin rekisteriin merkitty haltija, eli väliintulija oli asetettu konkurssiin, kantajan ja väliintulijan velkojia edustavan selvitysmiehen välisen oikeusriidan kohteena, ja että kyseisen omistusoikeuden väitetyllä luovutuksella, joka kantajan mukaan oli tapahtunut vuonna 2014, ei ollut missään tapauksessa oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin, mukaan lukien selvitysmies, koska sitä ei ollut merkitty EUIPO:n rekisteriin ennen 13.10.2017.

91      Tästä seuraa, että asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohtaa voidaan soveltaa käsiteltävässä asiassa erityisesti vuonna 2014 väitetysti tehtyyn kyseisen tavaramerkin luovutussopimukseen, jolla ei voinut olla oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin kyseisen säännöksen mukaisesti ennen 13.10.2017, jona päivänä väliintulijan konkurssiin asettamista koskeva tuomio ja oikeusvaikutukset suhteessa kolmansiin osapuoliin tulivat voimaan Italian konkurssilain mukaisesti, jota sovelletaan saman asetuksen 27 artiklan 4 kohdan ja asetuksen 2015/848 19 artiklan 1 kohdan nojalla.

92      Ainoan kanneperusteen kolmas osa on siis hylättävä.

 Ainoan kanneperusteen neljäs osa, joka koskee asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohdassa säädetyn tietoisuutta koskevan poikkeuksen sovellettavuutta käsiteltävässä asiassa ja väitettä, jonka mukaan väliintulija ja selvitysmies tiesivät vuoden 2014 luovutussopimuksesta

93      Ainoan kanneperusteen neljännessä osassa kantaja katsoo, että valituslautakunta on tehnyt virheen, kun se ei ole ottanut huomioon sitä, että väliintulija ja selvitysmies tiesivät kyseessä olevan tavaramerkin vuonna 2014 tapahtuneesta luovutuksesta, minkä osoittaa väliintulijan ja Spring Holdingsin välillä 30.12.2014 tehdyn kyseistä tavaramerkkiä koskevan käyttölupasopimuksen olemassaolo ja selvitysmiehen toimesta tapahtunut tämän käyttölupasopimuksen pidentäminen 7.12.2017 sähköpostitse. Tämä käy ilmi myös 24.11.2017 päivätystä ”sopimuskirjeestä”, jossa Spring Holdings ehdotti käyttölupasopimuksen keston pidentämistä 30.11.2022 saakka.

94      Joka tapauksessa kantajan mukaan selvitysmiestä ei voitu pitää kolmantena osapuolena (edes toimiessaan väliintulijan velkojien intressissä), koska hän oli käyttölupasopimuksen osapuolena ryhtynyt sopimussuhteeseen kantajan kanssa. Kantaja päättelee tästä, että vaikka asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohtaa voitaisiin soveltaa käsiteltävässä asiassa, väliintulija ja selvitysmies itse eivät voineet vedota tähän säännökseen, sillä ne todella tiesivät kyseessä olevan tavaramerkin aikaisemmasta, vuonna 2014 tapahtuneesta luovutuksesta Spring Holdingsille.

95      On todettava, että nämä argumentit perustuvat asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä säädettyyn tietoisuutta koskevaan poikkeukseen, jonka mukaan EU-tavaramerkkiä koskevalla oikeustoimella on jo ennen sen merkitsemistä EUIPO:n rekisteriin oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin, jotka ovat saaneet oikeuden tavaramerkkiin tämän toimen jälkeen, jos ne tiesivät siitä näitä oikeuksia hankkiessaan.

96      On kuitenkin todettava, että käsiteltävässä asiassa EUIPO ei voinut soveltaa tätä tietoisuutta koskevaa poikkeusta.

97      Nimittäin, kuten edellä 74 kohdassa on jo todettu, valituslautakunta on perustellusti katsonut riidanalaisen päätöksen 56 kohdassa, että kun otetaan huomioon, että kyseessä oleva tavaramerkki mainittiin 13.10.2017 annetun konkurssiin asettamista koskevan tuomion liitteenä olevassa konkurssipesäluettelossa, EUIPO:n asiana ei ollut kyseenalaistaa tätä luetteloa, koska se ei voinut toimia kansallisten tuomioistuinten sijasta ja koska sen velvollisuutena oli merkitä rekisteriin kyseistä tavaramerkkiä koskeva maksukyvyttömyysmenettely. Valituslautakunta on edelleen kyseisen päätöksen samassa kohdassa perustellusti katsonut, että kyseisen tavaramerkin luovutuksia koskeva rekisteröintihakemus, jonka kantaja esitti väliintulijan konkurssiin asettamisen jälkeen, oli tehty liian myöhään ja että kantaja ei ollut esittänyt todisteita siitä, että konkurssiin asettamista koskeva tuomio olisi virheellinen kansallisen tuomioistuimen päätöksen perusteella.

98      Näin ollen EUIPO:n tehtävänä ei ollut tutkia, voitiinko tietoisuutta koskevaan poikkeukseen vedota väliintulijan konkurssiin asettamista koskevan tuomion ajankohtana väliintulijaa ja selvitysmiestä vastaan. Tästä seuraa, että esillä oleva kanneperusteen osa on tehoton.

99      Joka tapauksessa siitä, että väliintulijan ja selvitysmiehen väitetään tienneen 13.10.2017 kyseessä olevan tavaramerkin väitetysti vuonna 2014 väliintulijan toimesta tapahtuneesta luovutuksesta Spring Holdingsille, on huomattava seuraavaa.

100    Yhtäältä väliintulijan osalta on muistutettava, että unionin tuomioistuin on todennut asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetyn säännön tarkoituksesta, että sillä, ettei tämän asetuksen 20, 22 ja 25 artiklassa tarkoitetuilla rekisteriin merkitsemättömillä oikeustoimilla ole oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin, pyritään suojaamaan sitä, jolla on tai jolla voi olla oikeuksia EU-tavaramerkkiin omistusoikeuden kohteena (ks. vastaavasti tuomio 4.2.2016, Hassan, C-163/15, EU:C:2016:71, 25 kohta).

101    On siis katsottava, että asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohdalla pyritään käsiteltävässä asiassa suojaamaan jokaista henkilöä, jolla on tai jolla voi olla oikeuksia kyseessä olevaan tavaramerkkiin omistusoikeuden kohteena, toisin sanoen väliintulijan, joka on konkurssiin asetettu yhtiö, velkojia. Näin ollen se, että väliintulija itse tietää tavaramerkin luovutuksesta, ei ole merkityksellistä eikä voi vaikuttaa sen velkojien oikeuksiin sen realisoituihin varoihin nähden.

102    Toisaalta selvitysmiehen osalta on tutkittava, onko tämä todella vahvistanut tienneensä vuoden 2014 luovutuksesta ennen 13.10.2017, kuten kantaja väittää.

103    Tältä osin on tärkeää korostaa, että asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti tietoisuutta koskevaa poikkeusta sovelletaan niihin, jotka saatuaan myöhemmin oikeudet kyseiseen tavaramerkkiin tiesivät toimesta ”näitä oikeuksia hankkiessaan”, toisin sanoen käsiteltävässä asiassa 13.10.2017, kuten kantaja itse myöntää kannekirjelmän 74 kohdassa.

104    Aivan aluksi on kiistatonta, että selvitysmies ei ollut mukana vuonna 2014 väitetysti tehdyssä luovutussopimuksessa eikä käyttölupasopimuksessa, joihin kantaja vetoaa.

105    Edelleen asiakirjoista käy ilmi, että selvitysmies on riitauttanut mainitun luovutussopimuksen ja käyttölupasopimuksen pätevyyden Tribunale di Veneziassa (Venetsian alioikeus). Juuri siinä asiakirjassa, johon kantaja nojautuu, eli selvitysmiehen kyseiselle tuomioistuimelle 13.6.2019 jättämässä kannekirjelmässä todetaan nimenomaisesti, että selvitysmies on saanut tietää luovutussopimuksesta ”ensimmäisen (ja ainoan kerran)” vuoden 2018 kesäkuussa (toisin sanoen 13.10.2017 annetun konkurssiin asettamista koskevan tuomion jälkeen) nimenomaan EUIPO:ssa käydyn menettelyn vuoksi.

106    Kantaja viittaa väitteidensä tueksi ainoastaan ”sopimuskirjeeseen”, eli käyttölupasopimuksen pidentämistä koskevaan vuoden 2017 marraskuulta ja joulukuulta peräisin olevaan kirjeenvaihtoon. Tässä yhteydessä on tärkeää korostaa, että kirjeenvaihto, johon kantaja vetoaa, on käyty konkurssiin asettamista koskevan 13.10.2017 annetun tuomion jälkeen. Joka tapauksessa asiakirjoista ilmenee, että selvitysmies on torjunut kantajan väitteet ja todennut, että Spring Holdingsin 24.11.2017 esittämä käyttölupasopimuksen pidentämistä koskeva ehdotus oli ”puhtaasti väliaikainen ja tilapäinen ja sillä suljettiin aivan ilmeisesti ulkopuolelle väitettyyn tavaramerkkien luovutukseen”, joihin kuuluu kyseessä oleva tavaramerkki, kohdistuvat kanteet.Kuten selvitysmiehen hakemuksessa, jolla pyritään saamaan lupa kyseisen pidentämisen hyväksymiseen, on nimenomaisesti todettu, tämä lupa ”ei vaikuttaisi kanteisiin, jotka mahdollisesti nostetaan sen toteamiseksi, oliko tavaramerkkien luovutus laillinen ja vastasiko se kohtuullista hintaa, ja mahdollisten muiden seikkojen vahvistamiseksi suhteessa kohteeseen”. Lisäksi selvitysmies kiisti valituslautakunnassa sen sähköpostiviestin todenperäisyyden, jonka hänen väitetään lähettäneen vastauksena mainittuun ehdotukseen ja johon kantaja vetoaa, eikä viimeksi mainittu ole osoittanut, että selvitysmies olisi koskaan allekirjoittanut kyseisen ehdotuksen. Tällaiset seikat eivät voi siten osoittaa, että selvitysmies olisi 13.10.2017 tiennyt 26.6.2014 väitetysti tehdystä luovutussopimuksesta.

107    Valituslautakunta on siis perustellusti katsonut, että asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohdassa säädettyä tietoisuutta koskevaa poikkeusta ei sovelleta käsiteltävässä asiassa ja että vuonna 2014 väitetysti tehdyllä luovutussopimuksella ja käyttölupasopimuksella, riippumatta siitä, olivatko ne päteviä ja oliko niiden päiväys varma Italian oikeuden perusteella, ei missään tapauksessa ollut 13.10.2017 oikeusvaikutuksia suhteessa väliintulijaan ja selvitysmieheen.

108    Ainoan kanneperusteen neljäs osa on näin ollen hylättävä.

 Ainoan kanneperusteen viides osa, jonka mukaan valituslautakunta on soveltanut virheellisesti asetuksen 2017/1001 103 artiklaa EUIPO:n 16.4.2018 tekemien merkintöjen poistamista koskeviin päätöksiin

109    Ainoan kanneperusteen viidennessä osassa kantaja väittää, että asetuksen 2017/1001 103 artiklaa ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, kun otetaan huomioon, että EUIPO ei tehnyt ”ilmeistä virhettä” tehdessään 16.4.2018 rekisterimerkinnän kyseessä olevan tavaramerkin luovutuksesta kantajan hyväksi lainmukaisia edellytyksiä noudattaen. Kantaja vakuuttaa uudestaan, että väliintulija oli ennen konkurssiin asettamistaan luovuttanut kyseisen tavaramerkin Spring Holdingsille, joka vuorostaan oli luovuttanut sen kantajalle. Lisäksi virhettä, joka on menettelyn vaiheen toteuttamatta jättäminen ja johon väliintulija vetoaa, ei ollut tehty mainitun luovutuksen rekisteröintipäivänä vaan se on peräisin vuoden 2017 lokakuulta.

110    Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksen 2017/1001, joka tuli voimaan 1.10.2017, 103 artiklan sanamuoto eroaa asetuksen N:o 207/2009 80 artiklan sanamuodosta siltä osin kuin se kattaa EUIPO:n syyksi katsottavan ”ilmeisen virheen” eikä enää ainoastaan sen syyksi katsottavaa ”ilmeistä menettelyvirhettä”, jonka unionin tuomioistuin oli määritellyt EUIPO:n tekemäksi menettelyyn liittyväksi räikeäksi virheeksi (ks. vastaavasti tuomio 31.10.2019, Repower v. EUIPO, C-281/18 P, EU:C:2019:916, 29 kohta). Ilmeisen virheen menettelyllinen luonne ei siis ole enää asetuksen 2017/1001 103 artiklan soveltamisen edellytys.

111    Virheen ”ilmeinen” tai räikeä luonne, joka oikeuttaa tekemään aiemman päätöksen kumoamispäätöksen tai poistamaan merkinnän, viittaa virheisiin, jotka ovat niin ilmeisiä, että kyseisen aikaisemman päätöksen päätösosaa tai kyseistä merkintää ei voida pitää voimassa ilman uutta arviointia, jonka kyseisen päätöksen tai merkinnän tehnyt elin myöhemmin suorittaa (ks. vastaavasti tuomio 28.5.2020, Aurea Biolabs v. EUIPO – Avizel (AUREA BIOLABS), T-724/18 ja T-184/19, EU:T:2020:227, 29 ja 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

112    Yleisemmin oikeuskäytännön mukaan virhe voidaan luokitella ilmeiseksi ainoastaan, jos se voidaan todeta selvästi niiden arviointiperusteiden valossa, joita lainsäätäjä on tarkoittanut käytettäväksi hallinnon käyttäessä harkintavaltaansa, ja jos esitetyt todisteet riittävät viemään uskottavuuden kyseisen hallinnon arvioinnilta eikä tätä arviointia voida pitää perusteltuna ja johdonmukaisena (ks. vastaavasti tuomio 2.4.2019, Fleig v. EUH, T-492/17, EU:T:2019:211, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

113    Käsiteltävässä asiassa on todettava maksukyvyttömyysmenettelyä koskevan merkinnän puuttumisen osalta, että maksukyvyttömyyden on katsottava olevan voimassa ja sillä on katsottava olevan oikeusvaikutuksia sovellettavassa kansallisessa oikeudessa vahvistetusta ajankohdasta, tässä tapauksessa 13.10.2017 lukien Italian konkurssilain 44 ja 45 §:n nojalla (ks. erityisesti 53 ja 66 kohta edellä). Lisäksi EUIPO oli tietoinen väliintulijan maksukyvyttömyydestä ja oli jo 9.4.2018 tehdyllä päätöksellä (ks. 8 kohta edellä) nimenomaisesti ilmoittanut aikomuksestaan toteuttaa sen edellyttämät toimenpiteet. Näin ollen, koska kyseessä olevan tavaramerkin luovutusta väliintulijalta Spring Holdingsille koskeva ensimmäinen merkintä, jota niiden yhteinen edustaja haki 18.10.2017, on poistettu EUIPO:n toimesta 9.4.2018 taannehtivin vaikutuksin, kyseisen tavaramerkin oli katsottava kuuluvan väliintulijalle 13.10.2017 ja sitäkin suuremmalla syyllä 16.4.2018.

114    Näin ollen on todettava, että asetuksen 2017/1001 103 artiklassa tarkoitettu EUIPO:n syyksi katsottava ”ilmeinen virhe” tehtiin, kun EUIPO merkitsi 16.4.2018 kantajan hakemuksesta rekisteriin kyseessä olevan tavaramerkin luovutukset ottamatta huomioon 13.10.2017 annetun, väliintulijan konkurssiin asettamista koskevan tuomion, jonka se oli jättänyt merkitsemättä rekisteriin selvitysmiehen 25.10.2017 toimittaman tätä koskevan hakemuksen johdosta, olemassaoloa ja oikeusvaikutuksia.

115    Kyseessä olevan tavaramerkin perättäisiä luovutuksia koskevat rekisterimerkinnät, jotka tehtiin 16.4.2018, olivat siis asetuksen 2017/1001 103 artiklassa tarkoitettuja EUIPO:n syyksi katsottavia ”ilmeisiä virheitä”, kun otetaan huomioon, että yhtäältä väliintulija oli asetettu konkurssiin aikaisemmin, eli 13.10.2017, ja toisaalta, että EUIPO tiesi merkintöjen tekoajankohtana tämän tavaramerkin rekisteriin merkittyä haltijaa, eli väliintulijaa, koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta.

116    Jos tuomio, jolla kyseessä olevan tavaramerkin rekisteriin merkitty haltija todetaan maksukyvyttömäksi, olisi tavanomaisissa olosuhteissa, joissa ei ole tehty virheitä, asianmukaisesti merkitty rekisteriin selvitysmiehen tätä koskevan hakemuksen tekoajankohtana, eli 25.10.2017, kaikki saman tavaramerkin luovutuksen rekisteröintiä koskevat myöhemmät hakemukset olisi automaattisesti lykätty ja ne olisi voitu ratkaista vain selvitysmiehen tai maksukyvyttömyysmenettelystä vastuussa olevan kansallisen tuomioistuimen nimenomaisella luvalla.

117    EUIPO teki ilmeisen virheen merkitessään 16.4.2018 riidanalaiset luovutukset rekisteriin kantajan hakemuksesta sen jälkeen, kun se oli jättänyt merkitsemättä rekisteriin kyseessä olevan tavaramerkin haltijaa koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn selvitysmiehen 25.10.2017 tekemän hakemuksen mukaisesti, joten se oli velvollinen poistamaan mahdollisimman pian mainitut 16.4.2018 tehdyt merkinnät, jotka sisälsivät tämän ilmeisen virheen.

118    Tältä osin unionin tuomioistuin on todennut pääasiallisesti, että EUIPO:n syyksi katsottavan ilmeisen virheen sisältävän päätöksen kumoamista tai merkinnän poistamista koskevalla velvollisuudella, joka sille tällä hetkellä asetetaan asetuksen 2017/1001 103 artiklassa, pyritään varmistamaan hyvä hallintotapa sekä prosessiekonomia (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 31.10.2019, Repower v. EUIPO, C-281/18 P, EU:C:2019:916, 32 kohta).

119    Lisäksi vuoden määräaikaa siitä päivästä lukien, jona rekisterimerkintä on tehty, kuten asetuksen 2017/1001 103 artiklan 2 kohdassa säädetään, on asianmukaisesti noudatettu, kun EUIPO:n rekisterinpidosta vastuussa oleva osasto on tehnyt 30.1.2019 molemmat päätökset, jotka koskevat 16.4.2018 tehtyjen rekisterimerkintöjen T 014185659 ja T 014188703 poistamista.

120    Tästä seuraa, että edellytykset sille, että EUIPO ja erityisesti rekisterinpidosta vastuussa oleva osasto soveltaa asetuksen 2017/1001 103 artiklaa, täyttyivät.

121    Valituslautakunta on siis perustellusti pysyttänyt kyseisen osaston 30.1.2019 tekemän päätöksen kyseessä olevan tavaramerkin perättäisiä luovutuksia koskevien 16.4.2018 tehtyjen merkintöjen poistamisesta.

122    Ainoan kanneperusteen viides osa on näin ollen hylättävä.

123    Kaiken edellä esitetyn perusteella ainoa kanneperuste ja näin ollen kanne kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

124    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

125    Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut EUIPO:n ja väliintulijan vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Marina Yachting Brand Management Co. Ltd vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) ja Industries Sportswear Co. Srl:lle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Costeira

Gratsias

Kancheva

Julistettiin Luxemburgissa 22 päivänä syyskuuta 2021.

Allekirjoitukset


Sisällys


Asian tausta

Asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Väliintulijan toisen vaatimuksen tutkittavaksi ottaminen

Asiakysymys

Alustavat huomautukset

Ainoan kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan EUIPO ei ole ottanut huomioon asetuksen 2017/1001 20 ja 24 artiklan mukaisia toimivaltuuksiaan

Ainoan kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan EUIPO ja valituslautakunta ovat ottaneet virheellisesti huomioon 13.10.2017 annetun konkurssiin asettamista koskevan tuomion

Ainoan kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohtaa ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa

Ainoan kanneperusteen neljäs osa, joka koskee asetuksen 2017/1001 27 artiklan 1 kohdassa säädetyn tietoisuutta koskevan poikkeuksen sovellettavuutta käsiteltävässä asiassa ja väitettä, jonka mukaan väliintulija ja selvitysmies tiesivät vuoden 2014 luovutussopimuksesta

Ainoan kanneperusteen viides osa, jonka mukaan valituslautakunta on soveltanut virheellisesti asetuksen 2017/1001 103 artiklaa EUIPO:n 16.4.2018 tekemien merkintöjen poistamista koskeviin päätöksiin

Oikeudenkäyntikulut


*      Alkuperäinen kieli: englanti.