Asia T-298/02

Anna Herrero Romeu

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Henkilöstö – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a alakohta – Toiselle valtiolle suoritetut palvelukset – Tavanomaisen asuinpaikan käsite – Perustelut – Yhdenvertaisen kohtelun periaate

Tuomion tiivistelmä

1.      Henkilöstö – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Tarkoitus – Myöntämisedellytykset – Tavanomaisen asuinpaikan tai pääasiallisen ammattitoiminnan puuttuminen asemapaikkana olevasta jäsenvaltiosta viitejakson aikana – Poikkeus – Toiselle jäsenvaltiolle tai kansainväliselle organisaatiolle suoritetut palvelukset – Perustelut

(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a alakohta)

2.      Yhteisön oikeus – Tulkinta – Periaatteet – Itsenäinen tulkinta – Rajat

3.      Henkilöstö – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Myöntämisedellytykset – Toiselle valtiolle tai kansainväliselle organisaatiolle suoritetut palvelukset – Valtion käsite – Oikeushenkilö ja kansainvälisen oikeuden ainoa oikeussubjekti

(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a alakohta)

4.      Henkilöstö – Henkilöstösäännöt – Henkilöstösääntöjen säännöksen analoginen soveltaminen laajentavasti ei ole mahdollista

5.      Henkilöstö – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Myöntämisedellytykset – Toiselle valtiolle tai kansainväliselle organisaatiolle suoritetut palvelukset – Käsite – Vaatimus välittömästä oikeudellisesta siteestä asianomaisen henkilön ja valtion tai kansainvälisen organisaation välillä

(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a alakohta)

6.      Henkilöstö – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Myöntämisedellytykset – Tavanomaisen asuinpaikan tai pääasiallisen ammattitoiminnan puuttuminen asemapaikkana olevasta jäsenvaltiosta viitejakson aikana – Tavanomaisen asuinpaikan käsite

(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohta)

7.      Henkilöstö – Asianomaiselle vastainen päätös – Perusteluvelvollisuus – Laajuus

(Henkilöstösääntöjen 25 artiklan toinen kohta)

8.      Henkilöstö – Yhdenvertainen kohtelu – Rajat – Lainvastaisesti myönnetty etu

1.      Henkilöstösääntöjen 69 artiklassa säädetyn ulkomaankorvauksen tarkoituksena on hyvittää ne erityiset kustannukset ja haitat, jotka aiheutuvat tehtävien pysyvästä hoitamisesta sellaisessa maassa, johon virkamies ei ole ennen palvelukseen tuloaan luonut kestäviä siteitä. Jotta tällaiset kestävät siteet voisivat syntyä ja aiheuttaa siten sen, että virkamies menettää oikeuden saada ulkomaankorvausta, lainsäätäjä edellyttää, että virkamiehen tavanomainen asuinpaikka on ollut tai että hän on harjoittanut pääasiallista ammattitoimintaansa viiden vuoden ajan asemapaikkansa maassa.

Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan toisessa luetelmakohdassa säädetään poikkeuksesta sellaisten henkilöiden hyväksi, jotka ovat kuusi kuukautta ennen tehtäviensä aloittamista päättyvän viiden vuoden viitejakson aikana suorittaneet palveluksia toiselle valtiolle tai kansainväliselle organisaatiolle, ja tämän poikkeuksen tarkoituksena on se, että tällaisessa tilanteessa näiden henkilöiden ei voida katsoa luoneen kestäviä siteitä asemapaikkansa maahan, koska heidän työskentelynsä tässä maassa on ollut tilapäistä.

(ks. 23 ja 24 kohta)

2.      Sekä yhteisön oikeuden yhdenmukaisen soveltamisen että yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimuksista seuraa, että sellaiselle yhteisön oikeuden säännökselle tai määräykselle, joka ei sisällä mitään nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiin kyseisen säännöksen tai määräyksen merkityksen ja ulottuvuuden selvittämiseksi, on yleensä annettava koko yhteisössä sellainen itsenäinen ja yhdenmukainen tulkinta, jossa on otettava huomioon kyseisen säännöksen tai määräyksen asiayhteys sekä kyseessä olevan lainsäädännön tavoite. Nimenomaisen viittauksen puuttuessa yhteisön oikeuden soveltaminen voi kuitenkin tarvittaessa edellyttää jäsenvaltioiden oikeuden soveltamista silloin, kun yhteisöjen tuomioistuimet eivät voi saada yhteisön oikeudesta tai yhteisön oikeuden yleisistä periaatteista selville sellaisia seikkoja, joiden perusteella ne voisivat täsmentää yhteisön oikeuden sisällön ja ulottuvuuden itsenäisellä tulkinnalla.

(ks. 27 kohta)

3.      Perustamissopimuksen yleisestä rakenteesta ilmenee selvästi, että institutionaalisten määräysten mukaisella jäsenvaltion käsitteellä tarkoitetaan ainoastaan jäsenvaltioiden keskushallintoa, eikä sitä voida laajentaa koskemaan alueiden tai itsehallintoalueiden hallintoa, riippumatta niille myönnetyn toimivallan laajuudesta. Vastakkainen näkemys loukkaisi perustamissopimuksissa määrättyä institutionaalista tasapainoa, sillä perustamissopimuksissa määritellään muun muassa ne edellytykset, joiden mukaisesti jäsenvaltiot, eli perustamissopimusten ja liittymissopimusten sopimuspuolina olevat valtiot, osallistuvat yhteisöjen toimielinten toimintaan.

Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan mukaisella ”valtion” käsitteellä tarkoitetaan ainoastaan valtiota oikeushenkilönä ja kansainvälisen oikeuden ainoana oikeussubjektina sekä sen hallintoelimiä. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevaan 4 artiklaan sisältyvää ilmausta ”toiselle valtiolle – – suoritetuista palveluksista” on näin ollen syytä tulkita siten, että sillä ei viitata valtioiden poliittisten alayksiköiden hallinnolle suoritettuihin palveluksiin.

(ks. 29, 32 ja 33 kohta)

4.      Henkilöstösääntöjen säännöksissä, joiden ainoana tarkoituksena on säännellä toimielinten ja virkamiesten välisiä oikeussuhteita vahvistamalla vastavuoroisia oikeuksia ja velvollisuuksia, käytetään täsmällistä terminologiaa, eikä analoginen soveltaminen laajentavasti tapauksiin, joita ei nimenomaisesti tarkoiteta, ole mahdollista.

(ks. 30 kohta)

5.      Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan toiseen luetelmakohtaan sisältyvää poikkeusta ei voida rajoittaa koskemaan vain niitä henkilöitä, jotka ovat kuuluneet toisen valtion tai kansainvälisen organisaation henkilöstöön, koska siinä tarkoitetaan kaikkia tilanteita, joissa on kyse toiselle valtiolle tai kansainväliselle organisaatiolle suoritetuista palveluksista. Kyseisessä 4 artiklassa säädetyn poikkeuksen myöntäminen edellyttää kuitenkin, että asianomaisella henkilöllä on ollut välittömiä oikeudellisia siteitä kyseessä olevaan valtioon tai kansainväliseen organisaatioon, mikä on sen itsemääräämisoikeuden mukaista, joka valtioilla ja organisaatioilla on yksiköidensä sisäisessä järjestämisessä ja jonka perusteella ne voivat pyytää niiden organisaatioon kuulumattomilta kolmansilta henkilöiltä ehdotuksia palveluksista tiettyjen tarkkaan määriteltyjen töiden tekemiseksi.

(ks. 41 kohta)

6.      Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevaa 4 artiklaa on tulkittava siten, että tämän artiklan mukaan ulkomaankorvauksen myöntämisen ratkaisevana perusteena on virkamiehen tavanomainen asuinpaikka ennen kuin hän aloittaa tehtävänsä. Lisäksi on todettava, että kotimaasta pois muuttaminen riippuu myös virkamiehen henkilökohtaisesta tilanteesta, nimittäin siitä, miten hyvin hän on sopeutunut uuteen elinympäristöönsä, mikä voidaan selvittää esimerkiksi hänen tavanomaisen asuinpaikkansa tai pääasiallisen ansiotoiminnan aikaisemman harjoittamisen avulla.

Tavanomaisena asuinpaikkana on se paikka, johon kyseessä oleva henkilö on keskittänyt ja halunnut vakiinnuttaa elinpiirinsä pysyvästi tai tavanomaisesti. Tavanomaisen asuinpaikan selvittämiseksi on otettava huomioon kaikki tätä koskevat tosiseikat ja erityisesti kyseessä olevan henkilön tosiasiallinen asuinpaikka.

(ks. 50 ja 51 kohta)

7.      Henkilöstösääntöjen 25 artiklan toisesta kohdasta ja 90 artiklan 2 kohdasta johtuvan perusteluvelvollisuuden tarkoituksena on yhtäältä antaa asianomaiselle henkilölle riittävästi tietoja, jotta hän voi arvioida, onko hallintoviranomaisten tekemä päätös asianmukainen ja onko hänen aiheellista nostaa kanne ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, ja toisaalta antaa tälle tuomioistuimelle mahdollisuus valvoa päätöksen laillisuutta. Perusteluvelvollisuuden laajuutta on arvioitava konkreettisten seikkojen perusteella kiinnittäen erityisesti huomiota päätöksen sisältöön, niiden perusteluiden luonteeseen, joihin on vedottu, ja päätöksen adressaatin tarpeeseen saada selvitystä asiassa.

(ks. 67 kohta)

8.      Yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen, joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla, voidaan vedota ainoastaan laillisuusperiaatetta noudattaen, eikä kukaan voi edukseen vedota lainvastaisuuteen, joka hyödyttää jotakuta toista.

(ks. 76 ja 77 kohta)