Language of document : ECLI:EU:T:2015:756

Asia T-79/13

Alessandro Accorinti ym.

vastaan

Euroopan keskuspankki (EKP)

Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Talous- ja rahapolitiikka – EKP – Kansalliset keskuspankit – Kreikan julkisen velan uudelleenjärjestely – Velkainstrumenttien osto-ohjelma – Sopimus velkainstrumenttien vaihdosta yksinomaan eurojärjestelmän keskuspankkien hyväksi – Yksityisen sektorin osallistuminen – Yhteistoimintalausekkeet – Erillistakaus sellaisen takaisinosto-ohjelman muodossa, jolla pyritään tukemaan velkainstrumenttien vakuuskelpoisuutta – Yksityiset velkojat – Yksityisille oikeuksia antavan oikeussäännön riittävän ilmeinen rikkominen – Perusteltu luottamus – Yhdenvertainen kohtelu – Lainmukaisesta lainsäädäntötoimesta johtuva vastuu – Epätavallinen ja erityinen vahinko

Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (neljäs jaosto) 7.10.2015

1.      Tuomioistuinmenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset – Oikeudenkäynnin kohteen yksilöinti – Yhteenveto kanneperusteista – Unionin toimielimen väitetysti aiheuttamien vahinkojen korvaamista koskeva kanne

(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäinen kohta ja 53 artiklan ensimmäinen kohta; unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen (1991) 44 artiklan 1 kohdan c alakohta)

2.      Vahingonkorvauskanne – Vahingonkorvauskanteen itsenäisyys kumoamiskanteeseen nähden – Rajat – Vahingonkorvausta ja kumoamista koskevat vaatimukset, jotka perustuvat samoihin kanneperusteisiin ja on esitetty yhdessä kanteen nostamiselle asetetussa määräajassa – Tutkittavaksi ottaminen

(SEUT 263 artiklan kuudes kohta, SEUT 268 artikla ja SEUT 340 artiklan kolmas kohta)

3.      Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Lainvastaisuus – Vahinko – Syy-yhteys – Kumulatiiviset edellytykset – Yhden edellytyksen täyttymättä jääminen – Kanteen hylkääminen kokonaisuudessaan

(SEUT 340 artiklan toinen kohta)

4.      Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Lainvastaisuus – Riittävän ilmeinen unionin oikeuden rikkominen – Toimielinten harkintavallalle asetettujen rajojen selvää ja vakavaa ylittämistä koskeva vaatimus – Arviointi tapauksessa, jossa Euroopan keskuspankki on toteuttanut yleisesti sovellettavia toimia käyttäessään toimivaltaansa raha-alalla

(SEUT 127, SEUT 282 ja SEUT 340 artikla; EU- ja EUT-sopimuksiin liitetyn pöytäkirja N:o 4 18 artikla)

5.      Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Luottamuksensuoja – Rajat – Toimien toteuttaminen rahapolitiikan alalla – Toimielinten harkintavalta – Toimien mukauttaminen taloudellisen tilanteen vaihteluihin – Luottamuksensuojan periaatteeseen ei ole mahdollista vedota

6.      Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Luottamuksensuoja – Edellytykset – Euroopan keskuspankin jäsenten lausumat Kreikan julkisen velan uudelleenjärjestelystä – EKP:llä ei ole toimivaltaa päättää tällaisesta uudelleenjärjestelystä – Huolellisen ja järkevän talouden toimijan tietoisuus Kreikan velkainstrumenttien riskialttiudesta – Perusteltua luottamusta ei ole syntynyt

(SEUT 120 artikla)

7.      Talous- ja rahapolitiikka – Rahapolitiikka – Toteuttaminen – Kreikan julkisen velan uudelleenjärjestely valtion velkainstrumenttien osto-ohjelman avulla – Velkainstrumenttien vaihtosopimuksen tekeminen yksinomaan eurojärjestelmän kansallisten keskuspankkien hyväksi – Yksityisillä sijoittajilla, jotka pitävät tällaisia velkainstrumentteja hallussaan, ei ole mahdollisuutta osallistua – Yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ei ole loukattu – Euroopan keskuspankin toimivaltaa ei ole ylitetty

(SEUT 123 artikla, SEUT 127 artiklan 1 ja 2 kohta ja SEUT 282 artiklan 1 kohta; EU- ja EUT-sopimuksiin liitetyn pöytäkirjan N:o 4 18 artiklan 1 kohta; Euroopan keskuspankin päätös 2010/281)

8.      Talous- ja rahapolitiikka – Rahapolitiikka – Toteuttaminen – Kreikan julkisen velan uudelleenjärjestely valtion velkainstrumenttien osto-ohjelman avulla – Erillistakauksen, jolla pyritään tukemaan kyseisten velkainstrumenttien laatua, myöntäminen yksinomaan eurojärjestelmän kansallisten keskuspankkien hyväksi – Yksityisillä sijoittajilla, jotka pitävät tällaisia velkainstrumentteja hallussaan, ei ole mahdollisuutta saada erillistakausta – Yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ei ole loukattu – Euroopan keskuspankin toimivaltaa ei ole ylitetty

(SEUT 123 artikla; SEUT 127 artiklan 1 ja 2 kohta ja SEUT 282 artiklan 1 kohta; EU- ja EUT-sopimuksiin liitetyn pöytäkirjan N:o 4 18 artiklan 1 kohta; Euroopan keskuspankin päätöksen 2012/153 1 artikla)

9.      Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Velkojien yhdenvertaisen kohtelun periaate – Periaate, jota ei ole vahvistettu unionin oikeudessa

(SEUT 127 artikla; EU- ja EUT-sopimuksiin liitetyn pöytäkirja N:o 4 18 artikla; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artikla; neuvoston asetus N:o 1346/2000)

10.    Kumoamiskanne – Kanneperusteet – Harkintavallan väärinkäyttö – Käsite

(SEUT 263 artikla)

11.    Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuu lainmukaisesta toimesta – Unionin lainsäädäntövaltaan kuuluva toiminta ei kuulu vastuun alaan – Rajat – Vahinko, joka aiheutui Kreikan velkainstrumenttien arvon laskusta, kun Euroopan keskuspankki pani tällaisten velkainstrumenttien yksityisellä sektorilla toimiville haltijoille tarkoitetun vaihtoa koskevan tarjouksen täytäntöön – Epätavallista ja erityistä vahinkoa ei ole – EKP ei ole vastuussa

(SEUT 340 artiklan kolmas kohta; Euroopan keskuspankin päätös 2012/153)

1.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 53 ja 57 kohta)

2.      Vahingonkorvausvaatimus voidaan jättää tutkimatta vain poikkeuksellisesti ja sen varmistamiseksi, että kumoamiskanteen nostamiselle varattua määräaikaa ei kierretä, eli silloin, jos se on nostettu yhdessä kumoamiskanteen kanssa ja kun vahingonkorvauskanteella todellisuudessa pyritään kantajalle osoitetun lainvoimaisen yksittäispäätöksen peruuttamiseen ja kun, jos se hyväksyttäisiin, sen seurauksena olisi tämän päätöksen oikeusvaikutusten tyhjäksi tekeminen. Kun kumoamiskanne on lisäksi nostettu SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa vahvistetussa määräajassa, on heti aluksi suljettava pois, että kyseessä olisi kyseisen määräajan kiertäminen vahingonkorvauskanteella.

Vahingonkorvauskanne on itsenäinen oikeussuojakeino, jolla on oma tehtävänsä oikeussuojakeinojen järjestelmässä ja jonka nostamisen edellytykset määräytyvät sen erityisen tarkoituksen perusteella. Kun kumoamiskanteella ja laiminlyöntikanteella vaaditaan sen toteamista, että oikeudellisesti sitova toimi on lainvastainen tai että tällainen toimi on jätetty toteuttamatta, vahingonkorvauskanteen tarkoituksena sitä vastoin on unionin toimielimen tai elimen syyksi luettavan lainvastaisen toimen tai lainvastaisen menettelyn aiheuttaman vahingon korvaaminen. Yhtäältä vahingonkorvauskanteen itsenäisyyttä ei voida kyseenalaistaa pelkästään sillä perusteella, että kantaja päättää nostaa peräkkäin kumoamiskanteen ja vahingonkorvauskanteen. Toisaalta kumoamiskanteen tutkimatta jättäminen ei aiheuta myöhemmin nostetun vahingonkorvauskanteen tutkimatta jättämistä pelkästään sillä perusteella, että nämä kanteet perustuvat samankaltaisiin tai jopa identtisiin lainvastaisuusperusteisiin. Tällainen tulkinta olisi näet ristiriidassa oikeussuojakeinojen itsenäisyyden periaatteen kanssa, ja sillä vietäisiin siten tehokas vaikutus SEUT 268 artiklalta, luettuna yhdessä SEUT 340 artiklan kolmannen kohdan kanssa.

(ks. 60 ja 61 kohta)

3.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 64–66 ja 116 kohta)

4.      Unionin vastuun syntymiseksi SEUT 340 artiklan nojalla toimielimen tai elimen toiminnan lainvastaisuutta koskevan ensimmäisen edellytyksen osalta edellytetään, että sellaisen oikeussäännön, jolla annetaan yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeinen rikkominen näytetään toteen. Ratkaiseva peruste rikkomisen luokittelemiseksi riittävän ilmeiseksi on unionin toimielimen tai elimen harkintavallalle asetettujen rajojen selvä ja vakava ylittäminen. Ainoastaan jos kyseessä olevalla toimielimellä tai elimellä on huomattavan vähän tai ei ollenkaan harkintavaltaa, jo pelkän unionin oikeuden rikkomisen voidaan katsoa olevan riittävän ilmeinen rikkominen.

Euroopan keskuspankin riidanalaiset menettelytavat on toteutettu sellaisten tehtävien yhteydessä, jotka on annettu sille unionin rahapolitiikan määrittelemiseksi ja täytäntöönpanemiseksi SEUT 127 ja SEUT 282 artiklan sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöistä tehdyn pöytäkirjan 18 artiklan nojalla muun muassa toimimalla rahoitusmarkkinoilla ja toteuttamalla luottotoimia. Näissä määräyksissä annetaan EKP:lle laaja harkintavalta, jonka käyttämiseen liittyy monitahoisia taloudellisia ja sosiaalisia arviointeja sekä nopeasti kehittyvien tilanteiden arviointeja, jotka on tehtävä eurojärjestelmän tai koko unionin laajuisesti. Siten mahdollisen kyseisten oikeussääntöjen riittävän ilmaisen rikkomisen on perustuttava siihen, että EKP on ylittänyt ilmeisellä ja vakavalla tavalla käytettävissään olevan laajan harkintavallan rajat, kun se on käyttänyt toimivaltaansa rahapolitiikan alalla. Tämä pätee erityisesti sen vuoksi, että tämän harkintavallan käyttäminen edellyttää, että EKP yhtäältä ennakoi ja arvioi monitahoista ja epävarmaa talouden kehitystä, kuten rahoitusmarkkinoiden, rahan määrän ja inflaatiovauhdin kehitystä, joka vaikuttaa eurojärjestelmän sekä maksu- ja luottojärjestelmien asianmukaiseen toimintaan, ja toisaalta tekee poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia valintoja, jotka edellyttävät SEUT 127 artiklan 1 kohdassa, jonka päätavoitteena on hintavakauden ylläpitäminen, tarkoitettujen eri tavoitteiden punnitsemista ja ratkaisemista.

Lisäksi siltä osin kuin kyseessä on toimielinten lainsäädäntötoiminta, mukaan lukien tilanne, jossa EKP antaa yleisesti sovellettavia säädöksiä, lainsäädäntötoimia koskevan unionin vastuun tiukka tulkinta selittyy yhtäältä sillä, että vaikka tuomioistuimet valvovat säädösten laillisuutta, lainsäädäntötoiminta ei saa estyä odotettavissa olevien vahingonkorvauskanteiden vuoksi aina silloin, kun unionin on yleisen edun vuoksi ryhdyttävä lainsäädäntötoimiin, jotka saattavat loukata yksityisten etuja, ja toisaalta sillä, että kun lainsäädäntötoimeen liittyy laaja harkintavalta, joka on välttämätön unionin politiikan toteuttamiseksi, unioni voi olla vahingonkorvausvastuussa ainoastaan silloin, jos asianomainen toimielin on ylittänyt selvällä ja vakavalla tavalla sen toimivallan käytölle asetetut rajat.

(ks. 67–69 kohta)

5.      Oikeus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen on kaikilla oikeussubjekteilla, joille on syntynyt perusteltuja odotuksia unionin toimielimen toiminnan vuoksi. Oikeus vedota kyseiseen periaatteeseen edellyttää kuitenkin kolmen kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä. Unionin hallintoelimen on ensinnäkin täytynyt antaa asianomaiselle täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka on saatu toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä. Näiden vakuuttelujen on toiseksi oltava sellaisia, että ne saavat aikaan perustellun odotuksen sen henkilön mielessä, jolle ne on osoitettu. Annettujen vakuuttelujen on kolmanneksi olla sovellettavien oikeussääntöjen mukaisia. Lisäksi vaikka mahdollisuus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen unionin oikeuden perustavanlaatuisena oikeusperiaatteena on kaikilla talouden toimijoilla, joissa toimielin on saanut aikaan perusteltuja odotuksia, silloin, kun huolellinen ja järkevä talouden toimija voi ennakoida sellaisen unionin toimenpiteen toteuttamisen, joka voi vaikuttaa sen etuihin, se ei kuitenkaan voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen, kun tällainen toimenpide toteutetaan. Talouden toimijat eivät voi myöskään luottaa perustellusti olemassa olevan tilanteen säilymiseen, jos sitä voidaan muuttaa unionin toimielinten harkintavallan perusteella, varsinkaan rahapolitiikan kaltaisella alalla, jolla on jatkuvasti mukauduttava taloudellisen tilanteen vaihteluihin.

(ks. 75 ja 76 kohta)

6.      Euroopan keskuspankin tiettyjen jäsenten vuosina 2010 ja 2011 antamat julkiset lausumat, joilla pyrittiin sulkemaan pois mahdollinen Kreikan julkisen velan uudelleenjärjestely, eivät ole täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka olivat peräisin toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä ja jotka olisivat voineet saada aikaan yksityisissä velkojissa, jotka olivat Kreikan velkainstrumenttien haltijoita, perusteltuja odotuksia. Näitä lausumia, kun otetaan huomioon ensinnäkin niiden yleisluontoisuus, toiseksi se, että EKP:llä ei ollut toimivaltaa päättää mahdollisesta jäsenvaltion julkisen velan uudelleenjärjestelystä, johon valikoiva maksujen laiminlyönti vaikuttaa, ja kolmanneksi epävarmuus, jota rahoitusmarkkinoilla tuolloin vallitsi erityisesti Helleenien tasavallan rahoitustilanteen tulevasta kehityksestä, ei voitu pitää täsmällisinä ja ehdottomina vakuutteluina, jotka olisi saatu toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä, varsinkaan siltä osin kuin kyseessä oli se, että kyseinen jäsenvaltio ei mahdollisesti tekisi päätöstä tällaisesta uudelleenjärjestelystä.

Vaikka näet EKP osallistui Helleenien tasavallan rahoitustilanteen kehityksen seurantaan troikassa, jonka se, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja komissio muodostivat, se ei ollut toimivaltainen päättämään tällaisesta toimenpiteestä, joka kuuluu pääasiallisesti ja jopa yksinomaisesti asianomaisen jäsenvaltion suvereenin toimivallan ja budjettivallan piiriin, erityisesti sen lainsäädäntövaltaan, ja tietyssä määrin talouspolitiikan koordinointiin, jota jäsenvaltiot harjoittavat SEUT 120 ja sitä seuraavien artiklojen nojalla. Näissä olosuhteissa tällaisen uudelleenjärjestelyn vastustamista, sellaisena kuin EKP:n peräkkäiset pääjohtajat ovat toistuvasti sen ilmaisseet tilanteessa, jossa rahoitusmarkkinoiden toimijoiden kokema epävarmuus oli lisääntynyt, pitää tulkita siten, että sitä vastustetaan täysin talouspoliittisin perustein. Menettelemällä tällä tavoin lausumien esittäjät pyrkivät erityisesti siihen, että kyseiset toimijat olisivat varoneet yhtäältä tuolloisen taloudellisen tilanteen heikentymistä enää enempää tai jopa Helleenien tasavallan mahdollista maksukyvyttömyyttä, koska sen velkainstrumentteja, joita se mahdollisesti ei pystyisi maksamaan, ei voitaisi enää hyväksyä vakuudeksi eurojärjestelmän luottotoimien yhteydessä, ja toisaalta riskejä, joita tällaisesta kehityksestä saattaisi seurata rahoitusjärjestelmän vakaudelle ja eurojärjestelmän toiminnalle kokonaisuutena. Lisäksi tähän EKP:n peräkkäisten puheenjohtajien vastustukseen liittyi täsmennys, jonka mukaan, mikäli maksut kuitenkin laiminlyötäisiin ja asianomaiset jäsenvaltiot päättäisivät julkisen velan uudelleenjärjestelystä, EKP edellyttäisi, että tätä uudelleenjärjestelyä tuetaan riittävillä takeilla, jotta suojataan sen eheyttä ja ylläpidetään rahoitusmarkkinoiden vakautta ja luottamusta. Tästä seuraa, että näin menetellessään EKP ei ole myöskään ruokkinut perusteltuja odotuksia siitä, että se edelleen vastustaisi, jos asianomaiset jäsenvaltiot tekisivät päinvastaisen päätöksen ja ryhtyisivät tällaiseen uudelleenjärjestelyyn, tai sen mahdollisesta – olemattomasta – oikeudellisesta kyvystä estää tällainen menettelytapa.

Lisäksi se, että sijoittaja ostaa valtion velkainstrumentteja, on jo lähtökohtaisesti toimenpide, joka sisältää tietyn rahoituksellisen riskin, koska siihen vaikuttavat rahoitusmarkkinoiden kehityksen sattumanvaraiset tekijät. Kun otetaan huomioon Helleenien tasavallan taloudellinen tilanne ja sitä tuolloin koskeneet epävarmuustekijät, sijoittajat, jotka ostivat Kreikan velkainstrumentteja aikana, jona Helleenien tasavallan rahoituskriisi oli pahimmillaan, eivät voi väittää toimineensa sillä tavalla huolellisen ja järkevän talouden toimijan tavoin, että he voisivat vedota perusteltuihin odotuksiin. Kun otetaan huomioon mainitut EKP:n julkiset lausumat, kyseisten sijoittajien on päinvastoin katsottava tunteneen ostamiensa Kreikan velkainstrumenttien arvon heilahteluun vaikuttaneen äärimmäisen epävakaan taloudellisen tilanteen sekä Helleenien tasavallan maksujen laiminlyönnin huomattavan riskin tai ainakin valikoivan laiminlyönnin riskin. Huolellinen ja järkevä talouden toimija, jolla oli nämä julkiset lausumat tiedossaan, ei ole myöskään voinut sulkea pois Kreikan julkisen velan uudelleenjärjestelyn riskiä, kun otetaan huomioon näkemyserot, joita tästä kysymyksessä vallitsi euroalueen jäsenvaltioissa ja muissa mukana olleissa elimissä, kuten komissiossa, IMF:ssä ja EKP:ssä.

(ks. 78, 79, 81 ja 82 kohta)

7.      Yhdenvertaisen kohtelun yleinen periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla ja että erilaisia tapauksia ei kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella. Erilaisten tapausten rinnastettavuutta on arvioitava näille tapauksille ominaisten seikkojen kokonaisuuden kannalta. Nämä seikat on muun muassa määritettävä ja niitä on arvioitava unionin sen toimen kohteen ja päämäärän valossa, jolla kyseinen erottelu otetaan käyttöön. On myös otettava huomioon sen alan periaatteet ja tavoitteet, johon kyseinen toimi kuuluu.

Tässä yhteydessä yksityiset sijoittajat, jotka ovat ostaneet Kreikan velkainstrumentteja yksinomaan yksityiseen varallisuuteensa liittyvän intressin perusteella, riippumatta siitä, mikä oli heidän sijoituspäätöstensä täsmällinen tavoite, ovat eri tilanteessa kuin eurojärjestelmän keskuspankit, jotka myös ostivat näitä instrumentteja ja hoitivat tällöin perustehtäviään SEUT 127 artiklan 1 ja 2 kohdan, luettuna yhdessä SEUT 282 artiklan 1 kohdan kanssa, sekä erityisesti Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöistä tehdyn pöytäkirjan 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan nojalla tavoitteenaan hintavakauden säilyttäminen ja rahapolitiikan asianmukainen hoitaminen, ja toimivat arvopaperimarkkinoita koskevan ohjelman perustamisesta annetun päätöksen 2010/281 määräyksissä kuvatuissa rajoissa. Koska kyseiset tilanteet eivät siten ole vertailukelpoisia, sellaisen vaihtosopimuksen hyväksyminen ja täytäntöönpano, jonka kohteena oli Euroopan keskuspankin ja eurojärjestelmän kansallisten keskuspankkien hallussa olevien Kreikan velkainstrumenttien vaihto, jonka tarkoituksena oli välttää, että viimeksi mainitut osallistuivat Kreikan julkisen velan uudelleenjärjestelyyn, eivät voi merkitä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista.

Yksityiset sijoittajat ja eurojärjestelmän keskuspankit eivät myöskään ole vastaavassa tilanteessa sen osalta, miten niiden saatavien arvon alentuminen vaikuttaa Euroopan talouteen. Kun näet otetaan huomioon kyseisten keskuspankkien ostamien ja hallussa pitämien Kreikan velkainstrumenttien kokonaisarvo, kyseisten pankkien mahdollinen osallistuminen euroalueen jäsenvaltion julkista velkaa koskevaan uudelleenjärjestelyyn, riippumatta siitä, oliko se sallittua SEUT 123 artiklan kannalta vai ei, olisi päinvastoin saattanut heikentää eurojärjestelmän rahoituksen eheyttä kokonaisuutena ja muun muassa sen kykyä toimia rahoitusmarkkinoilla ja pääomittaa luottolaitoksia Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen ja toisen luetelmakohdan mukaisesti. Tässä yhteydessä on täsmennettävä, että valtion velkainstrumentit ovat samaan aikaan vakuuksia, jotka näiden keskuspankkien yleensä oletetaan hyväksyvän eurojärjestelmän luottotoimia ja kansallisten luottolaitosten likviditeetin saatavuuden ylläpitämistä varten. Tästä seuraa, että myös väite, jonka mukaan EKP ja eurojärjestelmän kansalliset keskuspankit olisivat varanneet itselleen etuoikeutetun velkojan aseman yksityisen sektorin vahingoksi rahapoliittisen tehtävänsä verukkeella, on hylättävä.

Sitä, että tekemällä ja panemalla täytäntöön mainittu vaihtosopimus on luotu väitetty eurojärjestelmän keskuspankkien etuoikeutetun velkojan asema Kreikan julkisen velan uudelleenjärjestelyn välttämiseksi, ei voida pitää väärinkäyttönä tai EKP:n toimivallan rajojen ylityksenä. Nämä toimenpiteet kuuluvat päinvastoin sen toimivallan käyttämiseen ja perustehtävien hoitamiseen siinä mielessä, että niillä pyrittiin nimenomaan säilyttämään kyseisten keskuspankkien harkintavalta ja varmistamaan eurojärjestelmän asianmukaisen toiminnan jatkuvuus. Tässä yhteydessä kyseisen vaihtosopimuksen tekemisellä pyrittiin välttämään se, että eurojärjestelmän keskuspankit osallistuvat Kreikan julkisen velan uudelleenjärjestelyyn uhraamalla osan sijoitussalkuissaan olevien Kreikan velkainstrumenttien arvosta. Kyseisten keskuspankkien ehdoton osallistuminen mainittuun uudelleenjärjestelyyn olisi saatettu luokitella toimenpiteeksi, jolla on vastaava vaikutus kuin sillä, että kyseiset keskuspankit ostavat suoraan kyseisiä valtion velkainstrumentteja, mikä on kielletty SEUT 123 artiklassa.

(ks. 87, 88, 92, 93, 108 ja 114 kohta)

8.      Sen, että Helleenien tasavallan liikkeeseen laskemien tai täysimääräisesti takaamien jälkimarkkinakelpoisten velkainstrumenttien vakuuskelpoisuudesta velkojen vaihtoa koskevan Helleenien tasavallan tarjouksen yhteydessä tehdyn päätöksen 2012/153 1 artiklassa säädettiin viimeksi mainitun velvollisuudesta myöntää erillistakaus kansallisille keskuspankeille osto-ohjelman muodossa, jotta tuettaisiin Kreikan velkainstrumenttien laatua, ei voida katsoa olevan epäyhdenvertaista kohtelua, johon EKP olisi syyllistynyt yksityisten sijoittajien vahingoksi. Koska tällä velvollisuudella pyrittiin vain takaamaan se, että kyseisillä keskuspankeilla säilyy mahdollisuus hyväksyä Kreikan velkainstrumentteja asianmukaisiksi vakuuksiksi eurojärjestelmän luottotoimissa Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöistä tehdyn pöytäkirjan 18 artiklan 1 kohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetulla tavalla, sillä varmistettiin siten se, että eurojärjestelmän keskuspankit säilyttävät toimintamahdollisuutensa SEUT 127 artiklan 1 ja 2 kohdan määräysten mukaisesti, luettuina yhdessä SEUT 282 artiklan 1 kohdan sekä kyseisistä perussäännöistä tehdyn pöytäkirjan 18 artiklan 1 kohdan ensimmäisen ja toisen luetelmakohdan mukaisesti, ja se koski siten tilannetta, joka ei ollut verrattavissa yksityisten sijoittajien tilanteeseen. Koska viimeksi mainitut olivat näet ostaneet Kreikan velkainstrumentteja ja pitivät niitä hallussaan yksinomaan yksityisissä tarkoituksissa, he olivat eri tilanteessa kuin eurojärjestelmän keskuspankit, joilla oli valtuuksia ja velvoitteita edellä mainittujen määräysten perusteella. Tästä seuraa, että kyseiset yksityiset sijoittajat eivät voineet vaatia yhdenvertaisen kohtelun periaatteen perusteella hyväkseen vastaavanlaista Kreikan valtion velkainstrumenttien takaisinosto-ohjelmaa.

Tätä toimenpidettä ei voida pitää väärinkäyttönä tai EKP:n toimivallan rajojen ylityksenä, vaan se kuuluu päinvastoin sen toimivallan käyttämiseen ja perustehtävien hoitamiseen siinä mielessä, että niillä pyrittiin nimenomaan säilyttämään kyseisten keskuspankkien harkintavalta ja varmistamaan eurojärjestelmän asianmukaisen toiminnan jatkuvuus.

(ks. 94 ja 108 kohta)

9.      Niin sanottu condicio creditorum- tai pari passu -periaate, joka edellyttää, että velkojia kohdellaan yhdenvertaisella tavalla maksujen osalta, ei kuulu unionin oikeusjärjestykseen. Maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa asetuksessa N:o 1346/2000 todetaan tässä yhteydessä, että kansallisissa oikeusjärjestyksissä on tältä osin huomattavia eroja, mukaan lukien velkojien nauttimat etuoikeudet, ja tyydytään vahvistamaan yhdenmukaisia lakeja koskevat lainvalintasäännöt muun muassa varojen jaon osalta velkojien tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi.

Lisäksi siltä osin kuin pari passu -sääntö edellyttäisi velkojien yhdenvertaista kohtelua ilman että otettaisiin huomioon sitä, että muun muassa yhtäältä yksityiset sijoittajat ja toisaalta eurojärjestelmän keskuspankit, jotka hoitavat SEUT 127 artiklassa ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöistä tehdyn pöytäkirjan 18 artiklassa tarkoitettuja tehtäviään, ovat eri tilanteissa, tällaisen säännön tunnustaminen unionin oikeusjärjestyksessä olisi omiaan loukkaamaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, sellaisena kuin se on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa. Tämän seurauksena jo pelkästään pari passu -lausekkeen ottaminen sopimusehtoihin, mukaan lukien sopimusehdot, jotka liittyvät valtion velkainstrumenttien liikkeeseenlaskuun ja myyntiin ja joilla säännellään velkakirjan liikkeeseenlaskijan ja velallisen sekä haltijan ja velkojan välistä suhdetta, on omiaan tekemään siitä oikeudellisesti velvoittavan.

(ks. 98–101 kohta)

10.    Ks. tuomion teksti.

(ks. 106 kohta)

11.    Siltä osin kuin kyseessä on Euroopan keskuspankin sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu SEUT 340 artiklan kolmannen kohdan nojalla unionin lainsäädäntötoimivaltaan kuuluvasta lainmukaisesta toimesta, jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten keskinäinen vertailu ei unionin oikeuden nykytilassa mahdollista sellaisen järjestelmän olemassaolon vahvistamista, jossa unioni voisi joutua sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen lainmukaisesta lainsäädäntötoiminnastaan. Näin ollen jo pelkästään tällä perusteella vahingonkorvausvaatimus on hylättävä siltä osin kuin kyseessä ovat EKP:n päätöksentekotoimivaltaansa käyttäessään toteuttamat yleisesti sovellettavat toimet, kuten Helleenien tasavallan liikkeeseen laskemien tai täysimääräisesti takaamien jälkimarkkinakelpoisten velkainstrumenttien vakuuskelpoisuudesta velkojen vaihtoa koskevan Helleenien tasavallan tarjouksen yhteydessä tehty EKP:n päätös 2012/153, tai se, että se on kieltäytynyt toteuttamasta tällaista toimea.

Lisäksi siinä tapauksessa, että tällainen vastuu tunnustettaisiin lähtökohtaisesti, EKP:n vastuun syntyminen edellyttäisi, että kyseessä olisi epätavallinen ja erityinen vahinko. Vahinko on epätavallista, kun se on suurempi kuin kyseisen talouden alan toimintaan kuuluvat taloudelliset riskit, ja sitä on pidettävä erityisenä, kun kyseinen toimi vaikuttaa erityiseen talouden toimijoiden ryhmään suhteettomalla tavalla muihin toimijoihin verrattuna. Näin ei ole tapauksessa, jossa vahinko aiheutui Kreikan velkainstrumenttien arvon alentumisesta, kun kyseinen Kreikan velkojen vaihtoa koskeva tarjous pantiin täytäntöön yksityisen sektorin osallistumisen ja Kreikan oikeudessa säädetyn menettelyn, jonka mukaan velkainstrumenttien vaihto tuli pakolliseksi kaikille asianomaisille yksityisille sijoittajille, nojalla. Tämä vahinko ei näet ole suurempi kuin rahoitusalan toimintaan, erityisesti valtion liikkeeseen laskemia jälkimarkkinakelpoisia velkainstrumentteja koskeviin toimenpiteisiin kuuluvat taloudelliset riskit, etenkin silloin kun tällä valtiolla on alennettu luottoluokitus. Riippumatta yleisperiaatteesta, jonka mukaan jokaisen velkojan on kannettava velallisensa ja myös valtion maksukyvyttömyyttä koskeva riski, tällaisia toimenpiteitä toteutetaan päinvastoin erityisen volatiileilla markkinoilla, joihin vaikuttavat usein sattumanvaraiset tekijät ja riskit, jotka eivät ole valvottavissa, tällaisten instrumenttien arvon laskun tai nousun osalta, mikä voi houkutella spekulointiin korkean tuoton saamiseksi hyvin lyhyessä ajassa. Vaikka oletettaisiin, että kaikki toimijat, jotka vaativat korvausta kyseisestä vahingosta, eivät olisi osallistuneet spekulatiivisiin toimenpiteisiin, heidän olisi näin ollen pitänyt tietää nämä sattumanvaraiset tekijät ja riskit, jotka liittyivät heidän ostamiensa instrumenttien arvon mahdollisesti huomattavaan alentumiseen. Tämä pitää paikkansa erityisesti sen vuoksi, että velkainstrumentit liikkeeseenlaskenut valtio oli jo ennen rahoituskriisinsä alkamista vuonna 2009 erittäin velkaantunut ja sen alijäämä oli hyvin suuri. Näin ollen vahinkoa ei voida pitää epätavallisena.

Ei ole myöskään mahdollista pitää tätä vahinkoa erityisenä, koska kyseisiin toimijoihin sovellettiin yksityisiä sijoittajia koskevaa velkainstrumenttien vapaaehtoista vaihtoa ja kansalliseen oikeuteen perustuvaa leikkausmekanismia samalla tavoin kuin kaikkiin muihinkin yksityisiin sijoittajiin, eurojärjestelmän keskuspankkeja lukuun ottamatta. Näissä olosuhteissa ja kansallisessa laissa yleisluontoisesti ja objektiivisesti muun muassa riidanalaisten instrumenttien sarjanumeroiden perusteella yksilöityjen asianomaisten sijoittajien suuren määrän vuoksi vahingonkorvausta vaativien toimijoiden ei voida katsoa kuuluvan erityiseen talouden toimijoiden ryhmään, joihin toimi kohdistui suhteettomasti muihin toimijoihin verrattuna.

(ks. 119–122 kohta)