UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
22 päivänä kesäkuuta 2021 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Unionin kansalaisuus – Direktiivi 2004/38/EY – Unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella – 15 artikla – Unionin kansalaisen tilapäisen oleskelun päättyminen vastaanottavan jäsenvaltion alueella – Karkottamispäätös – Kyseisen unionin kansalaisen fyysinen poistuminen tältä alueelta – Kyseisen karkottamispäätöksen ajalliset vaikutukset – 6 artikla – Kyseisen unionin kansalaisen mahdollisuus saada uusi oleskeluoikeus hänen palatessaan mainitulle alueelle
Asiassa C-719/19,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Raad van State (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) on esittänyt 25.9.2019 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 30.9.2019, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
FS
vastaan
Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti R. Silva de Lapuerta, jaostojen puheenjohtajat A. Prechal, M. Vilaras, E. Regan (esittelevä tuomari) ja N. Piçarra sekä tuomarit M. Safjan, D. Šváby, S. Rodin, F. Biltgen, K. Jürimäe, C. Lycourgos, P. G. Xuereb, L. S. Rossi ja I. Jarukaitis,
julkisasiamies: A. Rantos,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies M. Ferreira,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 16.11.2020 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– FS, edustajanaan V. Senczuk, advocaat,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja J. Langer,
– Belgian hallitus, asiamiehinään Van Regemorter et M. Jacobs,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Vláčil ja A. Pagáčová,
– Tanskan hallitus, asiamiehinään J. Nymann-Lindegren, P. Jespersen ja M. S. Wolff,
– Euroopan komissio, asiamiehinään G. Wils ja E. Montaguti,
kuultuaan julkisasiamiehen 10.2.2021 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY (EUVL 2004, L 158, s. 77 sekä oikaisut EUVL 2004, L 229, s. 35 ja EUVL 2005, L 197, s. 34) 6 artiklan 1 kohdan ja 15 artiklan 1 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain FS, joka on häneen kohdistetun karkottamispäätöksen tekemisen jälkeen Alankomaiden alueelta poistunut unionin kansalainen, ja Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (oikeus- ja turvallisuusasioista vastaava valtiosihteeri, Alankomaat; jäljempänä valtiosihteeri) ja joka koskee päätöstä, jolla kyseinen unionin kansalainen on otettu hallinnolliseen säilöön hänen palattuaan vastaanottavan jäsenvaltion alueelle.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Schengenin rajasäännöstö
3 Henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta unionin säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstö) 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/399 (EUVL 2006, L 77, s. 1) 22 artiklassa, jonka otsikko on ”Sisärajojen ylittäminen”, säädetään seuraavaa:
”Sisärajat voidaan ylittää kaikkialta ilman, että henkilöihin heidän kansalaisuudestaan riippumatta kohdistettaisiin rajatarkastuksia.”
Direktiivi 2004/38
4 Direktiivin 2004/38 johdanto-osan 1–3, 10 ja 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(1) Unionin kansalaisuus antaa jokaiselle unionin kansalaiselle henkilökohtaisen perusoikeuden liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella [EUT-sopimuksessa] asetettujen rajoitusten ja ehtojen sekä sen soveltamiseksi toteutettujen toimenpiteiden mukaisesti.
(2) Henkilöiden vapaa liikkuvuus on eräs sisämarkkinoiden perusvapauksista. Sisämarkkinat ovat alue, jolla ei ole sisäisiä rajoja ja jolla vapaus taataan [EUT-sopimuksen] määräysten mukaisesti.
(3) Unionin kansalaisuuden olisi oltava jäsenvaltioiden kansalaisten oikeusaseman perusta, kun he käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun. Sen vuoksi on välttämätöntä kodifioida ja tarkistaa olemassa olevat yhteisön säädökset, jotka koskevat erikseen työntekijöitä, ammattitoimintaa harjoittavia henkilöitä sekä opiskelijoita ja muita työmarkkinoiden ulkopuolella olevia henkilöitä, jotta voidaan yksinkertaistaa ja tehostaa kaikkien unionin kansalaisten oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun.
– –
(10) Henkilöistä, jotka käyttävät oleskeluoikeuttaan, ei kuitenkaan saisi aiheutua kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle oleskelun alkuvaiheessa. Tämän vuoksi olisi unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsentensä yli kolmen kuukauden mittaiselle oleskelulle asetettava ehtoja.
– –
(16) Oleskeluluvan haltijaa ei saisi karkottaa niin kauan kuin hän ei aiheuta kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle. – –”
5 Saman direktiivin 3 artiklan, jonka otsikko on ”Henkilöt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin unionin kansalaisiin, jotka siirtyvät toiseen jäsenvaltioon tai oleskelevat toisessa jäsenvaltiossa kuin jonka kansalaisia he ovat, sekä heidän 2 artiklan 2 alakohdassa määriteltyihin perheenjäseniinsä, jotka tulevat heidän mukanaan tai seuraavat heitä myöhemmin.”
6 Direktiivin 2004/38 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus maahantuloon”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on sallittava unionin kansalaisen, jolla on voimassa oleva henkilötodistus tai passi, ja hänen perheenjäsentensä, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia ja joilla on voimassa oleva passi, tulo alueelleen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta matkustusasiakirjoihin kansallisilla rajoilla kohdistettavia tarkastuksia koskevien määräysten soveltamista.
– –
5. Jäsenvaltio voi vaatia asianomaista henkilöä tekemään ilmoituksen jäsenvaltion alueella oleskelustaan määräajassa, joka on kohtuullinen ja ketään syrjimätön. Tämän velvollisuuden laiminlyönnistä saatetaan asianomaiselle määrätä seuraamuksia, joiden on oltava oikeasuhteisia ja syrjimättömiä.”
7 Direktiivin 6 artiklan, jonka otsikkona on ”Oikeus oleskella enintään kolme kuukautta”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella enintään kolmen kuukauden ajan ilman muita edellytyksiä tai muodollisuuksia kuin se, että heillä on oltava voimassa oleva henkilökortti tai passi.”
8 Kyseisen direktiivin 7 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeus oleskella yli kolme kuukautta”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolmen kuukauden ajan
a) jos he ovat työntekijöitä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia vastaanottavassa jäsenvaltiossa; tai
b) jos heillä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, ja kattava sairausvakuutusturva vastaanottavassa jäsenvaltiossa; tai
c) jos he ovat kirjoittautuneet yksityiseen tai julkiseen laitokseen, jonka vastaanottava jäsenvaltio on hyväksynyt tai jota se rahoittaa lainsäädäntönsä tai hallinnollisen käytäntönsä mukaisesti, pääasiallisena tarkoituksenaan osallistua koulutukseen, ammattikoulutus mukaan lukien, ja
d) jos heillä on kattava sairausvakuutusturva vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja he osoittavat asiaankuuluvalle kansalliselle viranomaiselle vakuutuksella tai muulla vastaavalla valitsemallaan tavalla, että heillä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle; tai
– –”
9 Saman direktiivin 8 artiklan, jonka otsikkona on ”Unionin kansalaisiin sovellettavat hallinnolliset muodollisuudet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kun oleskelu kestää yli kolme kuukautta, vastaanottava jäsenvaltio voi vaatia unionin kansalaisia rekisteröitymään asianomaisen viranomaisen luona, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 5 artiklan 5 kohdan soveltamista.”
10 Direktiivin 2004/38 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Oleskeluoikeuden säilyminen”, säädetään seuraavaa:
”1. Unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenillään on 6 artiklassa säädetty oleskeluoikeus sikäli kuin he eivät muodosta kohtuutonta rasitetta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle.
2. Unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenillään on 7, 12 ja 13 artiklassa säädetty oleskeluoikeus sikäli kuin he täyttävät näissä artikloissa säädetyt edellytykset.
Yksittäisissä tapauksissa, joissa on perusteltua aihetta epäillä, täyttääkö unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä 7, 12 ja 13 artiklassa säädetyt edellytykset, jäsenvaltiot voivat tarkistaa näiden edellytysten täyttymisen. Tällaista tarkistusta ei saa suorittaa järjestelmällisesti.
3. Karkottamistoimenpide ei saa automaattisesti olla seurauksena siitä, että unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä turvautuu vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmään.
4. Poiketen siitä, mitä 1 ja 2 kohdassa säädetään, unionin kansalaista tai hänen perheenjäseniään koskevaa karkottamistoimenpidettä ei saa missään tapauksessa toteuttaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta VI luvun säännösten soveltamista, jos:
– –
b) unionin kansalainen on tullut vastaanottavan jäsenvaltion alueelle työnhakuun. Tässä tapauksessa unionin kansalaista tai hänen perheenjäsentään ei saa karkottaa niin kauan kuin unionin kansalainen voi esittää näyttöä siitä, että hän jatkaa työnhakua ja että hänellä on todellisia mahdollisuuksia löytää työtä.”
11 Direktiivin 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Menettelyä koskevat takeet”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäljempänä 30 ja 31 artiklassa säädettyjä menettelyjä on soveltuvin osin sovellettava kaikkiin päätöksiin, joilla rajoitetaan unionin kansalaisen tai tämän perheenjäsenten vapaata liikkuvuutta muista kuin yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen perustuvista syistä.
– –
3. Vastaanottava jäsenvaltio ei 1 kohdassa tarkoitetun karkottamispäätöksen yhteydessä saa asettaa maahantulokieltoa.”
12 Direktiivin 16 artiklan, jonka otsikko on ”Unionin kansalaisiin ja heidän perheenjäseniinsä sovellettava yleissääntö”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Unionin kansalaisilla, jotka ovat oleskelleet laillisesti vastaanottavan jäsenvaltion alueella yhtäjaksoisesti viisi vuotta, on oikeus pysyvään oleskeluun sen alueella. – –”
13 Direktiivin 2004/38 17 artiklassa, jonka otsikko on ”Vastaanottavassa jäsenvaltiossa työskentelynsä päättäneitä henkilöitä ja näiden perheenjäseniä koskevat poikkeukset”, säädetään muun muassa poikkeuksia direktiivin 16 artiklassa säädettyyn yleissääntöön edellytyksistä pysyvän oleskeluoikeuden saamiselle.
14 Direktiivin 21 artiklassa, jonka otsikko on ”Oleskelun yhtäjaksoisuus”, säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitettu oleskelun yhtäjaksoisuus voidaan osoittaa millä tahansa vastaanottavassa jäsenvaltiossa käytettävällä todistuskeinolla. Oleskelun yhtäjaksoisuus keskeytyy, jos asianomaista koskeva karkotuspäätös pannaan asianmukaisesti täytäntöön.”
15 Direktiivin 2004/38 24 artiklan, jonka otsikko on ”Tasavertainen kohtelu”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, vastaanottavan jäsenvaltion ei tarvitse myöntää oikeutta sosiaaliavustukseen oleskelun ensimmäisten kolmen kuukauden aikana tai soveltuvassa tapauksessa 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetyn pidemmän ajanjakson aikana muille kuin työntekijöille tai itsenäisille ammatinharjoittajille taikka henkilöille, joilla säilyy tällainen asema, ja heidän perheensä jäsenille eikä sen tarvitse myöntää heille ennen pysyvän oleskeluoikeuden saamista toimeentulotukea opintoja varten, ammattiin johtava koulutus mukaan luettuna, opintorahan tai ‑lainan muodossa.”
16 Direktiivin 27 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset periaatteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jollei tämän luvun säännöksistä muuta johdu, jäsenvaltiot voivat rajoittaa unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsentensä, näiden kansalaisuudesta riippumatta, vapaata liikkuvuutta ja oleskelua yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä. Näihin perusteisiin ei saa vedota taloudellisista syistä.”
17 Direktiivin 2004/38 30 artiklassa, jonka otsikko on ”Päätöksistä ilmoittaminen”, säädetään seuraavaa:
”1. Edellä 27 artiklan 1 kohdan nojalla tehdyistä päätöksistä on ilmoitettava asianomaiselle henkilölle kirjallisesti siten, että hän ymmärtää päätöksen sisällön ja seuraukset.
– –
3. Ilmoituksessa on mainittava, missä tuomioistuimessa tai miltä hallintoviranomaiselta asianomainen henkilö voi hakea päätökseen muutosta sekä missä ajassa tämä on tehtävä, ja tarvittaessa mainittava aika, jonka kuluessa henkilön on poistuttava jäsenvaltion alueelta. Asianmukaisesti perusteltuja kiireellisiä tapauksia lukuun ottamatta alueelta poistumiseen varatun ajan on oltava vähintään yksi kuukausi ilmoittamispäivästä lukien.”
18 Direktiivin 31 artiklan, jonka otsikko on ”Menettelyä koskevat takeet”, 4 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiot voivat kieltää asianomaiselta maahantulon muutoksenhakumenettelyn ollessa vireillä, mutta ne eivät kuitenkaan saa estää tätä esittämästä vastinettaan henkilökohtaisesti, paitsi jos tämän esiintyminen oikeudessa saattaa vakavasti häiritä yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta tai jos muutoksenhaku koskee maahantulokieltoa.”
19 Mainitun direktiivin 32 artiklassa, jonka otsikko on ”Maahantulokiellon voimassaolo”, säädetään seuraavaa:
”1. Henkilö, jolta on kielletty maahantulo yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä, voi hakea maahantulokiellon poistamista olosuhteisiin nähden kohtuullisen ajan kuluttua ja joka tapauksessa kolmen vuoden kuluttua [unionin] lainsäädännön mukaisesti asianmukaisesti tehdyn lopullisen maahantulokieltopäätöksen täytäntöönpanosta, sillä perusteella, että maahantulokieltopäätöksen perusteena olleet aineelliset olosuhteet ovat muuttuneet.
Asianomaisen jäsenvaltion on tehtävä päätös tällaisen hakemuksen johdosta kuuden kuukauden kuluessa sen tekemisestä.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetulla henkilöllä ei ole oikeutta tulla kyseisen jäsenvaltion alueelle sinä aikana, jona hänen hakemustaan tutkitaan.”
Alankomaiden oikeus
Vw 2000
20 Ulkomaalaislain kokonaisuudistuksesta 23.11.2000 annetun lain (Wet tot algehele herziening van de Vreemdelingenwet) (Vreemdelingenwet 2000) (Stb. 2000, nro 495), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan (jäljempänä Vw 2000), 1 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Tässä laissa ja siihen perustuvissa säännöksissä ja määräyksissä tarkoitetaan:
– –
[unionin] kansalaisilla:
1° Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisia, joilla on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen nojalla oikeus tulla toiseen jäsenvaltioon ja oleskella siellä
– –
ulkomaalaisella: jokaista, jolla ei ole Alankomaiden kansalaisuutta ja jota ei minkään lainsäännöksen nojalla saa pitää Alankomaiden kansalaisena.”
21 Vw 2000:n 8 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Ulkomaalaisen oleskelu Alankomaissa on laillista vain
– –
e. unionin kansalaisena, kunhan tämän kansalaisen oleskelu perustuu [EUT-sopimuksen] tai Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen nojalla annettuun säännöstöön”.
22 Vw 2000:n 50 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Rajavalvonnasta vastaavilla virkamiehillä ja ulkomaalaisvalvonnasta vastaavilla virkamiehillä on toimivalta joko sellaisten tosiseikkojen ja olosuhteiden perusteella, jotka objektiivisilla kriteereillä arvioituina viittaavat perusteltuun oletukseen laittomasta oleskelusta, tai laittoman oleskelun torjumiseksi rajanylityksen jälkeen ottaa henkilöitä kiinni heidän henkilöllisyytensä, kansalaisuutensa ja oleskeluoikeudellisen asemansa selvittämiseksi. Jokaiseen, joka väittää olevansa Alankomaiden kansalainen muttei kuitenkaan voi todistaa sitä, voidaan kohdistaa jäljempänä 2 ja 5 momentissa tarkoitettuja pakkotoimenpiteitä. Yleisellä hallintotoimenpiteellä määrätään asiakirjoista, jotka ulkomaalaisella on oltava hallussaan hänen henkilöllisyytensä, kansalaisuutensa ja oleskeluoikeudellisen asemansa selvittämiseksi.
– –
3. Jos kiinni otetun henkilön henkilöllisyys voidaan selvittää välittömästi ja jos ilmenee, ettei tämän henkilön oleskelu ole laillista, tai jollei välittömästi ilmene, että hänen oleskelunsa on laillista, hänet saadaan siirtää kuulustelua varten määrättyyn paikkaan. Häntä pidetään siellä enintään kuuden tunnin ajan siten, että keskiyön ja aamuyhdeksän välistä aikaa ei oteta huomioon.
– –”
23 Vw 2000:n 59 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi ministeri voi ottaa säilöön maasta poistamista varten ulkomaalaisen, jonka
a. oleskelu ei ole laillista
– –”
24 Vw 2000:n 61 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Ulkomaalaisen, jonka oleskelu ei ole tai ei enää ole laillista, on omasta aloitteestaan poistuttava Alankomaista jäljempänä 62 §:ssä säädetyssä määräajassa.
– –”
25 Vw 2000:n 62 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Kun ulkomaalaisesta on tehty palauttamispäätös tai, jos kyseessä on unionin kansalainen, kun ulkomaalaisen laillinen oleskelu on päättynyt, tämän on omasta aloitteestaan poistuttava Alankomaista neljän viikon kuluessa.
– –”
26 Vw 2000:n 63 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Ulkomaalainen, jonka oleskelu ei ole laillista ja joka ei tässä laissa säädetyssä määräajassa ole poistunut Alankomaista omasta aloitteestaan, voidaan poistaa maasta.
– –”
27 Vw 2000:n 72 §:ssä säädetään seuraavaa:
”– –
3. Päätökseen rinnastetaan tätä jaksoa sovellettaessa myös hallintoviranomaisen ulkomaalaiseen kohdistama toimi sellaisenaan – –
– –”
28 Vw 2000:n 106 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Jos rechtbank (alioikeus) määrää vapaudenmenetyksen tai ‑rajoituksen käsittävän toimenpiteen lopetettavaksi tai jos vapaudenmenetys tai ‑rajoitus lopetetaan jo ennen kyseisen toimenpiteen lopettamista koskevan hakemuksen käsittelyä, se voi myöntää ulkomaalaiselle korvauksen valtion varoista. – –
2. Edellä 1 momenttia sovelletaan vastaavasti, jos Afdeling bestuursrechtspraak van de Raad van State (ylimmän hallintotuomioistuimen hallintolainkäyttöjaosto) määrää vapaudenmenetyksen tai ‑rajoituksen käsittävän toimenpiteen lopetettavaksi.”
29 Vw 2000:n 112 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Asetuksella tai sellaisen nojalla voidaan kansainvälisen sopimuksen tai kansainvälisen järjestön Alankomaita sitovan päätöksen mukaisesti antaa sääntöjä, jotka koskevat ulkomaalaisten laillista oleskelua ja joilla voidaan poiketa tästä laista kyseisten ulkomaalaisten hyväksi.”
Vreemdelingenbesluit 2000
30 Vuoden 2000 ulkomaalaislain täytäntöönpanosta 23.11.2000 annetun asetuksen (Besluit tot uitvoering van de Vreemdelingenwet 2000 (Vreemdelingenbesluit 2000) (Stb. 2000, nro 497), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan, 8.7 § kuuluu tämän asetuksen 8 luvun 2 jakson 2 alajaksoon, joka sisältää muiden muassa 8.8, 8.11, 8.12 ja 8.16 §:n. Siinä säädetään seuraavaa:
”1. Tätä alajaksoa sovelletaan ulkomaalaisiin, joilla on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen tai Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimuspuolena olevan valtion tai Sveitsin kansalaisuus ja jotka menevät Alankomaihin tai oleskelevat Alankomaissa.
– –”
31 Mainitun asetuksen 8.11 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Edellä 8.7 §:n 1 momentissa tarkoitetun ulkomaalaisen oleskelu on laillista kolmen kuukauden ajanjakson ajan maahantulosta, jos
a. hänellä on voimassa oleva henkilötodistus tai voimassa oleva passi tai
b. hän esittää muilla keinoilla yksiselitteisesti näytön henkilöllisyydestään ja kansalaisuudestaan.
– –”
32 Asetuksen 8.12 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Edellä 8.7 §:n 1 momentissa tarkoitettu ulkomaalainen oleskelee Alankomaissa laillisesti yli kolme kuukautta maahantulostaan, jos
a. hän on Alankomaissa työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja tai on tullut Alankomaihin hakeakseen työtä ja voi osoittaa, että hän hakee työtä ja että hänellä on todellinen mahdollisuus työllistyä
b. hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat ja kattava sairausvakuutusturva Alankomaissa
c. hän on kirjautunut koulutukseen, joka sisältyy Centraal Register opleidingen hoger onderwijsiin (korkea-asteen koulutusten keskusrekisteri, Alankomaat)
– –
2. Edellä 1 momentin a kohdassa tarkoitettu ulkomaalaisen laillinen oleskelu ei pääty pelkästään siitä syystä, että kyseinen ulkomaalainen ei enää ole työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja,
a. tilapäisen työkyvyttömyyden tapauksessa sairauden tai tapaturman seurauksena
b. jos hän työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana vähintään vuoden työskenneltyään on tahtomattaan työtön ja on ilmoittautunut työnhakijaksi Uitvoeringsinstituut werknemersverzekeringeniin (palkkatyöntekijöiden vakuutusten hallinnoinnista vastaava laitos, Alankomaat)
c. vähintään kuuden kuukauden ajanjakson aikana sen jälkeen, kun hän on joutunut tahtomattaan työttömäksi alle vuoden kestäneen työsopimuksen päättyessä tai kun hän on ensimmäisten kahdentoista kuukauden aikana joutunut tahtomattaan työttömäksi, jos hän on ilmoittautunut työnhakijaksi Uitvoeringsinstituut werknemersverzekeringeniin
d. jos hän aloittaa ammattikoulutuksen, jolla on tahdosta riippumatonta työttömyyttä lukuun ottamatta yhteys hänen aiempaan ammattitoimintaansa.
– –”
33 Vuoden 2000 ulkomaalaisasetuksen 8.16 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Jollei jäljempänä 8.22 ja 8.23 §:stä muuta johdu, laillinen oleskelu ei pääty niin kauan kuin ulkomaalainen täyttää edellä 8.12–8.15 §:ssä mainitut edellytykset. Jos yksittäistapauksissa on perusteltuja epäilyjä, ministeri voi tutkia, täyttyvätkö edellytykset. Tutkinta ei ole järjestelmällistä. Turvautuminen julkiseen apuun ei automaattisesti johda laillisen oleskelun päättymiseen.
– –”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
34 Valtiosihteeri katsoi 1.6.2018 tekemässään päätöksessä, että FS, joka on Puolan kansalainen, oleskeli laittomasti Alankomaiden alueella.
35 Valtiosihteeri perusti päätöksensä siihen, että tutkinnassa oli ilmennyt, että vaikka FS oli työskennellyt viiden kuukauden ajanjakson ajan Alankomaissa, hän ei enää työskennellyt palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana, ei ollut osoittanut olevansa työttömänä tahtomattaan tai työnhakijana eikä osallistunut koulutukseen. Lisäksi kyseinen tutkinta oli paljastunut, ettei FS ollut osoittanut, että hänellä olisi ollut riittävät varat toimeentuloonsa. Lopuksi otettiin huomioon se, että poliisiviranomaiset olivat säännöllisesti ottaneet FS:n kiinni epäillyistä myymälä- ja taskuvarkauksista.
36 Valtiosihteeri katsoi näin ollen kyseisessä päätöksessä, ettei FS täyttänyt direktiivin 2004/38 7 artiklassa säädettyjä edellytyksiä.
37 Valtiosihteeri hylkäsi 25.9.2018 tekemällään päätöksellä (jäljempänä FS:n karkottamista koskeva päätös) perusteettomana oikaisuvaatimuksen, jonka FS oli tehnyt valtiosihteerin 1.6.2018 tekemästä päätöksestä.
38 Valtiosihteeri perusti FS:n karkottamista koskevan päätöksen siihen, että seikoista, joihin asianomainen oli oikaisuvaatimuksessaan vedonnut, ei ollut tehtävä eri arviointia kuin se, joka oli johtanut hänen 1.6.2018 tekemäänsä päätökseen. Valtiosihteeri katsoi muun muassa, ettei FS ollut myöskään osoittanut oikaisuvaatimuksessaan olevansa työttömänä tahtomattaan tai työnhakija. Valtiosihteeri katsoi myös, ettei ollut tutkittu, merkitsikö FS:n käyttäytyminen välitöntä, todellista ja vakavaa uhkaa, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Niinpä hänen mukaansa FS:n karkottamista koskeva päätös ei perustunut direktiivin 2004/38 27 artiklaan.
39 FS:n karkottamista koskevassa päätöksessä valtiosihteeri asetti hänen vapaaehtoiselle poistumiselleen neljän viikon määräajan siitä lukien, kun tästä päätöksestä oli ilmoitettu, ja totesi, että hänet voitaisiin karkottaa, jos hän ei noudattaisi kyseistä määräaikaa. Päätöksen ilmoittamispäivän perusteella kyseinen määräaika päättyi 23.10.2018.
40 FS ei riitauttanut kyseistä karkottamispäätöstä, joten tästä päätöksestä tuli lainvoimainen.
41 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan FS poistui Alankomaiden alueelta joka tapauksessa viimeistään 23.10.2018, koska Saksan poliisiviranomaiset ottivat hänet tuona päivänä kiinni epäillystä myymälävarkaudesta.
42 FS ilmoitti oleskelevansa ystävien luona Kaldenkirchenissä (Saksa) poistuttuaan Alankomaiden alueelta. Tämä paikkakunta sijaitsee aivan näiden kahden jäsenvaltion välisellä rajalla Saksan puolella. FS totesi myös olevansa riippuvainen marihuanasta ja menevänsä päivittäin Alankomaihin ostamaan sitä.
43 Lopuksi FS ilmoitti tulleensa Alankomaiden alueelle 21.11.2018, koska hänet oli kutsuttu saapumaan erääseen tuomioistuimeen 23.11.2018. FS otettiin 22.11.2018 kiinni Venlon (Alankomaat) supermarketissa varkaudesta. Alankomaiden poliisiviranomaiset ottivat kiinni FS:n, koska tämä ei kyennyt esittämään henkilötodistusta, ja ottivat hänet Vw 2000:n 50 §:n nojalla poliisin säilöön kuulustelua varten.
44 Valtiosihteeri päätti ottaa FS:n hallinnolliseen säilöön Vw 2000:n 59 §:n 1 momentin a kohdan nojalla. Tällainen hallinnollinen säilöönotto on tarkoitettu ulkomaalaisille, jotka oleskelevat laittomasti Alankomaiden alueella, odotettaessa heidän poistamistaan maasta heidän alkuperämaahansa.
45 Valtiosihteeri perusti tämän päätöksen siihen, että säilöönottotoimenpide oli tarpeen yleisen järjestyksen turvaamiseksi, koska riskinä oli, että FS pakenisi ulkomaalaisvalvontaa ja estäisi poistumisensa tai karkottamismenettelynsä valmistelun. Valtiosihteeri nimittäin katsoi ensinnäkin, että FS oli Alankomaiden ulkomaalaislainsäädännön vastaisesti paennut tietyn ajan ulkomaalaisvalvontaa, toiseksi, että FS:lle oli aikaisemmin ilmoitettu päätöksestä, josta ilmenee, että hänellä oli velvollisuus poistua Alankomaiden alueelta, eikä hän ollut noudattanut sitä asetetussa määräajassa, kolmanneksi, ettei FS:llä ole kotipaikkaa tai pysyvää asuinpaikkaa, neljänneksi, ettei FS:llä ole riittäviä varoja toimeentuloonsa, ja viidenneksi, että FS:n epäiltiin syyllistyneen rikokseen ja jopa jo tulleen siitä tuomituksi.
46 Rechtbank Den Haag, zittingsplaats Groningen (Haagin alioikeus, Groningenin istuntopaikka, Alankomaat) hylkäsi 7.12.2018 antamallaan tuomiolla perusteettomana kanteen, jonka FS oli nostanut säilöönottopäätöksestä, erityisesti tähän kanteeseen liitetyn vahingonkorvausvaatimuksen.
47 FS valitti tästä tuomiosta Raad van Stateen (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat).
48 FS teki 18.12.2018 Vw 2000:n 72 §:n 3 momentin nojalla oikaisuvaatimuksen siitä, että hänet karkotettaisiin Puolaan 21.12.2018. Hän myös vaati voorzieningenrechter van de rechtbank Den Haagilta (Haagin alioikeuden turvaamistoimista päättävä tuomari, Alankomaat) karkottamisensa täytäntöönpanon lykkäämistä.
49 Voorzieningenrechter van de rechtbank Den Haag hyväksyi 20.12.2018 antamallaan ratkaisulla FS:n pyynnön turvaamistoimista ja siten kielsi FS:n karkottamisen Puolaan ennen kuin FS:n oikaisuvaatimuksesta tehtävän päätöksen ilmoittamispäivästä laskettava neljän viikon määräaika päättyisi. Koska kyseisen turvaamistoimesta annetun ratkaisun perusteella FS:n karkottaminen Puolaan oli väliaikaisesti kielletty, valtiosihteeri lopetti FS:ään kohdistamansa säilöönottotoimenpiteen.
50 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että vaikka valtiosihteeri on lopettanut kyseisen säilöönottotoimenpiteen, FS:llä on edelleen intressi muutoksenhakuun, joka kyseisessä tuomioistuimessa on vireillä, koska Vw 2000:n 106 §:n nojalla FS:llä on oikeus vahingonkorvaukseen, jos osoitetaan, että hänen säilöönottonsa oli laiton.
51 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että FS:n karkottamista koskeva päätös, jossa valtiosihteeri katsoi, ettei asianomaisella ollut oleskeluoikeutta Alankomaiden alueella, koska hän ei täyttänyt direktiivin 2004/38 7 artiklassa säädettyjä edellytyksiä, ja asetti hänelle velvollisuuden poistua tältä alueelta karkottamisen uhalla neljän viikon kuluessa päivästä, jona kyseisestä päätöksestä ilmoitettiin asianomaiselle, on mainitun direktiivin 15 artiklassa tarkoitettu karkottamispäätös. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että sen käsiteltävänä olevassa asiassa on vastedes riidatonta, että FS poistui vapaaehtoisesti Alankomaiden alueelta hänelle asetetussa määräajassa.
52 Kyseisen tuomioistuimen mukaan kysymys siitä, oliko perusteltua, että FS otettiin säilöön 23.11.2018 hänen palattuaan Alankomaiden alueelle, riippuu siitä, oliko hänellä kyseisenä ajankohtana jälleen oleskeluoikeus tällä alueella, mikä edellyttää FS:n karkottamista koskevan päätöksen oikeusvaikutusten selvittämistä.
53 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan direktiivin 2004/38 15 artiklan sanamuodosta tai direktiivin rakenteesta ei ilmene, että karkottamispäätöksellä olisi edelleen oikeusvaikutuksia tietyn ajanjakson ajan asianomaisen henkilön poistuttua vastaanottavan jäsenvaltion alueelta, tai päinvastoin, että tällaisen päätöksen olisi katsottava tulleen pannuksi kattavasti täytäntöön sinä ajankohtana, jona kyseinen henkilö on poistunut mainitulta alueelta.
54 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa yhtäältä, että direktiivin 2004/38 15 artiklan 3 kohdasta seuraa, ettei jäsenvaltio voi karkottamispäätöksellä pakottaa unionin kansalaista oleskelemaan sen alueen ulkopuolella yli kolmen kuukauden ajan siitä, kun asianomainen on poistunut kyseiseltä alueelta tai hänet on karkotettu sieltä. Jos asia olisi toisin, karkottamispäätös vastaisi tosiasiallisesti kieltoa tulla tämän päätöksen tehneen jäsenvaltion alueelle, mikä olisi vastoin kyseistä säännöstä, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut 10.9.2019 annettuun tuomioon Chenchooliah (C‑94/18, EU:C:2019:693) johtaneessa asiassa.
55 Kansallinen tuomioistuin katsoo toisaalta, että karkottamispäätöksellä pyritään yleisesti siihen, että tämän päätöksen kohteena oleva unionin kansalainen oleskelee pysyvästi vastaanottavan jäsenvaltion alueen ulkopuolella. Tällaista tavoitetta ei voitaisi saavuttaa, jos kyseinen unionin kansalainen voisi sinä samana päivänä, jona hän poistuu kyseiseltä alueelta, tulla uudelleen tälle alueelle direktiivin 2004/38 5 artiklan nojalla ja oleskella siellä direktiivin 6 artiklan nojalla. Tällaisessa tapauksessa voidaan epäillä kyseisen direktiivin 15 artiklaan perustuvan karkottamispäätöksen tehokasta vaikutusta.
56 Tässä tilanteessa Raad van State on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin 2004/38] 15 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tämän säännöksen perusteella tehty päätös, joka koskee unionin kansalaisen karkottamista vastaanottavan jäsenvaltion alueelta, katsotaan täytäntöön pannuksi eikä sillä ole enää oikeusvaikutuksia, kun kyseinen unionin kansalainen on todistettavasti poistunut vastaanottavan jäsenvaltion alueelta kyseisessä päätöksessä vapaaehtoiselle poistumiselle asetetun määräajan kuluessa?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen on vastattava myöntävästi, onko tällä unionin kansalaisella siinä tapauksessa, että hän välittömästi palaa vastaanottavaan jäsenvaltioon, [direktiivin 2004/38] 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu oikeus enintään kolmen kuukauden oleskeluun vai voiko vastaanottava jäsenvaltio tehdä uuden karkottamispäätöksen estääkseen unionin kansalaista saapumasta toistuvasti lyhyeksi ajaksi vastaanottavaan jäsenvaltioon?
3) Jos ensimmäiseen kysymykseen on vastattava kieltävästi, onko tämän unionin kansalaisen siinä tapauksessa oleskeltava tietty ajanjakso vastaanottavan jäsenvaltion alueen ulkopuolella ja kuinka pitkä tämä ajanjakso on?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
57 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksillään, jotka on syytä tutkia yhdessä, pääasiallisesti, onko direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tämän säännöksen nojalla tehty päätös unionin kansalaisen karkottamisesta vastaanottavan jäsenvaltion alueelta sillä perusteella, ettei tällä unionin kansalaisella enää ole mainitun direktiivin nojalla tilapäistä oleskeluoikeutta kyseisellä alueella, on pantu kattavasti täytäntöön pelkästään sillä, että kyseinen unionin kansalainen on fyysisesti poistunut tältä alueelta hänen vapaaehtoiselle poistumiselleen kyseisessä karkottamispäätöksessä asetetussa määräajassa, ja jos tähän vastataan myöntävästi, se kysyy, voiko yhtäältä asianomainen unionin kansalainen palatessaan välittömästi samalle alueelle saada uuden oleskeluoikeuden kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan nojalla vai voiko toisaalta vastaanottava jäsenvaltio tehdä uuden karkottamispäätöksen estääkseen saman unionin kansalaisen toistuvan tulon sen alueelle lyhyeksi ajaksi. Jos vastaus on kieltävä, kyseinen tuomioistuin kysyy, onko saman unionin kansalaisen oleskeltava tietyn vähimmäisajanjakson ajan vastaanottavan jäsenvaltion alueen ulkopuolella voidakseen vedota uuteen oleskeluoikeuteen tämän jäsenvaltion alueella viimeksi mainitun säännöksen nojalla, ja jos tähän vastataan myöntävästi, mikä on kyseisen ajanjakson pituus.
58 Aluksi on palautettava mieleen, että direktiivin 2004/38 3 artiklan 1 kohdan mukaan unionin kansalaiset, jotka siirtyvät muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, jonka kansalaisia he ovat, tai oleskelevat tällaisessa muussa jäsenvaltiossa, sekä heidän direktiivin 2 artiklan 2 alakohdassa määritellyt perheenjäsenensä, jotka tulevat heidän mukanaan tai seuraavat heitä myöhemmin, kuuluvat tämän direktiivin soveltamisalaan ja heillä on siinä myönnetyt oikeudet (tuomio 10.9.2019, Chenchooliah, C‑94/18, EU:C:2019:693, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
59 Nyt käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että FS, joka on Puolan kansalainen ja siis unionin kansalainen, käytti liikkumisvapauttaan siirtyessään muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, jonka kansalainen hän on, ja oleskellessaan kyseisessä muussa jäsenvaltiossa, joka on Alankomaat. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee erityisesti, että FS työskenteli viiden kuukauden ajanjakson ajan Alankomaissa ennen kuin hänestä tehtiin karkottamispäätös. Tämä päätös perustui siihen, että päätöksen tekopäivänä FS ei enää täyttänyt direktiivin 2004/38 7 artiklassa säädettyjä edellytyksiä ja oleskeli näin ollen laittomasti Alankomaiden alueella.
60 Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että FS väittää ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa esittämänsä ainoan valitusperusteen yhteydessä, että koska hän on osoittanut poistuneensa vapaaehtoisesti Alankomaiden alueelta siinä neljän viikon määräajassa, joka hänelle oli asetettu poistumiseen tältä alueelta ja joka päättyi 23.10.2018, hän saattoi vedota uuteen oleskeluoikeuteen direktiivin 2004/38 6 artiklan nojalla heti palattuaan kyseiselle alueelle. FS:n mielestä valtiosihteeri siis otti hänet virheellisesti hallinnolliseen säilöön 23.11.2018 hänen karkottamistaan varten.
61 On siis niin, että vaikka kysymys tämän hallinnollisen säilöönoton laillisuudesta on esillä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että pääasiassa ei ole riitautettu itse FS:n karkottamista koskevan päätöksen, josta on tullut lainvoimainen, laillisuutta eikä myöskään sitä, että FS vapaaehtoisesti noudatti tätä päätöstä asetetussa määräajassa.
62 Tästä seuraa, että unionin tuomioistuinta pyydetään lausumaan ainoastaan olosuhteista, joissa direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohtaan perustuvan karkottamispäätöksen kohteeksi joutunut unionin kansalainen voi vedota uuteen oleskeluoikeuteen vastaanottavassa jäsenvaltiossa tämän direktiivin 6 artiklan 1 kohdan nojalla.
63 Näiden alustavien täsmennysten jälkeen on tutkittava ensinnäkin, riittääkö pelkkä unionin kansalaisen fyysinen poistuminen vastaanottavasta jäsenvaltiosta siihen, että tämän jäsenvaltion häneen kohdistama karkottamispäätös voidaan katsoa pannun kattavasti täytäntöön, jolloin kyseiseen päätökseen ei enää voitaisi vedota häntä vastaan hänen palatessaan välittömästi kyseisen jäsenvaltion alueelle. Jos pelkkä unionin kansalaisen fyysinen poistuminen ei tätä varten riittäisi, toiseksi olisi arvioitava, mikä merkitys on sen ajanjakson kestolla, jonka kyseinen unionin kansalainen on ollut poissa vastaanottavasta jäsenvaltiosta, ja muita tässä asiayhteydessä mahdollisesti merkityksellisiä kriteerejä. Kolmanneksi ja viimeiseksi olisi tutkittava seuraukset siitä, ettei karkottamispäätöstä ole pantu täytäntöön.
Unionin kansalaisen fyysinen poistuminen vastaanottavan jäsenvaltion alueelta
64 On huomattava, että direktiiviin 2004/38 ei sisälly pelkästään sääntöjä, joilla säännellään edellytyksiä, jotka koskevat jonkin direktiivissä tarkoitetun tyyppisen oleskeluoikeuden saamista, ja edellytyksiä, joiden on täytyttävä, jotta heillä on edelleen kyseiset oikeudet. Kyseisessä direktiivissä vahvistetaan lisäksi joukko sääntöjä, jotka koskevat jonkin tällaisen oikeuden menetyksestä seuraavaa tilannetta (tuomio 10.9.2019, Chenchooliah, C‑94/18, EU:C:2019:693, 70 kohta).
65 Tältä osin direktiivin 2004/38 15 artiklaa, jonka otsikko on ”Menettelyä koskevat takeet”, sovelletaan karkottamispäätökseen, joka on – kuten pääasiassa – annettu syistä, jotka eivät liity mihinkään yleiseen järjestykseen, yleiseen turvallisuuteen tai kansanterveyteen kohdistuvaan vaaraan (ks. vastaavasti tuomio 10.9.2019, Chenchooliah, C‑94/18, EU:C:2019:693, 73 kohta).
66 Kyseisessä säännöksessä, joka sisältyy direktiivin 2004/38 III lukuun, jonka otsikko on ”Oleskeluoikeus”, säädetään nimittäin järjestelmästä, jota sovelletaan silloin, kun kyseisen direktiivin mukainen tilapäinen oleskeluoikeus päättyy, erityisesti kun unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä, jolla on aiemmin ollut direktiivin 6 artiklan nojalla oikeus oleskella maassa enintään kolme kuukautta tai 7 artiklan nojalla yli kolme kuukautta, ei enää täytä kyseessä olevaa oleskeluoikeutta koskevia edellytyksiä, ja vastaanottava jäsenvaltio voi siis lähtökohtaisesti karkottaa hänet (tuomio 10.9.2019, Chenchooliah, C‑94/18, EU:C:2019:693, 74 kohta).
67 Erityisesti direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivin 30 ja 31 artiklassa säädettyjä menettelyjä sovelletaan analogisesti tällaiseen karkottamispäätökseen.
68 Lisäksi direktiivin 15 artiklan 3 kohdassa säädetään, että vastaanottava jäsenvaltio ei tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetun karkottamispäätöksen yhteydessä saa asettaa maahantulokieltoa.
69 On kuitenkin huomattava, että direktiivin 15 artiklan 1 kohdan nojalla tehdyn karkottamispäätöksen ajalliset vaikutukset eivät ilmene viimeksi mainitun säännöksen eivätkä myöskään saman direktiivin muiden säännösten sanamuodosta.
70 Koska direktiivin 2004/38 sanamuoto ei sellaisenaan mahdollista vastausta esitettyihin kysymyksiin, tämän direktiivin 15 artiklan 1 kohtaa tulkittaessa on otettava huomioon tämän säännöksen tavoite ja asiayhteys, johon se kuuluu, sekä itse kyseisen direktiivin tarkoitus (ks. analogisesti tuomio 12.11.2019, Haqbin, C‑233/18, EU:C:2019:956, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
71 Tältä osin on huomattava, että direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdassa annetaan vastaanottavalle jäsenvaltiolle muun muassa mahdollisuus karkottaa alueeltaan unionin kansalainen, jolla ei enää ole oleskeluoikeutta tämän direktiivin 6 artiklan tai sen 7 artiklan nojalla. Tästä seuraa, että direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdalla pyritään erityisesti antamaan vastaanottavalle jäsenvaltiolle mahdollisuus huolehtia siitä, että sellaiset unionin kansalaiset, joilla ei ole sen alueella pysyvää oleskeluoikeutta, oleskelevat siellä kyseisessä direktiivissä säädettyjen tilapäistä oleskelua koskevien oikeuksien ulottuvuutta noudattaen.
72 On huomattava, että tämä vastaanottavan jäsenvaltion mahdollisuus karkottaa unionin kansalainen, joka ei enää oleskele laillisesti sen alueella, kuuluu direktiivin 2004/38 erityiseen tavoitteeseen, joka ilmaistaan sen 6 ja 7 artiklassa, luettuina yhdessä 14 artiklan kanssa, sekä sen johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa ja joka on välttää se, että direktiiviin perustuvaa oleskeluoikeutta käyttävät unionin kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä muodostavat kohtuuttoman rasitteen vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle tilapäisen oleskelunsa aikana.
73 Jos direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohtaa tulkittaisiin siten, että pelkkä unionin kansalaisen fyysinen poistuminen riittää tähän kansalaiseen kyseisen säännöksen nojalla kohdistetun karkottamispäätöksen panemiseksi täytäntöön, kyseisen unionin kansalaisen tarvitsisi vain ylittää vastaanottavan jäsenvaltion raja voidakseen palata välittömästi tämän jäsenvaltion alueelle ja vedota uuteen oleskeluoikeuteen kyseisen direktiivin 6 artiklan nojalla. Näin toistuvasti toimiessaan kyseinen unionin kansalainen voisi saada tämän viimeksi mainitun artiklan nojalla useita oleskeluoikeuksia yksi toisensa jälkeen saman vastaanottavan jäsenvaltion alueella, vaikka todellisuudessa nämä eri oikeudet tunnustettaisiin yhtä ja samaa tosiasiallista oleskelua varten.
74 Tällainen tulkinta tarkoittaisi tehokkaan vaikutuksen viemistä vastaanottavan jäsenvaltion mahdollisuudelta lopettaa direktiivin 2004/38 6 artiklaan perustuva unionin kansalaisen oleskelu silloin, kun tämä on oleskellut kolme kuukautta kyseisen jäsenvaltion alueella, koska se mahdollistaisi hänelle käytännössä yli kolmen kuukauden oleskelun tällä alueella siitä huolimatta, että hänestä on tehty karkottamispäätös eivätkä direktiivin 7 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyisi. Kyseisen tulkinnan mukaan nimittäin on niin, että pelkästään ylittämällä vastaanottavan jäsenvaltion rajan joka kolmas kuukausi kyseinen unionin kansalainen saisi oleskeluoikeuden, joka olisi todellisuudessa kestoltaan rajoittamaton, vaikka yhtäältä hän ei mahdollisesti noudattaisi kyseisen direktiivin 7 artiklassa säädettyjä edellytyksiä ja vaikka toisaalta saman direktiivin 6 artikla, johon hän vetoaisi tätä vailla todellista ajallista rajoitusta olevaa oleskelua varten, on puolestaan tarkoitettu vain enintään kolmen kuukauden oleskeluja varten, kuten tämän viimeksi mainitun artiklan otsikostakin jo ilmenee.
75 Kyseinen tulkinta, joka ei edellytä, että asianomainen unionin kansalainen päättäisi oleskelunsa vastaanottavassa jäsenvaltiossa tosiasiallisesti ja aidosti, saattaisi lisäksi kyseenalaistaa tasapainon, johon direktiivillä 2004/38 on tarkoitus saada yhtäältä unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun ja toisaalta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmän suojelu kohtuuttomilta rasitteilta, jollaisiksi asianomaiset henkilöt voivat muodostua oleskellessaan tilapäisesti sen alueella.
76 Lisäksi on huomattava, että saadakseen oikeuden pysyvään oleskeluun vastaanottavan jäsenvaltion alueella unionin kansalaisen on direktiivin 2004/38 16 artiklan 1 kohdan mukaan pitänyt oleskella laillisesti tällä alueella yhtäjaksoisesti viisi vuotta, jollei tämän direktiivin 17 artiklassa säädetyistä poikkeuksista muuta johdu sellaisten työntekijöiden osalta, jotka ovat päättäneet työskentelynsä mainitulla alueella. Direktiivin 21 artiklasta ilmenee, että oleskelun yhtäjaksoisuus keskeytyy, jos asianomaista koskeva karkotuspäätös pannaan asianmukaisesti täytäntöön.
77 Niinpä näkemyksestä, jonka mukaan pelkkä unionin kansalaisen fyysinen poistuminen vastaanottavan jäsenvaltion alueelta riittää asianomaisesta tehdyn karkottamispäätöksen täytäntöönpanoon, seuraisi myös se, että direktiivissä 2004/38 selvästi tehty erottelu tilapäisen oleskelun ja pysyvän oleskelun välillä menettäisi osan tehokkaasta vaikutuksestaan. Kyseinen näkemys nimittäin antaisi tällaiselle unionin kansalaiselle mahdollisuuden vedota useisiin peräkkäisiin tilapäisiin oleskeluihin kyseisessä jäsenvaltiossa oleskellakseen siellä todellisuudessa jatkuvasti, vaikka hän ei täytä mainitussa direktiivissä säädettyjä pysyvän oleskeluoikeuden edellytyksiä.
78 Tämän tuomion 73 kohtaan sisältyvä tulkinta ei silloin olisi johdonmukainen direktiivin 2004/38 kokonaiskontekstin kanssa, sillä tässä direktiivissä – kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut – säädetään oleskeluoikeutta vastaanottavassa jäsenvaltiossa koskevasta asteittaisesta järjestelmästä, jossa toistetaan pääasiallisesti direktiiviä edeltäneissä unionin oikeuden säädöksissä ja oikeuskäytännössä vahvistetut vaiheet ja edellytykset ja päädytään lopulta pysyvään oleskeluoikeuteen (tuomio 22.1.2020, Pensionsversicherungsanstalt (Työskentelyn lopettaminen eläkeiän saavuttamisen jälkeen), C‑32/19, EU:C:2020:25, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
79 Lisäksi on muistutettava, että direktiivin 2004/38 30 artiklan 3 kohdan mukaan vastaanottavan jäsenvaltion alueelta poistumiseen varatun ajan on oltava vähintään yksi kuukausi siitä päivästä lukien, jona karkottamispäätöksestä on ilmoitettu asianomaiselle, asianmukaisesti perusteltuja kiireellisiä tapauksia lukuun ottamatta. Koska tätä säännöstä sovelletaan – kuten tämän tuomion 67 kohdasta ilmenee – ”analogisesti” kyseisen direktiivin 15 artiklan nojalla tehtyyn päätökseen, kyseistä määräaikaa on tarkoitus soveltaa myös pääasiassa kyseessä olevan kaltaisiin karkottamispäätöksiin, jotka on tehty muista kuin yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä.
80 Kuten Alankomaiden hallitus toteaa, yhden kuukauden vähimmäisajan myöntäminen siitä lukien, kun karkottamispäätöksestä on ilmoitettu, tämän päätöksen panemiseksi täytäntöön puoltaa, siltä osin kuin se mahdollistaa asianomaiselle muun muassa poistumisensa valmistelun, sitä tulkintaa, jonka mukaan karkottamispäätöstä ei panna täytäntöön pelkästään sillä, että asianomainen henkilö fyysisesti poistuu vastaanottavan jäsenvaltion alueelta, vaan sillä, että kyseinen henkilö päättää tosiasiallisesti ja aidosti oleskelunsa kyseisellä alueella.
81 Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että – kuten julkisasiamieskin on todennut ratkaisuehdotuksensa 77 kohdassa – pelkkä unionin kansalaisen fyysinen poistuminen vastaanottavan jäsenvaltion alueelta ei riitä hänestä direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdan nojalla tehdyn karkottamispäätöksen kattavaan täytäntöönpanoon. Voidakseen vedota uuteen oleskeluoikeuteen tällä alueella tämän direktiivin 6 artiklan 1 kohdan nojalla kyseisen unionin kansalaisen ei ole pelkästään poistuttava fyysisesti kyseiseltä alueelta vaan hänen on myös täytynyt päättää oleskelunsa tällä samalla alueella tosiasiallisesti ja aidosti, jolloin hänen palatessaan vastaanottavan jäsenvaltion alueelle hänen oleskeluaan ei voida pitää todellisuudessa yhtäjaksoisena hänen aikaisemman tällä alueella oleskelunsa kanssa.
82 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia käsiteltävänään olevan asian kaikkien olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella, onko kyseessä oleva unionin kansalainen päättänyt oleskelunsa vastaanottavan jäsenvaltion alueella tosiasiallisesti ja aidosti, jolloin häneen kohdistettu karkottamispäätös on pantu kattavasti täytäntöön. Unionin tuomioistuimen asiana on kuitenkin esittää tältä osin hyödyllisiä toteamuksia, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi ratkaista sen käsiteltäväksi saatetun asian (ks. analogisesti tuomio 4.7.2019, Kirschstein, C‑393/17, EU:C:2019:563, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
Karkottamispäätöksen täytäntöönpanon arvioinnin kannalta merkitykselliset seikat
83 Ensinnäkin on selvitettävä, edellyttääkö se, että unionin kansalaisen katsotaan päättäneen tilapäisen oleskelunsa vastaanottavan jäsenvaltion alueella tosiasiallisesti ja aidosti, hänen oleskeluaan kyseisen alueen ulkopuolella tietyn vähimmäisajanjakson ajan, esimerkiksi kolmen kuukauden ajan, kuten Alankomaiden hallitus ehdottaa.
84 On kyllä totta, että – kuten tämän tuomion 66 ja 74 kohdasta ilmenee – kolmen kuukauden ajanjaksolla jo on tärkeä rooli direktiivin 2004/38 yhteydessä erityisesti siltä osin kuin tämä ajanjakso mahdollistaa direktiivin 6 ja 7 artiklassa säädettyjen kahden tilapäisen oleskeluoikeuden lajin erottamisen toisistaan.
85 Tämä näkökohta ei kuitenkaan oikeuta direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdan tulkitsemista siten, että tässä säännöksessä asetettaisiin tämän tuomion 83 kohdassa tarkoitetun kaltainen edellytys karkottamispäätöksen täytäntöönpanolle.
86 Erityisesti on huomattava, että – kuten unionin tuomioistuin on useaan otteeseen todennut ja kuten direktiivin 2004/38 johdanto-osan ensimmäisestä ja toisesta perustelukappaleesta ilmenee – unionin kansalaisuus antaa jokaiselle unionin kansalaiselle henkilökohtaisen perusoikeuden liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella perussopimuksissa ja niiden soveltamiseksi toteutetuissa toimenpiteissä asetetuin rajoituksin ja ehdoin; lisäksi henkilöiden vapaa liikkuvuus on yksi sisämarkkinoiden perusvapauksista, ja se on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 45 artiklassa (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2011, McCarthy, C‑434/09, EU:C:2011:277, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
87 Lisäksi – kuten direktiivin 2004/38 johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee – tämän direktiivin tavoitteena on helpottaa sen unionin kansalaisille EUT-sopimuksessa suoraan myönnetyn henkilökohtaisen perusoikeuden, joka on liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, käyttämistä ja direktiivin tavoitteena on erityisesti tehostaa kyseistä oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 5.5.2011, McCarthy, C‑434/09, EU:C:2011:277, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
88 Lisäksi on niin, että koska henkilöiden vapaa liikkuvuus kuuluu unionin perusteisiin, niitä oikeussääntöjä, joilla se annetaan, on tulkittava laajasti, kun taas siihen kohdistuvia poikkeuksia on päinvastoin tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 3.6.1986, Kempf, 139/85, EU:C:1986:223, 13 kohta ja tuomio 10.7.2008, Jipa, C‑33/07, EU:C:2008:396, 23 kohta).
89 Kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 91 ja 93 kohdassa, direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdan tulkitseminen siten, että tämän säännöksen nojalla tehdyn karkottamispäätöksen kohteena ollut unionin kansalainen olisi kaikissa tapauksissa velvollinen pysymään poissa vastaanottavasta jäsenvaltiosta jonkin vähimmäisajanjakson ajan, esimerkiksi kolme kuukautta, voidakseen vedota uuteen oleskeluoikeuteen tämän jäsenvaltion alueella kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan nojalla, tarkoittaisi sellaisen rajoituksen asettamista tämän perusoikeuden käytölle, josta ei määrätä perussopimuksissa eikä myöskään säädetä direktiivissä 2004/38.
90 Vaikka sen ajanjakson kesto, jonka unionin kansalainen on viettänyt vastaanottavan jäsenvaltion alueen ulkopuolella häneen direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdan nojalla kohdistetun karkottamispäätöksen tekemisen jälkeen, ei sinänsä ole ratkaiseva arvioitaessa sitä, onko asianomainen päättänyt oleskelunsa tällä alueella tosiasiallisesti ja aidosti, kyseisellä kestolla voi kuitenkin olla tämän tuomion 82 kohdassa tarkoitetun kokonaisarvioinnin yhteydessä tietty merkitys. On nimittäin niin, että mitä pidempään asianomainen on poissa vastaanottavan jäsenvaltion alueelta, sitä todennäköisemmin hänen oleskelunsa on päättynyt tosiasiallisesti ja aidosti. Sitä vastoin pelkkä hyvin lyhyt, joitakin päiviä tai jopa muutamia tunteja kestänyt poissaolo viittaa pikemminkin siihen, että oleskelu, johon unionin kansalainen vetoaa kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan nojalla palatessaan vastaanottavan jäsenvaltion alueelle, liittyy tosiasiassa samaan oleskelujaksoon kyseisellä alueella.
91 Toiseksi on niin, kuten Euroopan komissio katsoo, että sen selvittämiseksi, onko unionin kansalainen päättänyt direktiivin 2004/38 7 artiklaan perustuneen oleskelunsa tosiasiallisesti ja aidosti, on otettava huomioon yhtäältä kaikki seikat, jotka osoittavat, että asianomaisen unionin kansalaisen siteet vastaanottavaan jäsenvaltioon ovat katkenneet. Merkitystä voi tältä osin olla muun muassa väestörekisteristä poistamista koskevalla pyynnöllä, vuokrasopimuksen taikka veden- tai sähkönjakelun kaltaisten julkisten palvelujen tarjoamista koskevan sopimuksen irtisanomisella, muutolla, työvoimapalvelujen asiakkuuden lopettamisella tai sellaisten muiden suhteiden päättymisellä, jotka edellyttävät kyseisen unionin kansalaisen tiettyä kotoutumista mainittuun jäsenvaltioon.
92 Tältä osin on korostettava, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on arvioitava tällaisten seikkojen merkitystä, joka voi vaihdella olosuhteiden mukaan, kaikkien asianomaisen unionin kansalaisen erityiselle tilanteelle ominaisten konkreettisten olosuhteiden perusteella. Erityisesti on otettava huomioon se, missä määrin hän on kotoutunut vastaanottavaan jäsenvaltioon, hänen tämän valtion alueella oleskelunsa kesto välittömästi ennen häneen kohdistetun karkottamispäätöksen tekemistä sekä hänen perhetilanteensa ja taloudellinen tilanteensa.
93 Niiden edellä esitettyjen seikkojen lisäksi, jotka koskevat asianomaisen unionin kansalaisen vastaanottavaan jäsenvaltioon yhdistävien siteiden mahdollista katkeamista, on toisaalta otettava huomioon kukin seikka, joka koskee sitä aikaa, jonka hän on ollut poissa kyseisen jäsenvaltion alueelta häneen kohdistetun karkottamispäätöksen tekemisen jälkeen, ja joka on omiaan selventämään sitä, voidaanko kyseisen unionin kansalaisen katsoa tosiasiallisesti oleskelleen tämän alueen ulkopuolella kyseisen ajanjakson aikana. Tässä yhteydessä on otettava huomioon ainakin silloin, kun hänen oleskelunsa vastaanottavassa jäsenvaltiossa perustui direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohtaan, viitteet, jotka antavat ymmärtää, että kyseinen unionin kansalainen on siirtänyt henkilökohtaisten, ammatillisten tai perheeseensä liittyvien intressiensä keskuksen toiseen valtioon kyseisen ajanjakson aikana.
Seuraukset siitä, ettei karkottamispäätöstä ole pantu täytäntöön
94 Edellä esitetystä seuraa, että unionin kansalaisen karkottamista koskevaa päätöstä ei ole pantu täytäntöön niin kauan kuin kaikkien tämän kansalaisen tilanteelle ominaisten olosuhteiden perusteella ei voida katsoa, että hän olisi päättänyt tilapäisen oleskelunsa vastaanottavan jäsenvaltion alueella tosiasiallisesti ja aidosti. Jos kyseisen unionin kansalaisen karkottamista koskevaa päätöstä ei ole pantu täytäntöön, tämä oleskelee mainitulla alueella tällöin laittomasti silloinkin, kun hän sieltä hetkellisesti poistuttuaan palaa taas sinne. Niinpä tällaisessa tapauksessa kyseinen jäsenvaltio ei ole velvollinen tekemään uutta karkottamispäätöstä niiden samojen tosiseikkojen perusteella, jotka johtivat kyseisestä unionin kansalaisesta direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdan nojalla jo tehtyyn karkottamispäätökseen, vaan se voi tukeutua tähän viimeksi mainittuun päätökseen velvoittaakseen kyseisen kansalaisen poistumaan alueeltaan.
95 On kuitenkin täsmennettävä, että sellainen olosuhteiden aineellinen muutos, jonka avulla unionin kansalainen voisi täyttää mainitun direktiivin 7 artiklassa säädetyt edellytykset, veisi häneen kohdistetulta karkottamispäätökseltä kaiken vaikutuksen ja edellyttäisi, että tämän päätöksen täytäntöönpanon puuttumisesta huolimatta hänen oleskeluaan asianomaisen jäsenvaltion alueella on pidettävä laillisena.
96 Se, että Schengen-alueella sisärajatarkastukset ovat Schengenin rajasäännöstön 22 artiklan nojalla lähtökohtaisesti kiellettyjä, vaikeuttaa kyllä vastaanottavan jäsenvaltion viranomaisten mahdollisuutta selvittää, onko direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdan nojalla tehdyn karkottamispäätöksen kohteena ollut unionin kansalainen pannut tämän päätöksen kattavasti täytäntöön.
97 On myös totta, että direktiivin 2004/38 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on sallittava unionin kansalaisen, jolla on voimassa oleva henkilötodistus tai passi, tulo alueelleen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta matkustusasiakirjoihin kansallisilla rajoilla kohdistettavia tarkastuksia koskevien määräysten soveltamista. Unionin kansalaisen oikeudelle oleskella enintään kolme kuukautta toisen jäsenvaltion alueella tämän direktiivin 6 artiklan 1 kohdan nojalla ei myöskään ole asetettu muita edellytyksiä tai muodollisuuksia kuin se, että hänellä on oltava tällainen asiakirja.
98 Direktiivin 2004/38 tietyillä muilla säännöksillä pyritään kuitenkin antamaan vastaanottavalle jäsenvaltiolle mahdollisuus huolehtia siitä, että muiden jäsenvaltioiden kansalaiset voivat oleskella tilapäisesti sen alueella tämän direktiivin mukaisesti.
99 Kuten komissio totesi istunnossa, erityisesti on niin, että vaikka direktiivin 2004/38 8 artiklan 1 kohtaan perustuvaa vastaanottavan jäsenvaltion mahdollisuutta vaatia unionin kansalaisia rekisteröitymään asianomaisen viranomaisen luona sovelletaan jo tämän säännöksen sanamuodonkin mukaan ainoastaan yli kolme kuukautta kestävään oleskeluun, kyseisen direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa säädetään, että jäsenvaltio voi vaatia asianomaista henkilöä tekemään ilmoituksen jäsenvaltion alueella oleskelustaan määräajassa, joka on kohtuullinen ja ketään syrjimätön, ja että tämän viimeksi mainitun velvollisuuden laiminlyönnistä, samoin kuin rekisteröitymisvelvollisuuden laiminlyönnistä, saatetaan asianomaiselle määrätä seuraamuksia, joiden on oltava oikeasuhteisia ja syrjimättömiä.
100 Samasta näkökulmasta on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa unionin kansalainen joutuu tekemisiin vastaanottavan jäsenvaltion viranomaisten kanssa vain vähän aikaa sen jälkeen, kun hänen vapaaehtoiselle poistumiselleen kyseiseltä alueelta asetettu määräaika on päättynyt, kyseinen jäsenvaltio voi tarkastaa, onko kyseisen unionin kansalaisen läsnäolo sen alueella perusteltua kyseisen direktiivin nojalla.
101 Lopuksi on lisättävä, että direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdan nojalla tehty karkottamispäätös, jota ei vielä ole pantu täytäntöön, ei ole esteenä direktiivin 2004/38 5 artiklaan perustuvalle asianomaisen unionin kansalaisen oikeudelle tulla vastaanottavan jäsenvaltion alueelle.
102 On nimittäin niin, että vaikka direktiivin 2004/38 5 artiklassa säädetty oikeus maahantuloon mahdollistaa unionin kansalaiselle tulon muun kuin sen jäsenvaltion alueelle, jonka kansalainen hän on, oleskellakseen siellä tämän direktiivin jonkin muun säännöksen nojalla, tätä maahantulo-oikeutta voidaan käyttää myös itsenäisesti silloin, kun kyseinen unionin kansalainen, jolla ei ole oleskeluoikeutta kyseisellä alueella kyseisen direktiivin nojalla, haluaa kuitenkin saapua satunnaisesti tälle alueelle muuta tarkoitusta kuin siellä oleskelua varten. Kuten tämän tuomion 68 kohdasta ilmenee, direktiivin 2004/38 15 artiklan 3 kohdassa säädetään, että vastaanottava jäsenvaltio ei tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetun karkottamispäätöksen yhteydessä saa asettaa maahantulokieltoa.
103 Tästä seuraa, että unionin kansalaisesta direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohdan nojalla tehtyyn karkottamispäätökseen ei voida vedota häntä vastaan niin kauan kuin hänen läsnäolonsa vastaanottavan jäsenvaltion alueella on perusteltua tämän direktiivin 5 artiklan nojalla.
104 Esitettyihin kysymyksiin on vastattava kaiken edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2004/38 15 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että tähän säännökseen perustuvaa päätöstä karkottaa unionin kansalainen vastaanottavan jäsenvaltion alueelta sillä perusteella, että tällä unionin kansalaisella ei enää ole mainitun direktiivin nojalla tilapäistä oleskeluoikeutta kyseisellä alueella, ei ole pantu kattavasti täytäntöön pelkästään sillä, että kyseinen unionin kansalainen on fyysisesti poistunut tältä alueelta kyseisessä päätöksessä hänen vapaaehtoiselle poistumiselleen asetetussa määräajassa. Saadakseen uuden kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohtaan perustuvan oleskeluoikeuden samalla alueella unionin kansalaisen, johon tällainen karkottamispäätös on kohdistettu, on täytynyt paitsi fyysisesti poistua vastaanottavan jäsenvaltion alueelta myös päättää oleskelunsa tällä alueella tosiasiallisesti ja aidosti, jolloin hänen palatessaan tälle alueelle hänen oleskeluaan ei voida pitää todellisuudessa yhtäjaksoisena hänen aikaisemman samalla alueella oleskelunsa kanssa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkastaa, että asia on näin, ottamalla huomioon kaikki asianomaisen unionin kansalaisen erityiselle tilanteelle ominaiset konkreettiset olosuhteet. Jos tällaisesta tarkastuksesta ilmenee, että unionin kansalainen ei ole päättänyt tilapäistä oleskeluaan vastaanottavan jäsenvaltion alueella tosiasiallisesti ja aidosti, tämä jäsenvaltio ei ole velvollinen tekemään uutta karkottamispäätöstä niiden samojen tosiseikkojen perusteella, jotka johtivat kyseisestä unionin kansalaisesta jo tehtyyn karkottamispäätökseen, vaan se voi tukeutua tähän viimeksi mainittuun päätökseen velvoittaakseen kyseisen kansalaisen poistumaan alueeltaan.
Oikeudenkäyntikulut
105 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY 15 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että tähän säännökseen perustuvaa päätöstä karkottaa unionin kansalainen vastaanottavan jäsenvaltion alueelta sillä perusteella, että tällä unionin kansalaisella ei enää ole mainitun direktiivin nojalla tilapäistä oleskeluoikeutta kyseisellä alueella, ei ole pantu kattavasti täytäntöön pelkästään sillä, että kyseinen unionin kansalainen on fyysisesti poistunut tältä alueelta kyseisessä päätöksessä hänen vapaaehtoiselle poistumiselleen asetetussa määräajassa. Saadakseen uuden kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohtaan perustuvan oleskeluoikeuden samalla alueella unionin kansalaisen, johon tällainen karkottamispäätös on kohdistettu, on täytynyt paitsi fyysisesti poistua vastaanottavan jäsenvaltion alueelta myös päättää oleskelunsa tällä alueella tosiasiallisesti ja aidosti, jolloin hänen palatessaan tälle alueelle hänen oleskeluaan ei voida pitää todellisuudessa yhtäjaksoisena hänen aikaisemman samalla alueella oleskelunsa kanssa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tarkastaa, että asia on näin, ottamalla huomioon kaikki asianomaisen unionin kansalaisen erityiselle tilanteelle ominaiset konkreettiset olosuhteet. Jos tällaisesta tarkastuksesta ilmenee, että unionin kansalainen ei ole päättänyt tilapäistä oleskeluaan vastaanottavan jäsenvaltion alueella tosiasiallisesti ja aidosti, tämä jäsenvaltio ei ole velvollinen tekemään uutta karkottamispäätöstä niiden samojen tosiseikkojen perusteella, jotka johtivat kyseisestä unionin kansalaisesta jo tehtyyn karkottamispäätökseen, vaan se voi tukeutua tähän viimeksi mainittuun päätökseen velvoittaakseen kyseisen kansalaisen poistumaan alueeltaan.
Allekirjoitukset