UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

20 päivänä maaliskuuta 2019 (*)

Polkumyynti – Kiinasta peräisin olevien keraamisten laattojen tuonti – Asetuksen (EY) N:o 1225/2009 11 artiklan 4 ja 5 kohta ja 17 artikla (joista on tullut asetuksen (EU) 2016/1036 11 artiklan 4 ja 5 kohta ja 17 artikla) – Täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 917/2011 3 artiklassa tarkoitetun uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun epääminen – Otanta – Yksilöllinen tarkastelu – Luottamuksellisuus

Asiassa T‑310/16,

Foshan Lihua Ceramic Co. Ltd, kotipaikka Foshan (Kiina), edustajinaan asianajajat B. Spinoit, D. Philippe ja A. Wese,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi A. Demeneix, M. França ja T. Maxian Rusche, sittemmin Demeneix, Maxian Rusche ja N. Kuplewatzky,

vastaajana,

jota tukee

Cerame-Unie AISBL, kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajanaan asianajaja V. Akritidis,

väliintulijana,

jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta kumota 15.4.2016 annettu komission täytäntöönpanopäätös C(2016) 2136 final, jolla hylättiin vaatimus uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelusta sen lopullisen polkumyyntitullin osalta, joka Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien keraamisten laattojen tuonille otettiin käyttöön neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 917/2011,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit J. Schwarcz (esittelevä tuomari) ja C. Iliopoulos,

kirjaaja: hallintovirkamies P. Cullen,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 10.7.2018 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Kantaja Foshan Lihua Ceramic Co. Ltd, jonka kotipaikka on Foshan (Kiina), on Foshan Lihua ‑konserniin kuuluva keraamisten laattojen valmistaja.

2        Euroopan unionin neuvosto antoi lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien keraamisten laattojen tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöönotetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta 12.9.2011 täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 917/2011 (EUVL 2011, L 238, s. 1; jäljempänä lopullinen asetus). Polkumyyntitullit perustuivat näiden lopullisten toimenpiteiden vahvistamiseen johtaneessa tutkimuksessa (jäljempänä alkuperäinen tutkimus) asetettuihin polkumyyntimarginaaleihin, sillä nämä olivat vahinkomarginaaleja alhaisempia.

3        Alkuperäisessä tutkimuksessa Euroopan komissio käytti otantaa polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (EUVL 2009, L 343, s. 51), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna tiettyjen yhteiseen kauppapolitiikkaan liittyvien asetusten muuttamisesta tiettyjen toimenpiteiden hyväksymismenettelyjen osalta 15.1.2014 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 37/2014 (EUVL 2014, L 18, s. 1) (jäljempänä perusasetus) (joka on korvattu polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2016/1036 (EUVL 2016, L 176, s. 21)), 17 artiklan mukaisesti. Otokseen kuuluville vientiä harjoittaville tuottajille, joille myönnettiin yksilöllinen kohtelu perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 9 artiklan 5 kohta) mukaisesti, määrättiin yksilölliset polkumyyntitullit. Vientiä harjoittaville tuottajille, jotka toimivat yhteistyössä alkuperäisessä tutkimuksessa mutta joita ei otettu otokseen, sekä yhdelle vientiä harjoittavalle tuottajalle, joka kuului otokseen mutta jolle ei myönnetty yksilöllistä kohtelua, asetettiin polkumyyntitulli, joka vastaa perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 9 artiklan 6 kohta) mukaisesti otokseen otettujen vientiä harjoittavien tuottajien polkumyyntimarginaalien painotettua keskiarvoa, eli 30,6 prosenttia. Kahdeksan yhteistyössä toiminutta vientiä harjoittavaa tuottajaa esittivät yksilöllistä tarkastelua koskevia pyyntöjä perusasetuksen 17 artiklan 3 kohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 17 artiklan 3 kohta) nojalla. Näistä vientiä harjoittavista tuottajista vain yhden osalta päätettiin toteuttaa yksilöllinen tarkastelu, sillä se ei hankaloittanut kohtuuttomasti komission tehtävää. Tämä vientiä harjoittava tuottaja oli ylivoimaisesti merkittävin kahdeksasta yksilöllistä tarkastelua pyytäneestä vientiä harjoittavasta tuottajasta. Lopullisten päätelmien tiedoksi antamisen jälkeen ilmeni kuitenkin, että kyseinen vientiä harjoittava tuottaja ei ollut toimittanut tiettyjä tarvittavia tietoja, joten tätä vientiä harjoittavaa tuottajaa koskevat päätelmät perustuivat käytettävissä olleisiin tosiseikkoihin perusasetuksen 18 artiklan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 18 artikla) mukaisesti. Mainitulle vientiä harjoittavalle tuottajalle sekä niille vientiä harjoittaville tuottajille, jotka eivät olleet toimineet yhteistyössä alkuperäisessä tutkimuksessa, määrättiin polkumyyntitulli, joka oli vahvistettu käyttäen korkeinta yhteistyössä toimineen vientiä harjoittavan tuottajan edustavan tuotetyypin osalta todetuista polkumyyntimarginaaleista, eli 69,7 prosenttia.

4        Kantaja ei osallistunut hallinnolliseen menettelyyn, joka johti lopullisen asetuksen antamiseen, joten sen nimeä ei sisällytetty lopullisen asetuksen liitteeseen I. Sen harjoittamaan kyseisen tuotteen tuontiin sovellettiin siis 69,7 prosentin suuruista polkumyyntitullia.

5        Kantaja pyysi 7.9.2013 päivätyllä kirjeellä komissiolta perusasetuksen 11 artiklan 3 kohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 11 artiklan 3 kohta) nojalla välivaiheen tarkastelua, joka koski ainoastaan polkumyyntiä. Tätä pyyntöä perusteltiin yhtäältä sillä, että kantaja oli ottanut käyttöön uuden jakelujärjestelmän etuyhteydessä olevan yrityksen avulla ja toisaalta sillä, että oli esitelty uudentyyppinen tuote, jota ei ollut olemassa 1.4.2009 ja 31.3.2010 välisen ajanjakson (jäljempänä alkuperäinen tutkimusajanjakso) aikana. Kantaja ilmoitti tarkastelupyynnössään, että se ei ollut osallistunut alkuperäiseen tutkimukseen, koska se ei tiennyt alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana ainoastaan kiinalaiselle kauppayhtiölle myymiensä tuotteiden lopullista määränpäätä.

6        Komissio vastasi kantajan kirjeeseen 25.10.2013. Vastauksessaan komissio antoi kantajalle sekä yleisiä että alustavia tietoja erityisesti lopullisen asetuksen 3 artiklassa tarkoitetun uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua koskevista tarkasteluista.

7        Lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jos jokin [Kiinasta] tuleva osapuoli esittää komissiolle riittävät todisteet siitä, että se ei ole vienyt [Kiinasta] peräisin olevia 1 artiklan 1 kohdassa mainittuja tavaroita tutkimusajanjaksona eli 1 päivän huhtikuuta 2009 ja 31 päivän maaliskuuta 2010 välisenä aikana, että se ei ole etuyhteydessä sellaiseen viejään tai tuottajaan, johon sovelletaan tällä asetuksella käyttöönotettuja toimenpiteitä, ja että se on joko tosiasiallisesti vienyt kyseisiä tavaroita unioniin tutkimusajanjakson jälkeen tai sillä on peruuttamaton sopimusvelvoite merkittävän tuotemäärän viemiseksi unioniin, neuvosto voi yksinkertaisella enemmistöllä komission ehdotuksesta ja neuvoa-antavaa komiteaa kuultuaan muuttaa 1 artiklan 2 kohtaa asettaakseen kyseessä olevalle osapuolelle otokseen kuulumattomiin yhteistyössä toimineisiin tuottajiin sovellettavan eli 30,6 prosentin suuruisen tullin.”

8        Kantaja yhtäältä toisti 28.2.2014 päivätyssä kirjeessä perusasetuksen 11 artiklan 3 kohdan mukaista välivaiheen tarkastelua koskevan pyynnön ja toisaalta pyysi toissijaisesti lopullisen asetuksen 3 artiklassa tarkoitetun uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua koskevan tarkastelun vireillepanoa. Tässä yhteydessä se ilmoitti muun muassa, että se oli myynyt alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana koko tuotantonsa yhdelle kauppayhtiölle ja ettei se tiennyt tuotteiden lopullista määränpäätä. Se myönsi, että kyseinen kauppayhtiö ja sen liikekumppanit olivat voineet viedä useita sen valmistamia laattatyyppejä Euroopan unioniin, mutta ilmoitti, ettei se tiennyt, miten vienti oli tapahtunut. Se väitti myös, ettei se ollut etuyhteydessä sellaiseen yritykseen, johon sovellettiin kyseisiä polkumyyntitulleja, ja että se oli tehnyt peruuttamattoman sopimuksen tuotteidensa tulevista toimituksista.

9        Kantaja toisti 8.4. sekä 2. ja 17.6.2014 päivätyissä kirjeissään välivaiheen tarkastelua ja uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämistä koskevat pyyntönsä. Se väitti tässä yhteydessä, ettei se ollut vienyt kyseisiä tuotetta ”suoraan” unioniin ja että sitä oli kohdeltu syrjivästi erääseen sellaiseen välivaiheen tarkastelua pyytäneeseen kilpailijaan nähden, jonka pyyntö oli hyväksytty, ja ilmoitti komissiolle mahdollisesti nostavansa myöhemmin mainittua kilpailijaa vastaan laiminlyöntikanteen, ellei sen pyyntöjä hyväksytä.

10      Komissio vastasi 3.9.2014 päivätyllä kirjeellä tarvitsevansa kaikki pyydetyt tiedot pannakseen vireille välivaiheen tarkastelua koskevan tutkimuksen ja saattaakseen sen päätökseen, selvitti useita noudatettavaan menettelyyn liittyviä seikkoja ja totesi, ettei sillä vielä ollut käytössään kaikkia tarvittavia asiakirjoja. Tässä yhteydessä se pyysi kantajaa täyttämään markkinatalouskohtelun pyytämistä koskevan lomakkeen, josta säädetään perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan c alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 7 kohdan c alakohta). Komissio pyysi kantajaa myös toimittamaan todisteita väitteistään, joiden mukaan se ei harjoittanut vientiä unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana, se ei ollut etuyhteydessä yrityksiin, joihin sovellettiin kyseisiä polkumyyntitulleja, ja oli olemassa sopimus kyseisen tuotteen toimittamisesta vientiajanjakson jälkeen. Se vahvisti, että jos lopullisen asetuksen 3 artiklan soveltamisen edellytykset täyttyvät, kantajaan sovellettaisiin samaa polkumyyntitullia kuin alkuperäisessä tutkimuksessa yhteistyössä toimineisiin mutta otokseen kuulumattomiin vientiä harjoittaviin tuottajiin eli 30,6 prosenttia.

11      Kantaja vastasi 9.10.2014 päivätyllä kirjeellä ja väitti, että komissio oli asettanut sille lakisääteiset vaatimukset ylittävän todistustaakan. Kantaja pyysi myös, että sille myönnettäisiin asianomaisen osapuolen asema erästä kilpailijaa koskevan välivaiheen tarkastelun yhteydessä.

12      Kantajalle myönnettiin kyseinen asema, ja se sai ilmoitusasiakirjat 18.12.2014.

13      Kantaja toimitti 11.12.2014 päivätyllä kirjeellä lisätietoja, jotka koskivat sen uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelusta esittämää tarkastelupyyntöä ja toissijaisesti ja liitännäisesti sen välivaiheen tarkastelusta esittämää pyyntöä. Kantaja toimitti myös markkinatalouskohtelun pyytämistä koskevan lomakkeen. Se ilmoitti hyväksyvänsä tilapäisenä ratkaisuna, että siihen sovelletaan samaa polkumyyntitullia kuin alkuperäisessä tutkimuksessa yhteistyössä toimineisiin mutta otokseen kuulumattomiin vientiä harjoittaviin tuottajiin. Se väitti kuitenkin, että sillä on oikeus yksilölliseen tarkasteluun.

14      Komissio vahvisti 6.2.2015 päivätyllä kirjeellä tutkivansa kantajan sille 11.12.2014 lähettämän asiakirja-aineiston. Se pyysi myös kantajaa vahvistamaan suostumuksensa siihen, että sitä kohdellaan lopullisen asetuksen 3 artiklassa tarkoitetun uuden vientiä harjoittavan tuottajan tavoin ja samanaikaisesti pitämään voimassa välivaiheen tarkastelua koskevan pyyntönsä.

15      Kantaja vahvisti 10.2.2015 päivätyllä kirjeellä suostuvansa siihen, että sitä kohdellaan lopullisen asetuksen 3 artiklassa tarkoitetun uuden vientiä harjoittavan tuottajan tavoin ja ehdotti, että komissio keskeyttäisi välivaiheen tarkastelua koskevan pyynnön käsittelyn, jotta viimeksi mainitun säännöksen nojalla suoritettavan tarkastelun tulokset eivät viivästyisi.

16      Komissio pyysi 23.2.2015 päivätyssä sähköpostiviestissä kantajaa täyttämään lomakkeen, jolla toimijat voivat hakea uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua. Se täsmensi, että se käsittelee pyyntöä heti saatuaan vastauksen mainittuun lomakkeeseen ja että kantaja voi viitata komissiolle aiemmin toimitettuihin tietoihin.

17      Kantaja pyysi 25.3.2015 lisäaikaa lomakkeen lähettämiseen. Komissio myönsi tälle lisäaikaa 17.4.2015 saakka. Vastauksen luottamuksellinen versio lähetettiin määräajassa ja ei-luottamuksellinen versio 30.4.2015.

18      Vastauksena tietopyyntöön, joka koski komission päätöksentekoon kuluvaa aikaa, komissio ilmoitti kantajalle 28.5.2015 tutkivansa parhaillaan asiakirja-aineistoa ja lähettävänsä sille piakkoin selvityspyynnön.

19      Komissio lähetti 23.6.2015 kantajalle ensimmäisen selvityspyynnön, joka koski lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädettyä uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua koskevasta pyynnöstä toimitettuja tietoja.

20      Kantaja antoi 13.7.2015 luottamuksellisen vastauksen komission pyyntöön. Ei-luottamuksellinen versio jätettiin 14. ja 24.8.2015.

21      Eurooppalainen keramiikkateollisuuden liitto Cerame-Unie AISBL (jäljempänä väliintulija tai Cerame-Unie), jonka kotipaikka on Bryssel (Belgia), esitti 27.8.2015 komissiolle kantajaa koskevia tietoja. Kyseisiä tietoja ei toimitettu kantajalle hallinnollisen menettelyn aikana. Kantajalle kuitenkin annettiin tiedoksi 18.9.2015 päivätyssä kirjeessä (jäljempänä 23 kohta), että komissio oli saanut alkuperäistä tutkimusta koskevia tietoja unionin keramiikkateollisuuden edustajilta.

22      Kantaja lähetti 16.9.2015 komissiolle muistutuksen, jotta se tekisi sen pyyntöä koskevan päätöksen.

23      Komissio ilmoitti 18.9.2015 kantajalle sen uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua koskevan pyynnön käsittelyn etenemisestä. Koska kyseisen pyynnön perustelut olivat edelleen riittämättömät, se lähetti toisen selvityspyynnön, jonka liitteessä oli yksityiskohtaisesti esitetty vaadittavat tiedot. Se muun muassa pani merkille erot julkisesti saatavilla olevien tietojen ja kantajan toimittamien tietojen välillä ja pyysi selvennystä näihin seikkoihin. Erityisesti edellytyksestä, joka koskee sitä, ettei kyseistä tuotetta ole viety unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana, komissio täsmensi seuraavaa:

”Toistaiseksi ainoa tieto, joka on toimitettu Foshan Lihuan [alkuperäisen] tutkimusajanjakson aikana harjoittamasta myynnistä, on käsin kirjoitettu kuukausittainen luettelo vuosina 2009 ja 2010 toteutuneesta myynnistä. Luettelossa ei ole mainittu myyntimääriä eikä laskujen numeroita, tuotteiden määränpäätä tai asiakkaiden nimiä. Käsityksemme mukaan asiakkaanne kirjanpito ei ollut sähköisessä muodossa [alkuperäisen] tutkimusajanjakson aikana. Nykytilanteessa näiden rajallisten tietojen perusteella ei valitettavasti voida tehdä [tätä edellytystä] koskevia päätelmiä.”

24      Kantaja vastasi toiseen selvityspyyntöön 29.9.2015 lähettämällään sähköpostiviestillä. Komissiolle toimitettiin ei-luottamuksellinen versio 5.11.2015. Kantaja katsoi, ettei komissiolla ollut oikeutta pyytää siltä kyseisiä tietoja ja että nämä pyynnöt merkitsivät vallan väärinkäyttöä. Kantaja pyysi lopuksi uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämistä koskevan tarkastelun vireillepanoa ja yksilöllisen polkumyyntimarginaalin laskemista.

25      Komissio lähetti 4.12.2015 kantajalle, Cerame-Unielle ja Kiinan kansantasavallan Euroopan unionissa olevalle edustustolle yleisen ilmoitusasiakirjan, jossa esitettiin olennaiset tosiseikat ja huomiot, joiden perusteella komissio oli ehdottanut lopullisen asetuksen 3 artiklassa tarkoitetun uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun tarkastelupyynnön hylkäämistä. Erityisesti komissio totesi, että kantaja oli kyseisen tuotteen vientiä harjoittava tuottaja ja että se oli tosiasiallisesti vienyt kyseistä tuotetta unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeen, joten kyseessä olevan kohtelun kolmannen myöntämisedellytyksen katsottiin täyttyvän. Sitä vastoin kantaja ei komission mukaan ollut osoittanut, ettei sillä ollut alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana vientiä unioniin ja ettei se ollut etuyhteydessä yrityksiin, joihin sovellettiin kyseisiä polkumyyntitulleja. Näin ollen kahden ensimmäisen edellytyksen ei katsottu täyttyvän.

26      Yleinen ilmoitusasiakirja toimitettiin 11.12.2015 kaupan suojatoimien komitean valtuuskunnille.

27      Kantaja vastasi 20.12.2015 päivätyllä kirjeellä yleiseen ilmoitusasiakirjaan ja pyysi komissiolta mahdollisuutta tulla kuulluksi. Ennen kuin se esitti huomautuksensa kyseisestä asiakirjasta, se ilmoitti komission olevan velvollinen tutkimaan ensin sen välivaiheen tarkastelua koskevan pyynnön. Kantajan mukaan komission olisi pitänyt ratkaista sen uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun tarkastelua koskeva pyyntö vasta toissijaisesti ja sillä edellytyksellä, ettei se pitänyt välivaiheen tarkastelua perusteltuna. Kantaja vaati komissiota myös ratkaisemaan sen välivaiheen tarkastelua koskevan pyynnön 20.1.2016 mennessä. Kantaja myös kiisti jättäneensä hakemuksen yhteistyössä toimineisiin mutta otokseen kuulumattomiin tuottajiin sovellettavan 30,6 prosentin polkumyyntitullin myöntämiseksi. Se väitti pyytäneensä yksilöllistä tarkastelua. Lisäksi kantaja väitti, ettei komissio suorittanut tutkimustaan (jäljempänä kyseessä oleva tutkimus) puolueettomasti, että se nojautui tosiseikkojen sijasta olettamiin ja että se asetti sille ankaramman todistustaakan kuin muille uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun tarkastelua pyytäneille toimijoille.

28      Kantaja toimitti 11.1.2016 ei-luottamuksellinen version huomautuksistaan.

29      Komissiossa järjestettiin 13.1.2016 kantajan kuuleminen, johon osallistui myös kaksi Kiinan kansainvälisen kauppakamarin edustajaa. Tästä kuulemisesta ei laadittu pöytäkirjaa tai raporttia. Kantaja lähetti 15.1.2016 yhteenvedon siitä, miten se oli ymmärtänyt komission kuulemisessa omaksuman kannan.

30      Kantaja lähetti 18.1.2016 komissiolle kirjeen kuulemisen johdosta. Se totesi muun muassa, että perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 11 artiklan 4 kohta) mukaan uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua koskevan tarkastelun vireillepanosta on julkaistava ilmoitus Euroopan unionin virallisessa lehdessä, mitä ei sen mukaan ole tehty. Kantaja väitti myös, ettei komissio ollut esittänyt sille mitään asiakirjaa, joka voisi herättää epäilyksiä siitä, etteivät uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämisen kaksi ensimmäistä edellytystä olisi täyttyneet.

31      Komissio täsmensi 19.1.2016 lähettämässään sähköpostiviestissä, että uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun tarkastelua sääntelevä oikeusperusta nyt käsiteltävän asian kaltaisessa tapauksessa, jossa toimielimet käyttivät otantaa alkuperäisen tutkimuksen yhteydessä, ei ollut perusasetuksen 11 artiklan 4 kohta vaan lopullisten polkumyyntitoimenpiteiden käyttöön ottamisesta annettuihin asetuksiin sisältyvä erityissäännös. Komissio totesi uudelleen, että jos kantajalle tarkastelun tuloksena myönnetään kyseinen kohtelu, siihen sovelletaan yksilöllisen polkumyyntitullin sijasta samaa polkumyyntitullia kuin alkuperäisessä tutkimuksessa yhteistyössä toimineisiin mutta otokseen kuulumattomiin vientiä harjoittaviin tuottajiin.

32      Kantaja ilmoitti 22.1.2016 päivätyssä kirjeessä, ettei se hyväksy sitä, että siihen sovelletaan lopullisen asetuksen 3 artiklan nojalla tehdyssä tarkastelussa samaa polkumyyntitullia kuin alkuperäisessä tutkimuksessa yhteistyössä toimineisiin mutta otokseen kuulumattomiin vientiä harjoittaviin tuottajiin, ja piti syrjintänä sitä, että uusiin vientiä harjoittaviin tuottajiin sovellettiin erilaisia vireillepanoedellytyksiä sen mukaan, oliko käytetty otantaa vai ei. Kantaja väitti toimittaneensa alustavaa näyttöä siitä, ettei se ollut vienyt kyseistä tuotetta unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana ja ettei se ollut etuyhteydessä sellaisiin yhtiöihin, joihin sovelletaan kyseessä olevia polkumyyntitulleja. Kantaja riitautti Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamisesta tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 336, s. 3) liitteessä 1 A olevan tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen (GATT) VI artiklan soveltamista koskevan sopimuksen (EYVL 1994, L 336, s. 103) sääntöjä koskevan menettelyn. Samassa kirjeessä kantaja teki tarkennuksia, jotka koskivat konsernin rakennetta ja sitä, miten se oli käytännössä hyödyntänyt tuotteidensa CE-merkintää.

33      Komissio teki 15.4.2016 täytäntöönpanopäätöksen C(2016) 2136 final, jolla hylätään uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua koskeva pyyntö niiden lopullisten polkumyyntitoimenpiteiden osalta, jotka Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien keraamisten laattojen tuonille otettiin käyttöön lopullisella asetuksella (jäljempänä riidanalainen päätös). Aluksi se täsmensi, että perusasetuksen 11 artiklan 4 kohtaa ei voida käyttää oikeusperustana, koska alkuperäisessä tutkimuksessa oli käytetty otantaa, ja että pyynnön oikeusperusta oli lopullisen asetuksen 3 artikla.

34      Siltä osin kuin on kyse uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämisen edellytyksistä, sellaisina kuin niistä on säädetty kyseisessä säännöksessä, komissio totesi heti aluksi, että kantaja oli kyseisen tuotteen vientiä harjoittava tuottaja ja että se oli tosiasiallisesti vienyt kyseistä tuotetta unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeen. Kyseisen kohtelun myöntämistä koskevan kolmannen edellytyksen katsottiin näin täyttyvän.

35      Toisesta edellytyksestä, jonka mukaan kyseistä kohtelua pyytävä yritys ei saa olla etuyhteydessä yhtiöön, johon sovelletaan kyseisiä polkumyyntitulleja, komissio totesi sitä vastoin seuraavaksi, että kantajan toimittamat tiedot olivat puutteellisia ja ristiriidassa julkisesti saatavilla olevien tietojen kanssa. Koska komissio ei siis voinut kyseisen tutkimuksen perusteella vahvistaa, ettei kantaja ollut etuyhteydessä tällaiseen yritykseen, se totesi, ettei kantaja täyttänyt toista edellytystä.

36      Siltä osin kuin on kyse ensimmäisestä edellytyksestä, jonka mukaan kyseistä kohtelua pyytävä yritys ei ole saanut viedä kyseistä tuotetta unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana, komissio katsoi lopuksi, että kantajan toimittamat tiedot olivat puutteellisia ja ristiriidassa muiden sen käytettävissä olevien tietojen kanssa, eikä voinut sulkea pois sitä, että kantaja oli mainitun ajanjakson aikana vienyt tuotetta unioniin joko suoraan tai etuyhteydessä olevien yritysten kautta taikka muiden oikeudellisesti itsenäisten yhtiöiden kanssa tehtyjen valmistussopimusten yhteydessä. Näin ollen komissio totesi, ettei kantaja täyttänyt myöskään ensimmäistä edellytystä.

37      Komissio katsoi, ettei kantaja ollut osoittanut täyttävänsä lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädetyn kohtelun ensimmäistä ja toista myöntämisedellytystä, vaikka sillä oli ollut useita mahdollisuuksia toimittaa täydentäviä tietoja, ja hylkäsi sen pyynnön uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämiseksi.

38      Komissio hylkäsi lisäksi 11.7.2016 tekemällään päätöksellä kantajan perusasetuksen 11 artiklan 3 kohdan mukaisesta välivaiheen tarkastelusta esittämän pyynnön, mikä on 11.9.2018 annetun tuomion Foshan Lihua Ceramic v. komissio (T-654/16, EU:T:2018:525) taustalla olevan asian kohteena.

 Oikeudenkäyntimenettely sekä asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset

39      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 20.6.2016 toimittamallaan kannekirjelmällä.

40      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 3.10.2016 toimittamallaan asiakirjalla Cerame-Unie pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen komission vaatimuksia.

41      Kantaja vaati 7.12.2016 vastauksessaan nyt käsiteltävän asian yhdistämistä asiaan, joka oli sillä välin johtanut 11.9.2018 annettuun tuomioon Foshan Lihua Ceramic v. komissio (T-654/16, EU:T:2018:525). Se vaati myös, ettei sitä koskevia luottamuksellisia tietoja luovuteta Cerame-Unielle ja toimitti ei-luottamuksellisen version kyseisistä asiakirjoista.

42      Komissio vastusti 16.12.2016 nyt käsiteltävän asian yhdistämistä asiaan, joka oli sillä välin johtanut 11.9.2018 annettuun tuomioon Foshan Lihua Ceramic v. komissio (T-654/16, EU:T:2018:525).

43      Unionin yleisen tuomioistuimen neljännen jaoston puheenjohtaja päätti 23.1.2017 tekemällään päätöksellä olla yhdistämättä kyseisiä asioita.

44      Unionin yleisen tuomioistuimen neljännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 7.4.2017 antamallaan määräyksellä Cerame-Unien väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia.

45      Väliintulija ei ole vastustanut luottamuksellista käsittelyä koskevaa kantajan pyyntöä.

46      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

47      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

48      Väliintulija vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

49      Kantaja esittää kahdeksan kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan ja 11 artiklan 5 kohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 11 artiklan 5 kohta) sekä polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.1 ja 9.5 artiklan rikkomista, toinen syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista, kolmas tosiseikkojen ilmeistä arviointivirhettä, neljäs puolustautumisoikeuksien loukkaamista, viides harkintavallan väärinkäyttöä ja oikeudellista virhettä, kuudes ilmeistä oikeudellista virhettä, seitsemäs kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista ja tosiseikkojen sijasta olettamiin nojautuvia perusteluja ja kahdeksas polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklan rikkomista.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 11 artiklan 4 ja 5 kohdan sekä polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.1 ja 9.5 artiklan rikkomista

50      Ensimmäisellä kanneperusteellaan kantaja arvostelee riidanalaisen päätöksen kahdeksatta perustelukappaletta. Siinä todetaan seuraavaa:

”[Kantaja] väitti, [että sille] olisi pitänyt myöntää yksilöllinen tulli uutta vientiä harjoittavaa tuottajaa koskevan tarkastelun yhteydessä perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Komissio hylkäsi tämän väitteen ja korosti, ettei perusasetuksen 11 artiklan 4 kohtaa voida käyttää oikeusperustana, kun alkuperäisessä tutkimuksessa on käytetty otantaa, ja että pyynnön oikeusperusta oli [lopullisen] asetuksen 3 artikla.”

51      Kantaja väittää lähinnä, että sillä, että komissio sovelsi lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädettyä menettelyä perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdassa säädetyn menettelyn sijasta, oli sille kielteisiä seurauksia. Sen mukaan on nimittäin niin, että vaikka perusasetuksen 5 artiklan 10 kohtaa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 5 artiklan 10 kohta), jossa säädetään polkumyyntitutkimuksen vireillepanoilmoituksen julkaisemisesta, nimittäin sovellettiin perusasetuksen 11 artiklan 5 kohdan mukaisesti tarkastelumenettelyissä, käsiteltävässä asiassa ei julkaistu tarkastelumenettelyn vireillepanoilmoitusta, joten perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 6 artiklan 7 kohta) tarkoitetut asianomaiset osapuolet eli tuojat ja Kiinan hallitus eivät voineet osallistua hallinnolliseen menettelyyn väliintulijoina. Kiinan hallitus olisi kuitenkin voinut esittää tietoja sen vahvistamiseksi, että kantaja täytti kaikki uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun, josta säädetään lopullisen asetuksen 3 artiklassa, myöntämisedellytykset.

52      Ei ole perusteltua, että kun alkuperäisessä tutkimuksessa käytetään otantaa, asianomaisilla kolmansilla osapuolilla ei ole oikeutta osallistua uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun tarkastelumenettelyyn väliintulijoina, vaikka niitä kehotetaan tekemään niin perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdassa säädetyn menettelyn yhteydessä. Tämä pitää paikkansa varsinkin, kun komissio on kantajan mukaan myöntänyt, että uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämisedellytykset olivat pääosin samat riippumatta siitä, onko kyseessä perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan vai lopullisen asetuksen 3 artiklan nojalla suoritettu tutkimus. Kantajan mukaan yrityksiä, jotka pyytävät uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua, sellaisena kuin siitä on säädetty lopullisen asetuksen 3 artiklassa, syrjitään siis niihin yrityksiin nähden, jotka pyytävät tätä kohtelua perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan neljäs alakohta (josta on tullut asetuksen 2016/1036 11 artiklan 4 kohdan neljäs alakohta) ei ole lex specialis perusasetuksen 11 artiklan 5 kohtaan nähden.

53      Vastauksessaan kantaja väittää, että komission käytäntö, jota on sovellettu myös lopullisen asetuksen 3 artiklan perusteella annetussa riidanalaisessa päätöksessä ja jonka mukaan kaikille perusasetuksen 5 artiklan 11 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 5 artiklan 11 kohta) ja perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdassa mainituille asianomaisille osapuolille ei ilmoiteta, on ristiriidassa polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.1 artiklan kanssa.

54      Polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklan osalta on todettava, että se sisällytetään unionin lainsäädäntöön perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdalla, jossa se toistetaan lähes sananmukaisesti. Siltä osin kuin on siis kyse WTO:n oikeudessa asetetun velvoitteen täytäntöönpanosta unionin oikeudessa, sillä on välitön oikeusvaikutus unionin oikeudessa. Polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklan nojalla yhtiöihin ei kuitenkaan voida soveltaa poikkeavaa kohtelua sen perusteella, kuuluvatko ne otokseen vai eivät. Sitä sovelletaan kaikkiin uusiin vientiä harjoittaviin tuottajiin.

55      Myös otokseen kuulumattomilla yhtiöillä on sekä perusasetuksen 17 artiklan 3 kohdan että polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10.2 artiklan, jolla on välitön oikeusvaikutus unionin oikeudessa, nojalla oikeus yksilölliseen tarkasteluun, eikä niille siis voida määrätä polkumyyntitullia, joka on vahvistettu käyttäen korkeinta yhteistyössä toimineen vientiä harjoittavan tuottajan edustavan tuotetyypin osalta todetuista polkumyyntimarginaaleista eli 69,7 prosenttia. Kantaja katsoi, että koska se oli ainoa viejä, joka pyysi uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua, eikä otannan käytölle enää ollut perusteita, komission olisi pitänyt myöntää sille yksilöllinen tarkastelu.

56      Komissio ja väliintulija kiistävät kantajan väitteet.

57      Tältä osin on ensimmäiseksi huomautettava, että kantajan väitteessä katsotaan lähinnä riidanalaisen päätöksen olevan ristiriidassa perusasetuksen 11 artiklan 4 ja 5 kohdan ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artikla kanssa, koska mainitun päätöksen antamiseen johtanutta tutkimusta ei annettu julkisesti tiedoksi julkaisemalla vireillepanoilmoitus Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

58      Kuten komissio kuitenkin väittää, riidanalaista päätöstä ei voitu antaa perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan perusteella. Perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan neljännestä alakohdasta nimittäin ilmenee, että tämän artiklan säännöksiä ei sovelleta, jos tullit on otettu käyttöön saman asetuksen 9 artiklan 6 kohdan mukaisesti eli jos toimielimet ovat alkuperäisessä tutkimuksessa käyttäneet otantaa, kuten käsiteltävässä asiassa on tehty.

59      Näin ollen perusasetuksen 11 artiklan 5 kohtaa, jossa sovelletaan ainoastaan perusasetuksen 11 artiklan 2 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 11 artiklan 2 kohta) ja 11 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädettyihin tarkastelumenettelyihin perusasetuksen asianmukaisia säännöksiä, jotka koskevat menettelyjä ja tutkimusten suorittamista, kuten perusasetuksen 5 artiklan 10 ja 11 kohtaa ja saman asetuksen 6 ja 7 artiklaa, ei voida soveltaa lopullisen asetuksen 3 artiklaan perustuvassa tutkimuksessa.

60      Se, että unionin lainsäätäjä haluaa sulkea pois perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan ensimmäisestä kolmanteen alakohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 11 artiklan 4 kohdan ensimmäisestä kolmanteen alakohta) soveltamisen, jos alkuperäisessä tutkinnassa käytetään otantaa, samoin kuin saman asetuksen 11 artiklan 5 kohdan soveltamisen muihin kuin perusasetuksen 11 artiklan 2–4 kohdassa säädettyihin tarkasteluihin, saa vahvistuksensa siitä, ettei näitä kahta säännöstä ole muutettu sen jälkeen, kun lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Brasiliasta ja Turkista peräisin olevan puuvillalangan tuonnissa annetun asetuksen (EY) N:o 738/92 muuttamisesta 17.2.1997 annetusta neuvoston asetuksesta (EY) N:o 285/97 (EYVL 1997, L 48, s. 1) alkaen otettiin käyttöön neuvoston ja komission käytäntö myöntää tietyin edellytyksin uusille vientiä harjoittaville tuottajille perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan mukaisesti laskettu polkumyyntimarginaali.

61      Lisäksi on osoitettu, että kantaja pyysi soveltamaan lopullisen asetuksen 3 artiklaa ja sai asianmukaisesti tiedon polkumyyntitullista, jota siihen sovelletaan, jos sille kyseisen tutkimuksen tuloksena myönnetään uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelu.

62      Riidanalaisen päätöksen antaminen perustuu lopullisen asetuksen 3 artiklaan, jossa vahvistetaan erityinen menettely yhteistyössä toimineisiin mutta otokseen kuulumattomiin tuottajiin sovellettavan 30,6 prosentin polkumyyntitullin laajentamiseksi koskemaan toimijoita, jotka osoittavat kyseisessä säännöksessä säädettyjen kolmen edellytyksen avulla olevansa uusia vientiä harjoittavia tuottajia. Lopullisen asetuksen 3 artiklassa ei kuitenkaan säädetä tarkastelua koskevan tutkimuksen vireillepanoilmoituksen julkaisemisesta saati sen vireillepanon ilmoittamisesta muille perusasetuksen 5 artiklan 10 ja 11 kohdassa ja 6 artiklan 7 kohdassa tarkoitetuille asianomaisille osapuolille.

63      Siltä osin kuin kantaja väittää vastauksessa, että komission käytäntö, joka pantiin täytäntöön myös lopullisen asetuksen 3 artiklan perusteella annetussa riidanalaisessa päätöksessä ja jossa ei tiedotettu kaikille perusasetuksen 5 artiklan 11 kohdassa ja 6 artiklan 7 kohdassa mainituille asianomaisille osapuolille, on ristiriidassa polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.1 artiklan kanssa, on todettava, että kyse on uudesta väitteestä, joka on esitetty ensimmäistä kertaa vastauksessa. Kuten kantaja kuitenkin suullisessa käsittelyssä lähinnä väitti, sillä laajennetaan muita kannekirjelmässä esitettyjä väitteitä, joilla pyritään arvostelemaan sitä, ettei kyseessä olevasta tarkastelumenettelystä julkaistu vireillepanoilmoitusta ja ettei kaikille asianomaisille osapuolille tiedotettu. Tämä väite on näin otettava tutkittavaksi. Mainitun väitteen perusteltavuudesta on huomautettava, että polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.1 artikla, jonka mukaan ”kaikille, jotka ovat asianosaisia polkumyyntiä ehkäisevässä tutkimuksessa, on ilmoitettava viranomaisten edellyttämistä tiedoista ja annettava riittävä tilaisuus esittää kirjallisesti koko se todistusaineisto, jota ne pitävät asiaankuuluvana kyseisen tutkimuksen yhteydessä”, sisällytetään osaksi unionin lainsäädäntöä perusasetuksen 5 artiklan 10 kohdalla. Edellä 59 kohdassa on kuitenkin jo todettu, että perusasetuksen 11 artiklan 5 kohtaa, jossa sovelletaan ainoastaan perusasetuksen 11 artiklan 2–4 kohdassa säädettyihin tarkastelumenettelyihin perusasetuksen asianmukaisia säännöksiä, jotka koskevat menettelyjä ja tutkimusten suorittamista, kuten perusasetuksen 5 artiklan 10 ja 11 kohtaa, ei voida soveltaa lopullisen asetuksen 3 artiklaan perustuvassa tutkimuksessa.

64      Toiseksi siltä osin kuin kantaja väittää lähinnä, että riidanalainen päätös on ristiriidassa polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklan kanssa, koska perusasetuksen 11 artiklan 4 kohta on itsessään kyseisen määräyksen vastainen sillä perusteella, että siinä jätetään siinä säädetyn tarkastelun soveltamisalan ulkopuolelle tilanteet, joissa toimielimet ovat käyttäneet otantaa alkuperäisessä tutkimuksessa, mikä kantajan mukaan on velvoittanut komission soveltamaan lopullisen asetuksen 3 artiklaa, on – kuten komissio väittää – heti aluksi selvitettävä, onko polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklalla välitön oikeusvaikutus unionin oikeusjärjestyksessä.

65      Tältä osin on riittävää todeta, että vaikka perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan ensimmäisestä kolmanteen alakohdan sanamuoto vastaa alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeisen viennin olemassaoloon liittyvää kolmatta edellytystä lukuun ottamatta polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklan sanamuotoa, perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdassa on vielä neljäs alakohta, jonka mukaan tätä artiklaa ei sovelleta, jos tullit on otettu käyttöön saman asetuksen 9 artiklan 6 kohdan mukaisesti, toisin sanoen kun toimielimet ovat alkuperäisessä tutkimuksessa käyttäneet otantaa. Tämän poikkeuksen tavoitteena on, ettei uusia vientiä harjoittavia tuottajia aseteta edullisempaan menettelylliseen tilanteeseen kuin alkuperäisessä tutkimuksessa yhteistyössä toimineita mutta otokseen kuulumattomia tuottajia. Tätä näkökohtaa ei oteta huomioon polkumyynnin vastaisessa sopimuksessa. Näin ollen perusasetuksen 11 artiklan 4 kohta ilmentää unionin lainsäätäjän tahtoa ottaa kyseessä olevalla alalla käyttöön unionin oikeusjärjestyksessä noudatettava omanlainen lähestymistapa. Tästä seuraa, ettei mainittua säännöstä voida pitää toimenpiteenä, jolla on tarkoitus panna unionin oikeusjärjestyksessä täytäntöön WTO-sopimuksissa hyväksytty erityinen velvoite. Unionin lainsäätäjä käytti lainsäädäntövaltaansa uusia vientiä harjoittavia tuottajia koskevan tarkastelun vireillepanon edellytysten osalta valitsemalla unionin oikeusjärjestyksessä noudatettavan omanlaisen lähestymistavan, eikä unionin lainsäätäjän tahtoa panna perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan antamisella täytäntöön polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklaan sisältyviä erityisiä velvoitteita voida siten osoittaa (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2015, komissio v. Rusal Armenal, C‑21/14 P, EU:C:2015:494, 48, 50 ja 53 kohta). Tästä seuraa, ettei polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklalla ole välitöntä oikeusvaikutusta unionin oikeusjärjestyksessä.

66      Kolmanneksi on todettava, että koska lopullisen asetuksen 3 artiklan mukaisesti suoritetun tutkimuksen tavoitteet ovat rajatummat kuin perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaisen tutkimuksen, on perusteltua ilmoittaa lopullisen asetuksen 3 artiklan mukaisen tutkimuksen vireillepanosta harvemmille toimijoille. Kun perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaisesti tehdyllä tutkimuksella pyritään määrittämään sekä se, onko kyseessä oleva toimija uusi vientiä harjoittava tuottaja, että – mikäli tähän ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi – sen yksilöllinen polkumyyntimarginaali, lopullisen asetuksen 3 artiklan mukaisesti suoritetun tutkimuksen ainoana tavoitteena on selvittää, onko kyseessä oleva toimija varmasti uusi vientiä harjoittava tuottaja. Kyseisessä tutkimuksessa viimeksi mainitun on osoitettava, ettei se ole tuonut lopullisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja Kiinasta peräisin olevia tuotteita alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana, ettei se ole etuyhteydessä sellaiseen viejään tai tuottajaan, johon sovelletaan kyseisessä asetuksessa käyttöön otettuja toimenpiteitä, ja että se on tosiasiallisesti vienyt kyseisiä tavaroita unioniin tai sillä on peruuttamaton sopimusvelvoite merkittävän tuotemäärän viemiseksi unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeen. Koska nämä edellytykset liittyvät kyseessä olevan toimijan omaan tilanteeseen, viimeksi mainitulla on mitä ilmeisimmin, kaikki kolmannet osapuolet pois lukien, parhaat edellytykset toimittaa tarvittavat tiedot.

67      Neljänneksi ja joka tapauksessa, vaikka olisi katsottava, että perusasetuksen 5 artiklan 10 ja 11 kohta ja 6 artiklan 7 kohta velvoittivat komissiota sen antaessa riidanalaisen päätöksen, menettelyvirheestä voi seurata päätöksen kumoaminen kokonaan tai osittain ainoastaan, jos riidanalainen päätös olisi ilman tätä virhettä voinut olla sisällöltään erilainen (määräys 24.9.2007, Torres v. SMHV ja Bodegas Muga, C‑405/06 P, ei julkaistu, EU:C:2007:546, 29 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 29.10.1980, van Landewyck ym. v. komissio, 209/78–215/78 ja 218/78, ei julkaistu, EU:C:1980:248, 47 kohta ja tuomio 6.2.2013, Bopp v. SMHV (Vihreällä reunustettu kahdeksankulmio), T-263/11, ei julkaistu, EU:T:2013:61, 49 kohta).

68      Sen asianosaisen, joka vetoaa tähän menettelyvirheeseen, on osoitettava, että ilman tätä virhettä riidanalainen päätös olisi voinut olla sisällöltään erilainen.

69      Kannekirjelmässään kantaja väitti, että käsiteltävässä asiassa tuojat, ja erityisesti Kiinan hallitus, olisivat voineet esittää kantajaa puoltavia huomioita ja olisivat todennäköisesti tehneetkin niin. Sen jälkeen se toisti useita kertoja toteamuksen, jonka mukaan Kiinan hallitus olisi osallistunut hallinnolliseen menettelyyn väliintulijana tukeakseen kantajan vaatimuksia, jos sille olisi ilmoitettu siitä, ja että se olisi muun muassa toimittanut tietoja antaakseen komissiolle selvityksen. Lopuksi kantaja väitti vastauksessa, ettei millekään viejä-, tuoja- tai kuluttajajärjestölle eikä millekään myyntiyhtiölle eikä liioin kuluttajille ollut ilmoitettu ja että näin olettamaa niiden osallistumisesta väliintulijana hallinnolliseen menettelyyn ei voitu sulkea pois.

70      On kuitenkin todettava, että Kiinan hallitus sai yleisen ilmoitusasiakirjan mutta ei esittänyt sitä koskevia huomautuksia eikä varsinkaan tarkkoja tietoja. On kiistatonta, että yksi Kiinan kansainvälisen kauppakamarin edustajista antoi kuulemistilaisuudessa yleisen lausunnon kantajan puolesta mutta ei tehnyt mitään pääasiaa koskevia täsmennyksiä. Viejä-, tuoja- tai kuluttajajärjestöjen, kauppayhtiöiden ja yleisön osalta kantaja ei millään tavalla viitannut siihen, miten ne tarkasti ottaen olisivat voineet täydentää tietoja, joiden komissio oli todennut puuttuvan kantajan asiakirja-aineistosta, tai selventää niitä tietoja, joita komissio piti ristiriitaisina. Kantaja ei myöskään käyttänyt sille unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91–102 artiklan mukaisesti tarjolla ollutta mahdollisuutta vaatia, että unionin yleinen tuomioistuin kutsuu näiden järjestöjen edustajat kuultaviksi, jotta nämä voivat vahvistaa sen väitteet (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 6.9.2017, Intel v. komissio, C‑413/14 P, EU:C:2017:632, 101 kohta). Lisäksi koska – kuten edellä 66 kohdassa mainittiin – lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädetyt edellytykset liittyvät kyseisen toimijan omaan tilanteeseen, sillä on, kaikki kolmannet osapuolet pois lukien, mitä ilmeisimmin parhaat mahdollisuudet toimittaa tarvittavat tiedot.

71      Tästä seuraa, ettei kantaja ole pystynyt osoittamaan, että ilman väitettyä menettelyvirhettä riidanalainen päätös olisi voinut olla sisällöltään erilainen.

72      Viidenneksi on todettava, että – toisin kuin kantaja väittää – perusasetuksen 17 artiklan 3 kohta ja polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10.2 artikla, joiden mukaan otantaan kuulumaton vientiä harjoittava tuottaja voi vaatia yksilöllistä tarkastelua, jotta sille voidaan määrittää yksilöllinen polkumyyntimarginaali, eivät ole merkityksellisiä käsiteltävän asian kannalta. Kuten väliintulija lähinnä väittää, juuri erityissäännöksessä eli perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan ensimmäisestä kolmanteen alakohdassa säädetään uutta vientiä harjoittavaa tuottajaa koskevan tarkastelun osalta mahdollisuus määrittää yksilöllinen polkumyyntimarginaali. Kuten edellä kuitenkin jo todettiin, kyseisen asetuksen 11 artiklan 4 kohdan neljännessä alakohdassa säädetään poikkeus mainittuun sääntöön, jos alkuperäisessä tutkimuksessa käytetään otantaa.

73      Kuudenneksi on todettava, että – toisin kuin kantaja väittää – toimijoita, jotka pyytävät uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua lopullisen asetuksen 3 artiklan perusteella, ei syrjitä niihin toimijoihin nähden, jotka voivat pyytää sitä perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan nojalla. Lopullisen asetuksen 3 artiklassa ja perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan neljännessä alakohdassa nimittäin taataan, että otantaa käytettäessä yhtäältä uusille vientiä harjoittaville tuottajille ei myönnetä menettelyllistä etuuskohtelua alkuperäisessä tutkimuksessa yhteistyössä toimineisiin mutta otantaan kuulumattomiin vientiä harjoittaviin tuottajiin nähden ja toisaalta edellisiin voidaan soveltaa samaa polkumyyntitullia kuin jälkimmäisiinkin. Näin ollen kantajan mainitsemien erityyppisten vientiä harjoittavien tuottajien erilainen kohtelu kuuluu perusasetuksen 17 artiklassa säädetyn otantamenetelmän käyttöön. Kantaja ei ole kuitenkaan vedonnut kyseisen säännöksen lainvastaisuuteen syrjintäkiellon periaatteen kannalta.

74      Näin ollen ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

 Toinen kanneperuste, joka koskee syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista

75      Kantaja mainitsee, että komissio on viimeksi lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta muun muassa Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja ‑kaapeleiden tuonnissa laajennettuna koskemaan Korean tasavallasta lähetettyjen teräsköysien ja ‑kaapeleiden tuontia riippumatta siitä, onko Korean tasavalta ilmoitettu alkuperämaaksi, annettua neuvoston täytäntöönpanoasetusta (EU) N:o 102/2012 koskevan tarkastelun vireillepanosta sen määrittämiseksi, voidaanko näistä toimenpiteistä myöntää vapautus yhdelle korealaiselle viejälle, polkumyyntitullin kumoamisesta kyseisen viejän tuonnissa ja kyseisen viejän tuonnin kirjaamisvelvoitteesta 25.11.2015 annetussa neuvoston täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/2179 (EUVL 2015, L 309, s. 3) asianmukaisesti soveltanut korealaiseen vientiä harjoittavaan tuottajaan uusiin viejiin liittyvää perusasetuksen säännöstä eli sen 11 artiklan 4 kohtaa. Täytäntöönpanoasetuksen 2015/2179 6–13 perustelukappaleesta ilmenee sen mukaan, että asianomaisen vientiä harjoittavan tuottajan oli esitettävä vain alustavaa näyttöä siitä, että se täyttää perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdassa säädetyt kolme edellytystä, että komissio vapautti sen jälkeen kyseisen korealaisen viejän tuonnin kaikista polkumyyntitulleista mainitun tutkimuksen aikana ja että se kehotti asianomaisia kolmansia osapuolia esittämään näkökantansa. Lisäksi täytäntöönpanoasetuksen 2015/2179 antamiseen johtanut menettely kesti sen mukaan vain kaksi kuukautta.

76      Kantajan mukaan sitä kuitenkin kohdeltiin syrjivästi käsiteltävässä asiassa sen takia, että alkuperäisessä tutkimuksessa käytettiin otantaa ja näin ollen lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädettyä menettelyä. Se väitti, että vaikka se toimitti – aivan samoin kuin korealainen vientiä harjoittava tuottaja – syyskuussa 2013 esittämässään pyynnössä riittävästi alustavaa näyttöä, sille ei myönnetty vapautusta tulleista kyseessä olevan tutkimuksen aikana ja että se joutui odottamaan päätöksen tekemistä yli kaksi ja puoli vuotta. Lisäksi kantaja väittää vastauksessa, että – toisin kuin perusasetuksen 16 artiklan 2 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 16 artiklan 2 kohta) säädetään – komissio ei täytäntöönpanoasetuksen 2015/2179 antamiseen johtaneessa asiassa yrittänyt täydentää kantajan sille toimittamia tietoja tekemällä tarkastuskäynnin paikan päällä.

77      Kantajan mukaan siihen sovellettiin 69,7 prosentin polkumyyntitullia koko kyseessä olevan tutkimuksen eli yli kahden ja puolen vuoden ajan, joten sen oli mahdotonta harjoittaa toimintaansa unionissa, mikä aiheutti sille erittäin vakavia taloudellisia seurauksia.

78      Komissio kiistää kantajan väitteet.

79      Tältä osin on todettava, että viitatessaan lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Kiinan kansantasavallasta ja Ukrainasta peräisin olevien teräsköysien ja ‑kaapeleiden tuonnissa laajennettuna koskemaan Marokosta, Moldovasta ja Korean tasavallasta lähetettyjen teräsköysien ja ‑kaapeleiden tuontia riippumatta siitä, onko nämä maat ilmoitettu alkuperämaaksi, perusasetuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun jälkeen sekä perusasetuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelumenettelyn päättämisestä Etelä-Afrikasta peräisin olevien teräsköysien ja ‑kaapeleiden tuonnin osalta 27.1.2012 annettua neuvoston täytäntöönpanoasetusta N:o 102/2012 (EUVL 2012, L 36, s. 1) koskevan tarkastelun vireillepanosta annettuun täytäntöönpanoasetukseen 2015/2179 kantaja väittää, että sitä syrjittiin siihen korealaiseen vientiä harjoittavaan tuottajaan nähden, jota tämä menettely koskee. Se väittää lähinnä, että mainitun vireillepanoa koskevan asetuksen antamiseen johtaneesta menettelystä poiketen menettelyä, jonka päätteeksi riidanalainen päätös annettiin, ei julkaistu vireillepanoilmoituksessa tai jopa ettei asianomaisille osapuolille ilmoitettu siitä, että kyseessä oleva tutkimus kesti liian pitkään, ettei siihen sovellettu kyseisen tutkimuksen aikana voimassa olleiden polkumyyntitullien suspendointia ja että sille oli asetettu korkeampi näyttökynnys.

80      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisuutta ja syrjintäkieltoa koskevien periaatteiden noudattaminen edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. tuomio 13.12.2007, Asda Stores, C-372/06, EU:C:2007:787, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

81      Kuten komissio kuitenkin väittää, kantajan toisiinsa rinnastamien kahden tilanteen taustalla olevat tilanteet ovat erilaiset, joten syrjintää ei voida todeta.

82      Kantaja nimittäin ensinnäkin pyysi uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua, sellaisena kuin siitä on säädetty lopullisen asetuksen 3 artiklassa. Kantajan tarkoittama korealainen vientiä harjoittava tuottaja sen sijaan pyysi, että se otettaisiin perusasetuksen 13 artiklan 4 kohdan viidennen alakohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 13 artiklan 4 kohdan viides alakohta), jossa viitataan tätä kohtaa sovellettaessa perusasetuksen 11 artiklan 4 kohtaan siltä osin kuin on kyse yrityksistä, jotka pyytävät vapautusta polkumyyntitulleista polkumyyntitullien laajentamista koskevan asetuksen antamisen johdosta, nojalla niiden vientiä harjoittavien tuottajien luetteloon, jotka on vapautettu polkumyyntitulleista, sellaisina kuin ne on ulotettu koskemaan Korean tasavallasta lähetetyn kyseisen tuotteen tuontia. Tällaisen menettelyn yhteydessä ei kuitenkaan ole riittävää, että perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdassa säädettyjen edellytysten osoitetaan täyttyvän. Kyseessä olevan yrityksen on myös osoitettava perusasetuksen 13 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 13 artiklan 4 kohdan kolmas alakohta) mukaisesti, ettei se ole osallisena kiertämiskäytännöissä. Juuri tästä syystä täytäntöönpanoasetuksen 2015/2179 kuudennesta kahdeksanteen perustelukappaleessa täsmennetään, että korealainen vientiä harjoittava tuottaja esitti riittävästi alustavaa näyttöä siitä, ettei se ollut kiertänyt mainitussa asiassa kyseessä olevaan tuotteeseen sovellettavia toimenpiteitä. Tämän tyyppinen tutkimus on siis laajempi kuin lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädetty tutkimus.

83      Toiseksi täytäntöönpanoasetuksella 2015/2179 ei myönnetty korealaisen vientiä harjoittavan tuottajan pyytämää poikkeusta vaan ainoastaan pantiin vireille kyseessä oleva tutkimus. Näin ollen se, että komissio tyytyi poikkeuksen myöntämistä koskevan menettelyn tässä vaiheessa alustavaan näyttöön, jonka mukaan mainittu korealainen vientiä harjoittava tuottaja täytti vaadittavat edellytykset, ei merkitse, että kyseiseen yritykseen sovellettava näyttökynnys olisi ollut kantajalle asetettua näyttökynnystä alhaisempi. Se merkitsee ainoastaan, että kyseisen yrityksen ilmoittamat seikat olivat riittävän vakuuttavia, jotta niiden perusteella voitiin panna vireille mainittu tutkimus, jonka tavoitteena oli vahvistaa tämän yrityksen esittämät väitteet lopullisesti. Lisäksi vaikka kantaja väittää toistuvasti, että sille olisi pitänyt myöntää uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelu, koska se oli esittänyt alustavaa näyttöä vaadittavien edellytysten täyttämisestä, mikään lopullisen asetuksen 3 artiklassa tai varsinkaan perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdassa ei viittaa siihen, että asianomainen yritys täyttäisi sille asetetun todistustaakan riittävällä tavalla esittämällä tällaista näyttöä. Molemmissa tapauksissa lainsäätäjä on säätänyt, että uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua pyytävän yrityksen on osoitettava vaadittavien edellytysten täyttyvän.

84      Kolmanneksi täytäntöönpanoasetuksen N:o 102/2012 antamiseen johtaneen tutkimuksen yhteydessä ei lopullisen asetuksen antamiseen johtaneesta tutkimuksesta poiketen käytetty otantaa, joten korealaisen vientiä harjoittavan tuottajan oli mahdollista vedota perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan kolmanteen alakohtaan. Ensimmäisessä kanneperusteessa on kuitenkin jo katsottu, ettei syrjintää voida todeta sen takia, että uusille vientiä harjoittaville tuottajille on mahdotonta myöntää tarkastelua perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan perusteella, jos otantaa on käytetty alkuperäisessä tutkimuksessa ja jos niille voidaan sen seurauksena ainoastaan myöntää yhteistyössä toimineisiin mutta otokseen kuulumattomiin vientiä harjoittaviin tuottajiin sovellettava polkumyyntitulli.

85      Neljänneksi on todettava, että sama pätee eroihin, jotka koskevat tutkimuksen vireillepanon ilmoittamista asianomaisille osapuolille, mikä vaihtelee sen mukaan, sovelletaanko lopullisen asetuksen 3 artiklaa vai perusasetuksen 11 artiklan 4 kohtaa, ja määräytyy myös sen mukaan, käytetäänkö alkuperäisessä tutkimuksessa otantaa.

86      Viidenneksi, kun otetaan huomioon, että myös täytäntöönpanoasetuksella 2015/2179 vireille pantu tutkimus suoritetaan perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan nojalla, kyseiseen tutkimukseen liittyy mainitun kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti vapauttaminen voimassa olevista polkumyyntitulleista ja tuonnin kirjaaminen tämän saman tutkimuksen ajan. Mistään tällaisesta ei säädetä lopullisen asetuksen 3 artiklassa, johon kyseessä oleva tutkimus perustuu.

87      Kuudenneksi on todettava, että kantaja vertailee toisiinsa komissiolta perusasetuksen 13 artiklan 4 kohtaan perustuvan tutkimuksen vireillepanoon kuluvaa aikaa ja pääasian ratkaisemisen kestoa siltä osin kuin on kyse uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämisestä lopullisen asetuksen 3 artiklan nojalla. Nämä kaksi tilannetta eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia. Lisäksi kyseessä olevat tapaukset eroavat toisistaan siinä, että korealaisen vientiä harjoittavan tuottajan asiakirja-aineisto on tyydyttävä verrattuna kantajan riittämättömästi dokumentoituun asiakirja-aineistoon, samoin kuin siinä, että kantaja oli alun perin pyytänyt perusasetuksen 11 artiklan 3 kohdan mukaista välivaiheen tarkastelua ja että tietyn ajanjakson ajan oli epäilyksiä siitä, minkä tyyppistä tarkastelua viimeksi mainittu oli pyytänyt, tai siitä tärkeysjärjestyksestä, jossa sen välivaiheen tarkastelua koskevaa pyyntöä ja uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämistä koskevaa pyyntöä oli tarkasteltava.

88      Seitsemänneksi siltä osin kuin on kyse väitteestä, joka koskee perusasetuksen 16 artiklan 2 kohdan rikkomista ja joka esitettiin ensimmäisen kerran vastauksessa, on ensin tarkasteltava sen tutkittavaksi ottamista. Kun kantajalta tiedusteltiin tästä asiasta suullisessa käsittelyssä, se ei halunnut esittää huomautuksia. Komissio puolestaan väitti mainitun perusteen olevan uusi kanneperuste, joten se oli jätettävä tutkimatta. Tältä osin on todettava, että vaikka on totta, että kantaja arvostelee kannekirjelmässä komissiota siitä, ettei se suorittanut tarkastuskäyntiä paikan päällä, kirjelmästä ei ilmene selvästi, että kyseessä oli pikemminkin kumoamisperuste kuin yleinen huomautus. Kantaja siis vetosi unionin yleisessä tuomioistuimessa edellä mainitun säännöksen rikkomiseen ensimmäisen kerran vasta vastauskirjelmässä. Kyseessä on siten uusi peruste, joka on jätettävä tutkimatta.

89      On joka tapauksessa riittävää huomauttaa, että perusasetuksen 16 artiklan 2 kohdassa, joka liittyy tarkastuskäynteihin, säädetään, että ”tarvittaessa komissio voi suorittaa tutkimuksia kolmansissa maissa”. Kuten komissio on lisäksi istunnossa väittänyt, se ei ole velvollinen suorittamaan tarkastuskäyntejä paikan päällä edes siinä tapauksessa, että sillä on vientiä harjoittavan tuottajan asiakirja-aineiston tietoihin liittyviä epäilyjä. Kantaja ei ole viitannut mihinkään tämänkaltaiseen komissiolle kuuluvaan velvoitteeseen. Tämä pätee varsinkin tarkastelujen yhteydessä, koska todistustaakka säädettyjen edellytysten täyttymisestä kuuluu selvästi toimijalle, joka pyytää uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämistä, riippumatta siitä, pyydetäänkö sitä perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan vai lopullisen asetuksen 3 artiklan nojalla.

90      Tästä seuraa, ettei kantajalla ei ole perusteita väittää joutuneensa syrjityksi, joten toinen kanneperuste on hylättävä.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee tosiseikkojen ilmeisen virheellistä arviointia

91      Kolmannessa kanneperusteessaan kantaja arvostelee riidanalaisen päätöksen 11, 12 ja 16 perustelukappaletta. Niissä todetaan seuraavaa:

”(11)      Edellytyksen b eli sen osalta, että [kantaja] ei ole etuyhteydessä sellaiseen viejään tai tuottajaan, johon sovelletaan alkuperäisellä asetuksella käyttöön otettuja polkumyyntitoimenpiteitä, Foshan Lihua totesi kyselyvastauksessaan olevansa kuuden etuyhteydessä olevan yhtiön muodostama konserni. Lisätietopyyntöihin annetuista kahdesta vastauksesta ilmeni kahden muun sellaisen etuyhteydessä olevan yhtiön olemassaolo, joita ei ollut mainittu kyselyvastauksessa. Vastauksissa ei kuitenkaan täsmennetty näiden kahden yhtiön perustamisajankohtaa eikä sitä, olivatko ne investoineet muihin oikeudellisiin yksiköihin.

(12)      Päätelmien tiedoksi antamisen jälkeen Foshan Lihua totesi, ettei näitä kahta yhtiötä ollut sisällytetty alkuperäiseen vastaukseen, koska ne eivät tuottaneet tai myyneet kyseistä tuotetta ja olivat lopettaneet toimintansa. Yhtiö ei kuitenkaan toimittanut riittävää lisänäyttöä näiden väitteiden tueksi etenkään siltä osin kuin on kyse sen Hong Kongiin sijoittautuneen sijoitusyhtiön olemassaolosta ja toiminnasta.

– –

(16)      [Kantaja] väitti, että [alkuperäisellä] tutkimusajanjaksolla vain kaksi konserniin kuuluvaa yhtiötä osallistui aktiivisesti kyseisen tuotantoon ja myyntiin: Foshan Lihua valmisti kyseistä tuotetta ja myi sitä yksinomaan kotimarkkinoilla, kun taas siihen etuyhteydessä oleva kauppayhtiö Foshan Henry (jäljempänä Henry) vei kyseistä tuotetta muihin maihin muttei unioniin. [Kantajan] toimittama näyttö oli kuitenkin puutteellista, koska [alkuperäiselle] tutkimusajanjaksolle kohdistuva Foshan Lihuan myyntikirjanpito ei sisältänyt tietoa toimitusehdoista, asiakkaiden osoitteista tai lähetysten määräpaikoista eikä Foshan Henryn myyntikirjanpito sisältänyt asiakkaiden nimiä vuodelta 2009. Näin ollen komissio ei pystynyt määrittämään, oliko Foshan Lihua vienyt kyseistä tuotetta unioniin [alkuperäisellä] tutkimusajanjaksolla. [Kantaja] ei myöskään toimittanut Foshan Lihuan yksityiskohtaista myyntikirjanpitoa [alkuperäisen] tutkimusajanjakson jälkeisiltä vuosilta.”

92      Tämä kanneperuste jakautuu kahteen osaan siltä osin, että yhtäältä riidanalaisen päätöksen 11 ja 12 perustelukappale koskevat 3 artiklassa säädetyn kohtelun myöntämisen toista edellytystä ja toisaalta saman päätöksen 16 perustelukappale koskee kyseisen kohtelun myöntämisen ensimmäistä edellytystä. Näitä osia on siis tarkasteltava erikseen.

 Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee riidanalaisen päätöksen 11 ja 12 perustelukappaleessa tehtyä tosiseikkojen ilmeistä arviointivirhettä

93      Riidanalaisen päätöksen 11 ja 12 perustelukappaleessa komissio moittii kantajaa lähinnä siitä, että se toimitti sille epätäydelliset tiedot konserninsa rakenteesta ja siihen kuuluvien yritysten toiminnasta. Nämä perustelut kuuluvat lopullisen asetuksen 3 artiklan toisen soveltamisedellytyksen, joka koskee etuyhteyden puuttumista sellaisiin vientiä harjoittaviin tuottajiin, joihin sovelletaan polkumyyntitulleja, tarkastelun alaan. Komissio on muun muassa todennut, että kantajan alun perin toimittamista tiedoista poiketen selvityspyyntöihin annetuista vastauksista ilmeni, että yksi konserniin kuuluvista yrityksistä eli Foshan Nanhai Huachangsheng Textile Co. Ltd oli kahden muun yrityksen, joita ei ollut mainittu alkuperäisessä vastauksessa, eli Lihua International (HK) Holding Ltd:n ja Foshan Huachang Textile Development Co. Ltd:n omistuksessa ja että viimeksi mainitut yritykset olivat puolestaan yhden ja saman perheen jäsenten omistuksessa, eikä kantaja pystynyt esittämään näyttöä näiden yritysten perustamisajankohdista, täsmällisistä toimista, kuten mahdollisista investoinneista muihin yrityksiin, eikä nykyisestä asemasta.

94      Kantaja kiistää nämä toteamukset ja väittää toimittaneensa kaikki tarvittavat tiedot yhtiöiden sisäisestä organisaatiosta sekä niiden muodostamasta konsernista 11.12.2014 ja 22.1.2016 päivätyissä kirjeissä.

95      Se väittää ilmoittaneensa jo 11.12.2014 päivätyn kirjeen liitteeseen 3 sisältyvässä toimiluvassaan Foshan Nanhai Huachangsheng Textilen perustamispäivän ja osakkaat.

96      Kaksi yhtiötä, jotka paljastuivat 22.1.2016 päivätyssä kirjeessä, toimivat kantajan mukaan tekstiili- ja kartonkituotannon alalla, eikä niitä ollut alun perin mainittu, koska niillä ei sen mukaan ollut mitään yhteyttä kyseisen tuotteen tuotantoon tai kaupan pitämiseen. Kantaja väitti erityisesti ilmoittaneensa komissiolle kyseisessä kirjeessä, että Lihua International (HK) Holding toimi tekstiilialalla ja oli ollut olemassa vuoden 2006 ja 1.1.2015 välisenä aikana puhtaasti kaupallisessa tarkoituksessa. Kirjeessä esitettiin sen mukaan myös yhteenveto kyseessä olevaan konserniin kuuluvista yhtiöistä ja niiden perustamispäivämääristä.

97      Komissiolle kannekirjelmän liitteissä A 9 ja A 10 toimitetuissa toimiluvissa oli kantajan mukaan ilmoitettu konserniin kuuluvien yritysten perustamispäivämäärät sekä se, etteivät ne olleet etuyhteydessä muihin yrityksiin.

98      Kantajan mukaan komissio ei ole koskaan kiistänyt sitä, että Kiinan oikeuden mukaan perustettuja yhtiöitä, joilla oli toimilupa tekstiili-, kartonki- tai sijoitusalalla, kielletään virallisesti tuottamasta keraamisia laattoja ja pitämästä niitä jollakin tavalla kaupan rikokseen syyllistymisen uhalla. On siis poissuljettua, että nämä yhtiöt olisivat vieneet keraamisia laattoja unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana tai olisivat etuyhteydessä kyseisen tuotteen viejiin.

99      Kantaja ihmetteleekin sitä, että riidanalainen päätös perustuu sellaisten ”lisätietojen puuttumiseen”, joita komissio ei koskaan pyytänyt sitä toimittamaan.

100    Komissio kiistää kantajan väitteet.

101    Tältä osin lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädetään lähinnä, että jos jokin uusi kiinalainen vientiä harjoittava tuottaja esittää komissiolle riittävät todisteet ensinnäkin siitä, ettei se ole vienyt kyseisiä tuotteita alkuperäisenä tutkimusajanjaksona, toiseksi siitä, ettei se ole etuyhteydessä sellaiseen viejään tai tuottajaan, johon sovelletaan lopullisella asetuksella käyttöönotettuja toimenpiteitä, ja kolmanneksi siitä, että se on joko tosiasiallisesti vienyt kyseisiä tavaroita tai sillä on peruuttamaton sopimusvelvoite merkittävän tuotemäärän viemiseksi unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeen, neuvosto voi yksinkertaisella enemmistöllä komission ehdotuksesta ja neuvoa-antavaa komiteaa kuultuaan muuttaa lopullisen asetuksen 1 artiklan 2 kohtaa asettaakseen tuottajalle otokseen kuulumattomiin yhteistyössä toimineisiin tuottajiin sovellettavan eli 30,6 prosentin suuruisen tullin.

102    Tässä säännöksessä asetetaan siis uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämisen edellytykseksi se, että asianomainen toimija osoittaa täyttävänsä edellä 101 kohdassa mainitut kolme edellytystä. Koska näitä edellytyksiä sovelletaan kumulatiivisesti, niistä yhden täyttymättä jääminen johtaa tämän kohtelun epäämiseen.

103    On muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan erityisesti kaupan suojatoimenpiteiden alalla unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia. Tästä seuraa, että unionin tuomioistuinten tällaisiin toimielinten arviointeihin kohdistaman valvonnan on kohdistuttava vain siihen, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riidanalaisen ratkaisun perustana olleet tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa, että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti tai että harkintavaltaa ei ole käytetty väärin. Kuitenkin silloin, kun unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, unionin oikeusjärjestyksessä myönnettyjen takeiden noudattaminen hallinnollisissa menettelyissä on sitäkin tärkeämpää. Tällaisia takeita ovat erityisesti toimivaltaisen toimielimen velvollisuus yksittäistapauksessa tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki yksittäistapausta koskevat relevantit seikat, hallintoalamaisen oikeus ilmaista kantansa sekä saada riittävät perustelut päätökselle (ks. tuomio 28.2.2017, Yingli Energy (Kiina) ym. v. neuvosto, T-160/14, ei julkaistu, EU:T:2017:125, 203 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

104    Juuri nämä seikat on otettava huomioon tutkittaessa, onko kantaja kyennyt osoittamaan, että komissio oli tehnyt ilmeisen virheen arvioidessaan riidanalaisen päätöksen 11 ja 12 perustelukappaleessa mainittuja tosiseikkoja.

105    On osoitettu, että arvioidessaan edellytystä, jonka mukaan vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua pyytävän toimijan on näytettävä toteen, ettei se ole etuyhteydessä sellaiseen viejään tai tuottajaan, johon sovelletaan lopullisella asetuksella käyttöönotettuja toimenpiteitä, komissio on pyytänyt kantajalle lähettämässään kyselylomakkeessa sitä esittelemään konserninsa kokoonpanoa ja täsmentänyt, että sen on kyseisen esittelyn perusteella voitava määrittää selvästi niiden etuyhteyksien täsmällinen luonne, joita kantajalla voi olla muihin yhtiöihin. Mainittuun kyselylomakkeeseen antamassaan vastauksessa kantaja ilmoitti viisi etuyhteydessä olevaa yhtiötä, joten konserniin kuului yhteensä kuusi yhtiötä. Koska komissio ei ollut tyytyväinen toimitettujen tietojen kattavuuteen, se pyysi kantajaa muun muassa ensimmäisessä selvityspyynnössä toimittamaan sille luettelon Foshan Nanhai Huachangsheng Textilen osakkeenomistajista.

106    Kyseiseen pyyntöön annetusta vastauksesta kävi ilmi, että viimeksi mainitun yrityksen oli omistanut kaksi muuta sellaista yhtiötä, joita ei ollut mainittu kyselylomakkeeseen annetussa vastauksessa, eli Lihua International (HK) Holding ja Foshan Huachang Textile Development.

107    Komissio ilmoitti nimittäin 18.9.2015 päivätyssä kirjeessä kantajalle pitävänsä sen pyyntöä edelleen riittämättömästi perusteltuna ja lähetti sille toisen selvityspyynnön. Se pyysi sitä muun muassa antamaan lisätietoja vastineen liitteessä B 15 esitetystä asiakirjasta, josta ilmeni, että Lihua International (HK) Holding ja Foshan Huachang Textile Development olivat osakkaina Foshan Nanhai Huachangsheng Textilessä. Tarkalleen ottaen komissio pyysi kantajaa kuvailemaan näiden kahden yhtiön liiketoimintaa.

108    Kantaja ilmoitti 29.9.2015 antamassaan vastauksessa molempien yhtiöiden liiketoiminnan osalta ainoastaan sen, että Lihua International (HK) Holding harjoitti ”rahoitus- ja sijoitustoimintaa” ja Foshan Huachang Textile Development ”tekstiilituotteiden tuotantoa ja myyntiä”.

109    Yleisen ilmoitusasiakirjan yhdeksännessä perustelukappaleessa komissio ilmoitti, ettei se ollut saanut kantajan vastauksista tietoa kummankaan yhtiön perustamisajankohdista eikä niiden mahdollisista investoinneista muihin yhtiöihin. Vaikka nimittäin – ja kuten komissio lähinnä väittää – on osoitettu, että nämä kaksi yhtiötä ovat investoineet saman konsernin toiseen yritykseen eli Foshan Nanhai Huachangsheng Textileen, kantaja ei ole toimittanut tietoja, joiden perusteella voitaisiin osoittaa, että nämä yhtiöt eivät olleet investoineet muihin yrityksiin. Todettakoon, että tämä kysymys on erityisen tärkeä siltä osin kuin on kyse Lihua International (HK) Holdingista, joka oli rahoitus- ja sijoitusyhtiö. Tällaisten tietojen puuttuessa ei ole mahdollista tarkistaa, oliko kyseinen yhtiö, ja siksi myös koko konserni, etuyhteydessä sellaisiin yhtiöihin, joihin sovellettiin voimassa olevia polkumyyntitulleja.

110    Kantaja ilmoitti 20.12.2015 päivätyssä kirjeessä, joka sisälsi yleistä ilmoitusasiakirjaa koskevia huomautuksia, ja kuulemistilaisuudessa, että nämä kaksi yhtiötä olivat lopettaneet toimintansa vuonna 2008. Unionin yleisessä tuomioistuimessa kantaja ei kuitenkaan nimennyt asiakirja-aineistosta yhtään sellaista asiakirjaa, jolla olisi voitu osoittaa, että se oli esittänyt komissiolle todisteita kummankin yhtiön toiminnan lopettamispäivämääristä sekä niiden osakkuuksista muissa yhtiöissä. Kuten edellä 109 kohdassa todettiin, tällä tietojen puuttumisella on merkitystä erityisesti Lihua International (HK) Holdingin osalta.

111    Kuten komissio lähinnä väittää, kantaja muutti se jälkeen kantaansa ja väitti 22.1.2016 päivätyssä kirjeessä ensinnäkin, että Lihua International (HK) Holding oli lopettanut toimintansa 1.1.2015, toiseksi, että Foshan Huachang Textile Development oli perustettu vuonna 2001 ja että sen osakkaat kuuluivat perheeseen, jonka omistuksessa myös Lihua International (HK) Holding ja Foshan Huachang Textile Development olivat (ks. edellä 93 kohta), ja kolmanneksi, että Foshan Nanhai Huachansheng Textile oli edelleen toiminnassa mutta ei harjoittanut kaupan pitämistä eikä kauppaa vaan ainoastaan rahoitustoimintaa. Kantaja ei kuitenkaan nimennyt unionin yleisessä tuomioistuimessa asiakirja-aineistosta yhtään asiakirjaa, joka olisi voinut osoittaa, että se oli esittänyt komissiolle todisteita näiden väitteiden tueksi.

112    Vaikka Lihua International (HK) Holdingin rekisteröintitodistus kyllä toimitettiin, siinä ei anneta edellä 111 kohdassa mainittuja tietoja. Vastauskirjelmässä kantaja väittää vielä, että tästä todistuksesta ilmenee sen voimassaolon päättyminen vuonna 2007. Tältä osin on todettava, että jos tämä väite on ymmärrettävä siten, että siinä pyritään osoittamaan kyseisen yrityksen toiminnan lopettamispäivä, se tarkoittaa kantajan kannan muuttumista uudelleen eikä ole siis lainkaan uskottava. Joka tapauksessa ei ole millään tavalla näytetty toteen, että todistuksen voimassaolon päättymispäivä, joka oli asetettu tasan vuoden päähän yrityksen rekisteröinnistä, on kyseisen yrityksen toiminnan tosiasiallinen päättymispäivämäärä.

113    Lisäksi on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan riidanalainen päätös perustuu sellaisten ”lisätietojen puuttumiseen”, joita komissio ei koskaan pyytänyt sitä toimittamaan.

114    Komissio pyysi 18.9.2015 päivätyssä kirjeessä kantajaa kuvailemaan niiden kahden yhtiön liiketoimintaa, joiden olemassaolo ilmeni ensimmäiseen selvityspyyntöön annetusta vastauksesta. Yleisen ilmoitusasiakirjan yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan, että toimitetuissa tiedoissa ei kerrota kummankaan yrityksen perustamispäivämäärää eikä sitä, ovatko ne investoineet muihin yhtiöihin. Lisäksi uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua koskevan pyynnön kyselylomakkeessa täsmennettiin jo, että komission oli pystyttävä kantajan vastauksen perusteella määrittämään selkeästi niiden etuyhteyksien täsmällinen luonne, joita kantajalla voi olla muihin yhtiöihin. Oli siis kantajan tehtävä toimittaa näyttöä, jonka perusteella voitiin vastata kysymyksiin, joiden komissio katsoi vielä jääneen vaille vastausta. Lisäksi kantajan 22.1.2016 päivätyssä kirjeessä käyttämästä ilmauksesta ”ohessa pyytämänne lisätiedot” ilmenee, että se oli varsin hyvin selvillä siitä, että komissio pyysi siltä lisätietoja tästä aiheesta.

115    Kantaja väittää vielä, että koska kuulemisesta ei laadittu pöytäkirjaa, se ei muista, että kysymystä molempien yhtiöiden toiminnan lopettamispäivämäärästä olisi käsitelty. Sen mukaan komissio ei koskaan pyytänyt ”lopettamispäivämääriin” liittyviä täsmennyksiä. Nämä väitteet ovat ristiriidassa niiden asiakirjojen kanssa, jotka kantaja itse toimitti komissiolle kuulemisessa pitämänsä esittelyn yhteydessä ja joissa se ilmoitti Lihua International (HK) Holdingin lopettaneen toimintansa vuonna 2008.

116    Tästä seuraa, että kun otetaan huomioon kantajan tarkastellun edellytyksen osalta komissiolle toimittamien tietojen ristiriitaisuus ja epätäydellisyys, kantaja on virheellisesti väittänyt, että riidanalaisen päätöksen 11 ja 12 perustelukappaleeseen sisältyy ilmeinen arviointivirhe.

117    Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa on siis hylättävä.

 Kanneperusteen toinen osa, joka koskee tosiseikkojen ilmeisen virheellistä arviointia riidanalaisen päätöksen 16 perustelukappaleessa

118    Riidanalaisen päätöksen 16 perustelukappaleen mukaan on lähinnä niin, että vaikka kantaja on väittänyt vain kahden konsernin yrityksistä osallistuneen alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana aktiivisesti kyseisen tuotteen tuotantoon ja myyntiin siten, että Foshan Lihua oli valmistanut kyseistä tuotetta ja myynyt sitä yksinomaan kotimarkkinoilla, kun taas siihen etuyhteydessä oleva kauppayhtiö Foshan Henry Trading oli vienyt kyseistä tuotetta muihin unionin ulkopuolisiin maihin, se ei esittänyt komissiolle todisteita, joiden perusteella tämä olisi voinut varmistua siitä, että kantaja ja sen konserniin kuuluvat yritykset eivät olleet vieneet kyseistä tuotetta unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana. Komission mukaan esitetyt todisteet olivat nimittäin puutteellisia, koska yhtäältä alkuperäiselle tutkimusajanjaksolle kohdistuvassa Foshan Lihuan myyntikirjanpidossa ei ollut mitään tietoa toimitusehdoista, asiakkaiden osoitteista eikä myöskään lähetysten määräpaikoista, ja toisaalta Foshan Henry Tradingin myyntikirjanpidossa ei ollut lainkaan asiakkaiden nimiä vuodelta 2009. Kantaja ei myöskään toimittanut Foshan Lihuan tarkkaa myyntikirjanpitoa alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeisiltä vuosilta.

119    Kantaja väittää, että koska Foshan Lihuan liiketoiminta oli vuoteen 2013 saakka vaatimatonta eli vain muutamat asiakkaat olivat ostaneet siltä tuotteita ja Foshan Henry Tradingin myyntimäärät olivat hyvin pieniä, viimeksi mainittu yritys katsoi, ettei ollut tarpeen pitää luetteloa asiakkaiden nimistä ja osoitteista, joten niitä ei mainittu komissiolle toimitetussa kirjanpidossa. Vastauksessa kantaja väittää, että asia oli näin pikemminkin asiakkaiden vähäisen määrän vuoksi. Se väitti nimittäin vuonna 2009 pitäneensä tuotteitaan kaupan oikeudellisesti itsenäisen kauppayhtiön kautta Malesiassa. Kantaja kuitenkin totesi kannekirjelmässä myyneensä alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana lähes kaikki tai jopa kaikki tuotteensa kiinalaisen kauppayhtiön Foshan Guangchengda Import & Export Co. Ltd:n, johon se ei ollut etuyhteydessä, kautta ja perineensä myyntihinnan toimituksen yhteydessä. Kyseinen myynti oli sen mukaan kotimaan myyntiä.

120    Kantaja väittää lähinnä, että vuodesta 2013 alkaen sen myynti kasvoi ja että Foshan Henry Trading päätti noudattaa tiukempia kirjanpitosääntöjä ja pitää luetteloa asiakkaidensa nimistä ja osoitteista sekä toimitusehdoista. Sen mukaan sillä ei enää ollut mitään kaupallista etuyhteyttä edellä 119 kohdassa mainittuihin oikeudellisesti itsenäisiin kauppayhtiöihin. Komissiolle toimitetussa Foshan Henry Tradingin myynti- ja vientikirjanpidossa tilivuosilta 2009 ja 2010 mainittiin selvästi sopimusten ja laskujen numerot, maksutapa, lähetyksen määräpaikka, myyntimäärät ja myynnin arvot sekä lopullisen määräpaikka.

121    Vastauksessa kantaja väittää asiakkaiden nimien ja osoitteiden mainitsematta jättämisen johtuvan siitä, ettei sen kirjanpito vuosilta 2009 ja 2010 ollut sähköisessä muodossa eikä sitä ollut päivitetty.

122    Vuotta 2013 edeltävä kirjanpito, jonka väitettiin olevan puutteellista, ja Foshan Henry Tradingin kaupalliset rekisterit olivat kuitenkin kantajan mukaan Kiinassa pieniin yrityksiin sovellettavien sääntöjen mukaiset.

123    Kantajan mukaan komissio ei koskaan kiistänyt näitä seikkoja.

124    Komissio kiistää kantajan väitteet.

125    Tältä osin on todettava, että kantaja ei ole osoittanut toimittaneensa kyseisen tutkimuksen kuluessa asiakirjoja, joiden komissio oli riidanalaisen päätöksen 16 perustelukappaleessa todennut puuttuvan. Erityisesti on todettava, ettei se ole esittänyt yhtään väitettä eikä mitään näyttöä, joilla voitaisiin osoittaa ilmeisen virheellisiksi komission mainitussa riidanalaisen päätöksen perustelukappaleessa esittämät toteamukset, jotka koskevat Foshan Lihua ‑yritystä. Kantaja on pikemminkin myöntänyt kyseisten tietojen puuttumisen ja esittänyt perusteluja sen oikeuttamiseksi. Nämä väitteet eivät kuitenkaan ole sellaisenaan esteenä samassa perustelukappaleessa esitetylle toteamukselle, jonka mukaan komissio ei lähinnä voinut varmistua kantajan sille toimittamien asiakirjojen perusteella siitä, että kantaja ja sen konserniin kuuluvat yritykset eivät olleet vieneet kyseistä tuotetta unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana.

126    Ensinnäkään kantajan väite, jonka mukaan vientiyhtiö Foshan Henry Trading ei ollut vuoteen 2013 saakka pitänyt lainkaan luetteloa asiakkaistaan ja niiden osoitteista vähäisen myynnin tai vähäisten asiakasmäärien takia, ei voi vakuuttaa unionin yleistä tuomioistuinta. Komissio huomautti aluksi, että Foshan Henry Tradingin toimittamat myyntiluvut sisälsivät kaikki vaadittavat tiedot, mukaan lukien asiakkaiden nimet vuosilta 2010–2014, mutta että asiakkaiden nimitiedot vuodelta 2009 olivat puutteellisia. Seuraavaksi komissio väittää, että kantajan myyntimääriä, jotka toteutuivat Foshan Henry Tradingin kautta ja oli esitetty sen kirjanpidossa vuosilta 2009 ja 2010 ja toistettu vastineen liitteessä B 12, ei voida mitenkään pitää merkityksettöminä. Kantaja ei myöskään ole kiistänyt sitä, että kyseiset määrät, jotka komissio mainitsi sekä kirjelmissään että istunnossa, pitävät paikkansa. Lopuksi on todettava, että väitettä, jonka mukaan tarvittavien tietojen puuttuminen johtui pikemminkin asiakkaiden vähäisyydestä (edellä 119 kohta), ei ole mitenkään perusteltu, ja se vähentää entisestään kantajan unionin yleiselle tuomioistuimelle toimittamien tietojen uskottavuutta. Kyseisessä väitteessä kantaja nimittäin muuttaa uudelleen kantaansa.

127    Toiseksi kantajan väite, jonka mukaan lähes koko tai jopa koko sen vuotta 2013 edeltävä vienti tapahtui kauppayhtiö Foshan Guangchengda Import & Exportin kautta, on ristiriidassa sekä sen vastineen liitteissä B 19 ja B 29 esitetyn asiakirjan, josta ilmenee, että kantaja myi huomattavan määrän tuotteitaan myös muille vientiyrityksille, että niiden kantajan omien ilmoitusten kanssa, joiden mukaan se myi vuonna 2009 tuotteitaan Malesiassa sijaitsevalle oikeudellisesti itsenäiselle kauppayhtiölle.

128    Kolmanneksi siitä kantajan väitteestä, jonka mukana sen komissiolle toimittama kirjanpito ja rekisterit ovat Kiinassa pieniin yrityksiin sovellettavien sääntöjen mukaiset, on riittävää todeta, ettei sitä ole perusteltu oikeudellisesti riittävällä tavalla. Koska iura novit curia ‑periaate ei ulotu jäsenvaltioiden eikä varsinkaan kolmansien maiden oikeuteen, kyse on tosiseikkoja koskevasta kysymyksestä, joka siihen vetoavan on tarvittaessa osoitettava (ks. vastaavasti tuomio 12.10.2017, Moravia Consulting v. EUIPO – Citizen Systems Europe (SDC-444S), T-318/16, ei julkaistu, EU:T:2017:719, 72 kohta). Kantaja ei kuitenkaan ole esittänyt mitään perusteita väitteensä tueksi. Kantaja ei varsinkaan ole viitannut mihinkään nimenomaiseen käsiteltävän asian asiakirja-aineiston sivuun osoittaakseen tämän seikan. Kansallisten kirjanpitosääntöjen noudattamisella ei joka tapauksessa ole itsessään todistusarvoa nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa polkumyyntimenettelyssä, jonka päämäärät eroavat mainituissa säännöissä asetetuista päämääristä.

129    Lisäksi on komission tavoin muistutettava, ettei sitä voida arvostella myöskään siitä, ettei se ole ottanut huomioon sellaisia mahdollisia tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, jotka sille olisi voitu esittää hallinnollisessa menettelyssä, kun näin ei kuitenkaan ole tehty, koska komissiolla ei ole viran puolesta velvollisuutta kuvitella, mitkä ovat ne seikat, jotka sille olisi voitu esittää. Samoin hallinnollisen päätöksen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka mainitun päätöksen antaneella unionin elimellä oli päätöstä tehdessään (ks. vastaavasti tuomio 24.9.2002, Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio, C‑74/00 P ja C‑75/00 P, EU:C:2002:524, 168 kohta ja tuomio 14.1.2004, Fleuren Compost v. komissio, T-109/01, EU:T:2004:4, 49 kohta). Kantaja kuitenkin myönsi, että kysymystä, joka koskee väitettä Kiinassa pieniin yrityksiin sovellettavien kirjanpitosääntöjen noudattamisesta ja sen komissiolle toimittamia rekistereitä ei käsitelty hallinnollisessa menettelyssä.

130    Neljänneksi on todettava, että vaikka kantaja väittää, että komissiolle toimitetussa Foshan Henry Tradingin myynti- ja vientikirjanpidossa tilivuosilta 2009 ja 2010 mainittiin sopimusten ja laskujen numerot, maksutapa, lähetysten määräpaikat, myyntimäärät ja myynnin arvot sekä lopullinen määränpää, se ei osoittanut, että se sisälsi myös asiakkaiden nimet vuodelta 2009. Kyse on kuitenkin tosiseikasta, johon riidanalaisen päätöksen 16 perustelukappale perustuu.

131    Tästä seuraa, että kolmannen kanneperusteen toinen osa on hylättävä, joten kolmas kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista

132    Neljännessä kanneperusteessaan kantaja arvostelee riidanalaisen päätöksen 13, 14 ja 22 perustelukappaletta. Niissä todetaan seuraavaa:

”(13)      Lisäksi tietyistä seikoista ilmenee sellaisten sivuliikkeiden ja/tai tytäryhtiöiden olemassaolo, joista [kantaja] ei ole ilmoittanut komissiolle antamissaan neljässä peräkkäisessä vastauksessa. Lisätietoja näiden seikkojen luonteesta, kuten yhtiön sisäisessä organisaatiokaaviossa ja muissa julkisesti saatavilla olevissa tiedoissa mainitun Shiwanissa [sijaitsevan] tytäryhtiön olemassaolosta, toimitettiin [kantajalle] komission kanssa 13.1.2016 pidetyssä kuulemistilaisuudessa. [Kantaja] ei vahvistanut eikä kumonnut näitä tietoja.

(14)      Edellä esitetyn perusteella komissio katsoo, että [kantajan] tämän edellytyksen osalta toimittamat tiedot ovat puutteellisia ja ristiriidassa julkisesti saatavilla olevien tietojen kanssa. [Alkuperäisessä] tutkimuksessa ei siis voitu vahvistaa, että [kantaja] ei ollut etuyhteydessä mihinkään sellaiseen kiinalaiseen viejään tai tuottajaan, johon sovellettiin voimassa olevia toimenpiteitä. Näin ollen [kantaja] ei täytä tätä edellytystä.

– –

(22)      Komissio katsoo, että koska [kantajan] toimittamat tiedot ovat puutteellisia ja ristiriidassa muiden sen käytettävissä olevien tietojen kanssa, ei voida sulkea pois sitä, että Foshan Lihua oli [alkuperäisen] tutkimusajanjakson aikana vienyt kyseistä tuotetta unioniin joko suoraan tai siihen etuyhteydessä olevien yritysten kautta taikka muiden oikeudellisesti riippumattomien yhtiöiden kanssa tehtyjen valmistussopimusten yhteydessä. Tutkimuksessa ei siis voitu vahvistaa, ettei [kantaja] ollut vienyt unioniin [Kiinan kansantasavallasta] peräisin olevia keraamisia laattoja [alkuperäisen] tutkimusajanjakson aikana. Näin ollen [kantaja] ei täytä tätä edellytystä.”

133    Riidanalaisen päätöksen 13 ja 14 perustelukappaleen – aivan kuten sen 11 ja 12 perustelukappaleenkin, joita unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli ensimmäisen kanneperusteen kolmannen osan yhteydessä – tarkastelu liittyy edellytykseen, jonka mukaan uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua pyytävän toimijan on todistettava, ettei se ole etuyhteydessä toiseen yritykseen, johon sovelletaan voimassa olevia polkumyyntitulleja. Komissio on yhtäältä riidanalaisen päätöksen 13 perustelukappaleessa todennut, ettei kantaja paljastanut sille koko konserninsa rakennetta ja että se oli jättänyt ilmoittamatta sille etuyhteydessä olevia yhtiöitä ja tytäryhtiöitä, jotka komission mukaan kuitenkin kävivät ilmi julkisesti saatavilla olevista tiedoista. Komissio väitti esittäneensä nämä tosiseikat kantajalle kuulemistilaisuudessa ja tiedustelleensa siltä erityisesti Shiwanissa (Kiina) sijaitsevasta tytäryhtiöstä. Toisaalta se totesi riidanalaisen päätöksen 14 perustelukappaleessa, että tiedot, joita kantaja oli toimittanut osoittaakseen täyttävänsä kyseisen edellytyksen, olivat puutteellisia ja ristiriidassa julkisesti saatavilla olevien tietojen kanssa, joten tämän edellytyksen ei voitu katsoa täyttyvän.

134    Riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaleen – aivan kuten mainitun päätöksen 16 perustelukappaleenkin, jota unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli kolmannen kanneperusteen toisessa osassa – tarkastelu liittyy edellytykseen, jonka mukaan kantajan konsernilla ei ole ollut unioniin suuntautuvaa vientiä alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana, ja siinä komissio toteaa lähinnä, että kantajan toimittamien tietojen puutteellisuus ja ristiriitaisuus estävät sitä toteamasta, että kantaja tai sen konserni eivät ole harjoittaneet kyseisen kaltaista vientiä.

135    Nyt käsiteltävä kanneperuste jakautuu lähinnä kahteen osaan, joista toinen koskee toiseen edellytykseen liittyvää riidanalaisen päätöksen 13 ja 14 perustelukappaletta ja toinen ensimmäiseen edellytykseen liittyvää riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaletta, joten näitä osia on tarkasteltava erikseen.

 Riidanalaisen päätöksen 13 ja 14 perustelukappaletta koskeva ensimmäinen osa, jonka mukaan puolustautumisoikeuksia on loukattu

136    Kantaja väittää ensinnäkin, ettei kuulemisesta laadittu pöytäkirjaa eikä tehty tallennetta ja ettei sille annettu mitään tietoa Shiwanissa sijaitsevasta tytäryhtiöstä. Kantajan mukaan sen ei siis ollut mahdollista tarkistaa, mitä tässä kuulemisessa kävi ilmi ja oliko komissio ymmärtänyt oikein sen kyseisessä tilaisuudessa käyttämät puheenvuorot. Vastauskirjelmässään kantaja toteaa, että komissio esitti kuulemisessa kysymyksen tästä tytäryhtiöstä. Kantaja väittää kuitenkin, ettei se muista tarkasti komission esittämiä huomautuksia. Koska kuulemisesta ei ole pöytäkirjaa eikä tallennetta, joihin kantaja olisi voinut ottaa kantaa ja tarvittaessa tehdä oikaisuja, komissio ei sen mukaan voi perustella riidanalaista päätöstä viittaamalla puheenvuoroihin, joita sen väitetään kuulemisessa käyttäneen. Kuuleminen koski kantajan mukaan yleistä ilmoitusasiakirjaa, mutta siinä ei sen mukaan mainita Shiwanissa sijaitsevaa tytäryhtiötä.

137    Kantajan mukaan komissio siis ilmoitti riidanalaisessa päätöksessä sille ensimmäisen kerran kirjallisesti Shiwanissa sijaitsevan tytäryhtiön olemassaolosta ja sen merkityksestä sen myöhemmälle päätökselle. Tytäryhtiötä ei mainittu yleisessä ilmoitusasiakirjassa eikä missään muussa asiakirjassa, joten kantaja ei tiennyt, mihin julkisesti saatavilla oleviin tietoihin komissio viittasi. Kantajan mukaan komissio ei missään vaiheessa antanut sille mahdollisuutta ottaa kantaa mainittuihin julkisesti saatavilla oleviin tietoihin, saati perehtyä niihin.

138    Kantaja väittää, että jos sillä olisi ollut mahdollisuus esittää huomautuksensa Shiwanissa sijaitsevasta sivuliikkeestä, se olisi selittänyt, ettei kyse ollut kaupallisesta yhtiöstä vaan osuuskunnasta, johon kaikkien Foshanin alueen keraamisten laattojen valmistajat, siis myös kantajan, ovat velvollisia liittymään ja jonka tarkoituksena on huolehtia yhteisistä tutkimus- ja teknologiaohjelmista, joita keraamisten laattojen alalla toteutetaan valtion valvonnassa osuuskunnan jäsenten hyväksi. Osuuskunta ei kantajan mukaan harjoita operatiivista toimintaa, tuotantoa, myyntiä tai kaupan pitämistä, minkä Kiinan hallitus olisi voinut vahvistaa, jos se olisi saanut tiedon kyseisestä tutkimuksesta. Kantajan mukaan on täysin poissuljettua, että tämä Shiwanissa sijaitseva yhtiö olisi alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana vienyt kyseisiä tuotteita unioniin tai että sen olisi voitu katsoa olevan etuyhteydessä muihin viejiin yhtiöoikeudelliselta kannalta.

139    Toiseksi komissio ei ole kantajan mukaan kyseisen tutkimuksen kuluessa täsmentänyt sille, mihin julkisesti saatavilla oleviin tietoihin se viittasi riidanalaisen päätöksen 14 perustelukappaleen perustelemiseksi. Se ei myöskään täsmentänyt syitä, joiden takia se piti lukuisia kantajan toimittamia tietoja puutteellisina ja ristiriitaisina.

140    Komissio kiistää kantajan väitteet.

141    Se myöntää, ettei se laatinut kuulemisesta pöytäkirjaa. Sen mukaan kuulemisen aikana pidettiin kuitenkin esitys, ja kantaja laati yhteenvedon kuulemisessa käsitellyistä seikoista. Kuulemistilaisuuden jälkeen käytiin lisäksi kirjeenvaihtoa. Näin ollen kantajalla oli mahdollisuus esittää huomautuksia kuulemisen aikana ja sen jälkeen.

142    Siltä osin kuin on kyse Shiwanissa sijaitsevasta tytäryhtiöstä, se paljastui komission mukaan yrityksen organisaatiokaaviosta (vastineen liite B 30). Tästä aiheesta ei annettu sen mukaan mitään selvitystä, lukuun ottamatta sitä, että kyseinen tytäryhtiö on myyntijohtajan määräysvallassa. Komissio väittää esittäneensä kantajalle todisteet kuulemistilaisuudessa, mutta kantaja ei sen mukaan esittänyt tästä asiasta huomautuksia.

143    Myös kantajan internetsivuston uutisosiossa viitataan Kantonissa (Kiina) vuonna 2015 pidettyyn China Import & Export ‑näyttelyyn (vastineen liite B 32), jossa oli paikalla Meta Inc. ‑niminen tytäryhtiö ja tuotteita, joita markkinoidaan nimikkeellä Meta Tiles Inc. Komissio ei tiedä, onko Meta Tiles vain tavaramerkki vai onko kyseessä erillinen oikeushenkilö. Komission mukaan nämä tiedot annettiin kantajalle myös kuulemistilaisuudessa, mutta niitä ei vahvistettu eikä kumottu.

144    Näin ollen kantajan kannekirjelmän 75 kohdassa antamat selvitykset, jotka liittyivät Shiwanissa sijaitsevaan yhtiöön, sisälsivät komission mukaan uusia tietoja, joita ei ollut annettu kyseisen tutkimuksen aikana. Antaessaan tiedot kantaja tosiasiassa vahvisti, että kyseinen Shiwanissa sijaitseva tytäryhtiö on luonnollinen henkilö ja että Foshan Lihua omistaa osuuksia siitä. Näistä uusista tiedoista ilmeni komission mukaan jälleen kerran, että kantajan antamat tiedot, jotka koskivat etuyhteydessä olevia yksiköitä, osoittautuivat alusta alkaen puutteellisiksi ja että kantajan antamat lausunnot eivät ole luotettavia. Kannekirjelmän 75 kohdassa annetut tiedot vain vahvistivat riidanalaisen päätöksen toteamukset.

145    Kysymys Shiwanissa sijaitsevasta tytäryhtiöstä ei komission mukaan kuitenkaan ollut itsessään ratkaiseva uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua koskevan tarkastelun tuloksen kannalta. Uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämistä koskeva pyyntö hylättiin pikemminkin kaikkien kantajan toimittamissa tiedoissa olevien puutteiden ja ristiriitaisuuksien yhteistuloksena.

146    Riidanalaisen päätöksen 14 perustelukappaleessa mainittujen julkisesti saatavilla olevien tietojen osalta on komission mukaan kyse useista internetsivustoista, joissa mainitaan Shiwanissa sijaitseva Foshan Lehua ‑niminen yritys (vastineen liite B 31), Meta Tilesia koskevat tiedot antaneen yrityksen internetsivustosta (vastineen liite B 32) ja Hongkongin (Kiina) yritysrekisterin avulla tehdyn tutkimuksen tuloksista (vastineen liite B 34).

147    Tältä osin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että oikeus tulla kuulluksi on olennainen osa puolustautumisoikeuksien kunnioittamista ja että kyseinen oikeus takaa jokaiselle henkilölle tilaisuuden esittää hallintomenettelyn aikana hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen intresseihinsä epäedullisesti (tuomio 5.11.2014, Mukarubega, C-166/13, EU:C:2014:2336, 46 kohta ja tuomio 9.2.2017, M, C-560/14, EU:C:2017:101, 25 kohta).

148    Säännön, jonka mukaan henkilöllä, jolle osoitetaan hänelle vastainen päätös, pitää olla mahdollisuus esittää huomautuksensa ennen kuin päätös tehdään, tarkoituksena on nimittäin, että kyseinen henkilö voi korjata virheen tai esittää sellaisia seikkoja, jotka koskevat hänen henkilökohtaista tilannettaan ja jotka tukevat sitä, että päätös tehdään, että sitä ei tehdä tai että sillä on tietty sisältö (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2014, Mukarubega, C-166/13, EU:C:2014:2336, 47 kohta ja tuomio 11.12.2014, Boudjlida, C-249/13, EU:C:2014:2431, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

149    Lisäksi – kuten perusasetuksen 6 artiklan 6 kohdan neljännestä alakohdasta (josta on tullut asetuksen 2016/1036 6 artiklan 6 kohdan neljäs alakohta) lähinnä ilmenee – sen, joka aikoo viitata suullisesti toimitettuihin tietoihin, on esitettävä näyttöä niiden olemassaolosta.

150    Ensinnäkin vaikka komissio väittää tiedustelleensa kantajalta kuulemistilaisuudessa Shiwanissa sijaitsevasta tytäryhtiöstä, minkä kantaja myöntää vastauskirjelmässään, se ei ole laatinut kuulemisesta pöytäkirjaa eikä väittänyt tehneensä siitä tallennetta. Komissio ei ole myöskään pystynyt yksilöimään asiakirja-aineistosta mitään asiakirjaa, johon sisältyisivät kantajalle tästä tytäryhtiöstä kuulemistilaisuudessa esitetyt kysymykset.

151    Siltä osin kuin on kyse väitteestä, joka koski Meta Tilesin olemassaoloa, kantaja ei myönnä komission esittäneen sitä kuulemistilaisuuden aikana.

152    Komissio ei myöskään ole osoittanut julkisesti saatavilla olevien tietojen eli eri internetsivustojen osalta, että niitä olisi mainittu kuulemistilaisuudessa tai myöhemmin ja että se oli antanut kantajalle mahdollisuuden ilmaista näkemyksensä niistä.

153    Näin ollen kantaja on osoittanut, ettei komissio voinut riidanalaisen päätöksen 13 ja 14 perustelukappaleessa tukeutua kuulemistilaisuudessa pidettyihin puheenvuoroihin saati tietoihin, joihin kantaja ei voinut ottaa tehokkaasti kantaa.

154    Lisäksi Foshan Lihuan organisaatiokaavio, jossa mainittiin Shiwanissa sijaitseva sivuliike, toimitettiin komissiolle jo kantajan 7.9.2013 päivätyssä kirjeessä, joka sisältyi vastineen liitteeseen B 2. Näin ollen komissiolla oli mahdollisuus esittää kantajalle kysymyksiä tästä aiheesta jo hyvissä ajoin ennen suullista käsittelyä.

155    Toiseksi on tutkittava, johtaako edellä 153 kohdassa esitetty päätelmä siihen, että riidanalaisen päätöksen 14 perustelukappaleessa esitetty päätelmä, jonka mukaan kyseisessä tutkimuksessa ei voitu vahvistaa, ettei kantaja ollut etuyhteydessä yhteenkään sellaiseen kiinalaiseen viejään tai tuottajaan, joihin sovelletaan voimassa olevia toimenpiteitä, todetaan pätemättömäksi.

156    Riidanalaisen päätöksen 14 perustelukappaleesta ilmenee, että se perustuu kahdentyyppisiin virheisiin, joista kantajaa moititaan. Yhtäältä kyse on kantajan julkisesti saatavilla olevien tietojen osalta toimittamien tietojen ristiriitaisuudesta, joka koskee myös riidanalaisen päätöksen 13 perustelukappaleessa, jonka todettiin edellä 153 kohdassa loukkaavan kantajan puolustautumisoikeuksia, esitettyjä päätelmiä.

157    Toisaalta myös riidanalaisen päätöksen 14 perustelukappaleessa nojaudutaan kantajan toimittamien tietojen puutteellisuuteen. Vaikka siinä voidaan kylläkin viitata myös Shiwanissa sijaitsevaa tytäryhtiötä koskevien täsmennysten puuttumiseen, siinä tarkoitetaan ennen kaikkea riidanalaisen päätöksen 11 ja 12 perustelukappaleessa todettuja tosiseikkoja, jotka todettiin perustelluiksi kolmannen kanneperusteen ensimmäisen osan tarkastelun yhteydessä.

158    Riidanalaisen päätöksen 11 ja 12 perustelukappaleessa komissio vetosi muun muassa siihen, ettei selvityspyyntöjen avulla paljastuneiden kahden yrityksen olemassaolosta ja toiminnasta sekä erityisesti Lihua International (HK) Holdingin, joka on kauppa- ja sijoitusyhtiö, sijoitustoiminnasta ollut näyttöä. Koska täsmällisiä ja tarkistettavissa olevia tietoja näistä kysymyksistä ei ole, komissio ei voinut varmistua siitä, ettei kantajan konserni ollut etuyhteydessä muiden sellaisten yhtiöiden kanssa, joihin sovelletaan voimassa olevia polkumyyntitoimenpiteitä.

159    Näin ollen riidanalaisen päätöksen 13 perustelukappaletta koskevien kantajan väitteiden perusteltavuus ei johda siihen, että kyseisen päätöksen 14 perustelukappaleessa tarkastellusta edellytyksestä esitetty lopullinen päätelmä todetaan pätemättömäksi. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä siksi, että riidanalaisen päätöksen 13 perustelukappaleeseen sisältyvästä ilmauksesta ”lisäksi” ilmenee, että mainitussa perustelukappaleessa esitetyt perustelut ovat ylimääräisiä ja toissijaisia riidanalaisen päätöksen 11 ja 12 perustelukappaleessa esitettyihin perusteluihin nähden. Nämä väitteet ovat siis tehottomia, ja ne on joka tapauksessa hylättävä niiden perusteltavuudesta huolimatta.

160    Neljännen kanneperusteen ensimmäisen osa on siis hylättävä.

 Riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaletta koskeva toinen osa, jonka mukaan puolustautumisoikeuksia on loukattu

161    Vastauksessaan kantaja väitti, ettei sille ollut koskaan ilmoitettu, että komissio oli pyytänyt unionin tuotannonalan edustajaa osallistumaan asian käsittelyyn. Kantaja väittää saaneensa siitä tiedon vasta kyseisen osapuolen osallistuttua väliintulijana nyt käsiteltävään asiaan. Sen mukaan vastineen liitteestä B 16 ilmenee, että Cerame-Unie oli toimittanut komissiolle laajan asiakirja-aineiston, joka sisälsi muun muassa kantajan konsernin rakenteeseen ja sen vientitoimintaan liittyviä väitteitä. Kyseisen asiakirjan mukaan on olennaisen tärkeää, että komissio tutkii tarkasti, veivätkö kantaja ja yksi sen sivuliikkeistä keraamisia laattoja alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana vai ei. Asiakirjaa ei kuitenkaan koskaan annettu kantajan saataville, joten sillä ei ollut mahdollisuutta esittää siitä huomautuksia. Lisäksi riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaleessa toistettiin Cerame-Unien käyttämä sanamuoto toteamuksessa, jonka mukaan ”ei voi[tu] sulkea pois sitä”, että vienti olisi tapahtunut alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana. Kantajan mukaan komissio nojautui siis päätöksessään tietoihin, joista kantajalla ei ollut mahdollisuutta esittää huomautuksia.

162    Komissio kiistää kantajan väitteet.

163    Tältä osin on ensin tutkittava tämän vasta vastausvaiheessa esitetyn kanneperusteen tutkittavaksi ottaminen.

164    Kun asiaa tiedusteltiin kantajalta suullisessa käsittelyssä, se väitti jättäneensä kyseiset perustelut esittämättä kannekirjelmässä sillä perusteella, että niissä nojauduttiin tietoihin, jotka kantaja oli saanut tietoonsa vasta nyt vireillä olevassa oikeudenkäynnissä.

165    Toisin kuitenkin kuin kantaja väittää, 18.9.2015 päivätystä kirjeestä ilmenee, että sille oli ilmoitettu komission saaneen unionin teollisuudenalalta tiedot kyseisestä tutkimuksesta. Vaikka komissio ei omasta aloitteestaan toimittanut sille näitä tietoja, kantaja saattoi kuitenkin halutessaan vaatia niiden ilmoittamista, jotta se voi esittää niistä huomautuksensa, mitä se ei ole tehnyt (ks. tuomio 28.2.2017, Yingli Energy (Kiina) ym. v. neuvosto, T-160/14, ei julkaistu, EU:T:2017:125, 252 kohta).

166    Näin ollen kyseisiä perusteluja oli pidettävä uusina, ja ne oli siksi jätettävä tutkimatta.

167    Joka tapauksessa väite on hylättävä myös asiakysymyksen osalta.

168    Kantaja ei ole osoittanut, että komissio toisti Cerame-Unien tekemät päätelmät sellaisinaan riidanalaisessa päätöksessä. Riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappale, jota kantaja arvostelee, on tulosta komission suorittamasta tutkinnasta. Se kylläkin käyttää samankaltaista tai jopa samanlaista sanamuotoa kuin Cerame-Unie kirjeessään eli ”ei voida sulkea pois sitä”, että vienti olisi tapahtunut alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana. Tämä on kuitenkin seurausta yksinomaan siitä, että todistustaakka lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädettyjen edellytysten täyttymisestä on komission sijasta kantajalla.

169    Näin ollen neljännen kanneperusteen toinen osa on hylättävä, joten mainittu kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Viides kanneperuste, joka koskee harkintavallan väärinkäyttöä ja oikeudellista virhettä

170    Viidennessä kanneperusteessaan kantaja arvostelee riidanalaisen päätöksen 11, 12 ja 16–19 perustelukappaletta. Kyseisen päätöksen 11, 12 ja 16 perustelukappale on jo toistettu edellä 91 kohdassa. Päätöksen 17–19 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(17)      Lisäksi [kantajan] toimittamien tuotantotietojen suhteen on olemassa vakavia epäilyjä. Kyselyvastauksessa ilmoitettu vuosien 2009–2015 keskimääräinen tuotantokapasiteetti on selvästi pienempi kuin Foshan Lihuan [internetsivustollaan] ilmoittama ja muilla kaupallisilla [internetsivustoilla] ilmoitettu tuotanto.

(18)      [Kantaja] on myös toimittanut vuonna 2013 käyttöön otettuja uusia tuotetyyppejä koskevat kuukausittaiset sisäiset tuotantoluvut. Kun nämä luvut ekstrapoloidaan koko vuoden ajalle, uuden tuotevalikoiman vuotuinen kokonaistuotanto on kuitenkin suurempi kuin kyselyvastauksessa ilmoitettu kokonaistuotantokapasiteetti, vaikka luvuissa eivät ole mukana perinteiset tuotteet, eikä niissä oteta huomioon kaikkia uuden valikoiman tuotetyyppejä.

(19)      Lisäksi [Foshan Henry Tradingin] vientimyynnin kokonaismäärä vuosilta 2011 ja 2012, sellaisena kuin se ilmenee sen myyntiluvuista, ylittää Foshan Lihuan ilmoittaman kokonaistuotantokapasiteetin. Vuonna 2013 [Foshan Henry Tradingin] toteutuneen viennin osuus oli edelleen yli 90 prosenttia ilmoitetusta tuotantokapasiteetista. [Kantaja] väitti tämän johtuvan [Foshan Henry Tradingin] varastojen tilinpäätös- ja myyntipäivien välisistä eroista. Varastot eivät kuitenkaan voi selittää kolmen vuoden ajan jatkunutta suuntausta.”

171    Riidanalaisen päätöksen 17–19 perustelukappaleessa komissio lähinnä panee merkille epäjohdonmukaisuuksia kantajan toimittamissa tiedoissa tai ristiriitaisuuksia niiden tietojen kanssa, joita sen tuotantokapasiteetista, sen todellisesta tuotannosta ja Foshan Henry Tradingin vientimyynnistä on ilmoitettu internetissä.

172    Kantaja väittää, ettei komissiolla ole oikeutta esittää kysymyksiä, jotka eivät liity uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohteluun. Vaikka kantaja oli yleiseen ilmoitusasiakirjaan antamassaan vastauksessa pyytänyt komissiota selittämään, miksi tekstiili-, kartonki tai rahoitusalalla toimivan yrityksen kauppaa koskevilla luvuilla olisi merkitystä keraamisiin laattoihin liittyvässä asiassa, komissio ei koskaan tehnyt niin.

173    Siltä osin kuin komissio on riidanalaisen päätöksen 16 perustelukappaleessa viitannut alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeiseen myyntikirjanpitoon ja sen päätös perustuu tähän seikkaan, se on kantajan mukaan tehnyt myös oikeudellisen virheen, koska tämä myynti ei liity millään tavalla kyseiseen tutkimukseen.

174    Riidanalaisen päätöksen 17 perustelukappaleessa on puolestaan kantajan mukaan esitetty uutta vientiä harjoittavaa tuottajaa koskevan tarkastelun yhteydessä aiheeton väite, joka koskee vain alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana harjoitettua vientiä ja etuyhteyksiä viejiin. Tuotantoluvut ja alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeiset tiedot eivät liity mitenkään tähän tarkasteluun.

175    Komissio kiistää kantajan väitteet.

176    Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimenpidettä tehtäessä harkintavaltaa on käytetty väärin ainoastaan silloin, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että toimenpide on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi tai perussopimuksessa asian käsittelyjärjestykseksi erityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (tuomio 13.11.1990, Fedesa ym., C-331/88, EU:C:1990:391, 24 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 15.7.1994, Matra Hachette v. komissio, T-17/93, EU:T:1994:89, 173 kohta). On kuitenkin riittävää komission tavoin todeta, että koska kantaja ei ole osoittanut tai edes asianmukaisesti väittänyt, että komissio antoi riidanalaisen päätöksen muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi, tämä kanneperuste on hylättävä.

177    Siltä osin kuin kantaja väittää komission tehneen oikeudellisen virheen vedotessaan riidanalaisen päätöksen 16 perustelukappaleessa Foshan Lihuan yksityiskohtaiseen myyntikirjanpitoon alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeisiltä vuosilta, on todettava, että kantaja arvostelee ylimääräistä perustelua, joka alkaa ilmaisulla ”lisäksi”. Kyseinen väite on näin ollen tehoton.

178    Lisäksi on todettava, että vaikka kantaja väitti painokkaasti, etteivät alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeiset sekä kartonki-, tekstiili- ja sijoitusalalla toimiviin yhtiöihin liittyvät tiedot liittyneet kyseiseen tutkimukseen (ks. edellä 103 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö), se ei ole mitenkään näyttänyt väitettään toteen.

179    Kuten komissio kuitenkin lähinnä väittää, edellä 178 kohdassa tarkoitettuja tietoja voidaan käyttää muun muassa niiden tietojen tarkistamiseen, jotka liittyvät konsernin – mukaan lukien kyseisellä tuotannonalalla toimivat yritykset – toimiin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana. Näin ollen komissio ei ole ilmeisellä tavalla ylittänyt sitä, mikä oli tarpeen kyseisen asiakirja-aineiston tutkimiseksi.

180    Tästä seuraa, että viides kanneperuste on hylättävä.

 Kuudes kanneperuste, joka koskee ilmeistä oikeudellista virhettä

181    Kuudennessa kanneperusteessaan kantaja arvostelee riidanalaisen päätöksen 16 ja 22 perustelukappaletta. Nämä perustelukappaleet on jo toistettu edellä 91 ja 132 kohdassa.

182    Siltä osin kuin on kyse riidanalaisen päätöksen 16 perustelukappaleesta, jonka mukaan ”komissio ei voinut määrittää, veikö Foshan Lihua kyseistä tuotetta unioniin [alkuperäisen] tutkimusajanjakson aikana”, kantaja väittää ensinnäkin, ettei kukaan voi osoittaa varmasti, että se harjoitti vientiä unioniin [alkuperäisen] tutkimusajanjakson aikana, koska vientiä ei sen mukaan ollut lainkaan. Toimijan, joka halusi saada uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun, oli vain esitettävä alustavaa näyttöä siitä, ettei se ollut vienyt kyseistä tuotetta unioniin mainitulla ajanjaksolla ja ettei se ollut minkäänlaisessa etuyhteydessä muihin sellaisiin kyseisen tuotteen viejiin, joihin sovellettiin voimassa olevia polkumyyntitulleja, kuten oli sen mukaan korealaisen vientiä harjoittavan tuottajan tapauksessa menettelyssä, joka johti täytäntöönpanoasetuksen 2015/2179 antamiseen. Toiseksi komissiota ei puolueettomana viranomaisena voida perusasetuksen nojalla velvoittaa osoittamaan kyseisen viennin olemassaoloa.

183    Siltä osin kuin on kyse riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaleesta, kantaja väittää, että ilmauksella ”ei voida sulkea pois” ei ole oikeusperustaa perusasetuksessa eikä lopullisessa asetuksessa. Sen mukaan kyse on olettamaan perustuvasta mielivaltaisesta päätelmästä. Kantajan mukaan komissio ei ensinnäkään esitä mitään todisteita kyseisen tuotteen viennistä unioniin suoraan tai etuyhteydessä olevien yhtiöiden kautta taikka muiden oikeudellisesti itsenäisten yhtiöiden kanssa tehtyjen valmistussopimusten yhteydessä. Toiseksi, koska kantajalle kuuluva todistustaakka velvoittaa sen toimittamaan alustavaa näyttöä siitä, ettei se ole vienyt kyseistä tuotetta unioniin alustavan tutkimusajanjakson aikana ja ettei se ole etuyhteydessä muihin sellaisiin kyseisen tuotteen viejiin, joihin sovelletaan voimassa olevia polkumyyntitulleja, on sen mukaan täysin johdonmukaista, ettei viennin tai etuyhteyden olemassaoloa voidaan koskaan täysin sulkea pois.

184    Tästä seuraa, että kyseisissä päätelmissä on ilmeisiä arviointivirheitä.

185    Lisäksi kantaja väittää vastauksessaan, että edellä 182 ja 183 kohdassa esitetyt väitteet osoittavat myös selvästi komission käyttäneen väärin harkintavaltaa.

186    Komissio ja väliintulija kiistävät kantajan väitteet.

187    Tältä osin kuudes kanneperuste koskee todistustaakkaa ja sille osapuolelle asetettua näyttökynnystä, jolla kyseinen todistustaakka on. Näitä kysymyksiä on käsitelty ja tutkittu laajasti toisen kanneperusteen yhteydessä.

188    Ensinnäkin on muistettava (ks. edellä 83 kohta), että vaikka kantaja väittää toistuvasti, että sille olisi pitänyt myöntää uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelu, koska se on esittänyt alustavaa näyttöä siitä, että se täytti tarvittavat edellytykset, mikään lopullisen asetuksen 3 artiklassa tai varsinkaan perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdassa ei viittaa siihen, että lainsäätäjä edellyttäisi tällaista näyttökynnystä. Molemmissa tapauksissa lainsäätäjä on ainoastaan säätänyt, että yrityksen, joka pyytää uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua, on osoitettava vaadittujen edellytysten täyttyminen.

189    Kuten edellä 82–90 kohdassa todettiin, täytäntöönpanoasetuksesta 2015/2179 ei ilmene mitään muuta, ja toisaalta kantajaan ei ole kohdistunut minkäänlaista syrjintää kyseiseen korealaiseen vientiä harjoittavaan tuottajaan nähden.

190    Toiseksi, vaikka kantaja katsoo, että siltä on vaadittu mahdotonta näyttöä, on huomattava, ettei sellaista tosiseikkaa, jota ei ole olemassa, voida tietenkään näyttää toteen. Todistustaakkaa, joka uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua pyytävällä yrityksellä on sekä lopullisen asetuksen 3 artiklan nojalla että perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaisesti, ei kuitenkaan itsessään ole mahdoton täyttää. Muun muassa kokonaismyyntiä ja konsernin rakennetta koskevien kattavien, johdonmukaisten ja tarkistettavissa olevien tietojen ja todisteiden, sellaisina kuin niitä on pyydetty tarkasteluun liittyvässä kyselylomakkeessa ja mahdollisissa selvityspyynnöissä, toimittaminen mahdollistaa sen, että komissio voi sulkea pois kyseisen tuotteen viennin unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana, jos sitä ei tosiasiassa ole tapahtunut, ja jopa todeta, ettei kantaja ole etuyhteydessä sellaiseen vientiä harjoittavaan tuottajaan, johon sovelletaan kyseisiä polkumyyntitulleja.

191    Kolmanneksi siltä osin kuin kantaja arvostelee nimenomaisia ilmaisuja, joiden mukaan ”komissio ei voinut määrittää, oliko Foshan Lihua vienyt kyseistä tuotetta unioniin [alkuperäisen] tutkimusajanjakson aikana” ja ”ei voida sulkea pois sitä, että Foshan Lihua toi tämän ajanjakson aikana kyseistä tuotetta unioniin joko suoraan tai siihen etuyhteydessä olevien yhtiöiden kautta taikka muiden oikeudellisesti itsenäisten yhtiöiden kanssa tehtyjen valmistussopimusten yhteydessä”, on todettava, että ne johtuvat suoraan yhtäältä sen todistustaakan jakamisesta, joka on asetettu sen selvittämiseksi, täyttääkö asianomainen toimija uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämiseksi asetetut kolme edellytystä, ja toisaalta tässä yhteydessä edellytetystä näyttökynnyksestä (ks. edellä 188 kohta). Näin ollen – toisin kuin kantaja antaa ymmärtää – ei ole komission tehtävä osoittaa, että kantaja on vienyt kyseistä tuotetta unioniin tai että sillä on etuyhteys sellaisiin yrityksiin, joihin sovelletaan kyseisiä polkumyyntitulleja, eikä myöskään esittää tästä kertovia todisteita. Kyseisen kohtelun myöntämistä koskevan pyynnön hylkäämiseksi riittää pääasiassa se, että kyseisen toimijan toimittamat todisteet eivät tukeneet riittävällä tavalla sen väitteitä, kuten oli nyt käsiteltävässä asiassa. Kuten komissio perustellusti väittää, sen on uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämistä koskevassa tutkimuksessa sille kuuluvan tehtävän mukaisesti tutkittava kaikin saatavillaan olevin keinoin tällaisen toimijan esittämien väitteiden ja todisteiden paikkansapitävyys (ks. vastaavasti tuomio 22.3.2012, GLS, C-338/10, EU:C:2012:158, 32 kohta). Tehdessään näin riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneessa tutkimuksessa komissio ei millään tavalla ylittänyt toimivaltaansa, ei tehnyt mitään ilmeistä arviointivirhettä eikä luopunut puolueettoman viranomaisen asemasta.

192    Neljänneksi siitä väitteestä, joka on esitetty vastauksessa ja jonka mukaan edellä 182 ja 183 kohdassa esitetyt väitteet osoittavat komission myös käyttäneen harkintavaltaansa selvästi väärin, on riittävää todeta, ettei sillä lisätä mitään kyseisessä kanneperusteessa jo esitettyihin väitteisiin, jotka on hylätty edellä 188–191 kohdassa

193    Tästä seuraa, että kuudes kanneperuste on hylättävä.

 Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan kuulluksi tulemista koskevaa oikeutta loukattiin ja perustelut eivät perustuneet tosiseikkoihin vaan olettamiin

194    Seitsemännellä kanneperusteellaan kantaja arvostelee riidanalaisen päätöksen 17–22 perustelukappaletta. Kyseisen päätöksen 17–19 perustelukappale on jo toistettu edellä 170 kohdassa ja sen 22 perustelukappale edellä 132 kohdassa. Siltä osin kuin on kyse riidanalaisen päätöksen 20 ja 21 perustelukappaleesta, niissä todetaan seuraavaa:

”(20)      Lopuksi [kantaja] mainitsi useilla verkkosivustoilla, että unioni on yhtiön kohdemarkkina, että sen keraamisilla laatoilla kuvaillaan olleen ”CE-merkintä vuodesta 2004” ja että ne ovat ”suosittuja Euroopassa”. Näin ollen [kantaja] on voinut viedä keraamisia laattoja unioniin ainakin vuodesta 2004. Vaikuttaa siis epätodennäköiseltä, että saatuaan CE-merkinnän, jota kyseisen tuotteen vienti unioniin edellyttää, [kantaja] olisi aloittanut sen viennin vasta vuonna 2012 eli kahdeksan vuotta merkinnän saamisen jälkeen.

(21)      [Kantaja] väitti, ettei CE-merkinnän olemassaolo ollut todiste viennin harjoittamisesta [alkuperäisen] tutkimusajanjakson aikana ja että CE-merkintää oli käytetty tuotteen myyntiin Afrikkaan sekä Koreaan, Venäjälle, Valko-Venäjälle ja Ukrainaan sijoittautuneille asiakkaille, jotka pitivät CE-merkintää laadun takeena. Tämä ei kuitenkaan muuta millään tavalla edellä 20 kohdassa esitettyä komission päättelyä. Vaikka on totta, että CE-merkintää voitiin käyttää hyödyllisenä markkinointivälineenä tietyissä maissa, on epätodennäköistä, että tämä olisi itsessään ollut peruste ryhtyä kalliiseen menettelyyn CE-merkinnän saamiseksi, ellei tarkoituksena ollut aloittaa vientiä unioniin. Kyseinen menettely nimittäin edellyttää muun muassa tuotantoprosessin mukauttamista, uusia testausmenetelmiä, mahdollisia muutoksia tuotesuunnitteluun merkinnän kiinnittämistä varten sekä kolmannen osapuolen suorittamaa sertifiointia. Lisäksi CE-merkintä on pakollinen unioniin suuntautuvassa vientimyynnissä, koska keraamiset laatat ovat rakennustuotteita, jotka kuuluvat rakennustuotteiden kaupan pitämistä koskevien ehtojen yhdenmukaistamisesta ja neuvoston direktiivin 89/106/ETY kumoamisesta 9.3.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 (EUVL 2011, L 88, s. 5) soveltamisalaan. Näin ollen tämä väite hylättiin.”

195    Kantaja viittaa muun muassa 18.6.1986 annettuun määräykseen British American Tobacco ja Reynolds Industries v. komissio (142/84, ei julkaistu, EU:C:1986:250, 13 kohta), 17.11.1987 annettuun tuomioon British American Tobacco ja Reynolds Industries v. komissio (142/84 ja 156/84, EU:C:1987:490) ja 1.10.2009 annettuun tuomioon Foshan Shunde Yongjian Housewares & Hardware v. neuvosto (C‑141/08 P, EU:C:2009:598, 83 kohta) sekä julkisasiamies Slynnin ratkaisuehdotukseen Hasselblad v. komissio (86/82, EU:C:1983:204) väittäessään aluksi, että oikeus tulla kuulluksi on perusoikeus, jolla taataan jokaiselle henkilölle tilaisuus esittää hallintomenettelyn aikana hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen intresseihinsä epäedullisesti. Komission olisi otettava huomioon seikat, jotka ilmenevät kyseisen yrityksen vastauksesta ja joko hylättävä perusteettomat väitteet tai muokattava ja täydennettävä sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta huomioon ottamiensa väitteiden tueksi esittämiään perusteluja. Komission olisi siis pitänyt tarkastella uudelleen kyseisessä tutkimuksessa ja etenkin yleisessä ilmoitusasiakirjassa tekemiään päätelmiä kantajan esittämiin selvityksiin ja väitteisiin nähden. Vaikka komissio ei kantajan mukaan lopullisessa päätöksessään ollut velvollinen vastaamaan kaikkiin sen esittämiin väitteisiin, sen oli suhtauduttava vastaanottavaisesti ja avoimesti sen väitteisiin ja valmistauduttava vakuuttumaan ainakin sen tärkeimmistä väitteistä ja sisällyttämään ne lopulliseen päätökseen. Komissiolla oli siten kantajan mukaan velvollisuus tutkia kaikki ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka se saattoi komission tietoon.

196    Komissio ei kuitenkaan käsiteltävässä asiassa vilpittömästi ja tehokkaasti kunnioittanut oikeutta tulla kuulluksi ja oikeutta hyvään hallintoon. Vaikka komissio antoikin kantajalle luvan puolustautua kirjallisesti ja suullisesti ja kehotti sitä tekemään niin, se jätti kantajan mukaan kaikki esitetyt seikat ja väitteet tosiasiassa täysin huomiotta. Näin ollen kantaja katsoo, ettei sitä kuultu tehokkaasti.

197    Riidanalaisen päätöksen 17 perustelukappaleen osalta kantaja väittää, ettei komissio ottanut huomioon lukuisia vastaväitteitä, jotka se esitti 20.12.2015 yleiseen ilmoitusasiakirjaan antamassaan vastauksessa. Tämän perustelukappaleen sanamuodossa toistetaan nimittäin sanatarkasti yleisen ilmoitusasiakirjan 14 perustelukappale. Kantajan mukaan komissio ei ilmoittanut, mihin ”muihin kaupallisiin verkkosivustoihin” se viittasi riidanalaisen päätöksen 17 perustelukappaleessa, eikä kantaja tästä syystä voinut puolustautua.

198    Kantaja väittää selittäneensä, että komissiolle toimitetut tuotantoluvut perustuivat sen tarkastettuihin tileihin, jotka sisältyivät komission asiakirja-aineistoon. Sitä vastoin internetsivustoilta, joiden tavoitteena oli kantajan mukaan tehdä vaikutus tuleviin asiakkaisiin, saaduilla tiedoilla oli sen mukaan täysin erilainen tarkoitus kuin tarkastetuilla tileillä, eikä niiden tarvinnut olla yhtä tarkkoja kuin tilinpäätösasiakirjojen. Ainoastaan tilintarkastuksen luvut ovat siis ratkaisevia.

199    Riidanalaisen päätöksen 18 ja 19 perustelukappaleiden osalta kyseiset erot selittyvät kantajan mukaan helposti, ja niistä ilmoitettiin komissiolle kantajan ilmoitusasiakirjaan antaman vastauksen 3 ja 4 kohdassa. Ne johtuvat kantajan mukaan siitä, että Foshan Lihua ja Foshan Henry Trading ovat saman konsernin kaksi eri yhtiötä, ja tilinpäätöspäivien välisistä eroista. Kiinan lainsäädännön mukaisesti kantajan kaltaisen tuottajan oli lisättävä Foshan Henry Tradingille lähettämiinsä laskuihin arvonlisävero (ALV), kun tavarat oli lastattu ja ne olivat lähteneet Kiinasta. Tämä saattoi tapahtua useita viikkoja sen jälkeen, kun tavarat olivat fyysisesti lähteneet Kiinasta. Sitä vastoin Foshan Henry Tradingin kaltaisen viejän oli ilmoitettava tavarat Kiinan tulliviranomaisille niiden tarkalla vientihetkellä eli kun tavarat olivat fyysisesti lähteneet Kiinasta, joten kantajan ja Foshan Henry Tradingin tilinpäätöspäivien välillä oli usein huomattavia eroja, varsinkin vuoden lopussa, jolloin vietiin toisinaan valtavia tavaramääriä. Foshan Henry Trading lastasi ja vei tavaroita usein vuoden kahden viimeisen kuukauden aikana, mutta Foshan Lihua lähetti arvonlisäverolliset laskut seuraavana vuonna. Siksi Foshan Henry Trading varastoi ja vei tiettyjä tavaroita vasta seuraavana vuonna. Juuri tästä syystä Foshan Henry Tradingin viennin osuus oli toisinaan noin 90 prosenttia tuotantokapasiteetista. Kantajan mukaan tämä tilanne jatkui keskeytyksettä vuoden 2013 loppuun.

200    Kantajan mukaan komissio ei ole selittänyt, miten se päätyi riidanalaisen päätöksen 19 perustelukappaleessa esitettyyn johtopäätökseen, jonka mukaan viivästykset inventaarien laadinnassa eivät voineet selittää kolmen vuoden ajan jatkunutta suuntausta. Vaikuttaa siltä, että Kiinassa tällaiset viivästykset ovat varsin yleisiä kirjanpitoa ja julkisiin rekistereihin merkitsemistä koskevien käytänteiden takia.

201    Kantajan mukaan komissio jätti nämä väitteet huomiotta siltä osin kuin riidanalaisen päätöksen 18 ja 19 perustelukappaleessa toistettiin sanatarkasti yleisen ilmoitusasiakirjan 15 ja 16 perustelukappale.

202    Riidanalaisen päätöksen 20–22 perustelukappaleen osalta on todettava, että vaikka komissio myönsi CE-merkinnän olevan turvallisuustekijä ja muilla kuin unionin markkinoilla käytettävä laatumerkintä, sen mukaan vaikutti kuitenkin epätodennäköiseltä, että tämä olisi itsessään ollut peruste ryhtyä kalliiseen menettelyyn CE-merkinnän saamiseksi, ellei tarkoituksena ollut aloittaa vientiä unioniin.

203    Riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaleessa komissio päätteli kantajan mukaan tältä osin, että koska kantajan toimittamat tiedot olivat puutteellisia ja ristiriidassa muiden sen käytettävissä olevien tietojen kanssa, ei voitu sulkea pois sitä, että Foshan Henry Trading oli alkuperäisen ajanjakson aikana vienyt kyseistä tuotetta unioniin joko suoraan tai siihen etuyhteydessä olevien yhtiöiden kautta taikka muiden oikeudellisesti itsenäisten yhtiöiden kanssa tehtyjen valmistussopimusten yhteydessä. Kyseisessä tutkimuksessa ei siis voitu vahvistaa, ettei kantaja ollut vienyt kyseistä tuotetta unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana. Toistaessaan sanatarkasti yleisen ilmoitusasiakirjan 17–19 perustelukappaleen komissio jätti kantajan mukaan huomiotta vastaväitteet, jotka se oli esittänyt kyseiseen asiakirjaan antamassaan vastauksessa ja jotka sisältyivät kannekirjelmän liitteeseen A 5. Kantaja katsoi osoittaneensa, miten suuri merkitys CE-merkinnällä oli jopa korealaisille asiakkaille. Unionin turvallisuusvaatimusten noudattaminen oli sen mukaan tärkeä myynnin edistämisväline unionin ulkopuolella, minkä komissio jätti huomiotta pitäessään kiinni kannastaan, jonka mukaan vuonna 2004 annetun merkinnän korkeat kustannukset osoittivat kantajan aikomuksen aloittaa vienti unioniin.

204    Vaikka on totta, että kantaja oli aina halunnut viedä tuotteitaan unioniin, se onnistui siinä valitettavasti vasta vuonna 2013, eikä komissiolla ollut mitään todisteita tämän aikomuksen toteutumisesta käytännössä. Kantaja väitti lisäksi suorittaneensa tarvittavat kustannukset CE-merkinnän saamiseksi voidakseen viedä tavaroita paitsi unioniin myös muille markkinoille, joissa kyseinen merkintä saattoi olla kaupallinen valttikortti.

205    Kantajan mukaan komissio luonnehtii riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaleessa sen toimittamia tietoja puutteellisiksi ja ristiriitaisiksi, mutta ei pysty täsmentämään, mitkä tiedot ovat tällaisia ja mistä syystä.

206    Komissio kiistää kantajan väitteet.

207    Tältä osin ja kuten neljännen kanneperusteen yhteydessä on muistutettu, vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että oikeus tulla kuulluksi on olennainen osa puolustautumisoikeuksien kunnioittamista ja että kyseinen oikeus takaa jokaiselle henkilölle tilaisuuden esittää hallintomenettelyn aikana hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen intresseihinsä epäedullisesti (ks. edellä 147 kohta).

208    Säännön, jonka mukaan henkilöllä, jolle osoitetaan hänelle vastainen päätös, pitää olla mahdollisuus esittää huomautuksensa ennen kuin päätös tehdään, tarkoituksena on nimittäin, että kyseinen henkilö voi korjata virheen tai esittää sellaisia seikkoja, jotka koskevat hänen henkilökohtaista tilannettaan ja jotka tukevat sitä, että päätös tehdään, että sitä ei tehdä tai että sillä on tietty sisältö (ks. edellä 148 kohta).

209    Se, että riidanalaisen päätöksen 17–20 ja 22 perustelukappale on muotoiltu samalla tavalla kuin yleisen ilmoitusasiakirjan 14–18 perustelukappale, ei kuitenkaan vielä tarkoita – kuten komissio toteaa – että se olisi jättänyt huomiotta kantajan antamat selvitykset ja siten loukannut hallinnollisessa menettelyssä sen oikeutta tulla kuulluksi. Pääasian asianosaisten tavoin on palautettava mieliin julkisasiamies Slynnin ratkaisuehdotus asiassa Hasselblad v. komissio (86/82, EU:C:1983:204), jonka mukaan tämä seikka osoittaa pikemminkin, että kantajan esittämät väitteet ja todisteet eivät ole saaneet komissiota vakuuttuneeksi ja että se on siis hylännyt ne. Lisäksi 15.1.2016 päivätystä kirjeestä, jonka kantaja lähetti komissiolle esittääkseen yhteenvedon 13.1.2016 pidetyn kuulemisen sisällöstä, ilmenee kantajan panneen merkille, että komissiolle esitetyt väitteet ja todisteet, mukaan lukien ne, jotka esitettiin yleisen ilmoitusasiakirjan julkistamisen jälkeen, eivät olleet voineet vakuuttaa komissiota siitä, että lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädetyt kaksi riidanalaista edellytystä, jotka koskivat uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelun myöntämistä, olivat täyttyneet. Näin ollen se ei voi väittää, että komissio yksinkertaisesti jätti huomiotta saamansa tiedot.

210    Tämä päätelmä on johdonmukainen sen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan SEUT 296 artiklassa edellytetyistä perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riitautetun toimen antaneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt, jotta he voivat puolustaa oikeuksiansa, ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimen laillisuuden. Ei kuitenkaan voida vaatia, että perusteluissa esitetään kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. Lisäksi riidanalaisen toimen perusteluja on arvioitava ottaen erityisesti huomioon kantajalle annetut tiedot ja sen hallinnollisen menettelyn aikana esittämät huomautukset. Erityisesti silloin, kun polkumyynnin vastaiset päätökset ovat osa järjestelmällistä säädöskokonaisuutta, ei vaadita, että niiden perusteluissa eritellään ne toisinaan hyvin lukuisat ja monitahoiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joita se koskee. Tältä osin on riittävää, että toimielimet ilmaisevat mainituissa päätöksissä selkeästi ja yksiselitteisesti niiden perustelut (ks. vastaavasti tuomio 22.5.2014, Guangdong Kito Ceramics ym. v. neuvosto, T-633/11, ei julkaistu, EU:T:2014:271, 120 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

211    Lisäksi riidanalaisen päätöksen 21 perustelukappaleessa vastataan nimenomaisesti huomautuksiin, joita kantaja esitti yleisen ilmoitusasiakirjan tiedoksi antamisen jälkeen.

212    Tästä seuraa, että kantajan väitteet, joilla se pyrkii osoittamaan kuulluksi tulemista koskevan oikeutensa loukkaamisen pelkästään sillä, että useat riidanalaisessa päätöksessä ja yleisessä ilmoitusasiakirjassa esitetyt perustelut ovat samoja, on hylättävä.

213    On kuitenkin tarpeen tarkastella moitteita, jotka kantaja on nimenomaisesti esittänyt riidanalaisen päätöksen tietyistä perustelukappaleista.

214    Ensinnäkin siltä osin kuin on kyse riidanalaisen päätöksen 17 perustelukappaletta vastaan esitetyistä moitteista (ks. edellä 197 ja 198 kohta), kantajan väite, jonka mukaan se ei voinut esittää huomautuksia tietolähteistä, joihin komissio viittaa, on ristiriidassa vastineen liitteeseen B 18 sisältyvän toisen selvityspyynnön kanssa. Komissio toteaa selvästi, että se on käyttänyt tietolähteinä sekä kantajan omia että kansainvälisesti tunnetun Global Manufacturer Certification (jäljempänä GMC) ‑yrityksen, joka suoritti kantajaa koskevan tarkastuksen vuonna 2009 sertifiointimenettelyn yhteydessä, internetsivustoja. Tämä väite on siis hylättävä.

215    Vaikka kantaja väittää selvittäneensä tätä asiaa yleiseen ilmoitusasiakirjaan antamassaan vastauksessa, on todettava, että kannekirjelmän liitteeseen A 6 sisältyvissä kahdessa kirjeessä ei anneta mitään tietoja, jotka olisivat omiaan selittämään tuotantokapasiteettiin liittyvät erot niissä tiedoissa, jotka ilmenevät kyselylomakkeeseen annetusta vastauksesta ja sekä kantajan että GMC:n internetsivustoilta. Väite on siis hylättävä.

216    Siitä väitteestä, jonka mukaan kantajan kyselylomakkeeseen antamat vastaukset perustuvat sen tarkastuskertomuksiin, jotka on toimitettu komissiolle, on todettava, ettei kantaja täsmennä, mistä unionin yleisen tuomioistuimen asiakirja-aineiston asiakirjasta tarvittava tieto tarkalleen ottaen löytyy. Se ei myöskään kumoa komission väitettä, jonka mukaan nämä tarkastuskertomukset eivät sisällä kyseisiä tietoja.

217    Ei myöskään ole uskottavaa, että kantaja yrittää perustella komission julkituomien kaltaisia varsin merkittäviä eroja väitteellä, jonka mukaan sen omalla ja jopa GMC:n internetsivustolla annetut tiedot eivät ole tarkkoja, koska niitä ei ole saatu huolellisen tutkinnan tuloksena. Tämä väite ei siis voi menestyä.

218    Joka tapauksessa on korostettava, että unionin yleisessä tuomioistuimessa kantaja esitti vain yleisiä väitteitä. Kantaja ei ole tehnyt minkäänlaista analyysia osoittaakseen komission esittämien lukujen virheellisyyden tai sen tekemien päätelmien ilmeisen virheellisyyden.

219    Toiseksi, vaikka riidanalaisen päätöksen 18 perustelukappale mainitaan riidanalaisten perustelukappaleiden joukossa, kantaja on myöntänyt suullisessa käsittelyssä, ettei se ole nimenomaisesti moittinut sitä. On siis todettava, ettei kantaja ole osoittanut kyseisen perustelukappaleen perustelujen olevan nyt käsiteltävässä kanneperusteessa esitetyn väitteen mukaisesti lainvastaisia.

220    Kolmanneksi siltä osin, kuin on kyse riidanalaisen päätöksen 19 perustelukappaleesta, on riittävää todeta, ettei kantaja osoita sen ALV:a koskevan kiinalaisen oikeussäännön, johon se vetoaa, olemassaoloa (ks. vastaavasti tuomio 12.10.2017, Moravia Consulting v, EUIPO – Citizen Systems Europe (SDC-444S), T-318/16, ei julkaistu, EU:T:2017:719, 72 kohta). Kantaja ei myöskään ole näyttänyt toteen, että suurin osa sen viennistä oli tosiasiallisesti tapahtunut vuoden lopussa. Lisäksi vastineen liitteestä B 12 ilmenee, että vuosina 2009–2015 Foshan Henry Tradingin myynnit kunkin vuoden kahden viimeisen kuukauden aikana eivät miltään osin ylitä muina kuukausina toteutunutta myyntiä. Lisäksi komissio väittää perustellusti, että erot rekisteröintipäivämäärissä voivat selittää poikkeamat määrissä ainoastaan yhden vuoden ajalta. Kantaja kuitenkin väitti tilanteen jatkuneen keskeytyksettä vuosien ajan aina vuoteen 2013 asti. Jos siis sama poikkeama tapahtuu usean vuoden ajanjakson aikana, mitään eroa ei enää ole, koska kaikki yhden vuoden aikana kirjaamatta jätetyt määrät on kirjattava seuraavan vuoden kuluessa, ja eri vuosille kohdistuva kokonaismäärä pysyy samana tai hyvin samankaltaisena. Riidanalaisen päätöksen 19 perustelukappaletta vastaan esitetyt väitteet on siis hylättävä.

221    Neljänneksi niiden väitteiden osalta, jotka liittyvät kantajalla olevan CE-merkinnän vaikutuksiin sen edellytyksen arviointiin, jonka mukaan uuden vientiä harjoittavan tuottajan kohtelua pyytävän yrityksen on osoitettava, ettei se ole vienyt kyseistä tuotetta unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana, komission päätelmiä on arvioitava käsiteltävän asian asiayhteydessä. Komissio myöntää, että tällainen todistus voisi olla markkinointiväline tietyissä kolmansissa maissa. Sen saamiseen liittyvät kustannukset ja ponnistelut ovat kuitenkin niin merkittäviä, ettei sitä olisi järkevä tavoitella ilman selvää aikomusta viedä kyseistä tuotetta myös unioniin. Kantaja on kuitenkin kannekirjelmässä nimenomaisesti myöntänyt aina halunneensa viedä kyseistä tuotetta unioniin. Tämä seikka ei kylläkään osoita, että kantaja olisi tosiasiallisesti harjoittanut vientiä unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana. Kantajan aikomus aloittaa vienti unioniin vuodesta 2002 yhdistettynä mainitun merkinnän saamiseen on kuitenkin seikka, joka tiettyjen kantajan toimittamien ristiriitaisten tietojen ja sen valossa, ettei se toimittanut tarvittavia tietoja, on omiaan vahvistamaan riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaleeseen sisältyvää päätelmää, jonka mukaan kantaja ei ole osoittanut, ettei sillä ollut unioniin suuntautuvaa vientiä kyseisellä ajanjaksolla.

222    Koska tällainen päätelmä voidaan jo riittävällä tavalla johtaa riidanalaisen päätöksen 16–19 perustelukappaleesta, riidanalaisen päätöksen 20 ja 21 perustelukappaleessa esitettyjä toteamuksia on pidettävä ylimääräisinä. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, että kantaja on 15.1.2016 päivätyssä kirjeessään, jossa esitetään yhteenveto 13.1.2016 pidetyn kuulemisen sisällöstä, ilmoittanut lähinnä todenneensa, että CE-merkintään liittyvä komission perustelu oli lisätekijä.

223    Näin ollen kantajan riidanalaisen päätöksen 20 ja 21 perustelukappaletta vastaan esittämien väitteiden perusteltavuus ei voi johtaa siihen, että kyseisen päätöksen 22 perustelukappaleessa esitetty päätelmä, joka koskee tarkasteltua edellytystä, todetaan pätemättömäksi. Lisäksi on huomautettava uudestaan, että myös kyseinen perustelukappale perustuu siihen yleisen ilmoitusasiakirjan 18 perustelukappaleessa jo mainittuun seikkaan, ettei voida sulkea pois sitä, että kantaja oli vienyt kyseistä tuotetta unioniin muiden oikeudellisesti itsenäisten yhtiöiden kanssa tehtyjen valmistussopimusten yhteydessä. On kuitenkin todettu, että kantajan väite, jonka mukaan sen vienti oli ennen vuotta 2013 tapahtunut lähes kokonaan tai jopa kokonaan kauppayhtiö Foshan Guangchengda Import & Exportin kautta, oli ristiriidassa sekä vastineen liitteissä B 19 ja B 29 esitetyn asiakirjan, josta ilmenee, että kantaja oli myynyt huomattavia määriä tuotteitaan myös muille vientiyrityksille, että niiden kantajan omien lausuntojen kanssa, joiden mukaan se oli vuonna 2009 myynyt tuotteitaan oikeudellisesti itsenäiselle kauppayhtiölle Malesiassa. Kantaja ei kuitenkaan ole esittänyt mitään sellaista seikkaa, jolla voitaisiin osoittaa, etteivät kyseiset yritykset olleet sittemmin vieneet sen tuotteita unioniin. Se on pikemminkin myöntänyt, ettei se enää pystynyt jäljittämään tuotteitaan sen jälkeen, kun ne oli myyty kauppayhtiöille.

224    Seitsemäs kanneperuste on näin hylättävä.

 Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklaa on rikottu

225    Kantaja väittää, että vaatiessaan sitä esittämään todisteet edustavista määristä tai muista vientimääristä unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeen komissio on asettanut sille lainvastaisen ehdon, koska siitä ei ole säädetty polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklassa.

226    Komissio kiistää kantajan väitteet.

227    Tältä osin riidanalaisen päätöksen kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan, että kantaja oli kyseisen tuotteen vientiä harjoittava tuottaja ja että se oli tosiasiallisesti harjoittanut vientiä unioniin alkuperäisen tutkimusajanjakson jälkeen. Näin ollen siitä, että lopullisen asetuksen 3 artiklassa säädetty kolmas edellytys todetaan vaatimustenvastaiseksi polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.5 artiklaan nähden, ei komission mukaan seuraa kantajan oikeudellisen aseman paraneminen. Tämä kanneperuste on siis tehoton.

228    Kahdeksas kanneperuste on siis hylättävä, joten kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

229    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

230    Koska kantaja on hävinnyt asian, se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut viimeksi mainitun vaatimusten mukaisesti.

231    Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa määrätään, että unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä, että muu kuin kyseisen artiklan 1 ja 2 kohdassa mainittu väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Käsiteltävässä asiassa on syytä päättää, että väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Foshan Lihua Ceramic Co. Ltd vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

3)      Cerame-Unie AISBL vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Kanninen Schwarcz Iliopoulos

Julistettiin Luxemburgissa 20 päivänä maaliskuuta 2019.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.