Kanne 30.4.2014 – Fels-Werke v. komissio
(Asia T-281/14)
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Kantaja: Fels-Werke GmbH (Goslar, Saksa) (edustajat: asianajajat C. Arhold, N. Wimmer, F. Wesche, L. Petersen ja T. Woltering)
Vastaaja: Euroopan komissio
Vaatimukset
Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta
kumoamaan 18.12.2013 annetun Euroopan komission päätöksen muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta asiassa valtiontuki SA.33995 (2013/C) (ex 2013/NN) – Uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön tukeminen ja uusiutuvan energian käyttöä tukevan lisämaksun alentaminen paljon energiaa käyttävien yritysten osalta
velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Kanteensa tueksi kantaja vetoaa neljään kanneperusteeseen.
1. Ensimmäinen kanneperuste: SEUT 107 artiklan 1 kohdan ja SEUT 108 artiklan rikkominen erityisen tasausjärjestelyn virheellisen luokittelun perusteella
Kantaja väittää, että tutkintamenettelyn aloittamisesta annettu päätös rikkoo SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, SEUT 108 artiklaa ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 659/19991 13 artiklan 1 kohtaa, koska uusiutuvan energian ensisijaisuudesta annetussa laissa (Gesetz für den Vorrang erneuerbarer Energien, jäljempänä EEG) säädetyt EEG-lisämaksut eivät olleet valtion varoista myönnettyjä tukia eikä EEG-lisämaksujen rajoittaminen paljon energiaa käyttävien yritysten osalta merkinnyt luopumista valtion varoista.
Tässä yhteydessä kantaja esittää, että komissio on ottanut tutkintansa lähtökohdaksi uusia, aikaisemman oikeuskäytännön periaatteiden kanssa ristiriidassa olevia rajoitusperusteita. Tarkemmin ottaen se on luopunut täysin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan varojen luokittelemiseksi valtion varoiksi edellytetystä valtiollisten elinten todellisen määräysvallan kriteeristä ja katsonut riittäväksi, että valtiollinen lainsäätäjä vaikuttaa yksityisten tahojen välisiin maksuvirtoihin ja että sitä, että kyseiset yksityiset tahot noudattavat näitä laista johtuvia velvoitteita, valvoo sääntelyviranomainen.
Lisäksi kantajan mukaan komissiota sitoo se sen antama päätös, jolla se ei luokitellut vuoden 2000 EEG:tä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi tueksi sillä perusteella, ettei siinä säädetty valtion varojen siirrosta, ja näin ollen komissio on tehnyt oikeudellisen virheen luokitellessaan vuoden 2012 EEG:n uudeksi, lainvastaisesti annetuksi tukisääntelyksi.
Lisäksi komissio ei ole tutkinut asiaa riittävästi ja tästä syystä se ei ole myöskään hyväksynyt, että energiaa paljon käyttäviä yrityksiä koskevat poikkeusjärjestelyt ovat vuoden 2012 EEG:n tavoitteen, luonteen ja/tai sen sisäisen rakenteen perusteella perusteltuja, eikä niillä näin ollen ole annettu valikoivia etuja.
2. Toinen kanneperuste: SEUT 108 artiklan 1 kohdan sekä asetuksen N:o 659/1999 18 ja 19 artiklan rikkominen jättämällä tekemättä ehdotuksen aiheellisiksi toimenpiteiksi
Kantaja vetoaa tässä kohtaa siihen, että tutkiessaan vuoden 2012 EEG:tä komission olisi joka tapauksessa pitänyt soveltaa SEUT 108 artiklan 1 kohdan ja asetuksen N:o 659/1999 17–19 artiklan mukaista voimassa olevia tukia koskevaa menettelyä ja ehdottaa Saksalle aiheellisia toimenpiteitä ennen muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista, sen sijaan, että se altisti markkinoilla toimivat yritykset huomattaville taloudellisille riskeille luokittelemalla vuoden 2012 EEG:n uudeksi, ilmoittamatta jätetyksi tueksi.
3. Kolmas kanneperuste: Loukkaus, joka kohdistuu oikeuteen tulla kuulluksi
Kantaja moittii lisäksi sitä, että komission olisi joka tapauksessa pitänyt kuulla sitä ennen näin vakavia oikeudellisia vaikutuksia sisältävän päätöksen antamista.
4. Neljäs kanneperuste: Riittämättömät perustelut
Lopuksi kantaja väittää, että tutkintamenettelyn aloittamisesta annettu päätös on olennaisilta osin puutteellisesti perusteltu.
________________________1 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1).