YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN
TUOMIO (laajennettu kolmas jaosto)
14 päivänä toukokuuta 1998 (1)
Kilpailu EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta Sakko Sakon
suuruuden määrääminen Lieventävät asianhaarat Perustelut
Asiassa T-319/94,
Fiskeby Board AB, Ruotsin oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka
Norrköping (Ruotsi), edustajinaan asianajaja Carl Wetter, Tukholma, ja barrister
Christopher Vajda, Englannin ja Walesin asianajajayhteisö, prosessiosoite
Luxemburgissa asianajotoimisto Elvinger, Hoss & Prussen, 15 Côte d'Eich,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellisen yksikön virkamiehet
Julian Currall ja Richard Lyal, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen
yksikön virkamies Carlos Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,
jossa kantaja vaatii sille EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta
13 päivänä heinäkuuta 1994 tehdyllä komission päätöksellä 94/601/EY (IV/C/33.833
Kartonki; EYVL L 243, s. 1) määrätyn sakon alentamista,
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN
TUOMIOISTUIN (laajennettu kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti B. Vesterdorf sekä tuomarit C. P. Briët,
P. Lindh, A. Potocki ja J. D. Cooke,
kirjaaja: hallintovirkamies J. Palacio González,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 25.6.19978.7.1997 pidetyssä suullisessa
käsittelyssä esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Kanteen perustana olevat tosiseikat
- 1.
- Tämä asia koskee EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta
13 päivänä heinäkuuta 1994 tehtyä komission päätöstä 94/601/EY (IV/C/33.833
Kartonki; EYVL L 243, s. 1), sellaisena kuin se on oikaistuna ennen sen
julkaisemista 26 päivänä heinäkuuta 1994 tehdyllä komission päätöksellä C(94) 2135
lopullinen (jäljempänä päätös). Komissio määräsi päätöksessään 19:lle yhteisössä
kartonkia tuottavalle ja toimittavalle yritykselle sakkoja perustamissopimuksen
85 artiklan 1 kohdan rikkomisesta.
- 2.
- British Printing Industries Federation (jäljempänä BPIF), joka on suurinta osaa
Yhdistyneen kuningaskunnan kartonkipakkausteollisuudesta edustava etujärjestö,
teki 22.11.1990 päivätyllä kirjeellä komissiolle epävirallisen valituksen. BPIF väitti,
että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kartonkia toimittavat tuottajat olivat useaan
kertaan korottaneet hintojaan samanaikaisesti ja yhdenmukaisesti, ja se pyysi
komissiota tutkimaan, oliko yhteisön kilpailusääntöjä mahdollisesti rikottu. BPIF
julkaisi lehdistötiedotteen varmistaakseen, että sen toimenpide saa julkisuutta.
Tämän tiedotteen sisältöä selostettiin alan ammattilehdistössä joulukuun 1990
aikana.
- 3.
- Myös Fédération française du cartonnage teki 12.12.1990 komissiolle epävirallisen
valituksen, jossa se esitti Ranskan kartonkimarkkinoista vastaavia huomautuksia
kuin BPIF valituksessaan.
- 4.
- Komission virkamiehet, jotka toimivat 6 päivänä helmikuuta 1962 annetun
neuvoston asetuksen N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen
täytäntöönpanoasetus; EYVL 1962, 13, s. 204; jäljempänä asetus N:o 17)
14 artiklan 3 kohdan nojalla, tekivät 23.4. ja 24.4.1991 ennalta ilmoittamatta
samanaikaisesti tutkimuksia useiden kartonkialan yritysten ja järjestöjen tiloissa.
- 5.
- Näiden tutkimusten jälkeen komissio pyysi asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla
tietoja ja asiakirjoja kaikilta niiltä, joille päätös on osoitettu.
- 6.
- Näiden tutkimusten yhteydessä sekä tietoja ja asiakirjoja koskevien pyyntöjen
johdosta saadun aineiston perusteella komissio katsoi, että kyseiset yritykset olivat
osallistuneet perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomiseen (useimmissa
tapauksissa) vuoden 1986 puolivälistä vähintään vuoden 1991 huhtikuuhun.
- 7.
- Tämän vuoksi komissio päätti panna vireille viimeksi mainitun määräyksen
soveltamista koskevan menettelyn. Komissio lähetti 21.12.1992 päivätyllä kirjeellä
väitetiedoksiannon kullekin näistä yrityksistä. Kaikki yritykset, joille
väitetiedoksianto osoitettiin, vastasivat siihen kirjallisesti. Yhdeksän yritystä pyysi
tulla kuulluksi suullisesti. Niitä kuultiin 7.9.6.1993.
- 8.
- Menettelyn lopuksi komissio antoi päätöksen, jossa määrätään seuraavaa:
1 artikla
Buchmann GmbH, Cascades SA, Enso-Gutzeit Oy, Europa Carton AG, Finnboard
the Finnish Board Mills Association, Fiskeby Board AB, Gruber & Weber GmbH
& Co KG, Kartonfabriek de Eendracht NV (joka käyttää toiminimeä BPB de
Eendracht NV), NV Koninklijke KNP BT NV (aikaisemmin Koninklijke
Nederlandse Papierfabrieken NV), Laakmann Karton GmbH & Co KG, Mo Och
Domsjö AB (MoDo), Mayr-Melnhof Gesellschaft mbH, Papeteries de Lancey SA,
Rena Kartonfabrik AS, Sarrió SpA, SCA Holding Ltd (aikaisemmin Reed Paper
& Board (UK) Ltd), Stora Kopparbergs Bergslags AB, Enso Española SA
(aikaisemmin Tampella Española SA) ja Moritz J. Weig GmbH & Co KG ovat
rikkoneet EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa siten, että
Buchmann ja Rena ovat noin vuoden 1988 maaliskuusta ainakin vuoden
1990 loppuun,
Enso Española on ainakin vuoden 1988 maaliskuusta ainakin vuoden 1991
huhtikuun loppuun,
Gruber & Weber on ainakin vuodesta 1988 vuoden 1990 loppuun ja
muut ovat vuoden 1986 puolivälistä ainakin vuoden 1991 huhtikuuhun
osallistuneet sopimukseen ja yhdenmukaistettuun menettelytapaan, jotka ovat
peräisin vuoden 1986 puolivälistä ja joiden mukaisesti Euroopan yhteisön
kartongintoimittajat
tapasivat säännöllisesti salaisissa ja vakiintuneeksi tavaksi muodostuneissa
kokouksissa neuvotellakseen ja päättääkseen alan yhteisestä
kilpailunrajoittamissuunnitelmasta,
sopivat säännöllisistä hinnankorotuksista kunkin tuotelaadun osalta kunakin
kansallisena valuuttana,
suunnittelivat ja toteuttivat useita samanaikaisia ja yhdenmukaisia
hinnankorotuksia kaikkialla Euroopan yhteisössä,
saavuttivat yhteisymmärryksen tärkeimpien tuottajien markkinaosuuksien
pysyttämisestä vakiotasoilla, mutta siten, että niitä saatettiin joskus muuttaa,
toteuttivat alkuvuodesta 1990 lähtien aina vain useammin
yhdenmukaistettuja toimenpiteitä toimitusten valvomiseksi yhteisön
markkinoilla varmistaakseen edellä mainittujen yhdenmukaistettujen
hinnankorotusten toteuttamisen,
edellä mainittuja toimenpiteitä tukeakseen vaihtoivat kaupallisia tietoja
toimituksista, hinnoista, tuotantoseisokeista, tilauskannoista ja koneiden
käyttöasteista.
3 artikla
Seuraaville yrityksille määrätään 1 artiklassa todetuista rikkomisista sakkoa
seuraavasti:
vi) Fiskeby Board AB:lle sakkoa 1 000 000 ecua;
- 9.
- Päätöksen mukaan rikkominen tapahtui Product Group Paperboard -nimisessä
organisaatiossa (jäljempänä PG Paperboard), joka muodostui useista työryhmistä
ja jaostoista.
- 10.
- Tämän organisaation yhteyteen perustettiin vuoden 1986 puolivälissä Presidents'
Working Group (jäljempänä PWG), joka muodostui yhteisön tärkeimpien
kartongintuottajien (joita oli noin kahdeksan) johtavassa asemassa olevista
edustajista.
- 11.
- PWG:n tehtävänä oli erityisesti keskustella markkinoista, markkinaosuuksista,
hinnoista ja kapasiteeteista ja harjoittaa näiden osalta yhteistoimintaa. Se teki
erityisesti yleisluonteisia päätöksiä siitä, milloin ja minkä suuruisina tuottajien oli
toteutettava hinnankorotukset.
- 12.
- PWG raportoi President Conferencelle (jäljempänä PC), johon osallistuivat (melko
säännöllisesti) melkein kaikkien kyseessä olevien yritysten toimitusjohtajat. Nyt
kyseessä olevana aikana PC kokoontui kahdesti vuodessa.
- 13.
- Vuoden 1987 lopulla perustettiin Joint Marketing Committee (jäljempänä JMC).
Sen pääasiallisena tarkoituksena oli yhtäältä päättää, voitiinko hintoja korottaa, ja
jos voitiin, niin miten, ja toisaalta määritellä yksityiskohtaisesti, miten PWG:n
maittain ja suurimpien asiakkaiden osalta päättämät hinta-aloitteet toteutetaan,
minkä tarkoituksena oli saada aikaan yhdenmukainen hintajärjestelmä Euroopassa.
- 14.
- Economic Committee (jäljempänä talousjaosto) keskusteli muun muassa
hintavaihteluista kansallisilla markkinoilla ja yritysten tilauskannoista ja raportoi
päätelmistään JMC:lle tai vuoden 1987 loppuun saakka JMC:n edeltäjälle
Marketing Committeelle. Talousjaoston jäseninä oli useimpien kyseessä olevien
yritysten markkinointi- ja/tai myyntijohtajia, ja se kokoontui useita kertoja vuodessa.
- 15.
- Lisäksi päätöksestä ilmenee komission katsoneen, että PG Paperboardin toimintaa
tuki se tietojen vaihto, jota harjoitettiin omaisuudenhoitoyhtiö Fidesin välityksellä,
jonka kotipaikka on Zürich (Sveitsi). Päätöksen mukaan useimmat PG
Paperboardin jäsenet toimittivat Fidesille kausiraportteja tilauksista, tuotannosta,
myynnistä ja kapasiteetin käytöstä. Näitä raportteja käsiteltiin Fides-järjestelmässä,
ja yhdistetyt tiedot lähetettiin järjestelmään osallistuville.
- 16.
- Päätöksessä todetaan, että amerikkalainen yhtiö Manville Forest Products osti
kantaja Fiskeby Board AB:n 1.6.1990. Uuden emoyhtiönsä määräysten mukaisesti
kantaja ei enää vuoden 1990 kesäkuusta lähtien osallistunut JMC:n kokouksiin. Se
ei kuitenkaan eronnut PC:stä eikä Nordic Paperboard Institutesta (jäljempänä
NPI), joka on pohjoismaisten kartongintuottajien järjestö.
- 17.
- Päätöksessä todetaan lisäksi, että vuoden 1990 kesäkuun jälkeenkin kantaja sai ja
käytti muiden tuottajien toimittamia tietoja noudatettavista hinnankorotuksista
(päätöksen 163 perustelukappaleen ensimmäinen kohta).
- 18.
- Päätöksen 1 artiklan mukaan kantaja on näin ollen osallistunut kartelliin koko sen
ajan, jota päätös koskee, eli vuoden 1986 puolivälistä vuoden 1991 huhtikuuhun.
Oikeudenkäyntimenettely
- 19.
- Kantaja on nostanut tämän kanteen yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimeen 10.10.1994 jättämällään kannekirjelmällä.
- 20.
- Niistä muista 18 yhtiöstä, joiden katsottiin olevan vastuussa kilpailusääntöjen
rikkomisesta, 16 on samoin nostanut kanteen päätöksestä (asiat T-295/94, T-301/94,
T-304/94, T-308/94, T-309/94, T-310/94, T-311/94, T-317/94, T-327/94, T-334/94,
T-337/94, T-338/94, T-347/94, T-348/94, T-352/94 ja T-354/94).
- 21.
- Asian T-301/94 kantaja Laakmann Karton GmbH peruutti kanteensa ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuimeen 10.6.1996 jättämällään kirjeellä, ja asia poistettiin
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen rekisteristä asiassa T-301/94, Laakmann
Karton vastaan komissio, 18.7.1996 annetulla määräyksellä (ei julkaistu
oikeustapauskokoelmassa).
- 22.
- Ne neljä suomalaisyritystä, jotka kuuluivat Finnboard-nimiseen yhdistykseen ja jotka
tämän vuoksi velvoitettiin maksamaan Finnboardille määrätty sakko
yhteisvastuullisesti tämän kanssa, ovat myös nostaneet kanteen päätöksestä
(yhdistetyt asiat T-339/94, T-340/94, T-341/94 ja T-342/94).
- 23.
- Kanteen nosti myös CEPI-Cartonboard-niminen yhteenliittymä, jolle päätös ei ollut
osoitettu. Se kuitenkin peruutti kanteensa ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimeen 8.1.1997 jättämällään kirjeellä, ja asia poistettiin ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuimen rekisteristä asiassa T-312/94, CEPI-Cartonboard
vastaan komissio, 6.3.1997 annetulla määräyksellä (ei julkaistu
oikeustapauskokoelmassa).
- 24.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kutsui 5.2.1997 päivätyllä kirjeellä
asianosaiset epäviralliseen kokoukseen erityisesti siksi, että nämä saisivat esittää
huomautuksensa asioiden T-295/94, T-304/94, T-308/94, T-309/94, T-310/94,
T-311/94, T-317/94, T-319/94, T-327/94, T-334/94, T-337/94, T-338/94, T-347/94,
T-348/94, T-352/94 ja T-354/94 mahdollisesta yhdistämisestä suullista käsittelyä
varten. Tässä 29.4.1997 pidetyssä kokouksessa asianosaiset suostuivat tällaiseen
yhdistämiseen.
- 25.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen laajennetun kolmannen jaoston
puheenjohtajan 4.6.1997 antamalla määräyksellä edellä mainitut asiat yhdistettiin
suullista käsittelyä varten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen
50 artiklan mukaisesti, koska asiat liittyvät toisiinsa; määräyksessä puheenjohtaja
hyväksyi asian T-334/94 kantajan pyynnön luottamuksellisesta käsittelystä.
- 26.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen laajennetun kolmannen jaoston
puheenjohtaja hyväksyi 20.6.1997 antamallaan määräyksellä asian T-337/94 kantajan
pyynnön, että erästä asiakirjaa, jonka kyseinen kantaja oli esittänyt vastauksena
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen, käsiteltäisiin
luottamuksellisena.
- 27.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (laajennettu kolmas jaosto) päätti
esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn, ja se
ryhtyi prosessinjohtotoimiin pyytämällä asianosaisia vastaamaan tiettyihin kirjallisiin
kysymyksiin ja esittämään tiettyjä asiakirjoja. Asianosaiset noudattivat näitä
pyyntöjä.
- 28.
- Edellä 24 kohdassa mainittujen asioiden asianosaisten lausumat ja vastaukset
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin
25.6.8.7.1997 pidetyssä suullisessa käsittelyssä.
Asianosaisten vaatimukset
- 29.
- Kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
alentaa sille määrättyä sakkoa huomattavasti ja
velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- 30.
- Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
hylkää kanteen perusteettomana ja
velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Pääasia
Kanneperuste, jonka mukaan komission olisi pitänyt ottaa sakon suuruutta
määrätessään huomioon se, että kantajan yhteisön kartonkimarkkinoilta saama
liikevaihto vaihteli kilpailusääntöjen rikkomisen aikana
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 31.
- Kantaja väittää, että silloin kun niistä tuotteista, joiden osalta kilpailusääntöjä
rikottiin, saatu liikevaihto on vaihdellut kilpailusääntöjen rikkomisen aikana,
komission on otettava huomioon koko kyseisenä aikana saatu liikevaihto, jotta se
voisi arvioida rikkomisen laajuutta asianmukaisesti. Komissio on sakon suuruutta
määrätessään kuitenkin ottanut huomioon vain yhteisön kartonkimarkkinoilta
vuonna 1990 saadun liikevaihdon.
- 32.
- Kantajan mukaan on epäoikeudenmukaista, että sen osalta käytetään perustana
ainoastaan tätä liikevaihtoa, koska se ei anna oikeaa kuvaa siitä liikevaihdosta,
jonka kantaja sai kilpailusääntöjen rikkomisen aikana eli vuoden 1986 puolivälin ja
vuoden 1991 huhtikuun välisenä aikana. Kantajan yhteisön kartonkimarkkinoilta
vuonna 1990 saama liikevaihto oli nelinkertainen sen vuosina 1987 ja 1988 saamaan
keskimääräiseen liikevaihtoon verrattuna ja yli 80 prosenttia suurempi kuin
kantajan ajanjaksona 19871990 saama keskimääräinen liikevaihto. Kantaja toteaa
lisäksi, että vuosien 1987 ja 1988 liikevaihdon vähäisyys johtui kantajan ainoan
kartonkikoneen muutostöistä.
- 33.
- Kantajan mukaan komissio ei voi pelkästään sen perusteella, että vuosi 1990 oli
kilpailusääntöjen rikkomisen viimeinen täysi vuosi, jättää huomiotta ennen tätä
vuotta sattuneita tapahtumia. Kantajan mielestä komission olisi pitänyt ottaa
huomioon kantajan yrityskohtainen tilanne sellaisen päätöksen adressaattina, jolla
sille määrätään sakko (asia 45/69, Boehringer Mannheim v. komissio, tuomio
15.7.1970, Kok. 1970, s. 769, 55 kohta). Komission olisi samaten pitänyt ottaa
huomioon se, että kantaja ei toiminut näillä markkinoilla vuosina 1987 ja 1988,
koska sen ainoaan kartonkikoneeseen tehtiin muutostöitä. Kantajan mukaan
komissio on myöntänyt, että poikkeuksellisissa olosuhteissa, esimerkiksi silloin kun
yritys vetäytyy markkinoilta, on mahdollista käyttää myös muuta kuin
kilpailusääntöjen rikkomisen viimeisen täyden vuoden liikevaihtoa.
- 34.
- Kantajan mukaan sen erityinen tilanne eli liikevaihdon epänormaali ja huomattava
lasku olisi sitäkin suuremmalla syyllä pitänyt ottaa huomioon, koska ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kulloinkin kyseessä olevalta
alalta saadun liikevaihdon katsotaan osoittavan kilpailusääntöjen rikkomisen
vakavuutta (asia T-77/92, Parker Pen v. komissio, tuomio 14.7.1994, Kok. 1994,
s. II-549, 94 kohta) sekä kyseisen yrityksen taloudellista valtaa ja sen vaikutusvaltaa
kyseisillä markkinoilla.
- 35.
- Lopuksi kantaja toteaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on asiassa
T-142/89, Boël vastaan komissio, 6.4.1995 antamassaan tuomiossa (Kok. 1995,
s. II-867) hyväksynyt samanlaisen kanneperusteen, koska kantaja oli näyttänyt
toteen, että komission käyttämänä viitevuonna kantajan saama liikevaihto oli
suurempi kuin sen kilpailusääntöjen rikkomisaikana vuosittain saama liikevaihto,
kun tarkasteltiin koko tätä aikaa.
- 36.
- Komissio toteaa, että kun se on valinnut perustaksi tilikauden 1990, se on
tarkoituksellisesti pyrkinyt arvioimaan yritysten taloudellista valtaa kilpailusääntöjen
rikkomisen viimeisenä täytenä vuonna pystyäkseen ottamaan huomioon sen hyödyn,
jonka kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneet yritykset olivat voineet saada
rikkomisesta liikevaihdon kasvuna. Komissio viittaa ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa T-39/92 ja T-40/92, CB ja Europay vastaan
komissio, 23.2.1994 antamaan tuomioon (Kok. 1994, s. II-49) ja väittää, että tällä
seikalla on oma merkityksensä kaikessa ennaltaehkäisypolitiikassa.
- 37.
- Fiskebyn tuotanto vuosina 1987 ja 1988 ei komission mukaan kuvasta sen todellista
taloudellista valtaa, koska se tuolloin teki muutostöitä tuotantovälineeseensä.
- 38.
- Komissio toteaa, että kaikkien syrjintää mahdollisesti aiheuttavien tekijöiden
poistamiseksi sakot on joka tapauksessa laskettava samalla perusteella, paitsi
poikkeuksellisissa olosuhteissa, esimerkiksi silloin kun yritys on jo aikaisemmin
vetäytynyt markkinoilta.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 39.
- On kiistatonta, että yrityskohtaisten sakkojen suuruus on määrätty ottaen huomioon
kunkin yrityksen, jolle päätös on osoitettu, yhteisön kartonkimarkkinoilta vuonna
1990 saama liikevaihto.
- 40.
- Komissio on aiheellisesti sisällyttänyt tämän liikevaihdon niihin tekijöihin, jotka on
järjestelmällisesti otettu huomioon sakkojen suuruutta määrättäessä.
- 41.
- Koska vuosi 1990 oli päätöksen 1 artiklassa todetun kilpailusääntöjen rikkomisen
viimeinen täysi vuosi, komissio on vuonna 1990 saadun liikevaihdon huomioon
ottaessaan voinut arvioida kunkin yrityksen kokoa ja taloudellista valtaa
kartonkialalla sekä kunkin yrityksen osalta rikkomisen laajuutta, koska näillä
seikoilla on merkitystä arvioitaessa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta
(yhdistetyt asiat 100/80, 101/80, 102/80 ja 103/80, Musique Diffusion française ym.
v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok. 1983, s. 1825, 120 ja 121 kohta).
- 42.
- On todettava, että silloin kun määrättävien sakkojen suhteuttamiseksi toisiinsa on
käytettävä perusteena useiden samaan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden
yritysten liikevaihtoa, huomioon otettava ajanjakso on rajattava siten, että saadut
luvut ovat mahdollisimman vertailukelpoisia (em. yhdistetyt asiat Musique Diffusion
française ym. v. komissio, tuomion 122 kohta). Tästä seuraa, että yritys voi vaatia,
että komissio käyttää sen kohdalla perusteena muuta kuin yleisesti käytettyä
ajanjaksoa, ainoastaan sillä edellytyksellä, että yritys näyttää toteen, että sen
viimeksi mainittuna ajanjaksona saama liikevaihto ei erityisesti tähän yritykseen
liittyvistä syistä osoita sen todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä
kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta sen osalta.
- 43.
- Tässä tapauksessa ei ole mitään perustetta katsoa, että komission olisi kantajan
erityistapauksessa pitänyt käyttää perusteena jonkin muun ajanjakson liikevaihtoa
kuin sen ajanjakson, jota komissio on tosiasiallisesti käyttänyt ja joka on myös
kantajan osalta viimeinen täysi vuosi, jolloin se rikkoi kilpailusääntöjä siten kuin on
todettu.
- 44.
- Vaikka kantajan esittämistä selvityksistä ilmeneekin sen tehneen vuosina 1987 ja
1988 tuotantovälineeseensä muutostöitä, joiden seurauksena kantajan liikevaihto
laski huomattavasti näinä vuosina, oli kuitenkin oletettavaa ja jopa varmaa, että
lasku oli tilapäinen ja että muutostöiden päätyttyä liikevaihto saavuttaisi jälleen
tavanomaisen tason, joka on verrattavissa muutostöiden aloittamista edeltäneen
vuoden tasoon tai joka jopa ylittää tämän tason.
- 45.
- Komissio on näin ollen voinut katsoa, että kantajan viitevuonna (vuonna 1990)
saama liikevaihto osoitti sen todellista kokoa ja taloudellista valtaa kartonkialalla
sekä kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta kantajan osalta. Komissio olisi sitä
vastoin arvioinut kyseisen yrityksen tilannetta ja kilpailusääntöjen rikkomista
virheellisesti, jos se olisi kantajan vaatimusten mukaisesti ottanut huomioon
tilikausien 19871990 keskimääräisen liikevaihdon, koska liikevaihto oli tuolloin
epänormaalin pieni.
- 46.
- Tästä seuraa, että tämä asia poikkeaa kantajan esiin tuomassa, edellä mainitussa
asiassa Boël vastaan komissio kyseessä olleesta tilanteesta. Tämän tuomion
antamiseen johtaneessa asiassa kantaja oli komission sitä kiistämättä väittänyt,
että sen viitevuonna saama liikevaihto oli epänormaalin suuri erityisesti verrattuna
päätöksen muiden adressaattien liikevaihtoihin. Ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin saattoi tällaisessa tilanteessa katsoa, että liikevaihto, jota komissio oli
käyttänyt perusteena sakkojen suuruutta määrätessään, ei osoittanut kantajan
todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta
kantajan osalta (em. asia Boël v. komissio, tuomion 133 kohta).
- 47.
- Edellä oleva huomioon ottaen kanneperuste on hylättävä.
Kanneperuste, jonka mukaan asiassa oli lieventäviä asianhaaroja
- 48.
- Kantaja tuo esiin joukon erityisiä asianhaaroja, jotka sen mukaan olisi pitänyt ottaa
huomioon lieventävinä asianhaaroina sille määrätyn sakon suuruutta määrättäessä.
Kutakin näistä asianhaaroista on tutkittava erikseen.
Väite, jonka mukaan komission olisi pitänyt ottaa huomioon kantajan vähäinen ja
passiivinen osuus
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 49.
- Kantaja väittää sille määrätyn sakon tason paljastavan, että komissio on
laiminlyönyt ottaa huomioon kantajan vähäisen ja passiivisen osuuden salaisissa
sopimuksissa.
- 50.
- Kantaja tähdentää, ettei se ole milloinkaan osallistunut kartellin alulle panneen ja
sen jälkeen kartellia vetäneen PWG:n kokouksiin; PWG:n tehtävänä oli edistää
[ ] markkinoiden säätelyä, mikä merkitsi sitä, että PWG:ssä keskustel[tiin]
markkinoista, markkinaosuuksista, hinnoista sekä hinnankorotuksista ja
kapasiteeteista ja harjoit[ettiin] niiden osalta yhteistoimintaa (päätöksen37 perustelukappale). Kantaja osallistui JMC:n ja Paper Agents Associationin
kokouksiin (ks. päätöksen 94 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet)
viimeisen kerran vuoden 1990 huhtikuussa, ja se erosi JMC:stä omasta aloitteestaan
vuoden 1990 kesäkuussa eli noin viisi kuukautta ennen kuin BPIF teki komissiolle
valituksen (marraskuussa 1990).
- 51.
- Kantaja toteaa, että koska se ei vuosina 1987 ja 1988 tosiasiassa toiminut
markkinoilla, sillä ei juurikaan ollut intressiä osallistua aktiivisesti JMC:n
toimintaan. Kantaja ei kiistä sitä, että se on JMC:stä eroamisensa jälkeen saanut
syksyllä 1990 muilta tuottajilta peräisin olevia tietoja hinnoista, eikä sitä, että se on
käyttänyt näitä tietoja (päätöksen 163 perustelukappale). Kantajan mukaan tämä
seikka kuitenkin koskee pikemminkin kilpailusääntöjen rikkomisen kestoa kuin
kantajan osuutta kartellissa.
- 52.
- Kantajan mukaan sen osallistuminen JMC:n toimintaan, hinnankorotuksiin ja
hinnankorotusilmoituksiin oli vähäistä ja passiivista, koska se ei ollut milloinkaan
ehdottanut hinnankorotuksia.
- 53.
- Päätöksen 51 perustelukappaleen mukaan kartelli pääasiallisesti huolehti siitä, että
tuotantomääriä valvottiin niin, että tuotanto ja kulutus pysyivät suurin piirtein
tasapainossa. Kantajan mukaan se itse ei ollut milloinkaan rajoittanut tuotantoaan
sen vuoksi, että se kuului kartelliin.
- 54.
- Siltä osin kuin on kyse erityisesti komission väitteestä, jonka mukaan on todettu yksi
kilpailusääntöjen rikkominen, joka muodostui alan
kilpailunrajoittamissuunnitelmasta, jonka osia olivat erityisesti sopimus
markkinoiden jakamisesta ja tuotteen tarjonnan hallitsemista koskevat
yhdenmukaistetut toimenpiteet, kantaja myöntää, että sillä oli vähäinen osuus
kyseisissä toimissa, koska se antoi JMC:ssä tietoja, joita PWG:n jäsenet saattoivat
käyttää rajoittaakseen tuotantoa. Tuotantomäärien valvonnalla alkoi kantajan
mukaan olla käytännön merkitystä kuitenkin vasta vuoden 1990 alkukuukausista
lähtien eli sen jälkeen, kun ala oli lakannut toimimasta täydellä kapasiteetilla.
- 55.
- Kantaja toteaa lopuksi, että se ei ole voinut osallistua mihinkään tarjonnan
hallitsemista koskevaan kilpailusääntöjen rikkomiseen kuin enintään neljän vuoden
ajan (vuoden 1986 puolivälistä vuoden 1990 huhtikuuhun), kun taas kantajan
antamat tiedot ovat saaneet käytännön merkitystä vasta vuoden 1990 ensimmäisinä
kuukausina.
- 56.
- Komissio täsmentää todenneensa, että kyseessä oli yksi kilpailusääntöjen
rikkominen, joka muodostui alan kilpailunrajoittamissuunnitelmasta, jonka osia
olivat hinnankorotuksista sopiminen, sopimus markkinoiden jakamisesta, tuotteen
tarjonnan hallitsemista koskevat yhdenmukaistetut toimenpiteet ja kaupallisten
tietojen vaihto näiden toimintaperiaatteiden tukemiseksi. Komission mukaan
päätöksen kaikki adressaatit osallistuivat kaikkeen tähän kilpailusääntöjen
rikkomiseen, vaikkeivat ne välttämättä toteuttaneet kaikkia järjestelmän
edellyttämiä toimenpiteitä. Kantaja ei siis voi vaatia alennusta sakkoonsa sillä
perusteella, ettei se toteuttanut toimenpiteitä oman tuotantonsa rajoittamiseksi.
- 57.
- Komission mukaan PWG:hen kuuluneet yritykset tosiasiallisesti toteuttivat
toimenpiteitä tuotannon rajoittamiseksi kaikkien edun nimessä. Näillä toimenpiteillä
oli tarkoitus tukea hintoja koskevia toimenpiteitä, joihin pienet tuottajat osallistuivat
suoraan.
- 58.
- Sen, että kantaja myötävaikutti tuotantomäärien valvontaan, vahvistaa komission
mukaan se, että kantaja tunsi ja hyväksyi markkinoiden jakamista koskevan PWG:n
politiikan, koska se toimitti Fidesille tietoja tuotannostaan, myynnistään ja
kapasiteetin käytöstään ja koska se osallistui tilauskantoja koskeviin keskusteluihin
JMC:ssä.
- 59.
- Komissio myöntää, ettei kantaja kuulunut kartellin johtajiin. Tämä ei komission
mukaan kuitenkaan automaattisesti merkitse sitä, että kantajan osuus olisi ollut
vähäinen ja passiivinen. Kantaja kuului PC:hen, JMC:hen ja talousjaostoon, oli
yhteistyössä PWG:n kanssa JMC:n jäsenenä ja osallistui hinta-aloitteisiin samalla
tavoin kuin muutkin.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 60.
- Komissio toteaa, että se on päätöksen kunkin adressaatin sakon suuruuden
määrätäkseen ottanut huomioon muun muassa kunkin yrityksen osuuden salaisissa
sopimuksissa (päätöksen 169 perustelukappaleen ensimmäisen kohdan
ensimmäinen luetelmakohta). Komissio on lisäksi päätöksen
170 perustelukappaleessa selvittänyt, että PWG:n kokouksiin osallistuneiden
yritysten on pääsääntöisesti katsottu olleen kartellin johtajia ja muiden yritysten
kartellin rivijäseniä. On kiistatonta, että sakkojen suuruus on määrätty
soveltamalla perusprosentteja 9 ja 7,5 siihen liikevaihtoon, jonka kukin niistä
yrityksistä, joille päätös on osoitettu, on vuonna 1990 saanut yhteisön
kartonkimarkkinoilta, sen mukaan, kuuluiko yritys kartellin johtajiin vai sen
rivijäseniin.
- 61.
- Kantaja on suullisessa käsittelyssä täsmentänyt, ettei se kiistä osallistumistaan
päätöksen 1 artiklassa todettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen. Se kiistää
ainoastaan komission arvioinnin oikeellisuuden, siltä osin kuin arviointi koskee
kantajan väitettyä osuutta todetussa kilpailusääntöjen rikkomisessa.
- 62.
- Kantaja ei kiistä myöskään kuvausta PG Paperboardin kunkin toimielimen roolista.
Päätöksestä ilmenee tältä osin PWG:n olleen se toimielin, jossa tärkeimmät
kilpailunvastaiset päätökset tehtiin. Vaikka komissio katsoo, että kaikkien
päätöksen 1 artiklassa mainittujen yritysten on katsottava osallistuneen kaikkiin
tässä artiklassa mainittuihin kilpailusääntöjen rikkomisen osatekijöihin, päätöksestä
ilmenee, että salainen yhteistyö, jolla pyrittiin tärkeimpien tuottajien
markkinaosuuksien pysyttämiseen vakiotasoilla, joita joskus muutettiin, koski
ainoastaan PWG:n kokouksiin osallistuneiden yritysten markkinaosuuksia
(päätöksen 5160 perustelukappale). Lopuksi on todettava komission myöntävän
tehtaiden seisokkeja koskeneen salaisen yhteistyön osalta, että [n]äyttää siltä, että
jälleen tärkeimmät tuottajat ottivat vastuun tuotannon vähentämisestä
säilyttääkseen hintatason (päätöksen 71 perustelukappaleen toinen kohta).
- 63.
- Kun nämä seikat otetaan huomioon, kantajan väitettä, jonka mukaan komissio ei
ollut arvioinut oikein sen osuutta kartellissa, ei voida hyväksyä.
- 64.
- Kantajan ei ensinnäkään ole katsottu kuuluneen kartellin johtajiin. Komissio on
siis ottanut huomioon sen, ettei kantaja osallistunut PWG:n kokouksiin.
- 65.
- Toiseksi on todettava, että päätöksessä on selvitetty, että yritykset, jotka eivät
osallistuneet PWG:n kokouksiin, saivat tiedon PWG:n päätöksistä JMC:n
kokouksissa ja että viimeksi mainittu toimielin oli se pääasiallinen foorumi, jossa
PWG:n päätökset valmisteltiin ja jossa käytiin yksityiskohtaisia keskusteluja
kyseisten päätösten täytäntöönpanosta (ks. erityisesti päätöksen
4448 perustelukappale).
- 66.
- Kantaja myöntää osallistuneensa JMC:n ja sen edeltäjän Marketing Committeen
kokouksiin vuodesta 1983 vuoden 1990 huhtikuuhun, mutta se ei ole voinut antaa
tarkkoja tietoja kokouksista, joihin se oli osallistunut ennen vuoden 1989 alkua (ks.
päätöksen liitteenä oleva taulukko 4). Vuoden 1989 alun ja vuoden 1990 huhtikuun
välisenä aikana pidetyistä JMC:n kokouksista on annettu tarkkoja tietoja, ja kantaja
myöntää näiden kokousten osalta, että se on osallistunut viiteen JMC:n yhdeksästä
kokouksesta (em. taulukko). Lopuksi kantaja myöntää, että NPI:n edustaja on
joissakin tapauksissa antanut sille puhelimitse tietoja asioista, joita on käsitelty
niissä JMC:n kokouksissa, joissa kantaja ei ollut edustettuna (päätöksen
46 perustelukappaleen ensimmäinen kohta).
- 67.
- Koska kantaja ei kiistä sen enempää päätöksessä olevaa kuvausta JMC:n tehtävistä
kuin osallistumistaan päätöksen 1 artiklassa todetun kilpailusääntöjen rikkomisen
eri osatekijöihin, se ei voi pätevästi väittää, että komission olisi pitänyt tässä
tilanteessa katsoa, että sen osuus kartellissa ei ollut yhtä tärkeä kuin niiden muiden
yritysten, joita pidettiin rivijäseninä.
- 68.
- Se, ettei kantaja enää vuoden 1990 huhtikuun jälkeen osallistunut JMC:n
kokouksiin, ei millään tavalla muuta tätä toteamusta.
- 69.
- Kantaja ei kiistä päätöksen 163 perustelukappaleen ensimmäisessä kohdassa olevaa
väittämää, jonka mukaan siitä huolimatta, että kantaja lakkasi osallistumasta JMC:n
kokouksiin, se edelleenkin sai ja käytti muiden tuottajien toimittamia tietoja
noudatettavista hinnankorotuksista. Vaikka kuten kantaja korostaa päätöksestä
ilmeneekin, että markkinatilanne oli vasta vuonna 1990 sellainen, että tuottajat
totesivat tehtaiden seisokkien olevan välttämättömiä hintatason säilyttämiseksi
(päätöksen 70 perustelukappale), päätöksestä ilmenee myös, että
yhdenmukaistettujen hinnankorotusten valmistelun yhteydessä JMC:ssä tarkasteltiin
myös kapasiteettien käyttöä ja seisokkeja jo ennen kuin seisokkeja todella
toteutettiin (ks. erityisesti päätöksen 69 kohta).
- 70.
- Koska kantaja osallistui JMC:n kokouksiin ennen vuoden 1990 huhtikuuta, se ei ole
voinut olla tietämätön siitä yleisemmästä asiayhteydestä eli salaisesta yhteistyöstä,
johon liittyivät ne tiedot, joita se oli vuoden 1990 huhtikuun jälkeen saanut ja
käyttänyt oman hintapolitiikkansa määrittämiseksi. Pelkästään sillä seikalla, että
seisokkeja ehkä tosiasiallisesti toteutettiin vasta sen jälkeen, kun kantaja oli
viimeisen kerran osallistunut JMC:n kokoukseen, ei siis ole merkitystä arvioitaessa
kantajan osuutta kilpailusääntöjen rikkomisessa.
- 71.
- Näiden huomioiden perusteella on todettava, että kantajan väitettä ei voida
hyväksyä.
Väite, jonka mukaan komission olisi pitänyt ottaa kantajan tappiot huomioon
lieventävänä asianhaarana
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 72.
- Kantajan mukaan komission olisi pitänyt pitää lieventävänä asianhaarana sitä, että
kantajalle aiheutui kilpailusääntöjen rikkomisen aikana tappioita. Kantajan mielestä
ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 23 päivänä huhtikuuta
1986 tehty komission päätös 86/398/ETY (asia IV/31.149 Polypropyleeni; EYVL
L 230, s. 1, jäljempänä polypropyleenipäätös) vahvistaa tämän päätelmän
oikeellisuuden. Kantajan mukaan komissio on myös virheellisesti katsonut kantajan
hyötyneen kilpailusääntöjen rikkomisesta.
- 73.
- Komissio toteaa, ettei kantaja väitä, ettei kartonkiala ollut kannattava kyseisenä
aikana. Komission mukaan se, ettei kartonkialalla ollut merkittäviä vaikeuksia tuona
aikana, erottaa kartonkialan tilanteen polypropyleenipäätöksessä tarkastellusta
tilanteesta.
- 74.
- Komission mukaan sillä ei missään tapauksessa ole velvollisuutta pitää tappioita
järjestelmällisesti lieventävänä asianhaarana, koska tällaisen kannan voidaan katsoa
olevan ristiriidassa salaisen yhteistyön kieltämistä koskevan tavoitteen kanssa
erityisesti silloin, kun salaista yhteistyötä on harjoitettu vaikeuksissa olevilla aloilla.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 75.
- Kantaja ei väitä kartonkialan olleen kriisissä päätöksessä tarkoitettuna aikana, vaan
se väittää ainoastaan, että komission olisi pitänyt ottaa kantajana tappiollinen
taloudellinen tilanne huomioon lieventävänä asianhaarana.
- 76.
- Kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo katsonut, jos komissiolla katsottaisiin olevan
tällainen velvollisuus, se merkitsisi perusteettoman kilpailuedun antamista niilleyrityksille, jotka ovat vähiten sopeutuneita markkinatilanteeseen (yhdistetyt asiat
96/82102/82, 104/82, 105/82, 108/82 ja 110/82, IAZ ym. v. komissio, tuomio
8.11.1983, Kok. 1983, s. 3369, 55 kohta).
- 77.
- Tästä seuraa, että väite on hylättävä.
Väite, jonka mukaan komission olisi pitänyt pitää kantajan käyttöön ottamaa
kurinpalautusohjelmaa lieventävänä asianhaarana
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 78.
- Kantaja väittää, että myös se on lieventävä asianhaara, että kantaja on toteuttanut
toimenpiteitä kilpailusääntöjen uusien rikkomisten estämiseksi eli että se on ottanut
käyttöön kurinpalautusohjelman ja että se on siihen saakka, että tilanne selkenee
tietojenvaihtojärjestelmän osalta, lakannut toimittamasta tietoja CEPI-Cartonboard-nimiselle yhteenliittymälle, joka on omaisuudenhoitoyhtiö Fidesin seuraaja tietojen
käsittelyssä.
- 79.
- Kantaja kiistää komission väitteen, jonka mukaan kurinpalautusohjelma on vain osa
kantajan sitä politiikkaa, ettei se väitetiedoksiannon jälkeen kiistänyt tosiseikkoja,
mistä sitä on jo hyvitetty. Se, miten kantaja käyttäytyi suhteessa komissioon
tapahtuneen kilpailusääntöjen rikkomisen osalta, ja kurinpalautusohjelman käyttöön
ottaminen ovat kantajan mukaan kaksi eri asiaa.
- 80.
- Komissio myöntää, että kurinpalautusohjelma voi olla lieventävä asianhaara (em.
asia Parker Pen, tuomion 93 kohta) tapauskohtaisten olosuhteiden mukaan. Tässä
tapauksessa on komission mukaan todettava, että kantajan käyttöön ottama
kurinpalautusohjelma oli osa kantajan sitä politiikkaa, ettei se kiistänyt
väitetiedoksiannossa esitettyjä tosiasiaväitteitä, mistä sitä on jo hyvitetty. Ohjelmalla
ei komission mukaan myöskään ollut vaikutusta kilpailusääntöjen rikkomiseen
sinänsä eikä kantajan osallistumiseen siihen.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 81.
- Kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuus on määritettävä useiden seikkojen
perusteella, joihin kuuluvat erityisesti asian erityisolosuhteet, asiayhteys ja sakkojen
varoittava vaikutus, mutta niistä perusteista, jotka on välttämättä otettava
huomioon, ei kuitenkaan ole vahvistettu sitovaa tai tyhjentävää luetteloa (ks. asia
C-137/95 P, SPO ym. v. komissio, määräys 25.3.1996, Kok. 1996, s. I-1611,
54 kohta).
- 82.
- Tästä seuraa, että vaikka kurinpalautusohjelman käyttöön ottaminen osoittaakin
kyseisen yrityksen halua estää kilpailusääntöjen rikkominen tulevaisuudessa ja
vaikka ohjelma näin ollen osaltaan mahdollistaakin sen, että komissio voi paremmin
hoitaa tehtävänsä, joka koostuu erityisesti perustamissopimuksessa vahvistettujen
periaatteiden soveltamisesta kilpailun alalla ja pyrkimyksestä saada yritykset
toimimaan näiden periaatteiden mukaisesti, pelkästään se, että komissio on
aikaisemmassa päätöskäytännössään eräissä tapauksissa ottanut lieventävänä
asianhaarana huomioon kurinpalautusohjelman käyttöön ottamisen, ei merkitse,
että komissiolla olisi velvollisuus toimia samoin tässä tapauksessa.
- 83.
- Komissiolla oli siis oikeus katsoa, että tässä tapauksessa oli hyvitettävä ainoastaan
yritysten sellainen toiminta, jonka avulla se pystyi toteamaan kyseisen
kilpailusääntöjen rikkomisen helpommin. Koska kantajan sakkoa on alennettu
yhdellä kolmasosalla sen vuoksi, että se oli yhteistyössä komission kanssa
hallinnollisen menettelyn aikana, komission ei voida katsoa toimineen väärin, kun
se ei ole myöntänyt kantajalle määrätystä sakosta suurempaa alennusta.
- 84.
- Vaikka on tietenkin tärkeää, että kantaja on toteuttanut toimenpiteitä estääkseen
sen, että sen työntekijät tulevaisuudessa uudelleen rikkoisivat yhteisön
kilpailuoikeutta, tämä ei millään tavalla muuta sitä, että tässä asiassa todettu
kilpailusääntöjen rikkominen on todella tapahtunut (asia T-7/89, Hercules
Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok. 1991, s. II-1711, 357 kohta).
- 85.
- Myös tämä väite on siis hylättävä.
Kanneperuste, jonka mukaan yhdenvertaisuusperiaatetta on loukattu, koska Fiskebylle
määrätty sakko on liian suuri johtajille määrättyihin sakkoihin verrattuna
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 86.
- Kantaja toteaa, että sille määrätty miljoonan ecun sakko on 5 prosenttia sen
yhteisön kartonkimarkkinoilta vuonna 1990 saamasta liikevaihdosta.
- 87.
- Kantaja katsoo, että sakko on aivan liian korkea verrattuna niihin sakkoihin
(9 prosenttia yhteisöstä saadusta liikevaihdosta), joita määrättiin niille kartellin
johtajille, jotka eivät olleet komission kanssa yhteistyössä, eli Finnboardille, Mayr-Melnhofille ja MoDo:lle. Kuten komissio on tähdentänyt, näiden yritysten on
kannettava erityinen vastuu kilpailusääntöjen rikkomisesta. Sakkoprosenttien pitäisi
kantajan mukaan kuvastaa oikealla tavalla toisaalta kartellin johtajien ja toisaalta
vähäisemmän osuuden omanneiden yritysten kartelliin osallistumisen astetta, mikä
ei tässä tapauksessa toteudu, koska niille kartellin johtajille, jotka olivat yhtä
paljon yhteistyössä kuin Fiskeby, määrätyt sakot ovat vain 6 prosenttia niiden
liikevaihdosta.
- 88.
- Storalle määrätty sakko on vain 3 prosenttia sen yhteisön kartonkimarkkinoilta
vuonna 1990 saamasta liikevaihdosta. Kantajan mukaan on epäoikeudenmukaista,
että sille määrätyn sakon taso on korkeampi kuin Storalle määrätyn.
- 89.
- Kantajan mukaan sille määrätty sakko on myös suhteeton verrattuna kahdelle
johtajista eli KNP:lle ja Weigille määrättyihin sakkoihin.
- 90.
- Komissio katsoo, ettei kantajalla ole perusteltua syytä vaatia alennusta sakkoon.
Johtajille määrättyihin sakkoihin tehty korotus (perusprosentti on 9 prosenttia
7,5 prosentin sijasta) on selvästi sopusoinnussa sen kanssa, mitä yhteisöjen
tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ovat muissa asioissa
hyväksyneet.
- 91.
- Komissio toteaa lisäksi, että kantajalle määrätty sakko, jonka suuruus on vahvistettu
5 prosentiksi liikevaihdosta siitä syystä, ettei se kiistänyt väitetiedoksiantoon
sisältyneitä tärkeimpiä tosiasiaväitteitä, on suhteellisesti hieman yli puolet niistä
sakoista, jotka määrättiin niille johtajille, jotka eivät olleet yhteistyössä komission
kanssa.
- 92.
- Koska kartellin johtajiin kuuluneiden KNP:n ja Weigin osallistuminen PWG:hen
oli erityislaatuista, niiden sakkojen suuruuden määrittämisessä lähdettiin komission
mukaan aluksi alle 9 prosentista. Tämän jälkeen KNP:n sakkoa alennettiin sen
yhteistyön johdosta siten, että sakoksi tulisi 56 prosenttia sen yhteisön
kartonkimarkkinoilta vuonna 1990 saamasta liikevaihdosta.
- 93.
- Lopuksi komissio toteaa, että Storan käyttäytymisestä oli komissiolle huomattavasti
enemmän hyötyä kuin kantajan käyttäytymisestä, joten oli perusteltua myöntää
Storalle erittäin suuri alennus sakosta. Tämä hyvitys ei mitenkään liittynyt siihen,
että Stora kuului kartellin johtajiin, minkä osoittaa se, että myös rivijäsenen Renan
sakkoa alennettiin kahdella kolmasosalla.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 94.
- On jo todettu, että sakot on laskettu päätöksen kunkin adressaatin yhteisön
kartonkimarkkinoilta vuonna 1990 saaman liikevaihdon perusteella ja että tähän
liikevaihtoon on sitten sakkojen suuruutta määrättäessä sovellettu perusprosentteja
9 ja 7,5 sen mukaan, kuuluiko yritys kartellin johtajiin tai sen rivijäseniin. On
lisäksi selvää, että Renalle ja Storalle määrättyjä sakkoja on alennettu kahdella
kolmasosalla siitä syystä, että ne ovat alusta alkaen olleet aktiivisesti yhteistyössä
komission kanssa, kun taas eräiden muiden yritysten, muun muassa kantajan,
sakkoja on alennettu yhdellä kolmasosalla, koska ne eivät olleet väitetiedoksiantoon
antamissaan vastauksissa kiistäneet niitä tärkeimpiä tosiasiaväitteitä, joihin
komission niitä vastaan esittämät väitteet perustuivat (ks. päätöksen 171 ja
172 perustelukappale)
- 95.
- Kantajalle määrätty sakko vastaa siis edellä mainittujen perusteiden mukaisesti
7,5:tä prosenttia sen yhteisön kartonkimarkkinoilta vuonna 1990 saamasta
liikevaihdosta, ja tätä sakkoprosenttia on sitten alennettu yhdellä kolmasosalla sen
vuoksi, ettei kantaja ole väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksissa kiistänyt niitä
tärkeimpiä tosiasiaväitteitä, joihin komission sitä vastaan esittämät väitteet
perustuivat.
- 96.
- Ennen kuin tutkitaan, onko tämä sakon taso liian korkea verrattuna kartellin
johtajina pidetyille yrityksille määrättyjen sakkojen tasoon, on korostettava, että
kuten on jo todettu, komissio on toiminut oikein, kun se ottanut järjestelmällisesti
huomioon kunkin yrityksen, jolle päätös on osoitettu, yhteisön kartonkimarkkinoilta
vuonna 1990 saaman liikevaihdon.
- 97.
- Ensinnäkin sen osalta, onko kantajalle määrätty sakko liian suuri verrattuna
sakkoihin, joita on määrätty niille johtajille, jotka eivät olleet yhteistyössä
komission kanssa ja joiden sakkoja ei siten alennettu, on korostettava, että komissio
on aiheellisesti katsonut, että PWG:n kokouksiin osallistuneiden yritysten on
kannettava erityinen vastuu kilpailusääntöjen rikkomisesta (päätöksen
170 perustelukappale). Komissio on tämän jälkeen arvioinut oikein toisaalta
kartellin johtajien osalta ja toisaalta sen rivijäsenten osalta kilpailusääntöjen
rikkomisen vakavuuden, kun se on laskenut näille kahdelle ryhmälle määrättävät
sakot soveltaen viiteliikevaihtoon perusprosentteja 9 ja 7,5.
- 98.
- Tässä yhteydessä on korostettava, että kantaja ei ole kiistänyt päätöksessä olevaa
kuvausta kilpailusääntöjen rikkomisesta eikä se ole vedonnut mihinkään sellaisiin
täsmällisiin seikkoihin, jotka voisivat tukea sen väitettä, että sakkojen laskennassa
käytetyt perusprosentit eivät kuvasta oikealla tavalla sitä erityistä vastuuta, joka
PWG:n kokouksiin osallistuneiden yritysten on kannettava.
- 99.
- Toiseksi on todettava, ettei ole mitään syytä arvostella sitä, että komissio päätti
alentaa alun perin laskettuja sakkoja. Koska kantajalle on myönnetty yhden
kolmasosan alennus sakkoon sen vuoksi, että se oli yhteistyössä komission kanssa,
sitä ei ole millään tavalla syrjitty verrattuna niihin johtajiin, joille on päätöksen
172 perustelukappaleen mukaan myönnetty yhtä suuri alennus. Joka tapauksessa
on todettava, ettei kantaja ole edes väittänyt, että sen yhteistyö komission kanssa
olisi ollut merkittävämpää kuin niiden muiden yritysten, joiden sakkoihin on
myönnetty yhden kolmasosan alennus.
- 100.
- Kolmanneksi on todettava siitä, miten kantaja on verrannut kohteluaan KNP:n ja
Weigin kohteluun, että taulukosta, jonka komission on antanut vastauksena
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen, ilmenee, että
näille kahdelle yritykselle määrättyjen sakkojen taso ylittää kantajalle määrätyn
sakon tason mutta että niiden sakot on laskettu käyttäen prosenttia, joka on
pienempi kuin perusprosentti 9, jota on sovellettu PWG:n kokouksiin
osallistuneisiin muihin yrityksiin.
- 101.
- Päätöksessä on kuitenkin sellainen riittävä selvitys, että on mahdollista ymmärtää
ne syyt, joiden vuoksi kartellin johtajiin sovellettua perusprosenttia 9 ei sovellettu
KNP:hen ja Weigiin. Päätöksen 170 perustelukappaleen toisen kohdan mukaan
KNP:tä pidettiin kartellin johtajana ainoastaan siltä ajalta, kun se osallistui
PWG:n kokouksiin, eli lyhyemmältä ajalta kuin mitä se osallistui kartelliin. Komissio
toteaa lisäksi ottaneensa huomioon sen, että vaikka Weig kuului PWG:hen, sillä ei
näyttänyt olleen merkittävää osuutta kartellin politiikasta päätettäessä (päätöksen170 perustelukappaleen kolmas kohta). Kantajan väittämä, jonka mukaan sille
määrätty sakko on suhteeton verrattuna KNP:lle ja Weigille määrättyihin sakkoihin,
on siten perusteeton.
- 102.
- Neljänneksi on todettava, että Stora toimitti komissiolle ilmoituksia, joissa oli
erittäin yksityiskohtainen selvitys kilpailusääntöjen rikkomisen luonteesta ja
kohteesta, PG Paperboardin eri toimielinten toiminnasta sekä eri tuottajien
osallistumisesta kilpailusääntöjen rikkomiseen. Storan näissä ilmoituksissaan
antamat tiedot ylittävät huomattavasti sen, mitä komissio voi vaatia asetuksen
N:o 17 11 artiklan nojalla. Vaikka komissio päätöksessä toteaa saaneensa
todisteita, jotka vahvistivat Storan ilmoituksissa olleiden tietojen
paikkansapitävyyden (päätöksen 112 ja 113 perustelukappale), on selvää, että
Storan ilmoitukset ovat olleet pääasiallinen todiste kilpailusääntöjen rikkomisesta.
Jollei näitä ilmoituksia olisi ollut, komission olisi ollut ainakin paljon vaikeampaa
todeta päätöksen kohteena olevaa kilpailusääntöjen rikkomista ja tarpeen vaatiessa
saada sitä loppumaan.
- 103.
- Kun komissio on tehnyt Storalle määrättyyn sakkoon kahden kolmasosan
alennuksen, se ei tässä tilanteessa ole ylittänyt harkintavaltaansa sakkojen
suuruuden määräämisessä. Kantaja ei siis voi pätevästi väittää, että sille määrätty
sakko on liian suuri verrattuna Storalle määrättyyn sakkoon.
- 104.
- Edellä oleva huomioon ottaen kanneperuste on hylättävä.
Toissijainen kanneperuste, jonka mukaan perustamissopimuksen 190 artiklaa on
rikottu
Asianosaisten väitteet ja niiden perusteet
- 105.
- Kantaja katsoo, että päätöstä on perusteltu puutteellisesti, koska kantaja ei voi
päätöksen sisällön perusteella asianmukaisesti tarkastaa niitä seikkoja, jotka ovat
saaneet komission määräämään sille miljoonan ecun suuruisen sakon. Päätös ei siis
täytä yhteisöjen tuomioistuimen asettamia vaatimuksia (asia 24/62, Saksa v.
komissio, tuomio 4.7.1963, Kok. 1963, s. 129 ja 143 ja asia C-358/90, Compagnia
italiana alcool v. komissio, tuomio 7.4.1992, Kok. 1992, s. I-2457, 40 kohta).
- 106.
- Kantaja toteaa, että vaikka niillä seikoilla, jotka ilmaistiin ensimmäisen kerran vasta
erään komission jäsenen 13.7.1994 pitämässä lehdistötilaisuudessa, selvästi oli suuri
merkitys siinä ajatusrakennelmassa, jota komissio oli noudattanut sakkojen
suuruutta määrätessään, näitä seikkoja ei mainittu päätöksessä.
- 107.
- Kantajan mukaan komissio ei ole oikeuskäytännössä vaaditulla tavalla ilmoittanut
niitä tärkeimpiä tosiseikkoja, joihin se on tukeutunut, ja komissio on laiminlyönyt
esittää, miten se on tehnyt päätelmänsä, vaikka tämä olisi tarpeellista sen vuoksi,
että henkilöille, joita toimenpide koskee, selviää sen syyt, jotta he voivat puolustaa
oikeuksiaan, ja että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi valvoa toimenpiteen
laillisuutta. Päätöksessä ei ole ilmoitettu sitä viitevuotta, jonka liikevaihtoa on
käytetty perustana sakkoja laskettaessa, johtajille ja muille yrityksille määrättyjen
sakkojen prosentteja ja Storalle ja kantajalle myönnettyjen alennusten määrää.
- 108.
- Kantaja kiistää erityisesti sen, että sillä olisi ollut komission väittämällä tavalla
käytettävissään tietoja, jotka koskevat sitä, miksi sakkojen laskennassa on päätetty
käyttää tilikautta 1990. Komission mainitsemasta ensimmäisestä asiakirjasta eli
asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla lähetetystä, 16.7.1991 päivätystä
tietojensaantipyynnöstä kantaja toteaa, että asiakirjassa komission pyysi
ilmoittamaan liikevaihdon viimeisiltä viideltä vuodelta. Väitetiedoksiannon
liitteissä olleissa yrityskohtaisissa tiedoissa ilmoitetut liikevaihdot koskivat neljää
vuotta (19871990). Kantaja toteaa vielä, että päätöksen kappaleessa, johon
komissio viittaa (päätöksen 168 perustelukappaleen kolmas luetelmakohta), ei
millään tavalla ilmoiteta, että viitevuodeksi on valittu vuosi 1990.
- 109.
- Jos komissio on halunnut tukeutua päätöksen 169 perustelukappaleessa
määriteltyihin yleisiin perusteisiin osoittaakseen, että kantajalle määrätty sakko on
perusteltu, tässä perustelukappaleessa oleva perustelu on kantaja mukaan silloin
puutteellinen. Päätöksen niiden adressaattien, jotka ovat vedonneet lieventäviin
asianhaaroihin (mitä käsitettä komissio ei sitä paitsi ole määritellyt), on mahdoton
tietää, mitkä asianhaarat on loppujen lopuksi otettu huomioon. Komissio ei voi
perustella sitä, että lieventäviä asianhaaroja ei ole tutkittu, väittämällä, etteivät ne
olleet todellisia lieventäviä asianhaaroja.
- 110.
- Kantajan mukaan komission olisi lisäksi pitänyt selittää, miten niitä yleisiä
perusteita, joita on kaikkien yritysten osalta käytetty sakkojen suuruutta
määrättäessä, oli sovellettava kuhunkin yritykseen erikseen tarkasteltuna (ks.
vastaavasti asia T-2/89, Petrofina v. komissio, tuomio 24.10.1991, Kok. 1991,
s. II-1087). Tällainen vaatimus on olemassa, koska komissiolla on velvollisuus
selittää, mitä lieventäviä asianhaaroja se on ottanut huomioon tehdessään päätöstä,
joka koskee yhdelle ainoalle yritykselle määrättävää sakkoa.
- 111.
- Kantaja toteaa lopuksi, että komission olisi sitäkin suuremmalla syyllä pitänyt
perustella päätöksensä, koska sakko oli suuri ja koska kilpailuasioissa noudatettava
menettely, joka voi johtaa seuraamukseen, on rangaistusluontoinen, kuten
Euroopan ihmisoikeustoimikunta on katsonut (lausunto asiassa 11598/85, Société
Stenuit v. Ranska, Kertomus 30.5.1991, A-sarja, nro 232-A).
- 112.
- Komissio väittää, että päätöstä on perusteltu riittävästi.
- 113.
- Tilikautena 1990 saadun liikevaihdon valitsemisesta viiteliikevaihdoksi komissio
toteaa, että tähän liikevaihtoon viitattiin useissa asiakirjoissa eli kantajalle asetuksen
N:o 17 11 artiklan nojalla vuonna 1991 lähetetyssä kirjeessä ja väitetiedoksiantoon
liitetyissä yrityskohtaisissa tiedoissa. Se, että viitevuodeksi on valittu tämä vuosi,
voitiin päätellä myös päätöksen 168 perustelukappaleen kolmannesta
luetelmakohdasta, jossa mainitaan yhteisön kartonkimarkkinoiden liikevaihto. Tämä
päätös muistuttaa siis suuresti polypropyleenipäätöstä, jonka ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin pysytti keskeisiltä osin.
- 114.
- Komissiolla ei omasta mielestään ole missään tapauksessa velvollisuutta ilmoittaa
huomioon otettua tilikautta päätöksissä, joilla määrätään sakkoja. Yhteisöjen
tuomioistuimet eivät myöskään ole arvostelleet tätä päätöskäytäntöä.
- 115.
- Muiden päätöksessä olleiden perustelujen osalta komission viittaa päätöksen
perusteluosaan, jossa on selvitys yhden rikkomisen käsitteestä, siitä aiheutuvasta
kokonaissakosta (erityisesti päätöksen 61 perustelukappale ja sitä seuraavat
perustelukappaleet ja 129 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet)
ja kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuudesta (päätöksen 167 ja
168 perustelukappale ja asia T-3/89, Atochem v. komissio, tuomio 24.10.1991,
Kok. 1991, s. II-1177, 227 kohta) sekä kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden
yritysten osuuden huomioon ottamisesta (päätöksen 171 ja 172 perustelukappale).
- 116.
- Pelkästään se, että kilpailupolitiikasta vastaava komission jäsen on 13.7.1994
pidetyssä lehdistötilaisuudessa tuonut esiin eräitä muita yksityiskohtia, ei komission
mukaan mitenkään merkitse, että päätöksen perustelut olisivat puutteelliset.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ei komission mielestä pidä ottaa näitä
seikkoja huomioon valvoessaan päätöksen lainmukaisuutta.
- 117.
- Komissiolla ei mielestään ole velvollisuutta vastata kaikkien yritysten kaikkiin
väitteisiin vaan ainoastaan tärkeimpiin väitteisiin (asia 322/81, Michelin v. komissio,
tuomio 9.11.1983, Kok. 1983, s. 3461, 14 kohta ja asia 246/86, Belasco ym. v.
komissio, tuomio 11.7.1989, Kok. 1989, s. 2117, 55 kohta). Komissio on tässä
tapauksessa ottanut huomioon todelliset lieventävät asianhaarat, ilmoittanut
päätöksessä, keiden osalta niitä otetaan huomioon, ja maininnut näiden joukossa
erityisesti kantajan (päätöksen 171 ja 172 perustelukappale) ja katsonut, ettei ollut
olemassa muita yrityskohtaisia lieventäviä asianhaaroja eikä mitään yleistä
lieventävää asianhaaraa.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 118.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yksittäispäätöstä koskevan
perusteluvelvollisuuden tavoitteena on mahdollistaa se, että yhteisöjen
tuomioistuimet voivat valvoa päätöksen laillisuutta, ja antaa sille, jota asia koskee,
riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko päätös asianmukainen vai onko siinä
mahdollisesti sellainen virhe, jonka perusteella sen pätevyys voidaan riitauttaa,
kuitenkin niin, että tämän velvollisuuden laajuus riippuu kyseisen päätöksen
luonteesta ja siitä asiayhteydestä, missä se on tehty (ks. mm. asia T-49/95, Van
Megen Sports v. komissio, tuomio 11.12.1996, Kok. 1996, s. II-1799, 51 kohta).
- 119.
- Kun on kuten tässä tapauksessa kyse päätöksestä, jolla useille yrityksille
määrätään sakkoja yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisesta, perusteluvelvollisuuden
laajuus on määrättävä ottaen huomioon se, että rikkomisten vakavuus on
määritettävä useiden seikkojen perusteella, joihin kuuluvat erityisesti asian
erityisolosuhteet, asiayhteys ja sakkojen varoittava vaikutus, mutta niistä perusteista,
jotka on välttämättä otettava huomioon, ei kuitenkaan ole vahvistettu sitovaa tai
tyhjentävää luetteloa (em. asia SPO ym. v. komissio, määräyksen 54 kohta).
- 120.
- Komissiolla on kunkin sakon määrää vahvistaessaan lisäksi harkintavaltaa, eikä
voida katsoa, että se olisi tätä tehdessään velvollinen soveltamaan tarkkaa
matemaattista kaavaa (ks. vastaavasti asia T-150/89, Martinelli v. komissio, tuomio
6.4.1995, Kok. 1995, s. II-1165, 59 kohta).
- 121.
- Sakkojen yleisen tason määräämisessä huomioon otetut perusteet on ilmoitettu
päätöksen 168 perustelukappaleessa ja yksittäisten sakkojen suuruuden
määräämisessä huomioon otetut perusteet 169 perustelukappaleessa. Yksittäisten
sakkojen osalta komissio on lisäksi päätöksen 170 perustelukappaleessa selvittänyt,
että PWG:n kokouksiin osallistuneiden yritysten on pääsääntöisesti katsottu olleen
kartellin johtajia ja muiden yritysten kartellin rivijäseniä. Komissio on
päätöksen 171 ja 172 perustelukappaleessa todennut, että Renalle ja Storalle
määrättäviä sakkoja on alennettava huomattavasti sen huomioon ottamiseksi, että
ne ovat olleet aktiivisesti yhteistyössä komission kanssa, ja että kahdeksan muun
yrityksen, muun muassa kantajan, sakoista voidaan tehdä suhteessa pienempi
alennus, koska ne eivät ole väitetiedoksiantoon antamissaan vastauksissa kiistäneet
niitä tärkeimpiä tosiasiaväitteitä, joihin komission niitä vastaan esittämät väitteet
perustuivat.
- 122.
- Komissio on sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle jättämissään
kirjelmissä että tämän esittämään kirjalliseen kysymykseen antamassaan
vastauksessa selittänyt, että sakot on laskettu sen liikevaihdon perusteella, jonka
kukin niistä yrityksistä, joille päätös on osoitettu, on vuonna 1990 saanut yhteisön
kartonkimarkkinoilta. Yrityksille on siten määrätty sakkoja, joiden perustaso on 9
tai 7,5 prosenttia tästä yrityskohtaisesta liikevaihdosta sen mukaan, onko yritys ollut
kartellin johtaja vai muu. Komissio on lisäksi ottanut huomioon eräiden yritysten
mahdollisen yhteistyöhalukkuuden komissiossa käydyssä menettelyssä. Kahden
yrityksen sakkoa on tästä syystä alennettu kahdella kolmasosalla, kun taas eräiden
muiden yritysten sakkoa on alennettu yhdellä kolmasosalla.
- 123.
- Komission toimittamasta taulukosta, joka sisältää yksittäisten sakkojen määrän
vahvistamista koskevia tietoja, ilmenee, että vaikka sakkojen suuruutta ei ole
määrätty soveltamalla pelkästään edellä mainittuja lukuja tiukan matemaattisesti,
luvut on kuitenkin otettu järjestelmällisesti huomioon sakkoja laskettaessa.
- 124.
- Päätöksessä ei kuitenkaan täsmennetä, että sakot on laskettu kunkin yrityksen
yhteisön kartonkimarkkinoilta vuonna 1990 saaman liikevaihdon perusteella. Tältä
osin on korostettava, että toisin kuin komissio väittää, viitevuotta ei ole mainittu
päätöksen 168 perustelukappaleen kolmannessa luetelmakohdassa,
väitetiedoksiannon yrityskohtaisissa tiedoissa tai siinä tietojensaantipyynnössä, johon
komissio on vedonnut.
- 125.
- Seuraavaksi on muistutettava, että perusprosentteja 9 ja 7,5, joista suurempaa
käytettiin laskettaessa johtaja-yrityksille määrättäviä sakkoja ja pienempää
laskettaessa rivijäseninä olleille yrityksille määrättäviä sakkoja, ei myöskään
mainita päätöksessä. Siinä ei mainita myöskään Renalle ja Storalle sekä kahdeksalle
muulle yritykselle, muun muassa kantajalle, myönnettyjen alennusten
prosenttimääriä.
- 126.
- Tässä asiassa on ensinnäkin katsottava, että kun päätöksen
169172 perustelukappaletta tulkitaan ottaen huomioon päätöksessä oleva
yksityiskohtainen selvitys niistä tosiasiaväitteistä, joita päätöksen kutakin
adressaattia kohtaan on esitetty, on katsottava, että näissä perustelukappaleissa on
riittävä ja asiassa merkityksellinen selvitys kunkin yrityksen osalta kilpailusääntöjen
rikkomisen vakavuuden ja keston määrittämisessä huomioon otetuista
arviointiperusteista (ks. vastaavasti em. asia Petrofina v. komissio, tuomion
264 kohta).
- 127.
- Komission ei tässä yhteydessä voida katsoa toimineen väärin, vaikka se ei ole
päätöksessä nimenomaisesti ilmoittanut niitä syitä, joiden vuoksi se katsoi, ettei se
ole velvollinen ottamaan huomioon niitä lieventäviä asianhaaroja, joita kantaja oli
väittänyt olevan olemassa. Vaikka komission on perustamissopimuksen 190 artiklan
mukaan mainittava tosiseikat, joista riippuu, onko päätös perusteltu, sekä päätöksen
tekemiseen johtaneet seikat, määräys ei velvoita komissiota esittämään kaikkia
tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joita hallinnollisen menettelyn aikana on
käsitelty (ks. em. asia Michelin v. komissio, tuomion 14 ja 15 kohta).
- 128.
- Toiseksi on todettava, että jos silloin kun kunkin sakon suuruus määrätään
ottamalla järjestelmällisesti huomioon tietyt tarkat tiedot, kuten tässä asiassa,
päätöksessä mainittaisiin kaikki nämä tekijät, yritykset voisivat paremmin arvioida,
onko komissio tehnyt virheitä yksittäisten sakkojen määrää vahvistaessaan ja onko
kunkin yksittäisen sakon määrä perusteltu suhteessa sovellettuihin yleisiin
perusteisiin. Se, että päätöksessä olisi tässä tapauksessa mainittu kyseiset tekijät eli
perusteena käytetty liikevaihto, viitevuosi, käytetyt perusprosentit ja sakkojen
alennusprosentit, ei olisi merkinnyt niiden yritysten, joille päätös on osoitettu,
tarkan liikevaihdon sellaista implisiittistä ilmaisemista, joka olisi voinut olla
perustamissopimuksen 214 artiklan rikkomista. Kuten komissio on itse korostanut,
kunkin yksittäisen sakon määrä ei ollut seurausta kyseisten tekijöiden tiukan
matemaattisesta soveltamisesta.
- 129.
- Komissio on sitä paitsi suullisessa käsittelyssä myöntänyt, ettei mikään olisi estänyt
sitä ilmoittamasta päätöksessä niitä tekijöitä, jotka otettiin huomioon
järjestelmällisesti ja jotka ilmaistiin päätöksen tekopäivänä pidetyssä
lehdistötilaisuudessa. Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen
oikeuskäytännön mukaan päätöksen perustelujen on oltava itse päätöksessä ja että
komission myöhemmät selitykset voidaan ottaa huomioon vain poikkeuksellisissa
olosuhteissa (ks. asia T-61/89, Dansk Pelsdyravlerforening v. komissio, tuomio
2.7.1992, Kok. 1992, s. II-1931, 131 kohta ja vastaavasti asia T-30/89, Hilti v.
komissio, tuomio 12.12.1991, Kok. 1991, s. II-1439, 136 kohta).
- 130.
- Näistä toteamuksista huolimatta on todettava, että päätöksen
167172 perustelukappaleessa sakkojen määrän vahvistamisen osalta esitetyt
perustelut ovat vähintäänkin yhtä yksityiskohtaisia kuin komission aikaisemmissa,
samanlaisia kilpailusääntöjen rikkomisia koskevissa päätöksissä. Vaikka perustelujen
virheellisyys on viran puolesta huomioon otettava seikka, yhteisöjen tuomioistuimet
eivät päätöksen antamishetkeen mennessä olleet arvostelleet sitä käytäntöä, jota
komissio noudatti määräämiensä sakkojen perustelemisessa. Ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin on ensimmäisen kerran vasta asiassa T-148/89,
Tréfilunion vastaan komissio, 6.4.1995 antamassaan tuomiossa (Kok. 1995,
s. II-1063, 142 kohta) sekä asiassa T-147/89, Société métallurgique de Normandie
vastaan komissio (Kok. 1995, s. II-1057, julkaistu lyhennelmänä), ja asiassa
T-151/89, Société des treillis et panneaux soudés vastaan komissio (Kok. 1995,
s. II-1191, julkaistu lyhennelmänä), samana päivänä antamissaan tuomioissa
korostanut olevan toivottavaa, että yritykset saisivat yksityiskohtaisesti tietää niille
määrättyjen sakkojen laskentatavan, ilman että niiden olisi tämän vuoksi nostettava
kanne komission päätöksestä.
- 131.
- Tästä seuraa, että kun komissio toteaa päätöksessä, että yhteisön kilpailusääntöjä
on rikottu, ja määrää rikkomiseen osallistuneille yrityksille sakkoja siten, että se
ottaa sakkojen määrää vahvistaessaan järjestelmällisesti huomioon tietyt
perusseikat, sen on mainittava nämä seikat itse päätöksessä, jotta ne, joille päätös
on osoitettu, voivat tarkastaa, onko sakkojen taso perusteltu, ja arvioida
mahdollisen syrjinnän olemassaoloa.
- 132.
- Edellä 129 kohdassa mainituissa erityisissä olosuhteissa ja ottaen huomioon se, että
komissio on oikeudenkäyntimenettelyssä osoittautunut halukkaaksi esittämään
kaikki sakkojen laskentatapaa koskevat asiaan vaikuttavat tiedot, sitä, ettei sakkojen
laskentatapaa ole päätöksessä perusteltu erikseen, ei voida tässä asiassa pitää
sellaisena perusteluvelvollisuuden rikkomisena, jonka vuoksi olisi perusteltua
poistaa sakot kokonaan tai osittain.
- 133.
- Kanneperustetta ei siten voida hyväksyä.
- 134.
- Kaiken edellä olevan perusteella kanne on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
- 135.
- Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan
2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan
oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt
asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, koska komissio on sitä
vaatinut.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN
(laajennettu kolmas jaosto)
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
- 1.
- Kanne hylätään.
- 2.
- Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
VesterdorfBrïet
Lindh
Potocki Cooke
|
Julistettiin Luxemburgissa 14 päivänä toukokuuta 1998.
H. Jung
B. Vesterdorf
kirjaaja
presidentti