Language of document :

Kanne 28.9.2021 – Euroopan komissio v. Puolan tasavalta

(asia C-602/21)

Oikeudenkäyntikieli: Puola

Asianosaiset

Kantaja: Euroopan komissio (asiamiehet: D. Milanowska ja M. Noll-Ehlers)

Vastaaja: Puolan tasavalta

Vaatimukset

Kantaja vaatii, että unionin tuomioistuin

toteaa, että Puolan tasavalta

ei ole noudattanut ympäristömelun arvioinnista ja hallinnasta 25.6.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/491 8 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, kun se on vaatinut toimintasuunnitelmien laatimista alueille, joilla melun raja-arvot eivät ylittyneet, 18.7.2024 asti

ei ole noudattanut direktiivin 2002/49 liitteessä V olevan 1 kohdan seitsemännen ja yhdeksännen luetelmakohdan mukaisia velvoitteitaan, kun se ei ole vaatinut, että toimintasuunnitelmat sisältävät tiedot tämän direktiivin 8 artiklan 7 kohdassa tarkoitetuista yleisön kuulemisista ja toimenpiteet, joita toimivaltaiset viranomaiset aikovat toteuttaa viiden seuraavan vuoden aikana hiljaisten alueiden suojelemiseksi,

ei ole noudattanut direktiivin 2002/49 8 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, kun se on jättänyt laatimatta toimintasuunnitelmat 20 raideliikenteen pääväylälle, jotka mainitaan kanteen liitteessä A.3

ei ole noudattanut direktiivin 2002/49 8 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, kun se on jättänyt laatimatta toimintasuunnitelmat 290 tieliikenteen pääväylälle, jotka mainitaan kanteen liitteessä A.4, ja

ei ole noudattanut direktiivin 2002/49 10 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, kun se on jättänyt toimittamatta toimintasuunnitelmien tiivistelmät, jotka koskevat 20 raideliikenteen pääväylää, jotka mainitaan kanteen liitteessä A.3, ja 290 tieliikenteen pääväylää, jotka mainitaan kanteen liitteessä A.4

velvoittaa Puolan tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Komissio väittää ensimmäisessä väitteessään, että vaatimus laatia toimintasuunnitelmat 18.7.2024 asti alueille, joilla ei ole ylitetty melun raja-arvoa, ei takaa asianmukaista suojelua näille alueille ja johtaa siihen, että Puolan tasavalta ei ole noudattanut velvoitettaan laatia toimintasuunnitelmat, joissa säädellään sen valtion alueen meluongelmia, melun vaikutuksia ja melun vähentämistä, mikä on vastoin direktiivin 2002/49 8 artiklan 1 ja 2 kohtaa. Direktiivin tavoitteet välttää ja ehkäistä ympäristömelulle altistumisen haittavaikutuksia ja säilyttää ympäristömelun taso ennallaan voidaan saavuttaa vain niin, että alueille laaditaan toimintasuunnitelmat, joissa melun raja-arvoja ei ylitetä.

Komissio väittää toisessa väitteessään, ettei Puolan lainsäädännössä taata sitä, että ympäristönsuojeluohjelma sisältää myös toimenpiteitä, jotka tähtäävät hiljaisten alueiden säilyttämiseen, kuten direktiivissä 2002/49 säädetään. Puolan lainsäädäntö ei vastaa tähän vaatimukseen. Lisäksi Puolan lainsäädännössä ei vaadita, että tiedot tämän direktiivin 8 artiklan 7 kohdassa tarkoitetuista yleisön kuulemisista on toimitettava toimintasuunnitelmien pakollisena osana. Ympäristönsuojelulain 119 a §:n 5 momentissa velvoitetaan vain kunkin voivodikunnan presidentti huolehtimaan siitä, että yleisöä kuullaan soveltuvien säännösten mukaisesti. Ei ole kuitenkaan oikeudellista velvoitetta ottaa huomioon tietoja yleisön kuulemisesta toimintasuunnitelmissa.

Komissio väittää kolmannessa väitteessään, että Puola ei ole laatinut toimintasuunnitelmia 20 raideliikenteen pääväylälle, jotka se on aikaisemman ilmoittanut komissiolle tällaisina raideliikenteen pääväylinä, minkä vuoksi Puola rikkoo direktiivin 2002/49 8 artiklan 2 kohtaa.

Komissio väittää neljännessä väitteessään, ettei Puola ole laatinut toimintasuunnitelmia 290 tieliikenteen pääväylälle, jotka se on aikaisemmin ilmoittanut komissiolle tällaisina tieliikenteen pääväylinä, minkä vuoksi Puola rikkoo direktiivin 2002/49 8 artiklan 2 kohtaa.

Komissio väittää viidennessä väitteessään, ettei Puola ole toimittanut toimintasuunnitelmien tiivistelmiä, jotka koskevat 20 raideliikenteen pääväylää ja 290 tieliikenteen pääväylää, mikä tarkoittaa direktiivin 2002/49 10 artiklan rikkomista.

____________

1 EYVL 2002, L 189, s. 12.