YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN PRESIDENTIN MÄÄRÄYS
21 päivänä tammikuuta 2004 (*)
Välitoimimenettely – Kilpailu – Sakon maksaminen – Pankkitakaus – Fumus boni juris – Kiireellisyys – Intressivertailu – Osittainen ja ehdollinen täytäntöönpanon lykkääminen
Asiassa T‑217/03 R,
Fédération nationale de la coopération bétail et viande (FNCBV), kotipaikka Pariisi (Ranska), edustajinaan asianajajat R. Collin ja M. Ponsard, prosessiosoite Luxemburgissa,
hakijana,
jota tukee
Ranskan tasavalta, asiamiehinään G. de Bergues ja F. Million, prosessiosoite Luxemburgissa,
väliintulijana,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään P. Oliver ja O. Beynet, prosessiosoite Luxemburgissa,
vastaajana,
jossa hakija vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta vapauttamaan sen pankkitakauksen asettamisvelvollisuudesta, joka on määrätty edellytykseksi sille, ettei EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/C.38.279/F3 – ranskalainen naudanliha) (EYVL L 209, s. 12) 2 päivänä huhtikuuta 2003 tehdyllä komission päätöksellä 2003/600/EY määrättyä 480 000 euron sakkoa peritä,
on antanut seuraavan
määräyksen
Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet
1 EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/C.38.279/F3 – ranskalainen naudanliha) 2 päivänä huhtikuuta 2003 tekemällään päätöksellä 2003/600/EY (EUVL L 209, s. 12; jäljempänä päätös) komissio totesi, että hakija oli rikkonut EY 81 artiklan 1 kohtaa osallistuessaan Fédération nationale de l’industrie et des commerces en gros des viandesin (FNICGV), joka edustaa naudanliha-alalla toimivia teurastajia, ja neljän muun maataloustuottajia edustavan järjestön, eli Fédération nationale des syndicats d’exploitants agricolesin (jäljempänä FNSEA), Fédération nationale bovine (jäljempänä FNB), Fédération nationale des producteurs de lait’n (jäljempänä FNPL) ja Jeunes agriculteursin (jäljempänä JA) kanssa kartelliin, jonka tarkoituksena on ollut keskeyttää naudanlihan tuonti Ranskaan ja vahvistaa tietyille naudanlihaluokille vähimmäishinta (päätöksen 1 artikla).
2 Päätöksestä ilmenee, että naudan spongiformisen enkefalopatian (BSE) eli ns. hullun lehmän taudin aiheuttamassa kriisitilanteessa hakija ja FNICGV yhtenä osapuolena ja FNSEA, FNB, FNPL ja JA toisena osapuolena tekivät 24.10.2001 sopimuksen, jolla ne määrittivät vähimmäishintoja ja sitoutuivat keskeyttämään naudanlihan tuonnin Ranskaan tai ainakin rajoittamaan sitä. Samat järjestöt tekivät marras–joulukuun vaihteessa vuonna 2001 suullisen sopimuksen, jolla oli vastaavanlainen tarkoitus.
3 Komissio katsoi päätöksessä, että näiden kahden sopimuksen (jäljempänä riidanalaiset sopimukset) tekemisellä rikottiin vakavalla tavalla EY 81 artiklaa. Komissio määräsi hakijalle 480 000 euron suuruisen sakon (päätöksen 3 artikla).
4 Päätöksen 4 artiklassa säädetään, että sakko on maksettava kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksi antamisesta. Tiedoksiantokirjeessä, joka oli päivätty 9.4.2003, täsmennettiin, että jos hakija nostaa kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, komissio ei ryhdy mihinkään täytäntöönpanotoimiin edellyttäen, että saatavalle lasketaan korkoa maksuajan päättymispäivästä lähtien ja että hyväksyttävä pankkitakaus on asetettu viimeistään tuohon päivään mennessä.
5 Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 19.6.2003 jättämällään kannekirjelmällä nyt esillä olevan asian hakija nosti EY 230 artiklan neljännen kohdan nojalla kanteen päätöksen kumoamiseksi tai toissijaisesti sille asetettujen sakkojen kumoamiseksi tai alentamiseksi.
6 Hakija on 2.7.2003 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen jättämällään erillisellä asiakirjalla vaatinut välitoimia koskevaa määräystä, jolla pyrittiin vapautumaan pankkitakauksen asettamisvelvollisuudesta, jonka täyttäminen oli asetettu edellytykseksi sille, ettei päätöksellä määrättyä sakkoa peritä välittömästi.
7 Komissio esitti 17.7.2003 kirjalliset huomautuksensa välitoimihakemuksesta.
8 Ranskan tasavalta toimitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 7.10.2003 väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen hakijan vaatimuksia. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti hyväksyi 14.10.2003 antamallaan määräyksellä Ranskan tasavallan väliintulijaksi ja pyysi sitä esittämään huomautuksensa kuulemistilaisuudessa.
9 Komission esittämien huomautusten johdosta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti hyväksyi sen, että hakija esittää vielä eräitä asiakirjoja, jotka toimitettiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 16.10.2003.
10 Asianosaisia kuultiin välitoimista päättävän tuomarin luona 17.10.2003.
11 Mainitussa istunnossa asianosaiset sitoutuivat selvittämään mahdollisuutta sopia sakkojen maksamisesta osissa ja ilmoittamaan neuvottelujensa tuloksesta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentille. Asianosaiset ilmoittivat näiden neuvottelujen tuloksesta ja toimittivat eräitä niihin liittyviä asiakirjoja 7.11.2003.
Oikeudellinen arviointi
12 EY 242 ja EY 243 artiklan sekä toisaalta EY 225 artiklan 1 kohdan, kun niitä luetaan yhdessä, nojalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi, jos se katsoo olosuhteiden sitä edellyttävän, määrätä kanteen kohteena olevan toimen täytäntöönpanon lykättäväksi tai päättää tarpeellisista välitoimista.
13 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 104 artiklan 2 kohdan mukaan välitoimihakemuksessa on ilmoitettava ne seikat, joiden vuoksi asia on kiireellinen, sekä ne tosiseikat ja oikeudelliset perusteet, joiden vuoksi vaaditun välitoimen myöntäminen on ilmeisesti perusteltua (fumus boni juris). Näiden edellytysten on täytyttävä yhtä aikaa niin, että täytäntöönpanon lykkäämistä koskeva hakemus on hylättävä, jos jokin niistä puuttuu (asia C‑268/96 P(R), SCK ja FNK v. komissio, määräys 14.10.1996, Kok. 1996, s. I‑4971, 30 kohta). Välitoimista päättävän tuomioistuimen on tarpeen vaatiessa punnittava myös asiaan liittyvät intressit (asia C‑445/00 R, Itävalta v. neuvosto, määräys 23.2.2001, Kok. 2001, s. I‑1461, 73 kohta).
Asianosaisten lausumat
Fumus boni juris
14 Osoittaakseen, että fumus boni jurista koskeva edellytys täyttyy, hakija esittää kaksi menettelyä koskevaa väitettä ja neljä asiakysymystä koskevaa väitettä, jotka sen mukaan johtavat päätöksen kumoamiseen.
15 Menettelyä koskevien väitteiden osalta hakija vetoaa puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen ja olennaisten menettelymääräysten rikkomiseen, koska sekä väitetiedoksiannosta että päätöksestä puuttuvat perustelut siitä, että sakon määrää laskettaessa ei ole ylitetty 10 prosentin suuruista liikevaihdosta laskettavaa enimmäismäärää.
16 Asiakysymystä koskevien väitteiden yhteydessä hakija väittää ensinnäkin, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, koska se ei ole osoittanut, että karjankasvattajia ja teurastajia edustavien eri järjestöjen välillä oli vertikaalinen sopimus 30.11.2001 jälkeen. Komissio on hakijan mukaan perustanut arviointinsa ainoastaan karjankasvattajia edustavien järjestöjen antamiin ilmoituksiin hankkimatta teurastajia edustavilta järjestöiltä asiakirjoja, jotka vahvistavat niiden osallistumisen tuohon väitettyyn sopimukseen. Komissio ei ole myöskään arvioinut markkinahintojen kehitystä 30.11.2001 jälkeen.
17 Toiseksi hakija väittää, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että riidanalaisilla sopimuksilla oli havaittavissa olevaa vaikutusta kilpailuun. Komissio on itse myöntänyt, että tällaista vaikutusta ei ilmennyt 24.10.2001 solmitun kirjallisen sopimuksen voimassaoloaikana, eikä se osoita, että vaikutuksia olisi ilmennyt kyseisen sopimuksen päättymisen jälkeen. Lisäksi komission arvioinnissa, jonka mukaan 24.10.2001 solmitun sopimuksen tarkoituksena on rajoittaa kilpailua, ei oteta huomioon kriisitilannetta, jossa sopimus on solmittu.
18 Kolmanneksi komissio on tehnyt arviointivirheen katsoessaan, että esillä olevaan asiaan ei sovelleta tiettyjen kilpailusääntöjen soveltamisesta maataloustuotteiden tuotantoon ja kauppaan 4 päivänä huhtikuuta 1962 annettua neuvoston asetusta N:o 26 (EYVL 1962, 30, s. 993). Vastoin komission esittämää kantaa, hakija väittää, että sopimus ei ole EY 33 artiklan tavoitteiden vastainen, koska sen ansiosta on voitu varmistaa maatalousväestölle kohtuullinen elintaso ja vakauttaa markkinoita.
19 Viimeiseksi hakija väittää, että komissio on rikkonut 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17, perustamissopimuksen [81] ja [82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus (EYVL 1962, 13, s. 204), 15 artiklan 2 kohtaa, koska se ei ole esittänyt niitä liikevaihtoa koskevia seikkoja, joiden nojalla on määritetty asetetut sakot, eikä ole varmistanut, että sakkojen määrä ei ylitä 10 prosentin enimmäismäärää hakijan liikevaihdosta.
20 Toissijaisesti hakija väittää, että määrätyt sakot on kumottava tai niitä on alennettava. Se huomauttaa tältä osin, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EYVL 1998, C 9, s. 3) 5 kohdan b alakohtaa. Lisäksi komissio on hakijan mukaan rikkonut asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohtaa määräämällä hakijan sakkojen määrän 480 000 euroksi. Komissio on myös tehnyt ilmeisen arviointivirheen ja oikeudellisen virheen ensinnäkin pitäessään hakijan toimintaa ”erittäin vakavana” rikkomuksena, toiseksi ottaessaan huomioon lieventäviä asianhaaroja, kolmanneksi arvioidessaan sopimuksen salaista luonnetta ja neljänneksi määrittäessään sopimuksen kestoa, sillä sopimus on päättynyt jo 30.11.2001 eikä 11.1.2002.
21 Komissio katsoo, että mikään hakijan esittämistä hakemusperusteista ei ole sen luonteinen, että fumus boni jurista koskeva edellytys täyttyisi.
22 Se toteaa, että hakemusperuste, joka koskee väitetiedoksiannon perustelujen puuttumista, ja hakemusperusteet, joilla vaaditaan sakkojen kumoamista tai niiden määrän alentamista, on esitetty liian yhteenvedonomaisesti ja ne voidaan ymmärtää ainoastaan pääasian kanteen yhteydessä esitettyjen väitteiden valossa. Näin ollen nämä perusteet eivät täytä asiassa T‑306/01 R, Aden ym. vastaan neuvosto ja komissio, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin määräys 7.5.2002 (Kok. 2002, s. II‑2387, 52 kohta), esitettyjä edellytyksiä.
23 Muut hakemusperusteet ovat komission mukaan oikeudellisesti perusteettomia.
Kiireellisyys
24 Hakija katsoo, että kiireellisyysedellytys täyttyy nyt esillä olevassa asiassa. Se toteaa taloudellisen tilanteensa olevan sellainen, että sen on mahdotonta saada sakkojen määrän ja niihin liittyvien korkojen suuruista pankkitakausta.
25 Hakija huomauttaa aluksi, että sen sääntöjen 2 artiklan mukaan sen tehtävänä on muun muassa puolustaa aatteellisesti ja ammatillisesti maatalouden yhteisiä etuja ajavien yhtiöiden, osuuskuntien, karjan‑ ja lihankasvattajien ryhmittymien ja näiden mainittujen järjestöjen alajärjestöjen etuja sekä edustaa niihin kuuluvia jäseniä sekä suhteessa julkisvaltaan että ammattijärjestöissä ja eri ammattien välisissä yhteistoimintaelimissä. Näin ollen hakija ei harjoita päätoimisesti mitään toimintaa, josta sille voisi syntyä tuloja ja sen sääntöjen 6 artiklan mukaan sen varat koostuvat jäsenten jäsenmaksuista ja valtion, departementtien ja kuntien sille myöntämistä tuista.
26 Vuonna 2002 hakijan varsinaisen toiminnan tuotto oli 1,84 miljoonaa euroa. Tämä tuotto on pääosin peräisin sen jäsenten maksamista jäsenmaksuista (716 987 euroa), saaduista tuista (331 408 euroa), koulutuksen edistämiseksi kannettavista veroista (taxe d’apprentissage) (140 099 euroa) ja vuosittaisista opiskelusopimuksista (321 292 euroa). Se toteaa, että vuoden 2002 varsinaisen toiminnan menot olivat 1,84 miljoonaa euroa ja näin ollen sen varsinaisen toiminnan tulos tilikaudella 2002 oli 3 306 euroa ja nettotulos 921 euroa.
27 Tilikauden 2002 taseesta ilmenee, että hakijalla on omia varoja 162 980 euroa. Vuoden 2003 alustavassa talousarviossa arvioidaan varsinaisen toiminnan tuloksen olevan 197 000 euroa tappiollinen, mistä aiheutuu oman pääoman aleneminen.
28 Hakija esittää myös 11.6.2003 ja 13.6.2003 päivätyt kaksi kirjettä, jotka ovat peräisin kahdelta ranskalaiselta pankilta ja joissa nämä pankit ilmoittavat kieltäytyvänsä asettamasta pankkitakausta. Jälkimmäisessä 13.6.2003 päivätyssä kirjeessä täsmennetään, että pyydetty summa ylittää huomattavasti hakijan oman pääoman määrän ja että kolmen viimeisen tilikauden tulosten perusteella ei voida pitää mahdollisena, että tämä määrä kasvaa keskipitkällä aikavälillä.
29 Hakijan taloudellisen tilanteen vakavuus vahvistetaan myös sen tilintarkastajan 26.5.2003 ja 19.6.2003 päivätyissä kahdessa kirjeessä. Näistä kirjeistä ilmenee, että kun otetaan huomioon hakijan toiminnan jatkumisen epävarmuus, tilintarkastajan velvollisuutena on Ranskan kauppalain mukaan ollut käynnistää ”hälytysmenettelyn” ensimmäinen vaihe.
30 Hakijan mahdottomuus saada vaadittua pankkitakausta on sitäkin ilmeisempi, koska kyseessä on yhdistyksen muodossa toimiva järjestö. Toisin kuin konsernissa, hakijan ja sen jäsenten välillä ei ole pääomasuhteita. Sen tilanne on näin ollen erilainen kuin tilanne, jota tarkoitetaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka koskee samaan konserniin kuuluvan yhtiön mahdollisuutta avustaa rikkomuksen tehnyttä yhtiötä tilanteessa, jossa tämän viimeksi mainitun on mahdotonta saada pankkitakausta.
31 Lisäksi koska hakijalla ei ole sääntöjensä nojalla mahdollisuutta tehdä jäseniään sitovia päätöksiä, nämä viimeksi mainitut eivät voi vastata hakijan toimenpiteistä.
32 Komissio katsoo, että hakija ei ole osoittanut oikeudellisesti riittävästi, että kiireellisyyttä koskeva edellytys täyttyy.
33 Se huomauttaa ensinnäkin, että asiakirjat, jotka hakija on esittänyt perustellakseen taloudellisia vaikeuksiaan, ovat näyttöarvoltaan heikkoja. Sen tilikauden 2002 tilejä koskeva veroselvitys on ainoastaan veroilmoitus eikä tilintarkastajan hyväksymä tilinpäätös. Vuoden 2003 talousarvio esitetään leimaamattomalla paperilla, eikä siinä ole mitään allekirjoituksia eikä tilintarkastajan hyväksyntää.
34 Vaikka oletettaisiinkin, että esitetyt tiedot pitävät paikkansa, hakija ei ole lainkaan selvittänyt mahdollisuutta, että sen jäsenet antavat sille tarvittavan tuen pankkitakauksen järjestämiseksi. Hakijan komissiolle esittämistä arvioinneista ilmenee komission mukaan, että naudanliha-alalla toimivien hakijan jäseninä olevien yritysten liikevaihto on 1,475 miljardia euroa. Näin ollen on ilmeistä, että hakija voi jäsentensä avulla maksaa sakon tai asettaa tarvittavan pankkitakauksen.
35 Hakijan ja sen jäsenten välisten taloudellisten suhteiden osalta sekä koskien väitettä, jonka mukaan hakija ei voi tehdä jäseniään sitovia päätöksiä, komissio viittaa hakijan sääntöjen 16 artiklaan, jossa säädetään, että mikäli konkurssin sattuessa varojen määrä on negatiivinen, tämä määrä jaetaan jäsenten kesken suhteessa niiden viiden viimeisen vuoden ajalta maksamiin tai maksettavana oleviin jäsenmaksuihin. Näin ollen mikäli hakija ei maksa sakkoa ja se asetetaan konkurssiin, komissio voi vaatia sakon maksamista hakijan jäseniltä. Tämän seurauksena hakija ei voi pätevästi väittää, että sen velat eivät koske sen jäseniä.
36 Lisäksi komission mukaan on ilmeistä, että hakija on olemassa ainoastaan jäsentensä edun nimissä ja että se on tehnyt riidanalaiset sopimukset jäsentensä puolesta ja näiden etujen nimissä.
37 Mikäli hakijan jäsenet päättävät olla asettamatta pankkitakausta ja mikäli sakon pakkotäytäntöönpano johtaa hakijan olemassaolon päättymiseen, tämä seuraus ei aiheudu komission asettamasta velvollisuudesta vaan hakijan jäsenten tekemästä ratkaisusta. Tässä tilanteessa komission toiminnan ja hakijan olemassaolon päättymisen välillä ei ole välitöntä ja välttämätöntä syy-yhteyttä (asia T‑18/96 R, SCK ja FNK v. komissio, määräys 4.6.1996, Kok. 1996, s. II‑407, joka on pysytetty muutoksenhaussa em. asiassa SCK ja FNK v. komissio, 14.10.1996 annetulla määräyksellä; asia T‑5/00 R, Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied v. komissio, määräys 14.12.2000, Kok. 2000, s. II‑4121, joka on pysytetty muutoksenhaussa asiassa C‑7/01 P(R), FEG v. komissio, 23.3.2001 annetulla määräyksellä, Kok. 2001, s. I‑2559).
Intressivertailu
38 Komissio väittää ensinnäkin, että hakijan esittämän vuoden 2003 talousarvion mukaan sen varallisuus vähenee siten, että yhteisöjen taloudellinen riski kasvaa. Kun lisäksi otetaan huomioon se, että hakijan toiminnan jatkuvuus riippuu sen jäsenten tahdosta, on olemassa riski, että jäsenet vähentävät jäsenmaksujaan, jotta komissio ei saa sakkoa perityksi. Mikäli hakija asetetaan konkurssiin, komission olisi pyrittävä perimään sakko kultakin jäseneltä niiden jäsenmaksujen mukaisessa suhteessa, mistä aiheutuu kuluja, viivästystä ja suurempia riskejä.
39 Yleisesti ottaen komissio väittää, että mikäli yritysten yhteenliittymät voitaisiin vapauttaa pankkitakauksen asettamisesta niiden omien varojen vähäisyyden vuoksi ilman, että niiden jäsenten varoja otetaan huomioon, kilpailua rajoittavaa toimintaa harkitsevien yritysten kannattaisi aina perustaa yritysten yhteenliittymä kilpailuoikeuden vastaisten sopimusten tekemistä varten.
40 Tarve säilyttää yhteisön kilpailusääntöjen tehokkuus ja niiden ennalta ehkäisevä vaikutus on nyt esillä olevassa asiassa erityisen tärkeää, koska hakijat ovat osallistuneet erittäin vakavaan yhteisön kilpailusääntöjen rikkomiseen (asia T‑191/98 R II, Cho Yang Shipping v. komissio, määräys 28.6.2000, Kok. 2000, s. II‑2551, 54 kohta).
Välitoimista päättävän tuomarin arviointi asiasta
Fumus boni juris
41 On myönnettävä, että ensi näkemältä vaikuttaa, että ainakin joillakin hakijan esittämistä perusteista on merkitystä asian kannalta eivätkä ne ole ainakaan täysin perusteettomia. Tilanne on näin ensinnäkin sen perusteen osalta, jonka mukaan komissio on määrännyt sakkoja, joiden määrä ylittää 10 prosentin rajan hakijan liikevaihdosta, ja toiseksi sen perusteen osalta, jonka mukaan päätöksestä puuttuvat kyseistä ylärajaa koskevat perustelut.
42 Näistä kahdesta perusteesta ensimmäisen osalta on todettava, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan mukaan komission EY 81 ja EY 82 artiklan nojalla yrityksille tai yritysten yhteenliittymille määräämien sakkojen määrä ei saa ylittää 10:tä prosenttia edellisen tilikauden liikevaihdosta.
43 Kun kyseessä on yritysten yhteenliittymä, huomioon otettava liikevaihto on laskettava suhteessa yhteenliittymään kuuluvien yritysten yhdessä saavuttamaan liikevaihtoon ainakin silloin, kun sisäisten sääntöjensä mukaan yhteenliittymä pystyy tekemään jäseniään sitovia päätöksiä (yhdistetyt asiat T‑39/92 ja T‑40/92, CB ja Europay v. komissio, tuomio 23.2.1994, Kok. 1994, s. II‑49, 136 kohta; asia T‑29/92, SPO ym. v. komissio, tuomio 21.2.1995, Kok. 1995, s. II‑289, 385 kohta; yhdistetyt asiat T‑213/95 ja T‑18/96, SCK ja FNK v. komissio, tuomio 22.10.1997, Kok. 1997, s. II‑1739, 252 kohta ja asia T‑338/94, Finnboard v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok. 1998, s. II‑1617, 270 kohta, joka on pysytetty muutoksenhaussa asiassa C‑298/98 P, Finnboard v. komissio, 16.11.2000 annetulla tuomiolla, Kok. 2000, s. I‑10157, 66 kohta).
44 On todettava, että nyt esillä olevassa asiassa hakijalle määrätyn sakon määrä vastaa noin 25:tä prosenttia sen varsinaisen toiminnan tuotosta, joka vuonna 2002 oli 1,84 miljoonaa euroa (ks. edellä 26 kohta). Jos oletetaan, että hakijan liikevaihto koostuu ainoastaan mainitusta varsinaisen toiminnan tuotosta, määrätyt sakot ylittävät huomattavasti asetuksessa N:o 17 säädetyn 10 prosentin ylärajan.
45 Komissio on istunnossa huomauttanut, että hakijan säännöistä ja erityisesti niiden 2, 4, 5, 12 ja 16 artiklasta ilmenee, että hakijalla oli mahdollisuus tehdä jäseniään sitovia päätöksiä, ja tästä syystä kaikkien hakijan jäseninä olevien yritysten liikevaihdon huomioon ottaminen oli perusteltua.
46 Vastauksena tähän hakija kiisti, että sillä olisi sääntöjensä nojalla mahdollisuus tehdä jäseniään sitovia päätöksiä. Se huomautti istunnossa myös, että useiden paikallisten sopimusten tekeminen osoittaa, että 24.10.2001 tehty sopimus ei ole luonteeltaan sitova. Hakija korostaa sääntöjensä 16 artiklan osalta, että kyseinen artikla soveltuu ainoastaan tilanteeseen, jossa järjestön purkamisesta tai konkurssiin hakeutumisesta on päätetty yleiskokouksessa, eikä sitä näin ollen sovelleta järjestön purkamiseen tuomioistuimen määräyksellä konkurssimenettelyn päätteeksi.
47 On todettava, että hakijan sääntöjen 2 artiklan mukaan sen tehtävänä on muun muassa puolustaa jäseniään aatteellisesti ja ammatillisesti (1 kohta), edustaa näitä suhteessa julkisvaltaan ja ammattijärjestöissä ja eri ammattien välisissä yhteistoimintaelimissä (2 kohta), edistää yhteistoimintaa organisoitaessa karjan, lihan ja niistä valmistettujen tuotteiden ja jalosteiden tuotantoa, valmistusta ja myyntiä lihamarkkinoiden yleisen organisoinnin yhteydessä (3 kohta), ratkaista sen sisäisten järjestöjen vaikutusalueita koskevat riitautukset (4 kohta), helpottaa yhtiöiden ja järjestöjen järjestäytymistä ja toimintaa neuvonnalla ja tarjoamalla jäsentensä käytettäväksi päteviä asiantuntijoita (5 kohta) sekä helpottaa ja avustaa alueellisten tai departementtikohtaisten järjestöjen perustamista (6 kohta).
48 Lisäksi hakijan sääntöjen 4 artiklassa säädetään, että ”liittyessään [FNCBV:hen] jäsen sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä sekä kaikkia hallituksen antamia sisäisiä säännöksiä”.
49 Sääntöjen 5 artiklan mukaan ”hallitus voi päättää sellaisen osuuskunnan tai ryhmittymän erottamisesta, joka ei noudata näitä sääntöjä tai jonka toiminta on omiaan vahingoittamaan [FNCBV:n] etuja”.
50 Sääntöjen 12 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Hallitus edustaa [FNCBV:tä] suhteessa ulkopuolisiin – – . Se edustaa jäsenjärjestöjä suhteessa julkisvaltaan ja ammattijärjestöihin sellaisissa taloudellisissa ja sosiaalisissa kysymyksissä, joiden osalta asiasta on aiemmin sovittu jäseninä olevien ryhmittymien kanssa. Päätökset sitovat mainittuja ryhmittymiä vain, jos nämä eivät ole ennakkoon esittäneet eriävää kantaansa.”
51 Sääntöjen 16 artiklassa säädetään vielä seuraavaa:
”Purkamisesta, konkurssiin hakeutumisesta ja fuusiosta toisen järjestön kanssa voi päättää ainoastaan yleiskokous, jossa on paikalla tai edustettuna vähintään kaksi kolmasosaa jäsenistä – – . Mikäli konkurssin päätteeksi varojen määrä on positiivinen, nuo varat on osoitettava kansalliseen maatalouden yleisiä etuja edistävään tarkoitukseen. Jos varojen määrä on negatiivinen, tämä määrä jaetaan jäsenten kesken suhteessa niiden viiden viimeisen vuoden ajalta maksamiin tai maksettavana oleviin jäsenmaksuihin.”
52 On myös huomattava, että edellä mainitussa asiassa CB ja Europay vastaan komissio ja edellä mainitussa asiassa Finnboard vastaan komissio, tuomio 14.5.1998, täsmennettiin, että kyseessä olevat järjestöt saattoivat tehdä päätöksiä, jotka sitoivat niiden jäseniä suhteessa kolmansiin, esimerkiksi tekemällä myyntisopimuksia jäsentensä lukuun, ja että kyseiset jäsenet olivat sääntöjensä mukaan kolmansiin nähden yhteisvastuullisessa vastuussa järjestön tekemistä sitoumuksista. Tällaisissa olosuhteissa komissiolla oli perusteet ottaa huomioon järjestön jäsenten liikevaihto laskettaessa 10 prosentin ylärajaa (em. asia CB ja Europay v. komissio, tuomion 138 kohta ja em. asia Finnboard v. komissio, tuomio 14.5.1998, 275 ja 280 kohta, joka on pysytetty muutoksenhaussa em. asiassa Finnboard v. komissio, 16.11.2000 annetulla tuomiolla, 66 kohta).
53 Edellä mainitussa asiassa SCK ja FNK vastaan komissio ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin täsmensi, että kyseessä oleva järjestö saattoi sääntöjensä nojalla tehdä jäseniään sitovia päätöksiä ja erottaa jäsenet, jotka eivät noudattaneet sen tekemiä päätöksiä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi arviossaan, että komissio saattoi perustellusti ottaa huomioon jäsenten liikevaihdon, ja korosti, että järjestön säännöissä sen sallittiin nimenomaisesti tekevän jäseniään sitovia päätöksiä (em. asia SCK ja FNK v. komissio, tuomion 253 kohta).
54 On myös todettava, että edellä mainitussa asiassa Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied vastaan komissio annetussa määräyksessä (56 kohta) välitoimista päättävä tuomari katsoi kiireellisyyttä arvioidessaan, että kyseessä olevan järjestön säännöissä oli määräyksiä, joiden nojalla sillä oli mahdollisuus tehdä jäseniään sitovia päätöksiä. Välitoimista päättävä tuomari totesi tältä osin, että jäsenten oli järjestön sääntöjen nojalla noudatettava tunnollisesti sääntöjen ja sisäisten säännösten määräyksiä sekä hallituksen ja yleiskokousten tekemiä päätöksiä ja että jäsen, joka ei enää täyttänyt säännöissä tai sisäisissä säännöksissä vahvistettuja edellytyksiä, voitiin erottaa järjestöstä. Välitoimista päättävä tuomari totesi myös, että jäsenelle voitiin antaa varoitus, jäsenyys voitiin peruuttaa toistaiseksi tai jäsenelle voitiin määrätä sakko, joka voi olla enintään 10 000 Alankomaiden guldenia, jos hallitus totesi, että kyse oli piittaamattomuudesta sääntöjä, sisäisiä säännöksiä tai järjestön pätevästi tekemiä päätöksiä kohtaan.
55 Nyt esillä olevassa asiassa hakijan sääntöjen 4 artiklasta ilmenee, että sen hallitus voi antaa sisäisiä säännöksiä, joita jäsenten on noudatettava. Arvioitaessa asiaa suhteessa edellä mainitussa asiassa SCK ja FNK vastaan komissio annettuun tuomioon, ei voida pitää mahdottomana, että tämä mahdollisuus riittää, jotta voidaan katsoa, että hakija voi tehdä jäseniään sitovia päätöksiä ja että jäsenten liikevaihdon huomioon ottaminen on perusteltua.
56 Toisin kuin edellisessä kohdassa mainitussa asiassa, hakijan sääntöjen 12 artiklassa todetaan kuitenkin, että ”päätökset sitovat jäseniä vain, jos nämä eivät ole ennakkoon esittäneet eriävää kantaansa”. Tästä lienee mahdollista päätellä, että hakija ei voi sääntöjensä nojalla tehdä jäseniään sitovia päätöksiä vastoin näiden tahtoa.
57 On myös täsmennettävä, että hakijan sääntöjen mukaan hallitus voi erottaa jäsenen ainoastaan, mikäli jäsenen toiminta on vastoin sääntöjä tai sen toiminta ”on omiaan vahingoittamaan [FNCBV:n] etuja” (5 artikla). Edellä mainitussa asiassa SCK ja FNK vastaan komissio järjestöillä oli sääntöjensä nojalla mahdollisuus erottaa jäsen, joka ei noudattanut hallituksen tekemiä ”päätöksiä”.
58 Nyt esillä olevassa asiassa hakija tai komissio eivät ole esittäneet mitään esimerkkejä tai selvityksiä, joiden avulla välitoimista päättävä tuomari voisi määrittää täsmällisesti hakijan sääntöjen määräysten ulottuvuuden. Tässä tilanteessa – ja ryhtymättä selvityksiin, jotka eivät kuulu välitoimimenettelyyn – ei ole mahdollista määrittää varmasti, voiko hakija tehdä jäseniään sitovia päätöksiä asiaan sovellettavassa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, ja erityisesti, onko näin tapahtunut riidanalaisten sopimusten tekemisen yhteydessä.
59 Joka tapauksessa edellä esitetystä ilmenee, että nyt käsiteltävä hakemusperuste ei ole ilmeisen perusteeton. Lisäksi välitoimista päättävä tuomari katsoo, että niiden edellytysten määrittämistä, joiden nojalla yritysten yhteenliittymän jäsenten liikevaihto voidaan ottaa huomioon sovellettaessa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan mukaista 10 prosentin enimmäismäärää, on syytä tarkastella tarkemmin ja että tämän arvioiminen kuuluu ainoastaan pääasiaa käsittelevälle tuomioistuimelle.
60 Toisen perusteen osalta – joka perustuu sakkojen enimmäismäärää koskevien perustelujen puuttumiseen – on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 253 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen säädöksen, päätöksen tai muun toimenpiteen luonteen mukaan ja perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen yhteisön toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden (asia C‑367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok. 1998, s. I‑1719, 63 kohta). EY 253 artiklan mukaisen perusteluvelvollisuuden laajuus riippuu kyseessä olevan toimen luonteesta ja siitä asiayhteydestä, jossa se on tehty (asia C‑350/88, Delacre ym. v. komissio, tuomio 14.2.1990, Kok. 1990, s. I‑395, 15 ja 16 kohta ja em. asia komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomion 63 kohta).
61 Sellaisen päätöksen osalta, jossa määrätään – kuten nyt esillä olevassa asiassa – sakkoja usealle yritykselle yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisen johdosta, perusteluvelvollisuuden laajuus on määritettävä ottaen huomioon erityisesti se seikka, että kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuus on määritettävä erittäin monien seikkojen, kuten erityisesti asian ominaispiirteiden, asiayhteyden ja sakkojen ennalta ehkäisevän vaikutuksen perusteella, vaikka huomioon otettavista arviointiperusteista ei ole vahvistettu sitovaa tai tyhjentävää luetteloa (asia C‑137/95 P, SPO ym. v. komissio, määräys 25.3.1996, Kok. 1996, s. I‑1611, 54 kohta).
62 On huomattava, että päätöksen 162–186 perustelukappale koskee asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan soveltamista.
63 Päätöksen 170 perustelukappaleessa komissio katsoo, että kunkin hakijan vuosittain keräämien jäsenmaksujen määrä tuntuu objektiiviselta perusteelta eri yhdistysten merkityksen ja niiden osavastuun määrittelemiseksi kyseessä olevassa rikkomisessa. Tämän seikan huomioon ottaen komissio asetti sakkojen perusmäärän FNSEA:lle 20 miljoonaksi euroksi ja FNCBV:lle 1/10:ksi tästä määrästä.
64 Sitä vastoin missään päätöksen perustelukappaleessa ei käsitellä 10 prosentin ylärajan mahdollista ylittymistä eikä – sitä suuremmalla syyllä – arvioida mahdollisuutta ottaa huomioon järjestäytyneiden maanviljelijöiden liikevaihdot.
65 Ensi näkemältä ei siten vaikuta siltä, että päätöksestä selviäisivät yhteisöjen tuomioistuimille ja niille, joita toimenpide koskee, ne syyt, joiden nojalla komissio on katsonut aiheelliseksi ottaa huomioon edellä mainitut liikevaihdot.
66 Tältä osin muistutetaan, että koska perusteluvelvollisuuden laajuus riippuu kyseessä olevan toimen luonteesta ja siitä asiayhteydestä, jossa se on tehty (ks. edellä 60 kohta), komission on esitettävä nimenomaiset perustelut, jos sen tekemän päätöksen vaikutukset ulottuvat huomattavasti pidemmälle kuin sitä edeltävät päätökset (ks. vastaavasti asia 73/74, Fabricants de papier peints v. komissio, tuomio 26.11.1975, Kok. 1975, s. 1491, 31 kohta ja em. asia SCK ja FNK v. komissio, tuomion 226 kohta). Komission on toimittava näin varsinkin, jos – kuten tilanne vaikuttaa olevan nyt esillä olevassa asiassa (ks. edellä 55–57 kohta) – se menee oikeuskäytäntöä pidemmälle.
67 Tässä tilanteessa ja vastoin komission esittämää kantaa, ei voida ensi näkemältä sulkea pois mahdollisuutta, että komission olisi nyt esillä olevassa asiassa tullut esittää ne seikat, jotka se on huomioinut määrittäessään huomioon otettavan liikevaihdon arvioitaessa sitä, ylittävätkö määrätyt sakot 10 prosentin ylärajan.
68 Edellä esitetyt perusteet riittävät sen toteamiseen, että ainakaan eräät hakijan esittämistä perusteista eivät ole täysin perusteettomia ja ovat sellaisia, että niitä on syytä tutkia tarkemmin. Tässä tilanteessa on myönnettävä, että nyt esillä olevassa asiassa fumus boni juris täyttyy.
Kiireellisyys
69 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan täytäntöönpanon lykkäämishakemus, joka koskee velvollisuutta asettaa pankkitakaus, joka on edellytyksenä sille, ettei sakkoa aleta välittömästi periä, voidaan hyväksyä vain poikkeuksellisten asianhaarojen olemassa ollessa (asia 107/82 R, AEG v. komissio, määräys 6.5.1982, Kok. 1982, s. 1549, Kok. Ep. VII, s. 281, 6 kohta ja em. asia FEG v. komissio, määräyksen 44 kohta). Mahdollisuudesta vaatia rahavakuuden asettamista on nimenomaisesti säädetty välitoimimenettelyjen osalta yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksissä, ja se vastaa komission noudattamaa yleistä ja järkevää linjaa (asia T‑79/03 R, IRO v. komissio, määräys 5.8.2003, 25 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
70 Tällaisten poikkeuksellisten asianhaarojen olemassaoloa voidaan lähtökohtaisesti pitää toteen näytettynä, kun asianosainen, joka pyytää vapauttamista vaadittavan pankkitakauksen hankkimisvelvollisuudesta, esittää todisteet siitä, että vakuuden asettaminen on sille objektiivisesti arvioituna mahdotonta (em. asia IRO v. komissio, määräyksen 26 kohta).
71 Hakija väittää varallisuutensa osalta, että kun otetaan huomioon sen taloudellinen tilanne, pankkitakauksen täysimääräinen asettaminen ja siihen liittyvät kulut johtaisivat väistämättä sen olemassaolon lakkaamiseen. Tämän väitteen tueksi se viittaa varallisuuttaan koskevaan tilanteeseen 31.12.2002 (ks. edellä 26 ja 27 kohta). Lisäksi se esittää kaksi kirjettä, jotka ovat peräisin kahdelta ranskalaiselta pankilta, jotka kieltäytyvät erityisesti hakijan riittämättömän varallisuuden vuoksi asettamasta vaadittua pankkitakausta.
72 Komissio on ainoastaan väittänyt, että hakijan esittämällä kirjanpitoaineistolla ei ole näyttöarvoa, koska sitä ei ole asianmukaisesti allekirjoitettu ja hyväksytty.
73 Aluksi on todettava, että ottaen huomioon komission esittämät kirjalliset huomautukset, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sallinut hakijan esittävän tilintarkastajien kertomuksen tilikaudelta 2002 ja tilikaudelta 2003 laaditun alustavan talousarvion, jonka on allekirjoittanut hakijan laillinen edustaja. Mainitut asiakirjat on jätetty ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 16.10.2003 ja niissä vahvistetaan edellä 26 ja 27 kohdassa esitetyt seikat.
74 Hakija on istunnossa vastannut joukkoon kysymyksiä, jotka koskivat sen varallisuutta, ja selvittänyt eräitä tase-eriään. Istunnon jälkeen se sitoutui selvittämään mahdollisuutta sopia sakkojen maksamisesta osissa ja tekemään tältä osin ehdotuksen komissiolle.
75 Hakija ja komissio ilmoittivat neuvottelujensa tuloksista 7.11.2003. Niistä ilmenee, että hakija tarjoutui välittömästi asettamaan 60 000 euron suuruisen pankkitakauksen ja maksamaan 140 000 euroa 31.12.2003. Komissio hylkäsi tämän tarjouksen.
76 Hakijan esittämien selvitysten valossa sekä ottaen huomioon sen tekemän ehdotuksen sisällön, välitoimista päättävä tuomari katsoo riittävästi toteennäytetyiksi ne hakijan väitteet, joiden mukaan sen oma varallisuustilanne ei salli sen vapauttavan enempää varoja, kuin mitä nyt käsiteltävänä olevassa menettelyssä on jo tarjottu.
77 On kuitenkin muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yritysten yhteenliittymälle aiheutuvaa vahinkoa on arvioitava ottaen huomioon sen jäsenten taloudellinen tilanne, sillä yhteenliittymän objektiiviset edut eivät ole riippumattomia sen jäsenien eduista (em. asia SCK ja FNK v. komissio, määräys 14.10.1996, 35–38 kohta ja asia C‑335/99 P(R), HFB ym. v. komissio, määräys 14.12.1999, Kok. 1999, s. I‑8705, 63 kohta).
78 Näin ollen on selvitettävä, onko nyt esillä olevassa asiassa hakijan taloudellista tilannetta arvioitava ottamalla huomioon sen jäsenten taloudellinen tilanne.
79 Hakija on istunnossa huomauttanut, että koska se ei sääntöjensä nojalla voi tehdä jäseniään sitovia päätöksiä, on mahdotonta katsoa, että sen edut yhtyvät jäsenten etujen kanssa.
80 Vaikka käsiteltävänä olevassa asiassa pitääkin paikkansa, että on epävarmaa, voiko hakija tehdä jäseniään sitovia päätöksiä asiaan sovellettavassa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla (ks. edellä 55–58 kohta), tämä seikka ei kuitenkaan automaattisesti johda sellaiseen johtopäätökseen, että toimenpiteet, jotka hakija toteutti naudanlihan kriisin yhteydessä vuonna 2001, eivät vastaisi sen jäsenten objektiivisia etuja. Edellä mainitusta oikeuskäytännöstä (ks. erityisesti em. asia SCK ja FNK v. komissio, määräys 14.10.1996, 37 kohta) ilmenee nimittäin, että järjestön sellaisten sisäisten säännösten olemassaolo, joiden nojalla se voi tehdä jäseniään sitovia päätöksiä, voidaan ottaa huomioon arvioitaessa, kuinka riippumattomia kyseisen järjestön objektiiviset edut ovat suhteessa sen jäsenten objektiivisiin etuihin. Järjestön ja sen jäsenten objektiivisten etujen yhteneväisyys voi toki aiheutua muista seikoista riippumatta siitä, onko edellä mainitun kaltaisia säännöksiä olemassa vai ei.
81 Välitoimihakemuksessaan hakija ei ole esittänyt mitään sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että sen toimenpiteet eivät vastanneet sen jäsenten – ja erityisesti naudanlihan tuotantoon osallistuvien jäsenten – objektiivisia etuja.
82 Vastauksena välitoimista päättävän tuomarin istunnossa esittämään kysymykseen hakija totesi, että teurastusalalla toimivilla järjestöillä – jotka edustavat ainoastaan 30:tä sen noin 330 jäsenestä – ei ollut mitään syytä riidanalaisten sopimusten tekemiseen.
83 Tämän väitteen tueksi ei kuitenkaan ole esitetty mitään sellaisia selvityksiä, joiden nojalla välitoimista päättävä tuomari voisi arvioida väitteen paikkansapitävyyttä, ja ensi näkemältä se vaikuttaakin perusteettomalta. Välitoimista päättävä tuomari toteaa, että hakija ei kiistä tehneensä 24.10.2001 solmittua sopimusta teurastusalalla toimivien jäsentensä edustajana. Hakija ei myöskään kiistä saaneensa jäseniltään tarvittavaa tukea kyseisen sopimuksen tekemiseksi. Lisäksi vaikuttaa epäuskottavalta, että kansallinen ammattijärjestö, jonka tehtävänä sen sääntöjen mukaan on puolustaa jäseniään aatteellisesti ja ammatillisesti (ks. edellä 47 kohta), väittää toimineensa vastoin jäsentensä etua.
84 Nämä seikat riittävät sen toteamiseen, että hakijan objektiiviset edut eivät ole riippumattomia suhteessa sen jäsenten objektiivisiin etuihin Tästä seuraa, että edellä 77 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan sitä vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa, jota pankkitakauksen asettaminen aiheuttaisi, on arvioitava ottaen huomioon hakijajärjestöjen jäseninä olevien yritysten koko ja taloudellinen toimintakyky.
85 On myös huomattava, että hakija ei ole edes väittänyt saati osoittanut, että sen jäsenillä yhdessä ei ollut taloudellista mahdollisuutta antaa tarvittavaa taloudellista apua sakkojen maksamisessa tai pankkitakauksen asettamisessa, kun otetaan huomioon tämän käsittelyn yhteydessä tehdyt ehdotukset.
86 Vastauksena välitoimista päättävän tuomarin esittämään kysymykseen, hakija on myöntänyt, että on mahdollista, että se sääntöjensä nojalla korottaa jäsentensä jäsenmaksuja poikkeuksellisesti sakon maksamista tai pankkitakauksen asettamista varten. Hakijan sääntöjen 6 artiklan mukaan ennen tätä olisi kutsuttava koolle hallitus ja tämän olisi päätettävä tällaisesta korotuksesta, mikä veisi oman aikansa. Lisäksi hakijan mukaan ei ole luultavaa, että sen jäsenet suostuvat maksamaan määriä, jotka ylittävät niiden normaalin vuotuisen jäsenmaksun.
87 Mitä tulee mahdolliseen riskiin siitä, että hakijan jäsenet kieltäytyvät antamasta sille tarvittavaa taloudellista apua, on huomattava, että järjestön jäsenten yksipuolisella tahdolla ei ole merkitystä arvioitaessa niiden taloudellista tilannetta ja että näin ollen mahdollisuus jäsenten yksipuoliseen kieltäytymiseen ei vaikuta edellä mainittuun arviointiin (ks. vastaavasti em. asia FEG v. komissio, määräyksen 46 kohta). Lisäksi minkään oikeudenkäyntiaineistoon sisältyvän seikan perusteella ei voida päätellä, että olisi tavatonta, että hallitus hyväksyy osittaisen muutoksen niiden jäsenten jäsenmaksuihin, joita riidanalaiset sopimukset eniten koskevat, eli nautakarjan tuotannossa toimiville yrityksille.
88 Jäsenmaksujen korottamiseen liittyvien menettelytapojen osalta hakija ei ole esittänyt mitään selvitystä määräajoista, jotka ovat tarpeen, jotta hallitus voi kokoontua, päättää jäsenten jäsenmaksujen korottamisesta ja panna korotuksen täytäntöön.
89 Hakijan sääntöjen 6 artiklasta ilmenee kuitenkin, että ”hallitus päättää vuosittain jäsenmaksujen määrän ja niiden maksamisen yksityiskohdat”. Sääntöjen 11 artiklan mukaan ”kattojärjestön hallitus kokoontuu puheenjohtajan – tai hänen poissa ollessaan varapuheenjohtajan – kutsusta, vähintään kolmesti vuodessa” ja ”hallitus kokoontuu lisäksi, mikäli kolmannes hallituksen jäsenistä esittää siitä kirjallisen pyynnön”. Näin ollen ei vaikuta siltä, että säännöissä asetettaisiin määräaikoja hallituksen koollekutsumiselle.
90 Kun otetaan huomioon nämä säännökset ja se, että asianosaiset eivät ole esittäneet tältä osin mitään täsmällisiä selvityksiä, välitoimista päättävä tuomari katsoo, että kahden kuukauden määräaika riittää siihen, että hakijan hallitus kokoontuu, päättää jäsenten jäsenmaksujen korottamisesta ja panee tämän korotuksen täytäntöön.
91 Edellä esitetystä seuraa, että hakija on osoittanut oikeudellisesti riittävästi poikkeuksellisten asianhaarojen vallitsemisen sikäli, että se saattaa kärsiä vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa, mikäli velvollisuutta asettaa pankkitakaus kokonaisuudessaan ei lykätä kahdella kuukaudella tämän määräyksen tiedoksi antamisesta.
Intressivertailu
92 On verrattava keskenään hakijan intressiä välttää sakon välitön perintä siinä tapauksessa, että se ei kykene asettamaan pankkitakausta, ja yhteisön taloudellista intressiä saada kyseinen määrä perityksi, sekä yleisemmin yleistä intressiä yhteisön kilpailusääntöjen tehokkuuden ja komission määräämien sakkojen ennalta ehkäisevän vaikutuksen säilyttämiseen (ks. vastaavasti asia 56/89 R, Publishers Association v. komissio, määräys 13.6.1989, Kok. 1989, s. 1693, 35 kohta; yhdistetyt asiat T‑24/92 R ja T‑28/92 R, Langnese-Iglo ja Schöller Lebensmittel v. komissio, määräys 16.6.1992, Kok. 1992, s. II‑1839, 28 kohta; asia T‑88/94 R, Société commerciale des potasses et de l’azote ja Entreprise minière et chimique v. komissio, määräys 15.6.1994, Kok. 1994, s. II‑401, 32 kohta ja em. asia Cho Yang Shipping v. komissio, määräyksen 53 kohta).
93 Yhteisön taloudellisten intressien osalta on aluksi huomattava, että kuten edellä on todettu, hakijan varallisuus ei mahdollista sakkojen maksamista kokonaisuudessaan eikä vaaditun pankkitakauksen asettamista kokonaisuudessaan. Lisäksi kun otetaan huomioon hakijan esittämä selvitys sen sääntöjen 16 artiklan osalta (ks. edellä 46 kohta), ei ole varmaa, että komissio saisi perityksi sakkojen määrän hakijan jäseniltä, jos tämä viimeksi mainittu asetettaisiin konkurssiin. Joka tapauksessa, kuten komissio on itsekin myöntänyt kirjallisissa huomautuksissaan, tällainen menettely aiheuttaisi kuluja, viivästystä ja lisääntynyttä riskiä. Näissä olosuhteissa vaikuttaa siltä, että komission taloudellisia intressejä suojellaan paremmin myöntämällä hakijalle tarvittava aika, jotta se voi pyrkiä saamaan vapaaehtoista rahoitusta jäseniltään.
94 Komission taloudellisia intressejä suojellaan myös hakijan sitoumuksilla asettaa pankkitakaus ja maksaa merkittävä osa sakoista.
95 Yhteisön kilpailusääntöjen tehokkuuden ja komission määräämien sakkojen ennalta ehkäisevän vaikutuksen säilyttämiseen liittyvän yleisen intressin osalta on todettava, että komissio ei ole osoittanut, kuinka täytäntöönpanon osittainen ja ajallisesti rajallinen lykkääminen vaarantaisi nyt esillä olevassa asiassa tämän intressin.
96 Edellä esitetyistä syistä vaikuttaa perustellulta lykätä hakijalle määrättyä pankkitakauksen asettamisvelvollisuutta kahdella kuukaudella tämän määräyksen tiedoksi antamisesta edellyttäen, että se maksaa komissiolle neljän viikon kuluessa mainitusta tiedoksi antamisesta 140 000 euroa ja asettaa tämän hyväksi 60 000 euron suuruisen pankkitakauksen tai vaihtoehtoisesti asettaa komission hyväksi 200 000 euron suuruisen pankkitakauksen. Välitoimista päättävä tuomari täsmentää vielä, että täytäntöönpanon lykkäykselle myönnetyn määräajan päätyttyä hakijan on joko maksettava sakkojen maksamatta oleva määrä korkoineen tai asetettava tämän määrän suuruinen pankkitakaus.
97 Muilta osin on huomattava, että välitoimista päättävälle tuomarille on työjärjestyksen 108 artiklassa annettu mahdollisuus milloin tahansa muuttaa välitoimimääräystä tai peruuttaa se olosuhteiden muuttumisen vuoksi (asia T‑198/01 R, Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, määräys 4.4.2002, Kok. 2002, s. II‑2153, 123 kohta, pysytetty muutoksenhaussa asialla C‑232/02 P(R) komissio v. Technische Glaswerke Ilmenau, määräys 18.10.2002, Kok. 2002, s. I‑8977). Tästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että välitoimista päättävä tuomari tarkoittaa ”olosuhteiden muuttumisella” erityisesti tosiseikkoja koskevia olosuhteita, jotka ovat omiaan muuttamaan kiireellisyysperusteen arviointia kyseessä olevassa tapauksessa. Lisäksi tämä mahdollisuus ilmentää yhteisöjen tuomioistuimen mukaan välitoimista päättävän tuomarin myöntämien toimenpiteiden perustavanlaatuista tilapäisyyttä yhteisön oikeudessa (asia C‑440/01 P(R), komissio v. Artegodan, määräys 14.2.2002, Kok. 2002, s. I‑1489, 62 kohta).
98 Komission on täten otettava yhteyttä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen, mikäli se arvioi olosuhteiden muuttuneen siten, että se saattaa muuttaa nyt annettavaa ratkaisua.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN PRESIDENTTI
on määrännyt seuraavaa:
1) Hakijalle määrätyn velvollisuuden asettaa komission hyväksi pankkitakaus, jotta sille EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/C.38.279/F3 – ranskalainen naudanliha) 2.4.2003 tehdyn komission päätöksen 2003/600/EY 3 artiklassa määrättyjä sakkoja ei peritä välittömästi, täytäntöönpanoa lykätään kahdella kuukaudella tämän määräyksen tiedoksi antamisesta edellyttäen, että se maksaa komissiolle neljän viikon kuluessa mainitusta tiedoksi antamisesta 140 000 euroa ja asettaa tämän hyväksi 60 000 euron suuruisen pankkitakauksen tai vaihtoehtoisesti asettaa komission hyväksi 200 000 euron suuruisen pankkitakauksen.
2) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
Annettiin Luxemburgissa 21 päivänä tammikuuta 2004.