UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
11 päivänä marraskuuta 2021 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Työajan järjestäminen – Direktiivi 2003/88/EY – 2 artikla – Käsite ”työaika” – Varalla oleva palomies – Varallaolojärjestelmän mukainen päivystys – Itsenäisen ammattitoiminnan harjoittaminen päivystysjakson aikana – Varallaolojärjestelmästä johtuvat velvoitteet
Asiassa C-214/20,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Labour Court (työoikeudellisten asioiden alioikeus, Irlanti) on esittänyt 6.5.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 20.5.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
MG
vastaan
Dublin City Council,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Regan, presidentti K. Lenaerts, joka hoitaa viidennen jaoston tuomarin tehtäviä, neljännen jaoston puheenjohtaja C. Lycourgos (esittelevä tuomari) sekä tuomarit I. Jarukaitis ja M. Ilešič,
julkisasiamies: G. Pitruzzella,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– MG, edustajanaan B. O’Brien,
– Dublin City Council, asiamiehenään E. Hunt,
– Belgian hallitus, asiamiehinään L. Van den Broeck ja M. Van Regemorter,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään E. de Moustier ja N. Vincent,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman, C. S. Schillemans ja M. H. S. Gijzen,
– Suomen hallitus, asiamiehinään aluksi S. Hartikainen ja A. Laine, sittemmin H. Leppo ja A. Laine,
– Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi D. Recchia, C. Valero ja M. Wilderspin, sittemmin D. Recchia ja C. Valero,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (EUVL 2003, L 299, s. 9) 2 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain MG ja Dublin City Council (Dublinin kaupunginvaltuusto, Irlanti) ja jossa on kyse viimeksi mainitulle päivystysjaksoina varallaolojärjestelmän mukaisesti tehtyjen työtuntien laskemisesta.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 89/391/ETY
3 Toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä 12.6.1989 annetun neuvoston direktiivin 89/391/ETY (EYVL 1989, L 183, s. 1) 5 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Työnantajan velvollisuutena on huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä kaikissa työhön liittyvissä tilanteissa.”
4 Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Työnantajan on velvollisuuksiensa mukaisesti toteutettava tarvittavat toimenpiteet työntekijöidensä turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi, mukaan lukien työssä esiintyvien vaarojen ehkäisy, tiedottaminen ja kouluttaminen sekä tarvittavien järjestelyjen ja keinojen tarjoaminen.
– –”
Direktiivi 2003/88
5 Direktiivin 2003/88 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Tarkoitus ja soveltamisala”, säädetään seuraavaa:
”1. Tässä direktiivissä vahvistetaan turvallisuutta ja terveyttä koskevat vähimmäisvaatimukset työajan järjestämistä varten.
2. Tämä direktiivi koskee:
a) vuorokautisia ja viikoittaisia vähimmäislepoaikoja ja vuosilomaa sekä taukoja ja viikoittaista enimmäistyöaikaa; ja
b) tiettyjä yötyötä, vuorotyötä ja työaikajärjestelyjä koskevia seikkoja.
– –”
6 Direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
1) ’työajalla’ ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaansa tai tehtäviään kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti;
2) ’lepoajalla’ ajanjaksoa, joka ei ole työaikaa;
– –”
7 Direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Päivittäinen lepoaika”, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään 11 tunnin yhtäjaksoisen lepoajan jokaista 24 tunnin jaksoa kohden.”
8 Saman direktiivin 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Viikoittainen lepoaika”, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa jokaista seitsemän päivän jaksoa kohden vähintään kahdenkymmenenneljän tunnin keskeytymättömän lepoajan, johon lisätään 3 artiklassa tarkoitettu yhdentoista tunnin päivittäinen lepoaika.
– –”
9 Direktiivin 2003/88 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Viikoittainen enimmäistyöaika”, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi:
a) rajoitetaan viikoittainen työaika laeilla, asetuksilla tai hallinnollisilla määräyksillä tai työehtosopimuksilla taikka työmarkkinaosapuolten välisillä sopimuksilla;
b) keskimääräinen työaika jokaisena seitsemän päivän jaksona, ylityö mukaan lukien, on enintään neljäkymmentäkahdeksan tuntia.”
Irlannin oikeus
10 Työajan järjestämisestä vuonna 1997 annetulla lailla (Organisation of Working Time Act 1997) pantiin Irlannin oikeudessa täytäntöön tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 23.11.1993 annettu neuvoston direktiivi 93/104/EY (EYVL 1993, L 307, s. 18), joka on kumottu ja korvattu direktiivillä 2003/88.
11 Kyseisen lain 2 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”– –
’työajalla’ tarkoitetaan aikaa, jona työntekijä
(a) on työpaikallaan tai työnantajansa käytettävissä ja
(b) suorittaa työhönsä kuuluvaa toimintaa tai siihen kuuluvia tehtäviä
– –”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
12 MG on varalla oleva palomies, joka työskentelee osa-aikaisesti Dublinin kaupunginvaltuuston palveluksessa. Hän on varallaolojärjestelmän mukaisen päivystysjärjestelmän nojalla sen paloaseman, joka hänet on kouluttanut, käytettävissä.
13 MG on velvollinen osallistumaan 75 prosenttiin tämän paloaseman interventioista, ja hänellä on oikeus pidättyä jäljelle jäävistä interventioista. Hän ei ole päivystysjaksoinaan velvollinen olemaan läsnä tietyssä paikassa, mutta hänen on saadessaan hälytyksen, jolla hänet kutsutaan osallistumaan interventioon, pyrittävä saapumaan paloasemalle viidessä minuutissa hälytyksestä ja joka tapauksessa noudatettava enintään kymmenen minuutin valmiusaikaa.
14 Tällainen varallaolojärjestelmän mukainen päivystysjakso on lähtökohtaisesti seitsemän päivää viikossa vuorokauden ympäri. Se keskeytyy vain lomajaksoista sekä ajanjaksoista, joiden osalta MG on etukäteen ilmoittanut, ettei hän ole käytettävissä, kunhan Dublinin kaupunginvaltuusto suostuu näihin viimeksi mainittuihin ajanjaksoihin.
15 MG saa kuukausittain maksettavan peruspalkan, jolla on tarkoitus korvata hänen päivystyksensä varallaolojärjestelmässä, sekä lisäkorvauksen jokaisesta interventiosta.
16 Hän saa harjoittaa ammattitoimintaa omaan lukuunsa tai toiselle työnantajalle, kunhan tämä toiminta ei ylitä keskimäärin 48 tuntia viikossa. MG ei sitä vastoin saa harjoittaa tällaista toimintaa varalla olevan palomiehen ”aktiivisten työtuntien” aikana; nämä tunnit ovat paitsi interventioihin käytettyjä tunteja myös tunteja, jotka käytetään paloaseman muihin toimintoihin, kuten harjoituksiin.
17 MG:n on asuttava ja harjoitettava ammattitoimintaansa ”kohtuullisen välimatkan” päässä paloasemastaan, jotta hän kykenee saapumaan tälle paloasemalle asetetussa valmiusajassa.
18 MG:n mielestä tunteja, joiden aikana hän päivystää Dublinin kaupunginvaltuuston palveluksessa, on pidettävä työajan järjestämisestä vuonna 1997 annetussa laissa ja direktiivissä 2003/88 tarkoitettuna ”työaikana”, joten hän teki tätä koskevan vaatimuksen Workplace Relations Commissionille (työolosuhdelautakunta, Irlanti).
19 Vaatimus hylättiin, joten hän nosti kanteen Labour Courtissa (työoikeudellisten asioiden alioikeus, Irlanti) eli ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.
20 MG toteaa tässä tuomioistuimessa, että hänen on jatkuvasti kyettävä vastaamaan nopeasti hälytykseen. Tämä estää häntä käyttämästä vapaasti aikaansa perheasioihinsa ja sosiaaliseen toimintaansa sekä taksinkuljettajan ammattitoimintaansa. Hän toteaa, että se, ettei hän noudattaisi velvollisuuksiaan Dublinin kaupunginvaltuustoa kohtaan, voi johtaa kurinpitotoimiin ja jopa irtisanomiseen. Vaatiessaan päivystystä seitsemänä päivänä viikossa vuorokauden ympäri ja kieltäytyessään myöntämästä, että päivystystunnit ovat työaikaa, Dublinin kaupunginvaltuusto jättää noudattamatta sääntöjä päivittäisestä lepoajasta, viikoittaisesta lepoajasta ja viikoittaisesta enimmäistyöajasta.
21 Dublinin kaupunginvaltuusto vastaa tähän, että varalla olevilla palomiehillä ei ole velvollisuutta pysyä tietyssä paikassa päivystysaikana. Se toteaa lisäksi, että jos varalla oleva palomies ei saavu paloasemalle enimmäisvalmiusajassa, seurauksena on vain se, ettei hän saa korvausta. Kun kyseessä olevan varallaolojärjestelmän joustavuus otetaan huomioon, päivystystunteja ei ole perusteltua pitää ”työaikana”.
22 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että käsitteen ”työaika” tulkinta on ratkaisevaa pääasian ratkaisemiseksi, koska Dublinin kaupunginvaltuusto on vakuuttunut siitä, että se noudattaa sääntöjä päivittäisestä lepoajasta, viikoittaisesta lepoajasta ja viikoittaisesta enimmäistyöajasta, kun taas MG väittää, että Dublinin kaupunginvaltuusto rikkoo näitä sääntöjä.
23 Kyseinen tuomioistuin muistuttaa, että unionin tuomioistuin on katsonut 21.2.2018 antamassaan tuomiossa Matzak (C-518/15, EU:C:2018:82), että varallaoloajalla, joka palomiehen on vietettävä kotonaan siten, että hänen on vastattava työnantajansa hälytyksiin kahdeksassa minuutissa, rajoitetaan erittäin huomattavasti tällaisen työntekijän mahdollisuuksia harjoittaa muita toimintoja, joten sitä on pidettävä direktiivin 2003/88 2 artiklassa tarkoitettuna ”työaikana”.
24 Kyseisen tuomioistuimen mukaan tähän tuomioon johtanut tilanne on kuitenkin erotettava pääasiassa kyseessä olevasta tilanteesta, koska Dublinin kaupunginvaltuusto ei vaadi MG:tä olemaan tietyssä paikassa päivystysaikanaan ja lisäksi se sallii tämän työskennellä omaan lukuunsa, kuten hän tekee taksinkuljettajana, tai työskennellä toiselle työnantajalle.
25 Tässä tilanteessa Labour Court on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivin [2003/88] 2 artiklaa tulkittava siten, että kun työntekijä on ’päivystysaikana’ itse valitsemassaan/valitsemissaan paikassa/paikoissa eikä hän ole millään hetkellä päivystysjaksonsa aikana velvollinen ilmoittamaan työnantajalle sijainnistaan vaan hänellä on vain velvollisuus kyetä vastaamaan ’hälytykseen’ toivotussa viiden minuutin valmiusajassa ja enintään kymmenen minuutin valmiusajassa, hänen päivystysaikansa on työaikaa?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, voidaanko sellaisen työntekijän päivystysaikaa, jonka toimintaa ei rajoiteta muutoin kun velvollisuudella vastata hälytykseen toivotussa viiden minuutin valmiusajassa ja enintään kymmenen minuutin valmiusajassa ja joka voi päivystysaikana olla rajoituksetta samanaikaisesti toisen työnantajan palveluksessa tai harjoittaa ammattitoimintaa omaan lukuunsa, pitää työaikana sen työnantajan osalta, jonka työtä päivystys koskee?
3) Jos toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, merkitseekö se, että päivystäessään työntekijä työskentelee tosiasiallisesti toisen työnantajan palveluksessa, mikä tapahtuu vain sillä edellytyksellä, että tämä vapauttaa työntekijän työtehtävistä ensimmäisen työnantajan kutsuessa työntekijän työhön, sitä, että työntekijän päivystysaikaa ja toisen työnantajan palveluksessa työskentelyä on pidettävä työaikana ensimmäisen työnantajan osalta?
4) Jos kolmanteen kysymykseen vastataan myöntävästi, kertyykö työntekijälle, joka työskentelee toisen työnantajan palveluksessa silloin, kun hän on varalla ensimmäisen työnantajansa käytettävissä, työaikaa samanaikaisesti ensimmäisen ja toisen työnantajan osalta?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Tutkittavaksi ottaminen
26 On muistutettava, että SEUT 267 artiklalla käyttöön otetussa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos siis esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on lähtökohtaisesti ratkaistava ne (tuomio 15.7.2021, The Department for Communities in Northern Ireland, C-709/20, EU:C:2021:602, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
27 Unionin tuomioistuin ei kuitenkaan voi ratkaista kansallisen tuomioistuimen esittämää kysymystä, jos on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä unionin oikeussäännön tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 13.12.2018, Rittinger ym., C-492/17, EU:C:2018:1019, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Tältä osin on palautettava mieleen, että kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllisen unionin oikeuden tulkinnan tarve edellyttää, että kansallinen tuomioistuin noudattaa tunnollisesti ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevia vaatimuksia, jotka on mainittu nimenomaisesti unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa. On siis välttämätöntä, kuten työjärjestyksen 94 artiklan a ja c alakohdassa määrätään, että ennakkoratkaisupyynnössä itsessään on selostus niistä tosiseikoista, joihin kysymykset perustuvat, ja selostus niistä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä unionin oikeuden tiettyjen säännösten tulkinnasta tai pätevyydestä (tuomio 13.12.2018, Rittinger ym., C-492/17, EU:C:2018:1019, 38 ja 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
29 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että MG on varalla oleva palomies ja harjoittaa tämän työn nojalla hoidettavan päivystysjakson aikana ammattitoimintaa omaan lukuunsa taksinkuljettajana.
30 Koska siis on selvää, että MG harjoittaa Dublinin kaupunginvaltuuston palveluksessa hoitamansa päivystyksen aikana ammattitoimintaa itsenäisesti, ennakkoratkaisupyynnöstä ei ilmene mitään yhteyttä kolmannen ja neljännen kysymyksen sekä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkojen tai kohteen välillä.
31 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimittäin tiedustelee näillä kysymyksillä pääasiallisesti, miten direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua käsitettä ”työaika” on tulkittava silloin, kun työntekijä harjoittaa ensimmäisen työnantajan palveluksessa hoitamansa päivystysjakson aikana ammattitoimintaa toiselle työnantajalle. Koska tosiseikoista ei ole esitetty selostusta, jonka perusteella olisi mahdollista ymmärtää, miten tällainen tilanne olisi kyseessä pääasiassa, unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen mainittuihin kysymyksiin.
32 Tästä seuraa, että kolmas ja neljäs kysymys eivät täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.
33 Sitä vastoin ensimmäinen ja toinen kysymys, jotka on tutkittava yhdessä, täyttävät tutkittavaksi ottamisen edellytykset siltä osin kuin ne koskevat toisessa kysymyksessä nimenomaisesti mainittua tilannetta, jossa varalla oleva palomies harjoittaa varallaolojärjestelmän mukaisen päivystyksensä aikana itsenäistä ammattitoimintaa.
Asiakysymys
34 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä ja toisella kysymyksellään, joiden käsittely on rajattava tämän tuomion 33 kohdassa esitetyllä tavalla, pääasiallisesti, onko direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohtaa tulkittava siten, että varallaolojärjestelmän mukainen päivystysjakso, jonka varalla oleva palomies hoitaa ja jonka aikana tämä työntekijä harjoittaa työnantajansa luvalla ammattitoimintaa omaan lukuunsa mutta on hälytyksen sattuessa velvollinen palaamaan palveluspaikkanaan olevalle paloasemalle enintään kymmenessä minuutissa, on mainitussa säännöksessä tarkoitettua ”työaikaa”.
35 Direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa käsite ”työaika” määritellään siten, että sillä tarkoitetaan ”ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaansa tai tehtäviään”. Direktiivin 2 artiklan 2 alakohdassa käsite ”lepoaika” määritellään negatiivisesti siten, että sillä tarkoitetaan ajanjaksoa, joka ei ole työaikaa. Koska nämä kaksi käsitettä ovat toisensa poissulkevia, työntekijän päivystysaika on direktiiviä 2003/88 sovellettaessa luokiteltava joko työajaksi tai lepoajaksi, koska tässä direktiivissä ei säädetä näiden käsitteiden välimuodosta (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2021, Dopravní podnik hl. m. Prahy, C-107/19, EU:C:2021:722, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
36 Vaikka viime kädessä on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä tutkia, onko pääasiassa kyseessä olevaa varallaolojärjestelmän mukaista päivystysjaksoa pidettävä ”työaikana” vai ”lepoaikana”, on kuitenkin niin, että unionin tuomioistuimen on annettava sille ohjeita siitä, mitä arviointiperusteita tässä tutkinnassa on otettava huomioon (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main (Palomiehen varallaolojakso), C-580/19, EU:C:2021:183, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 Tältä osin on palautettava mieleen, että direktiivin 2003/88 tarkoituksena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset, joilla pyritään parantamaan työntekijöiden elin- ja työoloja lähentämällä erityisesti työajan kestoa koskevia kansallisia säännöksiä. Näitä vaatimuksia on pidettävä erityisen tärkeinä unionin työ- ja sosiaalioikeuden sääntöinä, joita on sovellettava jokaiseen työntekijään. Erityisesti on niin, että kun kyseisessä direktiivissä vahvistetaan jokaisen työntekijän oikeus enimmäistyöajan rajoitukseen sekä päivittäisiin ja viikoittaisiin lepoaikoihin, siinä täsmennetään Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti vahvistettua perusoikeutta, minkä vuoksi sitä on tulkittava tämän 31 artiklan 2 kohdan valossa. Mainitun direktiivin säännöksiä ei siis voida tulkita suppeasti työntekijällä tämän direktiivin perusteella olevien oikeuksien kustannuksella (tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main (Palomiehen varallaolojakso), C‑580/19, EU:C:2021:183, 26–28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Päivystysjaksojen luonnehdinnasta unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiivissä 2003/88 tarkoitetun työajan käsitteen alaan kuuluvat kaikki päivystysjaksot, myös varallaolojärjestelmän mukaiset päivystysjaksot, joiden aikana työntekijään kohdistuu sen luonteisia velvoitteita, että ne vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti viimeksi mainitun mahdollisuuksiin käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa (tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main (Palomiehen varallaolojakso), C-580/19, EU:C:2021:183, 38 kohta).
39 Sitä vastoin silloin, kun työntekijälle tietyn päivystysjakson aikana asetetut velvoitteet eivät ole näin voimakkaita ja mahdollistavat sen, että hän voi järjestää ajankäyttönsä ja keskittyä omiin asioihinsa ilman suurempia velvoitteita, vain aika, joka liittyy työsuoritukseen, joka on tarvittaessa tosiasiallisesti toteutettu tällaisena ajanjaksona, on direktiivissä 2003/88 tarkoitettua työaikaa (tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main (Palomiehen varallaolojakso), C-580/19, EU:C:2021:183, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
40 Sen arvioimiseksi, aiheutuuko varallaolojärjestelmän mukaisesta päivystyksestä objektiivisesti sellaisia suurempia velvoitteita, jotka vaikuttavat erittäin huomattavasti siihen, kuinka asianomainen työntekijä käyttää sen ajan, jonka kuluessa häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, on otettava huomioon erityisesti se aika, joka työntekijällä on käytettävissään työtehtäviinsä ryhtymiseksi sen työnantajan luona, jolle hän suorittaa kyseistä päivystystä, alkaen siitä hetkestä, jolloin tämä kutsuu työntekijän työhön, yhdistettynä tarvittaessa niiden interventioiden keskimääräiseen lukumäärään, joita kyseinen työntekijä tosiasiallisesti kutsutaan suorittamaan tämän ajanjakson kuluessa (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main (Palomiehen varallaolojakso), C-580/19, EU:C:2021:183, 45 kohta).
41 Tältä osin unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että kun kyseinen aika on päivystysjakson kuluessa vain muutamia minuutteja, tätä jaksoa on lähtökohtaisesti pidettävä kokonaisuudessaan työaikana. On kuitenkin tarpeen, kuten unionin tuomioistuin myös on täsmentänyt, arvioida tällaisen reaktioajan vaikutusta sellaisen konkreettisen harkinnan päätteeksi, jossa otetaan tarvittaessa huomioon muut velvoitteet ja järjestelyt, joita työntekijällä on kyseisen saman jakson aikana (tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main (Palomiehen varallaolojakso), C-580/19, EU:C:2021:183, 47 ja 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
42 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida kaikkien nyt käsiteltävän asian olosuhteiden ja tämän tuomion 38–41 kohdassa mieleen palautettujen ohjeiden perusteella, kohdistuuko MG:hen hänen varallaolojärjestelmän mukaisten päivystysjaksojensa aikana niin voimakkaita velvoitteita, että ne vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuteensa käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista varalla olevana palomiehenä.
43 Tältä osin MG:lle tarjottu mahdollisuus harjoittaa muuta ammattitoimintaa päivystysjaksojensa aikana on tärkeä viite siitä, että varallaolojärjestelmän mukaiset järjestelyt eivät aiheuta tälle työntekijälle sellaisia suurempia velvoitteita, jotka vaikuttaisivat erittäin huomattavasti hänen ajankäyttöönsä, kunhan osoittautuu, että hänen työsopimukseensa, työehtosopimuksiin ja asianomaisen jäsenvaltion säännöstöön perustuvat oikeutensa ja velvollisuutensa on järjestetty siten, että hän voi tosiasiallisesti harjoittaa mainittua toimintaa huomattavan osan kyseisistä jaksoista.
44 Siinä, että MG:n ei missään vaiheessa tarvitse olla tietyssä paikassa varallaolojärjestelmän mukaisten päivystysjaksojensa aikana, ettei hän ole velvollinen osallistumaan kaikkiin palveluspaikkanaan olevalta paloasemalta käsin toteutettaviin interventioihin, koska neljännes näistä interventioista voi tässä tapauksessa tapahtua hänen poissa ollessaan, ja että hän saa harjoittaa sellaista muuta ammattitoimintaa, joka ei ylitä keskimäärin 48 tuntia viikossa, voisi olla kyse sellaisista objektiivisista seikoista, joiden perusteella voidaan katsoa, että hän kykenee harjoittamaan omien intressiensä mukaisesti tällaista muuta ammattitoimintaa kyseisten jaksojen aikana ja käyttää siihen huomattavan osan näiden jaksojen ajasta, elleivät hälytysten keskimääräinen lukumäärä ja interventioiden keskimääräinen kesto estä häntä harjoittamasta tosiasiallisesti sellaista ammattitoimintaa, joka voidaan yhdistää varalla olevan palomiehen työhön, minkä arvioiminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä.
45 On vielä tärkeää täsmentää, että sellaisia organisatorisia vaikeuksia, joita voi aiheutua asianomaisen työntekijän tekemistä valinnoista, kuten asuinpaikan tai sellaisten paikkojen valinnasta, joissa hän harjoittaa muuta ammattitoimintaa ja jotka sijaitsevat enemmän tai vähemmän etäällä paikasta, jonne hänen on voitava päästä varalla olevan palomiehen työnsä yhteydessä asetetussa määräajassa, ei voida ottaa huomioon (ks. analogisesti tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main (Palomiehen varallaolojakso), C-580/19, EU:C:2021:183, 41 ja 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
46 Jos kaikkien pääasiassa merkityksellisten seikkojen perusteella osoittautuisi, että kyseiset päivystysjaksot eivät täytä edellytyksiä sille, että ne voidaan luokitella direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetuksi ”työajaksi”, tästä seuraisi, kuten tämän tuomion 35 kohdasta ilmenee, että näitä samoja jaksoja olisi pidettävä, tosiasiallisesti suoritettuihin työtehtäviin liittyvää aikaa lukuun ottamatta, direktiivin 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettuina ”lepoaikoina”.
47 Päivystysjakson luokitteleminen direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi lepoajaksi ei kuitenkaan vaikuta työnantajien velvollisuuteen noudattaa niille direktiivin 89/931 5 ja 6 artiklan nojalla kuuluvia erityisiä velvollisuuksia työntekijöidensä turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi. Tästä seuraa, että työnantajat eivät voi ottaa käyttöön päivystysjaksoja, jotka ovat niin pitkiä tai niin usein toistuvia, että ne muodostavat vaaran työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle, riippumatta siitä, luokitellaanko nämä ajanjaksot direktiivin 2003/88 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetuksi lepoajaksi. Jäsenvaltioiden tehtävänä on kansallisessa oikeudessaan määritellä tämän velvollisuuden soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt (tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main (Palomiehen varallaolojakso), C‑580/19, EU:C:2021:183, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että varallaolojärjestelmän mukainen päivystysjakso, jonka varalla oleva palomies hoitaa ja jonka aikana tämä työntekijä harjoittaa työnantajansa luvalla ammattitoimintaa omaan lukuunsa mutta on hälytyksen sattuessa velvollinen palaamaan palveluspaikkanaan olevalle paloasemalle enintään kymmenessä minuutissa, ei ole mainitussa säännöksessä tarkoitettua ”työaikaa”, jos kaikkien käsiteltävän asian olosuhteiden kokonaisarvioinnista – erityisesti muun ammattitoiminnan harjoittamismahdollisuuden laajuudesta ja yksityiskohtaisista säännöistä sekä siitä, ettei kyseisellä työntekijällä ole velvollisuutta osallistua kaikkiin kyseiseltä paloasemalta käsin toteutettaviin interventioihin – ilmenee, että tälle työntekijälle mainitun ajanjakson kuluessa asetetut velvoitteet eivät ole luonteeltaan sellaisia, että ne vaikuttaisivat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuteensa käyttää vapaasti tämän jakson aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä palomiehen työtehtävien suorittamista.
Oikeudenkäyntikulut
49 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 2 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että varallaolojärjestelmän mukainen päivystysjakso, jonka varalla oleva palomies hoitaa ja jonka aikana tämä työntekijä harjoittaa työnantajansa luvalla ammattitoimintaa omaan lukuunsa mutta on hälytyksen sattuessa velvollinen palaamaan palveluspaikkanaan olevalle paloasemalle enintään kymmenessä minuutissa, ei ole mainitussa säännöksessä tarkoitettua ”työaikaa”, jos kaikkien käsiteltävän asian olosuhteiden kokonaisarvioinnista – erityisesti muun ammattitoiminnan harjoittamismahdollisuuden laajuudesta ja yksityiskohtaisista säännöistä sekä siitä, ettei kyseisellä työntekijällä ole velvollisuutta osallistua kaikkiin kyseiseltä paloasemalta käsin toteutettaviin interventioihin – ilmenee, että tälle työntekijälle mainitun ajanjakson kuluessa asetetut velvoitteet eivät ole luonteeltaan sellaisia, että ne vaikuttaisivat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuteensa käyttää vapaasti tämän jakson aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä palomiehen työtehtävien suorittamista.
Allekirjoitukset