JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

DÁMASO RUIZ-JARABO COLOMER

10 päivänä toukokuuta 2005 (1)

Yhdistetyt asiat C-465/02 ja C-466/02

Saksan liittotasavalta

ja

Tanskan kuningaskunta

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Maatalous – Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteelliset merkinnät ja alkuperänimitykset – Nimitys feta – Yleisnimet – Perinteiset nimitykset – Asetuksen (EY) N:o 1892/2002 pätevyys

Sisällys

I  Johdanto

II  Asiaa koskeva lainsäädäntö: yhteisön oikeudessa maantieteellisille merkinnöille ja alkuperänimityksille annettava suoja

A  Taustaa

B  Yhteisön lainsäädännön ensi vaiheet

C  Voimassa oleva yhteisön lainsäädäntö

1. Viinituotteet

2. Maataloustuotteet ja elintarvikkeet

D  Asetus N:o 2081/92

1. Alkuperänimityksen ja maantieteellisen merkinnän käsitteet

a) Perusmääritelmä

i) Maantieteellinen yhteys

ii) Laadullinen yhteys

b) Vastaavat nimitykset

i) Perinteiset nimitykset

ii) Muut alueelliset nimitykset

2. Nimitykset, jotka eivät ole rekisteröitävissä

a) Yleisnimet

b) Harhaanjohtavat nimitykset

3. Rekisteröintimenettely

a) Normaali menettely

b) Yksinkertaistettu menettely

c) Tiedekomitea

E  Asetus N:o 1107/96

III  Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön tutkiminen

A  Nimitykset teollisina ja kaupallisina oikeuksina

B  Suojelun tarkoitus

C  Perusasetus

1. Soveltamisala

2. Suojan laajentaminen

3. Rekisteröinti ja sen vaikutukset

4. Päätelmä

IV  Nyt käsiteltävien asioiden tausta

A  Nimityksen ”feta” lisääminen ensi kertaa asetukseen N:o 1107/96

B  Feta-tapaus

C  Nimityksen feta lisääminen toisen kerran asetukseen N:o 1107/96 asetuksen N:o 1829/2002 nojalla

D  Asiassa Canadane Cheese ja Kouri annettu tuomio

V  Kumoamiskanteet

A  Kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttyminen

B  Aineelliset perusteet

1. Määräaikojen rikkominen ja kieliä koskeva järjestely

2. Perustelujen riittämättömyys

C  Aineelliset perusteet

1. Feta yleisnimenä

a) Yleisnimi

b) Rajaamisperusteet

i) Tilanne jäsenvaltiossa, josta tuote on peräisin, ja alueilla, joilla tuotetta käytetään

– Tilanne jäsenvaltiossa, josta tuote on peräisin

– Tilanne alueilla, joilla tuotetta käytetään

ii) Tilanne muissa yhteisön valtioissa

– Yleinen tilanne muissa valtioissa

– Tilanne valtioissa, joissa valmistetaan juustoa

iii) Asiaan sovellettavat kansalliset oikeussäännöt ja yhteisön oikeussäännöt

– Kansalliset oikeussäännöt

– Yhteisön lainsäädäntö

iv) Muut seikat

– Tilanne kolmansissa valtioissa

– Ajallinen ulottuvuus

c) Perusteiden arviointi ja seuraukset

2. Feta perinteisenä nimityksenä

a) Nimityksen perinteisyys

b) Tietyiltä alueilta peräisin olevan elintarvikkeen nimitys

c) Fetan laadun tai ominaisuuksien perusta ja sen tuotannon, jalostamisen ja käsittelyn alueellinen rajaaminen

i) Maantieteelliseen alueeseen perustuva laatu

ii) Tuotanto, jalostus ja käsittely rajatulla alueella

d) Päätelmät

VI  Oikeudenkäyntikulut

VII  Ratkaisuehdotus

I       Johdanto

1.     Yhteisöjen tuomioistuimessa tutkitaan nyt käsiteltävän kumoamiskanteen yhteydessä jälleen sitä, onko nimen feta kirjaaminen Euroopan yhteisön maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten rekisteriin laillista.

2.     Tämä keskustelu on aiemmin ollut esillä ennakkoratkaisukysymyksessä, jonka esitti ja myöhemmin peruutti Symvoulio tis Epikrateias (Kreikan valtion korkein hallinto-oikeus) ja jota koskevan ratkaisuehdotuksen esitin 24.6.1997,(2) sekä toisessa kumoamiskanteessa, josta annetussa tuomiossa(3) rekisteriin kirjaaminen kumottiin muotosyistä, koska ei ollut tutkittu, onko kyseinen nimitys ”yleisnimi” tai olisiko sitä voitu pitää sovellettavassa oikeussäännössä tarkoitettuna ”perinteisenä” nimityksenä.

3.     Komissio ryhtyi tämän jälkeen toimenpiteisiin, joilla pyrittiin korjaamaan tuomiossa todetut puutteet, ja sisällytti uudelleen sanan feta asetuksella (EY) N:o 1829/2002(4) suojeltujen nimitysten luetteloon, mistä päätöksestä Saksan ja Tanskan hallitukset ovat nostaneet edellä mainitut kumoamiskanteet.

4.     Tässä ratkaisuehdotuksessa tutkitaan ensin asiaa koskevaa lainsäädäntöä ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka jälkeen esitetään näihin riita-asioihin liittyvät taustat ja tutkitaan kumoamisperusteet.

II     Asiaa koskeva lainsäädäntö: yhteisön oikeudessa maantieteellisille merkinnöille ja alkuperänimityksille annettava suoja

A       Taustaa

5.     Raamatussa on ensimmäinen viittaus alkuperänimitykseen, kun siinä kerrotaan kuningas Daavidin jumalalle lupaaman Jerusalemin temppelin rakentamisesta, sillä Tyyron ja Sidonin kuningas Hiiram kaatoi sitä varten Libanonin seetrejä Salomon pyynnöstä, ja Salomon palatsi, joka tunnettiin nimellä ”Libanoninmetsä-talo”, koska siinä oli neljä pylväsriviä tästä kallisarvoisesta puusta, josta myös valtaistuinsali, ”jossa hän jakoi oikeutta, oikeussali” oli katettu, rakennettiin näistä seetreistä.(5) Numeroista tai symboleista riippumatta alueellista alkuperää koskeva maininta oli todennäköisesti yksi ensimmäisistä keinoista yksilöidä henkilöitä ja tavaroita niiden erottamiseksi samanlaisista.(6) Eri lausumat osoittavat, että tietyiltä alueilta peräisin olevien tuotteiden maine ja arvonanto on tunnustettu antiikin ajoista saakka. Klassiset kirjoittajat, kuten Herodotos, Aristoteles tai Platon arvostivat Korintin pronssista valettuja kreikkalaispatsaita, Frigian ja Paroksen norsunluuta, Ateenan posliinia, Thisben puisia veistoksia, Arabian hajusteita tai Naxoksen, Rhodoksen ja Korintin viinejä.(7) Virgilius kertoo teoksessa Eneida, että Heleno lahjoitti Eneasille ”massiivikullasta ja työstetystä norsunluusta tehtyjä esineitä, suuren määrän hopeaa ja Dodonan ruukkuja”(8) ja sisällyttää Andromacan Ascaniolle antamiin lahjoihin ”vaatteita, joissa oli kultalangoin kirjailtuja kuvioita ja fryygialainen röyhelö”.(9) Horatius höysti teostaan varsinaisella kokoelmalla roomalaisia maantieteellisiä nimiä ja varoitti väärennöksistä.(10)

6.     Tuotteiden suhteessa alkuperäänsä ei käsitelty eri tavoin niitä, jotka syntyvät luonnollisesti, ja niitä, jotka ovat ihmisen keksintöjen tulosta, eikä niitä koskenut mikään täsmällinen määritelmä. Niitä eivät koskeneet myöskään mitkään lain säännökset.(11)

7.     Samoin tapahtui keskiajalla, jolta ajalta eräässä Alceon katkelmassa mainitaan Calcideksen miekat, joissa oli lyhyt terä ja isokokoinen kahva ja jotka tunnettiin valmistuspaikkansa nimellä.(12) Tämän ajanjakson aikana havaitaan tiettyä sekaannusta käsityöläisten tavaramerkkien ja tavaroiden valmistuspaikkaan viittaavien leimojen välillä. Leimaaminen perustui ammattikuntien jäsenten velvoitteeseen merkitä omat tuotteensa, koska muuten niitä ei olisi hyväksytty. Tämän seurauksena oli kahden tyyppisiä leimoja: ammattikunnan leima (signum collegii) ja kunkin valmistajan leima (signum privati).(13) Tällä tavoin varmistettiin, että valmistuksen yhteydessä oli noudatettu tiettyjä ehtoja, millä välillisesti suojeltiin myös valmistuspaikkaa.

8.     Ranskan vallankumouksen yhteydessä poistettiin ammattikunnat ja palautettiin täysi vapaus kaupassa, jolloin suurin osa näistä protektionistisista käytännöistä kumottiin. Ei kuitenkaan kokonaan, koska 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla pysyi voimassa sääntöjä, joilla pyrittiin edistämään tiettyjen kansojen erikoistuotteiden, kuten Marseillen saippuan, Westfalenin ja Reinin teräksen tai Itävallan takoraudan myyntiä.(14)

9.     Siitä lähtien jotkin kansakunnat ryhtyivät toimenpiteisiin määrätäkseen seuraamuksia luonnontuotteiden tai valmisteiden alkuperään liittyvistä petoksista, erityisesti viinialalla.(15) Niillä pyrittiin suojaamaan kuluttajaa takaamalla tuotteen aitous ja yrittäjää estämällä sen sopimaton jäljittely.(16) Myöhemmin laadittiin suojajärjestelmä, jolla annettiin alkuperänimitykselle oma sisältö, joka muistutti sisältöä, joka on otettu käyttöön niitä merkkejä varten, joilla tavarat yksilöidään.

10.   Euroopan kirjallisuudessa ja kulttuurissa alkoivat sillä välin kukoistaa lukuisat viittaukset joidenkin sellaisten tuotteiden alkuperään, jotka olivat tunnettuja tunnustetun laatunsa tai erityispiirteidensä vuoksi. Cervantes viittaa teoksessa Don Quijote Guadarraman värttinöihin,(17) joihinkin elintarvikkeisiin, kuten Martoksen herneisiin,(18) Milanon peltopyihin, Rooman fasaaneihin, Sorrenton vasikoihin, Morónin peltopyihin ja Lavajosin hanhiin,(19) Napolin saippuaan(20) ja tiettyihin kankaisiin kuten Cuencan verkaan ja Segovian hienosäikeiseen verkaan;(21) Lope de Vega ylistää ranskalaista viittamaista takkia(22) ja mainitsee Cuencan palmilla-vaatteen(23) ja Talaveran lautaset;(24) Shakespeare viittaa teoksessa Hamlet, Tanskan prinssi, Reinin juomiin, joita kuningas tarjoaa,(25) ja vetoon, jonka Claudio ja Laertes lyövät seitsemästä berberisotilaasta kuutta ranskalaista miekkaa ja tikaria vastaan;(26) Proust ylistää jälkiruokaa ja toteaa, että se ansaitsisi seurakseen siemauksen Oporton pulloista,(27) ja viittaa kertojan tapaamiseen Balbecissa sijaitsevassa hotellissa Guermantesin herttuattaren kanssa, joka oli sumun keskellä pukeutuneena harmaasta kiinalaisesta krepistä valmistettuun asuun;(28) ja Carpentier, eurooppalaisen kulttuurin luotettava kuvaaja Amerikan mantereella, kirjoittaa Bordeaux’n viinistä,(29) Italian olkihatuista,(30) ranskalaisista ja italialaisista nukeista ja skotlantilaisesta viskistä.(31)

11.   Tällä hetkellä tuotteiden erottaminen muista toteutetaan markkinoimalla niitä kunkin valmistajan omalla tavaramerkillä, mutta monissa tapauksissa myös ilmoittamalla valmistuspaikka. Maailmassa, jossa merkit ovat vallitsevassa asemassa ja jossa kaupankäynnin kehitys antaa käyttäjälle useita vaihtoehtoja, erottumiskyky on valintahetkellä ratkaiseva tekijä, ja tästä johtuu sen taloudellinen merkitys.

B       Yhteisön lainsäädännön ensi vaiheet

12.   EY:n perustamissopimuksessa ei ole yhtään maantieteellisiä merkintöjä koskevaa määräystä. Kun se hyväksyttiin, kansallisissa oikeuksissa suojeltiin niitä edellä esitetyn kehityksen seurauksena eri tavoin. Joissain maissa tarjottiin yleisluonteisia takeita oikeussäännöillä, jotka koskivat vilpillisestä kilpailusta määrättäviä seuraamuksia – erikoista kyllä, todenperäisyysperiaatetta soveltamalla – toiset, kuten Ranska ja Espanja, olivat ottaneet käyttöön erityisjärjestelyn sen järjestelyn rinnalle, joka on suunniteltu joidenkin sellaisten erottamiskykyisten piirteiden perusteella, joista selviää ”alkuperänimityksen alkuperä”.(32)

13.   Näiden eri puolustuskeinojen olemassaolo aiheuttaa unionissa jännitteitä perusvapauksien kanssa, koska antamalla yksinoikeus nimeen vaikutetaan tavaroiden liikkumiseen.(33) Tämä vaikutus on kuitenkin nimenomaisesti todettu perustamissopimuksessa: vaikka EY 28 ja EY 29 artiklassa kielletään tuonnin ja viennin määrälliset rajoitukset samoin kuin vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet, EY 30 artiklassa määrätään, että nämä säännökset eivät estä muun muassa ”teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelusta” johdettujen rajojen vahvistamista,(34) mutta jäsenvaltioiden toimivalta määritellä nämä alueet häviää, kun yhteisö yhdenmukaistaa alan suojan varmistamiseksi. Kuten jäljempänä todetaan, yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on joka tapauksessa vahvistaa edellytykset sille, että tämä oikeus on etusijalla vapaaseen liikkuvuuteen nähden.

14.   Mahdollisuus joustavoittaa EY 28 artiklan vaikutusta tällä alalla annettiin tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavien sellaisten toimenpiteiden kumoamisesta, joita eivät koske perustamissopimuksen nojalla annetut muut säännökset, 22 päivänä joulukuuta 1969 annetulla komission direktiivillä 70/50/ETY,(35) jossa mainitaan ne rajoitukset, joissa varataan kotimaisille tuotteille määritelmät, jotka eivät ole alkuperämerkintöjä tai jotka eivät tarkoita alkuperää (2 artiklan s kohta). Tämä merkitsee vastakohtaispäätelmänä, että siinä ei poissuljettu niitä, jotka kuuluvat näiden jomman kumman käsitteen soveltamisalaan.

15.   Myöhemmin kuluttajalle myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 18 päivänä joulukuuta 1978 annetussa neuvoston direktiivissä 79/112/ETY(36) käsiteltiin sitä mahdollisuutta, että kunkin maan viranomaiset kieltävät näiden tuotteiden kaupan teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi, alkuperämerkintöjen ja rekisteröityjen tavaramerkkien suojelemiseksi sekä vilpillisen kilpailun estämiseksi (15 artiklan 2 kohta).

C       Voimassa oleva yhteisön lainsäädäntö

16.   Aluksi yhteisön mielenkiinto koski ainoastaan viinialaa mutta laajeni myöhemmin maatalous‑ ja elintarvikealoille, vaikka tulevaisuudessa se saattaa laajeta muillekin aloille,(37) kuten ilmeisesti ennakoidaan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta 14 päivänä heinäkuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2081/92(38) – jäljempänä perusasetus – johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa, kun siinä rajoitetaan sen soveltamisala tuotteisiin, ”joiden kohdalla tuotteen tai elintarvikkeen ominaisuuksien ja sen maantieteellisen alkuperän välillä on yhteys; soveltamisalaa voidaan kuitenkin tarvittaessa laajentaa koskemaan muita tuotteita – –”.(39)

1.       Viinituotteet

17.   Viinit ja rypälemehut sisällytettiin perustamissopimuksen liitteeseen II, jossa luetellaan tavarat, joita varten yhteinen maatalouspolitiikka piti laatia. Tämä on hyväksyttävä peruste sille, että jo hyvin varhaisessa vaiheessa vahvistettiin viinialan yhteisen markkinajärjestelyn asteittaisesta käyttöön ottamisesta 4 päivänä huhtikuuta 1962 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 24(40) joitain perusperiaatteita ja harkittiin sääntöjen laatimista ”tietyillä alueilla tuotettuja” laatujuomia varten.

18.   Tällä hetkellä viinin yhteisestä markkinajärjestelystä 17 päivänä toukokuuta 1999 annetusta neuvoston asetuksesta (EY) N:o 1493/1999(41) on tullut alan sääntelyn perusta, tämän rajoittamatta tiettyjen muiden eri aloilla annettujen erillisten sääntöjen soveltamista.(42)

19.   Asetuksessa nojaudutaan siihen, että ”soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden kuvauksella, nimityksellä ja tarjontamuodolla voi olla merkittävä vaikutus niiden markkinoitavuuteen”, joten osassa sen säännöksissä säädetään ”velvollisuudesta käyttää tiettyjä ilmaisuja tuotteen tunnistamiseksi” ja ”tiettyjen tärkeiden tietojen antamiseksi kuluttajille sekä mahdollisuudesta käyttää tiettyjä muita ilmaisuja joko yhteisön sääntöjen mukaisesti tai jollei kuluttajien harhauttamisen estämiseksi annetuista säännöksistä muuta johdu” (johdanto-osan 50 perustelukappale). Asetuksen 47 artiklan 1 kohdan mukaan sen tavoitteisiin kuuluvat kuluttajien (a alakohta) ja tuottajien (b kohta) oikeutettujen etujen suojelu, sisämarkkinoiden moitteeton toiminta (c alakohta) ja laatutuotteiden tuotannon edistäminen (d kohta).

20.   Muilta osin käyttöön otettua järjestelmää täydentävät eri jäsenvaltioiden antamat erityislait.

2.       Maataloustuotteet ja elintarvikkeet

21.   Yhteisö sai vasta 1990‑luvun alussa säännöstön, jolla säänneltiin alueiden nimien käyttöä muissa tuotteissa, erityisesti maataloustuotteissa ja elintarvikkeissa, sillä vaikka edellä mainittu päällysmerkintöjä koskenut direktiivi 79/112 vaikutti aluksi riittävältä ja asianmukaiselta keinolta suojata ostajaa petoksen riskiltä,(43) myöhemmin ilmeni, että näin ei ollut, koska muitakin intressejä piti ottaa huomioon. Direktiivi oli hyvä lisä, mutta sillä ei suojattu maantieteellisiä merkintöjä eikä turvattu ostajan asemaa tehokkaasti.(44)

22.   Tarve välttää uudet kaupan esteet ja säätää keinoista tarjota kuluttajille ja valmistajille riittävä suoja perustui uuden laatua koskevan yhteisön politiikan kehittämiseen,(45) jonka tarkoituksena oli korjata havaitut ja yhteisöjen tuomioistuimenkin toteamat puutteet.(46)

23.   Myöhemmän tarkastelun yhteydessä tehtiin eri ehdotuksia, muun muassa ehdotus laajemman suojan antamisesta elintarvikkeiden syntypaikkojen nimille.(47) Komissio työskenteli näistä lähtökohdista,(48) ja myös Euroopan parlamentti teki muutamia aloitteita.(49)

24.   Tällä tavoin neuvosto hyväksyi helmikuussa 1991 esitetyn ehdotuksen ja antoi 14.7.1992 edellä mainitun asetuksen N:o 2081/92,(50) joka on olennainen alaa koskeva järjestely. Toisin kuin viininviljelyalalla, järjestelmä perustuu perinteiseen käsitykseen alkuperänimityksestä, joka hyväksytään pakollisella rekisteröimisellä, koska suojaa annetaan vasta sen jälkeen, kun nimitys on rekisteröity.(51)

D       Asetus N:o 2081/92

25.   Asetuksen johdanto-osassa esitetään perusteluina muutamia seikkoja: maataloustuotannon monipuolistumisen suosiminen, tiettyjä ominaisuuksia omaavien tuotteiden edistäminen ja selkeän ja tiiviin tiedon antaminen kuluttajille tuotteen alkuperästä. Siinä todetaan, että valtioissa, joiden oikeusjärjestyksessä on suojattu alkuperänimityksiä, on saatu tyydyttäviä tuloksia (viides perustelukappale) ja että käytännöt eroavat, ja katsotaan, että ” – – yhteisön säännöt suojajärjestelmästä itse asiassa mahdollistavat maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten kehityksen, sillä yhtenäisempi lähestymistapa varmistaa yhtäläiset kilpailunedellytykset näillä merkinnöillä merkittyjen tuotteiden tuottajien välillä ja johtaa siihen, että näiden tuotteiden luotettavuus kuluttajien näkökulmasta katsottuna paranee” (kuudes perustelukappale).

26.   Annettava suoja on hyvin laaja, koska 13 artiklan mukaan rekisteröidyt nimitykset on suojattu: a) suoralta tai välilliseltä rekisteröidyn nimityksen kaupalliselta käytöltä tuotteissa, joita rekisteröinti ei koske, b) väärinkäytöltä, jäljittelyltä tai mielleyhtymiltä, vaikka tuotteen oikea alkuperä on merkitty, c) muilta vääriltä tai harhaanjohtavilta merkinnöiltä mitä tulee tuotteen lähtöpaikkaan, alkuperään, tuotteen laatuun tai olennaisiin ominaisuuksiin ja d) muilta käytännöiltä, jotka saattaisivat johtaa yleisöä harhaan tuotteen todellisen alkuperän suhteen.

27.   Kuten totesin asiassa Canadane Cheese ja Kouri antamassani ratkaisuehdotuksessa, kaiken kaikkiaan ”oikeudellinen suoja antaa näiden maantieteellisten nimitysten kaupallista käyttöä koskevan kollektiivisen monopolin tietylle tuottajaryhmälle, joka nauttii tästä oikeudesta kotipaikkansa perusteella. Tämä suoja siis poikkeaa tavaramerkeille annetusta suojasta, sillä niitä voivat käyttää ainoastaan niiden haltijat”.(52) Niiden osalta edellytetään vastiketta ponnistuksista, joita omistaja on tehnyt saadakseen tietynlaisia tuotteita valmistaessaan maineen, joka on tällaisen teollisoikeuden nojalla annettavan suojan arvoinen. Suojan avulla vältetään merkin omistajille aiheutuvat taloudelliset vahingot ja estetään lisäksi se, että muut henkilöt saisivat perusteetonta hyötyä.

28.   Kansainvälisellä tasolla saavutettu edistys ja halu saavuttaa samansuuntainen ratkaisu kuin kansallisissa lainsäädännöissä merkitsevät sitä, että suoja ei koske ainoastaan tyypillisiä alkuperänimityksiä vaan kattaa, joskaan ei yhtä tehokkaasti, myös maantieteelliset merkinnät, jotka molemmat ovat käsitteitä, joissa on pitäydyttävä, kun otetaan huomioon käsiteltävät kumoamiskanteet. Lisäksi on otettava huomioon nimet, jotka eivät ole rekisteröitävissä, ja rekisteröintimenettely.

1.       Alkuperänimityksen ja maantieteellisen merkinnän käsitteet

29.   Perusasetuksen 2 artiklassa määritellään, mitä näillä kummallakin käsitteellä siinä tarkoitetaan. Sen 2 kohdassa määritellään yleislinjat, joita syvennetään 3 ja 4 kohdassa.

a)       Perusmääritelmä

30.   Kyseisen säännöksen 2 kohdan mukaan

a)      alkuperänimityksellä tarkoitetaan ”alueen, määrätyn paikan tai erityistapauksissa maan nimeä, jota käytetään nimeämään maataloustuotetta tai elintarviketta,

–      joka on peräisin kyseiseltä alueelta, kyseisestä määrätystä paikasta tai kyseisestä maasta ja

–      jonka laatu tai ominaisuudet ovat olennaisesti tai yksinomaisesti maantieteellisen ympäristön, joka käsittää sen luonnon ja inhimilliset tekijät, ansiota ja jonka tuotanto, jalostus ja käsittely tapahtuu rajatulla maantieteellisellä alueella”.(53)

b)      Maantieteellisellä merkinnällä tarkoitetaan ”alueen, määrätyn paikan tai erityistapauksissa maan nimeä, jota käytetään nimeämään maataloustuotetta tai elintarviketta,

–      joka on peräisin kyseiseltä alueelta, kyseisestä määrätystä paikasta tai kyseisestä maasta ja

–      jolla on määrätty laatu, maine tai muita ominaisuuksia, jotka liittyvät tähän maantieteelliseen alkuperään ja jonka tuotanto ja/tai jalostus ja/tai käsittely tapahtuu tietyllä maantieteellisellä alueella”.

31.   Mille tahansa nimitykselle ei siis anneta suojaa vaan ainoastaan niille, joilla on kahdenlaista eli alueellista ja laadullista merkitystä yhtäältä tavaran ja toisaalta sen nimityksen välillä. Laadullisella yhteydellä kyetään lisäksi erottamaan alkuperänimitys maantieteellisestä merkinnästä, koska jälkimmäisen osalta siteellä välineeseen on vähemmän merkitystä.(54)

i)       Maantieteellinen yhteys

32.   Molemmissa tapauksissa edellytetään välitöntä yhteyttä paikkaan. Tältä yhteyttä koskevalta osatekijältä puuttuvat vähimmäisrajat, koska puhuttaessa ”määrätystä paikasta” mukaan luetaan kaikkein pieninkin alue, kuten laakson osa, vuoren rinne tai joen ranta-alue.

33.   Enimmäislaajuutta koskeva raja on sitä vastoin olemassa ilmaisussa ”maa”, joka on alueellinen yksikkö, joka laajenee ainoastaan ”poikkeustapauksissa”. Lähtökohtaisesti voidaan arvioida, että tällainen mahdollisuus on ajateltu niitä valtioita varten, joiden pinta-ala on pieni.(55) Mikäli niin olisi, itse asetuksessa olisi kuitenkin todettu näin,(56) jolloin on tältä osin järkevää, että säädettyjen edellytysten täyttyessä suojellaan merkintöjä, jotka ulottuvat laajalle, myös sellaisia, jotka kattavat valtion koko alueen.(57)

34.   On korostettava sitä mahdollisuutta, että alkuperänimitys kattaa koko alueen, mikä merkitsee sitä, että joillain säännöksillä, olivatpa ne kansallisia tai kansainvälisiä, ei ole mitään rajoja.(58) Sitä vastoin tietyissä yhteisön oikeussäännöissä, joista jo mainittiin viininviljelyä koskevat säännöt, todetaan, että näin laaja soveltamisala on poikkeus.(59)

35.   Luonnollisesti merkintä, joka sisältää valtion kokonaisuudessaan, saattaa merkitä protektionismia, koska sen tuotteet saavat etuja pelkästään sen perusteella, että ne on valmistettu siellä. Asetuksen tarkoitus eli näiden tapausten luonnehtiminen ”poikkeuksiksi” edellyttää kuitenkin sitä, että tavaran ominaispiirteet ainoastaan harvoin liittyvät koko maan luontoon ja inhimillisiin tekijöihin,(60) mikä ei täysin päde pienissä maissa, mutta tämä ei estä soveltamista muihin tilanteisiin. Tällaisiin tilanteisiin kuuluvat esimerkiksi nimitykset ”Svecia”(61) tai ”Salamini italiani alla cacciatora”.(62)

ii)     Laadullinen yhteys

36.   Tällä vaatimuksella pyritään siihen, että tuotteella on laatu tai ominaisuuksia, jotka erottavat sen muista samankaltaisista tuotteista ja jotka johtuvat sen suotuisan ympäristön erityisolosuhteista, kuten ilmastosta tai kasvillisuudesta.

37.   Itse laatu perustuu kuitenkin yleensä useampaan kuin yhteen syyhyn, joskus useiden syiden yhdistelmään. Säännöksessä mainitaan ”luonto ja inhimilliset tekijät”.(63) Vaikka sidesanan ”ja” käyttäminen osoittaa, että molempia voidaan edellyttää, mikään ei estä sitä, että yleensä jompikumpi on vallitseva, jolloin silloin kun ominaispiirteet johtuvat luonnosta, niitä useimmissa tapauksissa suojataan alkuperänimityksellä, ja kun erityispiirteet johtuvat erityisesti ihmisen toiminnasta, niitä suojataan maantieteellisellä merkinnällä.(64)

b)       Vastaavat nimitykset

38.   Perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 4 kohdassa laajennetaan alkuperänimitysten käsitettä lisäämällä siihen tietyt perinteiset maantieteelliset tai muut kuin maantieteelliset nimitykset.

i)       Perinteiset nimitykset

39.   Alueellisiin nimityksiin sisältyy yleensä suuren tai pienen kaupungin, paikkakunnan, alueen tai seudun nimi. Kaupankäynnissä tunnetaan kuitenkin muitakin sisällöltään laajempia tavaramerkkejä, joissa ei mainita alueellista alkuperää suoraan ja yksiselitteisesti vaan viitataan siihen epäsuorasti. Tämä pätee perinteisiin nimityksiin, sillä niissä ei viitata välittömästi tiettyyn alueeseen mutta niillä kyetään osoittamaan tavaran alkuperä, koska ne synnyttävät kuluttajissa mielleyhtymän tietystä paikasta.(65)

40.   Perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaan tiettyjä perinteisiä maantieteellisiä tai muita kuin maantieteellisiä nimityksiä, joilla maataloustuote tai elintarvike, joka on alueen tai erityisen paikan alkuperätuote, on nimetty ja jotka täyttävät 2 kohdan a alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetut edellytykset, on myös pidettävä alkuperänimityksinä.(66)

41.   Näissä nimissä, jotka sallitaan muillakin aloilla, kuten esimerkiksi viininviljelyn alalla,(67) maantieteellinen yhteys hälvenee, vaikka perustana on edelleen konkreettinen alue, josta tietyt erityispiirteet ovat peräisin. Nämä ovat poikkeustapauksia − ”tietyt nimitykset”, kuten säännöksessä todetaan – jotka täyttävät sen nimityksen olennaiset edellytykset, joihin ne rinnastetaan.

42.   Toisin kuin muilla aloilla, joilla suojellaan ainoastaan nimenomaisesti mainittuja määreitä, tässä yhteydessä suojellaan yleisesti maataloustuotteita tai elintarvikkeita, jotka ovat peräisin ”tietyltä alueelta tai tietystä paikasta”, sillä edellytyksellä, että niiden laatu tai ominaispiirteet johtuvat lähinnä tai yksinomaan maantieteellisestä alkuperästä sekä luonnosta että inhimillisistä tekijöistä ja niiden tuotanto, jalostus ja käsittely suoritetaan tietyllä alueella.

ii)     Muut alueelliset nimitykset

43.   Perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdassa laajennetaan suojaa siinä tapauksessa, että kyseisten tuotteiden raaka-aineet ovat peräisin maantieteelliseltä alueelta, joka on laajempi kuin alue, jolla ne jalostetaan, tai joka ei ole sama kuin alue, jolla ne jalostetaan, jos raaka-aineiden tuotantoalue on rajattu, raaka-aineiden tuotantoa varten on olemassa erityiset edellytykset ja edellä tarkoitettujen edellytysten noudattamisen varmistamiseksi on olemassa valvontajärjestelmä.

44.   Tähän sisältyvät ne tilanteet, joissa alkuperänimityksellä yksilöity tuote ei ole kuitenkaan peräisin kyseisiltä alueilta.(68)

2.       Nimitykset, jotka eivät ole rekisteröitävissä

45.   Perusasetuksen 3 artiklassa tehdään kielteinen rajaus, eli sen mukaan tietyt nimitykset, kuten nimitykset, joista on tullut yleisnimiä, tai nimitykset, jotka ovat omiaan johtamaan yleisön harhaan tuotteen oikean alkuperän osalta, eivät ole rekisteröitävissä.

a)       Yleisnimet

46.   Kyseisen säännöksen 1 kohdassa hyväksytään perinteinen kielto, jota kansalliset viranomaiset ovat soveltaneet ja jonka yhteisöjen tuomioistuin on tunnustanut,(69) eli siinä kielletään rekisteröimästä ”nimityksiä, joista on tullut yleisnimiä”. Tämä säännös täydentää 17 artiklan 2 kohtaa, jossa niin ikään poissuljetaan ”nimitykset, joista on tullut yleisnimiä”, vaikka niillä olisi oikeudellinen suoja yhteisöön kuuluvissa maissa tai ne olisivat vakiintuneet käytössä jäsenvaltioissa, joissa ei ole suojajärjestelmää.

47.   Kielto on perusteltavissa sillä, että niillä ei ole olennaista tehtävää, koska ne ovat menettäneet yhteyden siihen alueeseen, jossa ne ovat saaneet alkunsa, eivätkä ne enää kuvaa tavaraa sellaisenaan tietystä paikasta peräisin olevana, joten niistä on tullut yleisnimiä tai tiettyä tuotteiden luokkaa koskevia nimiä.(70)

48.   Itse perusasetuksessakin, jossa on ymmärretty kiellosta aiheutuvat vaikeudet, annetaan ohjeita kiellon rajoittamisesta. Ensinnäkin siinä kuvataan, että ”tässä asetuksessa ’nimityksellä, josta on tullut yleisnimi’ tarkoitetaan maataloustuotteen tai elintarvikkeen nimeä, josta on tullut maataloustuotteen tai elintarvikkeen yleinen nimi, vaikka se viittaakin paikkaan tai alueeseen, jossa tämä maataloustuote tai elintarvike on alun perin tuotettu tai jossa sitä on pidetty kaupan”. Toisaalta siinä lisätään, että ”sen määrittämiseksi, onko nimestä tullut yleisnimi, on otettava huomioon kaikki tekijät, ja erityisesti:

–       tilanne jäsenvaltiossa, josta nimi on peräisin ja alueilla, joilla tuotetta käytetään;

–       tilanne muissa jäsenvaltioissa;

–       asiaa koskeva kansallinen lainsäädäntö tai yhteisön lainsäädäntö”.

49.   Varaukset eivät pääty tähän, sillä 3 artiklassa säädetään, että ennen asetuksen voimaantuloa neuvosto laatii ja hyväksyy ohjeellisen esimerkkiluettelon sellaisista maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden nimistä, jotka kuuluvat tämän asetuksen soveltamisalaan ja joita pidetään 1 kohdan mukaisina yleisniminä ja joita ei sen vuoksi voida rekisteröidä tämän asetuksen perusteella. Tätä tehtävää ei ole tämän ratkaisuehdotuksen antamispäivään mennessä kuitenkaan saatettu päätökseen.

b)       Harhaanjohtavat nimitykset

50.   Perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdassa kielletään sellaisen nimityksen rekisteröiminen, joka on ristiriidassa ”kasvilajikkeen tai eläinlajin nimen kanssa ja on sen vuoksi omiaan johtamaan yleisön harhaan tuotteen oikean alkuperän osalta”.

3.       Rekisteröintimenettely

51.   Samalla tavoin kuin muiden teollisoikeuksien osalta, maataloustuotteen tai elintarvikkeen yksilöivän merkin suojaaminen edellyttää rekisteriin kirjaamista, jolla oikeus perustetaan ja jolla tavoitellaan samanlaisia päämääriä kuin yhteisön tavaramerkillä,(71) toisin kuin viininviljelyalalla on tapahtunut.

52.   Koska tämä on ainoa keino suojata tällaisia merkkejä yhteisössä, tätä vaatimusta on 17 artiklan 3 kohdan mukaan noudatettava myös sellaisten nimitysten osalta, joita jo ennen perusasetuksen voimaantuloa suojattiin kansallisissa oikeusjärjestyksissä tai jotka olivat vakiintuneet käytössä toisenlaisen järjestelmän omaksuneissa oikeusjärjestyksissä. Tässä yhteydessä voidaan noudattaa normaalia tai yksinkertaistettua menettelyä.

a)       Normaali menettely

53.   Normaali menettely koostuu kahdesta peräkkäisestä vaiheesta, joista ensimmäinen tapahtuu kansallisissa viranomaisissa ja jälkimmäinen komissiossa. Tämä jälkimmäinen vaihe sisältää selvityksen, mahdollisesti väitemenettelyn ja rekisteröimistä koskevan päätöksen.

54.   Nyt käsiteltävien kumoamiskanteiden osalta on riittävää huomauttaa, että perusasetuksen 15 artiklalla(72) perustetaan komitea – jäljempänä sääntelykomitea –, jolle ehdotus esitetään lausunnon antamista varten. Tämän jälkeen on kaksi vaihtoehtoa: mikäli yksimielisyys saavutetaan, se hyväksytään, mikäli ei, ehdotus toimitetaan viipymättä neuvostolle. Viimeksi mainittu mahdollisuus rinnastetaan kyseisen komitean lausunnon puuttumiseen, joka johtuu usein siitä, että riittävää äänimäärää ei saavuteta. Mikäli neuvosto ei jostain syystä anna ratkaisua kolmen kuukauden kuluessa, ”komissio tekee päätöksen ehdotetuista toimenpiteistä”.

b)       Yksinkertaistettu menettely

55.   Näiden menettelytapojen ohella 17 artiklaan sisältyi – tämä säännös on kumottu edellä mainitulla asetuksella N:o 692/2003 – muita yksinkertaisempia menettelytapoja välttää se, että kansallisissa oikeusjärjestyksissä jo suojatut nimitykset kohtaisivat samoja esteitä ja viivästyksiä kuin uudet nimitykset.

56.   Siihen kuuluivat seuraavat toimenpiteet: a) kuuden kuukauden kuluessa asetuksen voimaan tulosta jäsenvaltioiden oli ilmoitettava komissiolle nimet, joilla on oikeudellinen suoja, tai jäsenvaltioissa, joissa suojajärjestelmää ei ole, käytössä vakiintuneet nimitykset, jotka ne halusivat rekisteröidä tämän asetuksen mukaisesti, ja b) komissio rekisteröi 2 ja 4 artiklan mukaiset nimitykset 15 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen, 7 artiklaa ei sovellettu ja "yleisnimiä” ei rekisteröity.(73)

c)       Tiedekomitea

57.   Tämä järjestely merkitsee noudatetusta menettelytavasta riippumatta usein hyvin teknisten ongelmien tutkimista. Näiden kysymysten selvittämiseksi komissio perusti 21.12.1992 tekemällään päätöksellä(74) tiedekomitean, johon kuuluu erittäin päteviä ammattilaisia ja jonka tehtävänä on tutkia merkintöjen ja nimitysten määritelmien osatekijät, niitä koskevat poikkeukset sekä se, ovatko ne yleisnimiä, ja arvioida tuotteen perinteisyyttä ja kuluttajan harhaanjohtamisen vaaraan liittyviä perusteita ristiriitatilanteessa.

E       Asetus N:o 1107/96

58.   Komissio hyväksyi 12.6.1996 perusasetuksen 17 artiklassa säädettyjen tiedonantojen perusteella edellä mainitun asetuksen N:o 1107/96,(75) jotta yhteisön alueella tehdyt rekisteröinnit julkistettaisiin. Asetuksen 1 artiklassa säädetään, että ”liitteessä mainitut nimitykset rekisteröidään suojattuna maantieteellisenä merkintänä (SMM) tai suojattuna alkuperänimityksenä (SAN)”.

59.   Tätä liitettä on muutettu ja täydennetty useaan kertaan, yleensä lisäysten vuoksi.(76) Nimenomaan yhden tällaisen lisäyksen riitauttaminen on nyt käsiteltävien kanteiden taustalla.

III  Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön tutkiminen

60.   Yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisujen tutkimisella on erityinen merkitys huomioon otettavien käsitteiden, annetun suojan tarkoituksen ja perusasetuksen sanamuodon ymmärtämiseksi.

A       Nimitykset teollisina ja kaupallisina oikeuksina

61.   Asiassa Dassonville annetussa tuomiossa(77) käsiteltiin ensimmäistä kertaa alkuperään liittyviä nimityksiä, vaikkakin vain sivumennen ennakkoratkaisumenettelyssä, joka koski perustamissopimuksen aikaisempien 30, 31, 32, 33, 36 ja 85 artiklan tulkintaa sellaisen Belgiassa asetetun vaatimuksen yhteydessä, jonka mukaan tuotteilta, joilla oli alkuperänimitys, edellytettiin vientimaan hallituksen antamaa virallista asiakirjaa. Sen lisäksi, että se määritteli vaikutukseltaan vastaavan toimenpiteen käsitteen (5 kohta), se totesi, että niin kauan kuin ei ole olemassa yhteisön sääntelyä, jolla kuluttajille taattaisiin tuotteen alkuperänimityksen aitous, jäsenvaltiot voivat toteuttaa kohtuullisia toimenpiteitä hyvän kauppatavan vastaisten menettelyjen estämiseksi, kunhan ne eivät ole syrjiviä eikä niillä estetä kauppaa (6 ja 7 kohta).

62.   Edellä mainitussa asiassa Sekt-Weinbrand annetussa tuomiossa käsiteltiin tätä kysymystä suoremmin tavaroiden vapaan liikkuvuuden kannalta. Komissio oli katsonut, että Saksa loukkasi tätä vapautta varaamalla nimitykset ”Sekt” ja ”Weinbrand” kotimaisille viineille ja brandy-juomille ja nimityksen ”Prädikatssekt” Saksassa tuotetuille Sekt-juomille, joihin käytetään tietty vähimmäismäärä saksalaisia rypäleitä. Myös yhteisöjen tuomioistuin tulkitsi tilannetta näin ja perusteli näkemystään sillä, että vaikka perustamissopimuksella ei estetä kunkin jäsenvaltion toimivaltaa säätää lakeja lähtöisyysmerkintöjä koskevissa asioissa, siinä kielletään jäsenvaltioita toteuttamasta sellaisia luonteeltaan mielivaltaisia ja perusteettomia uusia toimenpiteitä, jotka ovat määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavia, ja tilanne olisi tällainen juuri silloin, kun kansallisessa lainsäädännössä annettaisiin lähtöisyysmerkinnöille tarkoitettu suoja sellaisille nimityksille, jotka suojan antamishetkellä ovat luonteeltaan ainoastaan lajinimityksiä.

63.   Tuomiossa myönnettiin, että vapaan liikkuvuuden rajoitus oli perusteltavissa tarpeella varmistaa asianomaisten tuottajien etujen suojaaminen vilpillistä kilpailua vastaan alkuperänimityksillä ja kuluttajien suojaaminen harhaanjohtavilta merkinnöiltä (7 kohta). Asiassa Cassis de Dijon annetussa tuomiossa(78) viitattiin jälleen ”hyvään kauppatapaan” ja ”kuluttajansuojaan” rajoituksen perustelemiseksi.

64.   Nämä seikat eivät kuitenkaan sisälly perusteluihin, jotka on lueteltu EY 30 artiklassa, joka voidaan ”ulottaa koskemaan ainoastaan rajoitettuja tapauksia”,(79) koska sitä on tulkittava suppeasti.(80) Tämän perusteella voidaan epäillä mainitun säännöksen sovellettavuutta nimityksiin, jotka viittaavat tuotteen alkuperään.

65.   Oikeuskirjallisuudessa katsottiin suurimmaksi osaksi, että se pitäisi sisällyttää teollisen ja kaupallisen omaisuuden käsitteeseen, johon määräyksessä viitataan.(81) Tässä yhteydessä vedottiin 20.3.1883 tehtyyn Pariisin liittosopimukseen teollisoikeuden suojelemisesta,(82) jonka 1 artiklan 2 kappaleessa mainittiin patenttien ja tavaramerkkien yhteydessä ”alkuperää osoittavat merkinnät tai nimitykset”.

66.   Asiassa Delhaize ja Le Lion annetussa tuomiossa(83) omaksuttiin tämä näkemys, kun siinä tutkittiin mahdollisuutta pullottaa viini eri paikassa kuin se oli tuotettu, ja katsottiin, että sen kieltäminen olisi kielletty toimenpide, joka olisi perusteltavissa ”EY:n perustamissopimuksen 36 artiklassa [josta on muutettuna tullut EY 30 artikla] tarkoitetuista teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseen liittyvistä syistä, mikäli se on välttämätöntä sen varmistamiseksi, että alkuperänimitys täyttää erityistehtävänsä” (16 kohta). Sama näkemys pysytettiin asiassa Exportur(84) ja asiassa Belgia vastaan Espanja(85) annetuissa tuomioissa. Viimeksi mainitun tuomion mukaan ”alkuperänimitykset kuuluvat teollisoikeuksiin ja kaupallisiin oikeuksiin. Alkuperänimitysten haltijoita suojellaan sovellettavalla säännöstöllä, jotta sellaiset ulkopuoliset, jotka pyrkivät hyötymään nimitysten saamasta maineesta, eivät voisi käyttää kyseisiä nimityksiä väärin. Alkuperänimitysten tarkoituksena on taata se, että sillä varustettu tuote on peräisin määritellyltä maantieteelliseltä alueelta ja että sillä on tietyt erityisominaisuudet” (54 kohta). Nämä näkemykset toistettiin asiassa Ravil ja asiassa Consorzio del Prosciutto di Parma(86) ja Salumificio S. Rita annetuissa tuomioissa.(87)

B       Suojelun tarkoitus

67.   Edellä mainitussa asiassa Sekt-Weinbrand annetussa tuomiossa korostettiin, että alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen tehtävänä on osoittaa ja varmistaa, että sillä tuotteella, jonka merkitsemiseen nimitystä käytetään, ”on todella sellaiset laatuominaisuudet ja ominaispiirteet, jotka liittyvät siihen, että tuote on lähtöisin tietyltä maantieteelliseltä alueelta” (7 kohta). Tässä näkemyksessä asetetaan kaksitahoinen vaatimus eli aluetta ja laatua koskeva vaatimus,(88) joka on esitetty perusasetuksessa ja jota korostettiin myös edellä mainitussa asiassa Delhaize ja Le Lion annetussa tuomiossa.

68.   Edellä mainitussa asiassa Belgia vastaan Espanja annetussa tuomiossa korostettiin käyttäjien keskuudessa vallitsevaa mainetta, jota yritykset voivat käyttää uusien asiakkaiden saamiseen. Siinä todettiin, että ”alkuperänimitysten maine riippuu siitä mielikuvasta, joka kuluttajilla on niistä. Tämä mielikuva riippuu puolestaan olennaisesti tuotteen erityisominaisuuksista ja yleisemmin ottaen sen laadusta. Tuotteen maine perustuu viime kädessä sen laatuun” (56 kohta).

69.   Sisällyttäminen teolliseen ja kaupalliseen omaisuuteen tarjoaa tavaramerkin haltijoiden omaisuuteen uuden näkökulman, joka perustuu niiden tuotteiden nimenomaiseen tai implisiittiseen maineeseen(89) ja jolla niitä suojellaan nimityksen oikeudetonta käyttöä vastaan. Se merkitsee toisin sanoen yksinomaisen käyttöoikeuden antamista. Kuten asiassa Keurkoop annetussa tuomiossa todettiin,(90) EY 30 artiklassa tarkoitetun teollisoikeuksien ja kaupallisten oikeuksien suojan tavoitteena on ”määritellä teollisoikeuksille ja kaupallisille oikeuksille luonteenomaiset yksinoikeudet” (14 kohta).

70.   Edellä mainittujen tavanomaisten alkuperämerkintöjen suojeleminen ei asiassa Warsteiner Brauerie annetun tuomion(91) ja nimenomaisemmin edellä mainitussa asiassa CMA annetun tuomion mukaan perustu teolliseen ja kaupalliseen omaisuuteen vaan kuluttajansuojaan. Viimeksi mainitun tuomion 26 kohdassa hylätään väite, jonka mukaan ”riidanalainen järjestelmä on oikeutettu EY:n perustamissopimuksen 36 artiklan nojalla, koska siihen voidaan soveltaa teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemista koskevaa poikkeusta sikäli kuin CMA-merkintä on tavanomainen maantieteellinen alkuperämerkintä”.

C       Perusasetus

71.   Yhteisöjen tuomioistuin on tutkinut asetusta N:o 2081/1992 useissa yhteyksissä. Oikeuskäytännön järjestelmällisen tarkastelun mahdollistamiseksi on eriteltävä tuomiot soveltamisalan, yhteisön suojan laajuuden sekä rekisteröimisen ja sen vaikutusten suhteen, jotta saataisiin tätä koskeva yleiskuva.

1.       Soveltamisala

72.   Asiassa Italia vastaan komissio annetussa tuomiossa(92) täsmennettiin sellaisen kanteen yhteydessä, jossa riitautettiin oliiviöljyn kauppaa koskevat säännökset,(93) että perusasetuksessa mainituissa kriteereissä ”viitataan määrättyihin ja homogeenisiin maantieteellisiin alueisiin, eikä niitä voida ymmärtää sellaisiksi yleisiksi säännöiksi, joita sovelletaan kyseisen alueen laajuudesta ja heterogeenisuudesta riippumatta” (24 kohta).

73.   Kuten asiassa Budéjovický Budvar annetussa tuomiossa lisäksi todettiin,(94) perusasetuksen soveltaminen ”johtuu olennaisesti nimityksen luonteesta siten, että asetusta sovelletaan ainoastaan sellaisen tuotteen nimityksiin, jonka ominaisuuksilla on erityinen yhteys sen maantieteelliseen alkuperään, sekä siitä, että annettu suoja kattaa koko yhteisön”.

74.   Edellä mainitussa asiassa Pistre ym. mainitussa tuomiossa todettiin vastattaessa Ranskan Cour de cassationin ilmaisun ”montagne” käytöstä maataloustuotteissa ja elintarvikkeissa esittämään ennakkoratkaisukysymykseen konkreettisemmin, että yhtäältä laadun ja tuotteiden ominaisuuksien ja toisaalta fyysisen ympäristön välillä on välttämättä oltava yhteys. Tämä yhteys ei ilmene kyseisestä sanasta, joka lisäksi antaa ostajalle kuvan ominaisuuksista, jotka liitetään abstraktisti vuoristoalueisiin, ei tiettyyn paikkaan, alueeseen tai maahan.

75.   Kuten viimeksi mainitusta tuomiosta voidaan päätellä, jäsenvaltioilla on perusasetuksen soveltamisalan ulkopuolella edelleen mahdollisuus säännellä alueellisten nimitysten käyttöä omalla alueellaan. Edellä mainitussa asiassa Warsteiner Brauerie annetussa tuomiossa vahvistettiin tämä peruste yksinkertaisten nimitysten osalta, kun siinä todettiin, että yhteisön oikeus ”ei ole esteenä sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamiselle, jolla kielletään se, että maantieteellistä alkuperämerkintää, jonka osalta ei ole olemassa minkäänlaista yhteyttä tuotteen ominaisuuksien ja sen maantieteellisen alkuperän välillä, käytetään harhaanjohtamisen vaaran aiheuttavalla tavalla” (54 kohta). Edellä mainitussa asiassa Budéjovický Budvar annetussa tuomiossa korostettiin tätä näkemystä uudelleen.

2.       Suojan laajentaminen

76.   Asiassa Consorzio per la tutela del formaggio Gorgonzola annetussa tuomiossa(95) todettiin yhtäältä, että yhteisön oikeuden nykytilassa tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaate ei estä jäsenvaltiota toteuttamasta toimenpiteitä rekisteröityjen alkuperänimitysten suojaamiseksi. Toisaalta siinä lisättiin, että perusasetuksella annettava suoja ulottuu kaikkiin ilmaisuihin (13 artiklan 1 kohdan b alakohta), vaikka todellinen alkuperä ilmoitetaan, mikä kattaa tapaukset, joissa tuotteen nimeämiseksi käytettyyn ilmaisuun sisältyy suojatun nimityksen osa siten, että sekaannusvaara saattaa syntyä (25 ja 26 kohta).

77.   Tuotannon ja markkinoinnin välillä on yleensä useita vaiheita, mistä syystä edellä mainituissa asiassa Ravil ja asiassa Consorzio del Prosciutto di Parma ja Salumificio S. Rita annetuissa tuomioissa annettiin ratkaisu siitä mahdollisuudesta, että juuston raastaminen ja pakkaaminen ja kinkun leikkaaminen viipaleiksi tapahtuvat eri paikassa kuin niiden valmistaminen. Molemmissa tuomioissa katsottiin, että se, että valmistajille asetetaan velvoite ilmoittaa ostajille siitä, että nämä toimenpiteet on suoritettu muualla, sen enempää kuin valmistusalueen ulkopuolella tehdyt tarkastuksetkaan eivät ole riittävä keino taata sen tavoitteen saavuttaminen, johon alkuperänimityksillä pyritään.(96)

3.       Rekisteröinti ja sen vaikutukset

78.   Asiassa Chiciak ja Fol annetussa tuomiossa(97) ja edellä mainitussa asiassa Consorzio per la tutela del formaggio Gorgonzola annetussa tuomiossa käsiteltiin rekisteröimisen pakollisuutta, ja jälkimmäisessä tuomiossa nojauduttiin ensin mainittuun, kun siinä katsottiin, että sen jälkeen kun komissio on rekisteröinyt nimityksen, jäsenvaltion viranomaisten antama alkuperänimitysten suoja ei enää säily siinäkään tapauksessa, että se on ulottuvuudeltaan yhteisön suojaa laajempi (18 kohta).

79.   Asiassa Chiciak ja Fol annetussa tuomiossa rajoitettiin puolestaan rekisteröimisen vaikutuksia, kun tutkittiin mahdollisuutta muuttaa rekisteröityä nimeä yksipuolisesti perusasetuksen 17 artiklan mukaisen yksinkertaistetun menettelyn mukaisesti. Tuomiossa hylättiin tällainen mahdollisuus, sillä kyseistä säännöstä tulkittiin ”siten, että jäsenvaltio ei voi kyseisen asetuksen voimaantulon jälkeen kansallisia säännöksiä toteuttamalla muuttaa sellaista alkuperänimitystä, jonka rekisteröintiä se on hakenut 17 artiklan mukaisesti, eikä suojata sitä kansallisella tasolla” (33 kohta).

80.   Rekisteröintipaikan seurausten osalta on mainittava myös asiassa Bigi annettu tuomio.(98) Kyseisen riidan kohteena oli se, voitiinko juustoraastetta myydä nimellä ”parmesan” Italian ulkopuolella – se valmistetaan Italiassa ja siellä tällaisen nimityksen käyttö on kielletty – kun se ei ole ”Parmigiano Reggianon” eritelmän mukaista. Vastaus oli hyvin selvä: silloin kun jäsenvaltio hakee nimityksen rekisteröintiä yksinkertaistetussa menettelyssä, sen alueella ei voida laillisesti pitää kaupan tuotteita, jotka eivät ole kyseistä nimitystä vastaavan eritelmän mukaisia; lisäksi rekisteröimisen jälkeen perusasetuksen 13 artiklan 2 kohdalla käyttöön otettua poikkeusjärjestelmää sovelletaan ainoastaan tuotteisiin, jotka eivät ole peräisin sen alueelta.

81.   Toisaalta siinä yhteydessä, kun asetuksen N:o 1107/96 yksi muutosasetus, jolla rekisteröitiin suojattu maantieteellinen merkintä ”Spreewälder Gurken”,(99) riitautettiin, yhteisöjen tuomioistuin sai mahdollisuuden käsitellä asiassa Carl Kühne ym. antamassaan tuomiossa(100) valtioiden ja komission välistä toimivallanjakoa rekisteröintimenettelyssä muotoilemalla ”käytössä vakiintuneen” nimityksen käsitettä, jota käytetään perusasetuksen 17 artiklassa. Ensin mainitun seikan osalta se totesi, että toimivallan jako selittyy sillä, että rekisteröinnin edellytyksenä on, että sitä ennen on tarkastettu, ”täyttyvätkö tietyt edellytykset, mikä puolestaan edellyttää mitä suurimmassa määrin kyseistä jäsenvaltiota koskevien erityisten seikkojen syvällistä tuntemusta; tämän jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset pystyvät parhaiten suorittamaan näitä seikkoja koskevan tarkastuksen” (53 kohta), kun komission tehtävänä on puolestaan tarkastaa, ”onko hakemukseen liitetty eritelmä asetuksen – – 4 artiklan mukainen” eli sisältääkö se vaaditut tiedot ja ovatko tiedot ilmeisen virheellisiä ja ”täyttääkö nimitys eritelmään sisältyvien tietojen perusteella asetuksen – – 2 artiklan 2 kohdan a tai b alakohdassa olevat vaatimukset” (54 kohta). Jälkimmäisen seikan osalta tuomiossa katsottiin, että sen arviointi, onko nimitys vakiintunut käytössä, kuuluu toimivaltaisten kansallisten viranomaisten – mahdollisesti kansallisten tuomioistuinten valvonnassa – tehtävänä olevaan tarkastukseen, jonka nämä viranomaiset suorittavat ennen rekisteröintihakemuksen toimittamista komissiolle (60 kohta).

4.       Päätelmä

82.   Kaikki nämä tuomiot kuvaavat yhteisön lainsäädäntöön perustuvaa pyrkimystä maksimoida tuotteiden laatu yhteisen maatalouspolitiikan yhteydessä niiden maineen edistämiseksi, kuten nimenomaisesti todetaan edellä mainituissa asiassa Ravil ja asiassa Consorzio del Prosciutto di Parma ja Salumificio S. Rita annetuissa tuomioissa,(101) joiden mukaan alkuperänimityksillä on kaksi tavoitetta: taata tietyn tuotteen alkuperä ja estää nimen vilpillinen käyttö samalla kun niillä suojataan teollista ja kaupallista omaisuutta, mistä tulee tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen yhteydessä yhä tärkeämpää.

IV     Nyt käsiteltävien asioiden tausta

A       Nimityksen ”feta” lisääminen ensi kertaa asetukseen N:o 1107/96 (102)

83.   Kreikan viranomaiset pyysivät 21.1.1994 perusasetuksen 17 artiklan 1 kohdan nojalla komissiota rekisteröimään suojattuna alkuperänimityksenä sanan ”feta”, jolla tarkoitetaan tietyn tyyppistä juustoa. Liitteenä olleisiin asiakirjoihin sisältyi tietoja valmistuksessa käytettävien raaka-aineiden alueellisesta alkuperästä, valmistusalueen ympäristöolosuhteista, niistä eläinlajeista ja roduista, joista valmistuksessa käytettävä maito saadaan, maidon laatuominaisuuksista, juuston valmistusmenetelmistä ja sen erityispiirteistä.

84.   Liitteenä oli maatalousministeriön 11.1.1994 antama päätös nro 313025/1994,(103) jolla kyseistä nimitystä suojattiin kotimaassa:

–       Päätöksen 1 §:n 1 momentin mukaan ”nimitys feta rekisteröidään suojatuksi alkuperänimitykseksi (SAN) suolavedessä olevalle valkoiselle juustolle, jota perinteisesti valmistetaan Kreikassa ja erityisesti tämän pykälän 2 momentissa mainituilla alueilla lampaanmaidosta tai lampaanmaidon ja vuohenmaidon sekoituksesta”.

–       Päätöksen 1 §:n 2 momentin mukaan valmistuksessa käytettävä maito voi olla peräisin ”yksinomaan Makedonian, Trakian, Epiron, Tesalian, Keski-Kreikan ja Peloponnesoksen alueelta sekä Lesboksen hallintoalueelta (nomos)”.

–       Seuraavat määräykset koskevat maidolle asetettavia vaatimuksia, valmistusmenetelmää, juuston ominaisuuksia, erityisesti laadullisia, aistinvaraisia ja makuun liittyviä ominaisuuksia sekä pakkausten ominaisuuksia.

–       Päätöksen 6 §:n 2 momentissa kielletään sellaisen juuston valmistus, maahantuonti, vienti, jakelu ja markkinointi, joka ei täytä edellä esitettyjä vaatimuksia.

85.   Komissio, jonka on toimittava erittäin huolellisesti, toteutti vuonna 1994 Eurobarometri-kyselyn 12 800 henkilön otokselle, ja siinä yhteydessä annettiin 24.10.1994 päivätty lopullinen lausunto:

–       Keskimäärin yksi Euroopan unionin kansalainen viidestä on kuullut sanan tai nähnyt sen kirjoitettuna. Kahdessa valtiossa eli Kreikan tasavallassa ja Tanskan kuningaskunnassa lähes kaikki tunsivat sen.

–       Niistä, jotka tunsivat sen, suurin osa yhdisti sen juustoon ja suuri osa täsmensi sen olevan peräisin Kreikasta.

–       Neljästä nimen feta tuntevasta henkilöstä kolme täsmentää, että siitä tulee mieleen maa tai alue, johon se liittyy jollain tavoin.

–       Niistä, jotka ovat nähneet tai kuulleet kyseisen substantiivin, 37,2 prosenttia pitää sitä yleisnimenä – tämä prosenttiosuus on Tanskassa 63 prosenttia – kun 35,2 prosenttia puolestaan ajattelee, että kyseessä on tiettyä alkuperää oleva tuote – Kreikassa tämän mielipiteen osuus on 52 prosenttia −. Loput eivät ole vastanneet.

–       Lopuksi todetaan, että mielipiteet jakautuvat suuresti sen osalta, onko kyseessä yleinen elintarvike vai tiettyä alkuperää oleva elintarvike. Niistä, jotka reagoivat spontaanisti nimeen ja tietävät, että se on juusto, 50 prosenttia katsoo, että siihen liittyy tietty konkreettinen alkuperä, ja 47 prosenttia pitää sitä yleisnimenä.

86.   Tiedekomitea antoi 15.11.1994 lausunnon, jossa se totesi neljällä äänellä kolmea vastaan, että esitettyjen tietojen perusteella erityisesti perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa rekisteröimiselle asetetut vaatimukset täyttyivät. Lisäksi se totesi yksimielisesti, että kyseessä ei ollut yleisnimi.

87.   Komissio hyväksyi 19.1.1996 luettelon nimistä, joihin kuului myös feta ja jotka voitiin rekisteröidä edellä mainitun säädöksen 17 artiklan mukaisesti. Sääntelykomitea ei esittänyt kantaansa määräajassa; kun tälle komitealle toimitettiin neuvoston ehdotus 6.3.1996, se ei myöskään antanut ratkaisuaan käytettävissään olleiden kolmen kuukauden aikana.

88.   Komissio antoi 12.6.1996 asetuksen N:o 1107/96, jolla ”feta” otettiin liitteessä olevaan A osaan ”Perustamissopimuksen liitteessä II mainitut ihmisravinnoksi tarkoitetut tuotteet”, otsikon ”juustot” ja maan ”Kreikka” alle suojattuna alkuperänimityksenä (SAN).

89.   Tanskan, Saksan ja Ranskan hallitukset riitauttivat tämän rekisteröinnin ja nostivat kumoamiskanteet yhteisöjen tuomioistuimessa.

B       Feta-tapaus

90.   Tällä tuomiolla ratkaistiin kolme riita-asiaa ja siinä todettiin, että ”neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2081/92 17 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesta maantieteellisten merkintöjen ja alkuperäisnimitysten rekisteröinnistä 12 päivänä kesäkuuta 1996 annettu komission asetus (EY) N:o 1107/96 kumotaan siltä osin kuin siinä on nimitys feta rekisteröity suojatuksi alkuperänimitykseksi”.

91.   Kantajat olivat vedonneet lähinnä kahteen kanneperusteeseen, jotka liittyivät perusasetuksen 2 artiklan 3 kohtaan ja 3 artiklan 1 kohtaan. Ensin mainitussa arvosteltiin sitä, että rekisteröintiedellytykset eivät täyttyneet, koska kyseinen elintarvike ei ollut peräisin tietyltä alueelta tai tietystä paikasta eivätkä sen laatu tai ominaisuudet ole olennaisesti tai yksinomaisesti maantieteellisen ympäristön, joka käsittää sen luonnon ja inhimilliset tekijät, ansiota. Jälkimmäisessä ne väittivät, että kyseessä oli yleisnimi, jota ei voitu rekisteröidä.

92.   Yhteisöjen tuomioistuin aloitti tutkimuksensa viimeksi mainitusta kysymyksestä, sillä kieltoa sovelletaan kaikkiin nimityksiin ja myös niihin, jotka täyttävät niille annettavan suojan edellytykset (52 kohta).

93.   Sen jälkeen kun se oli käsitellyt yhtäältä kantajina olleiden valtioiden väitteet (53–64 kohta) ja toisaalta komission ja Kreikan väitteet – kuten nyt käsiteltävässä asiassa, Kreikka oli väliintulijana tukemassa riidanalaisen asetuksen laillisuutta – (65–77 kohta), se esitti arviointinsa, josta on korostettava seuraavaa:

–       Perusasetuksen 3 artiklaan sisältyvää rekisteröintikieltoa sovelletaan myös ”nimityksiin, jotka ovat aina olleet yleisnimiä” (80 kohta).

–       Riippumatta joidenkin hallitusten esittämistä perusteista ”silloin, kun ehdotusta – – luetteloksi yleisniminä laadittiin tai kun riidanalaista asetusta – – annettiin”, suuri merkitys oli ”näkemyksillä”, joita komissio esitti ennen hakemuksen käsittelyä ja sen aikana (82–86 kohta).

–       Tutkimuksesta ilmenee, että kyseinen toimielin on ”väheksynyt sitä, mikä merkitys on annettava tilanteelle muissa jäsenvaltioissa kuin alkuperäjäsenvaltiossa, ja katsonut, etteivät niiden lainsäädännöt ole mitenkään relevantteja” (87 kohta), vaikka nämä tekijät samoin kuin tilanne jäsenvaltiossa, josta nimi on peräisin, ja alueilla, joilla tuotetta käytetään, mainitaan nimenomaisesti 3 artiklan 1 kohdassa (88 kohta).

–       Edellä esitetyn kanssa samansuuntaisesti 7 artiklan 4 kohdan toisen luetelmakohdan mukaan ”yksi peruste hyväksyä jäsenvaltion esittämä väite toisen jäsenvaltion hakemaa nimityksen rekisteröintiä vastaan on se, että haettu rekisteröinti vaarantaisi markkinoilla laillisesti olevien tuotteiden olemassaolon”, ja sillä, vaikka siitä säädetään nimenomaisesti normaalin rekisteröintimenettelyn osalta, on vaikutuksia myös yksinkertaistettuun menettelyyn, koska on otettava huomioon ”perinteiset ja tarkasti noudatetut käytännöt ja sekaannusten todennäköisyys” (91–94 kohta).

–       Lisäksi on otettava huomioon se, onko markkinoilla kyseessä olevia tuotteita, joita on laillisesti pidetty kaupan tätä nimitystä käyttäen muissa jäsenvaltioissa kuin rekisteröintiä hakeneessa alkuperävaltiossa (96 kohta).

–       Riidanalaisessa tapauksessa ei ollut otettu huomioon sitä, että kyseistä nimitystä ”on kauan aikaa käytetty eräissä muissa jäsenvaltioissa kuin Kreikan tasavallassa” (101 kohta).

94.   Edellä esitetyn perusteella todettiin, että komissio ei ollut ottanut huomioon ”kaikkia niitä tekijöitä, jotka sen olisi perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan pitänyt ottaa huomioon” ja tällä perusteltiin edellä kuvattu kumoamistuomio.

95.   Tuomiossa ei tutkittu rekisteröinnille asetettuja aineellisia edellytyksiä, erityisesti sitä, oliko käsite yleisnimi, vaan siinä arvioitiin ainoastaan komission selvitystä ja todettiin se epätäydelliseksi. Siinä ei tutkittu myöskään perinteisiltä nimityksiltä edellytettyjen muotoseikkojen täyttymistä.

C       Nimityksen feta lisääminen toisen kerran asetukseen N:o 1107/96 asetuksen N:o 1829/2002 nojalla

96.   Edellä käsitellyn tuomion seurauksena nimitys feta poistettiin rekisteristä asetuksella N:o 1070/1999.

97.   Komissio otti kumoamisperusteet huomioon ja halusi tutkia tyhjentävästi ja ajantasaisesti yhteisön tilanteen ”fetan” valmistuksen, kulutuksen ja tunnettuuden osalta, joten se lähetti 15.10.1999 kaikille valtioille kyselylomakkeen, jota on syytä käsitellä, vaikka sen on korostettu olevan ohjeellinen.(104)

a)      Juuston valmistuksen osalta ainoastaan Kreikassa – vuodesta 1935 – ja Tanskassa – vuodesta 1963 – on tätä koskevaa erityislainsäädäntöä,(105) vaikka myös Saksassa ja Ranskassa valmistetaan sitä:

–       Kreikassa valmistettiin 115 000 tonnia, joka on lähes kokonaan tarkoitettu sisämarkkinoille.

–       Tanskassa valmistettiin 27 640 tonnia vuonna 1998, ja tuotanto oli tarkoitettu lähinnä vientiin.

–       Saksassa valmistus aloitettiin vuonna 1972, ja tuotanto, joka ensin kohdistettiin maahanmuuttajien käyttöön mutta sittemmin ulkomaankauppaan, vaihteli 19 757 ja 39 201 tonnin välillä.

–       Ranskassa tuotanto aloitettiin vuonna 1931 ja sen määrä oli 19 964 tonnia, josta kolme neljäsosaa myytiin muihin maihin.(106)

On huomattava, että kun kreikkalaiset käyttävät yksinomaan lampaanmaitoa tai lampaanmaidon ja vuohenmaidon sekoitusta, tanskalaiset ja saksalaiset käyttävät lähes yksinomaan lehmänmaitoa ja ranskalaiset pääasiassa vuohenmaitoa ja vähemmässä määrin lehmänmaitoa.

b)      Kulutuksen osalta, sanotun vaikuttamatta tältä osin esitettyihin varauksiin,(107) ilmenee, että kun Kreikka liittyi yhteisöön, 92 prosenttia kulutettiin Kreikan tasavallassa mutta sittemmin sen osuus on pienentynyt 73 prosenttiin kulutuksen lisäännyttyä muissa maissa. Mikäli kulutusmäärä suhteutetaan henkilöä ja vuotta kohden, saadaan seuraavat tulokset:

–       Espanjassa, Luxemburgissa, Portugalissa, Italiassa ja Alankomaissa kulutus on enintään 0,010 kg (noin 0,08 prosenttia yhteisön kokonaiskulutuksesta).

–       Irlannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Itävallassa, Ranskassa, Ruotsissa, Belgiassa ja Suomessa 0,040–0,150 kg (0,32–1,22 prosenttia).

–       Saksassa 0,290 kg (2,36 prosenttia).

–       Tanskassa 0,700 kg (5 prosenttia).

–       Kreikassa 10,500 kg (85,64 prosenttia).

c)      Kuluttajien näkökulmasta vaikuttaa siltä, että he yhdistävät nimityksen feta yleensä kreikkalaiseen maailmaan, koska se ilmenee juuston päällysmerkinnöistä,(108) ilmoitusten sisällöstä ja mainonnasta.

98.   Nämä tiedot toimitettiin tiedekomitealle, joka antoi 24.4.2001 yksimielisesti lausunnon,(109) jossa katsottiin, että nimitys ei ole yleisnimi seuraavista syistä:

a)      juustoa valmistetaan ja käytetään suurimmaksi osaksi Kreikassa, jossa käytetään eri raaka-ainetta ja erilaista valmistusmenetelmää kuin muissa jäsenvaltioissa, joten sillä on määräävä asema yhteismarkkinoilla; useimmissa maissa, joissa sitä ei valmisteta eikä syödä, nimeä ei käytetä, joten sitä ei voida pitää yhteisenä nimenä

b)      kuluttajien näkökulmasta sanaan feta liittyy konkreettinen alkuperä: kreikkalaisuus

c)      maissa, joissa on tätä elintarviketta koskeva erityislainsäädäntö, on havaittavissa huomattavia teknisiä eroja; sillä, että tätä ilmaisua käytetään yhteisessä tullinimikkeessä tai vientitukia koskevassa asetuksessa, ei ole tässä yhteydessä merkitystä.

99.   Komissio vertaili käytettävissään olleita tietoja ja ehdotti, että nimitykselle feta annettaisiin jälleen suojaa.(110) Sääntelykomitea ei antanut lausuntoa puheenjohtajansa vahvistamassa määräajassa. Ehdotus annettiin neuvostolle, mutta siitä ei annettu ratkaisua kolmessa kuukaudessa.

100. Asetuksessa N:o 1829/2002 säädettiin näin ollen rekisteröimisestä perusasetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna suojattuna alkuperänimityksenä ”koska nimityksen ’Feta’ yleisnimen luonnetta ei ole voitu vahvistaa” (34 perustelukappale) ja se on ”perinteinen muu kuin maantieteellinen nimitys” (35 perustelukappale).

D       Asiassa Canadane Cheese ja Kouri annettu tuomio

101. Yhteisöjen tuomioistuimen piti kyseisessä oikeudenkäynnissä ottaa kantaa edellä mainittuihin toimenpiteisiin, joita Kreikan hallitus oli toteuttanut suojatakseen nimitystä feta. Se ei kuitenkaan ottanut kantaa, koska sen jälkeen kun kansallinen tuomioistuin oli peruuttanut esittämänsä ennakkoratkaisukysymykset, sillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin määrätä asian käsittelyn lopettamisesta 8.8.1997 antamassaan määräyksessä.

102. Muistutettakoon lyhyesti kyseisestä asiasta ja siinä antamassani ratkaisuehdotuksessa esittämistäni näkemyksistä.

103. Joistakin aikaisemmista käytännöistä ja ensimmäisestä rajoittavasta päätöksestä riippumatta(111) Kreikan hallitus alkoi säännellä yhä enenevässä määrin feta-juuston valmistusta ja jakelua asunto‑ ja maatalousasioista vastaavan ministeriön päätöksellä nro 2109/1988,(112) jota seurasivat kaksi muuta kyseisten ministeriöiden antamaa päätöstä: päätös nro 688/1989(113) ja päätös nro 565/1991,(114) joilla muutettiin elintarvikelain 83 §:n säännöksiä, kuten myös edellä mainitulla ministeriön päätöksellä nro 313025/1994.

104. Tämän päätöksen mukaisesti Kreikan viranomaiset kielsivät Tanskasta maahantuodun juustoerän myymisen tällä nimityksellä. Tanskalainen yritys Canadane Cheese Trading AMBA ja kreikkalainen yritys Afoi G. Kouri AEVE riitauttivat kiellon ja markkinoille pääsylle asetetun ehdon, jonka mukaan piti käyttää ilmaisua ”pastöroidusta lehmänmaidosta valmistettu tanskalainen suolavedessä oleva valkoinen juusto” (ratkaisuehdotuksen 1–6 kohta). Menettelyn seuraavissa vaiheissa Kreikan ylin hallintotuomioistuin esitti yhteisöjen tuomioistuimelle kolme ennakkoratkaisukysymystä (7 kohta) siitä, onko sellainen kansallinen lainsäädäntö perustamissopimuksen 30 ja 36 artiklan vastainen vaikutukseltaan vastaava toimenpide, jonka mukaan jäsenvaltiossa on kiellettyä pitää kaupan myyntinimityksellä feta sellaista juustoa, jota laillisesti tuotetaan ja pidetään kaupan tällä nimityksellä toisessa jäsenvaltiossa, ja onko tämä mahdollisesti perusteltavissa (46 kohta).

105. Viittasin ratkaisuehdotuksessani kyseisen juuston valmistukseen ja kauppaan yhteisössä (9–19 kohta) ja käsittelin yksityiskohtaisesti valmistusprosessia Kreikassa ja sen tärkeimpiä ominaisuuksia: luonnollisen valkoista väriä ja sille ominaista makua ja tuoksua (hieman hapanta, suolaista ja rasvaista) sekä sen tiivistä rakennetta (15 ja 16 kohta). Käsittelin myös yksityiskohtaisesti kyseistä elintarviketta koskevia kansallisia oikeussääntöjä (20–25 kohta). Koska perusasetus ei ollut tullut voimaan tosiseikkojen tapahtuma-aikana, pysyttäydyin yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä sekä tuotteiden myyntinimityksiä koskevissa yhteisön oikeussäännöissä, ja viimeksi mainittujen osalta ehdotin seuraavaa tyypittelyä:

a)      yhteisön nimitykset (27 kohta), jotka sisältävät ”euroelintarvikkeet” – kuten hunajan tai suklaan – ja joita voidaan pitää kaupan ilman mitään rajoituksia

b)      yleisnimet (28–34 kohta), joihin kuuluvat maataloustuotteiden tai elintarvikkeiden tavanomaiset nimet ja jotka ovat osa yleisestä kulttuuri‑ ja gastronomisesta perinnöstä. Niitä voi pääsääntöisesti käyttää kuka tahansa tuottaja. Mainitsin esimerkkeinä nimet viinietikka, genever, olut, pasta, jogurtti, edamjuusto, juustot, leikkeleet ja leipä

c)      maantieteelliset nimitykset (35–44 kohta), jotka ovat elintarvikkeista käytettyjä nimiä, joiden perusteella tiedetään, että elintarvikkeet ovat peräisin tietyltä maantieteelliseltä alueelta. Tuotteen maantieteelliseen alkuperään voidaan viitata suoraan, jolloin nimityksessä on täsmällinen viittaus (Manchego-juusto, parmankinkku, Faba Asturiana tai normandialainen camembert), tai epäsuorasti, jolloin nimityksessä ei ole paikannimeä (Queso Tetilla, Reblochon, grappa, ouzo tai Cava).

106. Ennakkoratkaisukysymysten asiasisältöä tutkittaessa piti aluksi selvittää, merkitsivätkö riidanalaiset oikeussäännöt EY:n perustamissopimuksen 30 artiklassa kiellettyä vaikutukseltaan vastaavaa toimenpidettä. Mikäli näin olisi, olisi tutkittava, onko tämä perusteltavissa.

a)      Kun tutkin kansallisia oikeussääntöjä oikeuskäytännön valossa, päättelin, että kyseessä oli perustamissopimuksessa mainittu määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaava toimenpide (47–49 kohta).

b)      Näin ollen oli selvitettävä, oliko rajoitus hyväksyttävissä EY:n perustamissopimuksen 30 artiklan tai mahdollisesti 36 artiklan nojalla.

–       Sen suojan selvittämiseksi, joka annetaan kuluttajansuojalla ja hyvän kauppatavan säilyttämisellä, tutkin kreikkalaisen ja tanskalaisen juuston yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia niiden koostumuksen ja valmistusmenetelmän (61 ja 62 kohta), kansainvälisten normien (63 kohta), tuontimaan (64 kohta) ja muiden jäsenvaltioiden (65 kohta) lainsäädännön ja kuluttajien odotusten sekä yhteisön lainsäädännön kannalta (66 kohta). Tuloksena oli se, että näiden tuotteiden välillä ei ole olennaista eroa ja että kuluttajansuoja ja hyvä kauppatapa voidaan turvata riittävillä merkinnöillä (67 ja 68 kohta).

–       Sitä vastoin siinä todettiin, että tutkimuksen lähtökohtana oli Kreikan oikeusjärjestys ja että teollisoikeudet ja kaupalliset oikeudet mahdollistavat rajoittamisen, koska nimitys feta täyttää Kreikassa asiassa Exportur annetussa tuomiossa asetetut edellytykset: a) sillä tarkoitetaan välillisesti tällä nimityksellä kaupan pidetyn juuston maantieteellistä alkuperää (73 kohta); b) se on laadultaan ja erityisiltä ominaispiirteiltään sellaista, että sillä on suuri tunnettuus kreikkalaisten kuluttajien keskuudessa (74 ja 75 kohta); c) sitä suojataan kansallisessa oikeudessa (76 kohta) ja d) nimitys ei ole Kreikassa menettänyt peruuttamattomalla tavalla luonnettaan ja muuttunut yleisnimeksi (77 kohta).

107. Näistä syistä ehdotin yhteisöjen tuomioistuimelle, että se vastaisi ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

”1)      Jäsenvaltion lainsäädäntö, jolla kielletään toisessa jäsenvaltiossa nimityksellä feta laillisesti valmistetun ja myydyn juuston kaupan pitäminen, on EY:n perustamissopimuksen 30 artiklan kanssa yhteensopimaton määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaava toimenpide.

2)      Jäsenvaltion lainsäädäntöä, jonka mukaan nimitys feta on varattu kotimaisille tuotteille, ei voida perustella kuluttajansuojaa tai hyvän kauppatavan suojaamista koskevilla syillä.

3)      Jäsenvaltion lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on suojata maantieteellisen nimityksen, kuten nimityksen feta, ydinsisällön muodostavia oikeuksia, voidaan perustella perustamissopimuksen 36 artiklassa määrätyllä teollisoikeuksien ja kaupallisten oikeuksien suojalla.”

V       Kumoamiskanteet

108. Saksa ja Tanska vaativat asetuksen N:o 1829/2002 kumoamista,(115) ja Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta tukevat niitä. Komissio puolustautuu sillä, että kyseinen asetus on yhteisön oikeuden kanssa yhteensopiva, ja Kreikka tukee sitä väittäen huomautuksissaan lisäksi, että kanteet pitäisi jättää tutkimatta, koska ne on nostettu määräajan päättymisen jälkeen.

109. Saksan kanteessa vedotaan joihinkin pätemättömyyden aiheuttaviin muotoseikkoihin, jotka on tutkittava ennen aineellisia perusteita, jotka, samoin kuin Tanskan kanteessaan esittämät perusteet, ovat olennaisilta osin samat kuin ne, jotka esitettiin edellä käsiteltyyn 16.3.1999 annettuun tuomioon johtaneissa asioissa. Ne katsovat toisin sanoen, että nimitys feta on yleisnimi ja että se ei täytä edellytyksiä sille, että sitä voitaisiin pitää perinteisenä ja että sillä voitaisiin katsoa olevan perusasetuksen mukainen suoja.

110. Saksan, Tanskan, Ranskan, Kreikan ja komission asiamiehet esittivät huomautuksensa 15.2.2005 pidetyssä istunnossa.

A       Kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttyminen

111. Kreikan hallitus väittää, että sinä päivänä, kun kannekirjelmät jätettiin eli 30.12.2002, EY 230 artiklan 5 kohdan mukainen kahden kuukauden määräaika oli päättynyt, sillä asetus julkaistiin virallisessa lehdessä 15.10.2002.

112. Tämä oikeudenkäyntiväite ei voi menestyä, koska määräaika, joka perustamissopimuksessa on vahvistettu oikeussäännön riitauttamista varten, on laskettava työjärjestyksen(116) 81 artiklassa määrätyn järjestelyn mukaisesti, ja sen 1 kohdassa määrätään, että ”jos määräaika, jota sovelletaan toimielinten antamia säädöksiä vastaan nostettaviin kanteisiin, alkaa kulua säädöksen julkaisemisesta, määräajan lasketaan alkavan kulua 80 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti säädöksen julkaisemista Euroopan unionin virallisessa lehdessä seuraavan neljännentoista päivän päätyttyä”, ja 2 kohdassa lisätään, että ”prosessuaalisia määräaikoja pidennetään pitkien etäisyyksien vuoksi kymmenellä päivällä”.

113. Nyt käsiteltävissä ennakkoratkaisuasioissa kahden kuukauden määräaika ei siten näiden määräysten mukaan alkanut kulua lokakuun 15. päivästä vaan lokakuun 30. päivästä, joten kun kantajat toimittivat asiakirjat yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 30.12., ne toimivat määräajassa.

114. Kanteen liian myöhäiseen nostamiseen perustuva oikeudenkäyntiväite on näin ollen hylättävä.

B       Aineelliset perusteet

115. Saksa vetoaa joihinkin laadullisiin kumoamisperusteisiin, jotka koskevat sääntelykomitean työjärjestyksen rikkomista ja yhteisön kieliä koskevista järjestelyistä annetun asetuksen(117) rikkomista sekä riittämättömiä perusteluja.

1.       Määräaikojen rikkominen ja kieliä koskeva järjestely

116. Saksan hallitus viittaa siihen, että kokouskutsu sääntelykomitean 20.11.2001 pidettyyn istuntoon toimitettiin sähköpostitse 9.11.2001, ja sen liitteet olivat yksinomaan ranskan ja englannin kielellä, eikä niistä toimitettu käännöstä, vaikka tätä nimenomaisesti pyydettiin.

117. Tämän jälkeen se ilmoittaa, että kutsu toimitettiin alle neljätoista päivää etukäteen,(118) ilman että liitteistä olisi toimitettu kappale kaikilla kielillä. Komissio ei kiistä tätä, mutta on eri mieltä sen oikeudellisista seurauksista.

118. Tätä kysymystä tutkittaessa on muistutettava siitä, että muoto ei sinänsä ole päämäärä. Tällä näkemyksellä on enemmän merkitystä silloin kun lopputulos olisi ollut samanlainen, mikäli puutteita ei olisi ollut.(119)

119. Ei voida jättää huomiotta sitä, että pöytäkirjan perusteella 20.11.2001 pidetyssä kokouksessa ainoastaan vaihdettiin mielipiteitä fetaa koskevasta asiakirja-aineistosta ja komission lähettämään kyselyyn saatujen vastausten yhteenvedosta. Asetusehdotuksesta keskusteltiin ja äänestettiin 16.5.2002.(120)

120. Näiden tietojen perusteella tämä tilanne on erilainen kuin asiassa Saksa vastaan komissio annetun tuomion(121) kohteena ollut tilanne, johon kantajat vetoavat ja jossa yhteisöjen tuomioistuimen toteamat muotovirheet, joiden vuoksi riidanalainen säädös lopuksi kumottiin, tehtiin kokouksessa, jossa ehdotusta käsiteltiin. Arvioinnin yhteenvetona 32 kohdassa todettiin, että ”koska pysyvä rakennusalan komitea antoi lausuntonsa, vaikka kyseisiä asiakirjoja ei ollut lähetetty sekä pysyviin edustustoihin että jäsenvaltioiden edustajille ennen kyseisten määräaikojen päättymistä, ja koska äänestystä ei lykätty huolimatta yhden jäsenvaltion tätä koskevasta pyynnöstä, tämä komitea on rikkonut olennaisia menettelymääräyksiä, minkä vuoksi riidanalainen päätös on kumottava”.

121. Kyseisessä asiassa antamassani ratkaisuehdotuksessa erotin toisistaan kyseisen komitean työjärjestyksen sisällön osalta tapaukset, joissa yleiset työasiakirjat tai kokouksen valmisteluasiakirjat annetaan tiedoksi, ja tapaukset, joissa tietyn asetuksen antamisesta keskustellaan. Molemmissa muotovaatimuksilla on merkitystä, mutta niillä on aineellista merkitystä ainoastaan jälkimmäisessä tapauksessa, jonka osalta sillä on täysi vaikutus asetuksen N:o 1 3 artiklassa annettuihin valtuuksiin, sillä sen mukaan toimielinten kirjelmät laaditaan sen valtion kielellä, johon ne lähetetään.

122. Tämän näkemyksen perusteella sääntöjenvastaisuudet, jotka rasittavat 20.11.2001 pidettyä keskustelutilaisuutta, eivät ole olennaisia eivätkä näin ollen merkitse riidanalaisen asetuksen pätemättömyyttä, sillä sitä koskenutta ehdotusta käsiteltiin myöhemmässä kokouksessa, johon näiden sääntöjenvastaisuuksien ei ole osoitettu vaikuttaneen. Ei näytä myöskään todennäköiseltä, että kokouskutsun toimittamisen ja kokouksen välisten päivien lukumäärän väheneminen tai tiedekomitean lausunnon ja kyselyä koskevien tietojen käännöksen puuttuminen olisi merkinnyt sitä, että puolustautuminen olisi ollut mahdotonta.

123. On myös katsottava, että mikäli nämä virheet olisi vältetty, sääntelykomitean myöhemmässä ratkaisussa olisi tuskin päädytty eri tulokseen komission esittämästä ehdotuksesta. Vaikuttaa päinvastoin johdonmukaiselta ajatella, että ratkaisu olisi ollut sama – ääntenenemmistön puuttuminen – sillä riidanalaisen asetuksen kumoaminen merkitsisi toimenpiteiden peruuttamista siihen hetkeen saakka, jona virheet tehtiin, ja kun virheet korjattaisiin, lopputulos olisi todennäköisesti sama.

124. Tällä tavoin on tulkittava riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 10 perustelukappaletta, kun siinä todetaan, että komissio laati saaduista tiedoista yleisen sekä jäsenvaltiokohtaisen yhteenvedon, johon jäsenvaltiot myöhemmin tekivät oikaisuja ja muutoksia. Asetusta ei voida pitää pätemättömänä sen perusteella, että tämä viimeksi mainittu väite on osittain virheellinen.

2.       Perustelujen riittämättömyys

125. Totesin asiassa Portugali vastaan komissio(122) antamassani ratkaisuehdotuksessa, että säädöksen perustelut ”ovat sen olennainen osa”(123) ja että perusteluvelvollisuus on oikeussubjektien etujen mukaista, minkä lisäksi se antaa yhteisöjen tuomioistuimelle tiedot, joita se tarvitsee harjoittaakseen laillisuusvalvontaa täysimääräisesti.(124) Oikeuskäytännössä on myös todettu, että tämä vaatimus tarkoittaa sitä, että perusteluissa on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmaistava toimielimen riidanalaisen toimenpiteen perustelut siten, että henkilölle, jota toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että yhteisöjen tuomioistuin voi valvoa toimenpiteen laillisuutta. Edellytyksenä ei kuitenkaan ole, että näissä perusteluissa esitetään kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, koska päätöksen sanamuodon lisäksi on otettava huomioon myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt(125) (83 kohta).

126. Komissio selittää riidanalaisessa asetuksessa, että se hyväksyi Kreikan viranomaisten vaatimuksesta rekisteriin nimityksen feta vaikka se määräsi sen poistettavaksi rekisteristä 16.3.1999 annetun tuomion perusteella (johdanto-osan ensimmäinen–viides perustelukappale). Sen jälkeen se viittaa kyselyyn, joka lähetettiin jäsenvaltioille, jotta se voisi perusteellisesti arvioida fetajuuston silloista tuotantoa ja kulutusta jäsenvaltioissa sekä yleisemmin nimityksen feta tunnettuutta yhteisön kuluttajien keskuudessa, ja esittelee ja arvioi sen sisältöä (6–20 perustelukappale). Välittömästi tämän jälkeen se viittaa tiedekomitean antamaan lausuntoon, jonka loppupäätelmän se ottaa huomioon (22–32 perustelukappale). Myöhemmin se ottaa huomioon sen, että ”jäsenvaltioiden toimittamien tai komission toteuttamista tai tilaamista tutkimuksista ilmenneiden oikeudellisten, historiallisten, kulttuuristen, poliittisten, yhteiskunnallisten, taloudellisten, tieteellisten ja teknisten tietojen perusteella voidaan erityisesti katsoa, että yksikään asetuksen (ETY) N:o 2081/92 3 artiklassa erityisesti säädetyistä nimityksen yleisnimen luonnetta koskevista vaatimuksista ei täyty” (33 perustelukappale), vaan feta on sitä vastoin perinteinen muu kuin maantieteellinen nimitys, joka perustuu tiettyjen yksityiskohtien mukaisesti luonnon tekijöiden yhdistymisestä erityisiin inhimillisiin tekijöihin nimityksen kohteena olevan juuston valmistuksessa (34–36 perustelukappale). Lopuksi se mainitsee, että tavaraerittelyyn sisältyvät kaikki vaaditut seikat (37 perustelukappale), ja toteaa, että asetusta N:o 1107/96 (38 perustelukappale) sekä noudatettua menettelyä on tarpeellista muuttaa (39 perustelukappale).

127. Edellä esitetystä voidaan päätellä, että perustelut ovat riittävät. Perustelujen laajuudesta tai sisällöstä voidaan olla eri mieltä, mutta tämä arvostelu ei vaikuta siihen, että esitetyt perustelut ovat sääntöjenmukaisia.

C       Aineelliset perusteet

128. Tutkittaessa kahta aineellista kumoamisperustetta on mielestäni asianmukaista noudattaa samaa järjestystä kuin yhteisöjen tuomioistuin 16.3.1999 antamassaan tuomiossa, jossa se tutki ensin, voidaanko nimitystä feta pitää yleisnimenä, ja tarkasteli myöhemmin sitä, onko kyseessä perinteinen nimitys.(126)

1.       Feta yleisnimenä

129. On käsiteltävä käsitettä ”yleisnimi” ennen kuin tutkitaan tekijät, jotka on vahvistettu lainsäädännössä tämän käsitteen rajaamiseksi, ja sovelletaan sitä nyt käsiteltävään tapaukseen.

a)       Yleisnimi

130. Yleisnimi tarkoittaa jotain, mikä on yhteistä useille lajeille, ja se sisältää nimet, jotka kuuluvat samaan luokkaan tai perheeseen, ja sillä kuvataan sen luonnetta tai ominaisuuksia. Tämä pätee esimerkiksi sanaan appelsiini, joka on nimitys, jota käytetään kaikkien sellaisten hedelmien yhteydessä, joilla on tietyt muotoon, väriin, tuoksuun tai makuun liittyvät ominaisuudet, jotka erottavat ne kaikista muista.(127)

131. Se, että kyseessä on yleisnimi, saattaa johtua ilmaisusta itsestään – koska se on aina ollut yleisnimi – tai siitä on voinut vähitellen tulla yleinen. Kyseessä ovat nimet, joilla ei ole koskaan ollut yksilöivää tehtävää tai jotka ovat menettäneet sen, joten niillä ei kyetä tekemään eroa sen paikan perusteella, josta ne ovat peräisin.

132. Vaikka oikeuskäytännössä ei esitetä mitään määritelmää siitä, mitä yleisnimellä on katsottava tarkoitettavan,(128) sovellettaessa tätä käsitettä sen on katsottava sisältävän, kuten asiassa Canadane Cheese ja Kouri antamassani ratkaisuehdotuksessa huomautin, ”nimityksiä, jotka ovat osa yleistä kulttuuri‑ ja gastronomista perintöä ja joita voi pääsääntöisesti käyttää kuka tahansa tuottaja” (28 kohta). Tässä mielessä sillä tarkoitetaan myös merkkejä, joilla ei viitata valmistukseen tietyssä paikassa eikä näin ollen tuotteen alkuperään, vaan ainoastaan sen ominaisuuksiin, jotka liittyvät siihen, että käytettävät valmistusmenetelmät ovat hyvin samanlaiset.(129)

133. Se sisältää myös muita ilmaisuja, joilla lähtökohtaisesti oli alueellinen merkitys ja jotka ovat menettäneet sen yleistymisen seurauksena, mikä merkitsee sitä, että niillä ei enää voida luonnehtia tuotetta tiettyä alkuperää olevaksi, joten sen käyttö ei ole varattu enää yksinomaan kyseisellä alueella sijaitseville yrityksille.

134. Nimen yleistymisen syynä on yleensä se,(130) että jotkin valmistajat, jotka eivät ole sijoittautuneet sinne, jossa tuote syntyi, alkavat käyttää sitä erikseen tai yhdessä paikkaan liittymättömän sanan kanssa − tässä tapauksessa yleistyminen hidastuu. Monissa tilanteissa käyttö alkaa alueilla, joille on tullut paljon maahanmuuttajia, kun tehdastoiminnan harjoittajat jatkavat lähtömaassa harjoittamaansa toimintaa vastaanottavassa maassa tai vastaavat kysyntään sellaisten vastikään maahan tulleiden henkilöiden taholta, jotka haluavat nauttia perinteisiä aterioitaan; molemmissa tapauksissa ne toimivat harkitusti pyrkien hyötymään maineesta, jonka tuote on jo saanut. Maantieteellisen yhteyden heiketessä toimitaan vilpittömässä mielessä vakuuttuneina siitä, että nimellä kuvataan yksinomaan yhtä tuotteiden luokkaa, jolla on tietyt ominaisuudet. Muutosprosessi päättyy silloin, kun nimestä on tullut yleisnimi ja sitä käytetään vapaasti.

135. Toinen asiaan vaikuttava osatekijä on asianomaisten passiivisuus. Nimi heikentyy, kun yksityiset ja viranomaiset eivät puutu sen väärinkäyttöön, ja vahvistuu, mikäli reaktiot ovat asianmukaisia. Ei saa kuitenkaan unohtaa sitä, että puolustautumiskeinot vähenevät sekä lainsäädännön vähäisyyden – se puuttui vielä äskettäin – että kansallisten tuomioistuinten toimimattomuuden vuoksi.(131)

b)       Rajaamisperusteet

136. Perusasetuksella käyttöön otetussa järjestelyssä annetaan komissiolle toimivalta arvioida sitä, onko kyseessä yleisnimi, ja tämä ratkaisee asian edellä esitetyn menettelyn mukaisesti tiedekomiteaa kuultuaan. Toimivalta kuuluu vähäisemmässä määrin myös neuvostolle, koska kuten olen todennut, 3 artiklan 3 kohdassa säädetään sitä koskevasta velvollisuudesta laatia luettelo kyseisen luokan nimistä, jotka tarkoittavat maataloustuotteita tai elintarvikkeita.

137. Tämä järjestely ei estä myöhempää päätöksen laillisuutta koskevaa tuomioistuimen harjoittamaa valvontaa kaikessa laajuudessaan. Ei edellytetä, että yhteisöjen tuomioistuin korvaisi kyseisen toimielimen ja selvittäisi mahdolliset muut kuin oikeudelliset syyt, joiden vuoksi nimi on rekisteröity, vaan että tutkitaan, onko rekisteröinti lainsäädännön mukainen.(132)

138. Ongelmia aiheutuu, koska kyseessä on määrittelemätön oikeudellinen käsite, jota täsmennetään tapauskohtaisesti, ja koska alkuperänimityksen sisällön ymmärtäminen, siltä osin kuin se heijastaa tuotteeseen liittyvää ”historiallista, kulttuurillista, oikeudellista ja taloudellista todellisuutta”,(133) on sitä vaikeampaa, mitä suositumpana sitä pidetään ja mitä useammin sitä käytetään.

139. Perusasetuksessa myönnetään, että useimmissa tapauksissa rajoittaminen merkitsee hankalaa ja monimutkaista työtä. Jotta se olisi toteutettavissa, siinä esitetään kaksi konkreettista tapaa: yleisnimien esimerkkiluettelon laatiminen (3 artiklan 3 kohta) ja arviointiperusteiden laatiminen (kyseisen säännöksen 1 kohta).(134)

140. Olen jo aikaisemmin viitannut siihen, että vielä ei ole kyetty pääsemään yksimielisyyteen sellaisten nimien luettelon hyväksymisestä, joita ei yleisniminä kirjata rekisteriin,(135) mikä osoittaa tehtävän vaikeuden, joten jälkimmäinen konkretisoimismenetelmä on erityisen kiinnostava, ja jo sen olemassaolo osoittaa, että ”yleisnimeä” ei voida määritellä ”erityisnimen” vastakohdaksi.(136)

141. Luonnehdinnan suorittamiseksi on lisäksi arvioitava ”kaikkia tekijöitä” ja ”erityisesti” niistä kolmea: tilannetta alueella, jolta tuote on peräisin, ja alueilla, joilla tuotetta käytetään, muissa jäsenvaltioissa ja asiaa koskevissa kansallisissa lainsäädännöissä ja yhteisön lainsäädännössä. Siltä osin se ei poikkea muiden perusteiden arvioimisesta.

i)       Tilanne jäsenvaltiossa, josta tuote on peräisin, ja alueilla, joilla tuotetta käytetään

142. Tämän otsikon alle kuuluu kaksi eri osatekijää: elintarvikkeen asema paikassa, jossa se valmistettiin, ja asema, joka sillä on siellä, missä sitä syödään, ilman että näiden kahden alueen pitäisi olla samat.

–        Tilanne jäsenvaltiossa, josta tuote on peräisin

143. Edellä mainitussa asiassa Exportur annetussa tuomiossa korostettiin tämän perusteen merkitystä, kun täsmennettiin, että merkin suoja ulottuu ainoastaan toisen yhteisön maan alueelle siltä osin kuin se on edelleen laillinen alkuperävaltiossa. Jotta tilannetta voitaisiin arvioida, on suojatoimenpiteiden lisäksi arvioitava muita tekijöitä, kuten esimerkiksi tuotannon ja kulutuksen merkitystä, asukkaiden mielipidettä tai heidän osoittamaansa mielenkiintoa.

144. Asiakirja-aineistosta ilmenee, että kreikkalaiset ajattelevat yksimielisesti, että feta tarkoittaa heidän omaa perinteistä ruokaansa, joka on valmistettu tietystä maidosta erityisellä menetelmällä. Samaan lopputulokseen päädytään, kun otetaan huomioon komission käsittelemät tiedot.

145. Kantajat eivät kiistä näiden seikkojen todenperäisyyttä, mutta korostavat muita tekijöitä, joilla on epäilyksettä erityistä merkitystä, koska tarkoituksena ei ole edistää tiettyjen nimitysten puolustamista maasta toiseen vaan tarjota yhtenäistä oikeussuojaa kaikissa jäsenvaltioissa.

–        Tilanne alueilla, joilla tuotetta käytetään

146. On ilmeistä, että vaikka tuotteen asiakaskunta on yleensä pääsääntöisesti peräisin alueelta, jossa tuote valmistetaan, se laajenee tämän jälkeen muihin paikkoihin ja muuttuu alkuperäisestä kokoonpanostaan. Tuote voidaan usein hankkia hyvin erilaisista paikoista, jotka eivät ole samat kuin paikat, joissa ne valmistetaan ja joista ne ovat peräisin. Tämän vuoksi sillä, miten merkki ymmärretään näillä alueilla, on merkitystä merkin yleisyyttä arvioitaessa.

147. Ilmaisulla ”alueet, joilla tuotetta käytetään” viitataan kuluttajiin. Oikeuskirjallisuudessa on korostettu näiden toimijoiden mielipiteen tärkeyttä silloin, kun nimitystä luonnehditaan oikeudellisesti,(137) koska he tulkitsevat viimeisinä merkitystä, joka vaihtelee markkinoilla. Pikemminkin kuin kuluttajansuojasta, näissä asioissa keskustellaan kuitenkin perustamissopimuksessa tunnustetuista teollisista ja kaupallisista oikeuksista.

148. Ensinnäkin vaikuttaa siltä, että on otettava huomioon ainoastaan yhteisön alueet. On väitetty, että fetaa valmistetaan ja myydään myös Balkanilla. Koska perusasetuksen 3 artiklassa velvoitetaan arvioimaan ”kaikkia” luonnehdintaan vaikuttavia tekijöitä, toteamus voidaan tässä yhteydessä rajoittaa koskemaan tilannetta yhteisön alueella, ja samalla viitataan jäljempänä muiden maiden osalta esitettävään vastaavaan esitykseen.

149. Toisaalta alueisiin, joilla tuotetta ostetaan, on luettava alueet, joilta tuote on peräisin, mikäli ne ovat samat, kuten tässä tapauksessa. Näin ollen ei voida vähätellä kreikkalaisten mielipidettä, ja feta on heidän keskuudessaan hyvin tunnettu, minkä ansiosta yritykset kykenevät pitämään huomattavan suurta asiakaskuntaa.

150. Tämän monitahoisen näkemyksen mukaan kyseisen maan kuluttajat pitävät fetaa kotimaisena tuotteena ja suuri osa muiden valtioiden käyttäjistä yhdistää kyseisen juuston Kreikkaan, etenkin kun päällysmerkinnöissä viitataan nimenomaisesti tai implisiittisesti Kreikan kulttuuriin, vaikka poikkeuksellisesti on myös ilmoituksia, kirjoja, lehtiä tai muita neutraaleja mainosviestejä, joissa tätä yhteyttä ei ole havaittavissa.

ii)     Tilanne muissa yhteisön valtioissa

151. Ei edellytetä sitä, että tuotetta käytettäisiin kaikissa paikoissa, mistä syystä tämä seikka heijastuu kahdelle eri alueelle. Yhtäältä yleiseen tilanteeseen muissa valtioissa kuin siinä, jossa nimitystä vaaditaan käyttöön, ja toisaalta tilanteeseen niissä valtioissa, joissa myös valmistetaan kyseistä elintarviketta.

–        Yleinen tilanne muissa valtioissa

152. Ensin mainitulla alueella saadaan eurobarometrin ja komission toteuttaman kyselyn tulosten perusteella se vaikutelma, että samoin kuin alueilla, joilla tuotetta käytetään ja joilla ilmaisu feta ymmärretään, kansalaiset ja eri julkaisut yhdistävät sen kreikkalaiseen kulttuuriin. Näin ei ole Tanskassa ja Saksassa eikä myöskään, tosin vähemmän vahvasti, Ranskassa, mikä selittyy sillä, että niiden eri alueilla on merkittävää tuotantoa, mitä seikkaa on seuraavassa arvioitava.

153. On lisäksi korostettava erästä seikkaa: yksi viidestä kyselyyn vastanneesta tunsi nimityksen; mikäli se olisi yleisnimi, eikö suurempi osa vastaajista tuntisi sitä? On muistettava, että kyseessä on teollisuusoikeuksien ja kaupallisten oikeuksien suojeleminen koko yhteisössä, ei ainoastaan siellä, missä tätä juustoa tällä hetkellä valmistetaan ja syödään, koska tulevaisuudessa sen käyttö todennäköisesti yleistyy. Ilmaisun yleistymisen on toisin sanoen oltava moninkertaista, joten sitä ei voida rajoittaa alueellisesti vain niihin kansoihin, jotka ovat kiinnostuneita sen kaupallisesta hyödyntämisestä.

–        Tilanne valtioissa, joissa valmistetaan juustoa

154. Tällä toisella alueella ns. Feta-tapauksessa annetussa tuomiossa todettiin tarve ottaa huomioon se, onko markkinoilla tuotteita, joita on pidetty kaupan tätä nimitystä käyttäen muissa jäsenvaltioissa kuin alkuperävaltiossa (96 kohta).

155. Yhteisöjen tuomioistuin vetosi tässä yhteydessä perusasetuksen 7 artiklan 4 kohdan toiseen luetelmakohtaan, jossa mainitaan tämä seikka yhtenä niistä, joiden perusteella rekisteriin kirjaamisesta voidaan esittää väite. Tämän säännöksen soveltamisesta on kuitenkin säädetty niitä rekisteröimisiä varten, joiden yhteydessä noudatetaan normaalia menettelyä,(138) kun nyt käsiteltävässä asiassa on kyseessä sana, jota jo suojataan kansallisilla säännöillä ja jolle pyritään saamaan yhteisön suojaa yksinkertaistetulla menettelyllä. Tilanteet poikkeavat siten toisistaan.

156. Edellä esitetyn perusteella katson, että tuomioistuimen ratkaisuun sisältyvällä kehotuksella pyritään korostamaan tiettyä tilannetta – tilannetta muilla alueilla – ei kuitenkaan siksi, että se asetettaisiin etusijalle muihin nähden, vaan siksi, että vältettäisiin tilanteen aliarvioiminen, mihin komissio aluksi sortui. Tästä syystä on hieman muutettava tuomiossa esitettyä ajatusta, koska päinvastaisessa tapauksessa hyväksyttäisiin noin vain toimimattomuus, jolloin ei juurikaan oteta huomioon kyvyttömyyttä oikeudelliseen puolustautumiseen, josta monet yritykset kärsivät ennen kyseisen lainsäädännön voimaantuloa, ja niille aiheutuisi vakavaa vaaraa sen vuoksi, että sallitaan nimen yleistyminen pelkästään sitä kautta, että kolmannet osapuolet käyttävät sitä hyväkseen ilman lupaa; tämä olisi ristiriidassa aikaisemman oikeuskäytännön kanssa, sillä edellä mainitussa asiassa SMW Winzersekt annetussa tuomiossa pidettiin viinien nimitysten suojan osalta alkuperänimitysten suojan edistämiseksi olennaisena, ”että valmistaja ei voi hyötyä oman tuotteensa osalta maineesta, jonka toisen alueen valmistajat ovat saaneet samanlaiselle tuotteelle” ja että ”kuluttaja saa niin täsmälliset tiedot kuin on tarpeen, jotta he kykenevät arvioimaan kyseisiä tuotteita”; on annettava vielä suurempi merkitys edellä mainitulle rangaistustekijälle sellaisten tuotteiden osalta, jotka sen vaikutuksesta ovat kaupan toisilla alueilla vähän aikaa sen jälkeen kun ne on tuotu tietyille markkinoille, koska kilpailijat jäljittelevät ja käyttävät niitä samalla nimellä nykyisen kehittyneen teknologian avulla.

157. Kaiken kaikkiaan mainintaa samalla nimellä tapahtuvan tavaroiden kaupan sääntöjenmukaisuudesta on tulkittava samalla tavoin kuin luotua suojajärjestelmää. Tämä kokonaisnäkemys merkitsee yksinomaan sitä, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa ei saa unohtaa muiden jäsenvaltioiden tilanteen arvioimista. Se ei sellaisenaan missään tapauksessa riitä perusasetuksen 17 artiklan nojalla esitetyn rekisteröintihakemuksen epäämiseksi.

158. Kun asian käsittelyssä keskitytään edellä mainittuun seikkaan, todetaan, että nimellä feta valmistetaan juustoa erityisesti Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa, ilman että valmistuksessa käytettäisiin samanlaista maitoa tai valmistusmenetelmää kuin Kreikassa.

159. Viimeksi mainitun seikan osalta on asianmukaista esittää tiivistetysti se, mitä esitin asiassa Canadane Cheese ja Kouri antamani ratkaisuehdotuksen 61 ja 62 kohdassa:

a)      Erityyppisen maidon käyttäminen merkitsee sitä, että koska lampaan‑ ja vuohenmaito eroavat kemiallisilta ja aistein todettavilta ominaispiirteiltään lehmänmaidosta, tuloksissa havaitaan seuraavat erot:

–       Lampaanmaidosta valmistetun fetan väri on puhtaanvalkoinen, kun lehmänmaidosta valmistettu feta on kellertävänvalkoista, ja siitä saadaan puhtaanvalkoista vain kemikaaleilla.

–       Lampaanmaidosta valmistettu feta on rasvaisen, suolaisen ja hieman happaman makuista ja sen tuoksu on voimakas, kun taas lehmänmaidosta valmistettu feta maistuu pehmeämmältä ja tuoksuu miedommalta.

–       Lehmänmaidosta valmistetussa fetassa on vähemmän reikiä kuin lampaanmaidosta valmistetussa fetassa, koska suolavesi vaikuttaa niihin eri tavalla.

b)      Vaikka juusto kypsyy ultrasuodattamisen avulla nopeammin, koska hera poistetaan ennen kuin juustoaines muodostuu hyytymällä, ei vaikuta siltä, että erilainen valmistusmenetelmä vaikuttaisi fetaan huomattavalla tavalla.

iii)  Asiaan sovellettavat kansalliset oikeussäännöt ja yhteisön oikeussäännöt

160. Perusasetuksessa edellytetään, että otetaan huomioon jäsenvaltioissa ja yhteisössä voimassa olevat oikeusjärjestykset.

–        Kansalliset oikeussäännöt

161. Viittauksella kansallisiin säännöksiin pyritään selvittämään, onko nimitys suojattu maassa, josta se on peräisin, ja muissa valtioissa siitä saatavasta liikevaihdosta riippumatta. Tässä yhteydessä on muistettava eräs jo edellä mainittu seikka: ennen yhteisön lainsäädännön antamista suurimmassa osassa valtioita ei ollut maantieteellisiä merkintöjä koskevaa lainsäädäntöä, mikä tietyssä määrin vähentää tämän tekijän merkitystä.

162. Tässä mielessä Kreikan 1980‑luvun säännöksissä ainoastaan muotoillaan kirjalliseen muotoon merkin perinteinen käyttö, joka on peräisin usean vuosisadan ajalta, ja säännellään fetan valmistusta ja markkinointia.

163. Myös Tanskassa on annettu tähän elintarvikkeeseen liittyviä oikeussääntöjä – Alankomaissa niitä oli voimassa jonkin aikaa – vaikkakaan niissä ei aseteta rajoituksia myynnille, sillä sellaisen nimityksen suojaaminen, jonka katsotaan olevan yleisnimi, olisi ristiriitaista.

164. On myös mainittava, että edellä mainitun 20.6.1972 tehdyn kahdenvälisen sopimuksen nojalla Itävallassa tätä nimitystä saa käyttää ainoastaan Kreikasta peräisin olevasta juustosta.

–        Yhteisön lainsäädäntö

165. Seikkoina, jotka on tällä alalla otettava huomioon nimen yleistymistä arvioitaessa, on mainittu sekä yhteisessä tullitariffissa käytetty yhteinen nimikkeistö että vientitukia koskeva sääntely.

166. Kun otetaan huomioon päämäärä, jota niillä tavoitellaan, näitä seikkoja ei kuitenkaan voida ottaa rajoittavaksi perusteeksi teollisoikeuksien yhteydessä.(139) Sama pätee oikeussääntöihin, joita on annettu yhteisen maatalouspolitiikan alalla joidenkin hintojen tukemiseksi. Näitä oikeussääntöjä annettaessa ja sovellettaessa ei arvioida sitä, käyttääkö asianomainen tiettyä nimitystä asianmukaisesti. Kaiken kaikkiaan niitä pitäisi pitää ohjaavana ja jossain määrin ratkaisevana käytäntönä.

167. Yhteisen nimikkeistön soveltamisen jäykkyyden vaikutuksia voidaan valaista esimerkillä.(140) ”Mozartinkuulat” on kuuluisa itävaltalainen maitosuklaakuorrutteinen marsipaani‑ ja nougat‑herkku. Mikäli se luokitellaan suklaavalmisteeksi, vaikka se sisältää suklaata vain hyvin vähän, se jää perusasetuksen soveltamisalan ulkopuolelle, koska sitä ei ole mainittu perustamissopimuksen liitteessä I; mikäli sitä pidetään leivonnaisena, se kuuluu perustamissopimuksen liitteessä I olevaan luetteloon, vaikka se sisältää suklaata.

iv)     Muut seikat

168. On muistettava velvoite ottaa huomioon ”kaikki tekijät”, joilla on merkitystä. Oikeuskirjallisuudessa on mainittu näistä muutamia: sanan käyttö hakuteoksissa, kuten sanakirjoissa, matkaoppaissa tai ravintolaoppaissa,(141) liikevaihto tietyllä alueella ja sen ulkopuolella tai alueella, joka lähtökohtaisesti liittyy nimitykseen;(142) luokittelu yleisnimeksi kansainvälisessä sopimuksessa, jonka ainakin yksi jäsenvaltio on ratifioinut.(143)

169. Nyt käsiteltävässä asiassa voitaisiin korostaa kahta seikkaa: tilannetta yhteisön ulkopuolisilla alueilla ja ajallista osatekijää.

–        Tilanne kolmansissa valtioissa

170. Sen toteaminen, mitä tapahtuu muilla alueilla kuin yhteisössä, perustuu perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdassa olevaan mainintaan ”alueilla, joilla tuotetta käytetään” sekä 12 artiklaan, jossa säädetään sen säännösten soveltamisesta ”kolmannesta maasta lähtöisin olevaan maataloustuotteeseen tai elintarvikkeeseen”, kunhan se täyttää tietyt edellytykset.

171. Tämän kumoamiskanteen yhteydessä ei kiistetä sitä, että muilla Euroopan alueilla, kuten esimerkiksi Bulgariassa, valmistetaan fetan kaltaisia suolavedessä olevia valkoisia juustoja. Vastaavanlaisia juustoja valmistetaan myös Iranissa ja Saudi-Arabiassa vuohenmaidosta ja Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa yleensä lehmänmaidosta.(144)

172. Näin ollen näiden maiden näkemystä voidaan käyttää vertailukohtana nimityksen asianmukaisessa rajaamisessa, joskaan sen vaikutusta tavoiteltavaan suojelupäämäärään ei saa liioitella, vaikka se laajenee alueellisesti kansainvälisten sopimusten välityksellä, kuten tapahtuu muidenkin merkkien osalta.(145)

–        Ajallinen ulottuvuus

173. Vaikka rekisteröintihakemuksen tekevän jäsenvaltion tilanne näyttäisi liittyvän nykyhetkeen, menneiden aikojen muisto vaikuttaa olennaisesti näkemykseen siitä, onko nimestä tullut yleisnimi, kun selvitetään sitä, onko se aina ollut yleisnimi. Historiallisella perspektiivillä on tässä asiassa suuri merkitys.

174. Kun otetaan huomioon se, mitä asiassa Canadane Cheese ja Kouri annetussa ratkaisuehdotuksessa todettiin, on korostettava, että nimitys feta on alun perin italian kieltä ja tulee sanasta ”fetta”, joka tarkoittaa viipaletta, siivua tai kiekkoa. Se otettiin Kreikassa käyttöön venetsialaisten vaikutuksesta ja se vakiintui 1800‑luvulla tarkoittamaan perinteistä, suolavedessä olevaa valkoista juustoa, jota oli valmistettu antiikin ajoista lähtien suuressa osassa Kreikkaa ja muilla Balkanin alueilla.

Odysseuksessa Homeros kertoo, että Polifemos ” – – istuutui ja lypsi määkivät lampaat ja vuohet, kunkin vuorollaan, ja kun hän oli tämän tehnyt, hän pani niiden poikaset utareille. Hän otti seuraavaksi puolet mitä valkoisinta maitoa, juoksetti sen ja asetti sen jälkeen pajunvitsakoreihin – – ”.(146) Tällä tavalla kyklooppi Polifemos valmisti juustoja, joita Odysseus ja hänen toverinsa olivat löytäneet hänen luolastaan. Ei ihme, että Polifemos, joka käytti tätä juuston valmistustapaa, joka muistuttaa paljon nykyisessä Kreikassa käytettyä perinteistä menetelmää, ei tiennyt, mitä oikeudellisia ongelmia tämän tuotteen vapaaseen liikkuvuuteen Euroopan yhteisössä liittyy 1900‑luvun lopulla. Hänelle oli mahdotonta 2700 vuotta sitten ennustaa suojattujen nimitysten mysteereitä, minkä lisäksi kyklooppi ei ensinkään kyennyt kuvittelemaan tällaisia huolia, sillä kyklooppien on kuvailtu olleen olentoja, joille kaikki oikeuden ja lain ajatukset ovat täysin vieraita.(147) Odysseuksessa Homeros kertoo myös, miten Pandareon muinaisina aikoina vahvat kykloopit ryöstivät tyttäriä sen jälkeen, kun jumalat olivat surmanneet heidän vanhempansa, ja miten suuri Afrodite ”ravitsi heitä herkullisella hunajalla, juustolla ja viinillä”.(148)

Toinen Homeroksen runo Iliada osoittaa, miten tärkeä asema juustolla oli Kreikassa 800‑luvulla eKr.(149)

Fetaa saadaan lampaanmaidosta tai lampaanmaidon ja vuohenmaidon sekoituksesta luonnollisella juoksutusmenetelmällä ilman puristusta. Kreikan viranomaiset eivät säännelleet sen valmistusta ennen vuotta 1988, jolloin oli jo syntynyt useita paikallisia tai alueellisia lajikkeita (ratkaisuehdotuksen 14–16 kohta).

175. Koska kansainvälisiä teknisiä eritelmiä ei ollut, eri maissa voitiin alkaa valmistaa fetaa muilla, moderneilla ja kilpailukykyisemmillä tavoilla. Tämän tuotannon tarkoituksena oli tyydyttää kolmansissa maissa ja arabimaissa olevien kreikkalaisten siirtolaisten kysyntää – kuten Saksan ja Ranskan asiamiehet ovat istunnossa myöntäneet. Tanskassa, Saksassa ja Alankomaissa alettiin 1900‑luvun jälkipuoliskolla valmistaa fetaa lehmänmaidosta teollisella ultrasuodatusmenetelmällä, ja sitä markkinoidaan samalla nimellä. Ranskassa valmistetaan juustoa samalla nimellä lehmänmaidosta, ja joillakin alueilla, kuten Korsikalla ja joillakin keskiylängön alueilla sitä valmistetaan lampaanmaidosta, vaikka viimeksi mainituilla alueilla siihen käytetään lampaanmaitoa, jota ei käytetä Roquefort-juuston valmistukseen (kyseisen ratkaisuehdotuksen 17 kohta).

176. Miksi nämä markkinoijat päättivät nimittää lehmänmaidosta valmistettua suolavedessä olevaa valkoista juustoa fetaksi? Epäilemättä siksi, että sille annettaisiin nimi, joka merkitsee jotain kuluttajille. Kuten komissio totesi istunnossa, epäilemättä sille haluttiin antaa nimi, joka lisäisi myyntiä.(150)

c)       Perusteiden arviointi ja seuraukset

177. Perusasetuksessa ei ole asetettu tärkeysjärjestykseen asiaankuuluvia edellytyksiä, jotka on otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko merkistä tullut yleisnimi, mistä syystä herää epäilys siitä, onko jokin niistä asetettava etusijalle muihin nähden.

178. Edellä mainitussa asiassa Exportur ennen kyseisen asetuksen voimaantuloa annetussa tuomiossa oltiin taipuvaisia antamaan enemmän suojaa tilanteelle alkuperäisessä valmistuspaikassa, ja tämä näkemys on omaksuttu myös asiassa Canadane Cheese ja Kouri annetussa ratkaisuehdotuksessa.(151)

179. Edellä mainitussa ns. Feta-tapauksessa annetussa tuomiossa muutettiin kuitenkin tätä oikeuskäytäntöä, jotta mitään kyseisessä säännöksessä nimenomaisesti mainituista tekijöistä ei asetettaisi heikompaan asemaan,(152) erityisesti tilannetta muissa jäsenvaltioissa. Mitään etusijajärjestystä ei ole siis tehty, joten kaikkia on arvioitava – ja muitakin voidaan ottaa huomioon – eikä mikään estä sitä, että tässä arvioinnissa annetaan perustellusti suurempi merkitys jollekin niistä, koska se, että ne ovat väline määrittelemättömän oikeudellisen käsitteen rajaamisessa, edellyttää sitä, että niillä kyetään saavuttamaan tämä tavoite.

180. Tämän perusteella on epävarmaa, onko sana feta muuttunut siten, että sen merkitys olisi laajentunut tarkoittamaan kokonaista juustoperhettä sen alkuperästä, valmistusmenetelmästä ja ainesosista riippumatta.

181. Jokaisen osatekijän erillisen tarkastelun lisäksi on välttämätöntä tehdä kokonaisarvio, joka sisältää seuraavat seikat:

–       Kaikki välillisesti ja välittömästi edeltävät seikat, sillä toisinaan, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, historiallinen perspektiivi on perustavanlaatuisen tärkeä.

–       Tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevat osapuolten väitteet sekä todisteet, joita oikeudenkäynnissä on esitetty riidanalaisen rekisteröinnin osalta.

–       Pätevistä asiantuntijoista koostuvan tiedekomitean lausunto (sen perustamisesta tehdyn em. päätöksen 3 artikla).(153)

–       Komission aikanaan teettämä mielipidetiedustelu ja siihen annetut vastaukset.(154)

182. Kaikkien näiden seikkojen perusteella voidaan vakuuttua siitä, että nimitys ei ole yleistynyt yhteisössä – eikä myöskään Kreikassa, kuten totesin asiassa Canadane Cheese ja Kouri antamassani ratkaisuehdotuksessa –, koska nimi feta yhdistetään erottamattomasti tiettyyn elintarvikkeeseen: juustoon, jota valmistetaan laajalla alueella kyseisessä maassa lampaanmaidosta tai lampaanmaidon ja vuodenmaidon sekoituksesta luonnollisella käsityömenetelmällä ilman puristusta.

183. Nimeä koskevan yksinoikeuden epääminen, mukaan lukien tilanteet, joissa ominaisuuksiltaan samanlaista tuotetta voidaan valmistaa toisessa paikassa, merkitsisi samaa, kuin että keksijältä evättäisiin patenttioikeus sen vuoksi, että joku toinen henkilö keksii jotain samanlaista sen jälkeen, kun keksintö on rekisteröity.(155)

2.       Feta perinteisenä nimityksenä

184. Mikäli yhteisöjen tuomioistuin hyväksyy edellä esitetyt näkemykset ja toteaa, että nimitys ei ole yleisnimi, on noudatettava perusasetuksen 2 artiklan 3 kohtaa, jossa sallitaan se, että ”tiettyjä perinteisiä maantieteellisiä tai muita kuin maantieteellisiä nimityksiä, joilla maataloustuote tai elintarvike, joka on alueen tai erityisen paikan alkuperätuote, on nimetty ja jotka täyttävät 2 kohdan a alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetut edellytykset”, pidetään myös alkuperänimityksinä.

185. Feta ei viittaa suoraan mihinkään tiettyyn paikkaan, mistä syystä lopullisen päätelmän tekemistä varten on tutkittava, täyttyvätkö maantieteellisille merkinnöille asetetut vaatimukset eli onko se perinteinen, tarkoittaako se tietyltä alueelta tai tietystä paikasta peräisin olevaa elintarviketta, onko sillä määrätty laatu, maine tai muita ominaisuuksia, jotka liittyvät tähän maantieteelliseen alkuperään, ja tapahtuuko sen tuotanto, jalostus ja käsittely tietyllä maantieteellisellä alueella.

a)       Nimityksen perinteisyys

186. Perinne tarkoittaa tietojen, käytäntöjen, tarinoiden, riittien tai tapojen välittämistä sukupolvelta toiselle. Perinteisinä pidetään menettelytapoja, joita ohjaavat menneisyydestä peräisin olevat ajatukset, normit tai tavat.

187. Aikojen kuluessa vallinneista käsityksistä esitettyjen seikkojen valossa ei ole epäilystäkään siitä, että sanaan feta liittyy niitä ominaisuuksia, joita edellytetään, että sitä voitaisiin pitää edellä mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla perinteisenä. Tämä arviointi ei kuitenkaan yksin riitä rekisteröimistä varten. Myös muiden edellytysten on täytyttävä.

b)       Tietyiltä alueilta peräisin olevan elintarvikkeen nimitys

188. Kuten totesin asiassa Canadane Cheese ja Kouri antamassani ratkaisuehdotuksessa, samalla tavalla kuin nimitys grappa tarkoittaa välillisesti italialaista, ouzo kreikkalaista ja cava espanjalaista alkuperää näiden tietyillä alueilla valmistettujen tuotteiden osalta, vaikka mikään näistä sanoista ei ole paikannimi, nimitys feta assosioidaan Kreikassa tuotettuun juustoon, vaikka sana feta on etymologisesti italialaista alkuperää (73 kohta).

189. Ongelma syntyy sen vuoksi, että se liittyy tuotteeseen, joka on ”peräisin kyseiseltä alueelta, kyseisestä määrätystä paikasta tai kyseisestä maasta” (perusasetuksen 2 artiklan 2 kohta), kun tässä tapauksessa viitataan tuotteeseen tai elintarvikkeeseen, joka on – on huomattava, että tässä tapauksessa ei sanota ”peräisin yksinomaan tietystä paikasta” – ”alueen tai erityisen paikan alkuperätuote” (saman asetuksen 2 artiklan 3 kohta), sillä feta liittyy suureen osaan Kreikkaa sekä historiallisesti että nykypäivänä.(156)

190. Tämän hankaluuden ratkaisemiseksi esitän seuraavaa:

a)      Kyseisen artiklan 2 kohtaa sovelletaan suoriin nimityksiin, mistä syystä se edellyttää yhteyttä alueeseen, joka saattaa poikkeuksellisesti kattaa koko valtion. Säännöksen 3 kohdassa säädetään sitä vastoin epäsuorista nimityksistä, jotka liittyvät tuotteen maantieteelliseen sijaintiin, eivät kieliopilliseen ilmaisuun. Nämä kaksi kohtaa liittyvät siten eri tilanteisiin.

b)      On ristiriitaista yhdistää alueellinen rajoitus perinteiseen nimitykseen, kun itse säännöksessä ei anneta alueelle mitään merkitystä, jota useimmissa tapauksissa kaivataan.

c)      Säännöksen 3 kohdassa ei mainita sanaa ”maa”, mistä kantajat päättelevät, että olisi mahdotonta, että perinteinen sana sisältäisi tämän laajennuksen. Asiaa on kuitenkin tulkittava toisin: sen puuttuminen merkitsee sitä, että tällaista alueellista enimmäisrajaa ei ole olemassa. Vastakkainen tulkinta voisi estää sen, että eri valtioiden alueita tai jopa kahta tai useampaa valtiota pidettäisiin ”alueena”.(157) Tärkeää on se, että elintarvike, ei sen nimi, liittyy rajattuun alueeseen, mikä estää alueellisen epämääräisyyden.

d)      Todettakoon lopuksi, että näyttää vallitsevan yksimielisyys siitä, että yhteisön lainsäätäjän käyttämä käsite ”alue” ei vastaa sanan hallinnollista merkitystä.(158)

191. Näiden seikkojen perusteella on todettava, että feta täyttää laajalta alueelta peräisin olevana mutta konkreettisena juuston nimenä kyseisen edellytyksen. Sen alueen laajuudella, josta tuote on peräisin, ei ole merkitystä, vaan ratkaisevaa on se, että on olemassa perusteita, jotka yksilöivät kyseisen osan.

192. Tämä toteamus ei ole ristiriidassa edellä mainitussa asiassa CMA annettuun tuomioon liittyvän oikeuskäytännön kanssa, kun sen 27 kohdassa muistutetaan ensin siitä, että asiassa Exportur annetussa tuomiossa hyväksyttiin se, että maantieteellisten merkintöjen suojaaminen ”voi tietyin edellytyksin kuulua perustamissopimuksen 36 artiklassa tarkoitetun teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseen”, ja tulkittiin asiaa niin, että järjestelyä, jonka perusteella Saksa oli myöntänyt laatumerkin alueellaan valmistetuille, tietyt edellytykset täyttäville tuotteille, ei pitänyt pitää maantieteellisenä merkintänä, joka olisi perusteltavissa edellä mainitulla perustamissopimuksen 36 artiklalla. Tästä oikeuskäytännöstä ei voida päätellä laajimmallakaan tulkinnalla, että olisi mahdotonta, että alkuperänimitys vaikuttaa koko maahan; lisäksi nyt käsiteltävässä asiassa käsitellään perinteistä nimitystä, jonka yksityiskohdat eroavat asiassa CMA annetussa tuomiossa riidanalaisena olleesta tilanteesta.

c)       Fetan laadun tai ominaisuuksien perusta ja sen tuotannon, jalostamisen ja käsittelyn alueellinen rajaaminen

193. Perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa viitataan perinteisten nimitysten osalta 2 kohdan a alakohdan toiseen luetelmakohtaan, jossa edellytetään, että tuotteen laatu tai ominaisuudet ovat olennaisesti tai yksinomaisesti maantieteellisen ympäristön, joka käsittää sen luonnon ja inhimilliset tekijät, ansiota ja että sen tuotanto, jalostus ja käsittely tapahtuu rajatulla maantieteellisellä alueella. Tämä vaatimus vastaa sitä edellytystä, että tuotteen ja alueen, josta se on peräisin, välillä on määrätty yhteys, joka on konkretisoitu kahdella rajoituksella, jotka on esitetty tässä luetelmakohdassa.

i)       Maantieteelliseen alueeseen perustuva laatu

194. Mikäli siis hyväksytään se, että feta tarkoittaa tietyllä alueella valmistettua juustoa, on tutkittava näiden fetan laatuun ja ominaisuuksiin liittyvien edellytysten täyttyminen.

195. Tässä oikeudenkäynnissä vedotaan erityislaadun taustatekijöinä valmistusalueen ilmastoon, kasvillisuuden rikkauteen ja monimuotoisuuteen, tuotteen valmistuksessa käytettävään maitoon, joka saadaan perinteisen tavan mukaan kasvatetuista lampaista ja vuohista, sekä siihen, että sitä valmistavat kokeneet käsityöläiset luonnollisella juoksutusmenetelmällä ilman puristusta.

196. Se, että todetaan näiden seikkojen ja tuotteen erityispiirteiden keskinäinen riippuvuus, edellyttää kokonaisarviointia, jossa otetaan nämä kaikki tekijät huomioon ja korostetaan niiden välistä suhdetta, jotta saadaan yleiskuva tilanteesta.(159)

197. Kantajien näkemysten vastaisesti feta-juuston laatu ja ominaispiirteet perustuvat siten kreikkalaiseen ympäristöön, jossa sitä valmistetaan, sillä se on saavuttanut perustavanlaatuisen yhteyden yhtäältä värinsä, hajunsa, rakenteensa, makunsa, koostumuksensa ja erottamattomien ominaisuuksiensa ja toisaalta ympäröivän luonnon, sitä vahvistavan kulttuurin, Kreikassa perinteisesti käytetyn menetelmän välillä.

198. Tätä toteamusta ei kumoa se, että Kreikan eri alueilta peräisin olevien juustojen välillä on joitain eroja, eikä se, että yhteneväisyys puuttuu joidenkin muiden seikkojen kuten pinnanmuodostuksen tai ruoka-aineiden laadun suhteen, sillä yhteiset piirteet ovat vallitsevia ja perustekijät ovat samat. Nimenomaan kantajien arvostelemalla rajoituksella tuetaan tätä ajatusta, koska Kreikan tasavallan saarialueet on Lesboksen ”nomosta” lukuun ottamatta jätetty suojan ulkopuolelle.(160) Tältä osin Trakian tai Tesalian lampaat ja vuohet ovat hyvin samanlaisia mutta ne poikkeavat sitä vastoin huomattavasti skotlantilaisista, ranskalaisista tai espanjalaisista lampaista ja vuohista; sama pätee rehuun, jota ne syövät, vuoriin tai niittyihin, joilla ne asuvat, ilmastoon, jossa ne liikkuvat, ja muihin seikkoihin, jotka ovat vaikuttaneet tämän tuotteen syntyyn. Mainitsen jälleen Italo Calvinon romaanin Herra Palomar, jossa kerrotaan mestarillisella tavalla päähenkilön kokemuksista pariisilaisessa myymälässä: ”jokaisen juuston takana on eri vihreän sävyistä ruohoa erilaisen taivaan alla: niittyjä peitettynä suolalla, jota Normandian aallot tuovat joka ilta; niittyjä hajustettuina auringon ja Provencen tuulten aromilla; on erilaista karjaa talleineen ja paimentolaisineen; on vuosisatojen ajan välitettyjä salaisia valmistusohjeita. Tämä myymälä on museo: herra Palomar ajattelee käydä siellä, ikään kuin Louvressa, jokaisen esillä olevan esineen takana on sivilisaatio, joka on antanut sille muodon”.(161)

ii)     Tuotanto, jalostus ja käsittely rajatulla alueella

199. Vaatimus, jonka mukaan tuotteen valmistus saatetaan kokonaisuudessaan päätökseen rajatulla alueella, ei ulotu sille annettavaan nimeen, jolla ei tarvitse olla mitään maantieteellistä liittymää.

200. Tällä pyritään estämään se, että kun valmistusvaiheet jaetaan osiin tai ne yhdistetään määrittelemättömiin paikkoihin, tuotteen ja välineen välistä yhteyttä heikennetään.

201. Fetan tapauksessa tämän vaatimuksen täyttymisestä ei ole epäilystä, sillä Kreikan lainsäädännössä edellytetään sitä, vaikka muutamin vaihteluin, koska alueella, jossa sitä valmistetaan, on joitakin laajempia seutuja kuin raaka-aineiden hankinnan osalta sallitaan. On todettava, että käytettävän maidon alkuperää on rajoitettu, että sen on oltava peräisin kotimaista rotua olevista eläimistä, jotka on kasvatettu perinteisin menetelmin ja joille on syötetty hyväksyttyjen alueiden ruohoa. Tällä erolla ei ole kuitenkaan erityistä merkitystä, koska perusasetuksessa ei vaadita, että alue olisi täysin sama, vaan sallitaan alueet, jotka on järjestetty keskitetyiksi kokonaisuuksiksi, kunhan ne määritellään täydellisesti.

202. Mainitun alueen koko ei vaikuta liian suurelta, koska mikään ei estä sitä, että se käsittää koko Kreikan niemimaan alueen, vaikka se aiheuttaisi hieman eroja tuotteeseen; ratkaiseva tekijä on se, että eri valmistusvaiheet suoritetaan tietyllä alueella, mikä on näytetty toteen nyt käsiteltävässä asiassa.

d)       Päätelmät

203. Edellisissä kohdissa esitetty selvitys vahvistaa sen, että riidanalaisessa asetuksessa ei ole oikeudellista virhettä, kun siinä luonnehditaan sanaa feta ilmaisuksi, jolla tarkoitetaan suuresta osasta Kreikkaa peräisin olevaa juustoa, jolla on ominaisuuksia tai piirteitä, jotka ovat olennaisilta osin tai yksinomaan peräisin kyseiseltä maantieteelliseltä alueelta, ja jonka tuotanto, jalostus ja käsittely suoritetaan kyseisellä alueella.

204. Alueen laajentaminen aiheuttaa fetaan joitakin muunnoksia, mutta ne kaikki ovat olennaisilta osin niin samankaltaisia, että niillä on katsottava olevan niiden erityisluonnetta vahvistavia yhteisiä piirteitä.

205. Edellä esitetyn perusteella voidaan päätellä, että nimitys feta ei ole yleisnimi, koska se täyttää edellytykset sille, että se voidaan perinteisenä nimityksenä rinnastaa alkuperänimitykseen, jota on suojattava koko yhteisön alueella teollisoikeuksien ja kaupallisten oikeuksien perusteella. Tästä syystä tässä oikeudenkäynnissä esitetyt kumoamisperusteet on hylättävä ja todettava riidanalaiset säännökset päteviksi.

VI     Oikeudenkäyntikulut

206. Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan nojalla kantajina olevien valtioiden on vastattava omista oikeudenkuluistaan ja korvattava komission oikeudenkäyntikulut, koska niiden vaatimukset on hylätty ja komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaamista. Kyseisen määräyksen 4 kohdan mukaisesti väliintulijoina oikeudenkäyntiin osallistuneiden valtioiden on vastattava omista kuluistaan.

VII  Ratkaisuehdotus

207. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin

1)         hylkää Saksan liittotasavallan ja Tanskan kuningaskunnan kumoamiskanteet, jotka koskevat komission asetuksen (EY) N:o 1107/96 liitteen muuttamisesta nimityksen ”Feta” osalta 14 päivänä lokakuuta 2002 annettua komission asetusta N:o 1829/2002,

2)         määrää, että kantajina olevat valtiot vastaavat omista kuluistaan, ja velvoittaa ne korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut sekä

3)         määrää, että Ranskan tasavalta, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ja Helleenien tasavalta vastaavat omista kuluistaan.

1 – Alkuperäinen kieli: espanja.

2  – Asia C‑317/95, Canadane Cheese Trading ja Kouri (Kok. 1997, s. I‑4681).

3  – Yhdistetyt asiat C‑289/96, C‑293/96 ja C‑299/96, Tanska, Saksa ja Ranska v. komissio, tuomio 16.3.1999, ns. Feta-tapaus (Kok. 1999, s. I‑1541).

4  – Komission asetuksen (EY) N:o 1107/96 liitteen muuttamisesta nimityksen ”Feta” osalta 14 päivänä lokakuuta 2002 annettu komission asetus (EY) N:o 1829/2002 (EYVL L 277, s. 10).

5  – Raamattu, Ensimmäinen Kuningasten Kirja, 5, 6 ja 7 luku. Myös Raamatussa mainitaan joitakin maantieteellisen alkuperänsä vuoksi laadultaan tunnettuja tuotteita, kuten Jordanin laakson pohjoisosassa olevan, erityisen vahvoja ja väkeviä härkäyksilöitä kasvattavan Baasanin härät (22 psalmi, 13 jae); ohueksi taottu hopea Tarsiista ja Uufaan kulta (Jeremia, 10 luku, 9 jae) sekä Een-Gedin viinitarhat (Korkea Veisu, 1 luku, 14 jae).

6  – Harte Bavendamm, H., ”Geographical Indications and Trademarks: Harmony or Conflict”, julkaisussa Symposium on the International Protection of Geographical Indications, Somerset West, South Africa, September 1 and 2, OMPI, Geneve, 1999, s. 59.

7  – Sitaatit julkaisusta Cortés Martín, J. M., La protección de las indicaciones geográficas en el comercio internacional y comunitario, Ministerio de Agricultura, Pesca y Alimentación, Madrid, 2003, s. 25 ja 26.

8  – Virgilius, Eneida (ei käännetty suomeksi). Dodona oli Epiroksessa sijaitseva paikkakunta, jossa asui Zeuksen oraakkeli; siellä valmistettiin ruukkuja, joita käytettiin ennustamiseen tulkitsemalla ääniä, joita ne saivat aikaan, kun tuuli heilutti niitä ja ne osuivat suuren tammen oksiin, joista ne riippuivat (osa III, säe 465, s. 223).

9  – Sama teos, III kirja, säe 484, s. 224.

10  – ”Se, joka ei osaa erottaa toisistaan Thyroksen purpuraa ja Aquinon sinooperinpunaisen värin kyllästämiä nahkoja, ei kohtaa mitään välittömämpää ja varmempaa vaaraa kuin sen, että hän ei osaa erottaa oikeaa väärästä”, Horatio, Kirje X; XVII, Oodi I, XXI ja XXIX.6, jota ovat siteeranneet Plaisant M., ja Jacq, F. teoksessaan Traité de noms et appellations d’origine, Librairies Techniques, Paris, 1974, s. 1.

11  – On tosin mahdollista, että Rooman laissa Lex Cornelia de Falsis, jolla suojeltiin kauppiasta hänen tunnuksensa hyväksikäyttöä vastaan actio iniarium – tai actio doli ‑nimisillä oikeussuojakeinoilla, annettiin tällaista suojaa. Ks. Franceschelli, R., Trattado di Diritto Industriale, Giuffrè, Milano, 1973, s. 77 ja sitä seuraavat sivut.

12  – Ferragio, G. M., ”Denominazione di origine, indicazione di provinienza e d’intorni”, Rivista di Diritto Industriale, 1990, nro 2, s. 224 ja sitä seuraavat sivut.

13  – Joissain tapauksissa tuotteen kollektiivinen tavaramerkki oli sen talon nimen alkukirjain, jossa tuote valmistettiin, tai sen vaakuna: kirjain A tarkoitti Audernarden mattoja; kirjain B tarkoitti Brysselistä peräisin olevia tavaroita, kaksi E‑kirjainta Enghienistä peräisin olevia tavaroita. Em. teoksen Cortés Martín, J. M., s. 27, alaviite 8, jossa siteerataan teosta Braun, A., Nouveau traité des marques de fabrique et de commerce, droit belge, droit international et droit comparé, Bruxelles, s. XXIII–XXIV.

14  – Coiné, H., Derecho privado europeo, 2. painos, ”El siglo XIX”, Fundación Cultural del Notariado, Madrid, 1996, s. 213 ja 214, jossa mainitaan Lyonin silkki, Bielfieldin pellava ja Tirolin Erxbergin viikatteet.

15  – Viinitarhoja 1800‑luvun jälkipuoliskolla ja 1900‑luvulla vaivanneen viinikirvaepidemian seurauksena. Ks. vastaavasti Girardeu, J. M., ”The Use of Geographical Indications in a Collective Marketing Strategy: The Example of Cognac”, em. teoksessa Symposium – –, s. 70.

16  – Tämä näkemys omaksuttiin tavarakaupassa tapahtuvien petosten ja maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden väärentämisen estämisestä 1.8.1905 annetussa Ranskan laissa, vaikkakin tietty suojelun eriytyminen saatiin aikaan tiettyjen tuotteiden suojelemisesta annetuissa laeissa – kuten nimityksen ”Roquefort” suojelemisesta 26.6.1925 annetussa laissa – ja tiettyjä tavaraluokkia koskevissa horisontaalisissa säädöksissä − esim. viinialan alkuperänimitysten suojelemisesta 30.7.1935 annetussa laissa. Espanjassa kuninkaallisella asetuksella 8.9.1932 hyväksytyssä viinisäännöstössä tunnustetaan alkuperänimityksen itsenäinen merkitys erottamiskykyisenä merkkinä.

17  – Cervantes, M. de, Don Quijote, Martín de Riquerin toimitus, johdanto ja huomautukset, RBA Editores, Barcelona, 1994 (ensimmäinen osa, IV luku, s. 128) mainitsee nämä puiset työvälineet, joita käytetään langan kehräämiseen ja langan kerimiseen; nämä työvälineet olivat erittäin maineikkaita, sillä ne oli valmistettu Guadarraman metsän pyökeistä.

18  – Sama teos, toinen osa, XXXVIII luku, s. 905.

19  – Sama teos, toinen osa, XLIX luku, s. 981.

20  – Sama teos, toinen osa, XXXII luku, s. 865.

21  – Sama teos, toinen osa, XXX luku, s. 876.

22  – Vega Carpio, Lope de, El caballero de Olmedo, toim. Francisco Rico, kustantaja Cátedra, Madrid, 1981, I osa, säe 103, s. 111.

23  – Vega Carpio, Lope de, Peribáñez y el comendador de Ocaña, toim. Juan Mª Marín, kustantaja Cátedra, Madrid, 1979, osa I, XIII näytös, säe 677, s. 89.

24  – Sama teos, I osa, XIII näytös, säe 739, s. 91.

25  – Shakespeare, William, Hamlet, Tanskan prinssi, I osa, IV näytös.

26  – Sama teos, V osa, II näytös, s. 1391.

27  – Proust, Marcel, À la recherche du temps perdu, III painos, Sodome et Gomorrhe, s. 330.

28  – Sama teos, III osa, La prisonnière, s. 542.

29  – Carpentier, Alejo, La consagración de la primavera, Siglo XXI de España Editores, 7. painos, Madrid, 1979, III osa, 18 luku, s. 219.

30  – Sama teos, VII osa, 35 luku, s. 463.

31  – Sama teos, VII osa, 36 luku, s. 480. Lisäksi tässä romaanissa kerrotaan, että yhdellä sen henkilöhahmoista, Teresalla oli harvinainen kyky tunnistaa ”kaikenlainen petkutus tai hämäys kaviaarin myymisen yhteydessä, hanhenmaksan alkuperä tai tunnettujen merkkien ja hyvien viinivuosien viinien aitous”. Tämä nainen toruu kokkiaan seuraavalla tavalla: ”Tiedät, että maanmieheni eivät tiedä mitään vuosikerroista, koska heille on sama, onko kyseessä Coca-Cola vai Pepsi-Cola, mutta minua et huijaa Mouton-Rotschild-pulloillasi, jotka on täytetty galicialaisella litkulla. Ja seuraavalla kertaa kun yrität tarjota minulle toisen luokan shampanjaa Dom Perignonina, palautan sinut Ranskaan [– –]” (III osa, 18 luku, s. 219).

32  – Maroño Gargallo, M. M., La protección jurídica de las denominaciones de origen en los Derechos español y comunitario, Marcial Pons, Madrid, 2002, s. 176.

33  – ”[– –] teollisuusoikeudet merkitsevät sitä, että yksinoikeus annetaan kokonaisille markkinoille, jotka ymmärretään alueeksi, jolla vallitsee tavaroiden vapaa liikkuvuus [– –] kun markkinat laajentuivat ja muuttuivat ylikansallisiksi, ilman että teollisoikeuksilla annettua yksinoikeutta olisi mukautettu tähän uuteen alueeseen, syntyi väistämättä ristiriita [– –]”, Bercovitz, A., ”La propiedad industrial e intelectual en el Derecho comunitario”, kokoelmateoksessa Tratado de Derecho Comunitario Europeo, II osa, Civitas, Madrid, 1986, s. 532.

34  – Myös Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen (EYVL 2004, C 310, s. 1) III‑154 artiklassa mainitaan tämä syy yhtenä niistä, joiden perusteella tuonnin, viennin tai tavaroiden läpikulun kieltäminen tai rajoittaminen on hyväksyttävää.

35  – EYVL 1970, L 13, s. 29.

36  – EYVL 1979, L 33, s. 1. Samansuuntaisesti säädetään elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20 päivänä maaliskuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY (EYVL L 109, s. 29), jolla aikaisempi direktiivi kumotaan, 18 artiklan 2 kohdassa.

37  – Kaikki riippuu siitä, mikä näkemys asetetaan etusijalle: perinteinen, jolloin suojellaan tuotteita, joiden erityisominaisuudet johtuvat olennaisilta osin lähtöalueen luontoon liittyvistä tekijöistä, vai laajempi, jossa nämä erityispiirteet jätetään huomiotta. Tässä mielessä ei ole poissuljettua, että muiden tavaroiden alkuperänimitykset säilytetään. Ks. tästä Pellicer, R., ”Primeros pasos de una política comunitaria de defensa de la calidad de los productos alimenticios. Reglamento sobre la ”especificidad” y Reglamento sobre denominaciones de origen e indicaciones geográficas” julkaisussa Gaceta Jurídica, B‑83 ja B‑84, toukokuu 1993, s. 13 ja 15, erityisesti B‑84 s. 16.

38  – EYVL L 208, s. 1.

39  – Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annetun asetuksen (ETY) N:o 2081/92 muuttamisesta 8 päivänä huhtikuuta 2003 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 692/2003 (EYVL L 99, s. 1) pyritään, joskin varovaisesti, tähän suuntaan, kun siinä todetaan, että ”tiettyjen tuottajien odotusten kannalta on ilmeisen tarpeellista laajentaa asetuksen (EY) N:o 2081/92 liitteessä II tarkoitettua maataloustuotteiden luetteloa. Lisäksi on suotavaa laajentaa mainitun asetuksen liitteessä I tarkoitettua luetteloa siten, että siihen sisältyvät perustamissopimuksen liitteessä I olevista tuotteista saatavat heikon jalostusasteen tuotteet” (johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale).

40  – EYVL L 30, s. 989.

41  – EYVL L 179, s. 1. Sen edeltäjiä olivat viinin yhteistä markkinajärjestelyä täydentävien säännösten antamisesta 28 päivänä huhtikuuta 1970 annettu neuvoston asetus (EYVL L 99, s. 1) ja tietyillä alueilla tuotettuja laatuviinejä koskevien erityissäännösten antamisesta 28 päivänä huhtikuuta 1970 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 817/70 (EYVL L 99, s. 20). Ensin mainittu asetus kumottiin 5.3.1979 annetulla neuvoston asetuksella N:o 337/79 (EYVL L 54, s. 1) ja jälkimmäinen samana päivänä annetulla neuvoston asetuksella N:o 338/79 (EYVL L 54, s. 48), jotka puolestaan kumottiin 16.3.1987 annetuilla neuvoston asetuksilla N:o 822/87 (EYVL L 84, s. 1) ja N:o 823/87 (EYVL L 84, s. 59), jotka on kumottu tällä hetkellä voimassa olevalla asetuksella N:o 1493/1999.

42  – Tislattujen alkoholijuomien määritelmää, kuvausta ja esittelyä koskevista yleisistä säännöistä 29 päivänä toukokuuta 1989 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1576/89 (EYVL L 160, s. 1) ja maustettujen viinien, maustettujen viinipohjaisten juomien ja maustettujen viinistä valmistettujen juomasekoitusten määritelmää, kuvausta ja esittelyä koskevista yleisistä säännöistä 10 päivänä kesäkuuta 1991 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1601/91 (EYVL L 149, s. 1) nojalla näille tuotteille varataan yksinoikeus käyttää maantieteellisiä nimiä, jolloin otetaan huomioon alueet, joilla ne ”saavat ominaispiirteensä ja määräävät ominaisuutensa” (ensin mainitun asetuksen 5 artiklan 3 kohdan b alakohta ja jälkimmäisen asetuksen 6 artiklan 2 kohdan b alakohta).

43  – Kuten 2 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ilmenee, tällä säädöksellä pyritään siihen, että tavaroiden merkinnät eivät johda ostajia harhaan. Samanlainen säädös viinialalla oli viinien ja rypäleen puristemehun kuvausta ja esittelyä koskevista yleisistä säännöistä 24 päivänä heinäkuuta 1989 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 2392/89 (EYVL L 232, s. 13), joka kumottiin edellä mainitulla asetuksella N:o 1493/1999.

44  – Salignon, G., ”La jurisprudence et la réglementation communautaires relatives à la protection des appellations d’origine, des dénominations géographiques et des indications de provenance”, Revue du Marché Unique Européen, nro 4, 1994, s. 107.

45  – Tavoite, jonka komissio oli esittänyt vuonna 1985 vihreässä kirjassa Euroopan maataloudesta (EY:n tiedotuslehti 7/8‑1985, 1.2.1 kohta ja sitä seuraavat kohdat ja KOM(85) 333 lopullinen) sekä tiedonannossa sisämarkkinoiden toteuttamisesta: elintarvikkeita koskeva yhteisön lainsäädäntö (EY:n tiedotuslehti 11‑1985, 2.1.18 kohta ja KOM(85) 603 lopullinen).

46  – Erityisesti asiassa 120/78, Rewe-Zentral, 20.2.1979 annetussa tuomiossa, ns. ”Cassis de Dijon” ‑tapaus (Kok. 1979, s. 649, Kok. Ep. IV, s. 403), johon viitataan jäljempänä.

47  – Tämä näkemys otettiin muistioon, jonka Ranskan hallitus toimitti neuvostolle tammikuussa 1988 ja joka oli otsikoitu ”Näkemys elintarvikkeiden sisällyttämisestä sisämarkkinoihin”. Siinä ehdotettiin elintarvikkeiden alkuperänimitysten suojan yhdenmukaistamista, minkä lisäksi siinä kehotettiin komissiota jatkamaan vertikaalisten yhdenmukaistamissääntöjen valmistelua – erityisesti perustuotteita varten –, ottamaan yhteisön alueella käyttöön kunkin jäsenvaltion kulinaarisiin perinteisiin kuuluvien erikoiselintarvikkeiden tunnustamista koskevan järjestelmän ja tekemään sopimuksia laatusertifioinnista. Ks. Brouwer, O., ”Community Protection of Geographical Indications and Specific Character as a Means of Enhancing Foodstuffs Quality”, Common Market Law Review, nro 28‑1991, s. 618.

48  – Esimerkiksi komission tulkitseva tiedonanto elintarvikkeiden myyntinimikkeistä, 24.10.1989 (EYVL C 271, s. 2).

49  – Se hyväksyi useita päätöslauselmia, muun muassa 28.4.1989 päivätyn päätöslauselman, jossa ehdotettiin, että yhteisössä otettaisiin käyttöön alkuperänimitysten suojajärjestelmä, joskin ainoastaan juustojen osalta.

50  – Lisäksi se antoi samana päivänä asetuksen N:o 2082/92 maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden erityisluonnetta koskevista todistuksista (EYVL L 208, s. 9), ja myös sen tavoitteena oli ottaa käyttöön menetelmä tuotteiden erottuvuuden lisäämiseksi markkinoilla, jotta tietyt tuottajat lisäisivät myyntiään ja parantaisivat katteitaan, luomalla perinteinen rekisteri‑ ja päällysmerkintäjärjestely tuotteille, joilla on tarkastettuja erityisominaisuuksia mutta jotka, toisin kuin alkuperänimitykset ja maantieteelliset merkinnät, eivät liity tuotantoon tai valmistukseen tietyssä paikassa, jolloin sitä sovelletaan samaan aikaan kansallisten sertifiointisäännösten kanssa.

51  – Maroño Gargallo, M. M., em. teoksen s. 217.

52  – Mainittu alaviitteessä 2, 36 kohta. Ks. myös 42 kohta, jossa esitetään rekisteröinnin perusasetuksen mukaiset seuraukset.

53  –      Tällä sanamuodolla hyväksytään samantyyppinen käsite kuin kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisissa oikeusjärjestyksissä on perinteisesti määrätty ja säädetty. Tämän siteeratun säännöksen sanamuoto muistuttaa määritelmää, joka on esitetty alkuperänimitysten suojaamisesta ja niitä koskevasta kansainvälisestä rekisteristä 31 päivänä lokakuuta 1958 tehdyn Lissabonin sopimuksen, jota on tarkistettu Tukholmassa 14 päivänä heinäkuuta 1967 (Recueil des traités des Nations unies, osa 923, nro 13172, s. 205), 2 artiklan 1 kappaleessa. Se on myös lähellä määritelmää, joka on esitetty viinitarhoja koskevan säännöstön hyväksymisestä 2.12.1970 annetun Espanjan lain nro 25/1970 (BOE nro 291) 79 §:ssä ja viinitarhoista ja viinistä 10.7.2003 annetun lain nro 24/2003 (BOE nro 165), jolla ensin mainittu laki kumottiin, 22 §:ssä.

54  – Muutamat kirjoittajat arvioivat, että kyseessä on ainoastaan aste-ero, ei mikään oleellinen ero, kuten toteaa Sordelli, L., artikkelissaan ”Indicazioni geografiche e denominazioni di origine nella disciplina comunitaria”, Diritto Industriale, 1994, s. 837 ja sitä seuraavat sivut; toiset väittävät, että eroavuudet eivät ilmene selvästi, kuten esittää López Benítez, M., teoksessaan Las denominaciones de origen, Cedecs, Córdoba, 1996, s. 85. Tämän näkemyksen esitti myös talous‑ ja sosiaalikomitea 3.7.1991 antamassaan lausunnossa ehdotuksesta maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annettavaksi neuvoston asetukseksi (ETY) (EYVL C 269, s. 62).

55  – Maatalouden erityiskomitean asiakirjassa nro 7290/92, joka on päivätty 12.6.1992, todetaan, että ”komissio ja neuvosto ilmoittavat, että 2 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan nojalla Luxemburgin suurherttuakuntaa pidetään poikkeustapauksena. Neuvosto ja komissio vahvistavat, että asetuksen 2 artikla kattaa myös Luxemburgin alueen”. Ks. Pellicer, R., em. teoksen B‑84, s. 16 ja 17.

56  – Kuten talous‑ ja sosiaalikomitea aikanaan ehdotti em. asetusehdotuksesta antamassaan lausunnossa.

57  – Jo julkisasiamies Jacobs viittasi viimeksi mainittuun mahdollisuuteen asiassa C‑325/00, komissio v. Saksa, jossa annettiin tuomio 5.11.2002 (ns. CMA-tapaus), antamassaan ratkaisuehdotuksessa (Kok. 2002, s. I‑9977) todetessaan 40 kohdassa, että rajoitusta sovelletaan lähinnä silloin, kun kysymyksessä oleva jäsenvaltio ”on erityisen pieni (esimerkiksi Luxemburg) tai kenties silloin, kun rekisteröintihakemuksen kohteena on koko jäsenvaltio sellaisen tuotteen osalta, jonka laatu tai maine johtuu tästä jäsenvaltiosta”.

58  – Ranskan laissa, joka on annettu 6.7.1966, hyväksytään rajoituksetta se, että maan nimi ilmaisee alkuperänimityksen. Myöskään Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteessä 1 C olevassa teollis‑ ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyssä sopimuksessa (TRIPS-sopimus), joka on hyväksytty yhteisön puolesta yhteisön toimivaltaan kuuluvien asioiden osalta 22 päivänä joulukuuta 1994 tehdyllä neuvoston päätöksellä 94/800/EY Uruguayn kierroksen monenvälisten kauppaneuvottelujen (1986–1994) osana, ei aseteta mitään alueen suuruuteen liittyviä rajoja. Sen 22 artiklassa määritellään maantieteellisiksi merkinnöiksi merkinnät, ”jotka osoittavat tavaran olevan peräisin tietyn jäsenen alueelta tai tietyltä seudulta taikka paikkakunnalta tuolla alueella, ja tavaran tunnettu laatu, maine tai muu luonteenpiirre liittyy olennaisella tavalla sen maantieteelliseen alkuperään”. Sama pätee em. vuoden 1958 Lissabonin sopimukseen, kun siinä määritellään alkuperänimitykset.

59  – Näin viitataan ”määritellyn alueen” käsitteeseen em. asetuksen N:o 1493/1999 liitteessä VI olevassa A kohdassa, jossa sillä tarkoitetaan vain ”viininviljelyaluetta tai – – viininviljelyalueitten kokonaisuutta”. Em. asetuksen N:o 1576/89 johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa todetaan nimenomaisemmin, että ”– – yhteisön säännöillä olisi varattava tietyt alueet sellaisiksi, että niihin kuuluvat valtiot saisivat poikkeuksellisesti käyttää kyseisiin alueisiin viittaavia maantieteellisiä nimityksiä – –”, ja sen 5 artiklan 3 kohdassa tehdään konkreettinen poikkeus Luxemburgin hyväksi – ”marque nationale luxembourgeoise”.

60  – Cortés Martín, J.M., em. teos, s. 351. Tässä tarkoituksessa on perustellusti huomautettu, että tämän yhteyden olemassaolon todennäköisyys ”pienenee sen alueen, johon nimitys liittyy, kasvaessa” (julkisasiamies La Pergolan ns. Feta-asiassa antaman ratkaisuehdotuksen 8 kohta).

61  – Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2081/92 17 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesta maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten rekisteröinnistä annetun komission asetuksen (EY) N:o 1107/96 liitteen täydentämisestä 24 päivänä marraskuuta 1997 annettu komission asetus (EY) N:o 2325/1997 (EYVL L 322, s. 33).

62  – Edellisessä alaviitteessä mainitun asetuksen (EY) N:o 1107/96 liitteen täydentämisestä 7 päivänä syyskuuta 2001 annettu asetus (EY) N:o 1778/2001 (EYVL L 240, s. 6).

63  – Julkisasiamies Cosmas mainitsi yhdistetyissä asioissa C‑108/97 ja C‑109/97, Windsurfing Chiemsee, antamansa ratkaisuehdotuksen 45 kohdassa (tuomio 4.5.1999, Kok. 1999, s. I‑2779) ympäristötekijöinä raaka-aineet, maaperän, alueen ilmaston ja inhimillisinä tekijöinä samankaltaisten yritysten keskittymisen samalle alueelle, erikoistumisen tiettyjen tavaroiden valmistukseen ja määrätyn laatutason säilyttämisen.

64  – Itse asiassa suuri osa mineraalivesistä – joissa luontoon liittyvät tekijät ovat etusijalla – on rekisteröity alkuperänimityksinä, kun taas leipomo‑ ja konvehtituotteita on rekisteröity maantieteellisinä merkintöinä. On otettava huomioon, että em. asetuksella N:o 692/2003 jätettiin luonnon mineraalivedet ja lähdevedet perusasetuksen soveltamisalan ulkopuolelle, joten sen jälkeen kun näiden nimitysten hyväksymisestä on kulunut 10 vuotta, ne eivät enää kuulu rekisteriin (2 artikla).

65  – Fernández Novoa, C., La protección internacional de las denominaciones geográficas de los productos, Tecnos, Madrid, 1970, s. 3.

66  – Asetusehdotuksessa (EYVL C 30, s. 11) ne rinnastettiin maantieteellisiin merkintöihin. Toisaalta jotkin kirjoittajat ovat pitäneet syrjivänä sitä, että niiden ulottamisesta viimeksi mainittuihin ei ole annettu säännöksiä: Beier, F. K., ja Knaak, R., ”The Protection of Direct and Indirect Geographical Indications of Source in Germany and The European Community”, International Review of Industrial Property and Copyright Law, osa 25‑1994, s. 32; Tilmann, W., ”EG‑Schutz für Geographische Herkünftsangaben”, Gewerblicher Rechtsschutz und Urheberrecht, 1992, s. 833; ja Jiménez Blanco, P., Las denominaciones de origen en el Derecho del comercio internacional, Eurolex, Madrid, 1996, s. 52.

67  – Em. asetuksen N:o 1493/1999 liitteessä VI määrätään, että nimityksiä ”muscadet”, ”blanquette”, ”vinho verde”, ”cava” ja ”manzanilla” pidetään vastaavasti jäsenvaltioiden ennen 1 päivää maaliskuuta 1986 kyseisille määritellyille alueille rajaamina ja säänteleminä niminä. Samoin em. asetuksella N:o 1576/89 suojataan nimitykset ”pacharán”, ”korn”, ”kornbrand” ja ”jägertee”.

68  – Tämän poikkeuksen ottaminen asetukseen johtui Yhdistyneen kuningaskunnan tekemästä ehdotuksesta, jonka mukaan ”Stilton-juusto”, jonka valmistus alkoi kyseisessä englantilaisessa kaupungissa, vaikka se sen jälkeen siirtyi läheiseen paikkaan, pitäisi rekisteröidä, jolloin säästettäisiin nimi, jolla se on perinteisesti tunnettu.

69  – Asia 12/74, komissio v. Saksa, tuomio 20.2.1975, ns. ”Sekt-Weinbrand”-tapaus (Kok. 1975, s. 181, Kok. Ep. II, s. 449).

70  – Fernández Novoa, C., em. teos, s. 39; ks. myös Mattera, A., El mercado único, sus reglas y su funcionamiento, Civitas, Madrid, 1991, s. 447.

71  – Tästä säädetään 20.12.1993 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1).

72  – Tämän säännöksen uusi sanamuoto sisältyy kuulemismenettelyä (määräenemmistö) noudattaen annetuissa neuvoston säädöksissä säädetyn täytäntöönpanovallan käytössä komissiota avustavia komiteoita koskevien säännösten mukauttamisesta päätökseen 1999/468/EY 14 päivänä huhtikuuta 2003 annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 806/2003 (EYVL L 122, s. 1).

73  – Tämän menettelytavan yksityiskohdat esitetään komission tiedonannossa taloudellisille toimijoille, joihin maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden alkuperänimitykset ja maantieteelliset merkinnät vaikuttavat siltä osin kuin noudatetaan asetuksen N:o 2081/92 17 artiklassa säädettyä yksinkertaistettua yhteisön rekisteröintimenettelyä (EYVL C 273, 9.10.1993, s. 4). Oikeuskirjallisuudessa arvosteltiin voimakkaasti sitä, että ei ollut olemassa menettelyä, jossa henkilöt, joihin rekisteröinti vaikuttaa, voisivat esittää väitteensä; ks. mm. Cortés Martín, em. teos, s. 386 ja 387. Em. asetuksen N:o 692/2003 johdanto-osan 13 perustelukappaleen mukaan tämä johti – yhdessä muiden syiden kanssa – yksinkertaistetun menettelyn poistamiseen.

74  – Alkuperänimityksiä, maantieteellisiä merkintöjä ja erityisluonteesta annettuja todistuksia koskevan tiedekomitean perustamisesta 21 päivänä joulukuuta 1992 tehty komission päätös 93/53/ETY (EYVL 1993, L 13, s. 16), sellaisena kuin se on muutettuna 14.6.1994 tehdyllä päätöksellä 94/437/EY (EYVL L 180, s. 47) ja 2.10.1997 tehdyllä päätöksellä 97/656/EY (EYVL L 277, s. 30).

75 – Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2081/92 17 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesta maantieteellisten merkintöjen ja alkuperäisnimitysten rekisteröinnistä annettu asetus (EYVL L 184, s. 1).

76  – 1.7.1996 annettu komission asetus N:o 1263/96 (EYVL L 163, s. 19); 23.1.1997 annettu komission asetus N:o 123/97 (EYVL L 22, s. 19); 12.6.1997 annettu komission asetus N:o 1065/97 (EYVL L 156, s. 5); 20.1.1998 annettu komission asetus N:o 134/98 (EYVL L 15, s. 6); 20.3.1998 annettu komission asetus N:o 644/98 (EYVL L 87, s. 8); 17.7.1998 annettu komission asetus N:o 1549/98 (EYVL L 202, s. 25); 13.1.1999 annettu komission asetus N:o 83/1999 (EYVL L 8, s. 17); 18.3.1999 annettu komission asetus N:o 590/1999 (EYVL L 74, s. 8); 25.5.1999 annettu komission asetus N:o 1070/1999 (EYVL L 130, s. 18); 29.10.1999 annettu komission asetus N:o 2317/1999 (EYVL 280, s. 66); 17.4.2000 annettu komission asetus N:o 813/2000 (EYVL L 100, s. 5); 11.12.2000 annettu komission asetus N:o 2703/2000 (EYVL L 311, s. 25); 10.5.2001 annettu komission asetus N:o 913/2001 (EYVL L 129, s. 8); 28.6.2001 annettu komission asetus N:o 1347/2001 (EYVL L 182, s. 3); 19.9.2003 annettu komission asetus N:o 1660/2003 (EYVL L 234, s. 10) ja em. asetukset N:o 2325/97 ja N:o 1778/2001 sekä N:o 1829/2002, joka on sittemmin kumottu.

77  – Asia 8/74, Dassonville, tuomio 11.7.1974 (Kok. 1974, s. 837, Kok. Ep. II, s. 349).

78  – Em. 20.2.1979 annettu tuomio, joka tunnetaan ”Cassis de Dijon” ‑tapauksena ja joka on saanut nimensä ranskalaisesta hedelmälikööristä, jonka alkoholipitoisuus on 15–20 prosenttia ja jota pidettiin vapaasti kaupan Ranskassa. Sitä haluttiin myydä Saksassa, minkä edellytyksenä olisi ollut, että sen alkoholipitoisuus olisi ollut vähintään 25 prosenttia.

79  – Asia 113/80, komissio v. Irlanti, tuomio 17.6.1981 (Kok. 1981, s. 1625, Kok. Ep. VI, s. 149, 7 kohta); asia 95/81, komissio v. Italia, tuomio 9.6.1982 (Kok. 1982, s. 2187, 20 ja 21 kohta) ja yhdistetyt asiat C‑321/94–C‑324/94, Pistre ym., tuomio 7.5.1997 (Kok. 1997, s. I‑2343, 52 kohta).

80  – Asia C‑205/89, komissio v. Kreikka, tuomio 19.3.1991 (Kok. 1991, s. I‑1361, 9 kohta).

81  – Esim. Beier, F.‑K., ”Propiedad industrial y libre circulación de mercancías en el mercado interior y en el comercio con terceros Estados”, Revista General de Derecho, nro 549, kesäkuu 1990, s. 4521 ja alaviite 31, s. 4519; ks. myös Bercovitz, A., em. teos, s. 520.

82  – Tarkistettu Tukholmassa 14.7.1967, Recueil des traités des Nations unies, osa 828, nro 11851, s. 305.

83  – Asia C‑47/90, Delhaize ja Le Lion, tuomio 9.6.1992 (Kok. 1992, s. I‑3669).

84  – Asia C‑3/91, Exportur, tuomio 10.11.1992 (Kok. 1992, s. I‑5529, Kok. Ep. XIII, s. I‑161).

85  – Asia C‑388/95, Belgia v. Espanja, tuomio 16.5.2000 (Kok. 2000, s. I‑3123).

86 – Asia C‑469/00, Ravil, tuomio 20.5.2003 (Kok. 2003, s. I‑5053, 49 kohta).

87  – Asia C‑108/01, Consorzio del Prosciutto di Parma ja Salumificio S. Rita, tuomio 20.5.2003 (Kok. 2003, s. I‑5121, 64 kohta).

88  – Oikeuskirjallisuudessa on jatkuvasti arvosteltu kaksitahoisen vaatimuksen täyttämistä alkuperänimityksissä. Ks. mm. Beier, F.‑K., ”La nécessité de protéger les indications de provenance et les appellations d’origine dans le Marché Commun. En marge de l’Arret Sekt/Weinbrand de la Cour de Justice des Communautés européennes du 20 février 1975”, Proprieté Industrielle, OMPI/BIRPI, 1977, s. 160.

89  – ”Maine” on mainittu nimenomaisesti esim. asiassa 102/77, Hoffmann-La Roche, tuomio 23.5.1978 (Kok. 1978, s. 1139, Kok. Ep. IV, s. 107, 7 kohta); yhdistetyt asiat C‑71/94, C‑72/94 ja C‑73/94, Eurim-Pharm, tuomio 11.7.1996 (Kok. 1996, s. I‑3603, 31 kohta) – molemmat koskevat tavaramerkkejä –; em. asiassa Exportur 10.11.1992 annetun tuomion 28 kohta ja asia C‑306/93, SMW Winzersekt, tuomio 13.12.1994 (Kok. 1994, s. I‑5555, 25 kohta).

90  – Asia 144/81, Keurkoop, tuomio 14.9.1982 (Kok. 1982, s. 2853, Kok. Ep. VI, s. 515).

91  – Asia C‑312/98, Warsteiner Brauerie, tuomio 7.11.2000 (Kok. 2000, s. I‑9187), jossa vastataan oluen päällysmerkintöjä koskevan riidan yhteydessä esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen.

92  – Asia C‑99/99, Italia v. komissio, tuomio 14.12.2000 (Kok. 2000, s. I‑11535).

93  – 22.12.1998 annettu komission asetus (EY) N:o 2815/98 (EYVL L 349, s. 56).

94  – Asia C‑216/01, Budéjovický Budvar, tuomio 18.11.2003 (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

95  – Asia C‑87/97, Consorzio per la tutela del formaggio Gorgonzola, tuomio 4.3.1999 (Kok. 1999, s. I‑1301). Kyseisessä asiassa olivat vastakkain nimitykset ”Cambozola”, joka on juusto, jota tuodaan Italiaan toisesta jäsenvaltiosta, jossa sitä valmistetaan laillisesti, ja ”Gorgonzola”, joka on italialainen juusto, jonka alkuperänimitys on yhteisön rekisterissä. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että vaikka kyseiset elintarvikkeet eivät ulkoisesti muistuta toisiaan, voidaan perustellusti katsoa, että suojattuun nimeen viitataan silloin, kun tavujen määrä on sama ja kaksi viimeistä tavua ovat samat, jolloin nämä kaksi sanaa ovat foneettisesti ja optisesti samankaltaisia.

96  – Koska alkuperänimitysten eritelmiä ei julkaista, näissä tuomioissa tutkittiin myös sitä, voidaanko niihin vedota kolmansia henkilöitä vastaan.

97  – Yhdistetyt asiat C‑129/97 ja C‑139/97, Chiciak ja Fol, tuomio 9.6.1998 (Kok. 1998, s. I‑3315). Tosiseikasto liittyi siihen, että kun Ranskan hallitus oli rekisteröinyt nimityksen ”époisses de Bourgogne” yksinkertaistetun menettelyn perusteella, vaadittiin sen muuttamista, jolloin ainoastaan nimitys ”époisses” suojattiin.

98  – Asia C‑66/00, Bigi, tuomio 25.6.2002 (Kok. 2002, s. I‑5917).

99  – Em. asetuksen N:o 1107/96 liitteen täydentämisestä 18 päivänä maaliskuuta 1999 annetun komission asetuksen (EY) N:o 590/1999 (EYVL L 74, s. 8) nojalla.

100  – Asia C‑269/99, Carl Kühne ym., tuomio 6.12.2001 (Kok. 2001, s. I‑9517).

101  – Julkisasiamies Alber on tehnyt samansuuntaisen toteaman kyseisissä asioissa antamissaan ratkaisuehdotuksissa (92 ja 97 kohdat).

102  – Ks. taustaa koskeva tosiseikasto asiassa ”Feta” annetun tuomion 22–47 kohdassa, joita käsittelen jäljempänä yksityiskohtaisesti.

103  – FEK B 8.

104  – Kyselylomakkeen yleisluonteinen yhteenveto on komission vastinekirjelmän liitteessä 1. Sen ohjaavana edellytyksenä on nimenomaan em. asetus N:o 1829/2002, jonka johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan, että ”koska lähes missään jäsenvaltiossa ei ole tuotantoa koskevaa erityistä sääntelyä ja koska ilmaisu ’Feta’ on määritelty yhdistetyssä tullinimikkeistössä hyvin yleisesti, toimitettujen vastausten ristianalyysin tuloksena tehdyt arviot ovat summittaisia ja tilastotiedot toisistaan paljon poikkeavia. Useissa jäsenvaltioissa on vaikea erottaa toisistaan tuotantoa ja jälleenvientiä, mikä johtaa virheellisiin tilastoihin”.

105  –      Myös Alankomaissa oli tämäntyyppinen määräys vuosina 1981–1998. Itävallassa tätä nimitystä voidaan Kreikan kanssa 20.6.1972 tehdyn sopimuksen perusteella käyttää vain kreikkalaisista tuotteista; tämä sopimus perustuu puolestaan näiden maiden välillä 5.6.1970 tehtyyn sopimukseen maatalous‑, käsityö‑ ja teollisuustuotteiden alkuperänimitysten ja nimikkeiden suojaamisesta (BGBl. nro 378/1972 ja 379/1972; Österreichisches Patentblatt nro 11/1972, 15.11.1972).

106  – Ranskan asiamiehen istunnossa antamien tietojen mukaan Ranskassa tuotettiin 10 325 tonnia vuonna 2003 ja 11 200 tonnia vuonna 2004.

107  –      Asetuksen N:o 1829/2002 johdanto-osan 19 perustelukappaleen mukaan bruttomääräinen arvio on ”joskus paikkaansa pitämätön ja jopa järjenvastainen: koska olemassa olevia varastoja, jälleenvietyjä määriä tai muita seikkoja ei ollut otettu huomioon, eräissä jäsenvaltioissa saatiin teoreettisesti negatiivinen kulutus”.

108  –      Istunnossa todettiin, että saksalaiset ja tanskalaiset tuottajat käyttävät päällysmerkinnöissä tällaisia tietoja, mikä ilmenee komission vastinekirjelmäänsä liittämistä asiakirjoista.

109  – Se sisältyy kokonaisuudessaan komission vastinekirjelmän liitteeseen 3. Arviot on esitetty asetuksen N:o 1829/2002 johdanto-osan 30 ja 32 perustelukappaleessa.

110  – Vaikka oikeuskirjallisuudessa todetaan, että ristiriidassa voidaan päästä ratkaisuun ainoastaan kompromissilla. Fluir, A., ”Feta als geschützte Ursprungsbezeichnung – eine Leidensgeschichte”, European Law Reporter, 2002, nro 11, s. 437.

111  – Asunto‑ ja maatalousasioista vastaavan ministeriön päätös nro 15294/1987.

112  – FEK B 892.

113  – FEK B 663.

114  – FEK B 667.

115  – Myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa on nostettu em. asetuksesta useita tämän tyyppisiä kanteita, joissa kantajina ovat olleet Alpenhain-Camembert-Werk ym. (asia T‑370/02), Confédération générale des producteurs de lait de brebis et des industriels de Roquefort (asia T‑381/02) ja Arla Foods ym. (T‑397/02). Ensin mainitussa asiassa annettiin määräys 6.7.2004 (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa), ja siinä hyväksyttiin komission esittämä oikeudenkäyntiväite ja jätettiin kanne tutkimatta sillä perusteella, että riidanalainen säädös ei koskenut erikseen kantajia, jotka ovat saksalaisia feta-nimityksellä markkinoitavan juuston valmistajia. Muut kaksi asiaa ovat kuitenkin vielä vireillä.

116  – Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestys, tehty 19.6.1991 (EYVL L 176, s. 7), sellaisena kuin se on useaan kertaan muutettuna (viimeksi julkaistu EUVL:ssä C 193, 14.8.2003, s. 1).

117  – Euroopan talousyhteisössä käytettäviä kieliä koskevista järjestelyistä 15 päivänä huhtikuuta 1958 annettu neuvoston asetus N:o 1 (EYVL L 1958, 17, s. 385).

118  – Esityslistan ja toimenpide-ehdotusten sekä muiden työasiakirjojen toimittamisesta vähintään 14 päivää ennen kokouspäivämäärää säädetään neuvoston päätöksellä 1999/468/EY (EYVL 2001, C 38, s. 3) hyväksytyn työjärjestyksen mallin 3 artiklassa. On otettava huomioon myös menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehty neuvoston päätös 1999/468/EY (EYVL L 184, s. 23) ja em. asetus N:o 806/2003.

119  – Esitin samankaltaisen näkemyksen yhdistetyissä asioissa C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Aalborg Portland ym., antamassani ratkaisuehdotuksessa (tuomio 7.1.2004, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) todetessani, että menettelyn päätteeksi tehty päätös kumotaan ainoastaan ”siinä tapauksessa, että todetaan, että mikäli menettelyä olisi noudatettu tarkasti, lopputulos olisi saattanut olla asianosaisen kannalta edullisempi, tai että nimenomaan muotovirheen vuoksi ei voida tietää, olisiko päätös voinut olla erilainen”. Lisäsin myös, että ”muotovirheet eivät ole oikeusriidan asiakysymyksestä erillisiä. Mikäli muotovirheen jälkeen tehty päätös kumotaan sen vuoksi, että se on sitä hyväksyttäessä tehtyjen virheiden vuoksi aineellisesti virheellinen, kumoaminen johtuu ratkaisun aineellisesta virheellisyydestä eikä menettelyvirheestä. Muotovirhe saa itsenäisen merkityksen vain silloin, kun tehtyä ratkaisua ei ole sen vuoksi mahdollista arvioida”.

120  – Kokouksesta laaditun päätöspöytäkirjan mukaan sopimukseen ei päästy, koska ehdotus sai 47 ääntä puolesta, 23 vastaan ja 17 pidättäytyi äänestämästä. Tämä asiakirja samoin kuin muut maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisiä merkintöjä ja alkuperänimityksiä käsittelevän komitean asiakirjat löytyvät sivuilta www.europa.eu.int/comm/agriculture/minco/regco.

121  – Asia C‑263/95, Saksa v. komissio, tuomio 10.2.1998 (Kok. 1998, s. I‑441).

122  – Asia C‑249/02, Portugali v. komissio, tuomio 11.11.2004 (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

123  – Asia 131/86, Yhdistynyt kuningaskunta v. neuvosto, tuomio 23.2.1988 (Kok. 1988, s. 905, 37 kohta).

124  – Asia 18/57, Nold KG v. korkea viranomainen, tuomio 20.3.1959 (Kok. 1959, s. 89) ja myöhemmät tuomiot.

125  – Asia C‑350/88, Delacre ym. v. komissio, tuomio 14.2.1990 (Kok. 1990, s. I‑395) ja asia C‑22/94, Irish Farmers Association ym., tuomio 15.4.1997 (Kok. 1997, s. I‑1809).

126  – Myös Tanska noudattaa kanteessaan tätä järjestystä, kun Saksa puolestaan käsittelee ensin sitä, onko nimitys perinteinen, ja toteaa sen jälkeen, että kyseessä on yleisnimi.

127  – Alkuperäinen espanjankielinen esimerkki on otettu teoksesta Diccionario de la Real Academia Española, 22. painos.

128  – Kuten em. asiassa Canadane Cheese ja Kouri antamani ratkaisuehdotuksen 28 kohdassa totesin, yleisniminä on pidetty viinietikkaa (asia 193/80, komissio v. Italia, tuomio 9.12.1981, Kok. 1981, s. 3019), geneveriä (asia 182/84, Miro, tuomio 26.11.1985, Kok. 1985, s. 3731), olutta (asia 178/84, komissio v. Saksa, tuomio 12.3.1987, Kok. 1987, s. 1227, Kok. Ep. IX, s. 37), pastaa (asia 407/85, Glocken ym., tuomio 14.7.1988, Kok. 1988, s. 4233, Kok. Ep. IX, s. 577 ja asia 90/86, Zoni, tuomio 14.7.1988, Kok. 1988, s. 4285), jogurttia (asia 298/87, Smanor, tuomio 14.7.1988, Kok. 1988, s. 4489), Edam-juustoa (asia 286/86, Deserbais, tuomio 29.9.1988, Kok. 1988, s. 4907, Kok. Ep. IX, s. 641), juustoja (C‑210/89, komissio v. Italia, tuomio 11.10.1990, Kok. 1990, s. I‑3697 ja asia C‑196/89, Nespoli ja Crippa, tuomio 11.10. 1990, Kok. 1990, s. I‑3647), leikkeleitä (asia C‑269/89, Bonfait, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I‑4169) ja leipää (asia 130/80, Kelderman, tuomio 19.2.1981, Kok. 1981, s. 527; asia C‑17/93, Van der Veldt, tuomio 14.7.1994, Kok. 1994, s. I‑3537 ja asia C‑358/95, Morellato, tuomio 13.3.1997, Kok. 1997, s. I‑1431).

129  – Julkisasiamies Saggion asiassa Guimont antama ratkaisuehdotus (tuomio 5.12.2000, Kok. 2000, s. I‑10663), 11 kohta.

130  – Toisin kuin tavaramerkkien osalta, perusasetuksessa ei yksilöidä syitä, joiden vuoksi nimitystä on pidettävä yleisnimenä, mistä on esitetty jonkin verran arvostelua. Ks. Lobato García-Miján, L., ”La protección de las Denominaciones de origen: estudio del reglamento (CEE) 2081/92”, julkaisussa Estudios de Derecho Mercantil en homenaje al profesor Manuel Brosseta Pont, nide II, Tirant lo Blanch, Valencia, 1995, s. 1985 ja sitä seuraavat sivut. Ks. nimityksen yleistymisestä Fernández Novoa, C., em. teoksen s. 42.

131  – Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuskäytännössä esimerkiksi Lontoon High Courtin (Chancery Division) asiassa Wine Products Ltd. & others vs. Mackenzie & Co. Ltd & others 31.7.1967 antamassa tuomiossa annettiin australialaisille ja eteläafrikkalaisille yrityksille lupa käyttää Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoilla nimitystä Jerez (sherry), joka on espanjalainen paikkakunta, sillä edellytyksellä, että nämä lisäisivät siihen adjektiivin ”australialainen” tai ”eteläafrikkalainen” (”Australian Sherry” tai ”South African Sherry”), koska siinä katsottiin, että olisi epäoikeudenmukaista antaa Jerezin valmistajille mahdollisuus vastustaa näiden ilmaisujen käyttöä, kun he ovat olleet tietoisia tällaisesta käytöstä – ks. julkisasiamies Wagnerin em. asiassa Sekt‑Weinbrand antama ratkaisuehdotus. Ranskan oikeuskäytännössä Cour d’Appel de Montpellierin 25.8.1984 annettua tuomiota, joka koski nimityksiä ”Jijona” ja ”Alicante”, arvosteltiin runsaasti, kun sitä tutkittiin yhteisöjen tuomioistuimen em. asiassa Exportur nimenomaan kyseisessä tapauksessa esitetystä ennakkoratkaisukysymyksestä antamassaan tuomiossa esittämien perustelujen valossa.

132  – Mainittakoon tässä yhteydessä se, mitä julkisasiamies Léger totesi em. asiassa Bigi antamansa ratkaisuehdotuksen 40 kohdassa, kun hän viittasi siihen, että ”koska sen arviointi, onko nimitys yleisnimi vai ei, kuuluu asetuksen mukaan komission toimivaltaan, yhteisöjen tuomioistuimen ei tule mielestäni asettua komission sijaan tämän kysymyksen ratkaisussa. Yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on EY 230 artiklan säännösten mukaisesti ainoastaan varmistaa komission (tai neuvoston) asiassa tekemien ratkaisujen laillisuus”. Koska tätä jälkimmäistä seikkaa ei voida käsitellä, tulkitsen tätä siten, että kun säädös kumotaan yhteisöjen tuomioistuimen siitä, onko nimi yleisnimi, tekemän oikeudellisen selvityksen perusteella, se ei aseta itseään toisen toimielimen asemaan eikä ota sen valtuuksia itselleen.

133  – Julkisasiamies Léger’n em. asiassa Bigi antaman ratkaisuehdotuksen 50 kohdassa käyttämä ilmaisu.

134  – Tämä kaksijakoisuus liittyy siihen, että suhtaudutaan suvaitsevasti siihen, että suojan tasoa tulkitaan eri tavoin eri jäsenvaltioissa.

135  – Ns. Feta-tapauksessa annetun tuomion 22–28 kohdassa kuvataan vaiheita, joita komissio on noudattanut laatiessaan ehdotuksen ohjeelliseksi luetteloksi, joka ei ole tyhjentävä, nimityksistä, joiden rekisteröinti on evätty, koska niitä on pidetty yleisniminä.

136  – López Escudero, M., ”Parmigiano, feta, epoisse y otros manjares en Luxemburgo: las denominaciones geográficas ante el TJCE”, Une Communauté de droit: Festschrift für Gil Carlos Rodríguez Iglesias, BMW-Berliner Wissenschafts-Verlag, 2003, s. 409 ja sitä seuraavat sivut, arvostelee ankarasti sitä, että jotta voitaisiin katsoa, että tuote ei ole yleisnimi, edellytetään yksinomaista yhteyttä tiettyyn alueeseen.

137  – Esim. Fernández Novoa, C., em. teoksen s. 46; Saksan oikeuskirjallisuudessa Bussman, K., ”Herkunftsangabe oder Gattungsbezeichnung”, Gewerblicher Rechtsschutz und Urheberrecht, 1965, s. 281 ja sitä seuraavat sivut.

138  – Menettely, jonka perusteella täydennetään tiettyjen nimitysten kirjaamisesta maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2081/92 säädettyyn ”Suojattujen alkuperänimitysten ja suojattujen maantieteellisten merkintöjen rekisteriin” 17 päivänä joulukuuta 1996 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2400/96 (EYVL L 327, s. 11) liitettä, sellaisena kuin kyseinen asetus on useaan kertaan muutettuna.

139  – Ks. vastaavasti Cortés Martín, J. M., em. teos, s. 381.

140  – Lainaus Cortés Martín, J. M., em. teos, alaviite 1206, s. 335.

141  – Fernández Novoa, C., em. teos, s. 43

142  – Rochard, D., ”’Rillettes du Mans’, ’Rilettes de la Sarthe’: dénominations génériques ou IGP? C’est le juge qui va déguster!”, Revue de Droit Rural, nro 251, 1997, s. 175.

143  – Rochard, D., em. teos, mainitsee käytännön esimerkkinä 1.6.1951 allekirjoitetun Stresan sopimuksen, jossa annetaan allekirjoittajille oikeus käyttää liitteessä II mainittuja nimityksiä, kunhan valmistusta koskevia sääntöjä noudatetaan ja valmistusmaa mainitaan; vastaavasti liitteessä I mainittuja nimityksiä voivat käyttää ainoastaan asianomaisen maantieteellisen alueen valmistajat. On korostettava, että Tanska allekirjoitti kyseisen sopimuksen – jota ei sovelleta fetaan – joskin se on sittemmin irtisanonut sen ja että Kreikka ei ole liittynyt sopimukseen.

144  – Ks. asiassa Canadane Cheese ja Kouri annetun ratkaisuehdotuksen 19 kohta.

145  – Ks. kansainvälisen tilanteen osalta esim. Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Egyptin arabitasavallan välisen assosiaation perustava Euro-Välimeri‑sopimus, joka tehtiin Luxemburgissa 25.6.2001 (EYVL 2004, L 304, s. 39), tarkemmin sanoen sen liitteessä VI oleva 37 artikla, ja molempia koskeva yhteinen julkilausuma; Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Meksikon yhdysvaltojen taloudellista kumppanuutta, poliittista yhteensovittamista sekä yhteistyötä koskeva sopimus, joka tehtiin Brysselissä 8.12.1997 (EYVL 2000, L 276, s. 45), erityisesti 12 artikla tai väliaikainen sopimus yhtäältä Euroopan talousyhteisön ja Euroopan hiili‑ ja teräsyhteisön ja toisaalta Bulgarian tasavallan välisestä kaupasta ja kaupan liitännäistoimenpiteistä, joka tehtiin Brysselissä 8.3.1993 (EYVL 1993, L 323, s. 2).

146  –      Homeros, Odysseus, laulu IX, säkeet 244–247.

147  –      Sama teos, laulu IX, ”julmat kykloopit ovat olentoja, joilla ei ole lakeja” (säe 107); ”niillä ei ole lainkäyttäjää eivätkä ne tiedä oikeussäännöistä” (säkeet 112 ja 113); ”jokainen vain sanelee lain puolisolleen ja lapsilleen eikä ajattele muita” (säkeet 114 ja 115); se on ”mies, jolla on valtavat voimat, brutaali, jolla ei ole käsitystä oikeudesta eikä laista” (säkeet 214 ja 215).

148  –      Sama teos, laulu XX, säe 69.

149  –      Homeros, Ilíada, laulu XI, säe 539, kertoo, kuinka kauniskiharainen Hecamede raastoi vuohenjuustoa pronssisella raastimella viiniin ja valmisti siitä sekoituksen Patroclosille ja Nestorille.

150  – Ks. O’Connor B., ja Kirieeva, I., ”What’s in a name?: The Feta cheese saga”, International trade law and regulation, 9. painos, 2003, s. 117 ja sitä seuraavat sivut.

151  – Tämä näkemys vastaa em. Lissabonin sopimuksen 9 artiklaa verrattuna em. teollis‑ ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen 24 artiklan 6 kappaleeseen, jota sovelletaan ensisijaisesti tilanteessa, jossa on kyse nimityksestä alueella, jossa tuotetta käytetään.

152  – Perusasetuksen 3 artiklassa säädetään nimenomaisesti, että ”– – sen määrittämiseksi, onko nimestä tullut yleisnimi, on otettava huomioon kaikki tekijät, ja erityisesti: – tilanne jäsenvaltiossa, josta nimi on peräisin ja alueilla, joilla tuotetta käytetään; – tilanne muissa jäsenvaltioissa; – asiaa koskeva kansallinen lainsäädäntö tai yhteisön lainsäädäntö – –”.

153  – Vaikka Tanska kyseenalaistaa lausunnon, se ei esitä mitään painavia syitä, joiden perusteella se voitaisiin hylätä.

154  – Aikaisempien epäilysten vastaisesti mielipidetiedustelujen hyödyllisyys on tunnustettu em. asiassa Windsurfing Chiemsee annetun tuomion 53 kohdassa ja asiassa C‑210/96, Gut Springenheide ja Tusky, 16.7.1998 annetun tuomion (Kok. 1998, s. I‑4657) 37 kohdassa. Vaikka tähän menetelmään viitataan tavaramerkkien yhteydessä ja päätelmät kohdistetaan kansallisille tuomioistuimille, oikeuskäytännössä sitä voidaan soveltaa myös alkuperänimityksiin ja yhteisön toimielinten toimenpiteisiin.

155  – Nimenomaisesti patenttien osalta yhdistetyissä asioissa C‑267/95 ja C‑268/95, Merck ja Beecham, 5.12.1996 annetussa tuomiossa (Kok. 1996, s. I‑6285) todetaan, että teollisoikeuksien ja kaupallisten oikeuksien ydinsisältöön kyseisellä alalla kuuluu sen ”varmistaminen, että haltija saa korvauksena luovasta keksijän työstä oikeuden estää patentinloukkaukset sekä yksinoikeuden käyttää keksintöä teollisuustuotteiden valmistuksessa ja niiden saattamisessa ensimmäisen kerran vaihdantaan joko suoraan tai myöntämällä lisenssejä kolmansille osapuolille” (30 kohta).

156  – Kreikassa tehdyssä päätöksessä ja rekisteröintihakemuksen liitteenä olevissa erittelyissä sallitaan valmistaminen Makedoniassa, Traciassa, Epirossa, Tesaliassa, Keski-Kreikassa, Peloponnesoksella – lähes koko manner-Kreikassa – ja Lesboksen ”nomoksessa” (hallintoalue).

157  –      Ei voida unohtaa Euroopan unionin aluetta ja sen myöhempiä laajennuksia, jotka koskevat joitakin pieniä valtioita. Tämä ilmiö jatkuu, ja mahdollisesti suoja, joka annetaan jollekin tuotteelle yhteisön nykyisellä alueella, laajennetaan uusien valtioiden alueille.

158  –      Myös julkisasiamies La Pergola hyväksyi tämän ajatuksen ratkaisuehdotuksessa, jonka hän antoi ns. Feta-tapauksessa (8 kohta).

159  – Olen jo korostanut em. asiassa Canadane Cheese ja Kouri antamani ratkaisuehdotuksen 75 kohdassa, että muussa tapauksessa ”monia maantieteellisiä nimityksiä olisi mahdotonta suojata, koska moderneilla tuotantotekniikoilla on mahdollista valmistaa tiettyä tuotetta käytännöllisesti katsoen rajoituksetta missä tahansa”.

160  – Mikä merkitsee sitä, että se ei kata kaikkea tuotantoa tälläkään saarella.

161  – Calvino, I., Palomar, toim. Giulio Einaudi, Torino, 1983, s. 85.