Asia C-312/21
Tráficos Manuel Ferrer S.L.
ja
D. Ignacio
vastaan
Daimler AG
(Juzgado de lo Mercantil n° 3 de Valencian esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 16.2.2023
Ennakkoratkaisupyyntö – Kilpailu – SEUT 101 artiklan 1 kohdassa kielletyn menettelyn aiheuttaman vahingon korvaaminen – Komission päätös, jossa todetaan sellaisten yhteistoimintajärjestelyjen olemassaolo, jotka koskevat kuorma-autojen hinnoittelua ja bruttohintojen korotuksia Euroopan talousalueella (ETA) – Siviiliprosessia koskeva kansallinen sääntö, jonka mukaan tilanteessa, jossa vaatimus hyväksytään osittain, kumpikin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ellei kyse ole väärinkäyttötarkoituksessa aloitetusta oikeudenkäynnistä – Jäsenvaltioiden prosessiautonomia – Tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteet – Direktiivi 2014/104/EU – Tavoitteet ja yleinen tasapaino – 3 artikla – Oikeus täyteen korvaukseen kärsitystä vahingosta – 11 artiklan 1 kohta – Kilpailuoikeuden rikkomiseen syyllistyneiden toimijoiden yhteisvastuu – 17 artiklan 1 kohta – Kansallisen tuomioistuimen mahdollisuus arvioida vahingon suuruus – Edellytykset – Tilanne, jossa vahingon määrittäminen on käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa – 22 artikla – Ajallinen soveltaminen
1. Kilpailu – Kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuneen vahingon korvaamista koskevat kanteet – Direktiivi 2014/104 – Ajallinen soveltamisala – Säännökset, joissa säädetään oikeudesta täyteen korvaukseen kilpailunvastaisesta toiminnasta aiheutuneesta vahingosta – Olemassa olevasta oikeuskäytännöstä seuraava oikeus – Kansallisen täytäntöönpanolainsäädännön välitön soveltaminen
(SEUT 101 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/104 3, 5 ja 11 artikla, 17 artiklan 1 kohta ja 22 artiklan 2 kohta)
(ks. 33-35 kohta)
2. Kilpailu – Kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuneen vahingon korvaamista koskevat kanteet – Direktiivi 2014/104 – Oikeus täyteen korvaukseen kilpailunvastaisesta toiminnasta aiheutuneesta vahingosta – Siviiliprosessia koskeva kansallinen sääntö, jossa säädetään oikeudenkäyntikulujen jakamisesta siinä tapauksessa, että vahingonkorvauskanne hyväksytään osittain – Direktiivin 2014/104 soveltamisalan ulkopuolelle jäävä sääntö – Mainitun säännön hyväksyttävyys tehokkuusperiaatteen kannalta
(SEUT 101 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/104 3 artiklan 1 ja 2 kohta)
(ks. 37-49 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
3. Kilpailu – Kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuneen vahingon korvaamista koskevat kanteet – Direktiivi 2014/104 – Ajallinen soveltamisala – Säännös, jossa säädetään kansallisen tuomioistuimen suorittamasta vahingon suuruuden arvioimisesta – Muu kuin aineellinen säännös – Kielto soveltaa kansallista täytäntöönpanosäännöstöä ennen 26.12.2014 nostettuihin kanteisiin
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/104 17 artiklan 1 kohta ja 22 artikla)
(ks. 51 kohta)
4. Kilpailu – Kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuneen vahingon korvaamista koskevat kanteet – Direktiivi 2014/104 – Vahingon määrittäminen – Kansallisen tuomioistuimen suorittama vahingon suuruuden arviointi – Edellytykset – Tilanne, jossa vahingon määrittäminen on käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/104 5 artiklan 1 kohta ja 17 artiklan 1 kohta)
(ks. 52 ja 53 kohta)
5. Kilpailu – Kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuneen vahingon korvaamista koskevat kanteet – Direktiivi 2014/104 – Vahingon määrittäminen – Kansallisen tuomioistuimen suorittama vahingon suuruuden arviointi – Vastaaja, joka on antanut kantajan käyttöön tietoja, jotka ovat hyödyllisiä kilpailunvastaisesta toiminnasta aiheutuneen vahingon määrittämisen kannalta – Kantaja, joka on kohdistanut korvausvaatimuksensa ainoastaan yhteen mainittuun rikkomiseen syyllistyneistä toimijoista – Olosuhteet, joilla ei sellaisinaan ole merkitystä sen kannalta, onko kansallisella tuomioistuimella mahdollisuus arvioida vahingon suuruus
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/104 17 artiklan 1 kohta)
(ks. 54-59 ja 62-65 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)
6. Kilpailu – Kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuneen vahingon korvaamista koskevat kanteet – Direktiivi 2014/104 – Ajallinen soveltamisala – Säännös, jossa säädetään kilpailuoikeuden rikkomiseen syyllistyneiden toimijoiden yhteisvastuusta – Olemassa olevasta oikeuskäytännöstä seuraava periaate – Kansallisen täytäntöönpanolainsäädännön välitön soveltaminen
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/104 11 artiklan 1 kohta)
(ks. 60 ja 61 kohta)
Tiivistelmä
Euroopan komissio totesi 19.7.2016 tekemässään päätöksessä(1), että Daimler AG oli rikkonut kartellit kieltäviä unionin oikeuden sääntöjä(2), koska se oli toteuttanut tammikuun 1997 ja tammikuun 2011 välisenä aikana 14 muun eurooppalaisen kuorma-autonvalmistajan kanssa yhteistoimintajärjestelyjä, jotka koskivat kuorma-autojen hintojen vahvistamista ja bruttohintojen korottamista Euroopan talousalueella (ETA).
Tämän päätöksen seurauksena espanjalaiset yritykset Tráficos Manuel Ferrer SL ja D. Ignacio (jäljempänä pääasian kantajat), jotka olivat muun muassa ostaneet Daimlerin valmistamia kuorma-autoja rikkomisajanjakson aikana, nostivat Juzgado de lo Mercantil n° 3 de Valenciassa (Valencian kauppatuomioistuin nro 3, Espanja) kyseistä yhtiötä vastaan vahingonkorvauskanteen, joka perustui komission toteamaan kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevään toimintaan.
Aiheutuneen vahingon toteen näyttämiseksi pääasian kantajat esittivät asiantuntijalausunnon, jossa todettiin, että niillä markkinoilla, joihin kartelli vaikutti, keskimääräinen ylihinta oli suuruudeltaan 16,35 prosenttia.
Koska rikkomisajanjakson aikana yksi pääasian kantajista oli ostanut myös 19.7.2016 tehdyn päätöksen muiden adressaattien eli Renault Trucks SAS:n ja Iveco SpA:n valmistamia kuorma-autoja, Daimler pyysi kansallista tuomioistuinta määräämään, että mainittujen yhtiöiden oli osallistuttava oikeudenkäyntiin väliintulijoina. Kansallinen tuomioistuin hylkäsi tämän pyynnön 22.9.2020 antamallaan määräyksellä.
Daimler riitautti vahingonkorvauskanteen muun muassa esittämällä oman lausuntonsa. Valmisteluistunnon jälkeen pääasian kantajilla oli tilaisuus tutustua Daimlerin esittämässä asiantuntijalausunnossa huomioon otettuihin tietoihin, minkä tarkoituksena oli mahdollistaa niiden yksityiskohtaisempi arvostelu ja tarvittaessa niiden oman asiantuntijalausunnon uudelleenmuotoilu.
Kuultuaan pääasian asianosaisia niiden asiantuntijalausunnoista kansallinen tuomioistuin päätti saattaa asian unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi sen selvittämiseksi, oliko sillä unionin oikeuden perusteella oikeus, ja jos oli, millä edellytyksillä, arvioida pääasian kantajille kartellista aiheutuneen vahingon suuruus. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lisäksi, sallitaanko unionin oikeudessa se, että se velvoittaa Espanjan prosessioikeuden nojalla pääasian kantajat korvaamaan puolet oikeudenkäyntikuluista, jos ne voittavat asian vain osittain, ellei kyse ole väärinkäyttötarkoituksessa aloitetusta oikeudenkäynnistä.
Unionin tuomioistuin vastaa tuomiossaan mainittuihin kysymyksiin SEUT 101 artiklan, direktiivin 2014/10(3) ja asiaa koskevan oikeuskäytäntönsä valossa.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Unionin tuomioistuin lausuu ensinnäkin siitä, onko direktiivin 2014/104 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa tunnustettu ja SEUT 101 artiklasta johtuva oikeus saada täysi korvaus vahingosta, joka on aiheutunut kilpailunvastaisesta toiminnasta, esteenä Espanjan siviiliprosessia koskeville säännöille, joiden mukaan silloin, kun tällaisen vahingon korvaamista koskeva kanne hyväksytään osittain, kumpikin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja ne velvoitetaan korvaamaan puolet yhteisistä oikeudenkäyntikuluista.
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tehokkuusperiaatteesta ja SEUT 101 artiklasta johtuvasta jokaiselle kuuluvasta oikeudesta vaatia täyttä korvausta kilpailunvastaisesta toiminnasta aiheutuneesta vahingosta seuraa, että vahinkoa kärsineiden henkilöiden on voitava vaatia korvausta paitsi todellisesta vahingosta myös tulonmenetyksestä sekä korkojen maksamista. Siltä osin kuin direktiivin 2014/104 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa vahvistetaan tämä oikeuskäytäntö, kyseisten säännösten kansallisia täytäntöönpanotoimia on sovellettava välittömästi kaikkiin saman direktiivin soveltamisalaan kuuluviin vahingonkorvauskanteisiin.
Tämä oikeus vahingonkorvaukseen ei kuitenkaan liity sääntöihin, jotka koskevat oikeudenkäyntikulujen jakautumista tuomioistuinmenettelyissä, mistä on osoituksena se, että oikeudenkäyntikuluja koskeva kysymys on jätetty direktiivin 2014/104 soveltamisalan ulkopuolelle.
SEUT 101 artiklan osalta sovelletaan kuitenkin unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan oikeussuojakeinoja, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet, koskevat säännöt eivät saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa (tehokkuusperiaate).
Unionin tuomioistuin korostaa tässä yhteydessä, että jotta helpotettaisiin henkilöiden, joihin kilpailua rajoittava toiminta vaikuttaa, mahdollisuutta nostaa kanne aiheutuneen vahingon korvaamiseksi, direktiivissä 2014/104 velvoitetaan jäsenvaltiot säätämään toimenpiteistä, joilla kyseiset henkilöt voivat korjata tietojen epäsymmetrian näiden henkilöiden ja sellaisten yritysten välillä, jotka ovat rikkoneet kilpailuoikeutta ja joilla on tietyissä tapauksissa yksin hallussaan tarvittavat todisteet sen osoittamiseksi, että vahingonkorvausvaatimus on perusteltu.
Tässä tarkoituksessa ensinnäkin direktiivin 2014/104 5 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot antamaan henkilöille, joihin kilpailua rajoittava toiminta vaikuttaa, oikeus vaatia kansallisilta tuomioistuimilta, että niiden on tietyin edellytyksin määrättävä vastaaja tai kolmas osapuoli esittämään hallussaan olevia olennaisia todisteita. Direktiivin 17 artiklan 1 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot tietyin edellytyksin antamaan näille tuomioistuimille toimivalta arvioida vahingon suuruus, jos vahingon määrittäminen on käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa. Direktiivin 17 artiklan 2 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan ottamaan käyttöön olettamia, erityisesti olettaman yhteistoimintajärjestelystä aiheutuvan vahingon olemassaolosta.
Tästä seuraa, että direktiivi 2014/104 koskee kanteita, joiden osalta on olemassa asianosaisten välinen voimasuhde, joka kansallisten täytäntöönpanotoimenpiteiden avulla voidaan korjata. Tässä yhteydessä nimittäin kunkin asianosaisen toiminta määrittää voimasuhteen kehityksen ja erityisesti vastauksen siihen, onko kantaja käyttänyt sen käyttöön annettuja välineitä vai ei.
Direktiivi 2014/104 eroaa tältä osin kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetusta direktiivistä(4), joka koskee sopimuksia, joihin tavanomaisesti liittyy heikko osapuoli, eli kuluttaja, jolla on vastassaan vahva osapuoli, eli elinkeinonharjoittaja, joten unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka koskee Espanjan oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan järjestelmän yhteensopimattomuutta kyseisen direktiivin säännösten, luettuina yhdessä tehokkuusperiaatteen kanssa,(5) ei voida soveltaa direktiivin 2014/14 alaan kuuluviin asioihin.
Unionin tuomioistuin katsoo näiden näkökohtien valossa, että kansallinen siviiliprosessia koskeva sääntö, jonka mukaan tilanteessa, jossa kilpailunvastaisesta toiminnasta aiheutuneen vahingon korvaamista koskeva kanne hyväksytään osittain, kumpikin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja kumpikin asianosainen korvaa puolet yhteisistä oikeudenkäyntikuluista, ellei kyse ole väärinkäyttötarkoituksessa aloitetusta oikeudenkäynnistä, ei tee direktiivin 2014/104 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa vahvistetun ja määritellyn ja SEUT 101 artiklasta johtuvan oikeuden, joka koskee täyttä korvausta kilpailunvastaisesta toiminnasta aiheutuneesta vahingosta, käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi, joten tehokkuusperiaatetta ei ole loukattu. Tästä seuraa, että mainittuja säännöksiä ja määräystä on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä tällaiselle siviiliprosessia koskevalle säännölle.
Unionin tuomioistuin tulkitsee toiseksi direktiivin 2014/14 17 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisilla tuomioistuimilla on kansallisten menettelyjen mukaisesti toimivalta arvioida kilpailunvastaisesta toiminnasta aiheutuneen vahingon suuruus, jos osoitetaan, että kantajalle on aiheutunut vahinkoa mutta että käytettävissä olevien todisteiden perusteella on käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa määrittää vahingon tarkkaa määrää.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee tässä yhteydessä, sallitaanko kyseisessä säännöksessä säädetty tuomioistuimen suorittama vahingon suuruuden arviointi nyt käsiteltävänä olevan asian kaltaisissa olosuhteissa, joissa yhtäältä vastaaja on antanut kantajalle oikeuden tutustua tietoihin, joiden perusteella se oli itse laatinut asiantuntijakertomuksensa sulkeakseen pois sen, että kyse ei ole korvattavasta vahingosta, ja joissa toisaalta vahingonkorvausvaatimus on kohdistettu ainoastaan yhteen SEUT 101 artiklan rikkomisen toteavan päätöksen adressaateista, joka on pitänyt kaupan ainoastaan osaa kantajan hankkimista tuotteista.
Unionin tuomioistuin korostaa aluksi, että kyseisen säännöksen sanamuodolla rajataan tuomioistuimen suorittaman vahingon suuruuden arvioinnin soveltamisala tilanteisiin, joissa vahingon määrittäminen on käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa sen jälkeen, kun on osoitettu, että kantajalle on aiheutunut vahinkoa.
Unionin tuomioistuin muistuttaa, että direktiivin 2014/104 17 artiklan 1 kohta kuuluu toimenpiteisiin tietojen epäsymmetrian korjaamiseksi niiden henkilöiden, joihin kilpailua rajoittava toiminta vaikuttaa, ja niiden yritysten välillä, jotka ovat rikkoneet kilpailuoikeutta, ja toteaa lisäksi, että kyseinen toimenpide voi olla vuorovaikutuksessa muiden direktiivissä säädettyjen korjaavien toimenpiteiden kanssa. Tarve tuomioistuimen suorittamalle vahingon suuruuden arvioinnille voi näin ollen riippua erityisesti siitä, mihin kantajan direktiivin 2014/104 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti tekemä todisteiden esittämistä koskeva pyyntö on johtanut.
Unionin tuomioistuin täsmentää tältä osin, että koska kyseisellä säännöksellä on keskeinen asema mainitussa direktiivissä, kansallisen tuomioistuimen on ennen vahingon suuruuden arviointia tarkistettava, onko kantaja tukeutunut mainittuun säännökseen. Siinä tapauksessa, että se, että vahingon suuruutta on mahdotonta arvioida, johtuu kantajan passiivisuudesta, kansallisen tuomioistuimen ei ole asetuttava kantajan asemaan tai korjattava sen laiminlyöntejä.
Sitä vastoin pääasiassa kyseessä olevalle tilanteelle ominaiset seikat, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisukysymyksissään, eli yhtäältä se, että Daimler on antanut pääasian kantajien käyttöön tiedot, joihin se on nojautunut riitauttaakseen kantajien asiantuntijalausunnon, ja toisaalta se, että pääasian kantajat ovat kohdistaneet vaatimuksensa ainoastaan yhteen komission toteamaan kilpailunvastaiseen toimintaan syyllistyneistä toimijoista, eivät ole sellaisenaan merkityksellisiä arvioitaessa sitä, voiko kansallinen tuomioistuin arvioida vahingon suuruuden direktiivin 2014/104 17 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Viimeksi mainitun seikan osalta unionin tuomioistuin palauttaa mieleen oikeuskäytännössä vahvistetun periaatteen(6), joka on vahvistettu direktiivin 2014/104 11 artiklassa ja jonka mukaan kilpailuoikeuden rikkominen merkitsee lähtökohtaisesti siihen syyllistyneiden toimijoiden yhteisvastuuta.