UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
16 päivänä heinäkuuta 2020 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Siirtotyöläiset – Sosiaaliturva – Sovellettava lainsäädäntö – Asetus (ETY) N:o 1408/71 – 14 artiklan 2 kohdan a alakohta – Käsite ”matkustavan henkilökunnan jäsen yrityksessä” – Asetus (EY) N:o 883/2004 – 13 artiklan 1 kohdan b alakohta – Käsite ”työnantaja” – Kuorma-autonkuljettajat, jotka työskentelevät tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tai Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) jäsenvaltiossa – Kuorma-autonkuljettajat, jotka ovat tehneet työsopimuksen tietyn yrityksen kanssa mutta jotka työskentelevät tosiasiallisesti toisen, kyseisten kuljettajien asuinpaikkavaltioon sijoittautuneen yrityksen alaisuudessa – Työnantajan asemassa olevan yrityksen määrittäminen
Asiassa C-610/18,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Centrale Raad van Beroep (sosiaaliturva- ja virkamiesasioiden ylioikeus, Alankomaat) on esittänyt 20.9.2018 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 25.9.2018, saadakseen ennakkoratkaisun asioissa
AFBM Ltd ym.
vastaan
Raad van bestuur van de Sociale verzekeringsbank,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti R. Silva de Lapuerta, jaostojen puheenjohtajat J.-C. Bonichot, A. Arabadjiev, E. Regan (esittelevä tuomari), P. G. Xuereb, L. S. Rossi ja I. Jarukaitis sekä tuomarit E. Juhász, M. Ilešič, J. Malenovský, T. von Danwitz, C. Toader, C. Lycourgos ja A. Kumin,
julkisasiamies: P. Pikamäe,
kirjaaja: apulaiskirjaaja M.-A. Gaudissart,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 17.9.2019 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– AFMB Ltd ym., edustajanaan M. van Dam, advocaat,
– Raad van bestuur van de Sociale verzekeringsbank, edustajinaan H. van der Most ja M. Wickenhagen,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään K. Bulterman, P. Huurnink ja J. Hoogveld,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Vláčil ja J. Pavliš,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään A.-L. Desjonquères, A. Daly ja R. Coesme,
– Kyproksen hallitus, asiamiehinään N. Ioannou ja D. Kalli,
– Unkarin hallitus, asiamiehinään M. Z. Fehér, M. Tátrai ja V. Kiss,
– Itävallan hallitus, asiamiehinään J. Schmoll ja G. Hesse,
– Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään Z. Lavery, avustajanaan K. Apps, barrister,
– Euroopan komissio, asiamiehinään D. Martin ja M. van Beek,
kuultuaan julkisasiamiehen 26.11.2019 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee sosiaaliturvajärjestelmän soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 31.3.2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 631/2004 (EUVL 2004, L 100, s. 1; jäljempänä asetus N:o 1408/71), 14 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan sekä sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004, sellaisena kuin se on muutettuna 22.5.2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 465/2012 (EUVL 2012, L 149, s. 4; jäljempänä asetus N:o 883/2004), 12 artiklan ja 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Kyproksella asuva yhtiö AFMB Ltd ja joukko kansainvälisen liikenteen kuorma-autonkuljettajia sekä toisaalta Raad van bestuur van de Sociale verzekeringsbank (sosiaalivakuutuslaitoksen hallitus, Alankomaat; jäljempänä Svb) ja jossa on kyse päätöksistä, joilla Svb totesi, että kyseisiin kuorma-autonkuljettajiin sovelletaan Alankomaiden sosiaaliturvalainsäädäntöä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Asetus N:o 1408/71
3 Asetuksen N:o 1408/71 II osasto, jonka otsikko on ”Sovellettava lainsäädäntö”, sisältää 13–17 artiklan.
4 Kyseisen asetuksen 13 artiklan otsikko on ”Yleiset säännöt”, ja siinä säädetään seuraavaa:
”1. Jollei 14 c tai 14 f artiklasta muuta johdu, henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Tämä lainsäädäntö määrätään tämän osaston säännösten mukaisesti.
2. Jollei 14–17 artiklasta muuta johdu:
a) jäsenvaltion alueella työskentelevä henkilö on tämän valtion lainsäädännön alainen, vaikka hän asuu toisen jäsenvaltion alueella ja vaikka hänen työnantajanaan toimivan yrityksen tai yksityisen henkilön kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella;
– –”
5 Mainitun asetuksen 14 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Edellä 13 artiklan 2 kohdan a alakohdassa olevaa sääntöä sovelletaan ottaen huomioon seuraavat poikkeukset ja olot:
1) a) Jäsenvaltion alueella toimivan yrityksen palveluksessa tavallisesti työskentelevään henkilöön, jonka tämä yritys lähettää toisen jäsenvaltion alueelle suorittamaan siellä työtä tämän yrityksen palveluksessa, sovelletaan edelleen ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädäntöä edellyttäen, että tämän työskentelyn arvioitu kesto ei ole enempää kuin 12 kuukautta ja että häntä ei lähetetä korvaamaan toista työntekijää, jonka komennus on päättynyt.
– –
2) Kahden tai useamman jäsenvaltion alueella tavallisesti työskentelevään henkilöön sovelletaan seuraavalla tavalla määrättyä lainsäädäntöä:
a) Matkustavan tai lentävän henkilökunnan jäsen yrityksessä, joka toisen lukuun tai omaan lukuunsa harjoittaa kansainvälistä liikennettä kuljettaen matkustajia tai tavaraa rautateitse, maanteitse, lentoteitse tai sisävesitse ja jolla on kotipaikka jäsenvaltion alueella, on viimeksi mainitun valtion lainsäädännön alainen seuraavin rajoituksin:
– –
ii) jos henkilö pääasiallisesti työskentelee sen jäsenvaltion alueella, jossa hän asuu, hän on tämän valtion lainsäädännön alainen, vaikka yrityksen, jonka palveluksessa hän on, kotipaikka ei ole tällä alueella eikä sillä ole siellä sivutoimipaikkaa eikä pysyvää edustustoa;
– –”
6 Asetuksen N:o 1408/71 84 a artiklan mukaan kyseisen asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla laitoksilla ja henkilöillä on vastavuoroinen tiedotus- ja yhteistyövelvollisuus, jonka tarkoituksena on varmistaa mainitun asetuksen moitteeton soveltaminen.
Asetus (ETY) N:o 574/72
7 Asetuksen N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21.3.1972 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 574/72, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, sellaisena kuin se on muutettuna 13.4.2005 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 647/2005 (EUVL 2005, L 117, s. 1; jäljempänä asetus N:o 574/72), 12 a artiklassa säädetään muun muassa asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan soveltamista varten toimivaltaisten kansallisten viranomaisten välistä tietojenvaihtoa koskevista säännöistä.
Asetus N:o 883/2004
8 Asetuksen N:o 883/2004 johdanto-osan 1, 4, 18 a ja 45 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(1) Kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamissäännöt koskevat henkilöiden vapaata liikkuvuutta, ja niillä pitäisi myötävaikuttaa heidän elintasonsa ja työntekonsa edellytysten parantumiseen.
– –
(4) Kansallisen sosiaaliturvalainsäädännön ominaispiirteitä olisi kunnioitettava ja laadittava ainoastaan yhteensovittamisjärjestelmä.
– –
(18 a) Periaate, jonka mukaan sovelletaan vain yhtä lainsäädäntöä, on erittäin tärkeä, ja sitä olisi vahvistettava. – –
– –
(45) Suunnitellun toiminnan tavoitetta eli yhteensovittamistoimenpiteitä sen takaamiseksi, että henkilöiden oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen voidaan tosiasiallisesti käyttää, ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden toimin, vaan se voidaan kyseisen toimen laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. – –”
9 Kyseisen asetuksen 2 artiklan, jonka otsikko on ”Henkilöllinen soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tätä asetusta sovelletaan sellaisiin jossakin jäsenvaltiossa asuviin jäsenvaltion kansalaisiin, kansalaisuudettomiin henkilöihin ja pakolaisiin, jotka ovat tai ovat olleet yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön alaisia, sekä heidän perheenjäseniinsä ja heidän jälkeensä eläviin.”
10 Mainitun asetuksen II osasto, jonka otsikko on ”Sovellettavan lainsäädännön määrittäminen”, sisältää asetuksen 11–16 artiklan.
11 Saman asetuksen 11 artiklassa, jonka otsikko on ”Yleiset säännöt”, säädetään seuraavaa:
”1. Henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Kyseinen lainsäädäntö määritetään tämän osaston mukaisesti.
– –
3. Jollei 12–16 artiklasta muuta johdu,
a) henkilö, joka on palkkatyössä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana jossakin jäsenvaltiossa, on kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön alainen;
– –”
12 Asetuksen N:o 883/2004 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Erityisiä sääntöjä”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiossa tavallisesti toimintaansa harjoittavalle työnantajalle tässä jäsenvaltiossa palkkatyötä tekevä henkilö, jonka tämä työnantaja lähettää toiseen jäsenvaltioon tekemään siellä työtä kyseisen työnantajan lukuun, on edelleen ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön alainen, edellyttäen että tämän työskentelyn arvioitu kesto on enintään 24 kuukautta ja että kyseistä henkilöä ei lähetetä korvaamaan toista lähetettyä työntekijää.
2. Jäsenvaltiossa tavallisesti toimiva itsenäinen ammatinharjoittaja, joka lähtee tekemään samankaltaista työtä toiseen jäsenvaltioon, on edelleen ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön alainen, edellyttäen että tämän toiminnan arvioitu kesto on enintään 24 kuukautta.”
13 Kyseisen asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Palkkatyötä tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tekevä henkilö on
a) asuinjäsenvaltionsa lainsäädännön alainen, jos hän harjoittaa huomattavaa osaa toiminnastaan tässä jäsenvaltiossa, tai
b) jos hän ei harjoita huomattavaa osaa toiminnastaan asuinjäsenvaltiossaan:
i) sen jäsenvaltion lainsäädännön alainen, jossa yrityksen tai työnantajan kotipaikka tai liiketoimintapaikka sijaitsee, jos henkilö on yhden yrityksen tai työnantajan palveluksessa tai
– –”
14 Mainitun asetuksen V osastossa, jonka otsikko on ”Erinäisiä säännöksiä”, olevassa 76 artiklassa, jonka otsikko puolestaan on ”Yhteistyö”, säädetään muun muassa mainitun asetuksen soveltamisalaan kuuluvien laitosten ja henkilöiden vastavuoroisista tiedotus- ja yhteistyömahdollisuuksista ja ‑velvoitteista.
15 Saman asetuksen VI osasto, joka koskee siirtymä- ja loppusäännöksiä, sisältää sen 87–91 artiklan.
16 Asetuksen N:o 883/2004 90 artiklan, jonka otsikkona on ”Kumoaminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kumotaan tämän asetuksen soveltamisen alkamispäivästä alkaen [asetus N:o 1408/71].
Asetus [N:o 1408/71] pysyy kuitenkin voimassa ja sen oikeusvaikutukset säilyvät seuraavien säädösten osalta:
– –
c) [2.5.1992 tehty] sopimus Euroopan talousalueesta [(EYVL 1994, L 1, s. 3)] sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välinen [Luxemburgissa 21.6.1999 allekirjoitettu ja Euroopan yhteisön nimissä seitsemän sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton kanssa 4.4.2002 tehdyllä neuvoston ja, tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen osalta, komission päätöksellä 2002/309/EY, Euratom (EYVL 2002, L 114, s. 6) hyväksytty] sopimus henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta ja muut sopimukset, joissa viitataan asetukseen [N:o 1408/71], niin kauan kuin kyseisiä sopimuksia ei muuteta tämän asetuksen perusteella.”
Asetus (EY) N:o 987/2009
17 Asetuksen N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 987/2009 (EUVL 2009, L 284, s. 1) 16 artiklassa säädetään sen otsikosta ilmenevän mukaisesti asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan soveltamista koskevasta menettelystä.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
18 Kyproksella 10.5.2011 perustettu yhtiö AFMB teki eräiden Alankomaissa asuvien kuljetusyritysten kanssa ”kalustonhallintasopimuksia”, joilla se sitoutui palkkiota vastaan huolehtimaan kyseisten yritysten toimintojensa yhteydessä käyttämien raskaiden ajoneuvojen hallinnoinnista mainittujen yritysten lukuun ja niiden riskillä. AFMB teki myös 1.10.2011 ja 26.5.2015 välisenä aikana kestoltaan vaihtelevia työsopimuksia Alankomaissa asuvien kansainvälisen liikenteen kuorma-autonkuljettajien kanssa. Kyseisissä sopimuksissa kuorma-autonkuljettajien työnantajaksi oli nimetty AFMB ja niissä määrättiin Kyproksen työoikeuden soveltamisesta.
19 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamusten mukaan asianomaiset kansainvälisen liikenteen kuorma-autonkuljettajat eivät olleet ennen kyseisten työsopimusten tekemistä koskaan asuneet tai työskennelleet Kyproksella. He asuivat kyseisten sopimusten täyttämisen aikana edelleen Alankomaissa ja työskentelivät mainittujen kuljetusyritysten lukuun kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tai joidenkin kuorma-autonkuljettajien osalta myös yhdessä tai useammassa Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) jäsenvaltiossa. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee myös, että kyseiset kuorma-autonkuljettajat eivät kyseisen ajanjakson aikana harjoittaneet huomattavaa osaa toiminnastaan Alankomaissa. Lisäksi jotkut olivat aikaisemmin olleet samojen kuljetusyritysten työntekijöitä.
20 AFMB pyysi asetuksen N:o 987/2009 16 artiklan nojalla Svb:tä vahvistamaan, että asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan nojalla kansainvälisen liikenteen kuorma-autonkuljettajat, joiden kanssa AFMB oli tehnyt mainitut työsopimukset, eivät saman työskentelyjakson aikana kuuluneet Alankomaiden sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisalaan. Se mainitsi tältä osin muun muassa, että Kyproksen toimivaltainen laitos ei voinut myöntää A1-todistuksia kyseisille kuorma-autonkuljettajille niin kauan kuin Svb ei ollut vahvistanut, ettei heihin voida soveltaa Alankomaiden sosiaaliturvalainsäädäntöä.
21 Svb ilmoitti lokakuussa 2013 tekemillään päätöksillä, että kyseisiin kuorma-autonkuljettajiin sovelletaan Alankomaiden sosiaaliturvalainsäädäntöä, ja antoi vastaavat A1-todistukset.
22 Kyseiset päätökset vahvistettiin AFMB:n tekemän oikaisuvaatimuksen jälkeen Svb:n heinäkuussa 2014 tekemillä päätöksillä.
23 AFMB ja eräät sen kanssa työsopimukset tehneet kuorma-autonkuljettajat nostivat näistä Svb:n päätöksistä kanteen rechtbank Amsterdamissa (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat). Kyseinen tuomioistuin hylkäsi kanteen 25.3.2016 antamallaan tuomiolla.
24 AFMB ja osa kyseisistä kuorma-autonkuljettajista ovat valittaneet ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.
25 Kyproksen toimivaltaisen laitoksen aloittama, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 mukaista asiakirjojen oikeellisuutta, sovellettavan lainsäädännön määrittämistä ja etuuksien myöntämistä koskevan vuoropuhelu- ja sovittelumenettelyn perustamisesta 12.6.2009 annetun sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista käsittelevän hallintotoimikunnan päätöksen A1 (EUVL 2010, C 106, s. 1) mukainen Svb:n antamia A1-todistuksia koskeva vuoropuhelu- ja sovittelumenettely keskeytettiin valituksen seurauksena.
26 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii pääasiassa ensinnäkin sitä, onko pääasiassa kyseessä olevien kuorma-autonkuljettajien katsottava olevan AFMB:n vai kuljetusyritysten ”henkilökunnan jäseniä” asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla ja onko heidän asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu ”työnantajansa” AFMB vai kuljetusyritykset. Kyseinen tuomioistuin pyrkii siten määrittämään mainittujen kuljettajien työnantajana kyseisten säännösten soveltamisen kannalta pidettävän yrityksen tai yritykset sekä tältä osin huomioon otettavat arviointiperusteet. Tällä on sen mukaan ratkaiseva merkitys pääasian oikeusriidan kannalta, koska sen avulla voidaan yksilöidä, mitä kansallista sosiaaliturvalainsäädäntöä kyseisiin kuljettajiin sovelletaan.
27 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa tältä osin, että asetuksessa N:o 1408/71 tai asetuksessa N:o 883/2004 ei määritellä työnantajan käsitettä eikä viitata tältä osin kansalliseen lainsäädäntöön.
28 Kyseinen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että useat seikat puoltavat unionin oikeuden tulkitsemista siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiassa kuorma-autonkuljettajien työnantajina on pidettävä kuljetusyrityksiä, mutta se huomauttaa, että tällaisella tulkinnalla on myös haittapuolensa sovellettavan kansallisen sosiaaliturvalainsäädännön yksilöimisen kannalta.
29 Toiseksi siltä varalta, että unionin tuomioistuin katsoisi, että AFMB:n kaltaista kuorma-autonkuljettajien kanssa työsopimuksia tehnyttä yritystä on pidettävä näiden työnantajana, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, voidaanko asetuksissa N:o 1408/71 ja N:o 883/2004 säädettyyn lähetettyjä työntekijöitä koskevaan järjestelmään liittyviä erityisiä edellytyksiä mahdollisesti soveltaa analogisesti nyt käsiteltävässä tilanteessa.
30 Kolmanneksi edellisessä kohdassa mainitussa tilanteessa ja siinä tapauksessa, että toiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, merkitseekö pääasiassa kyseessä olevan kaltainen tilanne oikeuden väärinkäyttöä. Se huomauttaa tässä yhteydessä, että vaikka unionin oikeudessa vahvistetaan sijoittautumisvapaus, pääasiassa kyseessä olevien kuljetusyritysten ja AFMB:n keskeisenä tavoitteena oli selvästi kiertää Alankomaiden lainsäädäntöä ja säännöstöä luomalla keinotekoisesti edellytykset unionin oikeudesta hyötymiseksi. Jos tällainen väärinkäyttö todetaan, kyseinen tuomioistuin pohtii, mitä seurauksia siitä on pääasian ratkaisemisen kannalta.
31 Edellä esitetyn perusteella Centrale Raad van Beroep (sosiaaliturva- ja virkamiesasioiden ylioikeus, Alankomaat) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) a) Onko [asetuksen N:o 1408/71] 14 artiklan 2 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että pääasioiden kaltaisissa olosuhteissa palkkatyössä toimivan kansainvälisen liikenteen kuorma-autonkuljettajan katsotaan kuuluvan
i) sen kuljetusyrityksen ajohenkilöstöön, joka on ottanut asianomaisen palvelukseen, jonka käytettävissä asianomainen tosiasiallisesti on kokonaan toistaiseksi, joka käyttää asianomaisen suhteen työnjohtovaltaa ja jonka kannettavaksi palkkakustannukset tosiasiassa tulevat, vai
ii) sen yrityksen ajohenkilöstöön, jonka kanssa kuorma-autonkuljettaja on muodollisesti tehnyt työsopimuksen ja joka i alakohdassa tarkoitetun kuljetusyrityksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti maksoi asianomaisen palkan ja siihen liittyvät sosiaaliturvamaksut siinä jäsenvaltiossa, jossa kyseisellä yrityksellä on kotipaikka, eikä jäsenvaltiossa, jossa i alakohdassa tarkoitetulla kuljetusyrityksellä on kotipaikka
iii) sekä i alakohdassa tarkoitetun yrityksen että ii alakohdassa tarkoitetun yrityksen ajohenkilöstöön?
b) Onko [asetuksen N:o 883/2004] 13 artiklan 1 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että pääasioiden kaltaisissa olosuhteissa palkkatyössä toimivan kansainvälisen liikenteen kuorma-autonkuljettajan työnantajana pidetään
i) sitä kuljetusyritystä, joka on ottanut asianomaisen palvelukseen, jonka käytettävissä asianomainen tosiasiallisesti on kokonaan toistaiseksi, joka käyttää asianomaisen suhteen työnjohtovaltaa ja jonka kannettavaksi palkkakustannukset tosiasiassa tulevat, vai
ii) sitä yritystä, jonka kanssa kuorma-autonkuljettaja on muodollisesti tehnyt työsopimuksen ja joka i alakohdassa tarkoitetun kuljetusyrityksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti maksoi asianomaisen palkan ja siihen liittyvät sosiaaliturvamaksut siinä jäsenvaltiossa, jossa kyseisellä yrityksellä on kotipaikka, eikä jäsenvaltiossa, jossa i alakohdassa tarkoitetulla kuljetusyrityksellä on kotipaikka
iii) sekä i alakohdassa tarkoitettua yritystä että ii alakohdassa tarkoitettua yritystä?
2) Siinä tapauksessa, että pääasioiden kaltaisissa olosuhteissa työnantajana pidetään ensimmäisen kysymyksen a kohdan ii alakohdassa ja ensimmäisen kysymyksen b kohdan ii alakohdassa tarkoitettua yritystä:
Pätevätkö erityiset edellytykset, joiden nojalla henkilöstövuokrausyritykset ja muut työvoiman välittäjät voivat vedota [asetuksen N:o 1408/71] 14 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja [asetuksen N:o 883/2004] 12 artiklassa säädettyihin työskentelyvaltioperiaatteeseen liittyviin poikkeuksiin, analogisesti kokonaan tai osittain myös pääasioissa sovellettaessa [asetuksen N:o 1408/71] 14 artiklan 2 kohdan a alakohtaa ja [asetuksen N:o 883/2004] 13 artiklan 1 kohdan b alakohtaa?
3) Siinä tapauksessa, että pääasioiden kaltaisissa olosuhteissa työnantajana pidetään ensimmäisen kysymyksen a kohdan ii alakohdassa ja ensimmäisen kysymyksen b kohdan ii alakohdassa tarkoitettua yritystä ja toiseen kysymykseen vastataan kieltävästi:
Onko tässä pyynnössä kuvattujen tosiseikkojen ja olosuhteiden valossa kyse tilanteesta, jota voidaan pitää unionin oikeuden väärinkäyttönä ja/tai EFTAn oikeuden väärinkäyttönä? Jos näin on, mitä seurauksia tästä on?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Alustavat huomautukset
32 Tšekin, Kyproksen, Itävallan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset kyseenalaistavat asetuksen N:o 1408/71 ajallisen sovellettavuuden pääasiassa sillä perusteella, että kaikki kyseessä olevat työskentelykaudet ovat myöhempiä kuin se ajankohta, jona kyseinen asetus korvattiin asetuksella N:o 883/2004. Ne katsovat, että unionin tuomioistuimen pitäisi näin ollen vastata esitettyihin kysymyksiin ainoastaan siltä osin kuin ne koskevat asetusta N:o 883/2004.
33 Tältä osin on huomautettava, että kuten edellä 18 kohdasta ilmenee, ajanjaksot, joiden aikana pääasiassa kyseessä olevat kuorma-autonkuljettajat olivat työsopimussuhteessa AFMB:hen, ajoittuvat kaikki myöhempään aikaan kuin 1.5.2010, jolloin asetus N:o 1408/71 kumottiin ja korvattiin asetuksella N:o 883/2004.
34 Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevien kuorma-autonkuljettajien, jotka harjoittivat ammattitoimintaansa kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa, tilanteeseen sovelletaan viimeksi mainittua asetusta.
35 Niiden pääasiassa kyseessä olevien kuorma-autonkuljettajien, jotka harjoittivat ammattitoimintaansa sekä yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa että yhdessä tai useammassa EFTA-valtiossa, osalta on muistutettava, että asetuksen N:o 883/2004 90 artiklan mukaan asetus N:o 1408/71 pysyy voimassa ja sen oikeusvaikutukset säilyvät muun muassa Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sekä yhtäältä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä toisaalta Sveitsin valaliiton välisen henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevan sopimuksen osalta niin kauan kuin mainittuja sopimuksia ei muuteta asetuksen N:o 883/2004 perusteella. Viimeksi mainittua asetusta alettiin tällaisten muutosten johdosta soveltaa Sveitsin valaliittoon vasta 1.4.2012 alkaen ja Islantiin, Liechtensteiniin ja Norjaan vasta 1.6.2012 alkaen.
36 Tästä seuraa, että asetus N:o 1408/71 oli edelleen voimassa näissä EFTA-valtioissa osalla pääasiassa kyseessä olevista ajanjaksoista ja että jos kuorma-autonkuljettajat työskentelivät jonkin näistä valtioista alueella ennen kyseisiä ajankohtia – mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava –, kyseistä asetusta sovelletaan tältä osin.
37 Jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, nyt käsiteltävän tapauksen asiayhteydessä on näin ollen otettava huomioon sekä asetus N:o 1408/71 että asetus N:o 883/2004.
Ensimmäinen kysymys
38 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään olennaisilta osin sitä, onko asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohdan a alakohtaa ja asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että kyseisissä säännöksissä tarkoitettu kansainvälisen liikenteen kuorma-autonkuljettajan työnantaja on kuljetusyritys, joka on ottanut kyseisen kuljettajan palvelukseensa, jonka käytettävissä hänen koko työpanoksensa tosiasiallisesti on, joka käyttää mainittuun kuljettajaan nähden tosiasiallista työnjohtovaltaa ja jonka kannettavaksi hänestä aiheutuvat palkkakustannukset tosiasiassa tulevat, vai onko työnantajana yritys, jonka kanssa mainittu kuljettaja on tehnyt työsopimuksen ja joka maksaa hänen palkkansa kuljetusyrityksen kanssa tehdyn sopimuksen perusteella.
39 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kysymyksen taustalla on pääasian asianosaisten erimielisyys siitä, mitä kansallista sosiaaliturvalainsäädäntöä sovelletaan kansainvälisten liikenteen kuorma-autonkuljettajiin, joilla on työsopimus AFMB:n kanssa mutta jotka työskentelevät pääasiassa kyseessä olevien kuljetusyritysten lukuun. Svb nimittäin katsoo, että ainoastaan näitä alankomaalaisia kuljetusyrityksiä on pidettävä kyseisten kuljettajien työnantajina, ja heihin sovelletaan siten Alankomaiden lainsäädäntöä, kun taas AFMB ja mainitut kuorma-autonkuljettajat katsovat, että AFMB:tä on pidettävä työnantajana ja että heihin sovelletaan Kyproksen lainsäädäntöä, koska AFMB:n kotipaikka on Kyproksella.
40 Tältä osin on muistutettava, että asetuksen N:o 1408/71 II osaston säännökset, joihin sen 14 artiklan 2 alakohdan a alakohta kuuluu, sekä asetuksen N:o 883/2004 II osaston säännökset, joihin sen 13 artiklan 1 kohdan b alakohta kuuluu, muodostavat täydelliset ja yhtenäiset lainvalintasääntöjen kokonaisuudet. Sen lisäksi, että näillä säännöksillä pyritään estämään useampien kansallisten lainsäädäntöjen samanaikainen soveltaminen ja tästä mahdollisesti aiheutuvat vaikeudet, niillä pyritään myös estämään se, että jommankumman asetuksen soveltamisalaan kuuluvat henkilöt jäisivät ilman sosiaaliturvan tarjoamaa suojaa siitä syystä, ettei heihin voitaisi soveltaa mitään lainsäädäntöä (ks. vastaavasti tuomio 1.2.2017, Tolley, C-430/15, EU:C:2017:74, 58 kohta ja tuomio 25.10.2018, Walltopia, C-451/17, EU:C:2018:861, 41 kohta).
41 Aina, kun henkilö kuuluu asetuksen N:o 1408/71 tai asetuksen N:o 883/2004 henkilölliseen soveltamisalaan, sellaisena kuin ne on määritelty molempien asetusten 2 artiklassa, asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 1 kohdassa ja asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 1 kohdassa muotoiltua yhden lainsäädännön sääntöä voidaan siten lähtökohtaisesti soveltaa, ja sovellettava kansallinen lainsäädäntö määritetään kyseisten asetusten II osastojen säännösten mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 1.2.2017, Tolley, C-430/15, EU:C:2017:74, 59 kohta ja tuomio 25.10.2018, Walltopia, C-451/17, EU:C:2018:861, 42 kohta).
42 Tätä varten asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 2 kohdan a alakohdassa ja asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a alakohdassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan jäsenvaltion alueella työskentelevään henkilöön sovelletaan kyseisen valtion lainsäädäntöä.
43 Tämä periaate on kuitenkin muotoiltu ensimmäisessä näistä säännöksistä varauksella ”jollei [asetuksen N:o 1408/71] 14–17 artiklasta muuta johdu”, ja toisessa niistä varauksella ”jollei [asetuksen N:o 883/2004] 12–16 artiklasta muuta johdu”. Tietyissä erityistilanteissa mainitun periaatteen soveltaminen sellaisenaan saattaisi nimittäin sen sijaan, että vältettäisiin sekä työntekijälle että työnantajalle ja sosiaaliturvalaitoksille aiheutuvat hallinnolliset hankaluudet, päinvastoin luoda tällaisia hankaluuksia, joiden vuoksi kyseisten asetusten soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden olisi vaikeampi käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2017, X, C-570/15, EU:C:2017:674, 16 kohta ja tuomio 6.2.2018, Altun ym., C-359/16, EU:C:2018:63, 31 kohta).
44 Näihin erityistilanteisiin kuuluu asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohdassa ja asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa työskentelevän henkilön tilanne.
45 Erityisesti on mainittava, että asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohdan a alakohdan mukaan yrityksen, joka harjoittaa toisen lukuun tai omaan lukuunsa kansainvälistä liikennettä kuljettamalla tavaraa maanteitse ja jonka kotipaikka on jonkin jäsenvaltion alueella, matkustavan henkilökunnan jäsen on viimeksi mainitun valtion lainsäädännön alainen, jos – kuten niiden pääasiassa kyseessä olevien kuorma-autonkuljettajien tapauksessa, joihin kyseistä asetusta sovelletaan – henkilö ei pääasiallisesti työskentele sen jäsenvaltion alueella, jossa hän asuu, koska tällöin häneen sovellettaisiin hänen asuinjäsenvaltionsa lainsäädäntöä.
46 Asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdassa puolestaan säädetään, että palkkatyötä tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tekevä henkilö, joka ei harjoita huomattavaa osaa toiminnastaan asuinjäsenvaltiossaan, on sen jäsenvaltion lainsäädännön alainen, jossa yrityksen tai työnantajan kotipaikka tai liiketoimintapaikka sijaitsee, jos henkilö on yhden yrityksen tai työnantajan palveluksessa. Unionin tuomioistuin on tältä osin täsmentänyt, että henkilö voi kuulua kyseisen 13 artiklan soveltamisalaan vain, jos hän harjoittaa tavanomaisesti merkittävässä määrin toimintaa kahden tai useamman jäsenvaltion alueella (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2017, X, C-570/15, EU:C:2017:674, 18 ja 19 kohta). Kuten unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, kyseinen edellytys täyttyy pääasiassa kyseessä olevien kuorma-autonkuljettajien tapauksessa.
47 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista ilmenee, että kaikkien pääasiassa kyseessä olevien kuljetusyritysten kotipaikka on Alankomaissa. AFMB:n osalta kyseinen tuomioistuin korostaa, että sen kotipaikan on katsottava sijaitsevan Kyproksella, joten tätä on syytä pitää lähtökohtana.
48 Tässä tilanteessa on katsottava – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on olennaisilta osin huomauttanut –, että asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohdan a alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”matkustavan – – henkilökunnan jäsen yrityksessä” ja asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”työnantaja”, joka on tässä yhteydessä rinnastettava viimeksi mainitun asetuksen samaan säännökseen sisältyvään käsitteeseen ”yritys”, tulkinnalla on ratkaiseva merkitys sen kansallisen sosiaaliturvalainsäädännön määrittämiseksi, jota pääasiassa kyseessä oleviin kuorma-autonkuljettajiin sovelletaan.
49 Tältä osin on huomautettava, että kyseisissä asetuksissa ei viitata mainittujen käsitteiden merkityksen määrittämiseksi kansallisiin lainsäädäntöihin tai käytäntöihin.
50 Sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, jossa ei ole nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen sen merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ottamalla huomioon paitsi säännöksen sanamuoto myös sen asiayhteys ja kyseessä olevalla säännöstöllä tavoiteltu päämäärä (tuomio 19.3.2020, Compañía de Tranvías de La Coruña, C-45/19, EU:C:2020:224, 14 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
51 Koska edellä 48 kohdassa tarkoitetuilla käsitteillä on ratkaiseva merkitys sen kansallisen lainsäädännön määrittämisessä, jota sovelletaan sosiaaliturva-alalla asetuksen N:o 1408/71 14 artiklassa ja asetuksen N:o 883/2004 13 artiklassa säädettyjen lainvalintasääntöjen nojalla, kyseisten käsitteiden itsenäinen tulkinta on julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 39 kohdassa olennaisilta osin esittämän mukaisesti erityisen tärkeää edellä 41 kohdassa mainitun yhden lainsäädännön säännön, jonka mukaan sovellettavaksi on nimettävä yhden ainoan jäsenvaltion lainsäädäntö, vuoksi.
52 Käytettyjen ilmaisujen osalta on ensinnäkin unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan niin, että koska asetuksessa N:o 1408/71 tai asetuksessa N:o 883/2004 ei määritellä asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohdan a alakohdassa tarkoitettua käsitettä ”matkustavan – – henkilökunnan jäsen yrityksessä” eikä asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdassa tarkoitettua käsitettä ”työnantaja”, huomioon on otettava niiden tavanomainen merkitys yleiskielessä (ks. analogisesti tuomio 3.9.2014, Deckmyn ja Vrijheidsfonds, C-201/13, EU:C:2014:2132, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
53 Kyseisten ilmaisujen tavanomaisesta merkityksestä on huomautettava, että ”työnantajan” ja sen palkatun ”henkilökunnan” välinen suhde edellyttää pääsääntöisesti, että niiden välillä on alisteisuussuhde.
54 Sitten on aluksi muistutettava sen asiayhteyden osalta, johon edellä 48 kohdassa tarkoitetut käsitteet liittyvät, että asetuksilla, joihin kyseiset käsitteet sisältyvät, käyttöön otetun lainvalintajärjestelmän soveltaminen riippuu vain kyseessä olevan työntekijän objektiivisesta tilanteesta (ks. vastaavasti tuomio 4.6.2015, Fischer-Lintjens, C-543/13, EU:C:2015:359, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
55 Lisäksi on mainittava, että oikeuskäytännössä on tulkittu asetusta N:o 883/2004 edeltäneitä sosiaaliturvan alalla annettuja asetuksia ja erityisesti ensin siirtotyöläisten sosiaaliturvasta 25.9.1958 annetun neuvoston asetuksen N:o 3 (EYVL 1958, 30, s. 561) 13 artiklan a alakohtaan ja sitten asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyviä lähetettyihin työntekijöihin sovellettavista lainvalintasäännöistä annettuja säännöksiä olennaisilta osin siten, että yritys, jonka palveluksessa työntekijä mainituissa säännöksissä tarkoitetulla tavalla ”tavallisesti työskentelee”, on se yritys, joka käyttää häneen nähden työnjohtovaltaa, ja että tällaisen edellytyksen täyttyminen voidaan päätellä kaikista kyseessä olevan työskentelyn olosuhteista (ks. vastaavasti tuomio 5.12.1967, van der Vecht, 19/67, EU:C:1967:49, s. 457 ja tuomio 10.2.2000, FTS, C-202/97, EU:C:2000:75, 24 kohta).
56 Oikeuskäytännössä on todettu muun muassa, että yritystä, joka on lähettänyt työntekijän toisen jäsenvaltion alueelle työskentelemään siellä toisen yksikön palveluksessa, on pidettävä kyseisen työntekijän ainoana työnantajana, kun otetaan erityisesti huomioon se, että mainitun työntekijän ja kyseisen työnantajan välinen alisteisuussuhde jatkuu koko työsuhteen keston ajan, joten kyseisen työn on katsottava tapahtuvan kyseisen yrityksen lukuun asetuksen N:o 3 13 artiklan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Oikeuskäytännössä on täsmennetty, että tällainen alisteisuussuhde seuraa muun muassa siitä, että kyseinen yritys maksaa työntekijän palkan ja voi irtisanoa hänet sellaisten virheiden vuoksi, jotka hän on tehnyt työskennellessään hänen työpanostaan käyttävässä yrityksessä (ks. vastaavasti tuomio 17.12.1970, Manpower, 35/70, EU:C:1970:120, 17, 18 ja 20 kohta).
57 Oikeuskäytännössä on myös korostettu, että sen arvioimiseksi, kuuluuko työntekijä asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetun käsitteen, joka sisältyy nykyisin asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohtaan, ”kahden tai useamman jäsenvaltion alueella tavallisesti työskentelevä henkilö” soveltamisalaan, on otettava huomioon mahdolliset erot yhtäältä kyseessä olevissa työsopimuksissa olevien tietojen ja toisaalta tavan, jolla velvoitteet käytännössä täytetään kyseisten sopimusten asiayhteydessä, välillä (ks. vastaavasti tuomio 4.10.2012, Format Urządzenia i Montaże Przemysłowe, C-115/11, EU:C:2012:606, 41 kohta).
58 Unionin tuomioistuin on täsmentänyt erityisesti, että asianomainen laitos voi tarvittaessa ottaa työsopimuksen sanamuodon lisäksi huomioon esimerkiksi sen, miten kyseisen työnantajan ja työntekijän välillä tehtyjä vastaavanlaisia sopimuksia on aiemmin pantu täytäntöön käytännössä, sopimuksen tekemiseen liittyvät olosuhteet tai yleisemmin yrityksen harjoittaman toiminnan ominaispiirteet ja sen harjoittamistavat siltä osin kuin tällaiset seikat voivat selventää kyseessä olevan työn todellista luonnetta (tuomio 4.10.2012, Format Urządzenia i Montaże Przemysłowe, C-115/11, EU:C:2012:606, 45 kohta).
59 Unionin tuomioistuin on lisännyt, että jos muista merkityksellisistä tekijöistä kuin työsopimuksesta ilmenee, että työntekijän tilanne eroaa tosiasiassa hänen työsopimuksessaan kuvaillusta tilanteesta, velvollisuus soveltaa asetusta N:o 1408/71 asianmukaisesti tarkoittaa, että toimivaltaisen laitoksen on sopimuksen sanamuodosta huolimatta tehtävä päätelmänsä työntekijän todellisen tilanteen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 4.10.2012, Format Urządzenia i Montaże Przemysłowe, C-115/11, EU:C:2012:606, 46 kohta).
60 Kun otetaan huomioon edellä 52–59 kohdassa mainitut seikat, edellä 48 kohdassa tarkoitettujen käsitteiden osalta on otettava huomioon asianomaisen työntekijän objektiivinen tilanne ja kaikki hänen työskentelyynsä liittyvät olosuhteet.
61 Tässä yhteydessä on mainittava, että vaikka työsopimuksen tekeminen työntekijän ja yrityksen välillä voi olla osoitus niiden välisestä alisteisuussuhteesta, sen olemassaoloa ei voida todeta ratkaisevasti pelkästään työsopimuksen tekemisen perusteella. Tällaisen päätelmän tekemiseksi on nimittäin vielä otettava huomioon paitsi työsopimukseen muodollisesti sisältyvät tiedot myös se tapa, jolla sekä työntekijälle että yritykselle kuuluvat velvoitteet käytännössä täytetään kyseisen sopimuksen puitteissa. Työsopimuksen sanamuodosta riippumatta on siis yksilöitävä se yksikkö, joka käyttää tosiasiallista työnjohtovaltaa kyseiseen työntekijään nähden, jonka kannettavaksi hänestä aiheutuvat palkkakustannukset tosiasiassa tulevat ja jolla on tosiasiallinen toimivalta irtisanoa kyseinen työntekijä.
62 On mainittava, että edellä 60 ja 61 kohdassa esitettyä tulkintaa tukevat päämäärät, joita edellä 48 kohdassa mainituilla säännöksillä sekä yleisemmin asetuksilla N:o 1408/71 ja N:o 883/2004 kokonaisuudessaan tavoitellaan.
63 Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksen N:o 1408/71 tarkoituksena on työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien vapaan liikkuvuuden toteuttaminen Euroopan unionissa jäsenvaltioiden sosiaaliturvalainsäädäntöjen ominaispiirteitä kunnioittaen (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2006, Piatkowski, C‑493/04, EU:C:2006:167, 19 kohta). Kuten muun muassa asetuksen N:o 883/2004 johdanto-osan 1 ja 45 perustelukappaleesta ilmenee, kyseisellä asetuksella on tarkoitus varmistaa jäsenvaltioiden kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittaminen sen takaamiseksi, että henkilöt voivat tosiasiallisesti käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja siten myötävaikuttaa unionin alueella liikkuvien henkilöiden elintason ja työnteon edellytysten parantumiseen (tuomio 13.7.2017, Szoja, C-89/16, EU:C:2017:538, 34 kohta). Viimeksi mainitulla asetuksella nimittäin uudistetaan ja yksinkertaistetaan asetukseen N:o 1408/71 sisältyviä sääntöjä mutta säilytetään sama tavoite (tuomio 6.6.2019, V, C-33/18, EU:C:2019:470, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
64 Kuten edellä 42–44 kohdasta ilmenee, asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohta palvelee kyseistä tavoitetta, koska siinä säädetään säännöistä, joilla poiketaan saman asetuksen 13 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetystä työskentelyjäsenvaltion säännöstä nimenomaan niiden vaikeuksien välttämiseksi, joita viimeksi mainitun säännön soveltamisesta voisi muuten aiheutua tilanteissa, joissa työskentely tapahtuu kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa. Sama koskee asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohtaa, jolla yksinkertaistettiin asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohtaan sisältyviä sääntöjä mutta jolla pyritään kuitenkin viimeksi mainitun säännöksen tavoin välttämään kyseiset vaikeudet.
65 Tästä näkökulmasta edellä 48 kohdassa mainituissa säännöksissä säädetyillä poikkeussäännöillä pyritään varmistamaan, että kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa työskenteleviin työntekijöihin sovelletaan edellä 41 kohdassa mainitun yhden jäsenvaltion säännön mukaisesti vain yhden jäsenvaltion lainsäädäntöä ja vahvistetaan tätä varten liittymäperusteet, joissa otetaan huomioon kyseisten työntekijöiden objektiivinen tilanne heidän liikkumisvapautensa edistämiseksi.
66 Sellainen kyseisissä säännöksissä käytettyjen käsitteiden tulkinta, jossa ei otettaisi huomioon palkatun työntekijän objektiivista tilannetta vaan joka perustuisi yksinomaan muodollisiin seikkoihin, kuten työsopimuksen tekemiseen, merkitsisi sitä, että yritykset voisivat muuttaa sovellettavan kansallisen sosiaaliturvalainsäädännön määrittämisen kannalta merkityksellisenä pidettävää paikkaa ilman, että tällainen vaihtaminen edistäisi todellisuudessa työntekijöiden vapaan liikkuvuuden tehokkaan käyttämisen turvaamista koskevan tavoitteen saavuttamista.
67 Lisäksi se, että yrityksille annettaisiin mahdollisuus muuttaa sovellettavan kansallisen sosiaaliturvalainsäädännön määrittämisen kannalta merkityksellisenä pidettävää paikkaa edellisessä kohdassa esitetyllä tavalla, merkitsisi sen seikan huomiotta jättämistä, että – kuten edellä 54 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – muun muassa asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohdassa ja asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdassa säädetyt lainvalintasäännöt eivät riipu työntekijän, yritysten tai toimivaltaisten kansallisten viranomaisten vapaasta valinnasta vaan kyseisen työntekijän objektiivisesta tilanteesta.
68 Kummallakin näistä asetuksista käyttöön otettu järjestelmä on tosin ainoastaan järjestelmä jäsenvaltioiden sosiaaliturvalainsäädäntöjen yhteensovittamiseksi eikä niiden yhdenmukaistamiseksi. Tällaiseen järjestelmään kuuluu kiinteästi se, että jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmien välillä on eroja muun muassa harjoitetun toiminnan perusteella suoritettavien sosiaalivakuutusmaksujen suuruuden osalta (ks. vastaavasti tuomio 15.1.1986, Pinna, 41/84, EU:C:1986:1, 20 kohta ja tuomio 9.3.2006, Piatkowski, C-493/04, EU:C:2006:167, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
69 Mainittujen asetusten tavoite, sellaisena kuin se on palautettu mieliin edellä 63 kohdassa, saattaisi kuitenkin vaarantua, jos edellä 48 kohdassa tarkoitettujen käsitteiden tulkinta helpottaisi yritysten mahdollisuutta käyttää täysin keinotekoisia järjestelyjä unionin säännöstön käyttämiseksi siten, että ainoana tarkoituksena on hyötyä kansallisten järjestelmien välisistä eroista. Erityisesti on todettava, että säännöstön tällainen käyttö saattaisi synnyttää paineita heikentää jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiä ja viime kädessä mahdollisesti niiden tarjoaman suojan tasoa.
70 Edellä esitettyjä seikkoja ei voida kyseenalaistaa väitteellä, jonka mukaan kyseisten käsitteiden pitäisi perustua yksinomaan työsopimuksen olemassaoloa koskevaan perusteeseen, koska kyseinen helposti tarkistettavissa oleva peruste tarjoaa etuja oikeusvarmuuden kannalta takaamalla sovellettavan sosiaaliturvajärjestelmän paremman ennakoitavuuden.
71 Kuten Alankomaiden hallitus on perustellusti todennut, kyseisten käsitteiden tulkitsemisella sellaisten perusteiden avulla, joilla pyritään määrittämään asianomaisen työntekijän tosiasiallinen tilanne, voidaan nimittäin nimenomaan varmistaa oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen.
72 Lisäksi sekä asetuksissa N:o 1408/71 ja N:o 574/72 että asetuksissa N:o 883/2004 ja N:o 987/2009 säädetään tiedottamis- ja yhteistyömekanismeista, joilla pyritään varmistamaan edellä 48 kohdassa mainittujen säännösten asianmukainen soveltaminen.
73 Näin ollen yhtäältä sen lisäksi, että asetuksen N:o 1408/71 84 a artiklassa asetetaan sen soveltamisalaan kuuluville laitoksille ja henkilöille vastavuoroinen tiedottamis- ja yhteistyövelvollisuus, asetuksen N:o 574/72 12 a artiklassa säädetään muun muassa tietojenvaihtoa koskevista säännöistä asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan soveltamiseksi.
74 Toisaalta asetuksessa N:o 883/2004 sen soveltamisalaan kuuluville laitoksille ja henkilöille asetetuilla vastavuoroisilla tiedottamis- ja yhteistyövelvoitteilla, kuten niillä, joista säädetään mainitun asetuksen 76 artiklassa, ja kyseisen asetuksen 13 artiklan soveltamista koskevalla menettelyllä, josta säädetään asetuksen N:o 987/2009 16 artiklassa, pyritään mahdollistamaan se, että kyseessä olevilla laitoksilla ja henkilöillä on käytettävissään tarvittavat tiedot sen varmistamiseksi, että työnantajan käsitettä sovelletaan asianmukaisesti asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla sovellettavan lainsäädännön määrittämisessä.
75 Edellä esitetystä seuraa, että sekä asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohdan a alakohdan että asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdan kannalta kansainvälisen liikenteen kuorma-autonkuljettajan on katsottava työskentelevän sen yrityksen, jonka kanssa hän on muodollisesti tehnyt työsopimuksen, sijasta sellaisen kuljetusyrityksen palveluksessa, joka käyttää häneen nähden tosiasiallista työnjohtovaltaa, jonka kannettavaksi hänestä aiheutuvat palkkakustannukset tosiasiassa tulevat ja jolla on tosiasiallinen toimivalta irtisanoa hänet.
76 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista ilmenee, että kyseisten kuorma-autonkuljettajien ja AFMB:n välillä oli pääasiassa kyseessä olevina ajanjaksoina voimassa työsopimuksia, joissa kyseisten työntekijöiden työnantajaksi nimettiin AFMB ja joissa määrättiin Kyproksen työoikeuden soveltamisesta.
77 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kuitenkin, että kuljetusyritykset olivat itse valinneet kyseiset kuorma-autonkuljettajat, jotka olivat kyseisten ajanjaksojen aikana asuneet koko ajan Alankomaissa, ennen kuin nämä tekivät työsopimukset AFMB:n kanssa, ja että kyseiset kuljettajat olivat työskennelleet mainittujen sopimusten tekemisen jälkeen kyseisten kuljetusyritysten lukuun ja riskillä. Lisäksi on niin, että vaikka mainittujen kuljetusyritysten ja AFMB:n välillä tehdyissä ”kalustonhallintasopimuksissa” annettiin raskaiden ajoneuvojen hallinnointi AFMB:n tehtäväksi ja vaikka AFMB oli vastuussa palkkahallinnosta, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä tiedoista ilmenee, että kyseisistä palkoista aiheutuvat tosiasialliset kustannukset tulivat pääasiassa kyseessä olevien kuljetusyritysten maksettaviksi sen AFMB:lle maksamien palkkioiden kautta. Lisäksi on mainittava, että siitä, että kuljetusyritys lakkasi käyttämästä kuorma-autonkuljettajan palveluksia, seurasi pääsääntöisesti se, että AFMB irtisanoi kuljettajan välittömästi, joten tosiasiallinen irtisanomisvalta oli kuljetusyrityksellä, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkastuksessa muuta ilmene.
78 Lopuksi on lisättävä, että osa pääasiassa kyseessä olevista kuorma-autonkuljettajista oli jo ennen työsopimusten tekemistä AFMB:n kanssa ollut kuljetusyritysten palveluksessa ja että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamusten mukaan ”päivittäinen toiminta ei muuttunut lainkaan tai muuttui vain vähäisesti sen jälkeen, kun AFMB tuli mukaan [kuorma-autonkuljettajien] ja [kyseisten yritysten] väliseen suhteeseen”, ja kyseiset työntekijät olivat siten tosiasiallisesti edelleen mainittujen yritysten käytettävissä ja niiden työnjohtovallassa.
79 Edellä esitettyjen seikkojen perusteella vaikuttaa siltä, että riippumatta siitä, minkä unionin säännöstön – asetuksen N:o 1408/71 vai asetuksen N:o 883/2004 – soveltamisalaan pääasiassa kyseessä olevat kuorma-autonkuljettajat kuuluvat, he kuuluivat kyseisten ajanjaksojen aikana kuljetusyritysten henkilökuntaan ja heidän ensin mainitun asetuksen 14 artiklan 2 alakohdan a alakohdassa ja toisen asetuksen 13 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuina työnantajinaan olivat siten kuljetusyritykset, joten heihin sovelletaan Alankomaiden sosiaaliturvalainsäädäntöä, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tutkittava.
80 Ensimmäiseen kysymykseen on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava, että asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 alakohdan a alakohtaa ja asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisissä säännöksissä tarkoitettu kansainvälisen liikenteen kuorma-autonkuljettajan työnantaja on yritys, joka käyttää mainittuun kuljettajaan nähden tosiasiallista työnjohtovaltaa, jonka kannettavaksi hänestä aiheutuvat palkkakustannukset tosiasiassa tulevat ja jolla on tosiasiallinen toimivalta irtisanoa kyseinen kuljettaja, eikä yritys, jonka kanssa kyseinen kuljettaja on muodollisesti tehnyt työsopimuksen ja joka esitetään kyseisessä sopimuksessa muodollisesti tämän saman kuljettajan työnantajana.
Toinen ja kolmas kysymys
81 Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, toiseen ja kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.
Oikeudenkäyntikulut
82 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Sosiaaliturvajärjestelmän soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97, sellaisena kuin se on muutettuna 31.3.2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 631/2004, 14 artiklan 2 alakohdan a alakohtaa ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004, sellaisena kuin se on muutettuna 22.5.2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 465/2012, 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisissä säännöksissä tarkoitettu kansainvälisen liikenteen kuorma-autonkuljettajan työnantaja on yritys, joka käyttää mainittuun kuljettajaan nähden tosiasiallista työnjohtovaltaa, jonka kannettavaksi hänestä aiheutuvat palkkakustannukset tosiasiassa tulevat ja jolla on tosiasiallinen toimivalta irtisanoa kyseinen kuljettaja, eikä yritys, jonka kanssa kyseinen kuljettaja on muodollisesti tehnyt työsopimuksen ja joka esitetään kyseisessä sopimuksessa muodollisesti tämän saman kuljettajan työnantajana.
Allekirjoitukset