UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)
14 päivänä syyskuuta 2023 (*)
Muutoksenhaku – Valtiontuet – Lentoliikenteen ala – Toimintatuki, jonka Saksan liittotasavalta on myöntänyt Frankfurt-Hahnin lentokentälle – SEUT 108 artikla – Päätös olla aloittamatta muodollista tutkintamenettelyä – Kumoamiskanne – Asianomaisen osapuolen asema – Menettelyllisten oikeuksien turvaaminen
Asiassa C‑466/21 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 29.7.2021,
Land Rheinland-Pfalz, edustajinaan R. van der Hout ja C. Wagner, Rechtsanwälte,
valittajana,
ja jossa muina osapuolina ovat
Deutsche Lufthansa AG, kotipaikka Köln (Saksa), edustajanaan A. Martin-Ehlers, Rechtsanwalt,
kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
Euroopan komissio, asiamiehinään C. Georgieva ja T. Maxian Rusche,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa, ja
Saksan liittotasavalta,
väliintulijana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. Lycourgos (esittelevä tuomari) sekä tuomarit L. S. Rossi, J.-C. Bonichot, S. Rodin ja O. Spineanu-Matei,
julkisasiamies: P. Pikamäe,
kirjaaja: hallintovirkamies M. Krausenböck,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 30.11.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 9.3.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Land Rheinland-Pfalz (Rheinland-Pfalzin osavaltio, Saksa; jäljempänä osavaltio) vaatii valituksessaan kumottavaksi unionin yleisen tuomioistuimen 19.5.2021 antaman tuomion Deutsche Lufthansa v. komissio (T‑218/18, EU:T:2021:282; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin on kumonnut valtiontuesta SA.47969 (2017/N), jonka Saksa on toteuttanut ja joka koskee Frankfurt-Hahnin lentoasemalle myönnettyä toimintatukea, 31.7.2017 annetun komission päätöksen C(2017) 5289 final (jäljempänä riidanalainen päätös).
2 Liitännäisvalituksessaan Euroopan komissiokin vaatii valituksenalaisen tuomion kumoamista.
3 Deutsche Lufthansa AG (jäljempänä DLH) vaatii liitännäisvalituksessaan kyseisen tuomion kumoamista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt DLH:n kanteensa yhteydessä esittämän ainoan kanneperusteen ensimmäisen osan toisen väitteen.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Asetus (EU) 2015/1589
4 [SEUT] 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (EUVL 2015, L 248, s. 9) 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
– –
h) ’asianomaisella osapuolella’ jäsenvaltiota, henkilöä, yritystä tai yritysten yhteenliittymää, jonka etuihin tuen myöntäminen voi vaikuttaa, erityisesti tuensaajaa, kilpailevia yrityksiä ja alan järjestöjä.”
5 Asetuksen 4 artiklassa säädetään seuraavaa:
”– –
3. Jos komissio alustavan tutkinnan jälkeen toteaa, että ilmoitetun toimenpiteen soveltuvuudesta sisämarkkinoille ei ole epäilyjä ja jos toimenpide kuuluu [EUT]-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, se päättää, että tuki soveltuu sisämarkkinoille, jäljempänä ’vastustamatta jättämistä koskeva päätös’. Päätöksessä on mainittava, mitä [EUT]-sopimuksen mukaista poikkeusta on sovellettu.
4. Jos komissio alustavan tutkinnan jälkeen toteaa, että ilmoitetun toimenpiteen soveltuvuudesta sisämarkkinoille on epäilyjä, se päättää aloittaa [EUT]-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn, jäljempänä ’muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva päätös’.
– –”
Asetus (EU) N:o 651/2014
6 Tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi [SEUT] 107 ja 108 artiklan mukaisesti 17.6.2014 annetun komission asetuksen (EU) N:o 651/2014 (EUVL 2014, L 187, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 14.6.2017 annetulla komission asetuksella (EU) 2017/1084 (EUVL 2017, L 156, s. 1; jäljempänä asetus 651/2014), 56 a artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Lentoasemalle myönnettävä investointituki on perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla sisämarkkinoille soveltuvaa, ja se vapautetaan perussopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta edellyttäen, että se täyttää tämän artiklan 3–14 kohdassa ja I luvussa säädetyt edellytykset.
2. Lentoasemalle myönnettävä toimintatuki on perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla sisämarkkinoille soveltuvaa, ja se vapautetaan perussopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta edellyttäen, että se täyttää tämän artiklan 3, 4, 10 ja 15–18 kohdassa ja I luvussa säädetyt edellytykset.
– –
6. Investointitukea ei saa myöntää lentoasemalle, joka sijaitsee enintään 100 kilometrin päässä olemassa olevasta lentoasemasta tai jonne on enintään 60 minuutin matkustusaika autolla, linja-autolla, junalla tai suurnopeusjunalla kyseiseltä olemassa olevalta lentoasemalta, jolta liikennöidään [lentoliikenteen harjoittamisen yhteisistä säännöistä yhteisössä 24.9.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] asetuksen (EY) N:o 1008/2008 [(EUVL 2008, L 293, s. 3)] 2 artiklan 16 kohdassa tarkoitettua säännöllistä lentoliikennettä.
7. Edellä olevaa 5 ja 6 kohtaa ei sovelleta sellaisiin lentoasemiin, joiden keskimääräinen vuotuinen matkustajamäärä kahden tuen tosiasiallista myöntämistä edeltäneen tilivuoden aikana oli enintään 200 000 matkustajaa, jos ei ole odotettavissa, että investointituen johdosta lentoaseman keskimääräinen vuotuinen matkustajamäärä nousee yli 200 000 matkustajaan kahden tuen myöntämistä seuraavan tilivuoden aikana. Tällaisille lentoasemille myönnetyn investointituen on täytettävä joko 11 kohdan tai 13 ja 14 kohdan vaatimukset.
8. Edellä olevaa 6 kohtaa ei sovelleta, kun investointitukea myönnetään lentoasemalle, joka sijaitsee enintään 100 kilometrin päässä olemassa olevista lentoasemista, joilta liikennöidään asetuksen (EY) N:o 1008/2008 2 artiklan 16 kohdassa tarkoitettua säännöllistä lentoliikennettä, jos näiden muiden olemassa olevien lentoasemien ja tukea saavan lentoaseman välinen reitti edellyttää joko yhteensä vähintään 90 minuutin merikuljetusta tai ilmakuljetusta.
– –”
Ilmailualan tukia koskevat suuntaviivat
7 Valtiontuesta lentoasemille ja lentoyhtiöille annettujen suuntaviivojen (EUVL 2014, C 99, s. 3; jäljempänä ilmailualan tukia koskevat suuntaviivat) 25 kohdassa todetaan seuraavaa:
”25. Näissä suuntaviivoissa tarkoitetaan:
– –
12) ’lentoaseman vaikutusalueella’ maantieteellisten markkinoiden rajaa, joka on yleensä noin 100 kilometriä tai noin 60 minuutin matkustusaika autolla, linja-autolla, junalla tai suurnopeusjunalla; tietyn lentoaseman vaikutusalue voi kuitenkin olla erilainen, ja kunkin lentoaseman erityispiirteet on otettava huomioon. Eri lentoasemien vaikutusalueen koko ja muoto vaihtelevat riippuen lentoaseman erityispiirteistä, mukaan lukien sen liiketoimintamalli, sijainti ja lentokohteet;
– –”
8 Ilmailualan tukia koskevien suuntaviivojen 114, 115, 131 ja 132 kohdassa, jotka kuuluvat suuntaviivojen 5.1.2 jaksoon, jonka otsikko on ”Lentoasemien toimintatuki”, todetaan seuraavaa:
”114. Tästä huolimatta kannattamattomien lentoasemien päällekkäisyys ei edistä yhteisen edun mukaista tavoitetta. Jos lentoasema sijaitsee samalla vaikutusalueella kuin toinen lentoasema, jolla on liikakapasiteettia, sen liiketoimintasuunnitelmasta, joka perustuu asianmukaisiin matkustaja- ja rahtiliikenteen ennusteisiin, on käytävä ilmi todennäköinen vaikutus liikenteeseen muilla kyseisellä vaikutusalueella sijaitsevilla lentoasemilla.
115. Tämän johdosta komissio epäilee kannattamattoman lentoaseman mahdollisuuksia kattaa toimintakustannukset täysimääräisesti siirtymäkauden loppuun mennessä, jos samalla vaikutusalueella sijaitsee toinen lentoasema.
– –
131. Arvioidessaan toimintatuen soveltuvuutta sisämarkkinoille komissio ottaa huomioon kilpailun vääristymät ja vaikutukset kauppaan. Jos lentoasema sijaitsee samalla vaikutusalueella kuin toinen lentoasema, jolla on liikakapasiteettia, sen liiketoimintasuunnitelmasta, joka perustuu asianmukaisiin matkustaja- ja rahtiliikenteen ennusteisiin, on käytävä ilmi todennäköinen vaikutus liikenteeseen muilla kyseisellä vaikutusalueella sijaitsevilla lentoasemilla.
132. Samalla vaikutusalueella sijaitsevalle lentoasemalle myönnetty toimintatuki soveltuu sisämarkkinoille ainoastaan, jos jäsenvaltio osoittaa, että kaikki samalla vaikutusalueella olevat lentoasemat pystyvät kattamaan toimintakustannuksensa täysimääräisesti siirtymäkauden lopussa.”
II Asian tausta
9 Saksan liittotasavalta ilmoitti 7.4.2017 komissiolle aikomuksestaan myöntää vuosina 2018–2022 peräkkäisinä erinä toimintatukea Frankfurt-Hahnin lentoasemalle sen tappiollisen tilan johdosta (jäljempänä kyseessä oleva tuki). Flughafen Frankfurt-Hahn GmbH (jäljempänä FFHG) vastaa tämän lentoaseman toiminnasta.
10 Komissio päätti riidanalaisessa päätöksessä pääasiallisesti, että SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaista muodollista tutkintamenettelyä ei ollut syytä aloittaa, sillä vaikka kyseessä oleva tuki merkitsi SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, se oli tämän artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla sisämarkkinoille soveltuva. Komissio perusteli päätöksensä erityisesti sillä, ettei Frankfurt-Hahnin lentoaseman, joka oli tuensaaja, vaikutusalueella ollut muita lentoasemia.
11 Ennen riidanalaisen päätöksen antamista komissio oli antanut kaksi päätöstä toimenpiteistä, jotka Saksan liittotasavalta oli toteuttanut Frankfurt-Hahnin lentoaseman ja Ryanairin hyväksi, eli ensinnäkin valtiontuesta SA.32833 (11/C) (ex 11/NN), jonka Saksa on toteuttanut Frankfurt-Hahnin lentoasemaa koskevien vuosien 2009–2011 rahoitusjärjestelyjen osalta, 1.10.2014 annetun päätöksen (EU) 2016/788 (EUVL 2016, L 134, s. 1), josta nostetun kumoamiskanteen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 17.5.2019 antamallaan määräyksellä Deutsche Lufthansa v. komissio (T‑764/15, EU:T:2019:349), ja toiseksi valtiontuesta SA.21121 (C 29/08) (ex NN 54/07), jonka Saksa on toteuttanut Frankfurt-Hahnin lentoaseman rahoituksen sekä lentoaseman ja Ryanairin välisten rahoitussuhteiden osalta, 1.10.2014 annetun päätöksen (EU) 2016/789 (EUVL 2016, L 134, s. 46), josta nostetun kumoamiskanteen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 12.4.2019 antamallaan tuomiolla Deutsche Lufthansa v. komissio (T‑492/15, EU:T:2019:252). Unionin tuomioistuin hylkäsi näistä kahdesta unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisusta tehdyt valitukset 15.7.2021 antamallaan tuomiolla Deutsche Lufthansa v. komissio (C‑453/19 P, EU:C:2021:608) ja 20.1.2022 antamallaan tuomiolla Deutsche Lufthansa v. komissio (C‑594/19 P, EU:C:2022:40).
12 Lisäksi komissio päätti 26.10.2018 aloittaa DLH:n asianumerolla SA.43260 rekisteröidyn kantelun perusteella muodollisen tutkintamenettelyn muista Frankfurt-Hahnin lentoaseman ja Ryanairin hyväksi toteutetuista toimenpiteistä. Tämä päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 13.9.2019 (EUVL 2019, C 310, s. 5; jäljempänä Hahn IV ‑päätös).
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
13 Lentoyhtiö DLH nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.3.2018 jättämällään kannekirjelmällä kanteen vaatiakseen riidanalaisen päätöksen kumoamista.
14 DLH esitti unionin yleisessä tuomioistuimessa pääasiallisesti yhden ainoan kanneperusteen, joka jakautui kolmeen osaan, joista ensimmäinen koski sitä, ettei komissio ollut ottanut huomioon käsiteltäväkseen saatetun asian olennaisia tosiseikkoja, toinen sitä, ettei komissio ollut ottanut huomioon muita tukia, joita Frankfurt-Hahnin lentoasemalle väitettiin jo myönnetyn, ja kolmas komission tekemiä arviointivirheitä.
15 Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin totesi aluksi, että DLH:n nostama kanne täytti tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Asiakysymyksestä unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Frankfurt-Hahnin lentoaseman vaikutusalueen osalta komissio ei ollut ottanut asianmukaisesti huomioon kaikkia kriteerejä, joita sen oli ilmailualan tukia koskevien suuntaviivojen nojalla arvioinnissaan noudatettava, ja että tutkinnan tästä johtuneen riittämättömyyden ja puutteellisuuden takia komissio ei ollut kyennyt hälventämään kaikkia epäilyjä kyseessä olevan tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kaikki muut DLH:n esittämät väitteet mutta hyväksyi siis osittain DLH:n kanteessaan esittämän ainoan kanneperusteen kolmannen osan ja kumosi tällä perusteella riidanalaisen päätöksen.
Asianosaisten vaatimukset
Päävalituksessa esitetyt vaatimukset
16 Valituksessaan osavaltio vaatii, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion ja hylkää lopullisesti kanteen ja
– velvoittaa DLH:n korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen menettelyssä aiheutuneet ja muutoksenhakumenettelyssä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.
17 DLH vaatii, että unionin tuomioistuin
– jättää valituksen sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen takia tutkimatta ja joka tapauksessa hylkää sen perusteettomana ja
– velvoittaa osavaltion korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
18 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion
– jättää kanteen sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen takia tutkimatta ja joka tapauksessa hylkää sen perusteettomana ja
– velvoittaa DLH:n korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen menettelyssä aiheutuneet ja muutoksenhakumenettelyssä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.
DLH:n tekemässä liitännäisvalituksessa esitetyt vaatimukset
19 DLH vaatii liitännäisvalituksessaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt DLH:n ainoan kanneperusteensa ensimmäisessä osassa esittämän toisen väitteen ja
– velvoittaa osavaltion korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
20 Osavaltio vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää DLH:n tekemän liitännäisvalituksen
– kumoaa valituksenalaisen tuomion ja ”hylkää lopullisesti” kanteen ja
– velvoittaa DLH:n korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen menettelyssä aiheutuneet ja muutoksenhakumenettelyssä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.
21 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– jättää DLH:n tekemän liitännäisvalituksen sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen takia tutkimatta ja joka tapauksessa hylkää sen perusteettomana ja
– velvoittaa DLH:n korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen menettelyssä aiheutuneet ja muutoksenhakumenettelyssä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.
Komission tekemässä liitännäisvalituksessa esitetyt vaatimukset
22 Komissio vaatii liitännäisvalituksessaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion
– jättää kanteen sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen takia tutkimatta ja joka tapauksessa hylkää sen perusteettomana ja
– velvoittaa DLH:n korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen menettelyssä aiheutuneet ja muutoksenhakumenettelyssä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.
23 DLH vaatii, että unionin tuomioistuin
– jättää komission tekemän liitännäisvalituksen sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen takia tutkimatta ja joka tapauksessa hylkää sen perusteettomana ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
24 Osavaltio vaatii, että unionin tuomioistuin
– hyväksyy komission tekemän liitännäisvalituksen
– kumoaa valituksenalaisen tuomion ja ”hylkää lopullisesti” kanteen ja
– velvoittaa DLH:n korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen menettelyssä aiheutuneet ja muutoksenhakumenettelyssä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.
Hakemus valituksenalaisen tuomion täytäntöönpanon lykkäämisestä
25 Osavaltio pyysi 10.9.2021 jättämällään hakemuksella unionin tuomioistuinta määräämään valituksenalaisen tuomion täytäntöönpanon lykättäväksi.
26 Unionin tuomioistuimen varapresidentti hylkäsi tämän hakemuksen 30.11.2021 antamallaan määräyksellä Land Rheinland-Pfalz v. Deutsche Lufthansa (C‑466/21 P-R, EU:C:2021:972).
Vaatimus suullisen käsittelyn aloittamisesta uudelleen
27 Julkisasiamiehen esitettyä ratkaisuehdotuksensa DLH pyysi unionin tuomioistuimen kirjaamoon 6.4.2023 ja 11.7.2023 toimittamillaan kahdella asiakirjalla, että asian käsittelyn suullinen vaihe määrättäisiin aloitettavaksi uudelleen unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 83 artiklan nojalla.
28 Pyyntönsä tueksi DLH vetoaa sellaisten uusien seikkojen olemassaoloon, joista se ei ollut tietoinen ennen kyseisen ratkaisuehdotuksen esittämistä. Kyse on yhtäältä siitä, että osavaltio jätti kirjelmän vireillä olevassa menettelyssä, joka koskee osavaltion ja DLH:n välistä oikeusriitaa Landgericht Kölnissä (alueellinen alioikeus, Köln, Saksa) sellaisten summien takaisinperinnästä, jotka vastaavat Hahn IV ‑päätöksessä tarkoitettuja toimenpiteitä. DLH korostaa erityisesti, että kyseisessä kirjelmässä osavaltio väittää Ryanairin ja DLH:n olevan keskenään kilpailutilanteessa. Toisaalta DLH vetoaa siihen, että Oberlandesgericht Koblenz (osavaltion ylioikeus, Koblenz, Saksa) on antanut tuomion, jossa DLH väittää todetun, että Frankfurt-Hahnin lentoasemalle myönnetyt tuet merkitsivät ristisubventiota Ryanairin hyväksi, mikä vahvistaa sen, että kyseiset tuet koskevat DLH:ta suoraan ja erikseen.
29 Työjärjestyksensä 83 artiklan mukaan unionin tuomioistuin voi julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos asianosainen on suullisen vaiheen päättyneeksi julistamisen jälkeen vedonnut uuteen seikkaan, joka voi olennaisesti vaikuttaa unionin tuomioistuimen ratkaisuun.
30 Nyt käsiteltävässä asiassa DLH:n esittämät vaatimukset eivät kuitenkaan osoita, että olisi olemassa mitään sellaista uutta seikkaa, joka voisi olennaisesti vaikuttaa ratkaisuun, joka unionin tuomioistuimen on annettava.
31 Näin ollen unionin tuomioistuin katsoo julkisasiamiestä kuultuaan, että asian käsittelyn suullista vaihetta ei ole määrättävä aloitettavaksi uudelleen.
Päävalituksen ja komission liitännäisvalituksen tutkittavaksi ottaminen
Päävalituksen tutkittavaksi ottaminen
Asianosaisten lausumat
32 DLH katsoo, ettei päävalitus täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ensinnäkään sillä perusteella, että asiakirja, jonka osavaltio on esittänyt todisteena edustajansa oikeudenkäyntivaltuutuksesta, on liian vanha ja yleinen ja ettei se sisällä mitään tietoa edustettavan henkilön henkilöllisyydestä, vaikka se on allekirjoitettu osavaltion nimissä. Toiseksi DLH katsoo, että valituksenalainen tuomio koskee osavaltiota suoraan vain sen vuoksi, että sillä on velvollisuus periä takaisin FFHG:lle jo myönnetyt kyseessä olevan tuen erät ja olla enää maksamatta tälle kyseisen tuen eriä jatkossa. Osavaltio on kuitenkin kieltäytynyt noudattamasta tällaista velvollisuutta. Valituksen tekeminen merkitsee näin ollen oikeuden väärinkäyttöä. Kolmanneksi valituksenalainen tuomio ei johda osavaltion oikeudellisen tilanteen muutokseen, koska tämä pyrkii todellisuudessa suojaamaan FFHG:n, FFHG:n uusien osakkeenomistajien ja Ryanairin etuja. Neljänneksi osavaltiolla ei ole oikeussuojan tarvetta, koska valituksenalaisen tuomion kumoamisesta ei koituisi sille mitään hyötyä.
33 DLH väitti lopuksi vastauskirjelmässään ja unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa yhtäältä, että valituksessa ei otettu huomioon unionin yleisen tuomioistuimen 17.5.2019 antaman määräyksen Deutsche Lufthansa v. komissio (T‑764/15, EU:T:2019:349) oikeusvoimaa, ja toisaalta, ettei osavaltiolla ollut enää oikeussuojan tarvetta, koska FFHG:n tämänhetkinen taloudellinen tilanne ei enää mahdollista sitä, että viimeksi mainittu voisi saada kyseessä olevan tuen loppuosan.
34 Osavaltion ja komission mielestä DLH:n argumentaatio on hylättävä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
35 Ensinnäkin DLH:n vastauskirjelmässään ja unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa esittämästä argumentista, jonka mukaan valitus ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä siltä osin kuin sillä pyritään kyseenalaistamaan 14.12.2017 annetun määräyksen Deutsche Lufthansa v. komissio (T‑764/15, EU:T:2017:933) oikeusvoima, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 127 artiklan mukaan asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin.
36 On siis niin, että koska DLH ei ole valitukseen antamassaan vastinekirjelmässä vedonnut 14.12.2017 annetun määräyksen Deutsche Lufthansa v. komissio (T‑764/15, EU:T:2017:933) oikeusvoimaa koskevaan argumenttiin ja koska tämä argumentti ei perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin, on katsottava, että mainittu argumentti on esitetty liian myöhään, joten se on sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen takia jätettävä tutkimatta.
37 Toiseksi Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan toisesta kohdasta ilmenee, että muut väliintulijana olleet kuin jäsenvaltiot ja Euroopan unionin toimielimet voivat hakea muutosta unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisuun silloin, kun tämä ratkaisu koskee heitä suoraan.
38 Nyt käsiteltävässä asiassa osavaltio, joka oli väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa, osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla, että valituksenalainen tuomio koskee sitä suoraan.
39 Kuten osavaltio toteaa valituksessaan, kyseisestä tuomiosta nimittäin seuraa yhtäältä, että osavaltio on velvollinen perimään takaisin FFHG:lle jo myönnetyt kyseessä olevan tuen erät, ja toisaalta, ettei se saa jatkossa maksaa uusia kyseisen tuen eriä.
40 DLH:n argumentti, johon se vetosi unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa ja jonka mukaan FFHG:lle ei olisi missään tapauksessa enää voitu maksaa kyseessä olevan tuen jäljellä olevia eriä, kun otetaan huomioon maksukyvyttömyysmenettely, jonka kohteena FFHG nyt on, ei ole omiaan muuttamaan mainittua päätelmää. Vaikka niin olisikin, osavaltiolla nimittäin olisi valituksenalaisen tuomion perusteella silti edelleen velvollisuus periä joka tapauksessa takaisin kyseessä olevan tuen ne erät, jotka se jo on maksanut FFHG:lle.
41 Lisäksi on niin, että vaikka sitä seikkaa pidettäisiin toteen näytettynä, että osavaltio ei ole toteuttanut kaikkia valituksenalaisessa tuomiossa määrättyjä toimenpiteitä, tällainen seikka ei olisi omiaan muuttamaan tämän tuomion 39 ja 40 kohdassa esitettyjä toteamuksia, jotka riittävät osoittamaan, että valituksenalainen tuomio koskee osavaltiota suoraan ja että se voi näin ollen valittaa tästä tuomiosta, eikä ole tarpeen tutkia lisäksi, onko kyseisellä osapuolella oikeussuojan tarve.
42 Kolmanneksi osavaltion edustajan valtuutuksessa määrätään nimenomaisesti, että tämä voi edustaa osavaltiota unionin tuomioistuimissa valtiontukia koskevissa oikeusriidoissa. DLH ei myöskään väitä eikä varsinkaan osoita, että kyseinen valtuutus ei enää olisi pätevä siitä huolimatta, että se annettiin 7.6.2019. Näin ollen kyseinen valtuutus täyttää unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määrätyt edellytykset (ks. vastaavasti tuomio 28.2.2018, mobile.de v. EUIPO, C‑418/16 P, EU:C:2018:128, 34 ja 39 kohta).
43 Tästä seuraa, että osavaltion valitus täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset.
Komission tekemän liitännäisvalituksen tutkittavaksi ottaminen
Asianosaisten lausumat
44 DLH väittää, että komission tekemä liitännäisvalitus ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ensinnäkään sillä perusteella, että siinä ei unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 177 artiklan 1 kohdan b alakohdan vastaisesti mainita ajankohtaa, jolloin osavaltion valitus annettiin tiedoksi komissiolle.
45 Toiseksi komission tekemä liitännäisvalitus on DLH:n mielestä työjärjestyksen 178 artiklan 3 kohdan toisen virkkeen vastainen, koska se on suurelta osin samanlainen kuin kirjelmä, jonka komissio jätti vastauksena päävalitukseen.
46 Kolmanneksi kyseinen liitännäisvalitus ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä sillä perusteella, ettei päävalituskaan täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.
47 Neljänneksi kyseisen liitännäisvalituksen tekeminen merkitsee oikeuden väärinkäyttöä, koska komissio ei aloittanut mitään jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä Saksan liittotasavaltaa vastaan, vaikka DLH oli ilmoittanut sille, että Hahn IV ‑päätöksen antamisen jälkeen FFHG ja osavaltio eivät kumpikaan olleet perineet asianomaisia tukia takaisin Ryanairilta, jotta niitä vastanneet summat olisi siirretty sulkutilille.
48 Komission ja osavaltion mielestä DLH:n argumentaatio on hylättävä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
49 Ensinnäkin DLH:n argumentista, jonka mukaan komission tekemä liitännäisvalitus ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä sillä perusteella, ettei myöskään osavaltion valitus täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, on riittävää todeta, että tämä argumentti on hylättävä, kun tämän tuomion 35–43 kohdassa esitetyt toteamukset otetaan huomioon.
50 Toiseksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 172 ja 174 artiklan mukaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsitellyn asian asianosaiset, joiden etujen mukaista on, että valitus hyväksytään, hylätään tai jätetään tutkimatta, voivat toimittaa vastineen, jossa vaaditaan valituksen hyväksymistä, hylkäämistä tai tutkimatta jättämistä kokonaan tai osittain. Nämä asianosaiset voivat myös työjärjestyksen 176 artiklan ja 178 artiklan 1 ja 3 kohdan nojalla tehdä vastineesta erillisellä asiakirjalla liitännäisvalituksen, jossa vaaditaan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun kumoamista kokonaan tai osittain ja jossa nojaudutaan oikeudellisiin perusteisiin ja perusteluihin, jotka poikkeavat vastineessa esitetyistä perusteista ja perusteluista (määräys 7.12.2017, Eurallumina v. komissio, C‑323/16 P, EU:C:2017:952, 30 kohta ja tuomio 3.9.2020, Vereniging tot Behoud van Natuurmonumenten in Nederland ym. v. komissio, C‑817/18 P, EU:C:2020:637, 47 kohta).
51 Näistä määräyksistä käy yhdessä luettuina ilmi, että valitukseen annetussa vastineessa ei voida vaatia unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun kumoamista perustein, jotka ovat valituksessa esitettyihin perusteisiin nähden erillisiä ja itsenäisiä, koska tällaisiin perusteisiin voidaan vedota vain liitännäisvalituksessa (tuomio 3.9.2020, Vereniging tot Behoud van Natuurmonumenten in Nederland ym. v. komissio, C‑817/18 P, EU:C:2020:637, 48 kohta). Tästä seuraa myös, että liitännäisvalitukseen on lähtökohtaisesti sisällyttävä perusteita ja perusteluja, jotka ovat erillisiä ja itsenäisiä niihin perusteisiin ja perusteluihin nähden, jotka on esitetty vastineessa saman asianosaisen tekemään päävalitukseen.
52 Nyt käsiteltävässä asiassa useat komission tekemässä liitännäisvalituksessa esitetyt perusteet ovat osittain päällekkäisiä niiden argumenttien kanssa, joihin komissio on vedonnut osavaltion valituksen tueksi jättämässään vastineessa.
53 On kuitenkin korostettava, että liitännäisvalituksessaan komissio itse vaatii valituksenalaisen tuomion kumoamista esittämällä perusteita, jotka ovat osittain itsenäisiä ja erillisiä päävalituksessa esitettyihin perusteisiin nähden. Tämän tuomion 50 kohdassa mieleen palautettujen sääntöjen nojalla tällaista vaatimusta ja tällaisia perusteita ei voitu esittää komission vastineessa, joten komissio teki liitännäisvalituksen kyseisten sääntöjen mukaisesti. Näin ollen komissiota ei voida moittia siitä, että se on liitännäisvalituksessaan esittänyt kaikki perusteet, joihin se on vedonnut valituksenalaisen tuomion kumoamista koskevan vaatimuksensa tueksi, mukaan lukien perusteet, jotka se esitti myös vastineessaan, sen sijaan, että se olisi jakanut perusteitaan koskevan esityksen kyseisen liitännäisvalituksen ja kyseisen vastineen kesken, mikä olisi saattanut vaarantaa sen päättelyn johdonmukaisuuden (ks. vastaavasti määräys 7.12.2017, Eurallumina v. komissio, C‑323/16 P, EU:C:2017:952, 31 kohta).
54 Kolmanneksi unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 177 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan liitännäisvalituskirjelmässä on mainittava päivä, jona päävalitus on annettu tiedoksi liitännäisvalituksen tekijälle. DLH toteaa, ettei tällaista mainintaa ole komission nyt käsiteltävässä asiassa tekemässä liitännäisvalituksessa.
55 Vaikkei tätä mainintaa tosiaankaan ole kyseisessä liitännäisvalituksessa, on riidatonta, että päivä, jona päävalitus annettiin komissiolle tiedoksi, eli 5.8.2021, mainitaan nimenomaisesti komission tähän päävalitukseen toimittamassa vastineessa, joka annettiin tiedoksi DLH:lle ja osavaltiolle. Lisäksi on täysin riidatonta, että komissio teki kyseisen liitännäisvalituksen asetetussa määräajassa.
56 Tästä seuraa, että se, että komissio on jättänyt sisällyttämättä liitännäisvalitukseensa unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 177 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun maininnan, ei ole sellainen sääntöjenvastaisuus, joka voisi johtaa liitännäisvalituksen tutkimatta jättämiseen, koska muille asianosaisille annettiin mahdollisuus tarkastaa, että kyseinen liitännäisvalitus oli todella tehty kahden kuukauden kuluessa valituksen tiedoksiannosta.
57 Toisin kuin DLH väittää päävalitukseen antamassaan vastauksessa, se, että komission päävalitukseen antamassa vastineessa vaaditaan valituksenalaisen tuomion kumoamista eikä – kuten unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 174 artiklassa edellytetään – valituksen hyväksymistä, hylkäämistä tai tutkimatta jättämistä kokonaan tai osittain, ei voi muuttaa mainittua päätelmää. Tällainen sääntöjenvastaisuus johtaa nimittäin ainoastaan sen vaatimuksen tutkimatta jättämiseen, jolla komissio vaatii vastineessaan valituksenalaisen tuomion kumoamista (ks. vastaavasti tuomio 30.5.2017, Safa Nicu Sepahan v. neuvosto, C‑45/15 P, EU:C:2017:402, 21 kohta).
58 Lopuksi on todettava, että vaikka pidettäisiinkin toteen näytettynä, ettei osavaltio toteuttanut valituksenalaisen tuomion tai Hahn IV ‑päätöksen noudattamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, tällainen seikka ei ole omiaan viemään tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä komission liitännäisvalitukselta, jossa vaaditaan kyseisen tuomion kumoamista.
59 Näin ollen komission liitännäisvalitus täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset.
Päävalituksen ja komission liitännäisvalituksen aineellinen oikeellisuus
Alustavat huomautukset
60 Osavaltio esittää valituksensa tueksi viisi valitusperustetta, joista ensimmäinen koskee SEUT 263 artiklan neljännen kohdan rikkomista ja perustelujen puuttumista, toinen oikeudellista virhettä Frankfurt-Hahnin lentoaseman vaikutusalueen arvioinnissa, kolmas ne ultra petita ‑periaatteen loukkaamista, neljäs niiden edellytysten noudattamatta jättämistä, joiden täyttyessä komissio voi olla aloittamatta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrättyä muodollista tutkintamenettelyä, ja viides SEUT 264 artiklan rikkomista.
61 Komissio esittää liitännäisvalituksensa tueksi kuusi valitusperustetta, joista ensimmäinen koskee SEUT 263 artiklan rikkomista, toinen todistustaakkaa koskevien sääntöjen rikkomista, asianosaisten esittämiin argumentteihin vastaamista sekä asianosaisten kuulemista koskevan velvollisuuden laiminlyöntiä, kolmas virheellisen kriteerin soveltamista tutkittaessa niiden komission päätösten pätevyys, joilla komissio on jättänyt aloittamatta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrättyä muodollista tutkintamenettelyä, neljäs ilmailualan tukia koskevien suuntaviivojen virheellistä tulkintaa, viides todistustaakkaa koskevien sääntöjen rikkomista ja kuudes unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen noudattamatta jättämistä, virheellistä viran puolesta tehtyä tutkintaa ja selvitysaineiston ottamista huomioon vääristyneellä tavalla.
Valitusperusteet, joiden mukaan DLH:lla ei ole asiavaltuutta
Asianosaisten lausumat
– Päävalituksessa esitetty ensimmäinen valitusperuste
62 Ensimmäisessä valitusperusteessaan osavaltio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut SEUT 263 artiklan neljättä kohtaa ja jättänyt noudattamatta perusteluvelvollisuuttaan.
63 Tämän ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa osavaltio katsoo erityisesti, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 62 ja 86 kohdassa, että kannekirjelmän kokonaistarkastelusta ilmeni, että DLH oli vedonnut kyseisessä tuomioistuimessa menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen. Osavaltion mielestä nimittäin DLH vetosi kannekirjelmässään ainoastaan virheisiin, jotka komissio oli tehnyt kyseessä olevan tuen hyväksymisen yhteydessä. Tyytyessään toteamaan, että väite tällaisesta rikkomisesta perustui kyseisen kannekirjelmän kokonaistarkasteluun, unionin yleinen tuomioistuin jätti lisäksi noudattamatta perusteluvelvollisuuttaan.
64 Komissio katsoo yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut saman kannekirjelmän sisällön huomioon vääristyneellä tavalla tai on ainakin tulkinnut sitä oikeudellisesti virheellisesti katsoessaan, että kannekirjelmä sisälsi yhden ainoan kanneperusteen, joka koski DLH:n menettelyllisten oikeuksien loukkaamista, vaikka se tosiasiassa sisälsi useita kanneperusteita. Toisaalta unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 59, 62 ja 86 kohdassa esittämä toteamus, jonka mukaan riittää, että menettelyllisten oikeuksien loukkaamiseen vedotaan kanteessa tai kannekirjelmässä kokonaisuudessaan, on SEUT 263 artiklan neljännen kohdan vastainen.
65 DLH vastaa, että se on kannekirjelmän 55 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa nimenomaisesti vedonnut menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen, ja tämä seikka on mainittu jopa sen kanteen kohteessa ja sen tueksi esitetyissä perusteissa, kuten kannekirjelmän 14 kohta osoittaa.
– Komission liitännäisvalituksen toinen valitusperuste
66 Liitännäisvalituksensa toisessa valitusperusteessa komissio väittää osavaltion tukemana, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole noudattanut todistustaakkaa koskevia sääntöjä eikä velvollisuuttaan vastata asianosaisten esittämiin argumentteihin ja kuulla asianosaisia.
67 Tämän toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio väittää, ettei DLH missään vaiheessa väittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa, että Frankfurt-Hahnin ja Frankfurt am Mainin lentoasemat kilpailisivat keskenään tai että ensin mainitulle myönnetyillä tuilla voisi olla jonkinlainen vaikutus jälkimmäiseen.
68 Komission mielestä valituksenalaisen tuomion 50 kohdassa on näin ollen oikeudellinen virhe siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin viittaa väitteeseen, jota DLH ei esittänyt tässä tuomioistuimessa ja jonka paikkansapitävyyttä se ei missään tapauksessa tutkinut.
69 Komission mukaan valituksenalaisen tuomion 52–54 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että Ryanair kohdisti DLH:hon kilpailupainetta, joka olisi vähäisempi, jos kyseessä olevaa tukea ei olisi myönnetty FFHG:lle, tutkimatta DLH:n ja komission esittämää näyttöä, mikä myös on todistustaakkaa koskevien sääntöjen vastaista.
70 DLH vastaa osoittaneensa kannekirjelmässään, että kyseiset kaksi lentoasemaa kilpailivat keskenään. Tällainen kilpailutilanne perustuu jo siihen kyseisen kannekirjelmän 43 ja 117 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa mainittuun seikkaan, että näiden lentoasemien vaikutusalueet ovat päällekkäisiä. Lisäksi se väittää todenneensa kyseisen kannekirjelmän 43 kohdassa, että kyseisten lentoasemien välillä oli kilpailua niiltä lähtevien lentoreittien osalta.
71 DLH:n mielestä komissio ei myöskään voi riitauttaa sitä unionin yleisen tuomioistuimen toteamaa seikkaa, jonka mukaan Frankfurt am Mainin ja Frankfurt-Hahnin lentoasemat kilpailevat keskenään, koska liitännäisvalitus rajoittuu oikeudellisiin perusteisiin.
72 Komissio väittää toissijaisesti, että DLH oli osoittanut, että Frankfurt-Hahnin lentoasema oli kohdistanut kilpailupainetta Frankfurt am Mainin lentoasemaan siinä määrin, että tämä oli sallinut Ryanairin avata siellä tukikohdan maaliskuussa 2017.
73 Liitännäisvalituksensa toisen valitusperusteen toisessa osassa komissio moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on katsonut valituksenalaisen tuomion 52 ja 53 kohdassa, että lentojen, joita Ryanair liikennöi Frankfurt-Hahnin lentoasemalta, ja lentojen, joita DLH liikennöi samoihin määränpäihin Frankfurt am Mainin lentoasemalta, osalta Ryanair ja DLH kilpailivat keskenään. Komissio kuitenkin väittää todenneensa unionin yleisessä tuomioistuimessa, että DLH:n Frankfurt am Mainin lentoasemalta liikennöimät lennot koskivat ”premium-luokan lentoja” ja kauttakulkumatkustajia, kun taas Ryanair liikennöi halpalentoja ”point-to-point-liikenteen” yhteydessä. Komissio on myös osoittanut, että DLH:n toimittamat seikat, joita se väitti todisteiksi, eivät sisältäneet mitään tietoja matkustajamäärän ja hintojen kehityksestä ja että oli olemassa merkittävää epävarmuutta siitä, mitä reittejä DLH tosiasiallisesti liikennöi ja minä ajankohtina. Tällä komission argumentaatiolla on suuri merkitys asian ratkaisemisen kannalta, joten unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt vastata siihen.
74 DLH vastaa, että unionin yleisellä tuomioistuimella ei ole mitään velvollisuutta ottaa huomioon sille esitettyjä argumentteja vaan ainoastaan velvollisuus taata, että oikeutta tulla kuulluksi kunnioitetaan.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
75 Koska riidanalainen päätös on osoitettu Saksan liittotasavallalle eikä DLH:lle, on muistutettava, että SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrätään kahdesta tapauksesta, joissa luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä on asiavaltuus nostaa kanne unionin toimesta, jota ei ole osoitettu sille. Tällaisen kanteen nostaminen on mahdollista yhtäältä sillä edellytyksellä, että kyseinen toimi koskee kyseistä henkilöä suoraan ja erikseen. Luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi toisaalta nostaa kanteen sääntelytoimesta, joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä, jos kyseinen toimi koskee sitä suoraan (tuomio 31.1.2023, komissio v. Braesch ym., C‑284/21 P, EU:C:2023:58, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
76 Tältä osin on aluksi korostettava, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa, että koska riidanalainen päätös koski yksittäistä tukea, oli poissuljettua, että kyseinen päätös olisi sääntelytoimi. Tätä toteamusta ei myöskään ole riitautettu nyt käsiteltävissä valituksissa.
77 Siltä osin kuin seuraavaksi on kyse siitä, koskeeko riidanalainen päätös DLH:ta SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla ”suoraan ja erikseen”, unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että muut kuin päätöksen adressaatit voivat väittää, että päätös koskee niitä erikseen, ainoastaan, jos kyseinen päätös vaikuttaa niihin tiettyjen niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella nämä henkilöt erottuvat kaikista muista ja ne voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin tällaisen päätöksen adressaatti (ks. mm. tuomio 15.7.1963, Plaumann v. komissio, 25/62, EU:C:1963:17, s. 223 ja tuomio 31.1.2023, komissio v. Braesch ym., C‑284/21 P, EU:C:2023:58, 51 kohta).
78 Koska kanne koski komission valtiontukiasiassa tekemää päätöstä, on syytä muistuttaa myös, että SEUT 108 artiklassa tarkoitetussa valtiontukien valvontamenettelyssä on erotettava toisistaan yhtäältä kyseisen artiklan 3 kohdan mukainen tukien alustava tutkintavaihe, jonka tarkoituksena on ainoastaan se, että komissio voi tehdä ensimmäiset päätelmänsä kyseisen tukitoimenpiteen osittaisesta tai täydellisestä soveltuvuudesta sisämarkkinoille, ja toisaalta tämän saman artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tutkintavaihe. EUT-sopimuksen mukaan komissio on vasta viimeksi mainitussa vaiheessa, jolla tähdätään siihen, että komissio saa käyttöönsä kattavat tiedot kaikista asiaan liittyvistä seikoista, velvollinen kehottamaan niitä, joita asia koskee, esittämään huomautuksensa (ks. mm. tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 94 kohta ja tuomio 31.1.2023, komissio v. Braesch ym., C‑284/21 P, EU:C:2023:58, 52 kohta).
79 Kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti muistuttanut valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa, tästä seuraa, että kun komissio SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrättyä muodollista tutkintamenettelyä aloittamatta toteaa mainitun artiklan 3 kohdan nojalla tehdyllä päätöksellä, että tuki soveltuu sisämarkkinoille, niillä, joiden hyväksi kyseiset menettelylliset takeet on annettu, on mahdollisuus saada aikaan se, että näitä takeita noudatetaan, vain, jos ne voivat riitauttaa tämän päätöksen unionin tuomioistuimissa. Tämän perusteella otetaan tutkittavaksi kanne, jonka on nostanut SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu osapuoli, jota asia koskee, tällaisen päätöksen kumoamiseksi, jos kyseinen kantaja pyrkii kanteen nostamisella turvaamaan viimeksi mainittuun määräykseen perustuvat menettelylliset oikeutensa (ks. mm. tuomio 31.1.2023, komissio v. Braesch ym., C‑284/21 P, EU:C:2023:58, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
80 Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin lainsäätäjä on kodifioinut käsitteen ”osapuoli, jota asia koskee”, määritelmän, sellaisena kuin se ilmenee unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, [SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL 1999, L 83, s. 1) 1 artiklan h alakohdassa, joka on korvattu asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdalla. Viimeksi mainitussa säännöksessä määritellään vastaava ”asianomaisen osapuolen” käsite siten, että sillä tarkoitetaan ”jäsenvaltiota, henkilöä, yritystä tai yritysten yhteenliittymää, jonka etuihin tuen myöntäminen voi vaikuttaa, erityisesti tuensaajaa, kilpailevia yrityksiä ja alan järjestöjä” (tuomio 31.1.2023, komissio v. Braesch ym., C‑284/21 P, EU:C:2023:58, 58 kohta).
81 Nyt käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että riidanalainen päätös on tehty SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätyn ja asetuksen 2015/1589 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun alustavan tutkintavaiheen päätteeksi ja näin ollen aloittamatta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrättyä ja kyseisen asetuksen 4 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua muodollista tutkintamenettelyä.
82 Unionin yleinen tuomioistuin on siis katsonut perustellusti, että DLH:n nostaman kanteen voitiin katsoa täyttävän tutkittavaksi ottamisen edellytykset siltä osin kuin kyseinen lentoyhtiö oli yhtäältä osoittanut olevansa asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettu ”asianomainen osapuoli” ja toisaalta vedonnut menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen.
83 Osavaltio ja komissio katsovat kuitenkin, että valituksenalaisen tuomion 32–64 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on katsonut virheellisesti, että molemmat näistä edellytyksistä täyttyivät nyt käsiteltävässä asiassa.
– DLH:n asema asianomaisena osapuolena
84 Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 39–56 kohdassa, että DLH oli asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettu ”asianomainen osapuoli”.
85 Tässä yhteydessä on muistutettava ensinnäkin, että vaikka tässä säännöksessä tarkoitettuun asianomaisen osapuolen käsitteeseen sisältyvät aivan erityisesti tuensaajan kanssa kilpailevat yritykset, tällä käsitteellä kuitenkin tarkoitetaan – kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 44 kohdassa asianmukaisesti todennut – ennalta määrittelemätöntä adressaattiryhmää (ks. vastaavasti tuomio 24.5.2011, komissio v. Kronoply ja Kronotex, C‑83/09 P, EU:C:2011:341, 63 kohta ja tuomio 31.1.2023, komissio v. Braesch ym., C‑284/21 P, EU:C:2023:58, 59 kohta).
86 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee siten, että yritystä, joka ei ole tuensaajan välitön kilpailija, voidaan silti pitää asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettuna asianomaisena osapuolena, edellyttäen, että se väittää, että tuen myöntäminen voi vaikuttaa sen etuihin, mikä edellyttää kyseisen yrityksen osoittavan oikeudellisesti riittävällä tavalla, että tuella saattaa olla konkreettinen vaikutus sen asemaan. Näin ollen asianomaisen osapuolen asema ei välttämättä edellytä kilpailusuhdetta (ks. vastaavasti mm. tuomio 24.5.2011, komissio v. Kronoply ja Kronotex, C‑83/09 P, EU:C:2011:341, 64 ja 65 kohta; tuomio 2.9.2021, Ja zum Nürburgring v. komissio, C‑647/19 P, EU:C:2021:666, 58 kohta ja tuomio 31.1.2023, komissio v. Braesch ym., C‑284/21 P, EU:C:2023:58, 60 kohta).
87 Toiseksi on korostettava, että unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 55 kohdassa, että kyseessä olevan tuen myöntämisellä saattoi olla konkreettinen vaikutus DLH:n tilanteeseen yhtäältä Frankfurt am Mainin lentoaseman, joka on sen tärkein ”keskuslentoasema”, toiminnan osalta ja toisaalta DLH:n kyseiseltä lentoasemalta liikennöimien lentojen määränpäitä koskevan kilpailun osalta.
88 Tarkemmin sanottuna unionin yleinen tuomioistuin on katsonut ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 50 kohdassa, että kyseessä oleva tuki saattoi vaikuttaa Frankfurt am Mainin lentoaseman kilpailuasemaan.
89 Kuten komissio perustellusti toteaa liitännäisvalituksensa toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, kannekirjelmästä ei kuitenkaan ilmene, että DLH olisi vedonnut kyseiseen argumenttiin asiavaltuutensa perustelemiseksi. Kuten tämän tuomion 86 kohdassa muistutetaan, yksinomaan kantajan tehtävänä on osoittaa, että kyseessä olevalla tukitoimenpiteellä saattaa olla konkreettinen vaikutus sen tilanteeseen.
90 Niinpä valituksenalaisen tuomion 50 kohdassa on oikeudellinen virhe.
91 Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin on korostanut valituksenalaisen tuomion 51–54 kohdassa, että koska FFHG pystyi kyseessä olevan tuen myöntämisen avulla jatkamaan toimintaansa, tämän tuen myöntäminen oli tarjonnut Ryanairille mahdollisuuden kohdistaa edelleen kilpailupainetta DLH:hon Frankfurt-Hahnin lentoasemalta käsin. Tällainen toteamus perustuu siihen, että nämä kaksi lentoyhtiötä kilpailevat keskenään siltä osin kuin ne liikennöivät lentoja samoihin määränpäihin Frankfurt-Hahnin ja Frankfurt am Mainin lentoasemilta, mistä ovat osoituksena – kuten valituksenalaisen tuomion 51 kohdassa todetaan – DLH:n oikeudenkäyntikirjelmissään ja unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa esittämät luettelot määränpäistä.
92 Kyseisestä 51 kohdasta ilmenee siten nimenomaisesti, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut huomioon DLH:n esittämät todisteet. Kuten komissio toteaa liitännäisvalituksensa toisen valitusperusteen toisessa osassa, valituksenalaisesta tuomiosta ei sitä vastoin mitenkään ilmene, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut huomioon argumentit, jotka komissio esitti muiden muassa unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämänsä vastauskirjelmän 33–40 kohdassa ja joilla se pyrki kyseenalaistamaan niiden todisteiden merkityksellisyyden, jotka DLH oli toimittanut sen arvioimiseksi, oliko kyseisen lentoyhtiön ja Ryanairin välillä kilpailusuhde.
93 Tältä osin on muistutettava yhtäältä, että unionin tuomioistuimen valvonnalla pyritään muutoksenhaun yhteydessä muun muassa tarkastamaan, onko unionin yleinen tuomioistuin vastannut oikeudellisesti riittävällä tavalla kaikkiin kantajan esittämiin väitteisiin, ja toisaalta, että valitusperuste, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole vastannut ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyihin väitteisiin, merkitsee pääosin vetoamista Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklaan, jota sovelletaan unionin yleiseen tuomioistuimeen saman perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 117 artiklaan perustuvan perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen (ks. vastaavasti tuomio 20.5.2010, Gogos v. komissio, C‑583/08 P, EU:C:2010:287, 29 kohta; tuomio 29.9.2022, ABLV Bank v. SRB, C‑202/21 P, EU:C:2022:734, 106 kohta ja tuomio 2.2.2023, Espanja ym. v. komissio, C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60, 118 kohta).
94 Unionin yleinen tuomioistuin ei tosin ole velvollinen esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä, sillä unionin yleisen tuomioistuimen esittämät perustelut voivat olla implisiittisiä, kunhan ne, joita asia koskee, saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt niiden argumentteja, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (tuomio 9.9.2008, FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio, C‑120/06 P ja C‑121/06 P, EU:C:2008:476, 96 kohta ja tuomio 1.12.2022, EUIPO v. Vincenti, C‑653/20 P, EU:C:2022:945, 47 kohta).
95 On kuitenkin niin, että koska nyt käsiteltävässä asiassa komission toimittamilla tiedoilla pyrittiin riitauttamaan DLH:n toimittamien tietojen merkityksellisyys, unionin yleisen tuomioistuimen olisi perusteluvelvollisuutensa täyttämiseksi pitänyt esittää syyt, joiden vuoksi se katsoi, etteivät kyseiset todisteet olleet omiaan kyseenalaistamaan sen DLH:n toimittamiin todisteisiin perustunutta arviointia, jonka mukaan kyseinen lentoyhtiö ja Ryanair toimivat samoilla matkustajalentoliikenteen markkinoilla ja kilpailivat näin ollen keskenään.
96 Edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja jättänyt noudattamatta perusteluvelvollisuuttaan katsoessaan, että DLH oli asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettu asianomainen osapuoli.
97 Näin ollen komission esittämän toisen valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa on hyväksyttävä.
– DLH:n vetoaminen menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen
98 Ensinnäkin on korostettava, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa esittämä toteamus, jonka mukaan DLH oli kannekirjelmässään vedonnut menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen, perustuu unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen tuomion 62 ja 63 kohdassa esittämiin toteamuksiin.
99 Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin on todennut mainitun tuomion 62 kohdassa, että koko kannekirjelmän tarkastelusta ilmenee, että DLH:n nostama kanne koski vastustamatta jättämistä koskevan päätöksen kumoamista, koska siinä oli riitautettu se, ettei kyseisessä päätöksessä ollut tutkittu kyseessä olevaa tukea täysimääräisesti, mikä loukkasi DLH:n oikeuksia siltä osin kuin tämä oli asianomainen osapuoli ja loukkasi sen kuulluksi tulemista koskevaa oikeutta sekä sen menettelyllisiä oikeuksia.
100 Valituksenalaisen tuomion 63 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on myös täsmentänyt, että koska kyse oli kanteesta, jolla oli riitautettu sellaisen päätöksen laillisuus, joka oli tehty aloittamatta muodollista menettelyä, oli tutkittava kaikki DLH:n ainoassa kanneperusteessaan esittämät argumentit sen arvioimiseksi, oliko niiden avulla mahdollista yksilöidä sellaisia vakavia vaikeuksia, joiden vallitessa komission olisi pitänyt aloittaa mainittu menettely.
101 Toiseksi on muistutettava, että unionin tuomioistuinten asiana ei ole tulkita kantajan kannetta, jolla riitautetaan yksinomaan päätöksen, jolla arvioidaan kyseessä olevaa tukitoimenpidettä, aineellinen oikeellisuus sellaisenaan, siten, että sillä pyritään todellisuudessa suojaamaan SEUT 108 artiklan 2 kohtaan perustuvia kantajan menettelyllisiä oikeuksia, jos kantaja ei ole nimenomaisesti esittänyt tällaista kanneperustetta, sillä muutoin muutettaisiin kanteen kohdetta (tuomio 2.9.2021, Ja zum Nürburgring v. komissio, C‑647/19 P, EU:C:2021:666, 115 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
102 Kantajan argumentit, joilla pyritään erityisesti osoittamaan, että komission olisi pitänyt aloittaa muodollinen tutkintavaihe, voidaan kuitenkin ottaa tutkittavaksi, jos kanteella, jonka tueksi näihin argumentteihin vedotaan, vaaditaan tosiasiallisesti tällaisen menettelyn aloittamatta jättämistä koskevan päätöksen kumoamista ja jos jo kannekirjelmän sanamuodonkin mukaan kantaja väittää, että tutkintamenettelyn aloittamatta jättäminen on estänyt sitä saamasta hyväkseen niitä menettelyllisiä takeita, joihin sillä on oikeus (ks. vastaavasti tuomio 22.9.2011, Belgia v. Deutsche Post ja DHL International, C‑148/09 P, EU:C:2011:603, 61–63 kohta).
103 Nyt käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin totta, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin on korostanut valituksenalaisen tuomion 62 kohdassa – DLH:n unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassa kanteessa vaadittiin kumottavaksi komission päätös olla aloittamatta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua muodollista tutkintavaihetta.
104 Toiseksi on kuitenkin korostettava, että – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 98 kohdassa – unionin yleinen tuomioistuin jätti noudattamatta perusteluvelvollisuuttaan, kun se tyytyi toteamaan kyseisen tuomion 62 kohdassa, että DLH:n vetoaminen menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen ilmeni kannekirjelmän kokonaistarkastelusta. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi päinvastoin pitänyt viitata nimenomaisesti niihin kyseisen kannekirjelmän kohtiin, joihin se tukeutui tehdäkseen tällaisen arvioinnin, jotta asianosaiset olisivat saaneet selville syyt, joiden vuoksi se päätyi ratkaisemaan asian tällä tavoin ja jotta unionin tuomioistuin voisi harjoittaa valvontaansa, kuten tämän tuomion 94 kohdassa muistutetaan.
105 Kolmanneksi on todettava, että – kuten julkisasiamies on myöskin pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 97 kohdassa – unionin yleisen tuomioistuimen oli vielä tutkittava, mitkä DLH:n esittämistä väitteistä oli erityisesti tarkoitettu osoittamaan, että komission olisi pitänyt aloittaa muodollinen tutkintavaihe.
106 Valituksenalaisesta tuomiosta ei kuitenkaan ilmene, että unionin yleinen tuomioistuin olisi suorittanut tällaisen tutkinnan. Kyseisen tuomion 63 kohdasta ilmenee päinvastoin, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että koska kanteella pyrittiin riitauttamaan se, että komissio kieltäytyi aloittamasta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua muodollista tutkintamenettelyä, sen oli tutkittava kaikki DLH:n esittämät argumentit sen arvioimiseksi, voitiinko niiden perusteella yksilöidä vakavia vaikeuksia, joiden vuoksi komission olisi pitänyt aloittaa tällainen menettely, tutkimatta ensin, pyrittiinkö kullakin näistä argumenteista erityisesti osoittamaan tällaisten vaikeuksien olemassaolo.
107 Tästä seuraa, että unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnissa, jonka mukaan DLH oli vedonnut menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen, on oikeudellisia virheitä ja siinä esitetyt perustelut ovat puutteelliset.
108 Näin ollen osavaltion valituksen ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on hyväksyttävä.
109 Valituksenalainen tuomio on kumottava kaiken edellä esitetyn perusteella ja tarvitsematta lausua osavaltion valituksen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisestä osasta, komission liitännäisvalituksen ensimmäisestä valitusperusteesta ja toisen valitusperusteen kolmannesta osasta, joilla muista syistä väitetään kanteelta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset, tai muista päävalituksen ja liitännäisvalitusten valitusperusteista, joilla pyritään kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen päättely asiakysymyksen osalta, ja erityisesti DLH:n liitännäisvalituksessaan esittämistä valitusperusteista, jotka koskevat sitä, onko unionin yleisen tuomioistuimen käyttämän kokonaisskenaarion käsite SEUT 107 artiklan mukainen.
Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne
110 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä määrätään, että jos unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, se voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.
111 Näin ei ole nyt käsiteltävässä asiassa.
112 On nimittäin todettava, että kun otetaan huomioon, että on tehty useita oikeudellisia virheitä ja esitetty puutteellisia perusteluja, sen tutkiminen, täyttääkö kanne tutkittavaksi ottamisen edellytykset, ja mahdollisesti tämän kanteen aineellisen oikeellisuuden tutkiminen edellyttävät tosiseikkoja koskevia arviointeja, jotka edellyttäisivät unionin tuomioistuimelta uusien prosessinjohtotoimien tai uusien asian selvittämistoimien toteuttamista.
113 Niinpä asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen ja oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 19.5.2021 antama tuomio Deutsche Lufthansa vastaan komissio (T‑218/18, EU:T:2021:282) kumotaan.
2) Asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen.
3) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
Allekirjoitukset