Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
11 päivänä tammikuuta 2024(*)
Muutoksenhaku – SEUT 340 artiklan toinen kohta – Euroopan unionin sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Asetus (EY) N:o 1073/1999 – Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimukset – OLAFin ulkoinen tutkimus – Asia ”Eurostat” – OLAFin kansallisille oikeusviranomaisille ennen tutkimuksen päättymistä lähettämät tiedot, jotka koskevat tekoja, joista voidaan nostaa rikossyyte – Euroopan komission ennen OLAFin tutkimuksen päättymistä tekemä rikosilmoitus – Kansallinen rikosoikeudellinen menettely – Rikosoikeudellisesta menettelystä luopumista koskeva lopullinen päätös – Unionin oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeisen rikkomisen käsite – Kantajille väitetysti aiheutunut aineeton ja aineellinen vahinko – Vahingonkorvauskanne
Asiassa C-363/22 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 6.6.2022,
Planistat Europe SARL, kotipaikka Pariisi (Ranska),
Hervé-Patrick Charlot, kotipaikka Pariisi (Ranska),
edustajanaan F. Martin Laprade, avocat,
valittajina,
ja jossa muuna osapuolena on
Euroopan komissio, asiamiehinään J. Baquero Cruz ja F. Blanc,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Regan sekä tuomarit Z. Csehi, M. Ilešič (esittelevä tuomari), I. Jarukaitis ja D. Gratsias,
julkisasiamies: L. Medina,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 13.7.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Planistat Europe SARL ja Hervé-Patrick Charlot vaativat valituksellaan kumottavaksi unionin yleisen tuomioistuimen 6.4.2022 antaman tuomion Planistat Europe ja Charlot v. komissio (T-735/20, jäljempänä valituksenalainen tuomio, EU:T:2022:220), jossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien kanteen, jolla vaadittiin korvausta yhtäältä aineettomasta vahingosta, jota Charlot’lle väitetysti oli aiheutunut siitä, että Euroopan petoksentorjuntavirasto (OLAF) oli lähettänyt kansallisille viranomaisille tietoja teoista, joita voitiin pitää rikosoikeudellisesti rangaistavina, ja siitä, että Euroopan komissio oli tehnyt näille viranomaisille rikosilmoituksen, ja toisaalta aineellisesta vahingosta, jota valittajille väitetysti oli aiheutunut Planistat Europen ja komission välisten sopimusten purkamisesta.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
2 Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimuksista 25.5.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/1999 (EYVL 1999, L 136, s. 1), joka on ajallisesti sovellettavissa käsiteltävään asiaan, johdanto-osan 1, 5, 10 ja 13 perustelukappaleen sanamuoto oli seuraava:
”(1) Euroopan yhteisöjen toimielimet ja jäsenvaltiot pitävät yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista sekä petosten ja kaiken yhteisöjen taloudellisia etuja vahingoittavan muun laittoman toiminnan torjuntaa erittäin tärkeänä; – –
– –
(5) komission perustaman viraston tehtäviin kuuluu taloudellisten etujen suojaamisen lisäksi kaikki toimet yhteisön etujen suojelemiseksi sellaisia väärinkäytöksiä vastaan, jotka voivat johtaa hallinnollisiin kanteisiin tai rikossyytteisiin,
– –
(10) näissä tutkimuksissa on noudatettava perustamissopimusta ja erityisesti yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa, yhteisöjen virkamiehiin ja muuhun henkilöstöön sovellettavia henkilöstösääntöjä – – sekä ottaen täysimääräisesti huomioon ihmisoikeudet ja perusvapaudet, erityisesti oikeudenmukaisuuden periaatteen ja noudattaen asianomaisen oikeutta tulla kuulluksi häntä koskevista seikoista ja periaatetta, jonka mukaan ainoastaan tutkinnan päätelmät voidaan perustaa todistettaviin seikkoihin; tätä varten toimielinten ja elinten on säädettävä sisäisiä tutkimuksia koskevista edellytyksistä ja yksityiskohtaisista säännöistä; tämän vuoksi on tarpeen muuttaa henkilöstösääntöjä virkamiesten ja muun henkilöstön oikeuksia ja velvoitteita sisäisissä tutkimuksissa koskevien säännösten sisällyttämiseksi niihin,
– –
(13) toimivaltaisten kansallisten viranomaisten taikka tarvittaessa toimielinten tai elinten tehtävänä on päättää valmistuneen tutkinnan johdosta toteutettavista jatkotoimista [OLAFin] laatiman kertomuksen perusteella; tästä huolimatta [OLAFin] johtajalle olisi säädettävä velvollisuus toimittaa suoraan asianomaisen jäsenvaltion oikeusviranomaisille ne [OLAFin] sisäisten tutkimusten yhteydessä saamat tiedot seikoista, jotka saattavat johtaa rikossyytteisiin”.
3 Kyseisen asetuksen 2 artiklan, jonka otsikko on ”Hallinnolliset tutkimukset”, sanamuoto on seuraava:
”Tässä asetuksessa hallinnollisilla tutkimuksilla, jäljempänä ’tutkimukset’, tarkoitetaan kaikkia tarkastuksia, todentamisia ja [OLAFin] henkilökuntaan kuuluvien 3 ja 4 artiklan mukaisesti toteuttamia toimia 1 artiklassa määritettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi ja osoittaakseen tarvittaessa, että tarkastettu toiminta on luonteeltaan väärinkäytös. Tutkimukset eivät vaikuta jäsenvaltioiden syytetoimivaltaan. ”
4 Kyseisen asetuksen 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Tietojen luottamuksellisuus ja tietosuoja”, säädettiin seuraavaa:
”1. Ulkoisissa tutkimuksissa saaduilla tiedoilla on niiden muodosta riippumatta näitä tutkimuksia koskevien säännösten mukainen suoja.
2. Sisäisissä tutkimuksissa annetut tai saadut tiedot ovat niiden muodosta riippumatta luottamuksellisia, ja niillä on sama suoja kuin Euroopan yhteisöjen toimielimiin sovellettavissa säännöksissä.
Tällaisia tietoja ei erityisesti saa ilmaista muille kuin niille henkilöille, joiden kuuluu tehtäviensä vuoksi Euroopan yhteisöjen tai jäsenvaltioiden toimielimissä tuntea ne, eikä niitä saa käyttää muuhun tarkoitukseen kuin petosten, lahjonnan ja muun laittoman toiminnan torjumiseen.
3. Johtaja huolehtii siitä, että [OLAFin] henkilökuntaan kuuluvat ja muut hänen alaisuudessaan toimivat henkilöt noudattavat henkilötietojen suojaa koskevia yhteisön ja kansallisia säännöksiä, erityisesti 24 päivänä lokakuuta 1995 yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY [EUVL 1995, L 281, s. 31] säännöksiä.
4. [OLAFin] johtaja ja 11 artiklassa tarkoitetun valvontakomitean jäsenet valvovat tämän artiklan säännösten sekä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 286 ja 287 artiklan soveltamista.”
5 Kyseisen asetuksen 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Tutkintakertomus ja tutkinnan jatkotoimet”, säädettiin seuraavaa:
”1. [OLAF] laatii tutkimuksensa valmistuttua johtajan vastuulla loppukertomuksen, jossa ilmoitetaan erityisesti todetut seikat, mahdollinen taloudellinen vahinko ja tutkinnan päätelmät sekä [OLAFin] johtajan suositukset jatkotoimiksi.
2. Näitä kertomuksia laadittaessa on otettava huomioon asianomaisen jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvät menettelyä koskevat vaatimukset. Tapauksissa, joissa on tarpeen turvautua jäsenvaltion hallinnollisiin ja oikeudellisiin menettelyihin, näin laaditut kertomukset on hyväksyttävä todisteeksi samalla tavoin ja samoin edellytyksin kuin kansallisten hallinnollisten tarkastajien laatimat hallinnolliset kertomukset. Viraston kertomuksia arvioidaan samojen sääntöjen perusteella kuin kansallisten hallinnollisten tarkastajien laatimia hallinnollisia kertomuksia, ja ne ovat kansallisten viranomaisten kertomusten kanssa samanarvoiset.
3. Ulkoisesta tutkimuksesta laadittu kertomus ja kaikki siihen liittyvät tarpeelliset asiakirjat toimitetaan kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ulkoisia tutkimuksia koskevan säännöstön mukaisesti.
4. Sisäisestä tutkimuksesta laadittu kertomus ja kaikki siihen liittyvät tarpeelliset asiakirjat toimitetaan asianomaiselle toimielimelle tai elimelle. Toimielimet ja elimet toteuttavat sisäisten tutkimusten tulosten edellyttämät kurinpidolliset ja oikeudelliset jatkotoimet ja ilmoittavat viraston johtajalle toteutetuista tutkimuksen jatkotoimista [OLAFin] johtajan kertomuksensa päätelmissä vahvistamassa määräajassa.”
6 Asetuksen N:o 1073/1999 10 artiklan, jonka otsikko oli ”[OLAFin] lähettämät tiedot”, sanamuoto oli seuraava:
”1. Tämän asetuksen 8, 9 ja 11 artiklan sekä [komission paikan päällä suorittamista tarkastuksista ja todentamisista Euroopan yhteisöjen taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten ja muiden väärinkäytösten estämiseksi 11.11.1996 annetun neuvoston] asetuksen (Euratom, EY) N:o 2185/96 [EYVL 1996, L 292, s. 2] säännösten soveltamista rajoittamatta [OLAF] voi milloin tahansa lähettää asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ulkoisten tutkimusten yhteydessä saamiaan tietoja.
2. Tämän asetuksen 8, 9 ja 11 artiklan soveltamista rajoittamatta [OLAFin] johtaja lähettää asianomaisen jäsenvaltion oikeusviranomaisille [OLAFin] sisäisten tutkimusten yhteydessä saamat tiedot seikoista, jotka voivat johtaa rikossyytteisiin. [OLAFin] johtaja ilmoittaa tästä samanaikaisesti asianomaiselle jäsenvaltiolle, jollei tutkimukseen liittyvistä syistä muuta johdu.
3. [OLAF] voi milloin tahansa toimittaa asianomaiselle toimielimelle tai elimelle sisäisten tutkimusten yhteydessä saamiaan tietoja, tämän kuitenkaan rajoittamatta tämän asetuksen 8 ja 9 artiklan soveltamista.”
II Asian tausta
7 Unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt asian taustan valituksenalaisen tuomion 2–18 kohdassa, ja se voidaan tiivistää tätä oikeudenkäyntiä varten seuraavasti.
8 Euroopan yhteisöjen tilastotoimisto (Eurostat) perusti vuonna 1996 tilastotietojen myyntipisteiden verkoston (datashops). Nämä datashopit, jotka eivät olleet oikeushenkilöitä, toimivat jäsenvaltioissa lähtökohtaisesti osana kansallisia tilastolaitoksia, paitsi Belgiassa, Espanjassa ja Luxemburgissa, jossa niitä hallinnoivat yksityiset yritykset. Eurostatin, Euroopan yhteisöjen julkaisutoimiston (OPOCE) ja datashopeista vastanneen yksikön välillä tehtiin tätä varten kolmikantasopimukset.
9 Charlot’n johtama Planistat Europe teki Eurostatin kanssa vuosina 1996–1999 puitesopimuksia sellaisten eri palvelujen suorittamisesta, joihin kuului muun muassa henkilöstön asettaminen datashopien käyttöön.
10 Planistat Europen tehtäväksi annettiin 1.1.2000 alkaen Brysselin (Belgia), Madridin (Espanja) ja Luxemburgin (Luxemburg) datashopien hallinnointi. Sen oli tilitettävä komissiolle näissä kolmessa datashopissa saatu koko liikevaihto.
11 Vuoden 1999 syyskuussa Eurostatin sisäinen tarkastus laati kertomuksen, jossa todettiin väärinkäytöksiä datashopien hallinnoinnissa, josta Planistat Europe vastasi.
12 Komission varainhoidon valvonnan pääosasto toimitti kyseisen kertomuksen 17.3.2000 OLAFille.
13 OLAF päätti 18.3.2003 aloittaa Planistat Europea koskevan ulkoisen tutkimuksen OF/2002/0510 suoritettuaan ensin sisäisen tutkimuksen (IO/2000/4097), jonka tarkoituksena oli tarkastella datashopien verkoston perustamiseen liittyneitä yksityiskohtia, niiden laskutuskanavia ja rahoituspuitteita sekä Euroopan unionin virkamiesten mahdollista osallisuutta asiaan.
14 OLAF lähetti 19.3.2003 Ranskan oikeusviranomaisille tietoja teoista, joita sen mukaan voitiin käynnissä olevan tutkimuksen yhteydessä pitää rikosoikeudellisesti rangaistavina (jäljempänä 19.3.2003 päivätty muistio). Procureur de la République de Paris (Pariisin syyttäjäviranomainen, Ranska) käynnisti tällä perusteella tribunal de grande instance de Paris’n (Pariisin alioikeus, Ranska) tutkintatuomarin suorittaman tutkinnan kavalluksen salaamisen ja kavallukseen osallistumisen vuoksi.
15 Tästä lähettämisestä kerrottiin lehdistössä 16.5.2003, ja Euroopan parlamentin jäsenet esittivät siitä kirjallisia kysymyksiä komissiolle.
16 Komissio ja OLAF julkaisivat useita lehdistötiedotteita, joista Planistat Europe mainittiin vain kahdessa. Komission 9.7.2003 päivätyssä lehdistötiedotteessa Planistat Europeen viitattiin ensimmäistä kertaa, kun taas 23.7.2003 päivätyssä lehdistötiedotteessa komissio vahvisti päätöksensä päättää Planistat Europen kanssa tekemänsä sopimukset.
17 Komissio teki 10.7.2003 asianomistajana Pariisin yleiselle syyttäjälle tuntematonta rikoksentekijää koskevan rikosilmoituksen kavallusrikoksesta ja kaikista muista rikoksista, joihin syyllistyminen voitiin päätellä rikosilmoituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.
18 Tutkintatuomari aloitti 10.9.2003 tutkinnan, jonka kohteena oli kavallus ja kavalluksen salaaminen, joihin Charlot’n epäiltiin osallistuneen.
19 Komissio teki 23.7.2003 päätöksen päättää kyseessä olevat Planistat Europen kanssa tehdyt sopimukset.
20 OLAF päätti 25.9.2003 päättää sekä sisäisen tutkimuksen IO/2000/4097 että ulkoisen tutkimuksen OF/2002/0510.
21 Tribunal de grande instance de Paris’n tutkintatuomari teki 9.9.2013 tutkinnan kohteena olevien henkilöiden osalta Ranskan oikeusviranomaisten vireille panemasta rikosoikeudellisesta menettelystä luopumista koskevan päätöksen, ja komissio valitti tästä päätöksestä.
22 Cour d’appel de Paris (Pariisin ylioikeus, Ranska) hylkäsi 23.6.2014 antamallaan tuomiolla tämän komission valituksen ja pysytti kyseisen rikosoikeudellisesta menettelystä luopumista koskevan päätöksen.
23 Cour de cassation (ylin yleinen tuomioistuin, Ranska) hylkäsi 15.6.2016 antamallaan tuomiolla komission tästä 23.6.2014 annetusta tuomiosta tekemän valituksen ja päätti siten tuomioistuinmenettelyn.
24 Valittajat lähettivät 10.9.2020 komissiolle virallisen ilmoituksen, jossa komissiota vaadittiin maksamaan niille 11,6 miljoonan euron suuruinen summa korvauksena vahingoista, joita väitetysti aiheutui muun muassa komission tekemästä rikosilmoituksesta ja sitä koskevien lehdistötiedotteiden julkaisemisesta.
25 Komissio hylkäsi 15.10.2020 valittajien vaatimuksen todeten, etteivät unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen edellytykset täyttyneet.
III Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
26 Planistat Europe ja Charlot nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.12.2020 toimittamallaan kannekirjelmällä SEUT 268 artiklaan perustuvan kanteen, jossa vaadittiin korvausta yhtäältä aineettomasta vahingosta, joka Charlot’lle oli väitetysti aiheutunut siitä, että OLAF oli lähettänyt kansallisille viranomaisille tietoja teoista, jotka voitiin katsoa rikoksiksi, sekä siitä, että komissio oli tehnyt näille viranomaisille rikosilmoituksen ennen OLAFin tutkimuksen päättämistä, ja toisaalta aineellisesta vahingosta, joka valittajille oli väitetysti aiheutunut Planistat Europen ja komission välisten sopimusten irtisanomisesta.
27 Valittajat väittivät tämän kanteensa tueksi, että OLAF ja komissio olivat laiminlyöneet huolenpitovelvollisuuden sekä loukanneet hyvän hallinnon ja syyttömyysolettaman periaatteita sekä puolustautumisoikeuksia, sellaisina kuin ne on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (jäljempänä perusoikeuskirja). Valittajat vetosivat lähinnä virheisiin, joita OLAF ja komissio olivat tehneet yhtäältä siksi, että Ranskan oikeusviranomaisille oli lähetetty tietoja teoista, joita voitiin pitää rikosoikeudellisesti rangaistavina, ja toisaalta siksi, että ne olivat tehneet tuntematonta rikoksentekijää koskevan rikosilmoituksen, joka oli johtanut rikosoikeudellisen menettelyn vireille panemiseen valittajia vastaan, ja siksi, että ne olivat jatkaneet tätä menettelyä perusteettomasti. Valittajien mukaan nämä OLAFin ja komission tekemät virheet olivat välittömässä syy-yhteydessä aineettomiin ja aineellisiin vahinkoihin, joista valittajat vaativat korvausta.
28 Unionin yleinen tuomioistuin jätti kyseisen kanteen osittain tutkimatta, koska Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklassa tarkoitettu viiden vuoden vanhentumisaika oli kulunut, ja hylkäsi sen osittain perusteettomana.
IV Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa
29 Valittajat vaativat valituksessaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä yhtäältä todetaan, että osa valittajien kanteesta on vanhentunut, ja toisaalta hylätään komission sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskeva kanne
– hyväksyy ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt vaatimukset
– velvoittaa komission tunnustamaan julkisesti, että se on tehnyt valittajia koskevan arviointivirheen, ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
30 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen ja
– velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
V Valitus
31 Alustavana huomautuksena on muistutettava, että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”valituksessa voidaan vaatia unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion tuomiolauselmaan sisältyvän lopputuloksen kumoamista kokonaan tai osittain”. Lisäksi kyseisen työjärjestyksen 170 artiklan 1 kohdan mukaan valituksessa voidaan vaatia, jos valitus todetaan perustelluksi, ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen vaatimusten hyväksymistä kokonaan tai osittain mutta ei uusien vaatimusten hyväksymistä.
32 Valittajien kolmannella vaatimuksella, jolla pyritään siihen, että komissio velvoitetaan tunnustamaan julkisesti, että se on tehnyt valittajien osalta arviointivirheen, ei kuitenkaan vaadita unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun kumoamista eikä ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen vaatimusten hyväksymistä, koska – kuten valituksenalaisesta tuomiosta ja ensimmäisessä oikeusasteessa esitetystä kannekirjelmästä, joka on unionin tuomioistuimelle työjärjestyksen 167 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimitetussa ensimmäisen asteen asiakirja-aineistossa, ilmenee – valittajat eivät olleet esittäneet tällaista vaatimusta ensimmäisessä oikeusasteessa. Tästä seuraa, että valittajien kolmas vaatimus on uusi vaatimus, joka on jätettävä tutkimatta.
33 Muilta osin valittajat esittävät valituksensa tueksi kolme valitusperustetta. Ensimmäisessä, ensisijaisesti esitetyssä valitusperusteessaan valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen virheen, kun se tulkitsi vahingon aiheuttanutta tapahtumaa virheellisesti. Toisessa valitusperusteessaan, johon valittajat ovat vedonneet toissijaisesti, valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheitä, jotka liittyivät sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiseen. Kolmannessa valitusperusteessaan valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi virheellisesti, ettei väitettyjen vahinkojen tosiasiallisuutta ja syy-yhteyden olemassaoloa ollut tarpeen tutkia.
A Ensimmäinen valitusperuste
34 Ensimmäisessä valitusperusteessaan, joka jakautuu kahteen osaan, joista toinen koskee aineetonta ja toinen aineellista vahinkoa, valittajat väittävät, että kun unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa valittajien arvostelleen komissiota siitä, että tämä oli aiheuttanut Charlot’lle aineetonta vahinkoa, koska hän oli syytettynä Ranskan oikeusviranomaisten aloittamassa rikosoikeudellisessa menettelyssä, sekä aineellista vahinkoa, koska kaikki Planistat Europen kanssa tehdyt sopimukset oli irtisanottu, se otti valittajien väitteet huomioon vääristyneellä tavalla. Tämä vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen johti valittajien mukaan siihen, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen määritellessään virheet, joista muodostui ne vahingot aiheuttanut tapahtuma, joista valittajat vaativat korvausta, mikä valittajien mukaan teki virheelliseksi sen koko arvioinnin, erityisesti valituksenalaisen tuomion 116 kohdan, jossa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kanteen on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.
1. Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa
a) Asianosaisten lausumat
35 Valittajat arvostelevat ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se määritteli virheellisesti väitetyn aineettoman vahingon aiheuttaneen tapahtuman.
36 Valittajat väittävät tältä osin, että unionin yleinen tuomioistuin otti niiden esittämät lausumat huomioon vääristyneellä tavalla, kun se katsoi, että niiden kanne koski yksinomaan sitä aineetonta vahinkoa, joka aiheutui väitetysti siitä, että OLAF lähetti 19.3.2003 päivätyn muistion, eikä sitä aineetonta vahinkoa, joka aiheutui tämän lähettämisen ”laajasta uutisoinnista”. Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin erehtyi niiden virheiden määrittelemisessä, jotka muodostavat vahingon, josta ne vaativat korvausta.
37 Tältä osin ensimmäisessä oikeusasteessa esitetystä kannekirjelmästä ilmenee, että valittajien mukaan OLAF ja komissio tekivät useita virheitä, joissa oli kyse yhtäältä siitä, että ne tekivät ”väärän ilmiannon” Ranskan oikeusviranomaisille osoittamassaan 19.3.2003 päivätyssä muistiossa, ja toisaalta siitä, että ne tekivät tämän tuomion 17 kohdassa tarkoitetun yksityisoikeudellisen vaatimuksen sisältävän asianomistajan rikosilmoituksen, josta uutisoitiin laajasti, ja antoivat lehdistötiedotteen, johon ne väitetysti ”vuotivat” tarkoituksellisesti tietoja, jotka liittyvät kyseiseen muistioon, ja jossa ne esittivät ”kunniaa loukkaavia” lausumia. Näiden virheiden yhdistelmä loukkasi valittajien mukaan Charlot’n, joka oli Planistat Europen johtaja, kunniaa ja mainetta.
38 Komissio katsoo, että valittajien väitteet perustuvat valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan.
b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
39 Aluksi on todettava, että toisin kuin valittajat lähinnä väittävät, unionin yleinen tuomioistuin ei jättänyt ottamatta huomioon sitä, että valittajat olivat vedonneet aineettomaan vahinkoon, joka aiheutui siitä, että OLAFin 19.3.2003 päivätyn muistion lähettämisestä uutisoitiin. Valituksenalaisen tuomion 47 kohdasta nimittäin ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon tämän väitetyn aineettoman vahingon mutta katsoi, että se oli kertaluonteinen ja näin ollen vanhentunut Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklan ja kyseisen tuomion 34 ja 35 kohdassa esitettyjen oikeuskäytännössä vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Tästä seuraa, että siltä osin kuin valittajat arvostelevat ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se otti niiden ensimmäisessä oikeusasteessa toimittaman kannekirjelmän huomioon vääristyneellä tavalla, kun se jätti ottamatta huomioon aineettoman vahingon, joka oli valittajien mukaan aiheutunut kyseisestä muistiosta julkaistuista uutisista, tämä valitusperusteen osa perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan ja on näin ollen hylättävä perusteettomana.
40 Siltä osin kuin kyseinen ensimmäinen osa on ymmärrettävä siten, että se koskee valittajien perusteluiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin ei valittajien mukaan ottanut huomioon sitä, että väitetty vahinko johtui mainitun muistion toimittamisen ja siitä uutisoinnin yhdistelmästä, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta sekä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta ja 169 artiklan 2 kohdasta seuraa, että valituksessa on valituksen tai asianomaisen valitusperusteen tutkimatta jättämisen uhalla ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi (tuomio 21.9.2023, China Chamber of Commerce for Import and Export of Machinery and Electronic Products ym. v. komissio, C-478/21 P, EU:C:2023:685, 162 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Näiden määräysten mukaista perusteluvelvollisuutta ei täytä valitus, joka sellaisia perusteluita sisältämättä, joiden tarkoituksena olisi erityisesti määrittää valituksenalaiseen tuomioon tai määräykseen väitetysti sisältyvä oikeudellinen virhe, tyydytään vain kertaamaan tai toistamaan unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut, sellaisetkin, joiden pohjana olevien tosiseikkojen osalta kyseinen tuomioistuin on nimenomaisesti omaksunut eri näkemyksen. Tällaisella valituksella pyritään näet tosiasiassa ainoastaan siihen, että unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty kanne tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan (ks. vastaavasti tuomio 27.4.2023, PL v. komissio, C-537/21 P, ei julkaistu, EU:C:2023:363, 125 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
42 Tältä osin on todettava, että vaikka valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin esitti niiden unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämät perustelut valituksenalaisessa tuomiossa virheellisesti, on kuitenkin niin, etteivät nämä samat valittajat yksilöi mitään oikeudellista virhettä, joka olisi johtunut tästä väitetysti virheellisestä esittämisestä ja joka olisi johtanut kyseisen tuomion virheellisyyteen (ks. analogisesti tuomio 4.6.2015, Andechser Molkerei Scheitz v. komissio, C-682/13 P, EU:C:2015:356, 59 kohta).
43 Kuten komissio on perustellusti huomauttanut, valittajat eivät etenkään ole esittäneet minkäänlaisia perusteluita kyseenalaistaakseen unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa esittämän toteamuksen, joka on mainittu tämän tuomion 39 kohdassa, tai valituksenalaisen tuomion 34 ja 35 kohdassa mainitut oikeuskäytännössä vahvistetut periaatteet.
44 Näin ollen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.
2. Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa
a) Asianosaisten lausumat
45 Ensimmäisen valitusperusteensa toisessa osassa valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen todenneen virheellisesti, että väitetyn aineellisen vahingon aiheuttanut tapahtuma johtui Planistat Europen ja komission välillä vuonna 2003 tehtyjen sopimusten irtisanomisesta, vaikka ensimmäisessä oikeusasteessa esitetystä kannekirjelmästä ilmeni selvästi, että tämä vahinko muodostui kyseisen yhtiön osuuksien arvonmenetyksestä sekä siitä, että ”kukoistava yritys tukehtui” ja ”miltei kuoli” OLAFin ja komission kunniaa loukanneen menettelyn seurauksena. Valittajien mukaan kyseinen vahinko on jatkuva, toisin kuin näiden sopimusten irtisanomisesta aiheutunut kertaluonteinen vahinko. Cour de cassationin 15.6.2016 antama ratkaisu, jossa pysytettiin tribunal de grande instance de Paris’n tutkintatuomarin rikosoikeudellisesta menettelystä luopumista koskeva päätös, jolla Charlot’n syyttömyys vahvistettiin, mahdollistaa sen, että kyseisen kunnianloukkauksen voidaan jälkikäteen katsoa olevan ”lainvastainen”. Valittajat väittävät näin ollen, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt arvioida täysin eri tavalla niiden vahingonkorvausvaatimus, johon viitataan tämän tuomion 24 kohdassa, muun muassa siltä osin kuin kyse on niiden unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymistä koskevan kanteen vanhentumisesta.
46 Komissio kiistää nämä väitteet.
b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
47 Vaikka pitää paikkansa, että valittajat väittivät ensimmäisessä oikeusasteessa nostamassaan kanteessa, että aineellinen vahinko, jota ne väittivät kärsineensä, muodostui Planistat Europen osuuksien arvonmenetyksestä sekä siitä, että ”kukoistava yritys tukehtui” ja ”miltei kuoli” OLAFin ja komission sellaisen menettelyn seurauksena, joka merkitsi kunnianloukkausta, on kuitenkin niin, että kyseisen kannekirjelmän sanamuodon mukaan tämä arvonmenetys johtui yhtäältä kyseisen yhtiön ja komission välillä tehtyjen sopimusten täytäntöönpanon keskeyttämisestä ja sen jälkeen niiden irtisanomisesta sekä toisaalta muiden asiakkaiden kanssa tehtyjen sopimusten irtisanomisesta. Ei siis voida katsoa, että unionin yleinen tuomioistuin otti valittajien väitteet tältä osin huomioon vääristyneellä tavalla, joten ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana siltä osin kuin se koskee valittajien esittämien väitteiden väitettyä vääristämistä.
48 Lisäksi on todettava, että kyseisen yhtiön ja komission välillä tehtyjen sopimusten irtisanomisen osalta valittajat vain arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi valituksenalaisen tuomion 58–61 kohdassa, että tämä aineellinen vahinko oli kertaluonteinen, joten vaatimus kyseisen vahingon korvaamisesta oli vanhentunut, ilmoittamatta kuitenkaan tämän tuomion 40 ja 41 kohdassa mainitun oikeuskäytännön vastaisesti, miltä osin kyseisessä päättelyssä oli oikeudellinen virhe; valituksen tällä osalla pyritään siten siihen, että toistamalla valittajien ensimmäisessä oikeusasteessa esittämät väitteet niiden unionin yleisessä tuomioistuimessa nostama kanne tutkitaan uudelleen, ja se on näin ollen jätettävä tutkimatta.
49 Muiden asiakkaiden kanssa tehtyjen sopimusten irtisanomisesta aiheutuneen aineellisen vahingon osalta on muistutettava, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 62 kohdassa, etteivät valittajat ole esittäneet mitään näyttöä, jonka perusteella voitaisiin näyttää toteen muun muassa täsmällinen ajankohta, jolloin tällainen vahinko syntyi.
50 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan vain tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja sen pohjalta tehtyihin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa (tuomio 14.10.2021, NRW.Bank v. SRB, C-662/19 P, EU:C:2021:846, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikkojen arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (tuomio 25.3.2021, Deutsche Telekom v. komissio, C-152/19 P, EU:C:2021:238, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
51 Koska valittajat eivät ole vedonneet siihen, että tosiseikat tai selvitysaineisto olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, heidän perustelunsa on jätettävä tutkimatta myös tältä osin.
52 Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on näin ollen osittain hylättävä perusteettomana ja osittain jätettävä tutkimatta.
53 Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
B Toinen valitusperuste
54 Toinen valitusperuste, jossa valittajat vetoavat unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymiseen liittyvään oikeudelliseen virheeseen, jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen koskee virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin väitetysti teki OLAFin ja komission valittajiin kohdistaman kunnianloukkauksen lainvastaisuuteen liittyen, toinen virhettä, joka liittyy OLAFin menettelyn lainvastaisuuteen siltä osin kuin riittävien todisteiden puuttuessa OLAF toimitti Ranskan viranomaisille tietoja teoista, joita voidaan pitää rikosoikeudellisesti rangaistavina, ja kolmas virhettä, joka koskee komission toiminnan lainvastaisuutta.
1. Toisen valitusperusteen toisen osan ensimmäinen väite
a) Asianosaisten lausumat
55 Valittajat katsovat toisen valitusperusteensa toisen osan ensimmäisessä väitteessä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei OLAF ollut menetellyt virheellisesti toimittaessaan Ranskan oikeusviranomaisille tietoja teoista, joita voidaan pitää rikosoikeudellisesti rangaistavina.
56 Valittajat väittävät lisäksi lähinnä, että kyseessä oleva lainvastaisuus oli seurausta siitä, että OLAF oli laiminlyönyt huolellisuusvelvoitettaan, ja että OLAFin tehtävänä oli tarkistaa kansallisille viranomaisille lähettämänsä tiedot.
57 Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 82–92 kohdassa virheen, kun se katsoi, että asetuksen N:o 1073/1999 10 artiklasta ja johdanto-osan 13 perustelukappaleesta seurasi, että OLAFilla on oikeus saattaa asia oikeusviranomaisen käsiteltäväksi ja että näin on myös ennen ulkoisen tutkimuksen päättymistä, jos se katsoo, että sillä on hallussaan tietoja tai seikkoja, jotka voivat oikeuttaa esitutkinnan aloittamisen tai olla tällaisen tutkinnan kannalta hyödyllisiä todisteita. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 88 kohdassa, että OLAFilla oli jo 19.3.2003 hallussaan tietoja tai seikkoja, joiden perusteella voitiin katsoa, että kyseessä olevia tekoja voitiin pitää rikosoikeudellisesti rangaistavina. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valittajan mukaan virheellisesti kyseisen tuomion 90 ja 91 kohdassa, ettei OLAF ollut tehnyt mitään virhettä ja ettei se eteenkään ollut loukannut hyvän hallinnon periaatetta eikä kohtuullisessa ajassa toimimista koskevaa periaatetta.
58 Valittajat katsovat, että toimittaessaan Ranskan viranomaisille vääriä tietoja OLAF ei ryhtynyt riittäviin varotoimiin, mikä valittajien mukaan merkitsee, että OLAF laiminlöi velvollisuutensa tarkistaa tiedot ja loukkasi näin ollen hyvän hallinnon periaatetta.
59 Komissio väittää, että toisen valitusperusteen toisen osan ensimmäinen väite on hylättävä, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset osittain selvästi puuttuvat ja koska se on osittain perusteeton.
60 Komissio katsoo, että valittajat pyrkivät siihen, että tosiseikat tutkittaisiin uudelleen, vetoamatta kuitenkaan siihen, että ne olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tai yksilöimättä unionin yleisen tuomioistuimen väitettyä oikeudellista virhettä.
61 Asiakysymyksen osalta komissio väittää, että valittajien esittämät argumentit eivät ole perusteltuja. Unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnista, jonka mukaan OLAFilla oli 19.3.2003 päivätyn muistion lähettämispäivänä riittävät tiedot tätä lähettämistä varten, komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 87 ja 89 kohdassa perustellusti huomioon yhtäältä sen, että kyseiseen muistioon sisältyvät tiedot olivat tulosta tutkimuksesta, joka oli aloitettu vuonna 1999 Eurostatin laatiman tilintarkastuskertomuksen perusteella, ja toisaalta sen, että tutkimus OF/2002/0510 oli sisäisen tutkimuksen IO/2000/4097 ulkoinen osa.
62 Lisäksi komissio katsoo, että OLAFin tutkimusta ei voida asettaa kyseenalaiseksi sillä, että Ranskan tuomioistuimet ovat päätyneet OLAFin päätelmästä poikkeavaan päätelmään, eikä sillä voida yksinään osoittaa OLAFin tehneen virheen, joka merkitsee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista valittajien osalta.
b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
1) Tutkittavaksi ottaminen
63 On todettava, että vaikka tietyt toisen valitusperusteen toisen osan ensimmäisen väitteen tueksi esitetyt perustelut olisi voitu esittää selkeämmin, on kuitenkin niin, ettei niillä pyritä kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikoista tekemää arviointia sellaisenaan vaan kyseisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan todettujen tosiseikkojen perusteella ei voitu katsoa, että OLAF menetteli virheellisesti lähettäessään Ranskan oikeusviranomaisille tietoja, toisin sanoen unionin yleisen tuomioistuimen näistä tosiseikoista tekemän oikeudellisen luonnehdinnan. Tämän tuomion 50 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti tosiseikkojen oikeudellinen luonnehdinta on oikeuskysymys, joka voidaan esittää muutoksenhaun yhteydessä ja joka kuuluu unionin tuomioistuimen valvontavallan piiriin.
64 Näin ollen on katsottava, että toisen valitusperusteen toisen osan ensimmäinen väite on otettava tutkittavaksi.
2) Asiakysymys
65 Valittajat väittävät toisen valitusperusteen toisen osan ensimmäisessä väitteessä lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei OLAF ollut loukannut hyvän hallinnon periaatetta antaessaan Ranskan oikeusviranomaisille tietoja ennen ulkoisen tutkimuksen johdosta laaditun kertomuksen valmistumista.
66 Tältä osin on muistutettava, että yhtenä edellytyksenä sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiselle SEUT 340 artiklan toisen kohdan nojalla on sellaisen oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeinen rikkominen (tuomio 30.5.2017, Safa Nicu Sepahan v. neuvosto, C-45/15 P, EU:C:2017:402, 29 kohta).
67 Tällainen rikkominen on kyseessä, kun toimielin on rikkonut selvällä ja vakavalla tavalla sen harkintavallalle asetettuja rajoja. Tältä osin huomioon otettavia seikkoja ovat muun muassa rikotun säännön selkeys ja täsmällisyys ja rikotussa säännössä unionin viranomaiselle annetun harkintavallan laajuus (tuomio 30.5.2017, Safa Nicu Sepahan v. neuvosto, C-45/15 P, EU:C:2017:402, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
68 Kuten julkisasiamies on muistuttanut ratkaisuehdotuksensa 42 kohdassa, perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettu oikeus hyvään hallintoon sisältää huolellisuusvelvoitteen, joka edellyttää, että unionin hallinto toimii huolellisesti ja varovaisesti, ja tämän velvollisuuden laiminlyönti merkitsee sellaisen oikeussäännön rikkomista, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia (ks. vastaavasti tuomio 16.12.2008, Masdar (UK) v. komissio, C-47/07 P, EU:C:2008:726, 91–93 kohta).
69 Erityisesti hyvän hallinnon periaatteen ja siihen kuuluvan huolellisuusvelvollisuuden vaikutuksista on todettava, siltä osin kuin on kyse OLAFin mahdollisuudesta toimittaa tietoja kansallisille oikeusviranomaisille, että asetuksen N:o 1073/1999 10 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että ”[OLAF] voi milloin tahansa lähettää asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ulkoisten tutkimusten yhteydessä saamiaan tietoja”.
70 Kyseisen asetuksen johdanto-osan ensimmäisestä perustelukappaleesta ilmenee myös, että tätä mahdollisuutta on käytettävä ottaen huomioon unionin taloudellisten etujen suojaamista sekä petosten ja unionin taloudellisia etuja vahingoittavan muun laittoman toiminnan torjuntaa koskevat tavoitteet.
71 Kyseisen asetuksen johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan OLAFin tehtäviin kuuluvat taloudellisten etujen suojaamisen lisäksi kaikki toimet unionin etujen suojelemiseksi sellaisia väärinkäytöksiä vastaan, jotka voivat johtaa hallinnollisiin tai rikosoikeudellisiin menettelyihin asianomaisia vastaan. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi OLAF suorittaa siis sisäisiä ja ulkoisia tutkimuksia, joiden tulokset esitetään saman asetuksen 9 artiklan mukaan ulkoisessa tutkimuksessa jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille toimitettavassa tutkimuskertomuksessa tai sisäisen tutkimuksen tapauksessa asianomaiselle toimielimelle, elimelle tai laitokselle kyseisen artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti.
72 Kyseisen artiklan 2 kohdasta ilmenee tältä osin, että ”tapauksissa, joissa on tarpeen turvautua jäsenvaltion hallinnollisiin ja oikeudellisiin menettelyihin,” OLAFin laatimat kertomukset ”on hyväksyttävä todisteeksi samalla tavoin ja samoin edellytyksin kuin kansallisten hallinnollisten tarkastajien laatimat hallinnolliset kertomukset”.
73 Tästä seuraa, kuten asetuksen N:o 1073/1999 johdanto-osan 13 perustelukappaleesta käy ilmi, että loppukertomukseen sisältyvät OLAFin päätelmät eivät voi automaattisesti johtaa tuomioistuinmenettelyn aloittamiseen, koska toimivaltaisilla viranomaisilla on vapaus päättää kyseisen kertomuksen johdosta toteutettavista jatkotoimista ja ne ovat näin ollen ainoat viranomaiset, joilla on toimivalta tehdä päätöksiä, jotka voivat vaikuttaa niiden henkilöiden oikeusasemaan, joiden osalta kertomuksessa suositeltiin tällaisten menettelyjen aloittamista.
74 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 45 kohdassa, kansalliset viranomaiset, joilla on laajemmat tutkintavaltuudet kuin OLAFilla, voivat täydentää ja tarkistaa OLAFin esittämiä seikkoja.
75 Edellä esitetystä seuraa, että vaikka OLAFilla on paitsi mahdollisuus myös velvollisuus toimittaa toimivaltaisille kansallisille viranomaisille, oikeusviranomaiset mukaan lukien, jo ennen tutkimuksensa päättämistä ja loppukertomuksen laatimista kaikki merkitykselliset tiedot, joilla voidaan perustella se, että kyseiset viranomaiset toteuttavat toimenpiteitä, mukaan lukien rikostutkinnan aloittaminen, on kuitenkin niin, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 47 kohdassa lähinnä todennut, että kun OLAF tekee päätöksen tällaisesta lähettämisestä, sen on otettava huomioon tämän tuomion 68 kohdassa mainittu sille kuuluva huolellisuusvelvoite ja noudatettava tiettyä varovaisuutta, koska OLAF ei toimi ”yleisenä väärinkäytösten paljastajana” vaan se on virasto, jolla on tutkintavaltuuksia, ja koska tällainen tietojen toimittaminen tapahtuu kahden sellaisen viranomaisen välillä, joilla on tällaisia valtuuksia. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, koska asian saattaminen kansallisten viranomaisten käsiteltäväksi voi olla perustana siviili- ja rikosoikeudellisten oikeudenkäyntimenettelyjen aloittamiselle.
76 Tästä seuraa, että jotta OLAF noudattaisi huolellisuusvelvollisuuttaan, sen on ennen tietojen lähettämistä kansallisille viranomaisille asetuksen N:o 1073/1999 nojalla varmistuttava tämän asetuksen johdanto-osan 10 perustelukappaleen mukaisesti siitä, että nämä tiedot ovat riittävän uskottavia ja todennäköisiä, jotta ne voivat oikeuttaa sen, että kyseiset viranomaiset toteuttavat niiden toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä, mukaan lukien tarvittaessa esitutkinnan aloittaminen.
77 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 49 kohdassa, tästä seuraa, että kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on ratkaista, onko OLAF noudattanut huolellisuusvelvoitettaan siltä osin kuin on kyse tietojen lähettämisestä kansallisille viranomaisille, sen on tarkistettava, että OLAFilla oli kyseisen toimittamisen ajankohtana hallussaan pelkkää epäilyä laajempia seikkoja, vaatimatta kuitenkaan vahvaa näyttöä, joka ei enää edellytä tutkintatoimia.
78 Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä käsiteltävässä asiassa oli yhtäältä tarkistaa 19.3.2003 päivättyyn muistioon sisältyneiden tietojen tai seikkojen uskottavuus ja sisältö sekä se, missä tarkoituksessa nämä tiedot tai seikat toimitettiin Ranskan oikeusviranomaisille, ja toisaalta määrittää, saattoivatko kyseiset tiedot tai seikat olla perusteena esitutkinnan aloittamiselle tai olla tällaisen tutkinnan kannalta hyödyllisiä todisteita. Tässä tarkoituksessa unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä oli selvittää, oliko OLAFilla hallussaan riittävän täsmällisiä aineellisia seikkoja, joista kävi ilmi, että oli uskottavia syitä katsoa, että toimitettuihin tietoihin sisältyi seikkoja, jotka voitiin katsoa rikoksiksi.
79 Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa yhtäältä, että 19.3.2003 päivätystä muistiosta ilmeni, että siihen sisältyneet tiedot olivat sellaisen tutkimuksen tuloksia, joka oli aloitettu Eurostatin sisäisen tarkastuksen vuoden 1999 syyskuulle eli lähes kolme ja puoli vuotta aiemmin päiväämän kertomuksen perusteella, ja toisaalta, että kyseisessä muistiossa tuotiin esiin institutionaalinen kehys, johon se liittyi, esitettiin tutkimuksen kohteena olleiden tekojen aiemmat vaiheet alkaen datashopien verkoston perustamisesta vuosina 1995 ja 1996, tehtiin selkoa tämän verkoston sisäisistä taloudellisista suhteista ja esitettiin yksityiskohtaisesti tutkimuksen yhteydessä tehdyt toteamukset. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli kyseisen tuomion 88 kohdassa, että OLAFilla oli jo 19.3.2003 hallussaan tietoja tai seikkoja, joiden perusteella oli mahdollista katsoa, että kyseessä olevat teot voitiin katsoa rikoksiksi.
80 Näin menetellessään unionin yleinen tuomioistuin ei tarkistanut 19.3.2003 päivättyyn muistioon sisältyneiden tietojen tai seikkojen uskottavuutta ja sisältöä eikä sitä, missä tarkoituksessa nämä tiedot tai seikat toimitettiin Ranskan oikeusviranomaisille, eikä sitä, saattoivatko kyseiset tiedot tai seikat olla perusteena esitutkinnan aloittamiselle tai muodostaa tällaisen tutkinnan kannalta hyödyllistä näyttöä. Unionin yleinen tuomioistuin teki tältä osin oikeudellisen virheen.
81 Toisen valitusperusteen toisen osan ensimmäinen väite on näin ollen hyväksyttävä.
2. Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa
a) Asianosaisten lausumat
82 Valittajat väittävät toisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta, että OLAF ja komissio olivat tehneet väärän ilmiannon, joka merkitsee kunnianloukkausta ja on sekä rikos että siviilioikeudellinen rikkomus unionin 27 jäsenvaltiosta 25:ssä. Unionin yleinen tuomioistuin teki valittajien mukaan virheen, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 74 ja 76 kohdassa, että väärään ilmiantoon vedotessaan valittajat perustivat kantansa Ranskan rikosoikeuden säännöksiin, Ranskan tuomioistuinten oikeuskäytäntöön ja ranskalaiseen oikeudelliseen doktriiniin. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia nämä valittajien väitteet perusoikeuskirjan 7 artiklassa vahvistetun yksityiselämän suojaa koskevaan oikeuden ja perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistetun hyvää hallintoa koskevan oikeuden valossa. Tältä osin väärää ilmiantoa koskevaan ranskalaiseen oikeuskäytäntöön vedottiin valittajien mukaan vain esimerkinomaisesti sen osoittamiseksi, että tällaisella virheellä loukataan jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhteisiä yleisiä periaatteita.
83 Komissio katsoo, että nämä väitteet on jätettävä tutkimatta, koska niitä ei ole esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa. Unionin yleiselle tuomioistuimelle esittämässään kannekirjelmässä valittajat nimittäin väittivät, että kyseessä oli väärä ilmianto, ja ne viittasivat nimenomaisesti Ranskan rikoslakiin ja siihen liittyvään kansalliseen oikeuskäytäntöön. Kannekirjelmään ei komission mukaan sisältynyt mitään perusteluja kunnianloukkauksesta, jolla olisi loukattu unionin oikeuden yleistä periaatetta. Kannekirjelmän avulla ei myöskään voida komission mukaan yksilöidä mitään argumenttia, joka koskisi kunnianloukkausta, jolla olisi rikottu unionin oikeuden säännöstä tai määräystä taikka loukattu unionin oikeuden yleistä periaatetta. Mainitut argumentit ovat komission mukaan joka tapauksessa perusteettomia, koska väärä ilmianto edellyttää, että seikat, joiden totuudenvastaisuus on tekijän tiedossa, tuodaan julki vahingoittamistarkoituksessa, mitä valittajat eivät ole käsiteltävässä asiassa näyttäneet toteen.
b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
84 Toisen valitusperusteen ensimmäisen osan tutkittavaksi ottamisesta on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jos asianosaisella olisi oikeus esittää ensi kertaa vasta unionin tuomioistuimessa perusteita, joihin hän ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut, asianosaisella olisi oikeus saattaa unionin tuomioistuimen, jonka toimivalta valitusasioissa on rajallinen, käsiteltäväksi unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden laajempi asia. Unionin tuomioistuin on siten muutoksenhaussa toimivaltainen arvioimaan ainoastaan oikeudellista ratkaisua, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista (tuomio 27.4.2023, Casa Regina Apostolorum della Pia Società delle Figlie di San Paolo v. komissio, C-492/21 P, EU:C:2023:354, 100 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
85 Nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin todettava, että toisin kuin komissio väittää, valittajat väittivät ensimmäisessä oikeusasteessa nostamassaan kanteessa, että kyseessä olevien tietojen lähettämisestä Ranskan oikeusviranomaisille seuranneen väärän ilmiannon yhteydessä oli annettu tiedonanto, joka oli luonteeltaan loukkaava, koska kyseiseen tietojen lähettämiseen liittyi tietovuotoja lehdistölle, ja että valittajat vetosivat tältä osin nimenomaisesti muun muassa hyvää hallintoa koskevan oikeuden, sellaisena kuin se on vahvistettu perusoikeuskirjan 41 artiklassa, loukkaamiseen sekä myös perusoikeuskirjassa vahvistettujen puolustautumisoikeuksien, syyttömyysolettamaa koskevan oikeuden ja luottamuksellisuusvelvollisuuden loukkaamiseen.
86 Näin ollen on hylättävä komission väitteet, jotka koskevat toisen valitusperusteen ensimmäisen osan tutkittavaksi ottamista.
87 Sen asiasisällöstä on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa, että valittajat olivat tukeutuneet Ranskan rikosoikeuden säännöksiin, Ranskan tuomioistuinten oikeuskäytäntöön sekä asiaa koskevaan ranskalaiseen oikeusdoktriiniin. Se katsoi kuitenkin kyseisen tuomion 75 kohdassa, että vaikka pitää paikkansa, että unionin tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta lausua kanteesta, jolla vaaditaan korvausta unionin toimielinten syyksi luettavasta vahingosta, unionin tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa tulkita ja luonnehtia oikeudellisesti Ranskan rikosoikeuden kannalta tosiseikkoja, joihin valittajat ovat vedonneet. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisen tuomion 76 kohdassa valittajien väitteet väärästä ilmiannosta tehottomina.
88 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 83 kohdassa, tämä unionin yleisen tuomioistuimen päättely perustuu ilmeisen virheelliseen tulkintaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitetystä kannekirjelmästä. Siitä nimittäin ilmenee, kuten tämän tuomion 85 kohdassa on jo todettu, että valittajat vetosivat OLAFin ja komission menettelyn lainvastaisuutta väärän ilmiannon vuoksi koskevan väitteensä tueksi unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin ja erityisesti perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettuun hyvää hallintoa koskevaan oikeuteen. Vaikka valittajat vetosivat tämän väitteensä tueksi Ranskan oikeuteen, ne tekivät tämän selvästi vain esimerkinomaisesti.
89 Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se hylkäsi kyseiset väitteet tehottomina.
90 Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.
91 Näin ollen valituksenalainen tuomio on kumottava ilman, että on tarpeen tutkia kyseisen valitusperusteen toisen osan toista väitettä, kyseisen valitusperusteen kolmatta osaa tai kolmatta valitusperustetta, siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisellä tuomiolla kanteen perusteettomana sen kannevaatimuksen osalta, jolla vaadittiin korvausta aineettomasta vahingosta, jota Charlot väitti kärsineensä Ranskan oikeusviranomaisten häntä vastaan vireille paneman rikosoikeudellisen menettelyn vuoksi. Valitus on hylättävä muilta osin.
VI Asian palauttaminen unionin yleiseen tuomioistuimeen
92 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi. Se voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
93 Kuten toisen valitusperusteen toisen osan ensimmäisen väitteen tutkimisen yhteydessä on todettu, nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 82–92 ja 104 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se jätti tutkimatta 19.3.2003 päivättyyn muistioon sisältyvien tietojen ja seikkojen uskottavuuden ja sisällön, sen, missä tarkoituksessa nämä tiedot tai seikat lähetettiin Ranskan oikeusviranomaisille, ja sen, saattoivatko kyseiset tiedot tai seikat olla perusteena esitutkinnan aloittamiselle tai olla tällaisen tutkinnan kannalta hyödyllistä näyttöä. Toisen valitusperusteen ensimmäisen osan tarkastelusta ilmenee lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 74–76 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se hylkäsi tehottomina valittajien väitteet, joissa OLAFia ja komissiota arvosteltiin väärästä ilmiannosta.
94 Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa, ettei unionin oikeussääntöä ollut rikottu riittävän ilmeisellä tavalla, tutkimatta muita edellytyksiä, joiden täyttyminen on kumulatiivisesti tarpeen sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiseksi (ks. vastaavasti tuomio 19.4.2007, Holcim (Deutschland) v. komissio, C-282/05 P, EU:C:2007:226, 57 kohta ja tuomio 10.9.2019, HTTS v. neuvosto, C-123/18 P, EU:C:2019:694, 108 kohta).
95 Näissä olosuhteissa unionin tuomioistuin katsoo, että koska käsiteltävässä asiassa on kyse sen aineettoman vahingon korvaamista koskevasta vaatimuksesta, joka Charlot’lle väitetysti aiheutui Ranskan oikeusviranomaisten häntä vastaan vireille paneman rikosoikeudellisen menettelyn vuoksi, asia ei ole ratkaisukelpoinen ja se on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä voi suorittaa uuden tutkimuksen, joka koskee unionin oikeussäännön mahdollista riittävän ilmeistä rikkomista unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymiseksi. Jos tämä tutkimus osoittaa, että tällainen rikkominen on tapahtunut, unionin yleisen tuomioistuimen on tutkittava muut unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen edellytykset.
VII Oikeudenkäyntikulut
96 Koska asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, tähän muutoksenhakumenettelyyn liittyvistä oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen 6.4.2022 antama tuomio Planistat Europe ja Charlot v. komissio (T-735/20, EU:T:2022:220) kumotaan siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisellä tuomiolla sen kannevaatimuksen, jolla vaadittiin korvausta aineettomasta vahingosta, jota Hervé-Patrick Charlot’lle väitetysti aiheutui Ranskan oikeusviranomaisten häntä vastaan vireille paneman rikosoikeudellisen menettelyn vuoksi.
2) Valitus hylätään muilta osin.
3) Asia palautetaan unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.
4) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä tammikuuta 2024.
Kirjaaja | | Viidennen jaoston puheenjohtaja |
A. Calot Escobar | | E. Regan |