Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
11 päivänä tammikuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Sähkön sisämarkkinat – Direktiivi 2009/72/EY – 3 artiklan 5 ja 7 kohta – Kuluttajansuoja – Oikeus vaihtaa toimittajaa – Muu kuin kotitalousasiakas – Pienyrityksen kanssa tehty määräaikainen vakiohintainen sähköntoimitussopimus – Sopimussakko sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä – Kansallinen lainsäädäntö, jossa sopimussakon määrä rajoitetaan ”sopimuksen sisältöön perustuviin kustannuksiin ja korvauksiin”
Asiassa C‑371/22,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Sąd Okręgowy w Warszawie (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola) on esittänyt 12.5.2022 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 8.6.2022, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
G sp. z o.o.
vastaan
W S.A.,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Regan sekä tuomarit Z. Csehi, M. Ilešič, I. Jarukaitis (esittelevä tuomari) ja D. Gratsias,
julkisasiamies: A. Rantos,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,
– Kreikan hallitus, asiamiehinään K. Boskovits ja C. Kokkosi,
– Euroopan komissio, asiamiehinään M. Owsiany-Hornung ja T. Scharf,
kuultuaan julkisasiamiehen 7.9.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY (EUVL 2009, L 211, s. 55) 3 artiklan 5 ja 7 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat G sp. z o.o. (jäljempänä yhtiö G) ja energiantoimittaja W S.A. (jäljempänä toimittaja W) ja jossa on kyse sopimussakon maksamisesta sen vuoksi, että yhtiö G päätti ennenaikaisesti kyseisten osapuolten tekemän määräaikaisen vakiohintaisen sähköntoimitussopimuksen.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 2009/72
3 Direktiivin 2009/72 johdanto-osan 1, 3, 7, 8, 42, 51, 52, 54 ja 57 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:
”(1) Yhteisössä on vuodesta 1999 lähtien toteutettu asteittain sähkön sisämarkkinoita, joilla pyritään luomaan todellisia valinnanmahdollisuuksia kaikille Euroopan unionin sähkönkuluttajille, niin kansalaisille kuin yrityksillekin, sekä uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja laajempaa kaupankäyntiä rajojen yli. Näin pyritään saavuttamaan parempi tehokkuus, kilpailukykyiset hinnat ja parempi palvelutaso – –
– –
(3) Perustamissopimuksessa unionin kansalaisille taatut vapaudet – – ovat saavutettavissa ainoastaan täysin avoimilla markkinoilla, jotka antavat kaikille kuluttajille mahdollisuuden valita vapaasti toimittajansa ja kaikille toimittajille mahdollisuuden toimittaa vapaasti hyödykkeitä asiakkailleen.
– –
(7) [Euroopan] komission 10 päivänä tammikuuta 2007 antamassa tiedonannossa ’Energiapolitiikka Euroopalle’ korostetaan tarvetta saattaa valmiiksi sähkön sisämarkkinat ja luoda tasapuoliset toimintaedellytykset kaikille yhteisöön sijoittautuneille sähköalan yrityksille. – –
(8) Kilpailun ja hinnoiltaan erittäin kilpailukykyisten sähköntoimitusten varmistamiseksi jäsenvaltioiden ja kansallisten sääntelyviranomaisten olisi helpotettava eri energialähteitä hyödyntävien uusien sähköntoimittajien sekä uusien sähköntuottajien rajat ylittävää pääsyä verkkoihin.
– –
(42) On tärkeää, että yhteisön koko teollisuus ja kauppa, pienet ja keskisuuret yritykset mukaan luettuina, sekä kaikki unionin kansalaiset, jotka hyötyvät sisämarkkinoiden taloudellisista eduista, voisivat myös nauttia korkeatasoisesta kuluttajansuojasta – –. Näillä asiakkailla pitäisi myös olla oikeus valintaan, oikeudenmukaisuuteen, edustukseen ja riitojenratkaisumenettelyihin.
– –
(51) Kuluttajien etujen olisi oltava keskeisessä osassa tässä direktiivissä, ja palvelun laadun olisi oltava sähköalan yritysten tärkein vastuualue. Kuluttajien nykyisiä oikeuksia on vahvistettava, ja ne on turvattava, ja niihin liittyvää avoimuutta olisi lisättävä. Kuluttajansuojatoimenpiteillä olisi varmistettava, että kaikki kuluttajat laajemmalla yhteisön toiminta-alalla hyötyvät kilpailulle avoimista markkinoista. Jäsenvaltioiden tai, kun jäsenvaltiossa on niin säädetty, sääntelyviranomaisten olisi huolehdittava kuluttajien oikeuksien toteutumisesta.
(52) Kuluttajien olisi saatava selkeitä ja ymmärrettäviä tietoja oikeuksistaan energia-alalla. – –
– –
(54) Kaikkien kuluttajien saatavilla olevat tehokkaat riitojenratkaisukeinot takaavat paremman kuluttajansuojan. – –
– –
(57) Jäsenvaltioiden olisi ehdottomasti huolehdittava siitä, että edistetään tervettä kilpailua ja eri toimittajien helppoa pääsyä verkkoon sekä varmistetaan uuden sähköntuotannon kapasiteetti, jotta kuluttajat saavat täyden hyödyn vapautetuista sähkön sisämarkkinoista.”
4 Kyseisen direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko oli ”Kohde ja soveltamisala”, säädettiin seuraavaa:
”Tässä direktiivissä vahvistetaan yhteiset säännöt sähkön tuotannolle, siirrolle, jakelulle ja toimitukselle sekä kuluttajansuojaa koskevat säännöt, jotta voidaan tehostaa ja yhdentää yhteisön kilpailulle avoimia sähkömarkkinoita. – –”
5 Mainitun direktiivin 2 artiklassa säädettiin seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
7) ’asiakkaalla’ sähkön tukkuasiakasta tai loppukäyttäjää;
– –
9) ’loppukäyttäjällä’ asiakasta, joka ostaa sähköä omaan käyttöönsä;
10) ’kotitalousasiakkaalla’ asiakasta, joka ostaa sähköä oman kotitaloutensa käyttöön muuta kuin kaupallista tai elinkeinotoimintaa varten;
11) ’muulla kuin kotitalousasiakkaalla’ luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, jotka ostavat sähköä muuhun kuin oman kotitaloutensa käyttöön, mukaan lukien tuottajat ja tukkuasiakkaat;
12) ’vaatimukset täyttävällä asiakkaalla’ asiakasta, joka voi 33 artiklan mukaisesti vapaasti ostaa sähköä valitsemaltaan toimittajalta;
– –”
6 Saman direktiivin 3 artiklan, jonka otsikkona oli ”Julkisen palvelun velvoitteet ja kuluttajansuoja”, 3–5 ja 7 kohdassa säädettiin seuraavaa:
”3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikilla kotitalousasiakkailla ja jäsenvaltioiden harkinnan mukaan myös pienillä yrityksillä (yritys, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 50 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa) on oikeus saada yleispalvelua – –
– –
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikilla asiakkailla on oikeus valita sähköntoimittajansa kiinnostuneiden joukosta riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa tällä on toimilupa – –
5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että
a) asiakkaan halutessa sopimusehtojen mukaisesti vaihtaa toimittajaa kyseinen verkonhaltija tai kyseiset verkonhaltijat saattavat muutoksen voimaan kolmen viikon kuluessa – –
– –
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että a ja b alakohdassa tarkoitetut oikeudet turvataan kustannusten, työmäärän ja ajan osalta syrjimättömästi kaikille asiakkaille.
– –
7. Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet loppukäyttäjien suojelemiseksi – –. Niiden on varmistettava kuluttajansuojan korkea taso erityisesti sopimusehtojen, yleisen tiedottamisen ja riitojenratkaisumenettelyjen avoimuuden osalta. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vaatimukset täyttävät asiakkaat voivat tosiasiallisesti helposti vaihtaa toimittajaa. Ainakin kotitalousasiakkaiden osalta näihin toimenpiteisiin on kuuluttava liitteessä I esitetyt toimenpiteet.”
7 Direktiivin 2009/72 33 artiklan, jonka otsikko oli ”Markkinoiden avaaminen ja vastavuoroisuus”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vaatimukset täyttäviä asiakkaita ovat:
– –
c) 1 päivästä heinäkuuta 2007 alkaen kaikki asiakkaat.”
8 Kyseisen direktiivin liitteessä I, jonka otsikkona oli ”Kuluttajansuojatoimenpiteet”, olevassa 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:
”Rajoittamatta kuluttajansuojaa koskevien yhteisön sääntöjen – – soveltamista, 3 artiklassa tarkoitetuilla toimenpiteillä on määrä varmistaa, että:
a) asiakkailla on oikeus tehdä sähkön palveluntarjoajansa kanssa sopimus, jossa eritellään seuraavat tiedot:
– –
– sopimuksen kesto sekä palvelujen ja sopimuksen uusimiseen ja päättämiseen sovellettavat ehdot, mahdollinen irtisanomisoikeus sekä se, voidaanko sopimus irtisanoa maksutta;
– –
Ehtojen on oltava oikeudenmukaiset, ja niiden on oltava etukäteen tiedossa. Kyseiset tiedot olisi joka tapauksessa annettava ennen sopimuksen tekemistä tai vahvistamista. – –
– –
e) asiakkaita ei veloiteta toimittajan vaihtamisesta;
– –”
9 Sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2012/27/EU muuttamisesta 5.6.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/944 (EUVL 2019, L 158, s. 125) 72 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan direktiivi 2009/72 on kumottu ja korvattu 1.1.2021 alkavin vaikutuksin direktiivillä 2019/944.
Direktiivi 2019/944
10 Direktiivin 2019/944 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Vapaus valita toimittaja”, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikilla asiakkailla on vapaus ostaa sähköä valitsemaltaan toimittajalta, ja varmistettava, että kaikilla asiakkailla on vapaus tehdä samanaikaisesti useampi kuin yksi sähköntoimitussopimus edellyttäen, että luodaan vaadittavat liitäntä- ja mittauspisteet.”
11 Kyseisen direktiivin 12 artiklassa, jonka otsikkona on ”Oikeus vaihtamiseen ja säännöt vaihtamiseen liittyvistä maksuista”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”– – jäsenvaltiot voivat sallia sen, että toimittajat – – perivät asiakkailta sopimuksen irtisanomisesta maksun, kun nämä asiakkaat vapaaehtoisesti sanovat irti määräaikaisen vakiohintaisen sähköntoimitussopimuksen ennen määräajan päättymistä, mikäli tällainen maksu on osa sopimusta, jonka asiakas on tehnyt vapaaehtoisesti, ja tällaisesta maksusta on tiedotettu selvästi asiakkaalle ennen sopimuksen tekemistä. Tällaisten maksujen on oltava oikeasuhteisia, eivätkä ne saa ylittää asiakkaan sopimuksen irtisanomisesta toimittajalle – – aiheutuvaa suoraa taloudellista tappiota, mukaan lukien kustannukset mahdollisista yhdistetyistä investoinneista tai asiakkaalle osana sopimusta jo toimitetuista palveluista. Toimittajalla – – on todistustaakka suorasta taloudellisesta tappiosta, ja sääntelyviranomaisen tai muun toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on seurattava sopimuksen irtisanomismaksujen hyväksyttävyyttä.”
Puolan oikeus
12 Energiasta 10.4.1997 annetun lain (ustawa – prawo energetyczne, 10.4.1997 (Dz. U. nro 54, järjestysnumero 348), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä energialaki), 4 j §:n 3 a momentissa säädetään seuraavaa:
”Loppukäyttäjä voi päättää määräajaksi tehdyn sopimuksen, jonka perusteella energia-alan yritys toimittaa kyseiselle asiakkaalle kaasumaisia polttoaineita tai energiaa, antamalla energia-alan yritykselle kirjallisen ilmoituksen ilman muita kuin sopimuksen sisältöön perustuvia kustannuksia ja korvauksia.”
13 Siviililain (ustawa – kodeks cywilny), joka annettiin 23.4.1964 (Dz. U. nro 16, järjestysnumero 93), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä siviililaki), 483 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Sopimuksessa voidaan määrätä, että muun kuin rahamääräisen velvoitteen täyttämättä jättämisestä tai puutteellisesta täyttämisestä johtuva vahinko korvataan maksamalla määrätty summa (sopimussakko).”
14 Siviililain 484 §:n sanamuoto on seuraava:
”§1. Silloin, kun velvoitetta ei täytetä tai se täytetään puutteellisesti, sopimussakko kuuluu velkojalle tätä tapausta varten määrätyn määräisenä riippumatta aiheutuneen vahingon määrästä. Määrätyn sopimussakon ylittävää vahingonkorvausvaatimusta ei voida hyväksyä, elleivät osapuolet ole toisin sopineet.
§2. Jos olennainen osa velvoitteesta on täytetty, velallinen voi pyytää sopimussakon alentamista; sama pätee, jos sopimussakko on ilmeisen kohtuuton.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
15 Yhtiö G, joka on alle 50 henkilöä työllistävä pienyritys, ja toimittaja W tekivät 1.1.2010 sopimuksen (jäljempänä kyseessä oleva sopimus), jolla viimeksi mainittu sitoutui myymään sähköä K:ssa (Puola) sijaitsevalle maatilamatkailua harjoittavalle tilalle.
16 Osapuolet tekivät 23.2.2015 sopimuksen, jolla yhtiö G sitoutui jatkamaan kyseessä olevaa sopimusta ainakin 31.12.2016 saakka. Kyseisessä sopimuksessa ne sopivat myös molempien oikeudesta irtisanoa sopimus irtisanomisaikaa noudattaen sekä siitä, että jos yhtiö G päättää sopimuksen ennen sopimuskauden päättymistä, toimittaja W voi vaatia yhtiö G:tä maksamaan määrän, joka vastaa sähkön, jonka yhtiö G oli sitoutunut ostamaan siltä mutta jota ei ollut vielä maksettu eikä kulutettu, mainitun sopimuksen mukaista hintaa.
17 Lisäksi yhtiö G teki 30.1.2015 samaa maatilamatkailutilaa koskevan sähköntoimitussopimuksen toisen sähköntoimittajan Z S.A:n kanssa. Z ilmoitti 25.2.2015 sille tässä yhteydessä annetun valtuutuksen nojalla toimittaja W:lle kyseisen sopimuksen tekemisestä ja antoi tälle siltä varalta, että se ei antaisi suostumustaan uudelle tilanteelle, ilmoituksen kyseessä olevan sopimuksen päättämisestä.
18 Toimittaja W osoitti 9.3.2016 yhtiö G:lle maksukehotuksen 63 959,70 Puolan zlotyn (PLN) (n. 14 161 euroa) suuruisesta sopimussakosta, joka perustui kyseessä olevan sopimuksen ennenaikaiseen päättämiseen ennenaikaisen sähköntoimittajan vaihtamisen seurauksena. Koska yhtiö G ei suorittanut maksua asetetussa määräajassa, toimittaja G nosti 21.11.2016 Sąd Rejonowy dla m. st. Warszawy w Warszawiessa (Varsovan kaupungin piirioikeus, Puola) kanteen, jossa se vaati yhtiö G:n velvoittamista maksamaan sille kyseisen määrä korkoineen.
19 Kyseinen tuomioistuin hyväksyi vaatimuksen 7.2.2020 antamallaan tuomiolla. Se katsoi muun muassa, että toimittaja W saattoi perustellusti vaatia sopimussakon maksamista, koska sen yhtiö G:n kanssa tekemä sopimus oli päätetty ennen sovittua päättymisajankohtaa sen seurauksena, että toimittajaa oli vaihdettu tekemällä uusi sopimus Z:n kanssa. Se esitti tältä osin, että yhtäältä sopimussakkoa koskeva vaatimus ei siviililain 484 §:n 1 momentin mukaan edellytä näyttöä vahingon olemassaolosta ja toisaalta vaadittu määrä vastasi edellä 16 kohdassa mainitussa sopimuksessa sovittua määrää.
20 Yhtiö G on valittanut kyseisestä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen Sąd Okręgowy w Warszawieen (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola) ja väittänyt erityisesti, että direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 kohdan mukaan sen maksettavaksi ei voida määrätä sopimussakkoa. Se korostaa tältä osin, että toimittaja W ei kärsinyt vahinkoa vaan siltä ainoastaan jäi saamatta voittoa. Toimittaja W puolestaan väittää puolustuksekseen, että siviililain 484 §:n 1 momentin mukaan sopimussakon määrä on riippumaton aiheutuneen vahingon määrästä.
21 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa aluksi, että vaikka direktiiviä 2009/72 sovelletaan ajallisesti sen käsiteltäväksi saatettuun oikeusriitaan, direktiivin 2019/944 4 artiklassa ja 12 artiklan 3 kohdassa esitetään direktiiviä 2009/72 koskevia täsmennyksiä, jotka voivat sen mukaan vaikuttaa kyseisessä direktiivissä säädettyjen asiakkaiden oikeuksien täytäntöönpanoon.
22 Se esittää pääasian osalta ensinnäkin, että energialain 4 j §:n 3 a momentissa sallitaan määräaikaisen sopimuksen päättäminen ilman, että tästä aiheutuu muita kuin sopimuksen sisältöön perustuvia kustannuksia ja korvauksia, mutta kyseisessä laissa ei säädetä tällaisia kustannuksia ja korvauksia koskevista laskentaperusteista – ei edes oikeasuhteisuutta koskevasta perusteesta – eikä siinä suljeta pois mahdollisuutta vaatia kiinteämääräistä korvausta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee myös, että tuomioistuin voi alentaa siviililaissa tarkoitettua sopimussakkoa ainoastaan asianosaisen vaatimuksesta ja että todistustaakka sopimussakon kohtuuttomuudesta on siihen vetoavalla asianosaisella.
23 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää lisäksi, että vaikka oikeuskirjallisuuden mukaan selvästi kohtuuttomat korvaukset sopimuksen päättämisestä on mahdollista todeta pätemättömäksi, kun kyse on sopimussuhteista kuluttajien kanssa, tällaisia sopimussakkoja koskevien sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta ei sitä vastoin ole mahdollista tutkia, jos sopimussuhde koskee pienyritystä.
24 Se huomauttaa tältä osin, että energialakiin ei sisälly viittausta kuluttajansuojaan eikä siinä säädetä mahdollisuudesta alentaa muiden kuin kotitalousasiakkaiden sopimussakkoja viran puolesta eikä sopimussakkoja koskevista laskentaperusteista. Yhtäältä direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot varmistamaan, että asiakkaiden oikeus vaihtaa toimittajaa turvataan kustannusten, työmäärän ja ajan osalta syrjimättömästi kaikille asiakkaille. Toisaalta kyseisen direktiivin 3 artiklan 7 kohdassa mainitaan, että kyseistä oikeutta on voitava käyttää tosiasiallisesti ja helposti, mikä merkitsee sitä, että kyseistä oikeutta täytäntöön pantaessa sopimussakon määrän ja toiselle sopimuspuolelle aiheutuneiden kustannusten on oltava asianmukaisella tavalla oikeassa suhteessa toisiinsa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee lisäksi, että vaikka direktiivin 2009/72 3 artiklan 7 kohdassa, luettuna yhdessä sen liitteen I kanssa, säädetään, että kotitalousasiakkaiden osalta toimittajan vaihtamisesta ei seuraa maksuja, energialakiin ei sisälly tällaista täsmennystä.
25 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että se, että kansallisessa oikeudessa sallitaan sopimussakosta sopiminen mutta ei vahvisteta sen määrää koskevia laskentaperusteita, voi tehdä tyhjäksi kuluttajansuojaa koskevan tavoitteen, johon unionin lainsäätäjä on pyrkinyt antamalla direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 ja 7 kohdan ja direktiivin 2019/944 12 artiklan 3 kohdan, sekä asiakkaiden vapauden päättää sopimukset sekä vääristää takeita siitä, että unionin sähköalan yritykset voivat tarjota asiakkaille palvelujaan tasapuolisesti.
26 Kyseisten seikkojen vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, ovatko direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 ja 7 kohta esteenä mahdollisuudelle velvoittaa asiakas maksamaan sopimussakko sillä perusteella, että tämä päättää määräajaksi tehdyn energiantoimitussopimuksen vaihtaakseen toimittajaa, ilman, että aiheutunut vahinko otettaisiin huomioon, ja ilman, että sovellettavassa laissa täsmennetään maksun laskemista ja sen alentamista koskevaa perustetta.
27 Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii mahdollisuutta velvoittaa energiaa kuluttavat asiakkaat sopimuksella suorittamaan maksu siitä, että energiantoimitussopimus päätetään ennen sopimuskauden päättymistä toimittajan vaihtamiseksi, jos tällainen maksu tosiasiallisesti vastaa käyttämättä jääneen energian kustannuksia, kun otetaan huomioon tavoite taata tosiasiallinen mahdollisuus vaihtaa energiantoimittajaa helposti, energiantoimittajan vaihtamisen syrjimätön toteuttaminen ja tarve noudattaa suhteellisuusperiaatetta. Se katsoo, että direktiivin 2019/944 12 artiklan 3 kohdassa annetaan tältä osin hyödyllistä tietoa direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 ja 7 kohdan tulkitsemiseksi erityisesti viittaamalla toimittajalle aiheutuvaan ”suoraan taloudelliseen tappioon” ja oikeasuhteisuuteen.
28 Se esittää tässä yhteydessä, että ”ota tai maksa” ‑tyyppinen sopimussakko sälyttää koko kyseiseen sopimukseen liittyvän taloudellisen riskin asiakkaalle. Sen mielestä tällainen sopimussakko siten selvästi kohtuuton ja voi pakottaa asiakkaan jatkamaan sopimuksen täyttämistä, vaikka tämä ei sitä haluakaan. Tällaisten sopimusten osalta ”suora taloudellinen tappio” voi sen mukaan kuitenkin vastata niitä kustannuksia, jotka liittyvät energian toimittamiseen kyseiselle asiakkaalle ja koko infrastruktuurin ylläpitoon sekä jo tehtyihin siirto- tai jakelusopimuksiin ja palkkoihin. Se pohtii siis käsitteen ”asianmukainen osuus energiantoimittajalle suoraan aiheutuneesta taloudellisesta tappiosta” tulkintaa ja sitä, edellytetäänkö direktiivissä 2009/72, että kansallisessa lainsäädännössä säädetään nimenomaisesti tällaisten kustannusten laskentatavasta.
29 Tässä tilanteessa Sąd Okręgowy w Warszawie on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivin [2009/72] 3 artiklan 5 ja 7 kohtaa, joiden mukaan sähköasiakkaan (pienyrittäjän) oikeuksien on toteuduttava sähköntoimittajan vaihtuessa kunnioittaen periaatetta, joka varmistaa, että vaatimukset täyttävät asiakkaat voivat tosiasiallisesti helposti vaihtaa toimittajaa niin, että kyseinen vaihtaminen tapahtuu kustannusten, työmäärän ja ajan osalta syrjimättömästi, tulkittava siten, että se on esteenä mahdollisuudelle veloittaa sopimussakko määräaikaisen sähköntoimitussopimuksen päättämisestä, jos asiakas haluaa vaihtaa sähköntoimittajaa, riippumatta aiheutuneen vahingon määrästä ([siviililain] 483 §:n 1 momentti ja 484 §:n 1 ja 2 momentti) ja ilman, että [energialaissa] on määritetty mitään perusteita kyseisten maksujen laskemiseksi ja niiden määrän alentamiseksi?
2) Onko direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 ja 7 kohtaa, joiden mukaan sähköasiakkaan (pienyrittäjän) oikeuksien on toteuduttava sähköntoimittajan vaihtuessa niin, että kyseinen vaihtaminen tapahtuu kustannusten, työmäärän ja ajan osalta syrjimättömästi ja kunnioittaen periaatetta, joka varmistaa, että vaatimukset täyttävät asiakkaat voivat tosiasiallisesti helposti vaihtaa toimittajaa, tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle sopimusehtojen tulkinnalle, jonka mukaan silloin, kun määräaikainen sähköntoimitussopimus päätetään ennenaikaisesti, sellaisten maksujen periminen asiakkailta (pienyrittäjiltä), jotka vastaavat de facto hintaa sähköstä, jota ei ole kulutettu sopimuskauden päättymiseen mennessä, ota tai maksa ‑periaatteen mukaisesti, on mahdollista?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
30 Aluksi on mainittava yhtäältä, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisupyyntönsä perusteluissa useisiin direktiivin 2019/944 säännöksiin, direktiivi 2009/72 kumottiin ja korvattiin direktiivillä 2019/944 vasta 1.1.2021 alkaen. Pääasian tosiseikkoihin sovelletaan siten niiden tapahtumisajankohdan vuoksi direktiiviä 2009/72. Niinpä nyt käsiteltävässä asiassa ei ole syytä tulkita direktiiviä 2019/944, jota ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät kysymykset eivät myöskään muodollisesti koske. Toisaalta on niin, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa yleisesti energiantoimitukseen, pääasiassa on kyse ainoastaan sähköntoimituksesta. Lisäksi on mainittava, että direktiivi 2009/72 koskee sen 1 artiklan mukaan ainoastaan sähkön sisämarkkinoita.
31 Tässä tilanteessa on ymmärrettävä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahdella kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, olennaisilta osin sitä, onko direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 ja 7 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan silloin, kun pienyritys päättää ennenaikaisesti määräaikaisen ja vakiohintaisen sähköntoimitussopimuksen sähköntoimittajan vaihtamiseksi, sen on maksettava sopimuksessa määrätty sopimussakko, jonka määrä voi vastata sen sähkön kokonaishintaa, jonka se oli sitoutunut ostamaan, vaikka kyseistä sähköä ei ole kulutettu eikä kuluteta, vaikka kyseisessä lainsäädännössä ei säädetä sopimussakon laskemista tai sen mahdollista alentamista koskevista perusteista.
32 Unionin oikeuden säännöstä tulkittaessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on.
33 Säännösten, joiden tulkintaa pyydetään, sanamuodosta on ensinnäkin todettava, että direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että asiakkaan halutessa sopimusehtojen mukaisesti vaihtaa toimittajaa kyseinen verkonhaltija tai kyseiset verkonhaltijat saattavat muutoksen voimaan kolmen viikon kuluessa. Kyseisen direktiivin 3 artiklan 5 kohdan toisessa alakohdassa lisätään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseisen 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut oikeudet turvataan kustannusten, työmäärän ja ajan osalta syrjimättömästi kaikille asiakkaille. Kyseisen 3 artiklan 7 kohdassa puolestaan velvoitetaan jäsenvaltiot ryhtymään toimenpiteisiin loppukäyttäjien suojaamiseksi takaamalla korkeatasoinen kuluttajansuoja erityisesti sopimusehtojen avoimuuden osalta ja varmistamaan, että vaatimukset täyttävät asiakkaat voivat tosiasiallisesti helposti vaihtaa toimittajaa. Kyseisessä säännöksessä täsmennetään myös, että ainakin kotitalousasiakkaiden osalta näihin toimenpiteisiin on kuuluttava mainitun direktiivin liitteessä I esitetyt toimenpiteet.
34 Lisäksi on mainittava, että saman direktiivin 2 artiklan 9 alakohdan mukaan käsitteellä ”loppukäyttäjä” tarkoitetaan ”asiakasta, joka ostaa sähköä omaan käyttöönsä”, kun taas kyseisen artiklan 12 alakohdan mukaan ”vaatimukset täyttävällä asiakkaalla” tarkoitetaan ”asiakasta, joka voi [direktiivin 2009/72] 33 artiklan mukaisesti vapaasti ostaa sähköä valitsemaltaan toimittajalta”. Viimeksi mainittu käsite kattaa siis 1.7.2007 lähtien ”kaikki asiakkaat” kyseisen direktiivin 33 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti.
35 On myös mainittava – kuten julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa alaviitteessä 17 –, että vaikka direktiiviin 2009/72 ei sisälly siinä käytetyn kuluttajan käsitteen määritelmää, kyseisen direktiivin johdanto-osan ensimmäisestä perustelukappaleesta, jossa todetaan, että sähkön sisämarkkinoilla pyritään luomaan todellisia valinnanmahdollisuuksia ”kaikille – – unionin sähkönkuluttajille, niin kansalaisille kuin yrityksillekin”, sekä sen johdanto-osan 42 perustelukappaleesta voidaan päätellä, että jos mainitun direktiivin säännöksessä ei toisin mainita, kuluttajan käsitteellä on direktiivissä 2009/72 laaja merkitys ja se kattaa siten lähtökohtaisesti kaikki ”loppukäyttäjät” eli sekä ”kotitalousasiakkaat” että ”muut kuin kotitalousasiakkaat”, pienyritykset mukaan lukien.
36 Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 ja 7 kohdan sanamuodossa, luettuna edellä 34 ja 35 kohdassa mainittujen merkityksellisten määritelmien valossa, edellytetään olennaisilta osin ainoastaan, että edellä 31 kohdassa kuvatun kaltaisessa kansallisessa lainsäädännössä taataan ensinnäkin se, että loppukäyttäjä voi halutessaan tosiasiallisesti ja helposti vaihtaa sähköntoimittajaa sähköntoimitussopimuksensa ehtoja noudattaen, ja toiseksi se, että edellä 31 kohdassa kuvatun kaltaiset sopimusehdot ovat läpinäkyviä, ja että siinä kolmanneksi säädetään kuluttajien ja heidän sähköntoimittajiensa välisiä riitoja koskevasta ratkaisumekanismista.
37 Se, että tällaisessa kansallisessa säännöstössä sallitaan se, että määräaikaisessa vakiohintaisessa sähköntoimitussopimuksessa määrätään sopimussakosta siltä varalta, että asiakas päättää sopimuksen ennenaikaisesti toimittajan vaihtamiseksi, silloinkin, kun sopimus on ominaisuuksiltaan edellä 31 kohdassa kuvatun kaltainen ja kun kyseisessä lainsäädännössä yhtäältä edellytetään, että tällainen sopimusehto on laadittava selkeästi, minkä ansiosta asiakas voi ymmärtää sen sisällön ja antaa sille vapaaehtoisesti suostumuksensa ennen sopimuksen allekirjoittamista, jolloin sanamuodon edellyttämä läpinäkyvyysvaatimus täyttyy, ja toisaalta säädetään oikeusriitojen varalta hallinnonsisäisestä tai tuomioistuimessa käytettävästä muutoksenhakukeinosta, ei välttämättä ole esteenä sille, että asiakas voi tosiasiallisesti vaihtaa helposti toimittajaa.
38 Sitä vastoin voidaan mainita, että direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 kohdassa täsmennetään, että toimittajan vaihtamisessa on noudatettava sopimusehtoja.
39 Kuten edellä 33 kohdassa jo mainittiin, kyseisen direktiivin 3 artiklan 7 kohdan viimeisessä virkkeessä tosin säädetään, että ainakin kotitalousasiakkaiden osalta jäsenvaltioiden on kuluttajansuojan korkean tason varmistamiseksi toteutettava mainitun direktiivin liitteessä I luetellut toimenpiteet. Kuten kyseisestä liitteestä I ilmenee, näihin kuuluvat toimenpiteet, joilla on määrä varmistaa, että asiakkailla on mainitussa liitteessä I olevan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu oikeus tehdä sähköntoimittajansa kanssa sopimus, jossa eritellään se, voidaanko sopimus irtisanoa maksutta, ja saman liitteen 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettu oikeus siihen, ettei asiakkaita veloiteta toimittajan vaihtamisesta. Saman direktiivin 2 artiklan 10 alakohdasta ilmenee, että ”kotitalousasiakkaalla” tarkoitetaan ” asiakasta, joka ostaa sähköä oman kotitaloutensa käyttöön muuta kuin kaupallista tai elinkeinotoimintaa varten”, kun taas kyseisen 2 artiklan 11 alakohdasta ilmenee, että ”muulla kuin kotitalousasiakkaalla” tarkoitetaan ”luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, jotka ostavat sähköä muuhun kuin oman kotitaloutensa käyttöön, mukaan lukien tuottajat ja tukkuasiakkaat”.
40 Koska direktiivin 2009/72 3 artiklan 7 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että jäsenvaltiot voivat liitteessä I tarkoitettujen toimenpiteiden soveltamiseksi erottaa toisistaan asiakkaat, jotka ostavat sähköä omaan kotitaloutensa käyttöön, ja asiakkaat, jotka ostavat sähköä kaupallista toimintaa tai elinkeinotoimintaa varten, kyseinen 3 artiklan 7 kohta ei suinkaan ole esteenä edellä 31 kohdassa kuvatun kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle vaan siitä päinvastoin ilmenee, että jäsenvaltioilla on vapaus säätää, että siinä tapauksessa, että pienyritys päättää ennenaikaisesti määräaikaisen ja vakiohintaisen sähköntoimitussopimuksen toimittajan vaihtamiseksi, sen on maksettava kyseisessä sopimuksessa määrätty sopimussakko.
41 Toiseksi asiayhteydestä, johon direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 ja 7 kohta kuuluvat, on aluksi mainittava, ettei yhdessäkään direktiivin 2009/72 säännöksessä velvoiteta jäsenvaltioita säätämään muiden kuin kotitalousasiakkaiden – vaikka kyse olisi pienyrityksistä – hyväksi mahdollisuudesta vaihtaa tarjoajaa maksutta tai samankaltaisista toimenpiteistä.
42 Tämän jälkeen on mainittava, että kyseisen direktiivin 3 artiklan 4 kohdassa säädetään olennaisilta osin, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikilla asiakkailla on oikeus valita sähköntoimittajansa kiinnostuneiden joukosta.
43 Lopuksi on mainittava, että direktiivin 2009/72 johdanto-osan 51 perustelukappaleen mukaan kuluttajien edut ovat keskeisessä osassa kyseisessä direktiivissä ja toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on huolehdittava kuluttajien oikeuksien toteutumisesta, että kyseisen direktiivin johdanto-osan 52 perustelukappaleen mukaan kuluttajien olisi saatava ”selkeitä ja ymmärrettäviä tietoja oikeuksistaan energia-alalla” ja että direktiivin johdanto-osan 54 perustelukappaleen mukaan direktiivin 3 artiklan 7 kohdan mukaisesti säädettävät riitojenratkaisukeinot hyödyttävät ”kaikkia kuluttajia”.
44 Niinpä on todettava, ettei tästä asiayhteydestä ilmene, että kun jäsenvaltio on päättänyt olla ulottamatta direktiivin 2009/72 liitteessä I ilmaistuihin toimenpiteisiin perustuvia etuja muihin kuin kotitalousasiakkaisiin, säännökset, joiden tulkintaa asiassa on pyydetty, olisivat lähtökohtaisesti esteenä edellä 31 kohdassa kuvatun kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle. Sen sijaan mainitusta asiayhteydestä ilmenee olennaisilta osin, että tällaisella kansallisella lainsäädännöllä on turvattava, että asiakkailla on oikeus valita toimittajansa, että kuluttajille tiedotetaan selkeästi ja ymmärrettävästi heidän oikeuksistaan ja että he kykenevät varmistamaan oikeuksiensa toteutumisen riitojenratkaisumekanismin avulla.
45 Kolmanneksi on todettava direktiivin 2009/72 tavoitteista, että kyseisellä direktiivillä pyritään sen 1 artiklan mukaan vahvistamaan yhteiset säännöt sähkön tuotannolle, siirrolle, jakelulle ja toimitukselle sekä kuluttajansuojaa koskevat säännökset, jotta voidaan tehostaa ja yhdentää unionin kilpailulle avoimia sähkömarkkinoita. Kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan kolmannesta, seitsemännestä ja kahdeksannesta perustelukappaleesta ilmenee, mainitulla direktiivillä pyritään tässä yhteydessä muun muassa luomaan täysin avoimet ja kilpailukykyiset sähkön sisämarkkinat, joilla kaikilla kuluttajilla on mahdollisuus valita vapaasti toimittajansa ja joilla toimittajat voivat vapaasti toimittaa hyödykkeitä asiakkailleen, ja tehostamaan kilpailukykyä sisämarkkinoilla, jotta voidaan varmistaa sähkön toimitukset erittäin kilpailukykyisin hinnoin ja luomaan tasapuoliset toimintaedellytykset kyseisillä markkinoilla sähkön sisämarkkinoiden toteuttamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 17.10.2019, Elektrorazpredelenie Yug, C‑31/18, EU:C:2019:868, 39 kohta ja tuomio 11.6.2020, Prezident Slovenskej republiky, C‑378/19, EU:C:2020:462, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
46 Saman direktiivin johdanto-osan 57 perustelukappaleessa mainitaan myös samansuuntaisesti, että jäsenvaltioiden olisi ehdottomasti huolehdittava siitä, että edistetään tervettä kilpailua ja eri toimittajien helppoa pääsyä verkkoon sekä varmistetaan uuden sähköntuotannon kapasiteetti, jotta kuluttajat saavat täyden hyödyn vapautetuista sähkön sisämarkkinoista.
47 Tässä yhteydessä on mainittava, kuten julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 50 kohdassa, että määräaikaiset ja vakiohintaiset sähköntoimitussopimukset voivat suojata asiakkaita takaamalla heille edullisen ja vakaan sähkön hinnan ja antamalle heille varmuuden siitä, että energiakustannukset eivät vaihtele sopimuksen voimassaoloaikana. Sähköntoimittajalle on kuitenkin saattanut aiheutua tällaisista sopimuksista johtuvien velvoitteiden täyttämiseen varautumisesta toistaiseksi voimassa olevaan ei-vakiohintaiseen sopimukseen verrattuna suurempia erityisiä kustannuksia erityisesti tukkumarkkinoiden kustannusvaihtelulta suojautumiseksi. Mahdollisuus sallia se, että asiakas velvoitetaan maksamaan sopimussakko siinä tapauksessa, että tämä päättää ennenaikaisesti tällaisen määräaikaisen ja vakiohintaisen sopimuksen, voi mahdollistaa sen, että toimittaja saa korvauksen sille tällaisesta sopimuksesta aiheutuvista erityisistä kustannuksista ja välttyy samalla tällaiseen sopimukseen liittyvän taloudellisen riskin vyöryttämisestä kaikille asiakkailleen, mikä voisi johtaa näiden maksamien sähkön hintojen nousuun, mikä puolestaan olisi viime kädessä vastoin tavoitetta varmistaa kuluttajille mahdollisimman edulliset hinnat.
48 On kuitenkin otettava huomioon myös direktiivin 2009/72 yleinen tavoite toteuttaa sähkön sisämarkkinat sekä kyseisen direktiivin johdanto-osan 51 ja 57 perustelukappaleessa mainitut täsmällisemmät tavoitteet siitä, että kuluttajat hyötyvät kilpailukykyisistä ja vapautetuista markkinoista. Kyseisten tavoitteiden saavuttaminen vaarantuisi, jos kansallisessa lainsäädännössä sallittaisiin sellaisten sopimussakkojen määrääminen, jotka eivät ole oikeassa suhteessa sopimuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin, jotka eivät jää kokonaan pois sopimuksen ennenaikaisen päättämisen tapauksessa. Tällaisilla sopimussakoilla voidaan nimittäin keinotekoisesti saada kyseessä olevat asiakkaat luopumaan määräaikaisen ja vakiohintaisen sähköntoimitussopimuksen päättämisestä ennenaikaisesti toimittajan vaihtamiseksi ja estää niitä näin hyötymästä täysimääräisesti kilpailukykyisistä ja vapautetuista sähkön sisämarkkinoista.
49 Tältä osin on todettava siltä osin kuin esitetyt kysymykset liittyvät kansalliseen lainsäädäntöön, jossa säädetään yhtäältä, että kustannukset ja korvaukset, joista voidaan sopia siltä varalta, että muu loppukäyttäjä kuin kotitalousasiakas päättää ennenaikaisesti tällaisen sähköntoimitussopimuksen, on maksettava riippumatta alkuperäiselle toimittajalle mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta, ja jossa toisaalta ei säädetä perusteista, joiden avulla hallintoviranomaisen tai tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi tätä koskeva riita-asia saatetaan, on laskettava niiden määrä tai niistä mahdollisesti tehtävä alennus, että direktiivissä 2009/72 ei ole mitään mainintaa kyseisistä seikoista.
50 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden on kuitenkin käytettävä toimivaltaansa unionin oikeutta noudattaen, eivätkä ne näin tehdessään saa vaarantaa direktiivin 2009/72 tehokasta vaikutusta (ks. analogisesti tuomio 30.6.2005, Candolin ym., C‑537/03, EU:C:2005:417, 25–27 kohta ja tuomio 17.12.2015, Szemerey, C‑330/14, EU:C:2015:826, 42 kohta).
51 Kun otetaan huomioon edellä 48 kohdassa todettu, kyseisen direktiivin tehokas vaikutus vaarantuisi, jos asian tutkiva hallintoviranomainen tai tuomioistuin ei voisi arvioida pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen sopimussakon määrää sen riitojenratkaisumekanismin yhteydessä, josta jäsenvaltioiden on kyseisen direktiivin nojalla säädettävä sähkönkuluttajien hyväksi, ja tarvittaessa määrätä sen alentamisesta tai jopa sen poistamisesta kokonaan, jos osoittautuisi, että se on kaikki yksittäistapaukselle ominaiset seikat huomioon ottaen suhteettoman suuri verrattuna pääasiassa kyseessä olevan kaltaisesta sopimuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin, jotka eivät jää kokonaan pois sopimuksen ennenaikaisen päättämisen tapauksessa, mikä johtaisi käytännössä siihen, että loppukäyttäjän oikeus tosiasiallisesti vaihtaa toimittajaa helposti menettäisi merkityksensä ja että edellä 45, 46 ja 48 kohdassa mieleen palautettujen direktiivin 2009/72 tavoitteiden saavuttaminen vaikeutuisi.
52 Vaikka tällaisen sopimussakon määrän oikeasuhteisuuden arviointi kuuluu yksinomaan mahdollista oikeusriitaa käsittelevälle kansalliselle viranomaiselle, hyödyllisen vastauksen antamiseksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle on kuitenkin mainittava, että tällaisessa arvioinnissa voidaan ottaa huomioon muun muassa kyseessä olevan sopimuksen alkuperäinen kesto, sopimuksen jäljellä oleva kesto sen päättämisajankohtana, sähkömäärä, joka on ostettu sopimuksen täyttämiseksi mutta jota asiakas ei lopulta kuluta, sekä keinot, jotka kohtuullisen huolellisella toimittajalla olisi ollut käytettävissään niiden mahdollisten taloudellisten tappioiden rajoittamiseksi, joita sille aiheutuu sopimuksen ennenaikaisen päättämisen vuoksi.
53 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei ilmene, että Puolan tasavallan tarkoituksena olisi ollut ulottaa direktiivin 2009/72 liitteessä I mainitut toimenpiteet, joista jäsenvaltioiden on kyseisen direktiivin 3 artiklan 7 kohdan nojalla säädettävä kotitalousasiakkaiden hyväksi, loppukäyttäjiin, jotka eivät ole kotitalousasiakkaita, tai pienyrityksiin. Lisäksi on mainittava, että ennakkoratkaisupyynnöstä tosin ilmenee, että sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetään olennaisilta osin, että sopimuspuolet voivat vapaasti määrittää sen sopimussakon määrän, jota sovelletaan siinä tapauksessa, että loppukäyttäjänä oleva sopimuspuoli päättää määräaikaisen ja vakiohintaisen sähköntoimitussopimuksen ennenaikaisesti toimittajan vaihtamiseksi, ja että sovittu määrä on maksettava aiheutuneen vahingon suuruudesta riippumatta. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kuitenkin myös, että siviililain 484 §:n 2 momentin mukaan riita-asia on mahdollista saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi ja vaatia sopimussakon määrän alentamista, ”jos olennainen osa velvoitteesta on täytetty” tai jos ”sopimussakko on ilmeisen kohtuuton”. Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ei myöskään ilmene, ettei Puolan oikeudessa taattaisi muita edellytyksiä, joiden noudattamisesta direktiivissä 2009/72 säädetään ja jotka mainitaan edellä 36 kohdassa. Tässä tilanteessa – ja jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä olevista lopullisista tarkastuksista ja arvioinneista muuta johdu – kyseisen direktiivin 3 artiklan 5 ja 7 kohta eivät vaikuta olevan esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen lainsäädännön soveltamiselle sellaiseen kyseisessä direktiivissä tarkoitettuun loppukäyttäjään, joka ei ole kotitalousasiakas.
54 Tältä osin on vielä lisättävä, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaisi kyseisissä tarkastuksissa, että yhtiö G, jota se luonnehtii pienyritykseksi, ei täytä kahta direktiivin 2009/72 3 artiklan 3 kohdassa mainittua kumulatiivista edellytystä sille, että se voitaisiin luokitella näin myös kyseisen direktiivin kannalta, tämä ei vaikuta annettavan vastauksen merkitykseen pääasian ratkaisemisen kannalta, sillä kuten edellä 44 kohdassa esitetyistä seikoista ilmenee, vastaus pätee lähtökohtaisesti kaikkiin mainitussa direktiivissä tarkoitettuihin loppukäyttäjiin, jotka eivät ole kotitalousasiakkaita, eikä vaikuta siltä – ellei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkastuksesta muuta johdu –, että yhtiö G ei vastaisi viimeksi mainittua luokittelua.
55 Esitettyihin kahteen kysymykseen on kaiken edellä mainitun perusteella vastattava, että direktiivin 2009/72 3 artiklan 5 ja 7 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan silloin, kun pienyritys päättää ennenaikaisesti määräaikaisen ja vakiohintaisen sähköntoimitussopimuksen sähköntoimittajan vaihtamiseksi, sen on maksettava sopimuksessa määrätty sopimussakko, jonka määrä voi vastata sen sähkön kokonaishintaa, jonka se oli sitoutunut ostamaan, vaikka kyseistä sähköä ei ole kulutettu eikä kuluteta, vaikka kyseisessä lainsäädännössä ei säädetä sopimussakon laskemista tai sen mahdollista alentamista koskevista perusteista, kunhan yhtäältä mainitussa lainsäädännössä taataan, että tällainen sopimusehto on selkeä ja ymmärrettävä ja että siihen on suostuttu vapaaehtoisesti, ja toisaalta siinä säädetään joko hallinto-oikeudellisesta tai tuomioistuimessa käytettävästä oikeussuojakeinosta, jonka yhteydessä asian tutkiva viranomainen voi arvioida sopimussakon oikeasuhteisuutta kaikkien tapaukseen liittyvien seikkojen perusteella ja tarvittaessa määrätä sen alentamisesta tai poistamisesta.
Oikeudenkäyntikulut
56 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY 3 artiklan 5 ja 7 kohtaa
on tulkittava siten, että
se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan silloin, kun pienyritys päättää ennenaikaisesti määräaikaisen ja vakiohintaisen sähköntoimitussopimuksen sähköntoimittajan vaihtamiseksi, sen on maksettava sopimuksessa määrätty sopimussakko, jonka määrä voi vastata sen sähkön kokonaishintaa, jonka se oli sitoutunut ostamaan, vaikka kyseistä sähköä ei ole kulutettu eikä kuluteta, vaikka kyseisessä lainsäädännössä ei säädetä sopimussakon laskemista tai sen mahdollista alentamista koskevista perusteista, kunhan yhtäältä mainitussa lainsäädännössä taataan, että tällainen sopimusehto on selkeä ja ymmärrettävä ja että siihen on suostuttu vapaaehtoisesti, ja toisaalta siinä säädetään joko hallinto-oikeudellisesta tai tuomioistuimessa käytettävästä oikeussuojakeinosta, jonka yhteydessä asian tutkiva viranomainen voi arvioida sopimussakon oikeasuhteisuutta kaikkien tapaukseen liittyvien seikkojen perusteella ja tarvittaessa määrätä sen alentamisesta tai poistamisesta.
Allekirjoitukset