Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

NICHOLAS EMILIOU

11 päivänä tammikuuta 2024 (1)

Asia C‑563/22

SN ja

LN, edustajanaan SN,

vastaan

Zamestnik-predsedatel na Darzhavna agentsia za bezhantsite

(Ennakkoratkaisupyyntö – Administrativen sad Sofia-grad (hallintotuomioistuin, Sofia, Bulgaria))

Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Turvapaikka – Pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema – Direktiivi 2011/95/EU – Edellytykset, jotka pakolaisasemaa hakevien kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden on täytettävä – Palestiinalaista alkuperää olevat kansalaisuudettomat henkilöt, jotka ovat turvautuneet Yhdistyneiden kansakuntien Lähi-idässä olevien palestiinalaispakolaisten avustus- ja työelimen (UNRWA) apuun – 12 artiklan 1 kohdan a alakohta – Pakolaisaseman myöntämättä jättäminen – UNRWA:n suojelun tai avun lakkaaminen – Edellytykset, joiden täyttyessä henkilö on suoraan oikeutettu direktiivin 2011/95 mukaisiin etuihin – Ilmaisun ”kun tällainen suojelu tai apu on jostain syystä lakannut” merkitys – Gazan kaistalla vallitseviin yleisiin elinoloihin liittyvän aineiston merkitys – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 4 artikla – ”Epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua” merkitsevät elinolot – Kynnys – Direktiivi 2013/32/EU – 40 artikla – Kansainvälistä suojelua koskeva myöhempi hakemus – Velvollisuus arvioida uudelleen jo tutkittu tähän yleiseen tilanteeseen liittyvä aineisto – Perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohta – Palauttamiskiellon periaate

I       Johdanto

1.        Yhdistyneiden kansakuntien Lähi-idässä olevien palestiinalaispakolaisten avustus- ja työelin (jäljempänä UNRWA) perustettiin Israelin ja arabien välisen vuoden 1948 konfliktin jälkeen. Sen tarkoituksena oli toteuttaa hätäapu- ja työohjelmia palestiinalaista alkuperää oleville kansalaisuudettomille henkilöille, jotka olivat rekisteröityneet kyseiseen elimeen.(2) Sen toimialue on määritelty siten, että se käsittää Jordanian, Libanonin, Syyrian, Länsirannan (Itä-Jerusalem mukaan luettuna) ja Gazan kaistan. UNRWA:n mandaatti on uusittu useita kertoja peräkkäin, ja nykyisen mandaatin on tarkoitus päättyä 30.6.2026.(3)

2.        SN ja LN, jotka ovat kantajina pääasian oikeudenkäynnissä, ovat palestiinalaista alkuperää olevia kansalaisuudettomia henkilöitä, jotka asuivat aiemmin Gazan kaistalla ja jotka on rekisteröity UNRWA:han. He hakevat toista kertaa turvapaikkaa Bulgariasta sen jälkeen, kun kyseisen jäsenvaltion viranomaiset olivat hylänneet heidän kansainvälistä suojelua koskevat ensimmäiset hakemuksensa. He vaativat, että heille on myönnettävä pakolaisasema soveltamalla direktiivin 2011/95/EU(4) 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyvää erityissäännöstä (lex specialis). Kyseisen säännöksen mukaan pakolaisasema jätetään myöntämättä palestiinalaista alkuperää oleville kansalaisuudettomille henkilöille, jotka ovat saaneet UNRWA:n suojelua tai apua. Tätä poissulkemista ei kuitenkaan enää sovelleta, jos tällainen suojelu tai apu on ”lakannut”.

3.        Käsiteltävässä asiassa tulee esille ilmeisen tärkeä ja arkaluonteinen – etenkin kun otetaan huomioon Gazan kaistan tapahtumat sen jälkeen, kun Hamas hyökkäsi Israeliin 7.10.2023 – kysymys: voidaanko UNRWA:n suojelun tai avun katsoa ”lakanneen”, kun otetaan huomioon kyseisellä alueella yleisesti vallitsevat elinolot?

4.        Pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä oleva kiista syntyi ennen näitä tapahtumia. SN:n ja LN:n vaatimukset ja seikat, joihin Administrativen sad Sofia-grad (hallintotuomioistuin, Sofia, Bulgaria) tukeutuu ennakkoratkaisupyynnössään, liittyvät Gazan kaistan tilanteeseen, sellaisena kuin se oli ennen 9.8.2022 päivätyn ennakkoratkaisupyynnön esittämistä tai sen esittämishetkellä. Kuten tässä ratkaisuehdotuksessa selitän, arvioinnissa, jonka kyseinen tuomioistuin tai toimivaltaiset kansalliset viranomaiset tekevät, on kuitenkin otettava huomioon kyseisellä alueella nykyisin vallitseva tilanne, josta useat Yhdistyneiden kansakuntien (jäljempänä YK) elimet ovat ilmaisseet vakavan huolensa.(5)

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Kansainvälinen oikeus

1.     Geneven yleissopimus(6)

5.        Geneven yleissopimuksen 1 artiklan D kohdassa määrätään seuraavaa:

”Tätä yleissopimusta ei sovelleta henkilöihin, jotka nykyisin saavat suojelua tai avustusta muilta Yhdistyneiden Kansakuntien elimiltä tai toimistoilta kuin Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain pää[valtuutetulta].

Kun sellainen suojelu tai avustus on jostakin syystä lakannut ilman, että sellaisten henkilöiden asemaa on lopullisesti säännelty Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksymien voimassa olevien päätöslauselmien mukaisesti, on näillä henkilöillä ipso facto oikeus tämän yleissopimuksen tarjoamiin etuihin.”

6.        UNRWA:ta on sen toiminnan luonteen vuoksi pidettävä Geneven yleissopimuksen 1 artiklan D kohdassa tarkoitettuna muuna Yhdistyneiden kansakuntien elimenä tai toimistona kuin Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettuna.

2.     YK:n yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston asiaa koskevat päätöslauselmat

7.        YK:n yleiskokouksen 13.12.2019 antamassa päätöslauselmassa nro 74/83 todetaan seuraavaa:

”Yleiskokous,

– –

on tietoinen palestiinalaispakolaisten kasvavista tarpeista kaikilla toimialueilla, nimittäin Jordaniassa, Libanonissa, Syyrian arabitasavallassa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla,

on erittäin huolestunut miehitetyillä alueilla olevien palestiinalaispakolaisten erityisen vaikeasta tilanteesta, erityisesti heidän turvallisuudestaan, hyvinvoinnistaan ja sosioekonomisista elinolosuhteistaan,

ilmaisee vakavan huolen erityisesti palestiinalaispakolaisten erittäin vaikeasta humanitaarisesta tilanteesta ja sosioekonomisista olosuhteista Gazan kaistalla ja korostaa hätäavun ja humanitaarisen avun sekä kiireellisten jälleenrakennustoimien tärkeyttä,

– –

3.      korostaa tarvetta jatkaa [UNRWA:n] työtä sekä sen esteettömän toiminnan ja sen palvelujen – mukaan lukien hätäapu – suorittamisen merkitystä palestiinalaispakolaisten hyvinvoinnille, suojelulle ja inhimilliselle kehitykselle sekä alueen vakaudelle, kunnes Palestiinan pakolaiskysymys on ratkaistu oikeudenmukaisesti

4.      kehottaa kaikkia lahjoittajia tehostamaan edelleen pyrkimyksiään vastata [UNRWA:n] ennakoituihin tarpeisiin, myös alueen konfliktien ja epävakauden sekä etenkin miehitettyjen palestiinalaisalueiden vakavan sosioekonomisen ja humanitaarisen tilanteen seurauksena lisääntyneiden menojen ja tarpeiden osalta, sekä äskettäisissä hätäapua, elpymistä ja jälleenrakentamista koskevissa vetoomuksissa ja Gazan kaistaa koskevissa suunnitelmissa mainittuihin tarpeisiin – –

– –”

8.        Gazan kaistan tapahtumat 7.10.2023 lähtien saivat YK:n yleiskokouksen hyväksymään 27.10.2023 päätöslauselman, jonka otsikko on ”Siviilien suojelu sekä oikeudellisten ja humanitaaristen velvoitteiden noudattaminen” ja jossa se vaati ”välitöntä, kestävää ja yhtämittaista humanitaarista tulitaukoa, joka johtaa vihollisuuksien päättymiseen” Gazan kaistalla. Se muun muassa pani merkille ”tilanteen vakavan heikkenemisen”, paheksui ”siviiliuhrien suurta määrää ja laaja-alaista tuhoa” ja ilmaisi vakavan huolensa ”katastrofaalisesta humanitaarisesta tilanteesta Gazan kaistalla ja sen erittäin vakavista seurauksista siviiliväestölle, joka koostuu suurelta osin lapsista”.

9.        Tämän päätöslauselman jälkeen YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 15.11.2023 päätöslauselman, jossa se vaati muun muassa kiireellisiä ja riittävän pitkiä humanitaarisia taukoja Gazan kaistalla.

B       Euroopan unionin oikeus

a)     Direktiivi 2011/95

10.      Direktiivin 2011/95 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Poissulkeminen”, säädetään seuraavaa:

”1.      Pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos:

a)      hän kuuluu Geneven yleissopimuksen 1 artiklan D kohdan soveltamisalaan ja saa suojelua tai apua muilta Yhdistyneiden Kansakuntien elimiltä tai toimistoilta kuin Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta. Kun tällainen suojelu tai apu on jostain syystä lakannut ilman, että tällaisen henkilön asemaa olisi lopullisesti ratkaistu Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksymien asiaa koskevien päätöslauselmien mukaisesti, tällainen henkilö on suoraan oikeutettu tämän direktiivin mukaisiin etuihin;

– –”

b)     Direktiivi 2013/32(7)

11.      Direktiivin 2013/32 40 artiklan, jonka otsikko on ”Myöhempi hakemus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua hakenut henkilö antaa lisäselvityksiä tai tekee myöhemmän hakemuksen samassa jäsenvaltiossa, tämän jäsenvaltion on tutkittava nämä lisäselvitykset tai myöhemmän hakemuksen aineisto edellisen hakemuksen tutkinnan tai hakemuksen perusteella annettua päätöstä koskevan uudelleentarkastelun tai muutoksenhaun yhteydessä edellyttäen, että toimivaltaiset viranomaiset voivat tällöin ottaa huomioon kaikki lisäselvityksiin tai myöhempään hakemukseen liittyvät tosiseikat ja harkita niitä.”

C       Kansallinen oikeus

12.      Direktiivi 2011/95 ja direktiivi 2013/32 saatettiin osaksi Bulgarian lainsäädäntöä turvapaikka- ja pakolaislailla (Zakon za ubezhishteto i bezhantsite, jäljempänä ZUB).

13.      ZUB:n 8 ja 9 §:ään on otettu asiasisällöltään ne kansainvälisen suojelun myöntämisedellytykset, joista säädetään direktiivissä 2011/95. ZUB:n 12 §:n 1 momentti vastaa kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan sisältöä.

14.      ZUB:n 75 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinnassa on otettava huomioon kaikki – – hakijan henkilökohtaista tilannetta tai hänen alkuperämaataan koskevat asian kannalta merkitykselliset tosiseikat – –”

III  Tosiseikat, kansallinen menettely ja ennakkoratkaisukysymykset

15.      Vuonna 1995 syntynyt SN ja hänen lapsensa LN ovat palestiinalaista alkuperää olevia kansalaisuudettomia henkilöitä. He lähtivät Gazan kaistalta heinäkuussa 2018 ja oleskelivat sen jälkeen Egyptissä 45 päivää ja Turkissa seitsemän kuukautta. Kuljettuaan laittomasti Kreikan kautta he saapuivat Bulgarian alueelle KN:n kanssa, joka on SN:n aviomies ja LN:n isä.

16.      SN ja LN jättivät 22.3.2019 kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset Darzhavna agentsia za bezhantsiteen (Bulgarian pakolaisvirasto, jäljempänä DAB). He perustelivat kansainvälisen suojelun hakemista useilla seikoilla, kuten tyydyttävien elinolojen puuttumisella ja epävakaudella Gazan kaistalla samoin kuin lähes pysyväksi muuttuneella aseellisella selkkauksella, joka oli seurausta Israelin sotilaallisesta toiminnasta sekä Fatahin ja Hamasin välisistä jännitteistä. SN myös ilmoitti, että KN oli töissä käydessään ollut hengenvaarassa jatkuvien pommitusten takia ja että heidän asuntonsa sijaitsi usein ohjushyökkäysten kohteena olevan poliisiaseman läheisyydessä.

17.      SN ja LN eivät maininneet hakemuksissaan, että heidät oli rekisteröity UNRWA:han.

18.      DAB:n predsedatel (DAB:n johtaja) hylkäsi 5.7.2019 tekemällään päätöksellä SN:n ja LN:n kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset. Hän totesi, ettei SN:n ja LN:n ollut pakko lähteä Gazan kaistalta kidutusta, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua, kuolemanrangaistusta tai teloitusta koskevan todellisen riskin taikka muiden vakavien uhkien vuoksi. SN:ään tai LN:ään ei myöskään kohdistuisi tällaisia uhkia, jos he palaisivat Gazan kaistalle, koska he eivät olleet esittäneet todisteita siitä, että heihin kohdistettaisiin nimenomaisesti tällaisia toimia heidän henkilökohtaiseen tilanteeseensa liittyvien tekijöiden vuoksi. Lisäksi, vaikka unionin tuomioistuin oli tuomiossa Elgafaji(8) katsonut, että tietyissä tilanteissa käynnissä olevalle aseelliselle selkkaukselle tyypillisen mielivaltaisen väkivallan aste voi saavuttaa niin korkean tason, että kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden ei ole tarpeen esittää näyttöä siitä, että vaara koskee erityisesti heitä heidän henkilökohtaisille olosuhteilleen ominaisten seikkojen takia, tilannetta kyseisellä alueella tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ei voitu pitää kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa kyseessä olevan kaltaisena aseellisena selkkauksena. DAB:n johtaja totesi lisäksi, että SN ja LN olisivat voineet jäädä Egyptiin tai Turkkiin ja että he olivat tulleet Bulgariaan ainoastaan hyötyäkseen paremmista taloudellisista olosuhteista.

19.      Kun kaikki käytettävissä olevat muutoksenhakukeinot oli käytetty, kyseisestä päätöksestä tuli lainvoimainen.

20.      SN ja LN hakivat kansainvälistä suojelua uudelleen 21.8.2020. He esittivät todisteet siitä, että heidät oli rekisteröity UNRWA:han, ja vaativat, että heihin sovelletaan näin ollen direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyvää lex specialista. He väittivät, että kyseisen säännöksen nojalla he ovat suoraan oikeutettuja pakolaisasemaan, koska UNRWA:n suojelun tai avun oli heidän osaltaan katsottava ”lakanneen”.

21.      Intervyuirasht organ na DAB (DAB:n puhuttelusta vastaava elin) päätti ottaa SN:n ja LN:n myöhemmät hakemukset tutkittaviksi.

22.      Pakolaisaseman myöntämistä koskevan vaatimuksensa tueksi SN ja LN esittivät useita asiakirjoja, jotka heidän mukaansa osoittivat, että olosuhteet, joissa UNRWA toimi Gazan kaistalla (vuonna 2020), olivat erittäin heikot.

23.      SN etenkin väitti, että tilanne Gazan kaistalla oli heikentynyt viime vuosina erityisesti Covid-19-pandemian puhkeamisesta lähtien. Hänen mukaansa työttömyys oli erityisen korkeaa ja työssä käyvät eivät saaneet palkkaa. Hän myös totesi, että käyttöön oli otettu ulkonaliikkumiskielto, koulut pysyivät kiinni ja Hamas esti ihmisiä lähtemästä kodeistaan ja teki toistuvia iskuja Israeliin. Hän selitti, että puolet talosta, jossa he asuivat perheenä, oli tuhoutunut ohjusiskuissa, koska talo sijaitsi lähellä poliisiasemaa, ja että vuonna 2014 tapahtunut katon vaurioituminen tarkoitti sitä, että heidän oli siirryttävä asumaan muualle kahdeksi vuodeksi.

24.      DAB:n zamestnik-predsedatel (DAB:n varajohtaja) hylkäsi SN:n ja LN:n myöhemmät hakemukset 14.5.2021 tekemällään päätöksellä. Hän selitti, että koska kyseiset hakemukset olivat direktiivin 2013/32 2 artiklan q alakohdassa tarkoitettuja ”myöhempiä hakemuksia”, kaikkia niiden perustana olevia seikkoja ei ollut tarpeen tutkia. Sen arvioiminen, olisiko SN:lle ja LN:lle myönnettävä pakolaisasema, voitiin siten rajata ensinnäkin sen selvittämiseen, onko asiassa esitetty ”uusia seikkoja”, toiseksi sen arvioimiseen, ovatko nämä seikat merkityksellisiä heidän henkilökohtaisen tilanteensa tai alkuperämaansa tilanteen kannalta, ja kolmanneksi sen määrittämiseen, oliko näiden seikkojen tueksi esitetty riittävästi todisteita.

25.      DAB:n varajohtaja totesi, että se tosiseikka, että SN ja LN oli rekisteröity UNRWA:han, vaikka se esitettiinkin ”uutena seikkana”, ei ollut merkityksellinen SN:n ja LN:n henkilökohtaisen tilanteen kannalta. Ensinnäkin SN ja LN olivat tosiasiallisesti saaneet UNRWA:lta suojelua tai apua aiemmin, ja ainoa syy siihen, etteivät he saaneet sitä enää, oli se, että he olivat vapaaehtoisesti lähteneet UNRWA:n toimialueelta. Toiseksi ei ollut mitään syytä katsoa, etteivät SN ja LN saisi UNRWA:n suojelua tai apua uudelleen, jos he palaisivat Gazan kaistalle. Lisäksi DAB:n varajohtaja katsoi, että yleistä tilannetta Gazan kaistalla koskevat SN:n ja LN:n väitteet eivät osoittaneet, että heihin henkilökohtaisesti kohdistuisi vainoa tai muita vakavia uhkia. Tällaisten uhkien puuttuminen tarkoitti, etteivät he olleet oikeutettuja kansainväliseen suojeluun.

26.      SN ja LN riitauttivat kyseisen päätöksen Administrativen sad Sofia-gradissa, joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. SN väitti etenkin, että hänen palauttamisensa Gazan kaistalle (yhdessä LN:n kanssa) loukkaisi palauttamiskiellon periaatetta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on pidättäydyttävä lähettämästä ketään sellaiseen valtioon, jossa on vakava riski siitä, että häntä odottaisi kuolemanrangaistus, kidutus taikka muu epäinhimillinen tai halventava kohtelu tai rangaistus.

27.      Kyseinen tuomioistuin tiedustelee ensinnäkin, miten direktiivin 2013/32 40 artiklan 1 kohtaa, joka koskee myöhempiä hakemuksia, on tulkittava tällaisessa tilanteessa. Se toteaa, että SN ja LN ovat esittäneet myöhempien hakemustensa tueksi todisteita heidän rekisteröinnistään UNRWA:han – seikka, jota he eivät olleet tuoneet esiin aiempien hakemustensa yhteydessä. Yhtäkään SN:n ja LN:n mainitsemista seikoista, jotka koskevat syitä heidän lähtemiselleen Gazan kaistalta, ei kuitenkaan voitaisi pitää ”uutena”, sillä kaikkia näitä seikkoja oli tutkittu jo heidän aiempia hakemuksiaan koskeneessa menettelyssä.

28.      Toiseksi se tiedustelee, onko UNRWA:n suojelun tai avun katsottava ”lakanneen” direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla SN:n ja LN:n osalta, kun otetaan huomioon Gazan kaistan yleinen tilanne. Tässä yhteydessä se toteaa, että kyseinen yleinen tilanne, joka on pahentunut muutamien viime vuosien aikana, on kiistatta vaikuttanut UNRWA:n kykyyn tarjota tehokasta suojelua tai apua palestiinalaista alkuperää oleville kansalaisuudettomille henkilöille Gazan kaistalla. Lisäksi UNRWA:n rahoitus on ollut riittämätöntä, ja sillä on taloudellisia vaikeuksia.

29.      Administrativen sad Sofia-grad viittaa tältä osin Gazan tilanteesta 19.4.2018 annettuun Euroopan parlamentin päätöslauselmaan,(9) jonka mukaan tietyt toimet ovat ”pahentaneet alueen humanitaarisen kriisin ennenäkemättömiin mittoihin”. Se viittaa lisäksi maaliskuussa 2022 julkaistuun asiakirjaan, jonka otsikko on ”UNHCR Position on Returns to Gaza” (UNHCR:n kannanotto Gazan kaistalle palaamiseen)(10) ja jossa YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu on todennut, että Gazan kaistalta pakenevia siviilejä ei pidä pakkopalauttaa kyseiselle alueelle, kun otetaan huomioon ihmisoikeuksia koskevan kansainvälisen oikeuden rikkomisesta esitettyjä vakavia väitteitä tukeva näyttö ja todisteet jatkuvasta epävakaudesta.

30.      Näiden seikkojen valossa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko sen katsottava, että SN ja LN olisivat ”äärimmäisessä aineellisessa puutteessa” tuomiossa Jawo(11) tarkoitetulla tavalla, jos heidän olisi palattava Gazan kaistalle. Kyseisen tuomion mukaan SN:n ja LN:n olisi osoitettava, että Gazan kaistalle palaaminen asettaisi heidät tilanteeseen, jossa he eivät kykenisi täyttämään edes kaikkein perustavanlaatuisimpia tarpeitaan, kuten ravintoon, puhtauteen ja asumiseen liittyviä tarpeita, ja joka vahingoittaisi heidän fyysistä tai henkistä terveyttään tai saattaisi heidät ihmisarvon vastaiseen alennustilaan. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että jos LN:n (joka on lapsi) olisi palattava Gazan kaistalle, hänen hyvinvointinsa ja turvallisuutensa vaarantuisivat varmasti. Se kuitenkin myös muistuttaa, että syy siihen, miksi SN ja LN lähtivät Gazan kaistalta, ei liity mihinkään heidän henkilökohtaiseen turvallisuuteensa liittyvään vakavaan uhkaan vaan ainoastaan alueen yleiseen tilanteeseen.

31.      Tässä tilanteessa Administrativen sad Sofia-grad päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Seuraako direktiivin [2013/32] 40 artiklan 1 kohdasta, että jos palestiinalaista alkuperää olevan kansalaisuudettoman henkilön jättämä kansainvälistä suojelua koskeva myöhempi hakemus, joka jätettiin hänen UNRWA:han rekisteröintinsä perusteella, otetaan tutkittavaksi, kyseisessä säännöksessä säädetty toimivaltaisten viranomaisten velvollisuus ottaa huomioon kaikki myöhemmän hakemuksen yhteydessä tehtyihin lisäselvityksiin liittyvät tosiseikat ja harkita niitä käsittää käsiteltävän asian olosuhteissa myös velvollisuuden tutkia myöhemmän hakemuksen kohteena olevien uusien tosiseikkojen tai olosuhteiden ohella syyt, joiden vuoksi henkilö on poistunut UNRWA:n toiminta-alueelta, kun sitä tulkitaan yhdessä direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan toisen virkkeen kanssa? Riippuuko mainitun velvollisuuden noudattaminen siitä, että syitä, joiden vuoksi henkilö on poistunut UNRWA:n toiminta-alueelta, tutkittiin jo [kansainvälisestä] suojelusta tehtyä ensimmäistä hakemusta koskevassa menettelyssä, joka päätettiin lainvoimaisella hylkäävällä päätöksellä ja jossa hakija ei kuitenkaan ole vedonnut rekisteröintiinsä UNRWA:han eikä näyttänyt sitä toteen?

2)      Seuraako direktiivin 2011/951 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan toisesta virkkeestä, että kyseiseen säännökseen sisältyvää ilmausta ’kun tällainen suojelu tai apu on jostain syystä lakannut’ voidaan soveltaa palestiinalaista alkuperää olevaan kansalaisuudettomaan henkilöön, joka oli rekisteröity UNRWA:han ja jolle UNRWA tarjosi Gazan kaupungissa elintarvikkeita sekä terveys- ja koulutuspalveluja, ilman että on viitteitä tähän henkilöön, joka on poistunut Gazan kaupungista vapaaehtoisesti ja lainmukaisesti, kohdistuvasta henkilökohtaisesta vaarasta, kun otetaan huomioon seuraavat käsiteltävään asiaan liittyvät tiedot:

–      yleistä tilannetta Gazassa asianomaisen henkilön poistumishetkellä arvioitiin ennennäkemättömäksi humanitaariseksi kriisiksi, johon liittyi pula elintarvikkeista, juomavedestä, terveyspalveluista ja lääkkeistä, ongelmia vesihuollossa ja sähköntoimituksissa, rakennusten ja infrastruktuurin tuhoutumista ja työttömyyttä

–      tuen ja palvelujen, myös elintarvikkeiden ja terveyspalvelujen muodossa, tarjoamisen jatkamiseen Gazassa liittyvät UNRWA:n vaikeudet, jotka johtuvat UNRWA:n huomattavasta talousarviovajeesta ja sen antamasta avusta riippuvaisten henkilöiden määrän jatkuvasta kasvusta, [seikka, joka] heikentää UNRWA:n toiminnan yleistä tilaa Gazassa?

Onko tähän kysymykseen vastattava eri tavalla pelkästään siitä syystä, että hakija on kyseisen direktiivin 20 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu haavoittuvassa asemassa oleva henkilö, nimittäin alaikäinen lapsi?

3)      Onko direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan toista virkettä tulkittava siten, että hakija, joka hakee kansainvälistä suojelua ja on UNRWA:han rekisteröity palestiinalaispakolainen, voi palata UNRWA:n toiminta-alueelle, josta hän on lähtenyt, konkreettisesti Gazan kaupunkiin, jos hänen hylkäävästä päätöksestä nostamansa kanteen tuomioistuimessa käsittelyn ajankohtana

–      ei ole varmennettuja tietoja siitä, että kyseinen henkilö voisi turvautua UNRWA:n apuun elintarvikkeiden, terveyspalvelujen, lääkkeiden ja sairaanhoidon sekä koulutuksen osalta

–      tietoja yleisestä tilanteesta Gazan kaupungissa ja UNRWA:sta pidettiin maaliskuussa 2022 esitetyssä UNHCR:n kannanotossa Gazan kaistalle palaamisesta perusteina poistua UNRWA:n toiminta-alueelta ja olla palaamatta sinne

[–]      ja että palatessaan Gazaan hakija voi oleskella siellä ihmisarvoisissa elinolosuhteissa?

Kuuluuko kansainvälistä suojelua hakevan henkilön henkilökohtainen tilanne, kun otetaan huomioon tilanne Gazan kaistalla mainittuna ajankohtana, ja sikäli kuin henkilö on riippuvainen UNRWA:n tuesta elintarvikkeiden, terveyspalvelujen, lääkkeiden ja sairaanhoidon osalta – kun kyse on direktiivin 2011/95 21 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 19 artiklan kanssa, mukaisen palauttamiskiellon periaatteen soveltamisesta ja noudattamisesta kyseisen hakijan osalta –, 19.3.2019 annetussa tuomiossa Jawo (C‑163/17, EU:C:2019:218) Euroopan unionin perusoikeuskirjan [(jäljempänä perusoikeuskirja)] 4 artiklasta esitetyn tulkinnan, joka koskee äärimmäistä aineellista puutetta, soveltamisalaan?

Onko kysymykseen Gazan kaupunkiin palaamisesta vastattava toisin yleistä tilannetta Gazan kaupungissa ja UNRWA:ta koskevien tietojen perusteella pelkästään sen vuoksi, että suojelua hakeva henkilö on alaikäinen lapsi, kun otetaan huomioon lapsen etu sekä hänen hyvinvointinsa ja sosiaalisen kehityksensä, suojelunsa ja turvallisuutensa varmistaminen?

4)      Sen mukaan, miten kolmanteen kysymykseen vastataan:

Onko direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan toista virkettä ja etenkin kyseisessä säännöksessä käytettyä ilmaisua ’tällainen henkilö on suoraan oikeutettu tämän direktiivin mukaisiin etuihin’ tulkittava käsiteltävässä asiassa siten, että

А)      henkilöön, joka hakee suojelua ja joka on UNRWA:han rekisteröity kansalaisuudeton palestiinalainen, voidaan soveltaa direktiivin 2011/95 21 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 19 artiklan 1 kohdan kanssa, mukaista palauttamiskiellon periaatetta, koska palatessaan Gazan kaupunkiin kyseinen henkilö altistuisi riskille epäinhimillisestä ja halventavasta kohtelusta, koska hän voisi joutua äärimmäiseen aineelliseen puutteeseen, ja että hän kuuluu toissijaisen suojelun myöntämisen osalta direktiivin 2011/95 15 artiklan [b alakohdan] soveltamisalaan,

tai että

B)      kyseisessä säännöksessä edellytetään sellaisen henkilön osalta, joka hakee suojelua ja joka on UNRWA:han rekisteröity kansalaisuudeton palestiinalainen, kyseisen direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettua pakolaiseksi tunnustamista asianomaisessa jäsenvaltiossa ja pakolaisaseman myöntämistä suoraan kyseiselle henkilölle, mikäli hän ei kuulu kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b alakohdan tai 2 ja 3 kohdan soveltamisalaan, 19.12.2012 annetun tuomion Abed El Karem El Kott ym. (C‑364/11, EU:C:2012:826) tuomiolauselman 2 kohdan mukaisesti, ilman että kyseisen henkilön osalta otetaan huomioon toissijaisen suojelun myöntämisen kannalta direktiivin 2011/95 15 artiklan [b alakohdan] nojalla merkityksellisiä olosuhteita?”

32.      Ennakkoratkaisupyyntö, joka on päivätty 9.8.2022, kirjattiin saapuneeksi 22.8.2022. Kirjallisia huomautuksia esittivät Bulgarian hallitus ja Euroopan komissio. Istuntoa ei pidetty.

IV     Asian tarkastelu

33.      Direktiivissä 2011/95 säädetään edellytyksistä, jotka turvapaikanhakijoiden on täytettävä saadakseen kansainvälistä suojelua Euroopan unionissa. Kyseisen direktiivin säännöksiä on tulkittava sen systematiikan ja tarkoituksen, joka on muun muassa varmistaa se, että jäsenvaltioissa sovelletaan yhteisiä perusteita kansainvälistä suojelua todella tarvitsevien henkilöiden yksilöimiseen, valossa sekä niin, että Geneven yleissopimusta ja muita SEUT 78 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja asiaa koskevia sopimuksia noudatetaan. Kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee, tässä tulkinnassa on myös kunnioitettava perusoikeuskirjassa tunnustettuja oikeuksia.(12)

34.      Direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, joka kuvastaa Geneven yleissopimuksen 1 artiklan D kohdan sisältöä, esitetään yksityiskohtaisesti palestiinalaista alkuperää oleviin kansalaisuudettomiin henkilöihin, jotka ovat turvautuneet UNRWA:n suojeluun tai apuun, sovellettava erityissääntely. Kuten ratkaisuehdotuksessani  SW (Palestiinalaisen kansalaisuudettoman  henkilön pakolaisasema)(13) selitin, kyseisessä säännöksessä on sekä poissulkemis- että sisällyttämislauseke.

35.      Yhtäältä direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään, että jos henkilö kuuluu Geneven yleissopimuksen 1 artiklan D kohdan soveltamisalaan, hänelle jätetään myöntämättä pakolaisasema direktiivin 2011/95 nojalla samalla tavalla kuin pakolaisasema jätetään myöntämättä tällaiselle henkilölle myös Geneven yleissopimuksen nojalla. Vaikka direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja Geneven yleissopimuksen 1 artiklan D kohdassa ei nimenomaisesti niin todeta, niihin sisältyvää poissulkemislauseketta sovelletaan käytännössä ainoastaan palestiinalaista alkuperää oleviin kansalaisuudettomiin henkilöihin, jotka ovat turvautuneet UNRWA:n suojeluun tai apuun.(14)

36.      Toisaalta, jos tämän suojelun tai avun voidaan katsoa ”lakanneen”, kyseistä poissulkemislauseketta ei enää sovelleta, ja tällaiset henkilöt ”[ovat] suoraan oikeutettu[ja] [direktiivin 2011/95] mukaisiin etuihin” (samalla tavalla kuin he ovat suoraan oikeutettuja myös Geneven yleissopimuksen mukaisiin etuihin). Näitä etuja voidaan vaatia ”ipso facto”(15) tarvitsematta täyttää muihin turvapaikanhakijoihin sovellettavia vaatimuksia. Pakolaisasemaa ei kuitenkaan myönnetä automaattisesti, eikä se ole ehdoton, sillä siinäkin tapauksessa kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on esimerkiksi jokaisessa tapauksessa varmistuttava siitä, etteivät kyseiset henkilöt kuulu direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tai 2 ja 3 kohdassa säädettyjen poissulkemisperusteiden,(16) joita sovelletaan, jos on vakavaa aihetta epäillä, että he ovat tehneet tiettyjä rikoksia taikka yllyttäneet tai muulla tavoin osallistuneet niiden tekemiseen, soveltamisalaan.

37.      Kuten julkisasiamies Sharpston on todennut ratkaisuehdotuksessaan Bolbol,(17) Geneven yleissopimuksen 1 artiklan D kohta syntyi erityisessä asiayhteydessä. Se laadittiin pian Israelin ja arabien välisen vuoden 1948 konfliktin jälkeen tarkoituksena muun muassa estää joukkopako siltä maantieteelliseltä alueelta, joka oli ollut Palestiina, ja samanaikaisesti varmistaa, että palestiinalaista alkuperää olevat kansalaisuudettomat henkilöt – jotka kansainvälinen yhteisö on tunnustanut pakolaisiksi –(18) saavat edelleen tehokasta suojelua tai apua siihen saakka, kunnes heidän asemansa on lopullisesti ratkaistu YK:n yleiskokouksen hyväksymien asiaa koskevien päätöslauselmien mukaisesti.(19)

38.      Unionin tuomioistuin onkin selittänyt, että direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan tavoite perustuu siihen, että palestiinalaista alkuperää olevien kansalaisuudettomien henkilöiden on voitava saada tehokasta suojelua tai apua UNRWA:lta, eikä siihen, että heille pelkästään taataan sellaisen elimen tai toimiston olemassaolo, jonka tehtävänä on tarjota kyseistä apua tai suojelua.(20)

39.      Tässä asiayhteydessä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäisessä kysymyksessä pyydetään unionin tuomioistuinta määrittämään, onko silloin, kun palestiinalaista alkuperää oleva kansalaisuudeton henkilö hakee pakolaisasemaa toisen kerran sen jälkeen, kun hänen ensimmäinen hakemuksensa on hylätty, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten arvioitava uudelleen tosiseikkoja, jotka liittyvät niihin syihin, joiden vuoksi kyseinen henkilö on lähtenyt UNRWA:n toimialueelta, vaikka kyseiset viranomaiset tarkastelivat näitä seikkoja jo ensimmäistä hakemusta koskevassa menettelyssä. Kyseisen menettelyn kuluessa toimivaltaiset kansalliset viranomaiset tutkivat näitä seikkoja kuitenkin sen määrittämiseksi, täyttääkö kyseinen henkilö pakolaisaseman myöntämisen yleiset edellytykset, eivätkä sen ratkaisemiseksi, sovelletaanko häneen direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyvää lex specialista (koska asianomainen hakija ei ollut esittänyt, että hänet oli rekisteröity UNRWA:han) (jäljempänä A jakso).

40.      Toisessa ja kolmannessa kysymyksessä, joita tarkastelen yhdessä, unionin tuomioistuinta pyydetään selventämään lähinnä, voidaanko UNRWA:n suojelun tai avun katsoa ”lakanneen” direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla sellaisten hakijoiden osalta, jotka turvautuivat tähän suojeluun tai apuun ja asuivat aiemmin Gazan kaistalla, kun otetaan huomioon kyseisellä alueella yleisesti vallitsevat elinolot (jäljempänä B jakso).

41.      Neljäs kysymys koskee edellytysten, joiden on täytyttävä, jotta henkilö on suoraan oikeutettu pakolaisasemaan direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla, ja edellytysten, joiden on täytyttävä, jotta tällaiselle henkilölle voidaan myöntää toissijaista suojelua, keskinäistä suhdetta – ja mahdollista päällekkäisyyttä (jäljempänä C jakso).

A       Ensimmäinen kysymys: tosiseikkojen, joita on tutkittu jo aiemmassa menettelyssä eri oikeusperustan nojalla, uudelleen arvioimisen tarpeellisuus

42.      Kuten olen jo todennut, pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevat SN:n ja LN:n kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ovat ”myöhempiä hakemuksia”. Tällainen hakemus määritellään direktiivin 2013/32 2 artiklan q alakohdassa siten, että sillä tarkoitetaan ”kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös”.

43.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ottanut esille kysymystä siitä, sovelletaanko direktiiviä 2013/32, johon sisältyviä menettelysääntöjä toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on noudatettava käsitellessään kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, palestiinalaista alkuperää oleviin kansalaisuudettomiin henkilöihin, jotka ovat turvautuneet UNRWA:n suojeluun tai apuun. Koska näille henkilöille ei lähtökohtaisesti myönnetä pakolaisasemaa direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla, voitaisiin pohtia, jäävätkö he myös direktiivin 2013/32 säännösten (tai ainakin joidenkin niistä) soveltamisalan ulkopuolelle. Huomautan tältä osin kuitenkin, ettei direktiiviin 2013/32 sisälly yhtään tällaista säännöstä. Lisäksi on nähdäkseni loogista, että kyseiseen direktiiviin sisältyviä menettelysääntöjä sovelletaan tällaisiin henkilöihin. Vaikka he eivät ole oikeutettuja pakolaisasemaan samoin aineellisin edellytyksin kuin muut turvapaikanhakijat (kun sovelletaan direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa), en näe, miksi näiden erilaisten aineellisten edellytysten pitäisi johtaa siihen, että heidän hakemuksiinsa sovelletaan erilaisia menettelysääntöjä direktiivin 2013/32 nojalla.

44.      Ensimmäisissä kansainvälistä suojelua koskevissa hakemuksissaan (jotka DAB hylkäsi) SN ja LN eivät olleet maininneet, että heidät oli rekisteröity UNRWA:han tai että heihin sovellettiin direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa. Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että DAB hylkäsi heidän ensimmäiset hakemuksensa, koska he eivät täyttäneet pakolaisaseman saamisen yleisiä edellytyksiä, sellaisina kuin ne vahvistetaan kyseisessä direktiivissä ja etenkin sen 5 artiklan 1 kohdassa ja 6 artiklassa. Tämä hylkääminen ei siten perustunut 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyvään poissulkemislausekkeeseen.

45.      Tältä osin on tärkeää huomata, että se seikka, että SN ja LN on rekisteröity UNRWA:han, on direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdassa ja 40 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettu ”uusi seikka”. Näiden säännösten mukaan seikka on katsottava ”uudeksi”, jos se on tullut esiin sen jälkeen, kun hakijan aiempaa hakemusta koskeva päätös oli tehty, tai jos hakija on esittänyt sen ensimmäisen kerran osana myöhempää hakemustaan.(21) Kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, tästä seuraa, ettei ”uuden seikan” tarvitse olla ilmennyt sen jälkeen, kun lainvoimainen päätös asianomaisten henkilöiden aiemmista hakemuksista oli tehty.(22) Vaikka SN ja LN oli jo rekisteröity UNRWA:han ajankohtana, jona he hakivat kansainvälistä suojelua ensimmäisen kerran, tätä seikkaa ei ilmoitettu tai asetettu DAB:n saataville ennen kuin he jättivät myöhemmät hakemuksensa. Tämä ”uusi seikka” johtaa direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamiseen ja mahdollistaa siten erilaisen oikeusperustan, jonka perusteella SN ja LN saattoivat vedota pakolaisasemaa koskevaan oikeuteensa.

46.      Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, oliko DAB tutkiessaan SN:n ja LN:n myöhempien hakemusten perusteltavuutta velvollinen ottamaan huomioon paitsi sen seikan, että heidät oli rekisteröity UNRWA:han (”uusi seikka”), myös muut heidän asiakirjoihinsa sisältyvät seikat ja etenkin ne, jotka liittyivät syihin, joiden vuoksi he olivat lähteneet Gazan kaistalta ja joita oli tarkasteltu jo aiemmassa menettelyssä. Nämä syyt liittyvät yleisiin elinolosuhteisiin Gazan kaistalla ennen LN:n ja SN:n lähtöä kyseiseltä alueelta.

47.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa direktiivin 2013/32 40 artiklan 1 kohtaan, jossa sen näkemyksen mukaan säädetään toimivaltaisten kansallisten viranomaisten velvollisuudesta ottaa huomioon kaikki myöhemmän hakemuksen perustana olevat seikat.

48.      On totta, että kyseisessä säännöksessä viitataan tällaiseen velvollisuuteen. Direktiivin 2013/32 40 artiklan 1 kohta koskee ymmärtääkseni kuitenkin kahta erityistilannetta. Ensimmäinen tilanne on kyseessä silloin, jos hakija antaa lisäselvityksiä tai tekee myöhemmän hakemuksen samassa jäsenvaltiossa ennen kuin hänen ensimmäisestä kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksestaan on tehty lainvoimaista päätöstä. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tekemästä päätöksestä on valitettu, ja valitus on yhä vireillä. Toinen tilanne on kyseessä silloin, kun lainvoimainen päätös on jo tehty mutta asiaa koskeva kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa menettelyn uudelleen avaamisen ”uuden seikan” valossa.(23)

49.      Kuten komissio on perustellusti huomauttanut, kumpikaan näistä tilanteista ei vaikuta kattavan pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevaa tilannetta, jossa myöhempi hakemus johtaa siihen, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset toteuttavat uuden turvapaikkamenettelyn eri oikeusperustan nojalla (in casu tämä uusi oikeusperusta on direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohta).

50.      Bulgarian hallitus väittää, että toisin kuin direktiivin 2013/32 40 artiklan 1 kohtaa(24) sen 2 ja 3 kohtaa sovelletaan nyt kyseessä olevan kaltaisiin tilanteisiin, joissa aloitetaan tällainen uusi turvapaikkamenettely. Kyseinen hallitus katsoo, että näiden kohtien nojalla aiemmassa turvapaikkamenettelyssä jo tutkittuja seikkoja ei tarvitse tutkia uudelleen uudessa menettelyssä. Sen näkemyksen mukaan ainoastaan ”uutta seikkaa” on analysoitava toisen menettelyn yhteydessä.

51.      En yhdy tähän näkemykseen. Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset eivät mielestäni voi tyytyä arvioimaan ainoastaan ”uutta seikkaa”.

52.      Tältä osin on tosin niin, että direktiivin 2013/32 40 artiklan 2 ja 3 kohdasta, luettuna sen 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan(25) valossa, ilmenee, että ainoastaan ”uusien seikkojen” olemassaolo voi estää sen, että myöhemmiltä hakemuksilta katsotaan puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. ”Uudet seikat” ovat siten lähtökohtaisesti(26) ainoat merkitykselliset seikat tällaisten hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten arvioimisen vaiheessa. Sama ei kuitenkaan päde siihen, kun arvioidaan myöhemmän hakemuksen perusteltavuutta (sen jälkeen, kun sen on todettu täyttävät tutkittavaksi ottamisen edellytykset). Nämä kaksi vaihetta on erotettava selvästi toisistaan.

53.      Kun toimivaltaiset kansalliset viranomaiset siirtyvät tutkimaan myöhemmän hakemuksen perusteltavuutta, direktiivin 2013/32 40 artiklan 3 kohdasta ilmenee nimittäin selvästi, että ne eivät voi kohdella tällaista hakemusta eri tavalla pelkästään siksi, ettei sitä jättänyt ensimmäistä kertaa hakeva henkilö. Kyseisestä säännöksestä käy ilmi, että siinä menettelyn vaiheessa, jossa tutkitaan hakemuksen perusteltavuutta, sovelletaan kyseisen direktiivin II luvussa lueteltuja perusperiaatteita ja takeita. Kyseisessä luvussa edellytetään muun muassa, että päätökset siitä, voidaanko henkilölle myöntää pakolaisasema, tehdään tapauskohtaisesti, objektiivisesti ja puolueettomasti ja että ne ”perustuvat hakemusten asianmukaiseen tutkintaan”.(27)

54.      Voin hyväksyä auliisti, että jotkin tosiseikat, joita toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat jo arvioineet aiemmassa turvapaikkamenettelyssä, voivat olla samoja kuin ne, joita niiden on tarkasteltava tutkiessaan asianomaisten henkilöiden myöhempiä hakemuksia, vaikka nämä kaksi menettelyä perustuisivatkin eri oikeusperustoihin. Nämä henkilöt voivat esimerkiksi – kuten nyt tarkasteltavassa tapauksessa vaikuttaa olevan – vedota samoihin syihin alkuperämaastaan tai ‑alueeltaan lähtemiselle. Tämä ei nähdäkseni kuitenkaan vapauta näitä viranomaisia velvollisuudesta arvioida uudelleen näiden tosiseikkojen merkityksellisyyttä ja paikkansapitävyyttä.(28) Tätä velvollisuutta on noudatettava tilanteessa, jossa – kuten pääasian oikeudenkäynnissä – oikeusperusta, jonka perusteella myöhempää hakemusta arvioidaan (direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohta), ei ole sama kuin se, jonka perusteella aiempi menettely toteutettiin. Tällaisessa tilanteessa merkityksellisiä seikkoja – vaikka ne olisikin tutkittu jo aiemmassa menettelyssä – on arvioitava uudelleen direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyvien nimenomaisten edellytysten näkökulmasta.

55.      Kuten edellä 34–36 kohdassa selitin, kyseiseen säännökseen sisältyy oikeutta pakolaisasemaan koskeva erityissääntö, joka on erillinen yleisistä edellytyksistä, joista säädetään etenkin direktiivin 2011/95 5 artiklan 1 kohdassa ja 6 artiklassa. Kun sovelletaan direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten ei tarvitse ratkaista, onko kyseisellä henkilöllä ”perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi”, kuten niiden olisi tehtävä muun muassa saman direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa ja 6 artiklassa pakolaisaseman saamiselle asetettujen yleisten edellytysten mukaisesti. Vaatimus, jonka mukaan henkilöllä on oltava ”perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi”, ei siten ole merkityksellinen sen arvioinnin kannalta, joka toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on tehtävä kyseisen säännöksen nojalla ja jossa keskitytään siihen, onko UNRWA:n suojelu tai apu ”lakannut”.

56.      On helppo kuvitella, että todisteet siitä, että henkilö eli heikoissa aineellisissa oloissa UNRWA:n toimialueella ja että hän lähti kyseiseltä alueelta näiden heikkojen aineellisten olosuhteiden vuoksi (kuten SN:n ja LN:n tapauksessa vaikuttaa olevan), voisi olla tekijä, joka on otettava huomioon päätettäessä sekä siitä, onko UNRWA:n suojelu tai apu ”lakannut” hänen osaltaan, jolloin hän on suoraan oikeutettu pakolaisasemaan direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla, että siitä, onko hänelle myönnettävä pakolaisasema soveltamalla muun muassa saman direktiivin 5 artiklan 1 kohtaan ja 6 artiklaan sisältyviä yleisiä edellytyksiä. Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset eivät kuitenkaan todennäköisesti arvioisi näitä todisteita samassa valossa vaan arviointi riippuisi siitä, kumpi näistä kahdesta oikeusperustasta on merkityksellinen. Direktiivissä 2011/95 säädettyihin pakolaisaseman myöntämisen yleisiin edellytyksiin (eikä kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaan) perustuvassa menettelyssä toimivaltaiset kansalliset viranomaiset tarkastelisivat todisteita siitä, että kyseinen henkilö eli heikoissa aineellisissa olosuhteissa, eri näkökulmasta kuin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla, koska ne keskittyisivät muun muassa siihen, voidaanko elinolojen heikentymistä, jolle nämä henkilöt altistuivat, pitää ”vainoksi katsottavana tekona”,(29) eivätkä siihen, myötävaikuttaako se siihen, että on katsottava UNRWA:n suojelun tai avun lakkaamiseen.

57.      Näiden näkökohtien perusteella katson, että tutkiessaan myöhempää hakemusta direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan perusteella toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on arvioitava, ottaen huomioon kyseiselle säännökselle ominaiset oikeudelliset edellytykset, uudelleen tosiseikkoja, joita ne ovat tarkastelleet jo aiemmassa menettelyssä, joka ei perustunut kyseiseen säännökseen vaan yleisiin edellytyksiin, jotka kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisalan ulkopuolelle jäävien henkilöiden on täytettävä, jotta heille voidaan myöntää pakolaisasema.

B       Toinen ja kolmas kysymys: UNRWA:n suojelun tai avun lakkaaminen osassa sen toimialuetta vallitsevien yleisten elinolojen valossa

58.      Toisessa ja kolmannessa kysymyksessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta selventämään lähinnä, onko UNRWA:n suojelun tai avun katsottava ”lakanneen” direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla sellaisten henkilöiden osalta, jotka ovat turvautuneet tähän suojeluun tai apuun, kun otetaan huomioon Gazan kaistalla (joka kuuluu UNRWA:n toimialueeseen) yleisesti vallitsevat elinolot. Se myös pohtii, voisiko vastaus tähän kysymykseen olla erilainen, kun tällaiset henkilöt ovat lapsia.

59.      Muistutan, että jotta direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan sisällyttämislauseketta sovelletaan, riittää, että – kuten kyseisessä säännöksessä nimenomaisesti todetaan – UNRWA:n kaltaisen elimen tai toimiston suojelu tai apu on ”jostain syystä” lakannut.

60.      Näiden käsitteiden merkitystä tarkastellessaan unionin tuomioistuin on todennut, että UNRWA:n suojelu tai apu on lakannut paitsi silloin, jos kyseisen toimiston olemassaolo päättyy, myös silloin, jos lähtemistä koskevan päätöksen perustana on asianomaisen henkilön tahdosta riippumaton pakkotilanne.(30) Tällaisesta tilanteesta on kyse, jos asianomaisen henkilön henkilökohtainen turvallisuus on vakavasti uhattuna (ensimmäinen kriteeri)(31) ja jos kyseisen toimiston on mahdotonta taata, että asianomaisen henkilön elinolosuhteet sen toimialueella ovat ”ihmisarvoisten” olosuhteiden varmistamista koskevan UNRWA:n mandaatin mukaisia(32) (toinen kriteeri).

61.      Sen todentamiseksi, täyttyvätkö nämä kriteerit ja ovatko asianomaiset henkilöt tämän seurauksena ”suoraan” oikeutettuja pakolaisasemaan direktiivin 2011/95 nojalla, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on tarkasteltava paitsi syitä, jotka johtivat hakijoiden lähtemiseen UNRWA:n toimialueelta, myös sitä, onko heidän tällä hetkellä mahdollista palata sinne. Unionin tuomioistuin teki tämän vaatimuksen hyvin selväksi tuomiossaan Secretary of State for the Home Department (Palestiinasta lähtöisin olevan kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema),(33) jossa se katsoi, että näiden viranomaisten olisi tarkistettava, onko palaaminen UNRWA:n toimialueelle tällä hetkellä mahdollista. Se selitti, että on otettava huomioon merkitykselliset olosuhteet paitsi sellaisina, kuin ne ilmenivät ajankohtana, jolloin kyseinen henkilö lähti UNRWAN:n toimialueelta, myös sellaisina, kuin ne ilmenevät ajankohtana, jolloin toimivaltaiset viranomaiset käsittelevät hänen hakemuksensa.(34)

62.      Tästä seuraa, että Gazan kaistalla, jossa turvattomuuden taso ja elinolosuhteet ovat muuttuneet nopeasti ja varsinkin 7.10.2023 lähtien sattuneiden tapahtumien jälkeen, asuvien henkilöiden osalta on otettava huomioon tarkat ja ajantasaiset tiedot kyseisellä alueella tällä hetkellä vallitsevasta yleisestä tilanteesta niiden syiden lisäksi, joiden vuoksi tällaiset henkilöt lähtivät sieltä alun perin.

63.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei SN:n ja LN:n turvallisuuteen kohdistunut henkilökohtaisia uhkia ennen heidän lähtöään Gazan kaistalta ja että he lähtivät alueelta vapaaehtoisesti. Se kuitenkin selittää, että vuonna 2018, kun SN ja LN lähtivät Gazan kaistalta, alueella vallitsi jo ”[ennennäkemätön humanitaarinen kriisi], johon liittyi pula elintarvikkeista, juomavedestä, terveyspalveluista ja lääkkeistä, ongelmia vesihuollossa ja sähköntoimituksissa, rakennusten ja infrastruktuurin tuhoutumista ja työttömyyttä”.

64.      SN:n ja LN:n Gazan kaistalta lähdön jälkeisen ajanjakson osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa vaikeuksia, joita UNRWA:lla oli tuen ja palvelujen, myös elintarvikkeiden ja terveyspalvelujen muodossa, tarjoamisen jatkamisessa Gazassa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin myös katsoo, että jopa ennen kyseisellä alueella 7.10.2023 lähtien sattuneita tapahtumia ei ollut varmaa, että jos SN ja LN palaisivat Gazan kaistalle, heidän olisi mahdollista saada tarvitsemiaan elintarvikkeita, lääkkeitä ja terveys- tai koulutuspalveluja UNRWA:lta. Nämä seikat huomioon ottaen se epäilee, voitaisiinko keitään palestiinalaista alkuperää olevia kansalaisuudettomia henkilöitä vaatia palaamaan kyseiselle alueelle.

65.      Olen samaa mieltä komission kanssa siitä, ettei unionin tuomioistuimen tehtävä ole arvioida itse Gazan kaistalla vallitsevia yleisiä elinolosuhteita tai pääasian oikeudenkäynnin kantajien henkilökohtaisia olosuhteita. On näet muistutettava, että SEUT 267 artiklan nojalla unionin tuomioistuimella ei ole oikeutta soveltaa unionin oikeuden oikeussääntöjä tiettyyn yksittäistapaukseen, vaan sen on pelkästään tulkittava perussopimuksia ja unionin toimielinten toimia. Käsiteltävässä asiassa on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen (tai tapauksen mukaan toimivaltaisten kansallisten viranomaisten) tehtävä varmistaa – ottaen huomioon erityisesti Gazan kaistalla tällä hetkellä vallitsevat yleiset elinolosuhteet, jotka voivat edelleen muuttua nopeasti –, ovatko SN ja LN oikeutettuja pakolaisasemaan direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin selventää oikeudellisia perusteita, joita ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tai näiden viranomaisten on tältä osin sovellettava, ja tämän arvioinnin kannalta merkityksellisiä olosuhteita.

66.      Kysymys, johon tältä osin on vastattava, on se, riittääkö sen toteamiseksi, että UNRWA:n suojelu tai apu on ”lakannut” sellaisen henkilön osalta, joka on itse turvautunut tähän suojeluun tai apuun kyseisen toimiston toimialueella tai sen osassa, että tällainen henkilö vetoaa siellä vallitseviin yleisiin elinolosuhteisiin.

1.     Yleisiin elinolosuhteisiin liittyvien tekijöiden suhteellinen merkitys

67.      On huomattava, että tapauksissa, joihin direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ei sovelleta ja joissa toimivaltaiset kansalliset viranomaiset tukeutuvat siten yleisiin kriteereihin sen ratkaisemiseksi, onko kyseisessä direktiivissä säädetty pakolaisasema myönnettävä (kriteerit, jotka esitetään yksityiskohtaisesti muun muassa kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa ja 6 artiklassa), se seikka, että on olemassa vakava riski siitä, että asianomainen henkilö joutuu elämään ihmisarvon vastaisissa olosuhteissa tai kärsimään huonosta kohtelusta, mielivaltaisesta väkivallasta tai muusta vakavasta haitasta, jos hänen on palattava alkuperämaahansa tai ‑alueelleen, ei itsessään johda siihen, että hän on de facto oikeutettu pakolaisasemaan.

68.      Näiden yleisten kriteerien mukaisesti pakolaisasema on myönnettävä vain, jos turvapaikanhakijalla on ”perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi” direktiivin 2011/95 5 artiklan 1 kohdassa ja 6 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Ihmisarvon vastaisia elinolosuhteita, huonoa kohtelua, mielivaltaista väkivaltaa tai muuta vakavaa haittaa (sota mukaan luettuna) ei itsessään pidetä kyseisen direktiivin 9 artiklassa tarkoitettuina ”vainoksi katsottavina tekoina”. Lisäksi ”perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi” ei ole olemassa, elleivät tietyt toimijat (jotka luetellaan kyseisen direktiivin 6 artiklassa) tee vainoksi katsottavia tekoja ja ellei niillä ole tiettyä syytä (kuten direktiivin 2011/95 10 artiklassa kuvataan).

69.      Vakavan haitan riski voi kuitenkin oikeuttaa asianomaiset henkilöt toissijaiseen suojeluun, joka on erilainen kansainvälisen suojelun muoto(35) (jonka edellytykset esitetään yksityiskohtaisesti kyseisen direktiivin 15 artiklassa). Se voi myös yleisemmin synnyttää jäsenvaltioille velvollisuuden olla palauttamatta asianomaisia henkilöitä alkuperämaahansa tai ‑alueelleen palauttamiskiellon periaatteen mukaisesti. Kyseinen periaate vahvistetaan muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa(36) ja perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdassa. Viimeksi mainitussa määräyksessä edellytetään etenkin, että ketään ei saa ”palauttaa, karkottaa tai luovuttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu”.

70.      Toisenlaista analyysia tarvitaan silloin, kun direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa voidaan soveltaa.

71.      Kuten olen selittänyt, kyseisen säännöksen mukaan palestiinalaista alkuperää olevien kansalaisuudettomien henkilöiden, jotka ovat turvautuneet UNRWA:n suojeluun tai apuun, oikeus pakolaisasemaan edellyttää, että tämä suojelu tai apu ”lakannut”. Kuten edellä 60 kohdassa totesin, UNRWA:n tehtävänä on varmistaa ”ihmisarvoiset olosuhteet” sen antaman suojelun tai avun piiriin kuuluville henkilöille huolehtimalla heidän perustarpeistaan (muun muassa ravinto, puhtaus ja asunto). Koska perusoikeuskirjan 4 artiklassa (jonka mukaan ”ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla” ja joka vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa) ilmaistu kielto liittyy kiinteästi ihmisarvon suojelua koskeviin ehdottomiin velvollisuuksiin,(37) on nähdäkseni selvää, että UNRWA:n tehtävän on katsottava ”lakanneen”, jos on olemassa vakava riski siitä, että asianomaiset henkilöt altistuisivat, jos he palaisivat UNRWA:n toimialueelle (tai sen osaan), perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaiselle kohtelulle, koska heidän perustarpeitaan (joiden täyttymisen UNRWA on velvollinen varmistamaan) ei voitaisi täyttää. Tähän kuuluvat ihmisarvon vastaiset elinolosuhteet, huono kohtelu ja mielivaltainen väkivalta samoin kuin muu vakava haitta; ne edellyttävät sellaisen ruumiillisen tai henkisen kivun tai kärsimyksen tuottamista, jonka voimakkuus ja kesto ylittävät kyseisessä määräyksessä asetetun rajan,(38) joka on sama kuin perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdan nojalla.(39)

72.      Jos henkilö, joka on turvautunut UNRWA:n suojeluun tai apuun, altistuu tämän rajan ylittävälle huonolle kohtelulle sen seurauksena, ettei UNRWA ole pystynyt varmistamaan hänen perustarpeidensa tyydyttämistä,(40) edellä 60 kohdassa esittämieni kahden edellytyksen on katsottava täyttyneen. Konkreettisesti asianomaisen henkilön on katsottava ”joutuneen lähtemään” UNRWA:n toimialueelta ja olevan tästä syystä suoraan oikeutettu pakolaisasemaan direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla.

73.      Selvennyksenä todettakoon, että kuten juuri edellä selitin, riski perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaiselle kohtelulle altistumisesta ei itsessään oikeuta ketään pakolaisasemaan Euroopan unionissa. Mainitulla määräyksellä on kuitenkin erityinen tehtävä, kun kyse on palestiinalaista alkuperää olevista kansalaisuudettomista henkilöistä, jotka ovat turvautuneet UNRWA:n suojeluun tai apuun, ja siitä kysymyksestä, ovatko he oikeutettuja pakolaisasemaan Euroopan unionissa. Tältä osin muistutan, että kuten edellä 37 kohdassa selitin, kansainvälinen yhteisö tunnustaa jo palestiinalaista alkuperää olevat kansalaisuudettomat henkilöt pakolaisiksi. Syy siihen, miksi heille jätetään myöntämättä pakolaisasema direktiivin 2011/95 nojalla, on se, että heidän oletetaan saavan tehokasta suojelua tai apua UNRWA:lta, jonka on tarkoitus huolehtia heidän perustarpeistaan (mm. ravinto, puhtaus ja asunto). Tämä pakolaisaseman myöntämättä jättäminen ei voi olla enää oikeutettua, jos se, ettei UNRWA pysty varmistamaan näiden perustarpeiden täyttymistä, johtaa siihen, että tällaiset henkilöt altistuvat perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaiselle kohtelulle.

74.      Katson kuitenkin, että se, voivatko todisteet UNRWA:n toimialueella tai sen osassa vallitsevista yleisistä elinolosuhteista olla riittäviä sen osoittamiseen, että asianomainen henkilö altistuu perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaiselle kohtelulle, jos hänen on palattava sinne, ja että UNRWA:n suojelu tai apu on näin ollen ”lakannut” hänen osaltaan direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla, riippuu siitä, missä määrin nämä yleiset elinolosuhteet ovat heikentyneet.

75.      Yhtäältä olen samaa mieltä siitä, että pelkästään se seikka, että yleiset elinolosuhteet UNRWA:n toimialueella tai osassa sitä ovat alemmalla tasolla kuin ne, jotka asianomainen henkilö voisi saada, jos hänelle myönnettäisiin pakolaisasema jossakin jäsenvaltiossa, ei voi riittää päätelmään, jonka mukaan hänen on ollut pakko lähteä UNRWA:n toimialueelta.(41) Toisaalta ei nähdäkseni voida sulkea pois, että joissain tilanteissa näistä yleisistä elinolosuhteista voi tulla niin sietämättömiä, että niitä voidaan pitää ”ihmisarvon vastaisina” jokaiselle siellä elävälle palestiinalaista alkuperää olevalle kansalaisuudettomalle henkilölle (jäljempänä a jakso). Näiden kahden ääripään välissä se, voidaanko asianomaisen henkilön katsoa samojen (joskin hieman parempien) yleisten elinolosuhteiden vuoksi ”joutuneen” lähtemään UNRWA:n toimialueelta, riippuu – kuten jäljempänä selitän – siitä, kuuluuko hän erityisen haavoittuvassa asemassa olevaan ryhmään (jäljempänä b jakso) tai onko häntä hänen oman tilanteensa vuoksi pidettävä henkilönä, joka on erityisen haavoittuva tai johon tilanne erityisesti vaikuttaa (jäljempänä c jakso).

a)     Tilanteet, joissa yleiset elinolosuhteet ovat ”ihmisarvon vastaisia” kaikille

76.      Muistutan, että muun muassa tuomiossaan Elgafaji unionin tuomioistuin on jo katsonut sen kysymyksen yhteydessä, voidaanko kansainvälistä suojelua myöntää kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä esiintyvän mielivaltaisen väkivallan perusteella, että on tilanteita, joissa mielivaltaisen väkivallan aste saavuttaa niin korkean tason, että on olemassa merkittäviä perusteita uskoa, että kyseiseen maahan tai asianomaiselle alueelle palautettu siviilihenkilö joutuisi jo pelkästään sen takia, että hän on kyseisen maan tai alueen alueella, henkeään uhkaavaan todelliseen vaaraan.(42)

77.      Lisäksi tuomiossaan Jawo unionin tuomioistuin on jo todennut (joskaan ei direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisen yhteydessä),(43) että tietyillä maantieteellisillä alueilla voi käytännössä olla suuria toimintavaikeuksia (tai systeemisiä puutteita) siten, että on olemassa vakava vaara siitä, että kansainvälisen suojelun hakijoita kohdellaan siinä tapauksessa, että heidät siirretään tai palautetaan tällaisille alueille, perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisesti. Tällaisissa tilanteissa turvapaikanhakijoiden siirrot tai palautukset tällaisille maantieteellisille alueille eivät aivan yksinkertaisesti tule kyseeseen(44) niillä vallitsevien yleisten elinolosuhteiden perusteella, eikä asianomaisten henkilöiden tarvitse osoittaa, että he kuuluvat turvapaikanhakijoiden erityisen haavoittuvassa asemassa olevaan ryhmään (esimerkiksi koska he ovat lapsia) että he ovat erityisen haavoittuvassa asemassa henkilökohtaisten olosuhteidensa (esimerkiksi sairauden) vuoksi tai että nämä yleiset elinolosuhteet vaikuttavat heihin erityisen todennäköisesti jälleen heidän henkilökohtaisten olosuhteidensa vuoksi (esimerkiksi koska heidän kotinsa sijaitsee alueella, johon kohdistuu erityisen todennäköisesti väkivaltaisia tekoja – kuten SN:n ja LN:n tapauksessa poliisiaseman lähellä sijaitseva koti).

78.      Ainoastaan erityisen vakava tilanne voi johtaa tällaiseen yleiseen kieltoon. Unionin tuomioistuin on katsonut, että tätä vakavuusastetta ei saavuteta tilanteissa, joille on luonteenomaista pelkästään yleisten elinolojen suuri epävarmuus tai voimakas huonontuminen.(45) Sen sijaan edellytyksenä on vakava riski siitä, että tällaiselle alueelle palautetut henkilöt joutuisivat näiden suurten toimintavaikeuksien (tai systeemisten puutteiden) vuoksi tilanteeseen, jossa he ovat äärimmäisessä aineellisessa puutteessa, jossa he eivät kykene täyttämään edes kaikkein perustavanlaatuisimpia tarpeitaan, kuten ravintoon, puhtauteen ja asumiseen liittyviä tarpeita, ja joka vahingoittaa heidän fyysistä tai henkistä terveyttään tai saattaa heidät ihmisarvon vastaiseen alennustilaan.(46)

79.      Tätä logiikkaa voidaan mielestäni soveltaa direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan yhteydessä. Ensinnäkin perusoikeuskirjan 4 artikla on transversaalisesti sovellettava määräys, joten unionin tuomioistuimen siitä esittämä tulkinta ei rajoitu mihinkään tiettyyn johdetun oikeuden välineeseen. Toiseksi ei voida sulkea pois – vähintäänkin – sitä, että osalla UNRWA:n toimialueesta (in casu Gazan kaistalla) voi olla niin vakavia systeemisiä puutteita (esimerkiksi aseellisen selkkauksen tai sotilaallisen saarron taikka – ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käyttämää ilmaisua lainatakseni – ”ennennäkemättömän humanitaarisen kriisin” vuoksi), että on olemassa vakava vaara siitä, että sinne takaisin lähetetty henkilö joutuisi kokemaan – yksinomaan alueella olemisen seurauksena – äärimmäistä aineellista puutetta, jonka vuoksi hän ei kykene täyttämään edes kaikkein perustavanlaatuisimpia tarpeitaan, kuten ravintoon, puhtauteen ja asumiseen liittyviä tarpeita, ja joka vahingoittaa hänen fyysistä tai henkistä terveyttään tai saattaa hänet ihmisarvon ja siten perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaiseen alennustilaan.

80.      Tällaisissa tilanteissa katson, että todisteet tällaisista yleisistä elinolosuhteista ovat riittäviä siinä mielessä, ettei hakijoiden voida edellyttää osoittavan, että nämä yleiset olosuhteet ovat ”ihmisarvon vastaisia” heille henkilökohtaisesti (esimerkiksi heidän erityisen haavoittuvuutensa vuoksi) tai että nämä olosuhteet vaikuttavat heihin erityisesti heidän henkilökohtaisille olosuhteillensa ominaisten seikkojen takia (esimerkiksi sen vuoksi, että heidän kotinsa sijaitsee kadulla, johon tehdään säännöllisesti ohjushyökkäyksiä).(47)

81.      On kuitenkin edelleen osoitettava, että yleisiä elinolosuhteita voidaan tosiasiallisesti pitää ”ihmisarvon vastaisina” ja siten perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisina käytännössä kaikkien kannalta siinä mielessä, että niiden on oltava niin vakavia, että ne todennäköisesti koskevat ihmisiä heidän henkilökohtaisista olosuhteistaan tai henkilöllisyydestään riippumatta. Mikäli näin on, voidaan katsoa, että kenen tahansa hakijan, jonka olisi palattava kyseiselle alueelle, henkilökohtainen turvallisuus vaarantuisi vakavasti (edellä 60 kohdassa mainitsemani ensimmäinen kriteeri) ja että UNRWA ei pysty takaamaan, että tällaisen henkilön elinolosuhteet ovat ”ihmisarvoisten” olosuhteiden varmistamista takaamalla perustarpeiden täyttyminen koskevan UNRWA:n mandaatin mukaisia (toinen kriteeri). Näin ollen UNRWA:n suojelun tai avun on katsottava ”lakanneen” tällaisen hakijan osalta direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

b)     Tilanteet, joissa hakija kuuluu erityisen haavoittuvassa asemassa olevaan ryhmään, koska hän on lapsi

82.      Tilanteissa, joissa edellisessä jaksossa mainittua vakavuuden tasoa ei saavuteta, tarvitaan mielestäni monivivahteisempaa lähestymistapaa. Tilanteissa, joissa systeemiset puutteet eivät ole riittävän vakavia siten, että yleisiä elinolosuhteita voitaisiin pitää ”ihmisarvon vastaisina” ja siten perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisina käytännössä kaikille, olosuhteet voivat silti olla ”ihmisarvon vastaisia” tiettyjen erityisen haavoittuvassa asemassa olevien henkilöryhmien osalta (tai tiettyjen erityisen haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden osalta, kuten seuraavassa jaksossa selitän), koska ne eivät mahdollista heidän kaikkein perustavimpien tarpeidensa täyttämistä.

83.      Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee etenkin, vaikuttaako se seikka, että hakija on lapsi, siihen, minkä tasoista vakavuutta edellytetään, jotta yleisiä elinolosuhteita Gazan kaistalla voidaan pitää ”ihmisarvon vastaisina”.

84.      Huomautan, että unionin tuomioistuimen mukaan sen arvioiminen, onko olemassa ”todellinen riski altistua perusoikeuskirjan 4 artiklassa tarkoitetulle epäinhimilliselle tai halventavalle kohtelulle”, riippuu nimittäin asianomaisen turvapaikanhakijan erityisestä haavoittuvuudesta.(48) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lisäksi katsonut, että niiden vakavuutta koskevien vähimmäisvaatimusten, jotka huonon kohtelun on täytettävä kuuluakseen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan soveltamisalaan, arviointi on, ”kuten asian luonteeseen kuuluu, suhteellista”.(49)

85.      Sikäli kuin kyse on lapsista, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan tulkintaa koskevassa oikeuskäytännössään toistuvasti korostanut, että lapset muodostavat erityisen haavoittuvassa asemassa olevan ryhmän, jolla on erityistarpeita, jotka eroavat etenkin turvallisuuden osalta aikuisten tarpeista.(50) Tämä oikeuskäytäntö kuvastuu unionin turvapaikkalainsäädännön eri välineissä, sillä jäsenvaltioilla on esimerkiksi velvollisuus varmistaa, että elinolosuhteet, jotka lapsille taataan sen jälkeen, kun he ovat saaneet pakolaisaseman,(51) ja sitä, onko heille myönnettävä kansainvälistä suojelua, koskevan päätöksenteon aikana, vastaavat heidän tarpeitaan ja erityistä haavoittuvuuttaan.(52) Vaikuttaa yleisesti hyväksytyltä, että elinolosuhteita, joita ei voida pitää ”ihmisarvon vastaisina” aikuisten tapauksessa, voitaisiin kuitenkin pitää sellaisina, kun kyse on lapsista ryhmänä.(53)

86.      Nämä seikat huomioon ottaen on selvää, että tietyissä tilanteissa yleisten elinolosuhteiden – vaikka ne eivät olekaan heikentyneet riittävästi aiheuttaakseen vakavaa riskiä siitä, että käytännössä kenelle tahansa aiheutuu vakavaa haittaa – voidaan tästä huolimatta katsoa altistavan jokaisen lapsen perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaiselle vakavalle riskille vakavasta haitasta sen seikan vuoksi, että lapset muodostavat ”turvapaikanhakijoiden” erityisen haavoittuvassa asemassa olevan ryhmän.

87.      Tällaisissa tilanteissa tähän (tai mihin tahansa muuhun) erityisen haavoittuvassa asemassa olevaan ryhmään kuuluvien henkilöiden ei nähdäkseni tarvitse osoittaa, että yleiset elinolosuhteet ovat ”ihmisarvon vastaisia” ja perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisia heidän kannaltaan, kunhan voidaan osoittaa ensinnäkin, että nämä yleiset elinolosuhteet ovat riittävän vakavia, jotta niitä voidaan pitää ”ihmisarvon vastaisina” kenelle tahansa kyseiseen ryhmään kuuluvalle, ja toiseksi, että hakijan voidaan katsoa kuuluvan kyseiseen ryhmään henkilökohtaisten olosuhteidensa (esimerkiksi iän, sukupuolen tai erityisen terveydentilan tai vamman) perusteella.

c)     Tilanteet, joissa asianomainen henkilö on erityisen haavoittuvassa asemassa tai yleiset elinolosuhteet vaikuttavat häneen erityisesti

88.      Kuten edellä 82 kohdassa totesin, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että on myös tiettyjä tilanteita, joissa yleisiä elinolosuhteita ei voida pitää ”ihmisarvon vastaisina” eikä siten perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisina käytännössä kenelle tahansa tai yhdelle tai useammalle erityisen haavoittuvassa asemassa olevalle henkilöryhmälle. Nämä tilanteet voivat silti aiheuttaa ”ihmisarvon vastaisia elinolosuhteita” tietyille henkilöille, joiden on katsottava olevan erityisen haavoittuvassa asemassa heidän henkilökohtaisten olosuhteidensa vuoksi(54) tai joihin samat yleiset olosuhteet vaikuttavat erityisesti heidän henkilökohtaisille olosuhteilleen ominaisten seikkojen vuoksi (esimerkiksi sen vuoksi, että heidän kotinsa sijaitsee kadulla, johon tehdään säännöllisesti ohjushyökkäyksiä). Kuten julkisasiamies Wathelet on nimittäin selittänyt, perusoikeuskirjan 4 artiklan ”ehdottomuuden kanssa olisi aivan ilmeisessä ristiriidassa se, että jäsenvaltiot voisivat jättää huomiotta todellisen ja todetun vaaran turvapaikanhakijan epäinhimillisestä ja halventavasta kohtelusta sillä verukkeella, että se ei johdu systeemisestä puutteesta”.(55)

89.      Unionin tuomioistuin on jo soveltanut tätä päättelyä direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisen yhteydessä. Tuomiossaan SW (Palestiinalaisen kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema), joka koski erityisen vakavasta sairaudesta kärsivää henkilöä, se katsoi, että UNRWA:n suojelun tai avun on katsottava ”lakanneen” silloin, kun tämä elin ei kykene varmistamaan tällaiselle henkilölle pääsyä sellaisiin lääketieteellisiin hoitoihin, joita ilman hänelle aiheutuu todellinen riski välittömästä kuolemasta tai todellinen riski altistua sille, että hänen terveydentilansa heikkenee vakavasti, nopeasti ja peruuttamattomasti tai että hänen elinajanodotteensa lyhenee huomattavasti.(56)

90.      Tuomioon SW  (Palestiinalaisen kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema) johtaneen kaltaisissa tilanteissa UNRWA:n toimialueen osassa vallinneet yleiset elinolosuhteet eivät olleet itsessään riittävän vakavia, jotta kyseessä olisi voitu katsoa olevan perusoikeuskirjan 4 artiklan vastainen kohtelu kaikkien siellä olevien henkilöiden tai edes tietyn henkilöryhmän osalta. Asianomaisen henkilön oli siten lähinnä osoitettava, että hänelle ominaiset henkilökohtaiset olosuhteet tekivät hänet erityisen haavoittuvaksi ja aiheuttivat sen, että nämä yleiset elinolosuhteet olivat kestämättömiä ja ”ihmisarvon vastaisia” (ja siten perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisia) hänelle henkilökohtaisesti.

2.     Tapauskohtaisen arvioinnin tarpeellisuus kaikissa tapauksissa

91.      Kuten edellä selitin, on nähdäkseni kolme mahdollista skenaariota, joissa UNRWA:n suojelun tai avun voidaan katsoa ”lakanneen”, koska se ei pysty varmistamaan ihmisarvoisia elinolosuhteita palestiinalaista alkuperää oleville kansalaisuudettomille henkilöille, jotka ovat turvautuneet sen suojeluun tai apuun, varmistamalla lähinnä, että heidän perustarpeensa, kuten ravinto, puhtaus ja asunto, täyttyvät.

92.      Painoarvo, joka on annettava yhtäältä UNRWA:n toimialueella tai sen osassa vallitseville yleisille elinolosuhteille ja toisaalta asianomaisten henkilöiden henkilökohtaisille olosuhteille, vaihtelee sen mukaan, mikä näistä kolmesta skenaariosta on kyseessä. Kahdessa ensimmäisessä skenaariossa ei ole tarpeen osoittaa, että nämä yleiset elinolosuhteet ovat ”ihmisarvon vastaisia” asianomaiselle henkilölle henkilökohtaisesti, kunhan nämä olosuhteet ovat niin ankaria, että niitä voidaan pitää ”ihmisarvon vastaisina” ja siten perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisina koko alueen väestölle tai erityisen haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden ryhmälle. Kolmannessa skenaariossa yleisten elinolosuhteiden ”ihmisarvon vastainen” luonne on kuitenkin osoitettava yksilöllisesti vetoamalla asianomaisen henkilön erityiseen haavoittuvuuteen tai muihin hänelle ominaisiin erityisolosuhteisiin.

93.      Vaikka UNRWA:n toimialueen osassa vallitsevat yleiset elinolosuhteet ovat aina merkityksellisiä sen määrittämiseksi, onko UNRWA:n suojelu tai apu ”lakannut” direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla, ne voidaan kuitenkin ottaa huomioon ainoastaan tapauskohtaisen arvioinnin yhteydessä. Unionin tuomioistuin on itse asiassa jo korostanut tätä vaatimusta tuomiossaan Abed El Karem El Kott ym.(57) Se nimittäin katsoi, että kun toimivaltaiset kansalliset viranomaiset pyrkivät selvittämään, onko niin, ettei henkilöllä ollut syistä, jotka eivät olleet hänen määräysvallassaan eivätkä riippuneet hänen omasta tahdostaan, tosiasiassa enää mahdollisuutta saada UNRWA:n suojelua tai apua, kyseisten viranomaisten on suoritettava kaikkien merkityksellisten seikkojen tapauskohtainen arviointi.

94.      Nämä näkökohdat huomioon ottaen olen samaa mieltä komission kanssa siitä, että yleisluonteiset seikat, jotka liittyvät yleisiin elinolosuhteisiin asianomaisella alueella, jolla UNRWA toimii, tai sen osassa (tässä Gazan kaistalla), on aina sisällytettävä tapauskohtaiseen arviointiin. Edes ensimmäisessä skenaariossa pakolaisasemaa ei myönnetä automaattisesti kaikille. Kuten edellä 81 kohdassa jo totesin, asianomaisten henkilöiden on edelleen haettava pakolaisasemaa, ja on tehtävä tapauskohtainen arviointi, jossa määritetään paitsi se, että he ovat tosiasiallisesti turvautuneet UNRWA:n suojeluun tai apuun asianomaisella alueella (tai sen osassa), myös se, että tosiseikkojen tapahtuma-aikaan yleisiä elinolosuhteita kyseisellä maantieteellisellä alueella voidaan pitää ”ihmisarvon vastaisina” käytännössä kaikille, jolloin on perusteltua aihetta katsoa, että hakijalla on todellinen riski kärsiä haittaa perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisesti jo pelkästään sen vuoksi, että hän oleskelee siellä, eikä tällaisen henkilön tarvitse osoittaa, että hän altistuisi erityisesti tälle haitalle palatessaan kyseiselle alueelle.

95.      On tärkeää korostaa tapauskohtaisen arvioinnin tarpeellisuutta. Jos tätä vaatimusta ei olisi, direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdalla käyttöön otettu järjestelmä vastaisi jossain suhteessa direktiivillä 2001/55/EY(58) käyttöön otettua järjestelmää, jossa annetaan tilapäistä suojelua (suojelun toisenlainen muoto, joka on erillinen pakolaisasemalla tai toissijaisella suojelulla annettuun suojeluun nähden ja sitä suppeampi) siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa ja jossa näiden henkilöiden ei edellytetä tekevän yksilöllisiä hakemuksia eikä niitä tarvitse näin ollen arvioida tapauskohtaisesti. Direktiiviä 2001/55 on tarkoitus soveltaa ainoastaan tietyissä rajatuissa tilanteissa ja ainoastaan Euroopan unionin neuvoston tekemän virallisen päätöksen jälkeen (tällainen päätös tehtiin esimerkiksi äskettäin sellaisten siirtymään joutuneiden henkilöiden osalta, jotka ovat joutuneet siirtymään Ukrainasta 24.2.2022 tai sen jälkeen kyseisenä päivänä alkaneen Venäjän asevoimien sotilaallisen hyökkäyksen vuoksi).(59) Direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohta ei voi mielestäni tulla direktiivillä 2011/55 käyttöön otetun mekanismin tilalle.

96.      Muistutan, että kuten jo edellä 36 kohdassa selitin, ennen pakolaisaseman myöntämistä direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa soveltamalla kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on myös jokaisessa tapauksessa varmistettava, että asianomaiset henkilöt eivät kuulu saman direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b alakohtaan ja 2 ja 3 kohtaan sisältyvien poissulkemisperusteiden piiriin.(60) Näissä säännöksissä säädetään lähinnä, että pakolaisasema jätetään myöntämättä palestiinalaista alkuperää olevalle kansalaisuudettomalle henkilölle (vaikka hän olisi turvautunut UNRWA:n suojeluun tai apuun), jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on tehnyt tiettyjä rikoksia, yllyttänyt tällaisiin rikoksiin tai muulla tavoin osallistunut niiden suorittamiseen (rikokset rauhaa vastaan, sotarikokset, rikokset ihmisyyttä vastaan, törkeät muut kuin poliittiset rikokset turvapaikkamaan ulkopuolella tai muut Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaiset teot). Tähän kuuluisivat mielestäni terroritekojen tekeminen ja kaikenlainen osallistuminen tai yllyttäminen tällaisten tekojen suorittamiseen (kuten viimeisimpänä esimerkkinä Hamasin Israelia vastaan tekemät terrori-iskut).

97.      Tästä seuraa, kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, että se, että palestiinalaista alkuperää olevat kansalaisuudettomat henkilöt ovat suoraan oikeutettuja direktiivin 2011/95 mukaisiin etuihin sen 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla, jos UNRWA:n suojelu tai apu lakkaa, ei johda ehdottomaan oikeuteen saada pakolaisasema.(61)

C       Neljäs kysymys: direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja toissijaista suojelua koskevien säännösten keskinäinen suhde

98.      Neljäs kysymys, jonka tarkoitusta ja merkitystä on totta puhuen jokseenkin vaikea selvittää ensi näkemältä, koskee ymmärtääkseni direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan – jonka mukaan palestiinalaista alkuperää olevat kansalaisuudettomat henkilöt voivat tietyin edellytyksin olla suoraan oikeutettuja pakolaisasemaan – ja ”toissijaista suojelua” – joka on erilainen (ja suppeampi) kansainvälisen suojelun muoto kuin pakolaisasemalla annettava suojelu,(62) kuten edellä 69 kohdassa jo totesin – koskevien kyseisen direktiivin säännösten keskinäistä suhdetta.

99.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee etenkin ensiksi, sovelletaanko muun muassa perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdassa vahvistettua palauttamiskiellon periaatetta tilanteeseen, jossa palestiinalaista alkuperää oleva kansalaisuudeton henkilö, joka tosin ei olekaan oikeutettu pakolaisasemaan direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla, voi saada toissijaista suojelua, kun sovelletaan saman direktiivin 15 artiklan b alakohtaa. Tällaisen henkilön oikeus toissijaiseen suojeluun perustuisi siihen, että jos hän palaisi UNRWA:n toimialueelle, hän olisi edellä 79 kohdassa kuvatun kaltaisessa ”äärimmäisessä aineellisessa puutteessa”.

100. Toiseksi kyseinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta selventämään, onko toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tutkiessaan, täyttääkö henkilö direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa luetellut edellytykset pakolaisaseman saamiselle, otettava huomioon seikkoja, jotka ovat merkityksellisiä sen määrittämiseksi, olisiko hän oikeutettu toissijaiseen suojeluun, kun sovelletaan saman direktiivin 15 artiklan b alakohtaa.

101. Kuten ratkaisuehdotuksessani SW  (Palestiinalaisen kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema)(63) selitin, direktiivin 2011/95 soveltamisen yhteydessä Palestiinasta lähtöisin oleviin kansalaisuudettomiin henkilöihin sovellettava erityinen järjestelmä koskee ainoastaan mahdollisuutta saada pakolaisasema, ei toissijaista suojelua.(64) Aivan kuten muut turvapaikanhakijat, nämä henkilöt voivat siten hakea toissijaista suojelua kyseisen direktiivin 18 artiklan nojalla, eikä heitä suljeta sen ulkopuolelle.

102. Edellytykset, joiden on täytyttävä, jotta henkilö voi saada toissijaista suojelua, esitetään yksityiskohtaisesti direktiivin 2011/95 II ja V luvussa. On osoitettava, että asianomainen henkilö on vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa. ”Vakava haitta” määritellään kyseisen direktiivin 15 artiklassa, ja sillä tarkoitetaan seuraavia: ”kuolemanrangaistus tai teloitus” (15 artiklan a alakohta), ”hakijan alkuperämaassa kokema kidutus tai epäinhimillinen tai halventava kohtelu tai rangaistus” (15 artiklan b alakohta) tai ”[hakijan] henkeä tai ruumiillista koskemattomuutta uhkaava vakava ja henkilökohtainen vaara, joka johtuu mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä” (15 artiklan c alakohta).

103. Nämä seikat huomioon ottaen on nähdäkseni selvää, että sen haitan taso, jolle palestiinalaista alkuperää oleva kansalaisuudeton henkilö altistuisi, jos hän palaisi asianomaiselle alueelle, jolla UNRWA toimii, voi hyvinkin ylittää direktiivin 2011/95 15 artiklassa mainitun ”vakavan haitan” kynnyksen, esimerkiksi koska se merkitsee ”kidutusta tai epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta” (15 artiklan b alakohta), ja olla samanaikaisesti riittävän vakavaa, jotta UNRWA:n suojelun tai avun voidaan katsoa ”lakanneen” hänen osaltaan kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Molemmat sääntelyjärjestelmät (”pakolaisaseman” saaminen 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa soveltamalla tai ”toissijaisen suojelun” saaminen 15 artiklan b alakohtaa soveltamalla) perustuvat pohjimmiltaan samankaltaisiin haitan tasoihin, toisin sanoen ”epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun”, joka on ristiriidassa perusoikeuskirjan 4 artiklan kanssa.

104. Lisäksi tuomiossaan Elgafaji(65) unionin tuomioistuin on selventänyt direktiivin 2011/95 15 artiklan c alakohdan osalta, että vaikka pelkkä tietyn maan yleiseen tilanteeseen liittyvän vaaran toteaminen ei lähtökohtaisesti riitä osoittamaan, että edellytykset toissijaisen suojelun saamiselle täyttyvät tietyn henkilön osalta, tästä on joitain poikkeuksia. Tietyissä tilanteissa aseelliselle selkkaukselle tyypillisen mielivaltaisen väkivallan aste voi nimittäin saavuttaa niin korkean tason, että kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden ei tarvitse esittää näyttöä siitä, että vaara koskee erityisesti heitä heidän henkilökohtaisille olosuhteillensa ominaisten seikkojen takia. Unionin tuomioistuin on käyttänyt tältä osin samaa logiikkaa kuin se, jonka esitin pääpiirteittäin edellisessä jaksossa. Mitä paremmin hakija pystyy näyttämään toteen, että vaara koskee juuri häntä hänen henkilökohtaisille olosuhteillensa ominaisten seikkojen takia, sitä pienempää mielivaltaisen väkivallan astetta vaaditaan, jotta hän voisi saada toissijaista suojelua. Näin ollen molempiin sääntelyjärjestelmiin (”pakolaisaseman” saaminen 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa soveltamalla tai ”toissijaisen suojelun” saaminen 15 artiklan c alakohtaa soveltamalla) voidaan turvautua palestiinalaista alkuperää olevien kansalaisuudettomien henkilöiden, joihin kohdistuu mielivaltaista väkivaltaa, suojelemiseksi.

105. Nämä kaksi asemaa ovat kuitenkin mainituista yhtäläisyyksistä huolimatta toisensa poissulkevia. Henkilö ei voi saada pakolaisasemaa ja toissijaista suojelua samanaikaisesti, minkä lisäksi pakolaisasema ja toissijainen suojelu on aina myönnettävä toisistaan riippumatta. Tästä seuraa, että sen selvittämiseksi, onko henkilö suoraan oikeutettu pakolaisasemaan, kun sovelletaan direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten ei tarvitse tutkia, täyttääkö asianomainen henkilö edellytykset ”toissijaisen suojelun” saamiselle.

106. Käänteisesti henkilö, joka ei täytä edellytyksiä sille, että UNRWA:n suojelun voitaisiin katsoa ”lakanneen” direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla, esimerkiksi koska todellinen riski epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta, jolle hän altistuisi palatessaan UNRWA:n toimialueelle, ei liity UNRWA:n mandaattiin,(66) voi edelleen hakea – ja saada, jos edellytykset täyttyvät (eikä suoraan, kuten pakolaisaseman tapauksessa) – ”toissijaista suojelua”.

107. Lisäksi, jos henkilön, joka voi saada toissijaista suojelua, edellytettäisiin palaavan UNRWA:n toimialueelle ja elävän siellä ”ihmisarvon vastaisissa elinolosuhteissa” tai ”äärimmäisessä aineellisessa puutteessa”, on selvää, että loukattaisiin perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohtaan kirjattua palauttamiskiellon periaatetta. Muistutan, ettei kyseisen periaatteen soveltaminen rajoitu pakolaisasemaan oikeutettuihin henkilöihin.(67) Palauttamiskiellon periaatetta sovelletaan – ja sitä on noudatettava – näin ollen riippumatta siitä, millaisen aseman (pakolaisaseman vai toissijaisen suojeluaseman) asianomainen henkilö voi saada.

V       Ratkaisuehdotus

108. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Administrativen sad Sofia-gradin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, luettuna yhdessä kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 40 artiklan 3 kohdan kanssa,

on tulkittava siten, että

se seikka, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset tarkastelivat tiettyjä seikkoja, joihin direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla pakolaisasemaa hakevat palestiinalaista alkuperää olevat kansalaisuudettomat henkilöt vetosivat, jo asianomaisten henkilöiden kyseisen direktiivin muihin säännöksiin perustuneisiin aiempiin hakemuksiin liittyvän menettelyn kuluessa, ei vapauta näitä viranomaisia velvollisuudesta tutkia ne uudelleen tarkistaessaan, onko suojelu tai apu ”lakannut” kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

2)      Direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohtaa

on tulkittava siten, että

ei voida sulkea pois, että UNRWA:n toimialueella tai sen osassa voi olla niin vakavia systeemisiä puutteita, että on olemassa vakava riski siitä, että kuka tahansa kyseiselle alueelle takaisin lähetetty henkilö olisi äärimmäisessä aineellisessa puutteessa, jonka vuoksi hän ei kykene täyttämään kaikkein perustavanlaatuisimpia tarpeitaan, kuten ravintoon, puhtauteen ja asumiseen liittyviä tarpeita, ja joka vahingoittaa hänen fyysistä tai henkistä terveyttään tai saattaa hänet ihmisarvon ja siten perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaiseen alennustilaan. Tällaisessa tilanteessa sen toteamiseksi, että UNRWA:n suojelu tai apu on ”lakannut” kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla, asianomaisen henkilön ei tarvitse osoittaa, että kyseisellä alueella tai sen osassa vallitsevat yleiset elinolosuhteet ovat ihmisarvon vastaisia hänelle yksilöllisesti, koska yleisiä elinolosuhteita voidaan pitää ”ihmisarvon vastaisina” käytännössä kaikille. Oikeus pakolaisasemaan ei kuitenkaan ole ehdoton edes tällaisissa tilanteissa. Asianomaisen henkilön on haettava kansainvälistä suojelua. Lisäksi on tehtävä tapauskohtainen arviointi, jossa muun muassa varmistetaan, ettei kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan b alakohtaan sekä 2 ja 3 kohtaan sisältyviä poissulkemisperusteita sovelleta. Tämän arvioinnin kannalta on merkityksetöntä, voiko asianomainen henkilö saada kyseisen direktiivin 2 artiklan g alakohdassa tarkoitettua ”toissijaista suojelua”.

1      Alkuperäinen kieli: englanti.

2      Ks. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 8.12.1949 hyväksymä päätöslauselma nro 302 (IV). Pakolaisaseman myöntämisedellytyksiä ja pakolaisten rekisteröintiä koskevien UNRWA:n antamien CERI-toimintaohjeiden (The Consolidated Eligibility and Registration Instructions) (saatavilla osoitteessa: https://www.unrwa.org/sites/default/files/2010011995652.pdf) mukaan UNRWA:n suojelua tai apua voivat saada henkilöt, jotka täyttävät UNRWA:n ”palestiinalaispakolaiskriteerit” (toisin sanoen henkilöt, joiden vakinaisena asuinpaikkana 1.6.1946–15.5.1948 oli Palestiina ja jotka vuoden 1948 konfliktin seurauksena menettivät sekä kotinsa että elinkeinonsa, sekä tällaisten henkilöiden jälkeläiset, laillisesti adoptoidut lapset mukaan lukien, isälinjassa) sekä tietyt muut henkilöryhmät, joista käytetään nimitystä ”muut rekisteröidyt henkilöt”. Kyseisestä asiakirjasta ilmenee, että ”UNRWA:n kelpoisuudesta ja rekisteröinnistä vastaava henkilöstö (Eligibility and Registration staff) tutkii perusteellisesti kaikki UNRWA:an jätetyt rekisteröintihakemukset ja päätökset oikeudesta UNRWA:n palveluihin tehdään tapauskohtaisesti”.

3      Ks. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 12.12.2022 hyväksymä päätöslauselma nro 77/123.

4      Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL 2011, L 337, s. 9).

5      7.10.2023 lähtien kuolleiden siviilien hälyttävän määrän lisäksi myös alueella toimivan UNRWA:n henkilöstön useat jäsenet ovat saaneet surmansa. YK:n pääsihteeri António Guterres totesi 27.10.2023, että ”humanitaarinen järjestelmä Gazassa on romahtamassa täysin, millä on ennennäkemättömiä seurauksia yli 2 miljoonalle siviilille” (ks. Statement by the Secretary-General – on the humanitarian situation in Gaza, saatavilla YK:n verkkosivuilla). UNRWA:n johtaja Philippe Lazzarini totesi YK:n turvallisuusneuvostossa 30.10.2023 pitämässään puheessa, että ”käytössä oleva järjestelmä avun Gazaan toimittamisen mahdollistamiseksi on tuomittu epäonnistumaan, ellei ole poliittista tahtoa tehdä toimituksista sellaisia, että ne vastaavat ennennäkemättömiin humanitaarisiin tarpeisiin” (https://www.unrwa.org/newsroom/official-statements/un-security-council-emergency-briefing-situation-middle-east). Lazzarini muistutti 14.11.2023, että UNRWA oli ”soittanut hälytyskelloja polttoainetilanteesta kolme viikkoa sitten ja varoittanut nopeasti ehtyvistä polttoainevarastoista ja tämän vaikutuksesta pelastustoimintaan” (https://www.unrwa.org/newsroom/official-statements/humanitarian-operations-will-grind-halt-gaza-strip-due-lack-fuel). Gazan kaistan tapahtumat 7.10.2023 lähtien ovat myös saaneet YK:n yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston hyväksymään oman päätöslauselmansa. Näiden päätöslauselmien sisältö esitetään yksityiskohtaisesti jäljempänä 8 ja 9 kohdassa.

6      Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus, joka allekirjoitettiin Genevessä 28.7.1951 (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, nro 2545 (1954), s. 150) ja tuli voimaan 22.4.1954. Sitä on täydennetty ja muutettu New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla, joka puolestaan tuli voimaan 4.10.1967 (jäljempänä Geneven yleissopimus).

7      Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL 2013, L 180, s. 60).

8      Tuomio 17.2.2009 (C‑465/07, EU:C:2009:94).

9      EUVL 2019, C 390, s. 108.

10      Saatavilla osoitteessa: https://www.refworld.org/docid/6239805f4.html.

11      Tuomio 19.3.2019 (C‑163/17, EU:C:2019:218, 92 kohta).

12      Ks. tuomio 19.11.2020, Bundesamt für Migration und Flüchtlinge (Asepalvelus ja turvapaikka) (C‑238/19, EU:C:2020:945, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

13      C‑294/22, EU:C:2023:388, 19–21 kohta. Ks. myös tuomio 5.10.2023, SW (Palestiinalaisen kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema) (C‑294/22, EU:C:2023:733, 30 ja 31 kohta).

14      Se ei siten koske henkilöitä, joilla on tai joilla on ollut pelkästään oikeus UNRWA:n suojeluun tai apuun mutta jotka eivät ole tosiasiassa turvautuneet siihen (ks. tuomio 17.6.2010, Bolbol, C‑31/09, EU:C:2010:351, 51 kohta).

15      Ks. tuomio 19.12.2012, Abed El Karem El Kott ym. (C‑364/11, EU:C:2012:826, 71 kohta; jäljempänä tuomio Abed El Karem El Kott ym.).

16      Ks. vastaavasti tuomio 25.7.2018, Alheto (C‑585/16, EU:C:2018:584, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

17      Ks. julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus (C‑31/09, EU:C:2010:119, 41 ja 43 kohta).

18      Ks. UNHCR, Guidelines on International Protection No 13, 2 kohta. Ymmärtääkseni juuri siksi, että kansainvälinen yhteisö on jo tunnustanut palestiinalaista alkuperää olevat kansalaisuudettomat henkilöt pakolaisiksi, he voivat tietyissä olosuhteissa olla suoraan oikeutettuja pakolaisasemaan Geneven yleissopimuksen (ja direktiivin 2011/95) nojalla.

19      Ks. myös tuomio Abed El Karem El Kott ym., 62 kohta. Tähän mennessä ratkaisua ei ole löydetty.

20      Ks. vastaavasti tuomio 5.10.2023, SW (Palestiinalaisen kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema) (C‑294/22, EU:C:2023:733, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

21      Lisäksi direktiivin 2013/32 40 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että myöhemmän hakemuksen tutkintaa jatketaan vain, jos asianomainen hakija ei hänestä itsestään riippumattomista syistä saanut aiemmassa menettelyssä osoitetuksi ”uutta seikkaa”.

22      Ks. tuomio 10.6.2021, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Uudet seikat tai perusteet) (C‑921/19, EU:C:2021:478, 50 kohta) ja ratkaisuehdotukseni Bundesrepublik Deutschland (Myöhemmän hakemuksen tutkittavaksi ottaminen) (C‑216/22, EU:C:2023:646, 34 kohta).

23      Direktiivin 2013/32 40 artiklan 1 kohdassa säädetyistä kahdesta tilanteesta ks. tuomio 4.10.2018, Ahmedbekova (C‑652/16, EU:C:2018:801, 98 kohta) ja tuomio 9.9.2021, Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Kansainvälistä suojelua koskeva myöhempi hakemus) (C‑18/20, EU:C:2021:710, 21 kohta).

24      Bulgarian hallitus viittaa tältä osin 10.6.2021 annettuun tuomioon Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Uudet seikat tai perusteet) (C‑921/19, EU:C:2021:478, 50 kohta).

25      Kyseisen säännöksen mukaan kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta voidaan katsoa puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset ainoastaan, jos hakemukseen liittyen ei ole ilmennyt tai hakija ei ole esittänyt uusia tosiseikkoja tai perusteita, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää direktiivin 2011/95 nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä. Kyseisen direktiivin 40 artiklan 3 kohdasta myös ilmenee, että ”uuden seikan” täytyy ”[lisätä] merkittävästi sen todennäköisyyttä”, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä.

26      Sitä, ”[lisääkö]” uusi seikka ”merkittävästi sen todennäköisyyttä”, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, ja voiko se näin ollen estää sen, että hakemukselta katsotaan puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset, ei voida oletettavasti arvioida erillään muista asiakirjoihin sisältyvistä seikoista, mikä tarkoittaa sitä, että viranomaisten on joka tapauksessa mahdollisesti otettava huomioon myös muita seikkoja tutkittavaksi ottamisen vaiheessa.

27      Ks. direktiivin 2013/32 10 artiklan 3 kohdan a alakohta.

28      Jos tosiseikkaa ei pidetty merkityksellisenä aiemmassa turvapaikkamenettelyssä, toimivaltaiset kansalliset viranomaiset saattoivat jättää sen huomiotta tutkimatta, oliko sen tueksi esitetty riittäviä todisteita. Kyseisen seikan paikkansapitävyyttä on siten mahdollisesti tutkittava uudelleen.

29      ”Vainoksi katsottavat teot” määritellään direktiivin 2011/95 9 artiklassa.

30      Ks. tuomio 5.10.2023 (Palestiinalaisen kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema) (C‑294/22, EU:C:2023:733, 34 ja 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kuten unionin tuomioistuin on selittänyt, asianomaisen henkilön pelkkää lähtöä UNRWA:n toimialueelta silloin, kun ei ole viitteitä siitä, että hän oli pakotettu lähtemään kyseiseltä alueelta, tai vapaaehtoista päätöstä lähteä sieltä ei voida luonnehtia suojelun tai avun lakkaamiseksi.

31      Lisään tältä osin, kuten selitin ratkaisuehdotuksessani SW  (Palestiinalaisen kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema) (C‑294/22, EU:C:2023:388, 40 kohta), että ilmaisu ”vakavasti uhattuna” liittyy todelliseen vaaraan siitä, että henkilökohtaiseen turvallisuuteen kohdistuva uhka todella toteutuu ja että henkilön turvallisuus vaarantuu, jos hän jää UNRWA:n toimialueelle. Jotta kyse on ”henkilökohtaiseen turvallisuuteen” kohdistuvista uhkista, uhkien on oltava riittävän vakavia (niistä on toisin sanoen aiheuduttava vakavaa haittaa).

32      Ks. tuomio 3.3.2022, Secretary of State for the Home Department (Palestiinasta lähtöisin olevan kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema)  (C‑349/20, EU:C:2022:151, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. myös tuomio 13.1.2021, Bundesrepublik Deutschland (Palestiinasta lähtöisin olevan kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema) (C‑507/19, EU:C:2021:3, 44 ja 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33      Ks. tuomio 3.3.2022 (C‑349/20, EU:C:2022:151, 56 ja 57 kohta). Kyseinen tuomio koski kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä 29.4.2004 annetun neuvoston direktiivin 2004/83/EY (EUVL 2004, L 304, s. 12), joka on kumottu ja korvattu direktiivillä 2011/95, 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaa. Kyseinen säännös on kuitenkin sama kuin mainitun direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohta.

34      Ibid., 58 kohta.

35      Ks. direktiivin 2011/95 2 artiklan a, e ja g alakohta.

36      Roomassa 4.11.1950 allekirjoitettu yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaisesti perusoikeuskirjan 4 artiklan merkitys ja ulottuvuus ovat näin ollen samat kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa.

37      Ks. vastaavasti tuomio 19.3.2019, Ibrahim ym. (C‑297/17, C‑318/17, C‑319/17 ja C‑438/17, EU:C:2019:219, 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Huomautan, että perusoikeuskirjan 1 artikla koskee ihmisarvon kunnioittamista. Kuten julkisasiamies Trstenjak on selittänyt, ”perusoikeuskirjan 1 artiklan mukaan ihmisarvoa ei nimittäin ole ainoastaan ’kunnioitettava’ vaan myös ’suojeltava’. Tällainen positiivinen suojeluvelvollisuus sisältyy myös perusoikeuskirjan 4 artiklaan” (ks. julkisasiamies Trstenjakin ratkaisuehdotus NS, C‑411/10 ja C‑493/10, EU:C:2011:610, 112 kohta).

38      Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jotta huono kohtelu kuuluisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan (joka vastaa perusoikeuskirjan 4 artiklaa) soveltamisalaan, sen on saavutettava vakavuudeltaan tietty vähimmäistaso (ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 1.6.2010, Gäfgen v. Saksa, CE:ECHR:2010:0601JUD002297805, 88 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohta perustuu samaan haitan tasoon kuin sen 4 artikla. Sikäli kuin sillä on merkitystä, totean, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee kolmannessa kysymyksessä palauttamiskiellon periaatteen ja viittaa nimenomaisesti paitsi perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohtaan myös direktiivin 2011/95 21 artiklan 1 kohtaan. Komissio väittää, että kyseistä säännöstä ei voida soveltaa, kun toimivaltaiset kansalliset viranomaiset tutkivat, täyttyvätkö kyseisen direktiivin 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyt edellytykset, koska se kuuluu direktiivin 2011/95 VII lukuun – ja sitä sovelletaan ainoastaan sen säännöksiin –, kun taas 12 artiklan 1 kohdan a alakohta sisältyy saman direktiivin III lukuun. On kuitenkin nähdäkseni selvää, että direktiivin 2011/95 21 artiklan 1 kohta on pelkästään kyseisen laajan periaatteen, jota jäsenvaltioiden on noudatettava aina mainittua välinettä soveltaessaan, konkreettinen ilmaus.

40      Olipa syy UNRWA:n epäonnistumiseen mikä tahansa.

41      Ks. vastaavasti tuomio 5.10.2023, SW (Palestiinalaisen kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema) (C‑294/22, EU:C:2023:733, 45 kohta).

42      Ks. tältä osin tuomio 17.2.2009  (C‑465/07, EU:C:2009:94, 43 kohta). Ks. myös tuomio 10.6.2021, Bundesrepublik Deutschland (Vakavan ja henkilökohtaisen vaaran käsite) (C‑901/19, EU:C:2021:472, 27 ja 28 kohta) ja viimeksi tuomio 9.11.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Vakavan haitan käsite) (C‑125/22, EU:C:2023:843, 40 ja 41 kohta).

43      Ks. tuomio 19.3.2019 (C‑163/17, EU:C:2019:218). Kyseinen tuomio koski sitä, voisiko perusoikeuskirjan 4 artikla estää hakijan siirtämisen hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon sen turvapaikkamenettelyyn ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteisiin väitetysti liittyvien systeemisten puutteiden vuoksi. Samasta asiasta ks. myös tuomio 21.12.2011, N.S. ym. (C‑411/10 ja C‑493/10, EU:C:2011:865, 81 ja 86–94 kohta).

44      Ks. tuomio 19.3.2019, Jawo  (C‑163/17, EU:C:2019:218, 85 kohta).

45      Ibid., 91 kohta.

46      Ibid., 92 ja 93 kohta.

47      Ks. analogisesti tuomio 9.11.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Vakavan haitan käsite) (C‑125/22, EU:C:2023:843, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48      Ks. vastaavasti tuomio 16.2.2017, C. K. ym. (C‑578/16 PPU, EU:C:2017:127, 73 kohta).

49      Ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 25.4.1978, Tyrer v. Yhdistynyt kuningaskunta (CE:ECHR:1978:0425JUD000585672, 30 kohta).

50      Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 4.11.2014, Tarakhel v. Sveitsi (CE:ECHR:2014:1104JUD00292171, 99 kohta). Tältä osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin muistutti, että lapsilla on erityistarpeita, jotka liittyvät etenkin heidän ikäänsä ja riippuvuuteensa muista mutta myös heidän asemaansa turvapaikanhakijoina.

51      Ks. direktiivin 2011/95 20 artiklan 3 kohta, jonka mukaan lapset ovat ”haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä” (muun muassa vammaisten, vanhusten ja raskaana olevien naisten ohella). Komission mukaan kyseistä säännöstä ei sovelleta pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa. Se nimittäin huomauttaa, että 20 artiklan 3 kohta sisältyy direktiivin 2011/95 VII lukuun. Kyseinen luku, jonka otsikko on ”Kansainvälisen suojelun sisältö” (ja johon 12 artiklan 1 kohdan a alakohta ei sisälly), liittyy takeisiin, jotka jäsenvaltioiden on otettava käyttöön sen jälkeen, kun henkilö on saanut pakolaisaseman, ei ennen sitä. Tämä ei mielestäni kuitenkaan tarkoita, ettei kyseiseen säännökseen voitaisi vedota sen havainnollistamiseksi, että alaikäiset tunnustetaan yleisesti turvapaikanhakijoiden erityisen haavoittuvassa asemassa olevaksi ryhmäksi.

52      Ks. tältä osin kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/33/EU (EUVL 2013, L 180, s. 96) 21 artikla.

53      Lisään, että direktiivin 2011/95 johdanto-osan 18 perustelukappaleen mukaan ”soveltaessaan [kyseistä] direktiiviä jäsenvaltioiden olisi otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu” ja ”jäsenvaltioiden olisi lapsen etua arvioidessaan otettava asiaankuuluvasti huomioon erityisesti perheen yhtenäisyyden periaate, alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, turvallisuusnäkökohdat sekä alaikäisen näkemykset hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti”. Kyseinen johdanto-osan perustelukappale kuvastaa perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan, jota on noudatettava kaikissa lasta koskevissa toimissa, sisältöä.

54      Unionin tuomioistuin on katsonut lähinnä, että tilannetta, joka ei merkitse äärimmäistä aineellista puutetta kaikille, voidaan tästä huolimatta pitää tällaisena sellaisen hakijan osalta, joka voi osoittaa, että kyse on sellaisista hänen omista poikkeuksellista olosuhteistaan, jotka osoittavat hänen olevan erityisen haavoittuvassa asemassa (ks. tältä osin tuomio 19.3.2019, Jawo, C‑163/17, EU:C:2019:218, 95 kohta). Ks. myös tuomio 16.2.2017, C. K. ym. (C‑578/16 PPU, EU:C:2017:127, 73 kohta), joka koski turvapaikanhakijaa, jonka terveydentila oli erityisen vakava ja jolla oli diagnosoitu synnytyksen jälkeinen masennus ja ajoittaisia itsemurhataipumuksia. Tältä osin muistutan myös, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklasta, että se, täyttääkö huono kohtelu, jota henkilö on kokenut tai on vaarassa kokea, vaaditut vakavuutta koskevat vähimmäisvaatimukset, riippuu ”tapauksen kaikista olosuhteista, muun muassa kohtelun kestosta ja sen fyysisistä ja psyykkisistä vaikutuksista sekä joissakin tapauksissa uhrin sukupuolesta, iästä ja terveydentilasta” (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 4.11.2014, Tarakhel v. Sveitsi CE:ECHR:2014:1104JUD002921712, 118 kohta).

55      Ks. julkisasiamies Watheletin ratkaisuehdotus Jawo (C‑163/17, EU:C:2018:613, 86 kohta).

56      Ks. tuomio 5.10.2023, SW (Palestiinalaisen kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema) (C‑294/22, EU:C:2023:733, 46 ja 48 kohta sekä tuomiolauselma).

57      Ks. kyseisen tuomion 64 kohta.

58      Vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi 20.7.2001 annettu neuvoston direktiivi (EYVL 2001, L 212, s. 12).

59      Ks. Ukrainasta siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteen toteamisesta direktiivin 2001/55/EY 5 artiklan nojalla ja sen seurauksena tilapäisen suojelun antamisesta 4.3.2022 annettu neuvoston täytäntöönpanopäätös (EU) 2022/382 (EUVL 2022, L 71, s. 1).

60      Ks. vastaavasti tuomio 25.7.2018, Alheto (C‑585/16, EU:C:2018:584, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61      Ks. tuomio Abed El Karem El Kott ym., 75 kohta.

62      Esimerkiksi oleskeluluvan kesto voi olla lyhyempi (ks. direktiivin 2011/95 24 artikla). Jäsenvaltiot voivat myös rajoittaa sosiaalihuollon etuuksia (ks. kyseisen direktiivin 29 artikla).

63       C‑294/22, EU:C:2023:388, 29 kohta.

64      Ks. tuomio Abed El Karem El Kott ym., 68 kohta.

65      Ks. tuomio 17.2.2009  (C‑465/07, EU:C:2009:94, 36, 37 ja 39 kohta).

66      Kuten edellä 60 kohdassa selitin, toinen kriteeri direktiivin 2011/95 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan sisällyttämislausekkeen soveltamiselle on se, että UNRWA:n on mahdotonta taata, että asianomaisen henkilön elinolosuhteet sen toimialueella ovat sille annetun mandaatin mukaisia. UNRWA:n tehtävänä on varmistaa ”ihmisarvoiset” elinolosuhteet täyttämällä sen suojelussa olevien henkilöiden perustarpeet. Yksinkertaisen esimerkin antaakseni, jos asianomaista henkilöä uhkaa kuolemanrangaistus rikoksesta UNRWA:n toimialueella sovellettavien lakien vuoksi, tämä haitta ei liittyisi UNRWA:n tehtävään, mutta se voisi tästä huolimatta oikeuttaa asianomaisen henkilön ”toissijaiseen suojeluun” kyseisen direktiivin 15 artiklan a alakohdan nojalla.

67      Koska siinä edellytetään, että ”ketään ei saa palauttaa, karkottaa tai luovuttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu” (kursivointi tässä).