YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN
TUOMIO (kolmas jaosto)
9 päivänä kesäkuuta 1998 (1)
Tullien kantaminen jälkitullauksin Asetus N:o 1697/79 Asetus N:o 2454/93
Yhdistetyissä asioissa T-10/97 ja T-11/97,
Unifrigo Gadus Srl, Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Napoli
(Italia),
ja
CPL Imperial 2 SpA, Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Pescara
(Italia),
edustajinaan asianajaja Giuseppe Celona, Milano, prosessiosoite Luxemburgissa c/o
asianajotoimisto Georges Margue, 20 rue Philippe II,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään aluksi oikeudellisen yksikön
virkamiehet Fernando Castillo de la Torre ja Paolo Stancanelli, sittemmin
Stancanelli, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies Carlos
Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,
joissa kantajat vaativat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta
kumoamaan tullien kantamisen jälkitullauksin määräämisestä 8 päivänä lokakuuta
1996 tehdyn komission päätöksen C(96) 2780 lopullinen sekä korvaamaan kantajille
aiheutuneen vahingon,
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN
TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja V. Tiili sekä tuomarit C. P. Briët,
ja A. Potocki,
kirjaaja: hallintovirkamies J. Palacio González,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 3.3.1998 pidetyssä suullisessa
käsittelyssä esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Kanteen perustana olevat tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet
- 1.
- Kantajat ovat kalatuotteiden kauppaa harjoittavia yrityksiä.
- 2.
- Vuosina 1990 ja 1991 kantajat toivat Norjasta turskaeriä. Näiden tuontien
yhteydessä esitettiin EUR1-tavaratodistukset, joiden mukaan tuotteet olivat
alkuperältään norjalaisia. Tämän vuoksi niihin sovellettiin tällaisiin tuotteisiin
sovellettavia tariffietuuksia yhteisön tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista
Norjasta peräisin olevien kuivattujen, suolattujen tai suolavedessä olevien turskien
ja Boreogadus saida -lajin kalojen osalta (1990) 4 päivänä joulukuuta 1989 annetun
neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3692/89 (EYVL L 362, s. 3) sekä yhteisön
tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista tietyistä EFTA-maista peräisin
olevien tiettyjen maatalous- ja kalatuotteiden osalta 4 päivänä joulukuuta 1990
annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3523/90 (EYVL L 343, s. 4) mukaisten
yhteisön tariffikiintiöiden rajoissa.
- 3.
- Vuoden 1993 aikana Norjan tullihallinto ilmoitti oma-aloitteisesti Italian
viranomaisille, että sen mielestä tuotteiden viejä ei ollut kyennyt näyttämään toteen
niiden norjalaista alkuperää.
- 4.
- Veronan tullikamari ilmoitti 4.8.1993 ja 23.11.1993 CPL Imperial 2 SpA:lle
(jäljempänä CPL Imperial 2) ja Unifrigo Gadus Srl:lle (jäljempänä Unifrigo Gadus)
päätöksestään kantaa tullit jälkikäteen.
- 5.
- Vilpittömään mieleensä vedoten CPL Imperial 2 -yhtiö pyysi 3.12.1993 päivätyssä
kirjeessään edustajanaan olevan tulliasioitsijan välityksellä Italian viranomaisia
olemaan ryhtymättä jälkitullauksiin. Yhtiön mukaan tullit olivat jääneet kantamatta
toimivaltaisten viranomaisten tekemän virheen takia, jota vilpittömässä mielessä
ollut yritys ei ollut voinut havaita. Yhtiö pyysi lisäksi Italian viranomaisia siirtämään
asian komission ratkaistavaksi. Unifrigo Gadus -yhtiö sanoo toimineensa samoin.
- 6.
- Kantajat vahvistivat 30.1.1996 edustajansa välityksellä Italian viranomaisille, että he
olivat tutustuneet näiden valmistelemaan komissiolle lähetettävään asiakirjavihkoon
ja ettei niillä ollut tästä mitään lausuttavaa.
- 7.
- Italian viranomaiset lähettivät 6.2.1996 päivätyllä ja komissioon 12.4.1996
saapuneella kirjeellään kantajien ja erään kolmannen yrityksen, joka ei ole esillä
olevassa asiassa asianosaisena, hakemusta koskevat asiakirjat. Ne pyysivät
komissiota määrittämään, oliko tässä tapauksessa perusteltua jättää jälkikäteen
kantamatta tullivelasta vastuussa olevalta 148 890 000 Italian liiran suuruiset
tuontitullit tuonti- tai vientitullien maksamisvelvoitteen sisältävään tullimenettelyyn
ilmoitetuista tavaroista velalliselta kantamatta jääneiden tuonti- tai vientitullien
kantamisesta jälkitullauksin 24 päivänä heinäkuuta 1979 annetun neuvoston
asetuksen (ETY) N:o 1697/79 (EYVL 1979, L 197, s. 1; jäljempänä asetus
N:o 1697/79) 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
- 8.
- Tämä pyyntö tutkittiin tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston
asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä 2 päivänä
heinäkuuta 1993 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 (EYVL 1993,
L 253, s. 1; jäljempänä asetus N:o 2454/93) 871 artiklassa ja sitä seuraavissa
artikloissa tarkoitetussa menettelyssä.
- 9.
- Komissio kuuli jäsenvaltioita edustavia asiantuntijoita 3.6.1996 pidetyssä
tullikoodeksikomitean kokouksessa. Komissio teki 8.10.1996 päätöksen C(96) 2780
lopull. (jäljempänä päätös), jonka 1 artiklassa määrätään seuraavaa: Italian
2.2.1996 päivätyssä pyynnössä tarkoitetut 148 890 000 ITL:n suuruiset tuontitullit
on kannettava jälkikäteen.
- 10.
- Päätöksen johdosta kumpikin kantaja sai tullihallinnolta 22.11.1996 päivätyn kirjeen,
joka sisälsi päätöksen jäljennöksen ja jossa vaadittiin Unifrigo Cadusilta
31 200 000 ITL:n ja CPL Imperial 2:lta 95 010 000 ITL:n suuruisten tullien
maksamista viivekorkoineen. CPL Imperial 2:lta vaadittu summa sisälsi tullilaskun
7338 F mukaiset tullit.
- 11.
- Näistä syistä kantajat nostivat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimessa esillä olevat kanteet, jotka kirjattiin 17.1.1997.
- 12.
- Kolmannen jaoston puheenjohtajan työjärjestyksen 50 artiklan mukaisesti 9.2.1998
antamalla määräyksellä asiat T-10/97 ja T-11/97 yhdistettiin suullista käsittelyä ja
tuomion antamista varten.
- 13.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarin
kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn. Prosessinjohtotoimien
yhteydessä asianosaisia pyydettiin esittämään eräitä asiakirjoja, minkä ne tekivät
23.1.1998 päivätyssä kirjeessään.
- 14.
- Asianosaisten lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen
esittämiin kysymyksiin kuultiin 3.3.1998 pidetyssä istunnossa.
Asianosaisten vaatimukset
- 15.
- Kantajat vaativat, että yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
toteaa, että kanne voidaan tutkia;
kumoaa päätöksen;
toissijaisesti
toteaa, ettei kyseisellä päätöksellä ole vaikutusta kantajien siihen oikeuteen,
ettei kyseistä tullia kanneta jälkikäteen;
ainakin velvoittaa komission korvaamaan kantajalle koko sen summan,
jonka kantaja on velvollinen maksamaan jälkikäteisinä tulleina tähän
liittyvine korotuksineen ja muine maksuineen;
joka tapauksessa
kumoaa riidanalaisen päätöksen korkoa koskevilta osin;
velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- 16.
- Asiassa T-11/97 kantajana oleva CPL Imperial 2 vaatii myös, että yhteisöjen
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
toissijaisesti
kumoaa päätöksen siltä osin kuin siinä määrätään kannettavaksi
jälkitullauksin tullilaskun 7338 F mukaiset tullit.
- 17.
- Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
hylkää kanteen; ja
velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Päätöksen kumoamista koskeva vaatimus
- 18.
- Aluksi on huomattava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan
menettelysäännöksiä katsotaan yleensä sovellettavan kaikkiin niiden
voimaantulohetkellä vireillä oleviin asioihin, toisin kuin aineellisia säännöksiä, joiden
ei tavallisesti tulkita koskevan ennen niiden voimaantuloa syntyneitä tilanteita (mm.
yhdistetyt asiat C-121/91 ja C-122/91, CT Control (Rotterdam) ja JCT Benelux v.
komissio, tuomio 6.7.1993, Kok. 1993, s. I-3873, 22 kohta).
- 19.
- Tämän vuoksi esillä olevaa asiaa komissiossa käsiteltäessä sovelletaan asetuksen
N:o 2454/93 menettelysäännöksiä ja asiakysymyksen osalta asetuksen N:o 1697/79
5 artiklan 2 kohdan aineellisia säännöksiä. Asianosaiset eivät kiistä tätä.
- 20.
- Kumoamisvaatimuksensa tueksi kantajat esittävät viisi kanneperustetta.
Ensimmäinen, komission toimivaltaa koskeva kanneperuste
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 21.
- Kantajat huomauttavat, että asetuksen N:o 2454/93 873 artiklan mukaan
komissiolla on yksinomainen valta päättää, onko kyseiset tullit kirjattava tileihin
jälkikäteen. Tämä koskee myös tilannetta, jossa kansalliset tulliviranomaiset
katsovat yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annetun neuvoston
asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (EYVL 1992, L 302, s. 1) 220 artiklan 2 kohdan
b alakohdan (tai aikaisemmin asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan)
mukaisten edellytysten täyttyvän. Tällainen säännös on kantajien mukaan
ristiriidassa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevien periaatteiden
kanssa, joiden mukaan 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisten edellytysten
täyttyessä tuojalla on oikeus siihen, ettei jälkitullaukseen ryhdytä. Komissiolla ei sen
vuoksi ole kantajien mukaan toimivaltaa tehdä puheena olevaa päätöstä.
- 22.
- Komissio väittää ensinnäkin, ettei kanneperustetta voida ottaa tutkittavaksi, koska
asetus N:o 2454/93 ei koske kantajia oikeushenkilöinä suoraan ja erikseen.
- 23.
- Komissio huomauttaa tämän jälkeen, että vastoin kantajien väitteitä asetuksen
N:o 2454/93 871 artikla ja sitä seuraavat artiklat eivät oikeuta sitä kiertämään
tullivelasta vastuussa olevan oikeutta siihen, ettei tullien kantamiseen jälkitullauksin
ryhdytä, kun edellytykset tällaiseen täyttyvät.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio
- 24.
- Kanneperusteen tutkimatta jättäminen edellyttää, että kantajat vaativat
perustamissopimuksen 173 artiklan nojalla asetuksen N:o 2454/93 kumoamista.
Näin ei kuitenkaan ole tehty. Kantajien väite on ymmärrettävä pikemminkin
pyynnöksi tulkita asetuksen säännöksiä yhteisön oikeuden periaatteiden kannalta,
kuten kantajat vahvistivat vastauskirjelmässään.
- 25.
- Näin ollen kanneperusteen tutkimatta jättämistä koskeva väite on hylättävä.
- 26.
- Aineellisen kysymyksen osalta ei ole kiistetty sitä, että asetuksen N:o 1697/79
mukaisten edellytysten täyttyessä tullivelasta vastuussa olevalla on oikeus siihen,
ettei tullien kantamiseen ryhdytä (ks. asia C-348/89, Mecanarte, tuomio 27.6.1991,
Kok. 1991, s. I-3277, 12 kohta; asia C-292/91, Weis, tuomio 4.5.1993, Kok. 1993, s.
I-2219, 15 kohta sekä yhdistetyt asiat C-153/94 ja C-204/94, Faroe Seafood ym.,
tuomio 14.5.1996, Kok. 1996, s. I-2465, 84 kohta).
- 27.
- Lisäksi asetuksen N:o 2454/93 871 artiklassa säädetään seuraavaa: Jos
tulliviranomaiset 869 artiklassa säädettyjä tapauksia lukuun ottamatta joko pitävät
koodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan edellytyksiä täyttyneinä tai ovatepävarmoja siitä, koskevatko tämän säännöksen perusteet kyseistä tapausta, niiden
on lähetettävä tapaus komissiolle ratkaistavaksi 872876 artiklassa säädettyä
menettelyä noudattaen. Saman asetuksen 873 artiklassa säädetään, että
[k]omissio tekee päätöksen, jolla vahvistetaan joko, että kyseiset tullit voidaan
tutkitussa tilanteessa jättää jälkikäteen tileihin kirjaamatta tai että ne on kirjattava
tileihin jälkikäteen.
- 28.
- Asetuksen N:o 2454/93 871 ja 873 artiklassa annetaan siten komissiolle päätösvalta
muun muassa silloin, kun toimivaltaiset viranomaiset katsovat, että edellytykset olla
kantamatta tulleja jälkitullauksin täyttyvät.
- 29.
- Tämän päätösvallan avulla pyritään takaamaan yhteisön oikeuden yhdenmukainen
soveltaminen (ks. ennen asetuksen N:o 2454/93 871 artiklan voimaantuloa
sovelletun säännöksen osalta asia C-64/89, Deutsche Fernsprecher, tuomio
26.6.1990, Kok. 1990, s. I-2535, 13 kohta ja em. asia Mecanarte, tuomion 33 kohta,
ja em. asia Faroe Seafood ym., tuomion 80 kohta).
- 30.
- Mahdollisuudessa siirtää asia komission ratkaistavaksi ei kuitenkaan olisi mitään
mieltä, mikäli komission olisi noudatettava tulliviranomaisten komissiolle
osoittamassa pyynnössään omaksumaa kantaa.
- 31.
- Tämä päätösvalta ei silti suinkaan oikeuta komissiota olemaan välittämättä
tullivelasta vastuussa olevan oikeudesta siihen, ettei tulleja kanneta yritykseltä
jälkikäteen, kun se havaitsee asiaa tutkiessaan, että edellytykset tällaiselle ovat
olemassa.
- 32.
- Tämän vuoksi ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.
Toinen, asetuksen N:o 2454/93 871874 artiklan rikkomista koskeva kanneperuste
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 33.
- Kanneperusteen ensimmäisessä osassa kantajat huomauttavat, että asetuksen
N:o 2454/93 871 artiklan mukaan komissio voi ja siksi sen pitää pyytää
lisätietoja, jos jäsenvaltion toimittamat tiedot osoittautuvat komissiolle
riittämättömiksi ratkaisun tekemiseen sille käsiteltäväksi annetussa asiassa tietoisena
kaikista siihen vaikuttavista seikoista.
- 34.
- Kantajien mukaan komissio ei siten voi nojautua pelkkiin Norjan viranomaisten
väitteisiin, joissa asetettiin kyseenalaiseksi alkuperätodistusten pätevyys, kun Norjan
korkein oikeus, Høyesterett, oli ollut tämän toteamuksen osalta toista mieltä
2.4.1993 eli paljon ennen kyseessä olevan päätöksen tekemistä antamassa
tuomiossaan. Koska komissio ei ryhtynyt lisätutkimuksiin, se ei kantajien mukaan
ratkaissut asiaa tietoisena kaikista siihen vaikuttavista seikoista.
- 35.
- Kanneperusteen toisessa osassa kantajat väittävät, että asetuksen N:o 2454/93
871874 artiklassa säädettyjen ankarien määräaikojen takia jälkitullaukseen ei voitu
ryhtyä. Tavarat nimittäin tuotiin tässä tapauksessa vuosina 1990 ja 1991, ja kantajat
pyysivät joulukuussa 1993 Italian viranomaisia siirtämään asian komission
ratkaistavaksi. Kuitenkin päätös tehtiin vasta 8.10.1996 ja annettiin kantajille
tiedoksi vasta 22.11.1996.
- 36.
- Komissio puolestaan sanoo toimineensa asetuksen N:o 2454/93 871874 artiklan
säännösten mukaisesti (ks. mm. asia C-12/92, Huygen ym., tuomio 7.12.1993,
Kok. 1993, s. I-6381; em. asia Faroe Seafood ym., 16 ja 63 kohta sekä asia
T-346/94, France-aviation v. komissio, tuomio 9.11.1995, Kok. 1995, s. II-2841,
3036 kohta).
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio
- 37.
- Kanneperusteen ensimmäisestä osasta on huomattava, että asetuksen N:o 2454/93
871 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan komissiolle [tulliviranomaisten toimesta]
lähetettyjen asiakirjojen on sisällettävä kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen
täydelliseksi tutkimiseksi tarvittavat tiedot. Saman artiklan kolmannen kohdan
mukaan komissio voi pyytää lisätietoja, jos jäsenvaltion toimittamat tiedot
osoittautuvat komissiolle riittämättömiksi ratkaisun tekemiseen sille käsiteltäväksi
annetussa asiassa tietoisena kaikista siihen vaikuttavista seikoista.
- 38.
- Tässä tapauksessa Norjan viranomaiset ilmoittivat Italian viranomaisille, ettei viejä
ollut kyennyt näyttämään toteen sitä, että tuotteet olivat peräisin Norjasta.
Kuitenkin silloin kun jälkikäteen toimitettavassa tarkastuksessa ei voida vahvistaa
EUR1-tavaratodistuksessa ilmoitettua tavaran alkuperää, on katsottava, että
tavaran alkuperä on tuntematon ja että EUR1-tavaratodistus ja tariffietuus on
myönnetty väärin perustein. Sen jäsenvaltion tulliviranomaisten, johon tuonti
tapahtuu, on tällöin periaatteessa ryhdyttävä tuonnin yhteydessä kantamatta
jääneiden tullien kantamiseen jälkitullauksin (em. asiat Huygen ym., tuomion
17 kohta, ja Faroe Seafood ym., tuomion 16 kohta).
- 39.
- Kun Norjan viranomaiset olivat ilmoittaneet Italian viranomaisille, ettei viejä ollut
kyennyt näyttämään toteen kyseisten tuotteiden norjalaista alkuperää, eivät Italian
viranomaiset eivätkä kantajat asettaneet tätä kyseenalaiseksi.
- 40.
- Vaikka kantajat ovatkin vedonneet vilpittömään mieleensä, ne eivät kuitenkaan
kyseenalaistaneet Italian viranomaisten kanssa käymässään kirjeenvaihdossa Norjan
viranomaisten antamia tietoja. Kantajien edustaja totesi lisäksi 30.1.1996 päivätyssä
kirjeessään, ettei sillä ollut mitään lisättävää Italian viranomaisten komissiolle
lähettämiin asiakirjoihin.
- 41.
- Näistä syistä komissiolla oli oikeus pitää sille lähetettyä asiakirjavihkoa täydellisenä
ja katsoa, ettei ollut tarpeen pyytää lisätietoja.
- 42.
- Lisäksi on huomattava, että Høyesterettin 2.4.1993 antama tuomio on ainoa
sellainen seikka, jota ei mainittu komissiolle lähetetyissä asiakirjoissa ja johon
kantajat vetoavat. Kyseisessä tuomiossa oli kuitenkin ilmeisesti kyse kahden
henkilön rikossyytteestä, joka koski tiettyjen eri maihin vietyjen kalatuotteiden
terveystodistusten väärentämistä. Kuten komissio toteaa, Høyesterett ratkaisi vain
tämän kysymyksen eikä suinkaan vahvistanut tuotteiden olevan peräisin Norjasta.
- 43.
- Kanneperusteen toisesta osasta on huomattava, että asetuksen N:o 2454/93
871 artiklan toisen kohdan mukaan komissio ilmoittaa välittömästi kyseiselle
jäsenvaltiolle [tämän tulliviranomaisten lähettämien] asiakirjojen
vastaanottamisesta. Saman asetuksen 872 artiklan ensimmäisessä kohdassa
säädetään seuraavaa: Komissio toimittaa jäsenvaltioille jäljennöksen 871 artiklan
ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuista asiakirjoista 15 päivän kuluessa päivästä,
jona ne on vastaanotettu. Asetuksen 873 artiklan toisen kohdan ensimmäisessä
virkkeessä taas todetaan, että päätös on tehtävä kuudessa kuukaudessa siitä
päivästä, jona komissio on vastaanottanut 871 artiklan ensimmäisessä alakohdassa
tarkoitetut asiakirjat. Lopuksi 874 artiklan ensimmäisessä kohdassa todetaan, että
[e]dellä 873 artiklassa tarkoitettu päätös on annettava kyseiselle jäsenvaltiolle
tiedoksi viipymättä ja joka tapauksessa 30 päivän kuluessa mainitussa artiklassa
tarkoitetun määräajan päättymisestä.
- 44.
- Tässä tapauksessa kantajat eivät ole esittäneet seikkoja, joiden nojalla voitaisiin
todeta näitä säännöksiä jätetyn noudattamatta. Edellä mainituilla säännöksillä ei
siten säännellä tuontien ja komission päätöksen välistä aikaa eikä myöskään
yritysten kansallisille viranomaisille tekemän hakemuksen asian saattamiseksi
komission käsiteltäväksi ja asian tosiasiallisen käsittelypäivän komissiossa välistä
aikaa.
- 45.
- Näistä syistä toinen kanneperuste on hylättävä.
Kolmas ja neljäs, asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan rikkomista ja
luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista koskeva kanneperuste
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 46.
- Kantajat väittävät, että tulli voidaan kantaa jälkitullauksin vain silloin kun tuojan
on täytynyt ymmärtää hyötyneensä tulliviranomaisen virheestä tai tarkkaavaisuuden
puutteesta (asia 283/82, Schoellershammer v. komissio, tuomio 15.12.1983,
Kok. 1983, s. 4219, 7 kohta; asia 160/84, Oryzomyli Kavallas ym. v. komissio, tuomio
15.5.1986, Kok. 1986, s. 1633, 21 kohta sekä asia C-250/91, Hewlett Packard France,
tuomio 1.4.1993, Kok. 1993, s. I-1819, 45 ja 46 kohta).
- 47.
- Siten jälkitullaukseen ei voida ryhtyä, kun tuojayritys ei ole voinut epäillä
viejäyrityksen väärentäneen alkuperätodistuksia, kuten tässä tapauksessa (em. asia
Deutsche Fernsprecher, tuomion 17 kohta; em. asia Hewlett Packard France,
tuomion 28 kohta sekä asia C-446/93, SEIM, tuomio 18.1.1996, Kok. 1996, s. I-73,
4048 kohta).
- 48.
- Kantajien mukaan komissio katsoi lisäksi päätöksessään virheellisesti EUR1-tavaratodistusten mahdollisen pätemättömyyden olevan osa kaupallista riskiä.
- 49.
- Kantajat katsovat tullien kantamisen jälkitullauksin loukkaavan luottamuksensuojan
periaatetta, koska ne eivät voineet havaita tehtyä virhettä. Tähän liittyen ne
huomauttavat, että oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan
2 kohdassa ilmaistaan yleinen kohtuullisuuslauseke.
- 50.
- Komissio väittää, että koska tulleja ei kannettu toimivaltaisten viranomaisten itsensä
tekemän virheen vuoksi, tämä yksi asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa,
sellaisena kuin tätä asetusta on oikeuskäytännössä tutkittu, mainituista kolmesta
yhtä aikaa täytettävästä ehdosta ei tässä tapauksessa täyttynyt (ks. erityisesti em.
asioissa Mecanarte ja Faroe Seafood ym. annetut tuomiot).
- 51.
- Sitä paitsi tällaisessa tapauksessa tullivelasta vastuussa oleva ei voi vedota
luottamuksensuojaan (mm. yhdistetyt asiat 98/83 ja 230/83, Van Gend & Loos ja
Bosman v. komissio, tuomio 13.11.1984, Kok. 1984, s. 3763 sekä em. asiat
Mecanarte ja Faroe Seafood ym.).
- 52.
- Komission mukaan tullivelasta vastuussa olevan on kannettava viejän väärästä
alkuperäilmoituksesta johtuva kaupallinen riski (asia 827/79, Acampora, tuomio
11.12.1980, Kok. 1980, s. 3731, 8 kohta ja em. asia SEIM, tuomion 45 kohta), johon
sen on ennakolta varauduttava (em. asia Faroe Seafood ym., tuomion 114 kohta).
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio
- 53.
- Asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa: Toimivaltaiset
viranomaiset eivät voi ryhtyä sellaisten tuonti- tai vientitullien kantamiseen
jälkitullauksin, joiden kantamatta jääminen on johtunut toimivaltaisten
viranomaisten itsensä tekemästä virheestä, jota tullivelasta vastuussa oleva ei ole
kohtuudella voinut havaita toimiessaan vilpittömässä mielessä kaikkia tulli-ilmoituksen antamista koskevia voimassa olevia säännöksiä noudattaen.
- 54.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kaikkien tässä artiklassa mainittujen ehtojen
on täytyttävä yhtä aikaa (mm. em. asia Mecanarte, tuomion 12 kohta ja em. asia
Faroe Seafood ym., tuomion 83 kohta).
- 55.
- Näistä ehdoista ensimmäinen on, että toimivaltaiset viranomaiset ovat itse tehneet
virheen.
- 56.
- Ei ole kiistetty sitä, etteivätkö Norjan tulliviranomaiset olisi asetuksen N:o 1697/79
5 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimivaltaisia viranomaisia (em. asia Mecanarte,
tuomion 22 kohta ja em. asia Faroe Seafood ym., tuomion 88 kohta).
- 57.
- Tässä tapauksessa on niin ikään selvää, että viejä on tehnyt esillä olevien asioiden
taustalla olevan virheen, koska viejä ilmoitti tuotteet alkuperältään norjalaisiksi
pystymättä kuitenkaan myöhemmin näyttämään tätä toteen.
- 58.
- Asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan sanamuodosta itsestään seuraa, että
tullivelasta vastuussa olevan perusteltua luottamusta on aihetta suojella
tässä artiklassa säädetyin tavoin vain siinä tapauksessa, että toimivaltaiset
viranomaiset ovat itse toimineet niin, että velasta vastuussa olevan luottamus
saattoi syntyä. Näin ollen oikeus tullien kantamiseen jälkikäteen syntyy vain silloin
kun virheet johtuvat toimivaltaisen viranomaisen aktiivisesta toiminnasta (em.
asiat Mecanarte, tuomion 23 kohta ja Faroe Seafood ym., tuomion 91 kohta).
- 59.
- Tämän edellytyksen ei voida katsoa täyttyneen siinä tapauksessa, että toimivaltaiset
viranomaiset ovat erehtyneet viejän esimerkiksi tavaroiden alkuperästä
antamien sellaisten väärien tietojen vuoksi, joita näiden viranomaisten ei odoteta
tarkistavan tai joiden pätevyyttä niiden ei odoteta arvioivan (em. asia Mecanarte,
tuomion 24 kohta ja em. asia Faroe Seafood ym., tuomion 92 kohta).
- 60.
- Lisäksi tullivelasta vastuussa olevan perusteltu luottamus todistusten pätevyyteen
ei voi perustua siihen, että jäsenvaltion tulliviranomaiset ovat alun perin
hyväksyneet nämä todistukset, koska ilmoitusten hyväksyminen ensimmäisen kerran
ei millään tavoin estä näitä viranomaisia toimittamasta jälkitarkastuksia (em. asia
Faroe Seafood ym., tuomion 93 kohta).
- 61.
- Tämän vuoksi se, että Norjan toimivaltaiset viranomaiset ovat todistaneet EUR1-todistuksissa tavaroiden olevan peräisin tältä alueelta, tai se, että Italian
toimivaltaiset viranomaiset ovat alun perin hyväksyneet näissä todistuksissa
ilmoitetun tavaroiden alkuperän, eivät ole riittäviä osoituksia siitä, että
toimivaltaiset viranomaiset olisivat tehneet asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan
2 kohdassa tarkoitetun virheen (em. asia Faroe Seafood ym., tuomion 94 kohta).
- 62.
- On selvää, että mahdollisuus todentaa EUR1-tavaratodistus tuonnin jälkeen
ilmoittamatta tuojalle etukäteen saattaa aiheuttaa tälle vaikeuksia tämän tuodessa
vilpittömässä mielessä maahan tavaroita, joihin sovelletaan etuustulleja virheellisten
tai tämän tietämättä väärennettyjen todistusten perusteella. On kuitenkin heti
todettava, että Euroopan yhteisö ei voi vastata tuojien tavarantoimittajien
virheellisestä toiminnasta aiheutuneista haitallisista seuraamuksista ja että tuoja voi
yrittää vaatia hyvitystä väärentäjältä sekä että huolellisen taloudellisen toimijan,
joka on tietoinen sovellettavista säännöksistä, on arvioidessaan niitä etuja, joita voi
koitua sellaisen tavaran kaupasta, johon sovelletaan tullietuuskohtelua, otettava
huomioon niihin markkinoihin, joilla tämä toimii, olennaisesti liittyvät riskit ja
hyväksyttävä ne kauppaan tavanomaisesti liittyvinä haittoina (asia C-97/95, Pascoal
& Filhos, tuomio 17.7.1997, Kok. 1997, s. I-4209, 59 kohta).
- 63.
- Taloudellisten toimijoiden on nimittäin toteutettava sopimussuhteissaan tarvittavat
toimenpiteet varautuakseen siihen mahdollisuuteen, että tullit kannetaan jälkikäteen
(em. asiat Faroe Seafood ym., tuomion 114 kohta ja Pascoal & Filhos, tuomion
60 kohta).
- 64.
- Näin ollen komissio on aivan oikein todennut, ettei tässä tapauksessa ole kyse
asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta toimivaltaisten
viranomaisten itsensä tekemästä virheestä ja että kantajat eivät voi vedota
luottamuksensuojan periaatteeseen.
- 65.
- Koska kaikkien asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa olevien ehtojen on
täytyttävä yhtä aikaa, komission ei ollut tarpeen tutkia muita kyseisen säännöksen
soveltamisen edellytyksiä, kun niistä ensimmäinen ei kuitenkaan täyttynyt. Ei
myöskään ole tarpeen tutkia kantajien esittämiä muita ehtoja koskevia väitteitä.
- 66.
-
Tämän vuoksi kolmas ja neljäs kanneperuste on hylättävä.
Viides, perusteluvelvollisuuden rikkomista koskeva kanneperuste
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 67.
- Kantajat väittävät komission päätöksessään vain todenneen EUR1-todistusten
olevan pätemättömiä näyttämättä tätä kuitenkaan toteen.
- 68.
- Kantajien mukaan asiaa tarkemmin tutkiessaan mikä olisi ollut sitäkin
perustellumpaa, kun kantajat eivät olleet läsnä käsittelyssä komissio olisi voinut
havaita, että norjalaisten alioikeuksien tuomio, jossa todettiin asianomaisen
norjalaisen viejäyhtiön antama alkuperätodistus vääräksi, oli kumottu Høyesterettin
2.4.1993 antamalla tuomiolla juuri tuotteiden alkuperän osalta.
- 69.
- Kantajien mukaan komission väite, jonka mukaan alkuperätodistusten
pätemättömyyttä ei kiistetty, on virheellinen, koska kantajat toimittivat esillä olevan
asian kannekirjelmiensä liitteenä Høyesterettin tuomion.
- 70.
- Komission mielestä päätös on perustamissopimuksen 190 artiklan mukainen.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio
- 71.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 190 artiklan
edellyttämistä perusteluista on ilmettävä selkeästi ja yksiselitteisesti säädöksen
antajan tai päätöksen tekijän perusteet niin, että asianomaisille selviävät kyseiseen
toimenpiteeseen johtaneet syyt ja että ne voivat puolustaa oikeuksiaan ja yhteisöjen
tuomioistuin voi valvoa säädöksen tai päätöksen laillisuutta (mm. asia C-323/88,
Sermes, tuomio 11.7.1990, Kok. 1990, s. I-3027, 38 kohta).
- 72.
- Tässä tapauksessa komissio toteaa päätöksen johdanto-osassa, että EUR1-tavaratodistukset eivät ole päteviä, että tämä pätemättömyys on osa kaupallista
riskiä ja että tuojille ei voi syntyä perusteltua luottamusta, vaikka tulliviranomaiset
alun perin hyväksyivätkin nämä todistukset, sekä että toimivaltaiset viranomaiset
eivät ole itse tehneet virhettä asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa
tarkoitetulla tavalla.
- 73.
- Näin ollen päätöksestä ilmenevät selkeästi ja yksiselitteisesti komission perusteet.
- 74.
- Tämän vuoksi kanneperuste on hylättävä.
Toissijaisena vaatimuksena oleva päätöksen oikeusvaikutusten kumoaminen
- 75.
- Siinä tapauksessa, ettei yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumoaisi
päätöstä, kantajat vaativat sitä toteamaan, ettei päätöksellä ole vaikutusta niiden
siihen oikeuteen, ettei kyseisiä tulleja kanneta jälkikäteen.
- 76.
- Perustamissopimuksen 174 artiklan mukaan 173 artiklan mukaisen
kumoamiskanteen ollessa aiheellinen yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin julistaa säädöksen mitättömäksi. Kantajien esittämän kaltainen
toissijainen vaatimus ei siten kuulu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen
toimivaltaan eikä sitä näin ollen voida ottaa tutkittavaksi.
Toissijainen vaatimus, joka koskee päätöksen kumoamista siltä osin kuin siinä
määrätään tullilaskun 7338 F mukaiset tullit kannettavaksi
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 77.
- Asiassa T-11/97 kantaja huomauttaa, että Veronan tulliviranomaisten 22.11.1996
päivätystä kirjeestä, jossa kantajalle ilmoitettiin jälkitullauksin kannettavien tullien
määrä, käy ilmi, että tähän kokonaissummaan sisältyy 27.9.1990 päivätyn tullilaskun
7338 F, joka ei koske alkuperältään kiistanalaisia tuotteita, mukainen summa.
- 78.
- Kantaja vaatii tämän vuoksi päätöksen kumoamista siltä osin kuin siinä määrätään
maksettavaksi tämä 12 614 070 ITL:n suuruinen summa.
- 79.
- Kantaja huomauttaa, että tullivelan määrä on nimenomaisesti mainittu päätöksen
1 artiklassa.
- 80.
- Komissio taas väittää, ettei kanneperustetta voida ottaa tutkittavaksi. Se
huomauttaa, että Italian viranomaiset olivat saattaneet asian sen käsiteltäväksi
kantajan pyynnöstä vain sen määrittämiseksi, täyttyivätkö asetuksen N:o 1697/79
5 artiklan 2 kohdan soveltamisedellytykset. Komissio ei siten ole lausunut mitään
siitä, voidaanko tullivelka panna maksuun, eikä myöskään määrästä. Komission
mukaan kantaja ei siten voi vedota sellaisiin päätöksen kumoamisperusteisiin, joilla
on tarkoitus osoittaa toimivaltaisten kansallisten viranomaisten niiden päätösten
lainvastaisuus, joissa riidanalaiset tullit pannaan maksuun (asia 244/85 ja 245/85,
Cerealmangimi ja Italgrani v. komissio, tuomio 12.3.1987, Kok. 1987, s. 1303,
913 kohta ja em. asia CT Control (Rotterdam) ja JCT Benelux v. komissio,
tuomion 4246 kohta).
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio
- 81.
- Asetuksen N:o 2454/93 871 ja 873 artiklassa komissiolle annettu päätösvalta
ulottuu vain sen selville saamiseen, täyttyvätkö asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan
2 kohdan soveltamisedellytykset tietyssä tosiasiallisessa tilanteessa.
- 82.
- Komissio ei siis määritä maksuun pantavan tullivelan määrää. Itse asiassa vain
Italian viranomaisten yritykselle lähettämässä kirjeessä, joka on päivätty 22.11.1996
eli päätöksen tekemisen jälkeen, mainitaan tullilasku 7338 F.
- 83.
- Päätöksen 1 artiklassa kyllä määrätään seuraavaa: Italian 2.2.1996 päivätyssä
pyynnössä tarkoitetut 148 890 000 Italian liiran suuruiset tuontitullit on kannettava
jälkikäteen. Kuitenkaan siinä mainittu määrä ei ole komission laskema, vaan
kyseessä on ainoastaan kokonaissumma, joka mainittiin Italian viranomaisten
pyynnössä, johon puolestaan 1 artiklassa nimenomaisesti viitataan.
- 84.
- Näin ollen tämä vaatimus on hylättävä päätöksen lainmukaisuuteen
vaikuttamattomana ja tosiasiassa sen kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan
kuuluvana, jonka on arvioitava sen italialaisen hallintotoimen lainmukaisuutta, jolla
määrättiin tullien kantamisesta jälkitullauksin.
Päätöksen kumoamista korkojen maksua koskevilta osin koskeva toissijainen
vaatimus
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 85.
- Kantajat toteavat tulliviranomaisten kantajilta 22.11.1996 päivätyssä kirjeessä
vaatiman summan sisältävän myös korot, ja summaan voidaan lisätä myös
viivekorot.
- 86.
- Tämän tapauksen tosiseikkoihin soveltuvassa asetuksen N:o 1697/79 7 artiklassa
kielletään perimästä viivekorkoa jälkitullauksin kannettavista tulleista silloin kun
niiden kantamatta jääminen on johtunut toimivaltaisten viranomaisten virheestä.
- 87.
- Komissio puolestaan väittää, että edellä esitetyistä syistä (ks. 80 kohta edellä)
kumoamisperustetta ei voida ottaa tutkittavaksi. Joka tapauksessa 7 artiklan
soveltamisedellytykset eivät sen mukaan täyty, koska tullien kantamatta jääminen
ei ole johtunut toimivaltaisten viranomaisten virheestä.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio
- 88.
- Samoista syistä, jotka edellä on jo esitetty, vaatimus hylätään (ks. 8184 kohta
edellä).
Vahingonkorvausvaatimus
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 89.
- Kantajat kiistävät komission väitteen, jonka mukaan vahingonkorvausvaatimusta ei
voida ottaa tutkittavaksi (asia T-485/93, Dreyfus v. komissio, tuomio 24.9.1996,
Kok. 1996, s. II-1101, 73 kohta).
- 90.
- Aineellisen kysymyksen osalta kantajat katsovat komission toimineen asiaa
tutkiessaan virheellisesti, kun se ei ole noudattanut asetuksen N:o 2454/93
edellyttämää huolellisuutta eikä pyytänyt lisätietoja, vaikka sen olisi pitänyt niin
tehdä (asia C-368/92, Chiffre, tuomio 24.2.1994, Kok. 1994, s. I-605, 19 ja 30 kohta).
- 91.
- Kantajien mukaan tästä virheestä aiheutunut vahinko vastaa niiden tullien määrää,
jotka kantajien on lopulta maksettava Italian viranomaisille.
- 92.
- Komissio väittää ensisijaisesti, että oikeuskäytännön mukaan korvausvaatimuksen
tosiasiallisen tarkoituksen ollessa kumottavaksi vaaditun päätöksen vaikutusten
poistaminen, kuten tässä tapauksessa, se on jätettävä tutkimatta (asia C-175/84,
Krohn v. komissio, tuomio 26.2.1986, Kok. 1986, s. 753).
- 93.
- Toissijaisesti komissio pitää vaatimusta perusteettomana sen vuoksi, että sitä ei
voida syyttää mistään virheestä tässä tapauksessa.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio
- 94.
- Oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 173 artiklan mukaisen
kumoamiskanteen tutkimatta jättäminen voi poikkeuksellisesti aiheuttaa myös
215 artiklan mukaisen vahinkorvauskanteen tutkimatta jättämisen silloin kun
korvauskanteella todellisuudessa tavoitellaan lopullisen yksittäispäätöksen
vaikutusten tosiasiallista kumoutumista (em. asia Krohn v. komissio, tuomion
33 kohta).
- 95.
- Tässä tapauksessa komissio ei vaadi kumoamiskanteen jättämistä tutkimatta vaan
pelkästään sen hylkäämistä perusteettomana. Komission mainitsemaa
oikeuskäytäntöä ei siten voida soveltaa tähän tapaukseen.
- 96.
- Asiakysymyksen osalta on huomattava, että ne virheet, joihin kantajat ovat
vedonneet, vastaavat toisen kumoamisperusteen ensimmäistä ja toista osaa.
- 97.
- Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tarkastellessa näitä kahta osaa ei
ole tullut ilmi, että komissio olisi erehtynyt oikeudellisten seikkojen tai tosiseikkojen
suhteen, kantajat vetoavat komission tekemään virheeseen väärin perustein.
- 98.
- Näistä syistä vahingonkorvausvaatimus on hylättävä.
- 99.
- Tämän vuoksi kanne on kaikilta osin hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
- 100.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan
mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan
oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet
asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, koska vastapuoli on sitä
vaatinut.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN
(kolmas jaosto)
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
- 1.
- Kanteet hylätään.
- 2.
- Kantajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa 9 päivänä kesäkuuta 1998.
H. Jung
V. Tiili
kirjaaja
kolmannen jaoston puheenjohtaja