Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 2.10.2018 (ennakkoratkaisupyyntö, jonka on esittänyt Audiencia Provincial de Tarragona – Espanja) – Ministerio Fiscal

(asia C-207/16)¹

(Ennakkoratkaisupyyntö – Sähköinen viestintä – Henkilötietojen käsittely – Direktiivi 2002/58/EY – 1 ja 3 artikla – Soveltamisala – Sähköisen viestinnän luottamuksellisuus – Suoja – 5 artikla ja 15 artiklan 1 kohta – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 7 ja 8 artikla – Sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamisen yhteydessä käsitellyt tiedot – Kansallisten viranomaisten oikeus saada tietoja tutkintaa varten – Rikoksen vakavuusaste, joka oikeuttaa tietojensaannin)

Oikeudenkäyntikieli: espanja

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin

Audiencia Provincial de Tarragona

Pääasian asianosainen

Ministerio Fiscal

Tuomiolauselma

Henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12.7.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY, 15 artiklan 1 kohtaa, kun se luetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se, että viranomaiset saavat varastetulla matkapuhelimella aktivoitujen SIM-korttien haltijoiden tunnistamiseksi tietoja, kuten näiden haltijoiden etu- ja sukunimen ja mahdollisesti osoitteen, merkitsee viimeksi mainittujen perusoikeuskirjan kyseisissä artikloissa vahvistettuihin perusoikeuksiin puuttumista, joka ei ole vakavuudeltaan sen laatuista, että tätä tiedonsaantia pitäisi rikosten ehkäisemisen, tutkinnan, selvittämisen ja syyteharkinnan alalla rajoittaa vain vakavan rikollisuuden torjumiseen.

____________

¹ EUVL C 251, 11.7.2016.