UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kymmenes jaosto)
30 päivänä toukokuuta 2018 (*)
Muutoksenhaku – EU-tavaramerkki – Sanamerkin KENZO ESTATE rekisteröintihakemukset – Aikaisempi EU-tavaramerkiksi rekisteröity sanamerkki KENZO – Asetus (EY) N:o 207/2009 – 8 artiklan 5 kohta – Rekisteröinnin suhteellinen hylkäysperuste – Maine – Perusteltu syy
Yhdistetyissä asioissa C‑85/16 P ja C‑86/16 P,
joissa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta kahdesta valituksesta, jotka on pantu vireille 11.2.2016,
Kenzo Tsujimoto, kotipaikka Osaka (Japani), edustajinaan A. Wenninger-Lenz, M. Ring ja W. von der Osten-Sacken, Rechtsanwälte,
valittajana
ja jossa valittajan vastapuolina ja muina osapuolina ovat
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehenään A. Folliard-Monguiral,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
Kenzo, kotipaikka Pariisi (Ranska), edustajinaan P. Roncaglia, G. Lazzeretti, F. Rossi ja N. Parrotta, avvocati,
väliintulijana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kymmenes jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Levits sekä tuomarit A. Borg Barthet (esittelevä tuomari) ja M. Berger,
julkisasiamies: E. Sharpston,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 7.12.2017 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Valituksillaan Kenzo Tsujimoto vaatii kumottavaksi unionin yleisen tuomioistuimen 2.12.2015 antaman tuomion Tsujimoto v. SMHV – Kenzo (KENZO ESTATE) (T‑414/13, ei julkaistu, EU:T:2015:923) ja sen 2.12.2015 antaman tuomion Tsujimoto v. SMHV – Kenzo (KENZO ESTATE) (T‑522/13, ei julkaistu, EU:T:2015:922) (jäljempänä yhdessä valituksenalaiset tuomiot), joilla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Kenzo Tsujimoton nostamat kanteet, joissa vaadittiin kumottavaksi Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) toisen valituslautakunnan 22.5.2013 tekemä päätös (asia R 333/2012-2) ja 3.7.2013 tekemä päätös (asia R 1363/2012-2), jotka koskivat Kenzon ja Tsujimoton välistä väitemenettelyä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
2 Valittaja esitti kyseessä olevista rekisteröintihakemuksista ensimmäisen yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (jäljempänä asetus N:o 40/94), nojalla ja toisen [Euroopan unionin] tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), joka tuli voimaan 13.4.2009, jolla kodifioitiin asetus N:o 40/94 ja jolla se kumottiin, nojalla.
3 Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan, jonka otsikko on ”Suhteelliset hylkäysperusteet”, 5 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos aikaisempi [EU-]tavaramerkki on [Euroopan unionissa] laajalti tunnettu ja aikaisempi kansallinen tavaramerkki on kyseisessä jäsenvaltiossa laajalti tunnettu, 2 kohdassa tarkoitetun aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei myöskään rekisteröidä, jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki ja se rekisteröitäisiin sellaisia tavaroita tai palveluja varten, jotka eivät tosin ole samankaltaisia kuin tavarat tai palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, mutta joiden osalta rekisteröitävän tavaramerkin käyttäminen ilman perusteltua syytä merkitsisi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä taikka olisi niille haitaksi.”
4 Kyseisen asetuksen 76 artiklan, jonka otsikko on ”Tosiseikkojen tutkiminen viran puolesta”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Virasto voi olla ottamatta huomioon tosiseikkoja tai todisteita, joihin osapuolet eivät ole vedonneet tai joita ne eivät ole esittäneet ajoissa.”
5 Asetuksen N:o 40/94 täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt on vahvistettu 13.12.1995 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 2868/95 (EYVL 1995, L 303, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 29.6.2005 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1041/2005 (EUVL 2005, L 172, s. 4) (jäljempänä täytäntöönpanoasetus). Kyseistä täytäntöönpanoasetusta sovelletaan myös asetukseen N:o 207/2009.
6 Täytäntöönpanoasetuksen 19 säännön, jonka otsikko on ”Väitteen toteennäyttö”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Virasto antaa väitteentekijälle tilaisuuden esittää seikkoja, todisteita ja perusteluja väitteensä tueksi tai täydentää kaikkia 15 säännön 3 kohdan mukaisesti toimitettuja seikkoja, todisteita ja perusteluita viraston asettamassa määräajassa, joka on vähintään kaksi kuukautta siitä päivästä, jona väitemenettelyn 18 säännön 1 kohdan mukaan katsotaan alkavan.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun määräajan kuluessa väitteentekijän on esitettävä myös todisteet aikaisemman merkkinsä tai aikaisemman oikeutensa olemassaolosta ja voimassaolosta sekä sen antaman suojan laajuudesta ja osoitettava, että hänellä on oikeus tehdä väite. Väitteentekijän on erityisesti esitettävä seuraavat todisteet:
– –”
7 Täytäntöönpanoasetuksen 20 säännön, jonka otsikko on ”Väitteen tutkiminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos väitteentekijä ei ole ennen 19 säännön 1 kohdassa tarkoitetun määräajan umpeutumista esittänyt todisteita aikaisemmasta merkistään tai aikaisemmasta oikeudestaan, sen voimassaolosta ja sen antaman suojan laajuudesta sekä oikeudestaan tehdä väite, väite hylätään perusteettomana.”
8 Täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Kun valitus kohdistuu väiteosaston tekemään päätökseen, valituslautakunta rajaa valituksen tutkimisen niihin tosiseikkoihin ja todisteisiin, jotka on esitetty väiteosaston asetuksen ja näiden sääntöjen mukaisesti asettamassa määräajassa, ellei valituslautakunta katso, että olisi otettava huomioon uusia tai täydentäviä tosiseikkoja ja todisteita asetuksen [N:o 207/2009] [76] artiklan 2 kohdan mukaisesti.”
Asioiden tausta ja valituksenalaiset tuomiot
Asia C‑85/16 P
9 Valittaja teki 21.1.2008 unionin nimeävän kansainvälisen rekisteröintihakemuksen, joka annettiin tiedoksi EUIPO:lle 13.3.2008, asetuksen N:o 40/94 nojalla.
10 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haetaan, on sanamerkki KENZO ESTATE.
11 Tavarat, joiden kansainvälistä rekisteröintiä haetaan, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 33, ja ne vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Viinit; hedelmäiset alkoholijuomat; (kaikenlaiset) länsimaiset väkevät alkoholijuomat”.
12 Tavaramerkkihakemus julkaistiin 17.3.2008 Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 12/2008.
13 Kenzo teki 16.12.2008 asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan nojalla väitteen hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin kansainvälistä rekisteröintiä vastaan kaikkien edellä 11 kohdassa mainittujen tavaroiden osalta.
14 Väite perustui aikaisempaan yhteisön tavaramerkiksi rekisteröityyn sanamerkkiin KENZO, joka oli rekisteröity 20.2.2001 numerolla 720706 muun muassa Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 3, 18 ja 25 kuuluvia tavaroita varten, jotka vastaavat kunkin luokan osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 3: ”Valkaisutuotteet ja muut vaatteiden pesussa käytettävät aineet; Puhdistus-, kiillotus-, tahranpoisto- ja hiontavalmisteet; Saippuat; Hajuvedet, eteeriset öljyt, kosmeettiset tuotteet, hiusvedet; Hampaidenpuhdistusaineet”
– luokka 18: ”Nahka ja nahan jäljitelmät, vyöt, laukut, käsilaukut, matka-arkut ja matkalaukut, reput, matkakassit ja muut matkatavarat; talutushihnat, lompakot, asiakirjasalkut, salkut, kotelot (nahkaa), kukkarot, avainkotelot (nahkaa), nahkaiset ja nahan jäljitelmistä valmistetut laatikot ja rasiat, korttikotelot, sekkivihkokotelot, attaseasalkut, meikkilaukut, matkalaukut (nahkaa); toiletti- ja meikkilaukut (ei-varustetut), eläinten nahat ja vuodat; sateenvarjot, päivävarjot ja kävelykepit; raipat, valjaat ja satulavarusteet” ja
– luokka 25: ”Vaatteet, jalkineet (paitsi ortopediset jalkineet), päähineet”.
15 Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuun perusteeseen.
16 Väiteosasto hylkäsi väitteen 20.12.2011 tekemällään päätöksellä.
17 Kenzo valitti 15.2.2012 EUIPO:ssa väiteosaston päätöksestä asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla.
18 EUIPO:n toinen valituslautakunta hyväksyi valituksen 22.5.2013 tekemällään päätöksellä. Valituslautakunnan mukaan asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan kolme kumulatiivista soveltamisedellytystä täyttyivät käsiteltävässä tapauksessa. Valituslautakunta totesi ensimmäisestä edellytyksestä, että kyseessä olevat tavaramerkit olivat hyvin samankaltaisia kohdeyleisön huomattavan osan näkökulmasta. Toisin kuin väiteosasto se katsoi toisesta edellytyksestä, että Kenzo oli osoittanut, että aikaisempi tavaramerkki oli laajalti tunnettu. Kolmannesta edellytyksestä valituslautakunta katsoi, että oli erittäin todennäköistä, että rekisteröintihakemuksen kohteena oleva tavaramerkki, jonka käytölle ei ollut osoitettu minkäänlaista perusteltua syytä, kulkisi aikaisemman laajalti tunnetun tavaramerkin vanavedessä hyötyäkseen kyseisen tavaramerkin vetovoimasta, maineesta ja arvostuksesta sekä käyttääkseen hyödyksi ilman rahallista vastiketta kyseisen tavaramerkin haltijan tavaramerkin imagon luomiseksi ja ylläpitämiseksi toteuttamia markkinointitoimenpiteitä. Se katsoi näin ollen, että oli olemassa vaara siitä, että kansainvälistä rekisteröintiä varten haetun suojan käyttö unionissa merkitsisi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua aikaisemman tavaramerkin maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä.
19 Valittaja nosti 8.8.2013 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin edellä mainitun päätöksen kumoamista. Kanteensa tueksi se esitti kaksi kanneperustetta, joista ensimmäinen koski asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan rikkomista ja toinen saman asetuksen 8 artiklan 5 kohdan rikkomista.
20 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi nämä kanneperusteet ja näin olen kanteen kokonaisuudessaan.
Asia C‑86/16 P
21 Valittaja teki 18.8.2009 unionin nimeävän kansainvälisen rekisteröintihakemuksen, joka annettiin tiedoksi EUIPO:lle 5.11.2009, asetuksen N:o 207/2009 nojalla.
22 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haetaan, on sanamerkki KENZO ESTATE.
23 Tavarat ja palvelut, joita varten rekisteröintiä haetaan, kuuluvat Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 29, 30, 31, 35, 41 ja 43 ja ne vastaavat kunkin luokan osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 29: ”Oliiviöljy (elintarvikkeisiin käytettävä); rypäleen siemenöljy (elintarvikkeisiin käytettävä); ruokaöljyt ja ‑rasvat; rusinat; jalostetut vihannekset ja hedelmät; pakastetut vihannekset; pakastetut hedelmät; raa’at palkohedelmät; jalostetut lihavalmisteet; jalostetut kalat ja äyriäiset”
– luokka 30: ”Sokerileipomotuotteet; leipä ja sämpylät; viinietikka; oliivisalaatinkastike; höysteet (muut kuin mausteet); mausteet; voileivät; pizzat; hot dogit (voileivät); lihapiirakat; ravioli”
– luokka 31: ”Viinirypäleet (tuoreet); oliivit (tuoreet); hedelmät (tuoreet); kasvikset (tuoreet); siemenet ja sipulit”
– luokka 35: ”Viinin markkinointitutkimus; viinin myyntiin liittyvä tiedottaminen; mainontapalvelut; tuonti- ja vientiagentuuripalvelut; elintarvikkeiden ja juomien vähittäismyyntipalvelut tai tukkukauppapalvelut; väkevien alkoholijuomien vähittäismyyntipalvelut ja tukkukauppapalvelut”
– luokka 41: ”Yleiseen viinitietouteen liittyvät koulutus- ja neuvontapalvelut; yleistä tietoutta sommelierin tutkintotodistuksen hankkimiseksi koskevat yleiset koulutus- ja neuvontapalvelut; viinin maistelun järjestäminen ja viinin maistelun ohjaaminen sekä alan simulaatiotestit; sommelierin tutkinto ja sommelierin tutkintotodistusten hyväksyminen; viiniseminaarien valmistelu, järjestäminen ja ohjaaminen; sommelierin tutkintotodistusta koskevien seminaarien valmistelu, järjestäminen ja ohjaaminen; viiniä koskevien sähköisten julkaisujen käyttöön antaminen; sommelierin tutkintotodistusta koskevien sähköisten julkaisujen käyttöön antaminen; viiniä koskevien kirjojen julkaiseminen; sommelierin tutkintotodistusta koskevien kirjojen julkaiseminen; viinialan koulutusta koskevien puitteiden käyttöön antaminen; sommelierin tutkintokoulutusta koskevien puitteiden käyttöön antaminen” ja
– luokka 43: ”Ravitseminen ja juomien anniskelu; tilapäismajoitus”.
24 Tavaramerkkihakemus julkaistiin 16.11.2009 Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 44/2009.
25 Kenzo teki 12.8.2010 asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan nojalla väitteen hakemuksen kohteena olevan tavaramerkin rekisteröintiä vastaan kaikkien edellä 23 kohdassa mainittujen tavaroiden ja palvelujen osalta.
26 Väite perustui aikaisempaan yhteisön tavaramerkiksi rekisteröityyn sanamerkkiin KENZO, joka oli rekisteröity 20.2.2001 numerolla 720706 muun muassa Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 3, 18 ja 25 kuuluvia tavaroita varten, jotka vastaavat kunkin mainitun luokan osalta edellä 14 kohdassa esitettyä kuvausta.
27 Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuun perusteeseen.
28 Väiteosasto hylkäsi väitteen 24.5.2012 tekemällään päätöksellä.
29 Kenzo valitti 23.7.2012 EUIPO:ssa väiteosaston päätöksestä asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla.
30 EUIPO:n toinen valituslautakunta hyväksyi valituksen osittain 3.7.2013 tekemällään päätöksellä. Valituslautakunnan mukaan asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan kolme kumulatiivista soveltamisedellytystä täyttyivät käsiteltävässä tapauksessa rekisteröintihakemuksessa tarkoitettujen palvelujen osalta. Valituslautakunta totesi ensimmäisestä edellytyksestä, että kyseessä olevat tavaramerkit olivat hyvin samankaltaisia. Toisin kuin väiteosasto se katsoi toisesta edellytyksestä, että Kenzo oli osoittanut, että aikaisempi tavaramerkki oli laajalti tunnettu. Kolmannesta edellytyksestä valituslautakunta katsoi rekisteröintihakemuksen kohteena olevan tavaramerkin kattamien palvelujen osalta, että oli erittäin todennäköistä, että kyseinen tavaramerkki, jonka käytölle ei ollut osoitettu minkäänlaista perusteltua syytä, kulkisi aikaisemman laajalti tunnetun tavaramerkin vanavedessä hyötyäkseen tämän vetovoimasta, maineesta ja arvostuksesta sekä käyttääkseen hyödyksi ilman minkäänlaista rahallista vastiketta kyseisen tavaramerkin haltijan tavaramerkin imagon luomiseksi ja ylläpitämiseksi toteuttamia markkinointitoimenpiteitä.
31 Valituslautakunta totesi, että Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 29–31 kuuluvia ja rekisteröintihakemuksessa tarkoitettuja tavaroita ei sen sijaan pidetty ylellisyystavaroina eikä niiden mielletty poikkeuksetta liittyvän glamourin tai muodin maailmaan. Sen mukaan kyse oli yleisistä laajalti käytetyistä elintarvikkeista, joita voidaan ostaa mistä tahansa lähikaupasta, ja niillä oli vain marginaalinen yhteys Kenzon tavaroihin. Viimeksi mainittu ei valituslautakunnan mukaan ole esittänyt syitä, joiden vuoksi pyydetty rekisteröinti merkitsisi aikaisemman tavaramerkin KENZO erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä taikka olisi niille haitaksi. Valituslautakunta hylkäsi väitteen mainittujen tavaroiden osalta.
32 Valittaja nosti 26.9.2013 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin 3.7.2013 tehdyn päätöksen kumoamista. Kanteensa tueksi se esitti kaksi kanneperustetta, joista ensimmäinen koski asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan rikkomista ja toinen saman asetuksen 8 artiklan 5 kohdan rikkomista.
33 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi nämä kanneperusteet ja näin ollen kanteen kokonaisuudessaan.
Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset
34 Unionin tuomioistuimen presidentin 18.5.2016 antamalla määräyksellä asiat C‑85/16 P ja C‑86/16 P yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.
35 Valittaja vaatii valituksissaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaiset tuomiot
– ratkaisee asiat lopullisesti ja
– velvoittaa EUIPO:n ja Kenzon korvaamaan oikeudenkäyntikulut valituslautakunnassa käydystä menettelystä aiheutuneet kulut mukaan lukien.
36 EUIPO ja Kenzo vaativat, että unionin tuomioistuin hylkää kyseiset kaksi valitusta ja velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Valitusten tarkastelu
37 Valittaja vetoaa valitustensa tueksi kahteen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan ja toinen saman asetuksen 8 artiklan 5 kohdan rikkomista.
Ensimmäinen valitusperuste
Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat
38 Ensimmäisellä valitusperusteellaan valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi kummankin valituksenalaisen tuomion 23 kohdassa, että valituslautakunta oli katsonut perustellusti, että todisteet, jotka koskivat tavaramerkin käyttöä ja sitä, että se on laajalti tunnettu, olivat erottamattomia, joten ensin mainitut voitiin esittää viimeksi mainittujen sijaan. Valittaja katsoo, että näin lausuessaan unionin yleinen tuomioistuin jätti huomiotta sen, että valituslautakunnan asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan perusteella käyttämää harkintavaltaa rajattiin täytäntöönpanoasetuksen 20 säännön 1 kohdalla ja 19 säännön 1 ja 2 kohdalla.
39 Valittajan mukaan kyseisistä säännöksistä ilmenee, että asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohtaan perustuva väite on hylättävä, jos väitteen tekijä ei esitä todisteita siitä, että aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu, EUIPO:n aikaisemman oikeuden olemassaolon ja pätevyyden osoittamiseksi asettamassa määräajassa. Valittajan mukaan tämä tulkinta saa vahvistuksen 13.6.2002 annetusta tuomiosta Chef Revival USA v. SMHV – Massagué Marín (Chef) (T‑232/00, EU:T:2002:157, 44 kohta).
40 Kummankin valituksenalaisen tuomion 23 kohdasta ilmenee valittajan mukaan, että valituslautakunnan tavoin unionin yleinen tuomioistuin otti virheellisesti huomioon asiakirjat, jotka oli toimitettu sen määräajan päättymisen jälkeen, joka oli asetettu todisteiden esittämiselle aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä – eli Kenzon huomautusten liitteet 1–21 –, sen arvioimiseksi, oliko kyseinen tavaramerkki laajalti tunnettu. Valittajan mukaan asetuksessa N:o 207/2009 tai täytäntöönpanoasetuksessa ei säädetä, että asiakirjoilla, jotka on toimitettu käyttöä koskevien todisteiden esittämiseksi ja jotka on toimitettu aikaisempia oikeuksia koskevien todisteiden esittämiselle asetetun määräajan päättymisen jälkeen, voitaisiin esittää todisteet siitä, että aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu.
41 Kenzo väittää ensisijaisesti, että ensimmäinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta. Se väittää toissijaisesti, että kyseinen valitusperuste on niin ikään perusteeton. EUIPO väittää, että ensimmäinen valitusperuste on perusteeton.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
42 Ensimmäisen valitusperusteen tutkittavaksi otattamisesta on palautettava mieleen, että SEUT 256 artiklan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymyksiä koskevilta osin. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on yksin toimivaltainen määrittämään merkityksellisen tosiseikaston ja arvioimaan sitä sekä arvioimaan selvitysaineistoa. Tosiseikaston ja selvitysaineiston arviointi ei näin ollen ole – lukuun ottamatta sitä tapausta, että ne on otettu huomioon vääristyneellä tavalla – sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhakuasteena harjoittaman valvonnan piiriin (ks. mm. tuomio 2.9.2010, Calvin Klein Trademark Trust v. SMHV, C‑254/09 P, EU:C:2010:488, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43 Tämän osalta riittää, kun todetaan, että ensimmäisessä valitusperusteessa esitetään oikeuskysymys, joka perustuu valituslautakunnalla asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan nojalla olevan harkintavallan luonteeseen, kun otetaan huomioon täytäntöönpanoasetuksen 20 säännön 1 kohta ja 19 säännön 1 ja 2 kohta. Ensimmäinen valitusperuste voidaan näin ollen ottaa tutkittavaksi.
44 Siitä, onko kyseinen valitusperuste perusteltu, on palautettava mieleen, että unionin tuomioistuin katsoi 3.10.2013 antamassaan tuomiossa Rintisch v. SMHV (C‑120/12 P, EU:C:2013:638) lähinnä, että valituslautakunnalla asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan nojalla olevaa harkintavaltaa on käytettävä täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannessa alakohdassa eikä viimeksi mainitun asetuksen 20 artiklan 1 kohdassa säädetyissä puitteissa. Se katsoi erityisesti kyseisen tuomion 32 kohdassa, että täytäntöönpanoasetuksessa säädetään nimenomaisesti, että valituslautakunnalla on väiteosaston päätöksestä tehtyä valitusta käsitellessään täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannesta alakohdasta ja asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdasta johtuva harkintavalta sen päättämiseksi, onko uudet tai täydentävät tosiseikat ja todisteet, joita ei ole esitetty väiteosaston asettamassa määräajassa, otettava huomioon vai ei. Kun siis valituslautakunnan käsiteltäväksi on saatettu tällainen valitus, kyseisissä säännöksissä annetaan sille toimivalta hyväksyä myöhässä esitetyt asiakirjat, jotka koskevat aikaisemman tavaramerkin olemassaoloa, pätevyyttä ja sen suojan laajuutta, tai olla hyväksymättä niitä.
45 Unionin tuomioistuin täsmensi kyseisen tuomion 38 kohdassa, että kun EUIPO:n on ratkaistava asia väitemenettelyssä, kahden edellytyksen on täytyttävä, jotta se voi käyttää sillä olevaa myöhään esitettyjen todisteiden tai tosiseikkojen huomioon ottamista koskevaa harkintavaltaa: yhtäältä myöhään esitetyillä todisteilla tai tosiseikoilla on ensi arviolta mahdollisesti todellista merkitystä sen käsiteltävänä olevasta väitteestä annettavan ratkaisun kannalta ja toisaalta menettelyvaihe, jossa tällainen liian myöhäinen esittäminen tapahtuu, ja tähän liittyvät olosuhteet eivät ole esteenä niiden huomioon ottamiselle.
46 Käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin palautti ensinnäkin mieleen valituksenalaisten tuomioiden 16 ja 17 kohdassa unionin tuomioistuimen edellä mainitun oikeuskäytännön ja totesi perustellusti kummankin tuomion 18 kohdassa, että valituslautakunnan harkintavaltaa ei ollut syytä tulkita täytäntöönpanoasetuksen 20 säännön 1 kohta huomioiden vaan että sitä oli syytä tulkita yksinomaan saman asetuksen 50 säännön 1 kohta huomioiden.
47 Se tarkasteli toiseksi valituksenalaisten tuomioiden 19–23 kohdassa sitä, saattoiko valituslautakunta ottaa käsiteltävässä asiassa huomioon kyseiset todisteet, koska niillä saattoi olla todellista merkitystä, ja mahdollistivatko menettelyn vaihe ja käsiteltävän asian tietyt olosuhteet tämän. Kummankin tuomion 23 kohdassa se katsoi, että tilanne oli tämä sillä perusteella, että ”kun valituslautakunta totesi, että todisteet, jotka koskevat tavaramerkin käyttöä ja sitä, että se on laajalti tunnettu, ovat erottamattomia ja että yksinomaan ylenmääräisen ja lainvastaisen muotosidonnaisuuden perusteella tavaramerkin käyttöä koskevia todisteita ei voida esittää todisteina, jotka koskevat sitä, että tavaramerkki on laajalti tunnettu, se käytti asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohtaan perustuvaa harkintavaltaansa ja katsoi, että kyseiset todisteet oli otettava huomioon”.
48 Näin lausuessaan unionin yleinen tuomioistuin sovelsi asianmukaisesti asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohtaa, tarkasteltuna yhdessä täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannen alakohdan kanssa. Tästä seuraa, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.
Toinen valitusperuste
49 Toisella valitusperusteellaan, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan rikkomista, valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen arvioidessaan kutakin kyseisessä säännöksessä säädettyä neljää edellytystä, joiden perusteella tavaramerkin rekisteröintihakemusta voidaan vastustaa. Valittajan valitusperuste jakaantuu näin ollen neljään osaan, joista ensimmäinen koskee unionin yleisen tuomioistuimen tekemäksi väitettyä oikeudellista virhettä kyseessä olevien tavaramerkkien samankaltaisuuden arvioinnissa, toinen tällaista virhettä aikaisemman tavaramerkin laajan tunnettuuden arvioinnissa, kolmas tällaista virhettä epäoikeutetun hyväksikäytön puuttumisen arvioinnissa ja neljäs tällaista virhettä rekisteröintihakemusten kohteena olevan tavaramerkin käyttöä koskevan perustellun syyn olemassaolon arvioinnissa.
Ensimmäinen osa
– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat
50 Toisen valitusperusteensa ensimmäisellä osalla valittaja väittää ensiksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se arvioi valituksenalaisten tuomioiden 31–33 kohdassa kyseessä olevien tavaramerkkien samankaltaisuutta vertailematta tämän osalta kyseisiä tavaramerkkejä kutakin kokonaisuutena tarkasteltuna. Se katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin – virheellisesti – teki edellytetyn vertailun aikaisemman tavaramerkin kanssa yksinomaan rekisteröintihakemusten kohteena olevan tavaramerkin yhden osatekijän kannalta. Se väittää, että jos unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt kyseessä olevien tavaramerkkien edellytetyn vertailun ulkoasun, lausuntatavan ja merkityssisällön tasolla, se olisi päätellyt tästä, että ne eivät olleet millään tavoin keskenään samankaltaisia. Valittajan mukaan osatekijällä ”estate” on merkittävä paikka rekisteröintihakemusten kohteena olevassa tavaramerkissä, koska siinä on kuusi kirjainta ja se on siis pidempi kuin viidestä kirjaimesta muodostuva osatekijä ”kenzo”. Valittajan mukaan osatekijä ”estate” lisäksi lisää huomattavasti kyseisen tavaramerkin pituutta ulkoasun ja lausuntatavan tasolla ja merkitsee huomattavia eroja kyseessä olevien tavaramerkkien välillä sekä sillä tasolla, miltä ne kuulostavat, että niiden rytmin tasolla.
51 Valittaja väittää seuraavaksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei perustellut arviointiaan, jonka mukaan tavaramerkin KENZO ESTATE hallitseva osatekijä on osatekijä ”kenzo”. Valittaja katsoo päinvastoin, että osatekijä ”estate” on erottamiskykyinen, kun on kyse tavaroista ja palveluista, jotka rekisteröintihakemusten kohteena oleva tavaramerkki kattaa. Vaikka kyseisen sanan ja viimeksi mainittujen välillä on yhteys, kyseinen yhteys ei valittajan mukaan nimittäin ole riittävän suora, jotta osatekijältä ”estate” katsottaisiin puuttuvan erottamiskyky ja osatekijästä ”kenzo” tulisi automaattisesti hallitseva osatekijä.
52 Valittaja moittii lopuksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä jätti kummankin valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa virheellisesti soveltamatta oikeuskäytäntöä, joka perustuu 7.5.2009 annettuun tuomioon Klein Trademark Trust v. SMHV – Zafra Marroquineros (CK CREACIONES KENNYA) (T‑185/07, EU:T:2009:147) ja 2.9.2010 annettuun tuomioon Calvin Klein Trademark Trust v. SMHV (C‑254/09 P, EU:C:2010:488).
53 Kenzo ja EUIPO väittävät, että toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on jätettävä tutkimatta ja että se on joka tapauksessa perusteeton.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
54 Toisen valitusperusteen ensimmäisen osan tutkittavaksi ottamisesta on todettava, että valittajan perustelut, joilla se väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, koska se ei vertaillut kyseessä olevia tavaramerkkejä kutakin kokonaisuutena tarkasteltuna ja koska se ei soveltanut 7.5.2009 annettua tuomiota Klein Trademark Trust v. SMHV – Zafra Marroquineros (CK CREACIONES KENNYA) (T‑185/07, EU:T:2009:147) eikä 2.9.2010 annettua tuomiota Calvin Klein Trademark Trust v. SMHV (C‑254/09 P, EU:C:2010:488), sekä perustelut, jotka koskevat tavaramerkin KENZO ESTATE osatekijän ”kenzo” hallitsevaa luonnetta koskevan arvioinnin perustelujen puuttumista, nostavat esiin oikeuskysymyksiä. Viimeksi mainitut voidaan ottaa tutkittaviksi valituksessa tämän tuomion 42 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön mukaisesti.
55 Valittajan perustelut, joilla se väittää, että osatekijä ”estate” on erottamiskykyinen, on sen sijaan jätettävä tutkimatta, koska valittaja pyrkii niillä todellisuudessa asettamaan kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisten tuomioiden 33 kohdassa tekemän tosiseikkoja koskevan arvioinnin, jonka mukaan sana ”estate” rekisteröintihakemuksissa tarkoitettujen niiden tavaroiden ja palvelujen yhteydessä ei ole erottamiskykyinen merkityksellisten kuluttajien huomattavan osan näkökulmasta.
56 Kun on kyse siitä, onko argumentti, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei vertaillut kyseessä olevia tavaramerkkejä kutakin kokonaisuutena tarkasteltuna, perusteltu, on palautettava mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun yhteyden olemassaoloa aikaisemman tavaramerkin ja rekisteröintihakemuksen kohteena olevan tavaramerkin välillä on arvioitava kokonaisuutena ja huomioon on otettava kaikki kyseisessä yksittäistapauksessa merkitykselliset tekijät, joihin kuuluvat muun muassa aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn ja kyseessä olevien tavaramerkkien samankaltaisuuden aste, mikä edellyttää muun muassa ulkoasun, lausuntatavan tai merkityssisällön samankaltaisuutta koskevien osatekijöiden olemassaoloa (ks. tuomio 23.10.2003, Adidas-Salomon ja Adidas Benelux, C‑408/01, EU:C:2003:582, 28 kohta ja tuomio 24.3.2011, Ferrero v. SMHV, C‑552/09 P, EU:C:2011:177, 52 ja 64 kohta).
57 Käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisten tuomioiden 31 ja 32 kohdassa, että se, että tavaramerkki muodostuu yksinomaan aikaisemmasta tavaramerkistä, johon on liitetty toinen sana, viittaa kyseisten kahden tavaramerkin samankaltaisuuteen, ja että lähtökohtaisesti kuluttaja kiinnittää yleensä enemmän huomiota merkin alkuun kuin sen loppuun. Osatekijän ”estate” erottamiskyvyn puuttumisesta unionin yleinen tuomioistuin totesi kummankin valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa, että ”englannin puhujille kyseinen sana voi tuoda mieleen paikan, jossa viljellään ja tuotetaan viiniä, viinirypäleitä ja näihin liittyviä tuotteita”, koska ”estate” merkitsee ”suurikokoista maa-aluetta”. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen, että valituslautakunta oli saattanut katsoa perustellusti, että merkitykselliset kuluttajat kiinnittävät vähemmän huomiota kyseiseen sanaan ja kohdistavat huomionsa ensimmäiseen osatekijään eli erottamiskykyisempään kenzo-sanaan.
58 Valituksenalaisten tuomioiden 31–33 kohdasta ilmenee, että kyseessä olevien tavaramerkkien samankaltaisuuden arvioimiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi yhtäältä, että rekisteröintihakemusten kohteena oleva tavaramerkki muodostuu yksinomaan aikaisemmasta tavaramerkistä, johon on liitetty erottamiskyvytön osatekijä ”estate”, ja toisaalta, että koska kuluttaja kiinnittää lähtökohtaisesti enemmän huomiota merkin alkuun kuin sen loppuun, kohdeyleisö kohdistaa huomionsa erottamiskykyisempään ensimmäiseen osatekijään, joka on sana ”kenzo”.
59 Tässä tilanteessa on niin, että koska kyseessä olevat kaksi tavaramerkkiä ovat sanamerkkejä, joista toinen muodostuu yksinomaan aikaisemmasta tavaramerkistä, johon on liitetty erottamiskyvytön osatekijä, unionin yleinen tuomioistuin saattoi katsoa perustellusti, että kyseiset tavaramerkit olivat kumpikin kokonaisuutena tarkasteltuina samankaltaisia.
60 Toiseksi on todettava, että kantajan perustelut, jotka koskevat valituksenalaisten tuomioiden perustelujen puuttumista osatekijän ”kenzo” hallitsevan luonteen osalta, on hylättävä perusteettomina.
61 Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin palautti kummankin valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa mieleen oikeuskäytännön, jonka mukaan on lähtökohtaisesti niin, että kuluttaja kiinnittää tavanomaisesti enemmän huomiota merkin alkuun kuin sen loppuun. Kummankin tuomion 33 kohdassa se katsoi, että yhdistettynä tavaroihin ja palveluihin, jotka rekisteröintihakemusten kohteena oleva tavaramerkki kattaa, sana ”estate” ei ole erottamiskykyinen merkityksellisten kuluttajien huomattavan osan näkökulmasta. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä, että ”valituslautakunta saattoi katsoa perustellusti, että merkitykselliset kuluttajat kiinnittävät vähemmän huomiota kyseiseen sanaan ja kohdistavat huomionsa ensimmäiseen osatekijän eli erottamiskykyisempään kenzo-sanaan”.
62 Kolmanneksi on todettava, että kantajan perustelut, jotka koskevat sitä, että unionin yleinen tuomioistuin jätti virheellisesti soveltamatta 7.5.2009 annettua tuomiota Klein Trademark Trust v. SMHV – Zafra Marroquineros (CK CREACIONES KENNYA) (T‑185/07, EU:T:2009:147) ja 2.9.2010 annettua tuomiota Calvin Klein Trademark Trust v. SMHV (C‑254/09 P, EU:C:2010:488), on niin ikään hylättävä perusteettomina.
63 Kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti totesi kummankin valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa, edellisessä kohdassa mainittujen tuomioiden antamiseen johtaneiden tapausten tosiseikat poikkeavat käsiteltävien asioiden tosiseikoista, koska on riittävää todeta, että ensin mainituissa tapauksissa olivat kyseessä sanamerkistä muodostunut tavaramerkki, joka oli hakemuksen kohteena, ja aikaisemmat tavaramerkit, jotka olivat kuviomerkkejä, kun taas käsiteltävissä asioissa on kyseessä kaksi sanamerkkiä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tämän vuoksi, että edellä mainittuihin tuomioihin johtaneissa tapauksissa kyseessä olevien tavaramerkkien erottamiskykyiset ja hallitsevat osatekijät eivät olleet samat, kun taas käsiteltävässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kyseessä oleville tavaramerkeille yhteinen sana ”kenzo” on niin ikään niiden erottamiskykyisin osatekijä.
64 Tästä seuraa, että toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä kokonaisuudessaan.
Toisen valitusperusteen toinen osa
– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat
65 Toisen valitusperusteensa toisella osalla valittaja väittää, että kun unionin yleinen tuomioistuin katsoi kummankin valituksenalaisen tuomion 41 kohdassa, että valituslautakunta oli vahvistanut perustellusti, että aikaisempi tavaramerkki KENZO oli laajalti tunnettu unionissa vaatteiden, kosmeettisten tuotteiden ja hajuvesien yhteydessä, vaikka tätä koskevat todisteet oli esitetty myöhässä eikä niitä olisi pitänyt ottaa huomioon, se teki oikeudellisen virheen.
66 Kenzo ja EUIPO väittävät, että kyseisen perusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
67 On todettava, että kummankin valituksenalaisen tuomion 41 kohdassa unionin yleisen tuomioistuimen arviointi koski valittajan argumenttia, joka perustui siihen, ettei valituslautakunnan olisi pitänyt ottaa huomioon Kenzon väiteosastossa sen osoittamiseksi, että aikaisempi tavaramerkki oli laajalti tunnettu, ennen 17.5.2010 esittämiä todisteita asiassa C‑85/16 P eikä sen ennen 14.2.2011 esittämiä todisteita asiassa C‑86/16 P, koska näitä todisteita ei selitetty mitenkään. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisessä 41 kohdassa, että päivämääränä, jona tavaramerkki KENZO ESTATE rekisteröitiin kyseisissä asioissa kansainvälisesti – ensimmäisessä tapauksessa 21.1.2008 ja toisessa 18.8.2009 –, se, että aikaisempi tavaramerkki oli laajalti tunnettu, oli näytetty toteen aikaisemmissa tapauksissa, joihin väiteosasto tukeutui käsiteltävissä asioissa, esitetyt todisteet huomioiden.
68 Valittaja ei näin ollen voi hyödyllisesti väittää toisen valitusperusteensa toisessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen mainitussa 41 kohdassa, kun se otti huomioon myöhässä esitettyjä todisteita, jotka koskivat sitä, että aikaisempi tavaramerkki KENZO on laajalti tunnettu, koska unionin yleisen tuomioistuimen arviointi ei koske sitä, esitettiinkö kyseiset todisteet myöhässä.
69 Tässä tilanteessa toisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä tehottomana.
Toisen valitusperusteen kolmas osa
– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat
70 Toisen valitusperusteensa kolmannella osalla valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että rekisteröintihakemusten kohteena olevan tavaramerkin KENZO ESTATE käyttö merkitsi aikaisemman tavaramerkin maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä, vaikka se ei tehnyt kyseessä olevien tavaramerkkien kokonaisarviointia ottamalla huomioon kaikki käsiteltävissä tapauksissa merkitykselliset tekijät, joihin kuuluvat niiden tavaroiden tai palvelujen luonne, joita varten kyseiset tavaramerkit rekisteröidään – mukaan lukien kyseisten tavaroiden tai palvelujen läheisyyden tai eroavaisuuden aste. Se esittää näin ollen, että suunnittelu, väri ja tuoksu ovat vaatteiden, hajuvesien ja kosmeettisten tuotteiden eli aikaisemman tavaramerkin kattamien tavaroiden merkityksellisiä osatekijöitä, kun taas mikään näistä seikoista ei ole tekijä, joka luo arvoa tuotteille, jotka rekisteröintihakemuksen kohteena olevat tavaramerkit kattavat. Kun otetaan huomioon kyseessä olevien kaupallisten alojen hyvin erilainen luonne, on lisäksi epätodennäköistä, että vaatteisiin, hajuvesiin tai kosmeettisiin tuotteisiin liittyvää eksklusiivisuuden tai ylellisyyden mielikuvaa voitaisiin siirtää mihinkään tuotteeseen, jonka rekisteröintihakemusten kohteena oleva tavaramerkki, joka kattaa marketeissa myytäviä päivittäiskulutustavaroita, kattaa.
71 Valittaja väittää myös, että unionin yleisen tuomioistuimen perustelut perustuvat pelkkiin olettamiin ja spekulaatioihin eikä niitä tueta minkäänlaisin todistein.
72 Kenzo ja EUIPO väittävät, että toisen valitusperusteen kolmas osa on hylättävä perusteettomana.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
73 On todettava, että siltä osin kuin valittaja moittii perusteluillaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei tämä ottanut huomioon kyseessä olevien tavaramerkkien kattamien tavaroiden ja palvelujen hyvin erilaista luonnetta ja niiden hyvin erilaisia näkökohtia, ne on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 42 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön mukaisesti. Kyseisillä perusteluilla valittaja pyrkii tosiasiassa asettamaan kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen tämän osalta valituksenalaisten tuomioiden 50–53 kohdassa tekemät tosiseikkoja koskevat arvioinnit, joiden mukaan on lähinnä niin, että tavarat ja palvelut, jotka rekisteröintihakemusten kohteena oleva tavaramerkki kattaa, voivat – aikaisemman tavaramerkin kattamien vaatteiden, hajuvesien ja kosmeettisten tuotteiden tavoin – kuulua ylellisyystavaroiden ja ‑palvelujen alaan.
74 Siltä osin kuin valittaja väittää perusteluillaan, että unionin yleinen tuomioistuin ei arvioinut kokonaisvaltaisesti kaikkia asian kannalta merkityksellisiä tekijöitä arvioidakseen riskiä, joka koski aikaisemman tavaramerkin maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä, ja että unionin yleinen tuomioistuin ei perustellut asianmukaisesti tätä koskevaa arviointiaan, on todettava, että nämä perustelut nostavat esiin oikeuskysymyksen, joka voidaan tämän tuomion 42 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön mukaisesti ottaa tutkittavaksi muutoksenhaussa.
75 Kyseiset perustelut perustuvat kuitenkin valituksenalaisten tuomioiden virheelliseen tulkintaan.
76 On nimittäin todettava, että unionin yleinen tuomioistuin palautti valituksenalaisten tuomioiden 45–49 kohdassa mieleen asian kannalta merkityksellisen oikeuskäytännön määrittääkseen käsiteltävässä tapauksessa, merkitsikö rekisteröintihakemusten kohteena olevan tavaramerkin käyttö aikaisemman tavaramerkin maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä. Se tutki kyseisten tuomioiden 50 ja 51 kohdassa asianomaisten tavaroiden ja palvelujen luonnetta ja läheisyyden astetta. Se pysytti kummankin tuomion 53 kohdassa valituslautakunnan arvioinnin, joka koski sellaisen yhteyden olemassaoloa, joka voitiin muodostaa aikaisemman tavaramerkin kattamien tavaroiden ja rekisteröintihakemusten kohteena olevan tavaramerkin kattamien tavaroiden ja palvelujen välille ja joka oli ylellisyystavaroiden ja ‑palvelujen alaan kuuluminen. Kummankin mainitun tuomion 54 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituslautakunnan arvioinnin, jonka mukaan oli erittäin todennäköistä, että kyseisen tavaramerkin käyttö merkitsisi aikaisemman tavaramerkin maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä, ja tukeutui kyseessä olevien tavaramerkkien kattaminen tavaroiden ja palvelujen välisen yhteyden olemassaoloon, aikaisemman tavaramerkin huomattavan laajaan tunnettuuteen, kyseisten tavaramerkkien merkittävään samankaltaisuuden asteeseen ja aikaisemman tavaramerkin välittämään hienostuneeseen ja symboliseen mielikuvaan. Valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa asiassa C‑86/16 P unionin yleinen tuomioistuin lisäsi, että Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 35 ja 43 kuuluvat palvelut, joita rekisteröintihakemus koskee, voivat kuitenkin näyttää viinin tuotantoon ja myyntiin liittyviltä palveluilta.
77 Tässä tilanteessa unionin yleistä tuomioistuinta ei voida moittia siitä, ettei tämä arvioinut kokonaisvaltaisesti kaikkia asian kannalta merkityksellisiä tekijöitä sen arvioimiseksi, käyttääkö rekisteröintihakemusten kohteena oleva tavaramerkki epäoikeutetusti hyväkseen aikaisemman tavaramerkin mainetta, eikä siitä, ettei tämä perustellut asianmukaisesti kyseistä arviointia.
78 Näin ollen toisen valitusperusteen kolmas osa on jätettävä osittain tutkimatta ja hylättävä osittain perusteettomana.
Toisen valitusperusteen neljäs osa
– Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat
79 Toisen valitusperusteen neljännellä osalla valittaja väittää, että valituksenalaisten tuomioiden perustelut ovat puutteelliset, koska unionin yleinen tuomioistuin tyytyi siinä esitetyn toisen kanneperusteen neljännen osan hylätäkseen pysyttämään valituslautakunnan toteamuksen, jonka mukaan ”mitään perusteltua syytä ei ole näytetty toteen”.
80 Valittaja väittää, että valituslautakunta ja unionin yleinen tuomioistuin tekivät niin ikään oikeudellisen virheen, koska ne eivät ottaneet riittävästi huomioon sitä, että tavaramerkin KENZO ESTATE koostumuksessa osatekijä ”kenzo” merkitsee valittajan etunimeä. Se täsmentää, ettei se pyrkinyt käyttämään epäoikeutetusti hyväksi aikaisemman tavaramerkin mainetta ja ettei se myöskään toiminut vilpillisessä mielessä.
81 Kenzo väittää, että toisen valitusperusteen neljäs osa on perusteeton. EUIPO väittää, että siltä osin kuin valittajan mainitsema virhe koskee valituslautakuntien ratkaisuja, neljäs osa on tällä perusteella jätettävä tutkimatta. EUIPO:n mukaan kyseinen osa on joka tapauksessa perusteeton.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
82 Perustelujen puutteellisuutta koskevan toisen valitusperusteen neljännen osan tueksi esitetystä ensimmäisestä argumentista on palautettava mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin ei edellytä unionin yleisen tuomioistuimen esittävän selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä, ja että unionin yleisen tuomioistuimen perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt asianosaisten argumentteja, ja unionin tuomioistuimella on niiden avulla käytettävissään riittävät tiedot, jotta se pystyy harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (tuomio 11.5.2017, Dyson v. komissio, C‑44/16 P, EU:C:2017:357, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
83 Valituksenalaisen tuomion 58 kohdasta asiassa C‑85/16 P ja valituksenalaisen tuomion 59 kohdasta asiassa C‑86/16 P ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli valittajan argumenttia, jonka mukaan hänen etunimensä käyttäminen rekisteröintihakemusten kohteena olevassa tavaramerkissä on asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu perusteltu syy, jonka vuoksi valittaja voi käyttää kyseistä merkkiä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että vaikka valituslautakunnan vastaus kyseiseen argumenttiin oli lyhytsanainen, se oli kuitenkin riittävä, koska asetuksessa N:o 207/2009 ei anneta minkäänlaista ehdotonta oikeutta nimen tai etunimen rekisteröintiin unionin tavaramerkkinä. Se päätteli tästä, että se, että Kenzo on valittajan etunimi, ei riittänyt kyseisessä säännöksessä tarkoitetuksi perustelluksi syyksi.
84 Tästä seuraa, ettei unionin yleistä tuomioistuinta voida moittia siitä, ettei se maininnut syitä, joiden vuoksi se hylkäsi valittajan argumentin.
85 Toisen valitusperusteen neljännen osan tueksi esitetystä toisesta argumentista, joka koskee sitä, että valittajan etunimen käyttäminen rekisteröintihakemusten kohteena olevassa tavaramerkissä on asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu perusteltu syy, on todettava, että se on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee toisen valituslautakunnan 22.5. ja 3.7.2013 tekemiä päätöksiä (määräys 26.5.2016, Dairek Attoumi v. EUIPO, C‑578/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:377, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
86 Siltä osin kuin kyseinen argumentti kohdistuu valituksenalaisiin tuomioihin, on palautettava mieleen, että unionin tuomioistuin on jo tulkinnut jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21.12.1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 89/104/ETY (EYVL 1989, L 40, s. 1) 5 artiklan 2 kohdassa säädettyä perustellun syyn käsitettä siten, että se ei voi kattaa ainoastaan objektiivisesti ottaen pakottavia syitä, vaan se voi liittyä myös sellaisen kolmannen subjektiivisiin etuihin, joka käyttää merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin laajalti tunnettu tavaramerkki (tuomio 6.2.2014, Leidseplein Beheer ja de Vries, C‑65/12, EU:C:2014:49, 45 kohta).
87 Se on lisäksi täsmentänyt myös, että koska ensimmäisen direktiivin 89/104 5 artiklan 2 kohdan ja 4 artiklan 4 kohdan a alakohdan sanamuoto on lähinnä identtinen ja niillä pyritään antamaan sama suoja laajalti tunnetuille tavaramerkeille, ensin mainitulle säännökselle annettu tulkinta pätee toiseen säännökseen (ks. mm. tuomio 27.11.2008, Intel Corporation, C‑252/07, EU:C:2008:655, 25 kohta ja tuomio 9.1.2003, Davidoff, C‑292/00, EU:C:2003:9, 17 kohta).
88 Koska ensimmäisen direktiivin 89/104 4 artiklan 4 kohdan a alakohdan sanamuoto on identtinen asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan sanamuodon kanssa, unionin tuomioistuimen tulkinta kyseisen ensimmäisen direktiivin 5 artiklan 2 kohdasta on myös siirrettävissä asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohtaan.
89 Kuten julkisasiamies korosti ratkaisuehdotuksensa 34 kohdassa, kyseisellä 8 artiklan 5 kohdalla laajalti tunnetuille tavaramerkeille annettu suoja on laaja. Tämän suojan erityisedellytys muodostuu siitä, että merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin rekisteröity tavaramerkki, käytetään ilman perusteltua syytä tavalla, joka merkitsisi tämän tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä taikka olisi niille haitaksi (ks. mm. tuomio 6.2.2014, Leidseplein Beheer ja de Vries, C‑65/12, EU:C:2014:49, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
90 Laajalti tunnetun tavaramerkin kanssa samankaltaisen merkin käyttäjä voi kuitenkin vedota – kuten asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdasta ilmenee – siihen, että kyseisen merkin käytölle on ”perusteltu syy”, jolla ilmaistaan kyseisen asetuksen yleinen tavoite eli se, että verrataan keskenään yhtäältä tavaramerkin haltijan intressiä säilyttää tavaramerkin keskeinen tehtävä ja toisaalta kolmannen intressiä käyttää elinkeinotoiminnassa tällaista merkkiä kaupan pitämiensä tavaroiden ja palvelujen osoittamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 6.2.2014, Leidseplein Beheer ja de Vries, C‑65/12, EU:C:2014:49, 41 ja 43 kohta).
91 Näin ollen siitä, että kolmas vetoaa perusteltuun syyhyn käyttääkseen merkkiä, joka on samankaltainen kuin laajalti tunnettu tavaramerkki, ei voi seurata se, että kolmannelle myönnettäisiin rekisteröityyn tavaramerkkiin liittyviä oikeuksia, vaan se velvoittaa laajalti tunnetun tavaramerkin haltijan sietämään samankaltaisen merkin käyttöä (tuomio 6.2.2014, Leidseplein Beheer ja de Vries, C‑65/12, EU:C:2014:49, 46 kohta).
92 Käsiteltävässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin pysytti kummankin valituksenalaisen tuomion 54 kohdassa valituslautakunnan toteamuksen, joka oli lähinnä se, että oli erittäin todennäköistä, että rekisteröintihakemusten kohteena olevan tavaramerkin käyttö merkitsisi aikaisemman tavaramerkin epäoikeutettua hyväksikäyttöä. Valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa asiassa C‑85/16 P ja valituksenalaisen tuomion 59 kohdassa asiassa C‑86/16 P unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että valittajan etunimen eli Kenzon käyttäminen tavaramerkin KENZO ESTATE koostumuksessa ei riittänyt asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuksi perustelluksi syyksi käyttää kyseistä merkkiä.
93 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi oikeudellista virhettä tekemättä, että valittaja ei ollut osoittanut, että sillä oli perusteltu syy käyttää kyseessä olevaa merkkiä.
94 Pelkästään se, että sana ”kenzo”, joka on tavaramerkin KENZO ESTATE osatekijä, vastaa valittajan etunimeä, on nimittäin merkityksetöntä sen kannalta, onko kyseisen sanan käyttö asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu perusteltu syy, koska – kuten julkisasiamies lähinnä toteaa ratkaisuehdotuksensa 38 kohdassa – esillä olevien intressien vertailulla ei voida vahingoittaa aikaisemman tavaramerkin keskeistä tehtävää, joka on tuotteen alkuperän takaaminen.
95 Unionin yleinen tuomioistuin saattoi siis perustellusti katsoa esillä olevia intressejä vertaillessaan, että kun otetaan huomioon asetuksella N:o 207/2009 laajasti tunnetuille tavaramerkeille annettu laaja suoja, valituslautakunta oli saattanut katsoa, ettei valittaja ollut näyttänyt toteen minkäänlaista perusteltua syytä, minkä vuoksi viimeksi mainittu pyrki 21.1.2008 ja 18.8.2009 haetuilla rekisteröinneillä käyttämään epäoikeutetusti hyväksi 20.2.2001 rekisteröidyn tavaramerkin KENZO mainetta.
96 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että toisen valitusperusteen neljännen osan tueksi esitetty toinen argumentti on hylättävä perusteettomana. Myös toinen valitusperuste on näin ollen hylättävä.
97 Kaiken edellä esitetyn perusteella valitukset on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
98 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan nojalla on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska EUIPO ja Kenzo ovat vaatineet, että Kenzo Tsujimoto velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska hän on hävinnyt asian, hänet on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Valitukset hylätään.
2) Kenzo Tsujimoto velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset