Valitus, jonka Catherine Teughels on tehnyt 21.2.2014 virkamiestuomioistuimen asiassa F-117/11, Teughels v. komissio, 11.12.2013 antamasta tuomiosta

(Asia T-131/14 P)

Oikeudenkäyntikieli: ranska

Asianosaiset

Valittaja: Catherine Teughels (Eppegem, Belgia) (edustaja: asianajaja L. Vogel)

Muu osapuoli: Euroopan komissio

Vaatimukset

Valittaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

kumoamaan kokonaisuudessaan valituksenalaisen tuomion, jonka Euroopan unionin virkamiestuomioistuin antoi 11.12.2013 täysistunnossa ja jossa valittajan 8.11.2011 nostama kanne hylättiin

viitaten valittajan virkamiestuomioistuimessa nostaman kanteen asiakysymykseen, toteamaan, että kanne on perusteltava ja näin ollen kumoamaan kanteen kohteena olleet päätökset

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaisesti, asian käsittelystä unionin tuomioistuimessa aiheutuneet välttämättömät kulut mukaan lukien, ja muun muassa prosessiosoitteesta aiheutuneet kulut, matkakulut ja päivärahat sekä asianajajan palkkiot työjärjestyksen 91 B artiklan mukaisesti.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valituksensa tueksi valittaja vetoaa kahteen valitusperusteeseen.

Ensimmäinen valitusperuste, joka perustuu Euroopan unionin virkamiesten henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan ja liitteessä XIII olevan 26 artiklan 1 ja 4 kohdan rikkomiseen, saavutettujen oikeuksien laiminlyöntiin sekä oikeusvarmuuden ja taannehtivuuden kiellon periaatteiden loukkaamiseen sekä puuttuviin perusteluihin. Valittaja väittää, että

virkamiestuomioistuin sovelsi eläkeoikeuksien siirtämistä koskevia henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 ja 12 artiklan yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä, jotka annettiin vuonna 2010, taannehtivin vaikutuksin päättäessään, että palvelusvuosien sellaisen määrän vahvistamista varten, joka vastaa yhteisön eläkejärjestelmän mukaan valittajan Belgian eläkejärjestelmän mukaisten palvelusvuosien vakuutusmatemaattista arvoa, nimittävä viranomainen saattoi pätevästi soveltaa vuoden 2011 yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä, koska näiden säännösten voimaantulon ajankohtana valittajan tilanne ei ollut ”täysin muodostunut” vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten mukaisesti, koska hän ei ollut hyväksynyt hänelle aikaisemmin toimitettua ehdotusta laskelmaksi, vaikka eläkeoikeuksien siirtämistä koskeva hakemus oli toimitettu marraskuussa 2009, että valittajan eläkeoikeudet olivat täten täysin muodostuneet tänä ajankohtana ja että ne oli näin ollen määriteltävä vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten mukaisesti.

virkamiestuomioistuin ei esittänyt oikeudellisia perusteita arviolleen eikä selittänyt, mistä syystä henkilöstösääntöjen säännökset, joihin valittaja vetosi ensimmäisessä oikeusasteessa nostamassaan kanteessa, ja periaatteet, jotka niissä vahvistetaan, on sivuutettava käsiteltävässä asiassa.

Toinen valitusperuste, joka perustuu oikeusvarmuuden periaatteen ja patere legem quam ipse fecisti -periaatten loukkaamiseen, saavutettujen oikeuksien laiminlyöntiin, perusteluiden puuttumiseen sekä yksittäisten hallinnollisten päätösten ja erityisesti valittajasta 29.6.2010 tehdyn päätöksen oikeusvoiman rikkomiseen. Valittaja väittää, että

virkamiestuomioistuin katsoi virheellisesti, että valittajan tilanne ei ollut täysin muodostunut vuoden 2004 yleisten täytäntöönpanosäännösten mukaisesti vuoden 2001 yleisten täytäntöönpanosäännösten voimaantulon ajankohtana, koska valittaja ei ollut ”muodollisesti hyväksynyt tai hylännyt” laskuehdotusta, joka hänelle oli toimitettu 29.6.2010, koska tämä lasku oli todellinen hallinnollinen päätös, joka vaikuttaa valittajan oikeuksiin lopullisesti

hallinto ei voinut enää yksipuolisesti rajoittaa sitä oikeudellisesti sitovaan laskuehdotukseen perustuvia oikeuksia

virkamiestuomioistuin laiminlöi periaatetta, jonka mukaan komission yksipuolisen päätöksen lopullinen ja sitova luonne ei riipu sen vastaanottajan suostumuksesta.