YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)

20 päivänä syyskuuta 2007 (*)

Valtiontuet – Viiniviljelmien tuotantosuunnan muuttamistoimet – Päätös, jolla tuet todetaan osittain yhteismarkkinoille soveltuviksi ja osittain yhteismarkkinoille soveltumattomiksi – Kumoamiskanne – Tutkittavaksi ottaminen – Perusteluvelvollisuus – Arviointi EY 87 artiklan 1 kohdan perusteella 

Asiassa T‑136/05,

EARL Salvat père & fils, kotipaikka Saint-Paul-de-Fenouillet (Ranska),

Comité interprofessionnel des vins doux naturels et vins de liqueur à appellations contrôlées (CIVDN), kotipaikka Perpignan (Ranska), ja

Comité national des interprofessions des vins à appellation d’origine (CNIV), kotipaikka Pariisi (Ranska),

edustajinaan asianajajat H. Calvet ja O. Billard,

kantajina,

joita tukee

Ranskan tasavalta, asiamiehenään G. de Bergues,

väliintulijana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään C. Giolito ja A. Stobiecka-Kuik,

vastaajana,

jossa yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta vaaditaan kumoamaan Ranskan täytäntöön panemista Rivesaltes-ohjelmasta ja CIVDN:lle suoritettavista veronluonteisista maksuista 19.1.2005 tehdyn komission päätöksen 2007/253/EY (EUVL L 112, s. 1) 1 artiklan 1 ja 3 kohta,

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Vilaras sekä tuomarit F. Dehousse ja D. Šváby,

kirjaaja: hallintovirkamies K. Pocheć,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 16.11.2006 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Komissio tiedusteli kantelun perusteella heinäkuussa 1999 Ranskan viranomaisilta erilaisista nimellä ”Rivesaltes-ohjelma” tunnetuista viiniviljelmien tuotantosuunnan muuttamistoimista. Koska kyseiset toimet oli pantu täytäntöön ilman komission ennalta antamaa lupaa tai sille ennalta tehtyä ilmoitusta, ne kirjattiin ilmoittamatta jätettyjen tukien rekisteriin numerolla NN 139/2002.

2        Komissio ilmoitti Ranskan tasavallalle 21.1.2003 päivätyllä kirjeellä päätöksestään aloittaa EY 88 artiklan 2 kohdan mukainen menettely tämän tuen osalta. Komissio kehotti Euroopan unionin virallisessa lehdessä 5.4.2003 julkaistussa tiedonannossa niitä, joita asia koskee, esittämään huomautuksensa EY 88 artiklan 2 kohdan mukaisesti (EUVL C 82, s. 2). Ranskan viranomaiset lähettivät sille huomautuksensa 16. ja 18.6.2003 päivätyillä kirjeillä sekä 10.9.2004 päivätyllä kirjeellä, joka oli vastaus kantelijan huomautuksiin.

 Päätös

3        Komissio antoi Ranskan täytäntöön panemista Rivesaltes-ohjelmasta ja suojatuilla alkuperänimityksillä varustettujen luontaisesti makeiden viinien ja liköörien tuottajien toimialakomitealle (CIVDN) suoritettavista veronluonteisista maksuista 19.1.2005 tekemällään päätöksellä ratkaisun Ranskan tasavallan Pyrénées-Orientalesin alueen luontaisesti makeiden viinien osalta toteuttamien eri toimenpiteiden laillisuudesta (jäljempänä päätös).

 Asianomaiset toimenpiteet

4        Sen jälkeen kun ”Rivesaltes”-nimikkeen markkinoinnissa oli ollut vaikeuksia, vuonna 1996 laadittiin samanniminen ohjelma. Tämän tuotantosuunnan muuttamista koskeneen ohjelman tavoitteena oli päätöksen 6 perustelukappaleen mukaan korvata osa kyseisen alueen luontaisesti makeiden viinien tuotannosta raivaamalla pois viiniköynnöksiä ja istuttamalla tilalle laadukkaita lajikkeita. Tämän ohjelman onnistumiseksi tuottajille annettiin elokuuhun 2000 saakka mahdollisuus kahden tyyppisiin tukiin eli ”kesantopalkkioon” ja ”tuotantosuunnan muuttamisesta maksettavaan tukeen”. Lisäksi otettiin käyttöön ”myynninedistämis- ja toimintatuet”.

–       Kesantopalkkio

5        CIVDN otti 9.7.1996 tekemällään päätöksellä 96–1 käyttöön toimialakohtaisen maksun Rivesaltes-ohjelman rahoittamiseksi. Maksu, joka oli suuruudeltaan 50 Ranskan frangia (FRF) hehtolitralta kyseisellä alueella tuotettuja viinejä, oli tarkoitettu rahoittamaan kesantopalkkion maksaminen sellaisille vuoteen 1995 asti Rivesaltes- tai Grand Roussillon -viinejä tuottaneille viininviljelyaloille, joilla satovuodesta 1996 alkaen satovuoteen 2000 asti tuotettaisiin pöytä- ja maaviinejä. Kesantopalkkio myönnettiin tosiasiallisesti tuottajille, jotka sitoutuivat viideksi vuodeksi luopumaan suojatusta alkuperänimityksestä (SAN) ”Rivesaltes” tai ”Grand Roussillon”. Palkkio ei edellyttänyt tuotannon keskeyttämistä tai vähentämistä, vaan se oli korvaus viljelyalan käytöstä muun kuin SAN-viinin tuotantoon. Kesantopalkkio oli 5 000 FRF kesannoidulta hehtaarilta vuodessa (päätöksen 8–11 perustelukappale).

–       Tuotantosuunnan muuttamisesta maksettava tuki

6        Myös Rivesaltes-ohjelmassa, sellaisena kuin se hyväksyttiin vuonna 1996, osoitettiin 25 000 FRF:n suuruinen tuki hehtaarilta suojattuun alkuperänimitykseen oikeutetun Muscat de Rivesaltes -lajikkeen istuttamiseen ja 40 000 FRF:n suuruinen tuki hehtaarilta suojattuun alkuperänimitykseen oikeutetun Côtes du Roussillon Villages -lajikkeen sekä eräiden maaviinien istuttamiseen tuotantosuunnan muuttamiseksi (päätöksen 15 perustelukappale). Tämä tuki rahoitettiin osittain valtion budjetista (päätöksen 17 perustelukappale).

–       Myynninedistämis- ja toimintatuet

7        CIVDN otti 29.12.1997 tehdyllä päätöksellä 97-9 käyttöön 1.1.1998 alkaen sille suoritettavan toimialakohtaisen maksun, jolla oli tarkoitus rahoittaa myynninedistämis- ja toimintatukia SAN-viinien ”Rivesaltes”, ”Grand Roussillon”, ”Muscat de Rivesaltes” ja ”Banyuls” hyväksi (päätöksen 19 perustelukappale). Maksun määrä oli SAN:n mukaan 25–50 FRF hehtolitralta (päätöksen 20 perustelukappale). CIVDN otti 10.7.1998 tehdyllä päätöksellä 98-1 samoin käyttöön 1.9.1998 alkaen samantyyppisen toimialakohtaisen maksun, jolla oli tarkoitus rahoittaa myynninedistämis- ja toimintatukia SAN-viinien ”Rivesaltes”, ”Grand Roussillon” ja ”Maury” hyväksi (päätöksen 22 perustelukappale). Nämä kaksi maksua kumottiin 17.12.1999 tehdyllä päätöksellä 99‑1, jolla CIVDN otti käyttöön toimialakohtaisen maksun, jolla oli tarkoitus rahoittaa myynninedistämis- ja toimintatukia seuraavien SAN-viinien hyväksi: ”Banyuls”, ”Banyuls Grand Cru”, ”Muscat de Rivesaltes”, ”Rivesaltes”, ”Grand Roussillon” ja ”Maury” (päätöksen 25 perustelukappale). Tämän maksun perimistä jatkettiin pienin muutoksin päätöksellä 00-1 (päätöksen 28 perustelukappale).

 Oikeudellinen arviointi päätöksessä

8        Komissio tutki oikeudellisessa arvioinnissaan ensin sen, oliko kyseessä valtion varoista rahoitettu valikoiva etu. Se katsoi kyseessä olevien maksujen olevan veronluonteisia maksuja, toisin sanoen julkisia varoja (päätöksen 74 perustelukappale).

9        Komissio totesi tutkimuksensa päätteeksi, että riidanalaiset toimenpiteet ”tarjoavat näille yrityksille julkisista varoista rahoitetun edun, josta muut toimijat eivät voi hyötyä ja joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla tiettyjä yrityksiä ja tiettyjä tuotannonaloja ja saattaa näin ollen vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”. Se päätteli tästä, että nämä toimenpiteet olivat EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea (päätöksen 82 perustelukappale).

10      Komissio totesi tukien soveltuvuutta yhteismarkkinoille koskeneessa tutkimuksessaan aluksi, että tässä tapauksessa ei voitu soveltaa EY 87 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisia poikkeuksia siitä yleisperiaatteesta, jonka mukaan valtiontuet ovat perustamissopimuksen vastaisia (päätöksen 83–86 perustelukappale).

11      Tämän jälkeen se totesi, että koska Ranskan tasavallan toteuttamat toimenpiteet sisälsivät valtiontukea, kyse oli uusista tuista, joita ei ollut annettu komission tietoon, minkä vuoksi ne olivat perustamissopimuksen mukaisesti sääntöjenvastaisia (päätöksen 88 perustelukappale).

12      Ennen ratkaisun tekemistä se tutki vielä jokaista toimenpidettä sovellettavien säännösten perusteella, erityisesti niiden säännösten perusteella, jotka koskevat kyseistä yhteistä markkinajärjestelyä, sekä tukien rahoitusta (päätöksen 95–127 perustelukappale).

 Päätöksen päätösosa

13      Päätöksen päätösosan sanamuoto on seuraava:

”1 artikla

1.      Valtiontuki, jonka [Ranskan tasavalta] on pannut täytäntöön kesantopalkkiona, jota myönnetään ranskalaisille viinintuottajille, jotka sitoutuvat satovuosiksi 1996–2000 luopumaan suojatusta alkuperänimityksestä (SAN) Rivesaltes tai Grand Roussillon, ei sovellu yhteismarkkinoille.

2.      Valtiontuki, jonka [Ranskan tasavalta] on pannut täytäntöön SAN-viiniviljelmien tuotantosuunnan muuttamiseen tähtäävän, satovuosina 1996–2000 sovellettavan Rivesaltes-ohjelman muodossa ja joka yksittäistapauksissa ylittää 30 prosenttia tosiasiallisista kustannuksista ja/tai 5 030,82 euron (33 000 frangin) suuruisen hehtaarikohtaisen enimmäismäärän, ei sovellu yhteismarkkinoille.

3.      Valtiontuki, jonka [Ranskan tasavalta] on 1 päivän tammikuuta 1998 ja 31 päivän joulukuuta 2000 välisenä aikana pannut täytäntöön myynninedistämis- ja toimintatukina suojattujen alkuperänimitysten Rivesaltes, Grand Roussillon, Muscat de Rivesaltes ja Banyuls hyväksi, on perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla yhteismarkkinoille soveltuva.

2 artikla

1.      [Ranskan tasavallan] on toteutettava tarvittavat toimenpiteet 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen yhteismarkkinoille soveltumattomien tukien perimiseksi takaisin tuensaajilta. Tuki on maksettava takaisin viipymättä kansallisen oikeuden mukaisten menettelyjen mukaisesti, jos niissä mahdollistetaan päätöksen välitön täytäntöönpano. Takaisinperittävään tukeen sisällytetään korko alkaen siitä, kun tuki asetettiin tuensaajien käyttöön, tuen todelliseen takaisinperintään asti. Korot lasketaan viite- ja diskonttokorkojen vahvistamismenetelmää käyttämällä saadun komission viitemäärän mukaan.

2.      Edellä 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen yhteismarkkinoille soveltumattomien tukien takaisin perimiseksi [Ranskan tasavallan] on annettava komissiolle tiedoksi kyseisen toimenpiteen yhteydessä myönnetty tukien kokonaismäärä ja niiden rahoitus, mukaan luettuna tätä varten käyttöön otetusta toimialajärjestölle suoritettavasta maksusta saatujen tulojen kokonaismäärä ja kesantopalkkion soveltamisalaan kuuluneiden hehtaarien määrä.

3 artikla

[Ranskan tasavallan] on ilmoitettava komissiolle kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamisesta niistä toimenpiteistä, jotka se on toteuttanut päätöksen noudattamiseksi.

4 artikla

Tämä päätös on osoitettu [Ranskan tasavallalle].”

 Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

14      Maataloutta harjoittava rajavastuuyhtiö (EARL) Salvat père & fils (jäljempänä Salvat), CIVDN ja Comité national des interprofessions des vins d’appellation d’origine (CNIV) ovat nostaneet päätöksestä kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 30.3.2005 toimittamallaan kannekirjelmällä.

15      Kantajat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

–        kumoaa päätöksen 1 artiklan 1 ja 3 kohdan sekä

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

16      Komissio on esittänyt 29.6.2005 erillisellä asiakirjalla oikeudenkäyntiväitteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Se vaatii siinä kanteen jättämistä tutkimatta ilman asiakysymyksen käsittelemistä sekä kantajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

17      Ranskan tasavalta hyväksyttiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtajan 22.9.2005 antamalla määräyksellä väliintulijaksi tukemaan kantajien vaatimuksia. Ranskan hallitus ilmoitti 26.10.2005 päivätyllä kirjeellä, että se ei halunnut ottaa kantaa tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymiseen ja että se ei jättäisi tässä vaiheessa väliintulokirjelmäänsä tässä asiassa.

18      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 13.12.2005 annetulla määräyksellä tutkimatta jättämistä koskeva vaatimus yhdistettiin käsiteltäväksi pääasian yhteydessä ja oikeudenkäyntikuluista päätettiin määrätä myöhemmin.

19      Komissio vaatii vastineessaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta tai toissijaisesti hylkää sen perusteettomana ja

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

20      Ranskan tasavalta ei jättänyt asiakysymystä koskevaa väliintulokirjelmää asetetussa määräajassa. Saatuaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamolta tiedon istuntopäivästä se ilmoitti lisäksi 25.10.2006 päivätyllä kirjeellä, ettei se osallistuisi istuntoon.

21      Paikalla olleiden asianosaisten suulliset lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 16.11.2006 pidetyssä istunnossa.

 Tutkittavaksi ottaminen

22      Komissio vetoaa ensisijaisesti siihen, että CIVDN:llä ei ole oikeussuojan tarvetta kahden riidanalaisen säännöksen osalta, koska se on purettu. Komissio väittää toiseksi, että kantajilla ei ole oikeussuojan tarvetta päätöksen 1 artiklan 3 kohdan osalta. Se kiistää kolmanneksi sen, että päätöksen 1 artiklan 1 kohta koskisi kantajia suoraan ja erikseen.

 Puretun CIVDN:n oikeudenkäyntikelpoisuus kahden riidanalaisen määräyksen osalta

 Asianosaisten lausumat

23      Komission mukaan CIVDN lakkautettiin ja purettiin sen 20.12.2000 pidetyssä vuosikokouksessa tehdyllä päätöksellä, ja sen korvasi Conseil interprofessionnel des vins de Roussillon (CIVR). Komissio väittää, että sille ilmoitettiin tästä purkamisesta 14.12.2000 ja 6.12.2001 päivätyillä kirjeillä (päätöksen 48 perustelukappale).

24      CIVDN esittää, että se on perustettu 2.4.1943 annetulla lailla nro 200, joka on edelleen voimassa. Tosin 26.5.2005 annetun määräyksen 2005‑554 (JORF nro 122, 27.5.2005) mukaan CIVDN lakkautetaan ministeriön päätöksessä vahvistetuin ehdoin. Kantaja lisää kuitenkin, että vaikka 9.8.2005 tehdyllä ministeriöiden päätöksellä (JORF nro 201, 30.8.2005) pantiin vireille lakkauttamismenettely ja nimitettiin selvittäjä, CIVDN on edelleen olemassa oikeushenkilönä siihen saakka, kunnes se on purettu. Määräyksellä 2005‑554 ja 9.8.2005 tehdyllä ministeriöiden päätöksellä ei voida missään tapauksessa viedä taannehtivasti CIVDN:ltä sen asemaa oikeushenkilönä, joten tämä asema ei ole voinut puuttua siltä tämän kanteen nostamishetkellä eli 30.3.2005.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

25      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että 20.12.2000 pidetyn CIVDN:n kokouksen pöytäkirjassa viitataan siihen, että kun otetaan huomioon se, että CIVR korvaa 1.1.2001 lähtien vanhat toimialajärjestöt, on tutkittava CIVDN:n lakkauttamisen edellytyksiä siten, että määrätään tätä koskeva yksityiskohtainen aikataulu.

26      Kantajan esittämistä asiakirjoista ilmenee kuitenkin, mitä komissiokaan ei kiistä, että CIVDN:ää ei missään tapauksessa purettu joulukuussa 2000, koska sen purkamisesta määrättiin määräyksellä 2005‑554 ja koska 9.8.2005 tehdyllä ministeriöiden päätöksellä vahvistetaan purkamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt, CIVDN ei ole myöskään menettänyt tässä yhteydessä oikeudenkäyntikelpoisuuttaan.

27      Tästä seuraa, että CIVDN oli tämän kanteen nostamishetkellä oikeudenkäyntikelpoinen oikeushenkilö ja että mikään ei muutenkaan viittaa siihen, että se olisi myöhemmin lakannut olemasta oikeudenkäyntikelpoinen oikeushenkilö. Komissio menettelee näin ollen virheellisesti, kun se epäilee CIVDN:n oikeudenkäyntikelpoisuutta vetoamalla sen purkamiseen.

 Kantajien oikeussuojan puuttuminen päätöksen 1 artiklan 3 kohdan osalta

 Asianosaisten lausumat

28      Komissio väittää, että päätöksen 1 artiklan 3 kohta ei voi olla kantajille vastainen päätös, koska se on niiden vaatimusten mukainen, kun siinä todetaan tuki yhteismarkkinoille soveltuvaksi. Komissio vetoaa näkemyksensä tueksi asiassa C-164/02, Alankomaat vastaan komissio, 28.1.2004 annettuun määräykseen (Kok. 2004, s. I‑1177, 18–25 kohta) ja asiassa T-141/03, Sniace vastaan komissio, 14.4.2005 annettuun tuomioon (Kok. 2005, s. II‑1197, 25 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

29      Tämän näkemyksen mukaan CIVDN:n eli jäsentensä yhteisten etujen puolustamisesta vastaavan järjestön kanne olisi selvästi jätettävä tutkimatta, koska tämä komitea edustaa yhteismarkkinoille soveltuviksi todettujen tukien saajia. Luontaisesti makeiden viinien tuottajille edullinen päätös vaikuttaa puolestaan CNIV:hen vieläkin vähemmän.

30      Komissio korostaa niin ikään, että päätös ei koske maksuja sinänsä ja että päätöksessä ei ole missään tapauksessa tarkoituksena rinnastaa niitä tukiin.

31      Kantajat puolestaan arvioivat, että niillä on oikeussuojan tarve kyseisen säännöksen osalta. Komission mainitseman oikeuskäytännön perusteella ei missään tapauksessa voida lähtökohtaisesti todeta, että yhteismarkkinoille soveltuvaksi todetun tuen saajan kyseistä päätöstä vastaan nostamaa kannetta ei voitaisi tutkia. Yhteismarkkinoille soveltuvaksi toteaminen ei vapauta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta tutkimasta, onko komission arvioinnilla tässä tapauksessa sellaisia sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajien etuihin. Toisin kuin edellä 28 kohdassa mainitun asian Sniace vastaan komissio kantaja, nyt käsiteltävän asian kantajat viittaavat kanteisiin, jotka ovat jo vireillä kansallisissa tuomioistuimissa.

32      Kantajien mukaan CIVDN:n seuraaja CIVR on näet ollut pakotettu haastamaan oikeuteen SCEA Marty -nimisen viininviljelijän, jotta tämä velvoitettaisiin suorittamaan sille pakolliset vapaaehtoismaksut, joita kyseisen viininviljelijän kuuluisi suorittaa sille. Kyseinen yhtiö puolustautuu vaatimalla kansallista tuomioistuinta toteamaan, että ”pakolliset vapaaehtoismaksut, joiden maksamista CIVR vaatii, ovat [EY] 87 ja [EY] 88 artiklassa tarkoitettuja valtiontukia”. Näin ollen pakollisten vapaaehtoismaksujen luonnehtimista valtiontuiksi koskevien oikeusriitojen vaara on tässä tapauksessa olemassa.

33      CIVDN:llä on siis oma oikeussuojan tarve päätöksen 1 artiklan 3 kohdan osalta, koska kyseinen säännös estää sitä suoraan käyttämästä omaa toimivaltaansa haluamallaan tavalla. Sama pätee CNIV:hen, koska pakollisilla vapaaehtoismaksuilla tapahtuvan toimialakohtaisten toimenpiteiden rahoittamisen luonnehtiminen tueksi on omiaan horjuttamaan vakavalla tavalla CNIV:hen ryhmittyneiden viininviljelyalan toimialajärjestöjen toimintaa. Tämä pätee myös Salvatiin, joka viininviljelyalan toimialajärjestön jäsenenä hyötyy kaikista toimialajärjestön toimenpiteistä, jotka rahoitetaan näillä valtiontukina pidettävillä maksuilla.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

34      Tämän kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymistä tutkittaessa on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 230 artiklassa tarkoitettuja, kumoamiskanteen kohteeksi kelpaavia toimia tai päätöksiä ovat ainoastaan sellaiset toimenpiteet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajien etuihin muuttaen heidän oikeusasemaansa selvästi (ks. edellä 28 kohdassa mainittu asia Alankomaat v. komissio, määräyksen 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Lisäksi luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama kumoamiskanne voidaan tutkia vain siltä osin kuin kantajalla on intressi saada riidanalainen toimi kumotuksi. Tämän intressin on oltava jo syntynyt ja edelleen olemassa, ja sitä on arvioitava sillä hetkellä, kun kanne on nostettu (ks. edellä 28 kohdassa mainittu asia Sniace v. komissio, tuomion 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35      Molemmat osapuolet vetoavat näkemyksensä tueksi edellä 28 kohdassa mainitussa asiassa Sniace vastaan komissio annettuun tuomioon.

36      On todettava, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi edellä mainitussa asiassa, että kannetta ei voitu tutkia, se ei ottanut huomioon pelkästään sitä, että päätöksessä oli todettu tuki yhteismarkkinoille soveltuvaksi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki päinvastoin konkreettisesti kantajan tilanteen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli lisäksi todennut jo asiassa T-212/00, Nuove Industrie Molisane vastaan komissio, 30.1.2002 antamassaan tuomiossa (Kok. 2002, s. II‑347, 38 kohta), että pelkästään se, että kyseisessä asiassa riidanalaisessa päätöksessä todetaan ilmoitettu tuki yhteismarkkinoille soveltuvaksi ja että päätös ei siten ole periaatteessa kantajalle vastainen, ei vapauta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta tutkimasta, onko komission arvioinnilla sellaisia sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin.

37      Vaikka päätöksen 1 artiklan 3 kohdassa todetaan yhteismarkkinoille soveltuvaksi valtiontuki, jonka Ranskan tasavalta on pannut täytäntöön myynninedistämis- ja toimintatukina tiettyjen SAN-viinien hyväksi, on näin ollen tutkittava, vaikuttaako tämä säännös kantajien etuihin.

38      Ensinnäkin on todettava, että toisin kuin kantajat väittävät, päätöksessä ei luonnehdita kyseisten toimenpiteiden rahoitusta toimialakohtaisilla maksuilla valtiontueksi. Päätöksen päätösosasta ja sen taustalla olevista perusteluista ilmenee hyvin selvästi, että valtiontueksi luonnehditaan näitä toimenpiteitä eikä maksuja.

39      Maksujen luonnetta tutkitaan päätöksessä siltä kannalta, ovatko ne mahdollisesti valtion varoja. Komissio päättää tutkimuksensa päätöksen 74 perustelukappaleessa ja katsoo, että kyseessä ovat tässä tapauksessa veronluonteiset maksut eli julkiset varat.

40      Päätöksen 134 perustelukappaleessa muistutetaan tosin yhdistetyissä asioissa C‑261/01 ja C-262/01, Van Calster ym., 21.10.2003 annetussa tuomiossa julistetusta periaatteesta (Kok. 2003, s. I‑12249, 53 ja 54 kohta), jonka mukaan silloin, kun tukitoimenpide, jonka rahoitustapa on sen oleellinen osa, on pantu täytäntöön ilmoitusvelvollisuutta noudattamatta, kansallisten tuomioistuinten on periaatteessa määrättävä nimenomaan kyseisen tuen rahoittamiseksi perittyjen verojen tai maksujen takaisinmaksusta. Komissio ei kuitenkaan tutki sitä, täyttyvätkö tämän periaatteen soveltamisedellytykset tässä tapauksessa. Tässä yhteydessä on muistettava, että jotta maksun voidaan katsoa olevan erottamaton osa tukitoimenpidettä, maksun ja tuen välillä on oltava sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetty varojen osoittamista koskeva sitova yhteys siten, että maksun tuotto osoitetaan väistämättä tuen rahoittamiseen. Mikäli tällainen yhteys on olemassa, maksun tuotolla vaikutetaan suoraan tuen suuruuteen ja tämän seurauksena arviointiin tuen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille (ks. yhdistetyt asiat C-266/04–C-270/04, C-276/04 ja C-321/04–C-325/04, Casino France ym., tuomio 27.10.2005, Kok. 2005, s. I‑9481, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Päätöksessä ei kuitenkaan mainita sitä, että tässä tapauksessa olisi olemassa sitova yhteys maksujen tuoton ja suoritettujen tukien määrän välillä, eikä siinä esitetä mitään seikkaa, jolla tämä yhteys voitaisiin näyttää toteen. Kantajat eivät ole myöskään esittäneet yksityiskohtaisia perusteluja tämän yhteyden olemassaolosta.

41      Toiseksi kansallisissa tuomioistuimissa jo vireillä olevien kanteiden osalta on korostettava, että vaikka kantajat antavat ymmärtää, että näitä kanteita olisi useita, ne ovat maininneet niistä vain yhden. Kyseessä on CIVR:n SCEA Martya vastaan Tribunal d’instance de Perpignanissa 6.12.2004 nostama kanne.

42      On todettava, että tämä riita koskee sitä, että ”pakollisia vapaaehtoismaksuja” ei ollut 29.9.2004 päivätyn tiliotteen mukaan maksettu, eikä päätöksen 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen myynninedistämis- ja toimintatukien maksamista 1.1.1998 ja 31.12.2000 väliseltä ajalta. Ei ole myöskään mitenkään osoitettu, että kyseiset maksut liittyisivät näiden tukien suorittamiseen.

43      Kantajat eivät ole näin ollen osoittaneet, että olisi olemassa todellinen riski siitä, että 1.1.1998 ja 31.12.2000 välillä myynninedistämis- ja toimintatukina täytäntöön pantua valtiontukea koskevat kanteet muuttaisivat niiden oikeusasemaa.

44      Kolmanneksi ja viimeiseksi väite, jonka mukaan nämä riitauttamiset ovat aiheuttaneet oikeudellista epävarmuutta, koska ne ovat horjuttaneet perustavanlaatuisesti toimialajärjestöjen koko toimintaa, ei vakuuta menneisyyden eikä tulevaisuuden osalta.

45      Kantajat ovat vedonneet menneisyyden osalta vain CIVR:n ja SCEA Martyn väliseen riitaan, joka koski maksuja, joita tämän yrityksen pitäisi maksaa kyseiselle komitealle, ja joka ei siten yksinään voi horjuttaa koko alaa, vaikka katsottaisiinkin, että sillä on yhteys päätökseen. Kantajat eivät ole missään tapauksessa esittäneet mitään seikkaa, joka osoittaisi sen, että kyseisten myynninedistämis- ja toimintatukien luonnehtiminen valtiontueksi horjuttaisi toimialajärjestöjä tai vaarantaisi niiden toiminnan.

46      Kuten komissio on korostanut istunnossa ja minkä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut huomioon, päätöksessä ei luonnehdita maksuja sellaisenaan valtiontuiksi, joten se ei aiheuta velvollisuutta palauttaa maksuja niiden suorittajille. Komissio on ilmoittanut olevansa valmis osoittamaan tämänsisältöisen kirjeen kantajille.

47      Kantajat eivät voi toimialajärjestöjen tulevien toimenpiteiden mahdollisen horjuttamisen osalta vedota tuleviin ja epävarmoihin tilanteisiin perustellakseen tarvettaan vaatia riidanalaisen päätöksen kumoamista (ks. vastaavasti edellä 28 kohdassa mainittu asia Sniace v. komissio, tuomion 26 kohta).

48      Edellä esitetyn perusteella kantajat eivät ole osoittaneet, että niille olisi syntynyt intressi saada päätöksen 1 artiklan 3 kohta kumotuksi ja että tämä intressi olisi edelleen olemassa. Niiden kanne on siten jätettävä tutkimatta siltä osin kuin siinä vaaditaan päätöksen 1 artiklan 3 kohdan kumoamista.

 Kantajien asiavaltuus päätöksen 1 artiklan 1 kohdan osalta

 Asianosaisten lausumat

49      Komission mukaan kantajilla ei ole myöskään ”suoraa ja erillistä oikeussuojan tarvetta” päätöksen 1 artiklan 1 kohdan osalta. Tässä tapauksessa ei ole epäilystäkään siitä, että päätös on osoitettu Ranskan valtiolle eikä kantajille, joten on selvitettävä, voidaanko virallisesti jäsenvaltiolle osoitetun riidanalaisen toimen katsoa koskevan suoraan ja erikseen kutakin kolmea kantajaa.

50      Komissio korostaa, että jotta voitaisiin vahvistaa luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden nostamien kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset, on erotettava toisistaan yleisesti sovellettavat toimet ja yksittäistapausta koskevat toimet. Tässä tapauksessa päätös on yleisesti sovellettava toimi, koska se koskee tukijärjestelmää, jota sovelletaan määrittämättömään määrään yrityksiä, joiden määrää ei myöskään voida määritellä, jo pelkästään sen perusteella, että ne kuuluvat melko laajaan yritysten ryhmään, joka tuottaa luontaisesti makeita viiniä.

51      Komissio väittää, että päätös ei koske Salvatia erikseen. Koska päätös on näet yleisesti sovellettava, edellytettäisiin, että kantaja voisi vedota henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai erityisiin seikkoihin, joiden perusteella se erottuu kaikista muista, jotta päätöksen voitaisiin katsoa koskevan kantajaa erikseen. Tilanne ei ole kuitenkaan tällainen. Päätös on vaikuttanut jokaisen sellaisen yrityksen tilanteeseen, joka olisi voinut hyötyä kesantopalkkiosta. Päätös ei ole vaikuttanut tiettyjen yritysten erityisiin oikeuksiin, jotka olisivat eri oikeuksia kuin muiden tukia saavien yritykset oikeudet.

52      Tämän ratkaisun vahvistavat yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen useat tuomiot, eikä sitä voida kyseenalaistaa yhdistetyissä asioissa C-15/98 ja C-105/99, Italia ja Sardegna Lines vastaan komissio, 19.10.2000 annetulla tuomiolla (Kok. 2000, s. I‑8855; jäljempänä asiassa Sardegna Lines annettu tuomio) eikä asiassa C-298/00 P, Italia vastaan komissio, 29.4.2004 annetulla tuomiolla (Kok. 2004, s. I‑4087; jäljempänä asiassa Alzetta annettu tuomio).

53      Päätöksen riidanalaiset säännökset eivät koske Salvatia myöskään suoraan. Ainoa säännös, joka voisi vaikuttaa suoraan kantajiin ja erityisesti Salvatiin, on komission mukaan 2 artikla, jossa määrätään Ranskan tasavalta perimään 1 artiklassa tarkoitetut yhteismarkkinoille soveltumattomat tuet takaisin. Yksikään kantajista ei ole kuitenkaan riitauttanut päätöksen 2 artiklaa.

54      Komissio esittää lopuksi, että Salvatilla ei ole sille tunnusomaisia erityispiirteitä eikä se ole sellaisessa tosiasiallisessa tilanteessa, jonka perusteella se erottuisi kaikista muista Ranskan tasavallan täytäntöön paneman järjestelmän tosiasiallisista tai mahdollisista edunsaajista. Se ei siis täytä EY 230 artiklan neljännessä kohdassa asian saattamiselle ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi asetettuja edellytyksiä.

55      CIVDN:n kanne on komission mielestä joka tapauksessa jätettävä tutkimatta, koska siltä selvästi puuttuu erillinen oikeussuojan tarve. Komissio väittää, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yritysten yhteenliittymällä, jolle riidanalaista toimea ei ole osoitettu, on kanneoikeus, jos sillä on oma oikeussuojan tarve erityisesti sen vuoksi, että kyseinen toimi on vaikuttanut sen neuvotteluasemaan tai että yhteenliittymä on asettunut yhden tai useamman edustamansa jäsenen sijaan, siltä osin kuin sen jäsenillä itsellään olisi ollut mahdollisuus nostaa kanne, jonka tutkimisedellytykset täyttyvät. Yhtäältä CIVDN ei ole esittänyt mitään omaa perustelua, joka poikkeaisi sen jäsenten esittämistä. On erityisesti kiistatonta, että tällä komitealla ei ole ollut mitään asemaa hallinnollisessa menettelyssä. Toisaalta sen jäsenillä, kuten Salvatilla, ei ole kanneoikeutta, joten CIVDN:llä ei voi olla kanneoikeutta sijaantulon kautta näistä samoista syistä.

56      Komissio muistuttaa, että CNIV:hen kuuluu viininviljelijöiden toimialajärjestöjä, jotka ovat valtion tunnustamia yksityisiä elimiä. Komission mielestä perustelut, joita on esitetty CIVDN:n kanteen tutkimatta jättämisen tukemiseksi, ovat sovellettavissa soveltuvin osin ja sitäkin suuremmalla syyllä CNIV:hen. CNIV:n jäsenistössä ei näet ole päätöksessä mainittuja suoritettujen tukien vastaanottajia, jotka voisivat nostaa erikseen kumoamiskanteen.

57      Kantajat puolestaan välittävät, että riidanalainen päätös koskee niitä suoraan ja erikseen.

58      Salvat väittää, että päätös koskee sitä suoraan, koska Ranskan tasavallalle päätöksen 2 artiklassa annettu tukien perimistä takaisin koskeva määräys muuttaa sen oikeusasemaa. Sen mielestä Ranskan hallituksella ei näet ole minkäänlaista harkintavaltaa, joten sen täytyy saada yritykseltä takaisin yksittäinen tuki, joka sille myönnettiin. Vaikka se, että päätöksessä on Ranskan tasavallalle osoitettu takaisin perimistä koskeva määräys, synnyttää suoran yhteyden Salvatin tilanteen ja päätöksen välille, tämä toteamus ei merkitse sitä, että Salvatin pitäisi riitauttaa päätöksen 2 artikla, jotta sen kanne voitaisiin tutkia. Päätökseen sisältyvä tuen takaisin perimistä koskeva määräys on näet osoitettu ainoastaan asianomaiselle jäsenvaltiolle. Salvat lisää vielä, että erityisesti kyseisten toimenpiteiden luonnehtiminen tuiksi vaikuttaa sen oikeusasemaan ja että jos päätöksen 1 artiklan 1 kohta kumottaisiin, 2 artiklaan perustuvaa tuen takaisin perimistä koskevaa velvoitetta ei enää olisi.

59      Salvat väittää lisäksi, että päätös koskee sitä erikseen yrityksenä, joka on tosiasiallisesti saanut yksittäistä tukea, joka on myönnetty sellaisia tukia koskevan järjestelmän perusteella, jotka määrätään perittäviksi takaisin. Sen tilanne on samanlainen kuin Sardegna Linesin, jonka kanteen yhteisöjen tuomioistuin tutki (edellä 55 kohdassa mainittu asia Sardegna Lines). Salvatin mukaan tuomioissa, joihin komissio on vedonnut näkemyksensä tueksi, yhteisöjen tuomioistuimen toteama tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttuminen perustui näille asioille ominaisiin tosiseikkoihin, eikä niissä riidanalainen päätös sisältänyt jo myönnettyjen tukien takaisin perimistä koskenutta määräystä. Salvat väittää, että ero, jonka komissio tekee yksittäisiä tukia koskevien kumoamiskanteiden, jotka tutkitaan, ja tukijärjestelmiä koskevien kumoamiskanteiden, jotka jätetään tutkimatta, välillä, on täysin keinotekoinen eikä perustu komission mainitsemaan oikeuskäytäntöön.

60      CIVDN väittää, että sillä on oma oikeussuojan tarve. Järjestön oman oikeussuojan tarpeen osoittamisen edellytyksenä tai rajoituksena ei saa olla sen asema neuvottelijana. Riidanalainen päätös koskee suoraan CIVDN:n täytäntöön panemia toimialakohtaisia toimenpiteitä, jotka on rahoitettu sen käyttöön ottamilla maksuilla, ja päätös estää CIVDN:ää käyttämästä omaa toimivaltaansa.

61      CIVDN väittää, että sillä on oikeussuojan tarve myös niiden jäsentensä yhteisten etujen puolustamiseksi, joita päätös koskee suoraan ja erikseen. Näillä on erikseen oikeus nostaa kumoamiskanne päätöksestä, koska ne ovat niiden tukien tosiasiallisia vastaanottajia, joiden takaisin perimisestä komissio on määrännyt.

62      CNIV, joka on 1.7.1901 annetussa laissa tarkoitettu voittoa tavoittelematon järjestö, väittää, että sillä on joka tapauksessa oma oikeussuojan tarve viininviljelyalan toimialakohtaisten järjestöjen edustajana ja niiden yhteisen edun puolustajana. CNIV muistuttaa, että sen tavoitteena on sen sääntöjen mukaan ”edustaa alkuperänimityksen saaneita viinien toimialakohtaisia järjestöjä tuomioistuimessa”.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

63      EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaan luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kanteen hänelle osoitetusta päätöksestä tai päätöksestä, joka siitä huolimatta, että se on annettu asetuksena tai toiselle henkilölle osoitettuna päätöksenä, koskee ensin mainittua henkilöä suoraan ja erikseen. 

64      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan päätös koskee erikseen muita kuin niitä, joille se on osoitettu, ainoastaan silloin, kun tämä päätös vaikuttaa niihin niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne erottuvat kaikista muista ja ne voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin ne, joille päätös on osoitettu (asia 25/62, Plaumann v. komissio, tuomio 15.7.1963, Kok. 1963, s. 197, Kok. Ep. I, s. 181; asia C-321/95 P, Greenpeace Council ym. v. komissio, tuomio 2.4.1998, Kok. 1998, s. I‑1651, 7 ja 28 kohta ja edellä 52 kohdassa mainittu asia Sardegna Lines, tuomion 32 kohta).

65      Tässä tapauksessa on kiistatonta, että päätös on osoitettu Ranskan tasavallalle eikä kantajille. On siis selvitettävä, koskeeko riidanalainen toimi suoraan ja erikseen niitä kaikkia.

66      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pitää asianmukaisena tutkia ensin, koskeeko päätöksen 1 artiklan 1 kohta Salvatia erikseen ja suoraan.

67      Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että yritys ei voi pääsääntöisesti vaatia toimialakohtaisen tukijärjestelmän kieltämisestä tehdyn komission päätöksen kumoamista, jos päätös koskee tätä yritystä vain siten, että yritys toimii kysymyksessä olevalla alalla ja on mahdollisesti kyseisen järjestelmän edunsaaja. Tällainen päätös on nimittäin kantajana olevan yrityksen kannalta yleisesti sovellettava toimenpide, joka koskee objektiivisesti määriteltyjä tilanteita ja jonka oikeusvaikutukset kohdistuvat yleisesti ja abstraktisti määriteltyyn henkilöryhmään (ks. edellä 52 kohdassa mainittu asia Alzetta, tuomion 36 ja 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68      On todettava, että päätöksessä ei yksilöidä riidanalaisen tuen saajana olevaa yritystä tai saajina olevia yrityksiä. Sen 1 artiklan 1 kohdassa todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi valtiontuki, jonka Ranskan tasavalta on pannut täytäntöön kesantopalkkiona, ”jota myönnetään ranskalaisille viinintuottajille, jotka sitoutuvat satovuosiksi 1996–2000 luopumaan suojatusta alkuperänimityksestä (SAN) Rivesaltes tai Grand Roussillon”. Päätöksen 9–11 perustelukappaleesta ilmenee, että 5 000 FRF:n suuruinen vuotuinen kesantopalkkio suoritettiin ”sellaisille vuoteen 1995 asti Rivesaltes- tai Grand Roussillon -viinejä tuottaneille viininviljelyaloille, joilla satovuodesta 1996 alkaen satovuoteen 2000 asti tuotettaisiin pöytä- ja maaviinejä”. Päätöstä sovelletaan siten objektiivisesti määriteltyihin tilanteisiin, ja sen oikeusvaikutukset kohdistuvat edellä mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla yleisesti ja abstraktisti määriteltyyn henkilöryhmään.

69      On kuitenkin muistettava, että yhteisöjen tuomioistuin on todennut edellä 52 kohdassa mainitussa asiassa Sardegna Lines annetun tuomion 34 ja 35 kohdassa, että koska kyseisessä asiassa riidanalainen päätös ei koskenut sitä ainoastaan siksi, että se oli sardinialainen merenkulkualan yritys, joka voisi mahdollisesti saada etua sardinialaisille varustamoille myönnettäviä tukia koskevasta järjestelmästä, vaan myös siksi, että se oli todellisuudessakin saanut tämän järjestelmän mukaisesti myönnettyä tukea, jonka komissio oli määrännyt perittäväksi takaisin, kyseinen päätös koski sitä erikseen ja sen päätöksestä nostama kanne piti tutkia (ks. vastaavasti myös edellä 52 kohdassa mainittu asia Alzetta, tuomion 38 ja 39 kohta).

70      On siis selvitettävä, onko Salvat toimialakohtaisen tukijärjestelmän perusteella myönnetyn ja komission takaisin perittäväksi määräämän yksittäisen tuen tosiasiallinen vastaanottaja.

71      Salvat esittää kannekirjelmän liitteenä CIVDN:n kirjanpitäjän oikeaksi todistaman otteen pankkisiirroista ”Kesantopalkkio – Rivesaltes-ohjelma”, ja siitä ilmenee sen saaneen kesantopalkkiota yhteensä 91 041,50 FRF. Tästä asiakirjasta ilmenee, että myönnetyt määrät eroavat toisistaan yritysten mukaan ja että ne määräytyvät siten kunkin yrityksen omien ominaisuuksien mukaan. Salvat on siten toimialakohtaisen tukijärjestelmän yhteydessä myönnetyn yksittäisen tuen tosiasiallinen edunsaaja.

72      Päätöksen 2 artiklasta ilmenee lisäksi, että komissio on määrännyt kyseisen tuen perimisestä takaisin.

73      Päätöksen 1 artiklan 1 kohta koskee siten Salvatia erikseen.

74      Tätä päätelmää ei horjuta oikeuskäytäntö, johon komissio on vedonnut näkemyksensä tueksi. Tämän oikeuskäytännön analyysista näet ilmenee kyseisten asioiden ja nyt käsiteltävän asian asiayhteyteen liittyvä ero, joka johtuu esimerkiksi siitä, että suurimmassa osassa niistä ei määrätä tuen perimisestä takaisin.

75      Siitä, koskeeko päätös Salvatia suoraan, kun sen 2 artiklassa velvoitetaan Ranskan tasavalta toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet muun muassa 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen yhteismarkkinoille soveltumattomien tukien perimiseksi takaisin tuensaajilta ja kun Salvat on saanut niitä ja sen on palautettava ne, on todettava näiden säännösten koskevan sitä erikseen (ks. vastaavasti edellä 52 kohdassa mainittu asia Sardegna Lines, tuomion 36 kohta).

76      Oikeuskäytännössä ilmaistut kaksi edellytystä sille, että toimi voisi koskea asianomaista suoraan, ovat näet ensinnäkin se, että kyseisellä toimella on oltava suoria vaikutuksia yksityisen oikeusasemaan, ja toiseksi se, että kyseisellä toimella ei saa jättää minkäänlaista täytäntöönpanoa koskevaa harkintavaltaa niille, joille se on osoitettu. On kiistatonta, että nämä kaksi edellytystä täyttyvät tässä tapauksessa.

77      Se komission esiin tuoma seikka, että kantajat eivät ole riitauttaneet päätöksen päätösosaa, jolla on määrätty Ranskan tasavalta perimään kyseinen tuki takaisin, ei voi muuttaa tätä päätelmää. Se että päätös vaikuttaa suoraan kantajaan, edellyttää kahden edellä mainitun edellytyksen täyttymistä, ilman että sillä, onko kantaja riitauttanut Ranskan tasavallalle annetun takaisinperimismääräyksen vai ei, olisi tältä osin merkitystä.

78      Lisättäköön, että päätöksessä liitetään 2 artikla 1 artiklan 1 ja 2 kohtaan, joten niitä ei voida tarkastella erikseen. Kantajan vaatima 1 artiklan 1 kohdan kumoaminen poistaisi takaisinperimismääräyksen.

79      Salvatin päätöksen 1 artiklan 1 kohdasta nostama kanne on siten tutkittava, ilman että olisi tarpeen tutkia, koskeeko kyseinen kohta muita kantajia suoraan ja erikseen.

80      Edellä esitetyn perusteella kanne on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee päätöksen 1 artiklan 3 kohtaa ja tutkittava siltä osin kuin se koskee päätöksen 1 artiklan 1 kohtaa.

 Asiakysymys

81      Kantajat esittävät kaksi kanneperustetta tukeakseen päätöksen 1 artiklan 1 kohtaa koskevaa kannettaan. Ensimmäinen koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja jälkimmäinen EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomista.

 Perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva ensimmäinen kanneperuste

 Asianosaisten lausumat

82      Kantajat esittävät, että komissio on perustellut riittämättömästi EY 87 artiklan nojalla tekemäänsä arviointia, joka koskee kesantopalkkiota ja tiettyjen SAN-viinien myynninedistämis- ja toimintatukia rahoittavien toimialakohtaisten maksujen luonnetta. Komissio on siten laiminlyönyt EY 253 artiklassa tarkoitetun perusteluvelvoitteen, joka edellyttää erityisen täsmällisiä perusteluja valtiontukien osalta.

83      Päätöksen 74 perustelukappaleessa esitetään tiivistetyssä muodossa valtiontuen olemassaololle ominaisia seikkoja. Näiden pinnallisten seikkojen perusteella ei ole mahdollista ymmärtää perusteluja, joiden vuoksi komissio on katsonut, että valtiontukia koskevassa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä asetetut edellytykset täyttyisivät tässä tapauksessa. Päätöksessä ei edes toisteta yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä asetettujen oikeussääntöjen sisältöä.

84      Kantajien mielestä komission olisi pitänyt yksilöidä jokainen asianomaisista toimenpiteistä tueksi ja esittää syy, jonka vuoksi jokainen EY 87 artiklan neljästä soveltamisedellytyksestä on täyttynyt. Komissio ei ole huolehtinut päätöksessä edes siitä, että se olisi erottanut EY 87 artiklan 1 kohdan mukaisen arvioinnin vaiheessa kyseiset eri toimenpiteet toisistaan.

85      Kantajat toteavat sivumennen, että valikoivan edun olemassaoloa koskevat päätöksen perustelut perustuvat jopa pelkkään todistustaakan kääntämiseen, koska komissio näyttää tyytyvän siihen, että ”ei ole – – varmaa, että tukien saajilta olisi aina edellytetty tässä päätöksessä tarkasteltujen maksujen suorittamista”.

86      Komissio muistuttaa asian kannalta merkityksellisestä perusteluvelvollisuutta koskevasta oikeuskäytännöstä ja erityisesti siitä, että on riittävää, että se esittää tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka ovat olennaisen tärkeitä päätöksen rakenteessa, ja että päätös, joka on vakiintuneen päätöksentekokäytännön mukainen, voidaan perustella lyhyesti.

87      Komission mielestä päätöksen asiaa koskevista perustelukappaleista ilmenee, että se on oikeudellisesti riittävästi perusteltu. Komissio mainitsee tässä yhteydessä päätöksen 38–40, 74 – sekä alaviitteen 12, johon siinä viitataan, – ja 121 perustelukappaleen.

88      Komissio arvioi, että sen ei tarvinnut selvittää tarkemmin syitä, joiden vuoksi edellä mainitun oikeuskäytännön edellytykset eivät täyttyneet. Riidanalaisesta järjestelmästä ilmenee näet sen mielestä selvästi yhtäältä, että valtiolla oli CIVDN:n välityksellä valtuudet määrätä vapaasti kyseisistä varoista, ja toisaalta, että päätöksen 1 artiklassa tarkoitettujen toimenpiteiden rahoitus ei ollut peräisin yksinomaan kyseisen toimialajärjestön jäseniltä vaan kuului selvästi osana valtion politiikkaan.

89      Komissio väittää vielä, että kannekirjelmässä esitetty perustelujen riittämättömyyttä koskeva väite koski yksinomaan toimialakohtaisia maksuja. Komissio esittää, että se ei ole tehnyt mitään päätöstä tästä, koska toimialakohtaisten maksujen tuenluonteisuus ei kuulu päätöksen päätösosaan.

90      Komissio katsoo joka tapauksessa ja toissijaisesti, että tämä peruste on jätettävä tutkimatta, koska kantajat eivät ole selittäneet, miten valtiontukien olemassaoloa koskevan päätöksen perustelut, sellaisina kuin ne on esitetty päätöksen 71–82 perustelukappaleessa, olisivat kokonaisuutena arvioiden riittämättömät EY 253 artiklan vaatimusten kannalta.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

91      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kysymys siitä, täyttävätkö päätöksen perustelut EY 253 artiklassa määrätyt edellytykset, on ratkaistava päätöksen sanamuodon lisäksi sen asiayhteyden sekä kaikkien kyseessä olevaa asiaa koskevien oikeussääntöjen perusteella. Vaikka komissiolla ei olekaan velvollisuutta ottaa päätöksensä perusteluissa kantaa kaikkiin niihin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin, joihin asianomaiset ovat vedonneet hallinnollisessa menettelyssä, komission on kuitenkin otettava huomioon kaikki asian kannalta merkitykselliset olosuhteet ja seikat, jotta yhteisöjen tuomioistuimet voivat valvoa toimien laillisuutta ja jotta sekä jäsenvaltiot että niiden kansalaiset, joita asia koskee, saavat tietää, millä tavalla komissio on soveltanut perustamissopimusta (ks. yhdistetyt asiat T-371/94 ja T-394/94, British Airways ym. ja British Midland Airways v. komissio, tuomio 25.6.1998, Kok. 1998, s. II‑2405, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

92      Tutkittaessa perusteluja koskevaa vaatimusta tässä asiayhteydessä on täsmennettävä, että valtiontukien valvontamenettely on tuen myöntämisestä vastuussa olevaa jäsenvaltiota vastaan aloitettu menettely ja että EY 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut ne, joita asia koskee ja joihin tuensaaja kuuluu, eivät voi itse vaatia, että komission olisi kuultava niitä samalla kontradiktorisella tavalla kuin sen on kuultava kyseessä olevaa jäsenvaltiota (ks. asia T-198/01, Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok. 2004, s. II‑2717, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93      Edellä esitetyn perusteella on arvioitava, vastaavatko päätöksen perustelut EY 253 artiklan vaatimuksia.

94      Komissio aloittaa päätöksessä arviointinsa (1 kohta) siteeraamalla EY 87 artiklan 1 kohdan määräyksiä (71 perustelukappale). Se tutkii tämän jälkeen (V 1.1 kohta, 73–76 perustelukappale) ”valtion varoista rahoitetun valikoivan edun olemassaoloa”. Perustelukappaleiden sanamuoto on seuraava:

”73. Tukina pidetään toimenpiteitä, jotka toteutettuna muodossa tai toisessa voivat suosia yrityksiä suoraan tai epäsuorasti tai jotka on katsottava taloudelliseksi eduksi, jota edunsaajayritys ei olisi saavuttanut tavanomaisissa markkinaolosuhteissa.

74. Kyseessä olevien maksujen luonteen osalta komissio panee merkille, että niiden vaikutusten aikaansaamiseksi ne edellyttivät viranomaisten antamaa säädöstä ja että näin saadut varat toimivat valtion tukeman politiikan täytäntöönpanon välineenä. Ei ole myöskään varmaa, että tukien saajilta olisi aina edellytetty tässä päätöksessä tarkasteltujen maksujen suorittamista. Näistä syistä ne eivät täytä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössään ehdottamia kriteereitä, joiden perusteella ne eivät kuulu perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Tämän vuoksi komissio katsoo, että kyse on veronluonteisista maksuista, toisin sanoen julkisista varoista.

75. Tukina on, yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan, pidettävä myös toimenpiteitä, jotka erilaisissa muodoissaan keventävät yrityksen talousarvioon tavallisesti sisältyviä maksuja ja joilla tämän johdosta on – olematta kuitenkaan avustuksia sanan varsinaisessa merkityksessä – avustuksen luonnetta vastaava luonne ja sen vaikutuksia vastaavat vaikutukset.

76. Tuen olemassaolo ja varsinkin tuen tyyppi on vahvistettava Rivesaltes-ohjelman mahdollisten tuensaajien ja tiettyjen SAN-viinien myynninedistämis- ja toimintatukia varten toimialajärjestölle suoritettavien maksujen sekä näiden rahoituksen tasolla. Tarkasteltavana olevassa tapauksessa myönnetty tuki suosi eräitä yrityksiä siinä mielessä, että tukea myönnettiin ainoastaan tietyillä määrätyillä alueilla toimiville SAN-viinien tuottajille.”

95      Päätöksen 74 perustelukappaleessa viitataan alaviitteeseen 12, jossa mainitaan asiassa C-345/02, Pearle ym., 15.7.2004 annettu yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (Kok. 2004, s. I-7139), ja päätöksen 75 perustelukappaleen alaviitteessä 13 viitataan puolestaan asiassa C-355/00, Freskot, 22.5.2003 annettuun yhteisöjen tuomioistuimen tuomioon (Kok. 2003, s. I‑5263).

96      Tämän jälkeen päätöksessä tarkastellaan otsikolla ”Vaikutus kauppaan” (V 1.2 kohta) viidessä perustelukappaleessa (77–81) kaupalle aiheutuvien vaikutusten edellytystä.

97      Lopuksi päätöksessä todetaan otsikolla ”Päätelmät tuen perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta luonteesta” (V 1.3 kohta) 82 perustelukappaleessa seuraavaa:

”Komissio katsoo edellä esitettyjen selvitysten perusteella, että tietyillä määritellyillä alueilla toimivia SAN-viinien tuotantoyrityksiä suosivat toimenpiteet tarjoavat näille yrityksille julkisista varoista rahoitetun edun, joista muut toimijat eivät voi hyötyä ja joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla tiettyjä yrityksiä ja tiettyjä tuotannonaloja ja saattaa näin ollen vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tästä syystä toimenpide on perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea.”

98      Aluksi on todettava, että päätöksen 74 perustelukappaleeseen sisältyy muun muassa kesantopalkkioita rahoittavien toimialakohtaisten maksujen luonteen osalta täsmälliset perustelut. Kyseisten maksujen ”vaikutusten aikaansaamiseksi ne edellyttivät viranomaisten antamaa säädöstä”, ja ”näin saadut varat toimivat valtion tukeman politiikan täytäntöönpanon välineenä”. Kyse on ”veronluonteisista maksuista, toisin sanoen julkisista varoista”. Lisäksi päätöksen 29 perustelukappaleessa kehitellään maksujen luonteen osalta perusteita, joita komissio oli esittänyt tutkintamenettelyn aloittamisen yhteydessä, ja täsmennetään niitä.

99      Vaikka toiseksi päätöksessä ei esitetä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössään vahvistamia edellytyksiä, joiden perusteella voitaisiin vapautua EY 87 artiklan 1 kohdassa vahvistetusta kiellosta, päätöksessä siteerataan kyseistä artiklaa (71 perustelukappale) sekä oikeuskäytäntöä, jossa määritellään toimenpiteet, joita on pidettävä tukina (73 ja 75 perustelukappale), sekä esitetään syyt, joiden vuoksi tätä artiklaa ja tätä oikeuskäytäntöä sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa (74 ja 76–82 perustelukappale). Komission piti ilmoittaa syyt, joiden vuoksi riidanalaiset toimenpiteet kuuluivat EY 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, eikä päinvastoin. Sitä, että se tyytyy viittaamaan edellä 95 kohdassa mainitussa asiassa Pearle ym. annettuun tuomioon eikä esitä yksityiskohtaista päinvastaista näyttöä, ei voida pitää perustelujen puuttumisena.

100    Kolmanneksi on todettava väitteestä, jonka mukaan kunkin riidanalaisen toimenpiteen osalta on esitettävä erilliset perustelut, että asiassa T-93/02, Confédération nationale du Crédit mutuel vastaan komissio, 18.1.2005 annetusta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiosta (Kok. 2005, s. II-143) ei voida päätellä, että jokaisen komission tukena pitämän toimenpiteen osalta pitäisi esittää erilliset perustelut kunkin neljän EY 87 artiklan soveltamisedellytyksen osalta.

101    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin piti näet kyseisessä asiassa lähtökohtana toteamusta, jonka mukaan tuen yksilöinti riidanalaisen päätöksen päätösosassa ei ollut riittävä, jotta henkilöille, joita päätös koskee, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle selviäisi, minkä toimenpiteen tai toimenpiteiden oli tässä asiassa katsottu merkitsevän tukea (73 kohta). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin lisäsi 122 kohdassa, että riidanalaisen päätöksen perustelut eivät olleet riittävät tueksi katsottujen toimenpiteiden yksilöinnin osalta.

102    Tilanne ei ole tässä tapauksessa sellainen, päinvastoin. Päätöksen päätösosassa luonnehditaan kesantopalkkiota, tuotantosuunnan muuttamista koskevaa ohjelmaa sekä myynninedistämis- ja toimintatukia valtiontueksi, ja kutakin toimenpidettä käsitellään omassa kappaleessaan. Niille, joita päätös koskee, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle selviävät siten vaikeuksitta toimenpiteet, joiden katsotaan tässä tapauksessa olevan EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa lisäksi, että koska kanne voidaan tutkia ainoastaan niiltä osin kuin siinä vaaditaan päätöksen 1 artiklan 1 kohdan kumoamista, tutkimus on rajoitettava koskemaan kesantopalkkion perusteluja.

103    Toisin kuin päätös, joka riitautettiin edellä 100 kohdassa mainitussa asiassa Confédération nationale du Crédit mutuel vastaan komissio, nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa päätöksen perusteluissa erotetaan useimmiten toisistaan kolme huomioon otettua toimenpidettä. Esimerkiksi II kohdassa, jonka otsikkona on ”Kuvaus”, päätöksessä kuvataan peräkkäin kesantopalkkiojärjestelmää (II 1.1 kohta), tukea tuotantosuunnan muuttamiseen koskevaa järjestelmää (II 1.2 kohta) ja myynninedistämis- ja toimintatukia varten toimialajärjestölle suoritettavia maksuja (II 2 kohta). Tämän jälkeen päätöksen perusteluissa, jotka koskevat komission tutkintamenettelyn aloittamiselle esittämiä perusteluja (II 3 kohta), erotetaan jälleen toisistaan kesantopalkkio (30–32 perustelukappale), tuotantosuunnan muuttamisen kustannukset (33–37 perustelukappale) ja myynninedistämistuet (38 ja 39 perustelukappale). Tämä erottelu löytyy myös IV kohdasta, joka koskee Ranskan hallituksen esittämiä huomautuksia, eli siinä käsitellään kesantopalkkiota (IV 1.1 kohta), tukea tuotantosuunnan muuttamiseen (IV 1.2 kohta) ja myynninedistämistukia (IV 2 kohta). Lopuksi tukien soveltuvuutta yhteismarkkinoille koskevassa selvityksessä (V 2 kohta) päätöksessä erotetaan jälleen toisistaan kolme toimenpidettä, sillä 95–106 perustelukappale koskevat kesantopalkkiota, 107–118 perustelukappale tukea tuotantosuunnan muutokseen ja 119–123 perustelukappale myynninedistämistukia.

104    Pitää tosin paikkansa, että päätöksessä ei eroteta näitä kolmea toimenpidettä toisistaan, kun siinä tutkitaan EY 87 artiklan 1 kohdassa asetettuja edellytyksiä otsikoilla ”Valtion varoista rahoitetun valikoivan edun olemassaolo” ja ”Vaikutus kauppaan”. Tämä tutkimus kohdistuu selvästi edellä mainittuihin kolmeen toimenpiteeseen. Sen perusteella niille, joita asia koskee, selviää kuitenkin, miten komissio on soveltanut perustamissopimusta, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa. Toisin kuin asiassa Le Levant (asia T-34/02, Le Levant 001 ym. v. komissio, tuomio 22.2.2006, Kok. 2006, s. II‑267, 109–132 kohta), johon kantajat ovat vedonneet, nyt käsiteltävässä päätöksessä tutkitaan, täyttyvätkö edellytykset, jotka vahvistetaan EY 87 artiklan 1 kohdassa sille, että tuet voidaan todeta yhteismarkkinoille soveltumattomiksi. Sitä, että siinä tehdään tämä kokonaisvaltaisesti, ei voida sinänsä pitää perusteluvelvollisuuden vastaisena varsinkaan, kun asianomaiset toimenpiteet kuuluvat samaan toimintaohjelmaan.

105    Tästä seuraa, että ensimmäinen kanneperuste on hylättävä, ilman että olisi tarpeen tutkia perusteluja, jotka komissio on esittänyt toissijaisesti vastauskirjelmässään.

 EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomista koskeva toinen kanneperuste

106    Kantajat vetoavat ensimmäisessä osassa siihen, että kyseessä eivät ole valtion varat, ja toisessa osassa siihen, että toimialakohtaiset maksut eivät johdu valtiosta. Koska osapuolten kirjelmissä sekoitetaan usein tämän kanneperusteen kaksi osaa toisiinsa, ne on kuitenkin syytä käsitellä yhdessä.

 Asianosaisten lausumat

107    Kantajat muistuttavat siitä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan riidanalaisten toimenpiteiden on täytettävä neljä päällekkäistä edellytystä, jotta niitä voitaisiin pitää valtiontukina. Yksi niistä ei täyty tässä tapauksessa, eli edellytys, jonka mukaan toimenpiteiden on oltava peräisin valtiosta, eli ne on rahoitettava valtion varoista ja niiden on johduttava valtiosta.

108    Kantajat vetoavat yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan viranomaisten pakolliseksi tekemään toimenpiteeseen, jonka rahoittavat yksityiset yritykset, ilman että viranomaisilla olisi missään vaiheessa määräysvaltaa kyseisiin varoihin, ei liity valtion varojen suoraa tai välillistä siirtämistä (asia C-379/98, PreussenElektra, tuomio 13.3.2001, Kok. 2001, s. I‑2099, 59 kohta).

109    Kantajien mukaan oikeuskäytännöstä ilmenee, että ratkaiseva edellytys on riittävä määräysvalta varoihin, joilla toimenpide on rahoitettu. Komissio on päätellyt päätöksessä yksinomaan siitä, että maksut olivat edellyttäneet viranomaisten toimea, jotta niillä olisi vaikutuksia, että ne olivat valtion varoja. Komissio ei ole siten tehnyt oikeuskäytännössä edellytettyä selvitystä.

110    Kantajat esittävät, että toimialakohtaisten maksujen yhteydessä valtion toimenpiteet rajoittuvat toimialajärjestön tekemän eli yksityisen aloitteen perusteella siihen, että se hyväksyy maksut, jotta ne voisivat sitoa kaikkia toimialajärjestön jäseniä. Viranomaiset harjoittavat ainoastaan jälkikäteen puhdasta rahoituksen sääntöjenmukaisuuden valvontaa, eikä niillä ole missään vaiheessa määräysvaltaa varoihin. CIVDN on saanut täydellisen itsenäisyyden sekä tiettyjen SAN-viinien myynninedistämis- ja toimintaohjelmien rahoittamisessa ja toteuttamisessa että kesantopalkkion osalta.

111    Näkemyksessä, joka perustuu pelkästään CIVDN:n toiminnan rakenteeseen, ei oteta kantajien mukaan huomioon tämän komitean todellista toimintaa. Toiminnalliseen lähtökohtaan perustuva tutkimus pitäisi joka tapauksessa asettaa etusijalle.

112    Kantajien mielestä Ranskan valtiovarainministeriön 31.3.2006 antamat uudet määräykset valtion taloudellisen ja rahoituksellisen toimivallan käyttämisestä maatalousalan toimialajärjestöihin osoittavat, että valtiolla ei ole mitään mahdollisuutta käyttää varoja, joita alakohtaiset järjestöt ovat saaneet alan toimijoiden maksuista.

113    Kantajat korostavat, että komissio tekee ilmeisen virheen väittäessään, että kesantopalkkio rahoitetaan lähinnä veronluonteisella maksulla, jonka suuruus on 50 FRF Pyreneiden alueella tuotetulta hehtolitralta. Kesannointiohjelman rahoittamiseksi peritään sitä vastoin erityinen toimialakohtainen maksu, kuten CIVDN:n päätös 96-1 osoittaa. Riidanalainen veronluonteinen maksu on erittäin vähäinen CIVDN:n varoissa, koska se on varattu sen yksiköiden toimintaa varten.

114    Kantajat väittävät arvioinnista, joka koskee sitä, johtuvatko tiettyjen SAN-viinien myynninedistämis- ja toimintaohjelmien rahoittamiseen tarkoitetut toimialakohtaiset maksut valtiosta, että toimialajärjestön kaltaisen yksityisen henkilön osalta ratkaiseva edellytys koskee sitä, kykenikö kyseinen elin toteuttamaan kyseisen toimenpiteen ottamatta huomioon viranomaisten vaatimuksia. On kiistatonta, että nämä toimenpiteet, toisin kuin Rivesaltes-ohjelmaan liittyneet toimenpiteet, eivät liittyneet millään tavoin valtion politiikkaan. Niiden mielestä kyseessä olivat päinvastoin toimenpiteet, joita toteutettiin yksinomaan toimialajärjestön piirissä alustavasti vahvistetun tavoitteen hyväksi. Päätellessään päätöksen 1 artiklan 3 kohdassa, että näitä toimenpiteitä voitiin pitää valtiontukina, komissio on siten tehnyt oikeudellisen virheen ja rikkonut ilmeisellä tavalla EY 87 artiklan 1 kohtaa.

115    Komissio katsoo, että pelkkä CIVDN:n perustamisesta 2.4.1943 annetun lain, sellaisena kuin se on muutettuna 20.10.1956 annetulla asetuksella nro 55-1064, tutkiminen riittää osoittamaan, että riidanalaiset toimenpiteet voivat johtua ainoastaan valtiosta ja että nämä toimenpiteet rahoitetaan valtion varoista. Sen mielestä tästä laista ilmenee, että CIVDN koostuu tasapuolisesti sekä tuottajista että viranomaisista (2 §) ja että sen täytäntöönpanoelin koostuu suureksi osaksi valtion edustajista (4 §). Komissio siteeraa myös kyseisen lain 7 §:ää, jonka mukaan CIVDN:n tai sen täytäntöönpanoelimen ehdotuksista tulee kaikkia kyseisten toimialajärjestöjen jäseniä sitovia, kun niille on saatu tapauksen mukaan maatalousministerin tai hallituskomissaarin suostumus. Komissio vetoaa myös kyseisen lain 14 §:ään, jossa säädetään, että budjetti edellyttää maatalous- ja valtiovarainministerien hyväksymistä ja että maksut, joita peritään joko tuotteiden myynnistä tai muilla keinoin, kattavat CIVDN:n hallinnointikuluihin tai sen ammatillisten tavoitteiden toteuttamiseen liittyvät kustannukset. Lopuksi komissio korostaa, että kyseisen lain 15 §:ssä säädetään, että CIVDN:n talouden hallinnointi on valtion valvonnassa. Näin ollen komissio arvioi, että kyseessä ovat selvästi valtion varat ja valtiosta johtuvat toimet.

116    Tämän tulkinnan valtion hallitsevasta asemasta vahvistaa komission mukaan oikeaksi suureksi osaksi Ranskan kilpailuneuvoston 23.7.2004 tekemä päätös 04‑D‑35, joka koskee ”Rivesaltes”-ryhmään kuuluvien luontaisesti makeiden SAN-viinien markkinoilla noudatettuja käytäntöjä.

117    Komissio katsoo, että vaikka 5.7.1996 tehdyssä CIVDN:n päätöksessä 96-1 määrättiin, että toimialajärjestön maksun tuotto kohdennettiin yksinomaan siihen, että tuottajille suoritettaisiin heille kuuluva kesantopalkkio, se osoittautui tähän tarkoitukseen riittämättömäksi. Lääninvaltuusto myönsi siis poikkeuksellisen 2 miljoonan FRF:n suuruisen tuen. Lisäksi 20.12.2000 pidetyssä CIVDN:n vuosikokouksessa päätettiin CIVDN:n kesantotilin ja yleistilin sulauttamisesta, mikä vahvisti kyseisen elimen mahdollisuutta määrätä kerätyistä varoista valtion valvonnassa niiden alkuperästä riippumatta.

118    Komissio muistuttaa, että kesantopalkkio rahoitettiin pääasiallisesti varsinaisella veronluonteisella maksulla, jonka suuruus oli 50 FRF Pyreneiden alueella tuotetulta hehtolitralta. Ei siis ole epäilystäkään siitä, että valtio määräsi suoraan tämän veronkaltaisen maksun ja että kyseessä ei ollut toimialan vapaaehtoinen maksu.

119    Komissio korostaa, että päätöksessä on tutkittu maksut vain sen selvittämiseksi, olivatko ne valtion varoja, jotka oli tarkoitettu päätöksessä tarkoitettujen kolmen toimenpiteen rahoittamiseen. Maksuja sellaisenaan ei sitä vastoin luonnehdittu EY 87 artiklassa tarkoitetuksi valtiontueksi. Tästä syystä komissio väittää, että kantajien jälkimmäinen peruste, sellaisena kuin se ilmenee kannekirjelmästä, on jätettävä tutkimatta eikä sillä ole kohdetta, koska komissio ei ole koskaan tutkinut eikä sen tarvinnutkaan tutkia, olivatko itse maksut valtiontukia.

120    Komissio korostaa, että päätöksessä ei missään vaiheessa anneta ymmärtää, että olisi olemassa oikeuskäytännössä tarkoitettu sitova yhteys maksujen tuoton ja kyseisten kolmen toimenpiteen yhteydessä suoritettujen tukien määrän välillä. Riidanalaisessa järjestelmässä vahvistetaan näet maksujen tuotosta riippumatta niiden tukien määrä, jotka on tämän jälkeen suoritettu ainoastaan tuensaajien henkilökohtaisen tilanteen perusteella.

121    Komissio päättelee vastauskirjelmässä siitä, että kantajat ovat vahvistaneet ”tyytyvänsä kiistämään sen, että kyseessä olisivat valtiosta johtuvat toimenpiteet, ainoastaan päätöksen päätösosan [1 artiklan 3] kohdassa tarkoitettujen toimialajärjestöjen maksujen osalta”, että kanne ei koske päätöksen 1 artiklassa tarkoitettuja kolmea toimenpidettä. Se lisää kuitenkin, että vastauskirjelmän 86 kohdan jatkon sanamuoto saattaisi antaa syytä ajatella, että kantajat kiistävät sen, että maksut ovat valtion varoja siltä osin kuin ne on tarkoitettu rahoittamaan myynninedistämis- ja toimintatukia. Komission mukaan kantajat aiheuttavat kuitenkin vastauskirjelmänsä viimeisessä kohdassa samaa epätietoisuutta päätellessään, että komissio on menetellyt virheellisesti todetessaan, että maksuja, joilla on rahoitettu tiettyjen SAN-viinien myynninedistämis- ja toimintatukia, voitiin luonnehtia valtiontuiksi. Komissio nojautuu tähän epäselvyyteen ja siihen, että sen on mahdotonta puolustautua, ja väittää, että kanneperuste on jätettävä tutkimatta. Se väittää toissijaisesti sen olevan perusteeton.

 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

122    Koska komissio riitauttaa vastauskirjelmässä tämän kanneperusteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymisen, kyseisen perusteen tutkiminen on aloitettava tästä kysymyksestä.

–       EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevan perusteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttyminen

123    Komissio väittää vastauskirjelmässä, että se ei kykene puolustamaan näkemystään, koska kantajien eri kirjelmät ovat epäselviä.

124    Vaikka kantajien kirjelmissään esittämät perustelut saattavat tietyiltä osin aiheuttaa epäselvyyttä, on kuitenkin todettava, että tämä peruste ilmenee selvästi kannekirjelmästä. Kantajat vetoavat näet oikeudelliseen virheeseen ja EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomiseen. Ne jakavat tämän perusteen kahteen osaan, joista ensimmäinen koskee sitä, että maksut eivät ole valtion varoja, ja jälkimmäinen sitä, että tiettyjen SAN-viinien myynninedistämis- ja toimintatukien rahoittamiseen tarkoitetut toimialakohtaiset maksut eivät johdu valtiosta. Lisäksi kannekirjelmään sisältyvässä kanneperusteiden ja pääasiallisten perustelujen tiivistelmässä todetaan seuraavaa:

”Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta vaaditaan kumoamaan päätös – – seuraavista syistä:

– –

–        päätös perustuu EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomiseen siltä osin kuin siinä luonnehditaan päätösosan 1 artiklan 1 ja 3 kohdassa tarkoitettuja toimialakohtaisia maksuja valtiontuiksi.”

125    Kyseinen kanneperuste on tältä osin ja näillä rajoituksin tutkittava. Kantajat eivät voi kuitenkaan muuttaa tämän jälkeen tämän kanneperusteen sisältöä ja ulottuvuutta niin paljon, että siitä tehdään puolustautumisoikeuksien vastaisesti uusi kanneperuste. Työjärjestyksen 48 artiklassa näet määrätään, että asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin. Peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on kuitenkin otettava tutkittavaksi (asia T-252/97, Dürbeck v. komissio, tuomio 19.9.2000, Kok. 2000, s. II‑3031, 39 kohta).

126    Kanteesta ilmenee yhtäältä, että kantajat riitauttavat toimialakohtaisten maksujen tapahtuneeksi väitetyn luonnehtimisen valtiontuiksi, erityisesti sillä perusteella, että ne eivät ole valtion varoja. Ne väittävät siinä yhteydessä, että valtio ei voi määrätä kyseisistä maksuista. Toisaalta ne vetoavat siihen, että niiden ei voida katsoa johtuvan valtiosta, sillä valtiosta johtuvaksi ne rajoittavat erittäin selvästi vain toimialakohtaiset maksut, jotka on tarkoitettu rahoittamaan tiettyjen SAN-viinien myynninedistämis- ja toimintatukia. Kantajat muistuttavat tältä osin vastauskirjelmässä ”tyytyvänsä kiistämään sen, että kyseessä olisivat valtiosta johtuvat toimenpiteet, ainoastaan päätöksen päätösosan [1 artiklan 3] kohdassa tarkoitettujen toimialajärjestöjen maksujen osalta”.

127    Komissio ei voi väittää, että se ei ole kyennyt puolustautumaan näiden seikkojen osalta. Myös sen vastineen 59–77 kohta sekä vastauskirjelmän 52–60 ja 67 kohta osoittavat päinvastaista.

128    EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomista koskeva kanneperuste on näin ollen tutkittava.

–       EY 87 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevan kanneperusteen perusteltavuus

129    Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että jotta etuja voidaan pitää EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena, niiden on oltava suoraan tai välillisesti valtion varoista myönnettyjä etuja ja niiden on johduttava valtiosta (ks. asia C-482/99, Ranska v. komissio, ns. Stardust-tapaus, tuomio 16.5.2002, Kok. 2002, s. I‑4397, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

130    Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina tukina on pidettävä ainoastaan suoraan tai välillisesti valtion varoista myönnettyjä etuja. Tässä määräyksessä tehty ero ”jäsenvaltion myöntämän tuen” ja ”valtion varoista” myönnetyn tuen välillä ei merkitse sitä, että kaikki valtion myöntämät edut olisivat tukea riippumatta siitä onko ne rahoitettu valtion varoista, vaan erottelun tarkoituksena on ainoastaan sisällyttää tuen käsitteeseen valtion suoraan myöntämät edut ja valtion nimeämiensä tai perustamiensa julkisten tai yksityisten elinten välityksellä myöntämät edut (ks. edellä 108 kohdassa mainittu asia PreussenElektra, tuomion 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

131    Aluksi on korostettava, että siltä osin kuin kantajien kannekirjelmässä ja vastauskirjelmässä sekä kannekirjelmään sisältyvässä yhteenvedossa esittämien eri väitteiden mukaan tällä perusteella pyritään riitauttamaan se, että kyseisiä maksuja luonnehditaan valtiontueksi, se on hylättävä.

132    Päätöksessä ei näet missään vaiheessa luonnehdita näitä maksuja valtiontuiksi (ks. myös kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten kannalta edellä 38 ja 40 kohta). Kuten päätöksen päätösosasta ilmenee, valtiontuiksi luonnehditaan toimenpiteitä, jotka pannaan täytäntöön kesantopalkkion, tuotannon uudelleensuuntautumisen ja myynninedistämis- ja toimintatukien muodossa tiettyjen SAN-viinien hyväksi. Komissio pitää päätöksen 74 perustelukappaleessa riidanalaisia maksuja veronluonteisina maksuina eli julkisina varoina. Koska riidanalaisilla maksuilla rahoitetaan kyseisiä toimenpiteitä, päätöksessä päätellään tästä, että edellytys, jonka mukaan toimenpide on rahoitettava julkisista varoista, täyttyy.

133    Ylimääräisenä perusteluna esitetään, että vaikka kantajien kirjelmiä olisi tulkittava siten, että riidanalaiset toimenpiteet eivät ole valtiontukia, koska niitä ei rahoiteta julkisista varoista ja koska tietyt niistä eivät johdu valtiosta, vastaus ei olisi erilainen.

134    Jälkimmäisen seikan osalta tämän kanneperusteen toisesta osasta ja kantajien vastauskirjelmässään esittämistä täsmennyksistä ilmenee, että ne eivät kiistä sitä, että tiettyjen SAN-viinien myynninedistämis- ja toimintatukien rahoittamiseksi tarkoitetut toimialakohtaiset maksut johtuvat valtiosta.

135    Koska kantajien vaatimuksia, jotka koskevat näihin toimiin liittyvän päätöksen päätösosan osaa, ei voida tutkia (ks. edellä 34–48 kohta), tässä osassa esitettävät perustelut eivät voi menestyä.

136    Kantajat eivät myöskään kiistä sitä, että kesantopalkkio johtuu valtiosta. On siis riittävää selvittää, onko komissio menetellyt perustellusti todetessaan päätöksessä, että kesantopalkkio oli valtion varoista rahoitettu etu.

137    Kantajat ja komissio vetoavat vastakkaisten näkemystensä tueksi lähinnä yhteisöjen tuomioistuimen yhteen tuomioon. Ensin mainitut nojautuvat edellä 95 kohdassa mainitussa asiassa Pearle ym. annettuun tuomioon ja väittävät vastaavasti, että kyseistä toimenpidettä ei ”rahoitettu kansallisten viranomaisten määräysvaltaan jätetyillä varoilla”. Komissio puolestaan vetoaa edellä 129 kohdassa mainitussa Stardust-tapauksessa annettuun tuomioon ja väittää, että CIVDN:n varat ”joutuivat valtion määräysvaltaan ja olivat siten sen käytettävissä”, koska valtio ”kykenee käyttämällä määräävää vaikutusvaltaansa [yrityksessä] täysin ohjaamaan sen varojen käyttöä”.

138    Aluksi on todettava, että kantajat riitauttavat sen merkityksen, jonka komissio antaa edellä 137 kohdassa mainitulle Stardust-tapauksessa annetulle tuomiolle, koska yhteisöjen tuomioistuimen selvitys liittyi niiden mielestä ”kyseisen tapauksen asiayhteyteen, jolle oli ominaista se, että Stardustille taloudellista tukeaan antaneet elimet olivat julkisia yrityksiä”. Kantajat muistuttavat, että CIVDN on yksityisoikeudellinen oikeushenkilö.

139    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että ei ole tarpeen tehdä eroa sen mukaan, onko kyseessä valtion suoraan myöntämä tuki vaiko valtion nimeämien tai perustamien julkisten tai yksityisten elinten välityksellä myönnetty tuki (asia 57/86, Kreikka v. komissio, tuomio 7.6.1988, Kok. 1988, s. 2855, 12 kohta; edellä 108 kohdassa mainittu asia PreussenElektra, tuomion 58 kohta ja asia C-126/01, GEMO, tuomio 20.11.2003, Kok. 2003, s. I‑13769, 23 kohta). Kuten edellä 129 kohdassa mainitussa Stardust-tapauksessa ja 95 kohdassa mainitussa asiassa Pearle ym. annetut tuomiot osoittavat, kyseisen elimen tai yrityksen asemaa ei pidetä valtiontukia koskevien perustamissopimuksen määräysten soveltamisen kannalta ratkaisevana seikkana. Pelkästään se, että kyseessä on julkinen elin, ei merkitse automaattisesti EY 87 artiklan soveltamista, eikä sekään, että toimenpiteet toteuttaa yksityinen elin, sulje sitä pois.

140    Kesantopalkkion osalta maksu otettiin käyttöön 5.7.1996 tehdyllä CIVDN:n päätöksellä 96-1 palkkion rahoittamiseksi. Jotta kyettäisiin selvittämään, onko komissio menetellyt perustellusti luonnehtiessaan tätä maksua julkisiksi varoiksi erityisesti sillä perusteella, että sen vaikutukset ovat edellyttäneet viranomaisten toimea, on tutkittava valtion asemaa kyseisessä komiteassa.

141    Valvotun alkuperänimityksen saaneiden luontaisesti makeiden viinien ja liköörien toimialakomitean perustamisesta 2.4.1943 annetun lain nro 200, sellaisena kuin se on muutettuna 20.10.1956 annetulla asetuksella nro 56-1064, tutkiminen vahvistaa valtion määräävän aseman tässä komiteassa.

142    Lain 3 §:n mukaan, sellaisena kuin se on korvattuna päätöksen nro 56-1064 2 §:llä, CIVDN koostuu yhtäältä viininviljelyn sekä viinin säilyttämisen ja jakelun edustavimpien tuottajien ja osuuskuntien ammattiyhdistysten ja toimialajärjestöjen 14 edustajasta sekä toisaalta tukkukauppiaiden edustavimpien ammattiyhdistysten ja toimialajärjestöjen 14 edustajasta. Sen jäsenet nimitetään kolmeksi vuodeksi maatalouden valtiosihteerin päätöksellä asianomaisten ammattiyhdistysten ja toimialajärjestöjen esityksestä.

143    Tietty määrä valtion edustajia voi osallistua asioiden käsittelyyn ilman äänioikeutta.

144    Lain 4 §:stä, josta on tullut päätöksen nro 56-1064 3 §, ilmenee, että valtiolla on edustajansa välityksellä joko täytäntöönpanoelimen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan paikka.

145    Johtaja nimitetään ja irtisanotaan maatalouden valtiosihteerin päätöksellä (5 §, josta on tullut päätöksen nro 56-1064 4 §).

146    Päätöksen nro 56‑1064 6 §:ssä määrätään seuraavaa:

”Hallituskomissaari, jonka maataloudesta ja kansanhuollosta vastaava valtiosihteeri nimittää, osallistuu kaikkien asioiden käsittelyyn.

Jos [CIVDN:n] tai sen täytäntöönpanoelimen hallituskomissaarille esittämät ehdotukset hyväksytään kahden kolmanneksen enemmistöllä paikalla olevista jäsenistä, hallituskomissaari voi saamiensa ohjeiden mukaan joko hyväksyä ehdotetut päätökset välittömästi tai saattaa ne maataloudesta ja kansanhuollosta vastaavan valtiosihteerin hyväksyttäviksi.”

147    Päätöksen nro 56‑1064 7 §:ssä määrätään seuraavaa:

”[CIVDN:n] tai sen täytäntöönpanoelimen ehdotuksista tulee kaikkia kyseisen toimialajärjestön jäseniä sitovia, kun niille on saatu tapauksen mukaan maataloudesta ja kansanhuollosta vastaavan valtiosihteerin tai hallituskomissaarin suostumus.

– –

Niistä tulee täytäntöönpanokelpoisia, kun ne on annettu virallisesti tiedoksi [CIVDN:n] muodostaville toimialajärjestöille.

Kun kyseessä on kansallinen etu, maataloudesta ja kansanhuollosta vastaava valtiosihteeri tekee, jos hän pitää tätä tarpeellisena, [CIVDN:n] sijasta päätökset, joita tämä on kieltäytynyt tekemästä, saatuaan tiedoksi hallituskomissaarin tätä koskevan vaatimuksen.”

148    Päätöksen nro 56-1064 8 §:n mukaisesti CIVDN:n tehtävänä on toteuttaa hallituksen ohjeiden mukaan tiettyjä yleisiä toimenpiteitä, jotka siinä luetellaan ja joihin kuuluu rajoitetuilla viinialueilla tuotettujen viinien tuotannon järjestäminen ja valvonta.

149    Päätöksen nro 56-1064 10 §:n mukaisesti silloin, jos CIVDN:n päätöksiä rikotaan, rikkojan asuinpaikan departementin maaherra tai maatalousministeri maaherran esityksestä voi määrätä erilaisista seuraamuksista eli sakoista, ammattikortin peruuttamisesta sekä tuotteiden julistamisesta menetetyksi valtiolle osittain tai kokonaan.

150    Kun kyseessä ovat 8 §:ssä tarkoitetut yleiset toimenpiteet, 11 §:ssä annetaan maatalousministerille valtuudet asettua hallituskomissaarin esityksestä täytäntöönpanoelimen sijaan ja tehdä tätä sitova päätös, jonka tämä elin on kieltäytynyt tekemästä sille esitetystä ja hallituskomissaarin tiedoksi antamasta vaatimuksesta huolimatta.

151    Päätöksen 14 §:ssä määrätään, että CIVDN:n budjetti edellyttää kyseisen ministerin hyväksymistä. Siinä lisätään, että ”[CIVDN:n] hallinnointikuluihin tai sen ammatillisten tavoitteiden toteuttamiseen liittyvät kustannukset katetaan maksuilla, joita peritään joko tuotteiden myynnistä tai muilla keinoin. [CIVDN] voi periä näitä maksuja vasta sen jälkeen kun on saanut siihen luvan maataloudesta ja kansanhuollosta vastaavan valtiosihteerin sekä kansantaloudesta ja talousasioista vastaavan valtiosihteerin päätöksellä”.

152    Päätöksen nro 56‑1064 15 §:n mukaan talouden hallinnointi on valtion valvonnassa ja käytettävissä olevat varat talletetaan valtion kassaan tai CIVDN:n kotipaikan Caisse régionale de crédit agricole mutuel ‑kassaan.

153    Maatalousministeri hyväksyy myös CIVDN:n työjärjestyksen.

154    Tästä seuraa, että sen lisäksi, että valtio on mukana komiteassa ja sen täytäntöönpanoelimessä, valtion hyväksyminen on tarpeen kaikkiin CIVDN:n oleellisiin toimiin. Erityisesti on todettava, että se ei voi periä maksuja eikä määrätä niiden tuotosta ilman valtion suostumusta. Valtio voi jopa määrätä CIVDN:n noudattamaan sen omia päätöksiä.

155    Tämän lain säännökset eivät osoita oikeaksi kantajien tukemaa väitettä, jonka mukaan CIVDN olisi ”täysin toimialajärjestön hallinnossa” ja että valtion toiminta olisi rajoitettu ”CIVDN:n talouden hallinnon sääntöjenmukaisuuden jälkikäteisvalvontaa koskeviin valtuuksiin”.

156    Vaikka näytettäisiin toteen, että ”todellisuudessa viranomaisten asema rajoittuu vain siihen, että ne tekevät toimialajärjestön päätöksistä sitovia”, kuten kantajat väittävät, oikeudellisesti valtion valtuudet ovat huomattavasti pidemmälle meneviä. Päätöksen 74 perustelukappaleessa todetaan perustellusti, että tässä tapauksessa maksut edellyttivät ”vaikutusten aikaansaamiseksi – – viranomaisten antamaa säädöstä”. Edellä 129 kohdassa mainitussa Stardust-tapauksessa annetun tuomion mukaisesti valtio kykenee tässä yhteydessä käyttämällä määräysvaltaansa CIVDN:ään ohjaamaan täysin sen varojen käyttöä rahoittaakseen tarvittaessa tietyille yrityksille annettavia erityisiä etuja.

157    Tässä yhteydessä on lisättävä, että mikä tahansa onkin niiden 31.3.2006 tehtyjen Ranskan valtiovarainministerin päätösten sisältö, joihin kantajat ovat vedonneet, ne eivät voi tässä tapauksessa osoittaa, että valtiolla ei olisi mitään mahdollisuutta määrätä toimialajärjestöjen keräämistä varoista. Nämä päätökset on näet tehty riidanalaisten tosiseikkojen ja päätöksen jälkeen.

158    Lisäksi edellä 95 kohdassa mainittu asiassa Pearle ym. annettu tuomio, johon kantajat vetoavat, ei auta niitä lainkaan, koska sitä ei voida soveltaa nyt käsiteltävään asiaan.

159    Ensinnäkin alun perin varat, joita CIVDN käytti kesantopalkkion suorittamiseen, piti periä sen jäseniltä toimialakohtaisena maksuna (ks. 5.7.1996 tehty päätös 96-1). Maksun tuotto piti kanavoida erityiseen CIVDN:n hallinnoimaan rahastoon, joka oli tarkoitettu yksinomaan tuottajalle kuuluvan kesannointipalkkion suorittamiseen (kyseisen päätöksen 5 §).

160    Päätöksen 43 ja 44 perustelukappaleessa olevista kantelijan ilmoituksista, jotka komission vastinekirjelmäänsä liittämä 20.12.2000 pidetyn CIVDN:n vuosikokouksen pöytäkirja osoittaa oikeiksi, ilmenee kuitenkin, että yhtäältä kesantopalkkio maksettiin vuonna 1999 sen ansiosta, että Pyrénées-Orientalesin lääninvaltuusto antoi 2 miljoonan FRF:n suuruisen avustuksen, ja että toisaalta kesantopalkkio rahoitettiin varoilla, jotka eivät olleet peräisin yksinomaan maksun perimisestä vaan osittain myös maksuista, joita perittiin CIVDN:n yleisbudjettiin. Kantajat eivät ole sitä paitsi kiistäneet näitä seikkoja. Kuten asiassa 78/76, Steinike & Weinlig, 22.3.1978 annetussa tuomiossa (Kok. 1978, s. 595, Kok. Ep. III, s. 341), johon edellä 95 kohdassa mainitussa asiassa Pearle ym. annetun tuomion 38 kohdassa viitataan, kyseessä ovat siten myös valtion suorat avustukset.

161    Tässä tapauksessa ei siis voida väittää asiassa Pearle ym. annetun tuomion perusteella, että koska kyseiselle elimelle aiheutuneet kulut katettiin kokonaisuudessaan siitä hyötyneiltä yrityksiltä kerätyillä maksuilla, CIVDN:n toimenpiteellä ei pyritty luomaan etua, josta aiheutuisi valtiolle tai kyseiselle elimelle lisäkustannuksia (ks. vastaavasti edellä 95 kohdassa mainittu asia Pearle ym., tuomion 36 kohta).

162    Kuten päätöksen 74 perustelukappaleessa korostetaan, tässä tapauksessa ei ole toiseksi osoitettu, toisin kuin edellä 95 kohdassa mainitussa asiassa Pearle ym., että tukien saajilta olisi aina edellytetty maksujen suorittamista. CIVDN:n 5.7.1996 tekemästä päätöksestä 96-1 näet ilmenee, että maksu perustui vuonna 1995 myytyihin Rivesaltes- ja Grand Roussillon -lajikkeiden määriin (2 §), kun puolestaan kesantopalkkion suuruus oli 5 000 FRF vuodessa kesannoidulta hehtaarilta (6 §). Tietyt yritykset voivat siten joutua suorittamaan merkittäviä maksuja saamatta kuitenkaan lainkaan kesantopalkkiota.

163    Kolmanneksi, toisin kuin edellä 95 kohdassa mainitussa asiassa Pearle ym., asiakirja-aineistosta ei myöskään ilmene, että aloite kesantopalkkion järjestämiseen ja toteuttamiseen olisi tullut joltakin yksityiseltä järjestöltä eikä CIVDN:ltä, joka olisi toiminut ”ainoastaan välikappaleena – – varojen kantamisessa ja kohdentamisessa” (ks. vastaavasti edellä 95 kohdassa mainittu asia Pearle ym., tuomion 37 kohta). Lisäksi on muistettava, että kantajat eivät kiistä sitä, että kesantopalkkio johtuu valtiosta.

164    Lopuksi on todettava siitä ajatuksesta, että varat olisi kesantopalkkion osalta, kuten edellä 95 kohdassa mainitussa asiassa Pearle ym., kerätty sellaisen ”puhtaasti kaupallisen tavoitteen toteuttamiseksi”, joka ”ei ollut millään tavoin osa – – viranomaisten määrittelemää politiikkaa” (edellä 95 kohdassa mainittu asia Pearle ym., tuomion 37 kohta), että kantajat väittävät itse päinvastaista. Ne näet esittävät vastauskirjelmän 112 kohdassa, että ”ei voida vakavalla tavalla kiistää sitä, että koska maksujen käyttöön ottamisella on rahoitettu myynninedistämistukia – – se ei missään tapauksessa kuulu valtion tukeman politiikan piiriin, toisin kuin Rivesaltes-ohjelmaan kuuluvat toimenpiteet”. Kantajat siis myöntävät, että kesantopalkkio kuului valtion tukemaan politiikkaan.

165    Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on menetellyt perustellusti katsoessaan, että kesantopalkkio oli rahoitettu valtion varoista.

166    Vaikka näin ollen tulkittaisiin kantajien kirjelmiä siten, että niissä väitetään, että riidanalaisia toimenpiteitä ei ole rahoitettu valtion varoista, myös tämä kanneperuste on hylättävä.

167    Kanne on siten jätettävä osittain tutkimatta ja muilta osin hylättävä perusteettomana.

 Oikeudenkäyntikulut

168    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian kaikilta osin, ne on velvoitettava korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti omien kulujensa lisäksi.

169    Ranskan tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Kantajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

3)      Ranskan tasavalta vastaa omista kuluistaan.

Vilaras Dehousse Šváby

Julistettiin Luxemburgissa 20 päivänä syyskuuta 2007.

E. Coulon       M. Vilaras

kirjaaja       jaoston puheenjohtaja

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.