UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (seitsemäs jaosto)
21 päivänä joulukuuta 2023 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Puitepäätös 2002/584/YOS – Eurooppalainen pidätysmääräys – 4 a artiklan 1 kohta – Jäsenvaltioiden väliset luovuttamismenettelyt – Täytäntöönpanon edellytykset – Harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet – Poikkeukset – Pakollinen täytäntöönpano – Vastaajan poissa ollessa määrätty rangaistus – Käsite ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” – Asianomainen henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä ensimmäisessä eikä toisessa oikeusasteessa – Kansallinen säännöstö, jossa säädetään asianomaisen henkilön ehdottomasta luovuttamiskiellosta tilanteessa, jossa hänet on tuomittu poissa olevana – Unionin oikeuden mukaista tulkintaa koskeva velvollisuus
Asiassa C‑397/22,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Kammergericht Berlin (Berliinin osavaltion ylioikeus, Saksa) on esittänyt 14.6.2022 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 15.6.2022, saadakseen ennakkoratkaisun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa, jossa pidätysmääräyksen kohteena on
LM
ja jossa asian käsittelyyn osallistuu
Generalstaatsanwaltschaft Berlin,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (seitsemäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja F. Biltgen (esittelevä tuomari) sekä tuomarit N. Wahl ja M. L. Arastey Sahún,
julkisasiamies: P. Pikamäe,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, P. Busche, M. Hellmann ja R. Kanitz,
– Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,
– Euroopan komissio, asiamiehinään S. Grünheid ja H. Leupold,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS (EYVL 2002, L 190, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS (EUVL 2009, L 81, s. 24) (jäljempänä puitepäätös 2002/584), 4 a artiklan 1 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, joka koskee Puolan kansalaisesta annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa Saksassa vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöön panemiseksi Puolassa.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Puitepäätöksen 2002/584 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen määritelmä ja velvollisuus panna se täytäntöön”, säädetään seuraavaa:
”1. Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.
2. Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.
3. Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”
4 Kyseisen puitepäätöksen 4 a artiklassa, jonka otsikko on ”Päätökset, jotka on annettu henkilön ollessa poissa oikeudenkäynnistä”, säädetään seuraavaa:
”Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi myös kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten, jos henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä päätökseen johtaneessa oikeudenkäynnissä, jollei eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä todeta, että henkilö pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä tarkemmin määriteltyjen menettelyvaatimusten mukaisesti:
a) asianmukaiseen aikaan
i) joko oli saanut haasteen henkilökohtaisesti tiedoksi ja siten saanut tiedon päätökseen johtaneen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta tai oli muilla keinoin tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon kyseisen oikeudenkäynnin ajankohdasta ja paikasta siten, että voidaan kiistattomasti todeta, että hän oli tietoinen oikeudenkäynnistä,
ja
ii) hänelle oli ilmoitettu, että asia voidaan ratkaista, vaikka hän jää pois oikeudenkäynnistä,
– –”
Saksan oikeus
5 Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa 23.12.1982 annetun lain (Gesetz über die internationale Rechtshilfe in Strafsachen) (BGBl. 1982 I, s. 2071), sellaisena kuin se on julkaistuna 27.6.1994 (BGBl. 1994 I, s. 1537) (jäljempänä IRG), 83 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen ei ole sallittua, jos
– –
3. kyse on sellaisen tuomitun henkilön rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevasta pyynnöstä, joka ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä – –”
Puolan oikeus
6 Rikosprosessilain (Kodeks postępowania karnego) 139 §:n 1 momentissa säädetään mahdollisuudesta toimittaa tiedoksianto sellaisen henkilön tiedossa olevaan osoitteeseen, joka ei ole ilmoittanut uutta osoitettaan.
7 Rikosprosessilain 75 §:n 1 momentin mukaan rikoksesta epäillyn on ilmoitettava uusi osoitteensa, jos hänen kotipaikkansa vaihtuu rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
8 Puolan viranomaiset esittivät Kammergericht Berlinille (Berliinin osavaltion ylioikeus, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, pyynnön Sąd Okręgowy w Poznaniun (Poznańin alueellinen tuomioistuin, Puola) Puolan kansalaisesta 26.7.2021 antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta. Kyseisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen tarkoituksena on asianomaisen henkilön kiinni ottaminen ja hänen luovuttamisensa Puolan viranomaisille Sąd Rejonowy w Pilen (Piłan piirioikeus, Puola) 25.2.2020 antamalla tuomiolla tuomitseman kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen, josta on pantava täytäntöön vielä 5 kuukautta 29 päivää, täytäntöönpanoa varten.
9 Sąd Okręgowy w Poznaniu (Poznańin alueellinen tuomioistuin, Puola) hylkäsi 16.6.2020 antamallaan tuomiolla asianomaisen kyseisestä tuomiosta tekemän valituksen tutkimatta asian asiakysymystä.
10 On kiistatonta, että asianomainen henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä oikeudenkäynnissään ensimmäisessä eikä toisessa oikeusasteessa eikä häntä myöskään edustanut asianajaja.
11 Asianomainen henkilö vastaanotti haasteen saapua oikeuteen ensimmäisessä oikeusasteessa ja ensimmäisessä oikeusasteessa annetun tuomion perustelut osoitteeseen, jonka hän oli pidättämisensä yhteydessä ilmoittanut Puolan toimivaltaisille viranomaisille vakinaiseksi asuinpaikakseen. Sitä vastoin kyseiseen osoitteeseen lähetettyä kutsua saapua toisen asteen tuomioistuimeen ei vastaanottanut valituksen tehnyt asianomainen vaan hänen avopuolisonsa, joka myös asuu kyseisessä osoitteessa. Puolan viranomaiset eivät pystyneet osoittamaan, että asianomaisen avopuoliso olisi tosiasiallisesti luovuttanut kutsun asianomaiselle.
12 Asianomainen henkilö otettiin kiinni 25.8.2021 Berliinissä (Saksa), ja hänet vangittiin pääasiassa kyseessä olevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella. Hän ilmoitti tämän jälkeen, ettei hän suostu yksinkertaistettuun menettelyyn hänen luovuttamisekseen Puolan viranomaisille.
13 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin määräsi 1.9.2021, että asianomainen otetaan säilöön Puolan viranomaisille luovuttamista varten.
14 Saatuaan pidätysmääräyksen antaneelta oikeusviranomaiselta tarkennuksia täsmällisistä olosuhteista, joissa asianomainen oli kutsuttu kuultavaksi, Generalstaatsanwaltschaft Berlin (Berliinin ylioikeuden syyttäjäviranomainen, Saksa) päästi asianomaisen henkilön vapaaksi ja vaati ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta kumoamaan luovuttamista varten annetun säilöönottomääräyksen ja toteamaan hänen luovuttamisensa lainvastaiseksi sillä perusteella, että IRG:n 83 §:n 1 momentin 3 kohta, jolla puitepäätöksen 2002/584 4 a artikla on saatettu osaksi Saksan oikeutta, on esteenä luovuttamiselle.
15 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kumosi pääasian vastaajan säilöönotosta luovuttamista varten antamansa määräyksen 24.9.2021 antamallaan määräyksellä. Vaikka se katsoi, että teon kaksoisrangaistavuutta koskeva edellytys, joka on tällaisen luovuttamisen edellytyksenä ja joka muodostuu sen tarkastamisesta, että teot, joista henkilöä syytetään, ovat rikos kummassakin yhteistyöhön osallistuvassa jäsenvaltiossa, täyttyy nyt käsiteltävässä asiassa, se päätti lykätä asianomaisen luovuttamisen toteamista lainvastaiseksi koskevan vaatimuksen käsittelyä.
16 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii ensinnäkin, täyttääkö se, että avopuoliso on vastaanottanut asianosaiselle osoitetun kutsun saapua toisen asteen tuomioistuimeen, puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa säädetyt vaatimukset.
17 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää nimittäin liian rajoittavana 24.5.2016 annettuun tuomioon Dworzecki (C‑108/16 PPU, EU:C:2016:346) perustuvaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan se, että asianomaisen talouteen kuuluva täysi-ikäinen henkilö vastaanottaa kutsun, riittää vain, jos annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella voidaan varmistua siitä, että kyseinen täysi-ikäinen henkilö on tosiasiallisesti luovuttanut kutsun asianomaiselle, ja siitä, milloin tämä on tapahtunut. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on pikemminkin oletettava, että samaan talouteen kuuluvat aikuiset yleensä luovuttavat toisilleen tarkoitetut lähetykset niiden vastaanottajille ja että lainvalvontaviranomaiset, joilla ei ole tietoa asianomaisen kotitalouden sisäisistä tapahtumista, eivät siis voi osoittaa, että kutsu saapua kuultavaksi on tosiasiallisesti annettu asianomaiselle henkilölle. Tällaisen olettaman puuttuessa vastaajan tuomitsemisesta poissa olevana johtuva luovuttamisen este olisi ylipääsemätön.
18 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo näin ollen, että sen seikan, että asianomainen henkilö on tosiasiallisesti saanut tiedon hänelle tiedoksi annetusta kutsusta saapua oikeudenkäyntiin, on katsottava tulleen toteen näytetyksi, kun kutsu on luovutettu asianomaisen kanssa yhdessä asuvalle aikuiselle henkilölle, paitsi jos asianomainen henkilö osoittaa uskottavalla tavalla, että niin ei ole.
19 Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohtaan sisältyvää käsitettä ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” tulkittava siten, että se koskee ensimmäisessä oikeusasteessa annettua ratkaisua edeltänyttä oikeudenkäyntiä, jos asianomaisen tekemä valitus on hylätty tutkimatta asiakysymystä.
20 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa 10.8.2017 annettuun tuomioon Tupikas (C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628) perustuvasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jonka mukaan silloin, kun rikosoikeudellisessa menettelyssä on useita oikeusasteita, tällä käsitteellä tarkoitetaan oikeudenkäyntiä, jossa on annettu lopullinen ratkaisu asianomaisen henkilön syyllisyydestä sekä hänen tuomitsemisestaan rangaistukseen sen jälkeen, kun asiakysymys on tutkittu uudelleen sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta, toisin sanoen oikeudenkäyntiä viimeisessä oikeusasteessa, jossa tutkitaan tosiseikat.
21 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päättelee tästä, että nyt käsiteltävässä asiassa puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisen kannalta ratkaiseva on toisen asteen tuomioistuimessa käyty menettely, johon asianomainen henkilö ei ole osallistunut, ja että koska asianomainen henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä asian käsittelyssä toisessa oikeusasteessa, hänen luovuttamisensa on todettava lainvastaiseksi ja pääasiassa kyseessä olevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta on kieltäydyttävä.
22 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin epävarma siitä, voidaanko kyseiseen tuomioon perustuvaa oikeuskäytäntöä soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa asianomainen henkilö on aiheuttanut sen, ettei häntä ole onnistuttu kutsumaan istuntoon asian käsittelyssä toisessa oikeusasteessa.
23 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo tältä osin yhtäältä, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeudenkäynnin käsitteen alaan kuuluvat ainoastaan menettelyt, joissa asia on tutkittu aineellisesti. Oikeudenkäyntimenettelyn järjestämisessä toisessa oikeusasteessa eri jäsenvaltioissa on kuitenkin eroja erityisesti siltä osin kuin on kyse kansallisen tuomioistuimen velvollisuudesta tutkia asia aineellisesti asianomaisen poissa ollessa.
24 Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että jos valitus hylätään tutkimatta pääasiaa, ensimmäisessä oikeusasteessa annettu tuomio saa lainvoiman ja on siten täytäntöönpanokelpoinen, mikä merkitsee sitä, että asianomaisen henkilön luovuttamista pyydetään todellisuudessa kyseisen tuomion täytäntöönpanoa varten. Se päättelee tästä, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu oikeudenkäynnin käsite koskee täytäntöön pantavaa ratkaisua.
25 Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate esteenä IRG:n 83 §:n 1 momentin 3 kohdan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jossa vastaajan poissa ollessa annettu tuomio asetetaan ”ehdottomaksi esteeksi” eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilön luovuttamiselle, vaikka puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa, joka on kyseisellä säännöstöllä saatettu osaksi Saksan oikeutta, säädetään tältä osin vain harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta.
26 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan viimeksi mainittua säännöstä ei ole saatettu täysimääräisesti osaksi Saksan oikeutta, koska IRG:n 83 §:n 1 momentin 3 kohdassa ei säädetä täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen mahdollisuudesta käyttää harkintavaltaa siinä tapauksessa, että vastaaja on tuomittu poissa olevana.
27 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että unionin tuomioistuin on 24.6.2019 antamassaan tuomiossa Popławski (C‑573/17, EU:C:2019:530, 69, 72, 73 ja 76 kohta) katsonut, että vaikka puitepäätöksen 2002/584 välitön soveltaminen on poissuljettua, koska puitepäätöksellä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on kuitenkin tulkittava kansallista oikeutta kyseisen puitepäätöksen mukaisesti sillä tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi, mutta kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinta on kuitenkin poissuljettu.
28 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei se voi tulkita IRG:n 83 §:n 1 momentin 3 kohtaa siten, että siinä annettaisiin sille asianomaisen henkilön luovuttamisen estettä tutkiessaan harkintavaltaa, jonka perusteella se voisi todeta luovuttamisen lailliseksi kyseisen pykälän 2–4 momentissa säädetyistä poikkeuksista huolimatta. Se katsoo, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdan mukaan ja sen harkintavallan perusteella, joka sillä tältä osin oletetaan olevan, sen olisi voitava katsoa, että kun otetaan huomioon käsiteltävän asian olosuhteet, asianomaisen oikeutta tulla kuulluksi on kunnioitettu asianmukaisesti, vaikka hän ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä asian käsittelyssä toisessa oikeusasteessa, ja että hänen luovuttamisensa on siis lainmukaista.
29 Tässä tilanteessa Kammergericht Berlin päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko katsottava, että siinä tapauksessa, että kutsu on luovutettu samassa taloudessa asuvalle aikuiselle, [puitepäätöksen 2002/584/] 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa on tulkittava siten, että pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on näytettävä toteen, että asianomainen henkilö on tosiasiallisesti saanut kutsun, vai onko [puitepäätöksen 2002/584] 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa tulkittava siten, että tiedoksianto luovuttamalla kutsu samassa taloudessa asuvalle aikuiselle osoittaa asianomaisen olevan tosiasiallisesti tietoinen kutsusta, jos asianomainen ei esitä uskottavasti, ettei hän ole saanut tietoa kutsusta ja miksi näin on?
2) Onko toisessa oikeusasteessa käydyn menettelyn yhteydessä [puitepäätöksen 2002/584] 4 a artiklan 1 kohtaan sisältyvää käsitettä ’oikeudenkäynti’ tulkittava siten, että se viittaa ensimmäisessä oikeusasteessa annettua ratkaisua edeltäneeseen oikeudenkäyntiin, jos ainoastaan vastaaja on valittanut ratkaisusta ja valitus on hylätty?
3) Onko unionin oikeuden ensisijaisuuden kanssa yhteensopivaa se, että [IRG:n] 83 §:n 1 momentin 3 kohdassa Saksan lainsäätäjä on säätänyt vastaajan poissa ollessa annetun ratkaisun olevan ehdoton este luovuttamiselle, vaikka [puitepäätöksen 2002/584] 4 a artiklan 1 kohdassa säädetään tältä osin ainoastaan harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
30 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa tulkittava siten, että kun haaste annetaan tiedoksi asianomaiselle henkilölle luovuttamalla se aikuiselle, joka asuu yhdessä hänen kanssaan, asianomaisen henkilön on katsottava tosiasiallisesti saaneen tiedon tästä haasteesta, ellei hän osoita uskottavasti päinvastaista, vai onko asianomaisen pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen esitettävä näyttö siitä, että asianomainen on tosiasiallisesti saanut haasteen.
31 Tältä osin unionin tuomioistuin on katsonut, että se, että haaste on luovutettu kolmannelle henkilölle, joka on sitoutunut luovuttamaan mainitun haasteen asianomaiselle henkilölle, ei mahdollista sitä, että voitaisiin kiistattomasti todeta, että asianomainen henkilö on tosiasiallisesti saanut tiedon oikeudenkäyntinsä ajankohdasta ja paikasta, eikä sitä, että tarvittaessa voitaisiin kiistattomasti todeta, milloin hän on tarkalleen saanut kyseisen tiedon (tuomio 24.5.2016, Dworzecki, C‑108/16 PPU, EU:C:2016:346, 47 kohta).
32 Puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa asetettuja edellytyksiä ei siten täytä haaste, jota ei ole annettu suoraan tiedoksi asianomaiselle henkilölle mutta joka on luovutettu asianomaisen henkilön osoitteessa kyseiseen talouteen kuuluvalle täysi-ikäiselle henkilölle, joka on sitoutunut luovuttamaan haasteen hänelle, kun eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella ei voida varmistaa, onko – ja jos on, milloin – kyseinen täysi-ikäinen henkilö tosiasiallisesti luovuttanut kyseisen haasteen asianomaiselle henkilölle (tuomio 24.5.2016, Dworzecki, C‑108/16 PPU, EU:C:2016:346, 54 kohta).
33 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että olisi poikettava tähän tuomioon perustuvasta oikeuskäytännöstä, jota se pitää liian rajoittavana. Se vetoaa siihen, että olisi pikemminkin otettava käyttöön olettama, joka perustuu siihen, että täysi-ikäinen, joka kuuluu asianomaisen henkilön talouteen, tosiasiallisesti luovuttaa asianomaiselle henkilölle tälle osoitetun kutsun saapua oikeuteen, ja tämä olettama voidaan kumota, jos asianomainen osoittaa, ettei näin ole todellisuudessa tapahtunut. Jos tällaista olettamaa ei ole, poissa olevana tuomitsemisesta aiheutuva este asianomaisen henkilön luovuttamiselle olisi sen mukaan ylipääsemätön.
34 On todettava, että tällainen olettama on vastoin puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan tavoitetta, joka on suojella haastettua henkilöä huolehtimalla siitä, että hänellä on käytettävissään tiedot oikeudenkäyntinsä ajankohdasta ja paikasta. Unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi on osoitettava yksiselitteisesti, että kyseinen kolmas henkilö on tosiasiallisesti luovuttanut haasteen asianomaiselle henkilölle (tuomio 24.5.2016, Dworzecki, C‑108/16 PPU, EU:C:2016:346, 46 ja 48 kohta).
35 Mainittuun tuomioon perustuvaa oikeuskäytäntöä ei muutenkaan voida pitää liian rajoittavana.
36 Kyseisestä oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että haasteen luovuttaminen asianomaisen henkilön talouteen kuuluvalle täysi-ikäiselle henkilölle, joka on sitoutunut luovuttamaan haasteen asianomaiselle, täyttää puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa vahvistetut edellytykset vain, jos annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella voidaan varmistua siitä, että kyseinen henkilö on tosiasiallisesti luovuttanut haasteen asianomaiselle, ja tarvittaessa siitä, milloin tämä on tapahtunut.
37 Pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on siten ilmoitettava annetussa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä ne seikat, joiden perusteella se on todennut, että asianomainen henkilö oli tosiasiallisesti saanut virallisen tiedon oikeudenkäyntinsä ajankohdasta ja paikasta (tuomio 24.5.2016, Dworzecki, C‑108/16 PPU, EU:C:2016:346, 46 ja 49 kohta).
38 Unionin tuomioistuin on lisäksi myöntänyt, että kun täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen varmistuu siitä, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät, se voi tukeutua myös muihin olosuhteisiin, kuten esimerkiksi asianomaisen henkilön käyttäytymiseen, joiden perusteella se voi varmistua siitä, että haasteen toimittaminen asianomaiselle ei merkitse hänen puolustautumisoikeuksiensa loukkaamista. Tässä luovuttamismenettelyn vaiheessa voidaan nimittäin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että asianomainen henkilö on mahdollisesti toiminut ilmeisen huolimattomasti, erityisesti silloin, kun käy ilmi, että hän on yrittänyt välttää hänelle osoitetun ilmoituksen tiedoksiantamisen (tuomio 24.5.2016, Dworzecki, C‑108/16 PPU, EU:C:2016:346, 50 ja 51 kohta).
39 Tästä seuraa, että se, että asianomainen henkilö ei ole vastaanottanut haastetta henkilökohtaisesti, ei muodosta ehdotonta estettä häntä vastaan annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle. Ei myöskään voida sulkea pois sitä, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen päätyy asianomaisen pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen asianomaista henkilöä koskevassa eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä antamien tietojen perusteella siihen, että tällainen haaste täyttää joka tapauksessa puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset tai että asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksia on tästä seikasta huolimatta kunnioitettu asianmukaisesti ja että asianomaisen henkilön luovuttaminen on siis laillista, kun otetaan huomioon kyseessä olevalle asialle ominaiset olosuhteet.
40 Ensimmäiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa on tulkittava siten, että kun haaste annetaan tiedoksi asianomaiselle henkilölle luovuttamalla se aikuiselle, joka asuu yhdessä hänen kanssaan, asianomaisen pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on esitettävä näyttö siitä, että asianomainen on tosiasiallisesti saanut haasteen.
Toinen kysymys
41 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseiseen säännökseen sisältyvällä käsitteellä ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” tarkoitetaan ensimmäisessä oikeusasteessa annettuun ratkaisuun johtanutta oikeudenkäyntiä, kun asianomaisen tekemä valitus on hylätty tutkimatta asiaa aineellisesti.
42 Toisin sanoen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, kuuluuko menettely toisessa oikeusasteessa puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” piiriin nyt kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa asianomainen henkilö ei ole ollut läsnä toisessa oikeusasteessa käydyssä menettelyssä, joka on johtanut tuomioon, jolla on asiaa uudelleen aineellisesti tutkimatta vahvistettu ensimmäisessä oikeusasteessa annettu ratkaisu.
43 Tältä osin on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettu käsite ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” on ymmärrettävä unionin oikeuden itsenäisenä käsitteenä ja sitä on tulkittava yhtenäisesti unionin alueella riippumatta luokitteluista jäsenvaltioissa (ks. vastaavasti tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 67 kohta ja tuomio 22.12.2017, Ardic, C‑571/17 PPU, EU:C:2017:1026, 63 kohta).
44 Tämä käsite on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan sellaiseen oikeudelliseen ratkaisuun johtanutta oikeudenkäyntimenettelyä, jolla henkilö, jonka luovuttamista eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä pyydetään, on lopullisesti tuomittu (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 74 kohta ja tuomio 23.3.2023, Minister for Justice and Equality (Ehdollisen rangaistuksen määrääminen täytäntöönpantavaksi), C‑514/21 ja C‑515/21, EU:C:2023:235, 52 kohta).
45 Se oikeudellinen ratkaisu, jolla asia ratkaistaan aineellisesti lopullisesti sillä tavoin, ettei siihen voida enää hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin, on asianomaiselle henkilölle ratkaiseva, koska se vaikuttaa suoraan hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa, kun otetaan huomioon syyllisyyden toteaminen sekä tapauksen mukaan hänen suoritettavakseen tulevan vapausrangaistuksen vahvistaminen (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 83 kohta).
46 Näin ollen kyseisen henkilön on voitava tässä menettelyn vaiheessa käyttää täysin puolustautumisoikeuksiaan esittääkseen tehokkaasti kantansa ja vaikuttaakseen tällä tavoin lopulliseen ratkaisuun, joka voi johtaa hänen henkilökohtaisen vapautensa menettämiseen. Tulos, johon tämä menettely johtaa, ei ole tässä yhteydessä merkityksellinen (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 84 kohta).
47 Erityisesti pääasian kaltaisesta tapauksesta, jossa on kyse kahdessa peräkkäisessä oikeusasteessa eli ensimmäisessä asteessa ja toisessa asteessa käydystä oikeudenkäynnistä, unionin tuomioistuin on katsonut, että toisessa asteessa annettuun tuomioon johtanut vaihe on yksin merkityksellinen puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisen kannalta, siltä osin kuin tässä vaiheessa on annettu tuomio, johon ei voida enää hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin ja jolla on näin ollen annettu asiassa aineellisesti lopullinen ratkaisu (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 90 kohta).
48 Tästä seuraa, että ratkaiseva tekijä menettelyn luokittelemiseksi puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” piiriin kuuluvaksi on se, että tämä menettely on johtanut tuomioon, joka on lopullinen tuomio ja jolla näin ollen ratkaistaan lopullisesti asiakysymys.
49 On todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen toisessa oikeusasteessa käyty menettely, joka on johtanut tuomioon, jolla on asiaa uudelleen aineellisesti tutkimatta vahvistettu ensimmäisessä oikeusasteessa annettu ratkaisu, kuuluu tämän käsitteen alaan, koska sillä ratkaistaan lopullisesti kyseessä oleva asia, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkistettava.
50 Puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan tarkoituksena on nimittäin taata suojan korkea taso ja mahdollistaa se, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen luovuttaa asianomaisen henkilön siitä huolimatta, että kyseinen henkilö ei ole ollut läsnä hänen tuomitsemiseensa johtaneessa oikeudenkäynnissä, kunnioittaen kuitenkin täysin hänen puolustautumisoikeuksiaan (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 58 kohta).
51 Jos menettely toisessa oikeusasteessa asianomaisen poissa ollessa jäisi puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle sillä perusteella, että siinä ei tutkita asiakysymystä, tästä seuraisi, että tämän säännöksen soveltamisen kannalta merkityksellinen menettely olisi ensimmäisessä oikeusasteessa käyty menettely ja että asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen voitaisiin varmistaa ainoastaan tämän menettelyn perusteella.
52 Tällaista tilannetta ei voida hyväksyä, koska – kuten unionin tuomioistuin on todennut – kun on säädetty kahdesta oikeusasteesta, sen seikan, että asianomainen henkilö on todella voinut käyttää puolustautumisoikeuksiaan ensimmäisessä oikeusasteessa, perusteella ei voida todeta, että näin olisi välttämättä ollut toisessa oikeusasteessa, jos asia on käsitelty toisessa oikeusasteessa hänen poissa ollessaan (ks. vastaavasti tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 80 kohta). Lisäksi se, että ensimmäisessä oikeusasteessa tuomittu henkilö hakee muutosta puolustaakseen oikeuksiaan, ei saa johtaa puitepäätöksessä 2002/584 hänelle annetun suojan heikentämiseen.
53 Toiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseiseen säännökseen sisältyvällä käsitteellä ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” tarkoitetaan toisessa oikeusasteessa käytyä menettelyä, jossa annetulla tuomiolla on vahvistettu ensimmäisessä oikeusasteessa annettu ratkaisu ja asia on siten lopullisesti ratkaistu. Sillä, että kyseinen menettely toisessa oikeusasteessa käytiin ilman, että asiaa olisi tutkittu aineellisesti, ei ole tältä osin merkitystä.
Kolmas kysymys
54 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella kysymyksellään lähinnä, onko unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jolla puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohta saatetaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä ja jossa suljetaan yleisesti pois täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen mahdollisuus panna täytäntöön rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys, kun asianomainen henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä kyseiseen ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä.
55 Tältä osin on muistutettava, että puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan sääntö, jonka mukaan jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen säännösten mukaisesti. Täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset voivat, poikkeustapauksia lukuun ottamatta, siis kieltäytyä tällaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vain mainitussa puitepäätöksessä tyhjentävästi luetelluissa tapauksissa. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle voidaan asettaa vain puitepäätöksessä tyhjentävästi lueteltuja ehtoja. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on näin ollen pääsääntö, ja täytäntöönpanosta kieltäytymisen on katsottava olevan poikkeus, jota on tulkittava suppeasti (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
56 Puitepäätöksessä 2002/584 mainitaan siten nimenomaisesti yhtäältä ehdottomat perusteet (puitepäätöksen 3 artikla) ja toisaalta harkinnanvaraiset perusteet (puitepäätöksen 4 ja 4 a artikla) eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymiselle. Erityisesti on todettava, että saman puitepäätöksen 4 a artiklassa rajoitetaan mahdollisuus kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta luettelemalla täsmällisesti ja yhtenäisesti ne edellytykset, joilla sellaisen oikeudenkäynnin päätteeksi annetun ratkaisun, jossa kyseinen henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä, tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ei voida kieltäytyä (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 53 kohta).
57 Puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että kyseisen säännöksen nojalla eurooppalaisen pidätysmääräyksen, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten, täytäntöönpanoa koskee harkinnanvarainen kieltäytymisperuste silloin, kun henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä hänen tuomitsemiseensa johtaneessa oikeudenkäynnissä. Tähän mahdollisuuteen sovelletaan kuitenkin neljää poikkeusta, jotka mainitaan kyseisen säännöksen a–d alakohdassa ja joissa täytäntöönpanosta vastaavalta oikeusviranomaiselta evätään mahdollisuus kieltäytyä sille osoitetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2013, Melloni, C‑399/11, EU:C:2013:107, 40 kohta).
58 Näin ollen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta täytäntöön eurooppalaista pidätysmääräystä, joka on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten, jos henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä, jollei eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä todeta, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a, b, c tai d alakohdassa asetetut edellytykset täyttyvät (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 54 kohta).
59 Tästä seuraa, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on velvollinen panemaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön siitä huolimatta, että asianomainen henkilö ei ole ollut läsnä ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä, jos jokin tämän puitepäätöksen 4 a artiklan 1 kohdan a, b, c tai d alakohdassa asetetuista edellytyksistä täyttyy (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 55 kohta).
60 Unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus täsmentää, että koska kyseisessä 4 a artiklassa säädetään eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraisesta kieltäytymistapauksesta, täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi joka tapauksessa jopa todettuaan, etteivät tämän tuomion edellisessä kohdassa tarkoitetut tilanteet kata eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilön tilannetta, ottaa huomioon muita olosuhteita, jotka saavat sen vakuuttumaan siitä, ettei asianomaisen henkilön luovuttaminen merkitse hänen puolustautumisoikeuksiensa loukkaamista (ks. vastaavasti tuomio 10.8.2017, Zdziaszek, C‑271/17 PPU, EU:C:2017:629, 107 kohta ja tuomio 17.12.2020, Generalstaatsanwaltschaft Hamburg, C‑416/20 PPU, EU:C:2020:1042, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
61 Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi tällaisen arvioinnin yhteydessä ottaa siten huomioon asianomaisen henkilön käyttäytymisen. Tässä luovuttamismenettelyn vaiheessa voidaan nimittäin kiinnittää erityistä huomiota muun muassa siihen, että asianomainen henkilö on yrittänyt välttää hänelle osoitetun ilmoituksen tiedoksiantamisen (tuomio 17.12.2020, Generalstaatsanwaltschaft Hamburg, C‑416/20 PPU, EU:C:2020:1042, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
62 Tästä seuraa, että kun täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen tarkistaa, täyttyykö jokin puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdassa säädetyistä edellytyksistä, sitä ei voida estää varmistautumasta asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksien kunnioittamisesta ottamalla tältä osin asianmukaisesti huomioon kaikki sen käsiteltäväksi saatetun asian olosuhteet, mukaan lukien sillä itsellään mahdollisesti käytettävissä olevat tiedot.
63 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevassa Saksan säännöstössä velvoitetaan yleisesti asianomainen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen kieltäytymään panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, jos vastaaja on tuomittu poissa olevana. Tässä säännöstössä ei jätetä tälle täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle lainkaan harkintavaltaa, kun se tutkii käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella, voidaanko katsoa, että asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksia on kunnioitettu, ja tätä varten tarkistaa, onko kyseessä jokin puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitetuista tilanteista, päättääkseen näin ollen asianomaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.
64 Näin ollen on todettava, että tällainen kansallinen säännöstö on puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohdan vastainen.
65 On muistutettava, että unionin tuomioistuin on todennut, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta on tulkittava siten, ettei se velvoita kansallista tuomioistuinta jättämään soveltamatta kansallisen oikeuden säännöstä, joka on ristiriidassa puitepäätöksen 2002/584 säännösten kanssa, koska puitepäätöksellä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta. Jäsenvaltioiden viranomaisten, myös tuomioistuinten, on kuitenkin omaksuttava kansallisesta oikeudestaan mahdollisimman pitkälle unionin oikeuden mukainen tulkinta, jonka nojalla ne voivat varmistaa tuloksen, joka on yhteensoveltuva asianomaisen puitepäätöksen tarkoituksen kanssa (tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 109 kohta).
66 Vaikkei puitepäätöksillä nimittäin voi olla välitöntä oikeusvaikutusta, kansallisilla viranomaisilla on kuitenkin niiden sitovan luonteen vuoksi velvollisuus tulkita kansallista oikeuttaan niiden mukaisesti kyseisten puitepäätösten täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisestä lähtien. Näiden viranomaisten on kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava siis sitä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin, mutta kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinta on kuitenkin poissuljettu. Unionin oikeuden mukaisen tulkinnan periaate edellyttää siten, että otetaan huomioon kansallinen oikeus kokonaisuudessaan ja sovelletaan siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja asianomaisen puitepäätöksen täyden tehokkuuden takaamiseksi ja sellaiseen ratkaisuun päätymiseksi, joka on puitepäätöksellä tavoitellun päämäärän mukainen (tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 72–77 kohta).
67 Tästä seuraa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ottamalla huomioon kansallisen oikeutensa kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja tulkittava pääasiassa kyseessä olevaa kansallista säännöstöä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen 2002/584 sanamuodon ja tarkoituksen valossa.
68 Kolmanteen kysymykseen on näin ollen vastattava, että puitepäätöksen 2002/584 4 a artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansallinen säännöstö, jolla kyseinen säännös saatetaan osaksi kansallista oikeutta ja jossa suljetaan yleisesti pois täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen mahdollisuus panna täytäntöön rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys, kun asianomainen henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä kyseiseen ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä, on mainitun säännöksen vastainen. Kansallisen tuomioistuimen on ottamalla huomioon kansallisen oikeutensa kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja tulkittava kyseistä kansallista säännöstöä mahdollisimman pitkälle mainitun puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen valossa.
Oikeudenkäyntikulut
69 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 4 a artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa on tulkittava siten, että kun haaste annetaan tiedoksi asianomaiselle henkilölle luovuttamalla se aikuiselle, joka asuu yhdessä hänen kanssaan, asianomaisen pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen on esitettävä näyttö siitä, että asianomainen on tosiasiallisesti saanut haasteen.
2) Puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna puitepäätöksellä 2009/299, 4 a artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseiseen säännökseen sisältyvällä käsitteellä ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” tarkoitetaan toisessa oikeusasteessa käytyä menettelyä, jossa annetulla tuomiolla on vahvistettu ensimmäisessä oikeusasteessa annettu ratkaisu ja asia on siten lopullisesti ratkaistu. Sillä, että kyseinen menettely toisessa oikeusasteessa käytiin ilman, että asiaa olisi tutkittu aineellisesti, ei ole tältä osin merkitystä.
3) Puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna puitepäätöksellä 2009/299, 4 a artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansallinen säännöstö, jolla kyseinen säännös saatetaan osaksi kansallista oikeutta ja jossa suljetaan yleisesti pois täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen mahdollisuus panna täytäntöön rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettu eurooppalainen pidätysmääräys, kun asianomainen henkilö ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä kyseiseen ratkaisuun johtaneessa oikeudenkäynnissä, on mainitun säännöksen vastainen. Kansallisen tuomioistuimen on ottamalla huomioon kansallisen oikeutensa kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja tulkittava kyseistä kansallista säännöstöä mahdollisimman pitkälle mainitun puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen valossa.
Allekirjoitukset