YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN
TUOMIO (viides jaosto)
11 päivänä heinäkuuta 1997(1)
[234sOliiviöljyjärjestelyn muuttaminen Siirtymäkauden puuttuminen
Vahingonkorvauskanne[s
Asiassa T-267/94,
Oleifici Italiani SpA, Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Ostuni
(Italia), edustajinaan asianajajat Piero A. M. Ferrari ja Massimo Merola, Rooma,
ja asianajaja Antonio Tizzano, Napoli, prosessiosoite Luxemburgissa
asianajotoimisto Alain Lorang, 51 rue Albert 1er,
kantajana,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään oikeudellinen neuvonantaja Eugenio
de March, avustajanaan asianajaja Alberto Dal Ferro, Vicence, prosessiosoite
Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies Carlos Gómez de la Cruz,
Centre Wagner, Kirchberg,
vastaajana,
jossa kantaja vaatii korvausta vahingosta, jonka se väittää aiheutuneen sille
oliiviöljyn ja uutetun oliiviöljyn ominaisuuksista sekä niihin liittyvistä
määritysmenetelmistä annetun asetuksen (ETY) N:o 2568/91 muuttamisesta 26
päivänä toukokuuta 1992 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 1429/92 (EYVL
L 150, s. 17) mukaisen siirtymätoimenpiteen puuttumisesta,
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN
TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja R. García-Valdecasas sekä tuomarit
J. Azizi ja M. Jaeger,
kirjaaja: hallintovirkamies A. Mair,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.2.1997 pidetyssä suullisessa
käsittelyssä esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asiaan liittyvät säännökset
- Neuvosto on vahvistanut rasva-alan yhteisen markkinajärjestelyn 22 päivänä
syyskuuta 1966 annetulla asetuksella N:o 136/66/ETY (EYVL 1966, 172, s. 3025,
jäljempänä asetus N:o 136/66), jota on muutettu useaan kertaan. Sen 35 a
artiklassa, joka on lisätty 2 päivänä heinäkuuta 1987 annetulla neuvoston
asetuksella (ETY) N:o 1915/87 (EYVL L 183, s. 7, jäljempänä asetus N:o 1915/87),
säädetään, että 1 artiklassa tarkoitettuja tuotteita, joihin kuuluvat öljyt, saa pitää
kaupan ainoastaan tiettyjen vaatimusten mukaisesti.
- Oliiviöljyn ja uutetun oliiviöljyn ominaisuuksista sekä niiden määritysmenetelmistä
11 päivänä heinäkuuta 1991 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2568/91
(EYVL L 248, s. 1, jäljempänä asetus N:o 2568/91) 1 artiklan 2 kohdassa
määritellään oliivilamppuöljyltä edellytetyt ominaisuudet. Tämän asetuksen
soveltamisalan ulkopuolelle suljetaan nimenomaisesti oliiviöljyt, jotka on pakattu
ennen sen voimaantuloa eli 6.9.1991, ja joita on pidetty kaupan 31.10.1992 asti.
- Riidanalainen asetus tässä asiassa on oliiviöljyn ja uutetun oliiviöljyn
ominaisuuksista sekä niihin liittyvistä määritysmenetelmistä annetun asetuksen
(ETY) N:o 2568/91 muuttamisesta 26 päivänä toukokuuta 1992 annettu komission
asetus (ETY) N:o 1429/92 (EYVL L 150, s. 17, jäljempänä asetus N:o 1429/92),
joka on tullut voimaan 5.6.1992. Tällä asetuksella komissio muutti asetuksen N:o
2568/91 liitteitä, joissa määritellään eri oliiviöljyluokilta edellytetyt ominaisuudet,
erityisesti trans-isomeerien enimmäispitoisuus. Asetuksen N:o 1429/92
voimaantulosta lähtien öljyjä, joiden trans-isomeeripitoisuudet ylittävät tämän rajan,
ei ole enää voitu pitää kaupan yhteisössä. "Jotta kaupalle ei aiheutuisi haittaa",
komissio on kuitenkin säätänyt mahdollisuudesta saattaa markkinoille rajoitetun
ajan ennen tämän asetuksen voimaantuloa pakatut öljyt (asetuksen N:o 1429/92
toinen perustelukappale). Tämä vuoksi se on sulkenut kyseisen asetuksen
soveltamisalan ulkopuolelle ennen tämän asetuksen voimaantulopäivää eli ennen
5.6.1992 pakatut ja 31.10.1992 mennessä myydyt oliiviöljyt (asetuksen N:o 1429/92
2 artiklan toinen kohta).
Riita-asian perustana olevat tosiseikat ja oikeudenkäynti
- Kantaja toi heinäkuussa 1991 Tunisiasta 6 500 tonnia oliivilamppuöljyä.
Hyötyäkseen sisäisestä jalostusmenettelystä se toi tätä öljyä 29.10.1991 alkaen
tilapäisesti useissa erissä jalostaakseen sen. Koska sillä ei ollut mahdollisuutta
myydä tuotetta lyhyessä ajassa, se sijoitti tietyn tonnimäärän jalostettua
pakkaamatonta oliiviöljyä tullivarastoon 1.4.1992 alkaen. Sitten 920 tonnia vietiin
uudelleen kolmansiin maihin.
- Asetuksen N:o 1429/92 voimaantulosta lähtien tullivarastossa ollutta öljyä ei enää
voitu sellaisenaan pitää kaupan yhteisön markkinoilla, koska se ei enää täyttänyt
asetuksen N:o 1429/92 mukaisia uusia edellytyksiä.
- Kantaja vaati 21.12.1993 päivätyllä kirjeellään vastaajaa tekemään sitä koskevan
päätöksen asetuksella N:o 1429/92 sille aiheutuneen vahingon korvaamisesta.
Kantaja ilmoitti vastaajalle myös aikomuksestaan nostaa laiminlyöntikanne siinä
tapauksessa, että mitään ratkaisua asiaan ei löydetä.
- Vastaaja valmisteli ja antoi sitten kantajalle tiedoksi asetusluonnoksen, jolla oli
tarkoitus muuttaa takautuvasti asetusta N:o 1429/92 siten, että sitä ei sovellettaisi
sellaisiin öljymääriin, jotka olivat suspensiomenettelyssä sillä edellytyksellä, että
tämä menettely "tarkastettaisiin" ennen 31.12.1994.
- Kantaja ilmoitti 20.1.1994 päivätyllä kirjeellään vastaajalle, että se ei nosta kannetta,
jos aiotut toimenpiteet tulevat voimaan kohtuullisessa ajassa.
- Asetusluonnosta ei vielä 29.4.1994 ollut kirjattu hallintokomitean esityslistaan.
Samana päivänä päivätyllä kirjeellään kantaja kehotti muodollisesti vastaajaa EY:n
perustamissopimuksen 175 artiklan nojalla toteuttamaan toimenpiteet sen asetuksen
N:o 1429/92 antamisen vuoksi kärsimän vahingon korjaamiseksi.
- Vastaaja ilmoitti kantajalle 5.5.1994 päivätyllä kirjeellään, että se "ei katso olevansa
vastuussa väitetyistä menetyksistä" ja että "kyseessä oleva öljy on saatava kaupaksi
olemassa olevan sääntelyn mukaisesti".
- Kantaja nosti 18.7.1994 nyt käsiteltävänä olevan kanteen.
- Vastaaja ilmoitti 13.2.1995 päivätyllä kirjeellään Italian valtiovarainministeriölle, että
mahdollisen myyntiluvan myöntäminen kyseessä olevalle oliiviöljylle kuulu
kansallisen viranomaisen toimivaltaan.
- Sen jälkeen kun Italian viranomaiset olivat myöntäneet tällaisen luvan kantaja vei
vuosina 1995 ja 1996 suurimman osan tullivarastossa olleesta oliiviöljystä kolmansiin
maihin.
- Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (viides jaosto) päätti esittelevän
tuomarin alustavan kertomuksen perusteella aloittaa asian suullisen käsittelyn ja
päättää prosessinjohtotoimista työjärjestyksen 64 artiklan mukaisesti pyytäen
asianosaisia vastaamaan ennen istuntoa kirjallisesti tiettyihin kysymyksiin.
- Asianosaisten edustajia on kuultu ja he ovat vastanneet ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimen 4.2.1997 pidetyssä istunnossa esittämiin suullisiin kysymyksiin.
Asianosaisten vaatimukset
- Kantaja vaatii kanteessaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
- toteaa perustamissopimuksen 175 artiklan nojalla, että vastaaja on
syyllistynyt laiminlyöntiin, koska se ei ole toteuttanut erityistoimenpiteitä
niiden vahinkojen korjaamiseksi, joita kantaja väittää sille aiheutuneen
asetuksen N:o 1429/92 antamisen vuoksi,
- velvoittaa vastaajan perustamissopimuksen 178 ja 215 artiklan nojalla
korjaamaan vahingon, joka kantajalle on aiheutunut sen vuoksi, että
asetuksessa N:o 1429/92 ei säädetä siirtymäjärjestelystä tullivarastossa olevan
pakkaamattoman oliiviöljyn osalta; vahingon suuruus on noin 18 473
miljoonaa Italian liiraa, joka on sama kuin riidanalaisen oliiviöljyn ostohinta
korkoineen ja varastointi-, vakuutus- ja jalostuskustannuksineen (16 083
miljoonaa Italian liiraa), lisättynä saamatta jääneellä voitolla, joka johtuu
siitä, että öljyä ei voida myydä uudelleen (2 359 miljoonaa Italian liiraa),
- velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- Kantaja vähensi 16.9.1996 päivätyllä kirjeellään vahingonkorvausvaatimuksensa
7 345 miljoonaan Italian liiraan, mikä vastaa varastointikustannuksia, näiden
kustannusten korkoja ja niistä aiheutuneita vakuuskustannuksia.
- Kantaja luopui istunnossa laiminlyöntivaatimuksistaan.
- Vastaaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
- hylkää perustamissopimuksen 178 ja 215 artiklan nojalla nostetun kanteen,
- velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Vahingonkorvauskanne
- Aluksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisö on
vastuussa vahingosta ainoastaan, jos kantaja voi näyttää toteen, että kyseisen
toimielimen moitittu toiminta on yhteisön oikeuden vastaista, vahinko on syntynyt
sekä väitetyn vahingon ja toiminnan välillä on syy-yhteys (asia 26/81, Oleifici
Mediterranei v. ETY, tuomio 29.9.1982, Kok. 1982, s. 3057, 16 kohta; yhdistetyt
asiat T-481/93 ja T-484/93, Exporteurs in Levende Varkens ym. v. komissio, tuomio
13.12.1995, Kok. 1995, s. II-2941, 80 kohta; asia T-175/94, International
Procurement Services v. komissio, tuomio 11.7.1996, ei vielä julkaistu
oikeustapauskokoelmassa, 44 kohta ja asia T-336/94, Efisol v. komissio, tuomio
16.10.1996, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 30 kohta).
- Jos moitittu toiminta muodostuu yhteisön toimielimen laiminlyönnistä, yhteisö voi
olla vastuussa vain, jos kyseinen toimielin on rikkonut yhteisön säännöksestä
johtuvaa laillista toimintavelvoitettaan (ks. esim. asia C-146/91, KYDEP v. neuvosto
ja komissio, tuomio 15.9.1994, Kok. 1994, s. I-4199, 58 kohta).
- Yhteisön vastuu normatiivisista toimenpiteistä voi syntyä vain, jos oikeussubjekteja
suojaavaa ylemmäntasoista oikeussääntöä on rikottu. Jos toimielin on toteuttanut
toimenpiteen laajan harkintavaltansa rajoissa, yhteisö on vastuussa vain, jos
oikeussäännön rikkominen on ilmeinen eli selvä ja vakava (ks. asia 5/71,
Schöppenstedt v. neuvosto, tuomio 2.12.1971, Kok. 1971, s. 975, 11 kohta; yhdistetyt
asiat 83/76 ja 94/76, 4/77, 15/77 ja 40/77, HNL ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio
25.5.1978, Kok. 1978, s. 1209, 6 kohta; yhdistetyt asiat C-104/89 ja C-37/90, Mulder
ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 19.5.1992, Kok. 1992, s. I-3061, 12 kohta; asia
T-572/93, Odigitria v. neuvosto ja komissio, tuomio 6.7.1995, s. II-2025, 34 kohta ja
em. asia Exporteurs in Levende Varkens ym. v. komissio, 81 kohta).
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutkii ensin, onko kantaja näyttänyt toteen
sen, että vastaaja on toiminut lainvastaisesti.
Väitetty lainvastainen toiminta
- Kantaja epäilee sitä, että asetus N:o 1429/92 voitaisiin luokitella talouspoliittisiin
valintoihin perustuvaksi normatiiviseksi toimenpiteeksi, mutta väittää, että se täyttää
nyt kyseessä olevassa asiassa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössään
määrittämät perusteet yhteisön vastuun syntymiselle normatiivisen toimenpiteen
toteuttamisen osalta (ks. edellä 22 kohta).
- Koska riidanalaisessa asetuksessa ei ollut säädetty siirtymäajasta tullivarastossa
olevan pakkaamattoman oliiviöljyn osalta, vastaaja on kantajan mukaan loukannut
syrjintäkiellon periaatetta, suhteellisuusperiaatetta, luottamuksensuojan periaatetta
sekä saavutettujen oikeuksien periaatetta.
1. Luottamuksensuojan periaatteen loukkaaminen
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- Kantaja syyttää vastaajaa siitä, että tämä on loukannut luottamuksensuojan
periaatetta kahdesta seuraavasta syystä. Ensinnäkin asetus N:o 1429/92, jossa ei
säädetä siirtymäkaudesta, perustuu neuvoston asetuksen N:o 136/66 35 a artiklaan,
joka on lisätty neuvoston asetuksella N:o 1915/87 (ks. 1 kohta). Kuitenkin asetus
N:o 1915/87 on tullut voimaan neljä kuukautta sen antamisen jälkeen. Samoin muut
komission asetukset, joissa nimenomaisesti viitataan edellä mainittuun 35 a
artiklaan, sisältävät myös eri oliiviöljyluokkia koskevat siirtymäsäännökset asetuksen
N:o 1915/87 mallin mukaisesti lukuun ottamatta vähittäiskauppaa koskevista
toimenpiteistä annettuja asetuksia, kuten oliiviöljyn myymistä koskevista
erityissäännöksistä ja epätoivottuja aineksia sisältävän oliiviöljyn myymistä
koskevista erityissäännöksistä annetun asetuksen (ETY) N:o 938/88 muuttamisesta
30 päivänä kesäkuuta 1988 annettu komission asetus (ETY) N:o 1860/88 (EYVL
L 166, s. 16). Koska asetuksessa N:o 1429/92 ei säädetä pakkaamatonta öljyä
koskevasta siirtymäjärjestelystä, se eroaa näin muista mainituista asetuksista ja
loukkaa siten luottamuksensuojan periaatetta.
- Toiseksi yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan luottamuksensuojan
periaate velvoittaa välttämään sitä, että merkittäviä sijoituksia tehneiden
toimijoiden, jotka ovat sitoutuneet julkiseen valtaan nähden toteuttamaan määrätyt
liiketoimet, taloudellisia intressejä loukataan sellaisten säännösten voimaantulolla,
joiden antaminen ei ollut ennustettavissa. Tästä seuraa, että näissä tapauksissa
kyseessä olevilla toimielimillä on velvollisuus hyväksyä siirtymäjärjestely näiden
toimijoiden etujen suojelemiseksi, ellei tällaisen järjestelmän hyväksyminen olejonkin tärkeämmän edun vastaista (asia 90/77, Stimming v. komissio, tuomio
27.4.1978, Kok. 1978, s. 995, 6 kohta; asia 84/78, Tomadini, tuomio 16.5.1979, Kok.
1979, s. 1801, 20 kohta ja asia C-368/89, Crispoltoni, tuomio 11.7.1991, Kok. 1991,
s. I-3695, 21 kohta). Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja ei ollut ainoastaan
sijoittanut öljyostoihin ja jalostukseen, vaan hän oli lisäksi sitoutunut
peruuttamattomasti julkiseen valtaan nähden sitoutumalla tullivelvoitteisiin.
Vastaaja ei kuitenkaan ole vedonnut sellaiseen tärkeämpään yleiseen etuun, joka
estäisi siirtymäjärjestelystä säätämisen. Todellisuudessa sillä ei ole perusteita väittää,
että siirtymäjärjestelystä ei voitu säätää petosten estämistä koskevien syiden vuoksi.
Trans-isomeeripitoisuudet eivät liity välttämättä petollisiin liiketoimiin, vaan ne
voivat olla seurauksena myöskin laillisista jalostustoimista. Lisäksi riidanalainen öljy
oli ollut tulliviranomaisten jatkuvassa valvonnassa sen tuonnista lähtien.
- Vastaaja korostaa asetuksen N:o 1915/87 ja asetuksen N:o 1429/92 välistä
olennaista eroa. Ensin mainitulla asetuksella muutettiin perusasetusta N:o 136/66
muun muassa lisäämällä siihen 35 a artikla. Sitä vastoin asetus N:o 1429/92 sisältää
ainoastaan perusasetuksen soveltamissäännökset. Asetuksen N:o 1429/92 tapaan
soveltamisasetus N:o 2568/91, joka oli voimassa aikana, jolloin kantaja toi öljyn, ei
myöskään sisältänyt pakkaamatonta öljyä koskevaa siirtymäjärjestelyä.
- Lisäksi vastaaja väittää kantajan tienneen heinäkuusta 1991 lähtien, että komissio
aikoi antaa asetuksen N:o 1429/92, joka tuli voimaan vasta 5.6.1992.
- Pakkaamatonta öljyä koskevan siirtymäkauden käyttöön ottaminen olisi lisäksi
vaarantanut asetuksen N:o 1429/92 pääasiallisen tavoitteen eli öljyn puhtauden
suojelemisen. Mahdollisuus saattaa markkinoille tietyn ajan asetuksen N:o 1429/92
voimaantulon jälkeen pakkaamatonta öljyä, joka ei täytä asetuksessa vahvistettuja
puhtausvaatimuksia, olisi lisännyt väärennysmahdollisuuksia, joiden estäminen juuri
on asetuksen tavoitteena.
- Koska asetukseen N:o 1429/92 sopeutettu yhteinen tullinimikkeistö tuli voimaan
vasta 19.2.1993 kolmansiin maihin siirrettävien öljyjen osalta, asetusta N:o 1429/92
voitiin soveltaa vasta tästä päivästä lähtien niin, että kantaja saattoi vapaasti viedä
uudelleen riidanalaista öljyä jalostetun oliiviöljyn nimikkeen alla tähän päivään asti.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Vaikka luottamuksensuojan periaate kuuluukin yhteisön perusperiaatteisiin,
taloudelliset toimijat eivät kuitenkaan voi perustellusti luottaa sellaisen olemassa
olevan tilanteen säilymiseen, jota voidaan muuttaa yhteisön toimielinten
harkintavallan rajoissa; näin on erityisesti yhteisten markkinajärjestelyjen kaltaisella
alalla, jolla sopeutuksia tapahtuu jatkuvasti taloudellisen tilanteen vaihtelujen
mukaan (ks. erit. yhdistetyt asiat 133/85 136/85, Rau ym., tuomio 21.5.1987, Kok.
1987, s. 2289, 18 kohta ja yhdistetyt asiat C-133/93, C-300/93 ja C-362/93,
Crispoltoni ym., tuomio 5.10.1994, Kok. 1994, s. I-4863, 57 kohta). Taloudelliset
toimijat eivät myöskään voi vedota saavutettuihin oikeuksiin tai
luottamuksensuojaan sellaisen olemassa olevan tilanteen osalta, jota voidaan
muuttaa yhteisön toimielinten harkintavallan rajoissa (asia C-280/93, Saksa v.
neuvosto, tuomio 5.10.1994, Kok. 1994, s. I-4973, 80 kohta).
- Näiden periaatteiden valossa on tutkittava, saattoiko kantaja nyt käsiteltävänä
olevassa asiassa luottaa perustellusti pakkaamatonta oliiviöljyä koskevan
siirtymäkauden käyttöönottamiseen.
- Ensinnäkin kantaja ei voinut perustaa vaatimuksiaan sellaisen asetuksen N:o
1915/87 säännöksen olemassaoloon, jossa vahvistetaan tämän asetuksen
voimaantulo noin neljä kuukautta sen julkaisemisen jälkeen. Kun asetuksen N:o
1915/87 tavoitteena oli oliiviöljyjen nimikkeiden ja määritelmien sopeuttaminen
niiden myymisen helpottamiseksi, asetuksen N:o 1429/92 tavoitteena puolestaan on
muuttaa perusasetuksen soveltamissääntöjen mukaisesti oliiviöljyjen koostumusta
niiden puhtauden varmistamiseksi.
- Yhteisön lainsäätäjä voi yhteisen maatalouspolitiikan alalla sille kuuluvan laajan
harkintavallan rajoissa (ks. edellä 32 kohta) perustellusti antaa etusijan määrätyn
tuotteen puhtauden varmistamista sekä implisiittisesti kuluttajien suojelemista
koskevalle tavoitteelle suhteessa aikaisemman asetuksen tavoitteeseen, joka oli
tämän tuotteen myymisen helpottaminen.
- Riidanalaista asetusta on arvioitava mahdollisen siirtymäkauden osalta suhteessa
asetukseen N:o 2568/91, jota sillä muutetaan ja joka on siis oikeudelliselta
luonteeltaan samanlainen kuin riidanalainen asetus. Kuitenkin viimeksi mainitussa
asetuksessa, kuten asetuksessa N:o 1429/92, säädettiin vain pakattuja oliiviöljyjä
koskevasta siirtymäkaudesta.
- Kantaja ei myöskään ole voinut alan ammattilaisena olla ottamatta huomioon
riidanalaisen öljyn tuontipäivän ja asetuksen N:o 1429/92 voimaantulopäivän välillä
tämän todennäköistä antamista. Lisäksi se on myöntänyt istunnossa olleensa
tietoinen siitä, että kansainvälinen öljykasvineuvosto (Conseil oléicole international,
COI) oli aikaisemmin neuvotellut ja hyväksynyt asetuksessa N:o 1429/92 olevat
tekniset normit ennen kuin vastaaja oli hyväksynyt ne.
- Toiseksi se oikeuskäytäntö, johon kantaja viittaa, on merkityksetön nyt käsiteltävänä
olevan asian kannalta. Kantaja viittaa ensinnäkin asiassa C-152/88, Sofrimport
vastaan komissio, 26.6.1990 annettuun tuomioon (Kok. 1990, s. I-2477), jossa
yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että kyseessä oleva toimielin oli loukannut
luottamuksensuojan periaatetta siitä syystä, että se oli toteuttanut
turvaamistoimenpiteen jättämällä täysin ottamatta huomioon sellaisten Sofrimportin
kaltaisten taloudellisten toimijoiden tilanteen, joiden tavarat olivat
kuljetusvaiheessa, ratkaisevaan yleiseen etuun kuitenkaan vetoamatta, vaikka
erityissäännöksen perusteella sillä olisi ollut siihen velvollisuus. Sitä vastoin nyt
käsiteltävään asiaan liittyvässä säännöstössä ei ole yhtään erityissäännöstä, joka olisi
velvoittanut vastaajan ottamaan huomioon sellaisten taloudellisten toimijoiden
tilanteen, joilla oli asetuksen N:o 1429/92 antamishetkellä pakkaamatonta öljyä
tullivarastossa.
- Kantaja viittaa sitten yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 74/74, CNTA vastaan
komissio, 14.5.1975 antamaan tuomioon (Kok. 1975, s. 533, 2844 kohta) ja edellä
mainitussa asiassa Tomadini antamaan tuomioon (20 kohta). Yhteisöjen
tuomioistuin katsoi asiassa CNTA vastaan komissio, että CNTA, joka oli saanut
vientitodistukset, joissa oli ennakolta vahvistettu vientituen määrä, saattoi
perustellusti luottaa siihen, että niiden liiketoimien osalta, joihin se oli
peruuttamattomasti sitoutunut, ei tehty mitään ennalta arvaamatonta muutosta,
joka aiheuttaisi sille väistämättömiä vahinkoja. Asiassa Tomadini antamassaan
tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin selkeytti luottamuksensuojan kunnioittamisen
periaatetta tilanteessa, jossa on olemassa erityissääntely, jonka nojalla taloudelliset
toimijat voivat peruuttamattomien liiketoimien osalta suojautua yhteisen
markkinajärjestelyn soveltamissääntöjen vaihtelun vaikutusta vastaan. Tällaisessa
tilanteessa on tämän periaatteen vastaista, että yhteisön toimielimet muuttavat
kyseistä sääntelyä ilman siirtymätoimenpiteitä ainakin, jos tärkeämpi yleinen etu ei
ole sitä vastaan.
- Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja ei voi vedota peruuttamattomiin
liiketoiminnallisiin sitoumuksiin, koska tavaran sijoittaminen tullivarastoon on vain
sen myymisen ennakkovaihe. Koska kukaan ei ole ollut velvollinen pitämään
tullivarastossa sinne aikaisemmin sijoittamiaan tavaroita, ei voida katsoa, että
tällainen sijoittaminen olisi "peruuttamaton sitoutuminen", kuten kantaja väittää.
- Koska kantaja ei ole näyttänyt toteen seikkoja, jotka olisivat voineet synnyttää
luottamuksensuojan, tämän periaatteen loukkaamista koskeva väite on hylättävä.
2. Syrjintäkiellon periaatteen loukkaaminen
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- Kantajan mukaan vastaaja on ilman objektiivisia perusteita syrjinyt
pakkaamattoman oliiviöljyn haltijoita pakatun oliiviöljyn haltijoihin nähden, kun se
on säätänyt siirtymäkaudesta pakatun oliiviöljyn osalta, mutta ei pakkaamattoman.
Petosten ehkäisemisen tavoite ei ole riittävä peruste tälle erilaiselle kohtelulle.
- Lisäksi vastaaja on kantajan mukaan syyllistynyt perusteettomaan syrjintään
kohdellessaan samalla tavalla niitä pakkaamattoman oliiviöljyn haltijoita, jotka
harjoittavat vapaata kauppaa kuin niitä, jotka ovat sijoittaneet tällaisen öljyn
tullivarastoon. Kantajan mukaan viimeksi mainitut eivät voi syyllistyä petokseen,
koska tulliviranomaiset valvovat niitä.
- Vastaaja katsoo, että pakatun oliiviöljyn ja pakkaamattoman oliiviöljyn erilainen
kohtelu on objektiivisesti perusteltua asetuksen N:o 1429/92 tavoitteen vuoksi, joka
on oliiviöljyn puhtauden varmistaminen. Suuret trans-isomeeripitoisuudet
helpottavat öljyn sekoittamista huonompilaatuisten öljyjen kanssa. Vastauksena
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 15.1.1997 esittämään kirjalliseen
kysymykseen sekä istunnossa esittämään kysymykseen vastaaja on perustellut tätä
erilaista kohtelua väittämällä, että pakattua öljyä on vaikeampi väärentää kuin
pakkaamatonta öljyä. Jos vastaaja olisi halunnut antaa mahdollisuuden saattaa
pakkaamaton öljy markkinoille siirtymäkauden aikana, tämän öljyn osalta olisi ollut
kauemmin väärennysvaara. Näin ei ole ollut asian laita pakatun öljyn osalta, koska
pakkaaminen estää täysin väärennysmahdollisuudet.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan syrjintäkiellon periaate kuuluu yhteisön
oikeuden perustavanlaatuisiin periaatteisiin (em. asia Saksa v. neuvosto, 67 kohta
ja asia T-521/93, Atlanta ym. v. EY, tuomio 11.12.1996, ei vielä julkaistu
oikeustapauskokoelmassa, 46 kohta). Tämä periaate edellyttää, että toisiinsa
verrattavissa olevissa tilanteissa menetellään samalla tavalla, ellei eroa voida
objektiivisesti perustella.
- On muistutettava, että yhteisön lainsäätäjällä on yhteisen maatalouspolitiikan alalla
laaja harkintavalta, joka vastaa perustamissopimuksen 40 ja 43 artiklassa sille
asetettua poliittista vastuuta (em. asia Crispoltoni, tuomio 5.10.1994, 42 kohta;
yhdistetyt asiat T-466/93, T-469/93, T-473/93, T-474/93 ja T-477/93, O'Dwyer ym.
v. neuvosto, tuomio 13.7.1995, Kok. 1995, s. II-2071, 107 ja 113 kohta). Tästä syystä
ainoastaan se seikka, että tällä alalla säädetty toimenpide on ilmeisen sopimaton
sen tavoitteen kannalta, johon toimivaltainen toimielin pyrkii, voi vaikuttaa mainitun
toimenpiteen laillisuuteen (em. asia O'Dwyer ym. v. neuvosto, tuomion 107 kohta).
- Riidanalainen asetus kuuluu yhteisen maatalouspolitiikan alaan. Syrjinnän
olemassaolon toteamiseksi on näin ollen tutkittava, menetelläänkö siinä eri tavalla
toisiinsa verrattavissa tilanteissa, ja tarpeen vaatiessa, onko erilainen menettely
objektiivisesti perusteltua ottaen huomioon vastaajan laajan harkintavallan
mahdollisen erilaisen menettelyn objektiivisen perustelemisen osalta.
- Riidanalaisen asetuksen 2 artiklan toisessa kohdassa erotetaan pakkaamaton ja
pakattu oliiviöljy säätämällä siirtymäkausi ainoastaan viimeksi mainitulle.
Riidanalaisen asetuksen pääasiallinen tavoite on, kuten sen perustelukappaleista
ilmenee, taata oliiviöljyn puhtaus. Kuten asiakirja-aineistosta ilmenee, jos tämä öljy
on kuitenkin ylikuumennettu, sen trans-isomeeripitoisuus on suurempi, mikä
mahdollistaa sen, että sitä voidaan sekoittaa huonompilaatuisten öljyjen kanssa.
Tätä väärennysvaaraa, jota ei pääasiallisesti ole olemassa pakatun oliiviöljyn osalta
sen pakkaamisen vuoksi, ei voida sulkea pois pakkaamattoman oliiviöljyn osalta
vaikka se olisikin tullivarastossa.
- Vastaajalla olisi ollut velvollisuus säätää poikkeuksesta riidanalaiseen asetukseen
vain, jos öljyn sijoittaminen kansallisiin tullivarastoihin olisi takuu siitä, että niihin
varastoituja pakkaamattomia tuotteita on mahdoton väärentää. Ottaen huomioon
vastaajan laajan harkintavallan, sillä olisi ollut velvollisuus säätää tällaisesta
poikkeuksesta vain, jos olisi näytetty toteen, että on mahdotonta väärentää mihin
tahansa yhteisön tullivarastoon sijoitettua pakkaamatonta oliiviöljyä. Kuitenkin
ottaen huomioon tullivarastoihin sovellettavien yhteisön normien pääasiallisesti
tulleihin liittyvät tavoitteet, nämä normit eivät ole sellaisia, että ne sulkisivat pois
muut kuin tulleihin liittyvät petos- tai manipulointimahdollisuudet.
- Ottaen huomioon siis sen, että pakkaamattomaan öljyyn liittyvä väärennysvaara ei
ole pois suljettu huolimatta tämän öljyn sijoittamisesta tullivarastoon, ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että vastaajalla oli sillä maatalousalalla olevan
laajan harkintavallan rajoissa oikeus toteuttaa sopivat toimenpiteet öljyn puhtauden
varmistamiseksi. Tätä varten sillä oli perusteltu syy olla myöntämättä tullivarastoon
sijoitetun pakkaamattoman oliiviöljyn haltijoille lisäaikaa öljyn myymistä varten.
- Tästä seuraa, että syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista koskeva väite on
hylättävä perusteettomana.
3. Suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- Kantaja katsoo viitaten yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 265/87, Schräder,
11.7.1989 antamaan tuomioon (Kok. 1989, s. 2237, 21 kohta), että jättäessäänsäätämättä pakkaamatonta oliiviöljyä koskevasta siirtymäkaudesta vastaaja on
luonut suhteettoman kaupan esteen suhteessa öljyn puhtauden varmistamisen
tavoitteeseen, joka aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa kaupalle.
Tullivalvonnassa olevaa öljyä ei voida väärentää eikä petosten ehkäisemisen
vaatimuksella voida näin ollen perustella siirtymäjärjestelyn puuttumista.
- Vastaaja väittää, että petosten ehkäisemisen tarve sulki pois mahdollisuuden säätää
pakkaamatonta öljyä koskevasta siirtymätoimenpiteestä. Erona edellä mainitussa
asiassa Schräder annetun tuomion tosiseikkoihin kantajalle ei ollut määrätty mitään
taloudellista velvoitetta.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun määritellään se,
onko jokin yhteisön oikeuden säännös suhteellisuusperiaatteen mukainen, on
tarkistettava, voidaanko säännöksessä säädettyjen keinojen avulla saavuttaa
tarkoitetut tavoitteet ja ovatko keinot tarpeellisia kyseisten tavoitteiden
saavuttamiseksi (yhdistetyt asiat 279/84, 280/84, 285/84 ja 286/84, Rau ym. v.
komissio, tuomio 11.3.1987, Kok. 1987, s. 1069, 34 kohta ja asia C-426/93, Saksa v.
neuvosto, tuomio 9.11.1995, Kok. 1995, s. I-3723, 42 kohta).
- Kuten edellä (46 kohta) on todettu, yhteisen maatalouspolitiikan alalla säädetyn
toimenpiteen lainmukaisuuteen voi vaikuttaa vain se, että toimenpide on ilmeisen
soveltumaton sen tavoitteen kannalta, johon toimivaltainen toimielin pyrkii.
- Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja arvostelee sitä, että vastaaja on asettanut
etusijalle riidanalaisen asetuksen toisessa perustelukappaleessa korostetun öljyn
puhtauden tavoitteen varmistamisen suhteessa riidanalaisen asetuksen kolmannessa
perustelukappaleessa mainittuun tavoitteeseen olla aiheuttamatta haittaa kaupalle.
- Tältä osin on muistutettava, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön
mukaan yhteisön toimielinten on varmistettava yhteisen maatalouspolitiikan
tavoitteiden osalta näiden yksittäisten tavoitteiden välillä mahdollisesti ilmenevien
ristiriitaisuuksien jatkuva yhteensovittaminen ja toimielinten on tarpeen vaatiessa
asetettava jokin niistä väliaikaisesti etusijalle niiden taloudellisten tosiseikkojen tai
olosuhteiden mukaisesti, jotka huomioon ottaen ne tekevät päätöksensä (asia
203/86, Espanja v. neuvosto, tuomio 20.9.1988, Kok. 1988, s. 4563, 10 kohta ja asia
C-311/90, Hierl, tuomio 19.3.1992, Kok. 1992, s. I-2061, 13 kohta).
- Tästä seuraa, että nyt käsiteltävänä olevassa asiassa vastaaja voi punnita eri
intressejä keskenään asettaakseen etusijalle puhtaustavoitteen, jolla pyritään
erityisesti kuluttajien suojeluun. Tältä osin kantaja ei ole osoittanut vastaajan
perustelujen olleen ilmeisen virheellisiä tai sen ylittäneen harkintavaltansa rajat
asiassa. Kantaja ei ole myöskään osoittanut, että vastaajan toteuttamat toimenpiteet
olisivat haitanneet kauppaa tai että ne olisivat joka tapauksessa olleet suhteettomia
tavoiteltavaan päämäärään nähden.
- On lisättävä, että vaikka komission on toimivaltaansa käyttäessään valvottava, että
taloudellisille toimijoille asetetut velvoitteet eivät ylitä sitä, mikä on välttämätöntä
tavoiteltavien päämäärien toteutumiselle, tästä ei kuitenkaan seuraa, että tätä
velvollisuutta on mitattava suhteessa taloudellisen toimijan tai määrätyn toimijoiden
ryhmän erityiseen tilanteeseen (ks. asia 5/73, Balkan, tuomio 24.10.1973, Kok. 1973,
s. 1091, 22 kohta ja asia T-489/93, Unifruit Hellas v. komissio, tuomio 15.12.1994,
Kok. 1994, s. II-1201, 74 kohta).
- Edellä todetusta seuraa, että kantaja ei ole osoittanut, että vastaaja olisi loukannut
suhteellisuusperiaatetta antaessaan asetuksen N:o 1429/92.
4. Saavutettujen oikeuksien loukkaaminen
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- Kantaja katsoo, että sijoittaessaan riidanalaisen öljyn tullivarastoon se oli hakenut
siirtymistä väliaikaisesta tuontijärjestelmästä vientiin tarkoitettujen tavaroiden
järjestelmään. Tavaraa olisi pitänyt pitää näin ollen siitä lähtien jo muodollisesti
yhteisön alueelta poistuneena. Kantaja oli mielestään samoin jo saanut oikeuden
viedä tavaroita kolmansiin maihin ilman lupaa niiden sääntöjen mukaan, jotka
olivat voimassa silloin, kun se sijoitti riidanalaisen öljyn tullivarastoon. Vastaaja oli
loukannut tätä oikeutta antaessaan asetuksen N:o 1429/92 säätämättä asianmukaista
siirtymäkautta.
- Saavutetun oikeuden olemassaolo voidaan päätellä kantajan mukaan myös yhteisön
tullikoodekseista 12 päivänä lokakuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY)
N:o 2913/92 (EYVL L 302, s. 1, jäljempänä asetus N:o 2913/92) 121 artiklan 1
kohdasta, jossa säädetään, että on otettava huomioon ne tullin
määräytymisperusteet, joita voidaan soveltaa sinä ajankohtana, jona ilmoitus näiden
tavaroiden asettamisesta sisäiseen jalostusmenettelyyn vastaanotetaan ottamatta
huomioon myöhempiä muutoksia. Kantaja katsoo, että jos tämä peruste pätee
tullivelvollisuuden määrittelyyn, se pätee myös sellaista tavaraa koskevan
vientioikeuden käyttämiseen, jota tämä velvollisuus koskee.
- Vastaajan mukaan kantaja ei ole saavuttanut sillä hetkellä, kun se sijoitti öljyn
tullivarastoon, voimassaolleiden säännösten rajatonta voimassaoloa koskevaa
oikeutta. Se on säilyttänyt oikeutensa viedä tämä öljy uusia säännöksiä
noudattamalla. Yhteisön oikeuskäytännön mukaan (em. asia Rau ym., tuomio
21.5.1987, 18 kohta ja asia C-69/89, Nakajima v. neuvosto, tuomio 7.5.1991, Kok.
1991, s. I-2069, 119 kohta) tietyllä hetkellä saatua etua ei voida ylläpitää
saavutettuna oikeutena. Asetuksen N:o 2913/92 121 artiklan 1 kohtaa ei vastaajan
mukaan voida soveltaa tapaukseen, jossa uudelleen vietäväksi tarkoitettu tuote ei
täytä sovellettavan sääntelyn mukaisia vaatimuksia.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Missään säännöksessä ei anneta tullivarastoon sijoitettujen tavaroiden haltijalle
subjektiivista oikeutta saattaa nämä tavarat markkinoille niiden varastoon
sijoittamisen hetkellä voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti. Lisäksi säätämällä
mahdollisuudesta käsitellä tuontitavaroita niiden säilymisen varmistamiseksi, niiden
ulkonäön tai markkinointiominaisuuksien parantamiseksi taikka niiden
valmistamiseksi jakelua tai jälleenmyyntiä varten asetuksen N:o 2913/92 109
artiklassa annetaan näiden tavaroiden haltijoille mahdollisuus sopeuttaa niitä
mahdollisten uusien säännösten mukaisiksi. Näin ollen kyseessä olevat taloudelliset
toimijat eivät voi vedota tavaroiden tullivarastoon sijoittamisen hetkellä voimassa
olleen sääntelyn voimassa pitämiseen.
- Kantaja ei myöskään voi johtaa saavutettua oikeutta asetuksen N:o 2913/92 121
artiklan 1 kohdasta. Tässä artiklassa säädetään, että "jollei 122 artiklasta muuta
johdu, mahdollisesti syntyvän tullivelan määrä on määritettävä niillä tullin
määräytymisperusteilla, joita voidaan soveltaa tuontitavaroihin sinä ajankohtana,
jona ilmoitus näiden tavaroiden asettamisesta sisäiseen jalostusmenettelyyn
vastaanotetaan".
- Ensinnäkin asetuksella N:o 1429/92 ei muuteta asetuksen N:o 2913/92 121 artiklan
1 kohdan mukaisen tullivelan määrää. Toiseksi kantajan oikeudesta pitää
tullivelkansa määrää edellä mainitun 121 artiklan säännöksen mukaisesti
vahvistettuna ei voida johtaa oikeutta jatkaa sellaiseen säännöstöön vetoamista,
jossa määritellään ne ominaisuudet, joita myytävällä oliiviöljyllä on oltava.
Kolmanneksi edellä mainittu 121 artikla on nyt käsiteltävässä asiassa kokonaan
merkityksetön, koska kantaja oli jo muuttanut tavaroita sisäisen jalostusmenettelyn
mukaisesti ennen niiden sijoittamista tullivarastoon.
- Edellä todetusta seuraa, että saavutettujen oikeuksien loukkamista koskeva väite
on hylättävä.
5. Lainvastaiseen toimintaan liittyvä vaatimus
- Edellä mainituista seikoista ilmenee, että kantaja ei ole osoittanut vastaajan
toimineen lainvastaisesti. Näin ollen ei ole tarpeen tutkia, onko riidanalainen
toimenpide normatiivinen eikä sitä, ovatko väitetyt loukkaamiset olennaisia.
- Vaikka vahingonkorvausvaatimusta ei voitaisikaan tästä syystä hyväksyä,
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo tarpeelliseksi tutkia väitettyä
vahinkoa koskevan asian ottaen huomioon nyt käsiteltävänä olevaan asiaan liittyvät
erikoisolosuhteet.
Väitetty vahinko
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- Kantaja katsoo kärsineensä 7 345 miljoonan Italian liiran suuruisen vahingon, joka
vastaa varastointikustannuksia, näiden kustannusten korkoja ja kantajan asettamia
vakuuksia. Alun perin vahingon suuruudeksi oli arvioitu 18 473 miljoonaa Italian
liiraa, mutta arviota vähennettiin siitä syystä, että riidanalaista öljyä on myyty
oikeudenkäynnin aikana sen jälkeen, kun vastaaja oli lakannut vastustamasta Italian
tulliviranomaisten myöntämää myyntilupaa tälle öljylle.
- Koska kantaja on myynyt riidanalaista öljyä vuosina 1995 ja 1996 hyötyen oliiviöljyn
maailmanmarkkinakurssin noususta, se ei ole vastaajan mukaan kärsinyt vahinkoa
tämän öljyn mahdollisesta sulkemisesta tullivarastoon vaan se on sitä vastoin saanut
10 929 648 626 Italian liiran suuruisen edun. Asetuksesta mahdollisesti aiheutunut
vahinko ei missään tapauksessa voi olla suurempi kuin riidanalaisesta tavarasta
välittömästi ennen asetuksen N:o 1429/92 voimaantuloa kolmansien maiden
markkinoilla maksetun hinnan ja välittömästi kyseisen asetuksen voimaantulon
jälkeen maksetun hinnan välinen ero. Kantaja ei kuitenkaan ole mitenkään
osoittanut tällaisen eron olemassaoloa.
- Kantaja väitti istunnossa, että jos se olisi voinut uudelleeninvestoida aikaisemmin
koko 4 788 809 öljytonnin myyntitulot, se olisi saanut huomattavasti suuremman
voiton kuin se, mihin vastaaja viittaa.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Kantaja ei kiistä sitä, että se on tosiasiallisesti myynyt riidanalaista oliiviöljyä
vuosina 1995 ja 1996 eikä sitä, että oliiviöljyn maailmanmarkkinakurssi on noussut
tänä aikana niin, että se pystyi myymään riidanalaista öljyä korkeampaan hintaan
kuin minkä se olisi saanut, jos se olisi myynyt tämän öljyn vuonna 1992, ja saamaan
näin ollen sen lopullisesti vaatimaa vahingonkorvausta suuremman hyödyn. Väite,
jonka mukaan kantaja olisi saanut suuremman hyödyn, jos se olisi voinut
uudelleeninvestoida aikaisemmin koko riidanalaisen öljyn myyntitulot, on
merkityksetön, koska se ei ensinnäkään ole vaatinut korvausta saamatta jääneestä
voitosta ja toiseksi, koska siitä, että se ei ole voinut aikaisemmin
uudelleeninvestoida myyntitulojaan, aiheutunut haitta on paitsi hypoteettinen, myös
määrittelemätön.
- Tästä seuraa, että vahinko, jonka korvaamista vaaditaan, ei ole todellinen.
- Näin ollen kantaja ei ole näyttänyt toteen, että se on kärsinyt väittämänsä vahingon.
Johtopäätös
- Koska kantaja ei ole näyttänyt toteen lainvastaisuutta taikka väitetyn vahingon
todellisuutta, kanne on hylättävä kokonaan.
Oikeudenkäyntikulut
- Työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian,
velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska
kantaja on hävinnyt asian ja vastaaja on vaatinut oikeudenkäyntikulujen
korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteillaYHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (viides
jaosto)
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
- Kanne hylätään.
- Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
García-Valdecasas Azizi Jaeger
|
Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä heinäkuuta 1997.
H. Jung
R. García-Valdecasas
kirjaaja
jaoston puheenjohtaja
1: Oikeudenkäyntikieli: italia.